Kahden ja puolen vuoden opin not

Kahden ja puolen vuoden opinnot

Mutta miksi? Kertoessani epätavallisesta suunnitelmastani valmistua kahdessa ja puolessa vuodessa reaktiot ovat usein sekoitus hämmennystä ja epäilyä. Lukiovuodethan ovat ihmisen parasta aikaa, miksi jollain olisi kiire pois? Entä mitä nopeutettu tahti vaatii opiskelijalta? Mikä on hankalinta ja mitä hyviä puolia lyhennetystä lukioajasta voi löytää?

En osaa antaa yksiselitteistä vastausta kysymykseen, miksi. Koko idea nopeutetusta tahdista alkoi, kun ensimmäisenä lukiovuotenani heitin ryhmänohjaajalleni idean: “Entä jos joku haluaisikin valmistua kahdessa, tai kahdessa ja puolessa vuodessa?”

Idea oli tällöin pelkkää spekulaatiota, ensimmäisen vuoden opiskelijan pakollista tarvetta kysellä turhia, enkä ajatellut oikeasti tekeväni niin.

Saamani vastaus kuitenkin muutti mieleni. Kuultuani, että asiaa on turha edes miettiä ja ettei se ole realistiPäätökseen vaikuttivat tietenkin muutkin tekijät, mutta yksinkertaisin vastaus kysymykseen, miksi, taitaa siis olla pakonomainen tarve osoittaa omat kykyni.

Syitä nopeutettuun valmistumiseen on monia, mutta suurin vastaus onkin kysymys, miksi ei.

Nopeutettu tahti on kyllä vaatinut veronsa. Nyt abivuoden alussa, kun vuosiluokkalaiseni puhkuvat innosta ollessaan koulun vanhimpia, tunnen itse olevani aivan loppu.

Käytyäni ensimmäisenä lukiovuotenani yli 40 kurssia (yli 80 opintopistettä) muistan miettineeni, että nyt pahin on takana. Todellisuudessa kurssit vain vaikeutuivat ja suorituspaineet kasvoivat - arvosanojen laskiessa.

Tarkka suunnittelu auttoi lukiosta selviämisessä, kuten se auttaa kaikissa muissakin asioissa.

Pelkästään suunnittelu ei kuitenkaan ole tärkeintä vaan myös se, että kykenee joustamaan suunnitelmasta ja muuttamaan sitä tarpeen vaatiessa.

”Yksinkertaisin vastaus kysymykseen, miksi, taitaa siis olla pakonomainen tarve osoittaa omat kykyni.”

Kursseja haluaa joskus jättää kesken tai voi innostua uudesta oppiaineesta ja haluaakin valita siitä syventäviä kursseja.

Vaikka suunnittelu on tärkeää, ei itseään pidä pakottaa suorittamaan kymmentä kurssia sellaisessa oppiaineessa, jota ei oikeasti halua opiskella, vain koska sattui niin suunnittelemaan. Itse kirjoitin lopulta vain kolme seitsemästä alkuperäisen suunnitelmani oppiaineesta. Kiinnostuin kovasti toisena lukiovuotenani filosofiasta ja päätin myös kirjoittaa lyhyen matematiikan oppimäärän, vaikka kävinkin pitkän oppimäärän kurssit. On monta tapaa käydä lukio ja jokainen tapa voi olla oikea.

”--suurin vastaus onkin kysymys, miksi ei.”

Hankalinta kahdessa ja puolessa vuodessa valmistumisessa on kuitenkin ehdottomasti lukuloman puute. Olen itse aina ollut ihminen, joka keskittyy yhteen asiaan täysillä ja jättää muut asiat myöhemmäksi. Koeviikon ja ylioppilaskirjoitusten ollessa päällekkäin tekemisen määrä helposti lamaannuttaa.

Sen sijaan, että tekisin kaikkea vähän, en tee yhtään mitään minkään eteen. Koulussa on onneksi monia ihmisiä, joille voi tällaisissa tilanteissa mennä puhumaan - kavereista kuraattoriin.

Parasta nopeutetussa tahdissa on ollut ehdottomasti vapaus. Ystävieni stressatessa tulevana keväänä ylioppilaskirjoituksista olen vapaa ottamaan rennosti. Suunnittelen lähtöä Australiaan alkuvuodesta, ihan vain tehdäkseni lukioon jäävät kaverini kateellisiksi. Onnea ja iloa voi löytää erikoisistakin paikoista, mukaan lukien muiden kärsimyksestä.

Teksti ja kuvat Elvira Mäkinen Taitto Nana Erälähde