Pointti 1/2020

Porin Yliopistokeskuksen tehdashistoria / Kummitustarinoita Porista / Boomermeemit

pointti.

1/2020 Porin ylioppilaslehti

Uutiset, videot ja näköislehti aina tuoreena mukanasi Tilaa helposti: • Verkossa → satakunnankansa.fi/tilaus • Soita 010 665 8300

Arkisin klo 8–17. Puhelu maksaa 0,084 €/min.

18–29-vuotias voi tilata Satakunnan Kansan itselleen omaan talouteen normaalia tilaushintaa edullisemmin. Alennus lasketaan minkä tahansa tilaustuotteen normaalista hinnastohinnasta eikä siihen voida yhdistää muita tarjouksia. Tilausehdot ja muita lisätietoja osoitteessa satakunnankansa.fi/ehdot.

Sinulle alle 30-vuotias Satakunnan Kansa -40%

Digitaalinen Wappu 2020 Poikkeusaikana jokavuotinen kevään kohokohta Akateeminen Wappu on saanut poikkeuksellisen konseptin. Tänä vuonna vapun perinteet toteutetaan digitaalisessa ympäristössä vallitsevan tilanteen pakottamana. Lisää tietoa julkaistaan Pointerin somekanavissa, joten niitä seuramaan ja tule juhlistamaan kanssamme opiskelijoiden juhlaa etänä!

KARANTEENI ON VÄLIAIKASTA – WAPU EI LOPU KOSKAAN!

2

Teksti: Aleksi Olander

Pääkirjoitus

Kyllä tämä tästä

T

ätä pääkirjoitusta kirjoittaessani olemme aika lailla erilaisessa maailmantilanteessa, kuin kukaan olisi osannut vielä muutamaa kuukautta aiemmin aavistaa. Tässä vaiheessa vuotta opiskelijat tyypillisesti väsäisivät vuoden viimeisiä kurssitöitään, nauttisivat kevään aurinkoisista päivistä ystävien kanssa ja odottaisivat innolla pian alkavaa opiskelijavappua.

Sen sijaan istumme kotisohvillamme hölmistyneinä ihmettelemässä, miten haavoittuvainen koko ihmiskunta voi olla yhden mikroskooppisen pienen koronavirukseksi kutsutun rakenteen edessä.

Nykytekniikka mahdollistaa etäopiskelun niin hyvin, että opinnot voivat ainakin teoriassa jatkua kotoa käsin melko normaalisti. Käytännössä se ei ole ihan niin helppoa. Koin erityisesti pandemian alkuvaiheilla kovin vaikeaksi avata läppärin kotisohvan nurkalla, ja jatkaa opintojani kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tieteellisten artikkelien referoiminen tuntui täysin yhdentekevältä, kun maailma ympärillä oli pahemman kurimuksen kourissa kuin koskaan elinaikanani. Keskittymiseni herpaantui noin 15 sekunnin välein tarkastamaan hesarista tai Twitteristä pandemian tuoreimmat käänteet. Jossain vaiheessa tajusin, että en voi itse tehdä tilanteen hyväksi mitään muuta, kuin pysyä mahdollisimman kaukana ihmisten ilmoilta. Ihminen on sopeutuvainen olento, ja alkushokin jälkeen minäkin olen kyennyt sopeutumaan tilanteeseen ja työja opiskelumotivaatiota on taas alkanut löytymään.

Jos tästä tilanteesta jotain positiivista yrittää etsiä, ihmisten luovuus on noussut monessa asiassa uudelle tasolle. Yrittäjät ovat

kehitelleet inspiroivia uusia toimintamalleja, joilla he pyrkivät selviämään vaikeiden aikojen yli. Etätyön ja -opiskelun toteutustavat ovat kehittyneet. Monia juhlia ja tapahtumia on järjestetty erilaisten sovellusten avulla etäyhteydellä, ja ihmiset ovat onnistuneet viettämään mukavia hetkiä ystäviensä kanssa paikasta riippumatta.

Millään edellä mainitulla ei tietysti voi korvata kasvotusten tapahtuvia sosiaalisia kontakteja, mutta ainakin osa näistä uusista innovaatioista voi tehdä meidän elämästämme parempaa myös koronan jälkeisenä aikana. Vaikka perinteinen opiskelijavappu on tältä vuodelta peruttu, odotan mielenkiinnolla mitä idearikkaat opiskelijajärjestömme ovat kehittäneet tämän kontaktiköyhän vapun 2020 piristykseksi.

Tämän käsissäsi (tai näytölläsi) olevan lehden teema on Pori.

Aloitin opintoni täällä vuonna 2014 terveenä skeptikkona ja valmiina muuttamaan takaisin Turkuun mahdollisimman pian, mutta erinäisten vaiheiden jälkeen olen täällä edelleen toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Lehden toimituskunta on taas kerran tehnyt hienoa työtä, ja olemme saaneet kasaan monipuolisesti juttuja kaupungin vähemmän tunnetuista puolista.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja olen päässyt gradukäsikirjoituksessani sellaiseen vaiheeseen, että kauppatieteiden maisteriksi valmistuminen joskus tämän vuoden aikana alkaa vaikuttamaan melko todennäköiseltä. Tässä vaiheessa on siis hyvä jättää vastuu tästä lehdestä jollekin muulle: päätoimittajahaku on julistettu avatuksi. Pointti jatkaa elämäänsä, ja niin luultavasti minäkin jatkan elämääni vähintään satunnaisena rivitoimittajana myös tulevissa numeroissa. Kiitos kaikille tekijöille ja lukijoille kuluneista vuosista!

3

Sisällys Alumnikolumni........................................................5 Kohti yliopistokeskuksen tilauudistuksia.............................6 Tutkimusretki Porin Yliopistokeskuksen tehdashistoriaan....................8 Tuonpuoleinen kaupunkimme............................................12 Exchange student experiences at UCPori: Making it yours..............14 Tulesta minä olen tullut.............................................18 Esittelyssä palveluesimies Markku Kataja.............................20 Levyarvio............................................................21 Tärpit...............................................................22 Olen osa ongelmaa....................................................24 Crossfitin avulla kesäkuntoon........................................25 Wanha ja vihainen....................................................26

Yliopistokeskuksen seinät muistuttavat menneestä. s. 8

Pori from the exhange student point of view. s. 14

Tärpeissä mm. Cats-elokuva. s. 22

Ville-Veikko pyrkii kesäkuntoon crosfittaamalla. s. 32

Toimitus: Pointer ry / Pointti / PL28101 pointti.lehti@gmail.com / www.porinylioppilaslehti.com Päätoimittaja: Aleksi Olander / Taitto: Aapo Nissi Tekijät: Tytti Wallenius, Heini Rosenholm, Sanna Aaltonen, Jenni Vuorela, Milla Hautaoja, Silja Aalto, Miko Vahekoski, Atte Timonen ja Ville-Veikko Päivömaa Kannen kuva: Aapo Nissi ISSN 1799-6627 / Painopaikka: Plusprint / Julkaisija: Pointer ry

4

Teksti: Tytti Wallenius

Alumnikolumni

Sitä mieletöntä fiilistä

V

almistuin filosofian maisteriksi syksyllä 2018. Porissa suorittamani tutkinto vei elämästäni yli kuusi vuotta, mutta ne olivat hyviä vuosia ne. Opiskelijaelämä vei mennessään ja olin mukana lähes kaikessa, missä nyt opiskelijana voi Porissa olla. Osallistuin jokaiseen tapahtumaan, toimin ainejärjestöni ja Pointerin hallituksessa, näyttelin ylioppilasteatterissa ja vaikutin Turun yliopiston edustajistossa.

Päätoimitin myös tätä lehteä kahden vuoden ajan, kirjoitettuani ensin lehteen useita sekalaisia artikkeleita.

Valmistuttuani ajattelin, että tästä se elämä vasta alkaa. Ryhdyin yrittäjäksi ja harrastin. Mutta samaan aikaan elämästä tuntui puuttuvan jotain. Olin valmistunut, mutten valmis.

Aloin täyttää sydämessäni ammottavaa tyhjää aukkoa suorittamalla ensin kursseja täydennysopiskelijana ja keväällä 2019 hain kauppakorkeakouluun, Poriin tietysti. Paikka maisteriohjelmassa varmistui myöhemmin samana vuonna ja olin onneni kukkuloilla: pääsin takaisin yliopistoon!

Joku ehkä ajattelee, että olen eri-

tyisen kunnianhimoinen tai että pidän opiskelusta todella paljon, kun suoritan toista tutkintoa. Pidän toki opiskelusta, mutta ennen kaikkea rakastan opiskelijaelämää. On kuitenkin todettava, ettei niitä nuoruuden hulluja vuosia saa enää takaisin. Sitä mieletöntä fiilistä, kun on ensimmäistä kertaa sitseillä, vujuilla, silliksellä tai wappusafarilla. Mutta tokatkin kerrat voi olla ihan hyviä. Kahdeksas aloitusviikko ainakin oli.

Ekoja kertoja tulee elämässä onneksi koko ajan lisää, jos uskaltaa sanoa kyllä. Elämää ei ole pakko elää jonkin tietyn kaavan mukaan, vaan elämästä voi ja kannattaa tehdä juuri itsensä näköistä. Kaikille ikuinen opiskeleminen ei sovi, minulle se on juuri sitä, mitä elämältä haluan tässä hetkessä.

Haluan myös vaalia niitä ihania asioita, joita ensimmäisestä tutkinnosta jäi käteen: opin paljon, tosin oppi tuli lähinnä kaikkialta muualta kuin luokkahuoneista.

Sain elinikäisiä ystäviä, joiden kanssa olen edelleen päivittäin tekemisissä. Koin asioita, joita en tule koskaan enää kokemaan, mutta näitä kokemuksia ei kukaan voi minulta ottaa pois. Yksi uusi eka kertakin on vielä edessäpäin: en ole vielä koskaan ollut kauppatieteiden maisteri.

