Pointti 1-2017

Hyödyllisyys on typerää / Olen suomalainen / Englanti on todella outo maa

pointti.

1/2017 Porin ylioppilaslehti

Sisällys Sisällys..................................................................... 3 Pääkirjoitus................................................................. 4 Pointerin palsta............................................................. 5 Ye Good Olde England......................................................... 6 Olen suomalainen............................................................. 10 Suuruudenhullu egoilijako?................................................... 14 Kwai-joen siltaa etsimässä................................................... 16 Opiskelijatoimintaa eteenpäin!............................................... 18 Finnish style brownies....................................................... 19 Arvostelu: Syntipukkeja ja pelastuskertomuksia............................... 20 Arvostelu: Tryer: Samaa tarinaa.............................................. 21 Arvostelu: Manchester by the Sea............................................. 22 Wanha ja Wihainen............................................................ 23

Toimitus: Pointer ry / Pointti / PL 181 281200 Pori Päätoimittaja: Atte Timonen Tekijät: Antti-Jussi Vesa, Juho Virtanen, Tytti Wallenius, Anna Kimpimäki, Aleksi Olander, Heta Linnavuori, Vilho Pirttijärvi, Esa Keskinen Kansi: Meri-Tuuli Suorsa Taitto: Mira Metsälä ISSN 1779-6627 / Painopaikka: Plusprint Julkaisija: Pointer ry 3

Pääkirjoitus

Atte Timonen

Suomalaisuuden arvoitus

P

Suomalaisuus ja sen korostaminen omassa identiteetissä on saanut paljon negatiivisia leimoja juurikin vihapuheen ja itsenimitettyjen kulttuuripoliisien toimesta.

Helsinkiläinen kuntavaaliehdokas Suldaan Said Ahmed on ottanut oman suomalaisuutensa osaksi imagoaan. Hän muutti häntä kohtaan käytetyn pilkkanimen “Musta Leijona” ylpeäksi osaksi omaa julkikuvaansa. Leijonariipus ja lätkäpaidat rinnastetaan usein nationalismiin. Sama pätee kiitos-paitoihin ja muihin perinteisiin nationalistisiin symboleihin, joita näkee Suomen arkisessa katukuvassa. Suldaan koittaa kääntää näitä symboleita suvaitsevaisuuden, solidaarisuuden ja rakkauden elementeiksi. Suomalaisuuden määrittelystä voidaan olla montaa mieltä.

Mitä suomalaisuus sitten on minun mielestäni? Juhlavuoden alkupuoliskolla olen pohtinut suomalaisuuden merkitystä.

Mutta en osaa antaa tähän mitään yhden sanan tai lauseen vastausta. Suomalaisuus on sinnikkyyttä haasteiden edessä. Suomalaisuus on vapauden puolesta taistelua, oli kyse sitten valtion tai vähemmistöjen vapaudesta päättää omista asioistaan. Suomalaisuus on lumihangessa seisomista puolialastomana koska kaverit kannusti. Suomalaisuus on yhteishenkeä, joka syntyy baari-illan aikana kaverien kesken tai tuntemattomien kanssa lempibändin keikalla joratessa. Suomalaisuus on sitä että jää kotiin makoilemaan päiväksi koska aina ei jaksa.

ienet asiat vaikuttavat isoihin kokonaisuuksiin. Usein isojen elämänmuutosten jälkeen pohdin kuinka aiemmat valintani ovat vaikuttaneet kyseiseen muutokseen. Tämän pääkirjoituksen takana on samanlainen ajatustyö. Jos en olisi muuttanut Poriin, en olisi päätynyt Pointin toimittajaksi, enkä näin ollen nyt päätoimittaisi kevään numeroa. Tällaista tilaisuutta ei kannata heittää hukkaan.

Tänä vuonna Suomen itsenäistymisestä tulee kuluneeksi sata vuotta. Saamme vastauksen kysymykseen ”mitä itsenäisyys merkitsee sinulle” monilta eri tahoilta, emmekä ainoastaan itsenäisyyspäivänä. Henkilökohtaisesti tuo kysymys on aina jättänyt minut kylmäksi. Joka vuosi sitä kuitenkin linnan juhlissa kysytään muusikoilta, poliitikoilta ja näyttelijöiltä, aivan kuin sille olisi olemassa loputtomasti erilaisia määritelmiä. Minusta tänä vuonna tuon kysymyksen voisi korvata kysymällä “mitä suomalaisuus merkitsee sinulle?”

Mitä suomalaisuus sitten merkitsee? Kysymys ei ole niin helppo kuin luulisi. Kansalaisuutta?

Onko suomalaisuus vain sitä että on nimi oikeassa paperissa?

Syntyperää? Suomalaisuus siis määritellään syntymäpaikan sijainnin mukaan? Hyvä on, mutta silloin muusikko Jarkko Martikainen tai kansanedustaja Ozan Yanar eivät olisi suomalaisia. Suomalaisuuden korostamisesta on viime vuosina tullut yhä kuuluvampi osa äärioikeiston propagandahuutelua. Yleensä tähän liittyy vielä syrjivä ja rasistinen konteksti, jossa “suomalainen” tarkoittaa ainoastaan valkoista kantaväestöä.

Mitä suomalaisuus tarkoittaa sinulle?

4

Antti-Jussi Vesa

Pointterin palsta

Hyvinvoiva opiskelija, elinvoimainen Pori

”K

markkinoille. Niin kauan kun Porissa ei ole kampusasumista, opiskelijat ovat riippuvaisia kaupungin sisäisestä joukkoliikenteestä, jonka palvelutasossa ja hinnoittelussa on kehittämisen varaa. Vaikuttamisohjelmamme kolmas tavoite opiskelija-asuntojen rakentamisesta SAMKin ja yliopistokeskuksen kampukset yhdistävän CampusLinkin varrelle helpottaisi joukkoliikenteen kehittämispaineita, muttei poistaisi niitä. Elinvoimaisessa kaupungissa on toimiva joukkoliikenne, joka minimoi yksityisauton tarpeen kaupungin sisällä liikuttaessa.

Neljäs teemamme on opiskelijoiden työllistyminen.

Kaupunki pystyisi hyödyntämään nykyistä paremmin opiskelijoissa olevan työvoimapotentiaalin tarjoamalla enemmän harjoittelupaikkoja ja kesätyömahdollisuuksia. Kaupungin on kehitettävä entisestään yritysyhteistyöverkostoja hyödyntääkseen paremmin alueen oppilaitoksista valmistuvien opiskelijoiden tietotaitoa. Yritysyhteistyötä toki tehdään opiskelijoiden taholta tälläkin hetkellä, josta näkyvin esimerkki lienee opiskelijayhdistysten tarjoamien etujen lisäksi viime vuonna startannut Slice.fi-palvelu, jonka kehittämiseen Pointer osallistuu aktiivisesti.

Uskoisin, että ohjelmamme kohdat huomioimalla Porin opiskelijoiden elämä kohentuu ja vastaavasti kaupungin veto- ja elinvoima kasvaa tulevalla valtuustokaudella. Toivon rakkaan kotikaupunkini puolesta, että sen päättäjät huomioivat meidät opiskelijat jatkossa paremmin. Tämä riippuu kuitenkin täysin teistä, arvon jäsenistö.

