Pointti 2/2023

2/ 23

RUUMII INK ULT TUURIA PORIN PARHA A LL A SALILLA S.21

URHEILIJATKO PAHIMPIA DOKA AJ IA ? S.26

POINTTI ON PORIN YLIOPPILASLEHTI

TEKIJÄT

Päätoimittaja Janne Hietamäki Taitto Sanni Vettenranta Ulkoasu Aleksi Malinen Julkaisija Pointer ry Tämän numeron tekijät Janne Hietamäki, Sanni Vettenranta, Timo Riihentupa, Sara Heino, Onerva Puhakka, Klaus Niemi, Anna Rantanen, Niko Hakkarainen, Salla Wiklund, Mikko Kotiranta, Santeri Aro, Henri Kari & Rami Nummi Kannen kuva DALL-e2 tekoäly/Pointin toimituskunta Painopaikka Plusprint

SISÄLLYS

3 4 5 6 7 8 10 14 18 21 24 26 27 28 29 30

Pääkirjoitus

Tekstarit Pori=Ässät Timo Riihentupa

Tekoälyä ylioppilaslehdessä Pointin toimituskunta Rakkaudesta vihaan Gradusuhteen monimutkaisuus Sara Heino

Kuusi kysymystä ravintolayrittäjä Mika Tuhkaselle Onerva Puhakka & Klaus Niemi Takaisin luontoon Anna Rantanen Luokkaretki pubeihin Niko Hakkarainen Pointti haastatteli neljää Porin yliopistokeskuksen vaihto-opiskelijaa. Eroavatko liikuntatottumukset Porissa ja maailmalla?

Salla Wiklund

Ruumiinkulttuuria Porin parhaalla salilla Janne Hietamäki Tuurijuopon turinoita kiljusta konjakkiin Mikko Kotiranta

Urheilijatko pahimpia dokaajia?

Santeri Aro Muutosneuvottelut ja viestinnän tärkeys Sara Heino

Tärpit Henri Kari Epätasainen, mutta vaikuttava yhden huoneen draama Rami Nummi

Wanha ja wihainen

JANNE HIETAMÄKI

s.3

Kohtuus kaikessa, mutta mikä on se kohtuus?

Valitettavan vähän vaalien alla puhuttiin suomalaisten liikkumattomuudesta, ja varsinkin nuorten liikkumattomuudesta. Satakunnan vaalipiirissä, jossa oli 124 ehdokasta eduskuntaan, vain 12 oli allekirjoittanut Suomen Olympiakomitean Liikettä Suomeen-manifestin.

Suomen kaikista ehdokkaista noin 15 prosenttia oli allekirjoittanut tämän. (SK 22.3.2023) Manifestin tarkoituksena on edistää suomalaisten liikkumista ja urheilua 12:n tavoitteen keinoin. Satakunta jäi lopulta ainoaksi vaalipiiriksi, josta ei mennyt yhtään manifestin allekirjoittanutta eduskuntaan (SK 3.4.2023).

Liikunnan määrä on romahtanut Suomessa, mutta niin on myös nuorten alkoholinkäyttö. Samalla huumausaineiden käyttö on lisääntynyt. Tällä kertaa Pointin teemoina ovat kaksi ensimmäistä, liikunta ja alkoholi. Vaikka tilastollisesti nämä ovat vähentyneet, voidaan puhua polarisoitumisesta. Toiset liikkuvat ja kuntoilevat yli kymmenen tuntia viikossa, ja toiset saman verran yhteensä ehkä joka toinen kuukausi. Sama homma alkoholin kanssa. Mutta missä menee kohtuus ja kultainen keskitie? Ovatko nämä suomalaisten suosikki sanonnat tyystin unohdettu?

Duodecimin terveyskirjaston mukaan alkoholinkäytön kohtalaisen riskin rajat ovat miehillä 14 ja naisilla 7 annosta viikossa. Tällä kulutustasolla pitkään jatkuessa on terveyteen vahingollisesti aiheuttavia vaikutuksia.

THL:n aikuisten liikuntasuositusten mukaan, aikuisten tulisi harrastaa kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa vähintään 2 ja puoli tuntia viikossa. Lihaskuntoa ja liikehallintaa ylläpitävää liikuntaa pitäisi tehdä kaksi kertaa viikossa.

Keskiverto yliopisto-opiskelija tuskin pohtii ja vertailee omia määriään näihin, tai ainakaan kovin usein, vaikka ehkä kannattaisi.

Liikkumattomuus maksaa valtiolle vuosittain yli kolme miljardia euroa, UKK-instituutin laskujen mukaan.

Liikkumattomuus, ja sen polarisoituminen ovat ehkä näkyneet myös porilaisille opiskelijoille. Pointerin liikuntavuorojen osallistujamäärä on ollut lähivuosina ja kuukausina selkeässä laskussa, eikä esimerkiksi talven jääkiekkovuoroille ole ollut osallistujia, joita kuitenkin vuonna 2021 oli riittävästi. Liikuntavuorot ovat hyvin tärkeä osa monen opiskelijan viikoittaista rutiinia ja liikuntatottumusta. Tiistain klo 21.30 totuttu jalkapallovuoro on ollut usein hyvin suosittu, mutta nyt osallistujat sielläkin ovat olleet vähissä.

Myönnettäköön etten ole itsekään niissä vähään aikaan käynyt, ja syynä on myöhäinen alkamisaika. Monella muulla myös sama syy ratkaisee liikuntavuoroille osallistumisen. Vuorot ovat tärkeitä, niin yksilöille kuin koko yhteiskunnalle, vaikka he jotka vuoroilla usein käyvät, liikkuvat todennäköisesti muutenkin riittävästi.

Helsingin Sanomat uutisoi australialaisen tutkijaryhmän tuloksesta, jossa liikunta voi hoitaa masennusta paremmin kuin terapia ja lääkkeet (HS 20.3.2023). Ehkä tällä saisi korjattua kaksi ongelmaa, liikkumattomuuden vähenemisen sekä mielenterveysongelmien lisääntymisen.

Kohtuus on kuitenkin pidettävä siinäkin. Aivan kuten kaikissa muissa asioissa.

PÄÄKIRJOITUS

TEKSTARIT

s.4

Voisko jo tän viidennen takatalven jälkeen vihdoin lumi sulaa ja aurinko paistaa enemmän:)?

Ihanaa kevättä jokaiselle!

Kesä on kohta täällä ja tuo mukanaan valoisat yöt, lavatanssit, mökkiviikonloput, grilliherkut ja jäätelökioskit. Älkääkä unohtako tärkeimpiä, eli vesipulloa ja aurinkorasvaa jo kevätauringossa liikkuessa!

Pointti on best!

Toisiko joku 1 kpl halpaa el tiempoa, kiitos. t. kolossaan pysyttelevä humanistitytsy <3

TIMO RIIHENTUPA

ALUMNIKOLUMNI

Pori = Ässät ten tapaan menestyshulluja: Matti Mattssonin arvokisamitalit saavat suitsutusta. Kun Narukerä pelaa jääpallon tai Pesäkarhut pesäpallon Suomen mestaruudesta, niin jokin muukin laji voi olla karhukaupungissa yhtä pinnalla kuin Ässät.

Ne ovat kuitenkin yksittäisiä hetkiä. Ässät kiinnostaa aina, tilanteesta ja vuodenajasta riippumatta.

Patasydämen vahvalle sykkimiselle lienee useampi syitä.

Niitä voi vain arvailla: Yksi on varmasti jääkiekon asema Suomessa ja lajin pitkät perinteet Porissa. Menneiden vuosikymmenten mestaruudet ja Veli-Pekka Ketolan kaltaiset karismaattiset tähtiurheilijat, joilla asema sementoitiin kaupungin valtalajina. Yksi iso syy on myös rahassa, sillä Ässät on nykyisin kaupungin ainoa täysammattilaisseura, jonka puitteet ja resurssit ovat valovuoden muita lajeja edellä.

On porilaisten ässähurmoksessa jotain omalaatuistakin.

Asun itse Tampereella, ”jääkiekon pääkaupungissa”, kuten usein kuulee sanottavan. Tuota valhetta toistavat vain ne, jotka eivät ole elämässään Porissa viettäneet pidempiä aikoja. Työni takia olen joutunut kiertämään ympäri Suomea eri urheilutapahtumien perässä. En ole muilla paikkakunnilla kohdannut vastaavaa intohimoa ”oman kylän joukkueeseen” kuin Porissa saa Ässien kohdalla nähdä.

Suomalaisessa urheilussa haikaillaan usein kaihoisasti keskieurooppalaisen seurakulttuurin perään. Muualla Euroopassa ihmiset elävät ja hengittävät yleensä paikallisia jalkapalloseuroja.

Suomessa lähimpänä tuota ollaan varmasti Porissa – toki omalla, porilaisella tavallaan.

Siitä voi kaupungissa olla ylpeäkin.

Kirjoittaja on Turun yliopistosta valmistunut filosofian maisteri ja Satakunnan Kansan urheilutoimittaja.

s.5

”Ässillä ei mitään uutta kerrottavaa.”

Se oli otsikko aikanaan Satakunnan Kansan verkkosivuilla keskellä kesää. Artikkelin sisältö paljastui jo otsikossa. Ässät oli kertonut, ettei seuralla olisi mitään kerrottavaa: ei uutista – ei yhtään mitään muutakaan.

Artikkeli oli keskikesällä päivän luetuin juttu.

Minun piti tässä tekstissä kirjoittaa Porin urheilukulttuurista: mitä se oikeastaan on?

Yksinkertaisimmillaan vastauksen saa jokainen, joka kulkee kaupungin läpi silmät ja korvat auki.

Yritysten ikkunoissa on Ässien logoja, koska nämä kuuluvat porilaisseuran yritysverkostoon. Ässälippiksiä, -pipoja ja -huiveja on vuodenajasta riippuen monilla vastaantulijoilla. Jos pysähtyy hetkeksi kuuntelemaan paikallisten keskusteluita, niin hyvällä todennäköisyydellä kuulet päivittelyä porilaisseuran tilanteesta.

Akateemisessa julkaisussa pitää kuitenkin pohjata kaikki näkemykset mitattuun ja tutkittuun tietoon.

Jonkinlaista faktaan perustuvaa vastausta voi hakea Satakunnan Kansan verkkoanalytiikasta.

Sivusto tavoittaa joka päivä merkittävän määrän porilaisia. Se ei ole täydellinen kuva porilaisten mielenmaisemasta, mutta varmasti paras mahdollinen työkalu, jos haluaa luoda jonkinlaista arviota kaupungin urheilukulttuurista.

