Pointti 2/2021

Päätoimittajien tervehdykset / Saikun viinaralli! / Hytti nro 6

pointti.

2/2021 Porin ylioppilaslehti

Pointin 10-vuotisjuhlia vietettiin Opiskelijatalo Saikulla 12.11.

Kiitos kaikille juhlavieraille ja esiintyjille!

❤

Sisällysluettelo Pääkirjoitus..............................................4 Alumnikolumni.............................................5 Saikun viinaralli!........................................6 Päätoimittajien tervehdykset..............................8 Fuksipointti-juttu.......................................16 Esittelyssä art director Aapo Nissi......................20 Mielen päällä -hanke.....................................22 Kolumni..................................................24 Elokuva-arvostelu: Hytti nro 6...........................25 Koulutettu paarma ja muita festarijuttuja................26 Levyarvostelu: Tvärtom...................................27 Tärpit...................................................28 Elokuva-arvostelu: Eternals..............................30 Wanha ja wihainen........................................31

Toimitus: Pointer ry / Pointti / PL28101 pointti.lehti@gmail.com / www.porinylioppilaslehti.com Päätoimittaja: Amina Bechqito / Taitto: Aapo Nissi Tekijät: Amanda Mäkynen, Eki Holgersson, Bilbo Flirttilärvi, Jani Wahlman, Nana Norman, Aleksi Malinen, Esa Keskinen, Vilho Pirttijärvi, Tytti Wallenius, Aasa Timonen, Aleksi Olander, Jenni Vuorela, Sanna Aaltonen, Anna-Rosa Eerikäinen, Rami Nummi ja Miko Vahekoski Kannen kuva: Aapo Nissi ISSN 1799-6627 / Painopaikka: Plusprint / Julkaisija: Pointer ry

Pääkirjotus

Teksti: Amina Bechqito

Kauan eläköön Pointti

P

ointti täytti tänä vuonna kymmenen vuotta. Se on arvostettava taival Porin parhaalle ja ainoalle ylioppilaslehdelle, jota toimituskunta pyörittää ja kehittää eteenpäin vuosi toisensa jälkeen.

Yksikään numero ei synny tyhjästä. Yliopistokeskuksen opiskelijat ovat olleet koko Pointin historian lehden kantava voima. Se, että saamme lukea Pointtia edelleen kymmenen vuotta ensimmäisen numeron julkaisusta kertoo siitä, että sanottavaa on. Lehteä halutaan toteuttaa ja sille halutaan jatkoa.

Toinen tärkeä osa lehdelle olette tietenkin te, hyvät lukijat. Pointtia tehdään teitä varten. Viime vuosien keskustelu ylioppilaslehtien tulevaisuudesta vakuuttaa, ettei julkaisujen ilmestyminen ole nykyään itsestäänselvyys.

Ylioppilaslehtien nykytilanteesta pääsemme lukemaan lisää sivulla 24.

Tämän lehden ovat toteuttaneet pitkäjänteistä työtä tehneet vanhat konkarit sekä uudet innokkaat tekijät. Minä olen osa jälkimmäistä porukkaa. Käsissäsi pitämä Pointti on ensimmäinen, johon kirjoitan ja ensimmäinen, jota päätoimitan. Ennen olen viihtynyt lukijan roolissa.

Olen innoissani päästessäni jatkamaan Pointin tarinaa, mutta samalla jännittynyt ja uuden edessä. Nyt on pakko avata tietokoneen kansi – tai toisinaan ottaa esille perinteinen kynä ja vihkonen – ja päästää irti tyhjän paperin kammosta.

En voi sanoa ettenkö enää pelkäisi sinua, paperi,

4

mutta jännitän ainakin huomattavasti vähemmän.

Haluankin muistuttaa, ettei ylioppilaslehteen kirjoittaminen vaadi näyttöä huikeista journalistisista aikaansaannoksista. Sinun ei tarvitse hallita Isoa suomen kielioppia kannesta kanteen kelvataksesi toimitukseen. Teemme tätä yhdessä toisiamme tukien ja auttaen.

Korviini ovat kantautuneet erityisesti muutamat viisaat sanat, jotka ovat mielestäni mallikkaita kirjoittamisen ohjenuoria. Yksi niistä kuului jotakuinkin näin: ”Kirjoita siitä, mistä haluat kirjoittaa. Älä siitä, mitä muut haluavat kuulla.” Kysyessäni lukioaikoina vinkkejä kirjoittamiseen haastattelemaltani kirjailijalta, sain puolestaan tyhjentävän, mutta paikkansapitävän vastauksen: “Hyväksi kirjoittajaksi oppii vain kirjoittamalla.”

Tämä lehti on omistettu Pointille.

Tulemme palaamaan ajassa taaksepäin, pääsemme lukemaan ajatuksia menneiden vuosien tekijöiltä sekä tutustumaan heihin paremmin.

Muistelemme parhaita paloja, nostamme päivänvaloon helmiä verkkosivujen syövereistä sekä pohdimme, millaiset ovat näkymät ylioppilaslehtien tulevaisuudessa.

Kymmenvuotiaan lehden kunniaksi haluamme muistaa myös sinua, joka päätit tänään tarttua lehteen. Ole hyvä ja poimi lahjasi muistoksi sivujen välistä – olit sitten pitkäjänteinen toimituskuntalainen tai pitelet käsissäsi Pointtia ensimmäistä kertaa.

Teksti: Amanda Mäkynen

Alumnikolumni

Oikealla alalla

S

en kyllä tietää, kun on oikealla alalla.

Huomasin tämän ensimmäisen parin viikon aikana, kun aloitin opintoni Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin maisteriohjelmassa syksyllä 2019.

Muutto Poriin ja Turun yliopistossa opintojen aloittaminen tuntui alun perin vastahakoiselta.

Olin valmistunut ammattikorkeakoulusta vain paria vuotta aiemmin kulttuurituottajaksi ja olin edelleen kurkkuani myöten täynnä opiskelua. Tästä huolimatta päätin hakea yliopistoon, sillä kulttuurialalle työllistyminen ei ole itsestäänselvyys.

Halusin erottua joukosta ja koin digitaalisen kulttuurin olevan siihen tarkoitukseen täydellisen uniikki.

Ajatukseni oli pistää maisteriopinnot aluilleen ja jatkaa työelämässä pienen tauon jälkeen. Pian huomasin, että opinnot olivat juuri sitä, mitä silloisessa elämäntilanteessani tarvitsin. Jo ensimmäisen jakson aikana päätin, että keskityn opintoihin täysipäiväisesti. Työnteko odottaisi kyllä.

Sain luvan kanssa perehtyä minua kiinnostaviin asioihin. Opintoni pyörivät pitkälti sosiaalisen median, julkisuuden henkilöiden ja fanitutkimuksen ympärillä. Kerrytin myös lisäosaamista markkinoinnista Turun kauppakorkeakoulusta tulevaisuuden työelämää ajatellen. Opinnot tuntuivat enemmän mielekkäältä harrastukselta kuin pakolliselta puurtamiselta.

Monesti mielen valtasi tunne, että tämä on mi-

nun juttuni. Nautin siitä, että sain sanoittaa ajatuksiani esseitä kirjoittamalla. Yksi teksteistäni päätyikin Pointtiin kaikkien luettavaksi.

Mikään ajanjakso elämässäni ei ole hujahtanut yhtä vauhdilla kuin kaksi vuotta yliopistossa. Keväällä 2021 aikani opintojen parissa oli ohi ja katse tuli suunnata kohti työelämää.

Harmitti, sillä olisin voinut helposti jatkaa vielä pari vuotta. Ja kuka tietää, jos joskus vielä jatkankin...

Kuukausi ennen graduni valmistumista vastaani tuli työpaikkailmoitus, puhelinkeskustelu ja lopulta työhaastattelu. Toistan itseäni: sen kyllä tietää, kun on oikealla alalla. Heti valmistuttuani aloitin työt tuottajana Rakastajat-teatterissa. Työnkuvaani kuuluu teatterin omien näytelmien sekä vierailevan ohjelmiston koordinointi sekä viestintä ja markkinointi.

Jälleen mieleni valtaa säännöllisesti tunne, että tämä on minun juttuni.

Jos en kaksi ja puoli vuotta sitten olisi muuttanut Poriin ja aloittanut Turun yliopistossa, en todennäköisesti olisi tässä. Oma matkani opetti minulle, että välillä harppaus tuntemattomaan kannattaa. Siitä huolimatta omaa sisintä kannattaa kuunnella. Jos joskus tuntuu, että olet opinnoissa tai työelämässä väärällä polulla, vaihda suuntaa. Jos taas suuntasi tuntuu oikealta, jatka matkaa ja nauti siitä.

Parhaimmat onnittelut 10-vuotiaalle Pointille!

5

*

Saikun viinaralli!

Teksti ja kuva: Eki Holgersson ja Bilbo Flirttilärvi

Juttu on julkaistu Pointin verkkolehdessä vuonna 2015.

P

ointin tutkivan journalismin osasto (POTJO) selvitti koko eilisen päivän Porin opiskelijataloa kohdannutta niin sanottua VIINAKOHUA.

Viinagate sai alkunsa kun Satakunnan Kansan jutussa vihjattiin Saikulla järjestettävän oman viinan bileitä. Opiskelijatalolla ei ole ravintolatoimintaa, mutta siellä kuulemma ihmiset kokoontuvat siitä huolimatta.

Kuvassa toimittajamme näyttää, kuinka mummokärryt toimivat.

Kädessään hänellä on mallastuote, joka on ehkä tuotu juuri näillä kärryillä.

6

Satakunnan Kansa uutisoikin aiheesta otsikolla: “Ravintolat: Opiskelijatalo kilpailee ’harmaalla alueella’”.

Kaikki ravintolat siis vaikuttivat jo tietävän, että Saikulla on meneillään jotain todella hämärää, joten opiskelijoiden äänenkannattajana Pointin oli ehdottomasti pöyhittävä vyyhtiä.

Eräällä nimetömällä ravintoloitsijalla oli vielä tarkempaa tietoa asiasta.

– Opiskelijatalo on käytännössä ravintola, jonka Porin kaupunki antaa opiskelijoiden käyttöön.

Opiskelijat tuovat sinne omat juomansa ja pystyttävät baaritiskinsä. Kyseessä on täysin valvomaton tila, jossa anniskelurajat ovat hämärtyneet, ravintoloitsija kertoi Satakunnan Kansalle.

Ilmeisesti opiskelijat siis tuovat opiskelijatalolle mukanaan omia juomia ja baaritiskejä. Valvomattomalla tilalla viitataan selvästikin paikkaan, jossa kaikki ovat jo sammuneita. Emme ymmärrettävistä syistä voineet ottaa yhteyttä kyseiseen kaikkitietävään ravintoloitsijaan.

Siksipä Pointin toimitus lähetti kaksi maailman parasta toimittajaansa soluttautumaan opiskelijatapahtumaan opiskelijatalolle torstai-iltana. Pikaisen havainnoinnin tuloksena toinen sankaritoimittajamme löysi olut- tai viinalaatikoiden rahtaamiseen tarkoitetun vetokärryn, eli perussuomalaisittain mummokärryt, etsiessään juhlijoille laseja, joista juoda rehellistä valtion alkoholimonopolin myymää viiniä.

Pointin tutkivan journalismin osastolla on syytä olettaa, että mummokärryillä on tuotu Saikulle aivan vitusti viinaa. Ja tämä kaikki todennäköisesti vielä verovaroilla, samalla kun ravintolat kärsivät. Ei lähde Suomi nousuun näillä keinoilla. No, ehkä nousuhumalaan.

Seuraavaksi Pointin tutkivan journalismin osasto aikoo selvittää pitääkö sellainen kohun nostattama väite paikkansa, että muutkin ihmiset kuin opiskelijat juovat omia juomiaan esimerkiksi kotonaan.

0

M

illaista lehden tekeminen on kulissien takana ollut? Millaiset muistot ovat iskostuneet mieleen lujiten? Entä miten lehden tekeminen näkyy entisten tekijöiden elämässä kenties nykyisin?

Muun muassa näihin kysymyksiin kokosimme vastauksia Pointin entisiltä päätoimittajilta, joiden muistelmat lehdestä ovat koottu seuraaville sivuille.

7

Lehti perustetaan nykymuodossaan.

Ensimmäisenä päätoimittajana ja perustajana kauppatieteiden opiskelija Jani Wahlman, joka toimi myös Pointerin viestintävastaavana. Art Directoreina Laura Nyyssölä ja Isabell Vanhatalo. Pointer oli julkaissut tiedotelehtistä jo aikaisemmin, mutta nyt ryhdyttiin julkaisemaan ISSN-numeroitua “ihan oikeaa” julkaisua,

ylioppilaslehteä. Vuonna 2011 julkaistiin kolme numeroa. Painos per numero 200 kpl.

Vuoden aikana haastateltavana muun muassa Jorma Uotinen, Pelle Miljoona, Apulanta, Madventures ja Miki Kuusi. Pertti Jarla antaa Fingerpori-sarjakuvastripin julkaistavaksi yhden numeron takakanteen.

2011 Kuva: Veera Korhonen

Jani Wahlman

T

ästä se alkaa. Noilla sanoin aloitin pääkirjoituksen historian ensimmäisessä Porin ylioppilaslehdessä, joka ilmestyi vapun alla 2011. Paljon on vettä virrannut Kokemäenjoessa sen jälkeen ja Pointti on päässyt kelpoon 10 vuoden ikään. Kiitos kuuluu vastuunkantajille vuodesta toiseen. Tekijöille, jotka ovat rohkeasti tarttuneet ruoriin eivätkä vain pitäneet mediaa elossa, vaan myös uudistaneet sitä rohkeasti.

