SUOMEN PALOPÄÄLLYSTÖLIITON JÄSENTIEDOTE
sppl.fi
2/2016
ANJALA VEI
JEHUMALJAN
Sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan selvästi lisää turvallisuuskoulutusta
PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 2016 PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVIEN KATSE SUUNTAUTUI TULEVAISUUTEEN
KESÄKIRJOITUS! TÄNÄ vuonna ei tarvinnut elokuulle asti odotella kesän alkamista, todella upeaa keliä on pitänyt koko toukokuun. Huhtikuussa saimme myös nauttia kohtalaisen hienosta kelistä, kun vietimme Palopäällystöpäiviä täällä Turussa. Päivät onnistuivat upeasti, kiitos kaikille paikalla olleille ja nettiseuraajille, teitte päivistä todella hienot! Lähes 400 osallistujaa ja upeat järjestelyt (kiitos toimiston väen) tekivät päivistä todella hienot. Toki maamme hallitus auttoi meitä sisällön osalta, kun julkaisi juuri päivien alla omat teesinsä pelastustoimen tulevaisuudesta: 5 laitosta. Keräsimme osallistujilta palautetta päivistä, ja myös sen mukaan oltiin erittäin tyytyväisiä, joten edellä oleva hypetys ei ole vain omaa näkemystäni. Jäävihän minä olen, kun paikallisten, likaisten ja mustavalkoisten lasieni läpi asiaa katson. Tästä on kuitenkin erinomaisen hyvä jatkaa päivien kehittämistä, ja ensi vuonnahan kokoonnutaan Helsingissä ja oikein juhlavuoden merkeissä. Haaste on heitetty, Simo, laitahan paremmaksi! Alkukesän varmoja merkkejä on Jehu-kilpailut. Tänä vuonna järjestelyistä vastasi Vänskän Pekan laitos ja kisat pidettiin Vantaalla. Kiitokset Pekalle joukkoineen hienoista järjestelyistä ja upeista kisoista! Kokemuksesta tiedän, miten paljon työtä, aikaa ja vaivaa kisan järjestäminen vaatii, mutta myös sen, että järjestäminen on organisaatiolle palkitsevaa. Onnittelut kaikille osallistujille ja erityisesti onnittelut teille, jotka kisassa menestyitte! Pääkirjoituksessa ei voi välttyä ottamasta kantaa tai esittää näkemystä maakuntauudistukseen. Aihe tullee olemaan pääkirjoituksissa mukana vielä muutaman vuoden. Oma työni kun pyörii enemmän tai vähemmän sen ympärillä. Olin jo pitkään – muiden mukana – odotellut tuota linjausta, joten hyvä että se saatiin. Mutta tässä uudistuksessa tuntuu, että jokaista ”selkeää linjausta ja päätöstä” seuraa vaihe, jossa selitellään ja tulkitaan. Linjaus viidestä laitoksesta yllätti, mutta alkuihmetyksen jälkeen se tuntui jotenkin loogiselta. Loogiselta siksi, että asiassa on edetty
ensihoito kärkenä. Nyt kun tuosta julkistamisesta on kulunut reilu kuukausi, puheet ovat hieman ehkä ”pehmentyneet”. (Kirjoitan tätä 25.5.2016 ja voi olla, että tilanteet ja tulkinnat ehtivät ennen lehden ilmestymistä vielä muuttua; selittelen tarvittaessa lisää seuraavassa kirjoituksessa.) En ole lainkaan varma, syntyykö laitoksia lopulta 5 vai 18! Lisäksi on vielä pääkaupunkiseudun erillisratkaisu, joka tarkoittanee, että siellä on joko yksi tai neljä laitosta. Se mitä tuo viisi tarkoittaa, selvinnee ”varmasti” vasta, kun maakuntalaki ja pelastustoimen järjestämislaki julkaistaan. Niitä odotetaan joko ennen kesää tai huonommassa tapauksessa vasta lomien jälkeen, saas nähdä. Ainakaan meillä paikallinen valmistelu ei etene kunnolla ennen kuin lait ovat tiedossa ja lisäksi riittävän suuri enemmistö uskoo, että ne siinä muodossa myös lopullisesti toteutuvat. Ministeriön hanke sen sijaan etenee, ja kesäkuun alussa on tarkoitus polkaista käyntiin 14 työryhmää ja parhaillaan käydään valmistelua siitä, ketä työryhmissä istuu. Tavoitteena on, että ryhmistä ei tulisi liian isoja, jotta ne oikeasti olisivat työryhmiä, ei keskustelufoorumeja. Palopäällystöliitolta on pyydetty esitystä edustajasta osahankkeen 4: Henkilöstö, talous, tietojärjestelmät, työhyvinvointi. Toki täytyy muistaa, että suuri osa työryhmien jäsenistä tulee pelastuslaitoksista ja on myös Palopäällystöliiton jäseniä, joten liittomme ja sen jaostot saavat halutessaan kyllä suoraa ja välitöntä tietoa valmistelun etenemisestä. Mielenkiintoista on sitten, mitä valmistelua ryhmissä tehdään, jos ”lopullinen” laitosten määrä onkin lähellä nykyistä, esim. 18 ja viisi onkin vain jonkinlainen yhteistoiminta-alue tai -sopimus, vähän niinkun ennen muinoin aluepalopäällikköjärjestelmä. Nyt kuitenkin taas odotellaan – toivottavasti lopullisia – linjauksia ja lakeja, jotta valmistelutöihinkin päästään. Kaikille oikein hyvää ja rentouttavaa kesää, syksyllä hyökätään taas uudistuksen tekemisen kimppuun! Jari Sainio puheenjohtaja
3
3
PALOPÄÄLLYSTÖ SUOMEN PALOPÄÄLLYSTÖLIITON JÄSENTIEDOTE 2/2016
3. Pääkirjoitus 5. Toiminnanjohtajan katsaus 6. Palopäällystöpäivät katsoi tulevaisuuteen
– verkostoitumista unohtamatta
15. Liittohallituksen kokoukset 16. Palokuntien SM-kilpailut Vantaalla
16.
PÄÄTOIMITTAJA Jari Sainio
TOIMITUSKUNTA Toiminnanjohtaja Ari Keijonen Koulutusjohtaja Sami Kerman Koulutuspäällikkö Pasi Uurasmaa Koulutuspäällikkö Petri Lindh Koulutuspäällikkö Camilla Volanen Koulutuskoordinaattori Henriikka Majoniemi Myynti- ja jäsensihteeri Pirita Ranck
TAITTO Zerren Design Oy
PAINO Suomen Painoagentti Oy, Nurmijärvi 2016, ISSN 1795-3812
19. Maanalaiset liikenneratkaisut vaativat
turvallisuusjärjestelmien lisäksi harjoittelua
20. Sote-kuulumisia 21. Pelastuslaitoksille koulutetaan sosiaali- ja terveysalan kurssinjohtajia 22. Valmistuvien opettajien turvallisuusosaaminen huolestuttaa 23. Palopäällystöliitto mukana SuomiAreenassa 23. Työturvallisuustyöryhmän toiminta käynnistynyt vauhdilla 23. Ehdota Finnish Security Award -turvallisuuspalkinnon saajaa
ILMOITUKSET Palojulkaisut Oy puhelin 045 114 4178 ilmoitukset@sppl.fi
SUOMEN PALOPÄÄLLYSTÖLIITTO Iso Roobertinkatu 7 A 5, 00120 Helsinki puhelin (09) 2522 9200 toimiston sähköposti: toimisto@sppl.fi sähköpostit: etunimi.sukunimi@sppl.fi www.sppl.fi
24. 24. IV sopimuspalopäällikköseminaarin matkassa 26. Koulutusmateriaalin koostaminen pelastusalan
uhkatilanteisiin työn alla
27. Pelastustoimen naiset kokoontuivat Säätytalolle 28. Tulityökuulumiset 30. Uudet jäsenet 31. Huomionosoitukset 32. Jaostokuulumiset 34. Toimiston kuulumisia 36. Tervehdimme palopäällystöä
TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS
Pelastustoimen uusi strategia viitoittaa tulevaisuutta PELASTUSTOIMEN toukokuun lopussa julkaistu uusi visio on Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi – yhteistyössä. Tähän visioon on myös Palopäällystöliiton helppo yhtyä; se on hyvin linjassa liiton oman, parhaillaan työstettävän vision ja strategisten linjausten kanssa. Valtakunnallisen strategian julkistaminen osui aikataulullisesti hyvin, sillä nyt voimme omassa strategiatyössämme ottaa valtakunnalliset linjaukset paremmin huomioon. Strategiatyön keskeinen haaste on se, kuinka strategia saadaan jalkautettua. Valtakunnallinen strategia tulisikin nähdä siten, mitä itse kunkin oma taustayhteisö voi tehdä sen toteuttamiseksi, mitkä ovat oman yhteisöni vahvuudet strategian toteuttamiseksi, mutta myös siten, mitä oma taustayhteisöni voisi tehdä toisin kuin aiemmin yhteisiin linjauksiin pääsemiseksi. Olisi hyvä, että uusi valtakunnallinen strategia koettaisiin omaksi, yhteisen tekemisen paikaksi. Strategia antaa suunnan, ja jokaisen meistä – yksilöinä ja yhteisöinä – on mietittävä sen ympärille omat keinomme ja omat tapamme toteuttaa sitä. Jotta strategian perusta olisi vankka, tarvitaan yhteistä arvopohjaa. Pelastustoimen arvot hyväksyttiin alamme yhteisenä työnä jo pidemmän aikaa sitten. Itse jäin kaipaamaan strategia-asiakirjasta näitä arvoja; olivatko ne vain unohtuneet työn kuluessa? Toivoisin, että strategian jatkoviestinnässä ja muussa työssä arvot nostettaisiin esille. On iso merkitys, millaisella arvopohjalla olemme mukana tekemässä omaa osuuttamme strategiasta. Uusi strategia painottaa jo visiostaan alkaen yhteistyötä. On hyvä, että pelastustoimea ja päätuotettamme turvallisuutta rakennetaan yhteistyössä eri toimijoiden kesken ja että eri toimijoiden osaaminen ja vahvuudet saadaan kukoistamaan isommissa ja vähän pienemmissäkin kokonaisuuksissa – ja kaikkien työpanosta arvostaen. Palopäällystöliitto haluaa linjaustensa mukaisesti olla nyt ja jatkossa aktiivinen yhteistyön rakentaja ja edistäjä – ja toivottavasti myös haluttu yhteistyökumppani. Palopäällystöliiton yksi keskeinen fokus toiminnassaan on johtaminen ja sen kehittäminen ja johtamisvalmiuksien antaminen jäsenille. Uudessa strategiassa korostuu johtamisen ja sitä kautta työhyvin-
voinnin merkitys. Uskon, että erityisesti tässä asiassa Palopäällystöliitto suuntaa entistä enemmän voimavarojaan viestintään, valmennukseen ja alan yhteisöllisyyden edistämiseen. Toiminta- ja turvallisuusympäristömme muuttuvat voimakkaasti, ja toimintaamme vaikuttavat paitsi jo pidempään tunnistetut ilmiöt myös monenlaiset uudet uhkat ja muutokset. Strategian mukaan pelastustoimi on siviilivalmiuden vahva yhteensovittaja, ja tässä jos missä pelastustoimella on mahdollisuus merkittävästi kehittää toimintaansa ja myös näkyvyyttänsä. Strategia haluaa parantaa myös ihmisten ja yhteiskunnan turvallisuustietoisuutta ja -vastuuta. Tämä edellyttää, että meidän on oltava yhä laajemmalla rintamalla turvallisuusviestijöitä. Erityisesti tässä tavoitteessa on alamme jokaisella yhteisöllä laitettavissa paljon korttaan kekoon.
Kevään ykköstapahtumaksi kokonaisuutena muodostui jälleen Palopäällystöpäivät. Vaikka Palopäällystöpäivät on ensisijaisesti oppimistapahtuma, erityisen iloinen olen siitä, että päivistä on kehkeytynyt haluttu vuorovaikutus- ja kohtaamistapahtuma monella tapaa. Luentojen aikana ja tauoilla paitsi opittiin uutta myös vaihdettiin rakentavasti mielipiteitä ja peilattiin ajatuksia; uskon, että osaamisen ja ymmärtämisen perspektiivit laajentuivat ja syventyivät. Kiitos kaikille Turussa paikan päällä olleille sekä etäosallistujille! Ensi vuonna vietämme liiton 85-vuotisjuhlia ja Palopäällystöpäiviä 6.–8.4. Helsingissä. Aurinkoista ja rentouttavaa kesää kaikille, nähdään syksyn tapahtumissa! Ari Keijonen toiminnanjohtaja
5
Palopäällystöpäivät katsoi – verkostoitumista Kehuja yleisöltä keräsi muun muassa kolmeen eri teemaohjelmaan jaettu iltapäivä ja monipuolinen, ajankohtainen sisältö. Moni tuli paikalle verkostoitumaan. Tapahtuma on vieraiden mielestä kehittynyt vuosien varrella. ”Nyt on saatu tuulta purjeisiin”, sanoi Jokilaaksojen pelastuslaitoksen kehittämispäällikkö Petteri Jokelainen.
6
PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT keräsi jälleen ennätysyleisön, kun huhtikuun ensimmäisellä viikolla. Turkuun kokoontui 385 henkilöä tapaamaan alan ihmisiä ja kuulemaan asiaa pelastusalan ajankohtaisista teemoista.
Eritoten päivillä puhutti pelastustoimen uudistus. Viidestä pelastustoimen alueesta tehtiin päätös juuri tapahtuman alla, ja päivät avannut sisäministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi aiheesta yleisölle ja eri viestimille. Tulevaisuuteen katsottiin myös päivien
K U 7. – 9 .
4.
PAL
T I VÄ
UR
T
oi tulevaisuuteen unohtamatta
ÄÄLLYSTÖPÄ P O
ohjelmassa. Torstaina käsiteltiin muun muassa sitä, miltä pelastustoimi näyttää vuonna 2019. Perjantaina puhuttiin osaamisen johtamisesta ja johtamisen tulevaisuudesta ja lauantaina muun muassa osaamisvaatimuksista moniviranomaisyhteistoiminnassa.
Palopäällystöopiskelijat Outi Salo (vas.) ja Emilia Kuosmanen pitävät opiskelijoiden osallistumista Palopäällystöpäiville tärkeänä Palopäällystöpäivien yleisö vaikutti kauttaaltaan tyytyväiseltä tapahtumaan. Helsingin pelastuslaitoksen henkilöstöpäällikkö Juha-Pekka Lassila kehui päivien ajankohtaisia aiheita. ”Pelastustoimen uudistus on noussut erittäin hyvin esille. Oli mukavaa, että sisäministeri kävi kertomassa juuri nyt tapahtuneista
asioista ja päätöksistä. Saimme ajankohtaista asiaa”, hän sanoi. Verkostoituminen päivillä nousi monen vieraan puheissa tärkeäksi asiaksi. ”Alalla pitkään olleena minulle yksi tärkeä asia on kollegoiden tapaaminen täällä. Eli verkostoituminen ja keskustelu ajankohtaisista asioista. Tapaa pitkästä aikaa ihmisiä, joita
77
Y L L Ä Ä P PAL
O
PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 7. - 9.4.2016 TURKU
Helsingin pelastuslaitoksen henkilöstöpäällikkö Juha-Pekka Lassila
Opiskelijat toivoivat maksuttomuutta VR:n turvallisuusyksikön pelastuspäällikkö Arto Taskinen on ollut mukana päivillä 8
4.
K U 7. – 9 .