Data kertoo samaa kuin kävely kaupungin läpi.

Sen perusteella perinteikäs urheilukaupunki Pori on nykyisin yhden lajin kaupunki. Ässät kiinnostaa, kun patapaidat voittavat. Ässät kiinnostaa, kun joukkue häviää. Ässät kiinnostaa jopa silloin, kun seuralla ei ole mitään kerrottavaa – kuten alun esimerkistä selviää. Ässät kiinnostaa toisinaan niin paljon, että sitä on vaikea käsittää.

Välillä se turhauttaakin: voi olla ammatillisesti turhauttavaa kirjoittaa juttua numero 523 Ässistä, mutta kaupallisessa mediassa yleensä kirjoitetaan siitä, mikä ihmisiä kiinnostaa.

Totta kai porilaiset ovat muiden suomalais-

Tekoälyä ylioppilaslehdessä

s.6

Tämän pointin kannessa on käytetty Open AI:n Dall·e 2 kuvantekopalvelun tekoälyllä luomaa kuvaa, johon käytettiin hakusanoja “salvador dali type painting where are sports and winebottles as vertical image” lehden teemoihin liittyen. Kansikuvan valinnan yhteydessä tekoälyn mahdolliset vaikutukset saivat täysin uusia kierroksia, kuten arvata saattaa. Tekoälyn käyttöön ja hyödyntämiseen kannattaa suhtautua kuitenkin kriittisesti. Ylioppilaslehden kontekstissa toimituksen oma tulevaisuus ja työllistyminen ovat ajankohtaista. Työelämä on kuitenkin nyt tai viimeistään kohta kohtaamassa suuren murroksen, mikäli tekoäly valtaa työmarkkinat.

Turun yliopisto linjasi tekoälyn käyttöä opetuksessa ja opiskelussa. Se on nähtävissä Turun yliopiston intranetissä.

Linjauksessa mainittiin tekoälysovellusten käytön opettelun olevan opiskelijoille hyödyksi tulevaa työelämää varten, jossa sovelluksia todennäköisesti tullaan käyttämään.

Mahdollisiin vilppiyrityksiin tekoälyn kanssa suhtaudutaan samalla tavalla kuten muihinkin vilppiyrityksiin. “Jos opiskelija käyttää tekoälyä tehtävässä tai opinnäytetyössä, hänen on kerrottava, miten hän on käyttänyt tekoälyä apuna”, linjauksessa täsmennetään.

Tekoälysovellusten avulla tuotetusta tekstistä puuttuu luova ja kriittinen ajattelu, eli juuri se jolla tiedosta tulee merkityksellistä, TY:n linjauksessa kerrotaan.

Tekstiohjelmia, kuten ChatGPT ei ole käytetty eikä todennäköisesti tulla käyttämään Pointin teossa tekstin luomiseen. Pointti uskoo, että ihmisten tekemälle journalismille on kysyntää myös tulevaisuudessa, etenkin ylioppilaslehtien kohdalla.

Pointti on myös somessa!

Pointti - Porin ylioppilaslehti @Pointtilehti pointtilehti porinylioppilaslehti.com

SARA HEINO

GRADUNURKKAUS

Rakkaudesta vihaan Gradusuhteen monimutkaisuus

Pääaine: Kulttuuriperinnön tutkimus Gradun otsikko ja aihe: Televisioidun paranormaalin tutkimuksen synkkä kulttuuriperintö ja affektit - tapaus Ghost Adventures Tutkinto-ohjelma: Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma (FM)

Affektit eivät ole koskaan olleet lempiaiheeni. Ne ovat liian epämääräisiä. Vaikeasti tulkittavia.

s.7

Gradua kirjoittaessa muodostuu suhde. Joskus tämä suhde on viha-rakkaus suhde. Näin kävi minulle. Rakastuin kulttuuriperinnön synkkään aspektiin kulttuuriperinnön tutkimuksen peruskurssilla, joten olen jo opintojeni alusta asti keskittynyt pääsääntöisesti synkkään kulttuuriperintöön, silloin kun on siihen ollut mahdollisuus keskittyä. Rakastamansa aiheen pystyy opinnoissamme helposti ujuttamaan kaikkeen mukaan, jos vain niin tahtoo.

Tietysti tein myös gradun rakastamastani aiheesta, lisäten siihen kiinnostukseni paranormaalia tutkimusta kohtaan. Joten mistä sitten syntyy viha? Gradun aihetta päättäessä syntyy jo ennakko-oletus siitä mitä gradun tutkimustulokset ovat. Mutta aineistoa analysoidessa voi tämä oletus muuttua jyrkästi. Itse en koskaan suunnitellut tekeväni affektitutkimusta, mutta aineistostani jatkuvasti nousivat esiin erilaiset affektit. Ne ovat monimutkaisia konsepteja, joihin liittyy lukuisia eri teorioita. Minun graduni teoreettisena pohjalla on näkemys affekteista ruumillisina ja kognitiisina prosesseina, joihin yhdistyy tunne- ja aistikokemukset. Affekti näkyy koko olemuksessa, se on tuntemus ja tunne, fyysinen ja sanallistettu reaktio. Affektit eivät ole koskaan olleet lempiaiheeni. Ne ovat liian epämääräisiä. Vaikeasti tulkittavia. Mutta koska ne esiintyivät aineistossani jouduin yhtäkkiä tutkimaan niitä tarkemmin oman kiinnostuksen kohteeni kautta.

Ja jonkin ajan päästä affektit eivät tuntuneetkaan niin vihattavilta enää. Ne toivat uutta ulottuvuutta tutkimaani synkän kulttuuriperinnön osa-alueeseen.

Ne toivat esiin nyansseja, joita en ollut aiemmin ajatellut.

Hitaasti, mutta varmasti suhteeni affekteihin muuttui.

Tässä kohtaa voidaan jo sanoa että olemme hyviä ystäviä. Mutta suhteemme tulee toivottavasti tiivistymään tulevaisuudessa väitöskirjan parissa.

Pointtini tässä kirjoituksessa on, että suhde graduusi muuttuu ja elää. Mutta tätä prosessia helpottaa kun lähdet jo aihetta päättäessä siitä, että rakastat tai edes pidät aiheestasi. Mitä enemmän se kiinnostaa sinua, sitä helpompi sinun on käyttää tunteja ja tunteja aikaa sen parissa. Muista, että gradu on hetkellinen suhde, mutta se voi viedä sinut kohti uutta.

ONERVA PUHAKKA & KLAUS NIEMI

s.8

Kuusi kysymystä ravintolayrittäjä Mika Tuhkaselle

Panimomestari Mika Tuhkanen päätyi ravintolayrittäjäksi perheensä kautta. Suvusta löytyy ravintolayrittäjiä pidemmältäkin historiasta, mutta ravintola Beer Hunter’s toimii Mikan kautta toisessa ja hänen lapsiensa kautta kolmannessa polvessa. Kysyimme Mikalta kuusi kiperää kysymystä ravintolayrittäjyydestä.

teksti Onerva Puhakka & Klaus Niemi kuvat Onerva Puhakka

HAASTATTELU

Mikä sun mielestä on parasta yrittäjyydessä?

Parasta yrittäjyydes vai? No siis tekis mieli vastat et se vapaus, vapaus tehä mitä haluaa. Mut tavallaan myöskin se, jotenki niinku tykkää siit pienest, stressi on vähän väärä sana mut siit semmosest paineesta. Niinku et, ei niinku voi hellittää, koko ajan täytyy puskee eteenpäin. Se on yks. Ja sit mul tulee hyvä olo, kun mää nään et henkilökunta tykkää olla töissä. Ja toivon, että niin henkilökunta kuin asiakkaat näkee sen, kuinka paljon heistä välitän.

Entä mitkä on yrittäjyyden pahimpia puolia?

Mikä on sun mielipide porilaisesta ravintolakulttuurista?

Jos vastaan yrittäjän näkökulmasta, niin varmaan se, et on aika helppoo, et aika vähän on kilpailuu.

Ja sit taas asiakkaan näkökulmasta, niin sit taas vähän toivois enemmän kilpailua. Käydään kuitenkin paljon syömässä tässä keskustassa, niin kaipaisi vähän vaihtelua siihen.

Millaisina opiskelijat näkyvät ravintola-alan yrittäjälle ja milloin yhteistyö opiskelijajärjestöjen kanssa on alkanut Porissa?

Kyllä ne on jonkun verran näkynyt niinku aina. Ehkä viimeinen noin kymmenen vuotta on ollut semmosta aikaa, että opiskelijoita on ollut vielä enemmän. Mutta itse asiassa vuodesta 1999, eli melkein ravintolan perustamisesta asti on tehty opiskelijajärjestöjen kanssa yhteistyötä. Opiskelijat näkyy ravintoloissa varsinkin silloin kun on opiskelijatapahtumia. Ja onhan se toi-

Onko sinulla vappuperinteitä?

Perinteisesti olen vappuna ollut töissä. Kun se on semmonen työläisten juhla. Useesti töissä olleena olen vappumarssia seurannut, tosta ovelta sitä kattellu.

Silloin kun oon ollu pieni kakara, niin meil aina kaikki pyhät on ollu arkipäivinä. Eli silloin kun on pyhät ja kaikki muut juhlii, pitää hauskaa niin mun vanhemmat on ollu töissä. Ja se on tietysti tarttunu minuun sit tän uravalinnan kautta. Nyt ihan viimesinä vuosina on ollut silleen, et on joitain pyhäpäiviä ollut vapaalla ja onhan se vähän outoa, kun ei niistä oikein osaa nauttia sillai kuin mitä muut.

Onko sulla jotain terveisiä opiskelijoille, jotka miettivät yrittäjyyttä yhtenä uravaihtoehtona? Älyttömän hyvä vaihtoehto! Superhyvä vaihtoehto. Mä en tiedä mitä mä tekisin, jos en mä olis yrittäjä.

Voi olla, että se on luonteenpiirrekin. Ja ehkä siin on myöskin sit semmonen jotenki, mä en sit tiedä tuleeko se sen yrittäjyyden kautta vai syntyykö vaan osa ihmisistä yrittäjiks ja sit ne alkaa yrittäjiks.

Sen piinan kestäminen ja se stressikestävyys ja kun se piuha ei katkee tuolt pääst niin nopeesti kuin mitä ei-yrittäjällä. Jokainen tietää sen omalta kohdaltaan, jos on valmis yrittäjäksi. Toki on varmaan paljon yrittäjiä, jotka yrittäjyyden loputtua menee niin sanottuihin normaalitöihin ja toisin päin. Mut yrittäjyys vaatii paljon töitä ja se on ainakin hyvä ottaa aluksi huomioon, kun aloittaa yrittäjänä. Voi olla, että tuo digitalisaation on hieman muuttanut sitä. Että, jos keksit jonkun super hyvän kaavan niin pystytään tekee asioita. Mut et se kun kattelee niit tarinoit mitä yrittäjistä usein kerrotaan, varsinkin tän päivän somemaailmoissa ja muissa, et mä olen keksiny tämmösen ja tämmösen asian ja viiden vuoden pääst mä myyn sen seittemäl miljardil pois. Niin toki niit tarinoit on useita, mut sit siin kokonaisuudessa niin se on mikroskooppisen pieni mitä niit on. Ja niistä tietysti puhutaan paljon. Et jos ajattelee, et mä teen tän yrityksen sillai et mun ei tarvii vuoden päästä tehdä yhtään töitä niin sit ei ehkä kannata alottaa. Mut jokainen sen tietää itte.

s.9

Varmaan silti se stressi. Tavallaan välillä on sellaisia tilanteita, että vaikka yrität kuinka paljon niin mikään ei riitä. Tavallaan se vaikeus, on se sitten taloudellinen tai et saa sitä henkilökuntaa tai mikä tahansa semmonen vaikeus ja se, että se pitää sut koko ajan hereillä. Ja sit meet illal nukkumaan ja et saa unta kun pohdit sitä asiaa ja aamulla kun heräät niin taas uudestaan ne samat asiat mieleen. Sitten kun se stressi menee tosi pitkälle, niin se on se pahin asia siinä yrittäjyydessä. Toki toivoisi, että ain pystys menemään kohtuu helposti eteenpäin ja pitää kaikist huolta ja tehä niitä asioita mitä haluais.

minta lisääntynyt Porissa välin suvantoaikojen jälkeen.

Toivoisin, että tänne tulis opiskelijoita vielä enemmän kuin mitä nyt on.

ANNA RANTANEN

O

s.10

A

L U O N I N S I T

ON

TA K

ARTIKKELI

Kuva: Puurijärvi, Kärjenkallion lintutorni

Muualta Suomesta muuttavalle ei ehkä Porista nouse ensimmäisenä mieleen jylhät kansallismaisemat. Mediassa näkyvä luontokuvasto Porista tuntuu olevan hyvinkin mereinen ja liittyvän matkailun vetonaulaamme Yyteriin. Oman retkeilyharrastukseni myötä olen päätynyt tutkimaan tarkemmin, millaisia luontoelämyksiä ja harrastusmahdollisuuksia lähiseudut tarjoavat ja jaankin nyt kanssanne muutamat tärpit kohteista, joihin palaan yhä uudestaan! Päivän tai kaksi kestäviä seikkailuja kaipaaville listasin loppuun suosituksiani lähimmistä kansallispuistoista, jotka eivät ole niitä tutuimpia suurelle yleisölle. Nappaa kamut kimppakyytiin, tai hyödynnä visiitillä olevat sukulaiset, reitit ovat pääasiassa automatkan päässä. Muistathan ennen retkeä tutustua jokamiehen oikeuksiin, sekä tarkistaa aluetta koskevat ajankohtaiset tiedotteet sekä rajoitukset esimerkiksi luontoon.fi-sivulta!

teksti & kuvat Anna Rantanen

ANNA RANTANEN

ARTIKKELI

Yyterin lietteet 20min keskustasta Tässä varmasti yksi suosituimmista porilaisista luontoreiteistä! Kesäisin myös reippaan pyörämatkan päässä oleva lietteiden reitti on rehevä lintujen paratiisi. Käveltävän matkan pituus on säädeltävissä oman mieltymyksen mukaan. Jos kaipaat pidempää lenkkiä, reitti loppuu Munakarin säikälle, josta takaisin tullessa matkaa kertyy yhteensä noin 8 km.

Jo muutaman kilometrin pisto parkkipaikalta Sannannokan lintutornille ja takaisin tarjoaa upeita maisemia ja luonnonrauhaa. Itse olen tykännyt jättää reissun lyhyemmäksi erityisesti talvella! Tämän paikan näyttäisin ehdottomasti viikonloppuvieraalle, joka haluaa nähdä Poria.

Isonevan suo 20min Porin keskustasta Kurkkaus satakuntalaisen retkeilymaaston ytimeen, suomaisemaan! Tehokas retkeilijä suorittaa suoraan valtatien varrelta lähtevän reitin nopeasti, mutta se ehtii silti tarjoilla elämyksiä suopursun tuoksusta aina lintutornista aukeavaan aavaan suomaisemaan. Tarjolla alle 2 km pitkä ympyräreitti, sekä noin 3 km pitkä pistoreitti, jonka puolessa välissä reitin päässä sijaitsee lintutorni. Tänne voisin lähteä myös varta vasten käymään, mutta Isoneva toimii myös todella kivana jaloittelutaukona kiireettömälle matkalaiselle, joka ajelee valtatietä 23.

s.11

Vinkki: Jos omistat kiikarit, ota ne ehdottomasti mukaan! Hyvällä lykyllä täällä näkee merikotkan.

ANNA RANTANEN

ARTIKKELI

Pinkjärvi, Eurajoki 40min Porin keskustasta Ihana päiväretkikohde järvimaisemalla! Itse haluaisin tänne myös viettämään yön Mustalahden laavulla. Noin viiden kilometrin ympyräreitti kulkee puolet matkasta tunnelmallisessa metsässä ja toiset puolet järven sivua. Pinkjärven retkeilyreitin kaksi laavua tarjoaa suojaa evästelijöille sekä majoittujille. Myötäpäivään kulkiessa ensimmäisenä vastaan tulee Vuotava, jossa on runsaasti tilaa taukoilijoille sekä pieni hiekkaranta. Hetken päästä voit saapua myös Mustalahden laavulle, jossa pääsee paistattelemaan auringossa niemennokassa.

Joutsijärvi, Ulvila

s.12

35min Porin keskustasta Metsään päiväretkelle tai yön yli vaellukselle? Viime vuosina myös Pointerin ruskaretket ovat sijoittuneet tänne! Hyvä aloitus/lopetuspaikka autolliselle on esimerkiksi Tammen tila. Koko järven kiertäminen tapahtuu 27 km mittaisella ympyräreitillä, joka kulkee vaihtelevassa maastossa ja sisältää esimerkiksi vesistönylityksen soutuveneellä! Reitillä on useita tulentekopaikkoja, laavuja ja tupia evästelyä ja yöpymistä varten.

Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto 1 h Porin keskustasta Leppoisa päiväretkikohde suomaisemilla ja hulppealla luontotornilla! Komeat pitkospuut vievät läpi suon. Reitit ehdit kiertää kiirehtimättä ja maisemia tuijotellen noin parissa tunnissa. Suosittelen katsastamaan kahden kilometrin luontopolun lisäksi Kärjenkallion lintutornin, joka on yksi Pohjoismaiden korkeimmista! Reitin ja lintutornin parkkipaikkoja erottaa lyhyt ajomatka.

ANNA RANTANEN

ARTIKKELI

Lauhavuoren kansallispuisto, Isojoki 1h20min Porin keskustasta Osa UNESCOn ainutlaatuisten geologisten kohteiden verkostoa pirunpeltoineen ja jääkauden jälkineen. Eri mittaisia reittejä, jotka ovat myös yhdisteltävissä. Nähtävää esimerkiksi 800 metrin pituinen pirunpelto Kivijata sekä yhdellä Länsi-Suomen korkeimmista kohdista sijaitseva Lauhavuoren näkötorni. Haaveenani olisi päästä tänne hiihtoretkelle!

Vinkki: Ota telttailukamat messiin ja yhdistä retket Lauhavuoren sekä Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoon.

s.13

KauhanevanPohjankankaan kansallispuisto, Karvia 1,5 h Porin keskustasta Oman kokemukseni mukaan Etelä-Suomen kauneimpia soita! Suosittelen visiittiä keskikesällä auringonlaskun aikaan! Värit ovat silloin villeimmillään, suovilla ja suopursu kukkivat ja lintubongaajia hemmotellaan. Kansallispuistossa on kaksi reittiä, Kauhalammin kierros, joka sisältää upean uintimahdollisuuden suolammessa. Eri parkkipaikalta lähtevä Katikankanjonin reitti myötäilee sen pohjalla kulkevaa puroa maagisessa purolaaksossa. Reitit ovat molemmat alle 5 km, joten saman päivän aikana ehdit tutustua molempiin!

ARTIKKELI

NIKO HAKKARAINEN

Luokkaretki Alkoholi on, hyvässä ja pahassa varsin vakiintunut osa opiskelijakulttuuria. Näin on myös Porissa, jonka myötä luonnollisesti baarit tulevat useimmille opiskeluaikana enempi vähempi tutuiksi hiljalleen kasvavan kokemusasiantuntijuuden kautta. Jonkinlainen käsitys paikallisesta kapakkakulttuurista on jo siis jo päässyt muodostumaan. Humanistiopiskelijoille tänä keväänä tarjolla oli kuitenkin toisenlainen lähestymistapa, aikamatka, jonka kautta voi syventää ymmärrystään karhukaupungin ravintola- ja yöelämästä.

Kyseessä on ’Kapakat, kuppilat ja yökerhot’ -nimeä kantava kulttuuriperinnön teemakurssi, jossa etnografisin ottein tutustutaan Porin yöelämään 1990-luvulta nykypäivään. Vaikka kokemustaustaa aiheesta löytyy varmasti useilta, kävi kurssilla kuitenkin nopeasti ilmi, ettei etenkään viimeistä reilua kolmeakymmentä vuotta ole juurikaan tutkittu Porissa kuin muuallakaan. Näistä asetelmista pioneerityötä tekevät opiskelijat lähtivät helmikuussa liikkeelle.

Aluksi tutustuttiin luennon verran suomalaisen alkoholikulttuurin juuriin. Tämän jälkeen kokemuksiaan, kertomuksiaan ja ajatuksiaan kävi jakamassa pitkän uran porilaisessa ravintola- ja yöelämässä tehnyt Harri Vilkuna, jonka puheiden pohjalta muotoutui teemalista myöhemmin tehtäviä ravintolayrittäjien haastatteluja varten. Osana kurssia oli myös museon arkistovierailun sekä kaksi baarivierailua kattanut kenttäpäivä, jonka antia esitellään tässä artikkelissa.

s.14

teksti & kuvat Niko Hakkarainen

Satakunnan Museo Kenttäpäivän ensimmäinen etappi oli Satakunnan Museo, jossa opiskelijoille tarjottiin läpisyynättäväksi aihepiiriin liittyvät, mm. valokuvia sekä juoma- ja ruokalistoja sisältäneet arkistokokoelmat. Tavaraa oli kokonaisuudessaan reilusti, mutta nopeasti kävi ilmi etenkin viimeisen kolmen vuosikymmenen loistaminen poissaolollaan. Ennen lähtöä käytiin vielä katsastamassa museon perusnäyttelyn puolelta löytyvä vitriini, jossa esillä oli porilaisen oluenvalmistuksen pitkälle ulottuva historia.

