Sosiaalisen todellisuuden käsitteellistäminen yhteiskuntatieteissä On mahdollista edustaa yhteiskuntaa tai yhteisöä kompetentisti ilman, että tietää yhteiskunnan toiminnasta yhtään mitään. Useimmat meistä kykenevät toimimaan arjessa ilman merkittäviä vaikeuksia, vaikka yksilöinä emme olisi juurikaan tietoisia yhteiskunnan rakenteista. On ilmeistä, että sosiaalinen todellisuus kaikkine rakenteineen on olemassa, mutta nähdäkseni liian harvoin pysähdymme ajattelemaan, mihin tieto sosiaalisesta todellisuudesta palautuu tai mitkä tekijät kannattelevat sosiaalista todellisuutta. Olisihan naiivia ajatella, että sosiaalinen todellisuus olisi ainoastaan kehällistä itsensä uuintamista ja sosiaalisten rakenteiden tutkimus olisi vain ilmiselvien havaittavien tosiseikkojen toteamista. Historiantutkimuksessa aihe on erityisen tärkeä, sillä olennaisena osana tutkimusta on merkitysten luominen sosiaalisesti rakentuneille kohteille, joita ennestään kuvaa ainoastaan lähdemateriaali. Pyrin tarjoamaan lyhyen luonnehdinnan sosiaalisten konstruktioiden metafysiikasta. Keskityn havainnollistamaan myös, minkälaisiin tekijöihin sosiaalisen todellisuuden voidaan perustellusti katsoa palautuvan. Usein kesk-
ustelu sosiaalisesta todellisuudesta nostaa esille kysymyksiä siitä, mistä se rakentuu, mitä sosiaalinen rakentuminen on tai mikä voi olla sosiaalisesti rakentunutta. Ensimmäiseen kysymykseen riittänen vastaukseksi, että rakentuminen tapahtuu ainakin osittain sosiaalisista seikoista. Sen sijaan kysymystä mitä sosiaalisen ilmiön rakentuminen on, voi lähteä purkamaan 1990-luvulla Sally Haslangerin esittämän erottelun kautta. Erottelu kuvastaa erityisesti sosiaalisen rakentumisen perustaa. Loogista on ajatella, että ainakin yhtenä rakentuneen ilmiön syynä on sosiaalisesti muodostunut seikka. Tällöin on kyse kausaalisesta sosiaalisesta rakentumisesta ja vastataan kysymykseen, miksi maailmassa on tapahtunut jokin muutos. Vastaavasti voidaan myös ajatella, että sosiaalisesti rakentuneita ovat asiat, kuten mikä saa aikaan sen, että muki on muki eikä tuoppi. Näin ollen vastaamme konstitutiiviseen kysymykseen, mikä tekee sen, että jokin seikka on sosiaalisesti rakentunut. Kyse on siten konstitutiivisesta sosiaalisesta konstruktiosta, jolloin määrättyjen ehtojen täyttyminen tekee vallitsevaksi asiantilan. Kuvaamme siis ainakin osittain sosiaalista sääntöä, joka
muotoilee vallitsevasta asiantilasta tosiseikan ja antaa sille merkityksen. Esimerkiksi kirjoittaessani tätä tekstiä, seuraan määrättyjä sääntöjä, vaikka voisin yhtä hyvin kirjoittaa hagoiergnnpgabner… Toki kirjoittaessani ”oikein”, en niinkään ajattele noudattavani sääntöjä, vaan ”oikeinkirjoitan” kirjoittaessani, ja tätä määrittelevät tekona kirjoittamisen säännöt. Onkin ehdotettu, että sosiaalisesti rakentunut sääntö ei ole oikeastaan muuta kuin sääntönsä, jotka ovat mahdollisen sovellettavuutensa vuoksi osittain relationaalisia, mutta myös normatiivisia (esim. oikeinkirjoitussäännöt). Siten tärkeä havainto konstitutiivisesta sosiaalisesta rakentuneesta on, ettei kyseessä vaikuta olevan välttämätön tai väistämätön tekijä. Kyseessä on asiantila, joka vallitsee tai on, joskaan sen vallitseminen ei ole välttämätöntä edes suhteellisesti, sillä asiantilalla ei ole selkeää kausaalista yhteyttä toimijaan, joka aiheuttaa konstruktion. Näin ollen sosiaalisesti rakentunut asiantila voisi olla myös toisin. Tässä yhteydessä en voi kyllin korostaa, että jokin konstitutiivisesti rakentunut asiantila tai kohdeominaisuus ei ole välttämättä sosiaalisesti raken-
13
