1 minute read

Betoniviidakosta väriloistoon

Kuvataiteen lukiokurssilla opiskelijat kävivät tutustumassa katutaiteen maailmaan Helsingin Itä-Pasilassa. Opastettu Helsinki Urban Art -taidekierros piti sisällään hyvin paljon erilaista taidetta ja sen monimuotoisuutta.

PASILA SAATTAA NÄYTTÄYTYÄ monelle hyvin harmaana ja ankeana kaupunginosana, mutta se on muuttunut suorastaan katutaiteen keskittymäksi. Sieltä löytyy yli 50 eri teosta niin ulkomaisten kuin kotimaistenkin taiteilijoiden tekeminä.

Advertisement

Katutaide rantautui Suomeen 80-luvulla. Innostus katutaiteeseen kasvoi huimaa vauhtia ja teoksia alkoi näkyä katukuvassa hyvinkin paljon. Vuonna 1998 Helsingissä päätettiin ottaa käyttöön nollatoleranssi ja kaikki teokset pestiin ja siivottiin

Hankkeeseen laitettiin paljon rahaa ja palkattiin vartijoita, jotteivat katutaiteilijat pääse salaa tekemään teoksia.

Nollatoleranssi päättyi kuitenkin vuonna 2008, jonka jälkeen katutaide on alkanut elpyä ja tämä näkyykin hyvin Pasilassa.

Vuodesta 2017 Pasilasta on muodostunut eräänlainen katutaidekaupunginosa. Siitä haluttiin tehdä niin sanottu katutaiteen taidegalleria.

Hankkeen myötä Pasilaan saatiin ympäri maailmaa taiteilijoita, jotka ovat luoneet siitä hyvin värikkään kaupunginosan, joka tuo iloa kaupungin asukkaille.

Teokseen on käytetty jätelasia lasiteiteilijoita

Pasila tarjoaa taiteilijoille monia mahdollisuuksia. Sieltä löytyy paljon tyhjiä betonipintoja, portaikkoja, siltoja ja kaiteita, joille taiteilijat saavat toteuttaa omia visioitaan ja näkemyksiä.

Monelle sanasta katutaide tulee mieleen erilaiset maalaukset, mutta katutaide on paljon muutakin. Se voi ilmetä myös esimerkiksi keramiikan, lasitaiteen ja tarrojen muodossa. Katutaiteelle on kuitenkin tyypillistä, ettei se ole pysyvää vaan sen päälle saatetaan tehdä myöhemmin jokin muu teos.

Pasila on aluetta, jotta taiteilijat saavat päästää luovuutensa valloilleen ja kokeilla rajojaan. Se on myös kaupunginosa, joka tuo esille erilaista taidetta, jota muualla Suomessa ei välttämättä tule vastaan.

Teksti ja kuvat Pihla Jutila

This article is from: