ÄÄRETÖN EXTRA • LOKAKUU 2018
Kummituspaikkoja ja -tarinoita
HARRBÅDAN MAJAKKA, KOKKOLA
Kokkolassa on yksi Suomen tunnetuimmista kummittelupaikoista, Harrbådan majakka. Legendan mukaan nuori nainen matkusti laivalla ja hukkui Harrbådan majakan lähellä. Toisen tarinan mukaan nainen jäi odottamaan miestään majakkaan, ja kun mies ei tullutkaan, nainen hyppäsi majakan ylimmästä ikkunasta alas ja kuoli. Nykyään hänen aaveensa nähdään hyppäävän aina samaan aikaan ikkunasta ulos. TERVOLAN LINTUPIRTTI, ETELÄLAPPI
Tervolan Lintupirtin on aikoinaan rakennuttanut itse Karl Fazer ja se on toiminut jääkäreiden levähdyspaikkana ja savottamökkinä. Mielenkiintoisen paikasta tekee se, että jopa paikan vuokraaja mainitsee kummittelun tarjoten jännitettä yöpyjille. PALTANNIEMEN HAUTAUSMAA JA KIRKKO, KAJAANI
“Olimme tuttavan kanssa ajamassa öiseen aikaan taas siellä päin, ihan vain huvikseen ns. kummitusjahdissa edellisten kertojen innoittamana. Ajoimme pientä tietä pitkin, ympärillä vain metsää, peltoja ja muuta-
mia taloja siellä täällä. Osoitin juuri kaverilleni vaaleaa paalia erään ulkorakennuksen seinällä ja olin sanomassa siitä, kuinka se oli puoliksi säikäyttänyt minut ilmestyessään yhtäkkiä auton valokeilaan, kun katseeni kiinnittyi jonnekin ihan muualle; ojan vieressä seisoi vaalea hahmo, vain muutamien metrien päässä autosta ja katsoi suuntaamme. Hahmo oli osittain läpinäkyvä ja suurinpiirtein noin 7-8 -vuotiaan lapsen korkuinen. Autoon laskeutui täysi hiljaisuus ja päästyämme lähemmäksi hahmo katosi. Jatkoimme matkaa isolle tielle siitä, mitään sanomatta. Kun olimme päässeet tuolle isolle tielle, kysyin kaveriltani siitä, mitä hän oli nähnyt; kuvaus osui täysin yhteen omani kanssa hahmon pituuden ja sijaintipaikan suhteen. Molemmat olimme samaa mieltä siitä, että kyseessä oli lapsi, tai jokin joka oli lapsen korkuinen. Seuraavana yönä olimme jälleen liikenteessä. Kuuntelimme musiikkia autossa kännykästä, joka oli liitetty auton äänentoistosysteemiin ja käännetty ns. lentokonemodelle, eli kännykkä ei vastaanottanut puheluita, tekstiviestejä tai muutenkaan ottanut vastaan kenttää tai muuta. Ajoimme jälleen ensin hautausmaal-
le, teimme kierroksen siellä olevalla kääntymispaikalla ja jatkoimme matkaa sitten poispäin. Käännyimme sille samalle pienelle tielle, jossa olimme aiemmin hahmon nähneet. Ei ollut tarkoitus sen kummemmin lähteä katsomaan juuri kyseistä paikkaa eikä kumpikaan ollut puhunut siitä koko matkan aikana. Hiljaisuus kuitenkin laskeutui joitakin satoja metrejä ennen tuota eilistä kohtaamispaikkaa ja ainoat äänet olivat auton oma hyrinä ja mp3, joka soi kännykän kautta. Katseeni kiinnittyi siihen kohtaan tiukasti, missä olin hahmon edellisenä päivänä nähnyt. Näin myös kuulema kaverillani, tosin siitä sain kuulla vasta myöhemmin. Mitään ei näkynyt. Kun auto pääsi metrilleen samaan kohtaan, missä olimme hahmon nähneet, mp3-soitin sekosi täysin. Kappale alkoi hyppimään samaan tapaan kuin vanhoissa lp-levyissä kun neula hyppii paikallaan (tietotekniikasta jotain tietävät osaavatkin sanoa, ettei mp3-tiedosto periaatteessa pysty edes tekemään sellaista). Sama kohta toistui yhä uudelleen ja uudelleen ja lopetti vasta siinä vaiheessa, kun tuttavani sieppasi soittimen käteensä ja sulki koko laitteen. Myöhemmin kuuntelimme saman kappaleen uudelleen; tiedostossa ei ollut minkäänlaista virhettä, eikä se toistanut tuota
13