Pointti 2/24

KUMMITELLEN PAREMMAN KAUPUNKISUUNNIT T ELUN P UOLESTA S. 1 6 s.1

2/ 24

LAJIANALY YSI K ALJAMAILISTA S.12

POINTTI ON PORIN YLIOPPILASLEHTI

TEKIJÄT

Päätoimittaja Janne Hietamäki Taitto Ronja Runsten Ulkoasu Aleksi Malinen Julkaisija Pointer ry Tämän numeron tekijät Janne Hietamäki, Tytti Wallenius, Pinja Korvenranta, Onerva Puhakka, Aleksandra Niva, Sofie Berg, Monna Laari, Annukka Saarva, Julia Pajunen, Henri Kari Kannen kuva canva.com/DALL-E Painopaikka Plusprint Juttujen kuvituskuvat canva.com

s.4

SISÄLLYS

3

Pääkirjoitus Janne Hietamäki

4

Tekstarit

5

Elämän parasta aikaa Tytti Wallenius

7

Olet rohkeampi kuin uskot Pinja Korvenranta

8

Lajikokeiluhaaste – uusia taitoja ja kokemuksia etsimässä Onerva Puhakka

10

Wabu ei ole loppunut, eikä lobu vieläkään!

Aleksandra Niva

12

Lajianalyysi kaljamailista Janne Hietamäki

14

Lyhyt opas kevään ja kesän villiyrttikauteen Onerva Puhakka

16

Kummitellen paremman kaupunkisuunnittelun puolesta Sofie Berg, Monna Laari & Annukka Saarva

20

Urheilijasta mediaurheilun tutkijaksi Julia Pajunen

21

Tärpit Henri Kari

22

Wanha ja wihainen

JANNE HIETAMÄKI

Porin kokoisessa kaupungissa ei aina ole varaa toimia itsekseen, omissa leireissä keskenään leikkien. Esimerkkiä voidaan hakea vaikka paikallisesta jalkapallosta, jossa kahden suurimman joukkueen kilpailu ja erimielisyydet eivät välttämättä vie kumpaakaan eteenpäin. Yhteistyöstä olisi todennäköisesti enemmän apua.

Palataan vielä siihen Mihail Bahtiniin. Hänen mukaansa keskiajan karnevalistiselle ajalle oli tyypillistä parodia ja se, että sosiaalisista normeista ja arvoista poikettiin hetkeksi.

Samaa tapahtuu opiskelijoiden kesken vappuna, ne karnevaalit tosin kestävät hieman pidempään. Wabu ei lobu.

s.3

Porilaisten opiskelijoiden vappu käynnistyy perinteikkäästi mielenkiintoisella lajilla, nimittäin kaljamaililla. Siinä nimenmukaisesti juostaan maili ja juodaan kaljaa. Mitä sitä muutakaan tekisi. Kaljan juomisen ja juoksemisen lisäksi vappuviikolla tapahtuu paljon myös karnevalismia, mutta keskitytään nyt urheiluun.

Viime vuonna Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ja Porin ylioppilasyhdistyksen, eli hieman lyhyemmin SAMMAKKOn ja Pointerin välinen soutumittelö päättyi meidän kannalta nolosti. SAMMAKKO kiri lopussa, tosin hieman epäselvään voittoon. Taisi olla heidän ensimmäinen kerta.

Eikä joukon riemu siihen jäänyt. Viimevuotisen kaljamailin vei myös SAMKin opiskelija.

Kokemäenjoessa suoritettavat haastesoudut ovat kuitenkin hyvä esimerkki siitä, miten vapun tapahtumat yhdistävät.

SAMK ja yliopistokeskus kilpailevat keskenään, mutta tekevät jotain asiaa kuitenkin yhdessä, eli soutavat ja juhlivat vappua.

Yhdistymistä tapahtuu myös Porin kaupungin ja korkeakoulujen kesken. Mainitut tapahtumat sijoittuvat kaupungin keskeisille paikoille, kuten torille ja Kirjurinluodolle.

Vappu yhdistää osaltaan myös koko Suomea. Vappu on työväen juhla. Työssäkäyvät ja (mahdollisesti työttömät)opiskelijat nauttivat, vappua, kevättä tai loman alkua juhlistaen.

Yhdistymistä tapahtuu myös Porin yliopistokeskuksen opiskelijoiden kesken. Kauppatieteilijöiden ja humanistien jakautuminen vähentyy vappuviikolla, jolloin myös yhdessä juhliminen korostuu.

Vappu yhdistää

Neuvostoliittolainen kirjallisuudentutkija Mihail Bahtinin käytti urallaan paljon käsitettä karnevalismi. Sillä voidaan tarkoittaa keskiajalle sijoittuvaa juhlatapaa, jossa arvot ja normit käännetään. Vappua voisi kuvailla eräänlaiseksi karnevaaliksi, etenkin vappuviikon pukeutumisen ja toiminnan osalta.

PÄÄKIRJOITUS

TEKSTARIT

Takatalvi vois jo lähtee ja terdekelit alkaa

😍

s.4

Ananas ei kuulu lonkeroon.

Nimimerkki liian vanha uusiin makuihin

Ehtiikö vielä kesäkuntoo -24? Vai pitäiskö jo luovuttaa ennen ku ees alottaa

Olis aika jekku jos tänä kesänä ei tuliskaan kaupunkiin sähköpotkulautoja

🙃

TYTTI WALLENIUS

ALUMNIKOLUMNI

Elämän parasta aikaa

Porissa, eivätkä muualle muuttaneet ystävät ole hävinneet minnekään, vaan ovat vain WhatsApp-viestin päässä. Ja pääsen edelleen osallistumaan Wappusafarille, joskin se vaatii hieman viitseliäisyyttä.

Saatuani kauppatieteiden maisterin paperit käteen, ajattelin etten enää kävelisi yliopistokeskukseen sisään, sillä mitäpä asiaa minulla sinne olisi. Tämäkin oletus on ollut väärä.

Lähdin melko pian valmistuttuani mukaan Porin yliopistokeskuksen alumnitoimintaan.

Se on kuin nyppisi rusinoita pullasta: enää ei tarvitse murehtia tenteistä tai ryhmätöiden palautuksista, mutta voi osallistua mielenkiintoisiin tapahtumiin ja nähdä niin vanhoja kuin uusia tuttuja, ja ylläpitää verkostoja. Eivätkö ne oli juuri niitä rusinoita, joita opiskelijaelämä aikanaan tarjosi?

Lukuvuosi lähestyy loppuaan. Vaikka opiskelut ovat osaltani jo takana päin, rytmitän elämääni edelleen koulu- ja opiskelumaailman mukaan niin, että vuosi tulee päätökseensä toukokuussa. Jäljellä on enää vain loppuhuipennus.

Vappu on elämän parasta aikaa – niin opiskelijana kuin alumnina.

Kirjoittaja on Porin yliopistokeskuksessa opiskellut FM ja KTM, sekä Pointin entinen päätoimittaja.

s.5

On vapun aatto, kello on 10.43.

Ei olla edes puolessa päivässä, kun julkaisen sosiaalisen median kanaviini kuvan huurteisesta juomasta. Pullo sihahtaa auki keskustan ulkopuolella sijaitsevassa lähiöpubissa, jonka pöydissä ei aamun lehteä lukevan ja tuoretta kahvia hörppivän seniorikansalaisen ohella ole muita. Paitsi tietenkin me, vapun juhlijat.

Emme ennätä istua baarissa pitkään, vaan pian suuntaamme jo seuraavaan kohteeseen.

Tavoitteena on kiertää lähiseudun pubeja vapun kunniaksi. Ilmassa on jännitystä, silmäkulmassa ehkä vielä unihiekkaa.

Joku lukijoista ehkä jo havaitsi, että kyseessä on legendaarinen Wappusafari – ja tavallaan onkin. Vappua on kuitenkin lähtenyt juhlimaan rellestävän opiskelijaseurueen sijasta vähemmän rellestävä alumniseurue. Wappusafarilta tutut linjurit ovat vaihtuneet polkupyöriin, ja välimatkat ovat kulkupelin takia hieman kohtuullisempia: pubikierros pysyttelee Porin kaupungin rajojen sisällä.

Suoritin Porin yliopistokeskuksessa kaksi tutkintoa vajaassa kymmenessä vuodessa.

Noihin vuosiin mahtui paljon hyvää. Sain uusia ystäviä, löysin urapolkuni ja tarttuipa mukaan myös puoliso. Opiskeluaikoina kuitenkin tuntui, että se kaikki oli vain hetken huumaa, joka tulisi päättymään kun tutkintotodistus tipahtaa postiluukusta kotiin. Työelämään siirtyneet tuttavani muistelivat opiskeluaikoja kaiholla, ja väitän kuulleeni lauseen ”opiskelu on elämän parasta aikaa” kymmeniä, ellei satoja kertoja. Elämä opiskelun jälkeen pelotti.

Pelko osoittautui nopeasti turhaksi. Vaikka valmistuminen toi mukanaan paljon uutta, moni asia on säilynyt myös ennallaan. Ne tyypit, joiden kanssa huristelimme vappusafarilla kymmenen vuotta sitten, ovat edelleen heitä, joille kerron elämän iloista ja suruista päivittäin. Wappusafarin Sundell on vaihtunut Helkamaan ja keskiviikkona suuntaan opiskelijabileiden sijaan joogaan, mutta asun edelleen

s.6

Tule mukaan tekemään Pointtia!

Pointti on Porin ylioppilaslehti, joka ilmestyy kolme kertaa vuodessa.

Toimituskuntaan kuuluvat pääsääntöisesti Porin yliopistokeskuksen opiskelijat.

Kaikista julkaistavista lehtijutuista maksetaan palkkio.

Jos haluat mukaan toimituskuntaan, ota yhteyttä päätoimittajaan sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa.

Päätoimittaja: Janne Hietamäki pointti.lehti@gmail.com Instagram: @pointtilehti Facebook: Pointti - Porin ylioppilaslehti

PINJA KORVENRANTA

GRADUNURKKAUS

Olet rohkeampi kuin uskot len aallokkoja, joiden läpi seilasit.

Ja kuten yksi aikamme suurista ajattelijoista sanoisi: Lupaa minulle, että tulet muistamaan, että olet paljon rohkeampi kuin uskot, vahvempi miltä näytät ja fiksumpi kuin luulet. – Nalle Puh

Gradun otsikko ja aihe: Suomessa toteutettavan yritysaktivismin toimintatavat, erityispiirteet ja kokemukset Pääaine: Markkinointi Tutkinto-ohjelma: Asiantuntijaorganisaatioiden liiketoimintaosaamisen maisteriohjelma

s.7

Tämän tekstin kirjoittaminen toi mieleeni hetket, kun istuin ensimmäisessä graduseminaarissa ja jokainen osallistuja kertoi odotuksistaan gradun suhteen. Kuinka lähestyä tätä valtavaa työtä, tätä ”isoa G:tä”, joka koostuu niin monesta eri vaiheesta ja osa-alueesta?

Voisin kertoa teille tarinoita niistä 12-tuntisista päivistä, joina raahauduin kirjastoon kirjoittamaan gradua ja kulutin huolestuttavan määrän kofeiinia päivittäin. Voisin kertoa myös yrityksistäni välttää viime hetken paniikkia, mutta todellisuudessa jätin usein asioita viime tippaan. Toisaalta voisin puhua aiheen valinnan tärkeydestä ja siitä, miksi on olennaista valita aihe, jonka parissa jaksaa työskennellä kuukausia.

Ajatukseni ohjasivat minut kuitenkin pohtimaan, mitä ohjeita olisin itse halunnut kuulla ennen gradun aloittamista, ja mitä olisi hyvä pitää mielessä koko prosessin ajan. Niin kuin nykyinen presidenttimme todennäköisesti asiaa lähestyisi, haluan esittää teille kolme tärkeää pointtia, joiden toivon auttavan teitä ison urakan edessä: Gradun kirjoittaminen on edelleen oppimisprosessi. Tavoitteesi ei ole tehdä maailman täydellisintä opinnäytetyötä, vaan oppia sekä tieteellisestä kirjoittamisesta että itsestäsi sitä tekemässä.

Virheet ja takaiskut ovat osa tätä oppimista.

Jokainen askel kohti gradun valmistumista on merkityksellinen. Olipa kyseessä sitten yhden kappaleen kirjoittaminen tai uuden artikkelin löytäminen, jokainen pieni edistysaskel on askel kohti suurempaa kokonaisuutta – tai ainakin yhtä valmista gradua.

Gradu on konkreettinen merkki opintojesi päätöksestä. Sen kirjoittaminen merkitsee myös siirtymistä uuteen elämänvaiheeseen ja aikuistumiseen. Vaikka prosessi voi tuntua pelottavalta, nauti siitä. Tätä elämänvaihetta tulet ikävöimään.

Vaikka osalle ajatus gradusta saa hengen salpaantumaan ja kädet hikoamaan, on kyseessä työ, jonka jokainen valmistuva maisteri tekee. Älä pelkää pyytää apua ja tukea. Opiskelu ja tutkimustyö eivät ole yksinäistä puurtamista. Ympärilläsi on ohjaajia ja muita opiskelijoita, jotka ovat valmiita auttamaan gradun syövereihin eksynyttä opiskelijaa. Toisin sanoen, olet samassa veneessä tuhansien muiden opiskelijoiden kanssa. Kun saavut satamaan, vilkutat hyvästit opiskelijaelämällesi, mutta katselet ajoittain haikeasti merelle muistel-

ARTIKKELI

ONERVA PUHAKKA

s.8

Lajikokeiluhaaste – uusia taitoja ja kokemuksia etsimässä Milloin viimeksi teit jotain aivan uutta? Kulkeeko arkesi tuttuja, ennakoitavissa olevia latuja pitkin vai altistatko itsesii uuden oppimiselle aika ajoin? Havahduin viime vuoden lopulla siihen tosiasiaan, että sekä arjen liikuntatottumukset kuin elämä ylipäätään toisti itseään kuukaudesta, viikosta ja päivästä toiseen. Kaipasin lenkkeilyn ja kuntosalitreenien ohelle myös muunlaista tekemistä sekä muutenkin elämään uudenlaista sisältöä.

Päätin lähteä kokeilemaan uusia liikuntamuotoja tai muita lajeja, joita en ollut ikinä tai ainakaan pitkään aikaan kokeillut. Tein vuodelle 2024 tavoitteen: vähintään kerran kuukaudessa kokeilen jotain uutta lajia. Lopputalven ja kuluvan kevään aikana olen kokeillut vesijuoksua, luistelua, sulkapalloa, shakkia ja crossfitiä enkä malta odottaa kesäajan tuomia mahdollisuuksia. Kesällä toivon voivani suunnata ainakin tenniskentille, ratsastustallille ja ampumaradalle.

Näistä jälkimmäisin kauhistuttaa minua ajatuksena jo nyt, olenhan kääntynyt joskus paintballpaikan ovelta aivan ahdistuneena, kokovartalokipsissä. Joskus omat pelot ottavat vallan, jonka vuoksi en ole lainkaan varma pystynkö kaikkiin tavoitteisiini. Mutta juuri tästä lajikokeilu-haasteessani on kyse, henkisten esteiden ylittämisestä. Ehkä vihdoin opettelen rullailemaan valmistamallani longboardilla, joka on toimittanut kodissani lähinnä sisustuesineen virkaa yli kymmenen vuotta. Tavoitteenani on tehdä epämukavuusalueesta mukavuusaluetta, taklata tekosyyt ja oppia niin itsestäni kuin ympäröivästä maailmasta jotain uutta.

Erikoisjoukkojen entinen sotilas ja nykyinen kouluttaja Janne Lehtonen kehotti 23 Minuuttia -podcastin haastattelussa ihmisiä ylläpitämään hyvää kuntoa, kun häneltä kysyttiin miten tavallinen kansalainen voisi varautua tulevaisuuteen ja mahdollisiin kriisitilanteisiin. Niin fyysisen kuin henkisen kestokyvyn kasvattaminen on hyödyllistä ja voi palkita monella

ONERVA PUHAKKA

vokasta. Yksinkertaisimmillaan lajikokeilu ei välttämättä vaadi paljon, mutta uusia asioita kokeilemalla voi myös löytää loppuelämän harrastuksen. Vain kokeilemalla voi tietää, onko joku laji kohdallasi hitti vai huti.

Oma lajikokeiluhaasteeni on tuonut elämääni jo tässä vaiheessa paljon iloa. Vaikka olen asunut Porissa jo muutaman vuoden, on nykyinen kotikaupunki tullut haasteen myötä piirun verran tutummaksi.

Ihannetavoite vahvasta ja mukautuvasta kehosta sekä ongelmat vaivattomasti ratkovasta mielestä on lähempänä kuin vielä vähän aikaa sitten. Uusien asioiden opettelu vapaa-ajalla voi tuntua ajatuksena raskaalta, kun elämä pyörii opiskelukiireiden tai muiden velvollisuuksien keskellä. Oman kokemukseni mukaan lajikokeiluhaaste on tukenut myös opiskelutavoitteita. Itsensä altistaminen tavallisesta arjesta poikkeaville rutiineille on virkistänyt, palauttanut ja innostanut. Epämukavuusalueeseen suosittelen suhtautumaan paikkana, jossa vierailu voi tuottaa uusia taitoja tai sellaisia ominaisuuksia, joita et vielä omista. Se on myös se paikka, jossa kehittyminen tapahtuu. Kehittymistä tukee tavoitteiden asettaminen. Tavoitteiden ei tarvitse olla suuria, sillä pieninkin askelin pääsee pitkälle.

s.9

tapaa, mutta ehkä hienointa on huomata oma kykeneväisyys. Pystyvyyden, onnistumisen ja haasteiden voittamisen lisäksi uusia lajeja voi kokeilla monesta syystä, kuten kunnon kohottamiseksi tai vain hauskanpidoksi. Vietän tänä vuonna kolmikymppisiä, enkä ole voinut välttyä siltä, että keho tuntuu kankeammalta ja tukkoisemmalta kuin parikymppisenä. Olen saanut myös kohdata sen, että erilaiset taidot todella vaativat säännöllistä harjoittelua ja ylläpitoa. Kokeilin joku aika sitten hiihtoa vain huomatakseni, että entisestä himohiihtäjästä oli jäljellä vain rauniot. Vaikka harrastukseen oli tullut vain muutaman vuoden tauko, taidot olivat ruostuneet huomattavasti. Lopulta päädyin myymään tuliterän hiihtosettini eteenpäin.

Lajikokeiluhaasteeni tarkoituksena onkin parantaa ainakin koordinaatiokykyä, ketteryyttä ja tasapainoa sekä kokeilla itseä haastavia lajeja, mutta toisaalta myös sellaisia lajeja, jotka tarjoavat mahdollisuuden lepoon ja rentoutumiseen.

Moni elää uskomustensa vankina vuosikymmeniä tai jopa läpi elämänsä. ”En ole liikunnallinen ihminen”, ”minulla ei ole rytmitajua”, ”olen jäykkä ja kömpelö” tai ”mitä jos epäonnistun” ovat rajoittavia ajatuksia ja uskomuksia, jotka voivat seistä uusien asioiden opettelun tiellä. Uuden oppiminen on aivoille normaali tila ja aivot voivat hyvin, kun niitä käyttää. Omassa lajissaan lahjakkaalle ihmiselle astuminen aloittelijan saappaisin voi olla haastavaa, koska kaikessa pitäisi olla heti paras. Lähtökohdat liikunnallisuudelle voivat vaihdella, koska joillekin on voinut kertyä epämiellyttäviä kokemuksia koululiikunnasta ja toisilla puolestaan lapsuuden ja nuoruuden harrastusmahdollisuudet ovat saattaneet olleet olemattomat. Menneet kokemukset voivat vaikuttaa siihen, miten aikuisena suhtautuu oman kehon liikuttamiseen. Sohvalla makaamisen sijasta uuden asian tekeminen ja uusien asioiden opettelu voi kuitenkin olla parantavaa, palauttavaa ja antaa energiaa arkeen. Kaiken keskiössä on utelias elämänasenne. Jos lähdet kokeilemaan uusia lajeja, ole avoin, utelias ja kärsivällinen. Vaikka sinulla olisi ennakkoluuloja omasta pärjäämisestäsi, yritä suhtautua eteesi tuleviin asioihin neutraalisti. Uusia asioita kokeilemalla ja opettelemalla ei voi menettää mitään, mutta parhaimmillaan voi löytää jotakin ar-

ARTIKKELI

ARTIKKELI

ALEKSANDRA NIVA

s.10

Wabu ei ole loppunut, eikä lobu vieläkään!

Vappua juhlitaan jälleen kevään, työväen ja opiskelijoiden juhlana myös täällä Porissa. Monet opiskelijat ovat varmasti odottaneet vappua malttamattomana jo viime vapusta alkaen, sillä vappu on opiskelijoiden kulta-aikaa monin tavoin!

Vapun perinteet juurtavat juurensa keskiajan Saksaan, jolloin vappua vietettiin Saksassa eläneen pyhimys nunna Walborgan kunniaksi. Kyseisen pyhimyksen nimestä on myös suomenkielinen nimi Valpuri, josta suomen kieleen yleistynyt sana vappu on saanut syntynsä.

Vappuna on marssittu parempien työolosuhteiden puolesta, päästetty karjat laitumelle, laitettu lapset juoksemaan lehmänkellot kaulassa paremman karjaonnen takaamiseksi, poltettu juhlatulia eli helavalkeita, juotu olutta, tanssittu, tehty taikuuksia ja soitettu kelloja karkottaen pois pahoja voimia ja toivotettu hyviä tervetulleiksi.

Näistä perinteistä etenkin oluen juonti ja juoksentelu kuulostavat tutuilta myös opiskelijavappuna. Nykyisin pahat henget varmasti säikähtävät melun määrää, etenkin Porin Kylterien Wappusitseillä ja Kulman Wappusafarilla.

ovat suuret muun muassa sen takia, että Venlan kädenjälkeä näkyy tämän vuoden safarilla. Syyt Wappusafarirakkaudelle ovat rento ja yhteisöllinen tunnelma, sekä seikkailu Satakunnan salaisissa kylissä, joihin ei muuten tulisi ensimmäiseksi mentyä.

Myös Wapprobatur saa kunniaa Venlalta, sillä etkot Kirjurinluodossa ja sen jälkeinen kavereiden kanssa vietetty aika approillen nostattaa vappufiilistä. Porin opiskelijavapussa kirsikka kakun päälle on Venlan mielestä sopiva määrä ihmisiä ja kauniit porilaiset maisemat, joissa kevääntuloa pääsee juhlistamaan rakkaiden opiskelijakolleegojen kanssa.

Poriin opiskelijavappu rantautui vuonna 1988 Porin tietoteekkarien mukana. Silloin Raatihuoneenpuistossa könöttävä karhu sai lakin ensimmäistä kertaa päähänsä ja opiskelijat kisailivat keväisessä säässä. Ja niin on porilainen opiskelijavappu jatkanut kehityskulkuaan. Porilaiseen opiskelijavappuun on mahtunut mielenkiintoisia muistoja ja tapahtumia lemmenristeilystä Tallinnan ekskursioihin ja amazing racesta HaRRi-leimoihin. Harri oli rakastettu yliopistokeskuksen johtaja.

Kyselin ajatuksia porilaisesta opiskelijavapusta digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkimuksen, toisen vuoden opiskelijalta Venla Välilehdolta. Venla muisteli viime vuoden vappua ilolla ja odottaa vuoden 2024 vappua toiveikkaana uhaten osallistuvansa kaikkiin vappuviikon tapahtumiin. Lempitapahtumaksi Venla mainitsi Wappusafarin, jota hän odottaa tältäkin vuodelta erityisen paljon. Odotukset

Venla Välilehto

Neljännen vuoden kauppatieteiden opiskelija Juho Salonen taas muisteli kuluneita vappujaan niin rakkaudella, ettei haastatteluaika riittänyt kaikkien kultaisten muistojen kertomiseen. Juho muisteli naureskellen vuonna 2022 järjestettyjä Mehukesti Wappusitsejä, jossa kertoi toastina kontanneensa juhlakansan edessä

ALEKSANDRA NIIVA

pärisytellen huuliansa ja leikkineensä pikkulasta.

Samana vuonna Juhon vappu ei tosiaan meinannut loppua, sillä vappu venyi ystävän kanssa kahteen viikkoon. 14-päivän aikana kaverukset ehtivät nähdä monta valopilkkua ja seikkailua, mutta korkeimmalle pääsi Juhonkin mielestä Wappusafari, jonka Juhon tiimi Stigventures myös odottamattomasti voitti. Eikä voitokas vappu loppunut safarille vaan voittoja tuli muistakin tapahtumista. Kahden viikon todellinen vappuseikkailu sisälsi talviturkin heiton safarilla, aamun pikkutunneille venyvät illat Yyteri beachillä, dildon piilotusta kaverin kämppään ja paljon muita hauskoja muistoja.

Vappuputki ei myöskään vaatinut alkoholia kaikkina iltoina, sillä rakkaat ystävät joihin Juho paremmin vappuna tutustui, piti porukan vauhdissa. Baarikunnon putki kuitenkin rapautti, sillä Juhon mukaan baarit eivät houkuttele enää yhtä paljon seikkailun jälkeen.

ARTIKKELI

kun taas muualla iloista tanssia ja juhlimista kylissä.

Opiskelijavappu ei Jonathanille ollut ennestään tuttu, mutta eiköhän porilainen opiskelijavappu lämmitä kaikkien mieltä!

s.11

Jonathan Dewenter Juho Salonen ja Jasse Vihtkari

Kysyin ajatuksia vapusta myös saksalaiselta vaihto-oppilaalta, Jonathan Dewenteriltä. Saksassa samanlaista vapun opiskelijakulttuuria ei juurikaan esiinny. Hessenissä, josta Jonathan on kotoisin, vappua vietetään rauhallisemmin vaeltamalla luonnossa sekä nauttimalla olutta. Välillä on tapana vetää täyttä kaljakärryä perässä vuorille kiivetessä. Vapunviettotavat vaihtelevat alueittain. Joissain paikoissa traditioon kuuluu noitia,

Lähteet Yle: Vappu on kevään, työn ja ylioppilaiden juhla. 17.05.2010.

Päivitetty 27.04.2018.

Pointerin toimiston muistot vapuista Kuvat Haastateltujen kotialbumit

ARTIKKELI

JANNE HIETAMÄKI

s.12

Lajianalyysi kaljamailista On kaunis kesäpäivä, ja alkamassa on perinteiset kesäkisat. Kossupullo on osallistujien ainoa vaadittava väline. Tarkoituksena on viskata moukaria mahdollisimman pitkälle. Heittotuloksen mittauksen jälkeen puhalletaan alkometriin, josta saadaan kerroin tulokselle. Alle promillen puhallukset diskataan.

Kuvaus on elokuvasta Poliisin poika (1998), jonka on ohjannut Tapio Piirainen. Elokuva perustuu Jari Tervon samannimiseen romaaniin. Kohtausta voidaan pitää hyvin suomalaisena, sillä yhdistyväthän siinä kesä, alkoholi ja urheilu. Suomikuvaa se ei ehkä hirveästi vie eteenpäin, itäänpäin kylläkin.

Huomattavasti sivistyneempänä lajina voidaan kuitenkin pitää kaljamailia, sillä siinähän juodaan sentään vain olutta. Poriin rantautunut maltainen keskimatkanjuoksu ei sisällä kossua eikä kertoimia, mutta mahdollista huonoa oloa kylläkin.

Kaljamaili alkaa oluen juonnilla, joka on virallisten sääntöjen mukaan 335 millilitraa ja prosentteja siinä on vähintään viisi. Suomessa harvemmin on tuon kokoisia pulloja tai tölkkejä, joten 330ml tölkki on yleisesti käytössä. Yhden oluen juomisen jälkeen jälkeen seuraa juoksua ratakierroksen verran eli 400 metriä. Tämän jälkeen juodaan taas olut, ja juostaan. Kun neljä olutta on juotu ja neljä kierrosta eli mailin verran juostu, on suoritus valmis. Sen aikana ei saa oksentaa, jos näin sattuu käymään, joutuu lopussa juoksemaan yhden sak-

kokierroksen.

Viimeiset 400 metriä on usein pelkkää taistelua oksentamista vastaan. Touhussa hankalinta on usein juosta vatsa täynnä olutta. Toisena asiana suorituksen tekee vaikeaksi oluen juominen. Se pitäisi tehdä mahdollisimman nopeasti. Ja vielä hengästyneenä.

Kun kerran on juossut kaljamailin, saa termi juoksukaljat hieman eri merkityksen. Mielleyhtymä kaverista juoksemassa salkku kädessä henkensä edestä lähikaupan ovista ulos, vaihtuu omaan muistoon liian hapokkaasta oluesta ja liian hapokkaista reisistä.

Ajattelin itse ensimmäisen kaljamailin jälkeen että ei enää koskaan. Toinen kerta kuitenkin tuli. Tuskasta oppii pikkuhiljaa nauttimaan.

Mailin juoksu (ilman kaljaa siis) on harvinaisempi juoksumatka yleisurheilussa. Yleisempänä lajina pidetään 1500 metriä. Mailin juoksusta puhuttaessa, termi haamumaili esiintyy usein. Se tarkoittaa neljän minuutin alitusta matkalla. Miesten maailmanennätyksen haltija mailin matkalla on marokkolainen Hicham El Guerroj, ajallaan 3.43,13. Naisista vielä kukaan ei ole alittanut tuota neljää minuuttia. Nopeimmin naisista mailin on juossut Kenian Faith Kipeygon, jonka aika oli 4.07,64.

Kaljamailin maailmanennätys on huimaava, 4.28,1. Se on kanadalaisen Corey Bellemoren nimissä. Hyvänä aikana kaljamailille voidaan yleisesti pitää alle kahdeksan minuutin suoritusta. Saa suorittaa.

Mikäli suoritusta haluaa alkaa treenaamaan, rytmittää siihen kivasti opiskelijoiden lukuvuosi. Elokuun lopulla käynnistyvä aloitusviikko aloittaa peruskuntokauden, jolloin pohjat kevään suoritukselle tehdään.

Talvella mahdollinen korkeanpaikanleiri esimerkiksi Levillä, Himoksella tai muulla laskettelukeskuksella, antaa hyvää treeniä hapottavalle matkalle.

Myöhemmin alkukeväällä voi tehdä vielä lyhyen herkistelykauden opiskelijatapahtumissa tai muissa riennoissa. Suoritus on kuitenkin urheilua, joten krapulassa sitä ei kannata eikä saa tehdä.

Mikäli oluenjuonti kuitenkin tökkii, voi epävirallisen suorituksen tehdä myös ilman alkoholia, vaikka ihan vedellä.

Lähteet ennätyksille Kansainvälinen yleisurheiluliitto, Worldathletics.org ja Beermile.com

s.13

ARTIKKELI

ONERVA PUHAKKA

Lyhyt opas kevään ja kesän villiyrttikauteen

K

s.14

evät on täällä ja villiyrttikausi on alkamaisillaan!

Mikä sopisikaan paremmin opiskelijabudjetille, kuin tuoda ruokapöytään luonnonkasveja, marjoja ja sieniä. Marjojen ja sienien kerääminen on useimmille tuttua puuhaa, mutta kasvien hyödyntäminen voi olla monelle hieman tuntemattomampaa aluetta. Mistä sitten kannattaisi lähteä liikkeelle ja mitä villiyrttien keräämisessä ja hyödyntämisessä tulisi ottaa huomioon? Tämä lyhyt opas tuo tutuksi suosituimmat ruuaksi sopivat luonnonkasvit ja kertoo, mitä kaikkea kasvien hyödyntämisessä tulisi ottaa huomioon. Ota opas mukaasi ja lähde kohti luonnon aarreaittaa.

