Nuorten Luonto 2/2019

Page 1

2/2019

Monimuotoisuus

Monimuotoinen luontopiha s.6 Vanha metsä on rikkaus s.14 Vieraita Suomen luonnossa s.18 & 32


I

Y

STÖMER ÄRI KK MP

MI

LJÖ M Ä RKT 4041 0955 Painolaitos

2

| nuorten luonto 2/2019

kuva johannes huotari

Numero 2/2019, 76. vuosikerta Nuorten Luonto on aikakauslehti, jota julkaisee Luonto-Liitto ry. Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö, jonka tavoitteena on vaikuttaa yhteiskuntaan niin, että luonnon monimuotoisuus säilyy ja luonnon itseisarvo tunnustetaan. Luonto-Liitto tarjoaa tietoa, elämyksiä ja toimintaa sekä luo mahdollisuuksia ympäristöpoliittiseen vaikuttamiseen. Nuorten Luonnon toimitus: Päätoimittaja Aino Huotari aino.huotari@luontoliitto.fi Toimitussihteeri Liisa-Maija Aukia liisa-maija.aukia@luontoliitto.fi Avustajat tässä numerossa Milla Aalto, Heini-Sofia Alavuo, Sofia Bister, Risto Heikkinen, Johannes Huotari, Kaisa Illukka, Johanna Jämsä, Matleena Kehus, Emmi Ketonen, Inka Lahti, Sini Malminiemi, Jesse Matilainen, Laila Nevakivi, Emma Pohja, Niilo Rinne, Ina Rosberg, Aino Saarenmaa, Teemu Saloriutta, Antti Salovaara, Elina Silkelä, Susanna Soisalo, Pentti Sormunen, Sami Säynevirta, Vilma Tammelin, Tuuli Turtola Ulkoasu ja taitto Merileena Reunanen Kannen kuva Susanna Soisalo Liity Luonto-Liiton jäseneksi tai tilaa lehti www.luontoliitto.fi/liity Osoitteenmuutos www.luontoliitto.fi/muutos Yhteystiedot Annankatu 26 A (5.krs), 00100 Helsinki puh 09 684 4420 www.nuortenluonto.fi www.facebook.com/nuortenluonto Toimitus ottaa vastaan artikkeleita ja kuvia. Kirjoittajat vastaavat itse artikkeliensa sisällöstä, eivätkä tekstit edusta julkaisijan virallista kantaa, ellei toisin mainita. Nuorten Luonto on Aikakauslehtien liitto ry:n sekä Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. Painatus Grano Vaasa (Oy Fram Ab) Nuorten Luonto on painettu uusiopaperille.

Pääkirjoitus

K aino huotari

evät on ollut toivoa täynnä. Ilmastonmuutos nousi yhdeksi eduskuntavaalien näkyvimmistä teemoista, keskustelu ympäristön tilasta vilkastui ja saimme aikaan kovasti toivotut ilmastovaalit. Näytimme järjestöjen voimin yhdessä, mitä korvaamatonta ilmastonmuutos meille uhkaa. Yksi näistä uhatuista on tämän numeron teemaksi valittu luonnon monimuotoisuus. Alkuvuodesta Sitran ja WWF:n järjestämässä ilmastovaalipaneelissa Helsingissä Liisa Rohweder peräänkuulutti ilmastovaalien lisäksi luonnon monimuotoisuusvaaleja – eikä suotta. Meneillään on meidän ihmisten aikaansaama kuudes sukupuuttoaalto ja maaliskuussa julkaistu Suomen lajien uhanalaisuusarviointi osoitti, että monet hyvin yleisinä pidetyt lajit on ajettu täälläkin yhä ahtaammalle. Kenties eniten on kärsinyt Suomen metsäluonto. Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa useiden lajien selviytymiseen, mutta sen lisäksi tehostunut metsäteollisuus jättää jälkensä ympäristöön. Aiheesta voi lukea lisää sivulta 14, jolla LuontoLiiton metsävastaava Lauri Kajander kertoo ikääntyvien ja monimuotoisten metsien roolista ilmastonmuutoksen torjujina ja lajien korvaamattomina elinympäristöinä. Muutoksia luonnon monimuotoisuudessa saavat aikaan myös vieraslajit.

Haitallisista vieraslajeista kertova juttu sivulla 32 avaa sitä, miksi vieraslajit nähdään usein uhkana kotoperäisille lajeille ja luontotyypeille, ja siten myös luontomme monimuotoisuudelle. Toisaalta poikkeuksiakin on, kuten sivun 18 juttu Itämerelle saapuneesta liejuputkimadosta osoittaa. Keinoja lajikadon torjuntaan löytyy aina omasta pihapiiristä lähtien. Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi voi lähteä liikkeelle vaikka istuttamalla pihalleen pölyttäjille mieleisiä kukkia. Luonnonsuojelun kannalta laajempaa muutosta saamme aikaan, jos kokeilemme vaihtaa linssiä, jonka läpi luontoa katsomme. Ajatuksia tämän tueksi voi hakea lukemalla jutun maiseman monista kasvoista sivulta 11. Lopulta ratkaisu voi olla tiedon lisääminen. Kirjailija Yuval Noah Harari pohtii kirjassaan Sapiens lajien katoa tietoisuuden näkökulmasta. Jos ihmiset olisivat tietoisia siitä, kuinka monta lajia olemme jo menettäneet toimintamme takia, pyrkisimmekö kenties voimakkaammin suojelemaan niitä, jotka ovat vielä jäljellä? Näiden ajatusten siivittämänä toivotan kaikille Nuorten Luonnon lukijoille toimeliasta kesää monimuotoisen luonnon keskellä!


2/2019 TEEMA:

Monimuotoisuus

SISÄLLYS: 2 4 6 9 12 14 16 18 20 22 24 26 28 32 35 36 37 38 39

Pääkirjoitus Luonto-Liitossa nyt Luontopiha loistaa lajikirjollaan Mehiläiset – ahkerat monimuotoisuuden ylläpitäjät Maiseman kolmet kasvot Vanha metsä on rikkaus Metsän yleislinnulla ei mene hyvin Vierailla vesillä Minä, Akseli ja törrösara Mummoillen: Helpot vegaaniset juhlakakut Seikkailulla saariston sinisessä yössä Luonto-Liitossa tapahtuu Arviot Monimuotoisuus uhattuna Retkeilijäkarikatyyrejä Luontoharjoitus Maanalainen DIY: Virkkaa verkkoa Sarjakuva

NUORTEN LUONTOA tekevät nuoret itse ammattilaisten opastuksella. Haluaisitko sinä avustajaksi? Ota yhteyttä toimitussihteeriin!

6

luontopiha kuhisee elämää

12

20

millä silmällä katsot luontoa?

matkalla perinnemaisemassa

NUORTEN LUONTO löytyy myös verkosta: nuortenluonto.fi ja Facebookista: facebook.com/nuortenluonto ANNA PALAUTETTA! Mistä jutusta pidit tässä lehdessä eniten? Entä mikä jätti kylmäksi? Lähetä palautteesi Nuorten Luonnolle osoitteeseen viestinta@luontoliitto.fi tai Facebookin kautta yksityisvietillä. Kaikkien palautteen antajien kesken arvotaan yllätyspalkinto! nuorten luonto 2/2019 |

3


LUONTO-LIITOSSA

HALLITUK SEN PUHEENJOHTA JA N TERVEISET

NYT:

E

npä arvannut toisen puheenjohtajakauteni alussa, mitä kevät toisi tullessaan. Odottamattomien vaiheiden kautta päädyin töihin LuontoLiittoon! Enkä edes mihin tahansa kahvinkeittohommiin, vaan suoraan johtotehtäviin. Töissäni olen usein muistellut aiempia johtamiskokemuksiani. Ensimmäinen niistä tapahtui Luonto-Liiton toiminnassa. Olin seitsemäntoista ja kolmatta kesää ohjaajana Uudenmaan piirin kesäleireillä. Kesän viimeinen leiri oli alkamassa seuraavana päivänä, kun leirin johtaja soitti. Hän oli tullut kipeäksi ja pyysi, josko minä voisin toimia johtajana hänen sijastaan. Ja niin siinä kävi, että pääsin puolivahingossa leirinjohtajaksi. Leiri meni tosi mukavasti, sillä johtajaparini oli vanha tuttu ja sain turvallisessa porukassa opetella leirin pyörittämistä. Leirin johtaminen ja järjestön johtaminen ovat tietysti ihan eri mittaluokan

4

| nuorten luonto 2/2019

tehtäviä. Uskon kuitenkin, että juuri aiempi toimintani Luonto-Liitossa antoi minulle varmuuden tarttua nykyiseen tehtävääni. Olen Luonto-Liitto-vuosinani oppinut yhtä ja toista, leirin vetämisestä kokouskäytäntöihin ja tapahtumatuotannosta kompassin lukuun. Olen tajunnut, että minä pystyn ja minä osaan. Ja silloin kun en olekaan osannut, olen aina saanut apua. Lapset ja nuoret kohtaavat nykymaailmassa valtavia paineita. Pahimmillaan jo alakoulussa joudutaan pohtimaan omaa pärjäämistä tulevaisuudessa, maapallon pärjäämisestä puhumattakaan. Ei ole itsestään selvää, että kaikilla olisi uskoa omiin kykyihinsä ja vaikutusmahdollisuuksiinsa. Omalta osaltani voin sanoa, että Luonto-Liiton ansiosta minulla on. Yhteinen toimintamme tässä järjestössä tuottaa tuhansille lapsille ja nuorille iloa, elämyksiä ja muistoja, joita vaalitaan vielä vuosien päästä. Meidän toimintamme näkyy, kuuluu ja vaikuttaa.

Tässä porukassa pääsemme yhdessä tekemään juttuja paremman maailman ja tulevaisuuden puolesta – ja siinä samalla opimme luottamaan omiin kykyihimme. Haluankin kannustaa kaikkia Nuorten Luonnon lukijoita kokeilemaan jotain uutta tänä kesänä. Lähde vaikka vaellukselle, mielenosoitukseen, vieraslajitalkoisiin tai vastuuhenkilöksi johonkin tapahtumaan. Eihän sitä tiedä, mihin se vielä johtaa. Ehkä presidentiksi? Ihanaa alkavaa kesää! Nähdään leireillä! ina

Luonto-Liiton puheenjohtaja Ina Rosberg toimii Luonto-Liiton keskustoimiston esihenkilönä kesäkuun loppuun. Kesällä hän johtaa muun muassa nuorten Itämeri-leirin Bengtsårissa Hangossa.

emma pohja

USKALLA TARTTUA UUTEEN


LYHYET

tekstit inka lahti kuvat aino huotari, teemu saloriutta ja antti salovaara

Luontoliittolaiset osallistuivat joukolla Helsingin Ilmastomarssille osana Uudenmaan piirin järjestämiä Kevätpäiviä huhtikuussa.

Pohjoinen kevät Viimeinen Kevätseurantaviikonloppu 8.–9.6. keskittyy Pohjois-Suomen kevääseen. Kun kevät on kesäkuussa jo eteläisessä Suomessa ohi, pohjoisen kevät on täydessä vauhdissa. Pohjoisten vesistöjen ääreltä voit havaita vaikkapa tämän vuoden teemalajeihin kuuluvan rentukan tai maailman pohjoisimman matelijalajin sisiliskon lämmittelemässä kevätauringossa.

15.3. kansainväliseen Ilmastolakkoon osallistui kymmeniä tuhansia ilmastosta huolestuneita nuoria ympäri maailmaa.

Ilmastovaikuttamista yhdessä Ilmastonmuutos on puhuttanut ja aktivoinut luontoliittolaisia kevään aikana. Luonto-Liitto oli mukana järjestöjen yhteisessä Korvaamaton-ilmastokampanjassa sekä useassa kevään ilmastotapahtumassa. Paikallisia ilmastoryhmiä on syntynyt jo Helsinkiin, Tampereelle, Joensuuhun, Jyväskylään ja Turkuun. Monessa Luonto-Liiton piirissä on myös aktiivisesti istuttu perjantaisin Gretan kanssa.

nuorten luonto 2/2019 |

5


LUONTOPIHA LOISTAA

lajikirjolla

Luonnon monimuotoisuus on ahtaalla. Ilmastonmuutoksen vanavedessä tehomaatalous ja -metsäteollisuus köyhdyttävät lajistoa ja rajaavat niiden elinympäristöjä. Luontopiha voi tarjota sekä lajien selviytymisen kannalta olennaisen turvasataman että mahdollisuuden osallistua hiilen sidontaan. teksti aino huotari kuvitus matleena kehus

P

ositiivista liikehdintää kohti monimuotoista pihanhoitoa on havaittavissa. Kaupunki- ja palstaviljely kasvattaa suosiotaan, villiyrtit ovat palanneet ihmisten lautasille ja pölyttäjien merkityksestä uutisoidaan ahkerasti. Kaupunkialueiden yhteiset pihat, rivi- ja omakotitalojen tontit, puistot ja jopa taajamien joutomaat voivat kaikki herätä henkiin luonnonmukaisen hoidon myötä. Pienimmätkin parvekkeet tarjoavat mahdollisuuden lisätä asuinympäristön kasvillisuutta ja eliöstöä. Luontopiha on termi, jota biologi ja ympäristökysymyksiin erikoistunut toimittaja Riku Cajander käyttää moni-

6

| nuorten luonto 2/2019

muotoisesta ja ympäristöystävällisestä puutarhasta kirjassaan Luontopiha: Ympäristöystävällinen piha ja puutarha. Kasvustoltaan ja elinympäristöltään monimuotoinen luontopiha viehättää maan pieneliöstöä mikrobeista hyönteisiin, kuten päivä- ja yöperhosiin. Runsaslukuiset hyönteiset ja pieneläimet houkuttelevat paikalle puolestaan lintuja ja nisäkkäitä. Luonnonmukaisen puutarhanhoidon kautta voi syventää lajitietämystään ja torjua ilmastonmuutosta kasvattamalla omaa viherkämmenjälkeään.

Vähitellen villimmäksi Oman pihan muuttaminen luontopihaksi on helppoa, ja muutoksia voi tehdä pikkuhiljaa. Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Katja Uskin mukaan alkuun pääsee istuttamalla puita, pensaita, peren-

noja ja yksivuotisia kasveja yhtenäiseksi ryhmäksi. Myös jonkinlainen vesiaihe kuuluu olennaisena osana luontopihaan. Maa-aineksen luonnollista puhdistumista voimakkaista lannoitteista voidaan tukea. – Keinotekoiset lannoitteet poistuvat maaperästä, mutta niiden haittavaikutuksia voidaan ehkäistä parantamalla maata kompostilla tai muulla orgaanisella aineella. Näin saadaan mikrobikasvustoa elpymään ja kasvamaan. Luontopihaa suunnitellaan elonkirjo edellä – ajatukset ovat ensisijaisesta kasvien ja eliöiden hyvinvoinnissa. Uskin mukaan on hyvä, jos pihalta löytyy eläimille piiloja ja pesintäpaikkoja, kuten linnunpönttöjä ja risu- ja lehtikasoja. Oleellista on myös, ettei ravintoketju katkea. – Ruokaa on löydyttävä erilaisissa muodoissa. Lajiston tulee tarjota mettä, siitepölyä, marjoja, lehtiä ja hyönteisiä. Osan pihasta saa jättää hyvinkin luonnonmukaiseksi, lähes koskemattomaksi. Jos pihalla on kanto tai kaatunut puunrunko, ne saavat olla paikoillaan mahdollisimman pitkään. Eroosion torjumiseksi ja maaperän rikastuttamiseksi Uski suosittelee erilaisten katteiden käyttöä sekä monikerroksisen puutarhan rakentamista. Esimerkiksi perennaistutuksia voi käyttää maanpeiteja katekasveina. Maan humuspitoisuuden lisääminen on myös tärkeää. Vaikka luontopihaa suunnitellaan lajien tarpeet edellä, Uski muistuttaa, että esimerkiksi merkittävien maisemaan vaikuttavien puiden kaataminen on lu-


vanvaraista toimintaa. Muita lupaa vaativia muutoksia voivat olla kaavaan merkityt, aidoissa käytettävät kasvi- ja puulajit.

Luontopihan hyödyt

aan

Syitä siihen, miksi luonnonmukaisista puutarhoista ollaan näkyvistä hyödyistä

huolimatta siirrytty rajummin muokattuihin pihapiireihin, on varmasti monia. Uski arvelee vastauksen löytyvän esteettisistä mieltymyksistä ja pyrkimyksestä vaivattomaan puutarhanhoitoon. – Monivuotista ja vapaammin kasvavaa pihaa voidaan pitää hoitamattomana ja epäsiistinä. Myös pihasuunnittelun erilaiset muoti-ilmiöt voivat vaikuttaa siihen, millaisia lajeja pihoille valitaan ja miten ympäristöä muokataan. Monet puutarhanhoitotrendit keinotekoisine torjunta-aineineen, laajoine nurmikenttineen ja symmetrisine pensasaitoineen saattavat kuitenkin supistaa lajistoa. Pelkistetty piha ei tarjoa eläimille suojaa, eivätkä kaikki näyttävimmätkään kasvit tarjoa hyönteisille ravintoa. Huoliteltu puutarha saattaa olla myös suuri ilmastopäästöjen lähde. Uski korostaa, että luontopihalla torjutaan lajikadon lisäksi ilmastonmuutosta.

– Puuvartiset kasvit sitovat tehokkaasti ilman hiilidioksidia sokeriksi, kuiduksi ja selluloosaksi. Osa hiilestä vapautuu takaisin ilmakehään kasvien lahotessa, osa menee mikrobien hyötykäyttöön. Perustamalla esimerkiksi niityn tai monivuotisia sekakasvustoja, joiden kasvualoja ei tarvitse pöyhiä ja muokata, hiili sitoutuu ja pysyy maaperässä, ja kasvit käyttävät sen hyödykseen. Luontopihan puutarhurin viherkämmenjälki kasvaa silmissä, kun nurmikenttää ei tarvitse jatkuvasti tasoittaa bensaleikkurilla ja paljon hiilidioksidipäästöjä aiheuttavat keinotekoiset lannoitteet vaihtuvat luonnollisiin lannoitteisiin tai oman kompostin tuotoksiin. Luontopihalle voi istuttaa uuden puun, joka sitoo kasvaessaan hiiltä ilmakehästä ja vähentää varjollaan maa-alan kastelutarvetta. Valintoja ohjaavat vahvasti luonnon monimuotoisuuden kunnioittaminen ja halu osallistua ilmastonmuutoksen hillintään. Mukavana bonuksena luontopihan puutarhurille tulee kaikkia aisteja hellivä värikäs, runsas ja eläväinen pihapiiri.

nuorten luonto 2/2019 |

7


Tervetuloa monimuotoisuustalkoisiin! Helli hyönteisiä Runsaskukkaisten luonnonniittyjen katoaminen sekä tehomaatalouden lisääntynyt torjunta-aineiden käyttö uhkaavat erityisesti monia pölyttäjiä. Pihapiirissä pölyttäjiä voidaan auttaa muun muassa rakentamalla hyönteishotelli helpottamaan yksittäisten hyönteisten asuntopulaa. Mitä enemmän kukkia pihalta löytyy, sitä parempi. Myös marjapensaat ja omenapuut tarjoavat pölyttäjille ravintoa. Perhosbaarit toimivat tankkauspaikkoina syksyisin muuttonsa aloittaville vaeltajaperhosille ja hyvänä energialähteenä myös muille siivekkäille. Sopivan sekoituksen baariin saa sekoittamalla yhteen käymisprosessin kautta valmistunutta tuoksuvaa viiniä, etikkaa ja siirappia tai ykkösolutta, siirappia ja hyvin kypsynyttä banaania. Juoma kannattaa imeyttää pesusienen tai vaahtomuovin palaseen, joka asetetaan purkkiin suojaiseen paikkaan. Raaka-aineeksi sopivat myös ylikypsät hedelmät, käyneet marjat taikka mehun valmistuksesta jäävä marjamäski yhdessä sokerin, hiivan ja viinin kera. Baareja kannattaa sijoitella ympäri pihaa, osa keinovalojen ääreen perhosten seuraamisen helpottamiseksi. Perhoslajeja tarkkailemalla voi lukea luonnon viestiä monimuotoisuuden tilasta – yksipuolistuva lajisto voi kertoa ympäristön kohtaamista ongelmista. Huom! Alaikäiset valmistavat alkoholipitoisen perhosbaarin juoman yhdessä aikuisen kanssa.

Monimuotoinen perenna Erilaisia kasveja ja kukkia voi istuttaa luontopihaan sen mukaan, millaista ravintoa ne tarjoavat eri lajeille. Useat suositut ja näyttävät puutarhakasvit eivät välttämättä tarjoakaan otollisia suojapaikkoja tai ravinnonlähteitä. Koristekasveista kallionauhus ja punahatut houkuttelevat luokseen erilaisia päiväperhosia. Sikuri on perinteisistä maatiaiskasveista varsinainen monitaituri, joka kiinnostaa niin mehiläisiä, kimalaisia, kovakuorisia ja lintuja, ja jonka varret ja lehdet aktivoivat ja tehostavat

8

| nuorten luonto 2/2019

kompostien hajoitusprosessia. Rohtosuopayrtti tunnetaan vanhan kansan perinteisenä saippuakasvina ja on oiva lisä monimuotoiseen puutarhaan tarjoten paikan yöperhosille ja kiitäjille. Erilaiset mintut ovat syötäviä lääkekasveja, jotka ilahduttavat tuoksullaan ja tarjoavat mettä hyönteisille. Viherminttu on toimelias hyötypuutarhan asukki, joka karkottaa tuhojaan tekeviä muurahaisia ja kirvoja. Lipstikka koreilee maineellaan hyvänä yrttinä luontopuutarhassa. Luonnonkasveista valkomesikkä on erinomainen kasvi mehiläisille ja muille hyönteisille, jonka lisäksi se toimii viherlannoittajana parantaen maan laatua. Jopa tuhannelle hyönteislajille hyödyksi oleva jaakonvillakko sopii melkeinpä mihin tahansa maaperään. Tehomaataloudesta kärsivät päivänkakkara ja käenkukka ovat oiva lisä monimuotoiseen luontopihaan. Yksivuotisista kesäkukista päiväperhosille otollinen kasvi varsinkin loppukesästä on jättiverbena.

Hyödynnä rikkakasvit Luontopihassa kannattaa muistaa myös kotimaiset syötäviksi kelpaavat villiyrtit. Esimerkiksi ravinnerikasta nokkosta, vuohenputkea ja voikukkaa puutarhasta tai kukkapenkistä kitkiessä voi kasvit kerätä talteen ja hyödyntää niiden mahdolli-

suudet ruoanlaitossa. Hyötypuutarha saa aivan uuden ulottuvuuden, kun viheliäiset rikkaruohot muuttuvat silmissä kotikokin raaka-aineiksi. Luonnonkasveista ihmisen ravinnoksi sopiva isomaksaruoho tarjoaa elinympäristön myös erittäin uhanalaiselle apolloperhoselle, joten sen poimintaa kannattaa harjoittaa maltillisesti. Muista tutustua luonnonkasvien oikeaoppiseen käyttöön ja tunnistamiseen ennen niiden hyödyntämistä ravinnoksi. Osalla villiyrteistä on myrkyllisiä näköislajeja. Keräämisessä tulee muistaa myös jokamiehenoikeudet.

Risukasat ja komposti Puiden ja pensaiden leikkuusta syntyvää kookkaampaa aineista kannattaa monimuotoisessa pihassa hyödyntää eläinten ja hyönteisten suojana ja lisääntymispaikkana. Pihapiiriin sijoitettu avokomposti tuottaa loppukesästä kompostimultaa, joka tarjoaa monelle hajottajaeliölle kodin ja ravintolähteen linnuille ja pieneläimille. Avokomposti on esimerkiksi siilien mieleen, joille kannattaa muistaa kuumina kesinä tarjota myös juomapiste. Lannoitteena ja kasvualustana kompostimulta on erinomainen, samoin hyvää katetta yrteille, koristekasveille ja marjapensaille. Avokompostille käypä vaihtoehto on kasata syksyn lehdet yhteen kasaan odottamaan seuraavaa kesää, jolloin lahonneesta aineksesta syntyy jälleen lisää monimuotoisen luontopihan pienelinympäristöjä. *


Lue lisää: Cajander, Riku: Luontopiha. Ympäristöystävällinen piha ja puutarha (2010). Minerva kustannus. Seuraa somessa: @perhospuutarhuri & perhospuutarhuri.fi: erikoistunut kasveihin, jotka lisäävät luonnon monimuotoisuutta. @ullamaijatakkunen: pyrkii tukemaan luonnon monimuotoisuutta puutarhassa vaalien kaikkea elollista permakulttuurin periaatteita lempeästi seuraillen. @florafaunafinland /annanyman.fi: englanninkielinen tili, jota ylläpitää biologi ja ympäristökasvattaja Anna Nyman. Valokuvia ja tietoa Suomen kasveista, eläimistä ja sienistä sekä huomioita siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa lajistoomme.

MEHILÄISET

– ahkerat monimuotoisuuden ylläpitäjät

Pienestä koostaan huolimatta mehiläisillä on suuri rooli luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjinä. Pölyttäjähyönteisiin lukeutuvat mehiläiset vaikuttavat ekosysteemien ylläpitoon, geneettiseen vaihteluun ja sitä kautta myös lajien evoluutioon.

Linkkejä: Hyötykasviyhdistys on Suomen suurin puutarhayhdistys, joka syntyi alunperin halusta auttaa kaupunkilaistuvia ihmisiä solmimaan uudelleen yhteydet luontoon. Yhdistys vaalii luonnonmukaista viljelytapaa, suosii perinnelajeja, tukee ja opastaa monimuotoiseen sekaviljelyyn, konsultoi ja järjestää kursseja. hyotykasviyhdistys.fi Puutarhaliitto ry:n mukaan halua viherryttää ja aktivoida taloyhtiön yhteisiä alueita löytyy. Puutarhaliitto ohjeistaa ottamaan puutarha-asiat puheeksi vaikka taloyhtiökokouksissa. puutarhaliitto.fi

teksti tuuli turtola kuvat aino huotari

M

ehiläinen ehtii vierailla sadoissa eri kukissa puolen tunnin aikana. Muihin hyönteisiin verrattuna mehiläiset ovat hyvin karvaisia. Karvat ovat rakenteeltaan sellaisia, että siitepöly tarttuu niihin tehokkaasti. Ilman mehiläisiä ei olisi lainkaan kukkivia kasveja ja ilman kukkivia kasveja ei olisi mehiläisiä. Ilman mehiläisiä luonnon monimuotoisuus olisi paljon nykyistä vähäisempi.

Monet eläin- ja kasvilajit eivät selviytyisi ilman mehiläisiä. Siementen, pähkinöiden, marjojen ja hedelmien tuotanto on riippuvainen hyönteisten tekemästä pölytyksestä. Pölytystyötä tekevistä hyönteisistä mehiläiset ovat tärkeimpiä. Alueilla, joilla on liian kylmä useimmille mehiläisille, linnuilla ja lepakoilla on suurempi rooli pölyttäjinä. Ihmisten ravinnosta noin kolmasosa on suoraan riippuvainen pölyttäjistä. Mehiläiset ja muut pölyttäjähyönteiset pölyttävät liki kolme neljäsosaa kasveista, jotka nuorten luonto 2/2019 |

9


tuottavat 90 prosenttia maailman ruoasta. Mehiläisten varassa on jopa 150 eri viljelykasvin pölytys, ja esimerkiksi marja- ja hedelmäsatoa mehiläispölytys kasvattaa keskimäärin viidenneksellä.

Mehiläisten määrä kertoo ympäristön tilasta Mehiläisillä ei tällä hetkellä mene hyvin. Vuonna 2006 havahduttiin siihen, että maailman mehiläispopulaatiot ovat vähenemässä. Tutkimusten mukaan mehiläiskannan romahdus johtuu luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä, jonka syitä ovat niin ihmisasutuksen leviäminen, teollisuus kuin tehomaatalous. Mitä vähemmän mehiläisille on tarjolla luonnonvaraisia kasveja ravinnoksi, sitä heikompi on niiden vastustuskyky erilaisia tauteja vastaan. Mehiläisten vähenemiseen vaikuttavat monet eri seikat. Taudinaiheuttajat, kuten sienet, loiset ja virukset,

10

| nuorten luonto 2/2019

leviävät helposti mehiläispesissä. Synteettiset kemikaalit, joita on muun muassa tehomaatalouden käyttämissä tuholaistorjuntaaineissa, vahingoittavat myös mehiläisiä. Mehiläisten kantojen heikkeneminen uhkaa maailmanlaajuisesti sekä luonnonettä viljelykasvien pölytystä, lajien säilymistä ja luonnon monimuotoisuutta.

Mehiläiset monimuotoisuuden turvaajina Mehiläiset vaikuttavat myönteisesti luonnon monimuotoisuuteen, sillä pölytys on tärkeää myös kasvien siementen tuotannossa. Mehiläistarhaaja Tanja Oreto painottaa, että luonnon kannalta on sitä parempi, mitä monipuolisempi pölyttäjälajisto on. – Kun kukat pölyttyvät hyvin, niihin muodostuu paljon siemeniä. Tällä tavalla kasvit runsastuvat ja tarjoavat puolestaan lisää ravintoa ja suojaa muille eliöille. Me-

hiläisten ja kimalaisten lisäksi pölytykseen osallistuvat myös monet muut hyönteiset, kuten perhoset, kukkakärpäset ja ampiaiset. Tarhatut mehiläiset eli tarhamehiläiset ovat yhteiskuntina eläviä hyönteisiä. Ne ovat erittäin tehokkaita laajojen kasvustojen pölytyksessä. Suomen luonnonvaraiset mehiläislajit ovat kaikki erakkomehiläisiä, eli ne elelevät pääosin yksinään. Ahkerat mehiläiset tekevät työtä väsymättä. Oreto korostaa, ettei työn touhussa surraavia pörriäisiä tarvitse pelätä. – Mehiläiset ovat yleensä rauhallisia, eivätkä ne koskaan pistä turhaan, sillä jos mehiläinen pistää, se kuolee pistettyään – mehiläinen ei uhraa henkeään kevyin perustein. Jos mehiläisiä ei häiritä, ja niillä on pesästä lähdettyään vapaa lentorata, yhteiselo sujuu yleensä mainiosti. *


MAISEMAN KOLMET KASVOT

teksti johanna jämsä kuvat susanna soisalo ja aino huotari

Kävelet metsässä, puut ovat suuria ja naavaisia. Kuusta ja mäntyä, jokunen lehtipuu. Aurinko siivilöityy latvuston väleistä saaden maannoksen tuoksumaan neulasille. Äänimaisema on selkeä: linnunlaulua ja vierellä virtaava viileä puro, omat askeleet metsäpolulla. Polku jatkuu kauempana häämöttävän kukkulan taakse.

T

utkimusten mukaan ihmisen silmää miellyttävät eniten maisemat, joissa on monimuotoista luontoa. Erilaisia ja eri ikäisiä puita ja kasveja. Olennaista hyvää tekevässä maisemassa ovat myös vesistöt, jotka ovat ihmislajin selviämisen kannalta välttämätön elementti. Lisäksi tietynasteinen mysteerin tuntu kuuluu asiaan – ihminen nauttii, kun on jotain uutta löydettävää. Polun jatkuminen kukkulan taakse herättää kulkijassa alkukantaista tutkimisen tarvetta. Mutta mitä kulkija tuntee, jos kukkulalta aukeaa näkymä hakkuuaukiolle tai säntillisin välein istutettuun mäntytaimikkoon? Onko maisema hänestä silloin kaunis tai lataava?

Kenen silmin maisemaa katsotaan? Aikoinaan ihmisellä on ajateltu olevan erillinen kauneusaisti, jonka kautta hän hahmottaa, mikä maailmassa on esteettisesti miellyttävää. Esteettisessä kokemuksessa tosiaan tuntuu olevan jotain vaistonvaraista, sillä se ei synny järkeilemällä. Se, miten kulkija maiseman näkee riippuu kuitenkin ”silmälaseista”, joiden läpi hän sitä katselee. Ihmisillä on erilaisia luonnon tulkitsemistapoja. Voimme tarkastella luontoa esimerkiksi taloudellisten ja ekologisten silmälasien läpi tai ihmisten hyvinvoinnin näkökulmasta.

Taloudelliset silmälasit Ihmisen muokkaama metsä näyttää puukaupasta elantonsa saavalle todennäköisesti paremmalta kuin vanha metsä, jonka puut ovat jo osin kelottuneet. Hoidettu metsä symbolisoi hänelle hyvinvointia ja turvattua tulevaisuutta. Taloudellisesta näkökulmasta maisemaa katsottaessa korostuu siis sen välinearvo. Selkeä ja kontrolloitu metsänuorten luonto 2/2019 |

11


rakenne saattaa myös luoda turvallisuuden ja hallinnan tunteen. Luonto on suuruudessaan pelottava. Sen edessä ihmisellä saattaa herätä toive hallita edes omaa metsäpalstaansa. Toisaalta myös metsänomistaja voi tuntea surua puiden kaatamisesta.

Ekologiset silmälasit Suurimmalla osalla meistä on tänä päivänä tietty määrä ekologista ymmärrystä. Ilmastonmuutoksesta puhutaan mediassa päivittäin, eikä tarvitse olla ympäristöalan asiatuntija tietääkseen metsien toimivan hiilinieluina ja lajien monimuotoisuuden olevan uhattuna Suomessakin.

12

| nuorten luonto 2/2019

Luonnonmaisemaa katsoessamme emme pysty sivuuttamaan tietoamme, vaan se ohjaa katsettamme. Linnunpesä ei ole vain linnunpesä, vaan paikka, jossa hoivataan uutta sukupolvea. Se symbolisoi elämän jatkuvuutta. Samoin monimuotoinen luonnonmaisema tuntuu hyvältä, kun ymmärtää, että hyvinvoiva luonto on myös meidän ihmisten elämän edellytys. Luontoa sen itseisarvon ja monimuotoisuuden takia arvostava voi katsoa voimakkaasti hoidettua metsää surullisena. Hänelle se voi näyttäytyä tylsänä, liian

kontrolloituna maisemana. Tasalaatuisella puustolla ei välttämättä ole luonnon ihailijalle merkitystä, vaan hän näkee tällaisen metsän puupeltona, jonka kasvua ja kehittymistä ihminen liiaksi ohjaa.

Ihmisen hyvinvoinnin silmälasit Luonnon hyvinvointivaikutuksia tutkittaessa yksi keskeisimpiä kysymyksiä on ollut se, millainen maisema tukee parhaiten ihmisen hyvinvointia. Kirjoituksen alussa kuvailtu maisema tukee tutkimusten mukaan ihmisen hyvinvointia parhaiten. Luonnon monimuotoisuus kuuluu


siihen kiinteänä osana, sillä ihminen viehättyy vehmaista näkymistä. Maisemista, missä puiden oksilla kasvaa naavaa ja puut, pensaat sekä pienemmät kasvit ovat kasvaneet muotoonsa vuosikymmenien, jopa satojen vuosien aikana. Maisemasta on tullut kokonaisuus, jonka osaset istuvat erottamattomasti yhteen. Vanha metsä on monen mielestä kaikkein kaunein. Haltioituminen ja lumoutuminen ovat sanoja, joita käytetään usein kuvaamaan ihmisen kokemusta luonnon kauneuden edessä. Ympäristöpsykologiassa puhutaan eheytymisestä. Terveysmetsä-kirjassa pohditaan vanhojen ja kuolleiden puiden läsnäolon viestittävän ihmiselle, ettei hänenkään tarvitse olla aina tehokas ja hyödyllinen. Kun ”tehottomia yksilöitä” ei ole poistettu maisemasta, suorituskeskeisyys ja riittämättömyyden tunne saattavat vaimentua. Tutkimuksissa on huomattu, että usein eheyttävästi toimivassa maisemassa on kohtuullisesti tai ei ollenkaan ihmisen jättämiä jälkiä. On kuitenkin suhteellista, voidaanko ihmisen vaikutuksesta vapaita maisemia kuvitella vielä olevan.

Ihmisen vaikutus ulottuu nykypäivänä joka puolelle vähintään ilmassa kulkeutuvien saasteiden muodossa. Lisääntyvä ekologinen tietämys ohjaa meitä kokemaan miellyttävänä monipuolisen maiseman, jossa lajit elävät lajityypillistä elämää. Tällainen tieto saattaa myös muuttaa meidän kauneudentajuamme. Metsään lojumaan jätetyt kaatuneet puut saattavat näyttäytyä sotkuisina, tai kulkemista hankaloittavina, kunnes opimme, miten tärkeän elinympäristön ne muodostavat lukemattomille metsälajeille. *

Lukemista: Leppänen & Pajunen: Terveysmetsä (2017). Gummerus. Sepänmaa, Heikkilä-Palo & Kaukio (toim.) Maiseman kanssa kasvokkain (2007). Maahenki.

nuorten luonto 2/2019 |

13


VANHA METSÄ ON RIKKAUS Suomessa hakataan metsiä jatkuvasti. Puu on oikein käytettynä kestävä ja ekologinen raaka-aine, mutta senkin hyödyntämisellä on rajansa. Koko 2010-luvun ajan kiihtyneet hakkuuennätykset ovat tuhoisia niin ilmaston kuin metsien monimuotoisuuden kannalta. teksti heini-sofia alavuo kuvat aino huotari

14

| nuorten luonto 2/2019

M

etsät on kuvattu ja kirjoitettu osaksi Suomen tarinaa. Metsään mennään virkistäytymään, mutta sieltä saadaan myös elanto. Paineet puun käytöstä ovat laajentuneet perinteisestä teollisuuden raaka-aineesta vaihtoehdoksi muoveille ja fossiilisille polttoaineille. Biotaloushuumassa Suomen hakkuutavoitteet on hilattu entistä korkeammalle. Monimuotoisen metsäluonnon ja hiilinielujen säilyttäminen edellyttää kestävällä pohjalla olevaa metsien käyttöä, unohtamatta metsäluonnon suojelua. Metsän suojelu- ja luontoarvosta puhuttaessa esiin nostetaan usein metsän ikä. Luonto-Liiton


metsävastaava Lauri Kajander huomauttaa, että yleisesti käytetty termi ”vanha metsä” on hieman ongelmallinen ja epämääräinen. – Luonnonmetsällä ei oikeastaan ole ikää, sillä kaikki puut ovat eri-ikäisiä. Vallitsevan avohakkuumetsätalouden muovaaman metsän ikä on sen sijaan helppo laskea, sillä puut ovat aloittaneet kasvunsa samaan aikaan. Ikä ei siis ole ainoa metsäalueen suojeluarvoa määrittävä tekijä. Kajanderin mukaan huomiota on oleellista kiinnittää myös metsän pienilmastoon, sijaintiin ja monimuotoisuuteen. Tällaisista metsistä on parempi puhua luonnonsuojelullisesti arvokkaina metsinä.

Usein hiilinielukeskustelussa metsäteollisuuden edustajat ja poliitikot puoltavat hakkuita sillä, että tilalle istutettu nuori metsä sitoo kasvaessaan hakkuissa vapautuneen hiilen nopeasti takaisin itseensä. Aikanaan valtaosa hiilestä voikin sitoutua takaisin metsään, mutta Kajanderin mukaan hiilinielukeskustelussa sivuutetaan usein tyystin yksi tärkeä näkökulma – hiilen sidonnan lisäksi metsät toimivat hiilivarastoina. Suurin osa maailman hiilestä on varastoitunut maaperään, kasveihin, sekä tietysti fossiilisiin aineisiin. – Mitä vanhempi metsä, sitä enemmän sen hiilivarasto on kasvanut. Avohakkuiden jälkeen tämä hiili vapautuu ilmakehään, kun sitä sitonut biomassa häviää, eikä nuori kasvava metsä kykene sitomaan sitä kaikkea itseensä. Hiiltä vapautuu myös hakkuun yhteydessä rikotusta maaperästä. Maata myllerretään ja muokataan, jotta istutetut taimet kasvaisivat siinä nopeammin. Kajander painottaa, että avohakkuualueet ovat käytännössä ensimmäisten vuosikymmenien ajan hiilen lähde. – Maan muokkaamisessa hiilen vapautuminen maaperästä kiihtyy entisestään. Pahinta hiilivarastoiden vapautuminen on turvepohjaisilla avohakkuualueilla, eli suopohjaisilla metsillä. Siellä turve varastoi hiiltä itseensä erittäin tehokkaasti, mutta hajoaminen kiihtyy, kun maata kuivatetaan esimerkiksi ojittamalla.

Metsälajit ahdingossa Hiilensidonta on vain yksi iso osa metsäkeskustelua, sillä kasvavat hakkuut ja

nuortuva metsien ikärakenne ovat uhka myös Suomen metsien monimuotoisuudelle. Alkuvuodesta julkaistun Suomen lajien viidennen uhanalaisuusarvioinnin mukaan tutkituista lajeista uhanalaisia on joka yhdeksäs. Tällä niin sanotulla ”Suomen lajien punaisella listalla” on 2133 metsälajia, kun vuonna 2010 niiden määrä oli 1880. Listalle kuuluvat uhanalaisiksi, silmälläpidettäviksi sekä kadonneiksi luokitellut lajit. Uuden arvion mukaan metsissä on varsinaisia uhanalaisiksi luokiteltuja lajeja jo 833. Yksi uusimman uhanalaisuusarvion kriittisimmistä huomioista on se, että ennen hyvinkin elinvoimaiset lajit ovat reilun vuosikymmenen aikana muuttuneet uhanalaisiksi. Muun muassa tuttu hömötiainen on nyt arvioitu erittäin uhanalaiseksi. Kajanderin mukaan hömötiaiseen vaikuttaa merkittävästi avohakkuiden aiheuttama laajojen yhtenäisten metsäalueiden puute. Hömötiaisen lisäksi tästä kärsivät myös esimerkiksi liito-oravat. Kajander kertoo, että lisääntyvät hakkuut ovat yhteinen tekijä lähes kaikkien uhanalaisten metsälajien ahdingossa. Hakkuut vaikuttavat lajeihin kuitenkin eri tavalla, esimerkiksi osa lajeista tarvitsee luonnontilaisissa metsissä esiintyvää lahopuuta. Ikivanhat puut puuttuvat talousmetsistä kokonaan, jolloin esimerkiksi hitaasti kasvavat jäkälät eivät ehdi kasvaa puiden pinnalle. – Vanhat, luonnontilaiset metsät ovat omanlaisiaan vakaita ja varjoisia elinympäristöjä, ja näitä hakkuut uhkaavat. Jotkut lajit ovat todella huonoja siirtymään

Harvinaiset hiilinielut ja hiilivarastot Suomen kiihtyvät metsähakkuut vaikuttavat osaltaan myös ilmaston lämpenemiseen. Ilmasto lämpenee, kun ilmakehässä on ihmisen vaikutuksesta yhä enemmän hiilidioksidia. Hiilidioksidi on kaasu, joka päästää lävitseen auringon valon, mutta estää lämpösäteilyn palaamisen avaruuteen. Metsiä kutsutaan hiilinieluiksi, sillä kasvit ja puut poistavat yhteyttäessään ilmakehästä hiilidioksidia sitoen sen itseensä uusiksi yhdisteiksi, kuten hiilihydraateiksi. Kun yhteyttävät puut kaadetaan ja maata muokataan hakkuissa, puiden ja kasvien hiilensidonta loppuu. Uuden puuston kasvaminen ja hiilensidonnan palaaminen entiselle tasolleen vie vuosikymmeniä. nuorten luonto 2/2019 |

15


paikasta toiseen. Ne vaativat vakaita, vuosikymmenistä toisiin samankaltaisina jatkuvia oloja, Kajander sanoo.

Suojelutavoitteita on lisättävä Metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta ehdottomasti tärkeintä on Kajanderin mukaan suojelun lisääminen, mikä tarkoittaa panostamista ympäristö- ja suojeluohjelmien rahoitukseen. Edellinen hallitus leikkasi tukia viime vuosina toimineelta metsien monimuotoisuusohjelma METSOlta, jonka tavoite oli alun perin suojella vajaat 100 000 hehtaaria metsää vuoteen 2016 mennessä. Jo aiempien leikkausten vuoksi vuodelle 2025 siirretty tavoite on aivan riittämätön suojelutarpeisiin nähden. – Tällä hetkellä Etelä-Suomessa metsistä on suojeltu vain noin kolme prosenttia, loput ovat alttiita hakkuille. Meidän tulee kiireellisesti suojella niitä metsiä, joista luontoarvoja vielä löytyy. Pohjois-Suomessa suojelualueprosentti on vähän suurempi, mutta se ei sielläkään kata koko tarvetta, Kajander muistuttaa. Merkittävä muutos niin Kajanderin kuin monien muiden metsä- ja ympäristöasiantuntijoiden mukaan olisi avohakkuiden voimakas vähentäminen. – Nykymuotoinen metsätalous kasvattaa talousmetsää aukosta seuraavaan avohakkuuseen, jolloin Suomea peittävät jatkuvasti paljaat tai nuorta puustoa kasvavat lajiköyhät alueet. Avohakkuutoiminnasta pitäisi siirtyä jatkuvapeitteiseen metsätalouteen. Avohakkuiden vähentämistä ovat ajaneet monet ympäristöjärjestöt, ja vuonna 2018 polkaistiin käyntiin valtion maita koskeva kansalaisaloite nimeltä Avohakkuut historiaan. Se keräsi kuudessa kuukaudessa 61 438 nimeä, osoittaen monen suomalaisen toivovan luonnon monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen huomioivaa kestävää metsäpolitiikkaa. *

16

| nuorten luonto 2/2019

Vaihtoehto avohakkuille Jatkuvapeitteisessä metsänhoidossa metsän annetaan olla metsäinen, vaikka sitä välillä hakataankin. Hakkuut tehdään poistamalla metsästä kookkaita puita yläharvennuksina 15–30 vuoden välein. Avohakkuissa metsä hakataan 60–100 vuoden välein. Jatkuvan kasvatuksen metsissä luontoarvoista pystytään huolehtimaan avohakkuita paremmin esimerkiksi jättämällä metsään lahopuuta, eri-ikäisiä puita ja eri puulajeja. Myös metsän maisemalliset arvot säilyvät, kun koko metsää ei kerralla hakata. Metsien suojelua jatkuva kasvatus ei kuitenkaan korvaa. Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus ei automaattisesti tarkoita tulonmenetystä metsänomistajalle. Avohakkuut tuottavat kerralla suuremman potin hakatusta metsästä, mutta metsänomistaja joutuu samalla investoimaan niin metsän uudistamiseen kuin taimikon hoitoon. Jatkuvassa kasvatuksessa kulurakenne on erilainen: investoinnit ovat pienempiä ja lopulta tulot voivat siten olla jopa avohakkuita suuremmat. Lisäksi jatkuvan kasvatuksen metsät tarjoavat paremmat edellytykset monenlaiseen virkistyskäyttöön, millä on usein myös taloudellista merkitystä.


Metsän yleislinnulla

ei mene hyvin

Vanhat metsät ovat korvaamattomia elinympäristöjä monelle lajille. Ennen Suomessa varsin yleinen lintu, hömötiainen, on nykyään luokiteltu täällä erittäin uhanalaiseksi. Hömötiaisen Suomen pesimäkanta on vähentynyt 2000-luvulla jopa puoleen. teksti tuuli turtola | kuva pentti sormunen / vastavalo

H

ömötiainen on paikkauskollinen metsälintu, joka elää samoissa metsissä ympäri vuoden ja vuodesta toiseen koko Suomessa. Hömötiaista kutsutaan esiintymisensä perusteella metsän yleislinnuksi – sille kelpaavat kaikenlaiset iäkkäämmät metsät. Siksi lajin vähenemistä voidaan pitää hälyttävänä viestinä Suomen metsien tilasta. Tuoreimman arvion mukaan Suomessa on noin 400 000 hömötiaisparia. Vaikka määrä kuulostaa suurelta, lajin uhanalaisuusluokitus perustuu hömötiaiskannan voimakkaaseen supistumiseen. Hieman reilussa vuosikymmenessä kanta on pienentynyt puoleen, jolloin kuolleisuus ylittää syntyvyyden. Suomella on hömötiaisen suojelussa erityisvastuu EU:ssa, sillä

peräti neljännes EU-maissa pesivistä hömötiaisista pesii Suomessa. – Hömötiainen on vähentynyt useissa Euroopan maissa, mutta ei kuitenkaan kaikkialla. Naapurimaistamme Virossa väheneminen on ollut Suomen tapaan hyvin voimakasta, mutta Ruotsissa selvästi Suomea hillitympää. Vielä vuoden 2010 uhanalaisarviossa laji arvioitiin elinvoimaiseksi eli niiden lajien luokkaan, joista ei ole tarvetta huolestua, kertoo suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi BirdLifesta.

Miksi hömötiainen on uhanalaistunut? Hömötiaisen selviäminen talven yli riippuu varttuneiden metsien määrästä sen talvireviirillä. Iäkkäämpien metsien määrän vähenemistä pidetäänkin merkittävimpänä

syynä lajin harvinaistumiselle. Viime vuosikymmenien metsätaloustoimet ovat tehneet selvästi hallaa hömötiaiselle. Vanhoja metsiä on Etelä-Suomessa vain vähän, ja juuri siellä hömötiaisen kanta on huomattavasti supistunut. Myös lahopuiden vähentyminen vaikuttaa hömötiaiseen, sillä laji tarvitsee lahopuita pesäkoloikseen. Tästä huolimatta hömötiaisen voi vielä tavata myös Helsingissä. – Pääkaupunkiseudulla on hienoja vanhan metsän alueita, joissa sinnittelee pieni pesimäkanta. Kesäaikaan lajia ei ole kuitenkaan kovin helppo havaita. Syksyllä hömötiainen on sen sijaan helpompi bongata, koska silloin nuoret linnut liikkuvat myös lajille epätyypillisissä paikoissa, Lehtiniemi vinkkaa. Vielä 1950-luvulla hömötiainen oli Suomen neljänneksi yleisin lintulaji. Nyt laji on jo osassa Suomea niin harvinainen, että sen havaitsemisen todella noteeraa. Joillakin luonnonsuojelualueilla hömötiainen on edelleen metsän yleislintu, jonka ”tiitii tsää tsää” -ääni ilahduttaa säännöllisesti kulkijaa.

Lisää lahopuuta Hömötiainen ei tule toimeen nykyisen tehostuneen metsätalouden kanssa. METSO-hankkeessa suojellaan luonnonsuojelullisesti arvokkaita metsiä, jotka auttavat monia uhanalaisia lajeja. Hömötiaisen tilaan uusilla suojelualueilla on hyvin vähän vaikutusta, sillä niissä suojellaan vain hyvin pientä osaa metsistä. Lehtiniemen mukaan avaimet tilanteen muuttamiseksi ovat metsätaloudessa. – Valitettavasti varttuneen metsän määrää lisääviin toimiin ei ole juurikaan ryhdytty, vaan metsiä kaadetaan yleisesti aiempaa nuorempina. Hömötiaiset kaipaavat pidempää talousmetsien kiertoa, puiden pitäisi antaa kasvaa vanhemmiksi. Osa metsätalousyrityksistä on kuitenkin tehostanut toimia lahopuupökkelöiden lisäämiseksi eri metsänkasvatusvaiheissa, mikä luo pesimäpaikkoja ja voi tätä kautta helpottaa hömötiaisen ahdinkoa. * nuorten luonto 2/2019 |

17


VIERAILLA VESILLÄ Itämereen saapuu vieraslajeja pääasiassa laivojen painolastiveden mukana. Nuoren sisämeremme elinolosuhteet ovat haastavat, joten nykyisiä asukkaita ei ole ruuhkaksi asti. Tämä avaa mahdollisuuksia tulokkaille. Niiden vaikutukset ekosysteemille voivat olla sekä positiivisia tai negatiivisia – usein molempia – mutta vaatii pitkän aikavälin seurantaa, ennen kuin todelliset vaikutukset paljastuvat. teksti heini-sofia alavuo kuvitus jesse matilainen

V

ieraslajit ovat eliöitä, jotka ovat päätyneet uuteen elinympäristöön pääasiassa ihmisten välityksellä. Itämereen on saapunut viimeisten reilun sadan vuoden aikana 170 vieraslajia, ja viime vuosikymmeninä tahti on vain kiihtynyt. Monet Itämereen päätyneistä vieraslajeista ovat 2000-luvulla levittäytyneet tehokkaasti myös Suomen vesialueille. Liejuputkimato (Marenzelleria spp.) on vieraslaji, jota löytyy Itämerestä peräti kolme eri lajia (M. viridis, M. neglecta ja M. arctia). Lajien erottaminen toisistaan on kuitenkin hyvin hankalaa, joten niihin viitataan usein lajiryhmänä. Madot ovat useimmiten hyvin pieniä, vain muutaman

18

| nuorten luonto 2/2019

sentin mittaisia. Niiden väritys vaihtelee punaisesta vihreään tai ruskeaan. Helsingin yliopiston vieraslajitutkija Laura Kauppi työstää tällä hetkellä Tvärminnen tutkimusasemalla postdoctutkimusta eri tekijöiden vaikutuksesta merenpohjan muokkaukseen, johon liejuputkimatokin omalla työllään osallistuu. Tutkimus on jatkoa hänen viime vuonna päättyneelle väitöstutkimukselleen. Kaupin mukaan liejuputkimadot möyrivät Itämeren pohjamudissa kuin kastemadot maassa. Maan möyhentäminen hapettaa maaperää, mikä nopeuttaa orgaanisen aineksen käsittelyä. – Meidän hypoteesimme on, että liejuputkimadon pohjan möyhimisen myötä ravinteiden kierto tehostuu Itämeressä. Itämeren syvissä pohjissa elelee vain muu-

tamia lajeja, joten liejuputkimato on lisännyt pohja-alueiden monimuotoisuutta.

Matka kohti tuntematonta Suurin osa Itämereen saapuvista vieraslajeista salamatkustaa laivojen painolastivedessä, jonka tarkoitus on vakauttaa alusta. Painolastivesi kerätään lähtömaassa ja vapautetaan kohteessa, minkä seurauksena veteen jääneet eliöt siirtyvät uuteen ekosysteemiin. Vieraslajien määrä on lisääntynyt huimasti 2000-luvulla kansainvälisen laivaliikenteen kasvun myötä. Vuonna 2004 hyväksytyllä IMO:n painolastivesiyleissopimuksella pyritään ehkäisemään ja vähentämään vieraslajien leviämistä ympäri maailmaa, sillä epätoivottujen tulokkaiden hävittäminen le-


viämisen jälkeen on käytännössä mahdotonta. Sopimus tosin astui voimaan vasta syyskuussa 2017. Vain murto-osa Itämeren vieraslajeista on päätynyt uudelle asuinalueelleen ilman laivamatkailua. Esimerkiksi aasialainen hopearuutana (Carassius gibelio) ui Itämereen sekä Suomen sisävesiin Venäjältä, jonne kalaa istutettiin 1900-luvun puolivälissä. Kauppi kertoo kahden liejuputkimadon olevan alun perin Pohjois-Amerikasta, ja kolmas saapui Itämereen arktisilta merialueilta. Liejuputkimatoja havaittiin ensimmäisen kerran Itämerellä vuonna 1985, ja Suomenlahdelta niitä löytyi vuonna 1990. Nykyään liejuputkimatoa tavataan ympäri Itämerta.

Alkuperäislajeja on harvassa Murtovetisen Itämeren lajisto on sekoitus mereisiä ja makean veden lajeja, joiden levinneisyyteen vaikuttaa veden suolapitoisuus. Tämän lisäksi Itämeri on geologisesta näkökulmasta katsottuna hyvin nuori meri, minkä vuoksi sen lajiston ekologinen sukkessio on vielä kesken. Sukkessio on termi, joka kuvaa lajiston vähittäistä muuttumista kohti vakaata eliöyhteisöä. Sukkessio vie paljon aikaa, ja Itämerta vaivaavat häiriöt, kuten rehevöityminen ja happikato, hidastavat prosessia entisestään tuhoamalla elinympäristöä. – Itämeressä on sinänsä tilaa uusille lajeille, sillä elinympäristön haastavuuden ja iän vuoksi lajeja on vielä niukasti. Häiriöiden vuoksi kotoperäiset lajit häviävät jättäen tilaa uusille tulijoille, Kauppi toteaa. Rehevöityminen johtuu ravinteista, joita päätyy yhä enemmän Itämereen muun muassa maatalouden ja teollisuuden seu-

rauksena. Kun meri on täynnä ravinteita ja kasvillisuutta, niiden alle peittyvä sedimentti eli kerrostunut maa-aines muuttuu hapettomaksi. Tämä voi pahimmillaan tuhota kokonaisia pohjaeläinyhteisöjä. Myös näiden ravinteiden hajottajat kuluttavat happea työssään, mikä lisää happikatoa. – Rehevöityminen on itse asiassa Itämerelle luonnollista, mutta tahti on kiihtynyt liiaksi ihmistoiminnan vuoksi, Kauppi kertoo. Tämän vuoksi esimerkiksi liejuputkimadon vaikutus Itämeressä voi olla positiivinen, sillä laji hapettaa pohjasedimenttiä pohjaa möyriessään.

Uhka vai mahdollisuus? Vaikka vieraslajien vaikutus uuteen elinympäristöön voi olla positiivinen, tulee niihin kuitenkin ennen perusteellista tutkimusta suhtautua kriittisesti. Vieraslajit voivat uhata alkuperäistä ympäristöä ja sen lajeja; usein uudessa ekosystee-

missä niillä ei ole luonnollisia saalistajia, minkä vuoksi ne voivat runsastua ja levitä rauhassa. Kilpailua kotoperäisten lajien kanssa voi syntyä lisäksi ravinnosta, jolloin alkuperäislajit saattavat joutua jopa vieraslajien suuhun. Pahimmillaan uudet tulokkaat voivat syrjäyttää kotoperäisiä lajeja. Harva Itämeren vieraslajeista on kuitenkaan määritelty täysin haitalliseksi. Sen sijaan useilla lajeilla on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia ympäristöönsä. Esimerkiksi liejutaskurapu (Rhithropanopeus harrisii) on luokiteltu haitalliseksi tällä hetkellä vain paikallisesti – rapu saattaa syödä esimerkiksi kaloja kalastajien verkoista. Toisaalta liejutaskuravut voivat toimia ravintona muille Itämeren eläimille, kuten kaloille, mikä tasapainottaa lajin roolia uudessa elinympäristössä.

Tutkimustyötä on jatkettava Usein lajien kokonaisvaltaiset vaikutukset tulevat näkyviin vasta pitkän ajan kuluttua. Kauppi kertoo liejuputkimadon olevan tästä hyvä esimerkki. – Kaksi Amerikasta saapunutta liejuputkimatolajia kaivautuvat syvemmälle pohjamutaan kuin kotoperäiset lajimme. Tämä saattaa vapauttaa syvyyksiin hautautuneita ympäristömyrkkyjä, jotka voivat vaikuttaa haitallisesti Itämeren muihin lajeihin. Kiinnostus vieraslajien tutkimiseen syttyy usein hitaasti. Ensimmäisten havaintojen jälkeen tutkimus aloitetaan vasta kun populaatio on kasvanut tarpeeksi suureksi. Liejuputkimadon tutkimus lisääntyi 2000-luvun

nuorten luonto 2/2019 |

19


puolivälissä, kun lajin yksilömäärät kasvoivat nopeasti.

Vain sissit selviytyvät Kauppi kuvailee useita Itämereen saapuvia vieraslajeja opportunisteiksi. Suppean kotoperäisen lajimäärän vuoksi Itämeressä on paljon vapaita resursseja, joihin monet tänne saapuvat vieraslajit käyvät nopeasti kiinni. – Useilla vieraslajeilla on sellaisia ominaisuuksia, jotka mahdollistavat niiden levittäytymisen uusille alueille nopeasti. Monet ovat tottuneita vaihteleviin olosuhteisiin ja ne kestävät useita eri elinolosuhteita, Kauppi painottaa. Liejuputkimadon toukkavaihe on kestävä ja pitkäikäinen, mikä mahdollistaa matkan laivojen painolastivesissä. Suurin osa Itämereen saapuvista vieraslajeista onkin selkärangattomia juuri niiden muutoskestävyyden ja sisukkuuden ansiosta. Vieraslajikaloja on vain muutamia, kuten mustatäplätokko (Neogobius melanostomus), ja kasveja sitäkin vähemmän, esimerkkinä kanadanvesirutto (Elodea canadensis).

Ilmastonmuutos näkyy myös merissä Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa ongelmia ekosysteemeille ja lajeille ympäri maailmaa, eikä Itämeri ole poikkeus. – Lämpötilan nousu vaikuttaa lajien fysiologisten ominaisuuksien lisäksi Itämeressä jo valmiiksi vallitsevaan vesimassan kerrostumiseen. Jos ravinteita riittää, lämpenevä ilmasto lisää myös levätuotantoa. Kun pintavedet lämpenevät paljon, viileä vesi jää pohjaan ja vesimassan sekoittumista tapahtuu vähemmän, Kauppi kertoo. Sademäärien on arvioitu lisääntyvän ilmaston lämpenemisen seurauksena, mikä lisäisi puolestaan makean veden virtausta Itämereen. Jos meren valmiiksi alhainen suolapitoisuus laskee, mereisten lajien pärjääminen saattaa heikentyä entisestään. Myös suolapulssien harveneminen on ongelmallista mereisille lajeille. Itämereen tulevaisuudessa mielivien vieraslajien tuleekin olla entistä sisukkaampia, jos ne haluavat asettautua sen tarjoamiin haastaviin olosuhteisiin. Nähtäväksi myös jää, kuinka vielä sukkessiovaiheessa olevat kotoperäiset lajit kestävät ympäristön jatkuvan muutoksen. Suojelun lisääminen onkin ensiarvoisen tärkeää kotoperäisten lajien selviytymisen varmistamiseksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. *

20

| nuorten luonto 2/2019

MINÄ, AKSELI JA TÖRRÖSARA teksti ja kuva aino saarenmaa

Perinnemaisemissa matkailu tutustuttaa alueen historiaan ja luonnon monimuotoisuuteen. Monissa kohteissa on mahdollista osallistua myös vapaaehtoistoimintaan.

L

inja-auto jättää minut Sääksmäen tienhaaraan. Hieron pölyä silmistäni, enkä ole yhtään vakuuttunut siitä, että tämä on se paikka, johon Akseli Gallen-Kallela aikanaan ihastui. Jossain ihan lähellä on kuitenkin Rapolanharju ja sen arvokkaat kulttuurimaisemat ja perinnebiotoopit. Suunnistan ohi vanhan kivikirkon ja kohti kartanon maita. Harjumetsään vievää polkua noustessani tiedän olevani perillä. Rapolanharjulla kasvaa 150 vuotta vanhaa ikimetsää. Aarnikuusikko tarjoaa ainutlaatuisen kodin monille kasveille ja eläimille. Pystyyn lahoavissa puissa elää kovakuoriaisten toukkia, jotka harvinais-


Tee matkailusta ekoteko Myös monet maatalousyrittäjät ovat ottaneet matkailun osaksi toimintaansa. Ylä-Tuuhosen maatila Ruovedellä on ollut isännän suvussa jo ainakin 1600-luvun alkupuolelta asti. Tällä hetkellä tilalla viljellään pääasiassa ruista ja kauraa. Sikojakin on joskus ollut, mutta pienen sikalan pitäminen ei ole enää taloudellisesti kannattavaa. Matkailutoiminnan Ylä-Tuuhoset aloittivat 1980-luvulla. – Matkailu on meille sivuelinkeino. Matkailusta saaduilla tuotoilla olemme kunnostaneet vanhoja käyttämättömiä rakennuksia, Irma Ylä-Tuuhonen kertoo. Ylä-Tuuhosen maatila on yksi Suomen luomumatkailuyhdistyksen noin 20 jäsenestä. Yhdistyksen jäsenet ovat toiminnassaan sitoutuneet edistämään paikallisluonnon hyvinvointia ja monimuotoisuutta. Luonnonsuojelua yrittäjät edistävät esimerkiksi hoitamalla perinnemaisemia ja ylläpitämällä lintujen ja hyönteisten pesimäalueita. Kulttuuriperintöä vaalitaan kasvattamalla perinnekasveja ja suomalaisia alkuperäisrotuja. Maatiloilta voi löytyä esimerkiksi suomenhevosia tai lapinlehmiä. Useat tilat järjestävät myös erilaisia kursseja, retkiä ja talkoita. Vaikka perinnemaisemat eivät ole syy, jonka perässä matkailijat osaisivat tulla Ylä-Tuuhosen tilalle, moni huomaa ohimennen kauniit näkymät. Niityillä viihtyy muun muassa rauhoitettu valkolehdokki, jonka huumaava tuoksu houkuttelee paikalle myös yöperhosia. Kesäisin perinnebiotooppeja hoitavat lampaat. – Lampaat hoitavat homman paremmin kuin ihmiset, Ylä-Tuuhonen kehuu.

tuvat ja lopulta katoavat yhdessä ikimetsien kanssa. Linnuista esimerkiksi kanahaukka kaipaa kodikseen koskematonta metsää. Ensimmäiset asukkaat saapuivat alueelle jo rautakaudella. Eri aikakausien asutus on jättänyt kerrostumia myös luontoon. Lintujen ja oravien mukana lähialueilta on levinnyt metsään muun muassa vaahteraa ja tammea. Harjulla kasvaa myös keltamoa, jota on jo satoja vuosia sitten käytetty rohdoskasvina. Harjupoluilla joudun kasvokkain heikon lajintunnistukseni kanssa. Sinivuokon ja sitruunaperhosen sentään tunnistan, mutta muuten tekee tiukkaa. Ties vaikka eteen lepattaisi erittäin uhanalainen paahdekiiltokääriäinen. Kesällä Rapolanharjun kalmistoalueella voi nähdä monia muitakin harvinaisia ja uhanalaisia lajeja, kuten hakara- ja törrösaraa ja ketokäenminttua. Silloin perinnemaisemaa hoitavat karja ja lampaat. Nimenomaan karjanlaidunnus on saanut aikaan perinnemaisemia, joilla yhä kasvaa laitumilla viihtyviä kasvilajeja.

Kun istun syömään eväitä harjun laelle, aurinko työntyy esiin pilvien takaa. Muistikirjallani kävelee leppäkerttu, takin hihassa kipittää pieni hämähäkki. Kärpäset pörräävät ympärilläni ja pari perhostakin on jo lähtenyt lentoon. En ihmettelisi, jos muutkin metsän eläimet kerääntyisivät ympärilleni lämmittelemään kevätauringossa. Takana metsää, alla harjun rinteet ja edessä Vanajavesi – okei Akseli, nyt näyt-

tää paremmalta. Luen opastaulusta, että Gallen-Kallela rakastui Rapolassa asuneeseen Mary Slööriin, josta sittemmin tuli hänen vaimonsa. Ehkä he istuivat täällä yhdessä katselemassa Vanajavedelle. Ei hullumpi paikka treffeille. *

RAPOLANHARJU on yksi Metsähallituksen ylläpitämistä retkikohteista. Kansallispuistoissa ja muissa retkikohteissa eri puolilla Suomea on monia mahdollisuuksia vapaaehtoistoimintaan. Talkoissa muun muassa niitetään, raivataan, hävitetään vieraslajeja ja korjataan lammasaitoja. Tiedon Metsähallituksen ja sen yhteistyökumppanien järjestämistä tapahtumista löydät luontoon.fi-sivustolta. Myös monet Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykset järjestävät erilaisia talkoita. Niistä löydät tiedon Suomen luonnonsuojeluliiton tapahtumakalenterista osoitteessa sll.fi. Luomumatkailuyrittäjiin voi tutustua osoitteessa luomumatkailu.fi

nuorten luonto 2/2019 |

21


MUMMOILLEN

mummoilu on mielentila ja elämäntyyli, iloa kotoilusta ja kohtuullisuudesta. tällä palstalla kaakut ja kasvikset keitellään nostalgisella otteella, kukkasia ja kattausta unohtamatta.

teksti ja kuvat kaisa illukka

HELPOT VEGAANISET

juhlakakut

22

| nuorten luonto 2/2019


Juhlavalmistelut vievät aikaa, mutta näillä ohjeilla voi oikaista hieman ainakin kakkuosastolla. Vaihtamalla viljatuotteet gluteenittomiin vaihtoehtoihin kakut sopivat useimmille vieraille, ja tuskinpa kukaan edes tunnistaa näitä vegaanisiksi. Testaa vaikka! Minttusuklaamoussekakku (12–15 herkkusuulle) Pohja: • 200 g keksejä, esim. kaura- tai Oreokeksejä • 50 g margariinia Täyte: • 4 dl soija- tai kauravispikermaa • 1 prk vegaanista tuorejuustoa • 250 g tummaa suklaata • ½ dl kaakaojauhetta • 1,5 dl Marianne-rouhetta Kuorrutus: • 1 dl soijavispiä • 50 g tummaa suklaata Koristeluun: syötäviä kukkia ja suklaarouhetta Tee ensin pohja. Murskaa keksit joko kulhossa survimella painellen tai tehosekoittimessa. Sulata margariini ja sekoita keksimurujen joukkoon. Painele muruseos irtopohjavuoan (halk. 24 cm) pohjalle tasaisesti. Laita hetkeksi jääkaappiin kovettumaan. Tee sitten täyte. Paloittele ja sulata suklaa varovasti joko mikroaaltouunissa tai liedellä vesihauteessa. Anna jäähtyä hetki. Vaahdota kasvikerma. Vatkaa joukkoon tuorejuusto, siivilöity kaakaojauhe, sulatettu suklaa sekä Marianne-rouhe. Huomaa, että seos alkaa jähmettyä ja muuttua moussemaiseksi välittömästi, mutta se ei vaikuta kakun rakenteeseen. Kaada seos irtopohjavuokaan murupohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Laita jääkaappiin kuorrutteen tekemisen ajaksi. Tee kuorrute. Sulata kerma ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. Kaada valmis suklaakuorrute jähmettyneen, irtopohjavuoasta irrotetun kakun päälle, valuta kuorrutetta hieman reunan yli. Koristele suklaarouheella ja kukilla.

Voileipäkakku (25 vieraalle) • 24 palaa isompaa paahtoleipää • 3–4 dl kauramaitoa kostutukseen Täyte 1: paprika-hummus • 1 prk (275 g) maustamatonta hummusta • 1 keltainen paprika Hienonna paprika ja sekoita hummuksen joukkoon. Täyte 2: tomaatti-papu • 1 prk (230 g) säilöttyjä, käyttövalmiita kidneypapuja • 4 aurinkokuivattua tomaattiviipaletta öljyssä + purkin öljyä • Rouhittua mustapippuria Saksi tomaatit huuhdottujen papujen joukkoon, lisää hieman öljyä. Hienonna ainekset sauvasekoittimella tahnaksi, lisää tarvittaessa öljyä notkistamaan tahnaa. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa ripauksella suolaa. Täyte 3: kurkku-tuorejuusto • 2 prk vegaanista kurkkutuorejuustoa (tai esim. yrtti) • 1 tuore kurkku Leikkaa kurkku pitkittäin halki ja neljään osaa. Poista vetinen keskus eli siemenet. Hienonna kurkku pieniksi paloiksi ja sekoita tuorejuuston joukkoon.

Pinnalle ja koristeeksi: • 2 dl vegaanista majoneesia • 3 dl Kaurafraichea tai -tuorejuustoa • Persiljasilppua (1 persiljaruukku) • Itu- tai minisalaattisekoitusta tai villiyrttejä kuten vuohenputken ja maitohorsman nuoria versoja • Pikkutomaatteja • Retiisejä • Suolapähkinöitä Valmista ensin täytteet ja laita ne jääkaappiin odottamaan kakun kokoamista. Leikkaa paahtoleipäviipaleiden kovat reunat pois. Aseta aina kuusi viipaletta tiiviisti vieri viereen per kerros. Kostuta jokaisen kerroksen leipäviipaleita erityisesti niiden reunoilta: sivele kasvimaitoa sudilla tai lusikalla. Voileipäkakun tulee olla mehevä, vaikka se imeekin kosteutta täytteistä. Vuorottele leipä- ja täytekerroksia, päällimmäiseksi tulee leipäkerros. Levitä täytettä aina niin, että reunaan jää vajaa sentti ilman täytettä, näin se ei pursua painon alla pois. Kun kaikki kerrokset on koottu, kostuta vielä päällimmäiset leivät, aseta kakun ympärille foliota tai muovipussi sekä tasainen paino. Laita kakku muutamaksi tunniksi tai yön ajaksi jääkaappiin. Jos kakun reunat ovat ennen koristelua epätasaiset, leikkaa ne tasaiseksi sahateräveitsellä. Myös välistä pursuavaa täytettä voi tasoittaa. Tee kuorrute: sekoita fraiche ja majoneesi keskenään ja levitä tasaisesti voileipäkakun reunoille ja päälle. Painele persiljasilppu varovasti reunoille ja koristele haluamallasi tavalla. * nuorten luonto 2/2019 |

23


LUONTOPOLULLA

teksti ja kuva milla aalto

SEIKKAIL

Keskikesän valoisat yöt kutsuvat seikkailuun. Yhteiskunnan päiväpainotteinen vuorokausirytmi rajoittaa mahdollisuuksia retkeillä öisin, mutta onneksi useimmiten löytyy edes yksi kesäyö, jonka voi viettää nukkumisen sijaan ulkona luonnossa kulkien. Kun iltarusko taittuu siniseen hämärään ja sumulautat nousevat maiseman ylle, kesäöihin rakastunut retkeilijä voi onnitella itseään lähtöpäätöksestä.

24

Yöeläimenä yöeläinten joukossa

Auringonlasku autiolla rannalla

Eräänä aivan tavanomaisena keskikesän perjantai-iltana päätän, etten menekään nukkumaan ennen auringonnousua. Seuraava päivä on vapaa – silloin voi nukkua. Nyt on seikkailun aika. Selaan hetken karttoja, vanhaa lintutornikirjaa sekä havaintotietokantaa ja suunnittelen öisen retken ympäri Paraisten rantoja. Aion käydä paikoissa, joissa en ole ennen käynyt. Keskikesän öissä on jotain, joka saa minut toivomaan, että voisin viettää tämän ajan vuodesta nukkuen päivisin ja valvoen öisin. Illan tullen en millään malttaisi mennä nukkumaan, vaan haluaisin pysyä valveilla ja kokea yön jokaisen hetken – valon hiipumisen ja voimistumisen, värien vaihtumisen taivaankannella, aamukasteen tiivistymisen ja yölintujen konsertin. Tukalan helteistä päivää seuraa usein rauhoittavan viileä yö. Kaupunkien liepeillä taustamelu hieman hiljenee, ja äänimaiseman valtaavat yövuoron linnut. Tuttu tienoo näyttää hämärässä aivan toisenlaiselta kuin päivänvalossa. Muita ihmisiä ei enää juurikaan tule vastaan. Sen sijaan polulla voi kohdata monia eläimiä yöllisillä retkillään. Kiiltomatojen lyhdyt täplittävät maata. Seikkailu sinisenhämyiseen kesäyöhön on kuin matka toiseen todellisuuteen, keijujen ja muiden taruolentojen maailmaan.

Saavun illan ensimmäiselle retkikohteelleni jo ennen kuin aurinko on ehtinyt painua taivaanrannan taakse. Tämä on Mustfinnin uimaranta, kaunis pieni biitsi Paraisten länsilaidalla, Airiston laivaväylän äärellä. Lämpimänä poutapäivänä ranta olisi täynnä uimareita, mutta nyt paikalla ei ole ketään. Laskeva aurinko leimuaa punaisena, pilvet hehkuvat ja meri kimaltaa auringonlaskun kultaa. Tunnelma on epätodellisen kaunis. Lokit kiljuvat ja pienet aallot loiskuvat rauhallisesti rantaan, mutta muuten on hyvin hiljaista. Pari korppia lentää ohi kolkosti ronkkuen. Vastapäisen saaren luona uiskentelee vesilintuja. Erotan kiikareilla tavallisten sorsien lisäksi merihanhen ja tukkakoskelon. Jään rannalle katsomaan, kuinka aurinko painuu mailleen ja maalaa pilvet alati vaihtuvin liekehtivin sävyin. Olen onnellinen, että seikkailuni toi minut näin kauniiseen paikkaan näin täydellisellä valon hetkellä. Lähden rannalta vasta, kun alkaa hämärtää. Seuraava kohteeni on Pettebyn lintutorni. Ennen tätä iltaa en ollut kuullutkaan siitä – ei vain ollut tullut aiemmin mieleen etsiä lintutornia näiltä main. Matkalla jännittää, löydänkö perille ja minkälaiseen paikkaan olen menossa. Päivän lämpö hiipuu hiljalleen, ja ilmaan nousee yön raikkaanviileä kosteus. Miltei täysi kuu kohoaa esiin metsän ta-

| nuorten luonto 2/2019

kaa. Kettu saalistaa pellolla. Pari metsäkaurista ryntää tien yli vauhdikkain loikin. Sitten näen hirven, joka kaikessa rauhassa seisoskelee metsän reunassa pellon laidalla. Jään hetkeksi katsomaan suurta komeaa eläintä. Se ei reagoi minuun mitenkään. Käki kukkuu.

Yölaulajia Pettebyn tornille vievää pikkutietä on aluksi vaikea havaita. Se poikkeaa päätieltä sankan pusikon kohdalla. Vasta kerran ohitettuani ja takaisin käännyttyäni havaitsen pensaiden varjoon kätkeytyvän tienristeyksen ja lintutornille opastavan kyltin ruovikon seassa. Suuntaan kohti tornia. Pieni ajoura kapenee lopulta vain jalan kuljettavaksi poluksi, joka vie tiheäkasvuisen paju, mesiangervo- ja järviruokokasvuston läpi. Hämärässä se on kuin kapea käytävä. Rastaskerttunen, kerttusistamme kookkain, räksättää taukoamatta jossain hyvin lähellä polkua. Pari ruokokerttusta vetelee rytmikästä konserttiaan kauempana ruovikon kätköissä. Pian erotan myös luhtakerttusen, joka nivoo pompahtelevaan lauluunsa taidokkaita matkintoja muiden lintujen äänistä. Yhdessä kerttuset saavat aikaan huumaavan kauniin konsertin. Lehtokurppa on soidinlennolla. Ensin kuuluu hauska kurpotus, sitten kirkas napakka huudahdus, ja kohta pitkänokkainen pullea lintu viilettääkin ylitse siivet


LULLA SAARISTON SINISESSÄ YÖSSÄ huitoen. Ruovikosta raikuu välillä luhtakanan ääntely, miltei kuin sika kiljuisi. Havaitsen polun varressa pensaiden takana metsäkauriin, joka laiduntaa kaikessa rauhassa, eikä tunnu huomaavaan minua. Saan edetä miltei kohdalle ennen kuin eläin nostaa katseensa, tuijottaa minua hetken suurilla tummilla silmillään ja pakenee sitten yhtenä kahahduksena kasvuston sekaan. Vaikka seudulla onkin kauriita todella paljon ja niitä näkee melko usein, jokainen tämän kaltainen kohtaaminen on kuitenkin sykähdyttävä. Pettebyviken on matala ja hyvin ruovikkoinen merenlahti. Meri tuoksuu, mutta saan näköyhteyden veteen vasta, kun nousen lintutorniin. Torni on matala, yksikerroksinen ja oikein mukava. Istahdan hetkeksi penkille kuuntelemaan kerttusten kiihkeää laulantaa ja kiikaroimaan ruovikon takana lahdella kelluvia vesilintuja. Alkaa olla jo niin hämärää, että pystyn erottamaan kunnolla vain joutsenet isoina valkoisina möhkäleinä tummassa vedessä. Yön pimein hetki on käsillä. Ei se kuitenkaan kovin pimeä ole. Auringonlaskun viimeinen hehku on kadonnut taivaanrannasta tehdäkseen pian jo tietä aamun sarastukselle, mutta edelleen näen liikkua ilman lamppua.

Meluisa pöllöperhe Vietettyäni hetken lintutornilla lähden vielä jatkamaan matkaa Kirjalan ja Lie-

lahden suuntaan, missä on havaittu viime öinä sekä kehrääjiä että lehtopöllöjä. Haluan antaa itselleni mahdollisuuden päästä kuulemaan niitä. Yö alkaa taittua kohti aamua. Taivas käy hetki hetkeltä valoisammaksi. Väsymys alkaa jo hiukan painaa. Matkalla kohtaan supikoiran, mutta en mitä tahansa vanhaa röhnäkettä, vaan söpön pennun, joka kipittää yksinään tienvartta. Ehkäpä emo ja sisarukset ovat jossain lähettyvillä piilossa. Tämäkin yksilö pujahtaa piiloon aika pian, enkä ehdi tarkkailla sen menoa kauaa. Kiertelen pikkuteitä kehrääjän toivossa, mutta saariston metsät eivät nyt tarjoa minulle havaintoa yön salaperäisestä rukinpyörittäjästä. Sen sijaan pöllöjä kuuluu kuin kuuluukin. Pienen sillan kupeessa rantametsiköstä raikuu lehtopöllöperheen kimeää huutelua. Muutama poikanen kerjää ruokaa kovaan ääneen naukuen, ja emo vastaa niille kauempaa lyhyesti aivan kuin sanoakseen: ”Nyt nokat umpeen, ipanat!” Olen riemuissani. Useimmiten pöllöhavaintoni koskevat kevättalvella huhuilevia aikuisia, paljon harvemmin poikasia, ja tänä vuonna en olekaan onnistunut kuulemaan lehtopöllöä vielä kertaakaan aiemmin. Menneen kevään pöllöretkeni olivat hiljaisia. On aika hauskaa, että vuoden ensimmäinen pöllökohtaamiseni ei tapahdukaan perinteisesti keväthangilla vaan tällaisena leppeänä kesäyönä.

Taustalla soi satakielten ja kerttusten laulu kuin loputtomasti pulppuilevana vihellysten, säksätyksen, maiskutusten ja särinän tulvana. Se soi päässäni vielä silloinkin, kun viimein palaan retkeltäni ja kömmin nukkumaan. Aamunkoitto kultaa taivaanrannan, sepelkyyhky alkaa kujertaa – kesäyö on päättynyt. *

nuorten luonto 2/2019 |

25


LUONTO-LIITOSSA

TAPAHTUU koonnut sami säynevirta

Kurkista ajankohtaiset tapahtumat Luonto-Liiton tapahtumakalenterista www.luontoliitto.fi/tapahtumat tai piirien omilta sivuilta!

Luonto-Liitto Muuttomatka-verkkoteos. Muuttomatka kertoo neljän linnun matkasta Suomesta maailmalle. Matkan varrella opitaan siitä, kuinka jokavuotinen muutto tapahtuu, miten linnut muuttavat ja kuinka ne löytävät perille, sekä tutustutaan lintujen elämään. Teos toimii Google Chrome -selaimessa pöytätietokoneilla, läppäreillä ja uusimmilla tableteilla. Katso teos www.muuttomatka.fi tai vieraile Heurekassa, jossa teos on esillä 31.10. asti. Muuttomatka on toteuttu yhteistyössä Luonto-Liiton kanssa.

26

jestää tänä kesänä useita meriroska-aiheisia tapahtumia yhteistyössä John Nurmisen säätiön kanssa ja siten myös Maailman merien päivän pisteemme aihe on muoviton meri. Tule mukaan ploggaamaan ja oppimaan lisää merestä! Lapsille on pisteellämme myös omaa meriaiheista tekemistä. Lisätietoja tästä ja muista Itämeriryhmän kesän tapahtumista löydät Facebook-sivuiltamme. Instagramissa meidät löytää @itameriryhma ja Twitteristä @LL_Itameriryhma.

Itämeriryhmä

Keski-Suomen piiri

5.6. Maailman ympäristöpäivä Helsingin Kaivopuiston rannassa. Tule juhlistamaan Maailman ympäristöpäivää tekemällä hyvää ympäristölle! Luonto-Liiton Itämeriryhmä on mukana SATAKOLKYT-hankkeen avajaisissa, jossa siivotaan Kaivarin rantakalliot roskista. Rannan siivouksen lisäksi luvassa on musiikkia, puheenvuoroja, villiyrttimocktaileja sekä Itämeren suojelijoiden ihmisketju. Itämeriryhmän ja John Nurmisen Säätiön yhteispisteellä pääset tutustumaan Itämeren yleisimpiin roskiin ja juttelemaan Itämeriryhmän vapaaehtoisten kanssa roskaantumisesta ja mertensuojelusta. Nuorten Ekokahvila tarjoilee virvoketta 130 ensimmäiselle. Oma muki mukaan! Tapahtuma-aika on klo 18–21. Lisätietoja: www. facebook.com/events/362235084626604 8.6. Maailman merien päivä. Itämeriryhmä on mukana järjestämässä Maailman merien päivää Helsingissä 8.6. klo 10– 14. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Maailman merien päivä on useiden eri järjestöjen yhteistapahtuma, joka levittäytyy Tammasaarenlaiturille merentutkimusalus Arandan välittömään läheisyyteen. Myös Arandalla on mahdollista vierailla tapahtuman aikana. Itämeriryhmä jär-

Jyväskylän Ilmapiiri kokoontuu joka toinen tiistai Kansalaistoimintakeskus Matarassa. Ilmapiiri on kaikille avoin keskustelupiiri ilmastonmuutoksesta. Piiri on suunnattu erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille, mutta kaikki ovat tervetulleita ikään katsomatta. Yhtenäinen teema keskusteluissa on ilmastonmuutos, jota tarkastellaan kerroittain vaihtuvan ilmiön tai osa-alueen kautta. Lisätiedot: soininen.jyry@gmail.com

| nuorten luonto 2/2019

Metsäryhmä Metsäjaosto kokoontuu kuukausittain Luonto-Liiton toimistolla, jossa suunnitellaan metsäryhmän toimintaa ja tehdään siihen liittyviä päätöksiä. Kokoukset ovat avoimia kaikille metsätoiminnasta kiinnostuneille! Lisätiedot: lauri.kajander@luontoliitto.fi

Pohjanmaan piiri POLP järjestää jälleen kesäisen vaelluksen. Vaelluksen hinta on 20 euroa. Lisätietoja sähköpostiosoitteesta: polp@luontolitto.fi. Seuraa tiedotusta lähempänä kevään aikana osoitteessa www.polp.fi sekä POLP:n Facebook-sivuilla.

Pohjois-Suomen piiri 22.–25.7. Nuortenleiri. Nuortenleiri järjestetään 13–16-vuotiaille Koppanan leirikeskuksella. Leirin hinta on jäsenille 70 euroa, muille 100 euroa. Seuraa Pohjois-Suomen piirin toimintaa Facebookissa!

Savo-Karjalan Luonto-Liitto 3.–8.6.2019 Nuortenleiri. Nuortenleiri on tarkoitettu 12–16-vuotialle ja se järjestetään Kuopion Karhonsaaressa. 27.–28.7. Kesäpäivät Karhonsaaressa. Kesäpäivillä on luvassa ympäristöpoliittisia luentoja, retkeilyä, saunomista ja mukavaa yhdessäoloa. Tänä vuonna tapahtuman teemana ovat metsät ja ilmastonmuutos. Ilmastoryhmän vegaaniset nyyttäri-ilmastopiknikit järjestetään säävarauksella. Tule hengailemaan, nauttimaan vegesafkasta sekä keskustelemaan ilmastonmuutoksesta, ilmastopolitiikan tilasta ja vaikutusmahdollisuuksista. Piknikit järjestetään 11.6. klo 14 ja 10.7. klo 14.

Susiryhmä 7.–8.6. European Alliance for Wolf Conservation (EAWC) Helsingissä. LuontoLiiton susiryhmä on jäsenenä kansainvälisessä susiverkostossa European Alliance for Wolf Conservation. EAWC:n vuosikokous pidetään tällä kertaa Helsingissä. Tapaamisen jälkimmäinen päivä 8.6. on avoin kaikille sudensuojelutoiminnasta kiinnostuneille. Kokoontumisen kieli on englanti. Lisätiedot: susiryhma@luontoliitto.fi

Uudenmaan piiri 9.–15.6. Luonnonharrastusleiri Inarissa. Leiri on avoin kaikille luonnosta ja retkeilystä kiinnostuneille noin 15–28-vuotiaille. Tarjolla on kaksi erillistä ohjelmalinjaa: kämppäleiri ja vaellus. Leirin


hinta tulee olemaan 140–160 euroa. Leirin toteuttaa Luonto-Liiton piirit yhteistyössä. Lisätietoja ja varapaikkoja voi tiedustella Kata Husmanilta, katariina.husman@utu.fi.

Itämeriryhmä Nuortenleirit kesällä 2019. Nuortenleirit tarjoavat parhaat kokemukset mahtavassa porukassa keskellä kauneinta luontoa. Monipuolisen luonnonharrastusohjelman lisäksi leireillä voi uppoutua ympäristötaiteeseen, haastaa ohjaajat kriittiseen keskusteluun kulutuskulttuurista tai järjestää oman mielenosoituksen. Aikaa jää silti vielä pelailuun, hengailuun ja leirikaverien rapsutteluun. Näitä leirejä et halua missata! Lue lisää netistä osoitteesta www.luppi. fi ja ilmoittaudu mukaan. Kesän 2019 leirit pidetään Bengtsårissa seuraavasti: 8.–15.6. luontoleiri 2004–2006 syntyneille 29.6.–6.7. luontoleiri 2004–2006 syntyneille 6.–13.7. luontoleiri 2002–2005 syntyneille 15.–20.7. Itämerileiri 15–28-vuotiaille. 7.–10.8. talkooleiri Leirille töihin? Tule lasten, nuorten tai perheiden kesäleireille töihin. Tietoa toimenkuvista ja hakuohjeet löydät osoitteesta www.luppi.fi/leirilletoihin. 17.–21.7. Vaelluskurssi Seitsemisen kansallispuistoon. Jos olet noin 15–29-vuotias ja haluat oppia retkeilyn perustaidot ja kokea ikimuistoisia hetkiä hyvässä seurassa, suosittu vaelluskurssi on juuri sinua varten! Hinta opiskelijoille 50 euroa ja aikuisille 80 euroa. Hintaan sisältyy vakuutus ja edestakaiset matkat Helsingistä. Kurssille mahtuu mukaan 16 osallistujaa. Ilmoittautuminen päättyi jo, mutta varapaikkoja voi kysellä: petro.pynnonen@luontoliitto.fi tai 040 165 1907. 29.7.–1.8. Vaellus Hossaan. LUP suuntaa kohti pohjoista ja Suomen uusinta kansallispuistoa. Osallistuminen edellyttää jonkinlaista vaelluskokemusta, mutta mikään konkari ei tarvitse olla. Varusteita on myös mahdollista lainata tarvittaessa ja ennen vaellusta järjestetään ennakkotapaaminen Helsingissä. Hinta noin 80 euroa opiskelijoilta ja 120 euroa aikuisilta. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: lup@luontoliitto.fi 23.–25.8. Kesäleirien palauteviikonloppu. Käydään yhdessä läpi kesäleirien sujumista ja palautteita Östersundomissa. Mikä meni hyvin? Missä onnistuttiin?

Missä olisi kehittämistä, entä mihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota? Palaute kerätään ennen viikonloppua kirjallisena kaikilta leirityöntekijöiltä ja tietysti leiriläisiltä. Palautteen voit jättää halutessa myös nimettömänä. Iltaisin hengaillaan, saunotaan, syödään hyvin ja vain ollaan rennosti. Viikonloppu on pakollinen leirien ohjaajille ja johtajille. Tule mukaan Lupin metsäryhmään! Pääkaupunkiseudun metsäryhmä on noin 15–29-vuotiaille nuorille tarkoitettu toimintaryhmä. Ryhmä suunnittelee ja toteuttaa itselleen tärkeiksi katsomiaan Uudenmaan metsiä koskevia tapahtumia, tempauksia, retkiä ja muita aktiviteetteja. Ryhmän vetäjänä toimii Ida Korhonen ja häneen voit ottaa yhteyttä sähköpostiosoitteeseen: metsaryhmä. pkseutu@luontoliitto.fi

Varsinais-Suomen piiri Retkeilemme ja teemme aktiivista ympäristö- ja järjestötoimintaa myös kesän aikana. Katso tapahtumatiedot nettisivuilta: www.luontoliitto.fi/vasp/tapahtumat

Suomen luonnonsuojeluliitto Kesä on täynnä erilaisia talkoita. Hoidetaan perinnemaisemia ja pörriäisniittyjä, kitketään vieraslajeja, ennallistetaan suota ja hoidetaan merenrantaniittyjä. Katso vaihtoehtoja valitsemalla tapahtumatyypiksi talkoot: sll.fi/tapahtumat 5.6. Rannat puhtaiksi -roskakävely Sastamalassa. 5.6. on maailman Ympäristöpäivä. Teemme sen kunniaksi Roskakävelyn Kaalisaaren rantamailla. Lähtö Aittalahden opiston pihalta klo 18. Ota mukaan käsineet, pussi roskia varten ja hyvä mieli, sillä luvassa on samanhenkistä porukkaa ja vastaantulevien kysymyksiä. Lisätietoja: Sastamalan ympäristöyhdistys, Elena Sattilainen, 0442405648, Sastamalan.yy@gmail.com. Vapaa pääsy. www.sll.fi/tapahtuma/15841 7.6. Yölaulajaretki Hämeenkyrössä. Lähdemme oppaamme Hannu Järvisen johdolla tummenevaan iltaan kuuntelemaan iltayön laulajia. Kokoontuminen Kehäkukan pihassa klo 22.00. Retki kestää noin 2–3 tuntia. Tervetuloa mukaan! Vapaa pääsy. Lisätietoja: www.sll. fi/tapahtuma/15808 14.6. Iltasoitto Haarikossa Savonlinnassa. Tule kuuntelemaan Haarikon metsään tunnelmallista musiikkia klo 18! Retkellä voit kuulla ainakin saksofonia, huilua ja trumpettia kuuden soittajan voimin. Retkelle mennään kimppakyydeillä. Ter-

vetuloa! Lisätietoja: Suomen luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala, Anna Vuori, 0406701771, anna.vuori@sll.fi. Vapaa pääsy. www.sll.fi/tapahtuma/15476 15.6. Keskiyön vaellus Viiankiaavan luontopolulla Sodankylässä. Tervetuloa nauttimaan mahtavan aapasuon tunnelmista Keskiyön vaellukselle! Viiankiaavan kodalla tarjoillaan syötävää ja kahvit/tee. Ohjelmassa myös tietoutta Viiankiaavan luonnosta, linnuista ja suota uhkaavasta kaivoshankkeesta. Ilmainen linja-autokuljetus Sodankylän linja-autoasemalta klo 19:30. Paluu Sodankylään Viiankiaavan parkkipaikalta puolenyön aikaan, Sodankylässä noin 00:30. Kierrettävänä lyhyempi (n. 4,5 km) ja pidempi reitti. Lisätietoja: Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin piiri, toiminnanjohtaja Anna Bagge, 040 823 2443, lappi@sll.fi. Vapaa pääsy. www.sll. fi/tapahtuma/14882 10.8.–11.8. ja 31.8.–1.9. Eloisa elokuu -tapahtumat Kintulammilla Tampereella. Elokuussa Kintulammin luonnonsuojelu- ja retkeilyalueella vietetään taas tänäkin vuonna Eloisa elokuu -tapahtumia. Viikonloppuina 10.–11.8 ja 31.8.1.9. tapahtumia järjestää SLL Tampere. Ohjelma päivittyy lähempänä, mutta viime vuoden tapaan Kortejärven tilalta löytyy ainakin kahvio, saunamahdollisuus, lettujen paistoa, nokipannukahvia ja teetä ja retkeilyaiheista ohjelmaa. Jälkimmäiselle viikonkonlopulle on suunniteltu suon ennallistamistalkoita. Lauantaina 31.8. juhlimme Kortejärven tilalla Suomen luonnon päivää. Tule retkeilemään, talkoilemaan luonnon hyväksi tai vain rentoutumaan luonnon helmaan! Viikonloppujen aikaan alueelle pääsee ilmaisella nonstop-Nyssellä Sorilan pysäkiltä. Sorilaan pääsee ainakin bussilinjoilla 28A, 90, 90T ja 90M useita kertoja tunnissa Tampereen keskustan suunnasta. Lisätietoja: www.sll. fi/tapahtuma/13753 ja Antti Putaja, sll. tampere@gmail.com.

nuorten luonto 2/2019 |

27


ARVIOT

Kemiönsaaressa taide ja ympäristö paiskaavat kättä yhteen sopusointuisasti.

FESTIVAALI NÄYTTÄÄ ELÄMÄN JA TAITEEN KIRJON Taalintehtaalle Kemiönsaareen kokoontuvat ympäristön ja taiteen rajapinnoilta ammentavat tekijät niin Suomesta kuin ulkomailta, kun Festival Norpas järjestetään kahdeksannen kerran elokuussa. teksti emmi ketonen kuvat niilo rinne

28

| nuorten luonto 2/2019

F

estival Norpas -tapahtuman toiminnanjohtaja Ville Laitinen haluaa tehdä asian selväksi heti alkuun. – Ympäristö on aina ollut näkyvillä arvoissamme. Suomen eteläkärjen saaristossa järjestettävän monitaidefestivaalin ohjelmistossa voi törmätä vaikkapa vaellusretkeen taidenäyttelyjen, musiikkiesityksien ja leffanäytöksien ohessa. Tänä kesänä taidetta lähestytään monimuotoisuuden eri näkökulmista. Kokonaisuudessaan Elämän kirjo -teema käsittää luonnon, yhteiskunnan ja taiteen monimuotoisuuden. Sillä jatketaan myös ensi vuonna, kun painotus siirtyy yhteiskunnallisen monimuotoisuuden suuntaan ja keskiöön nousee toiseuden käsite. Teema ei ole Laitisen mukaan mitenkään uusi tai yllättävä. Samat kysymykset ovat pyörineet keskusteluissa ja olleet mukana festivaalin toiminnassa aivan


Norpas-festivaalin ja Taalintehtaan välisessä vuoropuhelussa kestävyys on avainsana.

luonnostaan alusta alkaen. Tällä hetkellä aiheen ajankohtaisuus tekee biodiversiteetistä teeman, joka herättää myös paljon taiteellisia kannanottoja.

olisivat ennestään tuntemattomia. Tunnettujakin taiteilijoita toki on, mutta he eivät yleensä esitä perusohjelmistoaan.

Kävijöiden luottamus palkitaan

Festivaali syntyy ja kasvaa murroksessa

Norpaksen tekijöillä on monipuolinen tausta. Kytköksiä löytyy ympäristön ja politiikan saralta sekä aktivismi- ja taidekentältä. Esiintyjiä festivaali kutsuu ympäri maailmaa. Omaperäisyys, ennakkoluulottomuus ja rajattomuus ovat yhteiset nimittäjät taiteilijoille. Tämänvuotisesta festivaali-ilmeestä vastaa kuvataiteilija ja taidegraafikko Maija Albrecht, mikä kertoo jo hieman festivaalin tulevasta annista. Lintugrafiikastaan tunnetulta Albrechtilta on luvassa taidenäyttely. Varmistuneisiin esiintyjiin kuuluu myös toinen lintukuvaaja, valokuvaaja Sanna Kannisto, jonka luontovalokuvat syntyvät usein studioympäristössä. Musiikkipuolella luontotematiikan esiintulosta vastaa festivaalille jo aiemmin esiintymään hinkunut suomalaisenglantilainen Hexvessel. Yhtye kuvailee musiikkian psykedeeliseksi metsäfolkrockiksi, jonka sanoituksissa painottuvat luonnonmytologiset elementit. – Yleisöksi saapuvan on hyvä huomioida, ettei ohjelma ole valtavirtaa. Nimet ovat monesti pieniä, vaikka taiteellinen ohjelmamme onkin laadukasta, Laitinen selventää. Hänen mukaansa vakiokävijät kyllä luottavat siihen, että ohjelma on kiinnostavaa vuodesta toiseen, vaikka esiintyjät

Norpas-festivaalin juuret ovat yllättäen kaukana Kataloniassa, mistä konsepti joutui Espanjan talousvaikeuksien myötä siirtymään Suomeen. Taalintehtaalla tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran 2012. Samana vuonna ruukin toiminta kylällä päättyi. – Tehtaan sulkeminen oli koko kylälle suuri taloudellinen sekä identiteettiin kohdistuva kriisi. Samana kesänä järjestimme sitten taidefestarit, mikä varmasti hämmensi kyläläisiä entisestään, Laitinen kertoo. Nykyisin Festival Norpas on vakiinnuttanut paikkansa kylän yhteisenä kesätapahtumana. Taidefestivaali on suunnattu kaikenikäisille, ja siitä pyritään tekemään helposti lähestyttävä. Luonnollisesti festarivieraat ovat pitkälti kaupungeista saapuvia taidealan harrastajia ja ammattilaisia, mutta mukaan mahtuu myös paikallisen taiteilijayhteisön jäseniä sekä saariston kesämökkiläisiä. Ruukin vanhat kiinteistöt ovat edelleen festivaalin käytössä, mutta tilat vaihtelevat vuosittain jonkin verran. Erityisenä kuriositeettina Laitinen mainitsee kylän elokuvateatterin, Bio Ponyn. Teatteri on perustettu 1960-luvulla vanhaan hevostalliin, empire-tyyliseen makasiiniin, ja säilytetty alkuperäisasussaan. Festivaalin aikana teatterissa jär-

jestetään perinteisiä elokuvanäytöksiä, säestettyjä mykkäelokuvanäytöksiä sekä yönäytöksiä iltavirkuille. Vaikka kylä muuttuu, saaristoluonto on ja pysyy. Merimaiseman lisäksi järvet ja metsät ovat tärkeä osa festivaalin luontaista ilmettä. Ruukkikylän ympäristö viehättää sellaisenaan, mutta lähiluontoa on myös valjastettu festivaaliareenaksi esimerkiksi metsäkonserteissa. Norpas-festivaalin aikaan pienessä kylässä iskee nopeasti tilanahtaus. Festivaalivieraan onkin mietittävä hyvissä ajoin majoittumisvaihtoehtoja. Festivaali tarjoaa yleisölle mahdollisuuden teltta- ja patjamajoitukseen. Paikalliset puolestaan vuokraavat huoneita ja piharakennuksiaan yösijoiksi. – Tämä on tiedostettu ongelma. Saaristossa on muutenkin kesäisin paljon matkailijoita. Yöpymiskapasiteetti kylässä on rajallinen, ja valitettavasti joudumme varaamaan suurimman osan huoneista esiintyjiä varten. Tästä huolimatta Laitinen olisi henkilökohtaisesti valmis laajentamaan ja venyttämään festivaalin rajoja myös kansainvälistymismielessä. Esimerkiksi kulttuurinvaihdon avulla festivaali voisi tulevaisuudessa laajentua saaren ulkopuolelle ja nostaa suomalaisia lahjakkuuksia esiin muualla Euroopassa.

www.festivalnorpas.fi/2019

nuorten luonto 2/2019 |

29


Katkeransuloisia Aloittelevan retkeilijän hetkiä Aino Louhi: Mielikuvitustyttö. Suuri Kurpitsa 2019, 161 s.

M

ielikuvitustyttö on kuvataiteilija Aino Louhen ensimmäinen sarjakuvaromaani. Teos katsoo tarkkanäköisesti nuoren naisen ihmissuhteisiin ja niiden merkityksellisiin hetkiin lapsuudesta aikuisuuteen. Paras ystävä, ensi-ihastus ja ensimmäinen seksikumppani jättävät lähtemättömän jälkensä. Niinhän se on. Louhi kiinnittää lukijansa huomion pieniin yksityiskohtiin, jotka saavat suuria merkityksiä: ystävän kateutta herättävään mokkanahkaliiviin, ihastuksen löytämään rikkinäiseen rattikelkkaan. Vähäeleinen ja viehättävä kuvakerronta välittää tunnetta tehokkaasti, ja väriä käyttävä taitto antaa kuville ryhtiä. Maininnan arvoista on myös, että teos sisältää tekstien käännökset englannin kielelle. Katkeransuloinen sarjakuvaromaani saa muistelemaan omaa lapsuutta ja nuoruutta, varsinkin kun 80- ja 90-luvun kuvasto on kovin tuttua. Teoksen teemat ovat kuitenkin ikuisia ja moni nykypäivän nuori löytää siitä varmasti samaistumispintaa. Mielikuvitustyttö sopii lukulistalle myös herkässä iässä olevien lasten ja nuorten vanhemmille. liisa-maija aukia

käsikirja

Pekka Laine ja Pertti Rovamo: Retkelle – vinkit luontoon lähtijälle. Gummerus 2019, 352 s.

R

etkeilyn suosio on ollut viime vuosina kasvussa, joten tuoreille retkeilyoppaille lienee kysyntää. Pekka Laine ja Pertti Rovamo ovat kokeneita vaeltajia, joiden tietämykseen uskaltaa luottaa. Yli 300-sivuinen kirja on perusteellinen tietopaketti etenkin aloittelevalle retkeilijälle. Sivumäärästään huolimatta kirja on helppolukuinen ja selkeästi teemoiteltu. Omat lukunsa saavat esimerkiksi päiväretket, vaellusretket, talviretkeily ja turvallisuus. Teos on välillä jopa hupaisan yksityiskohtainen: ”Sinapin ystävät saattavat tarvita herkkuaan enemmän kuin yhden tuubin.” Tämä kirja ei ole kohdeopas, mutta teoksen lopusta löytyy kattava lista retkeilyaiheisesta kirjallisuudesta ja nettiaineistoista sekä luettelot Suomen kansallispuistoista ja erilaisista retkeilyalueista. Retkille houkuttavat myös kuvat, joille on annettu paljon tilaa. Kirja kannustaa tutkimaan Suomen luontoa ennakkoluulottomasti – retkeillä voi myös talviöinä, eikä eksymistä tai onnettomuuksia kannata turhaan pelätä, kunhan retkeilyn perustiedot ja -taidot ovat hallussa. aino saarenmaa

30

| nuorten luonto 2/2019

Kasvien salaiset kyvyt Riitta Angervuo & Aarre Leskinen: Kasvien salainen elämä. Minerva 2019, 226 s.

K

asvien salaisuuksien verhoa raotetaan jälleen, mutta vain vähän, sillä tiedeyhteisö on vasta nyt alkanut suhtautua vakavasti kasvien kykyyn viestiä ja oppia ja moni tutkimus on vielä kesken. Silti uudella teoksella on esitellä lukijalle häkellyttäviä löydöksiä kasvimaailmasta. Kirja käy esimerkein läpi kasvien kykyä aistia maailmaa ja vuorovaikuttaa muiden kasvien ja jopa eläinten kanssa. Esimerkkejä löytyy miellyttävän paljon myös kotoisesta kasvilajistostamme. Teos tarjoaa paljon tiedonmurusia tutkimustuloksista, jotka eivät kuitenkaan valitettavasti muodosta läpi kirjan jatkuvaa punaista lankaa. Välillä se jopa esittää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Kirja herättääkin aidon tiedonnälän, joka saattaa muuttaa suhtautumistamme kasveihin peruuttamattomasti. Luettuaan, miten kasvit näkevät ympärilleen, tuntevat tuulen ja pölyttäjähyönteisen kosketuksen tai maistavat juurillaan, ei enää näe kasveja samoin kuin ennen. sini malminiemi


Lennä lapintiiran matkassa Aunis Ahonen, Joonas Kesäniemi, Inka Kosonen ja Eero Pulkkinen: Muuttomatka. Audiovisuaalinen verkkoteos. Nähtävissä osoitteessa www.muuttomatka.fi ja Heurekassa 31.10.2019 asti.

M

uuttomatka on Aunis Ahosen ja Inka Kososen yhdessä käsikirjoittama, Ahosen kuvittama ja Kososen informaatiomuotoilema audiovisuaalinen verkkoteos, jossa seurataan neljän linnun muuttomatkaa Suomesta etelään ja opitaan samalla lintujen muutosta. Teos on syntynyt yhteistyössä Luonto-Liiton ja BirdLife Suomen kanssa. Ympäristökasvatuksellinen teos sopii monen ikäisten seurattavaksi. Vanhemmalle katsojalle Muuttomatka tarjoaa huimasti tietoa muun muassa siitä, mitkä tekijät käynnistävät linnussa sysäyksen lähteä muuttomatkalle. Uutta tietoa oli myös se, että sinisorsa voi lentää teoksen muuttajista korkeimmalla, jopa yli kuudessa kilometrissä. Lapintiiran muuttomatka talvehtimisalueelle Etelämantereelle ja takaisin – yli 30 000 kilometriä! – teki vaikutuksen myös 4- ja 7-vuotiaisiin katsojiin. Kaunis mutta selkeä kuvitus ja yksinkertainen käyttöliittymä mahdollistavat lapsille teoksen selailun myös itsenäisesti. Muuttomatka kestää useammankin katselukerran. Teoksen katselukieleksi voi valita suomen lisäksi ruotsin tai englannin.

liisa-maija aukia

PIIRIEN YHTEYSTIEDOT

LUONTO-LIITON YHTEYSTIEDOT

Hämeen piiri Ville Lahtinen, puheenjohtaja puh. 040 765 9395 Ville Timonen, aluetyöntekijä puh. 040 480 6022 Kuninkaankatu 39 33200 Tampere hlp@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/hlp Kaakkois-Suomen piiri Yhteydenotot kaasu@luontoliitto.fi www.facebook.com/ kaasu.luontoliitto Keski-Suomen piiri Oula Palttala, puheenjohtaja oula.p.palttala@student.jyu.fi puh. 040 091 7864 kessu@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/kessu Pohjanmaan piiri Asseri Laitinen puh. 044 566 4290 asseri.laitinen@gmail.com www.polp.fi Savo-Karjalan piiri Roosa Pihlajamäki, puheenjohtaja roosa.pihlajamaki@gmail.com puh. 040 543 5132 saka@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/saka Pohjois-Suomen piiri Jonna Heikkinen, puheenjohtaja jonna.heikkinen1@gmail.com puh. 044 255 1411 possu@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/possu Uudenmaan piiri / Espoon nuoret ympäristönsuojelijat / Vantaan Luonnonystävät Petro Pynnönen puh. 040 165 1907 lup@luontoliitto.fi www.luppi.fi Varsinais-Suomen piiri Milla Aalto puh. 050 572 2345 milla.aalto@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/vasp

Ellei toisin mainita, sähköpostiosoitteet muodostetaan kirjoittamalla etunimi.sukunimi@luontoliitto.fi Luonto-Liiton keskustoimisto Itälahdenkatu 22 B (käynti B- rapusta), 00210 Helsinki puh. (09) 684 4420 toimisto@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi www.facebook.com/ luontoliitto Puheenjohtaja Ina Rosberg (tavoitettavissa 28.6. asti) puh. 0400 530 990 Järjestöpäällikkö Sami Säynevirta puh. 040 560 7303 Nuorten Luonnon päätoimittaja Aino Huotari Viestintäpäällikkö Liisa-Maija Aukia puh. 044 075 5635 Sieppo-lehti sieppo.toimitus@luontoliitto.fi Ympäristökasvatuspäällikkö Malva Green puh. 044 045 8898 Talousjohtaja Tarja Karppinen Talouspäällikkö Pirjo Puttonen puh. (09) 6844 4250 Toimisto- ja jäsenrekisterivastaava Jyrki Pynnönen puh. (09) 6844 4223 Metsävastaava Lauri Kajander puh. 045 117 9610 Susikampanjavastaava Francisco Sánchez Molina puh. 044 516 6227 Kouluvierailuvastaava Katri Pasanen (tavoitettavissa 28.6. asti) puh. 044 700 6113 Projektipäällikkö (Kiertotalousaiheinen kouluvierailukampanja) Leena Koivula (tavoitettavissa 31.7. asti) puh. 044 516 6228 nuorten luonto 2/2019 |

31


MONIMUOTOISUUS UHATTUNA

– HAITALLISIMMAT VIERASLAJIT SUOMESSA Harva muistaa, miltä tienvarret näyttivät ennen kuin lupiinit saapuivat maisemaan. Aikanaan pientareita ja ojanpenkkoja koristi erilaisten keto- ja niittykukkien riemukas värikirjo siinä, missä nykyään näkyy vain paria pastellisävyä. Saatat hyvinkin katsella bussin ikkunasta ohi vilisevää tienvartta jopa tunnin näkemättä muita kukkia kuin lupiineja. Alun perin puutarhakasveiksi tuotujen pohjoisamerikkalaisten lupiinien voittokulku Suomen luonnossa on tyypillinen tarina haitallisesta vieraslajista. teksti milla aalto | kuvitus laila nevakivi

T

iedeyhteisö pitää vieraslajien leviämistä maailmanlaajuisesti yhtenä pahimmista uhista luonnon monimuotoisuudelle. Mahdollisten haittavaikutusten kirjo lajin levittäytyessä uuteen elinympäristöön on laaja ja usein vaikeasti ennakoitava. Vieraslajit voivat esimerkiksi syrjäyttää alkuperäislajeja kilpailussa, saalistaa niitä, risteytyä niiden kanssa tai levittää tauteja. Haittoja kohdistuu myös suoraan ihmiseen esimerkiksi taloudellisten menetysten ja terveysriskien myötä. Mikä tahansa uudelle elinalueelle levittäytyvä otus ei ole vieraslaji. Omin voimin ja luonnollisia leviämisreittejä pitkin saapujat ovat tulokaslajeja. Tällaisia ovat Suomen luonnossa esimerkiksi merimetso ja villisika, jotka ovat tulleet maahamme itsekseen ilman ihmisen apua. Vieraslajit ovat eläimiä, kasveja ja muita eliöitä, joiden levittäytymistä uudelle alueelle ei olisi tapahtunut ilman ihmisen myötävaikutusta. Monesti lajien siirtely on tarkoituksellista, kuten vaikkapa riistaeläinten istutukset. Joskus syynä on tarhaeläinten tai viljelykasvien karkaaminen luontoon. Usein vieraslaji kuitenkin kulkeutuu tahattomasti, esimerkiksi laivaliikenteen mukana. Kaikki vieraslajit eivät selviydy uudessa elinympäristössä, eivätkä kaikki selviytyvät lajit ole haitallisia – joskus

32

| nuorten luonto 2/2019

niistä saattaa olla jopa hyötyä. Haitallisten vieraslajien uhan takia asiaan on kuitenkin suhtauduttava vakavasti. Suomen luonnosta on löydetty peräti 157 haitallista vieraslajia. Niiden joukosta on eroteltu vielä erityisen haitallisten vieraslajien ryhmä. Nämä lajit on todettu niin haitallisiksi, että niiden torjuntaan on syytä ryhtyä tehokkaasti ja aikailematta. Torjunnan erityiskeinoista voidaan jopa säätää lailla.

Suomessa esiintyvistä vieraslajeista erityisen haitallisiksi luokiteltuja ovat minkki, kurtturuusu, jättiputket, rapurutto ja espanjansiruetana sekä ryhmä vaarallisia kasvintuhoojia eli niin sanottuja karanteenilajeja, kuten pelätty perunanmussuttaja koloradonkuoriainen ja metsäluontoa uhkaava mäntyankeroinen.

Vieras peto saaristossa Pohjoisamerikkalainen minkki tuotiin Suomeen turkiseläimeksi 1930-luvulla. Pian minkkejä alkoi kuitenkin näkyä myös turkistarhojen ulkopuolella. Vieraslaji oli valmis lisääntymään ja täyttä-


mään maan. Muutamassa kymmenessä vuodessa tarhakarkulaiset muodostivat pysyvän kannan koko Suomeen aina pohjoisinta Lappia myöten. Minkki kilpailee resursseista maamme alkuperäislajistoon kuuluvan vesikon kanssa. Oma vesiympäristöön sopeutunut pikkunäätämme vesikko onkin ilmeisesti jo kokonaan kadonnut Suomen luonnosta minkin takia. Niin kauan kuin minkkejä esiintyy, vesikko ei voi myöskään palata. Ennen minkin tuloa Suomessa ei ollut merilintuja saalistavaa näätäeläintä, sillä vesikko ei viihtynyt meriympäristössä. Niinpä minkki on erityisen turmiollinen saaristossa, missä se voi uida saaresta toiseen ja tyhjentää maassa pesivien lintujen pesät. Vieraslajin vaikutus on näkynyt esimerkiksi riskilän ja haahkan kannan taantumisena. Saaristomeren kansallispuiston alueella on panostettu minkin metsästämiseen kohtuullisin tuloksin, mutta kokonaan sitä ei ehkä pystytä enää poistamaan Suomesta. Minkki on varoittava esimerkki vieraspedon tuhoisuudesta. Nykyään vastaavaa ei voisi enää yhtä helposti tapahtua, sillä muualta tuotujen petoeläinten tar-

Kurtturuusun siemenet kulkeutuvat tehokkaasti veden ja lintujen mukana, joten kasvi pääsee valtaamaan yhä uusia rantoja. Sen torjunta on työlästä ja aikaa vievää, sillä oksat ovat paksuja ja piikikkäitä ja uusi kasvusto voi saada alkunsa pienistä maahan jääneistä juurenkappaleista. Kun maanpäällinen kasvusto on tuhottu, on paikkaa syytä seurata vielä vuosien ajan mahdollisen uuden kasvun havaitsemiseksi.

Kaikki haitat samassa paketissa

haamista ja lemmikkinä pitämistä rajoitetaan tiukasti lailla.

Ruusujen valtaamat rannat Kasvimaailman pahimmat vieraslajit on tuotu Suomeen alun perin koristekasveiksi. Kun kaunista vaaleanpunakukkaista kurtturuusua istutettiin puutarhoihin 1900-luvun alkupuolella, ei voitu aavistaa, mitä seuraavan sadan vuoden aikana tapahtuisi.

Ruusu karkasi Suomen luontoon ja alkoi vallata saariston rantoja ja somerikkoja. Nykyään sitä tavataan Oulun korkeudella saakka. Leviämistä ovat edesauttaneet ruusupuskien laajamittaiset istutukset teiden varsille. Kurtturuusua on suosittu etenkin moottoriteiden keskikaistoilla, sillä alkuperäisillä kotiseuduillaan Koillis-Aasiassa se kasvaa Tyynenmeren rannoilla ja sietää siksi hyvin teiden suolausta. Kurtturuusu muodostaa tiheän maanmyötäisen kasvuston, joka voi peittää alleen jopa useita hehtaareja hiekkarantaa. Rannan alkuperäiset kasvit katoavat sen tieltä. Ruusupensaiden alla ei kasva juuri mikään muu, joten rantahietikkojen herkkä kasvilajisto kärsii. Piikikäs ruusukasvusto haittaa toki myös rantojen virkistyskäyttöä.

Vieraslajeista aiheutuvien haittojen koko kirjo suorastaan tiivistyy jättiputkeen. Hulppean kokoisiksi kasvavat, komeat jättiputket tuotiin nekin alun perin puutarhakasveiksi. Sittemmin ilmeni, että ne pärjäävät Suomen luonnossa mainiosti ja pystyvät leviämään räjähdysmäisesti. Jättiputkia tavataan Suomessa nykyään kolmea eri lajia, jotka ovat alkujaan kotoisin Kaukasiasta ja Lounais-Aasiasta. Jättiputket muodostavat tiheitä kasvustoja ja ajavat muut lajit ahtaalle. Ne ovat ihmiselle myrkyllisiä, mikä vaikeuttaa niiden torjuntaa ja tekee levittäytyvistä kasvustoista aivan erityisen riesan. Myrkky voi aiheuttaa ihmiselle vakavia, palovamman kaltaisia oireita. Ymmärrettävästi jättiputkien leviäminen alentaa tonttien arvoa ja heikentää mahdollisuuksia luonnon virkistyskäyttöön. Arvokkaissa kulttuurimaisemissa voidaan puhua myös maisemallisista haitoista. nuorten luonto 2/2019 |

33


Viekkaat vieraslajit vaativat vastatoimia

V

Sankassa jättiputkitiheikössä ei pärjää mikään muu kasvilaji. Luonnon monimuotoisuus on vaarassa siellä, missä jättiputket leviävät hallitsemattomasti. Tätä tapahtuu etenkin jokivarsilla ja joutomailla. Jättiputket leviävät vain siemenistä, mutta jo yhdessä kasvissa voi olla hurjat 80 000 kukkaa. Siemenet säilyvät itävinä pitkään ja kulkeutuvat helposti veden mukana. Tienpientareille, joutomaille ja metsiin jättiputket pääsevät puutarhajätteiden ja maansiirtojen välityksellä. Jättiputkien torjunta on vaikeaa muttei mahdotonta. Ennen kaikkea se vaatii huolellisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Oikeilla työmenetelmillä ja suojavarustuksella torjuntatyö voidaan tehdä turvallisesti. On myös merkittävää, että jättiputkien kasvattaminen, myyminen ja muu hallussa pitäminen sekä luontoon päästäminen on kielletty koko EU:ssa. *

ieKas LIFE on haitallisten vieraskasvien torjuntaan tähtäävä uusi hanke. Hankkeessa perehdytetään suomalaisten vieraskasvien – erityisesti jättipalsamin, jättiputken ja keltamajavankaalin – tunnistamiseen ja torjuntaan. Tavoitteena on saada aikaan pitkäaikaista, sitouttavaa ja laajaa kansalaistoimintaa. Hankkeeseen osallistuu heti alusta alkaen useampia järjestöjä, kuntia ja yrityksiä. Koordinoinnista vastaa Suomen luonnonsuojeluliitto. EU:n rahoittama hanke kestää viisi vuotta. Sen aikana hyviksi havaitut toimintamallit on tarkoitus jakaa kansainväliseen käyttöön. Luonto-Liiton vieraslajiaiheinen koulukiertue on osa VieKas LIFE:a. Luonto-Liiton kouluvierailijat pitävät yläkouluissa oppitunteja, jotka tutustuttavat vieraslajeihin, niiden haittoihin sekä torjuntaan. Puolitoistatuntiseen vierailuun sisältyy myös toiminnallisia harjoituksia. Luonto-Liitto on kouluttanut vieraslajihankkeen kouluvierailijoita alkuvuodesta Helsingissä. Koulutuksia on tulossa myös muille paikkakunnille.

Tutustu hankkeeseen ja aktivoidu: www.sll.fi/viekas-life

Lähteitä: Kansallinen vieraslajistrategia (Maa- ja metsätalousministeriö 2012) Vieraslajiportaali: vieraslajit.fi Vieraslajien torjuntajoukot -ryhmä Facebookissa on tarkoitettu kaikille haitallisten vieraslajien torjunnasta kiinnostuneille. Sivulla on ilmoituksia vieraslajitalkoista ja mahdollisuus keskustella ja esittää kysymyksiä vieraslajeista.

Minkki on turmiollinen vieraspeto saaristossa, jossa se voi uida saaresta toiseen ja tyhjentää riskilän ja muiden maassa pesivien lintujen pesät.

34

| nuorten luonto 2/2019


KOLUMNI

“M

iksi teitä luonnonsuojelijoita ei koskaan näe maastossa?” kysyi mies minulta, kun feissasin SLL:lle tukijoita. Ehkä siksi, että me luontoliittolaiset olemme tykänneet retkeillä poissa ruuhkaisilta reiteiltä, mietin. Mutta ketä muita siellä maastossa sitten oikein liikkuu? Keksin muutamia karikatyyreja, jotka kuvaavat tyypillisiä luonnossa liikkujia: Luonnonsuojelijaa tai kartoittajaa motivoi luonnonympäristön arvostus ja halu oppia siitä lisää. Hän valitsee reitilleen vanhat metsät, syö kasvismuonaa ja suosii kestäviä ekologisia varusteita. Hän arvostaa luonnon koskemattomuutta ja näkee ihmisen osana luontoa. Metsästäjä-metsurin tavoitteena on hyötyä luonnon antimista. Hän toimii luonnossa kartoittaakseen luonnon hyötyarvoa ja hankkiakseen sillä rahaa tai materiaaleja. Hänelle luonto on luonnonvara, jota ihmiset käyttävät. Suunnistajaa motivoi tavoite päästä määränpäähän. Hän arvostaa erilaisia maastoja, henkistä skarppiutta ja fyysistä kuntoa.

Makkaranpaistajan motiivina on rentoutua. Hän ajaa autolla lähelle tulistelupaikkaa ja tuo eväät mukanaan. Hän arvostaa huollettuja nuotiopaikkoja ja merkittyjä helppokulkuisia reittejä. Polkujuoksija tavoittelee hikiliikuntaa ja kunnonnostoa. Hän voi olla päivä- tai kevytretkeilijä. Hän arvostaa vaihtelevia polkuja, jotka haastavat fyysisesti. Ryhmäliikkujan motiivi on toimia osana ryhmää. Ryhmäliikkujat liikkuvat isoissa porukoissa ja leiriytyvät kaikki samaan paikkaan. Ryhmäliikkujat arvostavat kokemusten jakamista, yhdessäoloa ja yhteistä toimintaa. Selviytyjä-samoojaa motivoi selviytyminen luonnon armoilla. Hän vaeltaa viikkoja erämaassa. Hän arvostaa tähtitaivasta, haastavista olosuhteista selviämistä ja hienoja retkikertomuksia. Mihin karikatyyriin itse samaistut? Keksitkö lisää kuvauksia?

Retkeilijäkarikatyyreja teksti elina silkelä kuva aino huotari

nuorten luonto 2/2019 |

35


LUONTOHARJOITUS

LÖYDÄ LUONTO SINUSSA teksti risto heikkinen kuva aino huotari

I

hmisinä olemme erottamaton osa luontoa, aivan kuten luonto on osa meitä. Luontoa tutkimalla voimme oppia lisää itsestämme. Liikkuessamme keväisessä luonnossa, voimme antaa aistiemme avautua ja sallia luonnon vaikuttaa meihin niiden välityksellä, tiedostaen samalla, minkälaisia olotiloja ja tuntemuksia erilaiset aistimukset meissä herättävät. Minkälaisia tunteita puiden oksilla kasvavat silmut saavat meissä aikaan? Entä ihoamme koskettava keväinen tuulenvire yhdessä auringon voimistuvan lämmön kanssa? Kuinka tuntemukset ja kokemukset syvällä sisällämme haluaisivat kenties liikuttaa kehoamme? Miten ilmentäisit alkukesän luontoa kehosi liikkeessä? Voit halutessasi kokeilla seuraavia harjoituksia tai etsiä oman ainutlaatuisen tapasi ilmentää luontokokemustasi.

36

| nuorten luonto 2/2019

Liiku kuin luonto: MAA – Anna jalkapohjien painua lujasti maata vasten jokaisella askeleella. Tunne maan tuki jaloissasi. Koko maapallo kannattelee kehoasi ja auttaa pitämään selkärankasi vaivattomasti ryhdikkäänä. Olet vakaa ja turvassa. VESI – Anna koko kehosi lipua virtaavasti ja pehmeästi eteenpäin askel askeleelta; ikäänkuin liikkuisit uiden ja sukeltaen vedessä, jonka kasvillisuutta ympärilläsi oleva luonto on. Herkisty aistimaan ilma ihollasi yhtä vahvasti kuin jos se olisi vettä. TULI – Hengitä kohti alavatsaa napasi alapuolelle ja keskity tuntemaan tämä kohta kehostasi. Tämä kehosi piste on kamppailulajeista ja joogasta tuttu fyysisen voiman lähde. Kohdista katseesi haluamaasi yksityiskohtaan ja kävele sitä kohti päättäväisenä ja itsevarmana. Anna kehosi liikkeen lähteä tästä alavatsassa sijaitsevasta ”napakeskuksesta”, jossa säilytät huomiosi jokaisella askeleella. ILMA – Kulje keveästi ja herkästi niin, että jalkasi hädin tuskin koskevat maata. Tunne jalkapohjasi ja maan pinnanmuodot askeltesi alla hyvin tarkasti, aivan kuin sinulla olisi tassut. Keskitä huomiosi näkökenttäsi reunamilla siintävään luontoon käyttäen ääreisnäköäsi samalla kun kuljet eteenpäin hiljaa kuin pilvi.


MAANALAINEN

palstalla esitellään luonnonharrastuksen laitamaita sekä synkintä undergroundia. ainakin joskus.

TUHANNET PISTIÄISET JA MUUT RUNSAAT LAJIRYHMÄT teksti ja kuva antti salovaara

J

os Suomen lintujen opettelu joskus tuskastuttaakin, pessimisti saattaa todeta, että niitähän tavataan vuosittain vain noin 350 lajia. Yksin sienisääskiä tunnetaan tuplasti tämän verran. Siinä missä päiväperhoslajeja on reilut toista sataa, ja harva niitäkään kaikkia hallitsee, perhosia ylipäätään on tavattu Suomesta jo 2600 lajia. Käsi ylös, kuinka moni on kuullut ahmaspistiäisistä? Näitä toisiin selkärangattomiin munivia loispistiäisiä on löydetty Suomesta yli 2700 lajia. Ja kyse on vasta aika rajatusta tieteellisen luokittelun eli taksonomian mukaisesta ryhmästä. Koko pistiäisten porukka kattaisi näet jo 7500 lajia. Lintuja vastaava ryhmä, eli

Nokisiipi, yksi tuhansista tyyliniekoista.

hyönteisten luokka, voittaisi maamme monimuotoisuuskilpailun mennen tullen. Suomessa tavatuista eliölajeista – niin eläimistä, kasveista kuin muistakin – yli puolet on hyönteisiä. Jos rajataan tarkastelu vain eläimiin, päästään hyönteisten osuudessa jo 85 % tietämille. Luonnonharrastajalle haastetta asettaa muukin kuin lajirunsaus. Siinä missä linnut tai hepokatit on mahdollista tuntea maastossa äänestä tai ulkonäöltä, moni kaskas, kärpänen tai vaaksiainen vaatii sukuelinten sorkkimista mikroskoopin alla. Eri lajiryhmät kysyvät harrastajalta aivan eri taitoja. Läkähdyttävää monimuotoisuutta selkiyttää havaintoja tallettava ja tietoa jakava Laji.fi. Sivuston hakua voi pyörittää termeillä, kuten ”hämähäkit”, ”hepokatit”

tai ”harmaahanhet”. Tieto ei rajoitu lajimääriin, vaan samalla selvittää niin lajien sukulaisuussuhteet kuin niiden uhanalaisuuden. Haulla saa hetkessä esiin vaikkapa vieraslajit (242 kpl) tai Suomesta hävinneiksi arvioidut eliölajit (310 kpl). Luonnonsuojelija tarkistaa sillä vaivatta, mitkä lajit kuuluvatkaan EU:n luontodirektiivin tiukasti suojeltujen lajien liitteeseen IV. Kuten arvata saattaa, lintuja seurataan ahkerammin kuin kimalaisia tai kilpikirvoja. Jos siis päättää tutustua johonkin vähemmän tunnettuun ryhmään, voi pian huomata keräävänsä valtakunnallisesti merkittäviä havaintoja. *

Huikea lajihaku: laji.fi/taxon nuorten luonto 2/2019 |

37


DIY:

VIRKKAA VERKKOA

TARVIKKEET: puuvillalankaa, koukku (koko 3–4)

Verkkokassissa kamppeet kulkevat rannalle ja muihin rientoihin! Tarkista kolmen perussilmukan ohjeet netistä. teksti vilma tammelin | kuvat sofia bister

1 2 3

Kassin suu: Virkkaa 100 ketjusilmukkaa (kjs). Sulje ketju 1. silmukkaan piilosilmukalla (ps). Huolehdi, ettei aloitusketju jää kierteelle. Virkkaa 1 kjs ja jokaiseen 1. kerroksen kjs:aan 1 kiinteä silmukka (ks) eli 100 ks. Toista kierros 2–3 kertaa.

Verkko-osa: Virkkaa 10 kjs sekä 1 ps edellisen kerroksen 5. silmukkaan. Tee näitä 10 kjs:n lenkkejä joka 5. silmukkaan (yht. 20 kpl). Siirry seuraavalle kerrokselle kiipeämällä 5 ps:lla 1. lenkin keskikohtaan. Virkkaa 10 kjs ja kiinnitä lenkki seuraavan lenkin keskelle. Tee noin 10 lenkkikerrosta.

38

| nuorten luonto 2/2019

4 5

Kuro pohja kiinni 20 ps:lla: Kiipeä taas 1. lenkin keskikohtaan. Tee ps jokaiseen lenkkiin sekä viimeinen ps kerroksen aloituskohtaan. Päättele huolellisesti. Kahvat: Virkkaa kaitaleet (kiinteitä silmukoita kjs-ketjuun) tai tee kahvat vanhasta vyöstä, kuten kuvassa!


ina rosberg nuorten luonto 2/2019 |

39


Luonto-Liitto Annankatu 26 A, 5.krs 00100 Helsinki

LUONTO ON MEIDÄN KAIKKIEN KOTI – PIDETÄÄN SIITÄ HUOLTA luontoliitto.fi/liity Luonto-Liitossa voit toimia luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Jäsenenä saat Nuorten Luonnon ja muut jäsenedut sekä autat meitä tärkeässä työssämme lasten, nuorten ja luonnon puolesta.

kuva aino huotari