ProTeesi 4/2016

Page 5

PÄLET Syksy on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin ja Lämmönsiirrostakin on jo kulunut melkein kaksi kuukautta, hui! Vujujen jälkeen onkin ehtinyt tapahtua paljon ja riittänyt hommaa. Erityisesti Prosessin optimoinnin suunnittelu vei aikaa lokakuun alussa, mutta nyt on meidänkin fukseilla upeat Prosessiteekkareiden haalarit. Prosessin optimoinnin jälkeen katseet suunnattiin kohti Fuksien Juhlasitsien suunnittelua ja lähestyvää Tempausta. Nyt molemmat ovat jo takanapäin ja on kyllä helppo sanoa, että tämä syksy on ollut aivan eeppinen. Tempaus meni todella mukavasti ja oli kiva päästä pitämään erilaisia ohjelmia niin yläluokkalaisille kuin ala-astelaisille. Oli kyllä aivan huikeaa olla osa yhtä kautta aikain suurimmasta Tempauksesta ja oli myös hauska lukea muiden hienoja kokemuksia Tempaajien Telegram-kanavasta! Tempauksen jälkeen ei ehtinyt paljoa hengähtää, kun jo fuksien juhlasitsit olivat. Prosessiteekkarifuksejakin saatiin paikalle kiitettävä määrä ja näin jälkeenpäin on hyvä todeta, että vaikka hommaa oli huomattavan paljon onnistuivat sitsit moitteetta ja kaikki ne työtunnit olivat ehdottomasti sen arvoista. Monet fuksitkin pääsivät tutustumaan toisiinsa ja tunnelma tuntuikin olevan katossa. Fuksien juhlasitsien lisäksi tämän vuoden puolella on yhtenä isona tapahtumana eeppinen Nelikiltaristeily, jonka ilmo meni ennätyksellisen nopeasti täyteen vain muutamassa minuutissa. On kiva nähdä, että näin moni on tulossa risteilemään! Kohta valitaan myös jo uusi hallitus PT:lle ensi vuodelle ja on jännä nähdä ketkä lähtevät meidän seuraajiksemme! Ehkä tätä lukiessasi uudet fuksipäälliköt onkin jo valittu! Älkää kuitenkaan säikähtäkö me jatkamme teidän fuksikasvatusta aina mahdolliseen Wappuun saakka. :) Kaiken tämän kiireen keskellä kannattaa välillä ottaa rennosti, tavata vanhoja tuttuja, käydä kotona ja pysähtyä nauttimaan. Eikä tietenkään ole pahitteeksi jos vaikka muutaman laskarinkin palauttaisi. Vaikka tapahtumia onkin ollut paljon ja paljon on vielä edessä, niin muistakaa nauttia fuksivuodestanne täysin siemauksin ja tehkää siitä omanne! Näin taaksepäin katsoessa tuntuu, kuin olisi teleportannut pari kuukautta eteenpäin ja kohta onkin jo joulu. On ollut hienoa seurata, kuinka fuksit jaksavat yhä innolla käydä vaikka kuinka monessa tapahtumassa ja vielä seuraavana päivänä tulla hymyssä suin moikkaamaan ja kertomaan kuinka siistiä eilen oli! Talvisin terveisin, JakePi Fuksipäälliköt 2016 5 5


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.