Pointti 2-2019

Bullet Journal / Pienpanimot testissä / New York -kuvareportaasi

pointti.

2/2019 Porin ylioppilaslehti

Teksti: Aleksi Olander

Pääkirjoitus

Lomailevia opiskelijoita, onko heitä?

O

piskelijoiden oikeus lomaan on ollut heinäkuun alkupuolella mielipidekirjoitusten, kannanottojen ja vastineiden kuumana aiheena. Aihetta on ollut mielenkiintoista seurata, mutta tässä(kin) tapauksessa keskustelu on ollut monilta osin kaikkea muuta kuin hedelmällistä. Sen sijaan, että olisi pyritty aidosti ymmärtämään vastakkaista mielipidettä, on keskitytty toinen toistaan nokkelampien Twitter-sutkautusten tai satiiristen mielipidekirjoitusten laatimiseen. Kohun laannuttua harva enää kaikkien kärjistyksien jälkeen muistaa, mistä oli alun perin kyse.

Tässä tapauksessa kyse oli siitä, että opiskelijat ovat uupuneita. Se on fakta. En ole kuitenkaan varma johtuuko uupumus suoranaisesti opiskelemisen kohtuuttomasta raskaudesta, vai ovatko opinnot vain yksi osa suurempaa yhteiskunnallista ongelmaa. Opiskelijoita ja korkeakouluja on valtava määrä erilaisia, joten on hankalaa puhua muiden kuin itseni puolesta. Opiskelijan lukukausi Turun kauppakorkeakoulussa koostuu neljästä kuuden viikon periodista, joiden välissä on lomia ja tenttiviikkoja. Opintojen alkuvaiheessa luentotahti on intensiivinen ja suuri osa viikosta voi helposti kulua yliopistolla istuessa, mutta myöhempinä opiskeluvuosina yhä suurempi osa työstä tehdään itsenäisesti omista aikatauluista riippuen silloin, kun opiskelijalle parhaiten sopii.

En ole kokenut opintojen, töiden ja lomailun yhdistämistä kovin vaikeaksi yhtälöksi. Ei se aina helppoakaan ole ollut, mutta tuskin täyttä työviikkoa tekevän, korkeakoulutetun elämä

sen helpompaa on. Ehkä jotkut käyttävät opiskeluun täyden työviikon verran aikaa viikossa viiden vuoden ajan, eivätkä ehdi lepäämään lainkaan, mutta uskoakseni useimpien opiskelijoiden tilanne ei onneksi ole näin tiukka. Suuri osa vuodesta on opintojen kannalta niin kevyttä aikaa, että opiskelija voi oman harkintansa mukaan käyttää siitä esimerkiksi osan lomailuun ja osan työntekoon.

En voi kuitenkaan väittää, etteikö opiskeluaikani olisi ollut kuormittavaa ja stressaavaa, enkä ihmettele, että opiskelijoilla on paljon mielenterveysongelmia. Opiskelijan ei tarvitse olla yli-ihminen, mutta sellainen moni yrittää olla. Vaikka opiskelijoiden vaatimukset ovat tiukentuneet ja yliopistoista halutaan maistereita pihalle mahdollisimman nopeasti, eivät valtiovallan vaatimukset aja opiskelijaa väistämättömään masennukseen.

Syyt suorituspaineisiin tulevat vielä vahvemmin jostain muualta: kavereilta, vanhemmilta, somesta tai oman pään sisältä.

Monen opiskelijan elämään ei kuulu itsensä etsiminen ja kokeileminen, vaan elämä on määrätietoista suorittamista kohti jotain päämäärää.

Tämä päämäärä valitaan yhä nuorempana, vaikka ei olla ihan varmoja miksi sitä edes tavoitellaan.

Koska niin kuuluu tehdä? Koska joku odottaa minulta jotain? Koska odotan itseltäni jotain?

Opiskelijan tulee etsiä itselleen sopivia keinoja oman elämänsä tasapainottamiseen, jotta elämästä pystyy aidosti nauttimaan. Tässä lehdessä käsitellään myös näitä teemoja. Istu siis alas, ota rento asento ja lue Pointti.

3

Sisällys Alumnikolumni........................................................5 Pimeän viinan jäljillä...............................................6 Bullet Journal.......................................................8 Akateeminen wappu 2019...............................................12 Esittelyssä Heikki Hesso - yliopistokeskuksen oppilaitospastori......14 Tärpit...............................................................16 Pienpanimot testissä.................................................18 Levyarvostelu........................................................20 Elokuva-arvostelu....................................................21 Sohvahumanistit......................................................22 New York -kuvareportaasi.............................................24 Mielenrauhaa joogasta................................................30 Vanha ja vihainen....................................................31

Lassi ja Aleksi maistelivat porilaisia oluita. s. 18

Terveiset New Yorkista. s. 24

Wabu ei lobu. s. 12

Pointerin puheenjohtaja kävi lämpöjoogassa. s. 30

Toimitus: Pointer ry / Pointti / PL28101 pointti.lehti@gmail.com / www.porinylioppilaslehti.com Päätoimittaja: Aleksi Olander / Taitto: Aapo Nissi Tekijät: Jani Wahlman, Sara Heino, Heini Rosenholm, Anna Kankaanpää, Juho Virtanen, Lassi Sirén, Tytti Wallenius, Miko Vahekoski, Atte Timonen, Anna Kimpimäki, Marika Österlund, Markus Ketola ja Ville-Veikko Päivömaa Kannen kuva: Aapo Nissi ISSN 1799-6627 / Painopaikka: Plusprint / Julkaisija: Pointer ry

Teksti: Jani Wahlman

Alumnikolumni

Hyvinvoinnin paikkaussarja sinulle, ihminen

S

itsien jälkimainingeissa tulee melko usein todettua tempauksen tuottaneen pahoinvointia. Harvemmin tulee ajateltua, että sitsikulttuuri – ja opiskelijayhdistystoiminta yleisesti – ovat myös mainio ja tärkeä hyvinvoinnin rakennuspalikka.

Hyvinvointi on laaja käsite. Yksi sen merkittävä kulmakivi on sosiaalinen kanssakäyminen. Opiskelijayhteisö, kurssiryhmä ja ainejärjestö ovat tärkeässä roolissa. Kaveriporukka voi pitää pinnalla ahdingossa.

Yhteenkuuluvuuden tunne on tärkeää.

Bileet voivat tosin olla myös pakokeino ahdingosta. Aikataulut pettävät, elämän rytmi muistuttaa villeintä off-beat jazzia ja samoilla silmillä paahdetaan riennosta toiseen. Sitten otetaan hieman sosiaalista eskapismia laastariksi. Taas jaksetaan paahtaa, tai niin itselle uskotellaan.

Rikkihän siinä ihminen lopulta on.

Tarjoan kolmiosaista paikkaussarjaa. Sekin on vain laastari kerta-annoksina nautittuna, mutta sitsien jälkeisen aamun vissyä ja pizzaa huikeasti parempi tavaksi iskostettuna. Paikkaussarja on lepo-rytmi-MIT.

Lepo. Tällä hetkellä kova trendi. Isot nimet hehkuttavat levon ja palautumisen tärkeyttä. Hyvä, koska isoja nimiä kansa uskoo.

Silmämunani heittävät kaksoisvoltin kerien, kun luen hallituksen tekevän tasavaltaa koskevia isoja päätöksiä kymmenen tuntia yön puolelle venyneissä kokouksissa. Ei takuulla tule niin hyviä päätöksiä, kuin hyvin levänneenä.

Hyvin levänneenä on parempi kaveri, opiskelija, ammattilainen, veronmaksaja, äiti, isä, sisko, veli, punkkari, astronautti, syväporaaja, ydinfyysikko. Pokeriammattilainen, kukkien kastelija, kellarivaras, pihvinkääntäjä…you name it.

Taikasana hyvään lepoon: Rauhallinen rytmi.

Sängystä ylös samaan aikaan, aina nukkumaan samaan aikaan. Okei, sitsit tekivät poikkeuksen.

Illalla kirja käteen tai piilosta pojan kanssa.

Somet, iigeet ja ööguut kiinni, pois, pois. Kun asennan uuden sovelluksen, poistan heti siltä kaikki mahdollisuudet keskeyttää minut ja leppoisasti soljuvan rytmin.

Aamulla puuroa nassuun, ehkä jotain lukemista ja töihin. Tai viikonloppuna taas piilosta pojan kanssa.

Äh, harmaa arki. Ei, vaan levon pelastava rytmi! Vakaa maa, jolta aina silloin tällöin voi – ja jaksaa - ponnistaa johonkin uuteen ja erilaiseen. Vakaa maa, josta käsin maailman kiihtyvän muutoksen voi ottaa vastaan ilman, että uhkaa natista liitoksissaan.

MIT. Massachusetts Institute of Technology? Ei, vaan tässä tapauksessa Most Important Task.

Mikä on tärkein asia, joka sinun tulee tänään tehdä? Tee se!

Unohda kaikki muu, kunnes olet saanut tärkeimmän tehdyksi.

Neljä sivua gradua, jonkin kurssityön osa, ehkä nopeuskestävyyslenkki. Ajattele MITiä myös pitkällä tähtäimellä: Mikä on tärkeintä viikkotasolla, kuukaudessa, tämän vuoden aikana, viiden vuoden tähtäimellä? Elämässä yleensä?

Mitkä valinnat vievät sinua kohti sitä päämäärää, johon haluat? Sinne kun ei sattumalta usein ajelehdita.

Tee ensin levosta tärkein tavoitteesi. Siihen auttaa rytmi, ota se haltuun. Älä mene koko ajan laukalla. Ota enemmän chilliä. Muista silti pitää myös sitsit kalenterissa.

Mikä on tärkein asia, joka sinun tulee tehdä tänään?

Kirjoittaja on Porin yliopistokeskuksen alumni, FM, KTM, ja työskentelee hallintopäällikkönä aina niin tärkeiden työkyky ja -hyvinvointiasioiden äärellä Motivirellä.

5

6

Teksti: Anna Kimpimäki, Aleksi Olander

Pimeän viinan jäljillä

Pimeän viinan jäljillä - Salakapakat Porissa kieltolain aikaan 1919-1932

K

joko kotona, tai salakuljetettiin saaristosta Kokemäenjokea pitkin esimerkiksi savusilakoiden mukana. Viinanhimo Porissa oli kova, eikä tarjonta kyennyt vastaamaan kysyntään, joten pirtua alettiin hankkia myös meriteitse ulkomailta.

- Kapakat ovat aina tarjonneet pakopaikan arjesta ja vastuusta. Ne ovat sosiaalisia kohtaamispaikkoja, joissa vieras saa hetken omaa aikaa. Suomalainen alkoholikulttuuri on onneksi hieman monipuolistunut kieltolain ajoista, mutta humalahakuisuus on aina ollut osa kulttuuriamme. Kuten nykyään ravintoloita, oli salakapakoitakin moneen makuun. Salakapakoissa kävi ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista, sukupuolesta tai iästä riippumatta.

Salakapakat graduaiheena ei ole helpoin mahdollinen, sillä nimensä mukaisesta tiedot näistä kapakoista on pyritty pitämään salassa jo sata vuotta sitten.

- Päälähteenäni käytän Turun kansallisarkistosta löytyviä Porin poliisilaitoksen tutkintapöytäkirjoja, raportteja ja pidätystietoja. Kieltolaista on tehty melko paljon tutkimusta jota olen hyödyntänyt. Myös sanomalehtiarkistoista löytyy vanhoja uutisia ja mielipidekirjoituksia salakapakoihin liittyen, Milla kertoo gradun aineistonhankinnasta.

Millan tavoitteena on saada gradu valmiiksi kieltolain alkamisen satavuotisjuhlavuonna, 2019.

Juhlavuoden kunniaksi Satakunnan museo järjestää Janoisten jäljillä -kävelykierroksia, joissa tutustutaan Porin ravintolakulttuurin historiaan.

- Gradun tutkimusaiheeksi kannattaa ehdottomasti valita sellainen aihe, joka on itselle kiinnostava tai tärkeä. Silloin gradun tekeminen on mielenkiintoista, mikä johtaa parempaan lopputulokseen, Milla ohjeistaa graduaihetta miettiviä.

ulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman pro gradu -tutkielmien aiheet voivat olla lähes mitä tahansa omista mielenkiinnon kohteista riippuen. Vuosien varrella graduja on tehty esimerkiksi pakohuonepelien historiasta, superpesisseurojen sosiaalisen median käytöstä ja Ulvilan Harjunpään kyläyhteisön vaiheista 1910-luvun lopulla.

Milla Hautaojan gradun aiheeksi valikoitui salakapakat Porissa kieltolain aikaan, vuosina 19191932. Vaikka alkoholia ei saanut ostaa kaupoista tai ravintoloista luvallisesti, kansa ei suinkaan raitistunut kertaheitolla. Sen sijaan viinan käyttö lähti monin paikoin täysin lapasesta, ja laittomia alkoholin myynti- ja nautiskelupaikkoja pantiin pystyyn ihmisten koteihin, kellareihin, ravintoloihin ja kahviloihin.

- Olen asunut ikäni Porissa ja halusin tutkia gradussani jollain tavalla Porin paikallishistoriaa. Minua ei kiinnosta ihmisten historian loistokkaat tähtihetket, vaan mieluummin tutkin synkempien aikojen tapahtumia ja niiden seurauksia. Kieltolaki on laaja aihe, joten erityisesti salakapakoihin keskittyminen tuntui hyvältä graduaiheen rajaukselta, Milla kertoo.

Kieltolain aikaan alkoholin käyttö lisääntyi huomattavasti, mikä johti myös rikollisuuden lisääntymiseen. Sekä miehet että naiset salakuljettivat, myivät, ostivat ja käyttivät laittomia päihteitä. Porissa oli paljon salakapakoita, erityisesti yksityisasunnoissa.

Niiden valvonta oli vaikeaa: hyvänä esimerkkinä eräs Isolinnankatu neljässätoista sijainnut salakapakka, joka toimi vuosia silloisen poliisiaseman vieressä.

Kapakat toimivat koodikielellä. Kovalla teellä tarkoitettiin teehen ja sokeriin sekoitettua pirtua, ja plörö oli pirtulla terästetty kahvi. Pirtu valmistettiin

7

Teksti: Heini Rosenholm

Bullet Journal

Bullet Journal - elämä selkeämmäksi piste kerrallaan

Kannamme maailmaa ja sen murheita mukanamme.

Puhelin piippailee. Huomiomme hyppii ympäriinsä kuin viisivuotias villikko, jonka on vaikea keskittyä.

Kilpailevia älypuhelinsovelluksia julkaistaan jatkuvasti. Kokeilemme yhtä jonkin aikaa ja siirrymme seuraavaan. Tallennustila on hupenemassa sekä puhelimestamme että päästämme. Kirjakaupan käytävillä otsikot kirkuvat erinomaisia konsteja, joilla kukin voi kehittää elämäänsä. Olemme kiinnostuneita vinkeistä, joilla saada kaikki paremmin hallintaan. Entäpä jos yksien kansien välistä löytyisi kaikki tieto, mitä oman elämän hienosäätämiseen tarvitsee?

Bullet Journal -metodiksi kutsutaan amerikkalaisen Ryder Carrollin kehittelemää ja nimeämää muistikirjamenetelmää, jonka tarkoitus on tukea keskittymiskykyä. Alkuun pääsemiseksi uusi ”bujoilija” tarvitsee vain tyhjän muistikirjan ja kynän. Muistikirjaan laaditaan tulevaisuus-, kuukausi- ja päivänäkymät eli lokit sekä lisäksi seurantasivuja, miellekarttoja ja muistiinpanoja, kukin omien mieltymystensä mukaisesti. Jokaisen aukeaman otsikko lisätään alkusivuilla sijaitsevaan sisällysluetteloon, josta muistiinpanot löytyvät jälkeenpäin.

Tärkein Carrollin mukaan on päiväloki, johon yksinkertaisimmillaan kirjoitetaan ranskalaisin viivoin kaikki ajatukset, tehtävät ja tapahtumat, joita pitkin

Alkuun pääsemiseksi uusi ”bujoilija” tarvitsee vain tyhjän muistikirjan ja kynän.

8

Bullet, suomeksi luoti

päivää tulee mieleen. Päivälokista ei-kiireelliset tehtävät ja kuluvan kuukauden tapahtumat siirretään kuukausilokiin ja myöhemmäksi ajankohdaksi siirrettävät tehtävät merkitään tulevaisuuslokiin. Olennaista on pohtia, mitkä tehtävät listalla ovat tärkeitä ja mitkä taas mahdollista karsia sieltä.

Teknologian välityksellä metodi on levinnyt Yhdysvaltojen ulkopuolelle, myös Suomeen. Facebookin suljettu Bullet Journal Suomi -ryhmä on perustettu joulukuussa 2015. Tällä hetkellä yhteisössä on mukana hieman alle 10 000 jäsentä. Porin kävelykadulla niin sanotun luotipäiväkirjailmiön laajenemisesta osoituksena ovat Suomalaisen kirjakaupan valikoimiin lisätyt pistemuistikirjat, tussit ja koristeelliset washi-teipit. Tubettajien videoiden ja Instagramin kuvien kautta voi seurata harrastajia, jotka esittelevät kauniita, lähes täydellisiä, Bullet Journal -taiteiluitaan. Bujoilussa ei kuitenkaan ole kyse kauniista tekstauksesta tai täydellisen suorista viivoista vaan ytimekkäistä ja selkeistä muistiinpanoista, mihin bullet, suomeksi luoti, viittaa.

Henkilökohtaisesta hankkeesta Youtuben menestystarinaksi Kirjailijana ja digitaalisten tuotteiden suunnittelijana työskentelevän Carrollin menetelmä kehittyi hitaasti, aluksi hänen omiin tarpeisiinsa. Viime vuonna ilmestyneessä teoksessaan Bullet Journal -metodi (Otava, 2018) hän paljastaa, että hänellä todettiin lapsena keskittymishäiriö eli ADD, eikä hän saanut vaikeuksiinsa tukea, jota olisi tarvinnut. Järjestelmällisyys oli Carrollille vaikeaa, sillä hänen ajatuksensa harhailivat, mutta keskittymistai-

9

don saavuttaminen kiinnosti häntä.