5

Yliopistokeskuksen tilauudistus

Teksti: Heini Rosenholm Kuva: Sanna Aaltonen

Kohti yliopistokeskuksen tilauudistuksia

Y

liopistokeskus on ollut toiminnassa Porin Pohjoisrannassa vanhan kehräämön seinien sisäpuolella jo kaksikymmentä vuotta. Yhtä kauan opiskelijat ja henkilökunta ovat taivaltaneet Pori siltaa pitkin Kokemäenjoen, luennoille ja töihin. Reilu viisi vuotta sitten yliopistokeskuksella työskennelleet seurasivat, kuinka Puuvillan kauppakeskuksen punainen rakennus valmistui ja lisäsi liikennettä Isosannan kaupunginosassa. Aivan rannan tuntumassa sijaitseva kehräämörakennus on ollut paikallaan rauhassa jo reilun vuosisadan, vaikka sen seinien sisäpuolella ihmiset ja tilat ovat muuttuneet.

Väki on vaihtunut puuvillatehtaan tehdastyöläisistä tieteelliseen, tutkijoista, muusta henkilökunnasta ja usean alan yliopisto-opiskelijoista koostuvaan työyhteisöön.

Tiilisen tehdasrakennuksen sisällä sijaitsevissa yliopistokeskuksen tiloissa suunnitellaan parhaillaan uudistuksia. Tulevien uudistusten taustalla on tarve vähentää hieman Tampereen yliopiston tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnan tiloja. Yliopistokeskuksen tiloissa ovat vuokralla Tampereen yliopisto ja Turun yliopisto. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Aalto-yliopisto on sen sijaan irtisanonut vuokrasuhteensa.

Kehräämöstä, kauppakeskuksesta ja viereisistä rakennuksista koostuvan Puuvillan kaupunkikorttelin omistaa keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö Porin Puuvilla Oy, jossa mukana yhtä suurin osuuksin ovat Renor ja Ilmarinen. Tilauudistuksia koskevat neuvottelut yliopistokeskuksen ja Porin Puuvillan välillä käynnistyivät loppukeväästä 2019. Yliopistokeskuksella on ollut toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus, jossa yliopistot ovat sitoutuneita nykyisiin tiloihin vuoden 2020 kesään saakka ja sen ehdoissa on kirjattuna, että mikäli muutoksia tahdotaan, niistä on neuvoteltava vuotta aikaisemmin. Tulevien uudistusten ehtona on, että yliopistot jälleen sitoutuvat tiloihin seuraavaksi viideksi vuodeksi ensi kesästä alkaen.

Yliopistokeskuksen johtaja Tarmo Lipping kertoo, että syksyn aikana asian tiimoilta kokoontui tilatyöryhmä ja tällä hetkellä yliopistot ja omistajayhtiö ovat allekirjoittaneet esisopimuksen tulevista töistä ja niiden kustannuksista. Remontin on tarkoitus pyörähtää käyntiin kesällä 2020. Kustannuksista, arkkitehdin ja remontin toteuttavan toimijan palkkaamisesta vastaa Porin Puuvilla Oy.

Yliopistokeskuksella on tällä hetkellä tilaa käytössään noin 8000 neliömetriä, josta uudistusten myötä lähtee pois suunnilleen 400 neliötä. Tarve tilalle vähenee sen takia, että opetusta on nykyään paljon verkossa, mikä on ollut tärkeä peruste Tampereen yliopiston tekniikan puolen toiveille saada tiloja karsittua. Tilojen vähentämisen yhteydessä jäljelle jääviä tiloja on tarkoitus suunnitella uusiksi.

-Tilojen karsimisen lisäksi meillä on useita muitakin tavoitteita. Haluaisimme, että tilat tukisivat yhteisöllisyyttä. Alustavien suunnitelmien mukaan tiloihin olisi tulossa hieman isompi sosiaalitila ja lisää avoimuutta, kertoo Lipping uudistusten teemoista.

Lipping mainitsee, että yliopistojen ainejärjestöiltä on tullut yhteydenottoja, joissa ne ovat toivoneet ryhmätyötiloja ja käyttöönsä omia huoneita.

Myös pienempiä tilauudistuksia on tehty ajoittain. Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tiloissa Ravintola Sofian yläpuolella on kuluneena syksynä avattu PLOP-monitoimitila, joka liittyy Pori Laboratorio of Play -tutkimustoimintaan. Luokasta 103 taas muokkautui keväällä 2018 uudenlainen ryhmätila August, joka on nimetty alkuperäiset piirustukset tehdasrakennuksista laatineen arkkitehti August Krookin mukaan. Näissä uudistuksissa näkyy tämän ajan rento, joustavuutta ja yhteisöllisyyttä henkivä työilmapiiri, jota kohti yliopistokeskus on siis jo näkyvästi ja tavoitteellisesti ollut luovimassa.

Avoimuus huokuu yliopistokeskuksen kolmeen kerrokseen sijoitetuista tiloista ja kohtaaminen opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä on vaivatonta. Luokka- ja toimistotilat sijaitsevat lähellä toisiaan.

Aulassa on runsaasti rennosti sijoitettuja sohvia, joille on mukava laskea laukkunsa ja käydä istumaan, isot avoimet ikkunat pääoven kohdalla näyttävät ohitse kulkeville mitä aulassa tapahtuu. Toisinaan käynnissä on tapahtuma ja aukea on täynnä ihmisiä, toisinaan vain yksittäinen opiskelija vaeltaa aution tilan läpi kohti käytäviä ja luokkia.

Opiskelu, työnteko ja ihmiset mukautuvat uuteen aikaan, mikä näkyy tilojen käytössä ja niiden ilmeessä, mutta historiallinen perusta säilyy. Vanha ja uusi kohtaavat kiinteistöalueessa, joka kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin, joihin Museovirasto on inventoinut.

Jäämme jännityksellä odottamaan, millaisiksi yliopistokeskuksen tilat muuntuvat uuden vuosikymmenen alussa.

7

Värjäämön sisätiloista otetussa kuvassa voi nähdä, mitä tulevaisuudessa on haluttu säilyttää. Ulkoseinä säilytettiin ja nyt se on osa Kauppakeskus Puuvillan keskikäytävää. Värjäämö-rakennuksessa toimii nykyisin muun muassa Pohjois-Porin terveysasema.

Tutkimusretki Porin Yliopistokeskuksen tehdashistoriaan

L

egendan mukaan Porin puuvillatehtaan alkusysäys oli tuohtunut porilainen kauppias Gustaf Ramberg, joka päätti perustaa oman puuvillatehtaansa Tampereen Finlaysonin ollessa kyvytön täyttämään hänen tilaustaan. Puuvillatehtaan toiminta alkoi vuonna 1900, ja enemmän tai vähemmän aktiivisena tehtaana se ehti toimia 94 vuotta. Aikansa suurin tehdaspalo teki puuvillatehtaalla tuhojaan vuonna 1981. Puuvillatehtaan alueen uusi elämä alkoi vuonna 2004 Porin yliopistokeskuksen aloittaessa toimintansa, ja nykymuodossaan kaupunkikortteli on ollut Kauppakeskus Puuvillan avattua ovensa vuonna 2014.

Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman johtaja, kulttuuriperinnön tutkimuksen professori, Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen

varajohtaja sekä Porin Yliopistokeskuksen varajohtaja Anna Sivulan viimeiset lähes 20 vuotta ovat vahvasti kietoutuneet puuvillatehtaaseen. Hän on opettanut rakennuksessa vuodesta 2004 lähtien ja tutkinut kattavasti teollista kulttuuriperintöä monen muun historiallisen aiheen lisäksi. Lähdimme tutustumisretkelle puuvillatehtaan alueen historiaan professori Sivulan huomassa.

Siellä missä elämä nykyään sykkii luokkahuoneissa, toimistoissa ja käytävillä, oli aiemmin suuria halleja ja suurien koneiden aiheuttama korviahuumaava meteli. Porin yliopistokeskus sijaitsee vanhan kehräämön tiloissa. Myöhemmin avatun uuden kehräämön tiloissa on nykyään muun muassa Satakunnan Kansan toimitus.

Porin Paahtimolle ja Cafe Sololle kuuluvissa tiloissa on vuosikymmenten ajan ruokittu nälkäisiä ja virkistetty energiaa tarvitsevia: rakennuksessa toimi aiemmin tehdaskeittiö.

8

Teksti: Sanna Aaltonen Kuvat: Sanna Aaltonen, Satakunnan museo

Historiakorneri

Kehräämön toisesta kerroksesta otetussa kuvassa näkyvät i-puita tukevat tolpat ovat edelleen – väriä toki muuttaneena – osa Yliopistokeskuksen toista kerrosta.

Kuvassa on nähtävillä ulkoseinä, mutta on mahdotonta päätellä onko seinä joen vai Kutomon aukion puoleinen edelleen pystyssä oleva ulkoseinä.

Siellä missä elämä nykyään sykkii luokkahuoneissa, toimistoissa ja käytävillä,

Alkuperäinen puuvillatehdas oli kaksikerroksinen, ja kolmas kerros rakennettiin vasta vuonna 1933. Ulkoseinät näyttävät ensi katsomalta niin yhtenäisiltä, että on yllättävä kuulla asioiden oikea laita – kuitenkin tarkemmin tiiraillessa kahden ensimmäisen kerroksen ja kolmannen kerroksen rajan huomaa selkeästi niin värityksessä, kuin tiilien rakenteessa. Yliopistokeskuksessa historiaa on kunnioitettu myös tiloja nimetessä. August on saanut nimensä puuvillatehtaan suunnitelleen arkkitehti August Krookin mukaan, kun taas Charlotan nimi on otettu edelleen pystyssä olevaa vuonna 1929 rakennettua Porin siltaa edeltäneeltä puiselta Charlotta-sillalta.

