Skip to main content

Palopäällystö 4/15

Page 1

SUOMEN PALOPÄÄLLYSTÖLIITON JÄSENTIEDOTE

sppl.fi 4/2015

FINNSEC-messuilla käsiteltiin

kriisinsietokykyä

Tulevaisuuden tekijöille PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 7.–9.4.2016 Turku

2016 SUURTAPAHTUMAN VALMISTELUT PITKÄLLÄ


www.ppshp.fi

SCANIA SUOMI OY Erityismyynti Palo- ja pelastusajoneuvot Timo Iltanen

puh. 010 555 5299

Petri Surakka

puh. 010 555 5273

www.scania.fi


PÄÄKIRJOITUS

Hallintouudistusta ja vähän muuta ON JÄLLEEN aika rauhoittua joulun viettoon, ja vuosi 2015 on pian vain muisto. Ainakin itsestäni tuntuu, että vuosi vuodelta viikot, kuukaudet ja siinä samalla vuodet menevät kiihtyvällä vauhdilla. Syksy on ollut poikkeuksellisen värikäs ja vauhdikas, osin murheellinenkin. Arkea on värittänyt tänne pohjolan perukoillekin rantautunut Euroopan pakolaiskysymys, sote-soppaa on keitetty ja sitten vielä murheelliset terroriteot, päällimmäisenä nyt Pariisin ammuskelut. Pakolaiskysymys on koskettanut pelastustoimea ympäri Suomen. Kiireellä hankittujen hätämajoitustilojen turvallisuus on puhututtanut ja työllistänyt meitä eri puolilla Suomea. Turvallisuudella tarkoitan nimenomaan perinteistä rakenteellista turvallisuutta. Käyttöön osoitetut tilat ovat yleisesti olleet tähän käyttöön helposti muutettavissa (toki poikkeuksiakin löytyy), mutta paloturvallisuutta on osin käytetty ns. keppihevosena muille pyrkimyksille. Ongelmana on ollut mielestäni kokonaisuuden koordinointi. Kunnissa ei oltu valmiudessa pakolaisasiaan, jolloin kokonai-

suuden koordinointia ei otettu haltuun ja kun asiaan liittyi vielä tunnepuolta, oli soppa valmis. Ratkaisijan roolia on soviteltu pelastustoimelle ja tekosyitä ratkaisuille koetettu hakea palo- ja henkilöturvallisuudesta. Pakolaiskysymys jakaa kansalaisten mielipiteet selkeästi kahteen leiriin – joko puolesta tai vastaan. Pakolaiskysymys tuli hieman yllättäen Suomeen, ainakin kokoluokka yllätti. Pelastustoimen kannalta on tärkeää muistaa oma roolimme ja toimia arvojemme mukaisesti inhimillisesti ja tasapuolisesti ja katsoa, että turvallisuuskysymyksissä löydetään oikeat ratkaisut riippumatta siitä mihin käyttöön tiloja osoitetaan. Pakolaiskysymyksen pysyvästä ratkaisusta olemme vielä kaukana, mutta siinäkin voisimme kantaa oman kortemme kekoon. Puhun nyt kotouttamisesta, jossa esimerkiksi VPK:illa voisi olla roolia, mm. esitellä VPK-toimintaa sopivana, tasavertaisena ja mielenkiintoisena harrastuksena. Samalla siinä voidaan hoitaa turvallisuusviestintää eli sitä miten Suomessa turvallisuus ja viranomaiset toimivat. Tällä saataisiin varmasti luotua lisää luottamusta viranomaisia kohtaan. Hallintouudistukseen tai toiselta nimeltä sote-uudistukseen saatiin viimein ”lopullinen selvyys”. Pelastustoimen tulevaisuuskin siinä muotoutui. Jatkossa pelastuslaitoksia on siis 12, 15, 18 tai jotain muuta. No, kuten olen moneen kertaan todennut, kunta- ja aluerajoilla ei ole meille merkitystä. Muutoksen valmistelua haittaa epämääräisyys aluejaosta. Jos nyt enää mikään on varmaa niin se, että pelastustoimen alueita jatkossa on nykyistä vähemmän ja isäntä vaihtuu. Samoin lienee melko varmaa, että pääkaupunkiseudulle muodostuu melkoisen suuri pelastuslaitos, vaikka onhan Helsinki ennenkin näissä asioissa yllättänyt. Nyt pitäisi kaikkien, myös meidän pelastustoimen kenttäväen, saada valmistelutyö käyntiin, jatkaa strategian laatimista ja työtä pelastustoimen kehittämiseksi uudessa tulevassa toimintaympäristössä. Meillä on mahdollisuus kehittää, korjata pieniä valuvikoja, ottaa uusia haasteita, selkeyttää rooliamme sisäisen turvallisuuden toimijana jne. Nyt vaan yhdessä ja yhteistyössä eteenpäin. Toteutuessaan tämä on enemmän mahdollisuus kuin uhka. Nyt lähden FEU-kokoukseen Wieniin, jossa varmasti viimeaikaiset tapahtumat mm. Pariisissa saavat suuren huomion. Meidän osalta on tietenkin kerrottavaa mm. hallintouudistuksestamme, varallaoloa koskevasta KO:n ennakkopäätöksestä. Kerromme Lindströmin Tobben kanssa sitten kuulumiset seuraavassa lehdessä. Rauhallista loppuvuotta ja joulun odotusta! Jari Sainio puheenjohtaja

3

3


PALOPÄÄLLYSTÖ SUOMEN PALOPÄÄLLYSTÖLIITON JÄSENTIEDOTE 4/2015

3. Pääkirjoitus 5. Toiminnanjohtajan katsaus 6. Yritysturvallisuus-jaosto 70 vuotta 8. FinnSec 2015 -messut 18.–20.11.2015 Helsingissä 10. Onko meillä kriisinsietokykyä?

PÄÄTOIMITTAJA Jari Sainio

TOIMITUSKUNTA Toiminnanjohtaja Ari Keijonen Koulutusjohtaja Sami Kerman Koulutuspäällikkö Pasi Uurasmaa Koulutuspäällikkö Petri Lindh Koulutuspäällikkö Veera Heinonen Koulutussihteeri Henriikka Majoniemi Myynti- ja jäsensihteeri Pirita Ranck

TAITTO Zerren Design Oy

PAINO Suomen Painoagentti Oy, Nurmijärvi 2015, ISSN 1795-3812

ILMOITUKSET Palojulkaisut Oy puhelin 045 114 4178 ilmoitukset@sppl.fi

12. 11. 12. 14. 15. 18. 21. 22. 25. 26. 28. 32.

Nordvegen – palopäällystö Harald Kaunotukan jäljillä Onnettomuuksista oppimisen opintopäivät Turvallisuusviestintää kansainvälisesti jo kolmannen kerran Jäsenkyselyn tulokset kertovat Pelastustoimen työturvallisuus etenee monella rintamalla SOTE-kuulumisia RescueDays 2015 Berliinissä Historian ensimmäinen pelastusalan tennisturnaus Turvallisuusviestintää eläimellisessä Suomenlinnassa Kevythormeja, palontutkintaa ja palokatkoja Uudet jäsenet

SUOMEN PALOPÄÄLLYSTÖLIITTO Iso Roobertinkatu 7 A 5, 00120 Helsinki puhelin (09) 2522 9200 toimiston sähköposti: toimisto@sppl.fi sähköpostit: etunimi.sukunimi@sppl.fi www.sppl.fi

14. 33. 34. 35. 35. 36.

Huomionosoitukset Tulityökuulumisia Liittohallituksen kokoukset Toimiston kuulumisia Tervehdimme palopäällystöä


TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS

Vuoden sesonkiviikot vaihtuvat joulun rauhaan SYKSY on Palopäällystöliiton toiminnassa kaikkein vilkkainta aikaa,

kun työntekijämme kiinnostaa toista organisaatiota. Veeralle iso, iso

ja sitä ovat olleet erityisesti viimeiset viikot; voi hyvin puhua vuoden

kiitos ja paljon onnea uusiin haasteisiin – hyvin sä vedät!

sesonkiviikoista. Toimintavuosi huipentuu liiton perinteiseen joulu-

Veeran seuraajan rekrytointi hoitui varsin mutkattomasti. Saam-

seminaariin ja glögeihin, jotka ovat ehtineet jo mennä tämän lehden

me vuodenvaihteessa tiimiimme Camilla Volasen. Camilla siirtyy

ilmestyttyä. Syksyä ovat leimanneet lukuisat koulutustilaisuudet ja

meille Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen palotarkastajan työstä, ja

järjestötoimintaan kuuluvat kokoukset.

hän lienee ainakin osalle jäsenistöstämme tuttu toissa keväältä, jol-

Suurin yksittäinen ponnistus oli juuri päättyneet FinnSec-messut

loin hän oli toimistollamme palopäällystötutkinnon työharjoittelussa

ja niiden yhteydessä järjestetyt koulutukset ja näytökset. Kolmen–

ja jo silloin tuurasi Veeraa tämän ”virka”vapaan ajan. Kiva saada Ca-

neljän päivän aikana toteutimme – oman messuosaston lisäksi – tois-

milla joukkoomme – lämpimästi tervetuloa!

takymmentä eri tilaisuutta, ja jokainen niistä on vaatinut pitkäjäntei-

Jos vuosi on mennyt toiminnallisesti hyvin, niin näyttää myös

sen suunnittelun ja toteutusprosessin. Minulle jäi vankka tunne siitä,

siltä, että talouskin on voitu pitää tasapainossa. Viime syksyn ja ke-

että panostuksellamme pystyimme paitsi lisäämään jäsenistömme

vään tulityökouluttamattomuuteen varauduimme hyvin, ja nyt tietty

osaamista myös näyttämään ulkopuolisille, kuinka laajaa ja moni-

koulutuksen käynnistyttyä uudelleen, tulot ja menot ovat tasapainot-

puolista osaamista ja oppimishalua palopäällystöllä ja liiton jäsenillä

tuneet.

on. Annoimme ehdottoman positiivisen vaikutelman kaikille messukävijöille!

Katseemme ovat vahvasti jo tulevassa vuodessa. Liiton ja koko alan ykköstapahtuman Palopäällystöpäivien valmistelut ovat täydes-

Tässä yhteydessä haluan lausua vielä julkisen kiitoksen liiton

sä vauhdissa. Ohjelma on nyt valmis ja sitä leimaa ilman muuta tuleva

henkilökunnalle ja luottamushenkilöillemme isosta halustanne teh-

järjestelmäuudistus. Tulevaisuuden tekijät kokoontuvat huhtikuun

dä tapahtumasta onnistuneen – ja näin myös toteutui – ja siitä arvos-

alussa Turkuun – ole yksi heistä, olet lämpimästi tervetullut osallis-

tavin kiitokseni!

tumaan ja vaikuttamaan!

Syksyn sesonkia on kuvannut myös tulityökoulutusuudistus ja sen mukanaan tuoma rysäys kurssinjohtajakoulutuksia. Vuoden koulutustauon jälkeen tänä syksynä toteutamme liki 40 kurssinjoh-

On aika kiittää teitä kaikkia liiton jäseniä kuluneesta vuodesta, koko

tajakoulutusta. Liiton toimistolla se on täystyöllistänyt (lue: ylityöl-

meidän toimistotiimin on ollut ilo palvella teitä. Toivottavasti ensi

listänyt) Petrin ja Piritan. Vuoden viimeisille viikolle toivotan heil-

vuonna kohtaamme niin vuosien varrella tutuiksi tulleet kuin erityi-

le voimia, ja sen jälkeen tilanne onneksi tasapainottuu normaaliksi

sesti teidät, jotka harvemmin olette päässeet tilaisuuksiimme! Rau-

täystyöllisyydeksi.

hoittavaa ja rentouttavaa joulun aikaa ja positiivisuutta ja menestystä

Henkilöstössä tapahtuu merkittävä muutos, kun koulutuspääl-

tulevalle vuodelle!

likkömme Veera siirtyy toisiin turvallisuusalan asiantuntijatehtäviin Finrailin palvelukseen. Veera on ollut positiivinen, osaava, aikaansaava ja muita innostava jäsen tiimissämme. On harmi, että Veera jät-

Ari Keijonen

tää nyt toimistotiimimme, mutta samalla ajattelen, että on ilo liitolle,

toiminnanjohtaja

5


Yhdessä enemmän – Yritysturvallisuus-jaoston 70-vuotinen taival Teollisuuden paloturvallisuuden parantamiseksi perustettu yritysturvallisuuden jaosto täytti tänä vuonna 70 vuotta. Jaosto kokoontui juhlistamaan pyöreitä vuosiaan Jyväskylään, missä jaosto on perustettu. Jaoston tehtävänä on toimia teollisuuden ja elinkeinoelämän sekä julkishallinnon turvallisuustehtävissä toimivien henkilöiden yhteistyötahona.

Ansiomerkkien jakotilaisuus Nikolainsalissa.

Iltajuhlan kunniavastaanotto

ENSIMMÄISEN päivän ohjelma alkoi ja- Kriisinhallintaa ja tapahtuneista oston puheenjohtajan Mikko Parikan ja Pa- oppimista lopäällystöliiton puheenjohtaja Jari Sainion tervehdyksillä. Tämän jälkeen kuulimme Toisen päivän ohjelmassa ensimmäisen puKeski-Suomen yritysturvallisuudesta pelas- heenvuoron piti Ikean Country Risk Manatusjohtaja Simo Tarvaisen ja yritysmaailman ger Vesa Manninen yrityksen kriisinhallinedustajan Valmet Oyj:n riski- ja HSE-pääl- nasta. likkö Mika Peltolan puheenvuorot. Tämän jälkeen Palopäällystöliiton kouOpettaja Kari Koivistoinen kertoi juh- lutuspäällikkö Petri Lindh esitteli uudistulaseminaarilaisille teollisuuspalokuntien nutta tulityökurssia, joita aletaan pitää heti synnystä ja nykytilasta sekä teollisuuspalo- ensi vuoden alusta. kuntien koulutuksen merkityksestä laitokEnnen päivien yhteenvetoa, Onnettosien turvallisuudelle. Ennen lounasta yksi muustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka tapahtuman sponsoreista, Teknosafe Oy:n Nurmi kertoi, mitä onnettomuuksista voiAnna Helminen, kertoi pienen katsauksen daan oppia, on opittu ja miten pienetkin asiat yrityksen 35-vuotisesta voivat olla ratkaisevia. historiasta. Iltapäivän ohjelmasArvokkaan sa oli vierailu turbiini- ja letkeää juhlaa Kiitokset! teollisuusvaihteita valmistavan Moventas Gears Yritysturvallisuus-jaosto näytti Ensimmäisen päivän Oy:n tehtaalle. Pääsimme jälleen olevansa elinvoimainen ja ilta huipentui varsitutustumaan valmistukaktiivinen. Jaoston puheenjohtanaiseen 70-vuotisjuhsen eri vaiheisiin ja yritykjana haluan vielä onnitella jaostoa laan Nikolainsalin sen edustajat toivoivatkin ja kiittää juhlaseminaariin osalhistoriallisessa ympähuomioita turvallisuuteen listuneita ja juhlatoimikuntaa! ristössä. Juhlassa syöliittyen. Turvallisuus tuntiin ja juotiin hyvin, tui olevan hyvällä mallilnautittiin musiikkiMikko Parikka la, ja tätä tuntumaa tuki esityksistä, jaettiin Yritysturvallisuusjaoston vielä kierroksen jälkeen ansioituneille jäsenilpuheenjohtaja pidetty lyhyt esittely yrile kunniamerkkejä, tyksen riskienhallinnasta. muisteltiin menneitä Yritysvierailun jälvalokuvien ja tarinoikeen pidettiin jaoston jaostokokous, jossa den merkeissä sekä vaihdeltiin kuulumisia tehtiin jaoston osalta historiaa valitsemalla uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa. jaoston johtokuntaan ensimmäinen nainen: Juhlapuheessa evp. opettaja Heikki Nupliiton koulutuspäällikön tehtävät jättävä ja ponen nosti esille meneillään olevan rakenyritysturvallisuuden pariin siirtyvä Veera nusmääräysten muutoksen. Hän ilmaisi Heinonen. huolen pelastusalan ja yritysturvallisuuden


edustajien vaikutusmahdollisuuksista muutoksessa. Hän haastoi ja heitti palloa Palopäällystöliitolle sekä Yritysturvallisuus-jaostolle. Puheenvuoroissa korostui se, että juhliva jaosto on edelleen hyvin dynaaminen: se on käynyt läpi suuren muutoksen teollisuuspalokunta-ajasta yritysturvallisuuden kehittämiseen. Ehkä suurin kantava teema puheenvuoroissa oli se, että yhdessä olemme enemmän. Teksti: Mikko Parikka

Yritysvierailulla Moventas Gears Oy:ssä. Yritysturvallisuusjaoston johtokunta

Seminaariesityksiä kuulemassa

7


FinnSec 2015 -messut 18.–20.11.2015 Helsingissä

MONIPUOLINEN OHJELMATARJON Kansainväliset turvallisuusalan FinnSec 2015 -messut kokosivat jälleen kerran Messukeskukseen liki 130 koti- ja ulkomaista pelastus-, turvallisuus- ja suojelualan näytteilleasettaa. Kävijöitä riitti jokaisena kolmena messupäivänä: kiinteistö- ja turvallisuustapahtumakokonaisuudessa vieraili yhteensä 14 767 ammattilaista, joista 8 825 osallistui FinnSeciin. Messuväki, näytteilleasettajat ja messuvieraat olivat hyvällä tuulella, uusia kontakteja luotiin ja vanhoja tuttuja jututettiin. Operatiiviset opintopäivät Messujen kanssa lomittain pidettiin myös Palopäällystöliiton Pelastustoiminta-jaoston ja Ensihoidon Kenttäjohtajat ry:n Operatiiviset opintopäivät 17.–18.11.2015. Ensihoidon Kenttäjohtajat ry:n puheenjohtaja Simo Ekman oli koonnut ensimmäisen päivän erittäin mielenkiintoisen ja monipuolisen ohjelman. Tiistaina keskityttiin terrorismin aiheuttamiin uhkakuviin Suomessa sekä poliisin, ensihoidon, pelastuksen, sosiaalitoimen ja sairaaloiden toimintaan suuronnettomuustilanteissa.

8 8

Keskiviikon aiheena oli raskaiden ajoneuvojen tieliikennepelastaminen, jonka oli koonnut jaoston johtokunnan jäsen, paloesimies Jarkke Lahti. Opintopäivien päätteeksi osallistujat ennättivät tutustumaan messuihin.

töliiton eri jaostojen luottamushenkilöitä keskustelemassa messuvieraiden kanssa. Messuosastolla riitti vierailijoita jokaisena päivänä. Heistä osa oli vanhoja tuttuja, mutta myös uusia tuttavuuksia mahtui joukkoon.

Messuosastolla vahvistusta

Ohjelmaa ja näytöksiä

Palopäällystöliiton omalla messuosastolla oli tänä vuonna mukana toimiston oman henkilökunnan lisäksi harjoittelija Hanna Karppelin sekä palopäällystöopiskelijat Jesse Mikkonen ja Teemu Jumpponen. Lisäksi messuosastolla oli päivittäin Palopäällys-

FinnSec Areena toimi kolmipäiväisillä messuilla kokoontumispaikkana eri alojen ammattilaisille. FinnSec Areenalla asiantuntijat luennoivat ajankohtaisista asioista, ja keskustelu jatkui aktiivisena messualueen käytävillä.


NTA MAISTUI KÄVIJÖILLE

Keskiviikkona luennoitiin ja käytiin keskustelua sisäisestä turvallisuudesta, pelastustoimen tulevaisuuden näkymistä sekä kriisinsietokyvystä. Torstaipäivä alkoi Areenalla alustuksella henkilötietojen hallinnasta sekä tietoturvallisuudesta, ja jatkui kyberturvallisuuden aihepiirissä eri näkökulmista tarkastellen. Iltapäivällä oli uusi Turvallisuus&Riskienhallinta-lehden ja yhteistyökumppanien Finnish Security Awards -palkintogaala. Palopäällystöliitto oli mukana yhteistyökumppanina Vuoden turvallisuusviestijä ja Vuoden turvallinen asuinympäristö -palkinnoissa. Perjantaina messujen viimeisenä päivänä jatkettiin kyberturvallisuuden parissa. Palopäällystöliitto järjesti messujen yhteydessä seminaareja myös Messukeskuksen Kokoustamon puolella. Seminaareissa käsiteltiin pelastusalan työturvallisuutta, kiinteistöjen turvallisuutta, turvatekniikkaa ja sen toimivuutta sekä hankinta- ja strategia-asioita. Seminaarit keräsivät mukavasti yleisöä, ja niiden järjestämistä kannattaa jatkaa. Päivittäin Palopäällystöliitto ja Racing Rescue & Medical Team järjestivät pelastusnäytöksen: loukkaantuneen kuljettajan siirtäminen pois ralliautosta. Torstaina nähtiin myös Palopäällystöliiton ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen järjestämä pelastusoppilaitosten välinen pelastajan tietoja ja taitoja mittaava toimin-

harjoituksena Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle, joka järjestää vuoden 2016 Jehumalja-kilpailun. Unohtaa ei myöskään sovi näytöskilpailun turvallisuusviestinnällistä antia messuyleisölle.

Erityisesti pelastusalan näytteilleasettajien määrä on laskenut vuosien mittaan. Tämä pistää väkisinkin miettimään, onko pelastus- ja turvallisuusalan messuista jo ylitarjontaa?

nallinen kutsukilpailu. Pelastusopisto ja Helsingin pelastuskoulu olivat molemmat lähettäneet oman kuusihenkisen joukkueensa kilpailuun. Kilpailussa tehtävänä oli pelastaa potilas kyljellään makaavasta henkilöautosta mahdollisimman oikeaoppisia ja virheettömiä toimintamalleja käyttäen. Kilpailu ratkesi tasaväkisen kamppailun jälkeen Pelastusopiston joukkueen niukkaan voittoon. Samalla, kun kilpailun avulla ratkottiin pelastusoppilaitosten keskinäistä paremmuutta, se toimi oivana

Mikä on turvallisuusalan messujen tulevaisuus? Vaikka messut ovat oiva paikka verkostoitumiselle ja uusiin turvallisuusalan tuotteisiin tutustumiselle, erityisesti pelastusalan näytteilleasettajien määrä on laskenut vuosien mittaan. Tämä panee väkisinkin miettimään, onko pelastus- ja turvallisuusalan messuista jo ylitarjontaa? Parhaimmillaan vuoden aikana on kolmet eri messut, ja lisäksi useita seminaareja. Kuinka monella organisaatiolla on mahdollisuus lähettää ihmisiä näihin kaikkiin tapahtumiin? Jokaisilla messuilla on kuitenkin hieman eri yritykset ja toimijat edustettuna, ja pysyäkseen ajan hermolla on kuultava, mitä niillä on sanottavanaan. Turvallisuustekniikka, ”kova rauta” ja ensihoito muodostavat jo nyt toisiinsa erottamattomasti limittyvän kokonaisuuden. Voisiko tulevaisuudessa Suomessa olla vain yhdet, todella isot ja monipäiväiset pelastus- ja turvallisuusalan messut esimerkiksi kahden vuoden välein? Teksti: Teemu Jumpponen

9


ONKO MEILLÄ KRIISINSIETOKYKYÄ? Varautumisen ja väestönsuojelun jaosto järjesti FinnSec-messujen yhteydessä seminaarin, jossa puitiin kriisinsietokykyä ja sen elementtejä eri asiantuntijoiden voimin. Monet asiantuntijoiden tulokulmista yllättivät ja saivat yleisön miettimään omaakin rooliaan yhteisen kriisinsietokyvyn rakentumisessa.

Ympäristömuutoksen paha kierre Paleontologian ja geologian iskulauseen ”Menneisyys on tulevaisuuden avain” mukaisesti kriisinsietokykyä koettelevien skenaarioiden pariin kuulijoita johdatti Helsingin yliopiston dosentti Jussi T. Eronen. Maapallon historia tuntee useita laajoja sukupuuttoja aiheuttaneita mullistuksia. Nykytilannetta ajatellen kiinnostavin tapahtui 251 miljoonaa vuotta sitten. Tuolloin luontoon tuli suuri määrä eloperäistä hiiltä. Yksi selitys tälle

taustalla oli Syyriassa pitkään jatkunut veden ylikulutus ja kuivuuden aiheuttamat ruokakriisit. Näistä syntyi mellakoita, jotka osaltaan vaikuttivat yhteiskunnallisen tilanteen järkkymiseen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa armeijan ja merivoimien tärkeimpien uhkakuvien joukkoon on noussut ilmastonmuutos. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on tiivistänyt haasteen toteamalla, että olemme ensimmäinen sukupolvi, joka kokee laajasti ilmastonmuutoksen vaikutukset – ja samalla viimeinen, joka pystyy vielä asioihin vaikuttamaan.

Kriisinsietokyky ei tarkoita sitä, että mitään ei tarvitsisi tehdä. Henkistä heitteillejättöä ei koskaan saa hyväksyä. on pohjoisen pallonpuoliskon merenpohjissa olleiden metaaniklatraattien äkilinen purkaus. Tällaisen tapahtuman uhka on myös tämän päivän globaalimuutoksen yksi pahimpia kauhuskenaarioita. Nopeasti etenevät ja laajat ympäristömuutokset ovat uhkaavia siksi, että tarvitsemme perustarpeidemme tyydyttämiseksi toimivan ekosysteemin. Tämä ekosysteemi kannattelee elämää maapallolla ja samalla yhteiskuntiamme. Kansainvälisesti mietitään nyt, miten voidaan määritellä planetaarisesti turvallisten olosuhteiden rajat eli Safe Operating Space for Humanity. ”Olemme muuttaneet 40 % maapallon pinta-alasta omiin tarkoituksiimme. Tämä on huolestuttavaa siksi, että monissa systeemeissä, kun muutos ylittää 50 %, tapahtuu nopea, peruuttamaton ja äkillinen muutos, ’critical transition’ ”, Jussi Eronen toteaa. Jo nyt vakavien ympäristökriisien vaikutukset myös yhteiskunnallisiin mullistuksiin on nähty. Esimerkiksi Arabikevään tapahtumien 10 10

Miten psyyke reagoi? Seminaarin ajankohta osui akuuttiin kriisitilanteeseen Pariisin terrori-iskujen 13.11. jälkeen. Kriisipsykologi Eija Palosaari tarttui ajankohtaisiin kriisitunnelmiin pitkäaikaisen kriisityön kokemuksen voimin, jota hänelle on kertynyt aina Estonian onnettomuudesta lähtien. Suomalaisen kriisipsykologian tärkeä virstanpylväs oli Lapuan patruunatehtaan räjähdys vuonna 1976. Silloin käynnistyi pitkäjänteinen suomalaisen kriisiavun menetelmien kehittäminen. Vielä sotien jälkeen julkisesti organisoitua psykologista kriisiapua ei ollut, vaan sodankäyneet saivat selvitä traumoistaan omin avuin. Palosaaren perusviesti kuulijoille oli positiivinen: suomalaisilla on kyllä psykologista kriisinsietokykyä. Jo biologian ansiosta ihminen toimii automaattisesti kriisitilanteessa, järki tulee mukaan vasta viipeellä. Tutkimuksista voidaan kuitenkin havaita, että noin 80 % ihmisistä toimii kriisin ensi vaiheissakin aivan oikein ja rationaalisesti.


Tärkeä kysymys niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta on, miten kriisistä toivutaan. Tähän toipumiseen kriisipsykologien työ tähtää. Tässäkin tutkimustulokset kertovat hyvää. Suurten onnettomuuksien uhreista noin 30 % tarvitsee suurempaa tukea, 70 % selviytyy kohtuullisesti pienemmällä avulla. Tämä tieto pitää kuitenkin lukea vastuullisesti, suuren onnettomuuden jälkeen kaikille pitää voida tarjota apua. ”Kriisinsietokyky ei tarkoita sitä, että mitään ei tarvitsisi tehdä. Henkistä heitteillejättöä ei koskaan saa hyväksyä”, Palosaari painottaa. Läheisten tuki on kaikkien selvitysten mukaan erityisen merkityksellistä. Myös ammattilaisten työ tähtää siihen, että läheisiä tuetaan auttamaan omia läheisiään. ”Kun tuemme toipumista, samalla vahvistamme tulevaa kriisinsietokykyä. Kriisikokemukset, jotka on voitu käydä läpi, kääntyvät voimaksi”, Palosaari toteaa. Kriisipsykologian osaaminen kumuloituu kriisipsykologien valtakunnalliseen valmiusryhmään. Suurissa tilanteissa tuki alkaa välittömästi, se on yhteisöllistä alkuvaiheessa ja yksilöityy pikku hiljaa. Kauhajoen ja Jokelan kouluampumiset olivat ensimmäiset suuronnettomuudet, joissa valtiovallan tuki tuli mukaan myös jälkihoitoon. Palosaari painottaakin, miten tärkeää on huolehtia uusien SOTE-alueiden suunnittelussa kriisipsykologian palveluiden järjestämisestä osana varautumisen kokonaisuutta.

Viranomaiset kovilla Myös kansliapäällikkö Päivi Nergillä oli seminaarissa hyvin ajankohtaista kerrottavaa. Viranomaisia on työllistänyt kesästä 2015 asti poikkeuksellinen pakolaiskriisi, ja parhaillaan sisäministeriön johtoa työllistää Pariisin terrori-iskujen vaatima Suomen omien toimenpiteiden pohdinta. Näiden molempien kokemusten valossa Nerg puhui kriisijohtamisen haasteista. Nerg painotti, että tunnemme varsin hyvin suomalaisen turvallisuuskuvan vahvuudet ja heikkoudet. Meillä on leimallisia heikkouksia, kuten henkirikosten ja tulipalokuolemien suuri määrä. Toisaalta Suomen vahvuus on hyvä luottamus viranomaisiin. Tämä luottamus antaa vahvan pohjan varautua toimintaan kriisitilanteissa ja myös niistä palautumiseen. Huomionarvoista on, että myös vaikeassa taloustilanteessa turvallisuustavoitteista halutaan pitää kiinni. ”Hallitusohjelmassa esitetty SWOT-analyysi kertoo, että olemme hyvin perillä niistä uhkista, jotka Suomea koskettavat”, Nerg toteaa. Haasteeksi hän nosti skenaariotyön eteenpäin viemisen ja esimerkiksi Erosen esiin tuoman ympäristöturvallisuuden haasteiden riittävän huomioimisen varautumisessa. Niin pakolaistilanne kuin terrori-iskujen kokemuksetkin haastavat suomalaista kriisinsietokykyä. On kuitenkin muistettava, että jos

Suomessa on nyt 29 000 turvapaikanhakijaa, on Euroopassa pakolaisia kaikkiaan 800 000 ja maailmassa 60 miljoonaa. On siis tuskin odotettavissa, että tilanteet muuttuvat tulevaisuudessa helpommiksi. ”Meillä on hyvä yhteistyökyky, mahdollisuus tehdä joustavasti töitä, hyviä toimintamalleja. Pitää kuitenkin uskaltaa rikkoa vanhoja rakenteita, katsoa ihan uusia toimintatapoja. Uudet uhkat haastavat meitä isosti. Haluamme varmistaa, että Suomi on tulevaisuudessakin mahdollisimman turvallinen maa asua ja tehdä töitä”, Nerg listaa kehittämisen haasteita.

Trollit ja mörököllit Almamedian toimitusjohtaja Kai Telanne havahdutti kuulijat huomaamaan ne isot muutokset, joita median kentässä on viime vuosina tapahtunut. Selväksi tuli, että olemme kaikki mukana infosodassa, halusimmepa tai emme. Liikkeellä meille tietoa on tarjoamassa kaikenkarvaisia ”trolleja ja mörököllejä”. Telanne nosti esimerkiksi Venäjän, jonka suunnalta hän näkee Suomen selvästi olevan informaatio-operaatioiden kohteena. Suomalaisia haastaa Venäjän mediamaailman todellisuus, jossa faktat ja tosiasiat eivät ohjaa tiedonvälitystä, vaan maan johtavien toimijoiden tekemisistä ja puheista tulee faktoja. Tällä infosodalla Telanne näki selviä taktisia tavoitteita, kuten EU:n yhtenäisyyden hajottaminen ja Naton itälaajenemisen estäminen. Halutaan osoittaa Venäjän suurvalta-asemaa ja saada sille tunnustusta. Toimittajien työstä on tullut raskasta ja aikaa ja rahaa vievää, kun erilaisen disinformaation joukosta joudutaan etsimään luotettavia lähteitä oikean uutiskuvan hahmottamiseksi. Samalla median on huolehdittava omasta roolistaan. Se on tiedonvälittäjä, joka toimii journalistisin perustein. Kysymys ei ole viranomaistiedotuksesta, vaikka erilaisissa kriisitilanteissa joudutaan juttuja koostamaan kansalaisten suoraan toimituksille esittämiin huoliin vastaamiseksi. Erityisen tärkeäksi Telanne nosti medianlukutaidon kehittämisen, joka on tulossa myös koulujen opetussuunnitelmaan vuonna 2016. Monilla nuorilla on vaikeuksia normaalissakin lukutaidossa, mikä vaikeuttaa mediakriittisyyden toteutumista entisestään. Sosiaalisen median mukanaan tuoma vuorovaikutteisuus viestinnässä on sinänsä positiivinen asia. Kuitenkin monilukutaito, tiedonhankinta ja analysointi sekä kriittinen tietojen tarkistaminen ovat tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä kansalaistaitoja. Teksti: Harriet Lonka 11


Nordvegen – palopäällystö Meitä osallistui Suomesta kolme henkilöä palopäällystön pohjoismaiselle opintoviikolle Stavangerin ja Haugesundin ympäristössä 28.9.–2.10.2015. Yhteensä opintoviikolle osallistui 11 henkilöä (kaksi ruotsalaista, kaksi tanskalaista ja kolme norjalaista sekä norjalainen isäntä). Kokonaisuudessaan viikko oli antoisa sisältäen tutustumista norjalaiseen pelastustoimeen, palopäällystön koulutukseen ja tutkimukseen, riskikohteisiin sekä paikallisiin nähtävyyksiin, osin varsinaisen ohjelman ulkopuolella.

PELASTUSTOIMINNAN johtamisjärjestelmä Norjassa poikkeaa suomalaisesta siinä, että yleisjohtovastuu on poliisilla ja poliisin hätäkeskuksilla, jotka toimivat paikallisina pelastuskeskuksina (LRS, Lokal redningssentral, 112). Kokonaisjohtovastuu on pääjohtokeskuksilla (HRS, Hovedredningssentral), joita Norjassa on kaksi. HRS johtaa suoraan meripelastusta ja lentopelastusta ja voi ottaa johtovastuun muissakin tilanteissa. Sammutushelikopteritoiminta on aina HRS:n alla. Pelastuslaitoksilla on omat hätäkeskukset (110) ja ensihoidolla on omat viestikeskukset (AKM, Akuttmedisinsk kommunikasjonssentral, 113).

Siististi sähköllä!

12

Camilla ja Per Ivar


Haugesundin paloasema

Harald Kaunotukan jäljillä Pelastuslaitosten haasteet ovat pitkälti samoja kuin Suomessa, ja muuttuvassa toimintaympäristössä talous asettaa kovia paineita. Vapaaehtoistoiminta on Norjassakin hyvin merkityksellistä erityisesti tunturialueilla ja merellä. Tunnelien paloturvallisuus puhututtaa Norjassa ja erityisenä ongelmana on vanhat jo rakennetut tunnelit. Erikoisuutena tuli vastaan, että Rogalandin pelastuslaitos toimii myös ympäristöterveys- ja anniskeluvalvontaviranomaisena. Nämä palvelut pelastuslaitokselta ostaa maakuntahallinto. Sinänsä järjestely ei ole yleinen, mutta siis mahdollista. Alkoholitarkastajat ovat osaaikaisia ja osa heistä toimii muissa pelastuslaitoksen tehtävissä päätyökseen.

Kokonaisuudessaan viikko oli varsin antoisa ja antoi uusia näkemyksiä pelastustoimen tulevaisuudelle myös Suomessa. On asioita, joita täällä kannattaa pohtia tulevien rakenneuudistusten myötä ja on asioita, joita on jo muualla tehty ja kokeiltu. Viikko herätti uteliaisuutta, ja itse matkan jälkeen on ollut jo useita kontakteja kollegoihin. Toki täytyy todeta, että Suomessa olemme monessa asiassa edellä käytännön rakenteissa, esimerkiksi hätäkeskustoiminnassa ja viranomaisradioverkossa. Tutkimustoiminnassa vaikuttaa siltä, että Norjassa ollaan merkittävästi Suomea edellä. Tässä ehkä osansa auttaa kehittyvä energiateollisuus (öljyn ja kaasun lisäksi myös vesivoima).

Miinuksena tälle opintoviikolle antaisimme sen, että ehkä liian vähän jäi aikaa keskinäisvuorovaikutukseen ja esimerkiksi, vaikka kyseessä on pohjoismainen kokoontuminen, niin käytännössä muut maat kuin Norja jäivät hyvin vähälle ja lähinnä automatkalla tapahtuneiden keskustelujen varaan. Ihan viikon aluksi oli toki varattu tutustumisaikaa, mutta maanantain aamulennon peruunnuttua Suomen delegaatio ei ehtinyt osallistumaan tutustumissessioon, vaan mentiin suoraan asiaan. Teksti: Kimmo Markkanen, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

”Sprinkler Stopper”

13


TURVALLISUUSVIE KANSAI

Suomen Palopäällystöliitto järjesti Kansainvälinen turvallisuusviestinnän seminaarin Helsingissä vuosina 2011 ja 2013. Tänä vuonna seminaari pidettiin 21.−22.10.2015 Malmössä, ja jatkoa on luvassa: vuonna 2017 tapaamme Hollannissa!

Avauspuheenvuoron piti Ruotsin sisäministeri Anders Ygeman. SEMINAARISSA oli yli sata osallistujaa 12 eri maasta ja Suomi oli hienosti edustettuna 15 henkilön voimin. Keskustelujen ja luentojen kautta kävi ilmi, että ympäri Eurooppaa painimme turvallisuusviestinnässäkin samojen asioiden parissa: ikäihmisten kotona asumisen turvallisuus sekä maahanmuuttaja- ja pakolaisasiat.

14

Kohderyhmät ja niiden tavoittaminen esillä Seminaari koostui kolmesta eri teemasta: 1. Kuinka tunnistamme kohderyhmät, 2. Erilaiset ihmiset, erilaiset tarpeet ja 3. Kuinka tavoitamme eri kohderyhmät. Ann Enander

Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja OlliPekka Ojanen kertoi toimenpiteistä, joita Pirkanmaalla tehdään ikäihmisten turvallisemman asumisen eteen.

(Swedish Defence University) sai osallistujat ajattelemaan, kuinka juuri kyseinen kohderyhmä näkee riskin. Esimerkiksi koditon ei koe välttämättä talon palamista samanlaisena riskinä kuin muut. Turvallisuuskäyttäytymiseen vaikuttavat riskiajattelun lisäksi asenne, sosiaaliset normit sekä toteuttamismahdol-


ESTINTÄÄ INVÄLISESTI JO KOLMANNEN KERRAN lisuudet. Mihin näistä voimme turvallisuus- dergaard (Rescue Service South) sekä Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Olliviestinnän kautta vaikuttaa? Pekka Ojanen. Asuntopalot laskuun Ruotsi on hakenut oppia Iso-Britanniasta Lynn Ranåker (Rescue Service South) korosti kotivierailuista, ja vuosien 2010−2014 aikana alustuksessaan sitä, että asuntopaloissa tek- pelastusviranomaiset ovat vierailleet Etelänisten tilastojen lisäksi tietoa tulisi kerätä ih- Ruotsin alueella noin 60 000 kodissa tehden misiltä. Ruotsissa on aloitettu toiminta, jossa tarkastuksia ja turvallisuusviestintää. Pääasiasuntopalon jälkeen haastatellaan henkilöitä, allisina kohderyhminä ovat olleet vanhukset, joiden kodissa palo syttyi. Näin saadaan tietoa maahanmuuttajat ja opiskelijat. Kotivierailuhenkilöiden taustoista sekä siitä, oliko henkilö jen ansiosta asuntopalot ovat kääntyneet selhuoneessa, kun tulipalo syttyi, kuinka tulipa- västi laskuun. Olli-Pekka Ojanen kertoi Pirkanmaalla lotilanteessa toimittiin, oliko kyseessä huolimattomuus tai unohdus – ja kuinka vastaavat tehdystä ansiokkaasta työstä, jossa palotarkastajat ovat kiertäneet kotihoitajien mukana tilanteet voidaan ennaltaehkäistä. Asumisturvallisuuden parantamisesta kehittäen ikäihmisten kotona asumisen palopuhui myös Imran Khani ja Maya Stål Sön- turvallisuutta.

Turvallisuusviestintää nuorille Meihin suomalaisiin suurimman vaikutuksen teki Pete Wilsonin (West Midlands Fire Service) esitys kokemuksellisista oppimiskeskuksista, jotka on suunnattu lapsille ja nuorille ja joita pyöritetään vapaaehtoisvoimin. Safesidekeskuksissa turvallisuusviestintää pääsee oppimaan tekemällä, näkemällä ja kokemalla. Mukana on paloturvallisuuden lisäksi mm. liikenne-, vesi- ja internet-turvallisuutta. Tällainen keskus on ehdottomasti saatava Suomeen! Kaikki esitykset ovat saatavilla seminaarin verkkosivuilta ises.se. Lisätiedot: Ari Keijonen, 040 588 4112

Suomi oli hienosti edustettuna seminaarissa 15 osallistujan voimin.

15


Jäsenkyselyn tulokset kertovat Jäsenkyselyyn vastasi syys–lokakuussa yhteensä 382 jäsentä. Vastaukset antavat vahvan kuvan siitä, mihin suuntaan jäsenistö toivoo Palopäällystöliittoa ja sen toimintaa ohjattavan seuraavan kahden vuoden aikana. TÄMÄNKERTAISEEN jäsenkyselyyn vastanneet ovat hieman aiempien jäsenkyselyiden vastaajia iäkkäämpiä. Vapaaehtoisjaostosta on aiempaa suurempi osuus vastaajia, pelastustoimintajaostosta vastaavasti pienempi. Aiempien kyselyiden tapaan pelastuslaitoksissa työskenteleviä on noin puolet. Vastaajia on kaikilta 22 pelastustoimen alueelta. Alueellisesti selvästi suurin vastaajajoukko tulee Helsingistä, mikä osaltaan selittyy sillä, että ministeriön ja monien yritysten toimipaikka on Helsingissä. Myös Satakunnasta ja suurten pelastuslaitosten alueilta on paljon vastaajia. Vastaajissa on niin ylintä kuin keskijohtoakin sekä suuret joukot asiantuntijoita ja onnettomuuksien ehkäisytyön tekijöitä. Liiton toiminnan tunnettuus on lisääntynyt kaikilla mittareilla. Parhaiden liitossa tunnetaan sen koulutustoiminta ja turval-

16

lisuusoppaat sekä toiminta-ajatus. Vähiten tunnettua jäsenistölle on liiton kansainvälinen toiminta, yritysturvallisuuspalvelut ja päätöksenteko.

