Tuhkat metsätaloudessa 10.2.2020

Page 1

S U C C E S S , R E C YC L E D. Kestävää kasvua kiertotaloudesta Jenni Nurmi


ECOLAN ON KIERTOTALOUDE N EDELLÄKÄVIJÄ Valjastamme kiertotalouden kestävän kasvun tekijäksi. Jalostamme teollisuuden sivuvirroista tuotteita metsä- ja maatalouteen, maa- ja ympäristörakentamiseen.

Jenni Nurmi


ECOLAN ON KIERTOTALOUDE N EDELLÄKÄVIJÄ . Kuopio Viitasaari TUOTANTOLAITOS

Liperi TUOTANTOLAITOS

Nokia TUOTANTOLAITOS

100% KIERTOTALOUTTA


VOIMALAITOSTUHKAT JA NIIDEN KÄYTTÖ Energiateollisuudessa muodostuu vuosittain noin 1,5 miljoonaa tonnia tuhkaa, josta merkittävä osa jää hyödyntämättä. Savukaasuista sähköisten ja mekaanisten erottimien avulla talteen otettavan lentotuhkan määrä on 5 – 40 % koko tuhkasta, loppuosa on raskaampaa pohjatuhkaa. Biopolttoaineiden käytön lisääminen vaikuttaa kuitenkin myös tuhkien ominaisuuksiin ja sitä kautta hyötykäyttömahdollisuuksiin.

Laadultaan vaihtelevien tuhkien erilaisia ominaisuuksia ei vielä täysin tunnisteta, minkä vuoksi tuhkajakeita ei pystytä hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla. Usein tuhkat jäävät kaatopaikalle, jolloin tuhkasta tulee jätettä arvokkaan raaka-aineen sijasta.


TUHKIEN LANNOI TEOMI NA ISUU DET • Suomen lämpö- ja voimalaitoksissa syntyy vuosittain yhteensä noin 600 000 tonnia puu- turve- ja sekatuhkaa • Tuhkien alkuainepitoisuudet vaihtelevat huomattavasti mm. poltettavasta materiaalista ja polttotekniikasta riippuen • Tuhkalla on hyvä neutralointikyky, pH 10-13 • Tuhka ei sisällä typpeä (N )mutta tuhkassa on runsaasti kasveille tärkeitä mineraaliravinteita, kuten fosforia (P) ja kaliumia (K) • Tuhkan sisältämien ravinteiden palauttaminen takaisin metsään on sekä ekologisesti että taloudellisesti mielekästä


N P B S

Zn

K Ca

Mn

Mg Fe

Cu

Cl


JALOSTUSPROSES SI TUHKA 1

Tuhka ja sivuvirtalähteet • • • • •

Voimalat Puunjalostusteollisuus Elintarviketeollisuus Biojätejakeet Kaivosteollisuus

SIVUTUOTE 1

TUHKA 2

Jalostusprosessi reseptit, sekoitus, jauhatus, rakeistus, varastointi, pakkaukset, toimitukset

Lisäaineet

TUOTE


ECOLAN SILVA® METSÄLANN OIT TEET o Monipuolinen avainravinteiden sisältö

o Pitkäaikainen vaikutus metsän terveyteen o Tasalaatuisuus takaa suoritustason ja käyttöturvallisuuden o Perusraaka-aineena lannoitekelpoiset tuhkat

BOREA boorilannoitteella ehkäiset vakavia laatuvikoja puuhun aiheuttavan boorinpuutoksen. Boori tehostaa myös typen käyttöä ja lisää näin kasvua 10-20 m3/ha kiertoaikana.

HORUS tuhkalannoitteella vapautat turvemaan sisältämän typen puuston käyttöön. Kasvatusmetsissä kasvunlisäys on yleensä 40-80 m3/ha sijoitusaikana.

NITRO typpi-tuhkalannoitteella remontoit ravinnetalouden kerralla kuntoon. Typpi-tuhkalannoituksella saavutetaan noin 40 m3/ha lisäkasvu sijoitusaikana.