NIKO HAKKARAINEN

ARTIKKELI

pubeihin

Jussikka

Jussikkassa ikuistettuna on porilaista urheilun huumaa Ässien vuoden 2013 mestaruusjuhlinnan myötä seiniin raapusteltujen nimikirjoitusten muodossa.

s.15

Museovisiitin jälkeen suunnattiin kohti torin laidalla jo 60-luvun lopulta lähtien sijainnutta Bar Jussikkaa ja kuulemaan paikan pitkäaikaisten vetäjien tarinointia. Jussikan monivuosikymmeniseen historiaan on mahtunut useita vaiheita, ja sen kolmikerroksissa tiloissa on ollut muun muassa ravintolatoimintaa sekä Cafè Cats. Paikan sydämenä on heti sisään astuessa kävijän tervetulleeksi toivottava hevosenkenkätiski.

ARTIKKELI

NIKO HAKKARAINEN

s.16

One For The Road Viimeisenä etappina oli irkkubaarina yleisesti tunnettu One For The Road, jossa opiskelijaryhmän vastaanotti sekä paikan entinen, että nykyinen omistaja. Taustalta löytyy Poriin tiensä löytänyt suomalais-irlantilainen pari. Heidän omaleimainen kädenjälkensä luo baarin tunnelman yhä tänäkin päivänä nykyisen omistajan pysyessä uskollisena paikan hengelle.

One For The Road keräsi nopeasti oman kannattajakuntansa paitsi irlantilaisten juomien ystävien, mutta myös kaupungin teatteri- ja musiikkipiirien nuorten keskuudessa. Vuosien varrella paikkaa onkin kertynyt koristamaan Irlannista tuodun sisustuksen oheen valokuvia ja muita muistoja baarissa koetusta elämästä.

Tule mukaan tekemään Pointtia!

Pointti on Porin ylioppilaslehti, joka ilmestyy kolmesta neljään kertaa vuodessa.

Toimituskuntaan kuuluvat pääsääntöisesti Porin yliopistokeskuksen opiskelijat.

Kaikista julkaistavista lehtijutuista maksetaan palkkio.

Jos haluat mukaan toimituskuntaan, ota yhteyttä päätoimittajaan sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa.

Päätoimittaja Janne Hietamäki pointti.lehti@gmail.com Instagram: @pointtilehti Facebook: Pointti - Porin ylioppilaslehti

HAASTATTELU

SALLA WIKLUND

Pointti haastatteli neljää Porin yliopistokeskuksen vaihto-opiskelijaa. Eroavatko liikuntatottumukset Porissa ja maailmalla?

Haastateltavana:

s.18

Katharina (Kathi) Mai Friedrich-Alexander-Universität (FAU), Erlangen-Nürnberg, Saksa

Mikä on lempi liikuntalajisi ja kuinka usein itse harrastat liikuntaa?

Kathi: Minulla ei oikeastaan ole lempiurheilulajia, pidän monista eri urheilulajeista. Koti-yliopistossani harrastan zumbaa ja lentopalloa, mutta pidän myös tanssimisesta, uimisesta, hiihtämisestä, vaeltamisesta ja pyöräilystä. Käyn yleensä kerran viikossa zumbassa ja lentopallossa. Kesällä pelaan lentopalloa useammin ulkona ja kun uimahallit ovat kesäisin auki, yritän myös käydä uimassa kerran viikossa. Liikunnan määrä riippuu kuitenkin työmäärästä yliopistossa, joten joskus en ehdi tehdä aivan kaikkea.

Henrik: Lempilajini on maahockey. Saksassa käyn 2–3 kertaa viikossa harjoituksissa ja viikonloppuna on yleensä pelit. Lisäksi valmennan seurani U16- ja U14-joukkueita, joten vietän paljon aikaa kentillä. Lisäksi Saksassa pelaan talvisin ”sisäkiekkoa”, joka on lähempänä sählyä.

Nick: Tykkään ajaa polkupyörällä ja käydä kotikaupunkini ulkokuntosalilla, erityisesti kesäisin. Yleensä käyn siellä 1–2 kertaa viikossa, mutta minulla ei ole säännöllistä liikunnan harrastamisaikataulua. Harrastin lukiossa myös voimistelua ja kokeilin boulderointia.

Tomas: Lempilajini oli sähly, jota pelasin jo peruskoulussa melko usein, useita kertoja viikossa. Mutta rehellisesti sanottuna ajan mittaan minusta on kehittynyt vähän laiskuri. Nykyään harrastan geokätköilyä ja patikoin melko usein. Rakastan sitä, kun voin lähteä yli 10 kilometrin kävelylle. Mutta tällä hetkellä aika sallii minun tehdä tällaisia kävelylenkkejä vain viikonloppuisin.

Henrik Büelow Karlsruhe Institute of Technology (KIT), Karlsruhe, Saksa

Mitkä urheilulajit ovat kuuluisia kotimaassasi ja mitä urheilulajeja harrastetaan yleensä eniten?

Kathi: Saksassa jalkapallo on tunnetuin urheilulaji.

Jalkapalloseuroja on joka pienessä kylässä. Käsipallo on myös melko yleistä ja sitä harrastetaan paljon.

Henrik: Saksan tunnetuin urheilulaji on ehdottomasti jalkapallo, ja monet ihmiset pelaavat sitä huvikseen ja katsovat usein pelejä. Tapasin usein ystävieni kanssa puistossa ja pelasin siellä heidän kanssaan. Lisäksi minä ja ystäväni tapasimme usein viikonloppuisin pelien katsomisen merkeissä. .

Nick: Mielestäni jalkapallo on ylivoimaisesti tunnetuin urheilulaji, jota seurataan ja harrastetaan. Sen lisäksi ihmiset pelaavat mielellään käsipalloa, tennistä tai lentopalloa. Palloilulajit ovat yleisesti ottaen hyvin suosittuja Saksassa. Jotkut pelaavat sulkapalloa tai squashia töiden jälkeen. Yleisurheilu on suosittua lähinnä lukiolaisten keskuudessa, mutta ei niinkään aikuisten keskuudessa. Joitakin urheilulajeja, joita monet ihmiset katsovat televisiosta mutta harrastavat harvoin itse, ovat mäkihyppy, ampumahiihto ja moottoriurheilu.

Myös ratsastusta harrastavat jotkut, mutta se ei ole yhtä yleistä kuin muut urheilulajit.

Tomas: Jalkapallo on Tšekin suosituin urheilulaji, ja sen jälkeen tulee jääkiekko. Meillä on monia seuroja ja kuuluisia pelaajia. Maailman tunnetuin jalkapallomaalivahti Petr Čech tai jääkiekkomaalivahti Dominik Hašek ja pelaaja Jaromír Jágr ovat kaikki tšekkiläisiä. Näitä kahta urheilulajia harrastetaan Tšekissä eniten. Seuraavaksi tulevat pyöräily, tennis ja hiljattain yleistynyt frisbeegolf.

SALLA WIKLUND

HAASTATTELU

Nick Steyer Technische Universität (TU), Darmstadt, Saksa

Kathi: Eivät niinkään, sillä minulla on Zumban nettitunteja ja vaihdoin juuri lentopallon sählyyn, koska sitä tarjotaan täällä Porissa. Ainoa suuri ero on ulkoilumahdollisuudet, sillä lämpötila ja sää ovat vielä liian kylmiä ulkoiluun.

Henrik: Saksaan verrattuna en harrasta Porissa niin paljon liikuntaa, mutta se on kai normaalia vaihtolukukaudelle, ja urheiluvuorojen takia harrastan odotettua enemmän.

Nick: Kyllä ne ovat. Kuten Erasmus-opiskelijoilta voi odottaa, osallistumme moniin tapahtumiin ja juhliin, matkustamme Suomessa ja haluamme nähdä maata.

Koska meidän on vielä suoritettava opintotehtäviämme, en itse ole onnistunut pitämään kiinni liikuntatottumuksistani. Yritän kuitenkin parantaa ja teen yleensä kotitreeniä. Minulle liikuntasuunnitelmani ei ole tällä hetkellä kovin tärkeä, sillä haluan ottaa kaiken irti siitä lyhyestä ajasta, jonka olen täällä.

Tomas: Heti kevään tultua aion aloittaa juoksemisen.

Olen jo ostanut oikeat varusteet sitä varten, joten minun on todellakin päästävä alkuun. Mutta itseasiassa olen kehittänyt kävelyäni hieman enemmän täällä Suomessa. Viimeksi täällä ollessani tein uuden ennätyksen päivässä käveltyjen kilometrien määrässä. Ja kokeilin frisbeegolfia vielä muutaman kerran UCPorin lähellä olevilla kentillä.

Mikä on mielestäsi suurin ero Suomen ja kotimaasi välillä liikunnan harrastamisessa?

Kathi: Suurin ero on siinä, että Saksassa ihmiset käyvät katsomassa jalkapallo-otteluita, kun taas Suomessa jääkiekko on urheilulaji, jota seurataan stadioneilla.

Henrik: Yliopiston urheilutoimintaan verrattuna urheilun harrastaminen on Suomessa helpommin mahdollista. Saksassa pitää lukukauden alussa ilmoittautua johonkin lajiin ja voi osallistua vain siihen vuoroon. Usein kaikille ei ole tilaa harrastaa haluamaansa urheilua. Porissa urheiluvuorot ovat paljon joustavampia ja pidän siitä, että kaikki voivat vain tulla mukaan.

Nick: Minulle henkilökohtaisesti suurin ero on sää, sillä lämpimässä on tietysti hauskempaa ajaa polkupyörällä ja käydä ulkokuntosalilla. En osallistunut mihinkään urheilutapahtumiin tai -seuroihin, joten en osaa sanoa, onko Suomen ja Saksan välillä paljon eroja liikunnan suhteen.

