Vahinkoperiaate

- Oikeusfilosofinen näkemys yksilönvapauteen

John Stuart Mill (1806–1873) oli englantilainen taloustieteilijä ja filosofi, jonka ajatuksina oli mm. yksilönvapauden ja ihmisten arviointi ihmisten ansioiden pohjalta. Kirjassaan On Liberty Mill toi esiin vahvasti itsemääräämisoikeuden, että se on ihmiskunnan toimintavapaudessa tärkein periaate. Mill kirjoitti, että ihmisen teot ja päätökset, jotka koskevat häntä itseään ovat itsenäisyytenä ja itsemääräämisoikeutena ehdottomia. Ja ainoana oikeutettuna perusteena puuttua voimakeinoin tähän ihmisen yksilönvapauteen ja itsemääräämisoikeuteen vastoin tämän omaa tahtoa, on estää muiden vahingoittuminen. Tällöin ihmisen oma tahto ei ole enää riittävä määräämään teosta vaan tällainen toisia vahingoittava käyttäytyminen pitää sovittaa yhteiskunnalle. Eli ihmisillä yksilöinä on oltava mahdollisimman laaja vapaus toimia itsenäisesti, mutta tätä vapautta on yhteiskunnassa oikeus rajata sellaisten toimien suhteen, jotka vahingoittavat muita ihmisiä.

John Stuart Millin vahinkoperiaatteen uskottavuus perustuu ”haittaa muille” eli englanniksi ”harm to others” -käsitteeseen. Millin mukaan toisen vahingoittamisek- si voidaan laskea kolme toimintaa, joista ensimmäinen on toiminta, joka heikentää suoraan toisen hyvinvointia. Toinen vahingoittamiseksi laskettava toiminta on toiminta, jossa ei suoriteta jotain velvoitteita siten, että laiminlyönti aiheuttaa vahinkoa tälle velvoitteen kohteelle. Kolmanneksi vahingoittamiseksi lasketaan epäonnistuminen oman osuutensa suorittamisessa toiminnassa, mitä tarvitaan ihmisarvoiseen yhteiselämään yhteiskunnassa (esimerkiksi toisen kanssaeläjän elämän pelastaminen) eli toisin sanoen epäonnistuminen yhteiskunnan velvoitteiden tekemisessä.

Millin vahinkoperiaatteen mukaan yksiselitteisesti ei voida olettaa, että teossa, jossa vahinko tai vahingon todennäköisyys olisi ilmeinen, yhteiskunnalla olisi oikeus aina puuttua asiaan. Yksi yhteiskunnan kiistaton tehtävä on kylläkin ryhtyä varotoimiin ja toimenpiteisiin rikollisuuden estämisessä ja rikosten saattamisessa rangaistaviksi, koska yksikään rikos ei ole sellainen toimenpide, joka nauttii yksilönvapaudesta ja toimintavapaudesta. Yhteiskunnan velvollisuuksiin kuuluu siis ryhtyä toimiin rikollisen teon tullessa ilmi. Mutta kuitenkaan rikoksen ennaltaehkäisevää toimintaa ei saa väärinkäyttää estämään yksilönvapauden toteutumista.

Vahinkoperiaatteen hyvien puolien tarkastelua

Vahinkoperiaatteen perimmäisenä tarkoituksena on yleisen onnellisuuden ja hyvän saavuttaminen yhteiskunnassa, jota yksilön ja valtion on syytä tavoitella. Tällaisen päämäärän saavuttaminen vaatii sen, että yksilön toimintaan ei puututa enempää kuin on tarpeen. Eli yksilön toimintaa puututaan vain, jos toiminta aiheuttaa muille vahinkoa. Yhteiskunnassa valtion tehtävänä on edistää tämän päämäärän saavuttamista sellaisilla lainvalmisteluilla ja laeilla, joilla ei liiallisesti rajoiteta yksilön käyttäytymistä. Vahinkoperiaatteessa lähdetään siitä olettamasta, että yksilö tietää tavoitteidensa ja mieltymystensä kautta minkälainen yksilölle itselleen mahdollista haittaa aiheuttava toiminta on toimisen arvoista. Lainsäätäjien ei katsota olevan kykeneviä arvioimaan tällaista toimintaa siten, että sen olisi suotavaa säätää lakeja, joilla rajoitetaan suorittamasta itselleen haitallista toimintaa. Yhteisen hyvän saavuttaminen saadaan tavoitettua paremmin, kun annetaan yksilön itse arvioida mikä edistää yksilön omaa onnellisuutta sen sijaan, että lainsäätäjä arvioisi sen ihmisten puolesta.