”Vaikka ollaan eri arvoisia työn puolesta, niin täällä ollaan samaa massaa. Kaikki kyselevät toisten kuulumiset, on tullut tosi paljon uusia tuttavuuksia jo nyt”, Kuosmanen sanoo. Teksti: Kaisu Puranen Kuvat: Petri Lindh
VR:n turvallisuusyksikön pelastuspäällikkö Arto Taskinen
UR
T
ei ole viime vuosina tavannut”, Lassila sanoi. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen kehittämispäällikkö Petteri Jokelainen näkee, että tapahtuma on kehittynyt roimasti. ”Nyt ihan selvästi tämä on saanut kunnolla tuulta purjeisiin. On laajasti osallistujia ja näytteilleasettajia. Takavuosina tämä ei ollut ihan yhtä voimakas alan tapahtuma. Tällä hetkellä näyttää tosi hyvältä.” Jokelainen löytää Palopäällystöpäivistä kaksi puolta: toinen on ammatillinen puoli ja substanssiosaamisen kasvattaminen, toinen verkostoituminen ja tuttujen tapaaminen. Hänen mukaansa ohjelman jakaminen kolmeen samanaikaiseen teemaan on hyvä suunta. Torstaina päivillä kuultiin kehittyvästä pelastustoiminnasta, maahanmuuton haasteista ja yritysturvallisuudesta. ”Ehkä jatkossakin sen suuntaista kannattaisi tehdä vielä enemmän.”
UR
T
1980-luvulta saakka. Hänen mielestään aiheet ovat olleet kiinnostavia. Hänen mukaansa Palopäällystöpäivien aiheet antavat paljon myös yritysturvallisuuteen. ”Meilläkin on varautumisvelvoite, rakennusten pelastussuunnitteluvelvoite ja onnettomuuksissa toimintavelvoite. Lisäksi meillä on pelastuspalveluyksiköitä ja raivausautoja, ja sitä kautta toimin tehtäväkentässä hyvin saumattomasti”, hän kertoi. Taskinen kehui erityisesti päivien vuorovaikutteisuutta. ”Vuorovaikutteisuus näillä päivillä on hienoa, viestiseinä mukaan lukien.” Pelastusopiston ensimmäisen vuoden palopäällystötutkinto-opiskelijat Emilia Kuosmanen ja Outi Salo olivat paikalla ensimmäistä kertaa. ”On ollut oikein mukavaa ja monipuolista tietoa on tullut. Ja pelastuspuolen miehethän ovat kaikki herrasmiehiä. Tulee prinsessaolo, kun kaikki täällä aukaisevat ovia”, Kuosmanen nauroi. Molempien mielestä oli hienoa, että jo uran alkutaipaleella on mahdollisuus päästä mukaan piireihin ja tutustua alan ihmisiin. ”Tämä on verkostoitumisen paikka. Mietimme, olisiko mahdollista, että meilläkin olisi lukujärjestyksessä paikka tälle. Tämä ei kuitenkaan vie kuin kaksi koulupäivää, mutta täällä on porukkaa joka laitokselta, kaluston esittelyä ja monenlaista muutakin asiaa”, Kuosmanen ehdotti. Nuoret naiset muistuttivat, ettei opiskelijoilla ole varaa tulla Palopäällystöpäiville omalla kustannuksellaan. Nyt vierailu on maksutonta ensimmäisen vuoden opiskelijoille, jotka ovat liittyneet liittoon. ”Jatkossa olisi mahtavaa, jos tämä olisi aina opiskelijoille maksutonta, niin pääsisi laajentamaan verkostoa ja oppimaan uutta”, Salo sanoi. Kehitettävänä asiana he mainitsivat ohjelmien pituuden. Kaksi tuntia on heidän mukaansa liian pitkä aika istumiseen. ”Asia kuitenkin oli todella mielenkiintoinen, mutta taukoja olisi voinut olla enemmän.” Lisäksi molempien mielestä tilat voisivat olla isommat ja vähemmän sokkeloiset. Kehuja opiskelijat antoivat monipuoliselle ohjelmalle, joka ei keskittynyt pelkästään palopuoleen, vaan ajankohtaisiin asioihin. ”Kävimme juuri äsken esimerkiksi riskienhallinnan puolta katsomassa. Siellä oli puhujia maahanmuuttovirastosta, se oli todella mielenkiintoista.” Antoisinta kuitenkin on ollut verkostoituminen.
PAL
>>
T I VÄ
ÄÄLLYSTÖPÄ OP
K
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen kehittämispäällikkö Petteri Jokelainen
LYSTÖP Ä
PAL
T I VÄ
PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVIEN TUOTE-ESITTELIJÄT T
UR
Dafo Oy
K U 7. – 9 .
4.
>>
ÄÄLLYSTÖPÄ OP
Heikki Sillanpää Dafo Oy:stä esitteli Palopäällystöpäivien kävijöille Holmatron akkukäyttöisiä ja tehokkaita pelastustyökaluja. Uusi, edullinen Flirin K2-lämpökamera ja Holmatron kevyet akkutyökalut keräsivät kiinnostuneita kävijöitä Dafon esittelypisteelle.
T IVÄ Dräger Suomi Oy Drägerin osastolla kiinnostusta herätti erityisesti uudentyyppinen viestintäjärjestelmä FPS-COM 7000, joka mahdollistaa ryhmän sisäisen ja ryhmien välisen handsfree-viestinnän. Puheohjauksella toimivassa Full-duplex -viestinnässä voit puhua ja kuunnella samanaikaisesti. FPS-COM 7000 tarjoaa ensiluokkaisen äänenlaadun poistamalla häiritsevät taustaäänet ja melun. Viestinjärjestelmä voidaan asentaa helposti myös olemassa oleviin FPS 7000 -kokonaamareihin.
4.
. 9
C.P.E. Sales Finland Oy C.P.E.:n luotiliivit suojaavat myös puukoilta ja neuloilta ja ne ovatkin yleisesti käytössä sairaankuljetuksessa ja pelastuslaitoksissa. Maahantuomme myös Haix-jalkineita. Haix on mm. Euroo-pan suurin palokenkien valmistaja. C.P.E. Sales Finland Oy hoitaa jakelun ja markkinoinnin Suomessa. Lisätietoja: www.cpesales.fi.
Abloy Oy ABLOY PROTEC2 CLIQ järjestelmän käyttö laajenee pelastuslaitosten avainsäilöissä usealla pelastusalueella Suomessa.
9
Y L L Ä Ä P PAL
T I VÄ
ÄÄLLYSTÖPÄ OP
O
PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVIEN TUOTE-ESITTELIJÄT
K U 7. – 9 .
4.
T
UR
PAL
>>
Veikko Nummela Oy ja TR-Vesitykit Oy
Veikko Nummela Oy on suomalainen, vuonna 1968 perustettu, liikkuvaan kalustoon kiinteästi asennettavien sammutusvesipumppujen valmistaja. Valmistamme kiinteästi liikkuvaan kalustoon asennettavia sammutusvesipumppuja, moottoriruiskuja, hinattavia pumppuyksiköitä, pumppukontteja sekä muuta sammutusveden siirtoon tarvittavaa kalustoa. Suoritamme myös pumppujen ja putkistojen asennus-, korjaus- sekä huoltotöitä. Valmistamme myös paloalan kalustoa asiakkaan tilauksen ja suunnitelman mukaan. Asiakkaitamme ovat kaikki palo- ja pelastustoimen operatiivista toimintaa hoitavat laitokset, pumppukalustoa toiminnassaan käyttävät yritykset ja yhteisöt sekä heille kalustoa valmistavat ja myyvät liikeyritykset.
Delete Finland Oy Deleten osastolla Palopäällystöpäivillä esiteltiin sekä ennaltaehkäiseviä että vahinkotilanteiden palveluja pelastuslaitoksille.
Turvata Oy Turvata Oy Ab oli paikalla esittelemässä paloja pelastusalan uutuustuotteita.
Säiliöauto-onnettomuuskoulutus ja -varusteet.
Kaksi koulutusohjelmaa:
- P3, esimies- ja yksikönjohtajakoulutus onnettomuustilanteen ensitoimenpiteisiin - Miehistön koulutus tiedusteluun, vakiinnuttamiseen ja säiliön tyhjentämiseen. VARUSTEET palavan nesteen säiliöauton tyhjentämiseksi ilman riskialtista poraamista. www.safetywork.fi Pekka Moilanen puh. 0400 621 090 ja 040 777 2919
10
UR
T
RMK Safety Work Oy
K
F toiminut p ammattilainen ensihoitovarusteiden lisäksi myös W telyssä olivat mm EasyFix tyhjiöpatja evakuointiin sekä koripaar
PAL
PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVIEN TUOTE-ESITTELIJÄT T
UR
K U 7. – 9 .
4.
>>
T I VÄ
LYSTÖP Ä
ÄÄLLYSTÖPÄ OP
Finsatec Oy ja Tamrex Oy
Finsatec Oy esitteli Palopäällystöpäivillä uusia Weberin E-Force2-akkukäyttöisiä pelastustyökaluja sekä FirePro-aerosolisammutekranaatteja. Lisäksi markkinoitiin tulevaa Magirus Roadshow -pelastusajoneuvokiertuetta.
T IVÄ
Sarlin Oy
Marko Kärkkäinen Sarlinilta esittelemässä Honeywellin henkilökohtaisia kaasuhälyttimiä. Lisäksi osastolla oli esillä Bauerin B-Safe-turvakammio turvalliseen paineilmapullojen täyttöön.
Q-Rikka Oy
Kurikkayhtiön osastolla oli esillä vain uutuuksia. Öljyntorjuntaan pikapuomi, jota saa joko 150 tai 300 metrin hinauspakkauksissa. Tehokkaaseen yleisvalaisuun Ritelite 22.000 lumenin valomasto, jonka korkeutta ja suuntaa on helppo säätää. Mastossa on pyörät, ja sitä liikuttelee helposti yksinkin. Tesimaxin GS3 Sykan pukuihin saa myös laitesuojahuppua, ja vasemmalla näkyvä roiskesuojapuku on suunniteltu palokuntakäyttöön.
Scott Health & Safety Oy
Kari Salmela ja Mika Linna Scott Safetyltä kiittävät kaikkia tuote-esittelyyn osallistuneita.
KK-Module Oy
4.
. 9
KK-Module Oy oli esittelemässä uutena tuotteenaan veneluokan ja laivaluokan öljyntorjuntatankkeja. Öljyntorjuntatankit toimivat lisätankkikapasiteettina öljyvahinkojen sattuessa. Tankkien avulla pystytään moninkertaistamaan öljyntorjunnan teho.
Ferno Norden Oy
Ferno Norden on yli 35 vuotta alalla ohjoismainen ensihoitovarusteiden n. Valikoimiin kuuluvat pelastus- ja Whelen hälytysvalot ja -laitteet. Esita, kauhapaarit, Ked ylävartalolasta rit. Lisätietoja www.fernonorden.fi.
11
Y L L Ä Ä P PAL
O
PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVIEN TUOTE-ESITTELIJÄT
K U 7. – 9 .
Meritaito esitteli öljyntorjuntalaitteita, jotka tarjoavat kustannustehokkaan ratkaisun erityisesti matalien vesialueiden öljyntorjuntavalmiuden parantamiseen olemassa olevaa venekalustoa hyödyntäen. Patentoidun harja – kamparatkaisun ansiosta laitteet ovat tehokkaita niin raskaan kuin kevyiden öljyjen keräämiseen. Lisätietoja tuotteista www.meritaito.fi ja www.seahow.fi
PAL
Malux Finland Oy:lta saa VIRVE-verkkoon MOTOROLAN kestäviä ja vaativiin olosuhteisiin tarkoitettuja radiopuhelimia. Uutuutena ovat Motorolan ATEX MTP8500Ex -radiopuhelimet, joissa on ylivoimainen äänenlaatu ja kestävyys sekä ATEX-lisälaitevalikoima. Malux toimittaa GSM verkkoon ATEX-tabletteja ja -älypuhelimia.
Meritaito Oy
T
Malux Finland Oy
UR
4.
>>
T I VÄ
ÄÄLLYSTÖPÄ OP
Millog Oy
Puolustusvoimien materiaalin kunnossapidon strateginen kumppani Millog Oy oli mukana Palopäällystöpäivillä esittelemässä toimintaansa ja tuotteitaan uusille yhteistyökumppaneilleen pelastuslaitosten henkilöstölle. Millog Oy on merkittävä mahdollisuus pelastuslaitoksille kaiken varautumiseen ja pelastustoimintaan liittyvän kaluston kunnossapitäjänä ja kunnossapidon asiantuntijana. Olemme mukana myös syksyn Turvallisuusmessuilla Jyväskylässä. Tervetuloa tutustumaan osastoomme ja tarjoamiimme mahdollisuuksiin.
Procurator Oy Ab
Procuratorin osastolla esiteltiin Brage Fire, Brage Stationwear ja Brage Rescue -työvaatteet. sekä putoamissuojaimet ja pelastautumisjärjestelmät. Kuvassa olevalla Arachnipod -nelijalkajärjestelmällä saa helposti muunneltavissa olevat ankkuripisteratkaisut pelastusalan vaativiin tarpeisiin.
UR
T Hedengren Security Oy Ab Hedengren Securityllä oli näytteillä uusi Firescape-keskus ja muuttuvasymbolinen opaste, jolla saavutetaan huomattavaa lisäturvaa mm. palotilanteissa. 12
J5LProduction Oy
Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto
K
Rauplan Oy
LYSTÖP Ä >>
PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVIEN TUOTE-ESITTELIJÄT
T IVÄ
Sammutin Oy
Kotimainen Saurus® -pelastusajoneuvojen valmistaja Sammutin Oy oli mukana SPPL:n Palopäällystöpäivillä. Esillä olivat uunituoreet puolustusvoimille luovutettavat keskiraskas sammutuspaloauto ja Uudenkaupungin pelastuslaitoksen säiliöpaloauto. Sammutin Oy:n teemana päivillä oli tuoda esille kotimaisen alan teollisuuden roolia operatiivisen kaluston asiakaslähtöisessä kehittämisessä Suomen vaativiin olosuhteisiin sekä huoltovarmuuden tärkeyttä hankintapäätösten taustalla. Päivät olivat hyvin järjestetty ja kaikin puolin onnistuneet – Palopäällystöliitolle tästä täysi 10.
Polygon Finland Oy
SOS-Asu Ky
Polygon Finland Oy on kiinteistövahinkojen asiantuntija, joka päivystää 24h/vrk puh. 020 7484 00, tekee jälkivahinkojen torjuntaa sekä vahinkojen kartoitusta ja korjausta. Palveluilla ennaltaehkäistään, hallitaan ja vähennetään veden, tulen ja ilmaston vaikutuksia. Toimimalla nopeasti ja oikein vähennetään vahinkoja ja asiakkaalle aiheutuvia kustannuksia. Maanlaajuinen palveluverkosto varmistaa, että Polygon on lähellä toimimassa aina parhaaksesi.
SOS-Asu esitteli osastollaan uudet palosuojatut EN20471 luokka 3 turvaliivit tieliikennepelastamiseen, Eskapalokäsineet sekä uudet joustavat ja tekniset asema-asut. Lisätietoa puh. 040 5445495 ja www.sos-asu.com/rescue.
Scania Suomi Oy
Raskaiden palo- ja pelastusautojen alustat yli 90 vuoden kokemuksella. Scanian kuuluisa luotettavuus, turvallisuus, hyvä kuljettajan ergonomia sekä ajettavuus yhdessä markkinoidemme laajimman oman korjaamoverkoston kanssa takaavat matkastasi onnettomuuspaikalle varmemman ja turvallisemman.
4.
. 9
Sarco Oy
Telko Oy
Veljekset Kulmala Oy
Standby Oy Ab 13
PAL
PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVIEN TUOTE-ESITTELIJÄT T
UR
Teknosafe Oy
Teknosafe Oy esitteli uusimman yhteistyökumppaninsa Lukaksen akkukäyttösiä pelastustyökaluja.
Hygio Oy
K U 7. – 9 .
4.
>>
T I VÄ
ÄÄLLYSTÖPÄ OP
Hygio Oy esitteli päivillä varustekustannuksia säästäviä otsonointilaitteita, joilla saadaan hajut neutraloitua ja taudinaiheuttajat desinfioitua kaikista varusteista.
