Padasjoki palvelee 2019

Page 1

palvelee 2019


Experience nothing – Visit Padasjoki Padasjoen kunnan syyskuussa 2018 julkaistu mainosvideo on saanut katsojilta hyvän vastaanoton. Videota on katsottu jo lähes 200 000 kertaa ja katsojien palaute on ollut pääsääntöisesti hyvin positiivista. Pieneen budjettiin ja pariin kuvauspäivään haluttiin sisällyttää kunnan suosituimmat vierailukohteet ja tekemiset. Päijänteen kansallispuisto, Tuomasvuoren tornit, satama ja liikennepuisto ovat mm. ”niitä”kohteita, joissa Padasjoella käydään. Paikalliset ja vapaa-ajanasukkaat sen sijaan mieltävät paikkakunnalta järvimaisemat, saunan, Padasjoen ruisleivän ja tulipaikat ulkoilureitteineen omakseen. Sataman valot – kunnan järjestämä koko perheen tapahtuma haluttiin myös nostaa videossa esille. Vaikka tapahtuma järjestetään ensisijaisesti kunnan ja vapaa-ajanasukkaille on tapahtuma kasvattanut suosiotaan myös ulkopaikkakuntalaisten ja erityisesti veneilijöiden keskuudessa. Yksittäistä kuvauspaikkaa tärkeämpi tavoite videolla on kuitenkin näyttää kuinka helppoa, puhdasta ja turvallista elämä Padasjoella on. Kuinka moni tietää, mitä kunnan matkailussa tehdään? Suurin osa kuntalaisista varmasti tietää, että satamassa on kesällä matkailuinfo, Kalainsaaressa on vuokramökki, Sataman valot järjestetään elokuun lopussa ja arboretumiin on istutettu jo tuhat taimea. Tämän lisäksi kunta toimii aktiivisesti naapurikuntien kanssa yhteistyössä alueellisen tunnettavuuden lisäämisessä Juotavan Hyvä Etelä-Päijänne ry:n kautta. Pääsääntöisesti hankkeilla rahoitettu Juotavan Hyvän toiminta on tuottanut erinomaisia esitteitä matkailijoille ja yhteismarkkinointia on tehty erikseen mm. Asikkalan ja Sysmän kuntien kanssa. Padasjoki kuuluu myös alueelliseen matkailumarkkinointiyhtiö Lahti Re-

gioniin. Lahti Region tekee kotimaan markkinoinnin lisäksi kansainvälistä markkinointia ja tämä on juuri se seikka, miksi alueellista isoa markkinointiyhtiötä tarvitaan. Tälläkin hetkellä meidän kunnan matkailuyrityksiä markkinoidaan erityisesti Keski-Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa. Anu Huusko, Padasjoen kunnanvirastollakin aikanaan työskennellyt matkailun ammattilainen, kiertää edellämainituissa maissa eri tapahtumissa ja markkinoi osana työtään myös Padasjoen matkailuyrityksiä. Tämän lisäksi ulkomaalaiset matkanjärjestäjät, bloggarit ja toimittajat kiertävät tutustumassa Padasjoen majoitus- ja palvelutarjontaan ympäri vuoden. Padasjoen matkailu on kansainvälistä ja kansainvälistyy koko ajan lisää. Padasjoen matkailu ja kunnassa sijaitsevat vierailukohteet ovat kehittyneet paljon viime vuosien aikana. Jos Experience nothing – Visit Padasjoki -video olisi kuvattu viisi vuotta sitten, ei videolla näkyisi maisematorneja,

Julkaisija: Padasjoen Sanomat Oy Toimitustyö, graafinen suunnittelu ja toteutus: Padasjoen Sanomat Oy Painopaikka: Padasjoen Kirjapaino Näköisversio netissä: www.padasjoki.fi ja www.padasjoensanomat.fi Kannen kuva: Birgitta Heino-Toivonen, Pitokärjen savusauna.

polkuautoja, Kalainsaaren saunaa, Pitokärjen laavua tai Sataman valoja tuossa mittakaavassa. Toisaalta upea Päijänne, maisemat ja videon sanoittamat toteamukset ovat olleet – ja tulevat jatkossakin olemaan meidän hienoja valttikortteja asumisessa ja matkailumarkkinoilla. Video rahoitettiin yhteistyössä Järvi-Hämeen Osuuspankin ja Padasjoen yrittäjäyhdistyksen kanssa. Idea uuden videon kuvaamisesta oli kytenyt jo pitkään ja pankin edustajalta tuli ehdotus yhteistyöstä ja kontakti tekijään. Kuvaustiimillä oli idea sisältöön ja kunnan puolelta tuli ehdotuksia kuvauspaikoiksi. Yhteistyö – niin tässä kuin muutenkin – on matkailukentällä valttia. Koska meillä on niin paljon hienoja juttuja Padasjoella, on helppo sanoa: ”Experience nothing – Visit Padasjoki”. Maria Virtanen Padasjoen kunnan ympäristösihteeri­ ja matkailuvastaava

© Padasjoen Sanomat Oy, kuvien­ottajat, tekstien kirjoittajat ym. sisällön tuottajat. Julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla, mikä tarkoittaa, että julkaisua tai sen osaa (esim. valokuvia, artikkeleita, ilmoituksia) ei saa käyttää muualla ilman tekijän lupaa.

Yhden kunnan tilattava paikallislehti www.padasjoensanomat.fi ilmoitukset@padasjoensanomat.fi


Keinuhongan Tila

Suvimarja Lifestyle puoti & tilamyymälä Liha- ja lähiruokamyymälä / Kahvila-kesäravintola / Ryhmäretkikohde Sisustustuotteet / Vaatteet ja asusteet / Sisustussuunnittelu ja stailauspalvelu

Mökkivuokraus bertta-burgeriauto, catering-palvelut

koko PERHEEN

BÖNDE

KESKIVIIKKOISIN heinäkuussa 3.-24.7.

KEINUHONGANTIE 54, 17610 AUTTOINEN 040 562 8580/SUVI - 0400 715 639/KALLE 040 754 5455/PUOTI WWW.KEINUHONKA.FI - WWW.SUVIMARJA.FI 1


www.padasjoki.fi Postiosoite: Padasjoen kunta PL 35, 17501 PADASJOKI

Käyntiosoite: Kellosalmentie 20, 17500 Padasjoki

Sähköposti: info@padasjoki.fi etunimi.sukunimi@padasjoki.fi

Puhelin: 03 552 911

Opetushenkilökunta: etunimi.sukunimi@edu.padasjoki.fi

Keskushallinto

Sivistystoimi

Tekninen toimi

Kunnanjohtaja

Sivistysjohtaja

Tekninen johtaja vs.

Varhaiskasvatusjohtaja

Käyttömestari

Varhaiskasvatuksen ohjaaja

Rakennustarkastaja

Rehtori Kari Miettinen 044 753 3591

Hallintosihteeri

Koulukuraattori / vapaa-aikavastaava

Siivoustyönohjaaja

Juha Leppialho 044 778 0259

Heikki Jaakkola 040 580 5410

Hallintojohtaja

Minna Myllykangas 044 720 2087

Kristiina Laakso 040 524 3353

Liisa Valonen 044 720 2054

Hallintosihteeri Annikki Aaltonen 044 595 9902

Taloussihteeri

Pauliina Koskela 0400 419 364

Minna Mäkelä 044 720 2016

Etsivä nuorisotyöntekijä

Palveluneuvoja

044 720 2088

Erja Heikkinen 044 720 2014

Vapaa-ajanohjaaja

Markku Lahtinen 050 462 0741

IT-asiantuntija

Timo-Petteri Auvinen 040 765 0085

Liikunnanohjaaja

Työllisyys- ja elinkeinoasiat

Kenttämestari

Mari Engberg 044 7202 070

Petri Jalkanen 044 7780 242

Pasi Jussila 0400 355 606

Juha-Pekka Ristola 044 052 9358 Janne Virtanen 044 753 3593 Lauri Pasanen 0400 355 719 Pia Mustisto 044 720 2001 Helena Väärälä 040 760 0750

Kiinteistönhoitajat

Mika Lehtinen 040 749 2262 Hannu Leppäjärvi 0400 699 136 Juha Kauppinen 044 0539 269

Puhdistamon hoitaja

Ilkka Saarinen 044 720 2079

Ympäristösihteeri /matkailu Maria Virtanen 040 589 1864

Kirjastonjohtaja

Kunnan kiinteistöjen ja laitosten vikailmoitukset

Ympäristöterveydenhuolto

Eläinlääkärit

Päijät-Hämeen pelastuslaitos

Terveydensuojeluinsinöörit Asikkala, Hartola, Heinola, Padasjoki ja Sysmä

Eläinlääkärit / Asikkalan toimipiste Jaana Häyhä 044 729 7827 Riikka Lasonen 044 729 7765

www.phpela.fi

Heinolan osaamiskeskus Rauhankatu 3 a, 3. krs, 18100 HEINOLA

Poliisi

Taru Tanska 044 753 3603

Terveydensuojeluinsinööri Asikkalan osaamiskeskus Tomi Kekki 044 440 6548

Neuvontapalvelu kiireettömissä asioissa 0295 419 800 (pvm/mpm) arkisin klo 8 -16.15 tai neuvontapalvelu@poliisi.fi Kiirellisissä asioissa hätänumero 112

Laitospäivystys 0400 357 960

Padasjoen Paloasema, Majavatie 6 Päivystävä palomestari 0440773128 Päijät-Hämeen päivystävä palotarkastaja 0440 773 222

Kuntalassa on vuokrattavana toimistohuone tilapäiseen etätyöskentelyyn. Kunta vuokraa myös toimistotiloja pitkäaikaiseen käyttöön. Lisätietoa www.padasjoki.fi/etatyo

2


Padasjoki Maakunta: Päijät-Häme Seutukunta: Lahden seutukunta Perustettu: 1442 Sysmästä (pitäjä), 1865 (kunta) Kokonaispinta-ala 729,86 km², maa 523,14 km², sisävesi 206,72 km² Väkiluku: 3 013 (30.4.2018)

Padasjoen alueella sijaitsee Päijänteen kansallispuisto sekä suurin Päijänteen saarista, Virmailansaari. Padasjoella on noin 300 järveä, jotka laskevat kahteen eri vesistöön: Kymijoen ja Kokemäenjoen vesistöihin. Keskustaajaman maisemaa kaunistaa Kirkkolammi ja sen Päijänteeseen yhdistävä joki.

Padasjoen halki kulkee Lahden ja Jämsän välinen valtatie 24, josta erkanee Taululla Hämeenlinnaan vievä kantatie 53. Padasjoen naapurikuntia ovat Asikkala, Hämeenlinna, Kangasala, Kuhmoinen ja Sysmä.

Tutustu tonttitarjontaan www.padasjoki.fi/tontit Mylly-Mäkelän omarantaiset tontit tulevat myyntiin keväällä

3


Uimahalli Jokihelmi Avoinna: Ma 14.00 - 20.00, ti 6.30 - 10.00, 14.00 - 20.00, ke 14.00 - 20.00, to 6.30 - 10.00, 14.00 - 20.00 pe 14.00 - 20.00, su 14.00 - 19.00 Tammitie 7, Padasjoki valvomo 044 7202052, kassa 044 7202053 www.padasjoki.fi/uimahalli, uimahallijokihelmi Uimahalli Jokihelmi on vuonna 1972 rakennettu, 1999 peruskorjattu ja laajennettu kodikas kylpylämäinen uimahalli. Pää­ altaassa on 4 x 16.67 metrin radat, joista 2 on varattu ensisijaisesti uimareille, 2 muuta vesijuoksijoille ja muuhun vesiliikuntaan. Lisäksi hallissa on noin +30 asteinen, 5 x12 m terapia-allas hierontapisteineen ja pienille lapsille mutterinmallinen lastenallas liukumäellä. Hallilta löytyy erityiskäyttäjille puku-ja pesutilat. HaIlin ehdoton erikoisuus, takka, terapia-altaan vieressä, on käytettävissä tilausuinneilla ja toisinaan talvikaudella siitä nautitaan myös yleisövuorolla. Jokihelmessä on tarjolla ohjattuja vesiliikuntaryhmiä, vauvauintia, eritasoisia uimakouluja, koululaisille tilauksesta uintitunteja opetuksineen. Kuntosalilta, joka on avoinna aina hallin aukioloaikoina, löytyy kattavasti kuntoiluvälineitä ja aika-ajoin ohjattuja startteja kunnan Iiikunnanohjaajan toimesta.

4

Liikennepuisto ja uimaranta Uimalantie, www.padasjoki.fi/leikkipaikat Kirkkolammin uimaranta ja liikennepuisto sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä kunnantaloa ja terveysasemaa. Liikennepuistossa on käytettävissä polkuautoja, jotka saa käyttöönsä kuittaamalla avaimen kuntalasta, kirjastosta tai matkailuinfosta. Alueella on nuotiopaikka ja matonpesupaikka.

Pappilanmäen lähiliikunta-alue Puistotie 1, www.padasjoki.fi/liikunta Pappilanmäen koulun läheisyydessä sijaitsevalla liikuntapaikalla on iso hiekkakenttä pesäpallon pelaamista varten. Alueella on aidatut kentät tennistä ja lentopalloa varten sekä pienpeli- ja leikkialue. Skeittipaikkaa uudistettiin syksyllä 2018. Talviaikaan hiekkakentälle jäädytetään jääkiekkokaukalo. Alueella on huoltorakennus, jossa on lämpimät pukuhuoneet ja wc:t.


Nuokku Vaahteratie 4, 044 720 2005 www.padasjoki.fi/nuokku, Nuokku padasjoennuokku Nuokku palvelee Padasjoen nuorisoa monipuolisella toiminnallaan ympäri vuoden. Nuokulta löytyy monenlaista ajanvietettä, aina koulun jälkeen ja lauantai-iltaisin. Nuokku järjestää myös kuukausittain tyttöjen ja poikien iltoja, sekä erilaisia teemailtoja. Toimintaan sisältyy lisäksi erilaiset tapahtumat, leirit ja retket. Etsivä työ palvelee alle 30-vuotiaita padasjokelaisia nuoria.

Ohjattu liikunta ja liikuntaneuvonta

Kullasvuoren lähiliikunta-alue Koulukuja 1, www.padasjoki.fi/liikunta Kullasvuoren koulun ympäristö mahdollistaa monipuolisen ulkoliikunnan harrastamisen. Alueella on yleisurheilukenttä, tekonurmikenttä ja 18-väyläinen frisbeegolfrata vaihtelevassa maastossa. Vuoden 2017 aikana alueelle rakennettiin hieno miniareena pienpelejä varten sekä fitnesspark ulkokuntoilua varten. Alue on todellinen ulkoilukeidas myös talvella. Yleisurheilukentän vieressä on jääkiekkokaukalo ja turvallinen pulkkamäki. Kentältä lähtevät myös valaistut hiihtoladut Kullasvuoren maastoihin (1, 2, 3 ja 5 km). Kuntorata-alueella on myös luontopolku sekä upeat maisematornit, josta avautuu upea maisema Päijänteelle. Kentällä on hyvät parkkitilat ja huoltorakennus, jossa pukuhuoneet ja wc:t.