Aktiivisen vaikuttamistyön ohella tärkein muutoksen väline on äänemme. Käyttäkäämme sitä, vaikkei se näissä vaaleissa ole yliopistokeskuksen tiloissa mahdollista.

aupunginhallitus päättää edellä olevan perusteella hylätä Porin Ylioppilasyhdistys Pointer ry:n oikaisuvaatimuksen.” Lainaus on ote kaupunginhallituksen (KH) vastauksesta Pointerin alkuvuodesta tekemään oikaisuvaatimukseen ennakkoäänestyspaikoista, jonka tavoitteena oli lisätä Porin yliopistokeskus ennakkoäänestyspaikaksi. KH:n päätös jättää yliopistokeskus ilman äänestyspistettä sotii voimakkaasti kaupungin omia intressejä vastaan. Huolimatta siitä, että opiskelijat ovat liikkuvaista väkeä, äänestäminen jää helposti väliin varsinkin, jos sitä on lykännyt vaalipäivään asti. Porin tulevaisuus on nuorissa ja etenkin opiskelijoissa. Miksi turhaan nostaa juuri sen ryhmän kynnystä äänestää, jonka tyytyväisyydestä kaupungin elinvoima kriittisesti riippuu? Porin päättäjien pitäisi toimia juuri päinvastoin ja tehdä kaikkensa, jotta opiskelijoiden äänestysprosentti 9.4. järjestettävissä kuntavaaleissa nousisi mahdollisimman korkeaksi.

Yksi Pointerin kokoaman kuntavaikuttamisen ohjelman pääteemoista on parantaa kaupungin ja opiskelijoiden välisiä viestintäkanavia. Pysyvät viestintärakenteet takaisivat sen, että opiskelijat olisivat paremmin tietoisia heitä koskevista valmisteilla olevista hankkeista. Tällä tavalla opiskelijat voisivat paremmin pitää huolta siitä, että heidän äänensä kuultaisiin kaupunkia kehitettäessä. Kaupungin päätöksenteon pitää olla avointa ja siihen on voitava osallistua muutenkin kuin vain jälkikäteen vaatimalla oikaisua tehtyyn päätökseen.

Ohjelman toinen teema on kaupungin joukkoliikenteen iltavuorojen kehittäminen sekä opiskelijahintaisten kertalippujen saaminen 5

6

Teksti ja kuvat: Juho Virtanen

Ye Good Olde England kadulla kiirehtien tai bussissa istuen. Muutama päivä sitten parin paikallisen kanssa asiasta keskusteltuani ymmärsin, että täällä voileipää ei missään nimessä syödä aamu- tai iltapalaksi. Minulle myös kerrottiin vakavalla äänellä että voileipä jossa leivän päälliset kuten juusto, kinkku, salaatti ja tomaatti ovat paljaan taivaan alla ilman päälileipää, ovat epäsikiöitä ja rienausta. Ja voileipä ei ole voileipä jos se ei ole kolmio. Lounaskulttuurin puutteen vuoksi oikeat lämpimät lounaat ovat jopa kampuksella törkeän hintaisia, eikä kukaan syö niitä tämän vuoksi. Simon kokkailuja Sofiassa onkin useasti ollut ikävä.

Toinen asia jonka ymmärsin vasta kahden kuukauden saarella asumiseni jälkeen oli Brittiläinen saunakulttuuri. Voin myöntää että en ollut odottanut kohtaavani moista täällä ja henkisesti olinkin varautunut kokevani saunomisen ihanuudet vasta Suomessa. En voi painottaa

Englanti on todella outo maa.

Ei sitä voi kieltää. Olen asunut täällä nyt syyskuun alusta asti ja kulttuurishokki on ollut oletettua valtavampi. Sitä ajattelee automaattisesti että modernit länsimaat olisivat hyvin samankaltaisia keskenään, mutta totta puhuen erot ovat huomattavat. Ne ovat sellaisia eroja, jotka huomaa pikkuhiljaa niin ihmisissä, asenteissa sekä arjessa.

Sellaisia jotka häiritsevät huomaamatta kunnes lukuisten toistojen jälkeen osaakin osoittaa sormellaan syyn silmää vaivaavalle stressielohiirelle.

Ensimmäinen huomaamani asia sattui jo muutaman viikon asumisen jälkeen. Täällä ihmiset eivät syö lounasta. Englannin kansallisruoka on kolmiovoileipä ja pieni pussi sipsejä. Kukaan ei rauhoitu keskipäivällä puoleksi tunniksi syömään päivän ensimmäistä lämmintä ateriaa vaan kuiva ja mauton ”Sammitch” survotaan kurkkuun 7

tämä juo ja on humalassa hänen pubissaan.

Kotiolot Briteissä ovat hyvin erilaiset Suomeen verrattuna. Eristyksiä ei juurikaan ole, joten patterit huutavat hoosiannaa jopa silloin kun kämppää tuuletetaan. Pistorasioissa on omat katkaisijansa ihan vaan siksi, että aamulla voit huomata kännykkäsi olevan virraton sillä unohdit kääntää katkaisijaa. Kokolattiamatot peittävät portaat, makuuhuoneet, rappukäytävät ja jopa junan lattiat. Kaasulla kokataan. Sillä myös lämmitetään asunto. Ilman kaasua et myöskään saa lämmintä vettä suihkusta. Kaasu on hyvä, koska kaasu lämmittää. Ilman kaasua ei olisi mitään. Tässä perustelut paikallisilta, kun olen kysellyt syitä räjähdysherkän, näkymättömän ja ilmassa leviävän aineen käytölle. Jokaisessa uudessakin kerrostaloasunnossa on eteisessä, keittiössä tai kylpyhuoneessa boileri joka lämmittää vettä pattereihin tai suihkuun. Keskuslämmitys on iso ei taloyhtiöissä, sillä vaikka perienglantilainen henkilö on ihmistyypiltään erittäin yhteisöllinen, keskuslämmitys tuntuu heistä vieraalta ajatukselta. ”Joku muu käyttää samaa lämpöä kuin minä?! Miten voin vahtia muiden käyttävän saman verran kuin minä käytän? Entä jos joudun maksamaan heidän lämmityksestä? KOMMUNISMIA!”. Samoilla hilpeyttä herättävillä ajatuksilla argumentoidaan taloyhtiöiden yhteisiä roskakatoksia vastaan. ”Mitä jos naapurini täyttää roska-astiaa enemmän kuin minä?”. Miksi muuttaa vanhaa, kun se on tähänkin mennessä toiminut hyvin. Tämä mentaliteetti konkretisoituu hienosti erillisissä lämpimän ja kylmän veden hanoissa, joista toisesta tulee alijäähtynyttä loskaa ja toisesta kiehuvaa vettä.

Tätä ei suinkaan ratkaista modernilla kraanoilla joissa on sekoitin, vaan erikseen myytävällä

tarpeeksi sitä, miten vinoutunut kuva paikallisilla on saunomisesta. Kahdesti olen kokeillut ja molempien kertojen jälkeen olo on ollut kuin Cabaret-Motonet yökerhoilun jälkeen, ”Oliko tää nyt tässä?”. Ensimmäinen suupalani Britti-imperiumin saunakulttuurista sain uimahallissa, jossa uima-altaan vieressä oli pieni siivouskopin kokoinen huone. Ihmiset ahtautuivat sisään uimapuvut päällä suoraan altaasta kloorivettä valuen alalauteille. Sisällä kopissa oli noin neljäkymmentä astetta lämmintä ja huonetta lämmitti lauteiden alla punaisena hehkuva sähköpatteri. Nurkassa pieni lihava mies pyöritteli vähän väliä seinään naulattua tiimalasia ja puhkui sisään saapuville, hennosta lämmöstä irvistäville ihmisille, olleensa yhtä mittaa jo yli kaksikymmentä minuuttia siinä pätsissä. Oletettavasti hänessä oli viikinkien verta.

Toisella kertaa olin paikallisen kuntosalin mainostamassa ”nordic saunassa” jossa oli ihka oikea suomalainen Harvian sähkökiuas! Tunnelmaa kuitenkin latisti saunan lattian ja lauteet peittävä mustan nilja ja hiekka joka todennäköisesti oli kiukaan kaksikymmentä vuotta vanhoista kivistä peräisin. Vettä ei myöskään suositeltu kaadettavan kiukaalle, sillä ”lämpötila saattaisi nousta liian korkeaksi ja kivet halkeilla”. Suivaantuneena päätin kuitenkin käydä täyttämässä vesipulloni ja suihkuttelin hentoja vesisuihkuja kiukaalle kunnes palohälyttimet alkoivat soimaan. Kuntosalivalvoja syöksyi salamana sisälle ja teki täyskäännöksen huomattuaan minun olevan alasti.

Tämän jälkeen sain kymmenen minuuttia vastailla kysymyksiin siitä miksi olin saunassa ilman rihman kiertämää ja miksi olin kaatanut vettä kiukaalle. Keskustelu oli kutakuinkin yhtä absurdi kuin jos baarimikko tivaisi asiakkaaltaan miksi

8

muovikouruadapterilla joka toisaalta myös nerokkudessaan kuuluu kategoriaan ”If it looks stupid but works, it’s not stupid”.

Se opiskelijalle tärkein eli juomakulttuuri voi Englannissa oikein hyvin. Eroja suomalaiseen kaljankittaukseen kuitenkin on.

Pubit ovat olohuoneita joissa nähdään kavereita ja vaihdetaan kuulumiset. Silloin olutta kuluu yhdestä kolmeen tuoppia. Rankkaa ryyppäämistäkin täällä harrastetaan, mutta se muistuttaa hyvin usein suomalaista rynnäkkökänniä. Etkot kestävät tunnista puoleentoista tuntiin, jona aikana ihmiset kiskaisevat pullon giniä naamariinsa. Tämän jälkeen lähdetään klubille jossa hortoillaan kello kahteen asti ja lopuksi oksennetaan.

Suomalainen opiskelijahan tavallisesti korkkaa ensimmäisensä jo aamupäivällä ja tasaiseen tahtiin tyhjentää päivän aikana varastojaan ja jatkoilee kello viiteen asti aamulla. Tällaista pitkän kaavan nautiskelua on kummasteltu. Hauskaa on myös huomata että vaikka klubit tarjoavat narikkapalveluita, eivät ihmiset tahdo niitä käyttää. Ulkolämpötilan laskiessa hyytävään -2 asteeseen keskitalvella naiset horjuvat ulkona mikroshortseissa ja narutoipessaan. Punta on liikaa takin säilytyksestä. Toisaalta ihmiset pukeutuvat pieniin myös urheillessaan. Lenkkeilijät pukeutuvat shortseihin ja hihattomiin paitoihin säällä kuin säällä ja uskovat hien lämmittävän. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö minua väärin. Ihmisten erilainen käytös ja paikalliset normit ovat juuri sitä mikä tekee kokemuksesta sen arvoisen. Mikäli asiat olisivat samalla tavalla kuin Suomessa, olisin voinut ihan yhtä hyvin hakea vaihtoon vaikka Hervantaan. Täällä Englannissa asuminen on kiistatta yksi elämäni kohokohdista joka on ollut tavoitteenani siitä asti kun pääsin englannin kieliluokalle vuonna 1998. Viimekesäisen kansanäänestyksen jälkeen on mahdollista että lukuvuosi 2016-2017 on yksi viimeisistä jolloin tänne voi hakea Erasmus vaihto-ohjelman kautta. Olen syyskuun jälkeen ottanut elopainoa lisää todennäköisesti viidestä kymmeneen kiloa ihan vain peribrittiläisen pubiruuan vuoksi. Legenda englantilaisen ruuan tasosta on pääosin siis puppua. En halua toitottaa kliseistä ”lähtekää ulkomaille, se avartaa” mantraa vaan kehotukseni on: Lähtekää ulkomaille koska se on pirun hauskaa, rikkokaa ennakkokäsityksiänne ja muistakaa tuoda mukananne jotain Suomeen. Paitsi vasemmanpuoleista liikennettä, ministeri Berner. Sitä hirvitystä me emme Suomeen tarvitse.

9

Teksti: Tytti Wallenius, kuvat: freepik.com, Atte Timonen

OLEN SUOMALAINEN

10

O

n tavallinen tiistai yö, kun kävelen Porin keskustan halki. Lunta tupruttaa tasaisesti ja on hiljaista. Ei autoja, ei pyöräilijöitä, ei muita jalankulkijoita. Lähestyn liikennevaloja, jotka hehkuvat punaisena. Pysähdyn risteykseen odottamaan ja huomaan, että en ole sittenkään yksin: risteyksen toisella puolella seisoo joku. Hän odottaa valoissa, kuten minäkin. Emme katso toisiimme.

Tiellä ei aja ainuttakaan autoa. Haluaisin vain nopeasti kotiin, ennen kuin märkä lumi kastelee minut kokonaan. En kuitenkaan lähde ylittämään katua, vaan odotan. Odottaahan tuo toinenkin.

Tik, tik, tik. Liikennevalojen ääniopastin raksuttaa hiljaisuudessa. Kunpa valo jo vaihtuisi. Iäisyydeltä tuntuvan hetken jälkeen punainen muuttuu vihreäksi ja lähden ylittämään katua. Toisella puolella seisonut hahmo ohittaa minut, vilkaisemme toisiamme, mutta katseemme kääntyvät nopeasti takaisin koko ajan kasvavaan hankeen.

11

tökeröiltä. Tajusin kuitenkin nopeasti, että kyse oli vain lapsesta asti päähäni taotusta ajatuksesta, jossa puhua saa vain, kun siihen saa luvan. Aivoihini on kytketty häpeämoodi, joka kieltää muiden päälle puhumisen tai luvattoman huutelun.

Sen lisäksi, että jopa aikuiset suomalaiset viittaavat yhä uskollisesti, vaikka heitä kehotettaisiin ”heittelemään ajatuksia”, meihin on upotettu myös kiltteysmoodi. Suomalaiset ovat tunnettuja rehellisyydestä ja kansamme kiltteydestä on tehty jopa akateemisia tutkimuksia. Punaisia päin ei kävellä, varsinkaan jos joku näkee. Se ei olisi nimittäin kilttiä, vaan tuhmaa.

Helsingin Sanomat testasi suomalaisten tutkijoiden innoittamana, miten moni helsinkiläinen (HS.fi 24.2.) poimisi kaupan edustalla maassa lojuvan kirjekuoren ja tipauttaisi sen lähellä olevaan postilaatikkoon. Testin tulos oli positiivinen: jokainen testikirjeistä päätyi lopulta laatikkoon.

Suomalainen luonteenlaatu aiheuttaa ulkomaalaisissa usein hämmästystä ja joskus jopa hilpeyttä. Joidenkin mielestä olemme ujoja, toiset taas pitävät suomalaisia vaikeasti lähestyttävinä ja etäisinä. On kuitenkin myös niitä, jotka tietävät, että toisinaan kovan kuoren alla on lämminsydäminen ja kiltti kansa. Mutta itsestä ei tule pitää liikaa meteliä, sillä oma kehu haisee. Punaisia päin ei kävellä, jos joku on näkemässä. Ja puheenvuoron saa viittaamalla, niinhän meille opetetaan jo esikoulussa.

Kun olin ensimmäisillä luennolla Erasmus-vaihtoni aikana, minua ärsytti muiden opiskelijoiden tapa huutaa vastauksia luennoitsijan kysymyksiin. Tuntui, että en saisi omaa ääntäni kuuluviin. Viittaamisesta tuskin olisi apua, sillä luennoitsija ei jakanut puheenvuoroja millään tapaa, vaan nopeat söivät hitaat. Tilanne näytti mielestäni epäreilulta ja huutelijat vaikuttivat 12

Kuka meistä sitten tekee tottelevaisia ja hillittyjä? Joissain tapauksissa tavat opitaan jo kotona, mutta uskon, että suomalaisella koulutusjärjestelmällä on vahva roolinsa stereotyyppisen suomalaisen luonteen vaalijana. Suomalainen koulutus tunnetaan maailmalla hyvin ja muualla Euroopassa koulutuksesta puhuttaessa Suomi nostetaan usein malliesimerkiksi. Toisaalta voidaan pohtia, millaisia kansalaisia koululaitoksemme oikeastaan kasvattaa. Olemmeko kansa, joka pärjää Pisa-vertailuissa, mutta ei missään muussa?

Meistä ei totisesti kasvateta kilpailijoita. Toisaalta, onko kansakunnan sivistyksen taso mittari, jota tulisin katsoa tarkemmin kuin vaikkapa viennin kehitystä? Riittääkö, että olemme hyviä koulussa ja viittaamme ahkerasti?

Elämme aikakautta, jossa sitä vahvuutta, joka meillä on ollut, ajetaan kovalla kädellä alas.

Koulutusleikkaukset eivät koske ainoastaan yliopistoja, vaan myös niitä lapsia, jotka vastaavat Pisa-kokeissa ja luovat näin kuvaa maastamme maailmalla. Esimerkiksi Porissa opettajia lomautettiin syksyllä 2016 niin, että oppilaat olivat ilman opettajaa jopa kaksi viikkoa. En ole aiheen asiantuntija, mutta en usko näiden toimien edesauttavan suomen koulutuksen tasoa. Se, millainen vaikutus tämän päivän kouluilla on maamme kansalaisten sielunmaiseman muokkaamisessa, selvinnee vasta vuosikymmenien päästä. Toisaalta, ehkä osa stereotyyppisistä piirteistämme on jo niin sanoakseni äidinmaidossa.

Jos suomalaisuus pitäisi summata jotenkin, se olisi vaikeaa. Myönnän, että olemme välillä juroja. En mielelläni seiso muiden ihmisten kosketusetäisyydellä, enkä pidä siitä, että jotkut tekevät itsestään numeron. Viihdyn mainiosti omissa oloissani, mutta toisinaan talven pimeydessä kaipaan ihmisiä ympärilleni. Rakastan nauraa, puhua ja tanssia, mutta teen niin liian vähän ilman paria viinilasillista (tosin joidenkin läheisteni mielestä olen tarpeeksi riehakas ihan ilman viiniäkin).

Tiedän, että suomalaiset ovat avuliaita, rehtejä, joskus liiankin suorapuheisia, mutta myös harkitsevia, epäileväisiä ja ennen kaikkea pähkähulluja (tähän voisi lisätä listan hulluista asioista, joita suomalaiset rakastavat, mutta se lienee turhaa).

Moni meitä yhdistävä tapa tai käyttäytymismalli on ehkä koulussa opittu ja kotona vahvistettu, mutta uskon, että erikoislaatuisuutemme on myös ominaista meille juuri siksi, että olemme suomalaisia. En usko, että olisin muuten seissyt lumisateessa, punaisten valojen orjana, odottamassa lupaa päästä typötyhjän tien yli. Se, jos mikä, teki minusta ja vastaan tulleesta henkilöstä supisuomalaisia.

Eräs kirjeen maasta poiminut ja postilaatikkoon pudottanut henkilö totesi, että “äiti on opettanut minulle pienenä, että pitää auttaa muita.” Testi oli mielestäni hellyttävä ja osoitti hyvin, kuinka me suomalaiset olemme rehellisiä ja auttavaisia.

Toisaalta olemme myös jääräpäitä: kun meille on jotain päähän iskostettu, sitä ei hevillä muuteta.

Niin hyvässä, kuin pahassa.

Opiskelijavaihtoon lähtevät suomalaiset kokevat toisinaan kulttuurishokin, kun jotkut asiat eivät ole yhtä hyvässä järjestyksessä kuin meillä Suomessa. Toisaalta vieraassa maassa asuminen auttaa huomaamaan myös oman kotimaan epäkohtia. Olen aina ollut suuri Suomi-fani, enkä haluaisi koskaan lähteä rakkaasta kotimaastani pysyvästi pois. On kuitenkin paljon asioita, joita voisin tuoda Suomeen matkoiltani: avarakatseisuutta, lämpöä ja valoa, edullisempaa olutta opiskelijoille sekä halvempia vaihtoehtoja asumiselle.

Me suomalaiset emme myöskään jaa kovin helposti omastamme, vaan olemme peruskateellisia kaikille. Ravintolassa tilaamme omat annokset, ja harmittelemme, että miksen ottanut samaa kuin muut ottivat. Samaan aikaan ajatus annosten jakamisesta ja eri makujen maistelemisesta on mahdoton. ”Tämä on minun pihvini, oli se sitten hyvää tai ei, syön sen yksin.” Toisaalta osaamme joskus yllättää anteliaisuudellamme.

Näin vain muutama kuukausi sitten tilanteen, jossa eräs nainen oli ostanut lipun erään edullisen bussiyhtiön vuoroon, mutta auto oli lähtenyt hänen nenänsä edestä pysäkiltä. Naisella ei ollut rahaa toisen bussifirman lippuun, ja tilanne näytti hetken toivottomalta. Bussikuski pelasti kuitenkin tilanteen, ja otti nuoren naisen kyytiin vakuuttuneena siitä, että asia saadaan sovittua jotenkin. Lisäksi ainakin kolme kanssamatkustajaa tarjoutui maksamaan naisen lipun. En tiedä, mitä maksusta lopulta sovittiin, mutta nainen pääsi kyytiin, silminnähden helpottuneena.

En ollut itse yhtä onnekas astuessani bussiin ensimmäisenä vaihtopäivänäni Prahassa. Bussilippuni hinnasta puuttui euroissa 8 senttiä, sillä kuski pyysi minulta enemmän kuin lipun hinnan olisi pitänyt olla. Valitsemani bussi poikkesi muista Prahan alueen busseista ja kertalipun hinta oli syystä tai toisesta korkeampi. Suuri seteli ei kelvannut maksuksi ja lopulta kuski heitti minut ulos bussista, koska kolikoista puuttui 8 senttiä. Yksikään kanssamatkustajista ei tarjoutunut auttamaan, vaan tuijotti minua pitkään ja hartaasti, varmasti täysin tietoisina siitä, mistä oli kyse. Jäin pysäkille seisomaan häkeltyneenä ja jokainen bussissa ollut katsoi minuun ikkunan läpi. Oli lähellä, etten turvautunut kansainvälisiin käsimerkkeihin. Niiden sijaan käänsin katseeni pois ja tilasin Uberin.

13

Suuruudenhullu egoilijako?

14

Teksti ja kuva: Anna Kimpimäki Kuvittele, että olet täynnä ideoita, luovuutta ja ajatuksia, jotka ovat uniikkeja vain itsellesi. Kuvittele, että olet lahjakas kaikessa mikä on tärkeää sinulle tai missä haluaisit edistyä paremmin.

Kuvittele, että pienilläkin teoillasi pystyt muuttamaan maailmaa haluamaasi suuntaan.

Kuvittele, että suurilla teoillasi pystyt hallitsemaan maailmaa.

Kuvittele, että haluat elämäsi aikana vaikuttaa asioiden kulkuun.

Kuvittele, että haikailet syvästi vallan, vaurauden, maineen ja kunnioituksen perään.

Kuvittele, että haluat muiden ihmisten näkevän sinut henkilönä, joka on kekseliäs visionääri, eloisa joukosta erottautuja ja arvoituksellisen luova intellektuelli.

Kuvittele, että olet arvostetuin ja tärkein henkilö koko maailmassa. eroon ja itsensä vertaamisesta muihin voi muodostua jopa pakonomaista. Kateus aiheuttaa alemmuuden ja syyllisyyden tuntemusta muun muassa siitä ettei tienaa tarpeeksi rahaa, ei ole tarpeeksi tunnettu tai tarpeeksi menestynyt kuin toinen henkilö. ”Miksi henkilö x saa kaiken?” ”Miksi hän on parempi kaikessa?” ”Miksi olen näin surkea epäonnistuja verrattuna häneen?”.

Muiden menestyminen aiheuttaa tällöin ahdistusta ja itsesäälin määrä kasvaa.

Jotta tästä tuntemuksesta on mahdollista päästä eroon, tulee ymmärtää, että itsensä tärkeys ja arvo ovat lähtöisin omasta ainutlaatuisuudesta. Oma ainutlaatuisuus on ominaista vain itsellesi, eikä kukaan voi olla samanlainen. Ymmärtämällä tämän ja seuraamalla omaa ainutkertaista polkuaan on unelmien tavoitteleminen jälleen mahdollista.

Menestyäkseen näiden unelmien tavoittelussa tulee sinun taas ymmärtää, että on täysin okei ajatella toisinaan jopa narsistisesti motivoidaksesi itseäsi.

On täysin ok himoita suuruutta ja täydellistä elämää. On täysin ok haluta saavuttaa suuria asioita, jopa niin suuria, että muut saattavat pitää sinua täysin hulluna. Haluat elämäsi olevan ällistyttävää ja mahtipontista, etkä halua olla osa sitä minimalismia, jota monet suuresti arvostavat.

On täysin ok myöntää haluavansa suuria asioita ja pyrkiä sittemmin myös nauttimaan niistä. On täysin ok jahdata suuria seikkailuja ja iloita vauraasta elämästä.

Elämää ei tarvitse rakentaa pienistä haluista ja toiveista, vaan kaikista parhaimpana materiaalina toimivat juuri suuret unelmat ja niiden tavoitteleminen. Mieti, olisivatko mahtavimmat ajattelijat ja innovaattorit vaikuttaneet maailmassa niin suuresti, jos he olisivat jättäneet kunnianhimonsa huomiotta ja tyytyneet vain yksinkertaisiin nautintoihin?

Saatat kuvitella, että kaiken edellä mainitun ajatteleminen on itsekeskeistä ja tällöin myös tuomittavaa. Ääripäähän vietynä se ehkä onkin, mutta pienenä määränä se voi olla keino luoda henkilöstä itsevarmempi ja saada hänet motivoituneeksi taistelemaan unelmiensa puolesta.

Eräänä keväisenä aamuna olet tavanomaisesti saapunut luennolle take away -kahvisi kanssa.

Toivot, että joka-aamuinen kofeiiniannoksesi virkistyttäisi mielesi horroksesta ja olisit jälleen valmis toimimaan tarkkaavaisena opiskelijana. Keskittyminen ei kuitenkaan tälläkään kertaa kestä kauaa, vaan päädyt jälleen selailemaan uutisia kännykälläsi. Lehdet tiedottavat itsesi ikäisestä nuoresta, joka nousi hitiksi youtubessa ja pääsi pianonsoittotaitojensa ansiosta esiintymään maailmankuulussa orkesterissa.

Tunnet pienen kateuden häivähdyksen rinnassasi. Tästä huolimatta olosi on edelleen toiveikas menestyksen suhteen, ovathan tuon kaltaiset uutiset nykyisin arkipäivää, eikä sinulla ole henkilökohtaista yhteyttä kyseiseen nuoreen. Pian huomiosi kiinnittyy kuitenkin sattumalta tuttavasi päivitykseen siitä, kuinka hänen perustamansa yritys on nykyisin erittäin tunnettu ja hän pääsee jatkuvasti tekemään bisnesmatkoja ympäri Eurooppaa. Matkojen hän kertoo tuntuvan kuin lomilta ja päivitys päättyy lauseeseen: ”Asenne ratkasee!”.

Tunnet kuinka tuntemasi kateus muuttuu vähitellen epätoivoksi ja negatiiviset ajatukset valtaavat mielesi. Koet ettet ole opiskelujen aikana menestynyt elämässäsi ollenkaan. Tunnet, että olet jäämässä elämässä jälkeen, samalla kun muut menestyvät ja saavuttavat jatkuvasti uusia asioita.

Tunnet itsesi iänikuiseksi opiskelijaksi, joka liikkuu vain paikoillaan, muiden pusertaessa ahkerasti eteenpäin. Miellät itsesi epäonnistujaksi.

Tästä tuntemuksesta voi olla vaikeata päästä

Mahtaileva elämä ei ole synonyymi suurelle ja menestyneelle elämälle.

15

Teksti ja kuva: Aleksi Olander

Kwai-joen siltaa etsimässä J

okainen peruskoulun ja lukion läpi käynyt tuntee kyllä toisen maailmansodan tapahtumat Euroopan osalta, mutta Aasian rooli maailmansodassa on jäänyt monelle epäselväksi. Hiljattain järjestetyn 89. Oscar-gaalan innoittamana Pointin ulkomaankirjeenvaihtaja päätyi tutkimaan vuonna 1957 julkaistun ja seuraavana vuonna seitsemän Oscaria voittaneen Kwai-joen sillan tapahtumapaikkoja.

Kanchanaburi on pinta-alaltaan Thaimaan kolmanneksi suurin provinssi.

Kolmen tunnin bussimatkan päässä Bangkokista itään sijaitsevasta provinssista on tullut suosittu elokuvafanien ja sotahistoriasta kiinnostuneiden matkakohde.

Japanin toisen maailmansodan aikaisen Aasian valloitusprojektin kunnianhimoisin tavoite oli rakentaa junarata huoltoreitiksi Bangkokin ja Burman pääkaupunki Yangonin välille. Projekti ei ollut ihan yksinkertaisemmasta päästä, sillä pääkaupunkien välinen maasto oli lähinnä läpitunkematonta viidakkoa ja vuoristoa.

Projektia lähdettiin toteuttamaan 180 000 kaakkois-aasialaisen työmiehen ja 60 000 liittoutuneiden sotavangin voimin. Rautatie saatiin valmiiksi lokakuussa 1943, mutta sen lopullisen hinnan määrittämiseen eivät dollarit riittäneet. Yli satatuhatta työläistä menetti henkensä työskennellessään epäinhimillisissä työoloissa 18 tunnin pituisia työpäiviä. Aliravittuina rankkaa fyysistä työtä tehneet rakentajat olivat alttiina trooppisille sairauksille, ja kunnollisen sairaanhoidon puuttuessa suuri osa työläisistä tai sotavangeista ei koskaan palannut kotiin.

Kwai-joen silta on löyhästi tositapahtumiin perustuva sotaelokuva, joka antaa kuitenkin hyvän käsityksen yhdestä toisen maailmansodan merkittävästä tapahtumasta. Erinomaiset roolisuoritukset ja toimiva juoni tekevät elokuvasta ehdottomasti suositeltavan kenelle tahansa. Lähes kol16

men tunnin mittainen elokuva ei ole kaikkein kevyintä katsottavaa, mutta se antaa tärkeän muistutuksen historian kauhuista.

Jos Kanchanaburiin matkustava odottaa näkevänsä elokuvassa nähdyn tyylisen puisen sillan alkuperäiskunnossaan, tulee hän pettymään. Puiset siltarakennelmat pommitettiin useaan otteeseen, ja nyt paikalla oleva siisti metallirakenteinen silta on kaukana alkuperäisestä. Kaiken lisäksi elokuva on kuvattu Sri Lankassa, joten elokuvasta tuttuja tapahtumapaikkoja etsivän tulee käyttää paljon mielikuvitusta.

Kwai-joen sillan arvo on osittain vain symbolinen ja turisteja selvästi houkutellaan kaupunkiin elokuvan luomilla mielikuvilla. Siltaa vaikuttavampia ja huomattavasti informatiivisempia koh-

teita Kanchanaburissa ovat keskustassa sijaitseva laadukas museo Thailand-Burma Railway Centre sekä 80 kilometrin päässä sijaitseva Hellfire Pass.

Jälkimmäinen oli yksi junaradan haastavimmista ja eniten uhreja vaatineista osuuksista. Rata rakennettiin louhimalla sola valtavan kallion läpi pelkällä käsityöllä, yksinkertaisia hakkuja ja dynamiittia käyttäen.

Paikka saa miettimään, mikä voi saada ihmisen pakottamaan toisen työskentelemään kuolemaan asti. Sotatilassa vastapuolen ihmisarvo unohtuu ja vääristyy kerta toisensa jälkeen. Ihmiskunnan historian synkkään puoleen perehtyminen voidaan nähdä jonkin asteisena viihdyttävänä sosiaalipornona, mutta sillä on huomattavasti suurempi merkitys. Mitä paremmin historian tapahtumien syitä ja seurauksia ymmärretään, niiden toistumisen pitäisi kaiken järjen mukaan olla epätodennäköisempää. Maailman menoa katsellessa toivon olevani oikeassa.

17

Teksti ja kuva: Atte Timonen

Opiskelijatoimintaa eteenpäin!

Loskaisena maaliskuun alun iltana Porin ainejärjestöt kokoontuivat saman katon alle opiskelijatalo Saikulle puhumaan tulevasta. Päätoimittajamme Atte raportoi paikalta Pointin edustajana.

T

jestössä. Harrastustasolla voisi olla parannettavaa. ”Porin opiskelijajärjestäytyminen on kuitenkin vielä aika heikossa tilassa. Se on pitkälti yhä ainejärjestöjen varassa, jotka toki tekevät hyvää työtä. Hyvä esimerkki onnistuneesta opiskelijäjärjestötoiminnasta on Panan toiminnassa.”

Panan puheenjohtaja Ville Nikander ja varapuheenjohtaja Tino Sukanen ovat keskustelleet mahdollisesta yhteistyöstä ainejärjestöjen kanssa. ”On se ollut puheenaiheena pariinkin otteeseen, mutta ei mitään konkreettista liikettä olla tehty vielä,” sanoo Nikander. ”Lautapeli-ja videopeli-illat eri ainejärjestöjen kanssa on ollut se yleisin idea.” ”Heikki Rosenholmin [KTMT-maisteriopiskelija, gradun aiheena kauhuelokuvat] lanseeraama kauhupeli-ilta oli hyvä veto.

Silloin saatiin Panan ulkopuolistakin väkeä Saikulle pelaamaan ja keskustelemaan.”

Sukanen näkee että mahdollisuuksia yhteistyöhön on ollut. ”Yliopistokeskuksella järjestetyssä Finnish Game Jam Pori-tapahtumassa olisi varmasti ollut ylimääräiset käsiparit tervetulleita. Samoin tulevassa Retro Game Nightissa, joka on meidän isoin vuotuinen tapahtumamme.”

Vaikka aine- ja opiskelijajärjestöt ovat tehneet yhteistyötä yhdessä ennenkin, on silti tulevaisuudessa varaa parantaa, monipuolistaa ja laajentaa tämän yhteistyön muotoja. Usein tuntuu siltä, että kohtaaminen järjestöjen välillä tapahtuu viihteen puolella. Onko toisten järjestöjen tavoitteet tiedossa, ja kunnioitetaanko niitä? Yhteistyö ei ainoastaan virkistä tapahtumapuolta, vaan voi antaa uusia työkaluja opiskelujen jatkamiseen ja työ-elämään siirtymisessä. Avain tähän on ideoissa, aloitteissa ja avoimuudessa järjestöjen välillä.

alo oli täynnä opiskelijoita. Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen ainejärjestö Kulma, Porin kylterit eli PorKy ja Porin ylioppilasyhdistys Pointer olivat edustamassa omia jäseniään. Paikalla oli myös Porin Akateeminen Nörttikulttuurin Arvostuksen seura Pana ry. Aine- ja opiskelijajärjestöt kokoontuivat keskustelemaan tulevasta ja mahdollisesta yhteistyöstä. Illan isäntänä toimi Pointerin puheenjohtaja Antti-Jussi Vesa, joka kertoi myös innokkaasti Pointerin toiminnasta ja tavoitteesta vaikuttaa kuntatasolla opiskelijoiden hyvinvointiin: kaupungin ja opiskelijoiden välisen dialogin parantaminen, bussivuorojen lisääminen ja työllistymisen parantaminen Vuorotellen ainejärjestöt kertoivat toiminnastaan ja tulevasta ohjelmastaan. Aprilfestit, haalaribileitä, vapun aktiviteetit yhdessä ja erikseen; ainejärjestöt ovat aktiivisia taas tänä keväänä.

Se tuntuikin olevan illan teemana.

Yhteistyö ja yhteiset toimintatavat olivat paljon esillä. Antti-Jussin mielestä on kuitenkin jotain mitä pitäisi yhä parantaa. ”Ainejärjestöjen toiminta on pitkälti viihdepainotteista, mikä on tietysti aivan oikein.

Mutta Pointer voisi tarjota myös hivenen ammatillisempaa tarjontaa, kuten harjoittelu-. ja työpaikkainfoa.”

Vesan visiot eivät kuitenkaan rajoitu vain Porin perukoille. ” Ammatillisia ekskursioita voisi järjestää ulkomaillekin asti, sillä monia kuitenkin kiinnostaa työskentely Suomen rajojen ulkopuolella.

Tällainen ekskursio voisi suunnata esimerkiksi Brysseliin, joka on paljon työpaikkoja tarjoava keskuspiste Euroopassa.”

Vesa painottaa laadullisen sisällön merkitystä ainejärjestöjen tarjonnassa. Viihteellisyys ja käytännöllisyys voivat elää käsi kädessä samassa jär18

Teksti ja kuva: Heta Linnavuori

Finnish style brownies for Finland’s 100 years of Independence celebrations!

This is a simple and quick recipe for Finnish style brownies with a twist!

For a vegan version, just replace the milk, eggs, butter, and brownie toppings with vegan food products.

Ingredients

15-20 pieces

Brownie batter: 2 eggs 2 cups of sugar 1 cup of milk 150 g melted butter (or margarine) 3 cups of flour 2 teaspoons of baking powder 1 teaspoon of vanilla sugar 2 tablespoons of cocoa powder

Instructions Preheat oven to 200°C. Mix eggs and sugar in a bowl until well blended. Add milk and melted butter. Mix flour, baking powder, vanilla sugar, and cocoa powder in a separate bowl. Add the mixed flours little by little to the egg, sugar, milk, and butter mix. Pour into greased (or line the pan with baking paper) 25cm x 29cm square pan. Bake for 25-30 minutes.