Ursuk Oy
Lassi Lindstedt esitteli laadukkaita Ursuit-tuotteita alan ammattilaisille.
Viking Life Saving Equipment Oy VIKING TECH kevytasu pelastus- ja sammutustehtäviin, jotka eivät vaadi savusukellusta. Kevytasut ovat saaneet valtavan suosion pelastuslaitoksilla ympäri maata, ja ovat korvaamassa perinteiset sammutusasut päällystön keskuudessa. Puvut toimivat myös vaihtoehtoisena asuna miehistöllä. Lisätietoja: Sami Suojanen 040-5227916.
14
Elektro-Arola Oy, Insalko Oy ja SAVOX Communications Oy Elektro-Arola, Insalko ja Savox esittelivät yhteisosastollaan viestintä- ja hälytystekniikan laitteita ja järjestelmiä.
Ejendals Suomi Oy Jalas -jalkineet ja Tegera -suojakäsineet Ejendalsilta.
LIITTOHALLITUKSEN KOKOUKSET LIITTOHALLITUS 2/16 Vuoden 2016 toinen kokous pidettiin 16.2. m/s Silja Serenadella, ja kokoukseen osallistui 1 + 6 + 1 +1 henkilöä. KOKOUSMUODOLLISUUKSIEN jälkeen vahvistettiin kahdeksan jäsenkandidaatin jäsenyys. Tämän jälkeen todettiin liiton muodostuvan 2003 jäsenestä sekä 10 kannattajajäsenestä. Lisäksi myönnettiin kolme Ansioristiä ja kaksi Ansiomitalia sekä yksi pöytästandaari. Vahvistettiin seuraavat lausunnot - Ulkoisen pelastussuunnitelman laatiminen - Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle painelaitelaiksi Todettiin liiton kehittämisseminaarin keskeisimmät aikaansaannokset ja johtopäätökset liiton strategian selkiyttämisestä ja järjestökuvan kirkastamisesta sekä päätettiin näihin liittyvistä päälinjauksista ja jatkotoimenpiteistä. Päätettiin perustaa liiton 85-vuotisjuhlatoimikunta, jonka puheenjohtajaksi nimettiin Jaakko Pukkinen ja toimiston vastuuhenkilöksi Ari Keijonen. Päätettiin pyytää jaostojen johtokuntia säännöllisesti arvioimaan, onko niiden piirissä sellaisia henkilöitä, joille liiton tulisi hakea valtiollisia tai muita ansio- ja kunniamerkkejä. Valtuutettiin Varautuminen ja väestönsuojelun jaoston johtokunta ryhtymään valmistelutoimenpiteisiin Civil Protection Suomi -hankkeen suunnittelemiseksi ja riittävän rahoituksen selvittämiseksi. Lisätiedot: Ari Keijonen, 040 588 4112
LIITTOHALLITUS 3/16 Vuoden 2016 kolmas kokous pidettiin 17.3. Skype-yhteydellä, ja kokoukseen osallistui 1 + 6 + 1 +1 henkilöä. KOKOUSMUODOLLISUUKSIEN jälkeen myönnettiin yksi Erityisansioristi, kaksi Ansioristiä sekä viisi Ansiomitalia. Hyväksyttiin tilinpäätös eli tuloslaskema ja tase tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan sekä liittokokouksen vahvistettavaksi. Hyväksyttiin toimintakertomus vuodelta 2015 esitettäväksi liittokokoukselle. Lisätiedot: Ari Keijonen, 040 588 4112
LIITTOHALLITUS 4/16 Vuoden 2016 neljäs kokous pidettiin 8.4. Tapahtumakeskus Logomossa Turussa, ja kokoukseen osallistui 1 + 6 + 1 henkilöä. KOKOUSMUODOLLISUUKSIEN jälkeen vahvistettiin seuraavat lausunnot - Työryhmän selvitys pelastustoimen ammattikorkeakoulututkintoon johtavan päällystökoulutuksen siirtämisestä Savonia-ammattikorkeakoulusta Poliisiammattikorkeakoulun vastuulle. Lausunnosta
päätettiin lisäksi antaa täydentävä lausunto, jossa korostettiin 1) pelastustoimen päällystön ammatti-identiteettiin ja osaamisvaatimuksiin liittyviä ominaisuuksia, 2) palopäällystön koulutuksen asemointia Poliisiammattikorkeakoulussa sekä 3) sisäisen turvallisuuden kokonaisuuden hahmottamista myös pelastustoimen tarpeiden näkökulmasta. - Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle sisäministeriön hallinnonalan kansainvälisen avun antamista ja vastaanottamista koskevan lainsäädännön tarkistamiseksi - SFS 5995, Opastava liite C: Vuodonhallinta sekä todettiin seuraava lausuntopyyntö - Luonnos Pelastusopiston OE-opetuksen kehittämissuunnitelmaksi Päätettiin ilmoittaa SPEKn vaalitoimikunnalle, että Palopäällystöliitto esittää Jari Sainiota SPEKn hallituksen varsinaiseksi jäseneksi mandaattiin pelastusalan valtakunnalliset jäsenet. Lisätiedot: Ari Keijonen, 040 588 4112
LIITTOHALLITUS 5/16 Vuoden 2016 viides kokous pidettiin 13.5. Skype-yhteydellä, ja kokoukseen osallistui 1 + 6 + 1 +1 henkilöä. KOKOUSMUODOLLISUUKSIEN jälkeen vahvistettiin 20 jäsenkandidaatin jäsenyys. Tämän jälkeen todettiin liiton muodostuvan 1999 jäsenestä sekä 10 kannattajajäsenestä. Lisäksi myönnettiin yhdeksän Ansioristiä ja neljä Ansiomitalia. Vahvistettiin seuraavat lausunnot - Luonnos Pelastusopiston OE-opetuksen kehittämissuunnitelmaksi - Luonnos pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ - Pelastustoimen strategia vuoteen 2025 sekä todettiin lausuntopyynnöt - Kansallinen standardiehdotus SFS 3350 Palavien nestemäisten kemikaalien varastopaikka ja siellä olevat kemikaalien käsittelypaikat - Luonnos valtioneuvoston asetukseksi räjähteiden vaatimustenmukaisuudesta sekä siihen liittyvä muistio Nimettiin koulutuspäällikkö Pasi Uurasmaa liiton edustajaksi seuraaviin ohjausryhmiin - Modernien kodinkoneiden palokäyttäytyminen ja sammutustekniikka -hankkeen ohjausryhmä - Akkukennojen ja akkujen palotutkimus -ohjausryhmä sekä todettiin, että Palopäällystöliitto on ilmoittanut sisäministeriön pelastusosastolle kiinnostuksensa edustajansa nimeämisestä pelastustoimen kehittämishankkeen työhyvinvointia ja koulutusta koskeviin työryhmiin. Nimettiin palomestari Raimo Laakso, Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta Vesisukellustoimikunnan varsinaiseksi jäseneksi. Lisätiedot: Ari Keijonen, 040 588 4112
Paloalan ammattilainen - liittosi on JHL 185x24mm_Palopaallysto2016.indd 1
18.2.2016 15:39:15
15
Jehumalja matkasi kolmen vuoden tauon jälkeen Kymenlaaksoon, Anjalan VPK:lle seitsemäs Jehumalja-voitto. Voitollaan Anjalan VPK nousi yhden voiton johtoon Tirilän VPK:sta.
Liikenteen solmukohdassa Vantaalla kilpailtiin
liikenneonnettomuusteemalla
Tietokilpailu järjestettiin Peltolan koulun ruokalassa.
Palokuntien suomenmestaruudesta kilpailtiin 14.5.2016 Vantaalla. Vaikka kilpailupäivää sääennusteissa uhkasikin rankkasade, ei sade onneksi yltynyt ennustetun mukaiseksi ja kilpailu saatiin vietyä läpi erittäin onnistuneesti, kiitos siitä KeskiUudenmaan pelastuslaitokselle ja järjestelyissä mukana olleille VPK:ille. Kilpailujen suojelijana toimi pelastusylijohtaja Esko Koskinen sisäministeriön pelastusosastolta ja kilpailun ylituomarina Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Olavi Liljemark.
KAIKKI kilpailuosiot järjestettiin Tikkurilan urheilupuiston alueella. Alueella on loistavasti lähekkäin jäähalli pysäköintialueineen sekä Peltolan koulu. Tietokilpailu ja karanteeni oli järjestetty Peltolan koululle, josta on ainoastaan kiven heitto taitokilpailupaikkana toimineelle jäähallille. Kalustokilpailu puolestaan käytiin jäähallin parkkipaikalla. Todella monipuolinen Tikkurilan urheilupuisto tarjoaa palveluita monen lajin harrastajille, sillä alueella sijaitsevat myös uimahalli sekä jalkapalloilijoille tekonurmikentät ja talvella kuplahalli. Kilpailun tapahtumatorilla oli KeskiUudenmaan pelastuslaitoksen kalustoesittelyä ja turvallisuusviestintäteltta sekä yleisölle tarjolla hernekeittoa ja makkaraa. Vaikka sade ei kilpailijoita suuremmin haitannut, niin loppuiltapäivän yleisömäärään sillä oli valitettavan vähentävä vaikutus. Palokuntien SM-kilpailu on järjestetty vuodesta 1952 lähtien, joten kyseessä oli nyt jo 65. kilpailu. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella kilpailu on järjestetty kaksi kertaa - Hyvinkäällä vuosina 1962 ja 1984.
Kilpailussa kolme osa-aluetta Jehumalja-kilpailu jakaantuu kolmeen osaan: tieto-, taito- ja kalustokilpailuun. Tie-
16
tokilpailussa kukin kilpailija laatii vastauksensa itsenäisesti sekä henkilökohtaiseen että yksikkökilpailuun. Kilpailuyksikkö suorittaa yhdessä taitokilpailun, jossa arvioidaan yksikön taitoja annettuun tehtävään ilman ajan-
Törttöilevän pakukuskin auto on tulessa.
Kohta metsuri pääsee pinteestä.
ottoa. Kalustokilpailussa yksikkö suorittaa etukäteen tuntemattomat tehtävät "kuin hälytyksen" ja käytetty aika ratkaisee tuloksen. Kilpailun teema oli tänä vuonna liikenneonnettomuudet. Keski-Uusimaa on liikenteellistä läpikulkualuetta. Lähes kaikki pääliikenneväylät, kaksi rautatietä sekä uusi kehärata kuljettavat päivittäin satojatuhansia ihmisiä alueen halki. Maamme vilkkaimman lentokentän kautta kulkee kuukausittain noin 1 300 000 matkustajaa. Lentokentän vieressä sijaitsevassa Aviapoliksessa sijaitsee mm.
arvioitiin potilastilannetta, toimintaa ajoneuvolla sekä ryhmänjohtajan toimintaa. Kalustokilpailun tehtävänä oli liikenneonnettomuus, jossa metsuri on ollut tekemässä puunkaatoa nostolavan korista käsin. Pakettiauto on törmännyt nostolavan perään ja syttynyt palamaan. Pakettiauton kuljettaja on mennyt tajuttomaksi ja metsuri on tippunut korin ulkopuolelle myös menettäen tajuntansa. Puu, jota metsuri on ollut kaatamassa, on kaatunut nostokorin alle. Kilpailuyksikkö on tulossa harjoituksista, kun se sattumalta osuu onnettomuuspaikalle.
20
16
suuria logistiikka-alan ja korkean teknologian yrityksiä. Tietokilpailukysymykset olivat tänäkin vuonna monivalinta- ja oikein/väärin-kysymyksiä. Kilpailijoiden tietämystä kysyttiin mm. TOKEVA-ohjeesta, ketjuvetomenetelmästä, vinssauksesta sekä asioista, joita täytyy ottaa huomioon, jos onnettomuudessa on osallisena kuormatai linja-auto. Lisäksi kysyttiin ensiavusta sekä kemikaalisukelluksesta. Taitokilpailun tehtävänä oli ulosajon seurauksena lyhtypylvääseen törmännyt auto. Kilpailuyksikkö on tullut paikalle sattumalta ollessaan kurssimatkalla. Törmäyksen seurauksena lyhtypylväs on kaatunut ajoradalle vaarantaen muun liikenteen tiealueella, jonka nopeusrajoitus on 80 km/h. Henkilöautossa on yksi henkilö kuljettajan paikalla ja autossa sekä sen ympärillä haisee voimakkaasti bensiini. Silminnäkijöitä tai muita tienkäyttäjiä ei ole paikalla. Taitokilpailussa
Kilpailun voitto Anjalan VPK:lle Yleiseen sarjaan osallistui 32 kilpailuyksikköä ympäri Suomea. Jehumaljan ja kokonaiskilpailun voiton nappasi kolmannen vuoden tauon jälkeen Anjalan VPK, jolle voitto on jo seitsemäs. Kokonaiskilpailun toiseksi sijoittui myös viime vuonna toiseksi tullut Kaarinan VPK Turusta. Kolmanneksi tuli Inkeroisten VPK. Kilpailuyksiköiden välisen tietokilpailun paras oli Anjalan VPK. Henkilökohtaisen tietokilpailun voitti Jani Leonen Anjalan VPK:sta, toinen oli Ville Hirvonen Tirilän VPK:sta ja kolmas Tuukka Ahtiainen Anjalan VPK:sta. Tietokilpailuun osallistui tänä vuonna kaikkiaan 220 henkilöä. Tietokilpailuun voi osallistua myös varsinaiseen kilpailuyksikköön kuulumattomia henkilöitä ja heitä oli tälläkin kertaa mukana 14. Kalustokilpailun voitti Anjalan VPK. Taitokilpailussa jouduttiin kiertopalkinto arpomaan, kun Kaarinan VPK ja Piikkiön VPK jakoivat 1. sijan 66 pisteellä. Arvonnan perusteella kiertopalkinto lähti piikkiöläisten matkaan.
Taitokilpailun lyhtypylvääseen törmännyt auto. 17
Veteraanisarjan voitto Poriin Veteraanisarjassa kilpaili ennätykselliset kahdeksan joukkuetta ja sen voitti Porin VPK. Porilaiset kilpailivat lähes samalla kokoonpanolla kuin vuosina 1995 ja 1996, jolloin he voittivat Suomen mestaruuden. Veteraanisarjan toiseksi tuli Karhulan VPK ja kolmanneksi Anjalan VPK.
Veteraanisarjan voittaja Porin VPK: Heikki Vähtäri, Markku Heino, Kai Soini, Kimmo Salminen, Timo Siirtonen ja Jarmo Heino. Veteraanisarjan pisteet lasketaan ainoastaan kalusto-osuudessa, mutta kilpailuyksikön jäsenet voivat halutessaan osallistua myös henkilökohtaiseen tietokilpailuun. Veteraanisarjassa kilpailuyksikön jäsenten yhteenlaskettu ikä tulee olla vähintään 290 vuotta ja yksittäisen jäsenen alaikäraja on 40 vuotta. Suuri kiitos vielä kertaalleen kaikille järjestelyihin osallistuneille sekä kilpailujoukkueille!
Vuoden 2017 kilpailu järjestetään 20.5. Hämeenkyrössä Pirkanmaalla. Yleisen sarjan voittaja Anjalan VPK: Miikka Leinonen, Jani Leonen, Mirka Leinonen, Tuukka Ahtiainen, Jani Danielsbacka ja Toni Kuoppamäki
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Ari Keijonen,puh. 040 588 4112 Kuvat: Suomen Palopäällystöliitto
Jehu-arvonimiä
INKEROISTEN VPK:n Mika Jonsson on osallistunut Palokuntien Suomenmestaruus-/Jehumalja-kilpailuun 10 kertaa ja näin ollen hänelle myönnettiin Jehu-arvonimi. Helsingin VPK:n Kauko Köykkärille puolestaan myönnettiin Jehuneuvos-arvonimi, jonka saa osallistuttuaan kilpailuun 25 kertaa. Kauko on ollut Jehu-kilpailuissa mukana vuodesta 1976, yleisessä sarjassa hän on kilpaillut 18 kertaa ja veteraanisarjassa 7 kertaa. Onneksi olkoon Mikalle ja Kaukolle! 18
Kauko Köykkäri (2. vas.) ja Mika Jonsson (3. vas.).
20
16
Maanalaiset liikenneratkaisut vaativat turvallisuusjärjestelmien lisäksi harjoittelua, harjoittelua ja lisää harjoittelua Suomen Palopäällystöliitto järjesti 17.5.2016 Vantaalla ”Maanalainen liikenne pelastustoimen haasteena” -seminaarin. Aihe kokosi paikalle kolmisenkymmentä kiinnostunutta, ja sitä käsiteltiin Kehäradan ja Länsimetron tapausesimerkkien kautta. TILAISUUDEN avannut Riskienhallintajaoston puheenjohtaja Martti Honkala muistutti, että tunnelit ja maanalainen liikenne eivät koske vain pääkaupunkiseutua, vaan esimerkiksi Tampereella on meneillään massiivinen tunnelihanke ja suunnitelmia liikenteen viemisestä maan alle on myös tulevaisuuteen. Ensimmäisessä puheenvuorossa Liikenneviraston Juha Kansonen käsitteli Kehärataa hankkeena ja liikenneinfrana. Vaikka Kehärata on uutena liikenneratkaisuna turvallisuustekniikaltaan kehittyneempi kuin vanhempi liikenneinfra, erityisen turvallisuushaasteen aiheutti loppupäästä kiireinen rakentaminen, minkä seurauksena hätätilanteessa toimimista ja turvallisuustekniikan toimivuutta ei päästy riittävästi harjoittelemaan ennen käyttöönottoa. Nyt, vuosi liikennöinnin alkamisen jälkeen, Kehärata alkaa olla viimeistelty.
Siemensin Antti Laine maalasi osallistujille kuvan ideaalista turvallisuusjärjestelmästä, jossa järjestelmät ovat loppuun asti integroituja. Onnistumisen edellytys niin turvallisuusjärjestelmissä kuin suurten liikenneinfrahankkeiden muissakin osaalueissa on kaikkien toiminnallisuuksien ja ominaisuuksien huomioiminen suunnitteluvaiheessa. Länsimetron Tero Palmu kertoi asemien ja junatunnelien turvallisuusratkaisuista. Metron uuden osuuden turvallisuustekniikka on vanhaa merkittävästi kehittyneempi ja, vaikka kymmenientuhansien ihmisten päivittäiseen liikkumiseen tarkoitetut liikennekeskukset ovat erityisriskikohteita, esimerkiksi poistumisturvallisuuden miettimiseen on käytetty vanhaa sanontaa lainaten aikaa ja tupakkaa. Helsingin seudun liikenteen Jaakko Heinilä totesi, että kuljettajien, vartijoiden, konduktöörien ja muun henkilöstön työn kannalta häiriökäyttäytyminen ja erilaiset asiakaspalvelutilanteet ovat suoritemäärillä mitaten merkittävämmässä roolissa, kun puhutaan henkilöstön roolista turvallisuuden tuottajana. Tulipalo- ja muut pelastustoimea
koskettavat tehtävät näyttelevät pienempää osaa HSL :n henkilöstön arjen työssä, mikä on tietysti hyvä asia. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen Janne Rautasuo kertoi pelastuslaitoksen näkökulmasta Länsimetrosta. Valvontapuolen kannalta tällä hetkellä on tärkeää, että Länsimetro-hankkeen päätyttyä siinä saadut opit ja hyvät käytännöt saadaan rakennettua osaksi pelastuslaitoksen prosesseja. Koska metro on uudentyyppinen liikenneinfra Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella, tämä on edellyttänyt paljon harjoittelua. Keski-Uudenmaan Tommi Luhtaniemi säesti Kehäradan kokemuksilla. Kun pelastustilanteet edellyttävät yhteistyötä monien eri toimijoiden kesken, onnistunutta toimintaa ei voi saavuttaa ilman kunnon harjoittelua. Pelastuslaitoksissa on myös hyvin sisäistetty maanalaiseen pelastustoimintaan liittyvät erityishaasteet, mitä tulee esimerkiksi viestiliikenteeseen, etäisyyksiin ja onnettomuuspaikan saavutettavuuteen tai savunpoistoon ja poistumisturvallisuuteen. Lisätietoja: koulutusjohtaja Sami Kerman, sami.kerman@sppl.fi, 040 549 2112
19 19 © Oona Räisänen
TURVALLISUUSFOORUMISSA keskusteltiin ikäihmisten paloturvallisuudesta ja asiakkaan haastavasta käytöksestä hoitotyössä Sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumi järjestettiin TERVE-SOS-tapahtuman yhteydessä 18.−9.5.2016 Seinäjoella. Tilaisuudessa käsiteltiin muun muassa ikäihmisten kotona asumisen paloturvallisuutta, uhka- ja väkivaltatilanteita potilastyössä ja turvallisuusvalmiuksien kehittämistä osana sosiaali- ja terveysalan perustutkintoja. Foorumiin osallistui kaiken kaikkiaan yli 100 henkilöä. Palopäällystöliitto oli TERVE-SOStapahtumassa mukana myös omalla messuosastolla markkinoimassa sosiaali- ja terveysalan turvakorttikoulutusta yhdessä SPEK :n ja Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen
20
kanssa. Messuilla syntyi hyviä kontakteja, uusia ideoita kehiteltiin ja foorumissa käsitellyt aiheet kiinnostivat laajasti myös vain messualueeseen tutustumaan tulleita.
Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuden tunnustuspalkinnot Turvallisuuden tunnustuspalkinnot 2016 myönnettiin Ruskatalojen palveluyhdistys ry :lle erityisen sitoutuneesta ja nousujohteisesta työstä turvallisuuskulttuurin kehittämiseksi palveluasumisyksiköissä, PohjoisKarjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymälle Virve-viestinnän kehittämisestä sekä Tampereen kaupungin kotihoidon ja Pirkanmaan pelastuslaitoksen yhteishankkeelle, jonka aikana on tuotettu mittari (PaloRAI) kotihoidon asiakkaiden paloturvallisuuden parantamiseksi. Tunnustuspalkinnot luovutettiin Sosiaali- ja terveysalan turvallisuusfoorumissa Seinäjoella 18.5. Palkitsemisen taustalla ovat sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kuntaliitto, pelastustoimi, Suomen Palopäällystöliitto ja SPEK-ryhmä. Tahojen edustajat muodostavat palkintolautakunnan, jonka puheenjohtajana toimii Pirkanmaan sairaanhoitopiirin turvallisuuspäällikkö Anna Tamminen. Tänä vuonna palkintolautakunta ei
I
• SOS IA
A
UM
LL
R
RV
Sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan selvästi lisää turvallisuuskoulutusta. Turvallisuuden eri osaalueiden eritteleminen ei ole enää tätä päivää, vaan tarvitaan ymmärrystä laajasta turvallisuuden kokonaisuudesta. Avainasemassa ovat riskien tunnistaminen ja käytännön harjoittelu.
TU
Sote-kuulumisia
JA TERVE Y
N• LA SA
Turvallisuuden tunnustuspalkintojen saajat 2016
A
LI
ISUUSFO
O
myöntänyt varsinaista turvallisuuspalkintoa. Palkintoja on jaettu vuodesta 2005 alkaen.
Koulutusuudistus on lähtenyt käyntiin Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikunta on asettanut vuoden 2016 tavoitteeksi sosiaali- ja terveysalan turvakorttikoulutuksen koulutusuudistuksen aloittamisen. Edellisen kerran koulutusmateriaali on päivitetty vuonna 2011. Koulutusuudistuksen tarkoituksena on päivittää muun muassa kurssikirjan sisältö tämän päivän ohjeiden ja asetusten mukaiseksi, ja tehdä opetusmateriaalista aikaisempaa visuaalisempi sekä lisätä kurssinjohtajan mahdollisuuksia painottaa kurssin sisältöä kulloinkin koulutettavan ryhmän ja sen kurssilaisten työelämän toimintaympäristöjen mukaan. Turvallisuustoimikunta on asettanut uudistusta varten valmistelevan työryhmän Palopäällystöliiton ja SPEK :n henkilöstöstä. Työryhmän on tarkoitus esittää ehdotus uudistuksen toteuttamisesta ja aikataulusta toimikunnan seuraavassa kokouksessa syksyllä 2016. Lisätietoja: Koulutuspäällikkö Camilla Volanen, camilla.volanen@sppl.fi tai 0440 340 112
Pelastuslaitoksille koulutetaan
sosiaali- ja terveysalan kurssinjohtajia Ehdotamme, että Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen hyvät käytänteet pelastuslain 42 §:n jalkauttamiseksi otettaisiin valtakunnalliseksi käytännöksi. Suomen Palopäällystöliitto (SPPL) ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) pyytävät pelastuslaitoksia nimeämään 1–2 osallistujaa/pelastuslaitos ilmaiseksi tarjottavaan kahden päivän kurssinjohtajakoulutukseen. Koulutus järjestetään syksyllä 2016. Oppia laitoksille Kurssinjohtajakoulutuksen käyneet henkilöt saavat pätevyyden toimia sosiaali- ja terveysalan turvallisuuskoulutuksen järjestäjinä. Kyseessä on SPPL :n ja SPEK :n vetämän turvallisuustoimikunnan kehittämä koulutus. Koulutuksen painopisteitä ovat muun muassa riskien tunnistaminen omassa työympäristössä ja 42 §:n mukainen ilmoitusvelvollisuuden esitteleminen. Koulutusta on järjestetty jo yli kymmenen vuotta, ja esimerkiksi VarsinaisSuomen pelastuslaitos tarjoaa sitä maksutta oman sote-alueensa informoimiseksi. Yhteisinä tavoitteinamme on tulipalojen, kotitapaturmien ja muiden arjen turvallisuutta uhkaavien vahinkojen ehkäisy.
Valtakunnallinen turvallisuuskoulutus Sosiaali- ja terveysalan turvakorttikoulutus on aloitettu vuonna 2006 ja sen on suorittanut yli 25 000 alalla opiskelevaa ja työskentelevää henkilöä. Koulutusaineistoa kehittää Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikunta, jossa on edustus Suomen Palopäällystöliitosta, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä, pelastuslaitoksilta, sosiaali- ja terveysministeriöstä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sekä Kuntaliitosta. ”Koulutus perustuu opetushallituksen alalle asettamiin ammattitaitovaatimuksiin. Se antaa valmiudet riskien tunnistamiseen, niiden käsittelyyn ja oikeaan toimintaan onnettomuustilanteessa. Koulutuksen avulla on mahdollista korottaa osallistujien turvallisuustietoa ja -taitoa sekä saada alalla työskentelevien turvallisuuskoulutus säännölliseksi”, sanoo toimikunnan jäsen, pelastusjohtaja Jaakko Pukkinen.
Itse varsinainen koulutus on kestoltaan yhden päivän mittainen. Kurssin läpäisseet saavat kortin, joka on voimassa viisi vuotta. Koulutus korostaa työntekijän roolia riskien ennalta ehkäisijänä ja pitää sisällään turvallisuuden kehittämisen teorian, ryhmätyön ja valinnaisen käytännön harjoituksen.
Viranomaisyhteistyöllä tunnistetaan ongelma-asumisen riski Pelastuslain 42 §:n mukaan kaikilla viranomaisilla on velvollisuus ilmoittaa havaitsemastaan palo- tai onnettomuusvaarasta alueen pelastusviranomaiselle. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös kuntaa ja esimerkiksi tukiasumisesta tai hoitolaitostoiminnasta huolehtivia järjestäjiä. Lain ansiosta kaikki sote-alueella työskentelevät ihmiset on rekrytoitu riskikohteiden tunnistajiksi salassapitosäädösten estämättä. Mika Viljanen Varsinais-Suomen pelastuslaitoksesta kertoo, että esimerkiksi Varsinais-Suomen alueen 1500 kodinhoitajaa ovat huomattava, mutta vielä käyttämätön resurssi riskien tunnistajana. Viljanen muistuttaa pelastustoimea myös oman, operatiivista työtä tekevän henkilöstön kouluttamisesta ilmoitusten tekijäksi. ”Tämä tulee olemaan meillä yhtenä riskienhallinnan ydinalueena ainakin seuraavan palvelutasopäätöskauden (4 vuotta) ajan, joten asian kehittäminen jatkuu”, toteaa Viljanen. Lisätietoja & ilmoittautuminen: www.sppl.fi koulutuspäälliköt Petri Lindh petri.lindh@sppl.fi ja Camilla Volanen camilla.volanen@sppl.fi
Kurssinjohta ja
koulutus
Pelastuslaitok sille tarjottava ssa kurssinjoht kunnallinen ko ajakoulutuks ulutusaineist essa jaetaan o ja koulutetta valtaLisäksi Varsin vat perehdyt ais-Suomen p et ään sen käyttö el as tu sl ai heidän mallin toksen edusta ön. ja opit 42 §:n ja tulee kertom jalkauttamisek aan laitoksille tarj si . Tämä erillinen ottava kurssi , vain pelastu njohtajakoulu ateriat ja kurs stus sekä siihen sinjohtajapal lii tt yv ät aineistot, velun käyttö tuskustannuk ovat maksutt set jäävät läh omia. Matkaettävän tahon ja majoikustannettavi ksi.
21
Valmistuvien opettajien
turvallisuusosaaminen huolestuttaa Järjestyksessään 12. Opetusalan turvallisuusfoorumi toteutettiin M/S Silja Serenadella 27.–29.5.2016. Tämän vuotinen foorumi kokosi yhteen noin 110 opetus- ja turvallisuusalan ammattilaista. Ilahduttavaa oli, että osallistujat olivat monipuolisesti eri oppilaitostasoilta. FOORUMIN avasi Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja Terhi Päivärinta. Foorumin ohjelma oli monipuolinen ja opetusalan ajankohtaisia asioita luotaava. Foorumin esitysmateriaalit löytyvät liiton nettisivuilta kohdasta Koulutus ja tapahtumat - Menneiden tapahtumien materiaalit. Tiiviin ohjelman ohessa tilaisuus tarjosi jälleen oivan mahdollisuuden viranomaisten ja opetusalan ammattilaisten verkottumiseen sekä esitysten aiheita syväluotaaviin keskusteluihin. Perinteiseen tapaan paikalla olleet henkilöt ja edustamansa tahot antoivat foorumin pohjalta myös julkilausuman. Julkilausumassa osallistujat pitivät tärkeänä, että tulevien opettajien turvallisuusosaamista ryhdytään määrätietoisesti kehittämään jo opettajaopintojen aikana. Turvallisuusosaaminen tuleekin näin liittää kiinteäksi osaksi myös muita pedagogisia opintoja. Turvallisuuskulttuurin edistäminen edellyttää opettajalta tietoa turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä, kykyä havainnoida vaaroja aiheuttavia tilanteita ja arvioida tarkoituksenmukaisia käyttäytymismalleja sekä taitoa toimia onnettomuuksia ehkäisten. Opettajien ja oppilaitosten muun henkilöstön riskitietoisuutta ja turvallisuustaitoja tulisi kehittää oppilaitosympäristön vaarojen ja perustehtävän vaatimusten suunnassa. Opettajankoulutuslaitokset ovat tässä toiminnassa avainasemassa. Julkilausuman myötä osallistujat halusivat haastaa kaikki maamme opettajankoulutuslaitokset määrätietoisesti kehittämään tulevien opettajien turvallisuusosaamista. Laadukas ja turvallinen suomalainen koulu ja oppilaitos ovat perusedellytyksiä Sisäisen turvallisuuden ohjelma III tavoitteiden to-
22
teutumiselle yhteiskunnassamme. Tänäkin vuonna foorumissa palkittiin oppilaitosturvallisuuden rintamalla ansioituneita tahoja. Ensimmäisenä opettajankoulutuslaitoksena opettajien turvallisuusosaamisen haasteeseen on tarttunut Turun yliopiston Rauman opettajankoulutusyksikkö, jonka tutkimus- ja kehittämishanke OPETURVA valittiin palkintolautakunnan yksimielisellä päätöksellä vuoden 2016 Opetusalan turvallisuuspalkinnon saajaksi. Hankkeen tarkoituksena on ollut tuoda turvallisuusaiheet opettajankoulutuksen opetussuunnitelmiin siten, että opettajalla olisi valmistuttuaan edellytykset osallistua aktii-
visesti koulun turvallisuuskulttuurin kehittämiseen. Tämän lisäksi foorumissa jaettiin 3 kpl turvallisuuden tunnustuspalkintoja. Tunnustuspalkinnoilla palkitut olivat vantaalainen luokanopettaja Mimmi Veskoniemi, Stop väkivallalle kouluissa ja päiväkodeissa – hanke ja Opetushallituksen opetusneuvos Pekka Iivonen. Osallistujilta kerätyn palauteen pohjalta ryhdytään jo pian kesälomien jälkeen valmistelemaan tulevaa vuoden 2017 foorumia. Turvallisuusfoorumin ja -palkinnon taustalla ovat Suomen Palopäällystöliitto, Opetushallitus, aluehallintovirastot, Opettajien ammattijärjestö OAJ, Suomen Rehtorit ry, Kuntaliitto, Pelastusopisto, Helsingin pelastuskoulu ja SPEK-ryhmä. Teksti: opetusalan turvallisuuspalkintotoimikunnan puheenjohtaja Matti Waitinen Lisätietoja: koulutuspäällikkö Camilla Volanen, camilla.volanen@sppl.fi tai 0440 340 112
Työturvallisuustyöryhmän toiminta käynnistynyt vauhdilla Suomen Palopäällystöliitto goes SuomiAreena SUOMEN Palopäällystöliitto osallistuu 11.– 15.7.2016 Porissa järjestettävään SuomiAreenatapahtumaan yhdessä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ja Suomen Sopimuspalokuntien liiton kanssa. Meidät löytää kansalaistoriteltalta maanantaista keskiviikkoon 11.–13.7.2016 ja tiistaina 12.7.2016 järjestämme klo 13.30–14.45 Puuvillan kauppakeskuksessa keskustelutilaisuuden ”Palokuntatoiminta – työtä vai harrastus?”. Palopäällystöliiton puolesta tervetuloa Poriin ja mukaan tapahtumiimme!