Liikunnanohjaaja Mari Engberg, 044 720 2070 mari.engberg@padasjoki.fi, www.padasjoki.fi/liikunta liikunnanohjaajapadasjoki, padasjoki liikkeella

Lainattavat ja vuokrattavat liikunta- ja retkeilyvälineet

Padasjoen kunta tarjoaa asukkailleen ohjattuja, edullisia liikuntapalveluita sekä ilmaista liikuntaneuvontaa. Ohjatun liikunnan pääpaino on ns. matalan kynnyksen ryhmissä, joissa on helppo päästä liikuntaharrastuksen alkuun. Viikoittain on tarjolla tuolijumppaa, kuntosaliryhmiä, lihaskuntojumppaa ja vesijumppaa. Maksuttoman liikuntaneuvonnan kautta saa henkilökohtaista ohjausta, vinkkejä ja tukea liikuntaharrastuksen aloittamiseen tai sen jatkamiseen esim. sairauden jälkeen. Liikunnanohjaaja toteuttaa myös erilaisia kursseja ja liikuntatapahtumia kuntalaisille ja vapaa-ajanasukkaille osana vapaa-aikatoimen tarjontaa.

Kyselyt ja varaukset Nuokulta. Vaahteratie 4, 17500 Padasjoki 044 720 2005, www.padasjoki.fi/retkeilyvalineet Vapaa-aikatoimi lainaa kuntalaisille ja vapaa-ajanasukkaille retkeilyvälineitä ja liikunta­välineitä. Lainaus on kuntalaisille ilmaista. Retkeilyvälineet: puolijoukkueteltta + alusta + kamiina, vaellustelttoja sekä muita 2-4 hengen kupolitelttoja, rinkkoja, trangioita, makuupusseja sekä lisäksi kattiloita, lettupannuja, nokipannuja ja vesikanistereita. Liikuntavälineitä: lumikenkiä, retkiluistimia, kahvakuulia, tasapainolautoja, gymstickejä ja frisbeegolf —kiekkoja. Lisäksi vapaa-aikatoimelta on vuokrattavissa juhliin ja tapahtumiin telttakatoksia, äänentoistolaitteita ja kalusteita.

5


Kirjasto Yhteystiedot: Vaahteratie 4, 17500 Padasjoki Puhelinnumero 0440 529 300 Sähköposti kirjasto@padasjoki.fi www.padasjoki.fi/kirjasto lastu.finna.fi Kirjastoauton puhelinnumero: 040 5192422

Matkailuinfo Kunnan matkailu­i nfo on avoinna Lai­va­ran­nan satamas­s a ju­h an­n us­­ viikosta koulu­jen alkuun. 040 5728450 www.padasjoki.fi/ mat­kai­­lu­ visitpadasjoki lnfosta voi lainata ja vuok­r ata polkupyöriä, pol­k uveneitä, soutu­ venet­tä, frisbeegolfkiekkoja, mato-onkia ja SUPIautoja. MAKSUTTOMAT PALVELUT Perus-Jopon lainaus, laina-aika 2 h, lainaus henkilöllisyys­ todistusta vastaan. Postikortin lähetys (1 kortti/asiakas). Frisbeekiekkojen lainaus, 3 kpl setti, lainaus 10 € panttia vastaan Mato-onkien lainaus, ongen palautus saman päivän aikana. HINNASTO Sähköjopon vuokraus 5 €/4 h, 2 €/h vuokrataan henkilöllisyystodistusta vastaan. Polkuveneiden vuokraus 5 €/4 h, 2 €/h Soutuveneen vuokraus 5 €/4 h, 2 €/h SUP-laudat 5 €/ 4 h, 2 €/h Kunta vuokraa myös uutta mökkikohdetta Kalainsaaresta,­ ­li­sätietoja matkailuinfosta ja kunnan verkko­sivuilta­www.pa­ das­jo­ki.­fi­

6

Kirjasto sijaitsee Padasjoen keskustan monitoimitalossa osoitteessa Vaahteratie 4. Pääkirjaston lisäksi asiakkaita palvelee kirjastoauto Iivari II. Padasjoen kirjasto tarjoaa monipuolisen valikoiman kauno- ja tietokirjallisuutta, lehtiä, e-aineistoja, äänikirjoja, pelejä, musiikkia ja elokuvia. Kirjastossa voi myös käyttää tietokoneita, digitoida valokuvia, dioja ja vhs-nauhoja sekä ihan vain oleskella. Meille on helppo tulla, sillä kirjasto sijaitsee katutasossa ja sisällä mahtuu liikkumaan myös pyörätuolin, rollaattorin tai lastenvaunujen kanssa. Padasjoen kirjasto kuuluu Lastu-kirjastoihin, joka on PäijätHämeen kirjastojen kirjastokimppa. Koko Päijät-Hämeen kirjastojen kokoelma on siis padasjokelaisten käytössä. Aineistoa voi varata muista seudun kirjastoista ja varaukset kulkeutuvat Padasjoelle maksutta. Lainat voi myös palauttaa mihin tahansa Lastu-kirjastoon. Varaukset ja uusinnat voi hoitaa kätevästi netissä verkkokirjastomme kautta osoitteessa lastu.finna.fi. Tiskillä, sähköpostilla ja puhelimellakin palvellaan yhä entiseen tapaan. Kirjakassi-palvelu tuo kirjat heille, jotka eivät pääse tulemaan pääkirjastoon tai kirjastoautolle. Lisätietoa palvelusta saat kirjastosta. Padasjoen kirjastoauto Iivari II Padasjoen kirjastoauto palvelee koko kunnan alueella ja poikkeaa reitillään myös Pälkäneellä ja Kuhmoisissa. Kirjastoauton aikataulut löytyvät osoitteesta www.padasjoki.fi/kirjastoauto sekä kirjastosta. Tervetuloa Padasjoen kirjastoon ja kirjastoautoon!


PADASJOEN TERVEYSASEMA, Kellosalmentie 24, 17500 PADASJOKI LÄÄKÄREIDEN JA SAIRAANHOITAJIEN VASTAANOTOT, ajanvaraus ja puhelinneuvonta 03 880 2930 ma–to klo 8–16 ja pe klo 8–15. VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS: Akuutti24, Keskussairaalankatu 7, Lahti, (03) 819 2385. Päivystys on tarkoitettu kiireellistä hoitoa tarvitseville potilaille. FYSIOTERAPEUTIT, ajanvaraus ma–pe klo 8–9.30 044 780 2916 tai 044 780 2917 DIABETESHOITAJA, ajanvaraus ma–to klo 12–13 044 780 2923 ÄITIYS- ja LASTENNEUVOLA Kirsi Läderberg 044 780 2286 KOULUTERVEYDENHUOLTO Kullasvuoren ja Pappilanmäen koulut Laura Kanden 044 780 1166 LABORATORIO ajanvaraus (03) 819 4511 ma-to 8–16, pe 8–14 tai www.hyvis.fi, näytteenotto ma–to klo 7.30–10.30

PADASJOEN KOTIHOITO: Kellosalmentie 24, 17500 Padasjoki Palveluesimies 044 778 0314 PIHLAJAKOTI, Kellosalmentie 24, 17500 Padasjoki Hoitajat 044 780 2926 Palveluesimies 044 780 2927 VISAPUISTO, Visatie 1, 17500 Padasjoki Hoitajat 044 780 2581 Asumispalvelujen ohjaaja 044 780 2871 PSYKOLOGIPALVELUT, Padasjoen terveysasema, Kellosalmentie 24, 17500 Padasjoki. Puhelinaika ti–to klo 10–11, 0400 971 044 PÄIJÄT-HÄMEEN PERHENEUVOLA, Kauppakeskus Trio, Aleksanterinkatu 18 A, 4.-5. krs 15140 Lahti 03 818 3700 (vaihde ja toimisto). Asiakkaaksi ilmoittautuminen ja puhelinneuvonta ma–to klo 11–12 (ilmoittautumispuhelut yhdistetään kasvatus- ja perheneuvonnan henkilökunnalle). Toimisto vastaa puheluihin ma-to klo 8–12 ja 13–15.30 sekä pe klo 8–12 ja 13–15. Johtava sosiaalityöntekijä Marke Luhtapuro ajalla 1.9.2017 - 31.12.2018 044 7161 517 VAMMAISPALVELUT 044 018 7045 klo 9–12

MUISTIHOITAJA Päivi Pyykkö 044 780 2903 Varmimmin saa yhteyttä keskiviikkoisin ja torstaisin klo 8–8.30 ja klo 15–16. HOITOTARVIKEJAKELU ajanvaraus ma–to klo 12–13 044 780 2923 HAMMASHUOLTO PADASJOELLA Padasjoen terveysasema, hammashoitola, Kellosalmentie 24, 17500 Padasjoki, 03 880 2937 Ajanvaraus ma–pe klo 8–15. Päivystyksestä huolehtii Akuutti24, Keskussairaalankatu 7, Lahti, 03 819 2385

TALOUDELLINEN TUKI, toimeentulotuen neuvonta 03 818 3209 klo 9–15 TYÖIKÄISTEN PALVELUT (18-64 v) klo 9–15 Palveluohjaus Polku p. 03 819 4850 IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT Asiakasohjaus Siiri p. 03 818 5555 ma–pe klo 9–15, Vapaudenkatu 23b, Lahti ELÄINLÄÄKÄRI ASIKKALA JA PADASJOKI Asikkalan toimipiste, Kanavatie 11, 17200 Vääksy Eläinlääkärit Jaana Häyhä (03) 766 1179, 044 729 7827 Riikka Lasonen 044 729 7765

(03) 819 11, www.phhyky.fi Sähköpostit: etunimi.sukunimi@phhyky.fi 7


YRITYS- JA PALVELUHAKEMISTO

yrityksen nimen vieressä oleva numeroympyrä viittaa sivuun, jolta kyseisen yrittäjän ilmoitus löytyy

Apteekit, luontaistuotteet ja kosmetiikka

Pykälistö Petri ............................................................. 044 012 0592 Pykälistö Markku, Auttoinen.........................................0400 355 215 T:mi Asko Järvinen.......................................................0400 727 612 T:mi Marko Pastila, Torittu............................................050 565 8841

12 Antenniasennus Pekka Tervala .................................. 0400 355 485

13 13 19 19

12 Tmi Miko Kotilainen .....................................................044 017 0996

16 Taulun teollisuusalue, Sähkötie 5.................................0500 490 895

ABC-liikennemyymälä, Tauluntie 124.......................... (03) 551 3440 Autohuolto J. Ahonen Oy, Nelostie 1341......................0400 715 237 Auto- ja Konekorjaamo Mäkinen&Kauren, Alkutie 2.... (03) 551 3275 Huoltoasema Pertti Ahonen Oy, Keskustie 4 .............. (03) 551 2140 Jari Engberg Oy, Ilmoilantie 1.......................................040 751 6826 Kiuasniemi-Marina Laivaranta, Laivarannantie 41....... 044 364 7111 Kosla Oy, Koslantie 20................................................ 0400 640 133 21 Laarin paja, Kylämäntie 269, Kuhmoinen.................... 050 353 6247 Padasjoen Autohuolto Tmi, Mainiemensahantie 28.....040 585 1828 Pajulan Konekorjaamo, Pajulantie 457 ...................... 0400 435 026 25 Seo Padasjoki, Sarinan Tupa, Taulunmäentie 2...........040 419 0051 21 Vääksyn Varaosa ja Tarvike Ky................................... (03) 766 0075

15 Kuljetus Kalle Jaakkola, Auttoinen ..............................0400 715 639 16 Kuljetuspalvelu K. Lehmussaari...................................0500 317 822

22 Apteekki, Keskustie 25 ............................................... (03) 551 2342

Antenniasennukset, -tarvikkeet ATK-palvelut

12 21 21 20 21

Autopalvelut, korjaamot, huoltamot ym.

Elintarvikkeiden valmistus

R. Tähtinen Ky..............................................................040 550 2990 27 Tofusta Oy, Teollisuustie 12..........................................0400 854 989

Eläinlääkärit

22 Uudelviisii Oy, Ari-Matti Pyyhtiä, Keskustie 25.............050 432 0035

Hieronta, luontaishoidot

22 Hieroja Kaija Koivukoski, Hietarannantie 22 ...............040 558 3929

Hieroja Liisa Kuoppamäki.............................................040 500 6511 Hierontateam Anne Lepistö, Keskustie 21...................0400 516 385 Jalkahoitaja Elena Kukushkina.....................................050 321 2869 Jalkahoitaja Helena Linden..........................................050 561 1771 22 Kuntohoitaja Timo Maaranen, Keskustie 14 ................041 440 8092 22 Pirjon hoiva Tmi, Fenix-kulma, Keskustie 14................040 595 3445 22 T:mi Kirsi Pykälistö, Fenix-kulma, Keskustie 14...........040 532 6615

Hautaustoimistot ja hautakivet

25 Padaskukka, Keskustie 20 ......................................... (03) 551 2297 25 Virtanen Eero ...............................................................040 777 8201

Hammasteknikko

Paula Mertsalmi, Keskustie 14.....................................040 541 5723

Huonekaluja

Eimi Kaluste Oy, Alkutie 4............................................ 010 422 1300

14 Padas-Keittiöt Oy, Maakeskenraitti 107....................... (03) 556 1216 20 Puulon Oy, Likoniementie 5..........................................0400 292 042 20 Nukkuville, Likoniementie 5..........................................050 561 4339

Insinööritoimistot

14 Seppo Luukkanen, Kellosalmentie 931........................040 547 5277

Kalastus ja kalanjalostus

Järvikala Heinonen Oy.................................................040 501 6757 Laulajainen Esko ........................................................ 040 551 2245 Peltomäki Mikko ..........................................................040 777 7802 Peltomäki Tapio .......................................................... 044 721 1408 Suokas Raimo............................................................. 040 531 2702 29 T:mi Outi Jalli .............................................................. 0400 733 643 Tmi Su-Antonette Koivu ............................................. 040 765 9460 Vall Mika ..................................................................... 050 561 5753 Veljekset Koivu............................................................ 045 638 7685

Kaupat ja kioskit

12 ABC-liikennemyymälä, Tauluntie 124.......................... (03) 551 3440

16 27 25 12

Alko, Kauppatie 2.......................................................... 020 692 771 Auttoisten Kyläkauppa Ky ja Kievari Aijakka, Kylänraitti 22, Auttoinen............................................... (03) 556 5214 Kiuasniemi Marina, Laivaranta.....................................040 487 8555 K-Market Ruokapata, Kauppatie 1.............................. (03) 551 2200 R-kioski, asiamiesposti, Kauppatie 2 ...........................050 448 1814 Seo Padasjoki, Sarinan Tupa, Taulunmäentie 2...........040 419 0051 S-Market Padasjoki, Kauppatie 2................................ (03) 874 3112

Kaivinkonetyöt

Jäteasema

Jätekuljetukset

Lassila & Tikanoja Oyj..................................................010 636 5000

15 Maanrakennus Pekka Ahonen Oy................................0400 352 901

Remeo Oy.......................................................................... 010 5400

Kenkäkauppa

22 Aulin Hius & Kenkä, Keskustie 16............................... (03) 537 0025

Kierrätyskeskus

Taulun teollisuusalue, Sähkötie 5.................................040 701 4515

Kiinteistönhuoltopalvelut

13 Ajopuu Oy.....................................................................040 358 5747 15 Alijärvi Oy, Majuantie 156, Seitniemi........................... 0400 493 966

Kodin Ilox & Avux..........................................................0400 423 381 Lahdenpohja Heikki, Nyystölä......................................0400 846 408 Metsä- ja mökkipalvelut Simo Gran............................. 050 564 2205 Mika Selonen, Kasiniemi............................................. 0400 949 673 Mökkitalkkari Juhani Pyykkö, Nyystölä ....................... 0400 259 558 12 Päijänteen lukko- ja mökkipalvelu............................... 040 570 1790 14 Sa-Ha Saneeraus Ay....................................................044 243 6787

Kiinteistö- ja isännöintitoimistot, vuokra-asunnot

20 Asuntotrio, Tammitie 3..................................................040 555 6098 24 OP Järvi-Häme, OPKK, isännöitsijä.............................010 254 7997 30 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV.................................044 244 9779

Sirkka Heinonen...........................................................040 561 6279

Kirjanpito- ja toimistopalvelut

Boeken Team Oy ........................................................ 050 369 6102 Oy Pirjo Apajainen........................................................044 325 8867 30 Padasjoen Tilitoimisto Oy, Keskustie 6 A 5...................040 502 0091 Paperisoturit Ky, Luototie 2...........................................050 541 3049 Sirkka Heinonen...........................................................040 561 6279 Tilitoimisto E. Halonen, Valkamantie 12.......................050 555 6623 Tmi Karevaara Seija.....................................................0400 733 118

Kirpputorit

Arrakosken kesäkirppis, Raittiustalo, Koskimäentie.....044 284 1989 Kulmakirppis, Vaahteratie 4......................................... (03) 551 2508 Osto- ja myyntikirppis Hämäläinen, Keskustie 16........046 934 0023 25 Padaskukan kulmakirppis, Keskustie 20..................... (03) 551 2297 RR-kirppis, Keskustie 14..............................................050 541 3049

Kodin- ja pienkoneet ym.