Jäsenistön koulutus koetaan tärkeimmäksi tehtäväksi Yritysturvallisuuspalveluista parhaiten tunnetaan tulityökorttikoulutukset. Sen sijaan yrityksille suunnatut räätälöidyt koulutukset eivät ole vielä jäsenistölle tuttuja. Tämä palaute antaa selkeän ja hyvän viestin toiminnan kehittämiseen. Liiton tärkeimmäksi tehtäväksi vastaajat kokevat jäsenistön kouluttamisen. Aiemmista kyselyistä poiketen kakkoseksi nousee liiton turvallisuuspoliittinen vaikuttaminen, missä tehtävässä liitto on pyrkinyt viimeisen parin vuoden aikana profiloitumaankin. Julkaisu- ja opastuotanto tulee jaetulla kakkos-

sijalla. Asiantuntija- ja järjestötoiminta sekä alan yhteenkuuluvuuden rakentaminen saivat kaikki tehtävinä paljon hajaääniä. Liiton toiminnan arvosanat ovat parantuneet edellisestä vuodesta. Erityisen ilahduttavaa on se, että jäsenistö arvostaa henkilökohtaisesti liiton toimintaa. Myös tiedottaminen ja verkostoituminen koetaan liiton vahvuuksiksi. Liiton toiminnan tunnetuksi tekeminen alan ulkopuolella ja kokemus vaikutusmahdollisuuksista liiton toimintaan vaativat vielä työtä. Yhteistyötä liiton toivotaan tiivistävän erityisesti pelastuslaitosten, mutta myös sisäministeriön ja alan muiden järjestöjen kanssa. Palopäällystöpäivät ovat liiton tapahtumista se, joka jäsenistöä eniten kiinnostaa ja johon halutaan vastaisuudessakin osallistuttavan. Ensi vuonna Palopäällystöpäivät järjestetään Turussa 7.–9.4.


Palopäällystöliiton Facebook-sivuilta

monipuoliset työkalut verkostoitumiseen

Verkostoidu

Ota kantaa

Hae ideoita

Hae tietoa

Visioi

Opi uutta

Tutustu ja tykkää: facebook.com/palopaallystoliitto Palopäällystöliitto kannustaa jäsenistöään suosimaan Facebookin käyttöä viestinnässä.

Verkko-opintojen ja etäosallistumisen suosio on kasvanut nopeasti. Vaikka etäosallistuminen on tulevaisuutta, yhä useampi kaipaa koulutustilaisuuksilta myös verkostoitumista, joten huhut lähiopintopäivien kuolemasta ovat suuresti liioiteltuja.

Sähköiset viestintäkanavat korostuvat Sähköinen uutiskirje on vakiinnuttanut roolinsa osana liiton jäsenviestintää, mutta pe-

rinteinen sähköposti on vieläkin jäsenistölle tärkein viestintäkanava. Liiton verkkosivuilla käydään noin kerran kuussa, mihin voi olla päivitysaktiivisuuden kannalta tyytyväinen. Nopeampaan viestintään liitto käyttää jo nykyisin mm. Facebook-sivuaan. Jäsenistö toivoo some- ja verkkosisällöiltä erityisesti videoita ja luentoja. Lisäksi isoista koulutustilaisuuksista toivotaan viestiseinän käyttöä ja striimausta, mihin suuntaan liitto onkin kehittämässä koulutustoimintaansa.

Esimerkiksi liiton 18.11.2015 pidetty ”Onko meillä kriisinsietokykyä?” -seminaari on katsottavissa liiton Youtube-kanavassa. Kaiken kaikkiaan jäsenkysely antoi jälleen tärkeää tietoa toiminnan kehittämiseen. Näillä eväillä on hyvä lähteä tuottamaan entistä parempaa jäsenistön toivomaa toimintaa. Lisätiedot: Toiminnanjohtaja Ari Keijonen, 040 588 4112, ja koulutusjohtaja Sami Kerman, 040 549 2112

17


Pelastustoimen työturvallisuus etenee monella rintamalla Pelastustoimessa on meneillään paljon hyvää kehitystyötä työturvallisuuden saralla. Työturvallisuuden kokonaisuus tulee myös paremmin hallittavaksi, kun pelastuslaitosten kumppanuusverkoston perustama työturvallisuustyöryhmä aloittaa toimintansa. PELASTUSLAITOSTEN kumppanuusverkosto kokoontui 21.–22.10.2015 Vantaalla. Monien muiden tärkeiden asioiden ohella päätettiin perustaa työturvallisuustyöryhmä, joka on jatkoa vuosi sitten toimintansa päättäneen työhyvinvoinnin yhteistyöelimen toiminnalle. Ryhmän tavoitteena on muun muassa yhdenmukaistaa käytäntöjä ja jakaa tietoa hyvistä toimintamalleista valtakunnallisesti. Ryhmään on kutsuttu jäsenet kaikilta palvelualueilta, mikä varmistaa laajan näkökulman työturvallisuuteen. Palopäällystöliiton työturvallisuuskoulutukset käynnistyvät 15.12.2015 Jokilaaksoissa pilottikoulutuksella ja alkuvuodesta Palosuojelun edistämissäätiön rahoituksella hankkeeseen palkattu Jesse-Joonas Mikkonen kiertää eri pelastuslaitoksissa esittele-

18

mässä hankkeessa tuotettua materiaalia. Koulutukset on tarkoitettu pelastuslaitosten työturvallisuus- ja koulutusvastaaville, jotka saavat aineistosta ja koulutuksista eväitä omaan työhönsä ja vievät työturvallisuusasiaa pelastuslaitoksessa edelleen miehistölle ja muulle henkilöstölle, eli kyse on ns. kouluttajakoulutuksista. Aineistoa varten on paitsi konsultoitu alan parhaita asiantuntijoita myös huomioitu alan viimeaikainen työturvallisuuden eteen tehty kehitystyö, kuten PERA-hanke. Päällekkäisyydet hankkeiden sisällöissä on vältetty tiiviillä hankkeiden välisellä viestinnällä ja yhteistyöllä. Alan keskinäinen koordinaatio paranee vielä entisestään työturvallisuustyöryhmän aloitettua toimintansa.

Näiden lisäksi tietoa ja hyviä käytäntöjä on jaettu kahdesti vuodessa järjestettävissä työturvallisuusseminaareissa, joista viimeisin pidettiin FinnSec-messujen yhteydessä. Tällä kertaa seminaariaiheissa keskityttiin erityisesti altistumisiin. Pelastusalan henkisen huollon toimikunta jatkaa totuttuun tapaan toimintaansa, väkivalta- ja uhkatilanteiden torjunta on ajankohtaistunut ja esimerkiksi Puhdas paloasema -malli leviää laitoksissa. Kaiken kaikkiaan voikin ilahduttavasti todeta, että pelastustoimen työturvallisuus etenee monella rintamalla. Lisätiedot: Koulutusjohtaja Sami Kerman, 040 549 2112


Palopäällystöliiton työturvallisuuskoulutukset käynnistyvät 15.12.2015 Jokilaaksoissa pilottikoulutuksella.

19


Historian ensimmäinen pelastusalan tennisturnaus Dräger Cup pelattu Pelit olivat kaksinpelejä ja ne pelattiin kahdessa lohkossa. Paikkana oli Länsi-Vantaan tennis-keskus ja pelaajia turnauksessa oli yhteensä 14. VOITTAJA selvisi loppuottelussa, jossa vastakkain olivat Pekka Nissinen ja Sami Anttila. Kolmannesta sijasta kamppailivat Risto Helminen ja Janne Talvitie.

Ensi vuonna on hyvä jatkaa siitä, mihin tänä vuonna jäätiin. Turnausta voidaan tästä kehittää ja laajentaa. Ehdokkaita Dräger-kiertopalkinnon voittajaksi on ja toivotaan, että vuonna 2016 saamme vähintään yhtä hyvän turnauksen aikaiseksi. Teksti: Vesa Tomminen

Palkitut olivat I Nissinen Pekka II Anttila Sami III Helminen Risto IV Talvitie Janne Saimme todella hyvän turnauksen ja pelit olivat tasaisia. Kentät olivat hyvässä kunnossa ja sääkin taisi olla kesän paras – 11. päivä syyskuuta! Kiitokset hyvin sujuneesta turnauksesta osallistujille ja onnittelut voittajille!

Paloalan ammattilainen - liittosi on JHL 185x24mm_Palopaallysto2014.indd 1

F I N L A ND

10.1.2014 13:04:24


Turvallisuutta aamupalan merkeissä PALOPÄÄLLYSTÖLIITTO järjesti syyskuussa yhteistyössä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin kanssa aamupalatilaisuuden sosiaali- ja terveysalan turvallisuusasioista. Tilaisuudessa käsiteltiin hoitajien työn riskejä, viranomaisyhteistyötä sote-alalla sekä turvallisuuskoulutuksia. Aamupalatilaisuus koettiin erittäin hyväksi ja Superin kanssa on ollut puhetta, että vastaava tilaisuus järjestetään uudelleen alkuvuodesta 2016.

I

• SOS IA

A

UM LL

R

RV

Sosiaali- ja terveysalan turvakorttikoulutus uudistuu, ensi kevään Turvallisuusfoorumin ohjelma on lähes valmis ja toimikunta on saanut taas lisävahvistusta. Uusien yhteistyökumppaneiden kanssa on saatu tiivistettyä yhteistyötä; esimerkkinä tästä on mm. syksyllä järjestetty yhteinen tilaisuus Superin kanssa.

TU

SOTE-kuulumisia

TERV - JA EY

N• LA SA

SOSIAALI- JA TERVEYSALA

A

LI

ISUUSFO

O

Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikunta kokoontui syksyn aikana kahdesti Kokouksissa käsiteltiin pääasiassa koulutusuudistusta sekä ensi kevään Sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumia. Sosiaalija terveysalan turvakorttikoulutuksen seuraava uudistus käynnistetään ensi vuoden alussa. Kurssinjohtajille on lähetetty kysely koskien uudistusta, ja kyselyn tulosten perusteella aletaan työstää koulutuksen sisältöä ja materiaaleja. Yhtenä mahdollisuutena on, että koulutusmateriaali rakennetaan uuden tulityöaineiston kanssa samanmuotoiseksi. Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikunta on saanut jälleen uuden jäsenen, kun Tehy on nimennyt edustajakseen työympäristöasiantuntija Kaija Ojanperän. Ensi vuoden tavoitteena on tiivistää edelleen yhteistyötä olemassa olevien yhteistyökumppaneiden kanssa.

Sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumi Perinteinen Turvallisuusfoorumi järjestetään ensi keväänä jo neljännen kerran TER-

Sosiaali- ja terveysalan turvakorttikoulutuksen seuraava uudistus käynnistetään ensi vuoden alussa. VE SOS -messu- ja koulutustapahtuman yhteydessä 18.−19.5.2016 Seinäjoella. Ohjelma julkaistaan liiton verkkosivuilla vielä tämän vuoden puolella. Merkitse siis jo nyt päivät kalenteriisi, jos olet kiinnostunut sosiaali- ja terveysalan turvallisuudesta ja sen kehittämisestä! Lisätiedot: Camilla Volanen, 0440 340 112.

Tänä vuonna Sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumi järjestettiin Jyväskylässä. 21


RescueDays 2015 Berliinissä

Raskaan ajoneuvon pelastustekniikat pääosassa TÄMÄNVUOTINEN Rescuedays 2015 –tapahtuma järjestettiin Berliinissä 9.– 11.10.2015. Paikkana oli Berliinin messukeskus, jonka tapahtumapihalle oli edellisvuosien tapaan järjestetty haastavia rasteja ajoneuvosta pelastamiseen. Suomesta paikalla oli jälleen runsas osanotto, yhteensä 18 henkilöä. Kentälle varsinaisiin operatiivisiin harjoituksiin osal-

22

listuivat paloesimies Juha Virolainen LänsiUudenmaan pelastuslaitoksesta, ylipalomies Ari Mäkimurto Lapin pelastuslaitoksesta, palomies Samu Kemppi Keski-Suomen pe-

lastuslaitoksesta sekä myyntipäällikkö Pekka Vesiaho Finsatecistä. Muu joukko osallistui teoriaopetukseen ja seurasi rasteilla annettua opetusta.


Rasteille purettavaksi järjestetään vuosittain uusia ja yhä näyttävämpiä ja haasteellisempia ajoneuvoja. Tänä vuonna sellaisiksi voitaneen mainita mm. ”shooting brake” Mercedes-Benz CLS63AMG sekä Maybach S500, joka on myös Mercedeksen valmistama. Raskaan ajoneuvon pelastustekniikat olivat tällä kertaa nostettuina vahvemmaksi osaksi rasteja, ja myös erilaisia ketjuvetomenetelmiä harjoiteltiin kentällä. Suomen Palopäällystöliittoa pyydettiin uusimaan edellisenä vuonna esillä ollut

kilpa-ajoneuvorasti. Palopäällystöliitto ja AKK Motorsport järjestivät paikalle Knöbel Motorsportin Opel Adamin ja sillä Saksassa merkkiluokkaa ajavan Laura Suvannon. Palopäällystöliiton kouluttajat vuoromestari Mikko Saastamoinen Etelä-karjalan pelastuslaitoksesta Lappeenrannasta ja paloesimies Jarno Joensuu Satakunnan pelastuslaitoksesta Porista esittelivät uusittua kilpa-ajoneuvosta pelastamisen koulutusmateriaalia ja pelastustekniikoita. Laura Suvanto esitteli kilpa-ajoneuvoa sekä rallitoimintaa.

Uusitussa koulutusmateriaalissa on noin 30 minuuttia videomateriaalia ja uusia Suomessa kehitettyjä pelastusmenetelmiä. Ralliauto ja koulutusmateriaali keräsivät paikalle paljon asiasta kiinnostuneita henkilöitä. Berliini suurkaupunkina antoi omat haasteensa tapahtuman järjestämiselle. Ensi vuonna Rescuedaysit järjestetään Bad Kreuznachissa. Teksti: Jarno Joensuu Kuvat: Mikko Saastamoinen ja SPPL

23


Turvallisuusviestintää eläim Palopäällystöliitto järjesti yhteistyössä pelastuslaitosten turvallisuusviestintätyöryhmän kanssa Turvallisuusviestinnän opintopäivät Suomenlinnassa 29.–30.9.2015. Seminaarin tavoitteena oli olla uudenlainen, kannustava ja osallistava, ja näissä palautteiden perusteella onnistuttiinkin. ENSIMMÄISEN päivän avasi pelastuslaitosten turvallisuusviestintätyöryhmän puheenjohtaja, Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Jyri Silmäri. Esittelykierroksella uudet ja vanhat osallistujat tulivat tutummiksi, kun jokainen esitteli muutamalla sanalla itsensä. Avauksen jälkeen Suomenlinnan hoitokunnan kehittämispäällikkö Petteri Takkula kertoi lyhyesti Suomenlinnasta ja sen historiasta. Aurinkoinen Aira Samulin oli päivien yllätysesiintyjä. Hän kertoi asunnossa käyttämästään turvallisuustekniikasta, piti virkistävän taukojumpan sekä sai innostavan alun opintopäiville.

Mikä ihmeen TuVi-peli? Iltapäivän ohjelmassa oli TuVi-peli. Pelin ohjaajina toimivat OK-opintokeskuksesta koulutussuunnittelijat Hanna Alaniska ja Susanna Plathan. Pelin tavoitteena oli koko pelastustoimen turvallisuusviestinnän yhteisen päämäärän löytyminen ja yhteistyön tiivistäminen.

24

Peli oli rakennettu eläintarhamaailmaan. Taustalla oli tarina, että opintopäivien osallistujat olivat tulleet maksamatta eläintarhaan ja heidät ajateltiin syöttää nälkäiselle leijonalle rangaistukseksi. Ryhmät saivat mahdollisuuden hyvittää tekonsa suorittamalla tehtäviä ja keräämällä rasteilta leijonanmurkinaa tietyn ajan sisällä. Ryhmät oli jaettu valmiiksi kuuteen eri eläinteemaiseen ryhmään, ja yhtenä tavoitteena olikin tutustua uusiin ihmisiin. Pelissä oli yhteensä kuusi rastia, jotka oli rakennettu teeman ympärille, mutta pelin syvempänä tarkoituksena oli pohtia turvallisuusviestintää eri näkökulmista. Rastilla yksi pohdittiin, miksi turvallisuusviestintää tehdään ja osallistujat löysivät siihen monta syytä: koska se on hauskaa, sen avulla voidaan ehkäistä onnettomuuksia sekä lisätä kansalaisten tietoja ja taitoja. Rastilla kaksi mietittiin keinoja saada pelastuslaitosten henkilöstö pelastusjohtajasta palomieheen osallistumaan Päivä paloasemalla -tapahtumaan. Yhdeksi ratkaisuksi esitettiin, että johto sitoutuu ja motivoi alaisiaan esimerkillään.

Osa rasteista suoritettiin ulkona, mikä koettiin virkistäväksi.

Rastilla kolme käsittelyssä olivat turvallisuusviestinnän eri kohderyhmät, joille pitää viestiä eri tavoin. Esimerkiksi lapsia voi saada kiinnostumaan turvallisuudesta isovanhempien avulla. Rastilla neljä mietittiin erilaisia turvallisuusviestinnän aiheita sekä nykyisiä ja tulevia yhteistyökumppaneita. Viestinnän uusiksi yhteistyökumppaneiksi voisi ottaa esimerkiksi partion, omakoti- ja mökkiyhdistykset sekä autokoulut. Tärkeää on, että viestintä on tiivistä ja toisaalta mediakynnyksen ylittävää, kuitenkin budjetit huomioiden.


mellisessä Suomenlinnassa Rastilla viisi koottiin yhteen turvallisuusviestijöiden motivaation keinot ja menetelmät. Motivaation nostattamisessa mainittiin erityisesti koulutuksen tärkeys, työn mielekkyys ja palautteen saaminen. Kuudennella rastilla tehtävänä oli turvallisuusviestintävideon kuvaaminen. Kaikki ryhmät selvisivät tehtävistä erinomaisesti eli välttyivät leijonan häkiltä!

TuVi-galleria ja SOME-mittarien luominen Toisena päivänä käytiin vielä yhdessä läpi edellisen päivän peliä ja jaettiin hyviä käy-

tänteitä. Tämän jälkeen tutustuttiin TuVigalleriaan, jossa oli esillä eri pelastuslaitosten turvallisuusviestintä- ja jakomateriaalia kärpäslätkistä ja heijastimista aina lasten puuhakirjoihin ja muistitikkuihin. Toivottavasti näistä saatiin uusia vinkkejä, joita pelastuslaitokset voisivat hankkia sekä virikkeitä materiaalien kehittämiseen. Gallerian jälkeen Jyri Silmäri kertoi Paloturvallisuusviikosta ja International Safety Education Seminarista, lisäksi Pirkanmaan pelastuslaitoksen erityissuunnittelija Janne Leinonen piti puheenvuoron SOMEmittareista. Tämä herätti keskustelua siitä, että alalle pitäisi luoda yhtenäiset mittarit ja

Prontoon omat kohdat sosiaalisen median tilastoille, jotta SOMEn vaikuttavuutta voitaisiin tutkia tarkemmin. Lisätiedot: Camilla Volanen, 0440 340 112

25


Kevythormeja, palontutkintaa ja palokatkoja Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät pidettiin Turussa 10.–11.11.2015. Paikalle oli kokoontunut 130 aiheesta kiinnostunutta osallistujaa. Opintopäivien yhteydessä pidettiin myös Riskienhallintajaoston kokous, jossa jaosto sai uudeksi puheenjohtajakseen Pirkanmaan pelastuslaitoksen operatiivisen päällikön Martti Honkalan.

Säädöspuoli uudistuu Opintopäivät avasi pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen. Sisäministeriön ylitarkastaja Jarkko Häyrinen piti puheenvuoron palotarkastusten laadusta ja hankkeesta niiden kehittämiseksi. Puheenvuorossa kävi ilmi, että pelastusalalle halutaan saada joustavuutta asiakkaiden kanssa toimimisessa. Häyrinen myös kertoi, että työ- ja elinkeinoministeriön hanke nuohouksen vapautus kilpailutukselle on tällä hetkellä kyselykierroksella ja ympäristöministeriö valmistelee E1-kokoelman uudistusta. Tukesin yli-insinööri Tapani Valanto kertoi omassa puheenvuorossaan kemikaa-

26

lisäädösten muutoksista ja niiden soveltamisesta vanhoihin laitoksiin. Suurimmat muutokset lainsäädännössä on kohdistunut terminologiaan ja raja-arvoihin sekä lisäksi on tullut uudet vaarallisista kemikaaleista ilmoittavat merkit. Lainsäädäntö vaikuttaa 300 laitokseen ja lakia sovelletaan pienempiin laitoksiin.

Ongelmana hormit ja asuinhuoneistojen ovet Lounaan jälkeen Nuohousalan Keskusliiton toimitusjohtaja Juhani Jyrkiäinen kertoi ajankohtaisista nuohousalan asioista. Pää-

painopiste oli nuohouksen vapautus kilpailutukselle. Ongelmia tulee esimerkiksi siinä, miten hinnoittelu pidetään kohtuullisena ja toisaalta, miten koulutetaan uusia nuohoojia. Jyrkiäinen nosti esiin myös kevythormeihin liittyvät palot. Yhä useammin asennettava hormi on muuratun sijaan peltinen, mikä aiheuttaa runsaan lämpöeristeen kanssa välikatossa ongelmia paloturvallisuudelle. Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Kai Valonen teki katsauksen onnettomuustutkinnasta. Onnettomuustutkintakeskukseen on tulossa kaksi uutta tutkijaa, joista toinen, palomestari Heikki Harri, tutkii pelastustoimen ja muiden viranomaisten


toimintaa. Esityksestä kävi myös ilmi, että koulujen turvallisuudessa on edelleen parantamisen varaa. Iltapäiväkahvien jälkeen Pelastusopistosta pidettiin kolme esitystä. Ensimmäisenä tutkija Marko Hassinen kertoi kohteen alkusammutuskaluston hyödyntämismahdollisuuksista pelastusyksikön ensitoimenpiteissä. Tutkimus on vielä kesken, mutta havaittua on ainakin se, että sammuttimien tehot ovat parantuneet. Erikoistutkija Matti Sipilä kertoi Varanto-tietojärjestelmästä ja sen mahdollisuuksista. Mahdollisuuksia on paljon ja integroituminen eri ohjelmien välillä on otettu huomioon. Kuntien Tiera Oy:ltä tehty järjestelmähankinta on säästämässä paljon pelastuslaitosten rahaa ja muutenkin luotto toimittajaan on kova. Tutkimusjohtaja piti Esa Kokki päivän viimeisen puheenvuoron, joka käsitteli ajankohtaisia pelastustoimen tutkimushankkeita etenkin Pelastusopistossa. Puheenvuorossa nousi etenkin esiin opinnäytetyö, jossa on mitattu erilaisten asuntojen ovien palonkestävyyttä tai pikemminkin palonkestämättömyyttä.

Palokatkosuunnittelussa ja yleisötilaisuuksien valvonnan yhdenmukaistamisessa on paljon voitettavaa Toinen päivä alkoi Hilti Suomi Oy:n johtajan Jorma Seppäsen puheenvuorolla palokatko-

suunnittelusta. Esiin nousi se, että jo rakennuksen rakentamisvaiheessa olisi tärkeää dokumentoida riittävän hyvin se, missä palokatkot sijaitsevat ja miten ne on toteutettu. Esimerkkinä hän näytti sovelluksen, jonka avulla voidaan jälkikäteenkin tehdä kartoitus palokatkoista ja merkitä rakennuksesta löytyvät palokatkot rakennuksen pohjakarttaan. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen paloinsinööri Jarno Kivistö jatkoi yleisötapahtumien ja erikoistehosteiden turvallisuustyöryhmän toiminnasta. Huomionarvoista oli se, että käytännöt laitosten kesken saattavat vaihdella esimerkiksi kiertävien tapahtumien kuten sirkusten osalta. Tämän vuoksi työryhmä on alkanut laatia erilaisia lomakkeita ja materiaaleja käytäntöjen yhtenäistämiseksi ja toisaalta myös tapahtumaturvallisuuden parantamiseksi.

LähiTapiola tarjoaa alkusammutuskoulutusta 100 000:lle Vakuutusyhtiö LähiTapiolaa edusti projektijohtaja Antti Määttänen, joka kertoi, että vakuutusyhtiö tarjoaa vuonna 2016 asiakkailleen Alkusammutus 1 -turvakorttikoulutusta. SPEKin tekemän tutkimuksen mukaan ihmisten alkusammutustaidot, tai ainakin kokemus osaamisesta, ovat heikentyneet ja koulutusta saadaan lähinnä työelämässä. Tavoitteena on, että AS1-koulutuksen saisi LähiTapiolan kautta 100 000 suomalaista.

Pelastuspäällikkö Mika Viljanen Varsinais-Suomen pelastuslaitoksesta kertoi Palontutkinta 2020 -työryhmän kuulumisia. Nykyinen vuosi on käytetty pitkälti tämänhetkisen tilanteen kartoittamiseen ja vuonna 2016 aletaan toteuttaa työryhmän tavoitteita. Tutkinnan taso ja arvostus vaihtelevat hyvin laajasti, jossain laitoksissa on esimerkiksi omia palotutkijoita, kun toisissa toiminta on oman työn ohella tapahtuvaa. Myös koulutukset vaihtelevat. Etenkin koulutuksen yhtenäistämistä ja aiheen arvostusta halutaan parantaa. Viimeisen puheenvuoron piti L2 Paloturvallisuus Oy:n toimitusjohtaja JuhaPekka Laaksonen, joka oli myös lyhyesti äänessä jo edellisenä päivänä tehden meille pienen tutkimuksen. Laaksosen aihe liittyi 1990-luvun palomieslakkoihin, joiden aikana tehtävät vähenivät isostikin. Laaksonen esitteli TST (temporal self-regulatory theory) -mallin, joka valaisi osaltaan käyttäytymisen taustalla olevaa kognitiivista prosessia. Tätä ymmärtämystä voitaisiin nyt vastaisuudessa hyödyntää onnettomuuksien ehkäisytyössä. Meillä tehty testi osoitti myös tätä teoriaa hieman käytännössä; kysymyksen asettelu vaikuttaa siihen, miten vastaamme ja suhtaudumme asioihin. Lisätiedot: Koulutusjohtaja Sami Kerman, 040 549 2112

27


UUDET JÄSENET Riskienhallinta Hiltunen Kai turvallisuuskouluttaja, Jyväskylän aikuisopisto Hiltunen Mikko palomestari, Keski-Suomen pelastuslaitos Kivinen Jussi konsultti, Sopracon Oy Kärkkäinen Henna palotarkastaja, Keski-Suomen pelastuslaitos

Yritysturvallisuus Helminen Anna myyntipäällikkö, Teknosafe Oy Metsi Elina myyntipäällikkö, Teknosafe Oy Oinonen Kyösti tehdaspalopäällikkö, Suomen Sokeri TPK Paganus Tero HSE-Supervisor, UPM/Lappeenranta biojalostamo Saari Antti turvallisuusvalvoja, Stora Enso Oyj Imatran tehtaat Valtonen Jaakko asiantuntija, Neste Oyj

Pelastustoiminta Airikkala Markus palopäällystöopiskelija Hyvönen Eemu palopäällystöopiskelija Iskanius Jari palopäällystöopiskelija Jokila Elias palopäällystöopiskelija Kuosmanen Emilia palopäällystöopiskelija Kylälammi Lassi päällystöopiskelija Mikkonen Jesse-Joonas palopäällystöopiskelija Peltoperä Jukka palopäällikkö, Lapin pelastuslaitos