Nokkonen Urtica dioica Nokkonen on yksi monipuolisimmista villivihanneksista. Nokkonen on erittäin ravintorikas ja siitä voi hyödyntää niin lehdet, juuret kuin siemenetkin. Ruuanlaitossa se sopii tuoreeltaan patoihin, keittoihin, piirakoihin, kastikkeisiin, pestoihin ja kaikkeen mihin pinaattiakin käytetään. Nokkosta voi kuivata ja säilöä talven varalle ja käyttää mausteenomaisesti tai juoda ihan vain teenä. Rohtona nokkonen voi auttaa monenlaiseen vaivaan. Nokkosta voi hyödyntää aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn ja sitä kasvaa monenlaisissa elinympäristöissä. Hyödynnä keväällä ja alkukesästä nokkosten nuoret versot ja lehdet, kun ne ovat parhaimmillaan.

Voikukka Taraxacum Yleisesti rikkakasvina pidetty voikukka on oiva hyötykasvi, jonka jokainen osa sopii käytettäväksi. Voikukan lehtiä ja nuppuja voi käyttää esimerkiksi salaatin joukossa. Paahdetusta juuresta voi valmistaa myös voikukanjuurikahvia. Runsaasti mineraaleja ja ravinteita varastoinut juuriosa on myös voimakas rohdoskasvi, jota käytetään muun muassa maksan puhdistukseen.

Voikukat leviävät tehokkaasti siemeniensä avulla, eivätkä vaadi kasvupaikaltaan paljoa, jonka vuoksi sitä tavataan monenlaisissa paikoissa.

Mesiangervo Filipendula ulmaria Mesiangervo on monivuotinen ruohokasvi, joka on helppo tunnistaa sen punertavasta varresta ja valkoisista kukinnoista. Kasvin aromaattisia lehtiä ja kukintoa on käytetty usein erilaisten alkoholijuomien valmistuksessa. Mesiangervo kasvaa monilla kosteilla ja multavilla alueilla. Vanha kansa käytti mesiangervoa eräänlaisena huonetuoksuna, kun angervonkukkia ripoteltiin lattioille ennen pitoja. Kukkien tuoksu nousi juhlijoiden jalkojen murskatessa kukintoja ja peitti alleen ei-toivotut hajut. Mesiangervon lehdet ja kukat

ONERVA PUHAKKA

ovat parhaimmillaan erilaisissa juomissa ja haudukkeissa kuten teessä. Teenä tai teesekoituksissa mesiangervoa on syytä käyttää maltilla, siitä löytyvien tehoaineiden vuoksi. Toisaalta noiden tehoaineiden vuoksi sitä voi käyttää myös rohdoskasvina.

Villikasveja- ja yrttejä voi käyttää tuoreeltaan, mutta niitä voi myös säilöä esimerkiksi kuivaamalla tai pakastamalla. Ilman kuivuria kuivaaminen onnistuu miedolla 50–60 asteen lämmöllä uunissa. Jos uunista ei löydy kiertoilmaominaisuutta, voi uunin luukun jättää hieman raolleen kosteuden poistumiseksi. Kuivatut kasvit

voi rouhia lävikön läpi ja säilöä vaikka vanhoihin maustepurkkeihin.

Ruohovartisia kasveja saa kerätä vapaasti luonnosta eli siihen ei tarvita maanomistajan lupaa.

Lupa tarvitaan puuvartisten kasvien, varpujen tai puunosien, kuten lehtien, kerkkien tai neulasten keräämiseen. Jos keräät toisen omistamalta maalta, kerää kasveja ilman apuvälineitä ja kerää vain ruoho- tai kukkaosia, jätä juuri ja rihmastot maahan. Kerää kasveja kestävän käytön periaatteiden mukaisesti. Villiyrttien keräämiseen paras sää on kuiva poutasää. Keruuastiaksi sopii parhaiten kori tai muu ilmava astia. Erinomaisesti kerättäväksi sopii edellä esiteltyjen kasvien lisäksi muun muassa poimulehti, vuohenputki, maitohorsma, apila sekä ketunleipä.

s.15

Siankärsämö Achillea millefolium Siankärsämö on noin 20–70 cm korkeaksi kasvava valkeatai vaaleanpunakukkainen niittykasvi. Siankärsämöön voi törmätä tienpientareilla, niityillä, kedoilla, pihoilla ja joutomailla. Siankärsämöstä hyödynnetään yleensä sen kukinto, mutta myös lehtiä. Kukkien keräämiseen paras aika on alkukesällä kukkien avautuessa. Kerätessä kukat kerätään talteen niin, että mahdollisimman vähän vartta tulee mukaan. Siankärsämö sopii erinomaisesti erilaisiksi juomiin ja maustekasviksi ruokiin. Siankärsämöä ei kuitenkaan suositella jatkuvaan käyttöön, vaan sen käytöstä on hyvä pitää myös taukoja. Liiallinen käyttö niin ikään voi aiheuttaa epämiellyttäviä oireita, ja kasville allergiset saavat siitä ihottumaa.

ARTIKKELI

ARTIKKELI

SOFIE BERG, MONNA LAARI & ANNUKKA SAARVA

s.16

Kummitellen paremman kaupunkisuunnittelun puolesta

Oodissa on erinomaiset puitteet työskentelyyn ja työskentelytiloja voi varata maksutta.

Maisemantutkimuksen Talking Ghosts: Haunting the Future City -kurssin opiskelijat järjestivät Helsingissä kaksi osallistavaa näyttelyä, joissa tarjottiin mahdollisuus kommentoida arkkitehtuurikilpailujen voittajasuunnitelmien havainnekuvien kautta kahta Helsingin kaupunkikuvaan tulevaisuudessa merkittävästi vaikuttavaa rakennushanketta.

SOFIE BERG, MONNA LAARI & ANNUKKA SAARVA

Tammikuu 2024

tulivat tarpeeseen. Ghosts of Helsinki nimen saanut projektiryhmämme oli päättänyt saada näyttelyn onnistumaan.

Tuulen ja tuiskun keskellä käynnistynyt projekti kohtasi uusia vastoinkäymisiä jo kuluvan viikon aikana.

Seuraavan viikon perjantaille suunnitteilla ollut näyttely siirtyi julkisen liikenteen lakon alta viikonlopun yli tiistaille. Pieni aikalisä työskentelyssä ja suunnitelmien kirkastaminen tulivat kuitenkin tarpeeseen. Perjantai-iltapäivänä pidetyssä kokouksessa kurssin vastaavat opettajat näyttivät vihreää valoa näyttelyn toteuttamiselle ja tekemisen meininki alkoi tiivistyä. Tiedotteet tapahtumasta julkaistiin tutkinto-ohjelman Facebook-sivulla sekä Helsingin Sanomien Menokoneessa ja tili @ ghostsofhelsinki ilmestyi Instagramiin. Viikonloppu täyttyi näyttelyn yksityiskohtien suunnittelulla sekä julisteiden viimeistelyllä ja tulostuksella.

Viimeisen haastajansa lumimyrskyssä alkunsa saanut projekti kohtasi VR:n tiedottaessa näyttelyä edeltävänä iltana historiallisesta, koko Suomen kattavasta junaliikenteen katkoksesta. Osalla kulkuneuvo vaihtui junasta linja-autoon ja näyttelypäivän työvuorot käytiin läpi uudelleen. Vastoinkäymisistä lannistumatta ja läpi harmaan kiven koko Ghosts of Helsinki -tiimi saapui tiistaina Helsinkiin. s.17

Helsinkiin suuntautuvalle kenttäpäivälle osuu yksi talven myrskyisimmistä päivistä.Se on kuitenkin vasta alkua.