Aamuisin, iltapäivisin ja öisin tehtaalle töihin suuntasivat enimmäkseen Porin ja lähialueiden naiset. Nuorimmat heistä olivat vain 12-vuotiaita. Viime vuosisadan alkupuoliskolla sen ikäisten oli jo oletettavaa tehdä ainakin jonkinlaista työtä, sillä monilapsisten perheiden lapsilla ei ollut mahdollisuuksia omiin hankintoihin ilman lisätienestejä. Työtä suoritettiin eri osastoilla: suurimpina kehräämö ja kutomo, muina osastoina muun muassa värjäämö ja loimittamo. Vaikka työntekijät vuonna 1965 Olavi Puusaaren ja Inkeri Hämäläisen tekemässä Tämä elämä -dokumentissa kertoivat kolmivuorotyön tehtaassa koneiden jyskeessä olleen rankkaa, parempi palkka ja varmempi työ koettiin maatalous- tai kotiaputyötä paremmaksi. Eräs nuori tehdastyöläinen haaveili tulevaisuudessa saavansa nailonyöpaidan, lukevansa paljon ja voivansa matkustaa. Nykyisin tehtaan seinien sisällä ainakin luetaan paljon.

”Itse asiassa Puuvillan alueella työskentelee tällä hetkellä enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen,

oli aiemmin suuria halleja ja suurien koneiden aiheuttama korviahuumaava meteli.

9

koska opiskelu on myös työskentelyä. Tehtaassa oli suurimpina vuosina 1954-1968 noin 3000 työntekijää.

Vaikka tehdas ei ollut Porin suurin työllistäjä, se oli Porin ja lähialueiden naisten suurin työllistäjä”, Sivula kertoo. Huippuvuosinaan puuvillatehdas työllisti noin 6 prosenttia Porin väestöstä, ja työntekijöistä lähes 75 prosenttia oli naisia.

Vaikka suuri osa yliopistokeskuksen sisäseinistä näyttää autenttisen vanhoilta, ovat ne itse asiassa uusia käyttötarkoituksia varten myöhemmin rakennettuja. ”Oikean kuvan saa ajattelemalla, että kaikki sisäseinät räjäytettäisiin pois, ja jäljelle jäisivät vain ulkoseinät – kehräämö on ollut yhtä suurta hallitilaa”, Sivula havainnollistaa.

Ravintola Sofiassa toimi tehtaan aikoina loimitusosasto, tarkemmin sanottuna niisittämö. Niisittäjä oli työntekijä, jonka työnä oli asetella loimet paikoilleen, eli niisittää. Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos sijaitsee Sofian yläpuolella.

KTMT:n tiloissa on edelleen alkuperäiset pylväät, joiden harteilla lepäävät myös alkuperäiset i-palkit, joita pylväät tukevat. Puuvillatehtaalle ominaiset kaari-ikkunat on uusittu paksurakenteisemmiksi, mutta muuten ne ovat alkuperäiset. Ikkunat ja pylväät ovat hyvä apu vanhoja kuvia tutkivalle salapoliisille.

”Esimerkiksi kehräämökuvasta pystyy tolppia katsomalla toteamaan, että kuva on toisesta kerroksesta, sillä ensimmäisen kerroksen tolpat olivat erilaiset,” Sivula kertoo. ”Seinä on selkeästi kuvassa myös ulkoseinä, mutta on mahdotonta sanoa kumpi ulkoseinä.”

Kulttuuriperinnön turvaa se, että se on käyttökelpoista, ja käytössä. “Rakennusperinnön käyttökelpoisuuden ratkaisee kolme asiaa – sijainti, sijainti ja sijainti”, Sivula tiivistää. Näin juuri on käynyt Porin

Kauppakeskus Puuvillassa kannattaa suunnata katse välillä ylöspäin. Värjäämön alkuperäinen seinärakenne yhdistyy moderniin lasikattoon, joka on nyökkäys tulipalossa tuhoutuneen kutomon vinoille lasikatoille.

Yliopistokeskuksen ulkoseinässä voi nähdä historian kerrostumia – kirjaimellisesti. Tiilien väristä ja rakenteista näkee alkuperäisen rakennuksen ja myöhemmin rakennetun kolmannen kerroksen rajat.

10

puuvillatehtaan alueella – vanhaa on säilötty ja valjastettu uusiin käyttötarkoituksiin.

”Puuvillan kauppakeskus on mielestäni harvinaisen onnistunut. Kun sen rakentaminen tuli ajankohtaiseksi, en suostunut haastatteluissa tuomitsemaan sitä, vaikka toimittajat niin ehkä olettivat ja odottivat.

Uusi rakennus viittaa hienosti rakennushistorialliseen arvoon”, Sivula kommentoi kauppakeskusta.

Puuvillan kauppakeskuksessa kannattaa välillä suunnata katse ylös. Esimerkiksi Kutomon aukion puoleisessa päädyssä keskikäytävän seinät ovat itse asiassa vanhan värjäämörakennuksen aidot ulkoseinät. ”Koen, että kauppakeskuksessa on paitsi säilytetty vanhaa, on uusrakennuksen myötä myös kunnioitettu edesmennyttä. Esimerkiksi vinot lasikatot ovat perua tulipalossa tuhoutuneen kutomon vinoista lasikatoista. Puuvillatehtaassa luonnonvalo oli ensiarvoisen tärkeää. Erityisesti laaduntarkkailu oli ehdotonta suorittaa luonnonvalossa parhaan laadun takaamiseksi, ja laaduntarkastuspisteet sijaitsivatkin isojen kaari-ikkunoiden edessä”, Sivula jatkaa.

Vuoden 1981 toukokuussa roihunnut tulipalo tuhosi kutomorakennuksen. Illalla vielä ajateltiin palon olevan hallinnassa, mutta seuraavana aamuna lopulta todettiin rakennuksen kokonaan menetetyksi. Puuvillatehtaan tulipalo oli tuohon aikaan Pohjoismaiden suurin tulipalo, jossa onneksi vältyttiin ihmisuhreilta.

Vahingot olivat noin miljoona silloista markkaa, joka on nykyarvoon suhteutettuna yli 40 miljoonaa euroa.

Palon seurauksena 250 työntekijää lomautettiin ja kehräämössä siirryttiin nelipäiväiseen työviikkoon. Usein näkee sanottavan, että tulipalo koitui lopulta puuvillatehtaan kuolinniitiksi, vaikka toiminta virallisesti lop-

pui vasta vuonna 1994.

”Jo ennen tulipaloa, 70-luvun lopulla, alkoi käydä selväksi, että toiminta oli kuihtumassa ja työpaikkoja olisi joka tapauksessa vähennettävä. On kohtalon ivaa, että tulipalossa lopulta tuhoutui paremmin tuottava kutomo, eikä kehräämö. Onnettomuus valitsi vähän väärin,” Sivula harmittelee.

Hän tuntee puuvillan ympäristön säilyneen suurilta osin autenttisena myös toisesta sattuman kaupasta. Lama iski pahasti Poriin 1990-luvun alussa, ja savu hälveni monen tehtaan piipusta.

”Kulttuuriperinnöllisestä näkökulmasta voisi sanoa, että lama pelasti puuvillan alueen. Yritykset eivät suunnittele uusia investointeja ja rahallisia panostuksia uusiin rakennuksiin laman aikana, ja lamaa edeltäneet suunnitelmat bulkkiteollisuuden laajentamisesta puuvillan alueelle haudattiin taloustaantuman myötä.

Lama kannustaa uusiokäyttöön jo olemassa oleville rakennuksille, ja juuri näin on käynyt puuvillatehtaalle,” Sivula analysoi.

Entä mitä mieltä Sivula on Porista, tämän Pointin numeron aiheesta? Parikymmentä vuotta Porissa työnsä myötä viettänyt Sivula tunnustaa tajunneensa itse asiassa viihtyvänsä kaupungissa ja pitävänsä porilaisista.

”Porilaista mentaliteettia ei ole missään muualla,” Sivula tuumaa. ”Pidän täkäläisestä kulttuurista ja huumorikin on mukavan mustaa.”

Lisää vanhoja kuvia puuvillatehtaasta voi ihastella niin Kauppakeskus Puuvillan käytävillä, kuin Sivulan aiempien opiskelijoiden toteuttamassa kuvaprojektissa osoitteessa puuvillapastpresent.wordpress.com

11

Teksti ja kuva: Jenni Vuorela

Kummitustarinoita Porista

Tuonpuoleinen kaupunkimme Kadut hiljenevät, yön pimeys laskeutuu kaupungin ylle, eikä yhdessäkään ikkunassa palaa valo…

V

ovia, pakottaen näyttelijän kiertämään toista kautta ulos salista. Teatterin siivoojat osaavat myös kertoa yläparvelta löytyvän erikoisen tuolin, jossa joku tuntuu istuvan. Kummitus on kuitenkin kohtelias: kun parvelle tulee joku, istumaan tai siivoamaan, nousee penkki itsekseen ylös, kummituksen tehden näin tilaa muille. Sitä, kuinka suuri näyttämötaiteen arvostaja tämä Porin teatterin päätön nainen on, on kuitenkin vaikea sanoa.

Teatterin naapurissa huhutaan kummituksella olevan kavereita. Porin raatihuoneen tornissa nimittäin sanotaan asuvan kummituksen. Monet silminnäkijät ovat kertoneet raatihuoneella majailevasta mieskummituksesta, joka levottomana siirtelee tavaroita. Tämä vanhaan vartijan pukuun sonnustautunut haamu käyskentelee pitkin rakennusta ja sen pihamaita, ja eräs silminnäkijä kertoo tunnistaneensa hänet vuosisadan alkupuolelta olevasta vanhasta valokuvasta. Kenties työlleen omistautunut vartija ei ole edes maanpäällisen aikansa päätyttyä halunnut hylätä vartiopaikkaansa – raatihuoneen tiloissa on nimittäin aikanaan toiminut niin vankila, putka kuin vartiotupakin, ja se on yksi vanhimpia Porin palosta selvinneitä rakennuksia. Oivallinen kummittelupaikka siis! Mikäli raatihuoneen vanhat vangit päättävät palata takaisin rajan takaa, on paikalla valmiina onneksi kokenut vartija estämässä heitä karkaamasta kummittelemaan ympäri kaupunkia.