Minulle Pointti on ollut alusta asti symboli kolmesta asiasta: yhteistyöstä, kokeilusta ja kurotuksesta tuntemattomaan.

Ensimmäisen Pointin tekivät Laura, Isabell, Iina, Nana, Miikka, Minka, Tuomas, Wilhelmina, Anna-Mari ja Jani. Ei kukaan yksin, vaan kaikki yhdessä. Ilman yhteistyötä ylioppilaslehteä ei olisi syntynyt.

Hokema yhteistyön voimasta kirjoitettiin ja taitettiin toteen. Yhteistyöllä Pointin tarina on myös elänyt eteenpäin.

Kun perustetaan lehti nollasta, ei ole sääntökirjaa, jota noudattaa. Ei historiaa, jonka turvin voisi löysin rantein todeta: ”Tehdään, kuten ennenkin”. Tietenkin katsoimme mallia muista opiskelijalehdistä. Moni asia syntyi kuitenkin kokeilun kautta. Innostus oli voimakas moottori.

Parasta tällaisen vastuun ottamisessa ja kantamisessa on mahdollisuus kokeilla. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että työelämässä vastaavaa kokeilun vapautta harvoin on. Toisaalta kokeilemaan oppiminen on

8

arvokas taito. Työelämästä puheenollen: Pointin päätoimittajuus tai ylipäätään tekemisessä mukana oleminen tuottaa varsin kovaa kokemusta ansioluetteloon, olen huomannut.

Kurotus tuntemattomaan. Olisipa ollut helppoa jatkaa samalla vanhalla linjalla ja tuottaa ilmoitustauluille printattavaa tiedotuslehdykkää.

Niin on aina. Uusi, erilainen, tuntematon, ne jännittävä. Mitähän tästä tulee ja tuleekohan tästä mitään? Täytyy kysyä toisin: tässä on mahdollisuus, tartunko? Tämä on tuntematonta, kurotanko silti, katsommeko tämän kortin?

Katsomalla, tuntemattomaan kurottamalla uudet tarinat saavat alkunsa. Ja kokeilemalla. Ja yhteistyöllä.

12.11.2021 opiskelijatalo Saikulla vietettiin Pointin syntymäpäivää. Nykyinen päätoimittaja Amina haastatteli minua ja kysyi, mitä vinkkejä haluan antaa nykyisille ja tuleville tekijöille. Vastaus on yksinkertainen, ehkä tylsäkin: Tehkää itsenne näköistä mediaa. Ja jos harkitsette mukaan lähtemistä, tarttukaa mahdollisuuteen. Pointti tarvitsee vastuunkantajansa jatkossakin.

Hyvä siitä tulee, ja siitä se jatkuu.

Kirjoittaja on Pointin ensimmäinen päätoimittaja ja perustajajäsen. Nykyään hän toimii Satakunnan ammattikorkeakoulun markkinointi- ja viestintäpäällikkönä.

Päätoimittajaksi KTMT-yksikön digitaalisen kulttuurin opiskelija Nana Norman (os.

Keränen).

Vuoden jutuissa käsiteltiin Porin yliopistokeskusta, sen opiskelijoita ja Poria

itseään. Monissa jutuissa taustalla näkyy olleen ajatus kannustaa ihmisiä vaikuttamaan ympärillään oleviin asioihin. Vuonna 2012 julkaistiin kolme numeroa. Painos oli 200 kpl per numero.

2012

Nana Norman

H

eti alkuun se olennaisin: Onneksi olkoon Pointti!

Kymmenen vuotta on upea saavutus. Siinä ajassa ehtii nähdä ja kokea, mokata ja muuttua. Oppia, luoda uutta ja juurruttaa perinteitä.

Kymmenisen vuotta sitten Jani kertoi, että hän on tekemässä Pointerin tiedotteesta lehteä. En muista kumpi meistä ehdotti, että kirjoittaisin ensimmäiseen numeroon Porin ylioppilasteatterista (toisesta minulle rakkaasta porilaisen opiskelijaelämän ikonista). Mutta hyvä, että kirjoitin.

Vuotta myöhemmin sain kunnian päätoimittaa Pointtia. Lyhyesti: se oli kokemus, joka opetti paljon sellaista, mitä hyödynnän yhä työssäni.

Totta puhuen en ole lukenut vanhoja (vuosien 2011-2012) Pointteja niiden ilmestymisen jälkeen. On ollut muka muutakin tekemistä. Nyt kuitenkin oli hyvä hetki. Luin lehdet joihin olin kirjoittanut 2011 ja lehdet jotka olin päätoimittanut 2012.

Ensimmäinen huomioni oli, että en ole ollut ihan huono kirjoittamaan. Jostakin syystä pelkäsin myötähäpeää, mutta löysin yhteyden vuosikymmenen takaiseen kirjoittajaminääni. Ahkerasti vain Nana, siitä se lähtee!

Toinen huomioni oli, että alkupään Pointit ja nykyiset Pointit ovat aika samankaltaisia. Se ei ole huono juttu, päinvastoin. Vaikka tekijät ovat vaihtu-

neet moneen otteeseen ja maailma hieman muuttunut kymmenessä vuodessa, opiskelijoiden arjessa on yllättävän paljon pysyvyyttä.

Samankaltaiset kokemukset, tarpeet ja puheenaiheet luovat yhteyttä erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten välille. Toisinaan koen olevani kaukana opiskeluajoistani ja nykyisestä opiskelijakulttuurista. Uudempia Pointteja lukemalla olen ymmärtänyt, että mielikuvani opiskelijaelämästä 2020-luvulla ei olekaan niin kaukana omasta opiskelukokemuksestani.

Se on mielestäni yksi Pointin hienoista puolista. Pointtia tekevät opiskelijat opiskelijoille, aiheista jotka ovat heille tärkeitä ja ajankohtaisia.

Samalla Pointti on ikkuna entisille ja tuleville opiskelijoille sekä nykyisten opiskelijoiden läheisille siihen kokemukseen, mitä Porissa opiskelu tänään on. Jos kurkkaatte vanhempia Pointteja, näette mitä opiskelijaelämä muun muassa oli kymmenen vuotta sitten. Aika tuttua, eikö?

Pointti on kymmenen vuoden ajan dokumentoinut säännöllisesti porilaista opiskelijaelämää. Se ei ole saavuttanut tätä virstanpylvästä vahingossa, vaan sen ovat mahdollistaneet kymmenet Pointista, Porista ja opiskelijaelämästä kiinnostuneet ihmiset.

Kiitos teille, että Pointti on ja tulee olemaan jatkossakin osa porilaista opiskelijaelämää!

9

Vastaavaksi päätoimittajaksi KTMT-yksikön digitaalisen kulttuurin opiskelija Esa Keskinen ja päätoimittajaksi sekä art directoriksi KTMT-yksikön digitaalisen kulttuurin opiskelija Aleksi Malinen.

Vuonna 2013 julkaistiin kolme numeroa. Painos 300 kpl per numero

Pointille perustetaan sosiaalisen median tilit.

Jouluna 2013 Pointin verkkosivut julkistetaan osoitteessa www. porinylioppilaslehti.com. Ensimmäinen verkkojuttu oli Gasellit-yhtyeen haastattelu.

2013

Aleksi Malinen & Esa Keskinen

E

ntiset päätoimittajat Aleksi Malinen ja Esa Keskinen selailivat vanhoja Pointteja ja muistelivat menneitä. Malinen ja Keskinen olivat päätoimittajina noin 20132015.

A: Mikä sulle oli tärkein juttu, mikä tästä Pointin tekemisestä jäi käteen?

E: Känsät. Ja varmaan se, että sai kokeilla ja hapuilla tällä journalismin areenalla. Aika moni opiskelija pääsi myös tekemään juttuja. Tälle lehdelle on myös kehittynyt jatkumo, mikä on ehkä hienointa.

A: Yksittäisistä juttukeikoista tulee äkkiseltään mieleen ilmaiset viinit ja ravivinkit Porissa järjestettyjen kuninkuusravien pressiteltassa. Pikku-Kahveli toi kisojen isoimmat voitot meidän porukalle.

E: Mitäs kaikkea uutta me keksittiin tässä, kun lehti oli vielä ihan alkutaipaleellaan?

A: Verkkosivut taisi tulla meidän aikana, tehtiin myös uusi ilme ja mm. videomatskua festareilta. Suomen kulttuurirahaston Satakunnan rahaston apuraha Pointin kehittämiseksi oli oikeasti iso homma lehden jatkuvuuden kannalta.

E: Vappupäivänä 2014 sun kämpillä Turussa saatiin tietää apurahasta pienessä kohmelossa. Taisin olla

10

sohvalla tai sitten vessassa kun luin EKASTA älypuhelimestani (hankittu 2013 loppuvuonna) sen viestin.

E: Vuonna 2013 avattiin verkkosivut. Gasellien haastattelu meni jotenkin vahingossa julki beta-vaiheen verkkosivuille ja bändi oli jostain syystä ihan hiessä googlannu sen ja jakanu Facebook-sivuilleen ennen kuin oltiin edes laitettu juttua tsekattavaksi niille. Oli vissiin ekoja pidempiä juttuja joita niistä tehtiin.

A: Sehän sai ihan hyvin klikkauksiakin. Musajutuista muistelen lämmöllä myös festareiden bäkkäreitä ja bändihaastatteluita. Ruisrockissa 2013 haastateltiin Disco Ensemble ja Teflon Brothers.

E: Häikäilemättä hankittiin akkreditoinnit melkein kaikkialle. Flow-festivaalit oli ainoa nihkeä jonne ei saatu akkrea. Maria Veitola kiilasi Ruisrockin vesibussijonossa meidät kaksi kertaa? Pori Jazzissa ei juuri mitään haastiksia tehty. Olikohan joku Jazzien sunnuntai kun mentiin mediakonttiin ja siellä joku Hesarin setä oli todella huvittunut meidän ryytyneestä olemuksesta. Kehu kuinka hänkin aikoinaan.

A: Oliko 2013 se jazzvuosi kun Pekka osti alkosta SHAMPANJAA piknik-juomaksi (silloin jazzeille sai vielä viedä omat eväät) ja mentiin illaksi katsomaan Kendrick Lamaria telttalavalle?

E: Mehän itse asiassa saavuttiin Pekan kanssa Poriin

Suomen kulttuurirahaston Satakunnan rahasto myöntää toukokuussa Porin ylioppilaslehti Pointille 9 000 euroa lehden kehittämiseen. Työryhmää vetää vastaava päätoimittaja Keskinen. Apurahan voimin lehti alkaa maksaa palkkioita tekijöilleen ja kasvattaa painosmäärää.

Syksyllä 2014 Malinen jättäytyy päätoimittajan tehtävistä ja vastaava päätoimittaja Keskinen lähtee vaihto-opiskelemaan. Vt. päätoimittajana aloittaa digitaalisen kulttuurin opiskelija Vilho Pirttijärvi.

Julkaistiin kolme numeroa, joissa painosmäärä 300-500 kpl.

2014

Tampereelta kaverin lentämällä pienkoneella. Aivan tarpeetonta nuorten miesten keulimista. Ei ne lentopetrolit tainneet kyllä maksaa paljoakaan enempää kuin auton bensat.

A: Tästä tulee mieleen myös yksi journalistisesti merkittävimmistä jutuista meidän aikana eli nimettömäksi jääneen avustajan tekemä reportaasi viinan salakuljettamisesta Pori Jazzeille.

E: Samaa satiirisarjaa oli myös Saikulle saljakuljetettu virolaista viinaa -juttu, joka lähinnä siis teki pilaa ravintoloitsijoista, jotka piti Saikkua syynä bisneksen heikkoon tolaan. Ei täällä nyt ihan kauheita juttuja ole, mutta en ehkä kaikkia julkaisisi tänä päivänä.

A: Onhan tämä myös oman aikansa tuote. Uskon, että nykyiset nuoret ovat meitä sensitiivisempiä monissa asioissa, ja monia juttuja ei enää kannata kirjoittaa samalla tavalla kuin aiemmin. Eipä me nyt onneksi mitään erityisen raskauttavaa saatu aikaiseksi.

A: Hyvällä rohkeudella me ollaan näitä hommia silloin tehty. Että ehkä sitä toivoo, että uudetkin sukupolvet ymmärtää, että aika pitkälle pääsee sillä, että on motivaatio kunnossa. Ne taidot sitten kehittyy siinä sivussa.

Aina ensin pitää tehdä tietty määrä paskoja juttuja, että pystyy tekemään parempia juttuja.

E: Jep siis intoa pitää olla ja sit apua saa kun pyytää.

Meilläkin oli tärkeitä tukijoita paljon, mutta mainittakoon nyt yliopistokeskuksen silloinen johtaja Harri Peltoniemi ja digitaalisen kulttuurin yliopistonlehtori Petri Saarikoski. Tietty kaikki meidän ajan opiskelijasihteerit Miina Yliluoma, Anna-Mari Österlund ja Linnea Kotiniemi olivat sellaisia tarpeellisia holhoojia. Toimistohärkä Hokkasen Annalle myös shout outit. Kaikille festarimajoittajille, SKR:lle jne.

A: Yliopistosta saa lopulta aika paljon enemmän irti, jos osallistuu myös opiskelijakulttuuriin ja tekee siitä omannäköistä. Ja onhan tästä lehtikokemuksesta ollut meille molemmille myös paljon ammatillista hyötyä, vaikka en itse enää journalismin parissa työskentelekään.

E: Opiskelu on paljon muutakin kuin kurssien kahlaamista. Ja näin sanoo siis kaksi KTMT-dropouttia.

A: Terveiset Petri Saarikoskelle, että nähdään graduseminaarissa syksyllä 2035.

Aleksi Malinen on Lahdessa asuva humanististen tieteiden kandidaatti (digitaalinen kulttuuri), valokuvaaja Uudenmaan TE-toimiston viestintäasiantuntija.

Esa Keskinen on Kemijärvellä asuva humanististen tieteiden kandidaatti (digitaalinen kulttuuri) ja Koti-Lappi-lehden päätoimittaja.

11

Keväällä 2015 Keskinen palaa päätoimittajaksi. Kulttuurirahaston hanke päättyy vuodenvaihteessa.

Neljä julkaistua numeroa.

Päätoimittajan tavoitteena houkutella toimittajakuntaan ja tekijöiden riveihin muutenkin enemmän opiskelijoita eri yksiköistä.

Kolme julkaistua numeroa. Aasa Timonen tuuraa ensimmäisessä numerossa vaihdossa ollutta Tytti Walleniusta.

Lokakuussa 2015 Keskinen jää pois päätoimittajan tehtävästä.

Digitaalisen kulttuurin opiskelija Tytti Wallenius ottaa ohjat.

Neljä julkaistua numeroa.

Digitaalisen kulttuurin opiskelija Aasa Timonen päätoimittajaksi vuoden alusta.

Pointti on mukana tekemässä Pointerin 30-vuotisjulkaisua.

2015

2016 2017 2018

Vilho Pirttijärvi

P

äädyin Pointin vastaavaksi päätoimittajaksi aikoinaan siksi, että lehden toiminnan räjähtävään vauhtiin lykänneet Esa Keskinen ja Aleksi Malinen olivat joidenkin muiden projektien sitomia.

Lopputulema kuitenkin oli se, että käytännössä Esa ja Aleksi veivät projektin loppuun ja minä lähinnä yritin haalia uusia tekijöitä mukaan. Muistaakseni!

Pitkäaikainen päätoimittaja Aasa Timonen taisi kirjoittaa ensi kertaa minun nakittamanani. En siis oikein osaa hahmottaa itseäni päätoimittajana, muuten kuin tyyppinä, jonka nimi sattui olemaan apinalaatikossa ensimmäisenä yhdessä lehdessä.

Pointtia kuvitettiin usein sattumanvaraisilla kuvilla tekijäporukasta, ja tuntuu, että meikäläisenkin naama oli sivujen täytteenä usein. Walleniuksen Tytti lykkäsi numeron 4/2016 takakanteen kuvan meikäläisestä Joulupukin polvella Pointerin pikkujouluissa ehkä vuonna 2010 tai 2011. Muistelisin, että tuolloin kaverini käänsivät aina yliopis-

12

tokeskuksen lehtitelineissä olleet numerot niin, että takakansi näkyi ensin. Aika pitkään niitä kuvia meikäläisestä hikisenä, ylioppilasjuhliin hankitussa puvussa ja säälittävät movember-viikset ylähuulella sai katsoa esimerkiksi Sofiassa lounaalla käydessä.

Hauska källi!

Pointti on minulle julkaisuna hirveän rakas. Se antoi mahdollisuuden puuhata toimituksellisen sisällön parissa melko vapaamuotoisessa viitekehyksessä ja asioita sai toteuttaa oman mielensä mukaan.

Yksi riemukkaimpia juttuja omalla tavallaan oli numerossa 3/14 julkaistu artikkelini Porin kuninkuusraveista. Se on oikeastaan ihan paska juttu. En suosittele sitä kenellekään, sen jutun kirjoittaminen oli hirveää ja lopputulos on sellaista puolivillaista ihmettelyä. Viikonlopun verran kuninkuusraveissa palloileminen oli kuitenkin hirveän hauskaa! Vastaavia hyviä muistoja lehden tekemisestä on paljon!

Tytti Wallenius

O

piskelijaelämääni määrittivät aikoinaan erilaiset yhdistykset ja niissä toimiminen. Olin mukana niin oman ainejärjestöni kuin ylioppilasyhdistys Pointer ry:n toiminnassa, Porin ylioppilasteatterissa kuin TYY:n edustajistossa. Lisäksi liityin Porin ylioppilaslehden toimittajien riveihin. Tekemistä riitti.

Jälkikäteen ajateltuna opiskelijaelämäni ei olisi ollut opiskelijaelämää ilman kaikkia hallituspestejä ja kissanristiäisiä. En ollut erityisen ahkera opiskelija, joten aikaa jäi elämälle. Ja Pointille.

Kirjoitin ensimmäisen tekstini Pointtiin vuoden 2013 ensimmäiseen numeroon. Sittemmin olen kirjoittanut, valokuvannut, päätoimittanut, taittanut ja oikolukenut.

Olen ollut mukana 21:n lehden tekemisessä. Sen ennätyksen rikkonee vain Esa Keskinen. Tämä lehti on minulle numero 22.

Jokainen lehti on ollut erilainen. On ollut kohujuttuja, ajankohtaista ja tärkeää asiaa, jopa korkeatasoista jour-

nalismia. On ollut julkkiksia, populaarikulttuuria, huumoria ja ”huumoria”. Pointti on aina ollut tekijöidensä näköinen ja kansilehtikin on vaihtunut usein päätoimittajan mukana. Samalla se on kuitenkin edustanut porilaista opiskelijakulttuuria ja porilaisia opiskelijoita parhaalla mahdollisella tavalla.

Minulle Pointti oli tärkeä oppimisen alusta. Opin taittamaan, käsittelemään kuvia ja kehityin kirjoittajana, koska oli pakko. Palo tehdä lehteä oli suuri, vaikkei taitoa aina ollutkaan. Nykyään kirjoitan päivittäin työkseni. Pointti antoi siihen runsaat eväät.

Viimeisin tekstini Pointtiin ennen tätä tekstiä oli alumnikolumni. Siinä tekstissä kerroin ensimmäisestä tutkinnostani ja iloitsin siitä jatkoajasta, jonka toinen tutkinto Porissa opiskelijaelämälleni antoi. Toinen tutkintoni on vielä kesken, joten olen teknisesti vielä hetken opiskelija. Tämän lehden verran olen myös vielä hetken pointtilainen. (En lähde silti vannomaan, että tämä on viimeinen kerta.)

Aasa Timonen

O

lin kirjoittanut Pointtiin jo muutaman vuoden ajan ennen kuin entinen päätoimittaja Tytti kysyi minulta, olisinko kiinnostunut päätoimittajan paikasta. Olin ennen tätä saanut kuivaharjoitella Pointin tekoa 2017, kun tuurasin Tyttiä yhden lehden verran.

Koska en ikinä osaa sanoa “ei” tällaisiin kysymyksiin, hain päätoimittajan pestiä. Muistan hyvin elävästi Pointerin hallituksen järjestämän työhaastattelun, koska tulin sinne itku kurkussa nähtyäni juuri silloin ilmestyneen The Last Jedin jonka näkemisestä olin syvästi liikuttunut! Sain pestin, ja jatkuvan päätoimittajaurani ensimmäinen lehti ilmestyi 2018 maaliskuussa.

Pointin tekeminen oli kyllä oma työmaansa.

Suurin osa lehdistä syntyi ilman sen suurempaa sotaa ja ovat sellaisia joista pidän yhä, mutta osa taas on sellaisia jotka haluaisin kovasti tehdä kokonaan uudestaan enkä juuri muistele niitä lämpimästi. Vanhemmilla ei pitäisi olla suosikkeja, mutta oma suosikkilehteni on

2/2018, jossa kaikki palaset tuntuivat loksahtavan paikoilleen juuri täydellisesti. Päätoimittajuuden isoin vaikutus minuun näin jälkikäteen miettien on kriittinen tapa lukea mitä tahansa lehteä. Tämä koskee myös omia tekstejäni, sekä erityisesti päätoimittamiani Pointteja. Ihmisillä jotka tekevät paljon tapahtuma- ja projektityötä on päässään nappi, jota ei saa enään tietyn pisteen jälkeen pois päältä.

Sen jälkeen kaiken näkee aina tekijän silmin. Sama pätee päätoimittajuuteen - olen tästä hetkestä ikuisuuteen päätoimittaja ja näen asiat päätoimittajan silmin.

Parasta päätoimittajuudessa oli ehkä pääkirjoitusten tekeminen. Sain palautetta ensimmäisestä pääkirjoituksestani: “Nyt oli hyvä, ei mitään turhaa lässytystä vaan asiaa!”. Mietin usein, että nousinko ikinä uudestaan tämän ensimmäisen pääkirjoituksen tasolle. Pääkirjoitus on hyvä tapa nostaa itselle tärkeitä asioita esiin, nousta kirjaimelliselle saippualaatikolle saarnaamaan. Samalla voi kontekstualisoida koko lehden sisältöä siinä samalla. Luen aina pääkirjoitukset Pointista ensimmäisenä!

13

Aleksi Olander

T

ässä entisen päätoimittajan tervehdyskirjoituksessa voin hyvällä omatunnolla myöntää, että en erityisemmin nauti kirjoittamisesta. Minulle on aina yhtä suuri kynnys ottaa tietokone esille ja alkaa tuottaa tekstiä. Monilla on tapana miettiä juttuaiheita, suunnitella tekstin rakennetta huolella, luonnostella ja hioa prosessin päätteeksi teksti valmiiksi ja eheäksi kokonaisuudeksi. Minun tapani kirjoittaa on, että avaan päivä- tai viikkokausien tuskailun jälkeen Wordin, syljen siihen sillä hetkellä päähäni tulevat ajatukset ja lähetän tekstin eteenpäin. Kun juttu on palautettu, helpotuksen tunne valtaa minut. Minusta ei ikinä olisi toimittajaksi tai mihinkään työkseen kirjoittavaan ammattiin.

Jostain syystä silti lupaudun melko säännöllisesti kirjoittamaan ja suosittelen sitä kaikesta huolimatta muillekin. Kirjoittaminen on jonkin sellaisen jakamista, minkä kokee mielenkiintoiseksi tai tärkeäksi.

Kokonaisen tekstin kirjoittaminen on ilmaisutapana valtavasti moniulotteisempi, kuin WhatsApp-viesti tai keskustelu tuopin äärellä. Kirjoittaessa ajantaju katoaa ja pää tyhjenee hetkellisesti muista arkisista murheista ja ongelmista. Tyhjä paperi, jolle kirjoitat, ei kritisoi sinua – sen puolen hoitaa kyllä jälkikäteen päätoimittaja, jolle sekavan raapustuksesi lähetät.

Usein oletuksena on, että ei esimerkiksi näitä Pointin juttuja kovin moni oikeasti lue. Mutta kyllä

näitä vaan yllättävän moni lukee. Minulle kirjoittamisessa palkitsevinta on, kun joku tulee jälkikäteen kertomaan, että tekstini onnistui herättämään ajatuksia.

Parhaimmillaan voi onnistua tuottamaan jotain sellaista, jonka joku saattaa muistaa vielä vuosien päästä. Se tunne tekee kirjoittamisesta lopulta palkitsevaa, vaikka itse kirjoitusprosessi olisi kuinka tuskainen.

Kirjoittamisen mielekkyyden kannalta on kuitenkin järkevintä kirjoittaa jotain sellaista, minkä itse kokee kiinnostavasti, eikä ensisijaisesti miettiä sitä, mikä jotain muuta saattaisi kiinnostaa. Olen itse aloittanut kirjoitusharrastukseni matkablogien kirjoittamisella, ja Pointtiin kirjottamiseni on myös painottunut kevyisiin matka- ja ruokareportaaseihin.

Vaikka kirjoittaminen ei olisi omalla mukavuusalueella, kirjoittamisen epämiellyttävyyden voi pyrkiä minimoimaan kirjoittamalla jostain itseä aidosti innostavasta aiheesta. Siihen Pointti on loistava alusta, sillä tässä lehdessä sana on melko pitkälti vapaa.

Jotta kymmenvuotias Pointti pysyisi elinvoimaisena seuraavankin vuosikymmenen, siihen tarvitaan myös meitä, joille kirjoittamisen sijaan tulee helposti mieleen kymmeniä mukavampia tapoja käyttää vapaa-aikaa. Ottakaa siis rohkeasti yhteyttä päätoimittajaan ja raapustelkaa jotain! Hetken se vain kirpaisee ja saattaa lopulta aiheuttaa yllättäviä onnistumisen elämyksiä.

Kolme julkaistua numeroa. Päätoimittajaksi kauppatieteiden opiskelija Aleksi Olander

2019 14

Jenni Vuorela

O

li myöhäinen iltapäivä Pointerin vanhalla toimistolla, ja menin sanomaan ääneen, että olen pyöritellyt mielessäni ajatusta journalismiin liittyvistä jatko-opinnoista. Pahaksi onnekseni Pointin silloinen päätoimittaja Aleksi Olander sattui olemaan kuuloetäisyydellä ja huomasi tilaisuutensa tulleen. Hän kysyi, olisinko kiinnostunut hakemaan Pointin seuraavaksi päätoimittajaksi hänen lopettaessaan. Mietin asiaa ehkä kaksi ja puoli sekuntia ja vastasin kyllä.

