Mystikon mietteitä: Noidannuolia ampumassa

Mystikon mietteitä

Matti Kultajoki

Noidannuolella tarkoitetaan nykyaikana lähinnä kivuliasta alaselän lihasvenähdystä, mutta entisaikoina se oli jotain aivan muuta, ja viittasi suoranaiseen mustan magian harjoittamiseen…

Muinaisaikoina on esiintynyt sekä ihmisillä että eläimillä paljon sairauksia, joissa vaiva on ilmaantunut äkkiä tai uhri on sortunut nopeasti maahan, ikään kuin ammuttuna. Tämäntapaiset mielikuvat ovat olleet syynä uskomuksiin, että moni yhtäkkiä ilmestynyt tauti oli näkymättömän ammuksen aiheuttama. Ne ovat peräisin aikakaudelta, jolloin ainoa tehokas ammus oli vielä nuoli, minkä vuoksi vanhassa kansanperinteessä kerrotaan juuri noidannuolista ja ruttonuolista. Sairaudella ampuminen tapahtui aina näkymättömästi ja ilmojen halki lentänyt nuoli oli tietenkin mahdollisimman vaikeasti havaittava. Koska taudin aiheuttaneesta nuolesta ei myöskään jäänyt mitään merkkejä sen enempää ihoon kuin sen allekaan, täytyi ampumisen ilmiselvästi tapahtua yliluonnollisen taikuuden avulla. Kysymys oli siis erilaisten kirousten lähettämisestä kohteisiin.

Jo antiikin Kreikassa uskottiin Olympoksen vuorilla leijuvien jumalten ampuvan kohtalokkaita nuoliaan, joilla he aiheuttivat tuhoisia kulkutauteja niin ihmisille kuin eläimillekin. Kalevalan mukaan noita teki nuoliansa Väinämöisen kaataman suuren tammen lastuista, joita Pohjolan piika kokosi konttiinsa ja kantoi kotiinsa. Pistosnuolien synnyn yhteydessä tunnetaan toisaalla kansanrunoudessa myös niiden sulittaminen: ”Piru piilinuolia takoo, nauloja niihin naputtelee, pyrstöjä pääskyn pienistä sulista, varpusen vipusimista.” Noitien, kateellisten ihmisten tai Paholaisen uskottiin ampuvan tai lähettävän matkaan nuoliansa. Niiden pääteltiin kulkevan tuulispäiden mukana pitkiäkin matkoja ja aiheuttavan erilaisia tauteja ja muuta pahaa. Tavallisimmin noidannuolen aiheuttamina on pidetty äkillisiä, tuntemattomasta syystä ilmaantuneita kiputiloja, etenkin niskassa, selässä tai kyljessä. Myös esimerkiksi halvauskohtaus oli yksi tyypillisistä noidannuolen aiheuttamista sairauksista. Eläinten noidannuolta kutsuttiin eri murrealueilla erilaisilla nimillä: ruttonuoli, amputauti, ammus, lento tai lentty. Kaikki ne tarkoittivat eläinten äkillisiä sairauksia tai muita nopeasti ilmaantuneita kivuliaita vaivoja.

Eläinten ruttonuolten olemassaolosta keskusteltiin vielä 1800-luvun puolivälissä vakavassa mielessä, mutta sittemmin niistä ei ole enää kuultu oppineiden piireissä mitään. Kansan parissa uskomukset ruttonuolista elivät sen sijaan sitkeästi vielä kauan sen jälkeenkin.

Samoihin aikoihin alettiin akateemisen koululääketieteen edustajien taholta muutenkin ankarasti painostaa perinteisiä kansanparantajia lopettamaan kaikenlainen puoskaroinniksi mielletty parantamistoiminta. Vaikka noitia ja tietäjiä ei enää poltettu roviolla, heidän vainoamistaan jatkettiin kuitenkin käytännössä sivistyneemmällä tavalla. Valtataistelusyistä heitä saatettiin muun muassa sulkea vankiloihin ja mielisairaaloihin. Taikauskoiset ja epätieteelliset hoitomenetelmät haluttiin kovalla kädellä rangaisten kitkeä kansasta pois aivan kokonaan.