Tomas: Vaikeus. Esimerkiksi Tšekin vuorilla patikoidessa kuluu 15 kilometrin jälkeen saman verran energiaa kuin Suomessa 30 kilometrin jälkeen tasaisella tiellä (tarkoitan reittiä Yyteristä Poriin, jonka kävelin viime vuonna ja tein uuden ennätyksen). Mutta kun katson muita harjoittelemassa, en huomaa juurikaan eroa. Tapaan esimerkiksi ulkona suunnilleen saman verran ihmisiä, jotka juoksevat.

s.19

Ovatko liikuntatottumuksesi muuttuneet Suomen-vaihtosi aikana?

Tomas Linhart Jan Evangelista Purkyně University (UJEP), Ústí nad Labem, Tšekki

s.20

HAASTATTELU

SALLA WIKLUND

Mikä asia on ollut paras liittyen urheiluun tai liikuntaan Suomessa?

Oletko osallistunut Pointerin viikoittaisiin urheiluvuoroihin? Mitä mieltä olit niistä?

Kathi: Sitä on vaikea sanoa, sillä on niin monia asioita, jotka tekevät ajastani Suomessa niin erityistä. Rakastin matkoja Erasmus-ihmisteni kanssa, Pointerin järjestämiä tapahtumia, joita on todella paljon (sekin on erilaista kuin Saksassa), suomalaisiin opiskelijoihin tutustumista ja kaikkia niitä erityisiä hetkiä niiden välissä. Pointer ja kaikki muut tekivät niin helpoksi tuntea itsensä kuuluvaksi yhteisöönsä ja olen todella kiitollinen kokemuksista, joita onnistuin keräämään täällä!

Kathi: Kyllä, olen osallistunut sählyvuoroihin. Pidän vuoroista todella paljon, koska siellä on hauskaa ja tutustuimme sitä kautta moniin muihin suomalaisiin opiskelijoihin. Osallistumismahdollisuudet tekivät osallistumisesta todella helppoa, koska ei tarvinnut ilmoittautua tai maksaa mitään, mikä on aivan erilaista kuin kotiyliopistossani, jossa voi käydä niin, että jos olet liian hidas ilmoittautumisen aikana, et voi enää sen jälkeen liittyä mukaan siksi lukukaudeksi.

Henrik: Suomessa pidän todella paljon Pointer-urheiluvuoroista, koska ne ovat helppo tapa harrastaa urheilua.

Erityisesti pidin sählyvuoroista sekä intensiivisistä peleistä, joita meillä oli siellä. Saksassa kaikki sählyyn liittyvät urheilulajit ovat hyvin pieniä ja aina täytyy liittyä johonkin seuraan.

Henrik: Yritän osallistua useimpiin sählyvuoroihin ja myös joihinkin jalkapallovuoroihin. Olen todella nauttinut sählyvuoroista, koska pääsen pelaamaan jotain samanlaista kuin maahockey. Lisäksi se oli hyvä tapa tavata lisää uusia suomalaisia opiskelijoita. Jalkapallovuorolla pelasimme kerran kuplafutista, josta pidin todella paljon.

Nick: Asioita on niin paljon, että on vaikea valita tiettyä asiaa. Pointerin järjestämissä sitsibileistä, hiihtoretkestä ja avantouinnista täällä Suomessa pidin todella paljon.

Matkustimme kuitenkin myös Lappiin, kävimme huskykelkkailemassa ja näimme revontulia. Mielestäni juuri kokonaisvaltainen kokemus ja täällä tapaamamme ihmiset tekevät ulkomailla vietetystä ajasta niin hienoa! Tulen tosin todella kaipaamaan tavallista saunomista, sillä Saksassa saunotaan vain erityistapauksissa, ei säännöllisesti opintojen ohella oluet mukana.

Nick: En ole. Tietääkseni maanantaina on säännöllinen sählyvuoro, mutta minkäänlaiset palloilulajit eivät ole henkilökohtaisesti minun juttuni.

Tomas: Ihmiset tietysti! Mutta entä urheiluun liittyen… hmmm... Suomessa on ainakin todella suotuisat olosuhteet kilometrikävelyn ennätysten tekemiselle.

Tomas: Valitettavasti en ole vielä ehtinyt osallistumaan Pointerin liikuntavuoroille.

JANNE HIETAMÄKI

ARTIKKELI

Ruumiinkulttuuria Porin parhaalla salilla teksti Janne Hietamäki kuvat Janne Hietamäki & Tiitus Mäkelä

s.21

Tunnettu tai ehkä osalle vielä tuntematon sanonta kuuluu, että paras olut on ilmainen ja toiseksi paras on kylmä. Eli tästä voisi jopa fuksitkin päätellä, että kaikkein paras olut on kylmä ja ilmainen. Toimiiko tämä sama sanonta myös kuntosalin kohdalla?

Pointin kynäniskaosasto (PoKnOs) lähti selvittämään tätä mysteeriä salille, jonka vain harvat tietävät. Se sali on Porin stadionin punttisali.

Tämä kyseinen “ghettosali” sijaitsee Stadionin pukuhuoneiden vieressä, omassa “parakissaan”, jonka ovessa lukee kutsuvin kirjaimin “painonnosto”. Uskaltaako Pointin toimittajat astua tänne testosteronia tihkuvaan luolaan sisään. No toki, sillä onhan vanhanliiton punttisalit meille enemmän tai vähemmän tuttuja.

“Mee siihe vattalles” kuulu huuto, joka kohdistuu itse päätoimittajalle. Mitä nyt taas? Kuvan herrasmies eli Juha Koivunen päätti hieman auttaa jumisesta rintarangasta valittavaa miestä, ja antoi hänelle nikamat naksauttavan käsittelyn. Jo kelpaa lähteä kyykkäämään. Sama käsittely hierojalla olisi ollut useamman kympin. Nyt se oli ilmainen.

Koivunen itse kuuluu salin vakioasiakkaisiin.

Hänen ennätyksensä (tempaus+työntö) ovat 150 kg

+ 190 kg. Hänen oppinsa kannattaa kuunnella.

Salilta on turha odottaa ryhmäliikuntavuoroja, porraskoneita tai muutakaan turhaa, sillä vain kaikki tarpeellinen on jätetty. Tarpeeksi tankoja ja levypainoja. Eikä mitään Kiinan rihkamaa, vaan suomalaisen Leokon valmistamia välineitä. Laatukamaa.

Ketkä sitten salilla saavat treenata?

Kaikki. Tämä sali siis on kaikille avoin ja täysin maksuton. Ei siis kalliita kuukausimaksuja tai mitään irtisanomisaikoja. Pitääkö salilla käymisestä ylipäätään maksaa? Miksi joku käyttää satoja euroja vuodessa siihen, että pääsee rääkkäämään itseään, jos ilmaiseksi kerran pääsee?

Harvassa kaupungissa on täysin ilmaisia kuntosaleja, jotka sijaitsevat kahden kilometrin säteellä kaupungin ytimestä. Toki kaikenlaisia ulkoliikuntapaikkoja löytyy, mutta kuntosali, joissa voi esimerkiksi kyykätä laadukkailla välineillä. Ainakin Porista löytyy. Kannattaa hyödyntää, kun kerran täällä opiskelee.

“En siedä fitnessalei, pitäs olla laitonta, sielt ei löydy yli kahdenviidenkilon painoja”, riimittelee Matti kappaleellaan Keho. Ne, jotka eivät tätä le-

JANNE HIETAMÄKI

s.22

ARTIKKELI

gendaarista kappaletta osaa ulkoa, voivat kuunnella sen vaikka YouTubesta. Kappale sopii nimittäin tälle salille kuin levypaino tankoon.

Miksi siellä salilla pitäisi käydä? Tutkitusti voimaharjoittelulla on useita hyötyjä. Se vähentää riskiä muun muassa aikuistyypin diabeteksen puhkeamiseen. Voimaharjoittelu vahvistaa lihasten lisäksi myös luita, ja luutiheyttä. Se voi myös ennaltaehkäistä vammoja ja kohentaa mielialaa, jopa paremmin kuin pelkkä aerobinen liikunta yksinään.

Tämä kuitenkin fiksusti toteutettuna kokonaisuutena. Muita positiivisia terveyshyötyjä voi lukea vaikkapa Jyväskylän Yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan liikuntafysiologian apulaisprofessori Juha Hulmilta, ja hänen ylläpitämältä Lihastohtori-blogilta. Sieltä löytyy laadukkaita vinkkejä niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin. Eikä tekstikään turhan vakavaa ole, vaikka tutkittuun tietoon perustuukin.

Palataan taas vaihteeksi sinne viileän ja ilmaiseen saliin. Onko tämä käynnin arvoinen? No on.

Mikäli tietää mitä tekee, ja tykkää treenata vapailla painoilla (jota kannattaa tehdä). Muutamat laitteet salilta löytyvät, kuten ylä- ja alatalja sekä jalkaprässi.

Erittäin laadukkaan treenin täällä saa joka tapauksessa tehtyä. Kokokropan treenissä kyykky, penkki, pystypunnerrus ja leuat onnistuvat täällä hienosti, eikä painot lopu kesken edes niillä sikaniskoilla.

Painonnostoa harjoittaville (työntö+tempaus) on tämä sali kuin tehty. Riittävästi tilaa suorittaa ja hyvällä alustalla. Ja ne painot saa tiputtaa lattialle, eikä mankun (magnesium, käytetään käsiin, että ote pitää paremmin. Ei ole mikään steroidi.) käyttöä ole kielletty. Ma, ke ja pe pääsevät Pointerin jäsenet eurolla vieressä olevaan maauimalaan. Vesi altaassa on noin viisi astetta. Salilta sinne vaan, jotta saa kokemuksesta kaiken irti.

PoKnOs suosittelee tätä ruumiinkulttuurinmekkaa ehdottomasti. Kokeneemmat konkarit salilla auttavat aloittelijoita varmasti, jos esimerkiksi oma tekniikka mietityttää.

“Se kun salille tulee, niin täytyy morjestaa treenaajia ja kun lähtee niin morjestetaa kans. Ja vastataa kun kysytää, ettei koko ajan olla kuulokkeet korvilla”, Koivunen kertoo naurahtaen salin etiketistä ja mainitsee vielä, että monta maailmanmestaria ja olympiavoittajaa on täällä treenaillut. Perinteikäs ja kovamaineinen sali siis.

JANNE HIETAMÄKI

ARTIKKELI

Mikä?

Porin stadionin kuntosali, stadionin painonnostotila Missä?

Metsämiehenkatu 19.

Stadionin pukuhuoneiden vieressä.

Auki ma-su 8–21.30 Miksi?

Pysyis sullaki tää lehti paremmin kädessä Paljo maksaa?

