1 minute read

Tunnuskasvimme kataja taipuu tuulessa

Kaikki mukaan taisteluun!

ta. Tämän jälkeen neste poistetaan ja kuolleet etanat laitetaan hyvin suljettuun muovipussiin tai maitotölkkiin. Keräysastiat laitetaan polttokelpoiseen jätteeseen tai etanaroskikseen. Roskikseen saa laittaa vain kuolleita etanoita.

Advertisement

Raision etanaroskikset löytyvät huhtikuusta syyskuun loppuun Jertantien kierrätyspisteen vierestä ja Vierulantien alkupäästä. Etanaroskiksen tunnistaa harmaasta väristä sekä kyljen ja kannen opastetarroista.

Ilmoita uudet havaintosi espanjansiruetanoista Raision palautejärjestelmään raisio.fi/palaute.

Lisätietoja lajista löydät osoitteesta vieraslajit.fi.

Tunnuskasvimme kataja taipuu tuulessa

TEKSTI AULI-MAARIT MERILÄINEN

Raision tunnuskasvi on kataja, jonka sitkeä puuaines kuvaa raisiolaista mielenlaatua. Se kestää, vaikka edessä olisi kovaakin tuulta. Sypressikasveihin kuuluva kataja on levinnyt ympäri

Suomea ja voi kasvaa parhaimmillaan jopa 15 metrin korkuiseksi.

Raision puistoihin ja liikennealueille on istutettu katajia jo parinkymmenen vuoden ajan. Vanhimmat istutukset ovat

Keskuspuistossa ja Tornikadun kallion kupeessa. Myös Lumperin- ja Laamanninpuistossa, Kreetan- ja hautausmaan kalliolla, sekä joissain kiertoliittymissä on käytetty erilaisia katajia. Uusimpana istutuksena on Konsantien luiska,

Ihalan koulun luona, johon istutettiin 16 katajaa.

Katajien lisäysaineisto on kerätty

Suomen luonnosta, pääosin metsistä, saaristosta tai sähkölinjojen alta, joista komeimmat yksilöt ovat kelpuutettu lisäykseen. Valikoimasta löytyy pilarimaisia, kartiomaisia, pensasmaisia tai lamoavia lajikkeita. Katajien suomalaiset lajikenimet kuvaavat katajien sisukkuutta, kasvutapaa, löytöpaikkaa tai jopa sukupuolta. Sotaveteraanien kiven luona olevan katajan alkuperä on erään sotaveteraanin puutarhasta.

Lotta Svärd on leveä pensas, jolla on siniset marjat. Urho, Jääkäri, Vänrikki Stål ja Lalli ovat komeita pystykatajia, Sven Dufva taas viuhkamainen ja matala pensas. Åland-niminen lamokataja kasvaa aaltomaisesti maata pitkin.

Suomalaiset katajat ovat osoittautuneet erittäin kestäviksi. Niitä ei tarvitse varjostaa kevätauringolta, ainoastaan lumikuorma tekee joskus vaurioita.

HIEKOITUSHIEKAN POISTO ALKAA YÖPAKKASTEN JÄLKEEN

Hiekoitushiekan poisto aloitetaan keväällä talvikauden jälkeen, kun yöpakkaset ovat loppuneet. Urakka-alue on jaettu kahteen vaiheeseen ja urakassa on välitavoite. Ensimmäisessä vaiheessa puhdistetaan keskusta, Myllyn ympäristö ja A-luokan kevyen liikenteen väylät. Toisessa vaiheessa puhdistetaan omakotialueet ja loput kevyen liikenteen väylät. Alueiden puhdistusjärjestystä vaihdellaan vuosittain. Jos työ sujuu säätilan ja muiden työhön vaikuttavien tekijöiden suhteen suunnitellusti, kestää koko kaupungin siivous noin kuusi viikkoa. Viime vuonna omakotialueiden siivous aloitettiin Ihalasta ja työ eteni kartalla myötäpäivään. Viimeisenä siivottiin Huhkon ja Pasalan alue. Tänä vuonna omakotialueiden puhdistusjärjestys on käänteinen ja työ alkaa Huhkon ja Pasalan alueelta.

This article is from: