Pointti 2/2014

pointti.

II/MMXIV Porin ylioppilaslehti

keho on kone / sakkolappuja / #herrala / hypnooseja arvioita / kolumneja / s채l채채

pointti. opiskelijan asialla

2

Pääkirjoituksia 5 Uutisia 6-7 Biohakkerointia 8-9 #Herralaa 10-15 Lappuliisoja 16-18 Paasausta 19 Hypnoosia 20-23 Arvioita 24-25 Sarjista 26 Lopuksi 27

Toimitus: Pointer ry / Pointti (faniposti) PL 181 28100 PORI Vastaava päätoimittaja: Esa Keskinen / Päätoimittaja & AD: Aleksi Malinen Taitto: Aleksi Malinen / Mainosmyynti: Anna Hokkanen Tekijät: Vilho Pirttijärvi, Harri Peltoniemi, Jukka Jokiranta, Annina Hietaranta, Mikael Luotolahti, Tytti Wallenius, Linnea Kotiniemi Kansi: Aleksi Malinen ISSN 1799-6627 / Painopaikka: Oriveden Kirjapaino PL 33, 35301 ORIVESI Julkaisija: Pointer ry Pahoittelut Keskisen ja Malisen kandiohjaajalle, tyttöystäville ja Keskisen naapureille.

3

4

Valitse valitseminen

PÄÄKIRJOITUS\\ Elämme mielenkiintoisia aikoja ystävät hyvät. Meillä on loputon määrä välineitä, jotka edistävät kiinnostumista. Internet, älypuhelimet, sanomalehdet, yleisöluennot, kirjastot ja Tinder! Niitä kannattaa käyttää, vai mitä?

Klikatkaa seuraa-nappia, kun törmäätte outoon Facebook-sivuun, vaihtakaa kotisivu satunnaiseksi Wikipedia-artikkeliksi, lukekaa tylsiä kirjoja, selailkaa lehtiä ala- ja ylähyllyltä, katsokaa leffoja, joista ette ole koskaan kuullutkaan ja kääntäkää televisio välillä FST:lle tai jollekin muulle hämärälle kanavalle. Ääh. Ei jaksa, ei ehdi, salkkarit, kauppareissu ja pitäisi valmistuakin.

Valmistua ehtii vanhanakin ja löhöillä voi lepokodissa pentele.

Keskustelu, kiistely ja väittely ovat upeita juttuja. Parhaimmillaan ne auttavat löytämään kompromisseja ja lähentämään näkökantoja. Keskitie voi toki olla joskus se huonoin vaihtoehto, mutta ehdottomuutta tulisi silti viljellä varoen. Se häiritsee monesti sillan rakentamista mielten välille.

Uuteen törmääminen ja vanhan pöyhiminen pitävät mielen valmiina ottamaan irti enimmän kaikesta. Elämän sisältö löytyy kai siinä jossain matkalla, eikä välttämättä tarvitse onnistua täydellisesti kaikessa.

Näillä näkymin urani Pointissa on lopuillaan. Ehkä itse olen etsinyt mindfulnessia, tasapainoa, zeniä tai mitä vain kehonkepeyttä ja mielentäyteyttä juuri näitä raapustuksia kirjoittamalla.

Kirjoittaminen auttaa jäsentämään hajanaisia ajatuksiani ja helpottaa maailman hahmottamista. Tekstin julkaisun jälkeen olen myös joutunut asettumaan jonkin kannan taakse, mikä ei ole aina ollut luonnollista minulle. Mutta se ei tarkoita, etten voisi tarkentaa näkemyksiäni oppiessani asiasta jotain uutta.

Esa Kesk in

Päätösten tekeminen ahdistaa. Enkä viittaa mihinkään elämää suurempiin päätöksiin, vaan hermojen kiristystä aiheuttavat ihan sellaiset pienetkin päätökset, kuten uusien kenkien ostaminen. Tietoa on tarjolla aivan kaikesta ja se pitäisi hyödyntää asioiden laatua, eettisyyttä pohtiessa ja hyväksyntää hakiessa.

Ahdistus määrittelee nykyihmistä. On-line maailman ilmiöt ovat ohikiitäviä, eikä niihin kannata edes yrittää tarttua. Vähemmästäkin lannistuu.

Oman mielipiteeseen ankkuroituminen tuo turvaa postmodernissa valintaelämässä, jossa itsensä määrittely tapahtuu henkilökohtaisten valintojen kautta. Koulutukseen, politiikkaan, parisuhteisiin, harrastuksiin ja ennen kaikkea kuluttamiseen liittyvät valinnat en ovat kaikki kaikessa, olivat ne lopulta kuinka merkityksettömiä tahansa.

Empimistä tai ajatuksien vapaata ajelehtimista karsastetaan. Äärimmäisyydet ovat muotia. Kirkosta erotaan, mutta samalla elämään etsitään jotain uutta hengellistä sisältöä. Sitä etsitään perinteisistä turruttajista alkoholista ja huumeista, mutta yhä enemmän myös ruokavaliosta, treenaamisesta ja mietiskelystä. Tässäkin lehdessä käsitellään näitä kaikkia tavalla tai toisella.

Omalla kohdallani parhaimpia välineitä vaanivan ahdistuksen lynkkaamiseen ovat olleet tyhmänrohkea ennakkoluulottomuus ja lapsenomainen kiinnostus asiaan kuin asiaan. Mutta eihän nykyään ole aikaa kiinnostua kaikesta tai ottaa selvää ovatko ne kengät tai älypuhelimet lasten veren tahrimia.

Kyllä muuten on. Kun jaksaa penkoa edes pieniä nurkkauksia maailmasta, yllättäen penkomisen tarve vähenee monen asian kohdalla. Enkä nyt tarkoita, että päätoimittajanne olisi jokin pyhimys, mutta se ainakin yrittää jotain.

PÄÄKIRJOITUS\\

...jatkuu

putoavat meriin, pörssikurssit romahtavat. Kasvat lapsesta aikuiseksi ja vanhukseksi ja luusi jauhetaan myllyssä.

Matkan varrelle mahtuu kuitenkin monia päätöksiä. Koska aika on rajallinen, kaikkea ei ole mahdollista toteuttaa. On tehtävä valintoja.

Valitseminen on usein vaikeaa, mutta liika empiminen ja pohdinta ovat pelkoa tulevasta. Pelko tulevasta on usein epävarmuutta ja turvattomuuden tunnetta. Turvattomuus taas on oman mukavuusalueen ulkopuolella olemista, tuuliajoa, maailmalle antautumista.

Kun miettii kosmisia voimia, jotka pitävät planeetat, tähdet ja galaksit liikkeessä, meidän valinnoillamme ei ole suuremmin väliä. Mitä yhdestä pienestä särkyneestä sydämestä, jos kaikki saattaa imeytyä supermassiiviseen mustaan aukkoon ja kadota iäisyyteen. Olemme vain salamatkustajia endotermisen planeetan pinnalla, verta imeviä syöpäläisiä, joiden hampaat on upotettu yhtä syvälle kuin mistä öljyä on taloudellisesti kannattavaa pumpata.

Mutta juuri sen takia päätöksillä on niin suunnattomasti merkitystä. Me määrittelemme tekojemme arvon itse.

Määritämme olemisen merkityksen.

Vanhoihin ympyröihin on helppo sulkeutua. Yhdyntä suoritetaan vuorotellen kolmessa tutussa asennossa, jotka kuvastavat yhtä paljon kekseliäisyyttä kuin intohimoakin. Tuntemattomilla etiketeillä päällystetyt pullot jätetään surutta maitokaupan hyllylle pölyttymään.

Kyllä mahtaa harmittaa, jos huomenna maailma murentuu, ja viimeisimmän lähetyssaarnamisen jälkeen joit punaista Koffia. Ota nyt edes Mufloni ja paina takaa päin.

Tai valitse tällä kertaa jotain aivan muuta.

si M ek

a l i ne n

Määrittämättömän suuri määrä erilaisia asioita voi tapahtua minä hetkenä hyvänsä. Tämä on looginen totuus ja retorinen tautologia.

Mutta entä jos huomenna koittaakin päivä, jolloin tapahtuminen lakkaa?

Kaiken olevan lopusta on laadittu lukuisia teorioita ja näkemyksiä. Yhdessä niistä maailmankaikkeus jatkaa laajentumistaan, kunnes planeetat, tähdet ja muut kappaleet ovat niin kaukana toisistaan, että ne pysähtyvät. Kaikkeuden lämpötila putoaa pyörimisliikkeen loputtua absoluuttiseen nollapisteeseen, ja jäätyneet planeetat jähmettyvät sijoilleen.

Erään näkemyksen mukaan samainen alati kiihtyvä leviäminen etenee lopulta niin rivakasti, että atomit irtoavat molekyyleistä, elektronit, protonit ja neutronit atomeista. Kvarkit ja muut pienimmät osaset kirpoavat edellä mainituista palasista ja sinkoituvat ties minne. Käytännössä siis kaikki, mitä maailmankaikkeudessa on, repeää, halkeaa ja murenee.

Kolmannen näkemyksen mukaan loppu ei koidu paisumalla. Jossain vaiheessa liikkeen suunta muuttuu, kappaleet vetäytyvät kohti toisiaan ja maailma räjähtää.

Monia kosmisia teorioita yhdistää se, että jossain vaiheessa kaikki päättyy – ainakin hetkeksi. Voi myös olla, että tämän maailman kuoltua syntyy uusi maailma. Vieläpä sellainen, joka on tismalleen sama kuin tämä nykyinen.

Ajatus kaiken loppumisesta on inhimillinen. Kaikki maallinen kun on katoavaa ja hetkellistä. Vuodet vierivät, ja vanhan kotipihan puut kaadetaan.