ECO L A N S I LVA ® M E T SÄ L A N N O I T T E E T Lannoite on joko rakeistettu tai kompaktoitu,

mikä helpottaa levittämistä ja tasaa ravinteiden liukenemista.

Levitys helikopterilla on nopeaa ja tehokasta. Lannoitusta miettivän kannattaa pyrkiä saamaan alueelta lisää lannoittajia, jolloin kustannukset pienenevät.


45 HYVÄÄ SYYTÄ LANNOITTAA


1 Enemmän puuta

Motteja laanilla, rahaa kukkarossa

• • •

Tuhkalannoituksen puuntuotto 40–80 m³/ha 15-25 v. Typpi-tuhkalannoituksessa puuntuotto 30-40 m³/ha 15-20 v. Boorilannoitus ensiharvennuksen jälkeen tehostaa typen käyttöä ja tuo lisäkasvua 5-10 m³ kiertoajan loppuun mennessä


2 Nopeammin puuta Nopeus sahaa kiertoajasta

• Peruslannoitus typpi-tuhkalla mahdollistaa tehokasvatuksen hyvälaatuisissa puustoissa. • Turvemaalla kiertoaika lyhenee jopa kymmeniä vuosia tuhkalannoitteella. • Boorilannoituksen vaikutus pituuskasvuun on selkeä. Puusto selviää nopeammin taimikkovaiheesta ja samalla runkomuoto pysyy hyvä hyvänä.


3 Parempaa puuta Terveys tuo laatua

• Poistat vakavat ravinnehäiriöt ja vältät ne taloudelliset tappiot, joita ravinnepuutoksista aiheutuu • Kun varmistat taimesta alkaen latvuksen terveyden, kasvatat puuta nopeammin ja tuotat arvokasta tyvitukkia, sekä terveoksaisia latvatukkeja.


4 Arvokkaampi metsä Pääoman puntaripaino • Lannoitus lisää metsäsi hintaa sekä odotusarvoja, joita puntaroidaan aina tilan vaihtaessa omistajaa. • Lannoitus hyödyttää oikein käytettynä sekä myyjää että ostajaa, sukupolvenvaihdoksissa sekä uutta että vanhaa polvea.


5 Turvallista luonnolle Lannoitus palauttaa ravinteita • Kasvupaikalta poistuu ravinteita aina kun korjataan puuta. • Tuhkalannoitteiden valmistuksessa käytetään puhtaita, ravinnerikkaita biomassan poltossa syntyneitä tuhkia. • Lisätty fosfori on hidasliukoista apatiittia. • Lannoitus ei vaaranna tai rajoita lannoitusalueiden marjojen, sienten tai riistan käyttöä.


LUONNON KIERTO

TEOLLINEN KIERTO METSÄLANNOITTEET


INFRA® TR TUOTANTOPROSESSI VOIMALAITOKSET TUOTTAVAT ENERGIAA

ENERGIASTA SAADAAN SÄHKÖÄ JA LÄMPÖÄ

RAAKA-AINE ANALYSOIDAAN KULJETUS VÄLIVARASTOON KOVETTUMAAN RESEPTIIKKA KUNTOON RUMPURAKEISTUS

SIVUTUOTTEENA MUODOSTUU TUHKAA

TUHKA KULJETETAAN ECOLANIN TUOTANTOLAITOKSELLE


ECOLAN INFRA® TUHKARAE 0-40 • Valmistetaan lento- ja pohjatuhkasta

• Korvaa routaeristeenä käytetyn hiekkakerroksen • CE-merkitty, MARA-asetuksen vaatimusten mukainen tasalaatuinen materiaali • Tekninen toimivuus ja mitoitusparametrit tunnetaan • Erinomainen käytettävyys verrattuna raakatuhkaan Jenni Nurmi


