Rajamme Vartijat 1/22

Page 4

TEKSTI: Päivi Kaasinen ja Hanna Lehto KUVAT: Raja

Hyvä maine ja luottamus tärkeä kivijalka myös Rajalle Luotettava, ammattitaitoinen ja yhteistyökykyinen. Rajavartiolaitoksen toimintaa ohjaavat arvot eivät viimeaikaisten tutkimusten valossa ole jääneet vain sanoiksi paperille, vaan ovat tekemämme työn kautta välittyneet myös kansalaisille.

K

yselytutkimusten mukaan Rajavartiolaitoksella on vahva hyvä maine: erityisesti ammattitaitoa ja luotettavuutta arvostetaan. Kansalaisten mielestä Rajavartiolaitos on suoriutunut tehtävistään hyvin, ja kaikkia sen lakisääteisiä tehtäviä pidetään tärkeinä. Myös koronapandemiaan liittyvät toimet on koettu pääosin onnistuneiksi.

4

RAJAMME VARTIJAT

Kehitys on ollut nousujohteista, sillä kansalaisten antamat arviot Rajavartiolaitoksen maineesta ja luottamuksesta ovat parantuneet viime vuosien aikana.

Koronatilanteessakin onnistuttiin Viime vuonna ensimmäisen kansalaiskyselyn toteutti Aula Research. Siinä tut-

kittiin muun muassa Rajavartiolaitoksen tunnettuutta ja suoriutumista tehtävistään. Mielikuvat Rajavartiolaitoksesta olivat pääosin positiivisia. Tärkeä tekijä mielikuvan syntymisessä ovat esimerkiksi kokemukset rajatarkastuksesta sekä muut asiakaspalvelutilanteet. Lisäksi kansalaisten arviot tehtävistä suoriutumisesta olivat myönteisiä ja teh-


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Rajamme Vartijat 1/22 by Princeps - Issuu