Noidannuolet iskivät ihmisiin usein asumattomilla paikoilla, ja vaikka niiden ampuja olikin näkymätön, nuolet saattoivat joskus näkyä pimeässä metsässä nopeasti liikkuvina tulisina juovina, samantapaisesti kuin sotilaskonekiväärillä ammutut valojuovaluodit hehkuvat lentäessään kohteeseensa öisessä maastossa. Koska noidannuolten aiheuttamat sairaudet ja kivut uskottiin ainakin vertauskuvallisesti ihmiseen tunkeutuneiksi esineiksi tai olennoiksi, ne oli parannettaessa karkotettava pois loitsuilla tai muilla manauksilla. Yleensä tehokkain oli noidannuolen syntyloitsu, joka luettiin ääneen potilasta parannettaessa. Ei ollut merkitystä sillä oliko noidannuoli singottu läheltä vai hyvin kaukaa, koska taitava tietäjä pystyi sen yleensä omilla taikakonsteillaan parantamaan.

Noitien ensisijainen tehtävähän on aina ollut ihmisten, eläinten ja muunkin luonnon monipuolinen parantaminen, eikä suinkaan vahingoittaminen.

Heidät on vain ollut helppo leimata monenlaisen pahuuden aiheuttajiksi, koska heillä oli käytössään runsaasti jopa yliluonnolliseksi miellettyä tietämystä.

Kansanperinteessä mainitaan myös taikaesineitä, joita on kutsuttu noidannuoliksi. Ne ovat olleet pieniä nuolenmuotoisia puisia tai luisia esineitä, saamelaisilla tietäjillä poronluusta valmistettuja. Mukana oli usein myös jousta esittävä taikaesine. Näillä vertauskuvallisesti ammuttiin jotakuta tai vaikkapa jonkun maita kohti, jolloin uskottiin kohteelle aiheutuvan huonoa onnea, sairautta tai muuta onnettomuutta, joskus jopa kuolema. Saamelaiset tietäjät ovat myös ampuneet oikeita nuolia jotakuta ihmistä esittäneisiin maaleihin vastaavanlaisessa vahingoittamistarkoituksessa. Leppäpuisella jousella ammuttiin myös näkyvinä kummittelevia vainajia kohti.

Kuva: Matti Kultajoki

Samantapaista maagista toimintaa on erilaisissa muodoissaan esiintynyt muinoin kaikilla maailman mantereilla. Esimerkiksi afrikkalaisperäisessä voodoon tyyppisessä uskonnossa käytettiin ihmisen muotoista nukkea tai fetissipatsasta, johon taikaloitsuja lausuen pisteltiin teräviä neuloja tai rautanauloja tietyn henkilön vahingoittamistarkoituksessa.

Australian aboriginaaliheimoilla oli olemassa myös pahamaineinen luulla osoittamisrituaali. Siinä henkilö kirottiin kuolemaan osoittamalla häntä aidolla ihmisen sääriluulla, ja jonkin ajan kuluttua hän todellakin kuoli. Tällaisen pelottavan kuolemankirouksen pystyi purkamaan pois vain se, joka sen oli kohteensa hengen menoksi suorittanut. Tässä siis vain pari lisäesimerkkiä muista kansainvälisistä noidannuolista.

Primitiivisten heimojen fetissipatsaissa uskottiin asustavan henkiolentoja, joita voitiin käskeä lähtemään kostoretkelle ja tuottamaan vahinkoa vihamiehille. Nämä yliluonnolliset henkiset olennot toimivat siis tilanteissa tavallaan tuomareina ihmisten välillä ja antoivat oikeudenmukaisia tuomioita kohteilleen erilaisten rangaistusten muodossa, jotka olivat usein kuitenkin toteutukseltaan varsin ankaria.

Mutta ankara on itse luontokin. Luonnonmullistukset tappavat joka vuosi lupaa kysymättä tuhansia maapallon ihmisiä, ja villissä luonnossa kaikki saalistavat pienempiään, ravintoketjujen normaalin järjestyksen mukaisesti. Ylimpänä saalistajana toimii planeettamme kehittynein tuhoamiseen erikoistunut eläinlaji, jonka brutaalille raakuudelle ei mikään muu laji vedä lähimainkaan vertoja. Biologiassa tuota apinaeläimistä korkeinta kutsutaan ihmiseksi (homo sapiens = viisas ihminen).