Hankkija, Sähkötie 2.....................................................010 768 4300 Padasjoen Puhelinpalvelu, Keskustie 14.................... 050 541 3049

Kone- ja laitevuokraus

13 Ajopuu Oy.....................................................................040 358 5747

Kukkakauppa

25 Padaskukka, Keskustie 20 ......................................... (03) 551 2297

Laiturit

Eurorauta Oy, Taulumäentie 1....................................... (03) 874 590

12 Osmo Rajala Oy, Sähkötie 4........................................040 828 2375

Karpan Klapi Ky, Kari Jurvaniemi.................................040 550 1950

Leipomot

Anin Herkku, kotileipomo............................................. 045 802 3554 Padasjoen Leipomo, Kellosalmentie 16 .................... (03) 551 2344

Kuljetusliikkeet

Korpikuljetus Oy.......................................................... 040 708 3680

15 Maanrakennus Pekka Ahonen Oy............................... 0400 352 901 15 Suullinen Osmo........................................................... 0400 497 396

Käsityötarvike- ja kangasliikkeet

Aimitex, Kellosalmentie 8............................................ (03) 551 2981

15 Alijärvi Oy, Majuantie 156, Seitniemi............................0400 493 966 13 Arvo Gran, Kellosalmi ..................................................0400 359 477

25 Nimipyyhe.com, Ilmoilantie 1 ...................................... 050 525 1592

13 15 15 13

25 Galleria Pikantti, Keskustie 16......................................040 961 1689

8

Häme Mikko, Arrakoski.................................................040 540 0641 Kaivinholsti Oy..............................................................040 739 5182 Konepalvelu Lauri Ahonen...........................................044 593 1858 Kuljetus Kalle Jaakkola, Auttoinen ..............................0400 715 639 Maanrakennus Ahola....................................................040 501 3240

Lahjatavarat, käsityöt

Aimitex, Kellosalmentie 8............................................ (03) 551 2981 Lahjatavaraliike Toivo&Vallu, Aarnontie 43, Auttoinen....040 844 2020

25 Nimipyyhe.com, Ilmoilantie 1 ...................................... 050 525 1592 25 Padaskukka, Keskustie 20.......................................... (03) 551 2297


Metsäalan palvelut

25 Paperikeidas, Keskustie 25 ....................................... 040 561 6279 1 Suvimarja lifestyle puoti, Keinuhongantie 54................040 562 8580

Tekstiilikutomo Liine A Ulle, Sirpa Särkiö, Koivutie 1 A 4 (03) 551 2466 22 Uudelviisii Oy, Tiina Pyyhtiä, Keskustie 25...................045 129 2402

Lasitusliikkeet

13 Ajopuu Oy.....................................................................040 358 5747 14 PHR-tuotteet, Keskustie 14......................................... 0400 846 423

Linja-autoasema, -liikenne

18

Padasjoen Matkahuolto ja kahvila, Tmi Essi Syrjänen, Tammitie 5 .................................. (03) 551 2508

19

16 Liekaiha Oy, Jarkko Sumioinen, Torittu.........................0400 121 997

19

20 Niemisen Linjat Oy, Nyystöläntie 10 ............................040 551 2257

Lokaliikkeet

MTY Tuominen Ari ja Asko, Kellosalmi........................ 0400 798 143

LVI-liikkeet, -työt

Kaiska Oy.....................................................................040 500 3274

16 Putki-Käki, Luototie 3, Padasjoki..................................0500 727 616 16 Päijät-Hämeen Putkimiehet, Keskustie 18...................040 554 3882 14 Rakennustyö V-M Heinonen Oy, Mika Heistola........... 040 831 2467

Maansiirtopalvelut, soraliikkeet

13 15 15 14 13 15

15 14

Hämeen Moreenijaloste Oy......................................... 0400 833 707 Kaiska Oy.....................................................................040 500 3274 Kaivinholsti Oy..............................................................040 739 5182 Konepalvelu Lauri Ahonen...........................................044 593 1858 Kuljetus Kalle Jaakkola, Auttoinen...............................0400 715 639 Kuljetusliike Matti Pykälistö Oy, Auttoinen....................0400 352 688 Maanrakennus Ahola....................................................040 501 3240 Maanrakennus Pekka Ahonen Oy................................0400 352 901 Metsäkone Munnila Oy, Arrakoski............................... 0400 638 634 Mikko Häme, Tapattomantie 4, Arrakoski.....................040 540 0641 Osmo Suullinen, Romontie 606....................................0400 497 396 Padasjoen Sora .......................................................... 040 521 1782

Maa- ja metsätalouskoneiden korjaukset

Konehuolto Alanko Kalevi Oy, Sireenitie 2, Maakeski....0400 730 614

Matkailu- ja majoituspalvelut

28 Aholan Mökit, Vesijaonraitti 303, Vesijako .................. 050 336 5163 29 Ahola Pirkka ja Leila, Porasantie 410, Vesijako...........0400 939 425 28 Alatalon lomamökit, Alatalontie 26, Torittu....................040 722 2719

29

1 29 29 29 29 28

29

31 29 29

Bed & Breakfast Punainen Tupa, Häntämäentie 3, Maakeski......................................................................040 540 4384 Elbatar, Olavi Virtanen..................................................0400 351 959 Heinäjoki Markku, Porraskoskentie 507 Auttoinen.......040 728 3639 Hokan Huvilat...............................................................040 722 7088 Huuskonen Anneli ja Antero.........................................0400 521 700 Jaakkola Matti, mökkivuokraus ja pitäjäopastukset......0500 496 939 Kainiemen loma-asunnot, Kainiementie 21-23.............040 567 6397 Keinuhongan mökkivuokraus, Auttoinen......................040 562 8580 Kiuasniemi Huvilat, Kiuasniementie 1-3.......................044 269 0480 Kullasmarinan lomahuvilat, Kullasvuorenkuja 1...........050 320 1009 Lomakeskus Telaranta, Porasantie 176, Vesijako....... 0400 711 819 Lomamökit I. Hartman, Kujaportintie, Auttoinen...........040 865 5582 Lomasatama, Satamantie 137, Kasiniemi....................0400 938 462 Mainiemi Caravan/Lobestia Oy, Pykäläniementie 10...040 512 0645 Majatalo Onnenmyyrä, Haukkatie 3-9, Nyystölä..........0400 499 839 Metsästysseuran hirsimökki Neroskulmalla.................040 735 3038 Monuksen rantasauna, Nyystölä..................................046 901 3678 Nina Lehtovirta, opas- ja ohjelmapalveluja...................040 487 0622 Padasjoen Latu Ry, Arto Stenhammar ....................... 040 702 9915 Piilostenniemi, Kalakuja 74, Maakeski........................ 0400 846 426 Pitokärki, Majantie 50...................................................050 572 5856 Raut-Kotka Oy, Rekolantie 15 B, Auttoinen................. 040 844 2020 Salonkilaiva Jenni-Maria III, Jorma Sainio...................040 505 5560 SF Caravan Mylly-Mäkelä, Myllymäkeläntie 14............0400 323 316 Selonen Mika, Ruhansillantie 249, Kasiniemi............. 0400 949 673 Siirrettävä savusauna (traktorivetoinen).......................0400 888 704 Simo Gran................................................................... 050 564 2205 Syysniemi, Virmaila..................................................... 040 577 7159 Vihreä huvila................................................................ 040 505 2025 Villa Takila, Kiuasniementie 5,..................................... 040 500 7150 Ylätalo Jarmo, Ranta-Ylätalontie 101, Torittu...............040 517 1135

19 19 19 19

18

Hännikäinen Tero, Kasiniemi........................................0400 353 818 Karpan Klapi Ky, Kari Jurvaniemi................................ 040 550 1950 Koskinen Onni, Vesijako...............................................0500 329 739 Koskitukki Oy, Tammitie 3.............................................040 484 0550 Laaksonen Teijo, Auttoinen...........................................0400 712 224 Metsä Group, Toritie 64 A 7, Kuhmoinen......................010 462 6300 Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme, Keskustie 25.........040 591 0166 Metsäkone Munnila Oy, Arrakoski............................... 0400 638 634 Metsäkuljetus Aarto Ky, Auttoinen................................0400 858 933 Metsäpalvelu MetsäMestarit, Auttoinen....................... 050 572 5881 Metsäpalvelu Ryske, Auttoinen....................................040 703 6182 Metsätyö Mikko Iittala, Auttoinen................................. 0500 712 223 MM Metsäpalvelut, Vesijako ....................................... 040 509 0793 MSU-Metsäpalvelu ky, Mikko Sulanto..........................040 129 2386 Mäkinen Olli, Seitniemi................................................ (03) 557 4012 Puiden lähikuljetus T:mi Asko Järvinen.........................0400 727 612 Stora Enso, Keskustie 21.............................................0400 779 577 T:mi Marko Pastila, Torittu............................................050 565 8841 T:mi Jussi Salonen , Kasiniemi.................................... 0400 658 054 T:mi Työhevospalvelu Hartman, Auttoinen...................0400 457 443 UPM Metsä, Keskustie 6 A 3........................................0400 212 814 Versowood Oy, Seppo Pyykkö.....................................050 589 2199

Muovituotteiden valmistus

12 Osmo Rajala Oy, Sähkötie 4........................................040 828 2375

Lepistön Muotti Oy, Arrakoski.......................................040 0691 878

20 Metallityö Ilpo Mertsalmi, Likoniementie 11................. 0400 493 181

Museot

25 Enni Idin kotimökki, Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan

kyläyhdistys ry, Kellosalmentie 579..............................040 595 3445 Padasjoki-seuran kotiseutumuseo, Kuusikuja..............040 740 0020 Palsan Myllymuseo ja kahvio, Vesijaonraitti 562, Vesijako....................................................................... (03) 557 7073 25 Sepänmäen museo (kyläsepän museo), Torittu.......... 050 501 1889

Muuraus

Meronen Kari............................................................... 0400 839 888

14 Rakennus ja muuraus Suntela.....................................050 566 3928

Muut palvelut

Ave Group Oy...............................................................044 517 5286 Metsä- ja mökkipalvelut Simo Gran............................. 050 564 2205 Työpaja, Sähkötie 8..................................................... 044 780 1511 Radiotekniikan insinööritoimisto RF-shamaanit Oy..... 050 550 5293

Nuohous

Tmi Ahti Laaksonen..................................................... 0400 310 442

Opistot

Wellamo-opisto............................................................ (03) 814 4734

Osakaskunnat ja uisteluluvat

Alhon osakaskunta Tarmo Kytölä.................................044 556 1030 Auttoisten osakaskunta Jaakko Heistola......................0400 202 034 Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalue Markku Lappi 0400 497 638 Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalue Tomi Ranta....040 747 7446 Hinttolan osakaskunta Jarkko Venäläinen....................044 386 8425 Kasiniemen osakaskunta Mika Selonen.......................0400 949 673 Kellosalmen osakaskunta Veli Heinonen.....................040 501 6757 Lieson maaosakaskunta Juhani Lähde .......................040 545 9180 Lieson osakaskunta Jussi Pakari.................................041 468 8300 Maakesken osakaskunta Petri Syrjä ...........................040 540 0657 27 Nyystölän osakaskunta Simo Jalli ...............................0400 733 643 Padasjoen reitin osakaskunta Matti Leppänen.............040 502 3650 Päijänteen yleisten vesien kalastusluvat, Metsähallitus,www.eraluvat.fi Sipuran osakaskunta Erkki Sipura ..............................0500 244 271 Vesijaon osakaskunta Hannu Tukia ............................045 635 6195 Virmailan Mäkelän osakaskunta Olli-Pekka Mäkelä.....044 594 0324

Painot ja paikallislehdet

Padasjoen Kirjapaino, Tammitie 3............................... (03) 551 2186

30 Padasjoen Sanomat Oy, Koivutie 8............................ (03) 552 7500

Paperi- ja toimistotarvikkeet

25 Paperikeidas, Keskustie 25 ....................................... 040 561 6279

Pankit ja posti

Lepistön Muotti Oy, Arrakoskentie............................... 0400 691 878

18 Helmi Säästöpankki, Keskustie 20.............................. 010 441 7400 24 OP Järvi-Häme, Keskustie 21..................................... 010 254 7992 27 R-kioski, asiamiesposti, Kauppatie 2........................... 050 448 1814

Padinno, Heikki Koivukoski..........................................0500 583 929 PV Paja Oy, Hämeenlinnantie 1040.............................0500 836 357 Tmi Paarvion Paja, Oukontie 16.................................. 0500 842 606

22 Aulin Hius & Kenkä, Keskustie 16............................... (03) 537 0025 22 Hiusateljee Minna, Keskustie 21..................................040 568 9403 22 Parturi-Kampaamo HiusKulma, Vaahteratie 4............. (03) 551 2343

Metalli- ja konepajat

20 Metallityö Ilpo Mertsalmi, Likoniementie 11..................0400 493 181 20 Padasjoen Metalli Oy, Alkutie 3................................... (03) 552 0200

Suomen Posti Oy, jakelu, Keskustie 20.......................... 0200 71000

Parturit ja kampaamot

9


YRITYS- JA PALVELUHAKEMISTO

yrityksen nimen vieressä oleva numeroympyrä viittaa sivuun, jolta kyseisen yrittäjän ilmoitus löytyy 22 Parturi-Kampaamo Hiussoppi, Keskustie 20............... (03) 551 2731 22 Parturi-Kampaamo Karikangas, Tammitie 5................ (03) 551 2153

