File
Message
Developer
From: Marja Sipola
G’day mate!
File
Message
Developer
Terveiset Australian pääkaupungista Canberrasta! Täällä on oltu elokuun alusta lähtien vaihto-opiskelun merkeissä ja hienoa aika on kyllä ollut. Päälle pari vuotta sitten, kun astelin ensimmäistä kertaa Oulun yliopiston käytävillä, sain tietää, että Oulusta olisi mahdollista lähteä vaihtoon Australiaan. Vuosi sitten tein päätöksen, että syksy 2013 vietetään toisella puolella maapalloa. Aloitin Australian-matkani heinäkuun lopussa Cairnsista. Neljä päivää tein omatoimista tutkimusmatkaa. Loppujen kolmen päivän ohjelman oli järjestänyt University of Canberra vaihtoopiskelijoille, jotka halusivat tutustua Australiaan ennen lukukauden alkamista. Ensikosketus australialaiseen kulttuuriin, laitesukeltamista ensimmäisen kerran elämässäni Isolla Valliriutalla, koalan sylissä pitämistä ja hengailua kenguruiden kanssa. Ennen vaihtoa hain solukämppään kampukselle. Tämä osoittautui hyväksi päätökseksi. Nimittäin on ollut helppoa viettää aikaa uusien ystävien kanssa, kun asutaan parin minuutin etäisyyksillä ja suurin osa tapahtumista on kampuksella. Lisäksi kampuksella asuminen on kansainvälistä. Jaan asuntoni seitsemän muun henkilön kanssa, joihin lukeutuu irlantilainen, ranskalainen, amerikkalainen, palestiinalainen ja australialaisia. Yliopistomaailma vaikutti alusta lähtien oikein helposti omaksuttavalta. Opintoihini kuuluu neljä kurssia, jotka kestävät koko lukukauden. Kursseilla on yleensä luento ja erillinen tutoriaali, jossa käydään läpi tehtäviä pienemmässä ryhmässä. Fiksu systeemi. Pääkaupunki Canberra on noin 380 000 ihmisen kotipaikka ja tärkeille rakennuksille esimerkkeinä Parlamenttitalo, Vanha Parlamenttitalo, The Australian War Memorial, The National Library ja National Museum of Australia. Canberra ei ole kovin suuri kaupunki mutta oikein hyvä paikka opiskella ja elää: täällä pääsee kohtuullisen helposti kulkemaan paikasta toiseen, on siistiä ja ihmiset ovat erittäin ystävällisiä. Satuin valitsemaan oikein hyvän ajan tulla tänne, koska tänä vuonna Canberra juhlistaa 100:tta vuottaan Australian pääkaupunkina. Tapahtumia on laidasta laitaan. Myös Canberran sijainti on erinomainen: kolmen tunnin bussimatka Sydney´iin ja tunnin lentomatka Melbourneen. On tullutkin tehtyä useampia reissuja rannikolle telttailuretkien, surffausleirin ja rantapäivien muodossa. Sydney, Melbourne, Brisbane ja Gold Coastkin on käyty katsomassa. Vaihto onkin hujahtanut opiskelun ja reissujen merkeissä. Enää viimeiset neljä lopputenttiä jäljellä. Sen jälkeen jäähyväiset Canberralle ja kaikille ihanille ihmisille. Suomeen takaisin tammikuussa, mutta sitä ennen kahden viikon reissu Uuteen-Seelantiin ja kahden viikon reissu Melbourneen.
Marja Sipola Kirjoittaja on Oulun yliopiston rahoitus-oppiaineen opiskelija ja opiskellut kuluvan lukukauden University of Canberrassa Australiassa.