Huolenaiheeksi nousi yksityiskohta, etten ollut koskaan ennen kirjoittanut Pointtiin yhtäkään juttua. Mielessä se oli toki käynyt useamman kerran, mutta muut opiskelijaelämän riennot olivat aina vieneet aikani muualle. Asianlaita saatiin onneksi helposti korjattua seuraavassa numerossa, jonka aiheena oli rakas kotikaupunkimme Pori. Olin kerryttänyt asiantuntemusta erikoisesta aiheesta: porilaisista kummitustarinoista. Niinpä ensimmäinen Pointtiin kirjoittamani juttu kertoi tuonpuoleisesta kaupungistamme, jossa kummitukset vilahtelevat ikkunoissa. Seuraava juttuni oli ensimmäinen pääkirjoitukseni. Pääkirjoitus, jonka olin kirjoittanut mielessäni oikeastaan jo samana iltana, kun lupauduin hakemaan päätoimittajaksi, niin innoissani olin uudesta pestistäni.

Pointti on porilaista yliopistokulttuuria parhaimmillaan: aidosti poikkitieteellistä, välillä vähän

Kolme julkaistua numeroa. Kesäkuussa päätoimittajaksi valitaan kauppatieteilijä Jenni Vuorela.

Pointin verkkosivujen ulkoasua uudistetaan, luoden käyttäjäkokemuksesta miellyttävämmän.

2020

haparoivaa sekoilua, mutta lopputulokseltaan aina pelkkää timanttia. Muistan kuinka ylpeä olin jokaisesta saamastani kirjoituksesta, jokaisesta taittajamme suunnittelemasta sivusta, jokaisesta uudesta kirjoittajasta, jokaisesta painosta tulleesta lehdestä.

Rakastin jokaista lehden suunnittelusta käytyä keskustelua, jokaista saamaani juttuideaa ja jokaista kansikuvasessiota. Olin hirveän onnekas, että sain jakaa kaikki nuo hetket pointtilaisten kanssa. Special shoutout Sannalle ja Aapolle, joita ilman en olisi ikimaailmassa selvinnyt.

Jos et ole vielä kirjoittanut Pointtiin opintojesi aikana, asia saadaan korjattua yhtä helposti kuin minunkin kohdallani. Pointtiin kirjoittaminen antaa paljon enemmän kuin vain rahapalkkion: porilaista yhteisöllisyyttä, hyödyllisiä oppeja ja pysyvän jäljen tuleville opiskelijoille ajastasi yliopistokeskuksella.

Uskon ja toivon, että Pointti on olemassa vielä seuraavienkin kymmenen vuoden päästä. Mutta jos ei, niin ainakin me kaikki olimme kerran täällä ja teimme Porin – ja jos minulta kysytään, koko Suomen – parasta ylioppilaslehteä.

Jenni Vuorela on nykyään Brysselissä asuva kauppatieteiden maisteri ja Länsi-Suomen Eurooppa-toimiston viestintäharjoittelija sekä Pointin päätoimittaja vuosimallia 2020–2021.

Kaksi julkaistua numeroa. Lehti täyttää kymmenen vuotta.

Lokakuussa päätoimittajaksi valitaan kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen opiskelija Amina Bechqito.

Juhlavuoden kunniaksi Pointti järjestää syntymäpäiväjuhlat yhteistyössä Pointerin kanssa.

2021 15

*

Fuksipointti-juttu

Juttu on nostettu vuodelta 2010 ja peräisin entisestä uusille opiskelijoille suunnatusta Fuksipointti -lehtisestä, jota julkaistiin ennen nykyisen Pointtilehden syntyä.

Opiskelijoiden keskuudessa vallitsevat vahvat stereotypiat

P

orin vanhassa puuvillatehtaassa toimii Porin yliopistokeskus. Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto, Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu, Turun Yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma sekä Turun Yliopiston Kauppakorkeakoulu toimivat saman katon alla. Puuvillan sisällä elää ihan oma stereotypioiden maailmansa, josta ovat tietoisia kaikki opiskelijat, opettajat ja muut rakennuksessa useamman päivän viikossa viettävät henkilöt. Tässä maailmassa asustaa ainakin viisi erilaista kansaa: teekkarit, yhtikset, taikkilaiset, humanistit ja kylterit.

Uusille opiskelijoille ennakkoluulot ja stereotypiat muiden koulujen opiskelijoista tulevat tutuiksi hyvin pian jo ensimmäisten Fazer Amica ravintolassa nauttimiensa aterioiden aikana. Mutta nopeutetaan tätä prosessia vielä hieman ja kerrotaan teille kaikki salaisuudet jo nyt.

Näkyvimmät koulumme edustajat lienevät kylterit ja humanistit. Kylterit ovat oppilasmäärältään suurin tiedekunta ja heidän ainejärjestönsäkin on aktiivisin. Jos olet siis alkava kylteri, saat nyt onnitella itseäsi parhaasta vapaa-ajan tarjonnasta. Jos taas aloitat humanistina, kuulut joukkoon, joka on olemukseltaan ehkä näkyvin mutta myös rähjäisin. Alka-

16

vana teekkarina sinut saattaa piankin erottaa parhaiten patsastelemasta ylpeytenne, omin kätösin rakennetun saunanne lauteilta. Jos taas olet ensimmäisen vuoden yhteiskuntatieteilijä, älä huoli, kaikki pitävät sinua hyvänä tyyppinä.

Millaisia me siis olemme?

Saadakseni muitakin kuin oman humanistisen näkökulmani aiheeseen kuuntelin eri puolen opiskelijoiden mielipiteitä siitä, millaisena he pitävät itseään ja muita. Tosiaan olen kolmannen vuoden opiskelija humanistisella puolella, paljastettakoon sen verran, mutta yritän silti kirjoittaa stereotypioista mahdollisimman reilusti kaikkia yliopistoja kohtaan.

Tampereen teknillisen puolen opiskelijat eli teekkarit tuntuvat olevan kaikkien kavereita. Heistä ei oikeasti kenelläkään ole pahaa sanaa sanottavana. Yleisesti teekkarien ajatellaan olevan hieman varautuneempia, vanhempia, älykkäitä jätkiä. ”Semisti nörtähtäviä insinöörejä!”, kuuluu keskustelupiiristämme. Heillä on aina uusimmat tekniset lelut kokeiltavina. Haalarinsakin he ovat rakentaneet muita useammasta väristä: mustasta ja sinisestä. Naisteekkarit ovat harvinaisempi näky ja vaikka heitä näkisikin, muis-

Love, Peace & Unity

17

tetaan teekkarit miehinä. Teekkarit muistetaan myös omin käsin rakentamasta teekkarisaunastaan, joka on monessa tapahtumassa heidän mukanaan valmiina löylyttämään halukkaita.

Nimettömäksi jäävä humanistimme kuvaili teekkaria sympaattiseksi, yhteistyöhaluiseksi hyväksi ihmiseksi, joka ajattelee aina muita.

Aalto-yliopiston taidekorkeakoulun ainejärjestönä toimii Näky. Alkaa olla jo vanha vitsi opiskelijoiden keskuudessa, ettei Näkyä koskaan näy. Näin sanovat jokaisen yliopiston edustajat, kun heiltä kysyy mitä taikkilaisista ensimmäiseksi tulee mieleen. Taikin puolen opiskelijat tuntuvat viihtyvän omissa oloissaan ja omissa luokissaan välittämättä niinkään muusta koulumme tarjonnasta. Tämä saattaa osin johtua siitäkin, että Taikilla on tarjolla vain maisteriohjelma. Muita esille nousseita piirteitä taiteilijoistamme ovat boheemius ja hajamielisyys.

Yhteiskuntatieteilijät, eli Tampereen yliopiston sakki, muistuttavat siltä osin paljolti teekkareita, että he tulevat juttuun kaikkien kanssa, sopeutuvat porukkaan kuin porukkaan, vaikuttavat fiksuilta, eikä kenelläkään tunnu olevan mitään heitä vastaan. Eivät tosin hekään kovin usein ole muita vastaan, vaan kaikki yhteistyö tuntuu sujuvan helposti. Yhtikset ovat oikeastaan sekoitus monen muun yliopiston opiskelijoiden piirteitä, tai ehkä muiden yliopistojen opiskelijat ovat omaksuneet heidän piirteitään? Ikävä kyllä kovin montaa yhteiskuntatieteilijää ei koululla taikkilaisten tapaan näy, heitäkin on nimittäin melko vähän.

Bileissä liikkuessa humiksista yhtikset erottaa vain purppurainen haalarinväri ja kammatut hiukset.

Kulttuuria opiskelevat humanistit herättävät toisinaan huomiota pukeutumisellaan ja olemuksellaan. Heidän sanotaan olevan takkutukkaisia kasvissyöjätyttöjä, jotka kulkevat kierrätetyissä vaatteissa. Keskusteluumme osallistunut kylteri luonnehtii humanistia vapaamieliseksi ja yksinkertaiseksi. Sana hippi on kuulemma osuva. Teekkarimme taas käyttää hieman neutraalimpia sanoja, jotka eivät varmastikaan pahoita kenenkään mieltä. Hän kutsuu punahaalarisia opiskelijoitamme hetkessä eläviksi luonnonlapsiksi. Humanisteilla ja teekkareilla on kuulemma täysin erilainen näkökulma elämään ja tämä ilmenee jo pienissäkin käytännön asioissa. Myös huonomuistisuus, boheemius, huomionhakuisuus, hajamielisyys ja bilehenkisyys pääsivät piirrelistalle.

Humanistien sanotaan löytävän opintopisteitä vahingossa luennolta kotiin kävellessään. Hei-

18

”Pitää muistaa, ettei ennakkoluuloihin perustuvat mielipiteet todellakaan tuo ihmisestä esille koko totuutta.”

dän tarvitsee käydä kolme lyhyttä kurssia ja ”Ohhoh 60 pistettä kasassa”.

Kauppakorkeakoulun puolen opiskelijoita eli kyltereitä on koulussamme huomattavasti enemmän kuin muita opiskelijoita. Näillä sinihaalarisilla juhlijoilla on toimintaa ainejärjestönsä puolesta vähintään joka kuulle. Tähän ei taida yltää mikään muu yliopistoistamme. Kaikki keskusteluun osallistuvat olivat yhtä mieltä siitä, että kylterien joukko on hieman sisäänpäinkääntynyttä. Tyyliin: ”Meillä on meidän porukka ja meidän porukkana me pysymme”. Tämä on harmillista, koska heillä olisi kapasiteettia ottaa muutkin halutessaan mukaan toimintaansa. Tosin me muut voisimme itse pyytää yhteistyötä, koska meille siitä eniten olisi etua. Kylterimme itse kuvaili porukkaansa ylimielisiksi, päämäärätietoisiksi, hauskoiksi ja koviksi juhlimaan.

Keskustelijamme luonnehtivat kyltereitä organisointitaitoisiksi, tyyliltään hienostuneiksi, bilehenkisiksi ja kunhan heihin ensin tutustuu, myös mukaviksi.

Älä ota turhan vakavasti Nämä kuvaelmat eri koulujen opiskelijoista ovat siis vain stereotypioita. Pitänee korostaa, että poikkeuksia löytyy ja paljon! Mutta yleisesti tässä on kiteytettynä se, mitä minkäkin koulukunnan edustajasta Puuvillan seinien sisällä ajatellaan pelkän koulupaikan perusteella.

Vaikka nyt osa kyltereistä olisikin ylimielisiä tai humanisteista likaisia takkutukkia, perustuvat stereotypiat kärjistettyihin mielipiteisiin ja puskaradion kautta liikkuneisiin luultavasti paisuneisiin tarinoihin ja kertomuksiin. Pitää muistaa, etteivät ennakkoluuloihin perustuvat mielipiteet todellakaan tuo ihmisestä esille koko totuutta.

Miten nämä viisi eri porukkaamme saisi leikkimään yhdessä? Meillä on Porin Ylioppilasyhdistys Pointer, jonka kautta aktiivisimmat opiskelijamme pääsevät yhdessä vaikuttamaan. Pointerin ansiosta kokoonnumme ainakin muutaman kerran vuodessa kaikki yhteen juhlimaan poikkitieteellisiin tapahtumiin, joista voisi esimerkeiksi nostaa mm. riehakkaan risteilyn, juhlavat pikkujoulut ja Akateemisen Wapun. Yhteistyötä ainejärjestöjemme kesken saisi olla toki enemmänkin ja ehkä näin tuleekin olemaan.

Yksimielisiä keskustelijamme olivat siitä, että viiden yliopiston toimiminen saman katon alla on hyvä juttu. Teekkarikeskustelijamme on ehtinyt näkemään yliopiston menoa jo monena vuonna. Hänen mukaansa toiminta

ja yliopistot keskenään ovat vuosien varrella muuttuneet läheisemmiksi ja kehityksen toivotaan jatkuvan tähän suuntaan jatkossakin. Yhteistyö on opettanut teekkarimme ymmärtämään ihmisten erilaisia ajatusmalleja. Kaikki eivät todellakaan ajattele asioita samalla tavalla ja tästä syystä onkin hienoa, kun ympärillä pyörii eri alojen ihmisiä.

Opimme tulemaan toimeen kaikkien kanssa ja oma maailmankuvamme avartuu huomattavasti. Humanistimme mielestä yliopistojen toiminnan sekoittuminen on sinälläänkin hienoa, että juhlissa ja toiminnassa on mukana sekoittumisen ansiosta tasaisemmin tyttöjä ja poikia.

Toki eri tiedekuntiemmekin välillä on ollut ristiriitoja. Viime vuosien aikana turhankin paljon ovat ottaneet yhteen kylterit ja humanistit, suurimmalta osin typerien väärinkäsityksen ja erilaisen huumorin takia.