PELASTUSLAITOSTEN kumppanuusverkoston tukipalvelut päättivät lokakuussa 2015 perustaa työturvallisuustyöryhmän, jonka tehtävinä on (1) löytää konkreettisia toimenpiteitä ja toimintatapoja pelastuslaitoksille, (2) yhdenmukaistaa jo olemassa olevia riskiarvioita ja toimintatapoja, ja ottaa hyviksi havaittuja toimintatapoja käyttöön sekä (3) tarjota pelastuslaitoksissa työturvallisuuden parissa työskenteleville vertaistukea kahdesti vuodessa järjestettyjen seminaarien muodossa. Työryhmä laati pelastuslaitoksille työturvallisuustoiminnan nykytilaa kartoittavan kyselyn, johon vastasi joulu-tammikuussa 2015–2016 aikana kaikki pelastuslaitokset. Kartoitus toimi erinomaisena pohjana työryhmän toiminnan ja työturvallisuuden edistämisen suunnittelulle. 19.–20.4.2016 työryhmä järjesti yhdessä Palopäällystöliiton ja PERA-hankkeen kanssa seminaarin Vierumäellä, jossa käsiteltiin alan ajankohtaisimpia työturvallisuusaiheita. Aiheissa käsiteltiin turvallista työvuoroliikuntaa, PERA-hanketta, sisäilma-asioita ja altistumista, henkistä työsuojelua sekä tietenkin sitä, kuinka pelastuslaitosten työturvallisuutta voidaan yhdessä parantaa. Seuraava Palopäällystöliiton ja työturvallisuustyöryhmän yhteistyössä järjestettävä työturvallisuusseminaari järjestetään syksyllä. Lisätietoja huhtikuun ja syksyn tapahtumista saa liiton nettisivuilta. Lisätietoja: koulutusjohtaja Sami Kerman, sami.kerman@sppl.fi, 040 549 2112
Ehdota Finnish Security Award -turvallisuuspalkinnon saajaa KUKA, mikä tai ketkä ansaitsevat mielestäsi Finnish Security Awards -turvallisuuspalkinnot tänä vuonna? Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti myöntää palkinnot yhteistyössä useiden turvallisuusalan toimijoiden kanssa, mm. Suomen Palopäällystöliiton kanssa. Etsimme ansioituneita ja esimerkillistä turvallisuustoimintaa edustavia ihmisiä, hyviä turvallisuustekoja, innovaatioita ja organisaatioita, joita voisi palkita. Tänä vuonna myönnetään Finnish Security Awards -turvallisuuspalkintoa yhdessätoista eri kategoriassa. Ehdota palkinnon saajia vapaasti muotoilemallasi sähköpostilla tai käyttämällä tapahtuman verkkosivuston www.finnishsecurityawards.fi etusivulta ladattavaa ehdotuslomaketta. Palkintojen saajista päättävät turvallisuusasiantuntijoista koostuvat raadit. Palkittavat julkistetaan lokakuun 13. päivä Helsingin Ritarihuonella järjestettävässä iltatilaisuudessa. Lähetä ehdotuksesi 30.6.2016 mennessä osoitteeseen palkinnot@turvallisuus.com
SOPIMUSPALOPÄ ÄLLIKKÖ Juttusarjassa seuraamme IV Sopimuspalopäällikköseminaaria
Toinen kohtaaminen Puoli vuotta ensimmäisen kohtaamisen jälkeen tutut palokuntalaiset tervehtivät toisiaan tuttavallisesti, jopa veljellisesti. IV Sopimuspalopäällikköseminaarin 2. jakso oli alkamassa ja osallistujat ympäri Suomen olivat saapuneet keväiseen Poriin. JAKSO käynnistyi seminaarin johtajan, Pekka Tähtisen, avaussanoilla ja lisäksi tervetuliaissanansa lausui Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Diana BergrothLampinen. Molempien puhujien lauseista oli kuultavissa ylpeys omasta kaupungistaan. Ennen jakson varsinaista teemaa oli hyvä kerrata edellisen jakson anti ja palauttaa mieliin seminaarin syvin olemus: oman itsensä ja palokuntansa kehittäminen. Jakson aiheissa oli vahvasti esillä sopimuspalokuntien rooli yhteiskunnassa ja
osana pelastustoimea sekä eri tahojen vaatimukset ja odotukset sopimuspalokunnilta. Seminaarin sisäisissä keskusteluissa on tullut hyvin esille eri alueiden näkemykset sopimuspalokuntien kohtelusta ja asemasta. Omia näkemyksiään kävi esittelemässä myös Ulvilan kaupunginjohtaja, joka henkilökohtaisesti näkee sopimuspalokunnat vahvana osana kansalaisten turvallisuutta. Koska jakson teemana oli ihmiskäyttäytyminen ja tekemällä oppiminen, oli mitä luontevinta harjoitella hyviä käytöstapoja
Kurssilaisia Länsi-Suomen pelastusharjoitusalueella
24
oikeissa tilanteissa. Päivän luentojen jälkeen reipas joukkomme pukeutui parhaimpiinsa ja marssi Porin kaupungintalolle vastaanotolle oppimaan vastaanoton etikettiä sekä keskustelemaan päivän kuumista puheenaiheista. Vastaanoton jälkeen oli vuorossa opetusillallinen, jonka aikana käytiin läpi enemmän ja vähemmän tunnetut pöytätavat. Lauantain ohjelma piti sisällään kokemuksia ja näkemyksiä palokuntatoimesta, sen motivoimisesta ja johtamisesta. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että aihe on haastava, joten seminaarilaiset keskittyivät kuumeisesti pohtimaan omaa motivaatiotaan palokuntatoimintaan ja sen kehittämiseen. Iltapäivällä syvennyttiin vaikuttamiseen ja positiivisten mielikuvien antamiseen sekä
S E M I N A A R I N M AT K A S S A
osa2
Seminaarilaiset keskittyivät kuumeisesti pohtimaan omaa motivaatiotaan palokuntatoimintaan ja sen kehittämiseen. Tarkkaavaisena vastaanotolla. mietittiin erilaisia keinoja vaikuttaa ihmisten käsitykseen sopimuspalokunnista. Osa varmasti pohti myös uusia keinoja saada lisää jäseniä omaan palokuntaansa. Myöhemmin oli luvassa ulkoilua ja siksi suuntasimme uudelle Länsi-Suomen pelastusharjoitusalueelle. Ennen ulkoiluosuutta tutustuimme alueeseen esittelyvideon avulla ja saimme esittää mieltämme askarruttavia kysymyksiä. Tutustumiskierroksen aikana näimme savusukelluskontit, erilaisia simu-
laattoreita ja monia muita harjoittelutiloja. Kierroksen kruunasi ulkosalla tarjoiltu siikasoppa ja ruisleipä. Vaikka moni seminaarilainen ehti jo toivoa, että ensimmäisellä jaksolla annetut välitehtävät olisi unohdettu, oli ne päätetty säästää viimeiseen päivään. Sunnuntai kului kokonaisuudessaan ensimmäisen jakson välitehtävien purkuun ja läpikäymiseen. Jokainen seminaarilainen pääsi esittelemään oman palokuntansa heikkouksia ja vahvuuk-
sia sekä kertomaan omasta sidosryhmäyhteistyöstään. Lopuksi vielä keskityttiin motivaatiotekijöihin ja niiden hyödyntämiseen palokuntatyössä. Viimeisenä vuorossa olivat lounas ja seminaarilaisten keskinäiset jäähyväiset ennen kotimatkaa – sekä lupaukset pitää yhteyttä ennen seuraavaa jaksoa. Teksti: Jaana Turunen Kuvat: Lasse Moisio
25
Pelastusalan uhkatilanteisiin koostetaan koulutusmateriaalia Väkivaltaan varautuminen sekä uhkatilanteissa toimiminen ovat tulleet osaksi pelastusalan henkilöstön työturvallisuutta. Aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen on vaativa asiakaspalvelutilanne, jossa henkilöstön on hallittava työtehtävänsä lisäksi myös riittävät perustiedot ja taidot väkivaltatilanteissa toimimisesta. TILASTOJEN pohjalta voimme todeta olevamme vakavan työsuojelullisen ongelman edessä, joka tulee huomioida sekä päätoimisen että sivutoimisen pelastushenkilöstön peruskoulutuksessa sekä työpaikkakoulutuksessa. Valitettavasti moni työyhteisö saa kylmän herätyksen henkilöturvallisuuteen vasta tapahtumahetkellä tai ”läheltä piti” -tilanteen jälkeen. Näennäinen turvallisuus ei tarjoa ratkaisua väkivaltatilanteisiin. Yleisin työsuojelullinen puute työpaikoilla on välinpitämätön suhtautuminen henkilöturvallisuutta kohtaan. Puutteellinen toimintataktiikka eli liika varomattomuus, auttamisen halu sekä tarve tavoittaa asiakas nopeasti, lisäävät väkivallan kohteeksi joutumisen riskiä. Varsin usein riittää, että riskit tunnistetaan. Osa riskitekijöistä voidaan tunnistaa koulutuksen myötä tehtävällä jo etukäteen. Myös työturvallisuuslaki (738/2002) velvoittaa työssä, johon liittyy ilmeinen vä© Sasu Mäkinen
kivallan uhka, järjestämään työ ja työolosuhteet siten, että väkivallan uhka ja väkivaltatilanteet ehkäistään mahdollisuuksien mukaan ennakolta. Mikäli työantaja tai työntekijät laiminlyövät työsuojelulliset toimet ja asenteet, ei mikään taktiikka, tekniikka tai suojaväline pysty estämään vahinkoa. Kyse on siis ennen kaikkea asenteista. Aktiivinen, reipas ja turvallisuuteen positiivisesti asennoitunut henkilöstö kykenee hyvin pitkälle omalla toiminnallaan ehkäisemään myös uhkatilanteita. Kun työturvallisuusasenteet työpaikalla ovat kohdallaan, voidaan uhkatilanteiden hallintaan vaikuttaa lisäksi ammattitaitoisen koulutuksen kautta. Nykyisin eri puolilla Suomea järjestetään ja kehitetään laadullisesti eritasoisia sekä eri tavoin toteutettuja uhkatilannekoulutuksia.
Suomen Palopäällystöliitto on käynnistänyt Palosuojelurahaston rahoittaman hankkeen, jonka tarkoituksena on koota yhteen sekä hyödyntää pelastustoimessa jo olemassa oleva uhkatilanteiden koulutusmateriaali ja hyvät käytänteet. Lisäksi tarkoituksena on yhdenmukaistaa ja luoda työturvallinen, alan erityispiirteet, sidosryhmien toiminta ja lainsäädännön huomioiva materiaali. Materiaali on tarkoitettu tähän työturvallisuuden osa-alueeseen perehtyneiden kouluttajien käytettäväksi. Sekä teoria- että käytännönopetuksesta koostuvaa koulutussisältöä voidaan hyödyntää pelastuslaitosten sisäisen koulutuksen sekä sopimuspalokuntien viikkoharjoitusten lisäksi osana työturvallisuuden perusopetusta alan oppilaitoksissa. Jotta saisimme luoduksi laadukkaan, monipuolisesti ja laajasti pelastustoimen työturvallisuutta palvelevan koulutusmateriaalin, pyydämme nyt apuanne. Mikäli sinulla on ideoita ja ajatuksia materiaalin kehittämiseksi tai tiedät organisaatiossanne jo olevan aiheesta hyväksi havaittuja koulutusmalleja sekä materiaalia, pyydämme toimittamaan niitä hankkeen yhteyshenkilöille. Teksti: palomies Tero Ihatsu t.ihatsu@ luukku.com & paloesimies Juha Höök juhahook@gmail.com Suomen Palopäällystöliitto tulee huolehtimaan hankkeessa tuotetun koulutusaineiston jalkauttamisesta ja tarjoaa aiheeseen liittyvää koulutusta. Lisäksi liitto huolehtii aineiston päivittämisestä tarpeen mukaan. Lisätietoja: koulutusjohtaja Sami Kerman, sami.kerman@sppl.fi, 040 549 2112
26
Pelastustoimen naiset kokoontuivat Säätytalolle Pelastustoimen naisverkosto kokoontui keskiviikkona 4.5. vuoden ensimmäiseen tapaamiseensa. Paikaksi valikoitui Säätytalo, sillä tilaisuuden kutsujana toimi verkoston suojelija, kansliapäällikkö Päivi Nerg. Kansliapäällikkö Nerg lähetti osallistujille tilaisuuteen myös videotervehdyksensä, joka on nähtävissä Suomen Palopäällystöliiton
Pelastustoimen naisverkosto kokoontui Säätytalolla 4.5.2016.
nettisivuilla.
Ajankohtaisia aiheita ja tiukkaa faktaa SEMINAARIN teemana oli ”ajankohtaisia aiheita ja tiukkaa faktaa”. Seminaarin alussa julkistettiin pelastustoimen naisverkostolle tehdyn kyselyn tulokset ja kuultiin kansainväliset kuulumiset. Naisverkostolle toteutettiin ensimmäinen kysely keväällä 2016 ja siihen vastasi 51 verkoston jäsentä. Kysely oli osa kansainvälisen ”Women in Fire and Rescue Services”-komission kyselyä. Kyselyn tuloksien analysointi on vielä kesken, mutta havaittavissa on useampia kehityskohteita pelastustoimessa, mikäli naisia halutaan enemmän alalle tai pysymään alalla.