28 28

Pikkarainen Jorma palopäällystöopiskelija Saarela Tuomas palopäällystöopiskelija Salo Outi palopäällystöopiskelija Sam Terence palopäällystöopiskelija Uurasmaa Severi palopäällystöopiskelija Wennberg Iiro paloesimies, Pirkanmaan pelastuslaitos Ylikauppila Jenika palomestari, Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos

Vapaaehtoispalokuntatoiminta Gröndahl Mika puheenjohtaja, Kyrkslätt Brandkårer – Kirkkonummen Palokunnat r.f. Hintikka Jussi yksikönjohtaja, Konneveden PVPK Kanerva Jari yksikönjohtaja, Lahden VPK Lausamo Ville palokunnanpäällikkö, Hyvinkään VPK Massinen Juha yksikönjohtaja, Punkaharjun VPK Pöyhönen Timo teollisuuspalomestari, Stora Enso Imatra TPK Rantamäki Seppo puheenjohtaja, Jyväskylän VPK Suutarinen Tuomas palokunnan 1. varapäällikkö, Siltakylän VPK Takanen Mikko hälytysosaston päällikkö, Laajasalon VPK

Hallinto ja tukipalvelut Haake Niki, suunittelija Kanta-Hämeen pelastuslaitos


HUOMIONOSOITUKSET Erityisansioristi nro:t 18–34 nro 18 Peltola Veli-Pekka teollisuuspalopäällikkö evp. nro 19 Reini Teuvo teollisuuspalopäällikkö evp. nro 21 Santaharju Kauko aluepalomestari evp. nro 22 Vainio Kai puheenjohtaja, Kiukaisten VPK nro 23 Suonpää Juha aluepalopäällikkö, Satakunnan pelastuslaitos

Ansioristi Halme Timo koulutusmestari, Pirkanmaan pelastuslaitos Hurtta Rolf palokunnanpäällikkö evp. Kaarenmaa Riitta vanhempi opettaja, Helsingin pelastuskoulu Keränen Yrjö teollisuuspalopäällikkö, Pankaboard Oy TPK Kumpula Eino palokunnanpäällikkö, Sodankylän VPK Kuokkanen Kalevi veteraaniosaston johtaja, Oulunkylän VPK Leinonen Erkki ryhmänjohtaja, Pankaboard Oy TPK Martiskainen Sampo underwriter, LähiTapiola Mäkinen Ari ylipalomies, Helsingin kaupungin pelastuslaitos Nurminen Kari asemamestari, Helsingin kaupungin pelastuslaitos Oksanen Marko palokunnanpäällikkö, Hinnerjoen VPK

nro 24 Waitinen Matti rehtori, Helsingin pelastuskoulu nro 25 Uusitalo Hannu toimitusjohtaja, Papekon nro 26 Toppinen Matti teollisuuspalo- ja vartiopäällikkö, Stora Enso Oyj Veitsiluodon tehtaat nro 27 Savela Tauno turvallisuuspäällikkö evp.

nro 28 Rahkonen Kai teollisuuspalopäällikkö evp. nro 29 Nurminen Vesa teollisuuspalopäällikkö, Amcor Flexibles Finland Oy nro 31 Kero Perttu teollisuuspalopäällikkö evp. nro 33 Nupponen Heikki vanhempi opettaja evp. nro 34 Lehtonen Jukka palvelusuhdepäällikkö, Pirkanmaan pelastuslaitos

Parikka Mikko teollisuuspalopäällikkö, Stora Enso Oyj Imatran tehtaat Saikanmäki Harri palokunnanpäällikkö, Oulunkylän VPK Salminen Juha palokunnanpäällikkö, Kangasalan VPK Schlobohm Mauno kunniapäällikkö, Savion VPK Stén Tapio palotarkastusinsinööri, Pirkanmaan pelastuslaitos

Lehtinen Jukka ylipalomies, Pirkanmaan pelastuslaitos Leino Tommi palokunnan varapäällikkö, Savion VPK Meskanen Petteri palomies, Pirkanmaan pelastuslaitos Mikkonen Ahti ryhmänjohtaja, Pankaboard Oy TPK Myllylä Tero vanhempi sammutusmies, Mäntän VPK Mäkinen Jari teollisuuspaloesimies, Mayer Turku Oy Niemi Tero teollisuuspalomestari, Mayer Turku Oy Oinonen Asko palomies, Pankaboard Oy TPK Ollikainen Sami vanhempi sammutusmies, Mäntän VPK Pesonen Tarja viestipäällikkö, Pirkanmaan pelastuslaitos Prokki Juhani ylipalomies, Pirkanmaan pelastuslaitos

Ansiomitali Hämäläinen Juha-Pekka palotarkastaja, Keski-Suomen pelastuslaitos Honkaranta Christian yksikönjohtaja, Tammisalon VPK Järvensivu Marko yksikönjohtaja, Kangasalan VPK Kaikkonen Leila palkanlaskija, Pirkanmaan pelastuslaitos Kinnunen Keijo teollisuuspalomestari, Mayer Turku Oy Lehtilä Ismo teollisuuspalomies, Mayer Turku Oy

Erityisansioristi

Puolitaival Markku teollisuuspaloesimies, Mayer Turku Oy Rantanen Oiva teollisuuspalomies, Mayer Turku Oy Rokkonen Esko ryhmänjohtaja, Pankaboard Oy TPK Sainio Marko palokunnanpäällikkö, Kiukaisten VPK Skinnari Juha yksikönjohtaja, Tammisalon VPK Skyttä Harri teollisuuspaloesimies, Mayer Turku Oy Snellman Jukka yksikönjohtaja, Tammisalon VPK Sonné Kimmo yksikönjohtaja, Tammisalon VPK Taavitsainen Mika palokunnan 1. varapäällikkö, Savion VPK Turunen Eero apulaispalopäällikkö, Pankaboard Oy TPK Vihinen Ville yksikönjohtaja, Mäntän VPK Viitanen Tapio aluepalomestari, Keski-Suomen pelastuslaitos Vuorijärvi Juha teollisuuspalomies, Mayer Turku Oy

2929

4 • 2014


Tulityökuulumiset – Deadline lähestyy TULITYÖKOULUTUS sekä katto- ja vedeneristysalan tulityökoulutus yhdistyvät 1.1.2016. Aineiston erittäin laajan muutoksen takia kaikki kurssinjohtajat kutsuttiin täydennyskoulutukseen. Tätä kirjoitettaessa syksyn aikana on koulutettu noin 400 kurssinjohtajaa. Syksylle oli varattu tilaisuuksia niin paljon, että kaikki pystyvät uusimaan koulutusoikeutensa, mutta osa on jouduttu perumaan. Jäljellä on vielä toistakymmentä koulutustilaisuutta, mutta jo nyt voidaan sanoa, että kurssinjohtajien määrä tulee supistumaan huomattavasti vuoden vaihteessa. Tämä tulee tarkoittamaan suurempia koulutusmääriä mukana oleville kouluttajille. Uusi aineisto ja koulutus on otettu erittäin hyvin vastaan. Tilaisuuksissa kerätyn palautteen mukaan koulutuksen hyöty oman työn kannalta, kurssi uusien ajatusten ja ideoiden tuojana sekä itse aineistoa ovat saaneet noin 3,5 arvosanan. (1-4 asteikolla)

IV kurssinjohtajapäivät Järjestyksessään neljännet kurssinjohtajapäivät järjestetään Tampereella. Suurta

30 30

suosiota keränneen täydennyskoulutuksen kohteina on Torni-hotelli ja Satakunnan Lennosto. Ohjelma suunnittelu menee syksyn kiireiden takia väkisin ensi vuoden puolelle, mutta merkkaa kalenteriisi 26.– 27.5.2016.

Uusi kirja tulityöriskien hallintaan Suomen Palopäällystöliitto on julkaissut uuden Tulityöriskien hallinta käytännössä -oppikirjan. Kirja on laadittu ensisijaisesti tulityökursseja pitäville kouluttajille, mutta myös muille tulityöturvallisuudesta vastaaville ja sen kehittämisestä kiinnostuneille. Kirjan julkistamistilaisuus pidettiin 20.10.2015 Laurea-ammattikorkeakoululla, Espoon Leppävaarassa. Kirjan toimittaja ja yksi kirjoittajista, Palopäällystöliiton koulutuspäällikkö Petri Lindh, halusi huomioida vanhan opinahjonsa ja luovuttaa pari oppikirjaa tulevien turvallisuusalan opiskelijoiden käyttöön. Laureasta kirjat vastaanottivat lehtori Reijo Lähde, turvallisuuspäällikkö Tiina Ranta ja informaatikko

Minna Marjamaa. Kirja luo edellytykset tulityöturvallisuuden edistämiseen ja tarjoaa syventävää tietoa tulityöriskien hallintaan erilaisissa toimintaympäristöissä. Kirjan kirjoittamiseen osallistui Lindhin lisäksi 22 oman alansa asiantuntijaa. Kirja sisältää asiantuntijoiden kuvauksia erilaisista tulityöympäristöistä, ohjeita tulityöriskien hallintaan ja käytännönläheisiä muistilistoja, malleja ja vinkkejä, joiden avulla jokainen ammattilainen voi vaikuttaa tulityöriskeihin omassa toimintaympäristössään. Kirjan näkökulma on käytännönläheinen. Sen johtoajatuksena on, että tulitöiden turvallinen toteuttaminen ei kuitenkaan vaadi poikkeuksellisia tietoja tai taitoja, vaan turvallisuus on kiinni ennen kaikkea asenteesta. Kirjan voi tilata Palopäällystöliiton verkkokaupasta ja sen hinta on 42 €. Kirjassa on 132 sivua. Lisätiedot: Petri Lindh, 040 520 6195, petri.lindh@sppl.fi


LIITTOHALLITUKSEN KOKOUKSET LIITTOHALLITUS 4/15 Vuoden 2015 neljäs kokous pidettiin 11.9. Kirkkonummen Långvikissä, ja kokoukseen osallistui 1 + 6 + 1 + 2 henkilöä. KOKOUSMUODOLLISUUKSIEN jälkeen vahvistettiin 17 jäsenkandidaatin jäsenyys. Tämän jälkeen todettiin liiton muodostuvan 1987 jäsenestä sekä 10 kannattajajäsenestä. Lisäksi myönnettiin 13 Erityisansioristiä, 17 Ansioristiä ja 35 Ansiomitalia. Vahvistettiin seuraavat lausunnot - Rakennustieto Oy:lle ”Turvallisen asumisen korttiluonnos” - sisäministeriölle ”Fyysisen toimintakyvyn arviointi” - työ- ja elinkeinoministeriölle ”Hankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietintö” - ympäristöministeriölle ”Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi ympäristösuojelulain muuttamisesta”

LIITTOHALLITUS 5/15 Vuoden 2015 viides kokous pidettiin 2.11. liiton toimistolla sekä Skype-yhteydellä, ja kokoukseen osallistui 1 + 6 + 1 +1 henkilöä. KOKOUSMUODOLLISUUKSIEN jälkeen vahvistettiin 20 jäsenkandidaatin jäsenyys. Tämän jälkeen todettiin liiton muodostuvan 1998 jäsenestä sekä 10 kannattajajäsenestä. Lisäksi myönnettiin yksi Erityisansioristi, kolme Ansioristiä sekä seitsemän Ansiomitalia. Todettiin Suomen Standardoimisliiton lausuntopyyntö ”prEN 16925 Fixed firefighting systems. Automatic residential sprinkler systems. Design, installation and maintenance” sekä todettiin, että Palopäällystöliitolla ei ole lausuttavaa työ- ja elinkeinoministeriön lausuntopyyntöön ”Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi räjähdysvaarallisissa tiloissa käytettäväksi tarkoitettujen laitteiden ja suojausjärjestelmien vaatimustenmukaisuudesta”. Täydennettiin liiton Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikuntaa työympäristö asiantuntija Kaija Ojanperällä sekä nimettiin liiton yhteyshenkilöksi Veera Heinosen tilalle koulutuspäällikkö Camilla Volanen. Hänet nimettiin myös toimikunnan sihteeriksi. Nimettiin Palokuntien SM-kilpailulautakuntaan toimikaudeksi 2016–2018 puheenjohtajaksi Jarmo Haapanen sekä jäseniksi Ismo Huttu, Marko Konttinen, Kalle Seppänen ja Tommi Virtanen. Kutsuttiin lisäksi Juha Tiitinen kilpailulautakunnan erilliseksi asiantuntijaksi. Ensi kevään Palokuntien SM-kilpailun järjestelytoimikuntaan nimettiin Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen esityksen mukaisesti

- sisäminiteriölle ”Sisäisen turvallisuuden rahaston kansalliseksi toimeenpano-ohjelmaksi EU-ohjelmakaudelle 2014–2020” - RTT:lle ”prSFS 5991rev:2015 Katto- ja vedeneristystöiden tulitöiden paloturvallisuus” Nimettiin Pelastuslaitosten sivutoimisen ja vapaaehtoisen henkilöstön koulutuksen kehittäminen -työryhmään Vapaaehtoispalokuntatoiminta-jaoston puheenjohtaja Ilkka Horelli sekä Pelastusyksikön ensitoimenpiteitä täydentävät sammutusmenetelmät -hankeen ohjausryhmään liiton koulutuspäällikkö Pasi Uurasmaa. Vaihdettiin Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikuntaan erikoissuunnittelija Riitta Koivulan tilalle kehittämispäällikkö Satu Pajala. Nimettiin pelastusjohtaja Pekka Tähtinen IV Sopimuspalopäällikköseminaarin johtajaksi. Päätettiin kutsua vuoden 2015 syysliittokokous koolle tiistaiksi 8.12.2015 klo 11.30 Unioninkadun juhlahuoneistoille, osoite Unioninkatu 33, Helsinki.. Lisätiedot: Ari Keijonen, 040 588 4112

seuraavat henkilöt: puheenjohtajaksi pelastuspäällikkö Jyrki Landstedt sekä jäseniksi palopäällikkö Sami Kanerva (kilpailujen projektipäällikkö), palopäällikkö Yrjö Jalava (tietokilpailu), palomestari Tommi Leppioja (taitokilpailu), palopäällikkö Jarkko Selin (kalustokilpailu), apulaispalopäällikkö Jukka Valve (tulospalvelu), palvelupäällikkö Mikko Ilmonen (tukitoiminnot), tilannekeskuspäällikkö Ilkka Heinonen (tukipalvelut), palotarkastaja Katja Luoma (kilpailutoimisto), tiedottaja Johanna Kauranen (tiedottaminen) ja neuvottelukunnan puheenjohtaja Arto Taskinen (sopimuspalokunnat). Todettiin kilpailulautakunnan nimeämä edustaja eli Juha Tiitinen. Sääntöjen mukaisesti valmisteltiin syysliittokokouksen käsiteltäväksi toimintasuunnitelma 2016, jäsenmaksut ja talousarvioluonnos 2016 sekä todettiin erovuoroiset liittohallituksen jäsenet. Päätettiin järjestää tulevan vuoden alussa kehittämisseminaari, jonne kutsutaan liittohallituksen jäsenten lisäksi jaostojen johtokuntien varsinaiset jäsenet (tai varajäsen varsinaisen jäsenen ollessa estynyt) ja liiton toimiston henkilökuntaa. Päätettiin toteuttaa keskustelutilaisuus ”Palokuntien rooli ja merkitys Suomessa – aatteen paloa ja puurtamista” 12.7.2016 SuomiAreenalla Porissa ja valtuutettiin liiton toimisto jatkamaan tapahtumavalmisteluja. Keskusteltiin Pelastusopiston kaavaileman toisen vesisukelluskurssin peruuttamisesta sekä siitä, miten se vaikuttaa pelastuslaitosten vesisukellusvalmiuteen. Mikäli kurssivaje aiheuttaa ongelmia valmiuksissa, liitto varautuu siihen, että se tarvittaessa pyrkii vaikuttamaan ensi vuoden järjestettävien kurssien määrään lausunnollaan. Lisätiedot: Ari Keijonen, 040 588 4112 31


