Ramipress - Syksy 2013

Page 12

Rastien viehätys Kainuulainen suunnistusväki teki suunnistuksen MM-kisoista upean tapahtuman. Useiden vuosien työ palkittiin kansainvälisellä näkyvyydellä ja huikealla yleisömäärällä. Kainuu sai kisoista mahtavaa mainosta, joka tulee kantamaan hedelmää vielä pitkään. Vuokatin kisat rikkoivat myös kaikki aiemmat suunnistuksen MM-kisojen katsojamäärät. Suunnistuksen MM-kisat ja rastiviikko yhdessä olivat aluetalouden näkövinkkelistä positiivinen lataus Kainuun aluetaloudelle. Kiitos kuluu myös talkoolaisille, jotka laittoivat oman työpanoksensa kisojen toteutukseen. Oli hienoa kokea, kun yleisö kannusti kaikkia suunnistajia tasapuolisesti. Suomalaiset suunnistajat saivat toki kaikista mahtavimman kannustuksen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Mieleen on painunut erityisesti sprintti- ja avajaispäivän huikea tunnelma Sotkamon pesäpalloareenalla. Suomalaissuunnistajat yllättivät kotiyleisön iloisesti kahmimalla viisi mitalia piinkovassa seurassa. Naisilta mitaleja odotettiin, mutta myös Jani Lakanen ja Mikael Boström olivat päättäneet mitalinsa ottaa, kerta kaikkiaan määrätietoista tekemistä. Kainuun Rastiviikon järjestäminen yleisökisana MM-kisojen yhteydessä oli oikea ratkaisu. Suunnistusta rakastava kansa löysi tiensä Kainuuseen. Niinpä katsojamäärät yllättivät MM-järjestäjät jokaisen päivän osalta, eikä ongelmiltakaan vältytty. Pahimmat pullonkaulat olivat ensimmäisen kilpailupäivän liikenteessä, jotka pystyttiin kuitenkin korjaamaan viikon aikana yhteistyössä viranomaisten kanssa. Kansainvälisyys toi kisoihin myös huvittavia piirteitä. Muun muassa Azerbaitsanin suunnistajat kokivat suunnistuksen vaikeaksi ja olivat eksyksissä kainuulaisessa metsässä. Näiden suunnistajien GPS-reitit näyttävät enemmän rusettiluistelun jäljiltä. GPS-reitit löytyvät nettiosoitteesta: gpsseuranta.net. Meistä paikallisista oli huvittavaa myös se, kun Hong Kongin suunnistajat olivat tiedustelleet järjestäjiltä, että oliko Tipasjoessa uiminen turvallista vai pitääkö varoa alligaattoreita? Suunnistus on koukuttanut myös penkkiurheilijoita. GPS-seuranta on tuonut suunnitukseen aivan uuden ulottuvuuden. Suunnistajien reitinvalinnat ja myös virheet välittyvät reaaliaikaisesti kotisohville. Myös TV näkyvyys on suunnistukselle tärkeää. Ylelle kiitos siitä, että se näyttää kaikki suunnistuksen päätapahtumat vaikeasta toteutuksesta huolimatta. Ylessä on huomattu suunnistuksen kehityskaari yleisölajiksi ja nykymuotoinen suunnistus on mielenkiintoinen TV-laji. Nähty suunnistusviikko oli yli 700 talkoolaisen suurponnistus ja kaikkien aikojen suurin Kainuun Rastiviikko. Kilpa- ja kuntosarjoissa suunnisti viimeisessä osakilpailussa huikeat 9000 osanottajaa. Vuokatinvaarat tarjosivat myös kuntosuunnistajille elämyksiä vaativalla rinnesuunnistuksella, jossa suunnistustaidot punnittiin. Suunnistus on siitä mukava urheilulaji, että jokainen voi harrastaa lajia omalla tasollaan. Voit suunnistaa kuntorasteilla leppoisasti edeten tai kilpasarjoissa elimistösi kapasiteetin äärimmilleen laittaen. Kainuulainen suunnistusväki on väläytellyt uudesta haasteesta. Suunnistetaanko Jukolan ja Venlojen viesti tällä vuosikymmenellä Kainuussa? Suunnistuksen MM-kisoissa annetun näytteen perusteella tämä on mahdollista. Raimo Piirainen kansanedustaja (sd)


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.