Vaan kuka nappaisi kiinni kaupungintalon rasavillin tyttökummituksen, joka aiheuttaa tempa-

ai hetkinen, kajastaako yhdestä ikkunasta sittenkin? Ei, nyt se sammui…

Ei, kun nyt syttyi taas viereisessä ikkunassa… Kuka niitä valoja oikein sytyttelee? Porin teatterin kummitusko siellä käyskentelee levottomana, vaiko sittenkin raatihuoneen vanha vartija?

Pori on täynnä tarinoita. Kenties vähemmän tuttuja kaupunkilaisille ovat lukemattomat kertomukset yliluonnollisista ilmiöistä, joista on raportoitu ympäri kaupunkia jo vuosikymmenien ajan. Yli neljänsadan vuoden ikäinen kaupunki kätkee ymmärrettävästi monia salaisuuksia historiansa helmoihin, ja vanhat rakennukset ovat tunnetusti kummituksien mieleen. Etenkin historiallisesti merkittävällä Kivi-Porin alueella kummitukset ovat rakennuksissa työskenteleville arkipäivää. Onko tuo ihmekään, kun ottaa huomioon, että Porin teatterin ja Satakunnan museon välisellä alueella on aikanaan sijainnut Porin kaupungin ensimmäinen hautausmaa, ja alueen rakennukset ovat vanhimpia Porin paloista on jäljelle jääneitä.

Erityisen aktiivinen kummitus löytyy Porin teatterista. Ihmekös tuo, sillä teatterirakennus on yli sata vuotta vanha ja näyttää täydelliseltä kummittelupaikalta. Teatterin päättömänä naisena esiintyvä kummitus on Porin kuuluisimpia kummituksia, ja teatterin työntekijät sekä näyttelijät ovat saaneet vuosien saatossa tottua sen läsnäoloon. Se avaa ja sulkee ovia, sammuttelee valoja ja näyttäytyy ilman päätä. Se saattaa myös tehdä kiusaa, ja lukita

12

taan joskus viikinkien hautausmaaksi. Keitä ja mitä kaikkea sinne onkaan mahdettu haudata aina niistä ajoista alkaen, kun nuo hurjat merenkävijät kulkivat Länsi-Suomen metsissä? * Jos siellä ei kummittele, niin ei sitten missään.

Porin keskustan alue tuntuu ihan kuhisevan kummituksia! Niitä ei pääse pakoon edes Kirjurinluotoon. Uskallatko lähteä kulkemaan jokirantaa pitkin illan hämärissä, kun vastaan saattaa tulla koiranulkoiluttajien ja haalariasuisten lisäksi kauniiseen valkoiseen leninkiin pukeutunut nuoren naisen hahmoinen aave? Hänen tarinansa liittyy traagisen epäonniseen rakkauteen, kuten kaikki parhaat kummitustarinat. Sanotaan, että tämä 1900-luvun alussa elänyt nainen pettyi rakkaudessa niin pahasti, että hukuttautui sydänsuruissaan Kokemäenjokeen. Sen rannoilla hän nyt edelleen vaeltaa, etsien parannuskeinoa särkyneelle sydämelleen.

uksillaan päänvaivaa siivoojille? Kaupungintalo, joka tunnetaan myös Junneliuksen palatsina, on vanha venetsialaistyylinen renessanssipalatsi ja näyttää juuri sellaiselta rakennukselta, jossa kummituksien uskoisi viihtyvän. Kaupungintalon käytävillä on raportoitu nähdyn useita utuisia hahmoja kuljeksimassa (emmekä nyt viittaa Porin kaupunginvaltuutettuihin), mutta sen erityisin asukas majailee sisäpihalla sijaitsevassa piharakennuksessa. Siellä kuuleman mukaan asustelee pitkät ja tummat hiukset omaavan pienen tytön haamu, joka on pukeutunut valkoiseen, vanhanaikaiseen, pitsikauluksiseen vaatteeseen. Hän tapaa ilmestyä huomaamatta ja yhtäkkiä, kadoten kuitenkin pian jälkiä jättämättä. Hänen oikuilleen ja tempauksilleen ovat kaupungintalon työntekijät saaneet kuulemma pyöritellä päätään kerran jos toisenkin.

Mistä johtunee pienten tyttöjen mieltymys kummitteluun? Jos kaupungintalon tyttöhaamu kaipaisi ikäistään kummittelukaveria, sellainen löytyisi hänelle lähempää kuin hän ehkä arvaakaan, nimittäin Käppärän hautausmaalta. Siellä sijaitseva Juseliuksen mausoleumi on 11-vuotiaana kuolleen Sigrid Juseliuksen viimeinen leposija. Mausoleumi kätkee sisäänsä Akseli Gallen-Kallelan mittaamattoman arvokkaat seinämaalaukset, mutta myös monia traagisia kummitustarinoita. Sanotaan, että jos menee mausoleumille Sigridin kuolinyönä, voi nähdä isä Juseliuksen kantamassa tytärtään sisälle hautajaissaattueessa. Sigrid taisi tosin olla hieman hemmoteltu, ja käyttäytyy vielä kummitellessaankin sen mukaisesti.

Sigrid oli hyvin kiintynyt aivan erityisen hienoihin punaisiin kenkiin, jotka oli saanut isältään lahjaksi.

Hän kuitenkin kadotti ne, ja yhä edelleen voi hänen syntymäpäivänsä yönä nähdä hänet etsimässä kenkiään läheltä paikkaa, jossa hänen oli tapana leikkiä, ja valittamassa kovaan ääneen. Sanotaan, ettei hänen valituksensa lopu, ennen kuin hän saa taas lempikenkänsä jalkoihinsa. Kummallista kyllä, muutama vuosi Sigridin kuoleman jälkeen nuo punaiset kengät löytyivät haudattuina maasta hänen leikkipaikkansa läheltä.

Tuohon samaan paikkaan on myös usein ilmestynyt päivänkakkaroita, jotka sattuivat olemaan Sigridin lempikukkia.

On täysin yleistä tietoa, että hautausmaat ovat loistavia kummittelupaikkoja. Niitä löytyy Porista useampia, ja niistä uusin on Käppärän hautausmaa. Sitä ennen käytössä oli Vanha hautausmaa, joka sijaitsee vesitornin vieressä. Harva kuitenkin tietää, että Porin kaupungin alueelta löytyy myös epävirallisia hautapaikkoja, jotka tunnetaan yleisesti pakanoiden hautausmaina. Sinne, siunaamattomille maille, on aikanaan haudattu harhaoppisina pidettyjä ja itsemurhan tehneitä, joiden hautaaminen kirkon maille oli kristinuskon oppien mukaan kiellettyä. Yksi tällainen hautauspaikka on löydetty Katinkurusta Porin metsästä, ja toinen Leppäkorvesta Pimeämetsäntien läheltä.

Jälkimmäinen pakanoiden hautapaikka sijaitsee vanhan viikinkiaikaisen reitin varrella, ja siksi sitä kutsu-

Jos siis elävät porilaiset alkavat kyllästyttää, voi kokeilla ystävystyä sen sijaan porilaisten kummituksien kanssa

Jos siis elävät porilaiset alkavat kyllästyttää, voi kokeilla ystävystyä sen sijaan porilaisten kummituksien kanssa – valinnanvaraa kyllä riittää!

Edellä esiteltyjen ehdokkaiden lisäksi suosittelemme myös lähtemään etsimään Harmaalinnan alueella muinoin sijainneen linnan raunioiden lukuisia aaveita tai toisen maailmansodan aikaisen kasarmin alueella havaintojen mukaan yhä edelleen saksalaiset asepuvut päällään vaeltavia haamuja. Jos taas kaipaa rauhallisempaa seuraa, sitä voisi tarjota esimerkiksi Reposaaren kirkon mystinen urkurikummitus. *Tiesitkö muuten, että kun viikingit tulivat Suomeen, he totesivat sen olevan synkkien, pelottavien metsien maa, ja suomalaisten olevan noitia, jotka hallitsevat näiden pimeiden metsien voimia. Suomalaiset 1 – viikingit 0.

Jutun kirjoittaja päätyi puolivahingossa porilaisten kummitustarinoiden asiantuntijaksi. Suurin osa tässä jutussa käytetystä taustatiedosta on hankittu alun perin Pointerin kummituskierrosta varten lukemalla useita lehtiartikkeleita sekä muun muassa vuosien edestä suomi24- ja paramaailma.fi -keskusteluita aiheesta.

13

Teksti ja kuvat: Sanna Aaltonen

Exchange experiences from Pori

Exchange student experiences at UCPori: Making it yours

E

ach semester, UCPori welcomes approximately 30 exchange students from around Europe. Two German exchange students from the Autumn 2019 semester graciously allowed Pointti to pick their brains about their experience, Finnishness and their top tips on how to make the most out of the pearl* of the West Coast.

a bit of a process to try and get familiar with a Finn at first, but the process is worth it.” Caro does find some differences between the countries however, in a very everyday life situation – breakfast. “Germans use it as a chance to chat and talk, at least in my family, and food is something on the side. Here? Finnish breakfast is just about eating. Save the chatting for later.”

Despite Finns and Germans functioning on the same level of politeness, Caro says she has learned something during her time in Pori – that less is more sometimes. “Finns get their message across.

Germans often say too much, politely making small talk without saying what they really mean as they don’t want to hurt anybody. When you have an opinion and you know what you want, you need to voice it – and this is what I really like about Finnish people. I also found that the best way to get friendly with Finns is to go slow and steady; you can’t push them. It’s a process.“ A process that is good to start at parties and events, Caro adds. “That’s where you meet the people and that’s what it’s really about.”

Newsflash for new arrivals: Pori boasts a good variety of saunas for its size, and UCPori students are not known to turn away from these. “I’ve taken so many saunas here,” Caro laughs. “I’ve become so familiar with many places with pools and saunas in Pori. Sauna truly is a cultural thing and not just a stereotype.”

One thing Pori is very proud of is the seaside front, and Caro agrees. “The Kallo lighthouse and the Yyteri beach are places I took my German friends who were visiting me. My friend didn’t quite realise how cold the sea actually is when he ran off to take a dip in Yyteri…”

Caro strongly recommends for exchange students to explore Pori on their own, not just on tutor-led days. “Dedicate a day, several days, to exploring Pori. Make sure you do it when the weather is nice! Pori has beautiful places and the best way to find them is to explore them by yourself, and find

*subjective

“Explore – that’s how you make memories” Caro Scheil studies Computational Visualistics in the University of Magdeburg, combining both computer science and medicine as her two majors.

“I wanted to study in the Nordic countries as they’re considered the ‘IT capital’, and Finland and Pori just worked out practically in the end,” Caro says. “My parents had also been here for a holiday in 1992, and it was nice to visit some of the same places they’d shown me pictures of – luckily now missing the awful fashion of the time!”

Before arriving, Caro didn’t do much advance reading on her new temporary home. “We all make our own experiences, and I think it’s better to see things for yourself rather than have set ideas that might not be true, possibly disappointing you.

I wanted to see how Finns and Finland really are, without being prejudiced.” It does seem like a good approach; Caro and her fellow exchange students were surprised how after just a few weeks they all felt at home in Pori.

Avoiding prejudice - however some common stereotypes do seem to ring true. “Both Finns and Germans are polite and punctual, though privacy might play a bigger role in Finland. It might be

14

your own favourite places. Go for a walk by the riverside. Go to Kauppahalli (old market hall in the city centre) and have a nice coffee”.

Caro has been a tutor herself, so she was very impressed by the international tutors at UCPori. She felt welcomed with how the tutors organised things to make the exchange tutors feel at home. “They definitely deserve more acknowledgement with everything they do. A big thank you to them, how they welcomed us and organised things to make us feel so at home. I would recommend all exchange students to please use them and their support!”

A modern legend amongst UCPori is the German sit party, ‘Saksa-sitsit’* that a group of exchange students organised in Autumn 2019. a German sitz party, the Autumn 2019 exchange students organised. “Sitz parties are not common in Germany, but the guys who organised it were so into the idea.

It’s kind of easy to organise, as you just need to come up with a theme, have a programme, buy beer and have fun. It was something the Finnish students who attended will remember – Finns said this was the best experience WE could’ve give them, they were very happy we made the effort to organise it.” Caro says she considers organising a pretty good way to acknowledge the work the tutors do, and say thank you to the new friends. “You can always ask Finnish students

or the tutors where you can organise something, they are more than happy to help with everything. It was amazing. Exchange students can really make it to organise something.” *)Sitz party, ‘sitsit’ in Finnish, is a traditional form of a Finnish student party, built around a theme and sitting and drinking and whatnot.

“Try to see as much as possible,” Caro urges future exchange students as her final point. “In the end, those are what make our memories. Beauty is so personal, so you need to go and explore the things you appreciate. And photograph everything!”

“Focus on the things HERE” Sebastian Volpert hails from Nuremberg in Bavaria, southern Germany where he is doing his Masters at the Friedrich-Alexander-University Erlangen-Nürnberg. Sebastian studies International information systems, mixing technology and economics. He hopes to

15

work on the tech business analytics side in the future, combining data science and IT infrastructures after he ideally graduates in 2021. Finding himself in Pori in August 2019 was a sum of several factors.

“I’d already wanted to do an exchange during my Bachelors, but was too busy – I promised myself a semester abroad for my Masters,” Sebastian recalls. “I wanted to go somewhere I’d never been before, and north seemed appealing – the most north I’d ever been to was Hamburg! I usually just go down south from home to the mountains (The Alps).”

Sebastian is a keen photographer, so Finland’s beautiful nature and the possibility of also capturing Northern Lights was a big plus when finding his exchange location. “You always hear about Finland’s epic education,” Sebastian praises unprompted and unbribed, “so I thought, ‘why not test it out’.”

Luckily Sebastian did have an epic time, both in and outside his studies. “One of my favourite places in Pori is actually the August space on the main hall of UCPori,” he says. “It feels more like a living room at home than a study space. You don’t need to go home early to have a nice study environment, but you can actually stay at the comfortable library or at August. You can always find a good seat, too – back home, you need to get in early to have even a small chance of securing a seat. It’s very nice to have the shopping centre Puuvilla so nearby as well.”

Not only the physical surroundings of UCPori, but also the humane vibe made an impression on Sebastian. “Here it almost feels like a little family. People are more distributed and divided between different courses in Germany, but here we cling together more – studying and letting loose together.”

Despite having literally felt at home at the UCPori campus and encouraging students to enjoy the total programme they are tackling, Sebastian does also flag the importance of off-time. “University is nice to get in touch with people, but it’s easier for you to get in touch with each other and really get to know each other during the parties. The party atmosphere is a great ice breaker that often results in great conversations.”

A good tool Sebastian used before arriving to Pori was the public CCTV the city has. “It was good to familiarise myself a little before arriving, to get to grips with how it looks, where we are living, how you get around and so on. Luckily I did check how to get around, as Pori doesn’t have the best public transport system – a top tip I also followed was to invest in a good bike, as the city is excellent for biking around. I was also excited about UCPori being in an old cotton factory!”

Sebastian was busy working right before his arrival to Pori, and even carried out remote work whilst he started his semester. “My best tip? Honestly, just slow down and focus. Focus on the things

here. You can’t do everything, so don’t fill up your day or schedule too much. Experience the things that are here right now. I made the mistake of having too much on my plate at first, and I didn’t get to travel as much as I would’ve wanted to for example.”

“Here it almost feels like a little family.”

Sebastian did manage to enjoy some travelling in Finland, and hopes to come back for more.

One of his favourite things were his experiences in the national parks, as some of the exchange students rented out a cabin in the woods. He has thus a clear recommendation for new exchange student arrivals.

“The national parks are beautiful, visit them! And the cabin culture here… You have a cabin, naturally with a sauna, and in the best case scenario a lake or sea directly next to it for you to jump into. Everyone should definitely do that, it’s brilliant.”

One does not need to wander far from Pori to experience a bit of nature’s beauty. In addition to the campus, one of Sebastian’s favourite places in Pori is Kirjurinluoto. “You can do so much there.

Swim in the river, play on the volleyball field, pet the animals…” Sebastian compliments the peninsula park area in Kokemäenjoki river, close to the UCPori campus and right in the middle of the city.

Sebastian is also generous in his praise for the UCPori international tutors. “They’ve been super helpful and great. I really have felt inspired by the tutors here, so much that it’s making me consider becoming one when I get back home.”

With the return home approaching, Sebastian looks back at the semester with positive thoughts. “Everyone should do an exchange study.

You learn so much about people and cultures, and also about yourself. I would suggest to maybe do it a little earlier than I did. My girlfriend did it during her Bachelors, and she still has so many contacts she keeps in touch with all over the world. You can go to places, they take your hand and show you places – and not just the tourist places.”

And the Northern Lights? Sebastian amongst other exchange students had downloaded an app called Aurora to enhance and alert possibilities of seeing Northern Lights. Amazing luck struck in October – following a long wait outside, he has evidence to show on his Instagram account captain_ monkey in the form of brilliant bright green Northern Lights, very unusual this south of Finland. *Please note: app does not guarantee actual Northern Lights spotting.

17

Kuoppakaupunki

Teksti: Milla Hautaoja

Tulesta minä olen tullut

M

eren ja joen rannalla sijaitseva Pori on palanut yhdeksän kertaa.

Oulu pitää kuitenkin vielä kärkisijaa kaupunkipalojen Suomen ennätyksestä. Uuden elämän tiedetään syntyvän tulesta. Porissa tuli synnytti uuden kaupunginosan, kuoppakaupungin.

Lauantaina 22.5.1852 Porin jälleen palaessa 75 prosenttia kaupungin asuinrakennuksista tuhoutui ja noin 4600 porilaista jäi kodittomiksi. Palossa kotinsa menettäneet alkoivat rakentaa uusia koteja ja muuttivat sukulaistensa luokse. Kaikkein köyhimmät kodittomaksi jääneet olivat pulassa. He suuntasivat katseensa kohti lounais-Porin kaava-alueen ulkopuolisia niittyjä, ja päätyivät Päärnäisten nummelle. Siellä he kaivoivat pehmeään hiekkakangasmaaperään väliaikaisia asumuksia. Maakuoppien päälle kyhättiin kattorakenteet palaneen kaupungin raunioista löytyneistä laudanpätkistä. Kaivauksien seiniä vuorattiin myös laudalla, mutta lattia oli maata. Kuopan nurkkaan rakennettiin myös alkeellinen tulisija.

Palon jälkeen Poriin tehtiin uusi asemakaava, jonka mukaan Porin nykyinen ydinkeskusta on rakennettu. Myös kuoppakaupungin tontit tulivat myyntiin. Tonttien hinnat olivat kuitenkin kuoppalaisille liian korkeita, joten kuoppien väliaikaisista asumuksista alkoi ajan mittaan muodostua pysyviä koteja. Niitä muokattiin vähitellen käytännöllisemmiksi ja kodikkaammiksi. Kuoppakaupungin asukasmääräksi arvioitiin vuonna 1861 noin 500 henkeä.

Asukkaat kertoivat kuoppien olevan ”kuiwat ja lämpymät”, mikä ei pitänyt täysin paikkansa. Erilaiset kulkutaudit levisivät kuoppakau-

pungissa kosteiden ja kylmien asuinolojen sekä alueen puutteellisen hygienian vuoksi. Kuoppakaupungin olosuhteista alettiin kirjoitella lehdissä pääkaupunkiseutua myöten. Porin kaupunki alkoi hävetä aluetta, ja päätti ratkaista ongelman hävittämällä kuoppakaupungin.