TOIMISTON KUULUMISIA

Veera Heinonen vaihtaa työpaikkaa, tilalle Camilla Volanen LIITON koulutuspäällikkö Veera Heinonen siirtyy vuodenvaihteessa uusien haasteiden pariin Finrailin turvallisuusasiantuntijaksi. Lomalle ja sitä myötä pois Veera jää jo joulukuun alussa. Veeran seuraajaksi on valittu Camilla Volanen, joka on ollut aiemmin Palopäällystöliitossa harjoittelussa keväällä 2014. Camilla siirtyy liittoon Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen palotarkastajan tehtävästä. Seuraavassa jäsenlehdessä on tarkempi esittely Camillasta. Onnea Veeralle uusiin haasteisiin ja Camillalle tervetuloa töihin Palopäällystöliittoon!

Opetusalan turvallisuusfoorumin suunnittelua liiton toimistolla OPETUSALAN turvallisuusfoorumia suunniteltiin liiton toimistolla 23.10.2015. Ensi vuoden foorumi järjestetään perinteisesti Helsinki–Tukholma–Helsinki-risteilynä 27.−29.4.2016 Silja Serenadella. Turvallisuusfoorumin tarkoituksena on osaltaan ylläpitää keskustelua opetusalan turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä ja näin edistää turvallisuuskulttuuria sekä antaa käytännönläheisiä malleja sen kehittämiseksi. Foorumi on lisäksi erinomainen verkostoitumistilaisuus opetusalan turvallisuudesta kiinnostuneille.

Tarkista tietosi jäsenrekisteristä! PALOPÄÄLLYSTÖLIITON jäsenrekisteristeristä jäsenet voivat itse katsella ja muuttaa omia tietojaan. Rekisterin avulla liitto pystyy entistä paremmin hoitamaan jäsenpalvelujaan. Käy siis tarkistamassa, ovatko tietosi oikein! Ohjeet tunnusten tilaamiseen ja jäsentietojen muuttamiseen löydät liiton verkkosivuilta kohdasta Liitto → Jäsenpalvelut → Jäsenrekisteri (www.sppl.fi/ liitto/jasenpalvelut/jasenrekisteri). Jos tiedoistasi puuttuu sähköpostiosoite, voit ilmoittaa sen meille puhelimitse 0440 344 112 tai sähköpostitse toimisto@sppl.fi.

Joulun aukioloajat Toimisto on auki joulun ja uuden vuoden ajan normaalisti. Jouluaaton aattona 23.12. palvelemme 15.00 saakka, samoin uudenvuoden aattona 31.12.2015.

Rauhallista joulua ja turvallista uutta vuotta!

Palopäällystökalenteri 2016 TÄMÄN lehden mukana Sinulle on toimitettu Palopäällystökalenteri 2016. Kalenteri on viime vuoden tapaan pöytäkalenteri, ja siihen on yhdistetty pelastusalan tärkeimmät yhteystiedot sekä vuoden tärkeimmät tapahtumat. Kalenteriin on tilattavissa nahka(jäljitelmä)kannet, ja ne on mahdollista saada omalla nimipainatuksella. Kansien hinta ilman painatusta on 8,95 € ja nimipainatuksella 27,30 €. Tilaukset sppl.fi/verkkokauppa. 32


TOIMISTON KUULUMISIA

Lahja-aika on käsillä VIELÄKÖ pelastuslaitoksesi tai palokuntasi on ilman joulun liikelahjaideaa? Palopäällystöliitto tarjoaa hyödyllisiä, ajankohtaisia ja alamme imagon mukaisia lahjaideoita:

R

Jäljet näkyivät portilla

Rainer Alho on kirjoittanut uraltaan mielenkiintoiset muistelmat, jotka käsittävät välähdyksiä alalta yli puolen vuosisadan ajalta. Alho toimi Helsingin kaupungin palopäällikkönä vuosina 1971–1991 ja pelastuskomentajana vuosina 1991–1997. Kirja nyt joululahjahintaan 20,00 € (norm. 26,15 €)!

Pidetään kiinni etiketistä

Kirjan on kirjoittanut Pelastusopiston rehtori Mervi Parviainen. Kirja on suunnattu kaikille pelastusalalla toimiville ja muille aiheesta kiinnostuneille. Teos vastaa moniin etikettisääntöjä koskeviin kysymyksiin. Kirjan hinta 42,50 €.

Rainer Alho Helsingin kaupungin palopäällikkö 1971 - 1991 ja pelastuskomentaja 1991 - 1997

ainer Alho on virkakaudellaan ollut turvallisuusalan vaikuttaja sekä kotimaassa että kansainvälisellä tasolla. Yli neljännesvuosisadan kestäneen varsinaisen elämäntyönsä hän teki Helsingin kaupungin palopäällikkönä ja pelastuskomentajana. Tätä ennen hän oli palvellut palokunnassaan palomiehenä ja sairaankuljettajana ja valmistunut työn ohessa opiskellen lakimieheksi. Hänet valittiin 30-vuotiaana Valtion palokoulun ja sen jälkeen Valtion palo-opiston johtajaksi. Tästä virasta Rainer Alho siirtyi pääkaupungin palolaitoksen johtoon kaupunginvaltuuston valittua hänet Helsingin kaupungin palopäälliköksi. Yksimielinen vaali antoi uudelle palopäällikölle vankan pohjan ryhtyä kehittämään Suomen vanhinta ja suurinta ammattipalokuntaa. Alho toimi alan keskeisissä järjestöissä, komiteoissa ja työryhmissä puheenjohtajana, jäsenenä tai sihteerinä. Hän osallistui aktiivisesti alan kansainväliseen yhteistyöhön ja toimi muun muassa palo- ja pelastustoimen kansainvälisen kattojärjestön CTIF:n varapuheenjohtajana. Virkakaudellaan Alho oli tuottelias ja monipuolinen kirjoittaja. Hänen alun toistakymmentä julkaisuaan käsittelivät alan johtamista ja suunnittelua sekä taktisia, teknisiä ja operatiivisia kysymyksiä. Alhon kolme palo- ja pelastuslainsäädännön oppikirjaa olivat vuosikymmenien ajan alan hallinnon ja operatiivisen suunnittelun perusteoksia. Pitkän tauon jälkeen Alho on eläkepäivinään tarttunut kynään ja kirjoittanut uraltaan mielenkiintoiset muistelmat, jotka käsittävät välähdyksiä alalta yli puolen vuosisadan ajalta.

R AINER

ALHO

JÄLJET NÄKYIVÄT

PORTILLA

PÄÄKAUPUNGIN PELASTUSKOMENTAJAN MUISTELMAT

S u o m e n Pa l o p ä ä l ly s t ö l i i t t o

Tutustu myös muihin tuotteisiimme sekä tee tilaukset sppl.fi/verkkokauppa!

Yhteistyötä Syrawisen kanssa PALOPÄÄLLYSTÖLIITTO on aloittanut yhteistyön Syrawisen kanssa, joka on parhaillaan kehittämässä uutta turvallisuuskas-

vatuspeliä. Syrawisen Jussi Rautio, Markus Syrjänen ja Petri Paakkari vierailivat liiton toimistolla 24.11.2015. Uusi peli tulee olemaan

esillä Palopäällystöliiton osastolla Educa-messuilla 29.−30.1.2016. Lisäksi peliä tullaan esittelemään Opetusalan turvallisuusfoorumissa.

33


Tervehdimme palopäällystöä Hyvinkään seutu Kaide ja Aitatyö Kankaretie 5 05460 HYVINKÄÄ 040 901 0090

Pienkuljetus Oy Kultasaarentie 16, 05950 Hyvinkää Puh: 019 462036

Hyvinkään Keittiökalustetukku Oy

www.suomenterastekniikka.fi

Lohjan seutu

Sammatin Maanrakennus Oy Koivuranta 14, 09220 Sammatti Puh: 019 356610

Lohjan Jätekuljetus Ky E Harpala

Purkutöitä

Ravitie 8, 08700 Lohja puh. 0400-400229

Erikoiskiinteistöhuolto EKH Oy 040-540 57 37

Hautaustoimisto Ungern Ky

T:mi Petteri Åström Soltintie 14 08680 LOHJA Puh:040-5893995

Hammastekninen laboratorio Nurmi & Tamminen

Laurinkatu 20, 08100 Lohja Puh: (019) 325 515 Gsm: 0400-486 578

Kaivuuliike Veljekset Stigell Ay Yli-Paila 153, 08700 Lohja p. 0400-471 343

Karjalohjan putkiasennus Ky Puh: 041 4419102

Nurmijärven seutu

34

Isännöinti KkK Oy

Kauko Kajolinna Ky

Viirintie 8, 01800 Klaukkala Puh. (09) 586 4731

Siippoontie 363 0194 Palojoki 09 250 3 587

LVI-toimisto Haapalainen Oy Järvihaantie 4, 01800 Klaukkala Puhelin: 09 879 4 599

www.uudenmaanleipa.fi

Puusepänliike Veijo Packalén Oy

VARATTU

Rakennus-Jaranto Oy Paunintie 176, 01830 Lepsämä Gsm. 040 535 3 150

Hyvää joulua


Tervehdimme palopäällystöä Porin seutu Porin seudulta palopäällystöä tervehtivät:

Eteläranta 2 P: 02 6305400 www.teham.fi

Ilmari Mäkinen Oy Niemen Talkkuna Ky Kahvila-Lounasravintola Mailena Laite- ja Sammutinhuolto Salli Ky Krannintie 1, 29600 Noormarkku puh:050 533 5728

Panelian Terästyö Oy Öljysäiliöhuolto Ojala Veli-Matti

Oy Program-Production Ltd

Asteka Oy

Rautatienpuistokatu 6, 28130 Pori puh. 02 633 7959

Raumantien Motelli Oy

Kuljetusliike Matti S. Tuominen Ky

Tuorsniementie 584, 28580 Pori Puh. 02 647 5620

Pori Kari Tuominen Puh: 0400 511 599 mst@hotmail.com

Kielokatu 108, 28120 Pori Puh: 02-6313900

YM. KIVIALAN TYÖT SUORAAN KIVIVEISTÄMÖLTÄ KYLÄSAARESTA

AK-KIVI

Porin VK-Lämpö Oy

Laviantie 1404, 29600 Noormarkku Puh: 040-5433450

HAUTAKIVET

www.sahko-pori.fi

Kiviveistämöntie 39, 28760 Pori puh. 02-6486075 www.ak-kivi.fi

SATAKUNTA Vianor QR code generated on http://qrcode.littleidiot.be

Karjalankatu 15, 28130 Pori Puhelin: 010 401 3240

QR code generated on http://qrcode.littleidiot.be

PVO – LÄMPÖVOIMA OY

Porin Satacom Oy Antinkatu 25, 28100 Pori Puh: 02 – 630 6100 www.satacom.fi

Köyliön Fysioterapia Oy

www.kirmola.com

Köyliön toimipiste p: 040 – 594 7206 Säkylän toimipiste p: 045 - 35 21 388 www.koylionfysioterapia.fi

35


Tervehdimme palopäällystöä Vihti - Karkkila - Nummela seutu

Parhaita työympäristöjä vuodesta 1945 Kuljetusliike Matti Halén Oy

Kuljetus Arto Korpela Oy

Ruustinnantie 2, 03400 Vihti puh: 040-7715143

Junnolantie 25, 03250 Ojakkala Puh 0400 472 825

Trailer Metalli Oy

”VARATTU”

Nummela

Kuljetusliike Henell Ay Kartanontie 11, 03400 Vihti Gsm: 040-5306458

SEW Industrial Gears Oy

Nummelan Sähkötyö Oy Venlantie 20, 03100 Nummela puh: 040 547 7465

Vihti Ski Center Jussinrinne 1, 03250 Ojakkala Puh: 09-225 2550 www.vihtiski.fi

Santasalonkatu 6, 03620 Karkkila puh: 0201 589 300 Tili- Ja konsulttitoimisto Matti Sillantaka Ky Tervasuontie 3, 03100 Nummela Puh:09 2226030

Iisalmen seutu P: 040-504 3541

Iisalmen Autoala Oy

Tapio Leinonen Oy Kivimäentie 384 74160 Iisalmi Puh: (017) 718 335

Konehuolto Tikkaset Oy

Imatran seutu Koskenparras 10, 55100 IMATRA puh. 05 688 200

Sukkulakatu 6 B, 55120 Imatra puh. 010 836 1000 36


Tervehdimme palopäällystöä Imatran seutu Kuljetusliike O Valkonen Oy

Imatran Pelti- Ja Rautaliike Oy

Käenkatu 6, 55120 IMATRA Puh. (05) 4725 836 www.ovalkonen.fi

VP-Huolto Oy

Sulattimonkatu, 55800 Imatra Hermanni

Puhelin:05 4321320

Anssinkatu 2, 55100 Imatra Puh:05-4729115

www.norppis.com

Mikkelin seutu Mikkelin seudulta palopäällystöä tervehtivät: Rakennusyhtymä Risto Takkinen ky Rakennusliike Kari Haapiainen Oy