Maailma ei kysy lupaa, ei odota. Se vyöryy eteenpäin ja eteenpäin ja eteenpäin kunnes ehkä jäähtyy tai hajoaa tai räjähtää. Lentokoneet

Al

5

//UUTISET

Kuva: Esa Keskinen

Rullahulluutta Kun menee seuraamaan roller der-

bya, sitä odottaisi tyttöjä vähissä vaatteissa tönimässä ähisten toisiaan. Harjavallan liikuntahallissa touhu on hieman raadollisempaa. Porin roller derby -joukkue on ensin luistellut minuuttitolkulla salia ympäri, jonka jälkeen vuorossa on kymmeniä kyykkyliikkeitä rullaluistimien päällä huojuen. Sitten luistellaan kenttää edes takaisin kaatuen aina välillä.

Tekemisestä huokuu aito innostus lajia kohtaan. Harjavallassa luistelevien innostus on erittäin tuoretta. Pori Rolling Brigade on nimittäin laitettu alulle viime vuoden lopulla. Joukkueen takana ovat Sorje Harrison ja Tanja Paasi. Treenit ovat tiistaisin Harjavallassa ja perjantaisin Porin suomalaisen lyseon tiloissa.

Kohti liigaa Roller derby on harvoja lajeja, joissa hyökätään ja puolustetaan yhtä aikaa. Joukkueet ottavat toisistaan mittaa luistelemalla ympäri soikionmuotoista kenttää. Pisteen saa, kun joukkueen hyökkäävä luistelija ohittaa vastustajan puolustavat luistelijat. Puolustajat yrittävät pitää hyökkääjän takanaan estelemällä ja ottamalla kontaktia.

Porin joukkue ei vielä ottele ovaaliradal-

la, vaan harjoittelee tasotestien läpäisemistä varten. Liiton pitää varmentaa joukkueiden taso ennen otteluihin osallistumista. Ruhjeita tulee joka tapauksessa, mutta vajavaisilla taidoilla riskit ovat kohtalokkaita.

Vaikka roller derby on vasta rantautumassa Suomeen, lajin juuret ovat 1920-luvun Yhdysvalloissa. Aluksi laji oli luonteeltaan viihteellinen ja suunnattu vain naisille, mikä näkyy edelleen elokuvissa ja toimittajan mielikuvissa. Suomeen ensimmäinen joukkue, Helsinki Roller Derby, perustettiin vuonna 2009. Edustusmaajoukkue matkasi MM-kisoihin ensi kerran vuonna 2011.

Perusluistimista eroavat luistimet voi hankkia verkosta melko vaivattomasti, mutta lajiin keskittyneitä kivijalkaliikkeitä löytyy Helsingistä. Laakereita, renkaita ja kypäriä voi löytää myös rullalautailuun erikoistuneista kaupoista.

Rooleilla ei ole väliä, joten niillä voi leikkiä Avoimuus ja suvaitsevaisuus ovat roller derbyn laji-filosofian ytimessä. Jokainen saa olla oma itsensä ja tulla harjoituksiin sukupuolesta tai suuntautumisesta riippumatta. Lajin yhteydessä törmääkin usein sateenkaaritunnukseen. Pelaajien puheissa on anarkistinen 6

ja feministinen vire.

– Emme me kaikki ole kuitenkaan mitään rekkalesboja, treenejä ensi kertaa vetävä Susanna Palomäki naurahtaa.

Roller derbyyn kuuluu oleellisena osana oman alter egon rakentaminen. Rooliin kuuluu joukkueen teemaa mukaileva nimi, kasvomaalaukset ja asenne.

Alter egot ovat roisin oivaltavia. Roller Brigadessa luistelevat armeijateeman mukaan nimetyt Rakuuna ja Suvi Sabotage.

Kisatapahtumissa porilaiset ovat törmänneet Rulla Taalasmaahan, Diapamillaan ja Revantuleen.

Harrastajat vaikuttavat puhaltavan yhteen hiileen. Leppoisan asenteen lisäksi sitä selittää osaltaan nuori ja tiivis harrastaja- ja fanipohja.

– Vastakkain asetutaan vain kentällä.

Suurempien paikkakuntien vakiintuneet toimijat suhtautuvat uusiin joukkueisiin positiivisesti ja auttavat toiminnan kehittämisessä, Palomäki kertoo Harjavallassa harjoitukset päättyvät hammassuojat paljastavaa nauruun ja puuhkutukseen. Roller Brigade on taas pari luistimenvetoa lähempänä kisaratoja.

Esa Keskinen

Somenosto #pori

@toniaalto: Nyt se on historiaa. #pori ssa ei enää myydä makkaraa tiskin alta. Tämä kuitti pääsee raameihin.

Yksi viikko - kolmet juhlat!

Synttärirundini aloitti perjantaina 4.4 Porkyn 11. vuosijuhlat. Tunnelma bussissa matkalla Yyteriin juhlapaikalle oli odottava, mutta myös hikinen. Paikan päällä Porkyn lupaus siitä, että tänä iltana miehet olisivat komeimmillaan ja naiset kauneimmillaan piti kuitenkin todella paikkansa; säihke oli silmiinpistävä.

Vuosijuhlien ohjelma noudatti perinteistä kaavaa, ja positiivisen yllätyksen tuotti pääruoka, joka oli tarjoiltaessa lämmintä! Hilpeätunnelmaisen illan aikana juomalaulut raikasivat useamman kerran.

Yön tullen juhlijat siirtyivät jatkoille Somaan ja sitkeimmät tanssivat läpi yön. Seuraavana aamuna silliaamiainen johdatti juhlakansan matkalle maailman ympäri. Matka sujui railakkaissa

tunnelmissa, mutta ei täysin ongelmitta.

Onneksi kuitenkin Mr. Mallorca piti yllä Let’s gou -meininkiä ja pohatta Modabberianilla oli varaa kaikkeen.

Keskiviikkona synttärivuorossa oli Kulma, jolle tämän vuoden juhlat olivat jo kahdennettoista. Kulman synttäripippaloita vietettiin Saikulla saunaillan merkeissä. Tunnelma oli rento, eikä puheenjohtajan tervehdyssanojen lisäksi muita muodollisuuksia ollut. Tarjoilut olivat runsaat niin ruoan kuin juomankin osalta. Saunomisen ja seurustelun jälkeen juhlivalle joukolle tarjottiin vielä lähtösnapsit ja ilta jatkui Kinon parketilla viidakkotunnelmissa.

Viimeinen etappi rundillani oli perjantaina 11.4 Utopian 10-vuotisjuhlat.

Uusittu Saikku Opiskelijatalo Saikku koki hurjan muodonmuutoksen viikkojen 14 ja 15 aikana, kun noin kymmenen talkoolaisen voimin toteutettu kasvojenkohotusprojekti saatiin päätökseen. Uusiksi menivät lähes kaikki pinnat kattoa lukuun ottamatta.

Samalla sisätilojen sisustusratkaisuja kehitettiin paremmin asiakkaiden tarpeita vastaaviksi. Saikku sai myös uuden ravintoloitsijan ja Ravintola Wanha-Apteekki aloitti toimintansa Saikun tiloissa 9.4.2014 Ravintola Wanha-Apteekki tarjoaa ruokaa opiskelijoiden lisäksi myös muille asiakkaille. Opiskelijoille ruokaa on luonnollisesti edelleen tarjolla opiskelijahintaan ravintoloitsijan vaihdosta

huolimatta. Ruokaa on tarjolla 2,60€ hintaan sekä laajempana vaihtoehtona 4,95€ hintaan. Laajempaan vaihtoehtoon kuuluu mm. runsaampi salaattipöytä sekä jälkiruokakahvi/tee.

Juomapuolella Saikulla on nyt Boikeudet C-oikeuksien sijaan. Tämän johdosta Saikulta saa siis jatkossa mm. viinejä ja erikoisoluita. Myös juomissa opiskelijahinnat ovat voimassa totuttuun tapaan. Avoinna Saikku on tällä hetkellä lounasaikaan sekä tapahtumien yhteydessä, mutta tilannetta katsotaan uudelleen syksyn aikana, jolloin tarkoituksena olisi laajentaa aukioloaikoja tapahtumien ulkopuolelle.

Jukka Jokiranta 7

Juhlat olivat pienet ja intiimit, sillä juhlijoita oli paikalla vain noin 30.

Aikataulu oli rennon väljä, joten onnitteluiden, puheiden ja kunniakirjojen jaon lisäksi vapaalle seurustelullekin jäi aikaa mukavasti. Juhlien tunnelma oli välitön ja iloinen. Hankaluudeksi juhlissa muodostui lauluvihkojen uupuminen pöydistä. Älypuhelinten ansiosta Google tarjosi kuitenkin avun tähänkin hätään ja juomalauluja päästiin laulamaan useamman kerran. Juhlien loputtua ilta jatkui Kinossa, jossa Kuningas Pähkinä ja Setä Tamu vetivät parastaan.

Annina Hietaranta

//AJASSA

“Katu-uskottava tapa valaistumiseen” Teksti: Jani Wahlman

Biohakkerointi on koonnut yhteen hyvinvoinnista kiinnostuneen joukon ihmisiä. Ilmiö voidaan nähdä ohikiitävänä trendinä kaikenlaisine laitteineen ja sovelluksineen, mutta yhtä hyvin sitä voidaan pitää elämäntapana tai -asenteena, joka parantaa yksilöiden ja lopulta yhä isompien yhteisöjen hyvinvointia. ”Biohakkeri parantaa itsensä, niin teet pian sinäkin”, otsikoi Helsingin Sanomien Nyt-liite kesäkuussa 2013. ”Biohakkerointi enteilee terveysteknologian läpimurtoa” oli otsikoitu puolestaan kirjoitus Ylen nettisivulla samaisen vuoden lopulla.

Aiheeseen keskittyvän Quantified Self & Biohacking Finland -sivuston mukaan biohakkerointi oli esillä suomalaisessa mediassa viime vuonna 17 kertaa. Sivuston taustatiimistä löytyy teknologiayrittäjä Teemu Arina. Häntä tituleerataan Suomen tunnetuimmaksi biohakkeriksi.

Arina ja lääkäri Olli Sovijärvi sekä ravintoasiantuntija Jaakko Halmetoja löivät viisaat päänsä

yhteen ja päättivät kirjoittaa kirjan biohakkeroinnista. Ketkä siis olisivat parempia kertomaan, mistä biohakkeroinnissa on kyse?

Mennään vuoteen 2008. Arina on puhumassa Amsterdamissa Mobile Monday -tapahtumassa.

Siellä hän tutustuu mm. Maarten den Braberiin sekä muihin ihmisiin, jotka myöhemmin perustavat Quantified Self Europen. Samaiset kaverit esittelevät Arinalle kehonmittaukseen tarkoitettuja sensoreita. Arina kiinnostuu ja alkaa tilata vastaavia sensoreita käyttöönsä.

Itsensä mittaaminen tunnetaan juuri käsitteellä Quantified Self. Sen kautta Arina päätyy myöhemmin biohakkeroinnin äärelle.

- Taustalla oli myös oman terveyden hetkellinen menettäminen.

Kun en saanut apuja terveydenhuollosta, katsoin peiliin ja kysyin itseltäni, miten voisin ratkaista ongelman, mies kertoo.

Olli Sovijärvi tutustui puolestaan vuonna 2008 Integral Life Practice -maailmaan. Siinä mieltä, henkeä ja kehoa ajatellaan koko8

naisuutena, myös kollektiivisella tasolla. Tätä kautta Sovijärvi päätyi biohakkeroinnin pariin.

- Aiemmin ei ole ollut tämänkaltaista termiä tällaiselle holistiselle katsomukselle. Se on syntynyt maailmankuvan kehittymisen myötä, Sovijärvi kertoo.

Bioterroristeja ja kyborgeja Biohakkerointi herättää uutena ja tuntemattomana ilmiönä pelkoja sekä epäluuloja.

- Sana itsessään kuulostaa epäilyttävältä. Mieleen tulevat aluksi tietokonehakkerit tai bioterroristit, kertoo Arina.

Sovijärven mukaan ilmiön voidaan kokea uhkana vanhan koulukunnan lääkärien joukossa.

- Koetaan uhkana se, kun potilas alkaa hoitaa itseään. Pahimmassa tapauksessa potilas potkitaan ulos hoitopaikasta.

Mitä biohakkerointi itse asiassa tarkoittaa?

- Elämän eri osa-alueiden optimointia biologisia ja teknologisia keinoja käyttämällä, tutkimusta ja asiantuntijatietoa hyödyntäen,

toteaa Arina.

Biohakkeroinnissa toistuu sama ilmiö kuin aikanaan sosiaalisen median suhteen: Amatöörit alkavat ottaa näyttämöä haltuun ja ammattilaiset miettivät, mitä tapahtui, kertoo Arina ja jatkaa: - Biohakkerointi on modernin, tietointensiivisen ajan ilmiö. Se on katu-uskottava tapa valaistumiseen.

Provosoidaanpa kaksikkoa hieman kärjistetyillä väittämillä. Onko biohakkerointi kuitenkin vain omaan napaan tuijottamista, kun ympärillämme on paljon suurempia ongelmia?

- Muuttamalla itsensä muuttaa kaikkea muuta, kaksikko vastaa yhteen ääneen.

Arina tähdentää, että biohakkerointi on itse asiassa sosiaalista toimintaa, kun yhteisö jakaa keskenään havaintoja. Kaikki oppivat.

Entä olisiko ilmiö vain turhan vaikeaa hifistelyä?

- Tasapäistämisen kulttuurissa tällaiset asiat halutaan ampua alas.

Hiemankin erikoisemmat jutut ovat aina hifistelyä, kommentoi Sovijär-

vi.

Arinan mukaan biohakkerointi on optimointia. Sitten kuuluu vastakysymys: - Onko hifistelyssä oikeastaan mitään vikaa?

Mutta ehkä biohakkerointi tekeekin meistä tunteettomia kyborgeja?

Sovijärvi toteaa, että tässä on kyse ehkä teknologiapelosta.

- Teknologian kehityksen pelko on aina ollut läsnä. Ajatellaan, että kehitys tuhoaa ihmisen. Onhan tämä jossakin määrin välineurheilua, toteaa Arina.

Sovijärvi huikkaa, että biohakkeroinnin ei kuitenkaan tarvitse olla välineurheilua. Esimerkiksi monia kansanviisauksia ja perinteisiä oppeja voidaan yhtä lailla käyttää biohakkerointiin. Arina mainitsee esimerkiksi kiinalaisen qigongin, joka on oppi ruumiin energian ylläpidosta.

- Kaikki edellä esitetyt väittämät ovat uskomuksia. Omaa potentiaaliaan voi saada esiin juuri uskomuksiaan muuttamalla, huomaut-

taa vielä Sovijärvi.

Suomessa biohakkerointi tuntuu olevan vahvasti esillä. Arina selittää ilmiötä.

- Yhdistimme Suomessa Quantified Self -ilmiön biohakkerointiin tarkoituksella, ja se on ottanut tuulta alleen paremmin kuin monissa muissa maissa. Quantified Self on usein miespainotteista ja mukana on paljon teknologiatyyppejä.

Biohakkerointipainotus taas tuo mukanaan pehmeämpiä arvoja.

Nähtiinpä ilmiö ohikiitävänä trendinä tai oltiinpa sen suhteen kuinka epäluuloisia tahansa, niin esimerkiksi Facebookin suljetussa ryhmässä lähes 1700 aiheesta kiinnostunutta jakaa päivittäin hyvinvointikokemuksiaan. Sitra on puhunut aktiivisen kansalaisuuden edistämisestä terveydenhuollon kohdalla ja Euroopan johtava startup-tapahtuma Slush otsikoi taannoin uutisensa kysymyksellä ”onko digitaalinen terveys Suomen seuraava peliala?” Biohakkerointi on voinut tulla jäädäkseen.

Kuva: Vesa Rahkola

Olli Sovajärvi

Kuva: Dicole

Teemu Arina

9

Teksti: Esa Keskinen Kuvat: Esa

Keskinen ja Herralan arkistot

P

ilkku on välähtänyt. Tanssilattian liepeiltä kuuluu tuttu huuto: jatkot Herralassa.

Juhlijat suuntaavat narikan kautta Viikkaria kohti. Herrala on siellä tönöttävän omakotitalon lempinimi.

Herrala on enemmänkin, se on mystinen kylterikommuuni. Porin versio jenkkielokuvien veljeskuntatalosta ja jo pala porilaista opiskeluhistoriaa.

Talo sijaitsee Viidennessä kaupunginosassa, loogisesti Herralahdenkadulla. Jätettäköön tarkka osoite mainitsematta, riittävän moni sen jo tietää, ja paikalle löytää ilmankin.

Kaksikerroksisessa huushollissa asustaa 3-4 kauppatieteilijää kerrallaan. Talo on periytynyt vuosikurssilta toiselle jo lähes vuosikymmenen.

Tavallisesti asukeiksi päätyvät sosiaalisessa elämässä meritoituneet opiskelijahahmot, sellaiset hyvät tyypit.

Herralassa punkkaaminen on samalla eräänlainen kunniatehtävä kauppatieteilijöille. Moni vitsailee lisänneensä Herrala-kauden ansioluetteloonsakin.

Asukkaiden kierto on noin neljä

vuotta ja sukupolvenvaihdos on useimmiten tuonut taloon sisälle pari vuotta nuoremman vuosikurssin opiskelijoita. Jos useampi joutuu muuttamaan pois talosta valmistumisen, parisuhteen tai jonkin muun traagisen tapahtuman vuoksi, tilalle etsitään pikaisesti uusia jäseniä jakamaan vuokrakustannuksia. Herralasta ei haluta luopua.

Naapuruston kuuluisuudet Palataan jatkohuudon tietämille. Herrala on se paikka, johon on turvallista siirtyä viettämään spontaaneja ja usein kovaäänisiä jatkoja. Tällä kertaa jatkot olivat tiedossa jo etukäteen, sillä käynnissä on Porin Kyltereiden vuosijuhlaviikonloppu.

Pirskeet kohteessa ovat tällä kertaa melko vaatimattomat. Huomenna pitää jaksaa silliaamiainen ja sunnuntaina vielä seuraavien vuosijuhlien etkot. Istumme keittiön pöydässä jauhaen paskaa ja isäntäväki tarjoaa Koffia. Joku kysyy missä voi vetää röökiä. Vastaus on, että parvekkeella. Herralan väellä ei nimittäin 12

ole enää pihankäyttöoikeutta, kuten kiinteistöhuollon termi kuuluu. Aina löytyy se yksi naapuri, joka on muita niuhompi. ”Naapurin mamma ei aina ymmärrä elämäntyyliämme.”, talossa parin lukuvuoden ajan asunut Kalle toteaa.

Nuorten opiskelijoiden asuttamaa talo lienee vain harvan naapuruston toivelistan kärjessä. Herrala on selvinnyt kuitenkin melko vähäisin konfliktein, eikä suoranaista häätöuhkaa ole näköpiirissä.