Kurssin tutkimuskohde oli jo edeltävässä infotilaisuudessa muuttunut yhdestä kohteesta kahdeksi, kurssin osallistujat ripoteltuina kolmelle eri paikkakunnalle ja vastaavat opettajat kahteen eri maahan. Seisoimme lumikaaoksessa Elielinaukiolla ja Eteläsataman Makasiinirannassa, keskellä Helsingin kansallismaisemia kurssin näyttötilaisuuden häämöttäessä seuraavan viikon perjantaina. Olimme saaneet kurssin vastaavilta opettajilta vapauden ja vastuun päättää kurssin lopputuotoksesta itse. Kaupungin menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden haamut alkoivat kummitella ajatuksissamme. Syntyi ajatus osallistavasta näyttelystä keskustakirjasto Oodissa Helsingin sykkeessä.

Aikataulu oli kuitenkin tiukka. Kenttäpäivää seuranneella intensiiviviikolla tietotulvan hyökyaallot löivät yli Porin yliopistokeskuksen PLOP-monitoimitilan ja hybriditoimipisteiden. Mitä olimmekaan tuottamassa ja miksi?

Miten saisimme aikaan keskustelua ja kerättyä havaintoja?

Digitaaliset havainnekuvat muuntautuivat interaktiivisella alustalla samalla kun WhatsApp-ryhmä, sähköposti ja Moodle lauloivat vuorokauden ympäri. Epävarmuuden ja epätoivon hetkinä huumori ja toisten tsemppaaminen

ARTIKKELI

Talking Ghosts

Who are the ‘Talking Ghosts’? They are those strange characters populating the hoardings and CGI renderings of urban spaces of new housing/ public space developments advertising their forthcoming arrival. Since 2015 Alberto Duman has run several iterations of this project in different settings. Each collaborative hoarding novella has a different outcome depending on the level of direct or academic engagement into urban politics of development/regeneration and the positioning of its participants into these debates, and with variable degree of humor, boldness, poetic irreverence or existential embodiments.

Ghosts of Helsinki

Kurssin aikana muotoutunut nimi projektiryhmälle. Elielinaukiolla kummittelivat Pirjo Huvila, Monna Laari sekä Liisa Nummela ja Makasiinirannassa Sofie Berg, Nelli Herranen, Ville Korpela ja Annukka Saarva. Voit lukea lisää aiheesta kirjoittamistamme artikkeleista Turun yliopiston Hiiskuttua-verkkojulkaisussa sekä Humanistina Porissa blogissa. Instagramista löydät meidät nimellä @ghostsofhelsinki Jännittynyt tunnelma ennen näyttelyn alkua

ARTIKKELI

SOFIE BERG, MONNA LAARI & ANNUKKA SAARVA

s.18

Haamut astuvat esiin Koitti näyttelypäivä. Aamupäivä kului näyttelyn alkamista odottaen innon ja jännityksen sekaisin tuntein.

Minkälaisen vastaanoton näyttelyn aihe ja tekemämme julisteet saisivat? Kello löi yksi ja rullasimme Oodin yläkerran ryhmätilassa valmistelemamme julistesermit kohti alakerran pop up -aluetta. Keskeinen paikka vaikutti sopivalta tämän tyyppiselle näyttelylle. Vielä muutama viime hetken järjestely, post-it laput ja kynät ojennukseen, ja niin olimme valmiit kohtaamaan yleisön.

Päivä sujui Oodissa ensimmäisen puolen tunnin jälkeen kuin vettä vaan. Ihmisiä tuli ja meni tasaiseen tahtiin ja yhtäkkiä oli kulunut kaksi tuntia. Alunperin pitkältä tuntuneesta näyttelyajasta jäljellä oli enää toiset kaksi.

Iloksemme moni ihminen kiinnostui julisteista ja pysähtyi katsomaan niitä. Näyttelystä tuli hyvää palautetta ja kiitosta varsinkin siitä, että toimme havainnekuvat ihmisten ulottuville mahdollistaen tämänkaltaisen kaupunkilaisia aktivoivan keskustelun kaupunkisuunnittelusta. Moni osallistuja pohti ääneen sitä, kuinka näistä suunnitelmista nousseita huolia ja kaupunkilaisten toiveita voisi viedä eteenpäin kaupunginvaltuustoon?

Näyttelypaikkana toiminut Helsingin keskuskirjasto Oodi on kaupungin uusin ja modernein kirjastorakennus, joka on niittänyt arkkitehtuurillaan kansainvälistä mainetta ja näin ollen houkuttelee tietenkin turisteja.

Moni Oodissa näyttelyyn tutustuneista olikin turisti ja he kommentoivat suunnitelmia lähinnä visuaalisesta näkökulmasta tai kysyivät leikkisästi missä on sauna.

Paikalliset taas kiinnittivät huomiota käytännön asioihin ja tuttujen maisemien muutokseen. Rakennusten modernia ulkonäköä ja historiallisille paikoille sopimattomuutta kommentoitiin hyvinkin kriittisesti, mutta toisaalta moni oli kehityksen puolella. Eniten kommentteja keräsivät Oodin vieressä sijaitsevan Elielinaukion suunnitelmat, sillä onhan kyseinen aukio keskeinen läpikulkupaikka.

Olimme päivän päätteeksi kaikki hyvin tyytyväisiä siihen kuinka onnistunut näyttely oli. Saimme jokainen käydä mielenkiintoisia keskusteluja kaupunkisuunnittelusta ja julkisen tilan merkityksestä. Yksi näyttelyn tavoitteista oli kerätä kommentteja havainnekuvista kurssin loppuraporttia varten ja kävijöiden ajatuksia kertyikin kiitettävän määrän post-it lapuille, suullisten kommenttien lisäksi. Ensimmäisen näyttelyn menestyksestä ja hyvästä tunnelmasta voimaantuneina jäimme miettimään tapahtuman järjestämistä uudelleen. Aloimme selvitellä mahdollisuutta samanlaisen näyttelyn pitämistä Rikhardinkadun kirjastossa, joka olisi lähempänä toista tutkimuskohdettamme Makasiinirantaa. Pian seuraavalle näyttelylle olikin jo päivämäärä tiedossa.

Kuvat Henri Kari

Elielinaukion ilmakuvat keräsivät eniten kommentteja.

Niistä oli helpoin hahmottaa uudisrakennuksen vaikutus ympäristöön.

SOFIE BERG, MONNA LAARI & ANNUKKA SAARVA

Voimakkaita tunteita kaupunkisuunnittelusta

Haamujen työ jatkuu Näyttelyissä olivat esillä Elielinaukion ja Makasiinirannan kehityshankkeiden suunnittelukilpailujen voittajaehdotusten alkuperäiset havainnekuvat, sekä Ghosts of Helsinki -ryhmän muokkaamat versiot niistä. Muokatut julisteet ja niissä ympäristöään kommentoivat tulevaisuuden haamut toimivat keskustelun avaajina.

Pyrkimyksemme oli auttamaan ihmisiä havainnekuvien tulkitsemisessa ja näkemään niissä käytettyjen menetelmien taakse.

Osallistavana keinona post-it lapuille kommenttien jättäminen toimi suhteellisen hyvin. Suurin osa näyttelyiden kävijöistä ei ollut etsinyt aktiivisesti tietoa asuinpaikkansa kaavatilanteesta tai ympäristösuunnittelusta, joten aihe itsessään oli monelle vieras. Osa myös mainitsi, että pitää ensin vähän kerätä ajatuksia ja palata myöhemmin kirjoittamaan jotain. Kommentit jätettiin nimettöminä eikä niitä pysty yhdistämään henkilöihin, mutta negatiivisten asioiden kirjoittamista karsastettiin silti hieman. Molemmissa näyttelyissä moni myös sanoi, etteivät kehdanneet tai viitsineet kommentoida post it lapulle, vaikka suullisesti kommentoivatkin suunnitelmia usein kriittiseen sävyyn.

Kuten opimme kurssin aikana, havainnekuvat eivät paljasta itsestään kaikkea nopealla vilkaisulla ja ne ovat siloteltuja tulevaisuudenkuvia. Ne esitellään yleisölle usein vasta suunnitteluprosessin ollessa jo pitkällä. Kaupunkilaisten ainoaksi vaikuttamisen keinoksi jää mielipiteen ilmaisu sähköisessä Kerro kantasi -palvelussa.