1 teaspoon of vanilla sugar

For the icing, mix icing/powdered sugar, vanilla sugar, melted butter and water until well blended. Add just 1-2 drops of blue food coloring to the mix to make the icing blue. Spread the icing on top of the brownie batter when the batter has cooled.

4 tablespoons of melted butter (or margarine)

Decorate the brownies with sprinkles or nonpareils, serve and enjoy!

Icing: 200g icing/powdered sugar

4 tablespoons of water 1-2 drops of blue food coloring

19

Arvostelut

Esa Keskinen

Syntipukkeja ja pelastuskertomuksia Jouni Tilli: Miten puhumme, kun puhumme politiikkaa?

Atena 319 sivua

S

uomen tilanne on poikkeuksellisen vakava. Vienti takkuaa. Yliopistot ovat tehottomia. Byrokratia estää kansakuntaa palaamasta menestyksen tielle. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa auttaa kaikkia pakolaisia. Olemme muutoksen edessä. Tuntuuko siltä, että Suomi on pahassa kusessa, ainakin mitä on uskominen poliitikkoja?

Se on ihan normaalia. Uhkakuvien rakentaminen on vanha ja toimiva keino hankkia kannatusta. Yhteinen vihollinen yhdistää.

Se kuka vakuuttaa ratkaisevansa tilanteen, yleensä menestyy vaaleissa. Luodaan yleisölle jännite, odotuksia ja tarjotaan tyydytys.

Mitään tarkkoja toimenpiteitä ei välttämättä tarvitse kertoa, kunhan on uskottava.

YTT Jouni Tillin (1979) teos Miten puhumme, kun puhumme politiikkaa? läpivalaisee nykyhetken poliittista puhetta. Kirja pureutuu pääministerin, opetus- ja kulttuuriministerin, ulkoministerin, valtiovarainministerin sekä presidentin retoriikkaan heidän pitämiensä keskeisten puheidensa kautta.

Puheet ovat kirjan lopussa liitteenä. Tilli ei säästele poliitikkoja. Heidän lauseensa riisutaan paljaaksi ja retoriset keinot ruoditaan. Lukiessa tuntee myötähäpeää. Ovatko johtavat poliitikot ulosannissaan todella näin läpinäkyvän populistisia ja jopa vääristeleviä? Samalla herää kysymys: olemmeko me todellakin näin vietävissä?

Kirja keskittyy käsittelemään vuonna 2015 valtaan noussutta keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten muodostamaa perusporvarihallitusta. Tilli osoittaa syksyn 2015 ja vuoden 2016 poliittisen ilmapiirin olleen epätavallisen kireä. Ei ole harhakäsitys, että hallitus on toiminut poikkeavin keinoin. Osaltaan siksi hallitustaipaleen alku on kulkenut kohusta kohuun.

Tillin tekemien havaintojen mukaan hallituksen

retoriikkaa leimaa syyllisten etsiminen. Syyllisiä, niitä ovat työttömät, köyhät ja ”kaiken maailman dosentit”, media ja ylipäänsä kaikki, jotka sattuvat esittämään kritiikkiä. Lääkkeenä ovat kärsiminen ja puhdistautuminen, joista seuraa pelastus. Tilli viittaa usein dramatismin käsitteestä tunnetun filosofin Kenneth Burken teorioihin. Hallituksen retoriikkaan on sisäänkirjattu kärsimys-pelastus-paradokseja, kuten se hyvinvointivaltiota on 20

Vilho Pirttijärvi

Tryer:

ajettava alas, jotta hyvinvointivaltio pelastuu.

Ikivanhat uskonnolliset retoriset keinot näkyvät ja toimivat edelleen. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilän ja opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen puheissa on Tillin mukaan kuultavissa papillinen ääni. Yhteiskuntien maallistuessa pappisjohtajien raamatullinen puhe liusuu poliitikkojen käytettäväksi. Kirkon asettuminen vastustamaan istuvan hallituksen linjauksia, esimerkiksi pakolaisiin liittyen, onkin jännittävä ristiriita.

Sipilän televisiopuheessa syntiosa on pitkä, mutta armo-osa lyhyt. Televisiopuheessa Sipilä itse on kärsivä ja tekee päätökset raskain mielin. Katharsis saavutetaan pienituloisten palkansaajien uhrauksilla. Lisäksi työmarkkinajärjestöt ja hidas sekä hölmö valtio saisivat hävetä. Erikoista on myös se, että uusi hallitus oli vasta aloittanut ja Yle antoi jo pitää kriisipuheen. ”Myöhempien tapahtumien valossa se ei ehkä ollutkaan niin yllättävää”, Tilli totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa alkuvuonna. Grahn-Laasonen taas maalaa yliopistoista kuvaa yhteiskunnan pettäneenä, itsekkäinä ja koppavina laitoksina. Annetaan ymmärtää, että sopivalla kärsimyksellä yliopistot voivat taas saada ”kansan” luottamuksen. Presidentti Niinistö tasapainoilee harmaalla alueella, pyrkien esiintymään rauhanrakentajana. Ulkoministeri Soini rakentaa uhkakuvia Venäjästä. Alexander Stubb esittää Narkissoksen anteeksipyynnön, kun hallintarekisteriä käsitelleistä lausunnoista positiivisia ei ollut Stubbin väittämä 90%, vaan vain 10%. Vaikka puheissa korostetaan yhteisiä talkoita ja niistä on tarkemmalla läpikäymisellä huomattavissa, että toisilta on tarkoitus ottaa vähän enemmän. ”Sairas” osa yhteiskuntaa pitää kurittaa puhtaaksi.

Teos tekee samalla ansiokkaan katsauksen Sipilän hallituksen vaiheisiin ja tekemisiin. Kirja kannattaa lukea jo pelkästään sen sisältämän vuosien 2015 ja 2016 politiikan katsauksen takia. Huomaa, kuinka lyhyt poliittinen muisti onkaan. Juuri sen takia poliitikot voivat toistaa samoja retorisia kikkoja vuodesta toiseen.

Kukaan ei muista vaatia heitä tilille. Kukaan täysjärkinen ei jaksa kaivaa vanhoja lausuntoja loputtomiin kuohuvasta uutisvirrasta. Viikon vanhat Twitter-kohut ovat muinaishistoriaa.

Teos on tarkkanäköinen, vaikka välillä käväistäänkin ylitulkinnan puolella. Politiikkaa yhtä kaikki tehdään tarinoilla ja tunteilla. Kirja on hyvä muistutus siitä, etteivät sanat ole viattomia.

Se kuka hallitsee kielen, hallitsee politiikkaa.

Samaa tarinaa

T

Soit Se Silti

amperelaisen Tryerin kolmas albumi Samaa tarinaa on vaikea levy. Se on tosin ihan henkilökohtainen kokemukseni. Yhtyeen hardcorea ja heavy metal -kitaroita yhdistelevä musiikki on minulle melko vierasta.

Nopea ja aggressiivinen soitto tulee suoraan eteeni, mutta ei missään vaiheessa ravistele tai lyö kasvoille. En oikein osaa innostua yhtyeen musiikista, vaikka se onkin taiten mietittyä.

Omintakeisinta Tryerin musiikissa on yhtyeen laulajan Jussin ääni. Se on ruma ääni. Nasaali karjunta ei uppoa helpolla.