Jatkopöydässä kerrotaankin naapurisopuun liittyvä tarina. Eräs asukkaista erehtyi kerran pikkutunneilla korttelin verran kotipihasta ja pyrki väkisin sisään väärään taloon.

Asukkaat soittivat hädissään virkavallan edustajat paikalle ottamaan eksyneen nuoren miehen talteen.

Kaveri ehti kuitenkin pirauttamaan poliisiauton takaosasta Herralaan hätäviestin.

Aamukuudelta toinen herralalainen soittikin poliisiasemalle pyytäen kanssa-asujan vapauttamista.

Rangaistus olisi varmasti jo kärsitty,

13

//OPISKELIJAELÄMÄÄ

päästäkää opiskelijaparka pihalle.

Asianomainen oli kuitenkin simahtanut putkan perälle. Miekkonen heräili vasta myöhemin ja koputteli itsensä ulos kamarilta. Haalarit jalassa, totta kai.

Tarina päättyy hyväksyntää ja arvostusta osoittavaan naurunremakkaan. Kyseessä on kuitenkin Herrala-tarina sieltä lievemmästä päästä. Toogabileet ja muut säännöllisesti järjestettävät juhlat kirvoittavat eeppisiin mittasuhteisiin paisuvia kaskuja.

Vaikuttaa siltä, että aina sattuu ja tapahtuu. Oma rauha voi olla välillä vähissä. Tällä hetkellä Herralaa kansoittaa kolme kylterisälliä ja yksi kylterimimmi, joka on virallisesti ensimmäinen vakituinen kauniimman sukupuolen edustaja talossa.

Onneksi talo on tilava. Urheiluvälineiden täyttämästä eteisestä noustaan raput keittiöön. Ensimmäisessä kerroksessa on baaritila (totta kai), olohuone, makuuhuoneita ja vessa. Kollaasimainen pohjaratkaisu heijastelee opiskelijakommuunin höveliä meininkiä. Labyrinttimaisuus

jatkuu yläkerrasssa. Käytävien ja komeroiden lisäksi toisessa kerroksessa on kaksi makuuhuonetta, oleskelutila ja tietenkin saunatila porealtaineen.

Jossain vaiheessa yläkerrasta astelee Herralan naisasukas ihmettelemään jatkotouhuja. Kalle on huolissaan. Emmehän herättäneet? Paitsi, tämähän on taas niitä viikonloppuja, kun sillä ei ole väliä.

Aamukuuteen vierivät jatkot pitää kestää, jos haluaa pitää Herralassa katon päällään. Kello, vaikka onkin talviajassa, näyttää jo aivan liian paljon. Nyt frakki nurkkaan, pari tuntia unta ja sillikselle.

Löyhiä sääntöjä ja huokeaa asumista Lauantaiaamuna herralalaiset yrittävät houkutella mukaansa sillikselle kuokkimaan, mutta onnekseni ohitin ehdotuksen. Illansuussa talo on täynnä toisilleen tuntemattomia ihmisiä eri puolelta Suomea, joista osa jaksoi vielä siirtyä jatkobaariinkin.

Herralan nimi on kiirinyt kaup14

patieteilijöiden keskuudessa yliopistokaupunkeihin ympäri Suomea.

Vastaavanlaisia kommuuneja löytyy toki muistakin pitäjistä, maailman suurista opiskelukaupungeista puhumattakaan. Suomessa Herrala painii kuitenkin vahvasti legendasarjassa.

Herrala on myös läsnä sosiaalisessa mediassa ja #herrala-tunniste on vakiintunut myös talon logoon.

Blogiin asukkaat kirjoittelevat säännöllisen epäsäännöllisesti.

Sunnuntaina saapuessani jälleen pääkallopaikalle, vuosijuhlavieraat ovat jo kaikonneet. Kalle ja Pete istuvat keittiön pöydässä tyhjentämässä tequila-pulloa ja valmistautuvat lähtemään keskustaan saunailtaan.

He menivät ajoissa nukkumaan rankan päivän jälkeen.

“Heräilin jossain välissä, ja koko talo oli täynnä joitain turkulaisia.

Hyvät bileet”, Kalle heittää.

Juhlat jatkuvat vielä illalla, mutta puolet herralalaisista jättää viimeisen vuosijuhlaosan väliin.

Miten tällainen yhteisö käytännössä pyörii? Kalle kertoo taustoja seuraavalla viikolla riennoista toivut-

tuaan. Silloin Herrala on hiljainen ja vaikuttaa mainettaan nössömmältä paikalta. Rauhoittuneen pytinkin vuokrataso on yllättävän matala.

“Neljältä asukkaalta vuokra on 260 euroa henkilöä kohti. Vuokra maksetaan itsenäisesti, ja siihen sisältyvät vesi sekä ajoittain toimiva verkkoyhteys”, Kalle kertoo.

Vuokralaiset päätetään asukkaiden kesken ja vuokrasopimukset vain käyvät vuokraisännällä allekirjoitettavana. Uudet naamat käyvät läpi vanhojen tiukan seulan. ”Ei tule kusipäitä.”, Kalle toteaa.

Talon väki vaikuttaakin kaikesta huolimatta skarpilta porukalta. Viini maistuu, mutta järjestys pysyy yllä, vaikkakin rennolla otteella. Ruokalaskua tai jääkaapin sisältöä ei vahdata kovin tarkasti, eikä siivousvuoroihin ei ole mitään yleistä kaavaa.

“Ruokaa tehdään yhdessä, jos on aikaa. Usein kaikki kokkailevat jotain omaa. Siivotaan, kun siltä näyttää.”, Kalle luettelee.

Tulevat kauppatieteiden maisterit flirttailevat sosialismin kanssa yllättävän useassa asiassa.

Kaikki yleiset talousostokset kustannetaan pullorahoilla, eli ryyppääminen on säännöllisesti pakollista”, Kalle sanoo, ja toivottavasti liioittelee.

Miten naispuolinen opiskelija on pärjännyt velikultien kanssa? Teknisesti hän on ensimmäinen naisasukas talossa, mutta Herralassa on majaillut neitoja ennenkin. ”Hyvin se on kotiutunut. Itse asiassa täällä on koettu perheiloa ja saatu lapsikin, kun yksi herralalainen asui tyttöystävänsä kanssa talossa”, Kalle sanailee.

Yhtä juhlaa?

Toogabileitä, beerpong-turnauksia, ainaisia jatkoja ja aloitteluita. Äkkiseltään kuvittelisi, että kylterikommuunin elämä on melkoisen kuluttavaa, eikä ainakaan vauhdita opintojen etenemistä.

Kaikki nykyiset asukkaat ovat kuitenkin valmistuneet jo kandidaatiksi tai ovat viimeistelemässä siihen vaadittavia opintoja.

“Olemme kaikki suunnilleen aika15

taulussa opintojemme kanssa.”, kertoo Kalle.

Ulkopuolisen silmin talon elämä näyttäytyy jokseenkin siltä kuin ihannoivia high school -leffoja ja porilaista korkeakoululegendaa yhdistelevät odotukset antavat olettaa. Pientä kylteriylpeyttä lukuun ottamatta elitismiä ei Herralasta löydä. Ujo jenkkiimitointikin jää Heureka-kylttien, pääsiäisruohojen, lipunnostojen ja muiden tempausten varjoon.

Toisaalta talo on osoitus äärimmäisestä halusta bailata ja hölmöillä läpi opiskeluvuotensa, mutta myös nuorten opiskelijoiden taidonnäyte yhteisöllisestä elämästä. Rymyämisen ohessa asiat hoituvat ja talo pysyy pystyssä.

Toivottavasti opiskelijat kansoittavat taloa vielä seuraavankin vuosikymmenen, ja #herrala jatkaa vilahteluaan verkossa. Samanlaista elämäniloa ja yhteisymmärrystä sietäisi todistaa useamminkin.

Tekstissä esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu asianomaisten yksityisyyden takaamiseksi.

//HENKILÖ

Lappuliisat Teksti ja kuva: Tytti Wallenius

P

orilainen pysäköinninvalvonta on muodostunut jo lähes käsitteeksi, ainakin paikallisten keskuudessa.

Sakko rapsahtaa muutaman minuutin ajanylityksestä, ja sellaista aluetta ei Porissa ole, missä parkkipirkot eivät päivystäisi. Pysäköinninvalvonta on tärkeää, mutta se saa ihmiset myös ärsyyntymään.

Tuulilasiin kiinnitetty lappu voi saada rauhallisemmankin kuskin menettämään malttinsa.

Sakon kirjoittajan manaaminen ei kuitenkaan auta, sillä siinä vaiheessa tarkastajat ovat yleensä jo kaukana.

Antinkatu kuudessa sijaitsee Porin pysäköinninvalvonnan toimisto.

Toimiston taukohuoneessa on iloinen tunnelma. Pysäköinnintarkastajat ovat olleet tauolla ja ovat lähdössä takaisin töiden pariin.

Kaksi tarkastajaa on lupautunut haastateltavaksi. Marja Ikävalko ja

Päivi Viitala ovat molemmat työskennelleet Porissa pysäköinnintarkastajina jo useita vuosia.

Naiset kehuvat työtään. ”Yksikään päivä ei ole samanlainen”, he kertovat.

Sakkojen kirjoittamisen ohessa pääsee myös juttelemaan kaupunkilaisten kanssa ja saa liikuntaa. Etenkin kesä on naisten mielestä mukavaa aikaa.

Vielä muutama vuosi sitten sakot kirjoitettiin käsin, nykyään tarkastaji-

täin auttamaan ihmisiä pysäköintitilanteissa. Parhaassa tapauksessa sakolta välttyy, kun tarkastajat huomauttavat virheestä jo parkkipaikalla.

Porin pysäköinninvalvonnan kahdeksan työntekijää eivät kuitenkaan voi olla aina ohjeistamassa kaikkia etukäteen. Paras tapa välttää sakko, on tarkistaa parkkialueen liikennemerkit.

”Vuosien varrella sitä on oppinut sulkemaan korvansa tietyiltä kommenteilta.” en apuna ovat koneet. Sakon antaminen käy siis nopeasti, eikä pysäköintivirheen tekijä yleensä kohtaa sakon antajaa. Joskus pysäköinnintarkastajat myöntävät kuulevansa ärräpäitä, mutta sakon saaja ja tarkastaja kohtaavat vain harvoin.

Haukkujen lisäksi Ikävalko ja Viitala kertovat saavansa myös kehuja.

Lisäksi naiset pääsevät lähes päivit16

Provisioita ja muita uskomuksia

Vaikka naiset kehuvat työtään, en malta olla kysymättä työn varjopuolista.

Kyllä, toisinaan kuulee ihmisten huutelevan hävyttömyyksiä. Ei, se ei haittaa. ”Vuosien varrella sitä on oppinut sulkemaan korvansa tietyiltä kommenteilta”, Ikävalko ja Viitala vakuuttavat.

Mutta entäpä ne kaupunkilegendat, joita ”lappuliisoista” Porissa

17

liikkuu? Niin porilaiset kuin ulkopaikkakuntalaisetkin kuulevat usein ihmeteltävän porilaisen pysäköinninvalvonnan tehokkuutta Onko tehokkuuden taustalla provisiopalkka?

Vastaus yllättää: ei ole. Pysäköinnintarkastajat saavat kuukausipalkkaa. ”Vaikka ei pieni ekstra pahitteeksi olisi”, Viitala naurahtaa.

Pysäköinnin tarkastaminen on työ, siinä missä muutkin. Työn tarkoitus on mahdollistaa kaikille tasapuolinen pysäköinti ja sakkojen kirjoittaminen kuuluu siihen.

Entäpä järjestelmällisyyden salaisuus? Porin pysäköinninvalvonnassa työskentelee yhteensä kymmenen ihmistä, kaksi toimistolla ja loput kentällä.

Työntekijät kiertävät maanantaista

lauantaihin pysäköintialueita. Pori on jaettu neljään alueeseen, jonka sisällä tarkastajat saavat liikkua vapaasti.

Mitään tiettyjä ”spotteja” Porissa ei ole, vaan rikkeitä tehdään tasaisesti ympäri kaupunkia. Yleisimpiä virheitä ovat parkkikiekon unohtaminen ja parkkimaksun maksamatta jättäminen.

Aktiivisen pysäköinninvalvonnan lisäksi Pori on tunnettu runsaasta mopoautokannastaan. Autokortittomuus ei kuitenkaan tee nuorista mopoautoilijoista huonoja pysäköijiä.

Ikävalko ja Viitala kertovat, että mopoautoilijat eivät tee rikkeitä sen enempää kuin autoilijatkaan. Rikkeet eivät kohdistu tiettyihin ryhmiin, vaan pysäköintivirheitä tekevät niin naiset kuin miehet, nuoret ja vanhat.

Viitala ja Ikävalko kehottavat autoilijoita tarkkaavaisuuteen. ”Pysäköintialueilla on kyllä selkeät ohjeet, ja jos niitä noudattaa, ei voi mennä vikaan”, naiset vakuuttavat. Merkit saattavat kuitenkin joskus vaihtua, eli myös tutulla parkkialueella kannattaa olla tarkkana.

Naisten on palattava töihin. Vaikka työ vaikuttaa ulkopuolisen silmin yksitoikkoiselta ja hieman ikävältä, naiset lähtevät kaupungille hymyssä suin. ”Tämä on asiakaspalvelutyötä.

Teemme tätä kaupunkilaisten omaksi parhaaksi”, Viitala ja Ikävalko sanovat ja lähtevät kiertämään aurinkoista Poria.

Lukuvuoden päättäjäiset Porin yliopistokeskuksen lukuvuoden päättäjäisjuhlaa vietetään perjantaina 23.5.

Juhlaan ovat tervetulleita kaikki yliopistokeskuksen opiskelijat ja henkilökunta aveceineen.

Juhlan lyhyt virallinen osuus auditoriossa 126 klo 19-20, juhlapuhujana Porin kulttuurilähettiläs, koreografi, tanssitaiteilija Jorma Uotinen.

Juhlassa palkitaan myös Vuoden opetusteko, Vuoden opinnäytetyö ja Vuoden alumni.

Juhlan vapaamuotoinen osuus alkaa klo 20 ravintola Sofiassa, tarjolla on kevyttä iltapalaa ja taustamusiikkia

Ilmoittaudu ma 19.5. mennessä: ucpori.fi/lukuvuoden_paattajaiset

18

VANHA JA VIHAINEN\\

Yliopisto tarvitsee teitä!

Riipii ajatellakin, että mitä kaikkea yliopistolle tulevaisuudessa tullaan tekemään, mutta pakko on.

Siitä lähtien kun Lissabonin sopimuksen korkeakouluja koskevat pykälät astuivat Suomessa voimaan vuonna 2004 yliopistot ovat kovaa vauhtia syöksyneet kohti jonkinlaisia tuotantolaitoksia, joista opiskelijat syydetään pihalle mahdollisimman nopeassa tahdissa ja mahdollisimman erikoistuneina. Tilaa vanhan sivistysyliopiston tarjoamalle monipuolisuudelle on karsittu karsimasta päästyäänkin.

Kun uusi yliopistolaki vuoden 2010 alussa astui voimaan otettiin yritykset mukaan yliopistojen päätöksentekoon. Tämä on mielenkiintoinen muutos siitä näkökulmasta nähden, että perinteisesti yhteiskunnan korkeimman tiedon on ajateltu löytyvän juuri yliopistoista, mutta nyt sen ikään kuin valtion toimesta nähtiin lopulta löytyvän yritysmaailmasta. Vaikutti siltä kuin olisi sanottu, että yritysmaailman kaitseavalla ohjauksella yliopistot vihdoin löytävät tarkoituksensa, ne alkavat palvella talouden tarkoitusperiä ja hylkäisivät epämääräisesti määriteltävän sivistyksen tavoittelun.

Hurmahenkisellä innolla perustettiin Suomeen uusia yliopistoja, joissa suuruuden ekonomian sääntöjä mukaillen opiskelijat, professorit, lehtorit ja muu henkilökunta runnottiin yhteisen kattilaan ja maustettiin orga-

nisaatiomuutoksella, innovaatioilla ja pöhinällä. Sitten odoteltiin. Keitoksia oli kuitenkin toiselta suunnalta laimennettu vähentämällä jo satoja vuosia käytettyjä mausteita kuten tieteen vapaus, perustutkimus ja yliopistojen autonomia. Lisäksi monesta kattilasta poistamalla tai vähentämällä perinteisiä lisukkeita kuten filosofia, yhteiskuntatieteellinen- ja humanistinen tutkimus. No, mitäs noista kun niistä jää useasti niin kitkerä makukin ja vaikuttaa siltä, että ne tuovat erittäin harvoin hilloa pöytään.

Yliopistouudistuksesta on nyt neljä vuotta ja yliopistojen henkilökunta tiedekuntiin ja tieteenaloihin katsomatta on lähes kaikkialla todennut uudistukset epäonnistuneiksi. Suuruuden ekonomia ei toiminutkaan sivistyksen vaalimiselle perustetussa instituutiossa. Mutta ei se mitään, ei hätä ole tämän näköinen. Pitää muuttaa lisää! Vanhat rakenteet on tuhottava perin juurin ja astuttava uuteen aikaan, jossa innovaatiot ja pöhinä voivat todella toteutua.

Muutaman vuoden sisällä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen duaalimallin murentaminen tulee nousemaan korkeakoulupolitiikan keskiöön ja siihen yliopistojen sekä yliopistoopiskelijoiden tulee varautua. Sitä mitä duaalimallin murtaminen käytönnössä tarkoittaisia on vielä vaikea sanoa, mutta jos katsoo lähihistoriassa 19

toteutettuja korkeakoulu-uudistuksia, niin odotettavissa ei ainakaan ole suurta sivistyksen, tasa-arvon ja tieteen vapauden ilotulitusta. Tällaisia uudistuksia tehdessä on helppo alkaa puuttua myös suomalaisen korkeakouluopiskelun kulmakiveen, eli sen maksuttomuuteen. Tällaisilla erilaisilla nopeilla shokkihoidoilla Britanniassakin aikoinaan Tony Blairin aikaan yliopistoihin tuottiin lukukausimaksut, jotka sittemmin ovat vain nousseet nousemistaan.

Yliopistoissa tuleekin siis olla enemmän kuin valppaana mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tässä myös opiskelijoilla on tärkeä rooli. Henkilökunta on jo tällä hetkellä ylityöllistettyä, professorit eivät enää kykene keskittymään tieteeseen juuri ollenkaan, vaan heidän täytyy olla eräänlaisia tieteenalansa mainosmiehiä, varainhankkijoita ja managereja. Ajan hermolla pysyminen kaikesta siitä mitä yliopistokentällä tapahtuu on siis nyt tärkeämpää kuin koskaan. Järjestäkää siis hyvät opiskelijat yhteisiä tapaamisia, kertokaa toisillenne millaisia uudistuksia omat yliopistonne ovat tekemässä. Tutustukaa tarkkaan yliopistojenne rehtorien ja muiden korkeissa paikossa työskentelevien lausuntoihin.

Olkaa valppaana, sillä teitä tarvitaan.