Alkuvaiheen jälkeen Carroll alkoi kehittää metodiaan myös muita varten. Ensimmäisen kerran hän esitteli sitä ulkopuoliselle vuonna 2007. Ennen kuin metodi herätti suuremman yleisön kiinnostuksen, Carroll ehti menettää jo luvatun työpaikan, käydä lukuisissa työhaastatteluissa ja löytää itsensä eräänä aamuna vettä täynnä olevasta makuuhuoneesta, lähes kaikki omaisuus turmeltuneena. Sitkeydellä Carroll taisteli eteenpäin, opiskeli iltaisin verkkosivujen suunnittelua ja vei metodinsa nettiin. Toukokuussa 2015 hän julkaisi Youtube-kanavalla videonsa How to Bullet Journal, joka on tähän mennessä kerännyt 9,9 miljoonaa näyttökertaa. Carroll on ilokseen havainnut, että menetelmä on tukenut kaltaistensa keskittymishäiriön kanssa kamppailevien ihmisten pärjäämistä.

Karsimisen kautta kohti rauhaa ja omannäköistä elämää Carroll esittää, että diagnosoidut keskittymiskyvyttömät eivät ole ainoita, jotka pärjäävät huonosti nykyajan kiireisessä elämänmenossa. Myös muut ihmiset kärsivät vaikeudesta keskittyä ja syynä siihen on Carrollin mielestä teknologia. Bujoilussa käytetty muistikirja tulee olla niin sanottu perinteinen, ei-digitaalinen, muistikirja, jolloin ihminen saa tauon tietokoneiden ja älypuhelinten aiheuttamista häiriöistä.

Suomessa keskittymisestä on puhunut paljon Helsingin yliopiston aivotutkija Minna Huotilainen, joka on viime vuosina ollut mukana kirjoittamassa kirjoja aivoista, oppimisesta ja keskittymisestä. Hän on kirjallisuudessaan hyödyntänyt käsitettä ADT, jonka amerikkalainen lääkäri Edward M. Hallowell toi 1990-luvulla mukaan keskusteluun. ADT-ihmisellä tarkoitetaan tauotta työskentelevää ylivirittynyttä henkilöä, jolla kiire ja monien asioiden yhtäaikainen käsittely näkyvät aivoissa, erityisesti muistin toiminnassa.

Liian monien asioiden hallinta on haasteellista ja siksi välillä on hyvä karsia. Karsiminen vaikuttaa olevan tänä päivänä jonkinlainen villitys.

Tehtävälistan karsimisen kanssa samanaikaisesti on ollut esillä tavaroiden karsiminen. Suomessakin moni tuntee japanilaisen Marie Kondon teokset, joissa hän rohkaisee ihmisiä luopumaan materiasta, joka ei tuota iloa. Carroll tai Kondo eivät kumpikaan puhu pohjimmiltaan pelkästään tavaroista tai tehtävälistoista, vaan he ohjaavat ihmisiä tavoittelemaan ihanne-elämäänsä.

Karsimisessa on kyse elämästämme. Mitä tavaroita haluamme elämäämme ja millä asioilla haluamme täyttää kalenterimme? Karsiminen ja säilyttäminen ovat kumpikin valintoja. Kun karsimme kalenteristamme häiritseviä menoja, vapautuu tilaa asioille, jotka ovat oikeasti meille merkityksellisiä.

Jokaisella meistä on aikaa ja voimme käyttää sitä mihin haluamme.

10

Kirja-arvostelu

Teoksen nimi: Bullet Journal -metodi Kirjailija: Ryder Carroll Julkaisuvuosi: 2018 Kustantaja: Otava Alkuperäisteos: The Bullet Journal Method (2018) Suomennos: Julia Kellums Sivumäärä: 307 ”Jäsennä menneisyytesi, järjestä nykyisyytesi ja suunnittele tulevaisuutesi” lukee ylväästi Ryder Carrollin viime vuonna ilmestyneen teoksen kannessa. Mustalla pohjalla näkyy kultaisia laineita. Kultaiset ja valkoiset tekstit erottuvat selkeästi mustalta taustalta. Carroll on näpytellyt kokoon kolmesataasivuisen teoksen metodistaan, jonka tarkoitus on olla elämää yksinkertaistava ja selkeä.

Kansikuvan suunnittelun valinnoissa tässä on onnistuttu, mutta varsinaisessa tekstissä olisi tekijä voinut harjoittaa samaa karsimista, jota hän innostaa lukijaa tekemään muistikirjassaan tehtävälistojen kohdalla. Kirjassaan Carroll käsittelee vuorotellen omia ja muiden kokemuksia, kirjallisuutta ja tutkimusta. Hän on jakanut oppaansa viiteen osaan ja hänen tarkoituksensa on edeltä luku luvulta syvemmälle aiheeseen.

Teoksensa ensisivuilla Carroll kertoo menneisyydestään ja vaiheista, jotka johtivat siihen, että Bullet Journal -tuotemerkki alkoi kiinnostaa miljoonia ihmisiä. Se onkin

teoksen mielenkiintoisin osuus. Oppaaseen mahtuu mukaan runsaasti kuvauksia siitä, kuinka bujoilu on muuttanut sitä kokeilleiden ihmisten elämää.

Valitettavasti Carroll yrittää mahduttaa yhteen kirjaan kaiken mahdollisen, vaikka hän olisi voinut jakaa sisältöä useampaan teokseen.

Laajan kokonaisuuden takia lukijan ei ole mahdollista saada kaikkea irti ensimmäisellä lukukerralla, vaan teksti vaatii uusintalukemista.

Suosittelen aloittelijalle ensisijaisesti tutustumista Carrollin opastusvideoon How to Bullet Journal, jonka kautta saa neljässä minuutissa käsityksen siitä, mitä harrastuksen aloittamisessa tarvitsee tietää. Teokseen kannattaa tutustua rauhassa ja kiirehtimättä siinä vaiheessa, kun on testannut bujoilua hetken aikaa omassa arjessaan. Tärkeintä Carrollin kirjassa on, että se rohkaisee pitämään kiinni omannäköisestä elämästä ja tekemään joka päivä valintoja sen eteen.

11

Akateeminen wappu 2019

Kuvat: Anna Kankaanpää

12

Kiitos wapusta!<3

13

Haastattelu

Teksti: Sara Heino

Esittelyssä

Heikki Hesso – Yliopistokeskuksen

H

oppilaitospastori Miten työssäsi autat näissä ongelmissa?

eikki Hesso on 31-vuotias Laviasta kotoisin oleva teologian maisteri. Hän aloitti vuonna 2018 työnsä oppilaitospastorina, joka on uusi virka yliopistokeskuksella. Oppilaitospastorin työnkuvaan kuuluu opiskelijoiden ja henkilökunnan henkisen ja hengellisen hyvinvoinnin tukeminen, jota tehdään luottamuksellisten keskusteluiden, ryhmätapaamisten ja palvelunohjauksen kautta. Oppilaitospastori pyrkii olemaan läsnä siellä missä opiskelijatkin ovat, joten Heikkiin on voinut törmätä kuluneen vuoden aikana eri yhteyksissä. Oppilaitospastori on olemassa kaikkia opiskelijoita varten, kuului sitten seurakuntaan tai ei.

Oppilaitostyössä yritämme muistuttaa siitä, että koko maailmaa ei tarvitse eikä voi rakentaa kerralla valmiiksi.

Joskus saatetaan pohtia ihan perusarkea: syödäänkö riittävästi, liikutaanko ja tehdäänkö kivoja asioita opiskelun ja työn vastapainoksi. Lisäksi yritän muistuttaa, että ihmisen arvo ja elämän merkitys ei ole suorituksissa, opintopisteissä tai arvosanoissa vaan jossain ihan muussa.

Miten oppilaitokset pystyisivät enemmän auttamaan opiskelijoita heidän ongelmissaan?

On hyvä kuunnella opiskelijoita siinä, mitkä hallinnolliset tai opintopolkuihin liittyvät asiat ei toimi ja miten näitä asioita voitaisiin parantaa. Tässä opiskelijajärjestöt ja oppilaitokset ovat mielestäni olleet hereillä. Toinen asia on riittävien opiskelijahuoltoresurssien turvaaminen ja tuen antaminen. Kolmantena yleinen huolenpito toisista, voi kysyä toiselta mitä kuuluu, katsoa ettei kaveri jää yksin ja suhtautua lähimmäiseen hyväntahtoisesti.

Työssäsi oppilaitospastorina minkälaisia opiskelijoiden hyvinvointiongelmia kohtaat?

Ongelmat ovat erilaisia, osa liittyy jaksamiseen, elämässä on saattanut tapahtua jotain, joka syö henkisiä voimavaroja. Osa liittyy suoraan opiskeluihin - kiire ja ohjeistuksen puute tai ohjeiden hankala löytäminen saattavat aiheuttaa stressiä. Myös taloudelliset huolet nousevat joskus esille.

Onko sinulla neuvoja opiskelijoille heidän hyvinvointinsa avustamiseksi?