Samapalkkaisuus, perheetuudet ja johtajuus puhuttivat Tilaisuudessa kuultiin myös varsin korkeatasoisia esityksiä, joilla pyrittiin vas-
taamaan verkoston jäseniltä tulleisiin tietotarpeisiin. Projektipäällikkö Outi Tervonen-Viitamaa sosiaali- ja terveysministeriöstä luennoi kuulijoille juuri valmistuneesta samapalkkaisuusohjelmasta vuosille 2016-2019. Pelastustoimen osalta operatiivisissa tehtävissä työskentelevät naiset eivät työskentele Tervosen mukaan miesvaltaisissa ammateissa, vaan suoranaisissa miesammateissa, kun näissä tehtävissä naisia on alle 10 prosenttia. Lakimies Eva Ojala KELA :sta puolestaan kertoi kuulijoille yhteiskunnan tarjoamista etuuksista lapsiperheille ja siitä, miten erityisäitiysrahaa ja –vapaata voi hakea. Pelastustoimen osalta ongelmana on ollut, ettei tietoa erityisäitiysrahasta ja –vapaasta ole ollut tarjolla. Tilaisuuden päätteeksi Suomen Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Merja Merasto piti inspiroivan luennon johtajuudesta ja kertoi johtamiskokemuksistaan alalla, jossa miehet ovat selkeässä vähemmistössä.
Naisverkosto kokoontuu uudelleen syksyllä Pelastustoimen naisverkosto kokoontuu seuraavan kerran 9.9.2016 Jyväskylässä Turvallisuusmessujen yhteydessä. Tuolloin tullaan käsittelemään muun muassa materiaali- ja varusteasioita, fyysistä toimintakykyä sekä naisille asetettuja rooleja. Lisäksi verkosto tulee pitämään lokakuussa Pajulahdessa yhteisen treeniviikonlopun, jossa tavoitteena on saada ohjeet ja opit esimerkiksi operatiivisiin tehtäviin vaadittavan fyysisen toimintakyvyn saavuttamiseen ja ylläpitämiseen. Verkostolla on työn alla myös omat nettisivut. Lisätietoja: Suomen Palopäällystöliiton yhteyshenkilö, koulutuspäällikkö Camilla Volanen, puh. 0440 340 112 tai camilla. volanen@sppl.fi Teksti: Pelastustoimen naisverkoston puheenjohtaja Mira Leinonen 27 27
Kurssinjohtajat
kouluttavat ja kouluttautuvat Yhdeksän kuukautta jatkunut kurssinjohtajien täydennyskoulutus on takana. Koulutusoikeuksien pakollinen päivitys karsi kurssinjohtajien joukkoa, ja tällä hetkellä voimassaolevat oikeudet on 954 henkilöllä. Koulutusrumba on työllistänyt toimiston väkeä poikkeuksellisen paljon ja heijastunut varmasti väkisin myös muuhun tekemiseen.
28
PAKOLLISEN täydennyskoulutuksen lisäksi järjestimme toukokuussa kurssinjohtajapäivät. Kyseessä on vapaaehtoinen täydennyskoulutus, jonka tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää kurssinjohtajien osaamista vastaamaan tulityökoulutuksen muuttuvia vaatimuksia. Koulutuksen aiheet kerätään kurssinjohtajilta, ja tämän vuoden teemoja olivat muun muassa tulityöt valtion kiinteistöissä, onnettomuuksista oppiminen ja kouluttaminen.
IV Kurssinjohtajapäivät Tapahtuma pidettiin Tampereella Sokos Hotel Tornissa ja yritysvierailulla kävimme Satakunnan lennostossa. Iloksemme saimme todeta, että paikalle oli saapunut noin 50 kurssinjoh-
tajaa juuri pidetyistä pakollisista koulutuksista huolimatta. Tämä osoittaa aitoa kiinnostusta aiheeseen ja itsensä kehittämiseen. Tälläkin kertaa porukka sai kuunnella mielenkiintoisia luentoja sekä pääsi tutustumaan poikkeukselliseen tulityöympäristöön. Palautteen perusteella parasta antia on aina kollegoiden tapaaminen. Tapahtuman järjestelyt eivät onnistuisi ilman aktiivisia kurssinjohtajia. Tällä kertaa erityiskiitos sotilaspalopäällikkö Jori-Pekka Wiklundille järjestelyistä.
Koulutus pelastustoimessa Minkä tahansa ryhmän toiminnan ylläpitämisessä keskeistä on ryhmän jäsenten välinen vuorovaikutus sekä yhteinen tavoite. Kaiken kiireen keskellä on joskus hyvä pysähtyä miettimään, mihin ryhmään minä kuulun, mikä on meidän tavoite, miten me haluamme haastaa itseämme ja, miksi minä tulen työpaikalle joka työvuoro? Suomen Palopäällystöliitto tarjoaa koulutusta, jossa jokaisella on hyvä mahdollisuus kehittää osaamistaan ja tavata kollegoita. Iso kiitos kurssinjohtajille aktiivisuudesta ja hyviä kursseja! Lisätietoja: koulutuspäällikkö Petri Lindh puh. 040 5206195 tai petri.lindh@sppl.fi
Satakunnan lennoston komentaja eversti Juha-Pekka Keränen huomioi vierailevan ryhmän hienosti avaamalla tilaisuuden ja esittelemällä lennoston toimintaa.
2929
UUDET JÄSENET Riskienhallinta
Laakso Juhan-Petteri
Kolehmainen Mika
vs. paloesimies,
palokunnanpäällikkö, Tiutisen VPK
Honkanen Jouni
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos
Perttula Arto
asiakkuuspäällikkö,
Lamminkoski Jaakko
yksikönjohtaja,
palopäällystöopiskelija
Kokemäen VPK
Orrensuo Mika
Riuttanen Toni
ensihoitopäällikkö,
palokunnanpäällikkö, Paimion VPK
Keski-Suomen pelastuslaitos
Salonen Daniel
Sipola Marko
yksikönjohtaja, Karjalohjan VPK
paloesimies,
Vaittinen Santtu
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos
puheenjohtaja,
Tuhkanen Henri
Kiteen vapaaehtoinen palokunta ry
palopäällystöopiskelija
Weckström Eveliina
Tuomaala Teppo
palokunnanpäällikkö, Kaipiaisten VPK
Suomen Erillisverkot Oy Horelli Kai vs. pelastusylitarkastaja, Itä-Suomen aluehallintovirasto Salmi Anne palotarkastaja, Helsingin kaupungin pelastuslaitos
Yritysturvallisuus Hietanen Pasi vanhempi sammutusmies, Stora Enso Oyj Imatran tehtaat Karvonen Mikko turvallisuusasiantuntija, L2 Paloturvallisuus Oy Vintturi Tommi ryhmänjohtaja, Ruokolahden VPK
vs. paloesimies,
Virolainen Juha
Varautuminen ja väestönsuojelu
paloesimies,
Karjalainen Jari
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos
suunnittelija,
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos
Vapaaehtoispalokuntatoiminta
Pelastustoiminta
Aronen Erkki
Högmander Olli
palokunnanpäällikkö, Vihdin VPK
vt. palomestari,
Franckenhaeuser Sebastian
Varsinais-Suomen pelastuslaitos
yksikönjohtaja,
Juuti Tuomas
Laajasalon VPK
palopäällystöopiskelija
Heinilä Kari
Klemola Jani
palokunnanpäällikkö,
tarkastaja, Ilmavoimat
Kuusiston VPK
Varsinais-Suomen pelastuslaitos
Hallinto ja tukipalvelut Ritvanen Hannamari suunnittelija, Varsinais-Suomen pelastuslaitos Salminen Tiina kehittämispäällikkö, Pirkanmaan pelastuslaitos Salo Mauri palopäällystöopiskelija
KOKOUSKUTSU Varautumisen ja väestönsuojelun jaoston jaostokokous 2016 SUOMEN Palopäällystöliitto – Finlands Brandbefälsförbund ry:n Varautumisen ja väestönsuojelun jaoston jaostokokous
30 30
pidetään tiistaina 30.8.2016 kello 14.00 alkaen liiton toimistolla., Iso Roobertinkatu 7 A 5, Helsinki.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 §:ssä mainitut asiat.
HUOMIONOSOITUKSET Ansioristi
Ansiomitali
Forsell Göran
Eskelinen Ilkka
palotarkastaja,
paloinsinööri,
Itä-Uudenmaan pelastuslaitos
Itä-Uudenmaan pelastuslaitos
Forsström Markku
Joensuu Jarno
yksikönjohtaja,
paloesimies,
Kuusankosken VPK
Satakunnan pelastuslaitos
Kiiski Anne-Marie
Jäppinen Kimmo
taloussihteeri,
palokunnanpäällikkö, Vanhan Käpylän VPK
Satakunnan pelastuslaitos
Kainulainen Lauri
Koskinen Markku
sairaankuljetusmestari,
palotarkastaja,
Keski-Suomen pelastuslaitos
Pirkanmaan pelastuslaitos
Kouki Timo
Pehkonen Juha-Pekka
palotarkastaja,
vanhempi sammutusmies,
Itä-Uudenmaan pelastuslaitos
Kuusankosken VPK
Lilja Marko
Varonen Vilho
vanhempi sammutusmies,
yksikönjohtaja,
Vanhan Käpylän VPK
Sodankylän VPK
Luoma Erkki
Vuorela Viljami
palomies,
toimitusjohtaja,
Keski-Suomen pelastuslaitos
Helsingin pelastusliite
Nurmi Veli-Heikki
HELPE Oy
paloesimies, Keski-Suomen pelastuslaitos
Ylönen Risto
Siitonen Mika
ensihoitopäällikkö,
palomestari,
Keski-Suomen pelastuslaitos
Itä-Uudenmaan pelastuslaitos
Ansioristi
Ansiomitali
Vuoden sopimuspalokunnan päällikkö -tunnustus PALOPÄÄLLYSTÖLIITTO myöntää syksyllä ”Vuoden sopimuspalokunnan päällikkö” -tunnustuksen. Tunnustuksen tarkoituksena on kohottaa sopimuspalokuntien päälliköiden arvostusta ja kiittää tunnustuksen saajaa tekemästään työstä sekä kannustaa sopimuspalokuntien päälliköitä kehittämään aktiivisesti sopimuspalokuntien toimintaa. Tunnustus myönnetään nyt toista kertaa. Tunnuksen säännöissä edellytetään toimimista sopimuspalokunnan päällikön tehtävissä ja vähintään 25 vuoden aktiivista toimintaa sopimuspalokunnassa. Myöntämisen perusteena pidetään sopimuspalokunnan toiminnan laaja-alaista kehittämistä ja edistämistä. Edellä esitetyistä muodollisista kriteereistä voidaan sääntöjen mukaan kuitenkin poiketa, mikäli tunnustusta esitetään myönnettäväksi henkilölle, joka on osoittanut poikkeuksellista rohkeutta tai uhrautuvuutta pelastustoimen operatiivisessa tehtävässä. Esitykset ”Vuoden sopimuspalokunnan päälliköksi” tulee lähettää 31.8.2016 mennessä Palopäällystöliiton toimistolle. Tunnustuksen säännöt ja esityslomake löytyvät Palopäällystöliiton verkkosivuilta.
3131
4 • 2014
JAOSTOT – RISKIENHALLINTAJAOSTO
Koulutuskäytäntöihin halutaan joustavaa reagointia Keväinen tai paremminkin kesäinen tervehdys kaikille riskienhallintajaoston jäsenille ja muille jäsenlehden lukijoille. Seuraavassa lyhyt katsaus riskienhallinnan ja onnettomuuksien ehkäisyn ajankohtaisiin asioihin sekä jaoston muihin kuulumisiin. Väestönsuojien rakentamisvelvoitteen tarkistaminen -hanke SM:n hankkeen tavoitteena on tarkistaa väestösuojien rakentamista koskevia säännöksiä. Hanke on osa asuntorakentamisen kustannuksien keventämistä, ja sillä toteutetaan hallituksen norminpurun kärkihanketta. Hankkeessa valmistellaan rakentamisen kustannusten alentamiseksi tarpeelliset väestönsuojien rakentamista koskevat säädösmuutokset. Säädösmuutokset koskisivat vain uusia rakennushankkeita ja niiden valmistelussa
32
otetaan huomioon väestön suojaamisen edellyttämät välttämättömät tarpeet. Hankkeen toimikausi on 10.2.2016 – 31.12.2016. Asiaa koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2016, ja muutetut säännökset voisivat tulla voimaan vuoden 2017 aikana. Otetaan kantaa hallituksen esitykseen lausuntokierroksella, kun se alkaa.
Palopäällystökoulutuksen siirto Poliisiammattikorkeakouluun Sisäministeriössä valmistellaan lainsäädäntömuutoksia pelastustoimen ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen siirtämiseksi Savonia-ammattikorkeakoulusta Poliisiammattikorkeakoulun vastuulle. Palopäällystötutkinto on alempi ammattikorkeakoulututkinto, jonka laajuus on tällä hetkellä 240 opintopistettä. Koulutuksen järjestää ny-
kyisin Savonia yhteistyössä Pelastusopiston kanssa. Opiskelijat ovat Savonian opiskelijoita, mutta opetuksesta huolehtii pääosin Pelastusopisto. Lähtökohtana on, että merkittävä osa opetuksesta annettaisiin edelleen Kuopiossa sijaitsevassa Pelastusopistossa. Siirron taustalla on koulutuksen rahoitus. Savonia on vähentänyt merkittävästi rahoitustaan Pelastusopistolle. Poliisiammattikorkeakoulussa annettavan koulutuksen rahoitus siirtyisi opetus- ja kulttuuriministeriöstä sisäministeriön hallinnonalalle vuoden 2017 talousarviossa. Palopäällystön koulutusta selvittänyt työryhmä esitti loppuraportissaan helmikuussa 2016 koulutuksen siirtoa Poliisiammattikorkeakouluun. Työryhmän selvitys oli lausuntokierroksella 29.3.2016 asti. Säädöshankkeen toimikausi on 7.3.–31.12.2016. Koulutus siirtyisi alkaen vuoden 2017 alusta. Palopäällystöliiton lausunnossa ehdotusta pidettiin kokonaisuutena kannatettavana. Huomiota kiinnitettiin muun muassa nykyisten oppilaiden mahdollisuuteen suorittaa tutkintonsa loppuun insinööritutkintona ja koulutuksen suuntaamiseen entistä selkeämmin sisäisen turvallisuuden, onnettomuuksien ehkäisyn, viranomaisyhteistyön ja johtamisen suuntaan. Syventävissä opinnoissa tulisi hyödyntää moduuleita sekä huolehtia rinnakkai-
sista koulutuspoluista aina tohtoritutkintoon saakka. Järjestämisvastuun siirron yhteydessä tulisi huomioida myös opetussisältöjen kehittäminen muuttuvien työelämävaatimusten mukaisesti ja huolehtia palopäällystökoulutuksen erityisaseman säilymisestä myös uudessa järjestelmässä.
Luonnos pelastusopiston onnettomuuksien ehkäisyn opetuksen kehittämissuunnitelmaksi Palopäällystöliiton lausunnossa otettiin kantaa ehdotettuihin opintokokonaisuuksien sisältöjen laajuuteen ja painotuksiin onnettomuuksien ehkäisyn käytännön työn näkökulmista. Esimerkkeinä tuotiin esille palotarkastuksen perusteiden sisällön laajuus suhteessa opintopisteisiin ja riskienhallinnan opinnoissa asiakasnäkökulman puut-
teet. Täydennyskoulutuksen osalta nähtiin tärkeäksi koulutustarpeiden laaja-alaisempi kartoitus sekä pidemmän ajan koulutustarpeisiin, että nopeasti esiin tuleviin koulutustarpeisiin reagoimiseen koko alan koulutuskenttää hyödyntäen.
Ohjeluonnos ulkoisen pelastussuunnitelman laatimiseksi
SFS 5995 Työmailla ja maatiloilla käytettävät palavien nesteiden siirrettävät säiliöt. Metallinen maanpäällinen lieriömäinen makaava säiliö 450l…10 000l
Koulutus
Palopäällystöliiton lausunnossa kiinnitetään huomiota standardin ympäristövahinkojen ennaltaehkäisemisen puutteisiin ja esitetään vähintään sen yhdenmukaistamista kuntien ympäristönsuojelumääräysten ja voimassa olevan lainsäädännön kanssa.