Teksti: Linnea Kotiniemi Kuva: Esa Keskinen

20

Humpuukia huvia vai hyötyä? //AJASSA

Hypnoosiin törmää usein medi-

assa lähinnä viihdeohjelmissa ja poliisisarjoihin kätkettynä, mutta harvaa tietää sen enempää hypnoosista. Mikä on hypnoosin totuus? Onko hypnoosi jotain mystistä ja yliluonnollista, pelkkää huijausta vai jotain aivan muuta? Pointin toimitus päätti ottaa asiasta selvää.

Hypnoosiliikkeitä ei löydy Suomessa jokaiselta kulmalta, ja hypnoosihoitoja tarjoavat ammattilaiset ovat harvassa.

Marianne Kartano työskentelee Harjavallassa lastensuojelualan yrittäjänä, mutta tekee ohessa terapeutin töitä sekä hypnoosihoitoja. Häntä oli jo pitkään kiinnostanut ihmisen mieli ja sen toiminta, joten 90-luvun puolessavälissä hän päätti lähteä hakemaan koulutusta hypnoosin saralta pohjanaan sosionomin ja lähihoitajan koulutukset. ”Oma mielemme vaikuttaa meihin monin tavoin. Luomme itse mielikuvia tiedostamattamme ja niillä on suuri merkitys kokemuksiimme”, Kartano pohjustaa.

Hypnotisoijan taitoja voi lähteä kehittämään Suomen hypnoosiyhdistyksen, Hypnoosiliiton sekä Tieteellinen hypnoosi ry:n tarjoamilla kursseilla ja

koulutuksilla.

Monien käsitys hypnoosista ei aina ole totuudenmukainen; erilaiset televisioohjelmat ja väärät uskomukset antavat hypnoosista yliluonnollisen kuvan. ”Hypnoosissa ei vastoin yleistä käsitystä ole mitään mystistä, ja se onkin ihmisille täysin luonnollinen tila”, Kartano korostaa. ”Ihminen on samanlaisessa vireystilassa vähintään kaksi kertaa päivässä; heräämisen ja nukahtamisen välimaastossa.”

Ping, olet kana?

Hypnoosin idea on yksinkertaisempi, kuin moni olettaa. Se ei ole mitään järjen vastaista vaan perustuu normaaleihin toimintoihin.

Hypnoosissa ihminen keskittyy vaikkapa annettuun kohteeseen, kuten palloon tai seinässä olevaan pisteeseen.

Samalla, kun ihminen pyritään pitämään keskittyneenä ja rentoutuneena, hänelle annetaan erilaisia suggestioita. Suggestioilla tarkoitetaan puhetta, jolla vaikutetaan ihmisen mieleen. Suggestioita käytetään paljon esimerkiksi mainonnassa.

Hypnoositilassa ihminen on herkem21

pi vastaanottamaan hänelle annettuja suggestioita, näin päästään myös haluttuun tavoitteeseen nopeammin. Mielikuvat ja suggestiot ovat lähellä toisiaan.

Suggestoilla voidaan auttaa hypnotisoitavaa luomaan mielikuvia, jotka tukevat tavoitteena olevaa asiaa. ”Usein luullaan, että hypnoosissa mennään jonnekin, siirrytään toiseen todellisuuteen. Tämä ei pidä paikkaansa ja se tulee usein yllätyksenä monelle.”, Kartano täsmentää. ”Ihminen tiedostaa, kuulee ja aistii ympäristönsä, mutta ei reagoi kaikkiin ärsykkeisiin.”

Ensimmäisellä hoitokerralla Kartano pyrkiikin korjaaman asiakkaan mahdolliset väärät odotukset ja luulot.

Tiedätkö tunteen, kun hiuspohjasi alkaa kutista jonkun puhuessa täistä?

Loisten juoksennellessa mielikuvissasi vartalosi reagoi, kuin ne juoksentelisivat todellisuudessa myös ihollasi.

Hypnoosi perustuu samaiselle reaktiolle. Hypnoosihoidossa kuitenkin rakennetaan positiivisia, onnistumisen mielikuvia. Kun aivot ottavat vastaan suggestion ja luovat mielikuvan, mieli ja keho eivät tunnista, onko kyseessä todellinen tilanne vai ei. Kun mielikuva vaikuttaa

aivoihin ja ne lähettävät komennon eteenpäin, mieli, keho ja tunteet toimivat mielikuvan mukaisesti ja suggestio on toiminut toivotusti.

Haastattelun aikana tehdyssä hypnoositestissä (ns. heiluritesti) tuli kokemus, että itse ei tietoisesti toteuta mielikuvia eikä välttämättä tajua käyttävänsä lihaksiaan toteuttaakseen annettuja suggestioita.

Kaikki eivät vaivu hypnoosiin Hypnoosi ei ole toimiva hoitomuoto kaikille. Osaa väestöstä ei ole mahdollista saattaa hypnoosiin tai se saattaa olla hyvin vaikeaa. Hypnotisoitavan on itse haluttava hypnoosiin pääsyä. ”On osattava luopua kontrollista ja päästää irti”, Kartano huomauttaa.

Luovat ja mielikuvitustaan paljon käyttävät ihmiset on yleensä helppo saattaa hypnoosiin – toisaalta myös esim. sotilasuralla olevat ihmiset ovat usein hyvin suggestioherkkiä - viimekädessä hypnoosin onnistuminen riippuu kuitenkin yksilöstä ja vuorovaikutuksen toimivuudesta hypnotisoijan kanssa.

Lopputulosta on vaikea arvioida ennen kuin kokeilee.

Ihmistä on erittäin vaikea ohjata tekoihin tai ajatuksiin, jotka ovat hänelle epämieluisia tai oman moraalin vastaisia ”Ihminen on tajuissaan ja oma itsensä hypnoosin aikana. Mieli kyllä kieltäytyy tekemästä, jos antaa suggestion, joka on hypnotisoitavan omaa tahtoa vastaan”, Kartano sanoo.

Tämän takia onkin ensiarvoisen tärkeää, että asiakas on hypnoosihoidossa omasta tahdostaan eikä esimerkiksi puolison painostamana.

Kartano ei myöskään suostu tekemään hypnoosihoitoja kaikille. Esimerkiksi harhaisuuteen taipuvaisille henkilöille hypnoosi ei ole suositeltava hoitomuoto. ”Hypnoosi voi pahimmassa tapauksessa pahentaa oireita, jos psyyke ei ole tarpeeksi vahvalla pohjalla”, Kartano sanoo.

Lapsille Kartano ei myöskään ole koskaan tehnyt hypnoosia, sillä heille normaalit mielikuvaharjoitteet toimivat vielä mainiosti verrattuna aikuisiin.

Tv-hypnoosin totuus Monissa televisio-ohjelmissa hypnoosia

käytetään viihdytystarkoituksiin. Televisiossa on nähty ihmisiä, jotka luulevat raajojensa painavan tonnin ja toisia, jotka luulevat itseään Juha Miedoksi.

Kartano paljastaa, että viihdehypnoosiin valitaan yleensä suggestioherkkiä ihmisiä, jotka ottavat erilaisia mielikuvia helposti vastaan. Lisäksi viihdehypnoosissa tavoitteena on muiden viihdyttäminen.

Tällöin hypnotisoitava ottaa avoimesti vastaan suggestioita, jotka poikkeavat normaalista käytöksestä, viihdyttääkseen muita.

Rikossarjoissa hypnoosiin vaivutetaan silminnäkijöitä, jotta totuus paljastuisi. Suomessakin hypnoosia käytetään jonkun verran poliisityössä ja sen avulla voidaan mennä muistissa menneisyyteen.

Hypnoosi ei kuitenkaan ole kovin luotettava keino rikoksia ratkottaessa. ”Ihmisen mieli pyrkii täyttämään kohtia, joita ei löydy muistista. Mieli luo itse muistoja ja muistikuvia, eikä ihminen aina tiedä, mikä on totta”, Kartano valottaa.

Hypnoosi apuna ongelmiin Hypnoosia voi käyttää moneen eri vaivaan ja sillä on aina jokin tavoite kuten millä tahansa muulla ratkaisukeskeisellä terapiamuodolla.

Riippuvuudet, kuten tupakkariippuvuus, ovat yksi yleisimpiä ongelmia, joihin apua haetaan. Lisäksi hypnoosi auttaa erilaisiin jännitys- ja pelkotiloihin.

Yleensä Kartano pitää 3-6 kerran hoitosarjoja, joskus vähempikin riittää. ”Viime kesänä eräs asiakkaani pääsi eroon pahasta ampiaispelosta yhden hypnoosikerran jälkeen. Se on harvinaista, mutta mahdollista”, Kartano toteaa.

Jokaisen hoitokerran aikana Kartano pyrkii kohottamaan asiakkaan itsetuntoa ja uskoa onnistumiseen. ”Hypnoosissa pyrin antamaan asiakkaalle hänen mieltään vahvistavia suggestioita. Esimerkiksi tupakkariippuvaiselle voin sanoa, että tupakoimisen lopettaminen on helpompaa kuin kuvittelitkaan.”

Hypnoosi auttaa myös itsetuntoongelmiin ja henkisiin lukkoihin.

Urheilijoiden psyykkaaminen on yksi toimintamuoto. Hypnoosin keinoin on mahdollista oppia tuntemaan itsensä paremmin, tutustua omiin vahvuuksiinsa sekä kehittää itseään.

22

Kelakorvauksia ei irtoa Vaikka hypnoosin tehoa on todisteltu jo moneen otteeseen ja sillä pystyy vaikuttamaan moneen eri ongelmaan, se on laajalti kiistelty hoitomuoto. Sillä on edelleen niin sanottu huuhaa -leima, josta eroon pääsy ei näytä olevan helppoa. Erilaiset viihdeohjelmat eivät suoranaisesti auta asiaa ja stereotypiat ovat pinttyneitä.