Asukkaat kertoivat kuoppien olevan ”kuiwat ja lämpymät”

Päärnäisten kuopitettu maa päätettiin kaavoittaa uudeksi työläiskaupunginosaksi. Vuonna 1865 myyntiin tulleet tontit olivat edelleen liian kalliita.

Kuopista päästiin eroon vasta hintojen laskiessa kymmenesosaan alkuperäisestä hinnasta. Uudisrakentaminen pääsi vauhtiin, mutta viimeiset asuinkuopan täytettiin vasta 1890-luvulla eli noin 40 vuotta Porin palon jälkeen. Perimätiedon mukaan vuonna 1916 olisi ollut vielä kolme kuoppa-asumusta.

Kuukkariksi nykyään kutsuttu Porin 6. kaupunginosa, viralliselta nimeltään Päärnäinen, on syntynyt palossa kotinsa menettäneistä porilaisista työläisistä. Porin kuoppakaupungista ainutlaatuisen tekee sen laajuus ja pitkäaikaisuus sekä se, että alue oli rakennettu kaupungin omistamille maille.

Lähteet: Karhunen Eeva. Koti Kuudennessa osassa.

2016

18

-osa

Leffat Levyt Mielipiteet S. 20-27

Teksti ja kuva: Silja Aalto

Haastattelu

Esittelyssä palveluesimies Markku Kataja

M

arkku Kataja on tuttu kasvo monelle Porin yliopistokeskuksella. Markku on aloittanut työuransa Porin korkeakouluyksikössä vuoden 1999 alussa, jolloin tilat vielä sijaitsivat Vähäraumalla. Nykyään hän työskentelee Porin yliopistokeskuksen toimitilapalveluissa (RTK-Palvelu Oy:ssä) palveluesimiehenä.

Pointti tiedusteli Markulta, mitä hänen normaaliin työpäiväänsä kuuluu, ja miten hän viettää aikansa yliopistokeskuksen ulkopuolella

Mikä on työssäsi parasta?

Parasta on asiakkaiden auttaminen. Yritämme keksiä ratkaisuja erilaisiin ongelmiin, ja pyrimme toteuttamaan villeimmätkin pyynnöt ja ideat. Joustavuus on mielestäni tässä työssä tärkeää. Tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäminen kuuluu lempihommiini. Myös turvallisuus ja turvatekniikka kuuluu vahvana osana työnkuvaan, sillä vastaamme yliopistokeskuksen turvallisuudesta.

Miten käytät vapaa-aikasi?

Mitä asioita kysytään eniten palvelukeskuksen neuvonnasta?

Opiskelijat kysyvät tavallisia, päivittäisiä asioita. Satunnaisille kävijöille olemme välillä yleinen infopalvelu.

Meiltä kysytään paljon esimerkiksi Puuvillaa koskevia asioita sekä lähipalveluiden sijaintia. Samassa rakennuksessa yliopistokeskuksen kanssa on paljon muitakin yrityksiä, ja rakennus voi olla satunnaiskävijälle vaikea hahmottaa.

Olen toiminut Markkuliiton hallituksessa vuodesta 2013, ja olen edelleen aktiivinen liiton jäsen.

Lisäksi touhuan vapaa-ajalla 6 vuotiaan lapseni kanssa, joka pitää minut kiireisenä omilla touhuillaan.

Tsekkaa nämä!

Opiskelijoille tarkoitetut tärpit ja asiat, joita kysytään eniten:

. Sähköavain tulee uusia joka vuosi, tai palauttaa palvelukeskukseen.

Miten pidätte työilmapiiriänne yllä toimistolla?

Sähköavaimelle pystyy hakemaan lisäaikaa vuosittain 1.4.-4.9. välisenä aikana UCPorin nettisivujen kautta.

.Muistathan myös, että lukituista ovista kuljetaan aina sähköavaimen

Toimistolla meillä on neljä henkilöä töissä, ja kaikilla on oma vastuualueensa. Meillä on hyvä tiimihenki ja osaamme pitää hauskaa yhdessä. Huumorilla pärjää pitkälle myös huonoinakin päivinä. Töihin on aina mukava tulla.

avulla.

.Yliopistokeskuksen neuvonta on avoinna arkisin ma-pe 8-16.

Lukukausien aikana palvelemme myös iltaisin ma-to klo 16-18.

20

Teksti: Miko Vahekoski

Levyarvio

Mac Miller Circles Warner Records 2020

P

ostuumit julkaisut ovat lähestulkoon aina ongelmallisia. Miten kunnioittaa artistin perintöä ja visiota, kun hänen mielipidettään ei voi suorasti kysyä tai tietää? Vuosien varrella monien artistien musiikilliset raakileet on nostettu parrasvaloihin heidän poismenonsa jälkeen, ja pöytälaatikot on puhdistettu kaikesta mille voi asettaa minkäänlaista markkina-arvoa.

Siksi onkin virkistävää kuulla albumi, joka on viimeistelty rakkaudella ja huolellisesti. Albumi jonka takana artisti olisi aivan varmasti voinut ylpeästi seisoa.

Mac Miller ei koskaan elämänsä aikana nauttinut kriitikoiden suosiosta. Hänen uraansa tuntui jatkuvasti leimanneen hänen taustansa matalaotsaisessa opiskelijaräpissä.

Musiikillisesti sen tyylinen hip hop oli jo pitkään loistanut poissaolollaan, kun hän vuonna 2018 julkaisi albuminsa Swimming. Tämä albumi merkitsi tiettyä tuulen vaihtumista yleisessä mielipiteessä, sillä se voitti puolelleen monia arvostelijoita. Monet Swimmingin mukana kyytiin hypänneet palasivat tässä kohtaa takaisin hänen aiempiin albumeihinsa, ja näkivät siellä ilmiselvää meriittiä ja artesaanimaisen huolellista työnjälkeä. Miller osittain uudesta suosiostaan innostuneena ryhtyi työstämään jatko-osaa Swimmingille yhdessä tuolla albumilla vaikuttaneen tuottajan, Jon Brionin kanssa.

Tragedia keskeytti työn. Syyskuun seitsemäntenä vuonna 2018 Mac Miller löytyi asunnostaan elottomana.

Kuolinsyyksi kirjattiin tahaton fentanyylin yliannostus. Monet palasivat suru-uutisen kuultuaan Swimmingin pariin, ja koittivat löytää sieltä jotain lohtua tai viimeisiä viisauksia.

Sellaista tunnelmaa tuo albumi ei kuitenkaan tarjonnut. Sen kolon täyttää Circles.

Millerin kuoltua hänen kanssaan läheisen siteen muodostanut tuottaja Jon Brion ryhtyi yhdessä Millerin perikunnan kanssa käymään läpi viimeiselle albumille tarkoitettua materiaalia. Työ vei sen arkaluontoisuuden vuoksi kauan, sillä kaikkien pohjimmainen tarkoitus oli viimeistellä albumi siten, että se kunnioittaa Millerin muistoa. Vuonna 2020 levy oli viimein valmis, ja se on todennäköisesti Millerin merkittävin teos. Temaattisesti levyä voisi verrata David Bowien viimeisen albumin Blackstarin vastaaviin. Vaikka Miller ei missään nimessä voinutkaan ennakoida kuolemaansa, kuten Bowie saattoi, hän silti sivuaa kuolevaisuuttaan teksteissä runsaasti. Kappaleista, kuten Good News ja Hand Me Downs, voi kuulla Millerin olevan väsynyt kestämättömään elämäntyyliinsä, mutta voimaton tekemään muutosta. Pelkkää paatosta albumi ei toki ole, vaikka albumi onkin ennen kaikkea traagista ja sydäntäsärkevä kuultavaa. Ajoittain tietty lohtu pilkottaa rivien välistä, ja etenkin kappaleet Complicated ja Blue World tuovat albumiin tuulahduksen katkeransuloista tanssittavuutta.

Tyylillisesti albumi on hillitty. Minimalistinen instrumentaatio antaa melodioille runsaasti tilaa kasvaa. Se painottaa sitä, mitä Millerillä on sanottavanaan. Varsinaista

räppiä ei albumilla ei juurikaan kuulla, vaan suurin osa sen sanomasta tuodaan esille rauhallisen hyräilyn saattelemana.

Nämä soundilliset valinnat tekevät albumista todella rauhoittavan kuunneltavan ja korostavat niitä hetkiä, kun instrumentaatiossa on jokin voimakas elementti. Esimerkiksi kappaleissa Complicated ja Blue World on molemmissa kiinnostavan rytmikkäät instrumentaalit, joista Complicatedia värittää syntetisaattori ja Blue Worldiä pieneksi pilkottu sample.

Albumin ehdotonta suolaa haavoihin ovat kuitenkin sen keskiössä olevat kappaleet, jotka heijastelevat Millerin viimeisiä kuukausia. Good News erityisesti on raastava kappale, jonka pääteesinä kulkee Millerin halu levähtää hektisestä elämästään, ja päästä yli henkisistä esteistään. Lyyrisesti kappale on täyttä sydämen putoamista alusta loppuun, kun Miller osuu naulan kantaan kerta toisensa jälkeen. Hän tiivistää oman elämänsä lisäksi myös nuo ongelmat, joita niin moni parikymppinen miettii yön pikkutunteina, selvänä tai muuten. Kappaleen musiikillinen ja emotionaalinen kliimaksi saapuu loppupuolella, kun Millerin uupunut ääni nousee uuteen melodiseen kulkuun sanoin: “That there’s a whole lot more for me waitin’/ I know maybe I’m too late, I could make it there some other time/ Then I’ll finally discover/ That it ain’t that bad, ain’t so bad/ Well, it ain’t that bad, mm/ At least it don’t gotta be no more”.

