ÄÄRETÖN • KESÄKUU 2017
Tekoäly ja robotit IHMISKUNNAN UHKA VAI MAHDOLLISUUS? anni salminen
• Tekoäly on tietokoneen kyky käyttäytyä kuin ihminen. • Täsmällisemmin kyse on tietokonejärjestelmän tai robotin kyvystä suorittaa tehtäviä, joihin yleensä vaaditaan ihmisälyä, esimerkiksi erilaisten aistien käsittelyä, päätöksentekoa tai oppimista. • Tekoälyjärjestelmä ymmärtää ympäristöään ihmiselle ominaisella tavalla, ja voi toimia itsenäisesti.
26
T
EKOÄLYTIEDE voidaan karkeasti jakaa kahteen suuntaukseen: perinteiseen symbolipainotteiseen tekoälytieteeseen sekä uudempaan, hahmopohjaiseen ja laskennalliseen. Perinteisen tekoälytieteen työkaluja ovat muun muassa asiantuntijajärjestelmät, ontologiat ja sääntöpohjainen päättely. Uudemman suuntauksen tunnetuimpia menetelmiä ovat neuroverkot, sumeat järjestelmät ja evolutionäärinen laskenta. Tietokoneen ”ihmismäisyyttä” voidaan jopa testata virallisella Turing-testillä, jonka perusideana on, että tietokone on älykäs, jos sen antamia vastauksia ei pysty erottamaan ihmisen vastauksista. Yksikään tietokoneohjelma ei tosin ole läpäissyt tätä testiä valvotuissa olosuhteissa, vaikka vuodesta 1990 lähtien on järjestetty säännöllisesti kilpailu, missä Turingin testin läpäisseen laitteen kehittäjälle luvataan 100 000 dollaria. Tietokoneiden laskentateho on jo vuosikymmeniä kasvanut eksponentiaalisesti. Tekoäly pystyy jo ajamaan autoa siinä missä ihminenkin, löytämään esimerkiksi tiettyjä syöpäsoluja ihmistä paremmin – ja myös tehdä tiedettä.