Minun on vaikea muistaa eroja levyn kappaleiden välillä. Se johtunee siitä, että tällaisen musiikin nyanssit ovat minulle vieraita. Se ei tarkoita sitä, että Tryerin musiikki olisi huonoa tai kaikki kappaleet samanlaisia.

Olen nimittäin melko varma siitä, että osa levyn kappaleista jää päähäni pyörimään pidemmäksi aikaa. Yhtyeellä on kaahaamisen ja karjumisen seassa melodioita, sellaisia, jotka tarttuvat.

Erikoista on se, että yhtyeen musiikissa on pieniä yksityiskohtia, kirskutuksia, huutoja ja muita pieniä asioita, jotka meinaavat jäädä piiloon, koska yhtyeen tahti on niin kova. Tämä jyräävä ote nimenomaan lopulta tekee yhtyeen musiikista tylppää.

Popmusiikissa uitetut kuuloelimeni ehkä siis vierastavat sitä, että en kuule musiikissa yksityiskohtia, vaan minun täytyy kuunnella niitä.

Kun yhtyeen tuottama äänikuva muistuttaa jo itsessään suurta huutomerkkiä, on kuitenkin ihan arvostettavaa, että kaikkia koukkuja ei ole alleviivattu.

Olen edelleen vähän pöllämystynyt tästä julkaisusta. En tiedä, millaista tunnetilaa albumin tulisi kuvastaa, ja milloin sitä kuuntelisin. Mielipiteeni tästä levystä voisi olla vaikka kymmenen kuuntelun jälkeen täysin toisenlainen, kun kappaleiden temput

21

Arvostelut

Atte Timonen

Manchester by the Sea

E

lokuva, joka vaatii katsojaltaan kärsivällisyyttä, on vaikea tehdä. Elokuva ei saa olla pitkästyttävä, eikä se saa tuntua liian hitaalta tai katsojan mielenkiinto voi kadota. Vaikeustaso nousee, jos elokuvan tarina ei sisällä mitään perinteisiä keinoja saada katsoja unohtamaan, että elokuva on pitkä, kuten toimintakohtauksia tai visuaalista ilotulitusta. Manchester by the Sea on juuri tällainen elokuva.

Lee Chandler (Casey Affleck) palaa takaisin kotikyläänsä Manchesteriin tämän veljen Joen (Kyle Chandler) kuoltua. Lee alkaa järjestää edesmenneen veljensä asioita kasaan ja huolehtia veljenpojastaan Patrickista (Lucas Hedges). Samalla Lee kohtaa oman menneisyytensä, jonka hän oli luullut jättäneensä taaksensa.

Manchester by the Sea on hitaasti aukeava elokuva. Se on käytännössä kaksi ja puoli tuntia kestävä katsaus yhden miehen hiljaiseen hermoromahdukseen. Ohjaaja-käsikirjoittaja Kenneth Lonergan onnistuu tässä tiputtamalla tarinan sekaan syöttejä katsojalle. Alusta asti katsoja tietää Leen olevan lyhytpinnainen, sosiaalisesti rajoittunut erakko. Veljen kuoleman jälkeen saamme

tietää että hänellä on ex-vaimo, jonka kanssa hänellä on vaikea menneisyys takana. Nyt katsoja haluaa tietää tästä menneisyydestä. Seuraavaksi käy ilmi että hän on kuuluisa kotikaupungissaan, ja hänestä puhutaan pelonsekaisella sävyllä. Tarina heittää alati koukkuja, tilanteita, tavoitteita ja päätöksiä joihin kärsivällinen katsoja voi tarttua ja seurata kohti lopputulosta.

Casey Affleck on loistava pääroolissa, ollen samaan aikaan rehellisen peruskaverin oloinen talonmies, mutta on myös kärkäs, aggressiivinen ja itsekäs. Juuri hänen sosiaalisen käyttäytymisensä kautta elokuva käsittelee sosiaalisia normeja ja niiden ajoittaista naurettavuutta. Hän ei suostu siihen että hänen pitää hylätä oma elämänsä vain sen takia että hänen odotetaan tekevän niin.

Hänen omat traumansa ja patoutuneet tunteensa tulevat vasta pintaan kun ne pakotetaan esiin, ja Affleck hoitaa nämä osuudet täydellisesti. Manchester by the Sea on taidokkaasti rakennettu, kiusallisuudessaan hauska ja samaan aikaan myös hyvin surullinen elokuva traumoista, menetyksen surusta sekä ihmiskäytöksen naurettavuudesta.

22

Wanha ja Wihainen

Hyödyllisyys on typerää Parhaimpia ovat ne luennot, joista ei ole mitään hyötyä.

M

ieleenpainuvimmat ja avartavimmat luennot, joilla W&W on istunut, eivät ole liittyneet oikeastaan millään tavalla opintojen ydinalueeseen. Jälkikäteen arvioituna antoisimpia ovat olleet ne liian syventävät kurssit ja toisaalta ne maailmaa syleilevät teoriahullutukset. Vapaaehtoiset vierailuluennot.

Sellaiset Suksikaa kuuseen tutkintotavoitteet -kurssit.

Fuksien ja muiden vastaavien on sykittävä paljon pakollisia luentoja, mutta yliopiston erikoisuus on siinä, että joudut ja pääset istumaan myös sellaisilla kursseilla, jotka ovat aivan liian vaikeita tai tuntuvat täydeltä ajanhukalta. Saa ne opintopisteet tukea varten muuten niistäkin kursseista. Lisäksi saatat oppia jotain, mitä et tiennyt tarvitsevasi. Juuri sellaisesta isoimmat keksinnöt, mullistavimmat teoriat ja vaikuttavimmat taideteokset pitkälti syntyvät: olemassa olevien tietojen yllättävästä yhdistelemisestä. Hyötynäkökulma kehystää maailman auttamatta liian kapeisiin raameihin.

Joten lopeta se nillitys siitä, miten jollain luennolla ei ole mitään hyötyä kandisi tai gradusi kannalta. Lopeta ansioluettelosi pohtiminen. Unohda HOPS-keskustelut. Lopeta suunnitteleminen ja

arviointi, johon sinua pakotetaan. Aloita akateeminen haahuilu ja opiskele jotain itsellesi outoa.

Ja koska opiskelet yliopistossa, oletan, että erotat enkeleitä käsittelevät huuhaashow’t akateemisista luennoista.

Oman pienen ja tunkkaisen ymmärryspiirinsä ulkopuolelle astuminen avaa uusia ajatusmahdollisuuksia. Omaseuraisuus tekee yksisilmäiseksi.

Vaikeisiin tai outoihin aiheisiin tarttumalla voi tavallaan aurata uusia latuja oman mielensä umpihankeen. Suomen kielessä uran uurtaja tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, joka hiihtää ensimmäisenä raivaten väylää.

Perässähiihtäjä taas ei ole niin mairitteleva termi.

Jos sykit opintoputken läpi neljässä ja puolessa vuodessa, et todennäköisesti kovin monipuolista tutkintoa saa aikaiseksi. Se on vähän kuin kulkisi hevosen silmälaput ohimoilla. Yliopiston on tarkoitus tehdä sinusta ihminen, joka pystyy myötävaikuttamaan paremman maailman puolesta. Ymmärryksen monipuolisuus on sen elinehto. Sitä tarvitaan ihmiskunnan isojen ongelmien ratkaisemiseksi.

Siksi sinun on lopetettava nillittäminen ja lähdettävä ensimmäisenä umpihankeen.

23

Pointti toivottaa antoisaa kevättä ja hauskaa vappua!