Kerhonjohtajakurssilaisia päätöspiirissä Outokummussa 1960-luvun alkupuolella. Kurssin vetäjä, raittius- ja nuorisotyönohjaaja Väinö Sinervo kuvan oikeassa laidassa. Kuva Väiskin omista kokoelmista.
Tuo ei kaivanne muuta selitystä kuin ehkä kysymyksen, onko kirjoituspöydän taso ja ruohon juuritaso nuorisotyöstä(kin) puhuttaessa toisiinsa nähden balanssissa. Ruohonjuuritason eli kenttätyön aineettomaksi plussaksi on kuitenkin sanottava, että aidoimmillaan ja siellä ihan nuorten lähituntumassa ”ilon työhöni tuo nuori ihminen”. Sanon sen omasta pitkästä kokemuksestani. Toki hallinnollinen työkin siellä kirjoituspöydän tai tietokoneen ääressä sekä opetus- ja koulutus tehtävissä on tuiki tärkeää, esimerkiksi työn toimintaedellytysten luomisessa ja yleisjohtamisessa. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, että tuo paperinmakuinen tai nykyisin datatulvan kylläs-
tämä homma olisi vielä jotenkin yliarvostettua. Nii että…Voihan aina viisastella… Kaiken kukkuraksi mietityttää alan naisvaltaistuminen. Jos tuo nyt pitää paikkansa, niin sopii kysyä: missä ja miksi miehet luuraavat? Mättääkö jossain? Kyllä ohjaajakin ikääntyä saa, myönnetään. Tehtäväni kuuluu vielä nuorten elämään. Ikää karttuu, nuoret varttuu, aika tää kiirehtää. Kokemuksen, taidon myötä jaksaa… On sanottu, että nuoret nuoria ohjaamaan! Se on ihan oikein! Mutta kyllä nuoren tueksi tarvitaan 51
2007