Mitkä koet isoimmiksi ongelmiksi?

Muista levätä, liikkua ja syödä sillä ihminen ei ole kone.

Tavallinen riittää ja muista että olet arvokas ja ainutlaatuinen omana itsenäsi.

Kiire sekä levon ja palautumisen vähäisyys. Suorituspaineet.

14

-osa L e f f a t B i s s e t M u s a t S. 16-32

Levyt

T Ä R P I T

Teksti: Miko Vahekoski

LEVYT Weyes Blood - Titanic Rising Weyes Bloodin 60-luvun psykedeliaa mukailevat kappaleet yhdistettynä upottavan meditatiiviseen tuotantoon tekevät Titanic Rising-albumista yhden vuoden suurimmista menestystarinoista. Positiivinen tunnelma ja pohdiskelevat sanoitukset tekevät teoksesta täydellisen kesälevyn.

Little Simz - GREY Area Räväkkä ja peribrittiläinen Little Simz tarjoilee kolmannella kokopitkällä levyllään riimien ja flown taukoamatonta ilotulitusta jazz-mausteilla. Albumin sanoitukset ovat eläväisiä ja niissä käsitellään aiheita laidasta laitaan, naisen asemasta hip hop-kulttuurissa Venom-biisissä omaan kuolevaisuuteen Flowers-päätösraidassa. Mukaansatempaavaa tykitystä, joka pakottaa ajattelemaan.

Tyler, the Creator - IGOR Vuoden 2017, jo klassikoksi tituleeratun, Flower Boy-projektin jatko-osalla Tyler pureutuu rakkauden konseptiin IGOR-hahmon kautta. Tällä kertaa räppääminen jää taka-alalle artistin viedessä musiikkiaan neo-soulin maailmaan. Jo edelliseltä albumilta tuttua värikästä psykedelia-vaikutteista tuotantoa hyödynnetään koruttomammalla ja riisutulla tavalla, mikä korostaa Tylerin sanomaa rakkaudesta ja sen lopusta.

16

Teksti: Atte Timonen

Leffat

VICE (ohj. Adam McKay)

LEFFAT

AVENGERS: ENDGAME (ohj. Anthony & Joe Russo) Megaspektaakkelina mainostettu Endgame oli juuri sitä; eeppinen, koko Marvel- elokuva universumin kattava paraati oman onnistumisensa kunniaksi, ja samalla katsaus kymmenen vuoden aikana rakennettuun tarinaan ja sen vaiheisiin. Kaikki sankarit eivät selvinneet elossa kotiin, eikä kaikki katsojat ilman nenäliinoja.

Komediaa, draamaa ja elämänkertaa sekoittava Vice on kertomus Yhdysvaltojen entisen varapresidentti Dick Cheneyn matkasta vallan kahvaan. Christian Bale loistaa pääroolissa, joka ei kertaakaan tee Cheneysta parodisoitua hirviötä eikä myöskään myötäile tai pehmoile tämän tekojen hintaa, josta me yhä maksamme.

Ajankohtainen.

SHAZAM! (ohj. David Sandberg) Supersankarileffa jonka jälkeen tuntui siltä, kuin ei olisi nähnyt supersankarileffaa aikoihin. Orpopoika Billy Batson sanoo taikasanan ja muuttuu Shazamiksi, mahtavaksi sankariksi. Lasten voimattomuus ja kärsimykset sekä perheen löytäminen vahvoina teemoina, mutta hauskanpitoa ja supersankariuden huumaa ei unohdeta.

JOHN WICK 3: PARABELLUM (ohj. Chad Stahelski) Keanu Reevesin mestarimurhaajan saagan kolmannessa osassa haasteet senkun kasvavat.

Wickin kamppailu valtavaa, kasvotonta ja kaikenkattavaa rikollisjärjestöä vastaan peilaa kamppailua niin kapitalismin kuin menetyksen surun kanssa. Vuoden paras toimintaelokuva, jossa on sydäntä ja fiksua sisältöä.

US (ohj. Jordan Peele).

Kauhun uusi mestari Jordan Peele lyö nyt toisen kunnarinsa. Perheen loman katkaisee murhanhimoisten kaksoisolentojen hyökkäys, jotka haluavat “vapauttaa itsensä”. Koti-invaasio-subgenre kohtaa subtekstin etuoikeudesta, joka on rakennettu toisten sorrolle.

17

Pienpanimot testissä

Alustus: Juho Virtanen Arvostelijat: Lassi Sirén, Aleksi Olander

Taidetta ja taiteilijoita Pori on Suomen panimopääkaupunki. Piste. Tällä hetkellä Porissa olutta valmistaa neljä korkean profiilin pienpanimoa, joista jokaisella on omat vahvuusalueensa. Beer Hunter’s, Ruosniemi Brewery, Rocking Bear Brewers ja Moose on the Loose Brewing, porilaisia kaikki.

Porissa on eniten pienpanimoita asukaslukuun suhteutettuna. Panimoita on siis yksi 20 000 asukasta kohden. Jotta muuallaSuomessa yllettäisiin samaan, tulisi panimoiden määrän kasvaa huimasti. Tampereella panimoita tulisi olla kuuden sijaan 11 ja Turussa neljän sijaan 9 ja puoli. Helsingissä panimoiden määrän pitäisi kasvaa yli nelinkertaiseksi.

Suomalaisen käsityöoluen arvostus on järisyttävässä kasvussa. Viimeisen viiden vuoden aikana pienpanimoiden määrä on noussut näyttämään tarkkaa lukua 105. Tämä on enemmän, kuin koskaan aiemmin Suomessa. Luvussa ei ole huomioitu dokumentoimattomia, kotona yksin tai kaveriporukalla panevia harrastelijoita, joita on epäilemättä tuhansia. Alamme olla jo siinä pisteessä, että tulevien vuosien aikana panimoiden määrä kääntyy laskuun, kun kilpailu kiristyy.

Olut on siitä jännä tuote, että laatu on kaikki kaikessa. Pienemmätkin panimot pärjäävät alalla, kunhan tuote on kohdillaan. Itseasiassa juuri panimon koko mahdollistaa maukkaimmat oluet, sillä humalat ovat raaka-aineina todella kalliita. Suuret bulkkipanimot eivät taatusti lisää humalaa kymmenien tuhansien litrojen vierteeseen enempä, kuin on tarvis. Se olisi liian iso menoerä, ja jos olutresepti jo sellaisenaan myy, miksi kustannuksia pitäisi lisätä?

Pienpanimot eivät toimi näin. Niille maku- ja aromirikkaus on se elinvoima, jonka varaan tuotteiden menekki nojaa. Vaikka valmistus olisi kallista, laadusta ei tingitä.

Alalla ei ehkä pääse rikastumaan, mutta tuskin se edes on näiden

pienten yritysten päätavoite.

Olen kiertänyt kesällä 2019 työni puolesta panimoita ja olutfestareita ympäri Suomen. Se palava intohimo, mikä olutta panevilla henkilöillä on omaa tekemistään kohtaan, on aivan mykistävää. Oma tuote on kuin taidonnäyte, josta ei tingitä ja josta pitää ja saakin olla ylpeä. Siksi en voi kuin suositella, että vierailette myös Porissa panimoiden omissa puodeissa, kyseletteja kuuntelette.

Ajatelkaa juomianne oluita taideteoksina, rajattoman mielikuvituksen aikaansaannoksina. Ja panimoita työntekijöineen taiteilijoina. Jokainen näistä pienistä panimoista ansaitsee arvostuksen jo pelkästään siitä, miten persoonallisen ja laajan makukirjon ne ovat onnistuneet luomaan. Lisäksi panimoille myönnetty suoramyyntioikeus katkoo välikäsiä, eli olut on tuoreempaa ja halvempaa, sillä siitä puuttuu logistiikkakulut. Vink vink.

PS. Älä jaksa selittää, ettet pidä oluesta. Todennäköisesti olet kokeillut vain yhtä tai kahta eri tyyliä. Suosittelen kokeilemaan hedelmäisempää souria, saisonia tai neipaa. Myönnä rohkeasti tiskin takana iloisesti hymyilevälle tyypille, ettet juurikaan ole tähän mennessä välittänyt oluen mausta.

He osaavat valita juuri sinulle sopivat oluet kassiin!

PPS.

Pistä seurantaan Pienpanimoliiton tilit somessa.

BISSET

Molemmat arvioijat antoivat kullekin oluelle pisteet välillä 1-100.

Arviossa esitetty pistemäärä on Lassin ja Aleksin pisteiden keskiarvo.

Mufloni Tuffan Vehnä Beer Hunter´s 5,0 % Hefeweizen 75,5 pistettä

Tuffan Vehnä tuoksuu hyvältä ja täyteläiseltä.

Maku ei ole kovin raikas eikä hedelmäinen, vaikka sieltä pientä Pirkan luomubanaania pystyy erottamaan. Kohtalainen olut, mutta raikasta kesäjuomaa etsivä joutuu pettymään.