TEKNISET OMINAISUUDET


VOIDAAN HYÖDYNTÄÄ MARA-ASETUKSELLA VÄYLÄT: Esim. Pajulahdentie/ Pir. ELY-keskus KENTÄT: Esim. Laatukaivin Nokia TEOLLISUUSRAKENNUSTEN POHJAT: pilotti kesällä 2019 METSÄTIET: Alakosken metsätie • Käyttö edellyttää aina MARA-ilmoituksen tekemistä tai ympäristölupaa

• Aina päällystetyn rakenteen kelpoista, mutta nykyisin yhä useammin myös peitetyn rakenteen kelpoista


ENNEN ILMOITUSTA Kohteen soveltuvuuden varmistaminen •

Ei saa käyttää I–II -luokan pohjavesialueella –> pohjavesialuetarkastelu esim. https://www.ymparisto.fi/fiFI/Vesi/Vesiensuojelu/Pohjaveden_suojelu/Pohjavesialueet

Jätettä sisältävän rakenteen kerrospaksuus enimmillään 1,50 m -> eli ei valtavia kuoppia täytettäväksi

Hyödyntämispaikan haltijan ja kiinteistön omistajan on hyväksyttävä materiaalin käyttö -> rajanaapureilta ei tarvita lupaa, mutta esim. vuokratonteissa pitää olla tontin omistajan kirjallinen lupa

Huomioitava mahdolliset tulva-alueet sekä talousvesikäytössä olevien kaivojen sijainti - SOVELTUVUUS VARMISTETAAN MATERIAALITUOTTAJAN JA HYÖDYNTÄJÄN YHTEISTYÖNÄ - VAATII USEIN JALKAUTUMISEN KOHTEELLE JA PAIKALLISTIETOA -


ENNEN ILMOITUSTA Rakenteen suunnittelu • Varmistetaan, että rakenne on tarkoituksenmukainen ja teknisesti toimiva • Mitä vaativampi kohde, sitä tarkempi suunnittelu • Esim. metsäteissä riittää tien linjan, kerrospaksuuksien ja kuivatuksen suunnittelu • Liikennemäärien kasvaessa tehdään tiesuunnitelmat pituus- ja poikkileikkaussuunnitelmineen • Paras ratkaisu on jo suunnitteluvaiheessa ottaa huomioon uusiomateriaalit, näin saadaan ominaisuudet tehokkaimmin käyttöön



MARA-ILMOITUSMENETTELY • Nykyinen asetus tuli voimaan 2018 alussa -> Tarkoituksena edistää kiertotalouden toteutumista infrarakentamisessa • Selkeät kohderajaukset ja raja-arvot, joissa ei ole harkintaa -> Mahdollistaa nopean ilmoitusmenettelyn • Asetuksen mahdollistama käyttö edellyttää suunnitelmallisuutta ja MARA-ilmoituksen hyväksyttyä rekisteröintiä • Soveltamisohjeesta saa hyvin apua • Tehdään kaikille yli 500 tn hyödyntämismäärille


Tuhkapatjan matoksi veto onnistuu hyvin myรถs talviolosuhteissa Kaivuria tarvitaan levityksen tyรถparina

Samuli Joensuu Tapio Oy

Jenni Nurmi Ecolan Oy

Tuhkatie - Parkano

11.2.2020

25


Valmista tierunkoa kaivurityön jäljeltä syntyy noin 25 metriä yhdellä kuormallisella

Samuli Joensuu Tapio Oy

Jenni Nurmi Ecolan Oy

Tuhkatie - Parkano

11.2.2020

26


Samuli Joensuu Tapio Oy

Jenni Nurmi Ecolan Oy

Tuhkatie - Parkano

11.2.2020

27


VÄYLÄVIRASTON MATERIAALIHYVÄKSYNTÄ KOERAKENNE SÖÖRMARKUSSA

PERINTEISET MATERIAALIT

ECOLAN INFRA TR


KIITOS!

Jenni Nurmi


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.