Ihmisen yksilön vapaus kuuluu vahvasti ihmisoikeuksiin, ja ihmisoikeudet ovat sellaisia kansainvälisiä oikeuksia, jotka eivät ole ontologisen ihmisoikeusnäkemyksen mukaan riippuvaisia lainsäädännöstä. Ihmisoikeudet ovat olemassaan ihmisen olemuksessa itsessään eli ihmisyydessä, ja ihmisyyteen kuuluu itsemääräämisoikeus yksilönvapauksineen ja itsemääräämisoikeuksineen. Ihmisoikeudet luovat ihmisarvon, ja ihmisarvo on perusoikeuksien perusta. Ja perusoikeuksiin kuuluu yksilön vapaus ja itsemääräämisoikeus.

Vahinkoperiaatteella on vahva yhteys luonnonoikeusoppiin. Luonnonoikeuden mukaan hyvää on tehtävä ja pahaa on vältettävä. Luonnonoikeus lähtee siitä, että ihmisen moraalinen käsitys hyvästä ja pahasta on luontaista ihmisenä olemisessa. Ihmisiä ohjaa luontainen vaatimus toimia kohtuullisesti ja vastuullisesti, joten luonnonoikeus ja oikeudenmukaisuus kumpuavat inhimillisyydestä ja ihmisestä itsestään. Ihmisillä yksilöinä on kyky tuntea itsenä.

Ihmisyhteisöille on luontaista seurata yhteisiä luonnollisia normeja, jotka tulevat syvempää kuin kirjoitetusta laista, kuten moraalista. Nämä ”luonnolliset lait” ohjaavat yksilöitä toimimaan sosiaalisissa tilanteissa, koska ilman niitä yhteisöjä ei olisi olemassa eivätkä yhteisöt voisi ylläpitää itseään. Ihmisyhteisöissä muodostuneet yhteistä hyvää tavoittelevat toimintamallit ovat syntyneet luonnollisesti ja spontaanisti ilman, että niitä on pitänyt alun perin lainsäädännöllisesti muodostaa. Luonnonoikeuden mukaan tällaiset alkuperäiset yhteisölliset moraalikäsitteet ovat perustana moraalisille perinteille, joita pidetään sopivina toimintatapoina. Perusmoraaliset ja juridiset käsitteet perustuvat tällaisiin

NYKYÄÄN YHTEISKUNNASSA LAINSÄÄDÄNNÖT POHJAUTUVAT YKSILÖN VAPAUTEEN JA IHMISOIKEUKSIIN”

sosiaalisten yhteisöjen elämäntapoihin ja suhteisiin.

Se, että yksilö itse tietää mitkä toimet tuovat hänelle itselleen onnellisuutta ja jotka eivät vahingoita muita yhteisössä, puoltaa vahinkoperiaatteen mukaista yksilönvapautta. Jos yhteiskunta ja lainsäätäjät puuttuisivat rajoittavasti yksilön vapauteen päättää omista tekemisistään, jotka eivät vahingoita muita, yhteisöjen laajempi kehitys ja mahdollisuus oppia lisää onnellisuuteen pyrkimisestä estyisivät. Täysi yksilönvapaus päättää elämäntavoistaan edesauttaa selvittämään mitkä toimintamallit ovat moraalisesti hyväksyttyjä. Se mikä tekee yksilön elämästä hyvän, on autonomia päättää omista tekemisistään ja elämästään. Itsenäisyys ja valinnanvapaus omissa tekemissä luovat onnellisuutta ihmisissä. Sitä kautta yhteisen hyvän ja onnellisuuden tavoittelu yhteiskunnassa mahdollistuu.