Eri heimojen ja kansojen noidat ja poppamiehet ajautuivat toisinaan henkiseen taisteluun tai puolustussotaan toisiaan vastaan, jolloin ratkaisevaa oli se, millaiset henkiolennot heillä oli auttajinaan. Taistelun luonnollisesti voitti se, jonka jumalat olivat toista osapuolta voimakkaammat. He saattoivat joutua virkansa puolesta henkisesti puolustamaan kokonaisia kyliä tai kansojakin. Ennen vanhaan monet ihmisten fyysisten armeijoiden sodat olivatkin itseasiassa jumalten välisiä sotia, joissa kansojen jumaluudet toimivat koko sodankäynnin taustavaikuttajina. Profeetat, tietäjät, noidat, oraakkelit ja muut henkien manaajat olivat usein korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa antaessaan heimopäälliköille, kuninkaille ja sotajoukoille tärkeitä neuvoja taisteluja varten. Tietysti he neuvoivat ratkaisevan tehokkaasti monenlaisissa muissakin ihmisten eloonjäämiseen liittyvissä käytännön asioissa, toimien muun muassa kansojen keskuudessa parantajina ja meedioina.

Raamatussakin kerrotaan merkillisiä tapauksia tietynlaisten kirousnuolten ampumisesta. Vanhassa testamentissa mainitaan esimerkiksi, kuinka eräät pikkupojat pilkkasivat voimallista Jumalan profeettaa, huutelemalla hänelle julkisella paikalla: ”Kaljupää, kaljupää!” Profeetta suuttui siitä kovasti ja kirosi pojat. Pian sen jälkeen metsästä tuli suuri karhu, joka hyökkäsi poikien kimppuun ja raateli heidät kuoliaiksi. Uudessa testamentissa Jeesus kirosi viikunapuun, kun ei löytänyt siitä yhtään kypsiä hedelmiä. Puu kuivui välittömästi juuriaan myöten ja kuoli lopullisesti. Hänen opetuslapsensa näkivät sen ja ihmettelivät kuinka suuri rehevälehtinen puu niin nopeasti kuivettui. Jeesus oli puhunut viikunapuulle vihaisesti kuin elävälle olennolle: ”Älköön kukaan enää koskaan sinusta hedelmää syökö!” Raamattu kehottaa kuitenkin kiroamisen sijasta siunaamaan vihollisia ja tekemään heille hyvää. Siunausten voima on kirouksia paljon suurempi, ja siunaaminen tuottaa pitemmän päälle myös siunauksia takaisinpäin.

Entä olenko itse joutunut koskaan harjoittamaan minkäänlaista vanhanmallista henkistä itsepuolustusta? Olenhan nimittäin itsekin ikivanhaa noitasukua. Kyllä olen, ainakin muutaman kerran. Niistä voisin kertoa tässä joitakin ensimmäisenä mieleen tulevia tapauksia…

Olen ollut lapsesta asti hieman muista poikkeava, tai ainakin olen itse kokenut niin. Sellainen omissa oloissani viihtyvä, herkkä ja syvällisesti ajatteleva omapäinen metsissä kuljeksija, joka ei ole koskaan mennyt muiden ihmisten muodikkaiden valtavirtausten mukana. Ehkä muistutin nuorena elintavoiltani enemmän metsänpetoa kuin normaalia ihmistä. Sen vuoksi minua on myös kiusattu melkoisesti, jopa suoranaisesti pahoinpideltykin.

Peruskoulun yläasteella kiusaaminen oli lähes jatkuvaa ja se jatkui edelleen vielä lukiossakin. (Silloin oli koulujako vielä toisenlainen: kansakoulu, kansalaiskoulu, yhteiskoulu ja lukio). Kiusaaminen tietysti vaikutti samalla koulumenestystäni heikentävästi. Kaiken lisäksi puolustin usein muita koulukiusattuja, joka vain entisestään lisäsi minuun kohdistuvaa pahantekoa. Itse piti aina vastaan taistella, eli pärjätä tai sortua. Koulujen oppilashuoltohenkilökunta oli vielä 1960-1970-luvuilla varsin vähäistä, eikä kiusaamista yritetty karsia pois samalla tavalla kuin nykyisin tehdään.

