
1 minute read
Harrastamisen Suomen malli tuo harrastusmahdollisuuksia kouluihin
Raisio on mukana keväällä 2021 opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavusteisessa pilottihankkeessa Harrastamisen Suomen malli. Malli on tarkoitus vakiinnuttaa osaksi perustoimintaa ja tavoitteena on, että jatkossa jokaisessa Raision koulussa on harrastustoimintaa.
Advertisement
Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastuksia tarjotaan omassa koulussa tai sen lähiympäristössä koulupäivän jälkeen. Pilottikaudella harrastustoimintaa järjestetään 3.–9.-luokkalaisille.
Harrastusmahdollisuuksia järjestetään lasten ja nuorten toiveiden kuulemisen jälkeen. Uusi kysely toteutettiin kouluissa helmikuussa. Harrastukset voivat liittyä monipuolisesti eri aloihin, kuten liikunta ja urheilu, taide ja kulttuuri, nuorisoala, tiede, luonto, kädentaidot, tietotekniikka ja e-pelaaminen, tai useampiin aloihin yhtä aikaa. Kevään aikana Raision kerhoissa harrastetaan muun muassa parkouria, jalkapalloa, sirkusta, draamaa ja kuvataiteita, sekä keilataan ja käydään kuntosalilla.
Kaanaan koulun 5.-luokkalaisia draamakerholaisia. Alkukeväästä kerhossa ovat 5.– 6.-luokkalaiset, loppukeväästä 3.–4.-luokkalaiset.
HARRASTUKSET TUKEVAT HYVINVOINTIA
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäksi harrastamisella vaikutetaan syrjäytymisen ehkäisyyn sekä eriarvoisuuden vähentämiseen. Harrastusryhmään kuuluminen tukee lasten ja nuorten kaverisuhteita sekä vähentää yksinolon tunnetta ja tukee koko perhettä. Taitojen kasvamisen, onnistumisen kokemuksien sekä lasten ja nuorten identiteetin vahvistamisen myötä vahvistuvat myös empatiataidot sekä luovuus ja kriittinen ajattelu.
Koulupäivän yhteydessä järjestettävällä toiminnalla tuodaan mahdollisuudet lähemmäs myös niitä lapsia ja nuoria, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia kokeilla erilaisia harrastuksia ja luodaan polkuja pitkäkestoiseen harrastamiseen. Harrastusmahdollisuuksia ja tietoa harrastamisen sisällöistä tarjotaankin etenkin niille lapsille, jotka eivät entuudestaan harrasta.
Raision kouluissa toimii harrastamisen pilottihankkeen lisäksi kerhohankkeen kerhoja ja jatkossa näitä toimintoja pyritään koordinoimaan kouluille yhteistuumin.
Yhdistysavustukset ovat haettavissa maaliskuun loppuun mennessä
Raision kaupunki myöntää vuosittain yhdistyksille erilaisia avustuksia. Vapaa-aikalautakunta jakaa vuosiavustuksia raisiolaisille nuorisoyhdistyksille ja urheiluseuroille sekä kulttuuritoimintaavustuksia yhdistyksille ja yhteisöille. Ympäristölautakunta jakaa toimintaavustuksia ympäristönsuojelutyötä tekeville yhdistyksille. Kaupunginhallitus jakaa yhdistyksille yleisavustuksia.
Avustuksia tulee hakea 31.3.2021 mennessä, poikkeuksena ympäristönsuojelutyötä tekevien yhdistysten avustukset, joita tulee hakea 29.3.2021. Yhdistys voi saada vain yhden toimielimen myöntämän, toiminta-avustusta vastaavan avustuksen.
Lisätiedot ja hakuohjeet kaupungin internetsivuilta
raisio.fi/yhdistysavustukset2021
Kesäleirejä lapsille ja nuorille
Raision kaupungin nuorisopalvelut järjestää lapsille ja nuorille kesällä leirejä Nuortenkeskus Nopassa Raisiossa ja Kesärannassa Naantalin Luonnonmaalla.
NUORTENKESKUS NOPASSA:
1. Päiväleiri
1.–2-luokkalaisille 7.–11.6.
2. Päiväleiri
1.–2-luokkalaisille 14.–18.6.
3. Päiväleiri
1.–5-luokkalaisille 28.6.–2.7.
KESÄRANNAN LEIRIKESKUKSESSA:
Action-leiri
yli 10-vuotiaille 21.–23.6.
Musaleiri
3.–5.8.
Saaristoseikkailu VIII
10-vuotta täyttäneille 2.–5.8. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen 8.3. alkaen
raisio.fi/nuoret