Perunkirjoitus- ja pesänselvityspalvelut, julkiset kaupanvahvistajat

14 14 14 14

18 Helmi Säästöpankki, pankkilakimies............................044 704 3738

Jari Tulokas..................................................................050 028 7661

Rakennuspalvelu Aarto............................................... 040 505 1061 Rakennuspalvelu EMP Virtaset Ay.............................. 0400 239 572 Rakennustyö V-M Heinonen Oy.................................. 0400 841 482 Sa-Ha Saneeraus Ay....................................................044 243 6787 Pemeco Oy.................................................................. 0400 455 958 Tmi JL-remontti............................................................ 0400 846 404

24 OP Järvi-Häme, lakipalvelut.........................................010 254 7935 30 Päijänteen Kiinteistöpalvelut LKV.................................044 244 9779

Rakennusvalvonta ja -suunnittelu

25 Nimipyyhe.com, Ilmoilantie 1 ...................................... 050 525 1592

Jaanan Hevospalvelut .................................................046 631 1871

Tero Karlakari...............................................................0400 991 990

Ratsastustalli

Pesulapalvelut

Piha- ja puutarhatyöt

Vall Mika.......................................................................050 561 5753 14 Sa-Ha Saneeraus Ay....................................................044 243 6787 22 Toimela, Tammitie 3...................................................... 040 511 1121

Pitopalvelut, kokous- ja juhlatilat

1

28 31 31 27 25

Harjula, Vesijaonraitti 141, Vesijako.............................044 038 4689 Keinuhongan tila, Auttoinen..........................................040 562 8580 Kiuasniemi Marina........................................................040 506 5191 Kokkopirtti, Kokkopirtintie 7, Kasiniemi........................040 596 9490 Maatalo, Rouvilantie 4, Auttoinen.................................040 720 5148 Majatalo Onnenmyyrä, Merja Lohtari-Suomaa.............040 545 2313 Pannu, Arrakoskentie 56..............................................044 284 1989 Pitokärki, Majantie 50...................................................050 572 5856 Ravintola Modetti, Keskustie 14.................................. (03) 556 2045 Rientola, Mukulintie 30, Maakeski............................... 040 864 3330 Seo Padasjoki, Sarinan Tupa, Taulunmäentie 2...........040 419 0051 Työväentalo, Keskustie 33, Mira Vilkman.....................040 522 0584

Polttopuut

15 Alijärvi Oy, Majuantie 156, Seitniemi........................... 0400 493 966 18 Heistola Touko, Auttoinen............................................ 0400 919 919

Karpan Klapi, Padasjoki.............................................. 040 550 1950 KlapiUkot, Vesijako.......................................................045 617 1257 Lahdenpohja Heikki, Nyystölä......................................0400 846 408 Pajulan tila, Pajulantie 457, Kellosalmi........................ 050 526 4475 Pelli Antero, Ala-Porasa ............................................. (03) 557 2014 Pyykkö Juhani, Nyystölä............................................. 0400 259 558 19 Salonen Jussi, Kasiniemi............................................ 0400 658 054 Suntela Kai, Taulun teollisuusalue............................... 040 754 2462 Vall Mika, Kellosalmentie 656...................................... 050 561 5753

Puutarha- ja maataloustuotteet

Hankkija, Sähkötie 2.................................................... 010 768 4300 Harmoisten Puutarha, Sumioistentie 410.....................0400 778 043 27 Monsoon Star Stable Oy..............................................040 751 0824 25 Padaskukka, Keskustie 20 ......................................... (03) 551 2297 Urosen puutarha, Taulunmäentie 1..............................040 723 7156

Puu- ja sahatavarat, puusepäntuotteet

Eimi Kaluste Oy, Alkutie 4.............................................010 422 1300

14 Padas-Keittiöt Oy, Maakeskenraitti 107....................... (03) 556 1216

Padasjoen Koivujaloste Oy, Valutie 5.......................... 0400 357 382

14 PHR-tuotteet, Keskustie 14......................................... 0400 846 423

Puulon Oy, Likoniementie 5..........................................0400 292 042

18 Puutavaraliike Peltola Oy, Taulunmäentie 29.............. (03) 551 2176 20 Tuominen Tauno, Kellosalmi .......................................0400 798 143 14 Vanha Kaappi, Juhani Salojärvi, Kellosalmentie ........ 040 532 9893

Rakennustarvikeliikkeet

Eurorauta Oy, Taulunmäentie 1..................................... (03) 874 590 Hankkija, Sähkötie 2.................................................... 010 768 4300

Rakentamis-, maalaus- ja asennuspalvelut

13 Ajopuu Oy.....................................................................040 358 5747 15 Alijärvi Oy.....................................................................0400 493 966

14 20 19 14 16 16 14

10

Jäämestarit Oy, Sähkötie 4.......................................... (03) 557 4235 Kaiska Oy.....................................................................040 500 3274 Karpan Klapi Ky, Kari Jurvaniemi.................................040 550 1950 Koneurakointi Markku Rantanen................................. 0400 712 019 Koskinen Onni, Vesijako...............................................0500 329 739 Kät-Sis Tmi.................................................................. 050 917 0481 Meronen Kari............................................................... 0400 839 888 Padasjoen Louhinta Oy............................................... 0400 711 492 Parkettitohtori, Asko Köttö............................................0400 491 271 PHR-tuotteet, Keskustie 14......................................... 0400 846 423 Putki-Käki Ky, Luototie 3.............................................. 0500 727 616 Päijät-Hämeen Putkimiehet, Keskustie 18.................. 040 554 3882 Rakennus ja muuraus Suntela.....................................050 566 3928

Ravintolat ja kahvilat

12 ABC-liikennemyymälä, Tauluntie 124.......................... (03) 551 3440

Cafe Ars Auttoinen, Keinuhongantie 17........................044 277 2997

25 Galleria Pikantti, Keskustie 16......................................040 961 1689 1 Keinuhongan navettapuodin kahvila,

Keinuhongantie 54, Auttoinen......................................040 562 8580

31 Kelossi, Kellosalmen siltapuisto, Kellosalmentie 1034...040 779 6372

29

31 31 25

Kievari Aijakka, Kylänraitti 22...................................... (03) 556 5214 Kiuasniemi Marina, Laivaranta.....................................040 487 8555 Mainiemi Caravan, Pykäläniementie 10.......................040 512 0645 Matkahuolto ja kahvila, Tammitie 5.............................. (03) 551 2508 Palsan Myllymuseo ja kahvio, Vesijaonraitti 562, Vesijako...................................................................... (03) 557 7073 Padasjoen Ravintola, Keskustie 25..............................044 231 3778 Pitokärki, Majantie 50...................................................050 572 5856 Ravintola Modetti, Keskustie 14................................. (03) 556 2045 Sarinan Tupa, Seo Padasjoki, Taulunmäentie 2...........040 419 0051

Sisustus

25 Padaskukka, Keskustie 20.......................................... (03) 551 2297 1

Suomen Muotoilutoimisto.............................................044 277 2997 Suvimarja lifestyle puoti, Keinuhongantie 54, Auttoinen...040 562 8580

Suoramyynti

Hautalan luomutila, Kellosalmentie 828.......................050 561 8558

28 Heinjoen mansikkatila, Heinjoentie 46, Nyystölä..........040 561 2443 1 Keinuhongan tila, Keinuhongantie 54, Auttoinen..........040 562 8580

Marjalan tila, Marjalantie 30.........................................0400 979 492

28 Marjatila Särkiö, Tevännintie 125, Arrakoski.................044 715 0223

Miettinen Marjatta, Auttoinen........................................044 209 7585 Pajulan tila, Pajulantie 457, Kellosalmi.........................0400 798 143 28 Portaanperän mansikkatila, Palvaanojantie 28, Nyystölä ...................................................................... (03) 556 1161 Sorolan tila, Sumioistentie 193, Torittu.........................0400 122 494 28 Tuoretori, Vesijaonraitti 303, Vesijako..........................050 336 5163 Vanha-Tyllilän tila, Vall Mika, Kellosalmentie 656.........050 561 5753 Vall Mirjami...................................................................050 304 3091 Ylä-Palsan Marja, Palsankuja 44, Torittu .....................044 300 7255

Siirtolavakuljetuksia

15 Maanrakennus Ahonen Oy...........................................0400 352 901 16 Kuljetuspalvelu K. Lehmussaari...................................0500 317 822 15 Osmo Suullinen, Romontie 606....................................0400 497 396

Siivous- ja kotipalvelut

Kodin Ilox & Avux..........................................................0400 423 381 Stella Kotipalvelut Oy...................................................044 700 5400 Leenan hoiva ja kotiapupalvelu................................... 050 536 7299 22 Toimela, Tammitie 3...................................................... 040 511 1121

Sähköliikkeet, -urakointi ja -suunnittelu

Hämeen Sähköasennus Oy, Likoniementie 2...............040 051 3049

16 Padassähkö Oy........................................................... (03) 556 1313 16 Sähköasennus Risto Nurminen................................... 0400 490 963 16 Sähkö-Ruokolahti Oy...................................................050 336 5525

Taide

Ala-Savin Taide, Savintie 228, Marketta Mäntynen......0400 704 222 Ars Auttoinen, Keinuhongantie 17................................044 277 2997 25 Enni Idin kotimökki, Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistys ry, Kellosalmentie 579..............................040 595 3445 Ars Arrakoski, Tevännintie, Nikolay Sokolov.................046 595 8481 25 Galleria Pikantti, Keskustie 16......................................040 961 1689 25 Padasjoen Harrastajateatteri, Anita Heino...................040 739 2123

Taksit

TAKSIASEMA, Linja-autoasema................................. (03) 551 2253 Hokka Jarkko................................................................0400 862 650 Inter Taksi, Martti Valkama...........................................045 617 1257 Laukkanen Juha, invataksi,1+8....................................040 801 9954


Mäkiniemi Petri.............................................................0440 737 159 Mäkiniemi Petri, invataksi,1+8......................................0400 737 159 Niemi Matti, pyörätuolipaikka,1+8................................040 508 6162 Nurminen Juho, invataksi, 1+8.....................................040 192 0621 Taxi Salmi, 1+8.............................................................044 239 8530

20 Puulon Oy, Likoniementie 5..........................................0400 292 042

Padasjoen Mailatehdas, Alkutie 4 .............................. 045 122 1972

20 Padasjoen Metalli, Alkutie 3........................................ (03) 552 0200 12 Padasjoen Yrityskeskus Oy, PYRKE, Valutie 4............0400 357 382

R. Tähtinen Ky..............................................................040 550 2990 Warrior Sports Finland Oy, Valutie 9.............................020 735 1030

Traktorityöt ja teiden auraukset

Vaatteet, asusteet

15 Alijärvi Oy, Majuantie 156, Seitniemi............................0400 493 966 13 Arvo Gran, Kellosalmi ..................................................0400 359 477

Aimitex, Kellosalmentie 8............................................ (03) 551 2981

Aulin Jorma, Tauluntie..................................................0400 354 608 Heistola Jaakko, Auttoinen...........................................0400 202 034 Häme Mikko, Arrakoski.................................................040 540 0641 Kuljetus Kalle Jaakkola, Auttoinen ..............................0400 715 639 Kuljetuspalvelu Lauri Ahonen.......................................044 593 1858 Monsoon Star Stable Oy..............................................040 751 0824 Pykälistö Petri ............................................................. 044 012 0592 Pykälistö Markku, Auttoinen.........................................0400 355 215 Pyykkö Juhani, Nyystölä..............................................0400 259 558 Salonen Jussi, Kasiniemi.............................................0400 658 054 Selonen Mika, Kasiniemi............................................. 0400 949 673 T:mi Marko Pastila, Torittu............................................050 565 8841 Tuominen Tauno, Pajulantie 457, Kellosalmi................0400 798 143

22 Aulin Hius & Kenkä, Keskustie 16............................... (03) 537 0025 25 Nimipyyhe.com, Ilmoilantie 1 ...................................... 050 525 1592 1 Suvimarja lifestyle puoti, Keinuhongantie 54,

Eimi Kaluste Oy, Alkutie 4.............................................010 422 1300 Eltrotec Oy, Valutie 6....................................................0400 846 703 Jäämestarit Oy, Sähkötie 4.......................................... (03) 557 4235 Lepistön Muotti Oy, Arrakoski...................................... 0400 691 878 20 Metallityö Ilpo Mertsalmi, Likoniementie 11..................0400 493 181 20 Ohjaustalo PLS Oy, Eskolantie 42, Nyystölä............... (03) 552 5500 14 Padas-Keittiöt Oy, Maakeskenraitti 107, Maakeski..... (03) 556 1216 Padasjoen Koivujaloste Oy, Valutie 5...........................0400 357 382

29 Kullasmarina, Kullasvuorenkuja 1................................050 320 1009

15 15 27 13 13 19 19

Teollisuusyritykset

Auttoinen......................................................................040 562 8580

Vakuutusyhtiöt ja asioimistot

24 OP Järvi-Häme..................................................................0303 0303

Valokuvaus

Erik Jokinen..................................................................045 136 8838 Matti Lindfors................................................................040 845 2238 12 Tmi Miko Kotilainen .....................................................044 017 0996

Vesiliikenne, venepaikkojen vuokraus

29 Elbatar, Olavi Virtanen..................................................0400 351 959

Kiuasniemi Marina – Padasjoen Laivaranta................. 044 364 7111 Maakesken yhteismaat, venepaikkoja, Juha Uotila......0400 791 792

31 MS Marleen, Heikki Toivonen.......................................050 572 5856

New Port -venesatama, Mainiemi, Timo Nuutinen....... 044 364 7111

29 Salonkilaiva Jenni-Maria III, Jorma Sainio...................040 505 5560

Tmi Su-Antonette Koivu ..............................................0400 797 102

Videoita ja elokuvia

Loimumedia, Jyrki Puupponen..................................... 050 370 1113

Ilmoita heti mahdolliset muutokset, jotta saamme päivitettyä oikeat tiedot: ilmoitukset@padasjoensanomat.fi. On palveluntuottajan oma etu, että tiedot ovat oikein!

JÄRJESTÖTOIMINTA

25

27

25

22

AA-kerho......................................................................045 278 9001 Aktiivikoirat Marita Packalén .......................................040 566 3439 Arrakosken kyläyhdistys Eero Karevaara ....................040 548 2810 Auttoisten–Neroskulman kyläyhdistys Erkki Avikainen 040 531 9928 Auttoisten Maamiesseura Jaakko Heistola .................0400 202 034 Eläkeliiton Padasjoen yhdistys Eeva-Riitta Kusmin.....0400 528 749 Harrastelijat Padasjoelta HaPa Mikko Häme ..............040 540 0641 Kasiniemen kyläyhdistys Heljä Hörhä..........................040 590 4365 Kellosalmi–Seitniemi-Virmailan kyläyhdistys Kauko Rautiainen.........................................................040 528 8226 Keskustan Padasjoen kunnallisjärjestö Antti Härkönen............................................................. 040 825 9644 Kirkonkylän kyläyhdistys Tiina Aarto ...........................040 844 1598 Lions Club Padasjoki Tapio Mattila...............................050 365 9874 Lahden järvipelastajat Antti Hasari ..............................0400 908 984 Maakesken kylä ry. Marjatta Ojala ...............................050 490 6217 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Padasjoen yhdistys Helena Koskimäki ........................................................040 521 5051 MTK–Padasjoki Juha Lahtinen ....................................050 522 7135 Nyystölän kyläyhdistys Päivi Pyykkö............................046 901 3678 Neroskulman Pienviljelijäyhdistys Tapani Elovirta........0400 159 315 Padasjoen koulujen vanhempainyhd. Riina Heikkilä....050 536 3017 Padasjoen 4H–yhdistys Salla Lindqvist .......................040 548 9711 Padasjoen Frisbeegolf Janne Sandholm......................040 731 2081 Padasjoen Harrastajateatteri Anita Heino....................040 739 2123 Padasjoen hevosurheiluseura PaHus Sara Ahonen....0400 617 487 Padasjoen Kalakerho Timo Korelin .............................040 540 6295 Padasjoen kamerakerho Timo-Petteri Auvinen............040 765 0085 Padasjoen Karjalaseura Ritva Lemmetty.....................040 554 8011 Padasjoen kk:n Työväenyhdistys Mira Vilkman ...........040 522 0584 Padasjoen kirkkokuoro Juha Nurmi..............................040 749 2282 Padasjoen Kokoomus Heikki Toivonen .......................050 572 5856 Padasjoen kulttuuriyhdistys Erik Jokinen.....................045 136 8838 Padasjoen Latu Timo-Petteri Auvinen..........................040 765 0085 Padasjoen Lentokerho Eero Viitala..............................050 552 8870 Padasjoen Luonnonystävät Paula Mertsalmi...............040 541 5723 Padasjoen Maa- ja kotitalousseura Silja Savola..........040 841 5124 Padasjoen Maastoautoilijat Anssi Perälä.....................045 136 5640 Padasjoen Moottoriurheilijat Villepekka Ojala..............040 827 2570 Padasjoen Nuorisoseura Kaija Koivukoski...................040 558 3929 Padasjoen Perussuomalaiset Ilpo Siljander.................040 548 5967 Padasjoen Reserviläiset Sauli Kivinen.........................0400 717 031

25

29 22 25

Padasjoen Reserviupseerit Kimmo Perälä...................050 487 6170 Padasjoen Riistanhoitoyhdistys Matti Lehtimäki..........0400 254 537 Padasjoen Seniorit ry Veikko Nikkarikoski...................0400 493 192 Padasjoen Sotaveteraanit Hannu Tukia.......................045 635 6195 Padasjoen Taideyhdistys Tero Paarvio.........................0500 842 606 Padasjoen Tikka Aila Snellman ...................................040 566 9356 Padasjoen Urheiluampujat Jukka Kontra.....................040 586 0097 Padasjoen Vanhustentukiyhdistys Sirkka Heinonen.....040 561 6279 Padasjoen Vapaa-ajan asukkaat Pirjo Tuominen.........050 594 1458 Padasjoen VPK Niko Ara..............................................041 435 2989 Padasjoen Vihreät Kati Liikonen...................................040 847 9261 Padasjoen Yrittäjät Marko Samiola..............................040 751 0824 Padasjoen Yritys Anne Lahtinen...................................040 580 6120 Padasjoki-seura............................................................040 595 3445 Padaspartio Aleksi Mertsalmi.......................................045 639 8249 Perinnekuoro Juha Nurmi.............................................040 479 2282 Päijät-Rasti Marika Liikola............................................045 630 6553 Sahtiseura Humala Veli-Matti Heinonen.......................0400 841 482 SF-Caravan Länsi-Päijänne ry ....................................0400 323 316 SPR:n Padasjoen osasto Kirsi Pykälistö......................040 532 6615 Toimela......................................................................... 040 511 1121 Toritun kyläyhdistys Marja-Liisa Aidantausta................044 314 0411 Vesijako-järven suojeluyhdistys Marjut Rapp...............050 336 9217 Vesijako-Porasan kyläyhdistys Pasi Ahola...................050 336 5163

Seurakunnat:

Hollolan ev.lut. seurakunta, Kuhmoisten–Padasjoen kappeli­seura­kunta,­ seurakuntatoimisto (03) 552 7200, Puistotie 12, avoinna ti ja to 9-13. Kappalainen 040 749 0036, pastori 044 049 0042, diakoni 040 749 0037. Messu pyhäpäivinä klo 10. www.hollolanseurakunta.fi/kuh-pa Esikoislestadiolaiset, Kellosalmentie 21, 050 363 3414. Seurat pyhäpäivisin klo 14 kirkonkylän rukoushuoneella, kesällä n. kerran kk:ssa Nyystölän rukoushuoneella. Helluntaiseurakunta, Helluntaitemppeli, Kauppatie 4, 0400 363 279. Vanhimmiston pj Eino Santala santa.ei@webinfo.fi www.padasjoenhelluntaiseurakunta.com Ehtoollisjuhla joka kuukauden 1. su klo 11, tiistaisin rukousilta klo 19. Vapaaseurakunta, Auttoisten rukoushuone, Kylänraitti 79. Pekka Vaittinen 044 013 9900. Tilaisuudet lauantaisin klo 18, päivämäärät ja puhujat Lahden vapaasrk:n sivuilta ja Padasjoen Sanomat.

11


Mertsa-ponttonilaiturit TV- ja satelliittiantennien asennus ja huolto

Sähkötie 4, PADASJOKI

P. 040 828 2375

e-mail: kirsi@osmorajalaoy.fi

Antenniasennus Pekka Tervala 0400 355485

TIETOTEKNISTÄ TUKEA JA OPASTUSTA

p. 044 0170 996 www.mi-data.fi

Meiltä myös

PYRKE

KATTOPESUT JA MAALAUKSET

Padasjoen Yrityskeskus Oy

VUOKRATILAA P. 0400 357 382

S-market Padasjoki palvelee

ABC PADASJOKI PALVELEE

6-22

ma-pe 8-21 la 8-18 su 10-18

Tervetuloa! l

Kauppatie 2, 17500 Padasjoki

ABC Ravintola l ABC Market l ABC Burger l vesipiste l AGA-nestekaasu l leikkipaikka

ABC Padasjoki

Avoinna 6-22 Tauluntie 124, 17500 Padasjoki

12


AJOPUU OY

◊ rakennus- ja saneeraustyöt (märkätilasertifikaatti) ◊ maanrakennustyöt 8tn koneella rakennusten pohjatyöt, pihatyöt ym. ◊ ikkuna-, turva- ja lämpölasit ◊ terassi- ja liukulasit ◊ rakennuskonevuokrausta alutelineet, täryjyrät, betonimyllyt, aggregaatti, peräkärryt ym.

ICOPAL-tuotteet ○ bitumikatteet ○ valokatteet ○ viherkattotuotteet ○ kattotarvikkeet mm. läpiviennit ○ sadevesijärjestelmät ○ kattoturvatuotteet tikkaat, sillat, lumiesteet Valtuutettu asentaja

Kysy lisää puh. 040 358 5747 harri.miettinen@phnet.fi www.ajopuu.net ja www.icopal.fi Padasjoki

MAANRAKENNUSTYÖT

KAIVINKONE- JA TRAKTORIPALVELUT

Rakennusten purkutyöt/ uusien pohjarakentaminen, vesi-, viemäri- ja sähkökaivuut, teiden teiden teko teko ja ja perusparannukset perusparannukset vesikaivojen teko

Jari Ahola 040 501 3240 www.maanrakennusjariahola.fi

Arvo Gran 0400 359477 www.kaivinkonejatrpalvelutgran.com

TRAKTORIURAKOINTIA kaivurikuormaaja- ja

henkilönostinvarustuksella KUMITELAKAIVINKONE 5 t Rakennusten pohjatyöt Pihojen kaivuu / viherrakennus Kaapeleiden kaivuut Purkutyöt Puiden ja risujen Teiden teko / kunnostus kuljetukset Muut traktorityöt Muut maanrakennustyöt

Petri Pykälistö Puh. 044 012 0592

Markku Pykälistö, Auttoinen, 0400 355 215

petri@petripykalisto.fi www.pykalisto.com 13


Rakennustyö V-M Heinonen OY •Uudisrakentaminen •Sisä- ja ulkoremontit

•ASBESTIPURKUTYÖT p. 0400 841 482

www.rakennustyo-heinonen.fi v-m.heinonen@ rakennustyo-heinonen.fi

LVI-TYÖT

Mika Heistola p. 040 8312 467 mika_heistola@hotmail.com

PHR-TUOTTEET OY

• Ikkunat • puu- ja puualumiini-ikkunat • Ovet • kehäovet ja alumiinijäykisteiset ovet • Hyönteispuitteet, hyönteisovet ja sälekaihtimet • Lasinvaihdot ja lasit, vesipellit • Ikkunoiden huolto/korjaustyöt • Asennuspalvelu

Keskustie 14, Padasjoki, puh. 0400-846 423

phr-tuotteet@dnainternet.net, www.ikkuna-apaja.fi

PADASJOEN SORA p. 040 5211782

* SORAT * MURSKEET * HIEKAT * SEPELIT * MULLAT * KIVITUHKAT Seulotut lajikkeet Nopeat toimitukset

MAA-AINESMYYNTI

TUOTTEILLAMME ON MAA- , VESI- JA TIERAKENTAMISEN LAATUSERTIFIKAATTI SFS EN 13242 Mattilantie 16, 17610 Auttoinen puh. 0400 352 688

• Maalaus- ja tapetointityöt (sisä- ja ulkomaalaukset) • Vesieritys- ja laatoitustyöt • Lattiahionnat ja lakkaukset ym. lattiapäällystetyöt

KAIKKI SISUSTUSREMONTOINTI 050 917 0481 Pohjalainen

KÄT

SIS

Aarnontie 52, Auttoinen

Rakennuspalvelu

EMP Virtaset AY

0400 239 572 Vanha Kaappi

Juhani Salojärvi p. 040 532 9893 Kellosalmentie 11, 17500 Padasjoki juhani.salojarvi@vanhakaappi.fi www.vanhakaappi.fi

Vanhojen huonekalujen ja esineiden entisöintiä Rakentamista vuosien kokemuksella www.rakennuspalvelu-aarto.com Ismo Aarto 040 505 1061 ismo.aarto@pp.inet.fi

Rakennus ja muuraus Suntela timo.suntela@gmail.com 050 5663928

• Uudisrakentaminen • Laatoitustyöt • Saneeraukset • Muuraustyöt

SA-HA SANEERAUS

KIINTEISTÖ- JA HUONEISTOREMONTIT Juuso 044 243 6787 / Pekka 044 243 6834 sahasaneeraus.fi

14

Kellosalmentie 931, 17500 PADASJOKI p. 040 5475277, seppo.luukkanen@pp.inet.fi

www.insluukkanen.fi


Autoilija Osmo Suullinen MAA-AINESTOIMITUKSET 0400 497 396 Osmo

sorat, murskeet, hiekat

VAIHTOLAVAKULJETUKSET 050 918 1704 Olli

roskalavat, konelava, vesikuljetukset säiliöllä, lavojen vuokraus, nosturilava

KONEPALVELU LAURI AHONEN 044 593 1858

KAIVINKONETYÖT PYÖRÄKONETYÖT • rakennusten pohjatyöt • jätevesijärjestelmät • tiet/kaapeliojat • purkutyöt • viherrakentaminen

• • • • •

talviauraus/hiekoitus pihat/tiet teollisuushallit trukkinostot henkilövuokraus

KAIVINKONETYÖT, SORA- ja KIVIAINESTOIMITUKSET

konepalvelulauriahonen@gmail.com

- kallio- ja soramurskeet - sepelit, hiekat, sorat - CE-merkityt kiviainekset - vaihtolavakuljetukset - roskalavat rakennus-/purku-/siivoustyömaille

Majuantie 156, 17500 Padasjoki p. 0400 493 966, erkkisyrjanen@hotmail.com

- Kaivinkonetyöt - Traktorityöt - Kiinteistöhuolto - Polttopuidenteko ja myynti

- kivituhka - seulottua multaa - jätevesijärjestelmät

MAANRAKENNUS AHONEN OY Ari 050 373 9739, Jarkko 040 5211782, Pekka 0400 352 901

• KAIVINKONETYÖT

- Rakennusten pohjat, jätevesijärjestelmät, pihatyöt ym.

• MAANSIIRTO • SORATOIMITUKSET

KEINUHONKA OY, KALLE JAAKKOLA P. 0400 715 639, kalle.jaakkola@keinuhonka.fi

15


5

La 7-21 Su 10-19

sähkösuunnittelu asennus vikakorjaukset huollot tarvikemyynti

RUOKAPATA

K-Market KIPPARI Toritie 53, 17800 Kuhm Puh. 03 555 6061 kalle.uimonen@k-mark

Kauppatie 1, Padasjoki, puh. 03 551 2200

050 336 5525 SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN JOHON VOIT LUOTTAA JOHON VOIT LUOTTAA JOHONVOIT VOITLUOTTAA LUOTTAA JOHON

SÄHKÖASENNUS RISTO NURMINEN SÄHKÖALAN KYSY AMMATTILAINEN PAIKALLISEN ELFIN Padassähkö Oy PAIKALLISEN ELFIN KYSY PAIKALLISEN LISÄÄ! ELFIN PAIKALLISEN ELFIN KYSY KYSY YRITYKSEN TIEDOT Sähkötyöt ja -tarvikkeet JOHON 03-5561313 VOIT LISÄÄ! LUOTTAA YRITYKSEN TIEDOT LISÄÄ! LISÄÄ! YRITYKSEN TIEDOT YRITYKSEN TIEDOT www.padassahko.fi Sähköpätevyys 1 elfin.fi elfin.fi elfin.fi p. 0400 490 963 elfin.fi PAIKALLISEN ELFIN KYSY LISÄÄ! YRITYKSEN TIEDOT Putki-Käki Ky LVI-alan työt ja tarvikemyynti

Luototie 3, PADASJOKI Puh. (03) 551 2521 putki-kaki@co.inet.fi

Maitsi Mäkelä 0500-727 616 Risto Mäkelä 050-5976 295 Tomi Moisio 040-5791 777

Varasto avoinna ma-pe 9-16, la 10-13. Muulloin sop. mukaan.

”Kun putki on rikki, ja ulos valuu shitti, Päijät-Hämeen Putkimiehet on hitti”

Keskustie 18, 17500 Padasjoki p. 040 554 3882, www.putkimiehetoy.fi,

• LÄMPÖRATKAISUT

- maalämpö, ilmalämpö, ilmavesi ja kaukolämpö

elfin.fi

WASTE IS BEAUTIFUL

PADASJOEN JÄTEASEMA Taulun teollisuusalue, Sähkötie 5 17500 Padasjoki puh. 0500 490 895 Avoinna arkisin ti ja to klo 12-18, lisäksi huhti-lokakuussa la klo 10-14 Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy | Sapelikatu 7, 15160 Lahti

JÄTEKULJETUKSET pakkaajalla siirtolavakuljetukset vaihtolavoja ja jäteastioita erilaiset nostot ja kuljetukset

KULJETUSPALVELU K. LEHMUSSAARI

Soita 0500-317 822 ja sillä siisti!