Treenasin teini-iässä itämaisia taistelutaitoja ja olin muutenkin kiinnostunut laajasti mystiikasta ja mm. henkisen voiman maagisesta suuntaamisesta vihollisiin. Niinpä erään kerran otin käyttöön tällaiset psyykkiset aseet… ja mitä tapahtuikaan?! Tietyn minua kiusanneen nuoren miehen elämä alkoi muuttua niin vaikeaksi, että hän lopulta ampui isänsä käsiaseella kuulan kalloonsa ja kuoli. Itse en koskenut häneen sormellanikaan.

Myöhemmin muutin toiselle paikkakunnalle, perustin perheen ja rupesin eräässä vaiheessa yrittäjäksi.

Pidin kahta firmaa yhtä aikaa toistakymmentä vuotta asuinkaupunkini keskustassa ja kohtasin toisinaan myös hyvin ilkeämielisiä ihmisiä ammattiini liittyen. Kirottuani maagisesti erään mainostoimintaan liittyneen vastustajani, hän talven tultua putosi lumikelkalla paikallisen järven jäihin ja hukkui. Hänet löydettiin vasta keväällä puoliksi mädäntyneenä rantakaislikon reunasta kellumasta.

Eräs toinen mieshenkilö levitteli minusta ja firmoistani todella törkeitä valheellisia huhuja pitkin kaupunkia, ja joutui sitten myös sen takia primitiivisen kiroukseni kohteeksi. Jonkin ajan kuluttua hän sai vakavan aivoinfarktin ja joutui halvaantumisen vuoksi istumaan pyörätuolissa koko loppuikänsä. Maineeni kuitenkin puhdistettiin ja ilkeämieliset huhut todettiin vääriksi puheiksi.

Kerran sattui sellainen ikävä tapaus, että kahden nuoren lapseni polkupyörät varastettiin omakotitalomme autotallista. Epäillyt kaksi henkilöä olivat selvillä, koska he olivat aikaisemminkin murtautuneet kotini autotalliin ja näpistäneet sieltä jotain pikkutavaraa. En pystynyt kuitenkaan todistamaan heidän osallisuuttaan pyörävarkauteen, joten rikosilmoitus jäi tekemättä. Sen sijaan turvauduin jälleen muinaisiin taikakeinoihin, joita voisin nimittää ”noidan kiroukseksi”.

Kahden viikon kuluttua kirouksen langettamisesta molemmat varkaat olivat kuolleet. Toinen heistä kuoli äkillisesti auto-onnettomuudessa ja toinen pian sen jälkeen huumeiden yliannostukseen. No, sellaista voi sattua... Shit happens.

Olen elämäni aikana työskennellyt yritystoiminnan lisäksi (sitä ennen ja sen jälkeen) monella muullakin ammattialalla, koska rahaa on pitänyt aina jostain saada. Työtä vieroksuva ihminen en siis ole koskaan ollut.

Eräässä vakituisessa työpaikassani oli työtoveri, joka pitkän aikaa keksi jatkuvasti monenlaista ilkeää kiusaa minulle, eikä työnantaja halunnut puuttua asiaan millään tavoin. En kuulunut mihinkään ammattiliittoon, joten sellaisestakaan en voinut tilanteeseen apua pyytää. Useista kehotuksistani huolimatta työkaveri ei jättänyt minua rauhaan. Aikaa kului ja kiusanteko jatkui aina vain, joten päätin hoitaa asian vihdoin kuntoon omalla erikoisella tavallani, eli vanhakantaisella noituudella ja tuntemieni voimallisten henkimaailman olentojen myötämielisellä avustuksella.

Niinpä seuraavan täydenkuun aikaan kiipesin pienen syrjäisen vuoren huipulle tekemään tuolle inhottavalle työkaverille noidan kirouksen, jonka yksityiskohtia en kuitenkaan tarkemmin paljasta. Muutaman viikon kuluttua sain kuulla yllättävän uutisen: yksi hänen aikuisista lapsistaan oli yhtäkkiä kuollut omituiseen sairauskohtaukseen. Sen jälkeen työkaveri alkoi käyttäytyä varsin kiltisti, eikä minkäänlaista kiusaamista enää tapahtunut. Lapsen kuolema muutti häntä ihmisenä huomattavasti nöyremmäksi.

