Pupuopas 2022

Page 47

KYLTERIMENOA BILETÄ YMPÄRI SUOMEA

PorKyläisenä sinun on mahdollista päästä bilettämään myös Porin ulkopuolelle, sillä järjestämme jäsenistöllemme jatkuvasti reissuja Suomen suurimpiin opiskelijatapahtumiin. Lähde rohkeasti mukaan, sillä luvassa on upeita seikkailuja!

HÄMEENKADUN APPRO TAMPEREELLA Vuoden mittaan joka puolella Suomea järjestetään monenlaisia appro-baarikierroksia, mut-ta PorKyläisille

Hämeenkadun

Appro

on

ollut

muutaman vuoden ajan aivan ehdoton reissukohde. Tamperetta uhkaa joka vuosi räjähdysvaara, sillä luvassa on aivan järisyttävää

KYLTERIPÄIVÄT HELSINGISSÄ Kylteripäivät eli KYPÄ on Suomen Ekonomien järjestämä verkostoitumistapahtuma, joka myydään loppuun muutamassa minuutissa. Perinteisesti se alkaa seminaarilla, johon tulee huipupuhujia niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Illalla pääsemme nauttimaan kolmen ruokalajin illallisesta, huikeista esiintyjistä sekä hotellikäytävillä tapahtuvista epävirallisista jatkoista. Seuraavana päivänä lisäksi kuuluisa sillis!

meininkiä, hurjasti hauskuutta ja huikea artistikattaus! PEISKÄ-RISTEILY PeIsKä eli Perinteinen Iso Känni -risteily järjestetään alkutalvesta tuhansien kylterien huviksi. Mikäs sen mukavempaa kuin litkiä buffetin viiniä tuhansien uusien kylterikamujen kanssa sekä vallata legendaarisen laivadiskon tanssilattia?! Risteilyllä

on

vuosittain

vaihtuva

pukeu-

tumisteema sekä muuta mahtavaa ohjelmaa.

WYKYPÄIVÄT VAASASSA Huikea rastikierros, jonka jälkeen suunnataan Tropiclandian vesille polskimaan! Tämä ainutlaatuinen aurinkoisen ja rakkaan Warranttin järjestämä spektaakkeli jatkuu myös seuraavana päivänä silliksen merkeissä, jossa on yhtä lailla kyltereitä kautta maan!

PIKKULASKIAINEN TURUSSA Pikkulaskiainen on Turun KY:n järjestämä laskiaistapahtuma, joka alkaa rinnefestareilla Turun keskustan kupeessa sijaitsevassa Puolalanpuistossa.

Mäkitapahtuman

jälkeen

Appro-kierrokselle ympäri Turkua.

45

suunnataan


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.