• JÄTEVESIRATKAISUT

- suunnitelmat, toteutus, ”avaimetkäteen”

• LVI-URAKOINTI • SUUNNITTELU ja KVV-VALVONTA 16

LOK AK AIVOJEN T YHJENNYSTÄ Liekaiha Oy Jarkko Sumioinen

(5,00/KG)

p. 0400 121 997, 0400 415 969


Mökkimajoitusta, mansikkaa ja perunaa Vesijaolta Hokan tila Vesijaolla on tunnettu TuoreToristaan, joka palvelee kesäaikaan asiakkaita tilakeskuksen pihapiirissä Vesijaonraitin varressa. TuoreTorilla on myynnissä tilan omaa mansikkaa, perunaa ja muita vihanneksia satokauden mukaan. – Viikonloppuisin olemme avoinna jo toukokuun puolivälistä, jolloin myyntiin saadaan ensimmäiset kasvihuonemansikat. Päivittäin TuoreTori palvelee kesäkuun puolivälistä heinäkuun loppuun, kertoo isäntä Pasi Ahola. Pari vuotta sitten laajennuksen yhteydessä TuoreTorille avattiin myös uusi kesäkahvila terasseineen, josta aukeaa kaunis järvimaisema Vesijako-järvelle. Suolaiset ja makeat herkut kahvilaan ja oman tilan leivät myyntiin valmistuvat Hokan vanhaan pihasaunaan remontoidussa leipomossa. Leivonnaisissa hyödynnetään tilan omia tuotteita ja jauhot leipiin tulevat Vääksyn Myllyltä. Ensi kesänä osa TuoreTorin sähköntarpeesta on tarkoitus kattaa aurinkoenergialla. Tilalle on keväällä tulossa 30 kilowatin aurinkovoimala. Viime heinäkuussa sähkönkulutus oli sama kuin helmikuussa, koska hellesäillä kylmä- ja viileälaitteet kävivät täysillä. Myös 9-ratainen minigolfrata odottaa kevään tuloa ja asennusta TuoreTorin läheisyyteen palvelemaan asiakkaita läheltä ja kaukaa.

Tuoretta syötävää kasvihuoneesta ja pellolta Hokan tilan päätuotteita ovat mansikka ja peruna. Mansikan satokautta on saatu pidennettyä kasvihuoneviljelyn ja lajikevalinnan avulla niin, että satoa kerätään toukokuulta elo-syyskuun vaihteeseen. – Kasvihuonesadon ja avomaansadon välille meinaa vielä jäädä pieni tauko, jota on tarkoitus paikata tulevaisuudessa mansikan tunnelikasvatuksella, kertoo Pasi Ahola. Perunasta tilalla viljellään kolmea kesälajiketta ja kolmea talvilajiketta. Viime vuosina tilalla on lisätty talviperunan viljelyä, jotta tilan tuotteita olisi saatavilla ympäri vuoden. Mansikan ja perunan lisäksi viljelyksessä on pienempiä määriä muun muassa hernettä, sipulia, kurkkua,tomaattia jääsalaattia, kukka- ja parsakaalia sekä tilliä.

Uusia tuotteitakin pyritään aina lisäämään tarjontaan. – Pensasmustikasta on parina vuonna saatu jo vähän satoa. Myös herukkaa on toivottu myyntiin, mutta sen viljelyn osalta ei ole vielä tehty päätöksiä. Suurin osa tuotteista myydään suoraan kuluttajalle omien myyntipisteiden kautta, joita on tilan lisäksi Luopioisissa ja ABC-Padasjoella. Tuotteita toimitetaan myyntiin lisäksi lähialueen kauppoihin ja toreille. Torikauden on päättänyt jo vuodesta 2008 lähtien tilalla järjestetyt Perunamarkkinat, jolloin talviperunoita on mahdollista ostaa isoissa säkeissä.

Mökkejä Vesijako-järven rannalla Erikoiskasvien viljelyn lisäksi Hokan tilalla harjoitetaan mökkivuokrausta. Tilakeskuksen läheisyydessä Vesijakojärven rannalla on neljä hyvin varusteltua hirsimökkiä vuokrakäytössä. Mökkivuokraus muodostaa noin kolmanneksen tilan liikevaihdosta. Kuhassa, Ahvenessa, Muikussa ja Lohessa on vuodepaikkoja yhteensä noin 25 hengelle. Kahteen pienempään mökkiin mahtuu majoittumaan kerralla viisi henkilöä, kahteen isompaan seitsemän henkilöä. Vuokralaisia mökkeihin tulee niin kotimaasta kuin ulko­ mailtakin. – Keskieurooppalaiset vuokralaiset tulevat sikäläisten matkatoimistojen kautta ja kotimaan asiakkaat varaavat majoituksen yleensä suoraan nettisivujemme kautta, kertoo Ahola.


Keskity

SINÄ ELÄMÄÄN Paikallisessa pankissa hoidat raha-asiat mutkattomasti. Tyytyväisiä asiakkaita Padasjoella palvelee Helmi Säästöpankki.

HELMI SÄÄSTÖPANKKI / KESKUSTIE 20 / PADASJOKI / PUH. 010 441 7400 / SAASTOPANKKI.FI/HELMISP / SAASTOPANKKI.FI/VARAA-AIKA

- Sahatavaraa, myös kyllästettynä - Listoja, paneleita, ym. höylätavaraa

SUORITETAAN HÖYLÄYSTÄ

Puutavaraliike Peltola Oy Taulunmäentie 29, Padasjoki

Myytävänä

KUIVAA KOIVUKLAPIA 0400 919 919 Touko Heistola

p. (03) 5512176, 040 502 1945

METSÄASIANTUNTIJA Marko Leppälä p. 040 530 7767

METSÄSUUNNITTELIJA

Minna Lautala p. 040 521 4072

KORJUUESIMIES

Antti Alhola p. 040 591 0166

TIE JA OJA ASIANTUNTIJA, LKV Jyrki Mäkiranta p. 050 307 6801

Metsänomistajat PÄIJÄT-HÄME

18

Padasjoen toimisto: Keskustie 25 A 3, Padasjoki

Tehdäänkö tukkikaupat? Ostamme mänty- ja kuusileimikoita Etelä- ja Keski-Suomesta. Metsäasiantuntija Padasjoella Seppo Pyykkö 050 589 2199 tai löydä alueesi puunostaja wersowood.fi Puukauppa Versowoodin metsäasiantuntijat


Millaiset puukaupat sinä haluat tehdä? Lammi, Padasjoki Jussi Luukko Metsäasiantuntija p. 0400 779 577 Elämässä mukana - Stora Enso

METSÄTALOUSPALVELUITA:

* Puiden metsäkuljetus * Kaivinkonetyöt * Teiden auraukset * Energiapuun korjuu järeällä giljotiinikouralla T:mi Marko Pastila

050 565 8841

Metsäpalvelu MetsäMestarit • Metsänhoitotyöt • Puisto- ja maisemametsien hoito • Pihapuiden kaadot • Tonttihakkuut • Polttopuun myynti • Klapikoneen vuokraus ja urakointi • Kantojyrsintä Juho Valonen, puh 050-5725881

www.metsamestarit.fi, metsamestarit@gmail.com

Metsätyö Mikko Iittala Tmi

METSURINTYÖT

KAIKENLAISET METSATYOT 0500 712 223

Suoritan puiden kuljetusta, polttopuut ym. traktori-kuormaaja yhdistelmällä. Myös kaivinkonetyöt.

Puiden Lähikuljetus

T:mi Asko Järvinen p. 0400 727 612

myös vaativilta tonttikohteilta. Tarvittaessa POISKULJETUS. jussi.salonen75@gmail.com 0400 658054

yli 30 vuoden kokemuksella

• Hionnat + lakkaukset • Värjäykset • Asennukset

• Vesivahinkokorjaukset • Öljyämiset • Myös huoneistoremontit

Tmi Asko Köttö, parkettitohtori@gmail.com, p. 0400 491 271

19


Tehtaanmyymälä PUULONIN KALUSTEMALLISTO NUKKUVILLEN SÄNGYT JA MULPERIPUUN FUTONPATJAT SAMASTA MYYMÄLÄSTÄ Tehtaanmyymälä sijaitsee Padasjoella osoitteessa Likoniementie 5. Talvikauden aukioloajat: ke 13.2. klo 15-18 ke 13.3. klo 15-18 ke 10.4. klo 15-18 ke 8.5. klo 15-18

suunnittelu - valmistus - asennus - huolto Eskolantie 42 17510 Nyystölä

Kesällä 2019 myymälä auki säännöllisesti kerran viikossa. Avoinna myös sopimuksen mukaan.

Metallityö Ilpo Mertsalmi Likoniementie 11, Padasjoki ilpo.mertsalmi@pp.inet.fi

0400 493 181

Padasjoen Louhinta Oy - Kivien ja kallion louhintaa - Piikkaus- ja purkutyöt Ammattitaidolla ja nopeasti Vanhempi panostaja Ari Rajala p. 0400 711 492

Alkutie 3, 17500 Padasjoki, puh. 03 552 0200 ISÄNNÖINTI

asuntotrio.fi

Isännöintipalvelu, tekninen isännöinti, energiakonsultointi Padasjoki, Kuhmoinen, Jämsä 040 555 6098, leena.valo@asuntotrio.fi 0400 236 344, mika.jarvinen@asuntotrio.fi

20

TEOLLISUUSAUTOMAATION SÄHKÖISTYS Puh. (03) 552 5500 www.ohjaustalo.fi


• Autotarvikkeet • Varaosat • Työkalut

Renkaat henkilö- ja pakettiautoihin, moottoripyöriin, työkoneisiin sekä raskaaseen kalustoon. Kaikki rengastyöt.

Vääksyntie 2, (03) 766 0075, 0400 715 049

Autojen huollot ja korjaukset Rengasmyynti ja -asennus Autojen ilmastointihuollot Pakokaasutestit Nestekaasut AUTOHUOLTO J. AHONEN OY Nelostie 1341, Padasjoki p. 0400 715 237 Ma-pe klo 8-16.30

• AUTOPESUPALVELUT (sisä- ja ulko) • MAALIPINNAN KÄSITTELYT,

PINNOITUKSET, VAHAUKSET • RENGASMYYNTI, -TYÖT • VANNEMYYNTI • TPMS-ANTURIT sekä

OHJELMOINTI

Jari Engberg Oy

Ilmoilantie 1, Padasjoki, puh. 040-7516826 Avoinna: ma-to 9-17, pe 9-14, la sop. mukaan

Perämoottoreista Perämoottoreista Perämoottoreista Puimureihin Puimureihin Puimureihin Perämoottoreista korjaamme korjaamme Puimureihin korjaamme kaikkea kaikkea kaikkea

PADASJOEN AUTO-JA JA KONEKORJAAMO KONEKORJAAMO PADASJOEN AUTO-

PADASJOEN AUTO- JA KONEKORJAAMO PADASJOEN AUTOJA KONEKORJAAM Mäkinen & Kaurén p. 03 551 3275

Mäkinen & Kaurén p. 03 551 3275

Mäkinen & Kaurén p. 03 551p.3275 Mäkinen & Kaurén 03 551 3275 21


PADASJOEN PADASJOEN PADASJOEN APTEEKKI APTEEKKI APTEEKKI PADASJOEN APTEEKKI

Keskustie 25, 17500 Padasjoki Puh. 03 551 2342

Palvelemme: ma–pe 9–17, la 9–13 1.6.-31.8. ma–pe 9–17, la 9–14

Keskustie 25, 17500 Padasjoki Keskustie 25, Padasjoki Keskustie 25, 17500 17500 Padasjoki Puh. 032342 551 2342 Puh. 03 03 551 Puh. 551 2342 Palvelemme: ma–pe 9–17, la 9–13 Palvelemme: ma–pe 9–17, lala9–13 Palvelemme: ma–pe 9–17, 9–13 1.6.-31.8. ma–pe 9–17, la 9–14 1.6.-31.8. ma–pe 9–17, 1.6.-31.8. ma–pe 9–17,lala9–14 9–14

(03) 537 0025

Keskustie 16

Kuntohoitaja Timo Maaranen Kokonaisvaltaista hoitoa koko keholle

Ajanvaraus 041 440 8092 tai netissä Apua lonkka-, polvi-, issias-, selkä- ja olkapääkipuihin, tenniskyynärpääyms. oireisiin

Kokonaisvaltainen näkökulma yhdistettynä jäsenkorjauksesta ja kansanparannuksesta opittuihin taitoihin on tehokas – jo yksi hoitokerta voi poistaa pitkäaikaisetkin kivut!

www.kuntonetti.org

Palveleva KENKÄKAUPPA ja PARTURI-KAMPAAMO Padasjoen keskustassa

Hiusateljee Minna Keskustie 21, 17500 Padasjoki 040 568 9403

FENIX-KULMA * HOMEOPATIA, RAVINTONEUVONTA Kirsi Pykälistö 040 532 6615 * ENERGIAHOIDOT Pirjo Rinne 040 595 3445 Keskustie 14, Padasjoki (Modetin takana),www.fenix-kulma.fi

• ELÄINLÄÄKINTÄ • KERAMIIKKA • ELOKUVAUS •

Keskustie 25, 17500 Padasjoki p. 050 432 0035

ark. 8.30la 8.00ke SULJETTU

www.uudelviisii.fi

HIUSSOPPI Tiistaisin suljettu

Keskustie 20, p. (03)

551 2731

Pappilanmäen koululla

maanantaisin LIHASKUNTO klo 18.30 tiistaisin JOOGA klo 19

Tarkemmat tiedot: http://padasjoennuorisoseura.nettisivu.org/

22

Toimela toimii talossa ja puutarhassa p. 040 511 1121,


Massiivipuiset sängyt ja futonpatjat Nukkuvilleltä Puuseppä Tuukka Virkkilän käyntikortissa komeilee tittelinä makuuhuoneen ammattilainen. Nukkuvillen yrittäjä valmistaa Taulun teollisuusalueella sijaitsevalla vertsaallaan sänkyjä kotimaisesta puusta ja toimii Mulperipuun futonpatjojen jälleenmyyjänä. Molempiin tuotteisiin pääsee tutustumaan Nukkuvillen ja huonekaluvalmistaja Puulonin yhteisessä showroomissa ja myymälässä, joka on asiakkaille avoinna talviaikaan kerran kuukaudessa, kesällä kerran viikossa ja myös muina aikoina tilauksesta. – Asiakkaat ovat löytäneet myymälän mukavasti, kesällä moni suunnittelee matkareittinsä niin, että poikkeaa myymälässä matkan varrella, iloitsee Virkkilä. Nukkuville on tällä hetkellä ainoa Suomessa toimiva sänkyjen mittatilausvalmistaja. Yritys tunnetaan etenkin tilaa säästävästä kap­tee­nin­sän­ gys­tään, jonka rungossa oleviin säilytyslaatikoihin saa mah­tumaan monenlaista tavaraa. Sänkyjä menee paljon Helsinkiin ja muiden kaupunkien keskustoihin, joissa asun­ tojen neliöhinnat ovat korkeat. – Moni asiakas on huomannut, että sijoittamalla tilaa sääs­ tä­vään sänkyyn on mahdollista ostaa muutamaa neliötä pienempi asunto, sanoo Virkkilä. Parhaillaan hän kehittelee kapteeninsängystä uutta mallia, jos­sa runkoon on upotettuna varavuode. Sänky on tulossa myyntiin syksyllä 2019. Viime vuonna Nukkuvillen mallisto kasvoi divaanimallisella sälepohjaisella 2080-sängyllä, joka nousi heti yrityksen ykköstuotteeksi. – Nykyään yhä useampi haluaa sijoittaa runkopatjan sijaan elinikäiseen sängynrunkoon, johon voi vaihtaa patjaa useam­ min, tietää Virkkilä. Vakiomitoitettu 2080-sänky valmistetaan piensarjoina, minkä ansiosta sen hinta on edullisempi kuin mittatilaustyönä tehtävillä sängyillä. Sänkyä saa koivusta, tammesta ja saarnista valmistettuna erilaisilla pintakäsittelyillä ja myös omilla mitoilla. Sänky on kokonaan padasjokelaista tekoa, sillä puuaihiot Virkkilä teettää Arrakoskella Padaspuu Oy:llä ja pintakäsittely tehdään joko Eimi Kalusteella tai Nukkuvillessä. – Itse vastaan lähinnä sänkyjen kokoonpanosta ja asia­kas­ toimituksista. Sänkypakettiimme kuuluu aina kuljetus koko

Suomen alueelle ja sängyn kokoaminen asiakkaan luona.