En koskaan kertonut työkaverille kirouksesta, kuten en aikaisemmin kenellekään muullekaan kirotulle. Kaikki tapahtui aina täysin salaisesti ja huomiota herättämättä, pelkästään henkisiä voimia esiin manaten ja niitä maagisessa kiroustilanteessa apuna käyttäen. Mitään fyysistä väkivaltaa, myrkkyjä tai muuta vaarallista en koskaan käyttänyt, en edes ankaria sanallisia uhkauksia. Toteutin tavallaan tilanteissa erästä muinaisten samuraiden itsehillintään liittyvää viisasta ohjetta: ”Kun kohtaat vastustajasi ja suuri vihasi nousee, kätke silloin kuolettava miekkasi kohteliaan hymyn taakse. Kosta vihollisellesi vasta jälkeenpäin, jos vielä koet sen tarpeelliseksi”.

Kuva: Matti Kultajoki

Voidaan tietysti väittää, että kaikki nämä edellä kertomani ikävät onnettomuudet sattuivat vain tapahtumaan sillä tavoin, että ne näyttivät johtuvan ampumistani noidannuolista. Minullahan ei ollut suinkaan tarkoitus ketään tappaa, ainoastaan hieman maagisesti kurittaa. Ehkä ne kaikki todella olivatkin vain karmeita sattumia, ja toisaalta tietysti hyväkin, jos ne vain sellaisia olivat. Mutta olivatko sittenkään, sitä olen monesti jälkeenpäin miettinyt, ja toivonut samalla hartaasti, ettei minun tarvitsisi enää koskaan enempää kirouksia keneenkään ihmiseen kohdistaa. 1600-luvulla minut olisi tällaisesta vastaavasta raskaan sarjan "noituustunnustuksesta" poltettu taatusti roviolla ja ruumiini tuhkatkin olisi heitetty jonnekin tunkiolle, hyvin kauas lähimmästä siunatusta kirkkomaasta. Noituuden harjoittaminen sinänsä ei ole kuitenkaan järkiperäisen tieteen hallitsemassa nykyajassa onneksi enää rikollista toimintaa. Kirkkokin on pyytänyt entisajan noitavainoja virallisesti anteeksi.

Olen kuullut monia tositarinoita varsinkin itäisen Euroopan suunnalta, kuinka sikäläisiltä noidilta pyydetään vielä nykyaikanakin runsaasti mustaan magiaan liittyviä salaisia kirouspalveluksia, joista maksetaan noidille suuria rahoja. Ihmisten kiroaminen ei ole kuitenkaan minun juttuni. Tiedän kyllä varsin hyvin, miten maaginen kiroaminen käytännössä tehdään ja miten hyvin se myös toimii, mutta sattuneista syistä minun omaan henkiseen palvelutoimintaani ei mahdu enempää sellaista vahingoittavaa taikuuden lajia. Mielestäni mustalla magialla tehdään ihmisille pelkästään pahoja ”karhunpalveluksia”, joista on käytännössä paljon enemmän haittaa kuin mitään todellista hyötyä.

Ajatukset ja tunteet ovat energiaa, ja ne voivat sisältää hämmästyttävän paljon psyykkistä voimaa. Meistä itsestämme kuitenkin riippuu, miten tätä sisäistä voimaa käytämme ja mihin sitä kulloinkin suuntaamme. Samoin voimme itse päivittäin valita, ovatko ajatuksemme muita ihmisiä kohtaan hyväntahtoisia vai pahantahtoisia. Mielenhallinta onkin hyvin tärkeää myös siksi, että mahdolliset suuret vihanpurkaukset eivät pääsisi vahingoittamaan itseämme ja ympäristöämme. Lisääntynyt kiinnostus noituutta ja magiaa kohtaan on toisaalta hienoa, mutta muistakaamme, että aito magia on vertauskuvallisesti käyttäjänsä käsissä kuin valmiiksi ladattu vaarallisen voimakas ase, jolla ei pidä koskaan alkaa ammuskelemaan umpimähkään miten tahansa.

Jutun valokuvissa näkyvät aidot primitiiviset kirousfetissit kuuluvat oman kotoisen noituusmuseoni monipuoliseen taikaesineistöön.