Ekonomi Mandarina Pils Ruosniemen panimo 5,2 % Pilsner 71 pistettä

Raadin jäsenet ovat raataneet viisi vuotta saadakseen saman tittelin mikä tällä oluella on, joten odotukset olivat korkealla. Ekonomi ei kuitenkaan noussut arvion suosikiksi. Mandarina pils kuulostaa raikkaalta ja makealta, mutta maku on yllättävän tuhti. Tuoksu tuo mieleen määrittämättömät sitrushedelmät ja jälkimaku on metallinen.

Konsultti American Wheat Ruosniemen panimo 5,2 % Wheat Beer 77,5 pistettä Raikas tuoksu, mahdollisesti mangoa. Tuoksu ja maku eivät kuitenkaan ihan kohtaa tässäkään, vaan maku on hieman tunkkainen. Konsultti maistuu kuitenkin rankan työpäivän jälkeen puolipilvisellä kelillä, ja on Ekonomin voittanut.

Viikinäinen Vattu Sour Mojito Ale Rocking Bear Brewers 4,1 % Sour Ale 81 pistettä

MISSÄ?

Vattu Sour jakoi vahvasti raadin mielipiteet.

Olut vaahtosi valtavasti lasiin kaataessa, mutta syy saattoi olla myös kaatajan. Raikas, hedelmäinen tuoksu kohtaa maun. Kyseessä ei ole kovin tyypillisen makuinen olut, jota voi pitää joko huonona tai hyvänä asiana. Kovin monta Viikinäistä ei viitsi juoda illan aikana, mutta toimii hyvänä terassi-illan avauksena. Lievä hapanoluille tyypillinen saippuainen sivumaku.

Beer Hunter’s – Torin laidalla. Pitääkö mun edes kertoa mistä nämä löytyvät? Myynti ulos tapahtuu hunusta, eikä panimolta.

Ruosniemi Brewery – Nimestäkin sen kuulee, Ruosniemessä.

Eetunkuja 6, 28220 Pori. Panimokauppa on auki perjantaisin klo 12-18 ja lauantaisin klo 12-16.

APA #1 Moose on the Loose 5,2 % American Pale Ale 84 pistettä Ykkösapa tuli maisteluun jääkiekon MM-kisoissa Suomen voittomaalin aikaan, joten siitä tuli mahdollisesti plussapisteitä. Olut on täyteläinen, mutta silti raikas. Mukavan hedelmäinen. Olisi tämä hyvältä maistunut ilman voittomaaliakin.

Trial Brown Ale Moose on the Loose 5 % Brown Ale 86 pistettä - TESTIVOITTAJA Noin 97 prosenttiselta tummalta suklaalta tuoksuva olut on yhtä miellyttävän makuinen kuin tuoksuinen. Maku on tasapainoinen koko nautinnon ajan, eikä huonoja jälkimakuja ole havaittavissa. Trial Brown Ale on erinomainen hemmottelujuoma, joka sopii esimerkiksi mutakylvyssä nautittavaksi.

Kuukkari Greippi IPA Rocking Bear Brewers 4,0 % Session IPA 71 pistettä Epäilemme, että Itä-Intian kauppakomppania ei olisi tätä IPA-olutta ottanut vientituotteekseen. Saippuaiselta tuoksuva olut ei onnistu yhdistämään IPA:n kitkeryyttä ja hedelmäistä greippiä suussa tanssivaksi makuyhdistelmäksi, vaan lopputulos on karvas.

Mufloni Pilsner Beer Hunters 5,5 % Pilsner 79,5 pistettä Pilsnerin tuoksu on mitäänsanomaton, mutta maku on taattua pilsneriä. Tätä pilsneriä on helppo juoda, ja se sopii hyvin aloittelevan oluthipsterin starterpackiin. Olut on rehellinen ja hienostelematon, mutta makua on kuitenkin hieman enemmän kuin peruskarhussa. Sopii hyvin saunaolueksi, tämän viemistä tarjoiluehdotuslämpöjen ulkopuolelle ei tarvitse pitää pyhäinhäväistyksenä.

Rocking Bear Brewers – Lähellä Porin itäkeskuksen Prismaa, Cittaria ja Motonetiä. Kuriirintie 12 b 9, 28430 Pori.

Moose On The Loose Brewing CO. – Samoin kuin ylempi. Ojantie 37, 28130 Pori.

Kuvat: Tytti Wallenius

Levyarvostelu

Teksti: Miko Vahekoski

Billie Eilish When We All Fall Asleep, Where Do We Go? Darkroom/Interscope 2019

R

ocktähti nimityksenä on 2010-luvulla muuttanut merkitystään. Rocktähtiä eivät ole enää pelkästään pitkähiuksiset sedät kitaran varressa vaan rocktähdeksi voidaan mieltää mitä tahansa genreä edustava nuorisoon vetoava karismaattinen ja menestyksekäs esiintyjä. Tällaiseksi voidaan 17-vuotiasta Kalifornialais-laulajaa Billie Eilishia luonnehtia. Lyhyen uransa aikana Billie Eilish on noussut todella nopeasti yhdeksi maailman tunnetuimmista artisteista ja villinnyt nuoria sekä hieman vanhempiakin yleisöjä ympäri maailman. Hänen debyytti EP:nsä Don’t Smile at Me teki hänestä vuonna 2017 pop-undergroundin sensaation ja viimeistään nyt When We All Fall Asleep, Where Do We Go?-albumin myötä voidaan puhua supertähdestä.

tä, ainoastaan Eilishin omaperäinen tyyli pelastaa nämä kaksi kappaletta. Tässä kohtaa lienee tarpeellista puhua albumin sanoituksista. On pidettävä mielessä että Eilish on vasta 17 ja tästä syystä hänen sanoituksensa ovat väkisinkin hieman naiiveja. Tekstien yksioikoisuus kuitenkin harvoin muodostuu ongelmaksi tällä äänitteellä, paitsi muutamassa lähes kokonaan tekstiin nojaavassa kappaleessa. Kappaleet: When the Party is Over, Listen Before I Go ja Ilomilo kaikki kärsivät tästä ongelmasta. Eilishin sanoitukset yksinkertaisesti eivät vielä ole tarpeeksi eteviä kantaakseen kokonaista kappaletta yksinään.

Albumin pohjanoteeraus on 8, kappale joka kuulostaa valmiilta ukuleleraidalta jonka päälle on häthätää läpsäisty sekalaisia efektejä, Eilishin lauluun käytetty näistä pahimpana. Ukulelen lisäksi myös muita sovituksen perisyntejä tehdään lisäämällä kappaleeseen muun muassa kellopeli ja MIDI-taputuksia. Vain lapsikuoro puuttuu.

Billie Eilishilla on selkeästi huomattavaa potentiaalia ja hänen tuotannostaan vastaava veljensä Finneas O’Connel tekee albumilla loistavaa työtä. Missään koko albumilla ei tämän parivaljakon työ kanna enempää hedelmää kuin avausraidalla: Bad Guy. Lyhyen intron jälkeen albumin käynnistävä kappale aloittaa armottoman ja samalla hillityn minimalistisen ajonsa kumisevan basson vetäessä kappaletta Eilishin staccato-tyyppisen laulun alla lähes taukoamattomana jytinänä. Kappaleen maaninen matka taukoaa vain kertosäkeen jälkeisissä osuuksissa, joissa Eilish lausuu jo viraaliksi muodostuneen “I’m a bad guy… duh”-fraasin, jonka jälkeen kappale jatkaa poljentoaan naivistisen syntetisaattori-melodian saattelemana. Tunnelma kappaleessa on likainen ja uhkaava erittäin tarttuvalla twistillä. Kyseessä onkin albumin ainoa täysosuma.

Toisella puoliskolla on jo kaksi kappaletta jotka melkein yltävät Bad Guyn asettamaan korkeaan rimaan. My Strange Addiction on näistä ensimmäinen ja se loistaa vääntyilevällä koukullaan ja hakkaavalla syntetisaattori-kuljetuksellaan. Bury a Friend on toinen voittaja ja kanavoi epätavallisella instrumentaalillaan lähes industrial hip hopin kokeellista tyyliä. Albumin päättää lyhyttä outroa lukuunottamatta I Love You-balladi joka saattaisi olla yksi albumin parhaista kappaleista ellei se kävisi hieman turhan lähellä Leonard Cohenin Hallelujah-klassikkoa.

Eilishin selkeäsit henkilökohtaiset sanoitukset ovat yksinkertaisuudessaankin onnistuneet ja yhdistettynä simppelin tyyneen taustaan ne tekevät kappaleesta riipivän kauniin. Kunnes turhankin tuttu nouseva melodia muistuttaa tutusta kappaleesta ja illuusio särkyy.

Ongelmat alkavat puskea läpi jo heti toisessa kappaleessa. Xanny on sinällään miellyttävän rauhallinen tauko Bad Guyn jälkeen, mutta kappaleen niukka tuotanto huutaa lihaa luittensa ympärille. You Should See Me in a Crown on jälleen hieman parempi. Säkeistöt eivät herätä tunteita suuntaan tai toiseen ja kertosäkeiden dubstep-vaikutteet yhdistettyinä trap rap-vaikutteisiin kiusaannuttavat, mutta valehtelisin jos väittäisin ettei kertosäe jäisi soimaan päähän.