Muita albumin tärkeimpiä kappaleita ovat muun muassa äärimmäisen sielukas Everybody, joka on versiointi Arthur Leen kappaleesta: Everybody’s Gotta Live. Miller tekee kappaleesta omansa lataamalla sen täyteen melankoliaa ja uutta merkitystä. Laulusuoritus tässä kappaleessa on myös Millerin paras, intohimoinen huuto tyhjyyden absurdiutta vastaan. Albumi päätyy suorastaan hajottavaan yksi-kaksi lyöntiin: Surf ja Once a Day. Surf on yksinkertainen indie pop-balladi joka palaa käsittelemään Good Newsin tematiikkaa kuolevaisuudesta ja mielenterveydestä. Surf kuitenkin tuntuu hyväksyvän nämä asiat ja taipuvan mahdottomuuksien edessä. Once a Day on äärimmilleen karsittu kappale.

Kappaleen muodostavat käytännössä vain Millerin lauluraita ja vaimennettu e-piano. Kappaleen melodia ja sanoma ovat kuitenkin niin väkeviä, että ne kantavat tämän albumin maaliin täydellisesti. Kappale tiivistää vain muutamassa lauseessa albumin teemat uupumuksesta, eskapismista, rakkaudessa eksymisestä ja ympäristön paineista tavalla johon harva olisi näin vähällä pystynyt.

Circles on yksinkertaisuudessaan kaunis teos. Mac Miller kasvoi artistina yksinkertaisesta bileräppäristä monipuoliseksi tulkitsijaksi, taitavaksi omintakeiseksi tuottajaksi ja taitavasti artikuloivaksi kappaleentekijäksi. Tämänkin kehityskaaren loppuratkaisu jäi maailmalta mysteeriksi. Mac Millerissä tuo maailma menetti taitavan lupauksen ja monen eksyksissä olevan milleniaalin ja z-sukupolven väliinputoajan sankarin. Loppuratkaisun puuttuessa Circles kuitenkin on hieno tiivistelmä siitä, mitä olisi voinut olla.

21

T Ä R P I T

Teksti: Miko Vahekoski

LEVYT E Ecco2k Cloud rap kulttikollektiivi Drain Gangin soolotuotannoltaan niukin jäsen Ecco2k julkaisee debyyttinsä. Kyseessä on kompakti 30-minuuttinen joka haahuilee räpin ja popin rajamailla eteerisenä leijailuna maustettuna kokeellisilla elementeillä. Kappaleet kuten AAA Powerline ja Security! Edustavat sellaista herkkyyttä ja nyanssintajua jota räpin johdannaisissa harvoin kuulee.

uknowhatimsayin¿ Danny Brown Kokeellisen räpin saralla kunnostautunut Danny Brown tekee tavoistaan poiketen suhteellisen optimistisen ja värikkään levyn. Räppilegenda Q-Tipin tuotanto kuulostaa tuoreelta ja kiinnostavalta, Brownin esitellessään nokkelaa ja punchline-vetoisempaa puolta tarinankerronnastaan. Albumi on viihdyttävää lyriikan ja tuotannon ilotulitusta, josta löytyy myös tarvittaessa introspektiivisempi puoli.

13lood 1n + 13lood Out Mixx Denzel Curry 13-minuuttinen pamaus vihaisinta träppiä mitä hetkeen on kuultu. Denzel ja kumppanit mahduttavat kompaktiin pakettiin äärimmäisen paljon erilaista näkökulmaa tyylillä, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Kollaasin maaninen flow varmistaa että tylsää tätä mixiä kuunnellessa ei ehdi tulla, sillä träpin innovaattorit tuovat toinen toisensa jälkeen pöytään yhä erilaisempia tulokulmia.

22

Teksti: Atte Timonen

LEFFAT Jojo Rabbit Ohjaaja: Taika Waititi Jojo Rabbit on hulvaton komedia pienen natsipojan ja hänen mielikuvitusystävänsä Adolf Hitlerin seikkailuista II. maailmansodan Saksassa. Tämä ei ole helpoin konsepti myydä suurelle yleisölle, mutta Waititin tunnusomainen “draamakomedia” -tyyli sopii tähän täydellisesti. Jojo Rabbit on elokuva toisten ihmisyyden tunnistamisesta hirveiden olosuhteiden vallitessa, ja on monellakin tapaa ajankohtainen tarina.

Cats Ohjaaja: Tom Hooper Cats tuli virallisesti ulos Yhdysvalloissa 2019, joten se voidaan luokitella menneen vuosikymmenen kamalimpien elokuvajulkaisujen joukkoon. Cats on elokuva kissoista laulamassa merkityksettömiä lauluja toisensa perään, jonka ulkonäkö on tiukasti jumissa outouden laaksossa ja jonka toivon mahdollisimman monen näkevän, että voimme jakaa tämän kollektiivisen painajaisen yhdessä.

Marriage Story Ohjaaja: Noah Baumbach Netflixin kautta levityksessä oleva Marriage Story on yksi menneen vuoden parhaimmista elokuvista, joka on ehdolla 6 Oscar -palkinnolle. Adam Driver ja Scarlett Johansson loistavat pariskuntana, joiden rakkaus ei ehkä ole kadonnut, vaan muuttanut muotoaan ja he eivät voi enää elää yhdessä. Baumbach ei kaunistele päähahmojensa - eritoten Driverin Charlien - rumempia puolia, ja lopputuloksena on aito ja kaunis elokuva ihmissuhteista.

Knives Out Ohjaaja: Rian Johnson Rian Johnsonin whodunnit on paras murhamysteeri jonka olen nähnyt vuosiin. Ripaus Agatha Christieta suuren kartanon, eksentrisen perheen ja herrasmiesetsivän muodossa, hyppysellinen Alfred Hitchcockia kokonaisuutta muuttavien twistien ja tyylimuutosten tähden ja oima annos ajankohtaista poliittista kontekstia. Lopputuloksena on, kuten Daniel Craigin näyttelemä Benoit Blanc toteaa, aikamoinen donitsi.

The Irishman Ohjaaja: Martin Scorsese Netflixistä löytyvä The Irishman on lähes 4 tuntia pitkä elokuva, mutta matka on sen arvoista. Scorsesen mielessä on selkeästi kuolema ja perintö, sillä The Irishman tuntuu pitkältä marssilta kohti hautaa, pohtien samalla väkivaltaisen elämän merkitystä ja tekojen painoa. Robert De Niro loistaa Frank Sheeranin roolissa, mutta Joe Pescin sivurooli on tämän uran kohokohtia.

23

Teksti: Atte Timonen

Kolumni

Olen osa ongelmaa

O

n taas se aika vuodesta, kun Golden Globet, Jussit ja Oscarit jaetaan elokuva-alan ammattilaisille.

Näiden ympärillä on aina paljon keskustelua taide-alan palkintojen merkityksestä ja tärkeydestä, sekä siitä, onko pystin saaminen laatutakuun merkki. Oscar-palkintojen kohdalla tämä keskustelu on aina äänekkäin, koska kyseessä on maailman suurin elokuva-alan palkinto. Tänä vuonna monet saivat taas pettyä lopullisiin ehdokkaisiin. Erityisesti valkoisten miesten hegemonia elokuva-alalla näkyy ehdokkaista, ja häpstääki #OscarsSoWhite on näkynyt taas jälleen sosiaalisessa mediassa useasti. Viiden parhaan ohjaajan joukkoon ei mahtunut yhtään naista, vaikka Marielle Heller, Lorene Scafaria, Olivia Wilde, Céline Sciamma, Lulu Wang ja Greta Gerwig ohjasivat viime vuonna elokuvia, jotka ovat saaneet suurta kriittistä arvostusta. Ja nuo ovat vain nimet jotka muistan tältä seisomalta. Oscarien historiassa on ollut vain 5 naista ehdokkaana parhaan ohjaajan palkinnolle, ja vain yksi on palkinnon voittanut, Kathryn Bigelow 10 vuotta takaperin Hurt Lockerista. Myös yksikään rodullistettu näyttelijä ei ole ehdolla parhaan miespääosan, miessivuosan tai naissivuosan kategoriassa. Scarlett Johansson sen sijaan on ehdolla kahdesti.

Mutta mikä merkitys Oscar-palkinnolla sitten on? Olemme vuosien aikana nähneet, että parhaan elokuvan palkinto ei ole mikään laatutakuu. Monet sanovat että he eivät välitä Oscareista, sillä ne kuvastavat vain pienen ryhmän makuja ja mielipiteitä. En itsekään juuri pidä Oscaria laadun takuuna enkä gaalaa itsessään merkittävänä kuluttajille (ja minä sentään olen ollut järkkäämässä Oscar-valvojaisia Porissa!), mutta sen merkitys elokuvateollisuuden sisällä on eri asia. Elokuvastudiot haluavat pystejä, sillä niillä on arvostusta heidän teollisuutensa sisällä. Onko joku saanut ehdokkuutta tai palkintoa näkyy vahvasti mainostuksessa. Oscar-palkitulta ohjaajalta X tulee elokuva Y. Kenen projekteja rahoitetaan, millaisia elokuvia tehdään ja milloin ne julkaistaan - nämä ovat

kaikki riippuvaisia Oscareista. Marriage Story, The Irishman ja jopa Cats menivät elokuvalevitykseen loppuvuodesta, jotta Oscar-raati muistaisi ne parhaiten.

Millaiset elokuvat voittavat Oscareita, tai saavat edes ehdokkuuksia? Monet ovat nostaneet esiin Cynthia Erivon ehdokkuuden parhaan naisnäyttelijän palkinnolle roolistaan vapaustaistelija Harriet Tubmanina tyypillisenä ehdokkaana: fokus on Yhdysvaltojen historiassa ja orjuudessa, ei epämiellyttävissä nykyaikaisissa ongelmissa. Jennifer Lopezin sivurooli Hustlersissa on esimerkki epätyypillisestä naisroolista Hollywoodissa; seksityöläinen, joka ei saa rangaistusta teoistaan ja hänen valintojaan ei moralisoida. J-Lo jäi kuitenkin ilman ehdokkuutta paljon kehutusta roolisuorituksestaan.

