GEOKÄTKÖILY
AArrejAhdissA Geokätköily on nopeasti kasvava ulkoiluharrastus. Suomesta löytyy tuhansia mitä ihmeellisimpiin paikkoihin piilotettuja geokätköjä. 365:n toimittaja lähti aarrejahtiin kokeneiden harrastajien kanssa. TeksTi Jonas sivelä kuvaT Cata Portin
N
60°26'785'' E 022°17'535'' kello kahdelta huomenna. Tämän tarkan mutta kieltämättä hieman salaperäisen ohjeistuksen olin saanut edellisenä iltana. Koordinaatit tai naatit, kuten asiaan paremmin vihkiytyneet sanovat, ohjaavat minut Kupittaan urheiluhallin parkkipaikalle Turkuun. Turussa on juuri alkamassa geokätköilijöiden kansainvälinen tapaaminen, Mega Event. Tarkoitukseni on tutustua harrastukseen muutaman aktiivisen geokätköilijän avustuksella. Autolla vastaani ovat tulleet Kimppi keiju ja Maikkif. Ne ovat oppaitteni nikkejä eli geokätköilyn parissa käytettäviä kutsumanimiä. On heillä oikeatkin nimet: ne ovat Kimmo Rantala ja Tage Fransman. Käytetään mieluummin niitä. Kerron kohta miksi. Hyppään kyytiin ja lähdemme matkaan. Kimmon ja Tagen GPS-laitteet räpsähtävät saman tien päälle. Ensisilmäykseltä laitteet näyttävät ihan tavallisilta käsinavigaattoreilta, joissa autoa kuvaava nuoli liikkuu monivärisellä karttapohjalla. Niitä ne ovatkin. Mutta tavallisten karttamerkintöjen lisäksi näytöillä vilkkuu erilaisia, erikoisen näköisiä merkkejä. Ovatko ne varoituksia peltipoliiseista, utelen. – Eivät. Ne ovat maastoon piilotettuja geokätköjä. Jos kartassa näkyvä purkki on auki, olen jo löytänyt kätkön, ja jos se on kiinni, en ole vielä löytänyt sitä, sanoo Kimmo. Geokätköilyssä etsitään metsään, kaupunkiin tai periaatteessa lähes minne tahansa piilotettuja geokätköjä. Useimmiten kätköt ovat vesitiiviitä muovipurkkeja eli käytännössä pakasterasioita. Purkin sisällä on lokikirja, johon löytäjä tekee merkinnän. Kätkön koordinaatit ja tarkempi kuvaus ilmoitetaan geokätköilysivustolla netissä. Nykyään on myös olemassa kännykkäsovelluksia geokätköilyä varten.
partioaitta 365
Saavumme Förille. Suomen ainoalle kaupunkilautalle on järjestetty miitti eli geokätköilijöiden tapaaminen. Kyytiin hyppäävät Kimmon ja Tagen puolisot Satu Pohjankukka ja Maritta Fransman sekä ryhmän nuorin jäsen Mikko Isomoisio. Satu ja Maritta käyttävät samoja nikkejä miestensä kanssa. – Yhden nikin taakse voi piiloutua useampi ihminen. Kimppi keijun takana ovat siis minä ja Kimmo, Satu kertoo. Tiedämme usein vain toistemme nikit. Tänään olen kuitenkin opetellut Duken oikeaa nimeä: se on Mikko. Monimutkaista. Vieraita sanoja vilisee puheessa muutenkin niin paljon, että meidän on parasta tutustua niihin erikseen. Nyt meidän on tarkoitus osallistua Mega Eventin ensimmäiseen ohjelmanumeroon, Amazing Race -kaupunkiseikkailuun. Se on kaupunkiympäristöön mukautettu geokätköilykilpailu, jossa rasteja on piilotettu ympäri Turkua.
Joskus geokätkön löytämiseksi joutuu kiipeämään korkealle. Geokätkön löytäjä tekee merkinnän lokiin.
kevät-kesä 2013 19