Albumi ei kuitenkaan ole kokonaan tyhjiä kaloreita ja vaikka saatan vaikuttaa julmalta sitä kohtaan voin vakuuttaa etten haluaisi olla. Albumilla on selkeästi hetkensä: tuotanto kokonaisuudessaan on kiinnostavaa ja tyyli on yhtenäinen, Eilishin laulutyyli on nautittava ja saa hän sanoituksissaankin muutaman hyvän ajatuksen kirjoitettua ylös. Billie Eilish on selkeästi lupaava artisti, ja vaikka tämä albumi ei aivan lunastanut kaikkia lupauksia en yllättyisi vaikka muutaman kasvetun vuoden päästä hän tekisi seuraavan sukupolvea määrittävän albumin.

Tämän jälkeen albumi todella sukeltaa: All the Good Girls Go to Hell ja Wish You Were Gay kuulostavat uudelleensovituksilta joistain vuosikymmenen alun hittibiiseis-

20

Teksti: Atte Timonen

Elokuva-arvostelu

They Shall Not Grow Old

P

eter Jackson ei ole kiirehtinyt takaisin ohjaajan penkille saatuaan viimeisenkin Hobotti-elokuvan maaliin vuonna 2014.

Sen tähden oli yllättävää kuulla hänen ohjaavan dokumenttia ensimmäisestä maailmansodasta. They Shall Not Grow Old kertoo maailmansodan tarinaa englantilaisten sotamiesten näkökulmasta, pohjautuen valtavaan määrään haastatteluaineistoa eri vuosikymmeniltä. Jackson ja hänen erikoisefektiryhmänsä restauroivat, värittivät, äänittivät ja korjasivat yli sata tuntia videomateriaalia sotavuosilta. Lopputulos on jotain, mitä en ollut koskaan ennen nähnyt.

Filmikameroiden ja projektorien takia videokuva tuolta ajalta on omalla tavallaan etäännyttävää. Liike filmillä on Charlie Chaplin -lyhäreistä tuttua, nykivää ja nopeaa. Mustavalkoinen rakeisuus ei tuo maailmaa eloon. Elokuva alkaa juuri tällä vanhalla kuvasuhteella, kuvaten sodan alkua ja innokkaita värväysjonoja. Kuvasuhde laajenee, värit nousevat esiin ja äänet täyttävät salin, kun sotilaat saapuvat rintamalle. Efekti on huumaava. Kun ensimmäisen kerran näet näiden miesten kasvot täynnä väriä ja eloa, nauramassa ja hymyilemässä kameralle, on kuin näkisit aaveen vuosisadan takaa. Kaikkea varjostaa kuoleman aave, sillä miljoonia henkiä vaatinut sota oli vasta alkamassa.

Jackson ei ole tehnyt elokuvasta perinteistä inhorealisesti sodan kauhuja kuvaavaa dokkaria. Hän antaa sotilaiden itsensä kertoa kaiken, ja näiden miesten kertomukset ovat mielenkiintoisen erilaisia. Osan muistot ovat positiivisia ja he kutsuvat sota-aikojaan elämänsä parhaimmiksi – he olivat sodasssa vain suorittamassa velvollisuuksiaan.

Toiset taas puhuvat ääni väristen hirveistä hetkistä, kuten kärsivien toverien ampumisesta tai ei-kenen-

kään-maan ylityksen painajaismaisuudesta. Elokuva keskittyy sotamiesten henkilökohtaisiin kokemuksiin korkeamman luokan sotastrategian, johtajien valintojen tai sosiopoliittisten tekijöiden sijasta.

Henkilökohtaiset kokemukset eivät ole samanlaisia tai helposti nieltäviä.

Ennen kaikkea They Shall Not Grow Oldissa on kyse teknologisesta ihmeestä sen takana. Värit muuttavat käsityksen siitä, miltä sota näytti sinisten taivaiden ja loputtomien mutamerien kontrastissa. Äänimiksaus on erheetöntä: millaisen saappaan äänen pitkospuut ja juoksuhaudat aiheuttavat, miten puuaita narskahtaa kun siihen nojataan, miltä kuulostaa komppanian lauleskelu linjojen takana. Kaikkeen löytyy oma ja täydellinen ääni juuri oikeassa kohtaa.

Tekemisessä käytettiin jopa ammattitasoisia huuliltalukijoita selvittämään, mitä sotilaat oikeasti juttelivat vanhojen kameroiden edessä. Elokuva antaa äänen sukupolvelle, jolla sitä aiemmin ei ollut ja tuo heidät eloon valkokankaalla.

Siinä on tämän dokumentin suurin anti, ja kenties Jacksonin uran kulttuurillisesti merkityksellisin ansio. Hyviä sotadokkareita riittää, mutta ensimmäinen maailmasota on tähän mennessä ollut mustavalkoisen kuvan ja äänettömyyden vanki.

They Shall Not Grow Old onnistuu näyttämään, kuinka samanlaisia ja tavallisia ihmiset olivat sata vuotta sitten kuin nykyisinkin.

Yksi dokkarin surullisimmista kohdista on, kun sotilaat kertovat miten nuorina he lähtivät rintamalle.

Kuvittele, jos sinut olisi 15-vuotiaana lähetetty sotaan, jonka tuhoisuutta kukaan ei osannut odottaa.

Sanotaan, että sotilaat lähtivät rintamalle nuorina poikina ja palasivat neljä vuotta myöhemmin vanhoina miehinä. Nyt sen voi nähdä myös väreissä.

Elokuva antaa äänen sukupolvelle, jolla sitä aiemmin ei ollut

21

G

urinder Chadhan ohjaama ja yhdessä Paul Mayeda Bergesin ja Moira Buffinin kanssa käsikirjoitettu Viceroy’s House hämmentää historiallisena draamana yhtä paljon kuin se myös kiehtoo. Kyseessä on vuoden 1947 tapahtumiin sijoittuva elokuva, joka kertoo lordi Louis Mountbattenin (Hugh Bonneville) kautta tarinaa tuolloisen Intian itsenäistymisestä Britannian vallan alta sekä maan jakautumisesta kahdeksi valtioksi, Intiaksi ja Pakistaniksi.

Tapahtumien kulku painottuu tiiviisti Mountbattenin Delhissä sijaitsevaan virka-asuntoon.

Varakuninkaan (viceroy) asemaan ja Intian itsenäistymistä valvomaan valittu Mountbatten on päättänyt suoriutua tehtävästään mahdollisimman nopeasti samalla, kun uskonnollisten ryhmittymien, muslimien ja hindujen välit kiristyvät entisestään. Tilanteen epätoivoisuus hahmottuu katsojalle residenssin palvelija hindu Jeetin (Manish Dayal) ja muslimi Aalian (Huma Qureshi) “kielletyn” rakkaustarinan kautta.

Heidän tilanteensa eskaloituu yhdessä Intian itsenäistymisen kanssa ja rakastavaiset joutuvat lopulta erotetuiksi.

Elokuvan suurimmaksi ongelmaksi osoittautuu sen tasaisuus. Maan jakautuminen kahdeksi valtioksi johti laajoihin väkivaltaisuuksiin ja pakolaiskriisiin. Edes traagisen sivujuonen kautta elokuva ei onnistu heijastamaan poliittisen tilanteen lohduttomuutta katsojille. Kaikki on pintaraapaisua, eikä aiheeseen saati hahmoihin uppouduta ulkokuorta syvemmälle. Tämän voidaan ajatella kompensoituvan ainoastaan sillä, jos katsoja on ennestään tutustunut Intian historiaan. Tällöin pienimmätkin yksityiskohdat käyvät järkeen. Muutoin kaikki on varsin turhauttavaa ja hämmentävää. Kaikki uhkaa jäädä liian etäiseksi.

Viceroy’s House on hitaasti etenevä elokuva, jossa kaikki tuntuu pikemminkin alustukselta tulevaan kuin valmiilta kokonaisuudelta. Toisaalta tämä hitaasti-hyvä-tulee-tahti luo elokuvalle tunnel-

man, jonka avulla se erottuu massasta ja iskee etenkin 1960-luvun elokuvia fanittavien makunystyröihin.

Siinä on sitä jotain, mutta samalla jotain myös puuttuu. Jotain, joka olisi tehnyt siitä hyvää paremman.

Kommentaattoreina Anna Kimpimäki ja Marika Österlund.

Alkuvaikutelma: Marika: Vaikuttaa kivalta. Mielenkiintoselta. Tykkään siitä, että on käytetty huumoria, vaikka onki draama, ettei oo vaan semmosta kuivaa pönötystä.

Anna: Joo siis mun mielestä toi alku oli hitaasti etenevä, mutta ihan ok. Ei periaatteessa mitään moitittavaa, ite olisin omaan makuun kaivannu enempi toimintaa.Ja sitten, kun en muista oikeen Intian historiasta mitään niin tässä oppii siitäkin sit kivasti.

Marika: Joo toi on totta. Saa nähä kui paljon innostun taas googlaileen tästä aiheesta.

Anna: Noi hahmot vaikuttaa ihan jeesseiltä, ei voi viel oikeen sanoo mitään muuta niistä, paitsi et näköjään on tulossa rakkaustarina, kielletty rakkaustarina.