Totta kai toistemme silmiinpistävistä piirteistä tullaan aina heittämään läppää ja vaikka se välillä toisten korvaan kuulostaisikin karulta, vitsin heittäjä ei luultavasti ole sanoillaan tarkoittanut loukata ketään. Heittoja ei tule ottaa liian vakavasti; kaikilla on omanlaisensa huumorintaju eikä toinen välttämättä ymmärrä, kuinka paljon hänen sanansa vahingoittaa.

Meillä on erilaiset maailmankatsomukset, eri tavoitteet ja arvot. Turhat erimielisyydet vain jakavat porukkaa ja rajoittavat toimintaa ja yhteistyötä. Tällaisesta pitäisi päästä eroon.

Henkilökohtaisesti minulla on hyviä ystäviä jokaisesta tiedekunnasta. Pakko myöntää, että omieni seurasta nautin eniten, mutta onko tuo nyt ihme? Eivätkö samanhenkiset ihmiset hae samantyyliselle alalle?

Silti omiensakin luota kaipaa joskus pois, uusiin tuuliin. Muiden tiedekuntien kanssa kaveeraamista voisi melkeinpä verrata matkustamiseen. Suomestakin tahtoo joskus pois tavatakseen uudenlaisia ihmisiä ja tutustuakseen uusiin kulttuureihin. Lopulta useimmiten Suomea tulee kuitenkin ikävä ja kotimaahansa palaa, ellei sitten rakastu matkakohteeseensa. Samaahan teemme muiden tiedekuntien opiskelijoiden kanssa kaveeratessamme, tutustumme johonkin uuteen. Kehottaisin kaikkia antamaan muiden koulujen edustajille mahdollisuuden. Tutustukaa muihin avoimin mielin! Siis ja KYLLÄ. Vaikka olisi kuinka klisee, niin me olemme lopulta kaikki ihan samanlaisia.

Love, Peace & Unity Nimimerkiltä ”Tyttö ilman kenkiä”

19

TaitonAapo taitava Esittelyssä art director NissiAapo Nissi:

Teksti: Sanna Aaltonen Kuva: Amina Bechqito

Taiton taitavaAapo Aapo Nissi: Nissi: Taiton taitava

Taiton taitava Aapo Nissi:

P

ointti on tekijöidensä näköinen lehti. Erityisesti siihen, miltä Pointti kirjaimellisesti näyttää, vaikuttaa entinen taittaja ja nykyisin ansaitusti tuoretta Art Directorin titteliä kantava Aapo Nissi. Pointin 10-vuotissynttäreillä marraskuisena iltana myöskin Porin Akateemisen Tanssimusiikin Arvostusseuran (PATA) perustajajehuna tunnettu Aapo laittoi soittolistan pyörimään ja irrottautui hetkeksi kertomaan, kuka visuaalisuuden kulisseissa on viimeiset kolme vuotta oikein luurannut.

Miten lähdit Pointtiin mukaan?

Mä olin Pointerin hallituksessa viestintävastaavana vuonna 2018, kun me tehtiin Pointerin 30-vuotisjuhlaliite Pointin väliin. Se oli mun eka tatsi lehden taittamiseen, viestintävastaavana olin aiemmin tehnyt lähinnä haalarimerkkejä ja Facebookiin tapahtumien kansikuvia. Sitten mun hallituksen puheenjohtaja [Aleksi] Olander alkoi päätoimittamaan Pointtia. Mä en ihan täysin muista miten se meni, taisi olla aika fifty-fifty, että olin ilmaissut kiinnostukseni noihin taittohommiin, ja Olander sitten myös kysyi mun halukkuutta. Pointti 1/2019 oli sitten eka mun taittama ja Olanderin päätoimittama lehti.

Millasta kokemusta sulla oli ennen tuon juhlaliitteen taittoa?

Se oli eka isompi taittohomma mitä olin tehnyt. Lukion jälkeen olin käynyt Aallon avoimessa muun muassa digitaalisen kuvailmaisun kurssin, missä opeteltiin näitä taitto-ohjelmia. Armeijassa pääsin varusmiesgraafikoksi. Siellä tein kaikenlaisia kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin, onnittelukortteja, DVD-kansioa, nettiin vähän jotain juttuja ja mitä Puolustusvoimat tarvikaan, vihkosia leireille... Se ei nyt silleen ollut tärkee se taiteellinen taitto siinä.

Oletko sä aina ollut visuaalinen ihminen?

20

Mulla on aina ollut tietty kiinnostus visuaalisuuteen. Sitten oon tutkinut aihetta ja saanut jonkinnäköisen osaamisen aiheeseen ja sen kautta yliopistossakin ajautunut näihin hommiin. Että oman kiinnostuksen kautta ja sitten sattuman kautta, sanoisin.

Onko sulla suosikkikantta Pointissa niistä, mitä olet itse tehnyt?

Oon yhden kannen kokonaan itse toteuttanut. Siinä oli kansijuttuna bullet journal ja mä tiesin, että yksi mun ystävä tekee bullet journalia. Laitoin hänelle viestin, että voinko tulla kuvaa sun bujoja Pointin kanteen. Oli kaunis kesä 2019 ja sitten aikatauluisyistä hän sanoi, että pitää kesäjuhlat tänä päivänä ja ottaa bujon messiin, että voin mennä sinne kuvaamaan. Ja mä sain niistä hyvät kuvat, ja mä pääsin ihaniin kesäjuhliin samalla.

Miten sä lähdet yleensä taittamaan uutta lehteä? Mietitkö, miltä mikäkin juttu voisi näyttää?

Mä tiiän, että taittajan pitäisi aina ensiksi lukee kaikki jutut, mutta välillä mä oon ollut niin innoissani siitä taittamisesta, etten oo ihan joka sanaa lukenut. Yleisidean saa mun mielestä aika nopeasti ja Pointissa kuitenkin on monta juttuas per lehti. Niistä jutuista saa kuitenkin hyvin sen idean. Jos on joku juttu, mihin pitää miettii vähän jotain kuvitusta ehkä, välillä teen siis omia kuvituksia, niin silloin sen jutun lukee vielä tarkemmin.

Tykkäätkö sä taittajana, että saat vapaat kädet, vai että tekstin kirjoittaja antaa toiveita?

Jos saa ohjeita, niin se helpottaa sitä hommaa, mutta jos ei saa, niin luonnollisesti on vähän vapaammat kädet. Voi tavallaan tehdä ihan mitä haluaa, eikä siinä tekemisprosessissa tarvi miettiä, että mihin suuntaan haluaa mennä.

Ehkä jos ei saa ohjeita, niin sitten se antaa enempi motivaatiota taittoon? Mutta kuitenkin meillä on aina monta juttua per lehti ja se on iso projekti, niin kiva, ettei tartte

tekstiä. No ehkä se sun juttu vaihtareista missä oli ne boksit, leipäteksti ja boksitekstit, ja niitä oli paljon. Se oli haastavaa, kun mun piti miettiä, että miten mä teen isosta määrästä tekstiä bokseja. Mutta sitten vaan pyörittelin niitä, ja tein parhaan mahdollisen ratkaisun. (Toim. huom. Ratkaisu oli tietenkin taas hyvä ja toimiva.)

Millanen olisi sun unelmakansi?

Se olisi valokuva, missä on ihminen tai ihmisiä. Se olisi semmonen rohkee, ei semmonen dokumentaarinen. Että olisi ihminen kuvattu vähän epätavallisesta perspektiivistä, koska se olisi varmaan henkilökuva mihin kansijuttu liittyy. Dokumentaarisia kuvia näkee kyllä tarpeeks.

Siinä näytettäis syvemmälle.

Ilmapalloista riittää iloa vielä pitkään juhlien jälkeenkin.

Oot myös ollut perustamassa PATAa. Jos Pointti olisi biisi, mikä biisi Pointti olisi ja miksi?

aina kaikkea keksiä itse.

Se olisi, tota, Marcos Vallen biisi Estrelar. Koska se on klassikkobiisi, mutta vähän öyskyinen.

Miten se prosessi sitten menee?

Päätoimittajat antaa taittoa varten ohjeita esimerkiksi kuviin liittyen, infoboksien käyttöön ja yksittäisten juttujen tunnelmaa varten. Tyyli on kuitenkin vapaa ja oon tehnyt pieniä kuvituksiakin ihan oma-aloitteisesti. Kun oon saanut lehden taiton hyvään kuntoon, oon laittanut version näytille päätoimittajille. He ovat sitten tuorein silmin katsoneet, että miltä näyttää, huomanneet virheet sekä antaneet pieniä muutos- ja lisäysehdotuksia. Vikojen akuuttien viilausten jälkeen lehti lähtee sitten ripeästi painoon. Vaikea sanoa ihan tuntimäärällisesti kauanko sitä taittoa aktiivisesti tekee, välillä on hyvä jättää asioita vähän hautumaan. Deadlinen lähestyessä luonnollisesti tekemisen intensiteetti kasvaa. Yleensä oon pyytänyt viikon verran aikaa.

Mistä saat ideoita taittoon?

Sillon kun aloin taittaa, en tiennyt taittamisesta mitään.

Menin Porin kirjastoon ja lainasin pari taittamisesta kertovaa kirjaa, joista opin perusjuttuja. Kuten esimerkiksi että kun taitetaan lehteä, niin kannattaa latoa tekstit sinne sisäreunaan ennemmin kuin ulkoreunaan, että kun jengi ottaa sen lehden käteen, niin sormet ei peitä tekstiä. On tosi sellasia hassuja juttuja, mitkä antaa ahaa-elämyksiä, että tietenkin sormet menee tielle. Sitten oon myös lukenut muita lehtiä ja katsonut harkiten sitä taittoa ja koittanut ottaa sieltä joitain hyviä idiksiä, että miten voi taittaa vähän sillee hauskemmin. Kyllä myös toi valokuvaaminen kulkee käsi kädessä visuaalisuuden ja taittamisen kanssa. Mä aina iloitsen, jos saadaan hyviä kuvia Pointtiin, niiden kanssa on sitten varaa taittaa.

Onko ollut jotain juttuja, mitkä on tosi haastavia?

Mitä sä teet niiden kanssa?

Perushaaste on lähinnä ajankäyttö, ei kummempaa.

Myös on ollut jotain juttuja, missä on ollut tosi paljon

Mitä on öyskyinen?

Semmonen... vaihtoehtokulttuuria.

Mitä sä haluaisit tehdä tulevaisuudessa ja onko Pointin AD:na oleminen auttanut siinä?

Kyllä ehdottomasti. Mä pidän ylioppilaslehtiä tosi suuressa arvossa. Ne on akateemisesti tärkeitä, ja niissä pystyy julkasemaan semmosta matskua, mikä ei oo välttämättä kaupallisesti mahdolliseta. Pidän Pointtia tulevaisuuden kannalta tärkeenä CV:ssä, mutta en mä taita Pointtia CV:n takia.

Minkä takia sitten?

Koska se on kivaa, ja kun ei opiskele taiteellista alaa, niin se on kiva tehdä jotain taiteellista. Nyt kun opiskelee humanistista alaa, niin mä pidän tosi isona plussana sitä, että mä voin tulevaisuudessa tulla tekee ihan mitä vaan.

Tällä hetkellä en välttämättä kyllä tiiä mitä mä teen parin vuoden päästä, että mulla on vieläkin kaikki ihan auki.

Jos haluaisit nähä jonkun tietyn jutun Pointissa, mistä haluaisit, että me kirjoitetaan?

Tosi rohkeita ja yhteiskunnallista keskustelua herättäviä aiheita ylipäätää. Kyllä mä myös haluaisin nähdä Pieruperseen haastattelun ja face revealin, jos saisin päättää.

Mitä vielä haluaisit sanoa?

Mä haluun kannustaa kaikkia kirjoittamaan Pointtiin ja mainita, että mun mielestä paperi ei oo tosiaan semmonen kustannus, mistä meidän pitäisi välittää yhtään mitään. Voi olla paksumpia lehtiä mitä ikinä on ollut Pointin historiassa. Myös sen sanon vielä, että ylioppilaslehteen kirjoittaminen on erittäin tärkeää meidän maallemme.

21

Mielen päällä -hanke

Teksti: Anna-Rosa Eerikäinen

Enää ei tarvitse olla yksin

- Turun yliopiston Mielen päällä -hanke opiskelijoiden tukena

V

uosi 2020 toi tullessaan koronan ja etäopiskelun. Molemmat ovat lisänneet haasteita ja yksinäisyyttä Turun yliopiston opiskelijoiden elämään. Hieman aikaisemmin sai alkunsa myös Mielen päällä -hanke, joka lähti liikkeelle Turun yliopiston kauppakorkeakoulun kampukselta.

Moni Turun yliopiston opiskelijoista on jo tämän lukuvuoden aikana saattanut törmätä hankkeen mainostamiseen niin sosiaalisen median puolella kuin Porin ja Turun kampuksella erilaisissa hyvinvointiin liittyvissä tapahtumissa.

Mutta mistä hankkeessa on tarkemmin ottaen kysymys? Hankkeen projektityöntekijä Kaisa-Riitta Ahon mukaan hankkeen tarkoitus on juurruttaa ja tarjota matalan kynnyksen vertaistukitoimintaa Turun yliopiston kaikissa tiedekunnissa ja kaikilla kampuksilla.

”Halutaan tukea sellaisia käytäntöjä, joissa puheeksi ottaminen vaikeissakin asioissa olisi mahdollista niin, että sekä henkilökunta että opiskelijat uskaltavat ottaa aloitteen ja kertoa huolistaan. Sitten siihen löytyisi aikaa sekä kanssaihmisen osaamista niin, että huoliin osataan reagoida tilanteen vaatimalla tavalla. Tämä sitten taas mahdollistaa tiiviimmän ja yhteisöllisemmän opiskelukulttuurin. Vertaistuki, asioiden puheeksi ottaminen ja yhteisöllisyys ovat ne avainsanat.”, Aho kertoo.