Ei yhtään. Ilmanen. Kostenlos

s.23

Ku va ss aJ

uh

"PoKnOs suosittelee tätä ruumiinkulttuurinmekkaa ehdottomasti.

Kokeneemmat konkarit salilla auttavat aloittelijoita varmasti, jos esimerkiksi oma tekniikka mietityttää."

a

n ne ivu o K

ESSEE

Tuurijuopon turinoita kiljusta konjakkiin teksti Mikko Kotiranta kuvat Pixabay

jattelin, että voisin kertoa muutaman tarinan alkoholista ja avata joitain ajatuksiani siitä. En ala silti liikoja repimään mielen- ja sielunmaisemiani auki tähän kirjoitukseen, eikä tarkoitukseni ole missään nimessä osoitella sormella tai syyllistää ketään. Jokainen määritelkööt oman suhteensa alkoholiin ja tehkööt omat päätelmänsä. Oletan, että vastuusta on turha edes kirjoittaa, se lienee ilmiselvää.

Näin lyhyeen kirjoitukseen ei tietystikään mahdu kuin pieni pintaraapaisu kokonaisuudesta ja nämä mietteet ovat vain omasta näkökulmastani. Alkoholitonta elämää eläville en ala juomista suosittelemaan, mutta jokaiselle alkoholia käyttävälle kuitenkin haluaisin alleviivata, että omaa suhdettaan alkoholiin on hyvä ajatella ja tarkastella monelta kantilta. Se kun saattaa huomaamatta viedä mukanaan ja johdattaa aivan uskomattoman synkkiin sfääreihin. Tämän toki tietävät ainakin ne jotka ovat kokeneet sitä niin kutsuttua alkoholin väärinkäyttöä tuttavapiirissään, perheessään tai omakohtaisesti. Tarinat alkoholista eivät välttämättä tunnu niin konkreettisilta, ennenkuin niitä sattuu omalle elämänpolulle.

Olen nähnyt ties minkälaista konjakin haistelua ja viinin pyörittelyä. Hienostelun huipentumana pääsin joskus käymään Helsingissä toimineen yksityisklubi Bläkin kattoterassille erään tunnetun suomalaisen tupakkatehtailijasuvun perijän seurassa siemailemaan viskikolaa viltin alle ja jauhamaan Gumball 3000 -autokisoista. Edellämainituista huolimatta sydämeni sykkii virolaisen bulkkikaljan ja kossun lisäksi kotiviineille, kiljulle ja pontikkalle. Sahtia en ole koskaan maistanut. Myönnän, että teini-iän kokemusten värittämän nostalgia-arvon lisäksi mieltymyksissäni on ehkä ripaus rappioromantiikkaa, vaikken niin tahtoisikaan.

Kotitekoisista alkoholijuomista keskustellessa törmää helposti värikkäisiin väärinkäsityksiin. Kiljun mielletään olevan hukattujen teinisielujen homeista hiivaliejua, joka saa huuto-oksentamaan vähintään vuorokauden kyyneleet silmissä. Mielikuvat pontikasta liittyvät usein sokeutumiseen ja lisäksi sitähän tislataan niin vaarallisilla pannuilla, että ne saattavat räjähtää koska vaan. Kilju laillistettiin vuonna 2018 ja nyt kuiskailen hiljaa takarivistä, että voisi sen kotipolttoisen pontikankin jo laillistaa ja lopettaa samalla se heikosti perusteltu holhoaminen.

Suomalaiset tuntuisivat olevan tottuneita siihen, että vahvempaa alkoholia myy valtion monopoli. Harvemmin kuitenkaan ajatellaan sitä seikkaa, että jopa Euroopan tasolla kyseinen käytäntö on harvinainen. Alkon toimitusjohtaja sai pari vuotta sitten palkkaa ja bonuksia melkein puolen miljoo-

s.24

A

MIKKO KOTIRANTA

MIKKO KOTIRANTA

sairaalaralli alkoi, äijä kellastui maksan pettäessä ja pian sitten kuoli. Hän siis joi itsensä hengiltä kaikkien meidän silmien edessä.

Muutamaa vuotta myöhemmin tuli seuraava suru-uutinen. Silloin vähän päälle parikymppinen työkaverini ajoi autolla ojaan lähdettyään humalaisena juhlista. Hänet löydettiin vasta useamman tunnin kuluttua onnettomuudesta, jäätyneenä autonsa vierestä. Niin surullista ja käsittämätöntä kuin se onkaan, tästä asiasta minulle ensimmäisenä kertoi samasta työpaikasta kaveri, joka myös vähän yli vuosi sitten tuli päiviensä päähän. Tällä kertaa veressä saattoi kuulemma olla muutakin kuin alkoholia. Yksi työpaikka, kolme kuolemaa ja jokaiseen juttuun liittyy alkoholi. Mukavia, fiksuja tyyppejä. Heitä kaikkia lämmöllä muistaen, en voi olla ajattelematta, että voisin tavallaan itsekin kokea samanlaisen kohtalon, tuskimpa se heilläkään tahallista on ollut.

Alkoholi on vahvasti yliedustettuna väkivaltarikoksissa, kuten myös erinäisissä onnettomuuksissa. Tämän mielessä pitäen on todettava, että tietynlaiset mokailut ja töppäilyt voivat silti olla myös hyväksi. Niistä on mahdollista ottaa oppia tarkkailemalla ja miettimällä käytöstään hieman erilaisessa tajunnantilassa. Kohtuu kaikessa ja järki päässä.

Kannattaa kyseenalaistaa tottumuksiaan vaikkapa sitten ihan piruuttaan.

Terveisiä raitista kautta elävältä tuurijuopolta! s.25

nan euron verran. Omasta mielestäni koko homma haiskahtaa pahemmin kuin se autotallin nurkassa vanhemmilta salassa tehty pullahiivakilju.

Kun miettii sitä koko tuotantoketjua miten jokin tuote löytää tiensä Alkon hyllylle ja kyseenalaistaa omat tietonsa tästä prosessista, voi alkaa huomaamaan asioita tarkemmin.

Alkon valikoimissa on yli 4600 tuotetta, jotka vaihtelevat kysynnän ja saatavuuden mukaan. Voi kuinka naiivia onkaan ajatella, että jokainen joka sinne hyllyille alkoholia tuottaa, olisi niin motivoitunut, eettisesti ajantasalla ja ulkopuolelta tarkkailtu, ettei hyllyyn päätyisi koskaan niin sanottuja maanantaikappaleita. Niin ja ainesosaluetteloahan ei tarvitse olla, koska alkoholi ei ole elintarvike.

Jos rappioalkoholisti tekee alkoholia, tekeekö hän sitä paras maku ja laatu mielessään? Entäs jos alkoholin tuottaa joku asiaan vihkiytynyt perfektionisti? Olen lukemattomien kotiviinien ja kiljujen lisäksi päässyt maistamaan erilaisia kotipolttoisia alkoholeja Suomen lisäksi Laosissa, Kambodzassa sekä Kroatiassa.

Jostain syystä tuntuisi olevan sosiaalisesti hyväksytympää siemailla hienostuneesti kalliita viinejä, viskejä, rommeja, ginejä tai muita vastaavia kunhan se tehdään pikkurilli pystyssä.

Uskallan väittää, että hyvin tehty kilju voi olla parempaa kuin huono valkoviini ja pontikka voi olla aivan yhtä hyvää tai jopa parempaa kuin tehdastuotettu vodka. Alkoholia, eli tarkemmin ja teknisemmin sanottuna etyylialkoholia tai etanolia, valmistetaan perinteisesti leivinhiivan etanolikäymisen avulla. Käyttämällä saadaan enintään noin 10-20 prosenttista alkoholijuomaa ja siitä vahvemmat valmistetaan tislaamalla. Sitä aivan samaa ainetta se on siinä järjettömän kalliissa konjakissa tai paljain varpain tallotussa punaviinissä kuin kotiviineissä, kiljussa tai pontikassa.

En kiistä, etteikö ongelmakäyttäjät hakeutuisi kohtuukäyttäjiä helpommin kotitekoisten juomien pariin, koska ne useimmiten ovat halvempia kuin kaupasta ostetut jo pelkästään verotuksen vuoksi. Joka tapauksessa kotitekoiset juomat ovat todennäköisesti ekologisempia, lähituotettuja ja sisältävät tarkalleen sitä mitä niihin haluaa laittaa.

Lukija saattaa mielessään maalailla räikeän karkeita kuvia kirjoittajan suhteesta alkoholiin - ja räikeä se suhde taitaa karkeasti ottaen ollakin - joten jatkan tarinaa hieman erilaisesta vinkkelistä ja kerron yhden surullisen, mutta monille turhan tutun oloisen tarinan.

Olin aikanaan eräällä työpaikalla, jossa vietin päiviäni kaiken kaikkiaan parin vuoden ajan. Sillä elämäni aikakaudella on erityinen paikka muistoissani ja niihin aikoihin liittyy monenlaisia kokemuksia. Sain paikan alunperin työkkärin kautta pitkähkön työttömyyteni johdosta ja ne maksoivat sille firmalle jonkin prosenttiosuuden palkasta. Sama tilanne oli usealla työkaverilla. Se ei ollut mikään kovin arvostettu työ vaikka kyllä me ihan hyödyllisiäkin asioita siellä tehtiin kaiken turhanpäiväisen ohessa.

Paikan johtaja oli huumorintajuinen, isokokoinen mies, muistaakseni entinen painija. Jos hän joskus vaivautui töihin, niin joku meistä työntekijöistä sai hakea hänet kotioveltaan firman autolla. Kerran me käytiin palauttamassa jätesäkillinen tyhjiä muovisia kossupulloja ja jotain se mutisi, että oli saanut ne jalkapalloseuralta lahjoituksena. Eihän se vaivautunut edes valehtelemaan kunnolla. Ei siinä kauaa mennyt kun

ESSEE

"Kilju laillistettiin vuonna 2018 ja nyt kuiskailen hiljaa takarivistä, että voisi sen kotipolttoisen pontikankin jo laillistaa ja lopettaa samalla se heikosti perusteltu holhoaminen."

KOLUMNI

SANTERI ARO

Urheilijatko pahimpia dokaajia?

s.26

U

rheilijat on pahimpii dokaajii on ollut vallitseva ajatus, jonka JVG jo aikanaan hyvin sanoi kappaleellaan Epoo, jossa muuan Heikki Kuulakin oli mukana.