Futonpatjalla paremmat yöunet Nukkuville on paitsi sänkyvalmistaja myös ainoa kaupunkien ulkopuolella toimiva futonpatjojen jälleenmyyjä Suomessa. Taulun verstaalla valmistuvat myös patjoihin sopivat matalat sälepohjaiset sängyt. – Varmin tapa pilata futonpatja on sen pitäminen pelkällä lattialla, koska kosteus tiivistyy patjan ja lattian väliin ja homehduttaa patjan, muistuttaa Virkkilä. Futonpatjat valmistetaan yhdistelemällä erilaisia luon­non­ma­ te­riaaleja. Yleisimpiä ovat puuvilla, villa, hevosenjouhi, kameli, kookoskuitu, hamppu sekä pellava. – Eri materiaaleja yhdistelemällä futoneista löytyy jokaiselle nukkujalle sopiva kovuus ja paksuus. Allergia saattaa estää joidenkin materiaalien käytön, esimerkiksi hevosenjouhet ja kameli eivät luonnollisestikaan sovellu hevosallergikolle. Nukkuvillen valikoimaan kuuluu kahdeksan erilaista patjaa, joista on saatavilla myös erikoismittoja. Hinnat vaihtelevat patjan koosta ja materiaaleista riippuen reilusta 100 eurosta lähes 1 000 euroon. Patjojen toimitusaika asiakkaille on noin neljä viikkoa. Futonin ohjeellinen käyttöikä on 7-10 vuotta. Patjan hoidoksi riittää sen kääntäminen lakananvaihdon yhteydessä, pyö­ rit­tämällä patja rullalle ja auki pari kertaa kuukaudessa ja imurointi. Koska patjaa ei voi pestä, suositellaan sen päälle hankittavaksi vesipestävä petauspatja. Nukkuvilleltä saa futonpatojen lisäksi luonnonmateriaaleista valmistettuja petareita, tyynyjä ja peittoja. Virkkilä suosittelee luonnonmateriaaleista valmistettuja vuo­ de­vaatteita aivan kaikille, mutta erityisesti yöhikoilusta ja selkävaivoista kärsiville. – Luonnonmateriaalit imevät kosteutta, mutta tuntuvat silti kuivilta ja tasalämpöisiltä ympäri vuoden. Selkäongelmaiselle futonpatja on usein hyvä ratkaisu, koska se ei reagoi kehon liikkeisiin samalla tavalla joustaen kuten vaah­tomuovi- tai joustinpatja. Myös Virkkilä on löytänyt fu­ ton­patjasta avun selkävaivoihinsa. – Lihasten ei tarvitse yöllä jännittää, vaan ne lepäävät rau­ has­sa yön yli. Jämäkkä futonpatja vähentää myös sängyssä pyörimistä tehden yöunesta levollisempaa. 23


Tule kokemaan paikallinen pankki Pätevä ja paikallinen #OP Järvi-Häme Suomalainen pankki, luotettava kumppani

Arvostamme asiakkaitamme ja palvelemme ihmisläheisesti arjen pankki asioissa. Tavoitteenamme on luoda taloudellista hyvinvointia ja turvattua tulevaisuutta asiakkaillemme ja menestyä yhdessä heidän kanssaan. Yhteistyö alueemme yritysten ja järjestöjen kanssa on meille myös tärkeää. Kuulumme OP-ryhmään, meiltä saat OP Vakuutuksen kattavat vakuutukset ja OPKK:n luotettavat välitys-, isännöinti- ja tilitoimistopalvelut. Pankin palvelunumero Rahoituspalvelut Sijoituspalvelut Yrityspalvelut Lakipalvelut Sähköposti Vakuutukset

010 254 7992 010 254 7993 010 254 7994 010 254 7995 010 254 7935 ja 010 254 7936 jarvi-hame@op.fi 0303 0303 www.op.fi

OPKK Jari Vinko

24

050 61 209

Vesa Teräväinen

040 769 8133

Matti Ilván

0400 277 575


Galleria Pikantissa ympäri vuoden VAIHTUVIA NÄYTTELYITÄ, joita kertyy vuosittain toistakymmentä. TARJOAMME videoprojektorilla ja valkokankaalla varustettua NÄYTTELYTILAA. Siimoilla tapahtuvaan ripustukseen saa apua taideyhdistyksen jäseniltä. KÄSITYÖMYYMÄLÄSTÄ taideyhdistyksen jäsenten valmistamia tuotteita, esimerkiksi kortteja, mattoja, huiveja, lapasia, villasukkia, mehiläisvahakynttilöitä ja paljon muuta. Pikantissa voit istahtaa nauttimaan myös KAHVISTA ja KOTILEIVONNAISISTA. Pikantissa voit pitää myös OMIA TILAISUUKSIA aukioloaikojen ulkopuolella sopimuksen mukaan.

Galleria Pikantti

Keskustie 16, Padasjoki Avoinna: ma – pe 10 – 15.30, la 10 – 14 040 9611689

Enni Idin taiteilijakoti ja kahvila Kellosalmentie 579 Padasjoki

Avoinna su 9.6.-11.8. 2019 klo 12-15 www.kellosalmi.net facebook: Kellosalmen kyläyhdistys Enni Id Taiteilijakoti Kellosalmi-Seitniemi-Virmailan kyläyhdistys ry

Toritun Sepänmäen museo

Kyläsepän museo avoinna heinäkuun sunnuntait klo 11-14. Muulloin sopimuksen mukaan.

Tied. museonhoitaja Juha Pastila 050 5011 889, (03) 557 9023

www.padasjoentaideyhdistys.blogspot.com padasjoentaideyhdistys@gmail.com Tero Paarvio 0500 842606

RIKEIDA E P S PA Paperi- ja lahjatavaraliike

Keskustie 25, 040 561 6279

Sidontaa, kausikukat, lahjatavaraa, hautauspalvelu Padaskukka Keskustie 20, 03 5512297 HAUTAKIVIEN MYYNTI,

LISÄNIMEN KAIVERRUKSET, ENTISÖINTI, OIKAISUT ym.

Eero Virtanen 040 7778201

Paikallista teatteria

www.padasjoenharrastajateatteri.com

Poikkea tupakahville

Taulunmäentie 2, Padasjoki, 040 419 0051, Sarinan Tupa Oy www.sarinantupa.fi

Padasjoki

* Kankaat ja ompelutarvikkeet * K äsity ölangat * Padasjoella valmistettuja trikoovaatteita * Matkamuistoja * NIMI-pyyheliinat lahjaksi kaikkiin juhliin * PESULA noutopiste * Nuutisen Kutomo Oy tehtaanmyymälä ParastaPalveluaPadasjoelta A AVOIN, PNE ja nettikauppa: www.nimipyyhe.com Tarkista aukioloajat netistä MA, KE 3 LA 9-1 25


Ari Rantanen tarkastelee asiakkaille lähdössä olevia valmiita kalusteovia.

Pamel-kalusteovista Padas-keittiöiden kasvun veturi Kalevi ja Reijo Rantasen vuonna 1982 Maakeskeen perustama Padas-keittiöt Oy on tänä päivänä yksi harvoista voimakkaasti kasvavista ja investoivista yrityksistä Padasjoella. Toissa vuonna valmistui kalustetehtaan laajennus, viime vuoden alussa otettiin käyttöön uusi tuotannonohjausjärjestelmä ja loppuvuodesta tehtaalle saapui Saksasta toinen reu­ nalistoituskone lisäämään tuotantokapasiteettia. Muutamassa vuodessa yrityksen työntekijämäärä on lähes tuplaantunut nykyiseen 13:een. Kaikki työntekijät ovat padasjokelaisia. Työaikaa on porrastettu siten, että tuotanto tehtaalla pyörii 11 tuntia päivässä. – Yksi mahdollisuus lisätä tuotantokapasiteettia vielä nykyisestä olisi vuorotyöhön siirtyminen. Tehtaan laajentaminen tällä paikalla ei ole enää mahdollista, sillä naapuritonttien rajat tulevat vastaan, kertoo Padas-keittiöt Oy:n toimitusjohtaja Kalevi Rantanen. Tehtaalle on jo nyt jouduttu hankkimaan erillisiä merikontteja levytavaran säilytystä varten. Kasvun veturina on yrityksen oma ovimallisto, Pamelkalusteovet, joiden valmistus muodostaa jo noin 70 % yrityksen tilauskannasta ja kasvaa edelleen. Loput 30 % on yrityksen perinteisempää liiketoimintaa: keittiökalusteiden, komeroiden, mittatilauskalusteiden sekä wc- ja kylpyhuonekalusteiden valmistusta. – Viime vuonna teimme Pamel-ovia jo 70 000 kappaletta. Liikevaihto on kasvanut noin 20 % vuosivauhtia, iloitsee Rantanen.

Menestyksen takana onnistunut brändäys Pamel-mallistossa on tällä hetkellä yli 30 värin valikoima lastulevy- ja MDF-ovia, joissa kaikissa on melamiinipinnoitus. Mallistoa kehitetään ja laajennetaan jatkuvasti. – Ovia saa asiakkaan mitoin ja ne soveltuvat niin uudis­ rakentamiseen kuin saneerauskohteisiinkin. Sinänsä kyse ei ole mistään uudesta keksinnöstä, vaan teh­ taal­la jo pitkään kehitellystä tuotteesta, jonka brändäys on 26

on­nistunut jopa yli odotusten. Siitä on vastannut pitkälti Ran­ tasten nuorempi yrittäjäpolvi, serkukset Ari ja Esa Ran­ta­­nen.­ Viime vuonna rekisteröityä tuotemerkkiä välittää jo lähes 200 jälleenmyyjän verkosto ympäri Suomea. Joka päivä Maakeskestä lähtee kahdella rekalla 10-15 lavallista valmiita Pamel-ovia asiakkaille eri puolille Suomea. – Jälleenmyyjämme ovat pääasiassa pieniä keittiömyyjiä ja puusepänliikkeitä sekä muutama isompi ketju, kertoo Esa Rantanen. Lähimmät Pamel-ovien edustajat löytyvät Asikkalasta ja Kuhmoisista. Padasjoella jälleenmyyntiä ei ole. – Etenkin mökkiläisiä poikkeaa usein tehtaalla kyse­le­­mäs­ sä­tuotteitamme. Heidät ohjaamme lähimmille yh­teis­­työ­ kumppaneillemme, jotka välittävät sekä ka­luste­run­kojamme että kalusteoviamme, esittelee Ari Ran­ta­nen. Kalevi Rantasen mukaan jälleenmyyjien luottamuksen saa­ vut­taminen pienelle maaseudulla toimivalle yritykselle ei ole ollut mikään läpihuutojuttu. – Uskottavuuden rakentaminen vie vähintään vuodenpari. Me olemme onnistuneet saavuttamaan sen nopeilla toimitusajoilla, joustavalla palvelulle ja hyvällä hinta-laa­tu­ suhteella.


MAAKESKEN RIENTOLA on paikka järjestää juhlia

Nyystölän Osakaskunta yhteistyökumppaneineen järjestää

TALVITAPAHTUMAN MADE in Finland, Padasjoki 8.­10.2.2019 Lisätiedot ja varaukset www.maakeski.fi

Tapahtumakeskus Majatalo Onnenmyyrä Nyystölä, Haukkatie 3.

Perjantaina 8.2.

Menoa ja meininkiä. Baari auki klo 02:00 asti. • Black Horse -hevosrehut ja -tuotteet • Jeppe-koiranruoat • Traktorityöt ja teiden auraukset • Sahtimaltaat • Polttopuusäkit Myynti ja tiedustelut Tofustan tehtaanmyymälän ja kahvion (Teollisuustie 12) aukioloaikoina tai soittamalla/viestillä Minna 0400 854 989.

TE

Lauantai 9.2.

Ruokaa ja juomaa koko päivän, talvinen taide­ tapahtuma yms. Ohjelmaa kaiken ikäisille, illalla MADE­pilkkikisa Nyystölänlahdella. Baarissa illalla MKAC klo 02:00 asti. Pieni narikkamaksu iltaohjelmaan molempina päivinä. Ohjelma tarkentuu vielä, lisätiedot: www.madeinpadasjoki.info

VETULOA TÄYDEN PALVELUN R-KIOSKI PADASJOKEEN. Lämminhenkistä ja nopeaa palvelua!

Meiltä saat monipuoliset välipalat mm. herkulliset hodarit, maukkaat Taquitot, runsastäytteiset Pizzat kokonaisina tai paloina ja aina täyteläiset paninit ja lihapiirakat. Jälkkäriksi take away kahvit sekä uunituoreet paistotuotteet - Tule ja nauti päivän paras taukosi.

Mukana menossa

R-KIOSKI PADASJOKI KAUPPATIE 2, PUH. 050-448 1814

27


Alatalon Lomamökit Rauno Hännikäinen Alatalontie 26, 17710 Torittu +358 40 722 2719 rauno.hannikainen@kolumbus.fi www.alatalonlomamokit.com www.facebook.com/alatalon.lomamokit

TUORETORI VESIJAKO

MANSIKKA

VADELMA

TYRNI

AVOINNA HEINÄ–ELOKUUSSA!