Ahon mukaan hanke on saanut alkunsa Turun kauppakorkeakoulun kauppatieteilijöiden keskuudessa vuoden 2019 puolella.

”Hanke on alkujaan lanseerattu Turun kauppakorkeakoulussa 2019 kauppatieteilijöiden keskuudessa.

Tämän hankeen ”isät” ovat Samuli Tähtinen, joka on tällä hetkellä TYY:n hallituksen varapuheenjohtaja sekä toinen TYY:n hallituksen jäsen Aku Lehojärvi. Tähtinen ja Lehojärvi ovat kaksikko, jotka Turun kauppatieteiden ylioppilaiden ry:n hallituksessa pistivät tämän homman aluilleen.”

Ahon mukaan idea koettiin niin tärkeäksi, että seuraavaksi alettiin miettimään miten opiskelijalta opiskelijalle -toimintamalli saataisiin laajempaan käyttöön niin, että se voitaisiin levittää koko Turun yliopiston alueelle.

”Nyt halutaan levittää hanke Turun yliopiston kaikkiin tiedekuntiin ja kaikille kolmelle kampukselle.”

22

Opiskelijalta opiskelijalle -toimintamalli Moni apua hakeva on saattanut turhautuneena yrittää päästä ammattilaisen avun piiriin, mutta korona aikana jonot ovat pitkät ja ruuhkautuneet. Mielen päällä -hanke mahdollistaa avun saamisen nopeammin.

Apua tarjotaan tukiopiskelijoilta opiskelijoille.

Ahosen mukaan tukioppilaat on koulutettu eri tilanteisiin tuen tarjoamista varten niin, että jokainen oppilas saa tarvitsemaansa tukea eri tilanteissa.

“Hanke on kerännyt yhteen 20 tukiopiskelijaa Turun yliopiston eri kampuksilta. Heidät on koulutettu tehtävään Mieli ry:n mielenterveyden ensiavun (MTEA2) -koulutuksella. Porinkin kampuksella on tällä hetkellä kaksi tukiopiskelijaa valmiina auttamaan apua tarvitsevia.”

Aho kannustaakin myös Porin yliopistokeskuksen opiskelijoita ottamaan rohkeasti yhteyttä tukioppilaisiin tilanteen niin vaatiessa, sillä se on hankkeen kautta nopeaa ja sujuvaa.

”On tärkeää tiedostaa, että hanke ei toimi vain Turussa. Myös Porin yliopistokeskuksen opiskelijat ovat tervetulleita tämän matalan kynnyksen avun piiriin. Korostan, että siinä missä jokin muu ammattilaisten tarjoama tukipalvelu voi olla ruuhkautunut, tukiopiskelijoilla on aikaa. Siinä mielessä porilaistenkin kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä.”

Tukiopiskelija Sofia Antinin mukaan hankkeen yksi päätavoitteista on se, että mielenterveyteen liittyviä stigmoja saataisiin purettua ja opiskelijat uskaltaisivat hakea apua ennen kuin tilanne muuttuu vakavammaksi.

”Yritetään purkaa ajattelumallia, jossa ihmisiä saattaa hävettää pyytää apua tai puhua toisille mielenterveyttä koskevista asioista.”

Millaista apua ja tukea tukiopiskelijat tarjoavat?

Antinin mukaan tukiopiskelijan tehtävät ovat hankkeessa monipuolisia. Apua ja tukea saa opiskelijan tarpeista riippuen eri asioihin.

”Apua hakevasta henkilöstä riippuen voimme jutella, hengata tai käydä kahvilla. Voimme tutustua uusiin harrastuksiin, jos opiskelija on juuri muuttanut uudelle paikkakunnalle tai sitten käydä yhdessä esimerkiksi opiskelijatapahtumissa. Ihan mitä vain, mitä kaksi kaveria voisi tehdä keskenään ja mikä tuntuu mukavalta ja luontevalta. Tekemiset ovat täysin sovittavissa sen mukaan, mikä apua hakevasta opiskelijasta tuntuu itsestä parhaalta.”

Porin kampuksella toimiva tukioppilas Essi Peltoniemi lisää, että he osaavat myös tarvittaessa ohjata opiskelijoita ammattilaisen puoleen. 20:stä tukioppilaasta koostuva tukiverkko on täynnä mukavia ihmisiä valmiina auttamaan.

”On ollut henkilöitä, jotka ovat sanoneet suoraan, että he saattaisivat tarvita ammattilaisen apua, mutta he eivät halua pyytää sitä. Me voimme tukioppilaina auttaa heitä avun hakemisessa. Meillä on tosi hyviä tyyppejä tässä mukana ja myös sellaisia, jotka ovat itse kokeneet haasteita. Uskon, että pystymme samais-

”Apua hakevasta henkilöstä riippuen voimme jutella, hengata tai käydä kahvilla.”

jonka täyttämällä voi ottaa yhteyttä tukioppilaisiin.

”Meillä on tälläinen yhteydenottolomake nimellä ’Jutellaanko’, jonka täyttämällä tukiopiskelija ottaa yhteyttä. Kun lomakkeeseen kertoo ihan muutamalla lauseella, mistä haluaa keskustella, pystymme valitsemaan juuri oikean tukiopiskelijan, jonka omat vahvuudet sopivat tilanteeseen.”

Voivatko muut opiskelijat hakea mukaan tukioppilastoimintaan hanketta varten?

Kuvassa mielen päällä hankkeen projektityöntekijä Kaisa sekä tukiopiskelijat (ylärivissä vas.) Anni, Aksel ja Peppi sekä (alarivi vas.) Panyi, Emilia ja Essi.

tumaan ja tarjoamaan vertaistukea tarpeen mukaan.”

Peltoniemi painottaa myös, että koska tukea välitetään opiskelijalta opiskelijalle, avun ja tuen saanti saattaa poiketa positiivisesti ammattilaisen avusta.

”Yksi iso juttu on se, että me olemme aika saman ikäisiä kuin ne, jotka tulevat hakemaan apua.

Jos menet joskus juttelemaan psykologille, voi olla, että se ei ihan käsitä, mitä sulla on mielessä. Tuntuu, että meillä on lähtökohtaisesti paremmat valmiudet ymmärtää sitä, mitä toinen opiskelija käy läpi. Mielestäni se on todella hyvä, koska annamme vertaistukea: kuuntelemme, meille voi puhua ja olemme läsnä. Se on tärkeää varsinkin näin korona aikana, kun moni on kokenut yksinäisyyttä. Voimme myös hakea ammattilaisen apua yhdessä. On parempi tulla juttelemaan meille kuin olla mieltä painavien asioiden kanssa yksin.”

Miten apua voi hakea?

Ahon mukaan prosessi on hyvin yksinkertainen: Mielen päällä -verkkosivulta löytyy Jutellaanko -lomake,

”Lähtekää ehdottomasti mukaan! Hanke on hieno, ja vaikka tämä on eka vuosi, niin me saamme tukioppilaiden kanssa kehittää tätä toimintaa paremmaksi.

Saamme yhdessä miettiä miten tämä voisi toimia tulevaisuudessa paremmin.”, Peltoniemi kannustaa.

Aho painottaa, että hanketta on tarkoitus jatkaa ja tukiopiskelijoita on tarkoitus saada lisää myös Porin alueelle ensi vuonna.

”Kyllä, tämä hankekausi on nyt se pilotointivaihe. Osa tukiopiskelijoistamme jatkaa kevääseen ja ehkä siitäkin yli ja keväällä on tulossa uusi tukiopiskelija-rekrytointi. Jos on Porissakin kiinnostuneita, niin siihen on mahdollisuus lähteä mukaan.”

Vaikka hankkeessa on meneillään vasta pilotointivaihe, asia on tärkeä ja Peltoniemi odottaakin mielenkiinnolla sitä, miten hanke kehittyy tulevaisuutta varten ja toivoo sen tulevan tunnetuksi opiskelijoiden keskuudessa.

”Olisi tosi upeaa, jos jossain vaiheessa ei tarvitsisi kertoa kaikille, että hei tämä on Mielen päällä -hanke, vaan että kaikki fuksit ja vanhemmat opiskelijat tietäisivät siitä. Toivon, että kaikki voisivat olla tulevaisuudessa tietoisia tällaisesta väylästä ja mahdollisuudesta tuelle. Jos vaikka parin vuoden sisään olisi sellainen tilanne, niin se olisi tosi hienoa.

Toivon, että kaikki tuntisivat Mielen päällä -hankeen yhtä hyvin kuin YTHS:n palvelut.”

Jos tiedät jonkun tai itse tunnet kaipaavasi tukea tai apua, ole rohkeasti yhteydessä Mielen Päällä-porukkaan. Enää ei tarvitse olla yksin.

Täytä yhteydenottolomake tai hae mukaan kevään 2022 tukioppilastoimintaan osoitteessa www.sites. utu.fi/mielenpaalla.

23

Teksti: Amina Bechqito

Kolumni

Paperisella ylioppilaslehdellä on paikkansa digimaailmassa

P

äätöksenteossa asiat on laitettava aina tärkeysjärjestyksen. Jostain syystä ylioppilaslehdet eivät kipua kärkisijoille, kun kyseessä on ylioppilaskuntien leikkaussuunnitelmat – lehtien budjettileikkaukset ovat näissä vakiopuheenaihe. Perusteena leikkauksille on esimerkiksi se, etteivät lehdet tuota yhtä paljon hyötyä, kuin mitä niihin satsataan. Rahalle ei saada vastinetta.

Perinteisen printtilehden arvosta kinastellaan; niitä siirretään verkkoon tai pahimmassa tapauksessa koko lehti lakkautetaan. Täydellisen lakkautuksen kohteeksi vuonna 2018 joutui Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljas. Myöhemmin samana vuonna jäädytettiin Tampereen Aviisi. Vuonna 2020 Tampereella käynnistyi uusi ylioppilaslehti, joka nimettiin Visiiriksi.

Kaikkia lehtiä ei suinkaan lakkauteta, ne vain muuttavat muotoaan. Näin kävi hiljattain Suomen lukiolaisten liiton Improbatur -lehdelle, joka muuttui marraskuussa kokonaan verkkomediaksi. Viime vuosien ylioppilaslehtiä koskeneen keskustelun perusteella niiden tulevaisuus ei näytä elinvoimaiselta, ainakaan paperisessa muodossa.

Mikäli ylioppilaslehtien budjetista leikataan, ei ole resursseja tuottaa painettua lehteä. Yhtenä vaihtoehtona onkin tuottaa pelkkää verkkolehteä tai -mediaa, joka ei vie painokuluja.

Digitaalista vaihtoehtoa perustellaan usein paremmaksi, koska sen ajatellaan olevan ympäristöystävällisempi vaihtoehto paperiselle julkaisulle. Viestintäluotsin Ylioppilaslehdet 2020 -selvityksessä väitteen todetaan kuitenkin olevan ajateltua monimutkaisempi, koska tutkimusnäytöt eivät anna pitäviä perusteita kummankaan vaihtoehdon tueksi. Paperisia lehtiä ei siis suinkaan kannata tuomita ympäristösyistä – Suomessa niitä puolustavat 90%:n kierrätysaste sekä paperiteollisuuden energiatehokkuuden parantuminen.

Printtilehdet ovat myös mainostajan etu. Paperista lehteä luettaessa sisältöön paneudutaan usein paremmin kuin netissä. Suosittelenkin yrityksiä tarttumaan mainospaikasta paperisesta ylioppilaslehdestä, etenkin, jos opiskelijat ovat tavoiteltu kohdeyleisö.

Verkkolehti puolestaan tavoittaa lukijoita yliopiston ulkopuoleltakin, mutta netissä lukevilla saattaa olla

laitteessaan mainosten esto-ohjelma. Lisäksi verkossa käyttäytyminen on usein hektisempää ja jutut saatetaan vilkuilla nopeammin kuin paperilta luettaessa. Printtilehteä lukiessa lukija saa hetken rauhoittua, ja lehden voi lukea rauhassa kannesta kanteen.

Digitaalisella aikakaudella on pidetään ehkä helppona vaihtoehtona printtilehtien siirtämistä verkkoon, koska suuri osa lukijakunnasta edustaa sukupolvea, joka verkkosisältöä kovasti kuluttaa. Voisin kuitenkin väittää, ettei kaikkea silti haluta lukea verkosta – päin vastoin. Paperista sisältöä luetaan mielellään opintojen, työelämän ja vapaa-ajan sosiaalisen median kulutuksen keskittyessä verkkoalustoille. Ehkä juuri minunlaiseni ajatellaan olevan osa sitä porukkaa, joka suodattaa kaiken datan mielellään digitaalisessa muodossa. Voin kuitenkin omalta osaltani kumota kyseisen oletuksen: en halua pelkkiä verkkolehtiä, taikka lukea kaikkea verkosta. Haluan tarttua fyysiseen lehteen, jonka paperiset sivut kahisevat sormissani.