Sanoituksen totuudenmukaisia taustoja on tietysti itse orkesterin puolesta vaikea lähteä spekuloimaan, mutta uskoisin sen tarkoittavan yksinkertaisuudessaan sitä, että urheilijoillekin ”no joo maistuu maistuu”.

Puhdas pohja-ajatus kauneimmillaan tietysti on se, että maksimaalisen urheilusuorituksen takana ei pitäisi koskaan olla suorituksia heikentäviä tekoja, kuten alkoholimyrkytystilan tarkoituksellista hakemista, näin ronskisti ilmaistuna. Uskallan kuitenkin väittää, että varsinkaan satunnainen ja vähäinen alkoholin käyttö tuskin on esteenä pääsyssä urheilun korkeimmallekaan huipulle.

Jokainen määritelköön toki kyseisen huipun itse.

Omien hyvin subjektiivisten kokemuksien perusteella ensimmäiset alkoholikokeilut alkavat ensimmäisinä juuri urheilijoilla, näin kärjistetysti. Ensimmäiset kerrat tapahtuvat yleensä ystävien, kuten esimerkiksi joukkuetovereiden seurassa. Myös saunailtakulttuuri vallitsee joukkueurheilussa, mikä tietysti parhaimmillaan tarkoittaa mukavaa yhteistä tekemistä varsinaisen arkitekemisen oheen, millä luodaan yhteishenkeä ja yhteenkuulumisen tunnetta joukkueelle.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö yhteishenkeä voisi kollektiivisesti parantaa muillakin tavoin, mutta voin haastaa jokaisen urheiluseuran (etenkin suomalaisen) toimijäsenen antamaan yhteisen iltaman ohjelmavaihtoehdoiksi esimerkiksi rauhallisen melontareissun, jossa tarjolla muutamat kokikset ja makkarat. Tai sitten saunaillan, jossa tarjolla on muutamat keskiketterät. Katsotaan sitten, mikä yhteisön tahto asian tiimoilta on ja kumpi toimii paremmin.

Tämä ei tietenkään rajoitu välttämättä vain urheiluun, mutta se toimii varsin hyvänä esimerkkinä.

Kun esimerkiksi jääkiekkoilijan kausi päättyy, on ensimmäisenä agendalla yleensä joukkueen yhteinen illanvietto, jossa koko kauden aikana ilmentyneet asiat otetaan pöydälle. Pelisuoritukset, kauden tavoitteet ja niiden saavuttaminen, riidat, epäkohdat, uudet ystävät, vanhat ystävät, joukkueen sisäiset palkinnot tai muistamiset, kaikki tämä ja vielä enemmän. Pelaajia lopettaa, pelaajia siirtyy muihin joukkueisiin, huoltoa vaihtuu, valmentajia vaihtuu, mutta vielä yhden ainoan kerran juuri tämä kyseinen joukkue on omassa kokoonpanossaan illan yhdessä pitkän ja tiiviin kauden jälkeen. Siinä on olemassa haikeutta, siinä on olemassa iloa, siinä on olemassa helpotusta, siinä on olemassa epävarmuutta ja siinä on olemassa alkoholia. Nämä saattavat olla jopa koko vuoden kosteimpia iltoja, eikä niitä vaihtaisi yhtään mihinkään.

Urheilijat on pahimpii dokaajii, niin hyvässä kun pahassa. Mitä tekee nuori urheilija keskimääräisesti sanottuna

3 viikonloppua kuukaudessa? Kiertää tietysti maakuntia tai koko Suomea, tai jopa ulkomaita urheillessaan. Viikot harjoitellaan ja viikonloput otellaan. Arki ja viikonloput ovat useimmiten hyvin tukossa, joten siinä pahemmin ehtii niin sanotuille pahoille teille, jos ei tietysti lasketa esimerkiksi 8-tietä Porista Turkuun, joka varsinkin ennen korjauksia oli todella paha.

Samaan aikaan yhdessä pelireissujen kanssa kalenteriin merkitään myös vapaat viikonloput. Ne tarkoittavat automaattisesti sitä, että silloin on lupa vetää sokka irti. Kaikki kuukauden pelit ja kännit siis ovat mukavan sopuisasti jo heti valmiina almanakassa. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia? Odotus vapaan viikonlopun suomista iloista, voi toisaalta olla pelottava aivoassosiaatio nuorille mielille, jos rauhoittumisen ja oman ajan odotus tarkoittaa aina automaattisesti korkin avaamista. Rankasta työnteosta halutaan kuitenkin toisaalta tauko, joten tehdään asioita, joista naaatitaan, eikö näin? Bottom line on siis hyvin yksilöllistä, eikä siihen taida olla olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa vastausta.

Yhdestä asiasta voin kuitenkin omien kokemusten mukaan olla varma. Taitavat ne opiskelijat kuitenkin olla niitä pahimpii dokaajii.

Kirjoittaja on gradua vaille valmis kauppatieteiden maisteri ja ex-urheilija

SARA HEINO

MIELIPIDE

Muutosneuvottelut ja viestinnän tärkeys

s.27

Turun yliopiston muutosneuvottelut tämän talven aikana ovat nostaneet esiin yhden tärkeän asian, nimittäin viestinnän. Olen itse hallinnon opiskelijaedustajana päässyt seuraamaan tätä prosessia lähempää kuin riviopiskelija. Olen kuullut ja seurannut opiskelijoiden huolta ja paniikkia oppiaineensa kohtalosta. Olen nähnyt kuinka opiskelijat ovat nostaneet meteliä oppiaineensa puolesta.

Nähnyt tuenosoituksia, pettymyksiä, vihaa, raivoa sekä opiskelijoiden yhteisöllisyyttä. Olen pyrkinyt itse tuomaan esiin opiskelijoiden tunteita ja ajatuksia kokouksissa hallinnon kanssa.

Opiskelijat ovat kokeneet tunteita laidasta laitaan tämän prosessin aikana, mutta jäljelle on jäänyt pettymys. Pettymys yliopistoa kohtaan, pettymys hallintoa kohtaan ja pettymys viestintää kohtaan. Muutosneuvottelut ovat toki olleet iso prosessi koko yliopistolle ja aiheuttanut huolta myös työntekijöissä. Mutta prosessin aikana opiskelijat tuntuivat unohtuvan tiedotuksen ulkopuolelle.

Muutosneuvotteluiden viestintä ylipäätänsä, eritoten opiskelijoille, olisi tullut hoitaa paremmin. Nyt opiskelijat saivat lukea lehdistä ja somesta, että heidän oppiaineensa saatetaan lakkauttaa, mikä tietysti aiheutti paniikkia opiskelijoiden keskuudessa. Paniikkia, mikä olisi voitu välttää.

Yliopiston viestintä muutosneuvotteluiden aikana jätti paljon toivomisen varaa. Lyhyet ja usein kryptiset intra-uutiset eivät tavoittaneet opiskelijoita. Opiskelijoiden ääni jäi kuulumattomiin.

Tietenkään kaikkia opiskelijoiden toiveita tai tavoitteita ei voitu yliopiston toimesta toteuttaa. Kaikki ymmärtävät että säästötoimien takia, joistain asioista joudutaan luopumaan. Mutta yliopiston tiedotuksen vuoksi, pääsääntöisesti opiskelijoille jäi kuva, että lähtökohtaisesti vain humanistiselta tiedekunnalta leikataan oppiaineista, ja että suurin osa säästötoimenpiteistä kohdistuu humanistiseen tiedekuntaan. Tämä ei ole totta, mutta tällainen kuva opiskelijoille on jäänyt. Johtuen siitä, että viestintä on antanut tällaisen kuvan.

Muutosneuvottelut ovat tarkoittaneet montaa eri asiaa, mutta ne ovat myös olleet opetus viestinnän tärkeydestä yliopistossa. Ja tällä kertaa Turun yliopisto jäi huonolle tasolle. Toivon mukaan tulevaisuudessa tämän kaltaisten isojen asioiden viestinnän kanssa pyritään parempaan. Mutta nyt voidaan yrittää sopeutua uuteen tilanteeseen ja luoda uutta yhteisöllisyyttä yliopistoon. Parempaa viestintää opiskelijoiden ja hallinnon välillä.

LEFFATÄRPIT

HENRI KARI

God’s Own Country (2017) Francis Lee

s.28

Francis Leen käsikirjoittama ja ohjaama romanttinen draamaelokuva vie katsojan mukaansa Pohjois-Englannin maaseudulle. Hyvin intiimisti ja ehkä jopa inhorealisesti kuvattu elokuva seuraa elämäänsä turhautunutta Johnnya (Josh O’Connor), joka asuu maatilalla isänsä ja isoäitinsä kanssa. Johnnyn päivät kuluvat rankassa maataloustyössä, illat taas liiallisen juomisen ja irtosuhteiden parissa. Romanialaisen Gheorghen (Alec Secăreanu) saapuessa maatilalle avuksi tulee tähän kaikkeen muutos.

What We Do in the Shadows (2014) Jemaine Clement, Taika Waititi Komediaa ja kauhua yhdistelevä uusiseelantilainen mokumentti seuraa neljän samassa talossa elävän vampyyrin elämää Wellingtonin kaupungissa. Vaikka elokuva hyödyntää paljon kauhuelokuviin liittyvää kuvastoa, on sen päätarkoitus selkeästi naurattaa yleisöään. Elokuvassa esiintyvät vampyyrit aiheuttavat pikemminkin katsojalle myötähäpeää, kuin kammotusta, ja juuri sen takia elokuva toimii loistavasti. Elokuva on loistava esimerkki toimivasta mokumentista, sillä elokuva ota itseään liian vakavasti.

Moulin Rouge! (2001) Baz Luhrmann Baz Luhrmannin Moulin Rouge! tarjoaa katsojalle kaunista ja värikästä silmänruokaa upeasta puvustuksesta mahtipontisiin lavastuksiin asti. Jukebox-musikaali kertoo nuoren kirjailijan, Christianin (Ewan McGregor) ja cabaret-tähden ja kurtisaanin, Satinen (Nicole Kidman) välisestä rakkaudesta 1800-luvun lopun Pariisin Moulin Rouge -klubissa. Luhrmannin tyypillinen, värikäs ja nopeita leikkauksia sisältävä tyyli, sopii loistavasti elokuvan pariisilaisen, boheemin yöelämän maailmaan.

HENRI KARI

MUSATÄRPIT

Original Broadway Cast (2019) Hadestown Anaïs Mitchellin säveltämän, sanoittaman ja käsikirjoittaman musikaalin Broadway-levy vie kuuntelijan nopeasti tarinansa maailmaan. Musikaalin tarina perustuu Antiikin Kreikan Orfeus ja Eurydike -myyttiin, ja tarinaa pystyy seuraamaan varsin mainiosti vain kuuntelemalla. Vaikka itse tarina ei kiinnostaisi, on musikaali täynnä kauniita kappaleita, jotka yhdistävät taidokkaasti folkmusiikkia, americanaa ja jazzia. Levy voitti vuoden 2020 Grammy-gaalassa parhaan musikaaliteatterialbumin palkinnon.

Orville Peck (2022) Bronco

Kasvonsa maskilla peittävän, countryä ja vaihtoehtorockia yhdistävän Eteläafrikkalaisen Orville Peckin toinen albumi Bronco on vahvaa jatkumoa hänen aikaisemmalle tuotannolle. Peckin vahvuus on hänen kappaleidensa sanoitusten sisältämät tarinat, eikä Broncon sanoitukset ole poikkeus tästä. Musiikillisesti levy hyppelee taidokkaasti ja luontevasti traditionaalisten country-balladien ja menevempiin rock-henkisten kappaleiden välillä. Peck on ehdottomasti yksi nykycountryn kiinnostavimpia nimiä.

Jeremy Dutcher (2018) Wolastoqiyik Lintuwakonawa Kanadalaisen Wolastoqiyik-kansaan kuuluvan Jeremy Dutcherin debyyttialbumi tuo Kanadan alkuperäiskansojen musiikkia esille nykymusiikin keinoin. Kappaleet perustuvat 1900-luvun alkupuolella antropologien nauhoittamiin Wolastoqiyik-kansan lauluihin. Dutcher halusi tuoda kansansa lauluja ja kieltä esiin klassisen musiikin avulla uusille sukupolville. Levy sisältää myös osia alkuperäisistä tallenteista. Levy ei ole vain kulttuuriperinnöllisesti tärkeä, vaan se on myös musiikillisesti hyvin kaunis.

RAMI NUMMI

LEFFAARVIO

Epätasainen, mutta vaikuttava yhden huoneen draama

THE s.29

Darren Aronofsky käsittelee elokuvissaan usein ihmissuhteita ja riippuvuuksia voimakkaan dramaattisesti. Hänen tuorein elokuvansa The Whale ei muodosta poikkeusta. Teos sai ensi-iltansa viime vuonna Venetsian elokuvajuhlilla ja miespääosaa esittävä Brendan Fraser pokkasi roolistaan Oscarin. Mainetta on siis karttunut ja monessa mielessä teos onkin perinteinen Oscar-elokuva. Se on humanistinen, siinä on vaikuttavia roolisuorituksia ja se käsittelee tärkeitä teemoja. Esteettisesti ja poliittisesti se on kuitenkin tarpeeksi turvallinen, jotta sen voi palkita.

Fraserin esittämä Charlie on hyväluontoinen englannin opettaja, joka on linnoittautunut kotiinsa ja pitää kurssinsa etänä internetin kautta. Tämä johtuu siitä, että hän on niin pahasti ylipainoinen, että liikkuminen on vaikeaa. Hengityskin vinkuu aiempaa enemmän. Miestä käy auttamassa Liz (Hong Chau), joka vaikuttaa pelkän avustajan asemesta olevan myös Charlien ystävä. Lopulta syrjäytynyt ja itsesäälinen opettaja näyttäisi saavan tilaisuuden myös haurastuneiden perhesuhteiden elvyttämiseen, kun paikalle ilmestyy teini-ikäinen tytär Ellie (Sadie Sink). Ellien saapuminen alkaa yhä enemmän tuoda esiin myös Charlien käyttäytymisen motiiveja.

Darren Aronofskylle erilaiset riippuvuudet tuntuvat merkitsevän tärkeätä näkökulmaa niin yksilöiden elämään kuin heidän vuorovaikutukseensakin. Tässä hillitön syöminen ja toisaalta maailmasta pois pakeneminen ovat opettajan syvältä kumpuavan itseinhon ilmausta. Ohjaaja onnistuu luomaan lukuisia vaikuttavia kohtauksia taitavien näyttelijöiden myötävaikutuksella. Myös tilankäsittely on parhaimmillaan liki hypnoottista. Elokuva on käytännössä sijoitettu vain Charlien hämärään asuntoon, aivan kuin hän haluaisi sen sotkuihin, kirjoihin ja papereihin kätkeä itseltäänkin kaikki kipeät muistot ja ajatukset. Tähän teokseen ankara muoto sopii sikälikin hyvin, että se perustuu alunperin Samuel D. Hunterin näytelmään.

Jälleen kerran nähdään, ettei elokuvan välttämättä tarvitse liikkua paikasta toiseen. Jo ranskalainen kriitikkolegenda Andre Bazin oli sitä mieltä, että teatterin tehokeinoja hyödyntäessään elokuva syventää omia ilmaisullisia mahdollisuuksiaan.

Ongelmansakin hahmotuksessa kuitenkin on. Neljän seinän sisälle jämähtäessään se unohtaa aiheen laajemmat kytkennät ympäröivään maailmaan. Samalla kun luontokato on ikävää todellisuutta eikä nälkäongelmia ole vieläkään saatu ratkaistua, kärsitään länsimaissa yhä enemmän syömiseen liittyvistä ongelmista. Elokuva ei pohdi lainkaan sitä miten erilaiset perhemallit, yksilöiden omakuvat ja turhautumiset kumpuavat siitä todellisuudesta, jossa elämme.

Tyypilliseen Hollywoodin tapaan tarjoillaan sinänsä vaikuttava yksilötarina, jossa olisi potentiaalia paljon enempään.

Tämä heijastuu myös elokuvan muotoon. Keskittyessään vain Charlien itseinhon ja syyllisyyden täyttämään elämään kuvakerronta on vangitsevaa, mutta tekee kaikesta yksityistä. Tämä heijastuu myös tarinan loppuratkaisuun, joka nostattaa tunteita, mutta jätti ainakin minut myös hämmennyksen valtaan.

WHALE teksti Rami Nummi

WANHA JA WIHAINEN

y s r tä ä i

r s

ei ä

un

ä, mut t e yt

s.30

k

Ä

t y t s ää r

WANHA JA WIHAINEN

s.31

”Kiirettä on aina seuraavaan tylsistymiseen saakka, tylsyyttä puolestaan seuraavaan tekemiseen.”

N

äin kevään edetessä täyttä höyryä ja kesän tehdessä jälleen tuloaan, on jopa normaalisti kovasti kyynisen wanhan ja wihaisenkin hankala keksiä ihmeempiä marmattamisen aiheita. Takana ovat tasaisen harmaa ja kolkko syksy sekä kylmä, pimeä talvi. Korkeammalle kipuava aurinko näyttäytyy päivä päivältä useammin ja pidempään, porottaen yhä lämpimämmin ja tuoden samalla väkisinkin hymyn kasvoille.

Niin mahtavaa kuin tämä kaikki onkin, tuo se kuitenkin ongelman tämän kolumnin kirjoittajalle: Mistä vihastua, kun mikään ei oikeastaan edes vihastuta? Ongelma on luonteeltaan varsin positiivinen.

Harmillistahan se on heittää hukkaan hyvä tilaisuus räntätä vapaasti ja purkaa kiukkunsa ulos kirjallisena oksennuksena, mutta ei kai se kovin suuri murhe ole, kun elämä kerta muuten hymyilee. Ei siis syytä hermostua tästäkään. Ovatko asiat siis liian hyvin? Liian tasaisen hyvin? Voiko valittaa, ettei ole mitään valitettavaa? Paradoksia kerrakseen.

Kokeillaan kääntyä kyrsiintymisen kestosuosikkien pariin.

Yleensä arjestaan keksii ainakin jotain parannettavaa. Milloin tekemistä on liikaa tai liian vähän, jotain pientä kolotusta tai outoa tuntemusta kehossa, mielenpäällä jokin sakkaa. Kiirettä on aina seuraavaan tylsistymiseen saakka, tylsyyttä puolestaan seuraavaan tekemiseen. Kehokin tuntuu hoitavan tarkoituksensa moitteetta ja pääkoppa prosessoi häiriöittä.

Sitten on sää. On liian kylmä, liian kuuma, liian pilvistä, liian kirkasta, sataa, liian kuivaa, tuulee liikaa. Kevään kunniamaininnan saa myös liika liukkaus tai loskaisuus. Mutta kun ei. Juuri ennen tämän kirjoittamista kävelin yliopistolle napakan, kolkon tuulen tuiskeessa sekä tiheän, pistävän lumisateen piirittämänä. Tämä tuntui tuskastuttavan jokaista ulkoa tullutta tai sinne aikovaa tuttua kanssaeläjää. Wanhaa ja vihaista tämä ei kismittänyt. Ulkona ihastelin lähinnä kelin tarjoamaa elokuvamaista tunnelmaa ja iloitsin kasvoja piiskaavan lumisen viiman tarjoamaa piristysruisketta.

Yksi tavallinen ärsyyntymistä aiheuttava suuri tekijä ovat kaiken maailman kanssaeläjät, tutut tai tuntemattomat, outoine tapoineen ja tekoineen sekä mitä eriskummallisimpine ajatuksineen. Parhaiten kiukku kiteytyy tilanteissa, joissa ihmisiä on useampia ja muuttujia paljon. Liikenteessä kukaan (muu) ei ikinä osaa tehdä mitään oikein, kaupoissa puolestaan kanssaeläjistä välittämättä poukkoillaan kiireisinä kuin päättömät kanat. Sosiaalista mediaa tuskin tarvitsee edes enempää alkaa avaamaan. Veri alkaa usein kiehumaan jo pelkästään näitä ajatellessa. Viime aikoina näin ei ole käynyt. Elämänmyönteinen kupla kai suodattaa muiden kiukkuisuuden ja estää sitä tarttumasta, tai kirkkaana loistava aurinko häikäisee näkemästä keskisormi ojossa ohi porhaltavaa vauhtihirmua, jonka tietä tukin myhäillessäni hölmö ilme kasvoillani laahustaessa.

Ehkä tällä kertaa wanha ja vihainen siirtää vastuunsa lukijalle kannettavaksi. ”Tuokin saatana, polkis ny vittuun hymyperse yltiöpositiivisuuksineen.” Hyviä vihastumishetkiä! Jos se yhtään helpottaa, muistakaa, että kyllä se päivänpaiste kaikkoaa vielä tästäkin risukasasta ja itku tulee pitkästä ilosta. Kirjoittajalle sekin on lohdullinen ajatus, vaihtelu virkistää.

POINTTI ON PORIN YLIOPPILASLEHTI

ISSN 1799-6627