Kelakorvauksia hoidoista on turha yrittää saada. Valvira ei ole toistaiseksi hyväksynyt hypnoosia Kelan korvauspiirin sisälle. Tästä huolimatta useat hakevat apua hypnoosihoidosta. ”En aina pysty palvelemaan kaikkia, koska aikaa ei yksinkertaisesti ole.

Kysyntää hypnoosihoidolle löytyy, mutta Suomessa hypnoosihoito ja sen tarjonta ovat vasta lasten kengissä”, Kartano toteaa. ”Kehitettävää löytyy ja osaltaan vaikuttaa sekin, että Suomessa tarjottava hypnoosikoulutus ei ole yhdenmukaista.”

Kartanolla on kuitenkin tarjota pieni porkkana opiskelijoille. ”Yhden hypnoosikerran hinta on 65 euroa, opiskelijoille olen antanut 10% alennuksen. Ensimmäiseen käyntiin menee aikaa n. 1,5 tuntia, muut käynnit kestävät tunnin verran”, Kartano kertoo.

Hypnoosi ei ole parantava ihme Lopuksi Kartano haluaa painottaa, että hypnoosihoidot eivät toimi ongelmanratkojana yksinään. ”Hypnoosi ei ole hokkupokkus -taikaa, jonka avulla pääsee vaivatta eroon ongelmistaan. Toisinaan töitä pitää tehdä myös muilla keinoin.”

Hän antaakin asiakkailleen usein harjoitteita myös kotiin. Hypnoosi, kuten mikä tahansa muu terapiamuoto, vaatii asiakkaan omaa panostusta ja toimii parantumisen tukena, ei ihmetekijänä.

Hypnoosia ei sovi sekoittaa uskomustaikoihin tai yliluonnollisiin taitoihin. Se on todellisuuteen pohjautuvaa hoitoa ja täysin luonnollinen tila, jossa työskennellään ihmisen mielen kanssa.

Ihmisen mielen vaikutusta, aivan kuten hypnoosiakin, aliarvioidaan eikä sen vahvuutta aina ymmärretä. Oma mielemme hämmentää meitä toistuvasti ja toimii yllättävällä tavalla.

Ehkä siksi myös hypnoosi vaikuttaa vieraalta ja mystiseltä, sillä se osoittaa, kuinka tuntematonta aluetta oma mielemme oikeastaan on.

23

//ARVIO Junot Diaz: Vieraissakävijän opas rakkauteen Like 230 s.

D

Kun dominikaani pettää

ominikaanisesta tasavallasta Amerikkaan kotiutunut Junot Diaz on kotimaassamme tuntemattomuus. Uusimman kirjan suomennosta sai odottaa kaksi vuotta ja se jää todennäköisesti harvojen, uudesta amerikkalaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneiden huviksi. Englantia puhuvassa maailman osassa mies on kuitenkin niittänyt mainetta ja pokannut esimerkiksi erään arvostetuimmista kirjallisuuspalkinnoista, Pulitzer-palkinnon fiktiosta.

Pulitzer–palkinnon saajat ovat englanninkielisen kirjallisuuden modernia kärkikastia. Sinne kuuluvat Diazin lisäksi esimerkiksi Michael Chabon, Jennifer Egan, Jeffrey Eugenides, Cormac McCarthy, Michael Cunningham ja Annie Proulx. Varhaisempiin voittajiin lukeutuvat esimerkiksi sellaiset suurmiehet ja –naiset kuten William Faulkner, Toni Morrison ja Ernest Hemingway. Mistään satunnaisesta ja kevyestä pystistä ei siis ole kyse.

Vaikka Amerikassa palkinto siivittää kirjailijan myyntilistojen kärkeen, Suomessa se ei aiheuta havaittavaa liikehdintää. Syytä kuitenkin olisi.

Esimerkiksi Junot Diaz kun on varsin mallikelpoinen esimerkki modernista kielellisestä ilmaisusta, jossa monikansallisuus sekä lukuisat ajalliset tasot ja henkilöt tulevat sointuisasti yhteen.

Tässä vaiheessa on kuitenkin sanottava, että odotukseni postiluukusta kolahtanutta uutukaista kohtaan eivät olleet neutraalit. Diazin aiempi, Pulitzeriin johtanut romaani Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä oli lukukokemuksena merkittävä ja ikimuistoinen, sellainen nuoruuden ja varhaisen aikuisuuden kynnykselle sopiva teos, joka ohimennen selitti myös omaa maailmaa ja sen ongelmia. Uuden teoksen suomennoksen ilmestyessä kuola valui suupieliltä kuin ylikypsää possua repiessä.

Koska toiveeni olivat asettuneet jonnekin tähtien ja planeettojen lomaan, pettymys oli luontaista. Aiemman kirjan kaltaista, monikerroksista, moniulotteista, värikästä ja koskettavaa teosta ei tällä kertaa ollut luvassa, vaan tyytyminen oli inhimilliseen heikkouden kuvaukseen, joka parhaimmillaan oli herkkää ja uskottavaa, mutta joka pahimmillaan kääntyi ikävystyttävän tavanomaiseksi tilitykseksi.

Osasyyllinen kirjan heppoisuuteen on sen väritön suomennos, joka ei tuo Diazille tyypillistä huumoria ja dominikaanista värikkyyttä kunnolla esiin. Vikaa on myös alkuperäisteoksen sanavalinnoissa, sillä esimerkiksi tietyt kirosanat eivät käänny äidinkielellemme kovinkaan notkeasti. Suomalaiset lukijat vierastavat varmasti myös runsasta espanjalaisten lainasanojen käyttöä, jotka 24

alkuperäisen version tyyliin on tarkoituksella jätetty kääntämättä.

Kuten Diazin aiemmissa kirjoissa, myös tällä kertaa henkilöt ovat maahanmuuttajia, dominikaaneja. Tarinat ovat tavanomaisia: kullanhohtoisessa Pohjois-Amerikassa arki on hankalaa, rahaa on vähän, naisia ja alkoholia paljon. Myös keskiössä olevat pettämistarinat ovat tuttuja, kuten ne usein tosielämässäkin ovat.

Kirjan alkuperäinen nimi, This is how you lose her, on virkkeenä hieno, surumielinen ja monitulkintainen.

Suomennoksen titteliksi valittu Vieraissakävijän opas rakkauteen taas kuulostaa auttavalta kioskikirjallisuudelta, joka ei tee teokselle millään tapaa kunniaa, vaan korkeintaan pitää potentiaaliset lukijat entistä kauempana. Myös kansikuva aiheuttaa hämmennystä, eikä se oikein sovi romaanin henkeen.

Kirjasta nauttisi varmasti enemmän alkuperäiskielisenä teoksena, mutta ei se huono ole nytkään. Novellimaisista kappaleista koostuvan opuksen viimeinen osio on niin hieno, että sen halusi välttämättä lukea saman tien uudestaan.

Siinä pettämiseen ajautuvan miehen epätoivo ja maanisuus tulee hienosti liki.

Lyhyet virkkeet toimivat tehokkaasti kuin pirtu konsanaan.

Aleksi Malinen

Eduskunta

Suomen valtion hallinto perustuu edustukselliseen kansanvaltaan. Voiko äänestysinnon heikentyessä ja kansalaisten politiikantuntemuksen rappeutuessa enää kuitenkaan puhua täysimittaisesta demokraattisesta järjestelmästä? Puolueiden ja hallituksen rooli on vahvistunut, mutta missä vallan ydin todellisesti on?

Eduskunta – Kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla valottaa ansiokkaasti eduskunnan toimintaa ja avaa parlamenttivallassa viime vuosikymmeninä tapahtuneita kehityskaaria.

Professorit Matti Wiberg Turun yliopistosta ja Tapio Raunio Tampereen yliopistosta ovat toimittaneet eduskuntaa syväluotaavan teoksen, jonka kirjoittajina on suomalaisen politiikantutkimuksen kärkinimiä. Wiberg ja Raunio ovat kokeneita parlamenttitutkijoita, ja

ARVIO\\

Wiberg johtaa 250 eurooppalaisen parlamenttitutkijoiden pysyvää komiteaa.

Asiakokonaisuuksien taustoitus perustuu kylmiin tilastofaktoihin, joista kirjoittajat tekevät johtopäätöksiä muun muassa käytännön parlamentarismin tilasta, vaalirahoituksesta ja kansanedustajista itsestään. Tutkimuksiin nojaava teos onkin virkistävä järkäle lehdet täyttävän tunnepitoisen poliittisen analyysin rinnalla.

Kirja on tarpeellinen tietopaketti niille kaikille, jotka haluavat saada otteen suomalaisesta politiikasta ja parlamentaarisesta vallankäytöstä.

Esa Keskinen

Tapio Raunio ja Matti Wiberg (toim.)

Eduskunta - Kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla Gaudeamus 2014

ARVIO\\ Sallan ja Miron matka maailman ympäri: Tarinoita Harvoin tulee kuultua sellaisia levyjä, jotka jättävät minut niin pettyneeksi, kuin Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen debyyttialbumi Tarinoita. Ehkä on kyse vain omista henkilökohtaisista mielipiteistäni, kun en haluaisi kuulla enää yhtäkään kotimaista levyä, jolla on tanskalaisyhtye Mewin tuotannosta muistuttavia kitaravalleja. Olen vähän väsynyt kuulemaan myös sellaista ryppyotsaista urbaanimelankoliaa. Nämä molemmat ja monta muuta modernin suomirockin populaarimman laidan tuntomerkkiä ovat kuultavissa helsinkiläiskokoonpanon esikoisjulkaisulla.