Greta Gerwig kommentoi Vanity Fairissa, että kulttuurissamme vallitsee tarinoiden hierarkia, jonka huipulla on miesten tarinat väkivallasta ja konfliktista. Tämä näkyy tämän vuoden ehdokkaissa hyvin. Taistelulähetit - 1917, The Irishman, Joker, Jojo Rabbit, Once Upon A Time In Hollywood, Ford v Ferrari ja Parasite voidaan laskea tähän kategoriaan helposti. Olen itse osa ongelmaa: tämänkään lehden elokuva-arvioista ei juuri monipuolisuutta löydy. Millaisia elokuvia media ja kriitikot nostavat alustalle, millaisia tarinoita pidetään merkittävinä ja tärkeinä ja Oscarien arvoisina vaikuttaa mielikuviin ja asenteisiin. Jokeria on pidetty jonkinlaisena poikkeamana parhaan elokuvan ehdokkaissa sen sarjakuvaleffa-statuksen takia, mutta pinnan alla se on yhtä lailla vain tarina mielenterveysongelmien ja väkivallan suhteesta. Ei mitään uutta Hollywoodissa.

Eli onko Oscareilla väliä vai ei? Yksittäiselle kuluttajalle voi tuntua että ei ole, mutta laajemmassa elokuvateollisuuden- ja kulttuurin kontekstissa kyllä, Oscareilla on väliä. Paras vastalause Oscarien tukemalle hegemonialle on mennä katsomaan mahdollisimman paljon erilaisia elokuvia eri tekijöiltä. Katsojan ei tarvitse olla osa ongelmaa. Ratkaisu ongelmaan voi olla meidän käsissämme. Lompakolla voi todellakin äänestää.

24

Teksti: Ville-Veikko Päivömaa Kuva: Aapo Nissi

P

Liikuntapalvelut testissä

Crossfitin avulla kesäkuntoon

ointer tarjoaa laajat liikuntapalvelut jäsenilleen, ja yksi näistä mahdollisuuksista on päästä treenaamaan Crossfit Karjarantaan opiskelijaystävällisellä hinnalla.

Olin jo pidemmän aikaa harkinnut uuden liikuntaharrastuksen aloittamista, joten päätin tarttua tähän mahdollisuuteen raskaan Pointerin hallitusvuoden jälkeen. Olin aiemmin kuullut legendaarisia tarinoita siitä, kuinka tehokas ja toimiva, lähes ylivoimainen treenimuoto crossfit on kaikkeen muuhun verrattuna. Peruskurssin suoritettuani minun täytyy myöntää, että jotain perää näillä puheilla on ollut.

Harjoittelumuotona se päihittää ainakin salitreenin aivan sata-nolla.

Kaikki alkaa On Ramp -kurssilta, johon ilmoittaudutaan kätevästi netin kautta. On Rampilla käydään läpi tärkeimmät harjoittelussa tarvittavat liikkeet. Suurin osa liikkeistä oli itselleni ennalta tuttuja, mutta täysin uusia mahtui myös mukaan. Opetus on käytännönläheistä ja ryhmäkoot ovat pieniä, joka takaa henkilökohtaisen ohjauksen. Opetuksessa edetään rauhallisesti ja yksilökohtaisesti. Kurssin aikana käydään läpi samalla crossfitin harjoittelufilosofiaa ja muita tärkeitä osa-alueita, kuten levon

ja ravinnon merkitystä. Kokonaisuutena On Ramp -kurssi oli hyvin toteutettu ja vedetty. Vaikka peruskurssilla jäisikin jotain epäselväksi, se ei haittaa mitään - salilta aina kavereita, jotka ovat valmiita auttamaan liikkeiden ja oikean tekniikan kanssa.

Noin kuukauden On Ramp -kurssin jälkeen harrastusta jatkavat saavat osallistua vapaasti kaikkiin päivän treenehin (WOD). Ohjattua harjoittelua on lähes viikon jokaisena päivänä, aina aamukuuden tunneista iltaseiskan tunteihin. Treenimahdollisuuksia riittää siis myös minuuttiaikataululla eläville.

Tunneille ilmoittaudutaan älypuhelinsovelluksen kautta etukäteen, yleensä edellisenä päivänä. Helppokäyttöinen varauskalenteri kertoo, mihin tunneille mahtuu ilmoittautumaan. Päivän treeni ilmestyy sovellukseen sulateltavaksi aina treeniä edellisenä päivänä.

On Ramp -kurssi sopii kaikille crossfitistä kiinnostuneille, eikä aiempaa kokemusta tai kuntotasoa tarvita. Kurssin hinta Pointerin jäsenille on 100 €, ja rahalle saa hyvän vastineen. Ohjaajat ovat osaavia ja opetus käytännönläheistä. Treeneissä on sopiva ryhmäpaine, joka kannustaa siihen, ettei treenaaja huijaa liian helposti itseään.

25

Wanha ja vihainen

Huono meemaus on boomereiden kosto

J

okainen pitäytyköön lestissään. Käyn ruokakaupassa X siksi, että sieltä saa halvalla hyvää. Millään muulla ei ole väliä. Ehkä saatan seurata somessa tätä kyseistä ruokakauppaa siksi, että näkisin jos kauppias olisi ottanut valikoimiinsa jotain mielenkiintoisia uutuuksia. En seuraa sivustoa siksi, että näkisin kauppiaan epätoivoista räpiköintiä saavuttaakseen milleniaaleja sisällöllään. Mikään ei aiheuta somessa yhtä suuria vaivautumisen tunteita, kuin firman viikkopalaverissa pitchattu uusi someviestinnän suunta, jonka on tuonut esille; kukas muukaan kuin paikallinen Steve Buscemi, rullalauta hartiallaan ja nurin käännetty snäpbäkki päässään. ”How do you do fellow kids”. Tällaiset ulostulot tavoittavat kaikessa kökköydessään vain henkilöitä, jotka sarjatykittelevät itkunauruhymiötä ”Elä usein, naura hyvin, rakasta paljon” -boomermeemisivuille.

alussa Blondi tuli taloon tai kun Sulo Vilénin oli pakko ostaa, kun halvalla sai. Rehhailisivat rehellisesti ja ylpeinä niille ikäluokkansa omille jutuille, eivätkä kaappaisi nuorisokulttuuria itselleen. Onko siis mikään ihme, että moderneista internetmeemeistä on tullut monimutkaisempia ja epätoivoisempia, kuin vielä 10 vuotta sitten? Nykyisin ei enää riitä, että meemiä vain vilkaisisi ja tuhahtaisi huvittuneisuuttaan. Nykyään meemin ymmärtämiseksi ja sille nauramiseksi on tehtävä laajamittainen taustatutkimus, johon tuhrautuu huomattava määrä aikaa. Toisaalta tämä on varotoimi, joka on ollut pakko ottaa käytäntöön, jottei moderni meemikulttuuri menisi pilalle korporaatioiden ja vanhusten käsissä. Tai sitten moderni milleniaalimeemi on kaikessa yksinkertaisuudessaan täysin tyhjä, epätoivoinen huuto pimeyteen ja karikatyyri siitä, millaiseksi meemikulttuurimme on muotoutunut vuosien saatossa.

Älkääkä nyt käsittäkö väärin. En minä suuria ikäluokkia vihaa. Pyydän vain kohteliaasti heitä pysymään omassa kulttuurisessa lestissään. Hypettäkää niitä Baddingeja, paheksukaa tatuointeja ja juokaa kahvinne sokeripalan läpi. Muistelisivat vaikka sitä, miten ysärin

Vihaan kaikkea ekslusiivista sontaa, joka erottelee ihmiset sisäpiiriin ja sen ulkopuolelle. Mutta johonkin minäkin vedän rajani. Kun kerron nauttivani meemeistä, moni tuttuni on alkanut linkkaamaan minulle kuvia, jotka ovat sisällöllisesti tyhjää mainontaa tai konformistista konsensusta. Niissä ei ole mitään älyä

26

tai oivallusta taustalla, enkä voi edes kuvitella omaa vapaa-ajan viettoani niiden pariin. En tahdo tulla rinnastetuksi näihin matalaotsaisiin ”huumorikuviin”, jotka keräävät allensa kommentteja kuten ”omg X tä on niin mää xD”. 2010-luvulla vaalien aikana jopa poliittiset puolueet lähtivät tähän hulluuteen mukaan ja tuottivat mitä vaivaannuttavampia tekeleitä.

Samaan aikaan eräs paikallinen europarlamentaarikko koki tarpeelliseksi selittää ”Master’s degree of ctrl+c & ctrl+v sciences” tutkintonsa turvin suuremmalle yleisölle sitä, mitä meemi on, kun hänen jakamaansa meemiin kohdistui asiallista kritiikkiä.

En tahdo tulla rinnastetuksi näihin matalaotsaisiin ”huumorikuviin”

niaalit yritämme erottautua vanhempiemme huumorikulttuurista. En haluaisi ilkeämielisesti nauraa kenenkään kustannuksella, mutta joskus itselleen ei voi mitään. Ehkä kaikkein sovinnaisinta olisikin antaa kaikkien meemailla täysin vapaasti juuri katsomallaan tavalla. Ehkä meidän pitäisi kaikkien vain löytää itsellemme ne sopivat kanavat, joista etsimme ja katselemme meemejä ajanvietoksemme. Anyway, thanks for coming to to my TED talk.

Toisaalta boomermeemit, kansanedustuslaitos ja suomalainen demokratia ovat myös onnistuneet antamaan aihetta ironisille meemeille, joissa selkeästi nauretaan kaapatulle meemikulttuurille ja sille, miten me mille-

27

Pointti etsii uutta päätoimittajaa!

Avoimet hakemukset 15.5 mennessä osoitteeseen pointti.lehti@gmail.com