Lainsäätäjän tehtävänä onkin vahinkoperiaatteen näkökulmasta laatia ja muuttaa lakeja, jotka ovat sisällöltään perusteltuja ja siten velvoittavia, että yhteisen hyvän muodostuminen toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla ilman, että yksilön vapautta rajoitetaan liikaa. Lait säädetäänkin yhteiskunnassa - Suomessa ainakin - perustellusti ja ne eivät suosi vain tiettyä osaa ihmisistä vaan ne koskevat kaikkia. Lait eivät myöskään ole ristiriidassa tärkeiden moraaliarvojen kanssa. Yhteiskunnassa lait tuovat yksilöille oikeuksia, ja oikeudet pitää pystyä perustelemaan luonnollisiin arvoihin perustuvina ja oikeudenmukaisesti. Nämä ovat vahvasti sidoksissa ihmisoikeuksiin, ja yhtenä ihmisoikeuksien perustana on ihmisten tasa-arvoisuus. Demokratiaan kuuluukin olennaisesti ihmisoikeudet, ja näin ollen yhteiskunnassa turvataan yksilölle ns. negatiiviset vapaudet. Negatiivisella vapaudella tarkoitetaan vapautta ulkoisesta pakosta. Ihmisoikeudet suojaavat siis yksilöä, jolla on valta päättää omista teoistaan ja jolla on yhteiskuntaan kuuluva vapaus eli itsemääräämisoikeus.

Vahinkoperiaate on siis vahvassa sidoksessa ihmisoikeuksiin kuuluvaan itsemääräämisoikeuteen. On totta, ettei ihmisen vapautta päättää omista asioistaan saa rajoittaa mielivaltaisesti, vaikka teot joidenkin mielestä moraalisesti huonoja valintoja olisivatkin, jos kyseisistä teoista ei aiheudu kenellekään muulle oikeaa vahinkoa. Ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun hänellä on vapaus tehdä mitä haluaa ja päättää omista teoistaan. Tämä edesauttaa yhteisen hyvän saavuttamista yhteiskunnassa.

Vaikka maailma on muuttunut John Stuart Millin aikakaudelta hurjasti, on hänen vahinkoperiaatteellaan vankka sija nyky-yhteiskunnassa yhdessä muiden teorioiden ohessa. Vahinkoperiaatteen mukainen onnellisuuden ja yhteisen hyvän tavoite ovat kunnioitettavia päämääriä, joihin nyky-yhteiskunnassakin pyritään erityisesti ihmisoikeuksien näkökulmasta pääsemään. Kenenkään vapautta ei rajoiteta perusteetta ja yksilöillä on itsemääräämisoikeus. Vahinkoperiaatetta ei kuitenkaan parane tulkita liian suppeasti vaan se pitää mitoittaa ja suhteuttaa muiden oikeus- ja filosofian periaatteiden kanssa nykymaailman mittapuun mukaiseksi.

Nykyään yhteiskunnassa lainsäädännöt pohjautuvat yksilön vapauteen ja ihmisoikeuksiin. Suomessakin perustuslakivaliokunnan työ lainsäädäntöprosessin aikana on vahvaa ja perusoikeuksien puolesta asioita läpikäyvää. Se, että yksilöillä on vapaa tahto tehdä mitä haluaa, vaatii ihmisoikeusläheisen lainsäädännön ja oikeusvaltion piirteiden olemassaolon. Tästä huolimatta joissakin tapauksissa yksilön vapauteen tehdä itselleen mitä tahtoo on syytä puuttua, jotta yhteisen hyvän ja onnellisuuden tavoittelu onnistuisi yhteiskunnassa paremmin, mutta puuttumisen pitää olla oikeutettua ja oikeudenmukaista.

Yhteiskunnalla voidaan katsoa olevan toimivaltaa vaikuttaa siihen, edistetäänkö yleistä hyvinvointia vai ei. Vaikka yksilöllä onkin vapaus päättää tekemisistään, on yhteiskunnan velvollisuutena kuitenkin huolehtia siitä, ettei käyttäytymisestä aiheudu muille minkäänlaista haittaa.