Katajakankaan puutarha Polarlens Ky www.ristiinanporakaivo.com

TAKSIN TILAUSNUMERO

0600 300 55 Tilauksen hinta 1,17 e/puh.+0,68 e/min. + pvm tai mpm.

zetanova.fi HK-Energia Oy Kuhankeittäjänkatu 20, 50190 Mikkeli puh. 050 596 0600 Bioenergiaa, puuta ja turvetta

Kangasniemen Kiinteistönvälitys ja Isännöintipalvelu LKV Oy Keskustie 4 51200 Kangasniemi 020-763944

www.uusikuu.fi Mäntyharju www.mantyharju.fi

Hovintie 224, 52100 ANTTOLA, puhelin 020 757 5200 www.anttolanhovi.fi myyntipalvelu@anttolanhovi.fi

Savonlinnan seutu

Hyvää joulua Arkkitehtuuritoimisto Valjus Oy Tulliportinkatu 1 57100 Savonlinna Puh. 015-534 343

Honkasen Korjaamo Teollisuustie, Punkaharju Puh: 015 441320

Sulkava Päivystysnumero: 0500-675 118

Linja-autoliike S. Kosonen Oy Kerimäentie 4, 58200 Kerimäki Puh. 015 541 146

Kuljetusliike Myllys Ky

Motelli- Ravintola Muikkukukko

Asematie 4, 58910 RANTASALMI AS Puh: 015 388 2975

Alanteentie 40, 58700 SULKAVA Puh: 015-471651

Kiinteistöhuolto Pajari

www.esmarin.fi

Savonlinnan Metalli Ky Juha.parkkinen@gym42.com

Tuottajantie 3, 572 30 Savonlinna Puh: 015-557 565

37


Tervehdimme palopäällystöä Tampereen seutu Etelän Talotarha Oy www.lentokoulu.com p:0400979029

www.mansentimpurit.fi

Laatukattila Oy

Kuljetusliike Risto Niemi Ky

Vihiojantie 10, 33800 Tampere puh. 03 2141 411 www.laka.fi

-Ammattitaitoista puunkorjuutaMetsä-Haliseva Ky Rämsööntie 1142 37350 Rämsöö P. 03-373 8846

Toiminta-alueena Tampere ja lähiympäristö puh:0400-889 078

Länsiportti

A R K K I T E H T I T O I M I S T O

T Ä H T I - S E T

O Y

www.nomet.fi GSPublisherEngine 496.0.25.100

Possijärvenkatu 1 33 400 TAMPERE puh 010 - 832 8000 arkkitehtuuria@arsatek.fi www.arsatek.fi

Sarankulmankatu 14, 33900 Tampere Puh:0201 616 200

www.metsaboard.com

Kuokkamaantie 4 A, 33100 Tampere Puhelin: (03) 2680 111

Porvoon seutu

38


Tervehdimme palopäällystöä Porvoon seutu

Henkilökuljetus Sopari Oy

E-S Tuomikoski Oy

Hiidenheitontie 18, 06650 Porvoo Puh: 040 8346867

Porvoo 0400- 999 334 040- 566 0157

Jokilaaksojen seutu Jokilaaksojen seudulta palopäällystöä tervehtivät: Tilaviljasekoitus OsKa Oy Töllin Metallipalvelu Pohjanmaan Akku Oy Maansiirto ja Kuljetus J. Vaaramaa Oy Nivalan Pienkone ja Rauta Ky RS-Palvelut Ylikoski Ryhmökoti Kestintupa Ky Pohjanmaan Autopörssi Oy Kotirannan Vihannesjaloste Oy Ykköskorjaamo Ky Jätehuolto Markku Haikola Nivalan jätehuolto Kalevi Mehtälä Nivalan Peltityö M. Haikara Jalkojenhoitola Anneli Pirnes Poltinhuolto Hannu Asunmaa Pohjanmaan ICT-palvelu Oy Pohjanmaan Autohuolto Oy Kalliontie 35, 85500 NIVALA Puh. 044 0550 979 Pienkonehuolto Jyrki Jussila www.ict-palvelu.fi Eskolan Korjaamo HoivaSaari

Uusi turvakilpikuvasto on ilmestynyt! Tilaa tai tutustu osoitteessa turvakilvet.fi

Suomen Turvakilvet Oy Savenvalajantie 2 | 85500 Nivala Puh. 08-442 131 | Fax 08-443 061 myynti@turvakilvet.fi | turvakilvet.fi

39


Tervehdimme palopäällystöä Jokilaaksojen seutu Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivottaa Autokotila Oy

• • •

Rakennusten ja LVI-tekniikan kuntoarviot ja -tutkimukset Sisäilmatutkimukset LVI-suunnittelu ja Valvonnat www.widetek.fi

Monimerkkikorjaamo kaikille merkeille Aution Auto Ratakatu 18 84100 Ylivieska Puh. (08) 420 441 www.autionauto.fi

SOLAR KAIHDIN KY Lankilantie 46, 85100 Kalajoki www.solar.fi 40

Siikalatva www.siikalatva.fi


Tervehdimme palopäällystöä Jokilaaksojen seutu Jämsähkö - Juha Jämsä t:mi Pihlajatie 12, 84100 Ylivieska puh. 0400 860 679

Kukkasidontapalvelu Willi Pioni Järvikyläntie 547, Nivala p. 050 5313634

www.ylivieskantaksi.fi

www.tppkokko.fi

Tilitoimisto Kari Allonen Ky

Eka-Sorvaus Oy

Toritie 16, 85500 Nivala Puh: 08-443 241

Sepäntie 1, 85500 Nivala P: 08 442048

Raahen Motocafe Oy Ouluntie 43, 2120 Raahe Puh. 020 741 7190

Vihannin Vesi Oy Asematie 2, 86400 VIHANTI puhelin (08) 280 4300 (vaihde)

Vieskan Automaalaus Oy Korjaamontie 27 84100 Ylivieska Gsm: 050 3594149

 

  

www.paloranta.fi

  

REISJÄRVEN KUNTA Reisjärventie 8, 85900 Reisjärvi Puh. 040 3008 111

www.reisjarvi.fi

Raahen kaupunki www.raahe.fi

Toritie 85500 Nivala Puh. (08) 449 5400 Avoinna: Arkisin 7-21 Lauantaisin 7-18 Sunnuntaisin 12-18

Merijärven kunta Merijärvi - hyvä paikka elää www.merijarvi.fi

41


Tervehdimme palopäällystöä Jyväskylän seutu Jyväskylän seudulta palopäällystöä tervehtivät: Pitkäkadun Kukkatalo Ky Arkkitehtitoimisto Pertti Nousiainen Oy PM-Sähkö Oy Jyväskylän Kone-Sähkö ky Keski-Suomen PT-Putkitus Autonosturipalvelu Keijo Leppänen Ky PR-Reunahiomo Ay Tiliterä Ky Hankasalmen Ässä-Eriste Ky Auria Yrityslaskenta

Teräskaksikko Oy Punasillantie 34 40950 Muurame Puh. 0400 468 923

LVI-INSINÖÖRITOIMISTO ATAKON OY Yliopistonkadun Kukka ja Hautaustoimisto Ky puhelin 014 - 612 404 päivystys 0400 - 640 231 Yliopistonkatu 42 40100 Jyväskylä www.kukkajahautaustoimisto.fi kari.takanen@kukkajahautaustoimisto.fi

Asekatu 3 A 40100 Jyväskylä puh. 010 219 1850 www.atakon.fi

Laukaan seurakunta

Uuraisten kunta www.uurainen.fi www.keskisuomi.fi

www.wilhelmiinankonditoria.fi Jyväskylä – Äänekoski - Kuokkala

42


Tervehdimme palopäällystöä Jyväskylän seutu Maajukka Oy

Jyväskylän Automaalarit Oy

Puikkarinkatu 2 A 1, 40250 Jyväskylä

Palokankaantie 9, 40320 Jyväskylä Puh: 014 283990

Puhelin 0106177100

Keski-Suomen Konehuolto Oy Niittykuja 1, 40270 Palokka puh. 0400-605282

”VARATTU” www.fanttiset.com

www.jklkoti.fi

Oulun seutu

”VARATTU”

Fin Door Oy Lieksentie 11, 91100 Ii puh. 0208 384 530, fax. 08-817 3157 s-posti: findoor@findoor.fi

Ii

Junnon Sora ja Kuljetus Oy Kuljetusliike Backman Ky

Luontotie 14, 91980 Lumijoki Puh/Fax: 08- 387 349 www.junnonsora.fi

LVI-Dahl Oy Oritkarintie 7, 90400 Oulu Puh. (08) 562 3700, Fax (08) 562 3720

43


Tervehdimme palopäällystöä Oulun seutu

Itä-Lapin seutu Metsä-Mursu Oy peltoniemenkoneoy.fi

Itä-Lapin Siivoustyö Oy

Harjutie 1, 97900 Posio Gsm. 0400 126 574

Kemijärvi Puh: 010 401 3840

Kuusamon seutu

44

Kone-Virta Ky Sauherrantie 12, 98800 Savukoski Puh: (016) 841 241


Tervehdimme palopäällystöä Kuusamon seutu

Kuusamo

KOILLISMAAN SÄHKÖPALVELU KY Sähköurakointi ja sähkösuunnittelu, Valoa Koillismaalle jo yli 20V! Rahtimiehentie 48, Kuusamo

Juha Lehtoaho p.0400 384701

Kylpytynnyri vuokraus , Auto- ja mainosteippaukset Valomainokset www.forestmetalkuusamo.fi

UUTTA RUKALLA 1 2 3

Rukan kävelykylä valmis FIS-rinne Talvijärven uusi hissi

2

www.koillissanomat.fi

SKI-INN, HIIHTÄJÄN AINOA OIKEA LOMA-ASUNTO RUKALLA JA PYHÄLLÄ! VARAUKSET TEET KÄTEVIMMIN OSOITTEESSA WWW.SKI-INN.FI

1 3

P.S. - TERVETULOA PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVILLE 14.-16.4.2011

Jätehuolto Ari Haataja Ay

Kuusamo Car Service & Tyres KKP-Tuotanto Oy

Autokorjaamo Rasepi Oy

Ouluntie 42, 93600 KUUSAMO Puh: 040 750 9178

LVI-Kuusamo Oy

Pulkkasen Konepaja

Airotie 4 G 93600 Kuusamo Puh. 08-8514056

Kuoliontie 5 D, 93630 KUOLIOVAARA Puhelin: 08 857110

Sossonniementie 15 b 93600 Kuusamo puh. (08) 852 1578, 0400 284 430

Varisjoen Lohi Oy Koillis-Suomen Lohi Oy

Pohjois-Lapin seutu

IVALO La Cotra oy Kiittää pyyteettömästä työstä

45


Tervehdimme palopäällystöä Pohjois-Lapin seutu Autokorjaamo Leino Oy

Ylä-Lapin Lvi Oy v

Sodankylän Apteekki

Inarin Vuokra-asunnot Oy Piiskuntie 2, 99800 Ivalo gsm. 040 188 7 111

Yhdystie 8, 99800 Ivalo Puh 016-662 800 www.yla-lapinlvi.fi

Inarin seurakunta

Hallitie 1, 99600 SODANKYLÄ puh. 040 537 8781

Lapin Tunturiliikenne Oy Puh: 0400- 158 809

Käsivarren Kuljetus Oy

Sodankylän seurakunta

Syväjärventie 10 99470 Karesuvanto gsm. 0400169068

Näätämö

Auralan säästö

Tunturi-Lapin seutu Tunturi-Lapin seudulta palopäällystöä tervehtivät: Liikennöinti Onni Palo Oy Kittilän Aluelämpö Oy Konetyö Viuhkola ja Kautto Oy Enontekiön seurakunta Levin Sähkö Oy

www.riekkopuukot.fi

Yrityspalvelu Harju Oy Jokijalantie 22 Kolari Puhelin: 016 – 561500

Kolarin Rakennuspojat Ky

Heikki Brännare Oy

99400 Enontekiö, Suomi Gsm. 0400 394 974

Peltotie 3, 99300 Muonio Puhelin: 016-532574

K.A. Kolström Oy Puthaanrannantie 6 99300 Muonio Kalle 0400-290803

Kodinkonehuolto Pekka Paksuniemi Gsm 0400 713 157

Hetan Pesutupa

Tunturi-Lapin Laskenta

Kittilän Autopeltikorjaamo ja Maalaamo Oy

Kittilän Tilipalvelu Oy

Maansiirto Jorma Vainio Oy

Ruijantie 5 99400 Enontekijö Puh 016 533 211

Valtatie 2-4, 99100 Kittilä P. 0400 104 003

Ryttytie 13, 99100 Kittilä; Puh 040-3509 200 Jarmo Mäkihalvari 0400-215 887

KITTILÄ P.010 3220 630

Rovaniementie 3680, 97470 Alakylä

Levin Mökkivuokraus levinmokit@gmail.com puh 010 281 1192 ma-pe 9.00-15.00

www.lapincurlytalli.fi

46

Muonion apteekki Kosotuskeino 2, 99300 Muonio Puhelin: (016) 532 321

Puhelin: 016 650214

Kittilä

Hinauspalvelu Korteniemi Oy Keminmaa – Pello www.hinauskorteniemi.com


47


! s u u t u U Tulityöriskien hallinta käytännössä Tulityöriskien hallinta käytännössä

Kirja luo edellytykset tulityöturvallisuuden edistämiseen ja tarjoaa syventävää tietoa tulityöriskien hallintaan erilaisissa toimintaympäristöissä. Kirja on laadittu ensisijaisesti kouluttajille, mutta myös muille työturvallisuudesta vastaaville ja sen kehittämisestä kiinnostuneille. Hinta: 42,00 euroa

TULITYÖRISKIEN hallinta käytännössä

Tilaukset: Koulutusta sppl.fi/verkkokauppa Asiantuntijuutta Riskienhallintapalveluja Opetusaineistoja ja julkaisuja sppl.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Palopäällystö 4/15 by Palopäällystö - Issuu