Marika: Tähän mennessä vaikuttaa hyvin tehdyltä, ei oo silleen sutastun olonen.

Välikommentit: Anna: Edelleen on ihan hyvä. Edenny hyvin hitaata, enkä oo edelleenkään varma onko se hyvä asia vai ei. Tässä elokuvassa on kyl se ongelma, että jos ei oo etukäteen tutustunu aiheeseen nii on sit vähän pihalla. Tästä nauttis paljon enempi jos tietäis. Ymmärtäis kaikki yksityiskohdat paremmin.

Marika: Joo samaa mieltä. Ois periaattees tarpeen tietää Intian historiasta enempi, että osais silleen nauttia tästä elokuvasta kunnolla. Tää tuntuu edelleen

22

Sohvahumanistit

Teksti: Anna Kimpimäki

jotenki alustukselta tähän aiheeseen, vaikka ollaanki puolessa välissä jo menossa.

Anna: Nii, voi myös johtuu siitä ettei niiden hahmoihin edes keskitytä hirveenä. Tää on vähän niinku yleinen katsaus. Ei keskitytä hirveenä päähahmoihinkaan.

Vaikka niistä ois kyl voinu kertoo enempi, ku me ollaan edelleen vähän silleen et mikä merkitys niillä edes on tässä tarinassa.

Anna: Nii, mut sit ku aattelee, on tää kyllä hyvä alustus kuitenkin. Kaikista kritistoitavin asia tähän mennessä on kyllä noi kaks päähenkilöä. Ei niistä oo oikeen saanu mitään irti.

Marika: Vähän sellaista ujoa rakkautta. Joka on jotenkin muka epäsopivaa, mut en tajua viel täysin miksi.

Marika: Niiden kautta näytetään vähän sitä uskonnollista jakautumista ja kastijärjestelmää.

Anna: Se ois voitu tehdä kyl vähän onnistuneemminki.

Dramaattisemmin. Nyt ne jotenki vaan tapas määrittelemättömän ajan jälkeen uudestaan ja kaikki oli ok.

Anna: Nii tässäkin sit nousee esille se et meidän pitäis tuntee Intian historia ja kastijärjestelmä vähän paremmin.

Marika: Kokonaisuudessaan komeasti kuvattu, tosi hyvät puvustukset. Ei näyttäny epäaidolta.

Loppuvaikutelma:

Anna: Totta, mut en tiiä, oisin ehkä kaivannu näkeväni enempi sitä raakuutta mitä tuolloin oikeesti tapahtu.

Niiden uskonnollisten selkkausten väkivaltaisuuksia ei ollenkaan näytetty, vain se jälkimaininki niistä. Tää elokuva oli ehkä liian hienotunteinen.

Anna: Okei toi loppu oli kyl aikas kliseinen rakkaustarina-loppu, mutta onhan se pakko myöntää et oli se aika söpö.

Marika: Mulla tuli mieleen siit titanic-hetki, semmonen ettei oma ääni kantanu nii sit otetaan, ei pilli, mut mikrofoni avuksi.

Marika: Toi on varmasti edelleenkin arka aihe nii toisaalta sen ymmärtää.

Anna: Totta, mut tolleen on tehty aika monessa elokuvassa et yritetään epätoivoisena etsiä toista ihmismassasta. Mut tässä se oli kyl söpöä. Jotenki oisin kaivannu et elokuva ei olis loppunu siihen vaan jatkunu vielä.

Anna: Nii se on ehkä enempi dokumenttien tehtävä pureutua aiheisiin enempi ei niinkään tämmösten elokuvien, mut silti. Jotain ois kaivattu lisää.

Marika: Voi olla et ku ton oli ohjannu niiden henkilöiden jälkeläinen jotka oli joutunut pakenamaan tollon, nii voi olla et sen takii oli kuvattu hienotunteisesti ja lopetettu kauniisti siihen jälleen kohtaamiseen.

Marika: Musta se oli tosi kiva et ennen lopputekstejä tuli ne tiedot siit kui paljon ihmisiä joutu lähtemään kodeistaan ja kuinka sukulaisia oli kadoksissa. Jotenki sito tosi hyvin ton koko elokuvan yhteen.

Anna: Tää ois voinu olla parempi monen tunnin elokuvana, niin sit tää ois menny pintaraapasua syvemmälle.

Anna: Näyttelijöiden taidot oli kyl ihan hyvät, ei mitään moitittavaa. Mut ei kukaan kyl noussu esille muita enemmän.

Marika: Jep, mut kiinnostuin siis taas yhdestä historian osa-alueesta, vähän lisää luettavaa.

Marika: Nii, tuttuja konkarinäyttelijöitä. Oon nähny osan monissa sarjoissa ja elokuvissa ennenkin.

Anna: Joo siis tää elokuva kyl teki sen, että alko oikeesti kiinnostaa etsiä aiheesta lisää tietoa. Mut kaikesta huolimatta, en katsois uudestaan.

Anna: Ai mää en tunnistanu ketään. No hyppääkö kukaan niistä esille taidoillaan?

Marika: Mää en oikee tiiä. Ei tää mun suurimmaks suosikiks noussut, mut jäi semmonen olo, että jäi huomaamatta asioita nii ois ihan kiva kattoo uudestaan.

Marika: En oikee tiiä. En oikee oo oikee henkilö määrittelemään et onko joku hyvä näyttelijä vai ei.

Anna: Marika:

23

Kaupunki, joka ei koskaan nuku

Kuvat ja teksti: Markus Ketola

1.

New York -kuvareportaasi

New York on aina meluisa - totta Jo ensimmäisenä yönäni hälytysajoneuvot herättivät minut lukuisia kertoja. Auton äänitorvea käytetään ahkerasti, kaupunki on loppumaton rakennustyömaa ja metrot pauhaavat. Jos haluaa saada äänensä kuuluviin ihmismassassa, on huudettava.

2.

Yksi maailman kalleimmista kaupungeista - totta “Kallis” on suhteellinen käsite. Suomalaiselle New Yorkin hintataso ei aiheuta sydämentykytyksiä, varsinkaan jos käyttää järkeään ja hyödyntää kaikki säästövinkit. Tipeissä säästäminen ei kuitenkaan tule kysymykseen, sillä monen palkka koostuu niistä. Ostokset kannattaa tehdä turistialueiden ulkopuolella.

25

3.

4.

Kaikki pukeutuvat aina hienosti - totta Manhattanilla asuminen ja työskenteleminen on kallista ja se näkyy myös ihmisten pukeutumisessa. Mikäli olet haaveillut kauden kuumimmista sneakereista tai designerin takista, törmäät siihen varmasti kadulla. Ihmiset panostavat pukeutumiseen ja antavat rahan näkyä.

Vaarallinen ja likainen paikka - tarua Vielä viisikymmentä vuotta sitten näkymä kaupungilla oli erilainen. Rikollisuus kukoisti ja roskia lojui missä sattuu. Rikollisuus on sittemmin laskenut huomattavasti. Roskia ja niitä penkovia rottia tulee vastaan metroasemilla. Lika tai vaarallisuus eivät kuitenkaan ole syitä jättää matkaa välistä!

5.

Maksukortit tuottavat hankaluuksia - totta

6.

New York = Manhattan - tarua

7.

Vaikka USA:n toisella laidalla, Piilaaksossa, teknologiaa kehitetään huimalla vauhdilla eteenpäin, on maksupäätteiden kanssa toisinaan hankaluuksia, kun maksaa kansainvälisellä kortilla. Lähimaksusta voi vain haaveilla, sillä monissa paikoissa korttia pitää höylätä perinteisesti magneettijuovan avulla. Käteisellä kaupungissa pärjää mainiosti.

Ajatus Manhattanista koko New Yorkina on harhaa ja perustuu elokuvien luomaan illuusioon. Todellisuudessa New Yorkiin kuuluvat niin Bronx, Kings, New York, Queens kuin Richmondin piirikuntakin. New Yorkin osavaltion pinta-ala on 1 214 neliökilometriä, ja Manhattan on siitä vain murto-osa. Asukkaita koko metropolialueelta löytyy yli 23 miljoonaa.

Kuuluisuuksiin törmää lähes päivittäin - tarua, mutta ei täysin mahdotonta New York on monen elokuvan kohtauksista tuttu paikka. Myös monen turistin tuo kaupunkiin elokuvista syntynyt innostus. On hyvin todennäköistä, että kaupungilla törmää elokuvien kuvauksin. Kuuluisiin törmääminen ei ole siis täysin mahdotonta!

8.

9.

Nähtävyydet ovat kuin valokuvissa - tarua Turisteja New Yorkissa riittää ympäri vuoden. Juuri turisteista johtuen monen kohteen kuvaaminen on haastavaa: mainoskuvissa ihmismassat eivät näy ja mittasuhteetkin saattavat vääristyä. Esimerkiksi Vapaudenpatsas on kooltaan pienempi kuin kuvien perusteella voisi olettaa.

