ITÄMERI ei tunne maiden rajoja

– Itämeren ympäristöongelmat ovat rajat ylittäviä. Meri ei tunne rajoja. Se on yhteinen. Tästä syystä tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä ja normistoa, johon kaikki rantavaltiot ovat sitoutuneita, porvoolainen merianalyytikko

Jere Riikonen sanoo.

TEKSTI: MAARIT GABRIELSSON ||

KUVA: SHUTTERSTOCK

V– Vuonna 1974 perustettiin Helsingin komissio (Helcom) eli Itämeren suojelukomissio.

Sen tehtävänä oli suojella Itämerta kaikilta saastelähteiltä hallitusten välisellä yhteistyöllä. Itämeren kaikki rantavaltiot kuuluvat Helcomiin, Jere Riikonen taustoittaa.

– Itämeri on käytännössä EU:n sisämeri, ja tästä syystä Itämerelle on luotu EU-tasoinen suunnitelma eli Itämeristrategia, joka ohjaa kaikkea merellistä toimintaa talous, liikenne ja ympäristö huomioiden.

– Lisäksi Suomi on asettanut omia kansallisia tavoitteitaan Itämeren ympäristön parantamiseen ja tutkimukseen sekä meren hyödyntämiseen.

EDISTYSTÄ ON TAPAHTUNUT

Itämeren tila on vakava, mutta myös edistystä on tapahtunut, Riikonen jatkaa.

– Itämeren rehevöitymistä ei olla saatu pysäytettyä tasapainoiseen tilaan. Ravinnepäästöjä vesistöihin on edelleen vähennettävä.

– Oma hankaluus on myös se, että ravinteita eli fosfori- ja typpiyhdisteitä on merivedessä ja pohjasedimenteissä ylimäärin pitkältä ajalta, hän selvittää.

– Hapettomissa olosuhteissa merenpohjan vanhat ravinteet liukenevat uudelleen veteen aiheuttaen sisäistä ravinnekuormitusta ja sitä kautta levien sekä sameuden runsastumista.

Riikonen toteaa, että Itämeri tarvitsisi säännöllisesti Tanskansalmista hapekasta, pohjia pitkin kulkevaa raskaampaa suolaista vettä, jotta sisäinen kuormitus lakkaisi.

– Sisäiseen kuormitukseen ei löydy ratkaisuja. Itämeri on omalaatuinen murtovesiallas ja veden kiertoa on vaikea parantaa ihmisten keinoilla.

– Joku vitsaili joskus, että tämäkin vedenvaihto-ongelma ratkeaisi, jos Tanska ruopattaisiin pois, naurahtaa Riikonen.

RAJAT YLITTÄVÄÄ YMPÄRISTÖPOLITIIKKAA

– Mutta olisi syytä muistaa myös, että Itämeren yhteisellä rajat ylittävällä ympäristöpolitiikalla on saatu aikaan myös merkittäviä tuloksia, Riikonen jatkaa.

– Esimerkiksi raskasmetallien määrä on vähentynyt meressä, kun on siirrytty lyijyttömiin bensiineihin ja elohopeaa ei käytetä enää paperiteollisuuden prosesseissa.

– Soiden ojitukset ovat vähentyneet, ja sitä kautta maaperän elohopea ei kul-

Ympäristömyrkyt, kuten dioksiinit ovat vähentyneet keudu samalla tavalla vesistöihin kuin aikaisemmin.

Itämeren kaloissa ja silakkaa voi syödä ilman rajoituksia.

Ravinnepäästöjä vesistöihin on edelleen vähennettävä.

– Roskaaminen meriin on kielletty kansainvälisin sopimuksin, ja laivojen öljypäästöt ovat poistuneet valvonnan sekä sanktioiden vuoksi. Ympäristömyrkyt, kuten dioksiinit ovat vähentyneet Itämeren kaloissa, ja silakkaa voi syödä ilman rajoituksia.

– Yhdyskuntien jätevesien käsittely on parantunut Suomessa sekä Pietarin alueella, ja ravinnemäärät ovat vähentyneet, muun muassa fosforista saadaan talteen jo yli 90 prosenttia. Lisäksi laivojen ja veneiden jätevedet pitää käsitellä nykyään maissa.

Riikonen selvittää, että laivojen savukaasujen rikki- ja typenoksideille on annettu tiukat rajat. Tämä on ollut merkittävä loikka suomalaiselle telakkateollisuudelle, kun on pitänyt kehittää vähäpäästöisiä laivamoottoreita, muun muassa LNG -moottoreita.

Omilla Ymp Rist Valinnoilla Tekoja

– Listaa edistymisistä voisi jatkaa, mutta jo noista esimerkeistä ymmärtää, että Itämeren ympäristöasiat ovat joiltain osin myös kehittyneet myönteiseen suuntaan, Riikonen summaa.

– Jokainen yksilö voi toki tehdä vielä omilla ympäristövalinnoillaan pieniä tekoja vesistöjen hyväksi, mistä sitten suurten ihmismäärien mittakaavassa tulee jo merkittäviä kerrannaisvaikutuksia.