• •

Tevännintie 125, Arrakoski p. 044 715 0223 www.marjatilasarkio.com Marjatila Särkiö

RE

R O PE KOK A K A IK T KIP

HEE

L LE

TUORETORI AVATAAN Lauantaina viikolla 24

AVOINNA JUHANNUKSENA:

Juhannusaattona klo 9-13 Juhannuspäivänä SULJETTU

• AVOINNA •

• • •

MANSIKAT

Palvaanojantie 28, Nyystölä, 03 556 1161 Myös S-market ulkomyynti

puh. 050 336 5163

• 4-8 hengen lomamökkejä • kesäisin vihannestori maatilan pihalla Quality cottages all year round • gottages for 4-8 persons •vegetable market on the property in summer

AHOLAN MÖKIT Vesijaonraitti 303, 17610 Vesijako

����������� � ������ Majatalo Onnenmyyrä Padasjoki-Nyystölä �������������������������������

• Edullista yöpymistä ja asumista pidempään • Juhlatilaisuudet • Kokoukset • Koulutukset • Tilausravintola • Ateriatoimitukset • Varastotiloja vuokrataan Juhlat ja ateriapalvelut Merja Suomaa 040 545 2313 Majoitus ja tekniikka Lauri Suomaa 0400 499 839 �������������������������������������������� ����� www.onnenmyyra.fi, majatalo@protonmail.com ����������������������������������������������������������������� Haukkatie 3, 17510 Nyystölä P. 03 5561270, 040 561 2443 �������������������������������������� ������� ���������������� ������������������������������������!���������������������� � ���������������������������������"���������#��$%&$'���������� �������������������������������������������(������')'�&)&�*#$# ��������������������������� ����������+�����(������')''�),,�-#,

���

• VALMIIKSI POIMITTUNA • ITSEPOIMIEN • MYÖS HERNETTÄ

HEINJOEN MANSIKKATILA

28

Tasokasta mökkimatkailua ympäri vuoden

PORTAANPERÄN MANSIKKATILA

VT 24:N VARRELLA

ma - pe klo 9 -17 la klo 9 -14 klo 11-17 su

• P. Ahola,Vesijako

Myös hernettä Uutuutena mehut

MANSIKOITA

KESÄ - HEINÄKUUSSA


y tarjousta! Runsaasti tekemistä asmarinan Lomahuvilat rentoa yhdessäoloa asvuorenkuja 1, 17500 Padasjoki

ja

Päijänteen rannalla! • Venetaksipalvelut • Vaelluspaketit Päijänteen kansallispuistoon ja Ilves-vaellusreitille • Kysy tarjousta Tyky-päivästä ja Kivikauden saunasta Päijänteen rannalla • Monipuoliset kalastuspaketit • A-luokan frisbeegolfrata ja maisematorni • Kysy maastoratsastusta Päijänteen rannalla • Luontopolku

Lomasatama Soukkio

Kysy tarjousta! Kullasmarinan Lomahuvilat, Kullasvuoren kuja 1, 17500 Padasjoki. Puh. 050 3201009, info@kullasmarina.fi www.kullasmarina.fi

OPAS- JA OHJELMAPALVELUJA PADASJOELLA NINA LEHTOVIRTA

Lahden alueen osuuskunta Startti

Puh: 040 4870622

Mainiemi Caravan Satamantie 137 17740 Kasiniemi, Padasjoki 0400 938 462 info@lomasatama.com

TILAUSRISTEILYT

040 51 20 645 Pirkka ja Leila Aholan lomamökit Padasjoki ja Pälkäne

Porasantie 410, 17630 Vesijako 0400 939 425 tai 040 716 8610

pirkka.ahola@pp.phnet.fi, www.aholanlomamokit.fi SF-Caravan

MYLLY-MÄKELÄ Myllymäkeläntie 14, 17500 Padasjoki www.mylly-makela.com

WWW.TELARANTA.FI Ɣ LOMA-ASUNTOJA Ɣ HUONEISTOJA Ɣ CARAVAN-ALUE

Padasjoen Laiva Olavi Virtanen 0400 351 959

Kalanpoikasten kasvatus/myynti, rapujen myynti PORASANTIE 176 Ɣ 17630 VESIJAKO Ɣ 0400 711 819

Tmi Outi Jalli, Eskolantie 37, 0400 733 643 29


Vahvalla paikallistuntemuksella

KiinTeiSTönVäliTySTä Kuhmoisten ja Asikkalan välillä Kiinteistönvälitystä | lKV-arviot yritysvälityspalveluja Verotuksellista asiantuntemusta Paikallinen välitystoimisto ja välittäjä tuntee tienoon parhaiten.

Välittäjä Timo Sormunen Yrittäjä, LKV, KLT kirjanpitäjä, julkinen kaupanvahvistaja 044 244 9779 | timo@paijanteen.fi | www.paijanteen.fi

Kiinteistönvälitystoimisto Kuhmoisissa Toritiellä.

Kauppiaasta tofutehtailijaksi Padasjoen Yrittäjien puheenjohtaja Marko Samiola pitää Padasjokea varsin yritysmyönteisenä kuntana. Kunnan palkkaama kehityspäällikkö tekee töitä olemassa olevien 236 yrityksen kehittämiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi Padasjoelle, minkä ohella hän toimii myös työllisyyskoordinaattorina. Työpajaakin uudistetaan parhaillaan. – Ja vaikka meillä ei yrityslukiota olekaan, on opettaja Marja-Riitta Tikkalan ansiosta yrittäjyys hyvin esillä läpi kouluvuosien. Myös 4H-yhdistys kannustaa pa­ das­jo­ke­lais­nuoria yrittäjyyteen, mainitsee Samiola. K-kauppiaana Samiola on itsekin työllistänyt reilun 8 vuoden aikana ison joukon paikallista nuorisoa. Alan­ vaihdos on kuitenkin tapahtumassa, sillä puolisonsa Minna Salokosken sekä ystäväpariskunnan kanssa hän­alkaa tehdä tofua. Jo useita vuosia puolivaloilla toi­minut tofutehdas teollisuusalueella pyörähtää tänä vuonna täyteen vauhtiin: kevään aikana aukeaa Tofusta Oy:n tehtaanmyymälä ja kerran viikossa aukioleva kahvila. Ravintolatila on myös varattavissa kokous- ja tapahtumakäyttöön. Kaiken tämän ohella jatkuu yrittäjäpariskunnan oman ravitallin kasvatus- ja valmennustoiminta se­ kä­si­vu­toiminen maanviljelys ja koneurakointi. Yrit­ tä­jä­yh­distyksen uutena puheenjohtajana Samiola tekee kaik­kensa viedäkseen yrittämisen me-henkeä eteenpäin. – Padasjoen kunta mainosti aikanaan: ”Vedän ko­ tiin­päin – ostan Padasjoelta”. Lause pätee tänäkin päivänä, paikallista suosimalla kuluttaja voi edistää palvelujen säilymistä kotipaikkakunnalla. Minna Salokoski ja Marko Samiola asuvat hevosineen Kau­rat­teel­la.

Padasjoen Tilitoimisto Oy puh. Oy 040 502 0091 asjoen Tilitoimisto Padasjoen Tilitoimisto Oy www.oleline.fi Padasjoen Tilitoimisto Oy puh. 502 0091 puh. 040 502 040 0091 puh. 040 502 0091 www.oleline.fi www.oleline.fi www.oleline.fi

Padasjoen paikallislehti vuodesta 1950

www.padasjoensanomat.fi, ilmoitukset@padasjoensanomat.fi, (03) 5527 500, näköisversio netissä kestotilaajille veloituksetta.

30


Juhla- ja kokouskeidas Majantie 50, 17500 Padasjoki

Päijänteen rannalla Kellosalmella

• Savusauna tilauksesta, löylyistä suoraan Päijänteen virkistäviin aaltoihin. • M/S Marleella viettämään päivä upealla Päijänteellä. Myös retken ruokailut, saaressa tai aluksella. • Jättilaavu isommillekin ryhmille (50-60 henk.) ympäri vuoden! • A-oikeudet

MODETTI

NOUTOPÖYTÄ PITOPALVELUA ark ma-pe 50 040 5570632 klo 11-14

9,

KARAOKELAITTEET käytössäsi, tule laulamaan, jos laulattaa! Hiljaisuutta ja omaa rauhaa rakastaville Herkullinen NOUTOPÖYTÄ arkisin klo erämaa-kohteemme! 11-14, KARAOKEA, vaikka joka ilta. Kysy lisää!!! PITOPALVELUA. A - oikeudet!

Kahvila-Ravintola

Kelossi

Avoinna vapusta syyskuun alkuun. Kellosalmentie 1040. A-oikeudet.

Kesäravintola

toukokuusta syyskuuhun. Tutut ja uudet herkut odottavat! Seuraa tapahtumiamme ja tykkää facebook-sivuillamme, 040 557 0632/Pike, 050 572 5856/Hessu

31


ARRAKOSKI Kyläyhdistyksen puheenjohtaja: Eero Karevaara 040 548 2810 www.arrakoski.fi Kylän nähtävyydet: Ars Arrakoski -­tai­­degalleria, maitolaituri ja sen asukit, van­h a Arrakosken mylly, kosken ylittävät sillat, Tamppitarha, Aittiovuori ja Vierunkoski. Yhteiset kokoontumispaikat: Pannu. Vuotuiset tapahtumat: Raittiustalon kirpputori, juhannuskokko, Elomarkkinat, puurojuhla, uuden vuoden vastaanotto raitilla ja Särkiön tilan Vadelmasunnuntai -tapahtuma Uimarannat: Haukiniemen uimaranta ja Alajärven ranta.

AUTTOINEN— NEROSKULMA Kyläyhdistyksen puheenjohtaja: Erkki Avikainen 040 531 9928 www.auttoinen.com Kylän nähtävyydet: Ars Auttoinen, Ala-Savin taide, Hanaporin kaupunki,­Keinuhongan tila, metsähautausmaa.

Yhteiset kokoontumispaikat: Kievari Aijakka. Vuotuiset tapahtumat: Kesäinen ilta Auttoisilla ja joulupuuro. Uimarannat: Rautjärven rannassa. Saunat ja vuokrattavat kohteet: Auttoisten Maatalo juhla- ja tapaamis­ paikaksi, astia-, pöytä-, penkki- ja teltta­ vuokrausta lisätietoja Aila Heinäjoki 040 720 5148, Metsästysseuran Maja Neroskulmalla, lisätietoja Markku Peltola 040 735 3038 ja siirrettävä savusauna (traktorivetoinen), lisätietoja 0lli Leikas 0400 888 704.

KASINIEMI

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja: Heljä Hörhä 040-5904365 www.kasiniemi.fi Kylän nähtävyydet: Kokkopirtti, vanhat teh­das- ja myllyra­ken­­nukset Koivukosken kupeessa, Ka­si­niemen kyläkeskus näköaloineen ja Ru­hansilta maisemineen. Yhteiset kokoontumispaikat: kylätalo Kokkopirtti. Vuotuiset tapahtumat: hiihtokilpailut, pilkkikilpailu, sprintti­triathlon, toripäivä,

lasten ja nuorten mato-onkikilpailut ja pikkujoulut. Uimarannat: kylän uimaranta Vesijakojärvellä ja urheilukenttä. Vuokrattavat kohteet: kylätalo Kokkopirttiä vuokrataan kokous‑ ja juhlatilaksi. Tiedustelut ja varaukset: Seija Schildt 040 596 9490. Kyläyhdistyksen teltta noin 20 hengelle, vuokrataan kyläläisille, Kari Sipura 0400 477 983.

Kellosalmi Seitniemi Virmaila

KELLOSALMI – SEITNIEMI– VIRMAILA

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja: Kauko Rautiainen 040 528 8226 www.kellosalmi.net. Kylän nähtävyydet: Enni ldin taiteilija­ koti. Yhteiset kokoontumispaikat: Siltapuisto ja Pitokärki. Vuotuiset tapahtumat: kesäjuhla, onkikilpailut ja joulupuuro. Uimarannat: kylän ranta Päijänteellä. Saunat ja vuokrattavat kohteet: Pito­ kärki.


KIRKONKYLÄ: Kyläyhdistyksen­ puheenjohtaja:­ Tiina Aarto 040 844 1598 www.padasjoki.fi Kylän nähtävyydet: Arwidssonin muis­ to­patsas, kirkko sankarihautoineen, Makasiinimuseo, Kirkkopuisto veistoksineen. Liikuntapaikat: lähi-lii­k un­t a­– alueet koulujen lähis­töl­lä, tekonurmikenttä, fris­bee­golf­rata, maisematornit, luon­to­ polku, liikennepuisto, matonpesu­paikka ja uimaranta Kirkkolammin ran­nalla, useita lasten leikkipuistoja, koi­rapuisto. Yleiset kokoontumispaikat: Kaunis­ mäen sauna ja kota Päijänteen rannalla sataman vieressä, vuokra­tila Työväentalo (juhlat/elokuvanäytännöt ym.). Vuotuiset tapahtumat: voimamieskisat, hirrensyöksyn kunnanmestaruuskilpailut, saappaanheitto, keppihevoskisat. Uimarannat, saunat ja vuokrattavat kohteet: uimaranta Kirkkolammen rannalla, Kaunismäen uimapaikka Päijänteen rannalla, vuokratila Työväentalo (juhlat/ elokuvanäytännöt ym.).

MAAKESKI Kyläyhdistyksen puheenjohtaja: Marjatta Ojala 050 490 6217 www.maakeski.fi Kylän nähtävyydet: uimaranta-alue, ve­­nesatama ja vanhat talaat, kuntopolut mai­­semapaikkoineen, pallo/tenniskenttä.­ Yhteiset kokoontumispaikat: Rientola Vuotuiset tapahtumat: Avoimet kylät -tapahtuma, luontoretket, rompetori, kyläläisten ja kesälomalaisten yhteinen kesätapahtuma, joulumyyjäiset sekä teatteri/konserttiretket. Uimarannat: kylänranta Päijänteellä. Saunat ja vuokrattavat kohteet: saunan ja venepaikkojen vuokraus.

NYYSTÖLÄ

VESIJAKO

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja: Päivi Pyykkö 040 506 3329 www.nyystola.com Kylän nähtävyydet: Nuijapatsas, lintutorni,­kesäteatteri, Taruksen alue ja Päijänne-­Ilves –reitti. Yhteiset kokoontumispaikat: Majatalo Onnenmyyrä ja Monuksen rantasauna. Vuotuiset tapahtumat: Nuutinpäivän vietto Eräveikkojen kodalla, vappukokko vappuaattona, kesäjuhla heinäkuussa ja puurojuhla joulukuussa. Onkikilpailut kevättalvella ja elokuussa. Uimarannat: Monuksen uimaranta Saunat ja vuokrattavat kohteet: Monuksen sauna, kyläyhdistyksen teltta ja penkit.

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja: Pasi Ahola 050 3365163 facebook.com/ vesijakoporasa Facebookissa on myös aktiivinen Ve­si­ ja­ko-­ryhmä. Yhteiset kokoontumispaikat: Kylätalo Harjula. Vuotuiset tapahtumat: Nakukymppi sekä perinteinen­ ”kyläläiset­ vastaan mök­kiläiset” –pesisottelu ja tanssit. Uimarannat: Sepänniemen ui­ma­­­ranta, venevalkama ja nuo­tio­paikka laavulla. Vuokrattavat kohteet: kylä­talo ja astiasto 120 hengelle.

TORITTU Kyläyhdistyksen puheenjohtaja: Marja-Liisa Aidantausta 044 314 0411 www.padasjoki.fi/Torittu Kylän nähtävyydet ja yhteiset kokoontumispaikat: Sepänmäki – kyläsepän museoalue, Toritun luonto- ja kulttuuri­reitti. Vuotuiset tapahtumat: kyläyhdistyksen järjestämä juhannusjuhla aattona. Vuokrattavat kohteet: Alatalon loma­ mökit, Jarmo Ylätalon mökki ja savusauna.


Padasjoella tapahtuu: NAKUKYMPPI 14.6. Vesijaolla, SAHTIMARKKINAT 6.7. keskustas­sa,­ PÄIJÄNNEPURJEHDUS­19.-20.7. Padasjoelta Jyväskylään, SATAMAN VALOT 31.8. Myös toripäiviä, urheilu­kisoja, konsertteja, taidenäyttelyjä, uimakouluja, kesäteatteri...­ www.padasjoki.fi/tapahtumat


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.