Koko lehden lakkauttaminen on luonnollisesti surkein lopputulos budjettipohdinnoille. Ylioppilaslehdet ovat merkityksellisiä erityisesti yhteisölleen. Lehti on opiskelijoiden leikkikenttä ja harjoittelupaikka, joka mahdollistaa kirjoittamisen kokeilevalla otteella. Mielestäni on hienoa, että sellainen mahdollisuus opiskelijoille opintojen aikana suodaan. Ylioppilaslehdet antavat opiskelijoille hirmuisesti sellaista kokemusta, joka näyttäytyy arvokkaana tulevaisuuden työelämässä. Yhteiskuntahistorijoitsija Jukka Kortti kirjoittaa Ylen artikkelissa (2018), että Suomen älymystön kirkkain kärki on jossain vaiheessa kirjoittanut Ylioppilaslehdessä päätoimittajana, toimitussihteerinä tai avustajana.

Vaikka ylioppilaslehdet tulee nähdä vakavasti otettavana journalistisena alustana, on niissä myös sellaista vapautta, jota ei aina työelämässä pääse toteuttamaan. Lehdet eivät ole vain uutisalustoja, vaan tuottavat vaihtelevaa sisältöä ja tuovat esille opiskelijoiden näkemyksiä ja kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin.

Lehti on ennen kaikkea aikansa kuva ja tuote, joka tuo iloa tekijöilleen vielä kauan julkaisemisen jälkeenkin.

Siksi toivon, että nykyisten elinvoimaisten ylioppilaslehtien vireä toiminta jatkuu vielä pitkään, myös paperisena.

Teksti: Rami Nummi

Elokuva-arvostelu: Hytti nro 6

Ihmistä etsimässä

J

uho Kuosmasen tuorein elokuva Hytti nro 6 perustuu löyhästi Rosa Liksomin Finlandia-palkittuun romaaniin. Ohjaaja voitti teoksellaan kakkospalkinnon eli Grand Prixin Cannesin elokuvafestivaaleilla. Tarinassa suomalainen arkeologian opiskelija Laura (Seidi Haarla) matkustaa junalla Moskovasta Murmanskiin ja saa matkakumppanikseen venäläisen Ljohan (Juri Borisov).

Aluksi Ljoha vaikuttaa sivistymättömältä ja rasittavalta. Hän alkaa välittömästi vaunuun päästyään ryypätä ja ahdistella Lauraa kysymyksillään.

Mies tuntuu vahvasti myös niin sanotun toksisen maskuliinisuuden edustajalta. Matkan kestäessä kaksikko alkaa löytää yhteisymmärrystä ja oppia toisiltaan.

Tässä mielessä elokuva muistuttaa monia matkan ja uuden ihmissuhteen yhdistäviä klassikkoja, kuten John Hustonin Afrikan kuningatarta (1951). Hieman ulkopuolinen, elämää tarkkaileva Laura alkaa vapautua, Ljohan herkkyys taas nousee esiin.

Kuten Kuosmasen edellinen elokuva, ihastusta herättänyt Hymyilevä mies, korostaa tämäkin arjen pienten asioiden ja ihmisten välisen yhteisymmärryksen merkitystä. Siinä mielessä se on kenties hyvin tärkeä ja tarpeellinen nykyisessä vastakkainasettelujen ajassa. Kerronnaltaan se on erittäin hallittu, junamatkan tunnelma ja Murmanskin karut talvimaisemat on komeasti tavoitettu. Näyttelijäsuoritukset ovat mietittyjä, mutta jättävät silti luontevan vaikutelman.

Voisi siis sanoa, että Hymyilevä mies on kerronnaltaan varsin hollywoodmainen elokuva, vaikka

se sisältää myös Hollywoodista poikkeavia ratkaisuja henkilöidensä suhteen kuvauksessa. Sen keskeiseksi teemaksi erottuu ihmissuhteiden sattumanvaraisuus ja hauraus. Teemaa ei kuitenkaan käsitellä traagisesti, vaan enemmän keveästi, ikään kuin henkilöiden tasolta. Silti tekee mieli kysyä, jääkö Hytti nro kuudelta tavoittamatta jokin syvempi, ihmisen olemassaoloa kouraiseva taso? Itselleni tuli teoksen katsottuani tällainen tunne. Toki sen on tarkoituskin olla perimmiltään varsin pienimuotoinen hyvän mielen elokuva, mutta se olisi silti voinut kehittää kerrontaansa ”vakavampaan” suuntaan varsinaisen viihteellisyyden siitä lainkaan kärsimättä. Myös dramaturgisesti leffan keskivaiheilla on hieman löysiä jaksoja.

Elokuvan Venäjä-kuvaus liittyy kotimaisen elokuvan muutenkin lisääntyneeseen kansainvälistymiseen. Hytti nro 6:ssa puhutaan pääasiassa Venäjää ja venäläisistä annetaan inhimillinen ja miellyttävä kuva, toki pientä eksotisointia unohtamatta. Tätä valintaa voinee pitää jopa rohkeana, kun ajatellaan, että Venäjän ja EU:n suhteet ovat viime vuosina jälleen kiristyneet. Toisaalta Kuosmasen elokuva välttelee tarkoituksella kaikenlaisia poliittisia kannanottoja.

Se ei sijoitu aivan nykyaikaan, vaikka Neuvostoliitto onkin jo romahtanut. Tämäkin korostaa teoksen irrottautumista ideologioista, mikä sinänsä on miellyttävä piirre. Venäläiset osoittautuvat melko samanlaisiksi kuin muutkin, vaikka kerronnassa onkin mukana kansallisia kliseitä. Toisaalta elokuva on kliseitä hyödyntävä taidemuoto.

*

Koulutettu paarma ja muita festarijuttuja

Teksti: Aleksi Olander ja Tytti Wallenius

Haastattelu on julkaistu Pointin verkkolehdessä vuonna 2016.

Koulutettu paarma ja muita festarijuttuja

V

aikka provinssit ja ruissit on jo rokattu, niin festarikesää on vielä jäljellä!

Pointti kävi tapaamassa Apulannan poikia, Sipeä, Tonia ja sitä kolmatta kaveria viime viikonlopun Ruisrockissa ja poimi teille parhaat ideat loppukesän festareita varten.

Pointti (P): Mitä kuuluu?

Toni (T): Kaikki on OK. Hyvä sun on puhuu, sä et tiedä miltä musta tuntuu.

P: Hienoa, että olette täällä Ruississa. Jos ette olisi rokkistaroja, niin mitä bändejä menisitte katsomaan tänä viikonloppuna?

Sipe (S): Mitäs kaikkea täällä esiintyy…

T: Airia.

S: Apocalypticaa.

T: Sitä mä en kyl menis kattoo. Airia vaan.

S: Sit Ismo Alankoo, en oo nähny sitä livenä aikoihin.

T: Mä en kyl menis kattoo sitäkään.

P: Olisiko teillä hyviä festarivinkkejä pienen budjetin osallistujille?

T: Meiltä löytyy tosi paljon hyviä vinkkjeä. Kannattaa tehdä sellaset bäkkäripassit itse.

P: Mitä festareilla kannattaa ehdottomasti tehdä?

T: Festareilla kannattaa… Avata bajamajan luukku sieltä takaa, ja sieltä sitten kurkistella.

P: Mitä festareilla ei kannata missään nimessä tehdä?

S: Mennä sinne bajamajaan.

P: Mikä on teidän hauskin festarimuisto?

T: No se on kyllä, kun vuonna -96 olin tulossa lavalta pois ja menossa meidän autolle ja ihmettelin että kuka hitto tuolla nurkan takana on ja…

S: Joo ei se oo hauskin juttu.

T: Nii… Sipellä oli sitten… Sellanen… Mäyräkoira päässä. Hauska festarihattu.

S: Juu. P: Mitä teidän keikkabussin jääkaapista löytyy?

S: Viinaa.

S: Joo ei tarvi ku laminointikoneen, ne ei maksa kauheesti.

T: Paitsi että meillä ei oo keikkabussia, me tultiin tolla henkilöautolla.

T: Sit vaan kattoo kaikkia sponsoreita etukäteen ja niiden logoja sitten siihen passiin.

P: Jos saisitte ottaa minkä tahansa eläimen mukaan lavalle pian alkavalle keikalle, mikä se olisi?

S: Isoimmat sponsorit kannattaa varmaan laittaa.

T: En puhu muiden kuin itseni puolesta, mutta eläinten suurena ystävänä ja niiden oikeuksista välittävänä ihmisolentona, en ottaisi mitään tuonne lavalle, siellä-

T: Sitten sellanen kassi, jossa on vaikka maikkarin

26

logo, siellä voi kuljettaa alueelle mitä vaan. Ja jos tulee jotain sanomista järkkäreiltä, ni kysyy vaan, että ottaako ne vastuun, kun maikkarin tyypit ei pääse sisään. Kiireisen näkösenä vaan menee eteenpäin, joku painava pahvilaatikko käsiin ja sit tärkeen näkösenä kuljettaa sitä johonkin. Kukaan ei uskalla ottaa vastuuta siitä, että jotkut tärkeet kamat ei ehdi ajoissa perille.

Teksti: Miko Vahekoski

Levyarvostelu

Tvärtöm - Tvärtom 2021

hän on kamala meteli ja kaikkea. Muusikoista en niin välitä.

Se kolmas kaveri, eli Mäkinen (X): Ottaisit basistin.

T: Ehkä hyttysen?

S: Tai paarman?

X: Koulutetun paarman.

P: Mikä on teidän suosikkipaikkanne Porissa?

T: Pori on meille kyllä tosi rakas paikka. Varmaan Kinon bäkkäri.

S: Tai se kävelykatu.

T: Porissa on kyllä Suomen paskahenkisin kävelykatu.

S: Mut Yyteri on kyllä upea.

P: Ehkä olette nähneet kävelykadun vain yöaikaan, valomerkin jälkeen?

T: Niin sekin voi kyllä vaikuttaa.

P: Kiitos tästä haastattelusta.

T: Niin te olitte ylioppilaslehdestä? Onko Porissa yliopisto?

P: Melkein.

T: Kiitos.

P: Haluan vielä kertoa terveiset edelliseltä päätoimittajalta. Hän kiitteli kovasti, kun soititte 2012 tai 2013 vappuna Kinossa Mato-biisin, hänen huudettuaan kyseisen kappaleen nimeä koko keikan alkupuoliskon ajan. Hän oli otettu, kun lopulta soititte sen.

X: No me ollaan mietitty et kuka se ärsyttävä kaveri oli.

J

otkut albumit kuulostavat kansiltaan. Kun ensimmäisen kerran kuulin Tvärtomin debyytin, se ei auennut. Kokonaisuus kuulosti tasapaksulta, eivätkä kappaleet juurikaan erottuneet toisistaan. Tapani mukaan halusin kuitenkin antaa levylle tilaa kasvaa ja kuinka ollakaan eräänä päivänä ymmärsin mistä siinä on kyse.

Harvinaisen ikävän työvuoron jälkeen kotiin päin kävellessäni laitoin avausraidan “Uudenvuoden aatto” soimaan ja palaset loksahtelivat kohdilleen.

Kyseessä ei ole kenties vuoden kotimainen albumi, mutta ehdottomasti sellaisen yhtyeen debyytti, jota kannattaa pitää silmällä.

Albumi on tyylillisesti twee poppia. 80-luvun lopulla suosioon noussut suuntaus, joka saavutti todellisen huippunsa 90-luvulla Belle & Sebastianinin noustua yhdeksi indien maineikkaimmista hitintekijöistä. Twee pop -lokeroa ei selkeästikään julkaisulla häpeillä, sillä pehmeät bassolinjat, ujon melankolinen lauluääni ja kimmeltävät kitarat ovat tekstikirjaesimerkkejä genrestä. Tietysti tämä kenties hieman ampuu yhtyettä jalkaan, sillä täysin oma identiteetti tuntuu toistaiseksi olevan hieman hakusessa, vaikkakin selkeästi muotoutumaan päin.

Twee popin lisäksi myös midwest emo -vaikutteet kuuluvat polveilevissa kitarakuvioissa ja yksityiskohdilla maalailevista lyriikoista.

Lyriikka onkin kenties albumin pääpainopisteitä. Sanoissa puhutaan paljon introverttiydestä ja peloista, mutta ei koskaan synkistelyn kautta.

Letkeä hälläväliä-asenne välittyy sekä musiikista itsestään että Iltariennot-kappaleen kaltaisista epävarmuuksien hyväksymistä käsittelevistä teksteistä.

Iltapäiväinen kävelyretkeni töistä kotiin läpi auringonlaskuun pukeutuvan Turun keskustan teki albumille palveluksen. Kahvi maistui vielä suussani ja vasta poltettu tupakka haisi vaatteissani.

Olin päihtynyt hyvin arkisista asioista ja allapäin.

Tässä tunnelmassa löysin albumista paljon kauneutta ja kannustusta. Hetkittäin maailma näytti aivan albumin kannelta: arkiselta, ehkä vähän tylsältä, mutta rujoudessaan rauhalliselta ja oudolla tavalla lohdulliselta. Tvärtomin debyytti ei vielä esittele maailmalle yhtä Suomen ansiokkaimmista indieyhtyeistä, mutta ainesosat ja valmistusohjeen sellaiselle. Lopun näyttää aika.

27

Tärpit

Malla - Malla Malla Malmivaaran debyyttialbu-

Leffat: Aasa Timonen Levyt: Miko Vahekoski

mi on yhtä juhlaa kun näyttelijänä tutuksi tullut artisti tuo kuultavaksi

yhdeksän

käsittä-

mättömän tarttuvaa kappaletta.

Sooninen estetiikka on mitä tilavin ja sanoitukset ovat yksinkertaisuudessaan

loistavia

sekä samaistuttavia. Tanssimusiikkia, joka kutsuu laulamaan mukana.