Aito vuorovaikutus suunnittelijan ja yleisön välillä jää puuttumaan.

Toisen näyttelypaikkamme eli keskuskirjasto Oodin suunnitteluprosessissa on hyödynnetty jo aikaisessa vaiheessa kaikille avointa osallistumista erilaisissa työpajoissa ja tapahtumissa. Prosessin kautta tulevat käyttäjät pääsevät konkreettisesti vaikuttamaan lopputulokseen.

Mikäli kaupunkisuunnittelussa ja aluekehitystyössä halutaan osallistaa alueen asukkaita, on humanistiselle näkökulmalle ja asiantuntijuudelle tulevaisuudessa tarvetta.

Kirjoittajat ovat Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman opiskelijoita

s.19

Koitti toisen näyttelyn aika Rikhardinkadun kirjastossa eli Rikussa, joka on Suomen ja Pohjoismaiden vanhin julkinen kirjastorakennus. Kirjaston henkilökunta oli innoissaan näyttelystämme ja markkinoi sitä oma-aloitteisesti. Vaikka ilmassa oli jännitystä, valmistautuminen tuntui jo paljon luontevammalta ensimmäiseen kertaan verrattuna vaikka vain puolet ryhmästä oli toteuttamassa näyttelyä. Myös Rikussa saimme ripustaa julisteet keskeiselle paikalle sisääntulon lähettyville ja moni ohikulkija pysähtyi kiinnostuneena julisteiden luo.

Kuten olimme toivoneet, kävijäkunta Rikussa oli enimmäkseen lähialueen asukkaita. Makasiinirannan suunnitelmat saivat enemmän huomioita ja moni kävijä oli seurannut alueen kaupunkikehityksen tulevaisuutta tiiviisti. Heillä oli tietoa suunnitteluprosessin vaiheista ja tämä näkyi yksityiskohtaisempina ja pidempinä kommentteina. Molemmissa näyttelyissä saimme huomata, että mitä pidemmäksi ajaksi kävijät jäivät kuvia katsomaan, sitä monipuolisempia ajatuksia niistä heräsi. Kuvista löytyi uusia ulottuvuuksia ja yksityiskohtia.

Rikun näyttelyn toteuttaneille päällimmäiseksi mieleen jäi se, kuinka paljon voimakkaita tunteita ja tunnereaktioita julisteisiin jätetyistä kommenteista kumpusi. Surua, vihastumista ja lamaantumista.

Näistä viimeinen oli huomattavissa ihmisissä, jotka tulivat paikalle juttelemaan, mutta eivät kuitenkaan halunneet kirjoittaa mitään. Joitakin koko aihe itsessään saattoi vihastuttaa jo tarpeeksi, jolloin kävijä sanoi ettei pystynyt tai halunnut avata sanallista arkkuaan. Tunne siitä, että se mikä on tehty on jo tehty, eikä paljon vaikuttamisen varaa enää ole.

Paikallisille Helsingin kaupungin kehityssuunta ja uudistussuunnitelmat näyttäisivät osuvan ihon alle.

ARTIKKELI

HENKILÖKUVA

JULIA PAJUNEN

s.20

Urheilijasta mediaurheilun tutkijaksi ”Yritin kovasti keksiä graduaihetta, kun professori [Jaakko] Suominen kysyi miksi et tee jotain siitä urheilusta. Ja sitten mä olin että niin miksipä en”, Riikka Turtiainen toteaa.

Porilaiselle Riikka Turtiaiselle urheilu on aina ollut iso osa arkea. Erityisesti jalkapallo on vienyt häntä jopa pääsarjatason joukkueessa pelaamiseen asti. Tämä intohimo ei ollut mennyt ohi graduohjaajaltakaan, joka oivallisesti osasi neuvoa Turtiaisen tutkimaan omaa intohimoaan, urheilua.

Gradu syntyi juurikin urheilusta vuonna 2005, jonka jälkeen hän jatkoi suoraan akateemiselle puolelle tutkinto-ohjelman assistentiksi. Assistentin tehtävät poikivat lisää tehtäviä niin yliopisto-opettamisen kuin erinäisten projektien parissa, urheilun pysyessä työteemana sekä harrastuksena. Tässä kohtaa myös jatko-opinnot ja väitöskirjan teko olivat vahvasti osa arkea.

Väitöskirja jatkoi luontevasti gradussa aloitettua mediaurheilun tutkimista. Mutta mitä tarkoittaa mediaurheilu?

Turtiainen toteaa mediaurheilun tarkoittavan yksinkertaisesti “kaikkea mediassa esillä olevaa urheilua”. Sosiaalinen media on tietysti tuonut tähän omat ulottuvuutensa, kun sisältöä voivat urheilujournalistien lisäksi tuottaa yhä näkyvämmin myös itse urheilijat ja fanit. Näin ollen mediaurheilun merkityksen voisi yhä nähdä kasvaneen viime vuosikymmeninä.

Urheilijana Turtiainen kuitenkin kohtasi ongelman.

Halu tutkia naisurheilijoita oli kova, mutta oma asema yhtenä heistä hankaloitti aiheen objektiivista tarkastelua.

Myös oma aika urheilu-uran ja väitöskirjatutkijan töiden ohessa jäi hyvin vähäiseksi. Jalkapalloura pelaajana pääsarjatasolla oli päättymässä.

Tämä avasi mahdollisuuden tarkastella naisten urheilua häntä kiinnostavista eettisistä näkökulmista, esimerkiksi tasa-arvo– ja yhdenvertaisuuskysymysten kautta.

“Nyt musta tuntuu että on helpompi katsoa sitä vähän ulkopuolelta vaikka on se oma urheilu-ura, mut en kuitenkaan puhu itsestäni kun puhun nykyään naisurheilijoista”, Turtiainen pohtii.

Urheileminen ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan oli uuden lajin vuoro. Turtiainen päätti lähteä kokeilemaan hänelle ennalta tuntematonta rugbya, jonka pariin Satakuntaan oltiin perustamassa joukkuetta. Laji oli tuolloin Suomessa naisten tasolla tuore, jonka takia hän siirtyi suoraan pääsarjatasolle sekä maajoukkueeseen. Maajoukkueessa hän pelasi muutamat pelit, jonka jälkeen hän vanhojen vammojen herätessä totesi kilpailuinnon laskeneen, joten kilpaurheilu jäi.

Nykyään Riikka Turtiainen harrastaa kuntoa ylläpitääkseen crossfittiä. Hän kuitenkin korostaa sen olevan hänelle vain liikuntaa, vaikka lajin luonne onkin kilpailullinen. Ur-

Kuka?

Riikka Turtiainen Digitaalisen kulttuurin yliopistolehtori vuodesta 2011 digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmassa.

Valmistunut filosofian maisteriksi 2005 ja filosofian tohtoriksi 2012.

Työskentelee Turun yliopiston ihmistieteiden eettisessä toimikunnassa.

Tutkimusalueet: mediaurheilu ja naisurheilurepresentaatio

heilu on kuitenkin säilynyt vahvasti hänen arjessaan sen tutkimisen kautta. Nykyisillään hänen työtehtäviinsä kuuluun opetustyöhön kuuluvat tutkimustyöt, joissa hän pääsee tutkimaan juuri itseään kiinnostavia urheilun eettisiä näkökulmia.

Pitkän uran jalkapallon parissa tehnyt digitaalisen kulttuurin yliopiston lehtori Riikka Turtiainen on oiva esimerkki oman intohimon parissa työskentelystä. Kysyttäessä mielipidettä parhaasta urheilulajista hän toteaa “mun mielestä kantsii harrastaa sitä mikä tuntuu kivalta”. Tätä ajatusta kannattaa soveltaa myös moneen muuhun, vaikka graduaiheen valitsemiseen.

LEFFATÄRPIT

HENRI KARI

Lisa Frankenstein (2024) Zelda Williams Lisa Frankenstein anteeksipyytelemätön kauhukomedia on täynnä 80-luvun nostalgiaa. Elokuva oli ohjaaja Zelda Williamsin ensimmäinen kokopitkä elokuva, mutta elokuvan taustalta löytyy paljon kokemusta esimerkiksi käsikirjoittaja Diablo Codyn (Juno, Jennifer’s Body) muodossa. Elokuva sijoittuu vuoteen 1989, seuraten teini-ikäistä goottityttöä (Kathryn Newton), joka päätyy rakentamaan suhdetta viktoriaanisella aikakaudella kuolleen zombin (Cole Sprouse) kanssa.

HENRI KARI

MUSATÄRPIT

Trail of Flowers (2024) Sierra Ferrell Yhdysvaltalaisen laulaja-lauluntekijä Sierra Ferrellin neljäs albumi Trail of Flowers on melodinen puhallus uutta americanaa. Ferrellin lauluääni sisältää miellyttävää raspia, joka vie kuuntelijan ajassa takaisin, tuoden taidokkaasti americanaa ja bluegrass-musiikkia modernille yleisölle. Albumi on hyvin tiivis ja tyylitelty paketti, joka sisältää kuitenkin hyvin ainutlaatuisia kappaleita.

Pystyn ainakin henkilökohtaisesti hyvin kuvitella itseni kuuntelemassa albumin kappaleita rauhallisina kesäiltoina.

s.21

The Color Purple (2024) Blitz Bazawule The Color Purple on musikaalinen draamaelokuva, jonka on ohjannut ghanalainen multitaiteilija Blitz Bazawule. Elokuva sijoittuu 1900-luvun alkupuolen Yhdysvaltoihin ja sen keskiössä on Celie-niminen nainen (Fantasia Barrino), jonka elämää rajoittavat hänen elämässään olevat väkivaltaiset suhteet sekä hänen kohtaamansa rasismi hänen asuessa Yhdysvaltojen etelävaltioissa. Synkistä teemoista huolimatta elokuvan kertoo toivosta ja päättäväisyydestä vaikeidenkin aikojen keskellä.

Pride (2014) Matthew Warchus Tositapahtumiin perustuva, Matthew Warchusin ohjaama Pride sijoittuu 1980-luvun Iso-Britanniaan. Komediaa ja draamaa yhdistävä elokuva kertoo Iso-Britanniassa vuosina 1984-1985 tapahtuneesta kaivoslakosta, ja siitä miten lakkoavat kaivostyöläiset saavat odottamatonta tukea HLBT-aktivisteilta. Elokuva on koskettava kuvaus yhteisymmärryksen löytymisestä ja ystävyydestä HLBT-aktivistien auttaessa keräämään rahaa lakkoileville kaivost yöläisille, vaikka ryhmien välit olivatkin aluksi kylmät.

Starcatcher (2023) Greta Van Fleet Vaikka yhdysvaltalainen rockyhtye Greta Van Fleet on perustettu 2010-luvulla, on sen musiikillinen anti vahvasti inspiroitunut 70-luvun rockista. Tämä tulee vahvasti esille myös yhtyeen kolmannella albumilla. Starcatcher, kuten yhtyeen aikaisempi tuotanto, on myös täynnä mieslaulua korkealta ja kovaa kitarasoolojen kera. Tämä ei myönnettävästi ole kaikkien makuun, mutta itse olen nauttinut yhtyeen tuotannosta paljon, sen tuodessa jotain erilaista ja samalla hyvin tuttua moderniin musiikkimaailmaan.

Och som vanligt händer det något hemskt (2022)

Veronica Maggio

Jos americana tai rock ei miellytä, on ruotsalaisen Veronica Maggion seitsemäs albumi Och som vanligt händer det något hemskt hyvä valita. Maggion uusin albumi on täynnä pirteitä popkappaleita, jonka tahdissa jäykinkin tyyppi pystyy tanssia mukana. Tanssittavien kappaleiden lisäksi albumi sisältää myös rauhallisempia ja koskettavia kappaleita. Maggion ääni on kauniin kevyt ja albumi on kokonaisuudessaan hyvin miellyttävä kokemus, ollen loistava esimerkki onnistuneesta pop-albumista.

WANHA JA WIHAINEN

s.22 s.22

“We’re All in This Together!” - vai ollaanko?

Kun naivina uutena opiskelijana saavuin hulppeaan Porin yliopistokeskukseen, odotin saavani uusia opiskelijakamuja läpi tutkinto-ohjelmien. Pian kuitenkin huomasin, että yliopistokeskuksen opiskelijaelämässä törmää pääasiassa vain humanisteihin ja kyltereihin. Eihän se nuorta opiskelijasielua lopulta haitannut ja ajattelin tutustuvani oman tutkinto-ohjelman ulkopuolisiin opiskelijoihin, vaikka muiden opiskelijoiden määrä olikin odotettua pienempi.

Hyvin pian huomasinkin ettei tällaista opiskelijoiden yhteiseloa oikeastaan tapahdu vaikka sille olisi loistavat mahdollisuudet. Olisi loogista ajatella, että pienempi ja intiimimpi opiskeluympäristö kannustaisi yhteistyöhön ja ystävyyssuhteisiin läpi tutkinto-ohjelmien, etenkin kun tutkinto-ohjelmien sisällöt hyötyisivät toisistaan.

Olenkin usein pohtinut, miksi vahvempaa yhteistyötä ei ole? Ja etenkin sitä, millainen kahtiajako humanistien ja kyltereiden välillä on. Uskaltaisin väittää, että jokainen täällä opiskeleva on kuullut jonkinlaista yleistystä tai negatiivista kommentointia toisen tutkinto-ohjelman opiskelijoihin liittyen.

Vaikka fakta on, ettei kaikki yksinkertaisesti tule toimeen keskenään, mielestäni olemassa oleva kahtiajako on suuri sääli monestakin näkökulmasta. Vaikka ylioppilasyhdistys Pointer tekeekin paljon työtä yhteistyön ylläpitämiseksi, tuntuu siltä että myös tämä saa ajoittain vastarintaa.

Vahvempi yhteistyö mielestäni hyödyttäisi kaikkia osapuolia, opiskelijaelämästä opiskeluun ja edunvalvontaan asti. Pohdin usein sitä, millaisia tapahtumia pystyisimme järjestämään jos avoimempaa yhteistyötä tehtäisiin enemmän? Tai millaisia yhteistöitä opiskeluiden saralla pystyisi tehdä läpi tiedekuntien? Etenkin kun esimerkiksi kauppakorkeakoulun markkinoinnin suuntautumisvaihtoehto ja DMKT:n digitaalisen kulttuurin suuntautumisvaihtoehto voisivat täydentää toisiaan loistavasti.

Meidän on myös tärkeä muistaa että olemme opiskelijoita erillisellä kampuksella yliopistokeskuksessa. Taloudellisen tilanteen ja säästöjen keskellä olemme hyvin haavoittuvassa asemassa. Juuri tämän takia olisi mielestäni tärkeää että yliopistokeskuksessa eri tutkinto-ohjelmat, ainejärjestöt ja opiskelijat tekisivät yhteistyötä ylläpitääkseen ja kehittääkseen yliopistokeskuksen toimintaa.

Nyt wanhempana, ehkei niin wihaisena, mutta pettyneenä, toivonkin että tulevaisuudessa hyödyntäisimme kaikkia mahdollisuuksia mitä yliopistokeskus meille mahdollistaa yhteistyön suhteen. Nyt kun taas joukko uusia opiskelijoita saapuu Poriin syksyllä, olisikin hienoa nähdä, että kannustaisimme uusia opiskelijoita rohkeasti tutustumaan toisiin ihmisiin eri tutkinto-ohjelmista. Samalla voisimme kehittää myös jo “vanhojen” opiskelijoiden välistä kommunikaatiota ja yhteishenkeä. Yhteistyön sanotaan olevan voimaa ja uskon että se olisi myös totta meidän porilaistenkin kannalta!

s.23

s.24

s.25

s.26

POINTTI ON PORIN YLIOPPILASLEHTI

ISSN 1799-6627