Lausunnossa tehtiin korjausesityksiä määritelmien ja termien tarkentamiseksi sekä tekstissä esiintyvien ristiriitaisuuksien korjaamiseksi.
Tulevista koulutuksista mainittakoon Turvallisuusviestinnän opintopäivät 9.-10.6.2016 Tampereella ja ennakkotietona onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät 9.-10.11.2016 Torni-hotellissa Tampereella. Turvallista kesää toivottaen Riskienhallintajaosto pj. Martti Honkala
JAOSTOT – VARAUTUMINEN JA VÄESTÖNSUOJELU JAOSTON järjestämä varautumisen ajankohtaisseminaari 6.4.2016 Palopäällystöpäivien aattona Turussa oli erittäin ajankohtainen. Seminaariaamuna julkistettiin, että sote-ratkaisun myötä pelastuslaitoksia on jatkossa viisi. Saimmekin heti pelastusylijohtaja Esko Koskisen kertomaan uudistuksesta sekä sen vaikutuksista erityisesti varautumiseen ja vastaamaan yleisön esittämiin lukuisiin kysymyksiin. Myös STM :n, AVI :n ja pelastuslaitoksen laadukkaat alustukset varautumisen tilasta ja tulevaisuudesta herättivät erittäin aktiivisen keskustelun seminaariväen ja alustajien kesken. Seminaarin perusteella pelastuslaitosten varautumistyö maakuntiin ja kuntien suuntaan nähtiin jatkossakin tärkeänä! Jaostokokous järjestetään 30.8.2016 klo 14 liiton toimistolla, johon etäosallistuminen on myös mahdollista. ”Jatkuvuuden hallinta yrityksissä ja viranomaistoiminnassa” -se-
minaari järjestetään 12.10.2016 yhdessä Yritysturvallisuus-jaoston kanssa. Tilaisuus on ennen Pelastustoimen ajankohtaispäiviä Jyväskylässä. Syksyn ohjelmassa on myös jaos-
ton jäsentapaaminen 2.11.2016, jonka paikkana on Sokos hotel Presidentti Helsingissä. Teksti: Jaoston puheenjohtaja Juhani Carlson
33
TOIMISTON KUULUMISIA
Palosuojelun edistämissäätiön hallitus liiton toimistolla PALOSUOJELUN edistämissäätiön hallitus piti kevätkokouksen 3.5.2016 Palopäällystöliiton toimistolla. Ennen varsinaisia kokousasioita sijoitusjohtaja Martti Varjonen Investiumista kertoi hallitukselle sijoituskohteista. Hallitus päätti kokouksessaan myös anotuista apurahoista.
Tomi palasi opintovapaalta
Soita Tomille! Uusi numero: 044 733 4112.
VUODEN opintovapaalla ollut koulutusjohtajamme Tomi Timonen palasi takaisin tehtäväänsä kesäkuun puolivälissä. Opintovapaalla Tomi hankki itselleen ammatillisen opettajan pätevyyden. Tomin sijaisena toiminut Sami Kerman jatkaa entisessä tehtävässään eli kehittämispäällikkönä. Jos sinulla on Tomin työnumero talletettuna, niin opintovapaan aikana puhelinoperaattorilla oli käynyt moka ja Tomin numero oli annettu pois. Tomin uusi kännykkänumero on nyt 044 733 4112.
KESÄTARJOUS!
Pidetään kiinni etiketistä -kirja 35 € KUNNIA- ja ansiomerkkien käyttö, kättely, arkipuku vai ihan jotain muuta? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaa pelastustoimen etikettiopas Pidetään kiinni etiketistä. Teos on suunnattu kaikille pelastusalalla toimiville ja myös muille aiheesta kiinnostuneille. Loistava lahja myös pelastusalalle valmistuvalle! TARJOUSHINTA: 35 € (sis. alv) 30.6.2016 asti.
Tarkista tietosi jäsenrekisteristä! PA LOPÄ Ä L LYSTÖLIITON jäsenrekisteristeristä jäsenet voivat itse katsella ja muuttaa omia tietojaan. Rekisterin avulla liitto pystyy entistä paremmin hoitamaan jäsenpalvelujaan. Käy siis tarkistamassa, ovatko tietosi oikein! Ohjeet tunnusten tilaamiseen ja jäsentietojen muuttamiseen löydät liiton verkkosivuilta kohdasta Liitto → Jäsenpalvelut → Jäsenrekisteri (www. sppl.fi/liitto/jasenpalvelut/ jasenrekisteri). Jos tiedoistasi puuttuu sähköpostiosoite, voit ilmoittaa sen meille puhelimitse 0440 344 112 tai sähköpostitse toimisto@sppl.fi.
Hanki liitolle uusi jäsen, Sinut palkitaan!
34
Tuodessasi nykyisenä jäsenenä liittoon uuden jäsenen palkitsemme Sinut seuraavalla valitsemallasi palkinnolla:
• palovaroitin • Pelastustiedon vuosikerta 50 % alennuksella
• palopäällystövyö • ex-suojattu valaisin ja kääntöveitsi- setti • polkupyörän etu- ja takavalo
Jäsenhankintalomake löytyy netistä: www.sppl.fi. Kiitämme sinua jo etukäteen osallistumisesta tärkeään jäsenhankintatyöhön!
TOIMISTON KUULUMISIA
Pientä pintaremonttia toimistolla TOIMISTOLLA on ollut viimeisen kuukauden ajan pientä pintaremonttia. Ari ja Tomi työskentelevät jatkossa samassa huoneessa, ja se aiheutti paitsi toimistokalusteiden uudelleensijoitusta myös huoneen maalaamisen. Lisäksi koko toimiston väelle hankittiin työergonomian parantamiseksi sähköpöydät. Jotta säätöominaisuudet saatiin käyttöön, seinillä vaakatasossa pöytien kohdalla olleet sähkökourut jouduttiin muutamassa huoneessa siirtämään toiseen kohtaan, ja se taas aiheutti pikkuisen reikien paikkaamista ja korjausmaalausta. Lisäksi aulatila ja eteinen saivat uudet maalipinnat, koska käytön jäljet alkoivat niissä jo näkyä.
Muista Jyväskylän Turvallisuusmessut 7.–9.9.2016 SEURAAVAT Turvallisuusmessut järjestetään Jyväskylässä 7.–9.9.2016. Messujen suunnittelu on jo kovaa vauhtia käynnissä. Turvallisuusmessujen ohjelma- ja messutoimikunta kokoontuivat liiton toimistolla 4.5.2016. Viime vuodesta poiketen messukokonaisuudesta tulee tiiviimpi, ja seminaarit ja näytökset tuodaan lähemmäs messukävijää. Myös ulkoalue tulee heti messuhallin viereen, joten se on helpommin saavutettavissa. Tutustu messujen ohjelmatarjontaan: www.jklmessust.fi
Kesän aukioloajat OLEMME jaksottaneet toimistolla kesälomamme niin, että olemme tavoitettavissa lähes koko kesän. Toimisto on suljettuna ainoastaan 18.7.–31.7.2016. Pääosa väestämme lomailee heinäkuun, mutta lomapäiviä osuu myös kesä- ja elokuulle. Puhelimitse olemme tavoitettavissa tuttuun tapaan arkisin klo 9.00–15.30 välisenä aikana. Mikäli sinulla on asiaa liiton toimistolle, varmistathan ennen tuloasi, että olemme paikalla. Aurinkoisia kesäpäiviä!
Noora Kurkipään harjoittelu Palopäällystöliitossa päättyi VIIDEN kuukauden mittainen työharjoitteluni on pian päättymässä, ja sitten jatkankin uusiin seikkailuihin. Koko harjoittelujakso on ollut kerrassaan todella mielenkiintoinen, ja tammikuusta toukokuuhun on mahtunut paljon kaikenlaisia tapahtumia, joihin olen päässyt osallistumaan. Palopäällystöliitossa olen päässyt tutustumaan pelastusalaan erilaisista näkökulmista ja näyttöihini vaaditut työtehtävät täyttyivät jakson aikana erittäin hyvin - ja vielä hyvillä arvosanoilla! Olen viihtynyt tässä työharjoittelupaikassa, ja aivan varmasti muistan tämän harjoittelujakson vielä pitkään. Suuret kiitokset Palopäällystöliitolle tästä mahtavasta työharjoittelun toteuttamisesta. Nauttikaa kesästä! Noora
Nooran läksiäisiä vietettiin liiton toimistolla 24.5. yhteisen kahvihetken merkeissä.
35
Tervehdimme palopäällystöä Forssan seutu Forssan TRT-Rakennus Oy III Asemakuja 6, 30420 Forssa Puh:03 4356926
Tasoite ja Maalaus Virolainen Oy Iidankalliontie 58, 30100 Forssa Puh. 0500-476 733
Forssan Lava ja Huolto Oy Humppilan Metalli Oy
Hämeenlinnan seutu
Sähkö-Uotila Oy
Taksi Ilkka Eerola Oy Puh:0400-644996
Soraa Hauholta Veljekset Lehtinen Puh: 040 – 549 8828
Rengas-Vekka Oy puh.(03)6169460 www.rengasvekka.fi
Nurmijärven seutu Netringin pesula www.netrinki.fi
Kuljetus Timo Åberg Oy Klaukkala Gsm. 0500 450646
36
VARATTU
Kuljetusliike Patova Oy
Rakennus-Jaranto Oy
Nurmijärvi P: 0400-459 190
Paunintie 176, 01830 Lepsämä Gsm. 040 535 3 150
Tervehdimme palopäällystöä Riihimäen seutu VARATTU
ANNA MATERIAALIEN ELÄMÄN JATKUA.
Pentti Ruponen Ky Asemantaustantie 185, 12100 Oitti
Puh:019 782271
Eerikäisen Liikenne Oy
www.konehuoltoheikkonen.fi
It starts here.
Savonlinnan seutu
AmePlan Oy Pajatie 21, 57210 Savonlinna Puh. 0400 754 446
www.esmarin.fi
Varattu
LVI-Malinen Oy KULENNOINEN Puh: 040 562 3651
Savonlinnan Laakeri ja Varaosa Oy Automiehenkatu 5, 57100 Savonlinna Puh (015) 576 710
Värilinja Oy Olavinkatu 60, Savonlinna Puh: (015) 273060, 273080
Arkkitehtuuritoimisto Valjus Oy Tulliportinkatu 1 57100 Savonlinna Puh. 015-534 343
Insinööritoimisto Timo Peltonen Oy Savonlinna puh:0440 277226
Kiinteistöhuolto Pajari Sulkava Päivystysnumero: 0500-675 118
Tampereen seutu
Kuokkamaantie 4 A, 33100 Tampere Puhelin: (03) 2680 111
Etelän Talotarha Oy Laatukattila Oy
Taksi Juha Kivimäki
Vihiojantie 10, 33800 Tampere puh. 03 2141 411 www.laka.fi
Toijala p:040-550 6003
Possijärvenkatu 1 33 400 TAMPERE puh 010 - 832 8000 arkkitehtuuria@arsatek.fi www.arsatek.fi
37
Tervehdimme palopäällystöä Tampereen seutu
Länsiportti
Sarankulmankatu 14, 33900 Tampere Puh:0201 616 200
www.novasahko.fi
Uudenkaupungin seutu
Saaristo-Invest Oy
Ankelo Ky
Vainilantie 9, 23310 TAIVASSALO
Uusikaupunki Puh. 0400 720 109
puh:050-383 8422
Telmarin Oy
Ihoden Höyläämö Oy
Salmen Kartanon Palvelukeskus Lokalahdentie 186, 23500 Uusikaupunki puh. 02 84 16 010 www.salmenkartano.fi
Vaasan seutu Arkkitehtitoimisto Aitoaho & Viljanen Wolffintie 36, 65200 Vaasa P: 06 3170610
38
Kyrönmaan Palvelukoti Asematie 32, 66440 Tervajoki p.(06) 471 3326
Vaspec Oy
Hovioikeudenpuistikko 11, 65100 Vaasa Puh. 0204 293 300
Tervehdimme palopäällystöä Vaasan seutu
Sairaskodinkatu Sairaskodinkatu 1 65100 Vaasa Puh: 06 318 2850
www.HHnet.fi
www.hartman.fi
www.multitronic.fi
Akku Salminen
www.rinta-jouppi.com
Kemi-Tornion seutu Kemi-Tornion seudulta palopäällystöä tervehtivät: Tervolan Jätehuolto Oy
Tainikoski Oy
LiftLink Oy
Parturiliike Ke-Va
Parturimo Alex MR Nuohous Oy
Rakennusurakointi L. Maijanen Oy Autokorjaamo Heimo Rautio Ky Kemin Nuohous ja Palosuojelu Oy
39
Tervehdimme palopäällystöä Kemi-Tornion seutu
Juhani Kiviaho Oy
Keminmaan seurakunta Rantatie 61 94400 Keminmaa keminmaa@evl.fi keminmaa.seurakunta.net
40
www.pyoraosa.fi
Tervehdimme palopäällystöä Kemi-Tornion seutu
Jyväskylän seutu Jyväskylän seudulta palopäällystöä tervehtivät: Maansiirto Suuronen Oy VV-Sorvaamo Oy SH-Sähkö Ky PR-Reunahiomo Ay Autonosturipalvelu Keijo Leppänen Ky Jyväskylän Vyöhyketerapia MR-Rengas Ky Hankasalmen Ässä-Eriste Ky Pitkäkadun Kukkatalo Ky Arkkitehtitoimisto Pertti Nousiainen Oy Jake-Man Oy Kuljetus ja Maansiirto R.A. Järvinen
Konneveden Nuohoustyö Ay Paavonkuja 8, 41400 Lievestuore
Gsm: 0400546786, 0400652584
Laukaan seurakunta
Keski-Suomen Konehuolto Oy Niittykuja 1, 40270 Palokka puh. 0400-605282
Kuljetus Tietäväinen Timo Puolukkakuja 7 A 10 40340 Jyväskylä Puhelin, 0405818218
Hinaus-Apu Mehtovuori Oy Mestarintie 13 41310 LEPPÄVESI Päivystys 020 747 9622
Teräskaksikko Oy
Maajukka Oy
Punasillantie 34 40950 Muurame
Puikkarinkatu 2 A 1, 40250 Jyväskylä
Puh. 0400 468 923
Puhelin 0106177100
Sorvaamo Seppo Oy Puuppolankoskentie 64, 41120 Puuppola p. 014-310 1174
”VARATTU”
Marja-Rauhala Ky Räihäntie 132, 41920 Kintaus Puh: 0400 299 919
JyväskylänKirjanpitopalvelu www.prima-rakentajat.fi
Taloushallinnon taitaja
41
Tervehdimme palopäällystöä Jyväskylän seutu
Palokankaantie 4, 40320 JYVÄSKYLÄ Puh. 014 284 950, Fax 014 284 951 Avoinna arkisin 7.30 - 17.00
www.expomark.fi
Insinööritoimisto Easytec Oy Kauppakatu 14A27, 40100 Jyväskylä Puhelin 010 4235 200
Seppäläntie 1 40320 JYVÄSKYLÄ Puh. 020 747 9160
Uuraisten kunta www.aarnionsahko.fi www.uurainen.fi
Jokilaaksojen seutu 42 Pohjanmaan ICT-palvelu Oy
•
Kalliontie 35, 85500 NIVALA Puh. 044 0550 979 www.ict-palvelu.fi
• •
Rakennusten ja LVI-tekniikan kuntoarviot ja -tutkimukset Sisäilmatutkimukset LVI-suunnittelu ja Valvonnat www.widetek.fi
Jämsähkö - Juha Jämsä t:mi Pihlajatie 12, 84100 Ylivieska puh. 0400 860 679
42
www.ylivieskantaksi.fi
Tervehdimme palopäällystöä Jokilaaksojen seutu Jokilaaksojen seudulta palopäällystöä tervehtivät: Rengasliike TUK-Rengas Ky Pentti Hämeenaho Oy Megaturve Oy Alumiinihitsaus E. Mäkikangas R. Pikkarainen Ky Töllin Metallipalvelu Tilitoimisto Nivalaskenta Riitta Karvonen Urakointipalvelu Karvosenoja Ay Insinööritoimisto Kone-Konsut Oy Pakolan Konepaja Autofit Nivala Kotirannan Vihannesjaloste Oy Ykköskorjaamo Ky Nivalan Jätehuolto Kalevi Mehtälä Ky Pohjanmaan Autohuolto Oy Pohjanmaan Akku Oy Jätehuolto Markku Haikola Tilaviljasekoitus OsKa Oy
SOLAR KAIHDIN KY Lankilantie 46, 85100 Kalajoki www.solar.fi
Eka-Sorvaus Oy Sepäntie 1, 85500 Nivala P: 08 442048
HAAPAJÄRVEN VESI OY www.haapajarvenvesi.fi
Uusi turvakilpikuvasto on ilmestynyt! Tilaa tai tutustu osoitteessa turvakilvet.fi
Suomen Turvakilvet Oy Savenvalajantie 2 | 85500 Nivala Puh. 08-442 131 | Fax 08-443 061 myynti@turvakilvet.fi | turvakilvet.fi
43
Tervehdimme palopäällystöä Jokilaaksojen seutu Vieskan Automaalaus Oy
Tilitoimisto Kari Allonen Ky
Korjaamontie 27 84100 Ylivieska Gsm: 050 3594149
Toritie 16, 85500 Nivala Puh: 08-443 241
www.paloranta.fi
Kuusamon seutu
RUKASERVICE KÄKELÄ OY
Turjantie 2, 93600 KUUSAMO Puh: 0445252236
44
Autokorjaamo Rasepi Oy
Tervehdimme palopäällystöä Kuusamon seutu
Kuusamo
KOILLISMAAN SÄHKÖPALVELU KY Sähköurakointi ja sähkösuunnittelu, Valoa Koillismaalle jo yli 20V! Rahtimiehentie 48, Kuusamo
Juha Lehtoaho p.0400 384701
www.koillissanomat.fi
UUTTA RUKALLA 1 2 3
Rukan kävelykylä valmis FIS-rinne Talvijärven uusi hissi
2
SKI-INN, HIIHTÄJÄN AINOA OIKEA LOMA-ASUNTO RUKALLA JA PYHÄLLÄ! VARAUKSET TEET KÄTEVIMMIN OSOITTEESSA WWW.SKI-INN.FI
1 3
Varisjoen Lohi Oy Koillis-Suomen Lohi Oy
Vesikattopalvelu Kuusamo Oy Nuottatie 1 ,93600 Kuusamo puh. 0400 203 709 Eläinlääkärikeskus Vetpoint Oy Ouluntaival 10 A 6, Kuusamo gsm. 040 538 4756
P.S. - TERVETULOA PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVILLE 14.-16.4.2011
www.autonosa.com
Jätehuolto Ari Haataja Ay
LVI-Kuusamo Oy
Sossonniementie 15 b 93600 Kuusamo puh. (08) 852 1578, 0400 284 430
Airotie 4 G 93600 Kuusamo Puh. 08-8514056
Pulkkasen Konepaja Kuoliontie 5 D, 93630 KUOLIOVAARA Puhelin: 08 857110
Kuusamo Car Service & Tyres
KKP-Tuotanto Oy
Ouluntie 42, 93600 KUUSAMO Puh: 040 750 9178
Mänttä-Vilppulan seutu Mänttä Pieskantie Pieskantie 2 35800 Mänttä Puhelin: (03) 474 2876 Kuljetusliike Keijo Rantanen
Mäntän Huoltotoimi Oy
puh. 050 331 9810
Hallituskatu 23, 35800 MÄNTTÄ Puhelin: 03-4749461
Sahila J. Autoverstas Mettisuontie 42, 35800 MÄNTTÄ Puh:050 542 6994
Kodinkonehuolto Yli-Lohikoski Oy Santalankatu 4, 35820 Mänttä Puh: 03 4749140
St-Asennus Oy Puh:0400-548652
45
Tervehdimme palopäällystöä Mänttä-Vilppulan seutu Kuutola
Vilppula-Se
Varattu
Kapearaiteisen rautatien rakentamisen muistomitali vuodelta 1897. Medal to commemorate the building of the narrow gauge railway 1897.