Time Square on paikallisten paratiisi - tarua Olet ehkä nähnyt elokuvissa, kuinka uudenvuodenaattona tunnelma tiivistyy taianomaiseksi, kun Time Squarella lasketaan värikäs lasipallo alas vuoden vaihtumisen merkiksi. Totuus on, että parhaita paikkoja kyseiseen spektaakkeliin voi joutua odottamaan jopa 15 tuntia etukäteen. Times Square on pääasiallisesti turistihoukutus, eivätkä paikalliset vietä siellä aikaansa.

28

10.

Taksit ovat keltaisia - totta, suurimmaksi osaksi Valtaosa New Yorkin takseista on keltaisia. USA:n p채채kaupungissa Washingtonissa ne ovat punaisia, Kanadassa taas vihre채-oransseja. Perinteisten taksien rinnalla toimivat Uber ja Lyft eiv채t kuitenkaan ole keltaisia.

29

Mielenrauhaa lämpöjoogasta

Teksti: Ville-Veikko Päivömaa Kuva: Aleksi Olander

Mielenrauhaa lämpöjoogasta

P

ointerin liikuntapalveluihin lukeutuu mahdollisuus käyttää kohtuuhintaan Porin Hyvinvointicenterin kehon ja mielen hyvinvointiin keskittyviä palveluita.

Erään toiminnanjohtajan rohkaisemana päätin heittää ennakkoluuloni romukoppaan ja lähteä kokeilemaan, mitä lämpöjooga pystyy tarjoamaan minun keholleni ja mielelleni.

Tunnelma Hyvinvointicenterillä oli alusta asti hyvin seesteinen ja rauhallinen. Aivan kuin valmistautuminen tuntiin olisi alkanut jo ulko-ovella.

Kohtasin kuitenkin ensimmäisen vastoinkäymiseni jo asiakaspalvelutiskillä, kun minulle kerrottiin tunnin olevan täynnä. Tässä vaiheessa opin, että paikka tunnille olisi pitänyt varata netistä etukäteen. Ensikertalaista ei kuitenkaan jätetty rannalle, vaan (luultavasti säälistä) pääsin kolmen euron kertalipulla joogaamaan.

Kun saavuin miellyttävän lämpimään joogasaliin, oli tilaa jäljellä enää eturivissä – luonnollisesti. Olin sonnustautunut tunnille verkkareihin ja t-paitaan ja tajusin olevani ylipukeutunut ensimmäisen viiden minuutin aikana. Oloni kävi tunnin edetessä yhä tuskaisemmaksi, kun lämpöpuhaltimet

paahtoivat täyttä höyryä eturivissä. Ensi kerralla taidan kokemuksesta viisastuneena valita shortsit, sekä ottaa juomapullon mukaan... Myös oma joogamatto on suositeltavaa hankkia, jos tunnilla aikoo käydä useammin.

Tunti itsessään meni rauhallisesti erilaisia joogaliikkeitä tehdessä. Tutuksi tulivat liikkeet aina alaspäin katsovasta koirasta kobra-asentoon. Ohjaaja oli asiantunteva ja tarvittaessa opasti liikkeissä. Liikkeet eivät olleet mahdottomia edes hieman kankealle ensikertalaiselle, joten sitä ei tarvitse muidenkaan noviisien jännittää. Yhdellä jalalla tasapainoillessa kävi kuitenkin välillä mielessä, että toivottavasti en onnistu kolaamaan muita salissa.

Noin tunnin lämpöjoogaamisen jälkeen lihakset ja mieli olivat todella rentoutuneet. Lämpöjooga meni hyvästä venyttelystä ja tunnilta tarttui mukaan uusia hyviä niksejä omatoimiseen kehonhuoltoon. Positiiviset vaikutukset kestivät koko seuraavan päivän ja olo oli erittäin hyvä. Suosittelen lajiin tutustumista jokaiselle, vähintäänkin liikkuvuuden kehittämisen näkökulmasta. Lämpöjooga on erittäin hyvä lisä treeneihin ja tuo vaihtelua esimerkiksi kuntosaliharjoittelun vastapainoksi.

30

Vanha ja vihainen

Vanha ja vihainen.

(Vai likainen?)

J

oo joo. Tiedän. Yksittäisen ihmisen valinnoilla ei ole väliä, vaan Kiina, Intia, Afrikka… ENTÄS SE VENEZUELA???? VIEDÄÄNKÖ MEILTÄ AUTOT JA LIHA JA POMPPULINNAT????

Mikä perkele siinä on, että ihmiset eivät näe historiaansa paria kymmentä vuotta kauemmas. Miten paljon helpompaa asiat ovat silloin olleet.

Sain lapsen helmikuussa. Teimme äidin kanssa päätöksen, että pyrimme käyttämään mukulalla mahdollisimman paljon kestovaippoja. Ihmiset yökkäilivät ja ihmettelivät, että mitä pirun ituhippejä olemme. ”Yäk. Kakkaa ja pissaa.” Suorastaan Tšernobylin paljastuneeseen ytimeen verrattavissa oleva vitsaus, jotka pitää hävittää sekajätteen joukkoon kerran käytön jälkeen. Tai sitten ei. Omat vanhempani viettivät suurimman osan ajastaan kestovaipoissa tai pylly paljaalla. Siitä muutama sukupolvi taaksepäin, niin lapset saivat vitsasta, jos parikuisena pötkylänä sattui vahinko tuvan puulattialle. Toisaalta tuolloin lapset olivat rautaa ja peltotöissä heti syntymästään asti. Siellä ne lannoittivat naurispeltoa, kuten työn kuvaan kuului. Ja sitten ay-liike tuli ja rampautti suomalaisen elinkeinoelämän viemällä lapset kehtoihin. Hävetkää.

Jotain tapahtui ja kertakäyttövaipat saapuivat kaatopaikoillemme. Toki on ymmärrettävä, että vielä 1980-luvulla, melkein 40 vuotta sitten, parikymppiset hampaattomat huivipäiset ämmät pesivät pyykkiä esiliinoissaan Toejoen varrella. Kertakäyttövaippa vapautti muihin ajalle sopiviin askareisiin, kuten tupeeraukseen Bogart Companyn tai Dingon tahtiin. Suomi tuli kuntoon. Ei silloin ennen muinoin ollut tällaista kermaperseilyä, jossa likapyykit vain laitettaisi koneeseen, joka pesisi ne puolestasi pesuaineessa ja melkein kiehuvassa vedessä. Mutta meille se on mahdollista.

Joka kerta kun katson uutiskuvaa jätekasoista, hymyilee television ruudusta minulle sinappinen pampers up-and-go ryönäistä hymyään, jonka puoliintumisaika on vuosikymmeniä. Ellei sitä päätetä polttaa energian

saamiseksi. Luonnon kiertokulku ja sitä rataa. Päätimme vain yksinkertaisesti, ettemme jaksa viedä päivässä täyttynyttä roskapussia ulos katoksen moolokkiin. Ja säästämme pitkän pennin, kun emme osta paketillista vaippoja viikossa. Miksi se on omituista?

Toinen asia, mikä kyrsii minua on nenäliinat.

Typerää, tiedän. Mutta miettikää näin: Ostat euron paketin kaupasta, kun allergiat tai syys/talviflunssa vaivaa. Käytät ehkä muutaman liinan paketista, jonka jälkeen se jää pyörimään taskuihin. Tai niistät vain vähän yhteen niistä ja päätät, että tämä paperiliina on tarpeeksi puhdas vielä toiseen puhallukseen. Se unohtuu housun taskuun. Housut päätyvät pesukoneeseen ja kun laitat ne seuraavan kerran jalkaasi, huomaat taskun olevan täynnä raastavaa mutua, joka ei irtoa, vaikka kuinka rapsuttelisit. Seuraavaksi puhelin ei enää lataa, kun latauspistoke on täynnä tuota perkeleen kuivunutta möhnää.

Isoisäni kuoltua olen saanut jos jonkinlaista kankaista nenäliinaa. Värikästä skottiruutua, kukkaa, laivastonsinistä, verenpunaista… Ihmisten reaktiot? ”Yök. Hyi. Tuffan vuosikymmeniä vanhaa räkää.”.

Tarviiko mun edes selittää uusiksi pyykkikoneen funktiota? Sitä paitsi pesun ajaksi taskuun unohtuessa se ei murene vaan peseytyy. Ja onhan se reteämpää kaivaa povitaskusta värikäs kangasliina, johon töräytät nenäsi tai pyyhit hellehikeä otsaltasi. Ei siinä ole samanlaista charmia, kuin sentti kertaa sentti kokoisessa valkoisessa paperiliinassa.

Ja vielä muutama sana, jos joku närkästyy ja väittää minua ”hyvesignaloijaksi” tai kokee minun ajattelevan pelastavani maailman näillä vähäpätöisillä teoillani. Kasva aikuiseksi. Tässä ei ole kyse muusta kuin vitutuksesta ja laiskuudesta. Maailman pelastan sillä, etten pese tuffani tuffalta asti suvussa kulkeneita tuohikalsareita vaan kääntelen niitä, kunnes aika on kypsä ja rapsuttelen pahimmat kuivuneet kuonat moralla pois.

Kyllä ennen oli asiat paremmin.

31

Seuraava lehti ilmestyy syksyllä 2019.

Tule mukaan tekemään Pointtia!

pointti.lehti@gmail.com