Tyylillisesti tilkkutäkkimäinen levy kuulostaa koosteelta erilaisia suomenkielisen popmusiikin trendivirtauksia viimeisen kymmenen vuoden ajalta.

Solisti Salla Hätisen lapsekasta ja persoo-

Kasmir - Vadelmavene Esa ”Tarpeeks eboniikkaa” Keskinen: Mä pidän siitä taustasta, myönnän sen. Hitti.

Vilho ”Bilbo Flirttijärvi” Pirttijärvi: Hiilipaperikopio Sannin XO terkkuja kotiin -biisistä, mut ihan jees. Kehittelee tavaramerkkisaundia.

Aleksi “piehtaroi kulttuurielitismissään” Malinen: Miika Nousiaiseen viittaamisesta ujo littipeukku.

nallista ääntä lukuunottamatta levyltä oli vaikea löytää jotakin aivan ainutlaatuista.

Albumin nimikappaleen tavasta käsitellä parisuhteen ensiaskeleita kuitenkin pidin.

“En osaa sanoa, haluanko sun roikkuvan mukana” on ihastuttavan rehellinen ja samanaikaisesti epävarma lausunto.

Sallan ja Miron matka maailman ympäri on tehnyt levyn, jonka kappaleista suurin osa on muotovalioita. Hyvin vähän levyltä jää kuitenkaan käteen.

Kliininen ja persoonaton soundi syö kappaleiden tenhoa. Suomenkielinen rock- ja popmusiikki on tällä hetkellä vähän tylsää, ja tämä levy jatkaa samoilla laduilla.

Sallan ja Miron matka maailman ympäri: Tarinoita (KHY Suomen Musiikki)

** Vilho Pirttijärvi

Kesähittipuntari Hätä-Miikka - Remu

Esa: Rämälämädingdong. Tämä on ihan rento ja hassu. Voisin kuvitella, että toimii kesäisenä kakkospäivänä klo 13:23, kun mökille on saatu lisää bisseä ja odotellaan saunan lämpiämistä.

Vilho: Cowa!

Aleksi: Kitaran takapotkut ja kesä menee yhteen kuin letut ja raparperikiisseli.

Rehelliset ja hauskat lyriikat.

25

Kaveri Special - Pussikaljasää Esa: Aika pehmee. Ei lähde kuten pitäisi.

Ei jatkoon.

Vilho: Kaveri Specialista ei tule uutta Valvomoa, vaikka ärsyttävyydessä “Mikä kesä?” -tasolla mennäänkin. Vähän tylsä biisi.

Aleksi: Geneeristä seurakuntanuorten pseudo-ska:ta, jonka olemassaololle ei löydy juuri perusteita.

Porin ylioppilaslehti hakee uutta päätoimittajaa syksyllä alkavaan pestiin. Tehtävästä on luvassa palkkio.

Koko perheen henkeäsalpaava seikkailu Ulvilan Massilla 13.6.–17.7.2014.

Ohjaus Jyri Siimes. Katettu katsomo ja puffetti. Lisätiedot ja varaukset: teatteriulpu.fi tai 0440 585 495

Toimenukuvaan perehdytetään.

Ota yhteyttä pointti.lehti@gmail.com

26

LOPUKSI\\

Mitä Juxaa meille opettaa? ”Eräänä päivänä Juxaa (jonka voi kirjoittaa myös Jeha tai Djuha), narri, kutsui ystäviään syömään, mutta huomasi ettei hänellä ollut tarpeeksi isoa kattilaa ruuan valmistamiseen. Hän lainasi naapurilta ja lupasi palauttaa sen.

Seuraavana iltapäivänä Juxaa palautti valtavan padan, joka hänelle oli lainattu, mutta pani pienemmän kattilan sen sisään. Naapuri muistutti hänelle lainanneensa vain isomman. Pieni pata oli lainassa toiselta naapurilta? ”Nyt kun ajattelen, niin sinun iso kattilasi synnytti yöllä pienemmän”, sanoi Juxaa. ”Ajattelin, että olisi epäreilua salata tämä ihmeellinen syntymä sinulta. Ottaen huomioon tilanteen”, Juxaa vakuutti, ”iso ja pieni pata ovat sinun ja saat pitää ne.”

Naapuri hämmästyi ja sanoi, että Juxaa oli harvinaislaatuisen luotettava herrasmies. Loppujen lopuksi miehet erosivat, kumpikin ylistäen toista ja Allahia.

Noin kuukautta myöhemmin Juxaa lainasi isoa kattilaa samalta naapurilta samanlaiseen tarkoitukseen, pitääkseen juhlat. Kun Juxaa ei välittänyt palauttaa valtavaa pataa, ei sovittuna päivänä eikä viikonkaan kuluttua, naapuri meni itse Juxaan luokse ja pyysi omaisuuttaan takaisin.

Juxaa riiputti epätoivoisena päätään ja sanoi: ”Anteeksi, että unohdin tulla lohduttamaan sinua siitä, että valtava patasi kuoli ja me hautasimme sen.” ”Kuoli?” naapuri kysyi äärimmäisen epäuskoisesti. ”Aivan niin. Se kuoli ja me hautasimme sen.” Naapuri puhkesi ilkeään nauruun. ”Onko kukaan ennen kuullut pronssikattilan kuolleen ja tulleen haudatuksi?” ”Nyt kun ajattelen sitä”, Juxaa vastasi, ei kukaan ollut koskaan kuullut sitäkään, että iso pronssikattila synnytti pienem-

män.”

Lyötynä naapuri meni matkoihinsa, eikä enää vaivannut Juxaata.”

Muutettuani Poriin 1990-luvun alussa luin somalialaisen kirjailijan Nuruddin Farahin siihen mennessä suomennetut teokset. Edellä oleva lainaus on Farahin romaanista Elämisen lahja (1990). Tuoreena porilaisena olin päässyt mukaan pakolaisten vastaanottotyöhön, ja ensimmäiset Porin kaupungin vastaanottamat pakolaiset olivat juuri Somaliasta. Pakolaisten vastaanotto oli silloin ihan uutta ja asenteet olivat sen mukaiset. Uuteen ilmiöön suhtauduttiin pelokkaasti ja jopa vihamielisesti.

Nyt tilanne on ihan toinen. Kansainvälisyys on arkipäivää. Tunnen paljon Porissa asuvia maahanmuuttajia ja täällä opiskelevia ulkomaalaisia. He eivät valita huonosta kohtelusta. Ihonvärillä tai syntyperällä ei enää ole suurta väliä. Pori on kansainvälistynyt ja kaupungin henkinen ilmapiiri on raikastunut. Ketä tästä on kiittäminen? Uutta sukupolvea? Opiskelijoita ja opiskelijakulttuuriako?

Porilainen opiskelijakulttuuri on mielenkiintoinen ilmiö. Pienellä porukalla saadaan paljon näkyvää, tuntuvaa ja vaikuttavaa aikaan. Nuori tulokas Porin ylioppilasteatteri PYT on tästä hyvä esimerkki. Sen oma tuotanto ja vierailevat esitykset eivät jätä kylmäksi eivätkä päästä yleisöään helpolla. Opiskelijatalo Saikulla tapahtuu paljon, ja kun ohjelmatietoja katsoo niin huomaa, että ei ole pelkkää biletystä porilaisen opiskelijan elämä.

Akateemista Wappua vietetään nyt 16. kertaa. Porin yliopistokeskuksen Akateemiset Laulajat esiintyy, Karhupatsas pestään ja uudet opiskelijat kastetaan Kokemäenjokeen. En tiedä yhtään muuta opiskelijakaupunkia, jossa Vappuperinteeseen kuuluu opiskelijoiden tarjoamana kuohuviini Vapun aattona ja silliaami27

ainen Vapun päivänä koko juhlivalle vappukansalle.

Opiskelijoita myös näkyy Porin taidemuseon ja Satakunnan museon sekä Poriginal-gallerian näyttelyjen avajaisissa ja Pori Sinfoniettan konserteissa, etenkin jos vieraina on Marzi Nymanin tai Leif Segerstamin kaltaisia kiinnostavia taiteilijoita. Vastineeksi opiskelijat järjestävät kaikille porilaisille mieleenpainuvia elämyksiä, joista esimerkkinä Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja yliopistokeskuksen humanistien monet tapahtumat ja näyttelyt.

Porin ylioppilaslehti Pointti taas antaa mielenkiintoisen läpileikkauksen ja syväluotauksen porilaisesta opiskelijaelämästä.

Vuoden MMXIV ensimmäisessä numerossa käsiteltiin minun ja monien muiden porilaisten (ja luvialaisten) lempiharrastusta, talvi- eli avantouintia otsikolla: ”Vesi on talvella aivan vitun kylmää”. Otsikon luettuani tajusin, että juuri noin pelkistetysti ja kirkkaasti ajattelen, kun kävelen lämpimästä saunasta mereen ja ihmettelen, että miksi niin teen.

Mitä Juxaa meille opettaa: Ei mitään.

Tuo tarina vain tuli mieleeni ajatellessani porilaista opiskelijaelämää ja –kulttuuria, jolle toivon yhtä oivaltavaa ja raikasta tulevaisuutta kuin mitä sen historia on ollut. Moniääninen ylioppilaslehti Pointti ja muut toimijat tarvitaan myös jatkossa.

Työnjakomme on selvä: Yliopistokeskuksen ja sen eri yliopistojen tehtävänä on taata, että meillä on riittävästi opiskelijoita. Opiskelijoiden tehtävänä on löytää sitten Karhupatsaalle pesijät, PYT:lle näyttelijät ja Pointille tekijät tästä innokkaasta opiskelijajoukosta.

Harri Peltoniemi kirjoittaja on Porin yliopistokeskuksen johtaja