THE GUILTY

ja katkeileva kommunikointi luovat

(O: Antoine Fuqua)

hienon jännitteen tarinaan, jossa

Netflixin

syyllisyyden teemat ja todellisuu-

uudelleenfilmatisoin-

ti

tanskalaisesta

tä

kertoo

istuvasta

rikosjännäris-

hätäpuhelinpalvelussa poliisista

(Jake

Gyl-

sä. Fuquan ohjaus ja True Detectiven

lenhaal), joka alkaa selvittämään

luojan Nic Pizzolatton käsikirjoitus

mahdollista kaappausta puhelimessa

eivät aina yllä Gyllenhaalin raa’an

olevan uhrin kanssa. Rajattu tila

karisman tasolle.

GREEN KNIGHT

Ritarin (Ralph Ineson) kanssa, ja

(O: David Lowery)

matka kohti kunniaa ja mainetta on

Arthurilaisiin

myyttei-

hin ja tarinoihin perustuva Green Knight on puhdasta

täynnä haasteita. Vääjämättömyys, luonnon entropia ja henkinen kuolema ja uudellensyntymä ovat kantavia teemoja tässä unenomaisessa

fantasiaa

parhaalla

mah-

dollisella

tavalla.

Nuori

maiden ja mantujen. Filosofinen,

Patel)

eroottinen ja visuaalisesti lois-

suostuu kuolettavaan leik-

tava Green Knight on vuoden par-

kiin

haimpia elokuvia.

ritari

28

den kieltäminen kulkevat käsi kädes-

Gawain

(Dev

mysteerisen

Vihreän

matkassa

läpi

kunnian

tuhoamien

DUNE (O: Denis Villeneuve)

tulevaisuuden

Frank

oli

pailevat aavikkoplaneetta Dyynin

mahdoton

resursseista. Dune on pitkä, mutta

adaptoida, yrityksistä huolimatta.

ei tunnu siltä erinomaisen tahdi-

Denis Villeneuve todisti kuitenkin

tuksen ja vetävän narratiivin an-

tämän ajattelun vääräksi. Dune on

siosta. Tämä on ehkä vasta alkua,

massiivinen tarina, jossa kaukaisen

mutta mikä alku se onkaan!

pitkään

Herbertin ajateltu

scifi-eepos olevan

aatelissuvut

Iglooghost - Lei Disk

NO TIME TO DIE

Genesis

Brittiläinen tuottaja Iglooghost

(O: Cary Joji Fukunaga)

With No Teeth

on vuosien varrella tullut tun-

Daniel

Australialaisen nuoren lupauk-

netuksi eksentrisen konemusiikin

salainen agentti 007:n roolis-

mestarina. Nyt tuoreimmalla, ja

sa on yllättävä päätös yhdelle

kenties

aikakaudelle. Bond palaa elä-

eksentrisimmällä,

jul-

kaisullaan hän sukeltaa konseptuaalisuuden teellinen

maailmaan.

radiolähetys

Kuvitkertoo

vaihtoehtoisesta todellisuudesta, jossa Britteinsaarilla palvotaan

mystisiä

“Lei”

levyjä.

Puolen tunnin aikana Iglooghost johdattelee meidät tähän maailmaan

vääristyneiden

vien

ja

seesteisten

bassogroosynteti-

saattoriäänien saattelemana.

Craigin

joutsenlento

kepäiviltään historian alkaessa toistamaan itseään ja Bond

Owusu

kil-

-

Smiling

sen ensimmäinen albumi ei jätä kylmäksi. Genesis Owusu kertoo debyytillään tarinoita rasismista ja masennuksesta tarttu-

selvittämään

vimmalla mahdollisella tavalla.

kuka on kaiken takana. No Time

Musiikillisesti levy ammentaa

To Die keskittyy enemmän Bondin

vaikutteita useasta eri genres-

ihmissuhteisiin

tä. Mukana on pohjana toimivan

palaa

kentälle

kuin

spektaakkeleihin, Craigin

uran

erilaisella

suuriin päättäen

Bondina

rohkean

tavalla.

Samalla

Craig antaa uransa parhaimman roolisuorituksen

Bondin

roo-

neo-soulin lisäksi myös räppiä, kasarirokkia,

post-punkia

ja

modernia kokeellista kohellusta. Vuoden parhaita teoksia.

lissa.

29

Elokuva-arvostelu: Eternals

Teksti: Aasa Timonen

Enkelit pohtimassa ateismia Eternals on saanut kovaa kyytiä kriitikoilta. Se ei ehkä yllä omiin tavoitteisiinsa, mutta tämä ei tarkoita etteikö elokuva olisi hyvä.

K

aksinkertaiselle Oscar -voittaja Chloe Zhaolle tarjottiin Marvel Studiosin toimesta alunperin Black Widow’ta ohjattavaksi. Zhao halusi kuitenkin mieluummin ohjata elokuvan sarjakuvien kuninkaan Jack Kirbyn 1970 -luvulla luomista, supersankarisarjakuvienkin mittapuulla hämäristä hahmoista nimeltä The Eternals, Ikuiset. Jälkikäteen ajateltuna tämä ei ole mikään ihme. Suoraviivaisempi supersankarirymistely ei ehkä olisi sopinut Zhaon hiljaiseen, rauhalliseen ja maalailevaan tyyliin, kun taas Eternals on juuri hänen tyylilleen sopiva tarina.

Eternals kertoo Ikuisista, kaukaiselta Olympian planeetalta kotoisin olevista muukalaisista jotka saapuvat maahan ohjaamaan ja auttamaan ihmiskuntaa kehittymään. Heidän tehtävänsä on myös taistella deviaani -nimisiä hirviöitä vastaan. 500 vuotta sitten he saivat työnsä päätökseen ja Ikuiset jäivät odottamaan kutsua takaisin kotiinsa. Sersi (Gemma Chan) asuu Englannissa ja toimii opettajana, kun hänen ja lapsen ruumiissa olevan Ikuisen Spriten (Lia McHugh) kimppuun käy deviaani.

Sersi, tämän entinen rakastaja Ikaris (Richard Madden) ja Sprite alkavat etsiä muita Ikuisia selvittääkseen mitä Maa-planeetalla on tapahtumassa ja mikä heidän tehtävänsä todellinen luonne on.

Tämä ei ole elokuva, jonka perusjuonen voi selittää kovin nopeasti. Eternals kärsii ehkä eniten raskaasta ekspositiosta ja tahdituksesta, joka ei onnistu ujuttamaan tätä kosmista tarinatuokiota narratiiviin sulavasti. Zhao on kuitenkin kiinnostunut enemmän ohjaajana näistä hahmoista ja heidän psykologiastaan kuin tarinasta itsessään.

Kaikki Ikuiset ovat mielenkiintoisia hahmoja; Sersin rakkaus ihmiskuntaa kohtaan on suuri, mikä näkyy sekä hänen empatiassaan että kirjaimellisesti poikaystävänsä Dane Whitmanin (Kit Harrington) kanssa, mutta Ikaris on puolestaan kylmempi ihmisiä kohtaan mutta rakastaa muita Ikuisia palavasti. Phastos (Brian Tyree Henry) on hylännyt tehtävänsä ihmisten julmuuden tähden, ja sa-

30

moin on tehnyt myös Druig (Barry Keoghan), joka ei koe, että ihmisiä voisi jättää vapaan tahdon varaan. Kingon (Kumail Nanjiani) pikkuvelimäinen ihailu Ikarista kohtaan näkyy tämän näytelllessä Bollywoodissa sankarinsa roolia, Spriten kärsiessä pyytettömästä rakkaudesta Ikarista kohtaan sekä ikuisen lapsuuden tuomasta stagnaatiosta. Gilgamesh (Don Lee) ja “sodan jumalatar” Thena (Angelina Jolie) asuvat ihmisistä eristyksissä, jossa väkivahva Gilgamesh voi suojella muita mieleltään hauraalta Thenalta.

Millaista on luottaa Jumalaan ja sitten menettää uskonsa? Miten reagoit tietoon, että jokin jonka tiesit ennen olevan totta onkin valhetta? Kieltäytyminen, viha, epätoivo, mutta kenties myös uudenlainen elämänhalu: nämä ovat tunteita, joita Zhao käsittelee Eternalsissa näiden hyvin ihmismäisten jumalolentojen kautta, ja tämä on syy, miksi Eternals toimii minun mielestäni.

Suuri narratiivi on monimutkaiset nimet, ja juonikuviot ovat vain kehys Ikuisten mielenmaisemalle, joka reflektoi meidän omaamme näiden samojen kysymysten ääressä.

Zhaon vahvuus ohjaana on aina ollut hillityssä ulosannissa, jonka takana on suuria tunteita ja tämä näkyy Ikuisten kasvoilta ja heidän monimutkaisissa ihmissuhteissaan. Gemma Chanin Sersi on elokuvan sydän, Angelina Jolie näyttelee supersankaria paremmin kuin kenties kukaan muu elokuvassa, Richard Maddenin Ikaris on enemmän kuin pelkkä MCU:n versio Teräsmiehestä ja Lauren Ridloffin kuuro Ikuinen Makkari on veijarimainen mysteeri.

Ehdoton tähtihetki elokuvassa on Bryan Tyree Henryn näyttelemän Phastosin ollessa MCU:n ensimmäinen avoimesti homoseksuaali supersankari. Tämä esitetään mukavan selkeästi ja suorasti, mutta ilman että sitä alleviivataan liikaa. Vaikka nämä hahmot ovatkin tuhansia vuosia vanhoja “enkeleitä”, jotka “Jumala” on lähettänyt maahan, ovat he kuitenkin käsinkosketeltavan ihmismäisiä. Tämä on syy, miksi Eternals lopulta toimii.

Wanha ja wihainen

Perinnejuhlat perseeseen Joulu tulla jolkottaa ei ihmismieli rauhaa saa Ärsyttää ja ahdistaa silloinkin kun lahjat avaa Puuro ei maita, ei piparitkaan Pääsispä jo nukkumaan

W

anhaa ja wihaista turhauttaa joka vuosi toistuvat perinnejuhlat. Paremmin muotoiltuna perinnejuhlien perinteiset elementit. Miten ihmiset jaksavat samaa vanhaa joka vuosi? Olen kyllästynyt ja kaipaan vaihtelua.

Tylsintä tylsyyttä on saman kaavan toistaminen: leivotaan pipareita, mennään kirkkoon, avataan lahjat, kuunnellaan joululauluja ja katsotaan jouluohjelmia. Ainoat yllätykselliset elementit joulussa ovat lahjat. Tai oikeastaan eivät ole: kun lahjaksi saa kymmenen vuotta putkeen pyjamasetin, kylpytakin ja kolme rasiaa pandan suklaakonvehteja, on kuusen alla vaikeaa näytellä yllättynyttä.

Joulua markkinoidaan rentona, rauhallisena ja kiireettömänä yhdessäolon aikana. Voin kertoa teille joulun salaisuuden: sitä se ei todellakaan ole. Mikäli haluat pitää kiinni perinteikkäästä ohjelmasta sekä kaikista jouluvalmisteluista, olet todennäköisesti pääpäivänä palanut yhtä loppuun kuin joulupuuro kattilan pohjaan. Realistinen aattoon valmistautuminen tulisi aloittaa keskimäärin heinäkuun tienoilla, jotta todellinen joulun rauha toteutuisi.

Perinteisen joulunvieton kritisoiminen voi herättää monissa vihastuttavia tunteita. Yhdeksi tärkeäksi piirteeksi koetaan usein yhteenkokoontuminen perheen ja läheisten kanssa. Tai voi olla, että perinteisen joulupöydän antimia kartetaan koko vuoden, jotta

niitä voi herkutella vihdoin joulupöydässä. Ymmärtäähän sen - kyllä wanha ja vihainenkin välittää sekä läheisistään että lanttulaatikosta. Väitän kuitenkin, että jokaisessa joulunviettokokoonpanossa on joku, joka kaipaisi vaihtelua. Joka vuosi toistuvia perinteitä voi olla kuitenkin vaikea lähteä sörkkimään, jos niihin kasvanut kiinni koko ikänsä.

Viime vuosina epätoivottua vaihtelua valkean joulun säähän on tuonut pimeys ja loskasää.

Wanhuksen lahjatoive olisikin tänä vuonna kengänpohjissa narskuva pakkaslumi. Lisäksi kannustan kaikkia kokeilemaan jotain uutta: lähde perheen kanssa ulkomaille, vaihda joulukinkku intialaiseen tai jätä kuusi metsään kasvamaan. Kuivuneita neulasia on muutenkin ärsyttävää nyppiä lattialta, muovikuusi pilaa maapallon ja vie ylimääräistä tilaa varastosta ainakin 320 päivää vuodessa.

Joulutunnelmoinnilta on kuitenkin vaikea välttyä, vaikka sitä ei edes haluaisi viettää. Silmät on vaikeaa sulkea jo marraskuussa katukuvan täyttäviltä joulumainoksilta ja korvat kauppakeskuksen joulurallatuksilta. Jos olet kuten wanhus ja valmiiksi lopen kyllästynyt jouluun, tee siitä itsesi näköinen. Muita kannustan pohtimaan, toistatko samoja perinteitä vain siksi, koska niin on aina ollut. Aloita itsesi näköisen joulun rakentaminen esimerkiksi valitsemalla tulevaan joulupöytään ruokia, joista oikeasti pidät. Ihan vaan vaihtelun vuoksi.

30

Hei, mitä sä teet siellä?!

Tule ennemmin mukaan toimituskuntaan. Ota rohkeasti yhteyttä sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa: pointti.lehti@gmail.com @pointtilehti Pointti - Porin ylioppilaslehti