Vilppu
Patsaan paljastustilaisuus 1938 Korjaamo Kleimola Ky
Vilppu
Unveiling of a statue in 1938
Vinolantie 13, 35820 MÄNTTÄ Gsm. 040 5028811
”VARATTU”
Sähkötyö Ari Heinonen Oy
www.polygongroup.fi
Mänttä Puhelin: 050-5289282
Vilppulan Huoltopalvelu Oy Suokatu 4, 35700 Vilppula Puhelin:03 4716383
Imatran seutu Sukkulakatu 6 B, 55120 Imatra puh. 010 836 1000 Ruokolahti-Simpele Puh: 050-564 0734
Koskenparras 10, 55100 IMATRA
Maanrakennus Kosonen Oy
puh. 05 688 200
Särkisalmi Puh: 040 0359132
Imatran Pelti- Ja Rautaliike Oy Sulattimonkatu, 55800 Imatra Puhelin:05 4321320
Varkauden seutu
Puh. 010 322 2210 Jarmon taksi Konnuslahti puh: 040 549 2744
Orcon Oy Toisniementie 30, 78610 Varkaus Puhelin:0400-139555
Taitotuote Oy www.taitotuote.fi Metallirunkoisia design portaita
www.tuomaan.fi 46
Tuoteluettelo ja -hinnasto
KIRJALLISUUS Luo Turvallisuutta Valistamisen ja pelastusneuvonnan oppikirja Paloturvallisuusopetus-DVD Skapa Säkerhet - Eldfängd information Sukelluspäiväkirja nahkakansio/muovisivut Sukelluspäiväkirja muovikansio/muovisivut Sukelluspäiväkirjan päiväkirjasivut muovi 7 kpl/erä Palo-kirja Uhat ja mahdollisuudet Alkusammutusharjoitusopas Poistumisturvallisuusopas Oppilaitoksen turvallisuusopas Oppilaitoksen turvallisuusopas 2 Hotelli- ja ravintola-alan paloturvallisuusopas Palomies auttaa -taulusarja Turvallisuuskävelyopas - Toiminnallinen turvallisuuskoulutus Kaupanalan turvallisuusopas Jälkivahinkojen torjuntaopas Sosiaali- ja terveydenhoidon turvallisuusopas Social- och hälsovårdens säkerhetsguide Asukkaan turvallisuusopas Palomestarin perehdyttämisopas Pelastusajoneuvojen yleisopas Palo- ja pelastussanasto Palontutkinnan perusteet Joka kodin turvavinkit Varautumisen käsikirja Tulenpolte sydämessä - Palopäällystöliiton historiikki Poistumisturvallisuuden koulutus -DVD Joka kodin paloturvallisuus opas -DVD Tulikeiju-DVD Vaarallisen henkilön kohtaaminen -DVD Henkilökunnan toiminta rikostilanteessa -DVD Evakuoinnin perusteet ja pommiuhka -DVD Henkilöturvallisuus oppilaitoksissa -DVD Turvallinen toiminta magneettikuvaustiloissa -CD Toimisto- ja virastotyön turvallisuuskoulutus -CD Opetusalan turvallisuuskoulutus -CD Sairaalapalo-DVD Työntekijän turvallisuusopas Jäljet näkyivät portilla Suomalainen palomies maalla, merellä ja ilmassa Pidetään kiinni etiketistä -kirja - TARJOUS 30.6.206 asti Alkusammuttaminen-DVD Paloturvallisuusopetus-DVD 10 pientä minuuttia -DVD
62,30 52,55 9,50 136,60 63,05 17,35 30,65 9,00 12,65 15,50 12,65 15,50 5,05 68,00 15,50 5,05 15,85 12,65 12,65 15,65 5,80 5,80 78,40 15,00 21,10 84,45 30,65 68,30 5,00 12,60 86,84 86,84 86,13 141,70 23,10 5,00 68,30 68,30 15,50 26,15 26,40 35,00 124,00 52,55 12,60
VIRKA-ASEMATUNNUKSET Olkapoletti (pari) pelastusjohtaja, apulaispelastusjohtaja, pelastuspäällikkö palopäällikkö, johtava palotarkastaja apulaispalopäällikkö palomestari, palotarkastaja apulaispalomestari, apulaispalotarkastaja ruiskumestari, asemamestari paloesimies 47
31,50 31,50 31,50 28,40 28,40 28,40 28,40
ylipalomies palomies, pelastaja tyhjä teollisuuspalopäällikkö, teollisuuspalomestari, teollisuuspaloesimies / liikemerkillä teollisuuspalomies / liikemerkillä palokunnanpäällikkö / vaakunalla tai lisätunnuksella varapäällikkö / vaakunalla tai lisätunnuksella joukkueenjohtaja / vaakunalla tai lisätunnuksella Hihansuun laatta (pari) pelastusjohtaja, apulaispelastusjohtaja, pelastuspäällikkö, palopäällikkö, johtava palotarkastaja apulaispalopäällikkö palomestari, palotarkastaja apulaispalomestari, apulaispalotarkastaja ruiskumestari, asemamestari paloesimies ylipalomies palomies, pelastaja tyhjä teollisuuspalopäällikkö, teollisuuspalomestari, teollisuuspaloesimies teollisuuspalomies palokunnanpäällikkö / vaakunalla tai lisätunnuksella varapäällikkö / vaakunalla tai lisätunnuksella joukkueenjohtaja / vaakunalla tai lisätunnuksella Olkavarren laatta (kaikki ) Nimilaatta (kaikki) Lakkilaatta Päällystön päällystön neulottuna päällystön, alipäällystön, miehistön Kokardi päällystön miehistön Olkatähti iso metalli keskikoko metalli pieni metalli Lehvät Lakkilehvä, olkalehvä Olkapalkki Palokuntanappi iso, pieni Fenix-merkki Pelastussukeltajanmerkki metalli Pelastussukeltajanmerkki brodeerattu Pelastajamerkki (tutkintotodistus)
28,40 28,40 17,85 26,25 31,30 22,05 27,25 26,25 31,50 25,25 30,30 22,05 27,30
Ansiomerkki vaarantunnuksin
/ / / / /
26,25 26,25 26,25 26,25 26,25 26,25 26,25 26,25 26,25 17,85 22,05 22,05 22,05 22,05 22,05 14,95 15,75 11,55 25,25 11,55 4,95 2,65 4,55 3,70 1,80 3,60 2,65 1,05 3,65 31,30 1,50 27,55
ANSIOMERKIT Suurristi Tuliristi Erityisansioristi Ansioristi Ansiomitali
+35,35
LAHJAESINEET
854,45 478,75 415,00 239,35 144,45
Kalvosinnapit Palokuntatähti, hopea 76,70 Kalvosinnapit Palokuntatähti hopea/kulta 101,95 Kalvosinnapit Fenix (hopea) 89,30 Kalvosinnapit Fenix (kulta) 441,30 Solmiopidin (hopea, kultainen liiton merkki) 116,95 Solmiopidin (hopea, hopeinen liiton merkki) 65,10 Rintaneula (hopea) 26,25 Kultainen rintaneula (Palopäällikköseminaarin suorittaneille) 121,95 Vyö 29,95 Teleskooppimakkaratikku 24,75 Kalasetti 45,20 Kuksa 48,30 Puukko 50,90 Avaajasetti 42,05 Puheenjohtajannuija-setti 64,10 482,55 Päällystösormus jäsenille / ei jäsenille / 514,35 471,90 / Alipäällystösormus jäsenille / ei jäsenille 503,75 461,30 / Miehistön kultainen sormus jäsenille / ei jäsenille 493,05 222,00 Miehistön hopearunkoinen sormus jäsenille / ei jäsenille / 249,20 207,05 / VPK-päällystösormus jäsenille / ei jäsenille 227,25 78,80 / Isännänviiri jäsenille / ei jäsenille 68,80 Palokirves 113,50 Viktorinox Climber -monitoimityökalu 44,10 Heijastava reppu 47,30 Pukupussi 65,10 Palopäällystöliiton huppari (hajakokoja) 126,10 Liekki-maljakko (Ritva-Liisa Pohjalaisen suunnittelema) 309,95 Saunakiulu ja löylykauha -setti 133,95 Polkypyörän etu- ja takavalo 15,60 IvanaHelsinki sammutuspeite turkoosi, valkoinen ja punainen 29,90 IvanaHelsinki ensiapupakkaus musta, valkoinen ja punainen 29,90 Sieniveitsi 45,15 Heijastavat käsineet 31,00 Palokirvestaulu 304,70 Kakkulapio ruostumattomasta teräksestä 77,40 Palopäällystöliiton hihamerkki 10,50 MC Fire Officers -hihamerkki 10,50 Pelastustoimen arvot -tarra iso 9,45 Pelastustoimen arvot -tarra pieni 4,20 Pelastustoimen arvot -taskuvihko 1,15 Arvotaulu 254,45 Arvotaulu lisätekstillä 335,00 Jehu- ja Jehuneuvos-arvonimet 75,00 75,75
Palopäällystöliiton tuoteluettelo ja -hinnasto (sis. alv). Tilaukset puh. (09) 2522 9200 tai www.sppl.fi Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin.
Tilaa nyt asiallista kesälukemista:
PIDETÄÄN KIINNI ETIKETISTÄ -KIRJA
M
itä tarkoittaa kutsukortin maininta ”tumma puku”? Ketä kättelen ensimmäisenä? Milloin käytetään suuria kunniamerkkejä? Minkä ruokailuvälineen otan seuraavaksi? Pidetään kiinni etiketistä -kirja vastaa näihin ja moniin muihin etikettisääntöjä koskeviin kysymyksiin. Etiketti ja perinteet kulkevat vahvasti käsi kädessä. Alati hektisemmäksi muuttuvassa maailmanmenossa ne luovat turvaa ja vakautta. Etiketti ja käyttäytymiseen liittyvät säännöt ja ohjeet ovat kuitenkin aina aikakautensa näköisiä. Nykyisin etiketti on keventynyt, mutta samalla monimuotoistunut. Lisäksi kansainvä-
linen kanssakäyminen ja kulttuurien kohtaamiset luovat paineita tietää ja ymmärtää muitakin kuin kotoisia sääntöjämme. Käyttäytymisen kautta luomme mielikuvia itsestämme ja edustamastamme organisaatiosta. Käyttäytymisessä ja vuorovaikutuksessa pienet asiat ovat suuria asioita. Vaikka tämän kirjan painopiste onkin juhlassa, on syytä muistaa, että hyvät tavat, kohteliaisuus ja positiivinen asenne – hymyä unohtamatta – kohottavat myös arjen laatua. Teos on suunnattu erityisesti päällystön ja johtotason edustajille niin pelastuslaitoksissa kuin erilaisissa palokunnissa, mutta on toivottavaa, että se kuluu myös kaikkien muiden pelastusalalla toimivien ja aiheesta innoittuneiden käsissä. Kirjan on kirjoittanut Pelastusopiston rehtori Mervi Parviainen. Kirjassa on 176 sivua.
TILAUSLOMAKE
Vastaanottaja maksaa postimaksun
Tarjoushinta 30.6.2016 asti: 35,00 € (sis. alv 10%) + toimituskulut Tilaaja Yritys Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Laskutusosoite (jos eri kuin postiosoite)
Sähköpostiosoite Puhelinnumero Tämän lomakkeen postimaksu on valmiiksi maksettu. Voit tehdä tilauksen myös verkossa www.sppl.fi
Suomen Palopäällystöliitto Tunnus 5006966 00003 Vastauslähetys