7 minute read

Hankkeet

Osa Turun NMKY:n tekemästä työstä on mahdollista ulkopuolinen rahoituksen turvin - hanketoiminta vastaa yhteiskunnassa esiintyviin tarpeisiin ja on yleensä määräaikaista.

Advertisement

Joskus pelkkä keskusteluhetki kahvikupin kera voi pelastaa päivän

Nasteha, 19 vuotta

Nasteha on ollut Turun NMKY:n maahanmuuttajapalveluiden asiakas vuodesta 2018 alkaen. Nasteha on tullut Suomeen 2015 Somaliasta turvapaikanhakijana. Maahanmuuttajapalveluiden Markku tuntee Nastehan jo entuudestaan Turun ensi- ja turvakodin perheryhmäkodista.

Nasteha opiskelee lähihoitajaksi, asuu omassa asunnossaan ja tekee töitä vanhusten kotihoidossa opiskelujen ohessa.

Maahanmuuttajapalvelut ovat auttaneet Nastehaa perusasioissa. Kela-, opiskelu ja työskentelyyn liittyvät ns. paperiasiat ja esimerkiksi työhaastatteluun valmistautuminen ovat olleet esillä. Nastehan muu perhe on UNHCR:n pakolaisleirillä Ugandassa ja äidin sekä sisarusten elämä siellä on varsin haasteellista, joka tuo henkisiä haasteita Nastehan elämään Suomessa. Näistä olemme paljon puhuneet yhdessä.

Parasta Nastehan mielestä on se, että maahanmuuttajapalveluissa voi puhua, aikaa on aina riittävästi ja työntekijän ja asiakkaan välillä on vahva luottamus. Joskus keskusteluhetki, kuppi kahvia voivat pelastaa päivän. Nastehalle haetaan kevään 2020 aikana Suomen kansalaisuutta ja Markku auttaa häntä hakemuksen tekemisessä.

Paras muisto NMKY:n maahanmuuttajapalveluista on päivä Uudessakaupungissa, Valmet Automotiven tehtaalla, tutustumassa työelämään Markun mukana yhden päivän.

”On hienoa, että maahanmuuttajilla on tällainen palvelu, jossa on aikaa kohdata ihminen rauhassa, autetaan kaikissa asioissa ja kaikkeen voi pyytää apua.”

Turun NMKY:n maahanmuuttajapalvelut tarjoaa apua ja neuvontaa, sekä ohjausta maahanmuuttajille Turussa ja koko Varsinais-Suomessa.

Maahanmuuttajapalvelut on henkilökohtaista palveluneuvontaa - asiakas kohdataan yksilönä. Palvelu on suomenkielistä.

Maahanmuuttajapalveluissa on kaksi työntekijää. Toiminta rahoitetaan STEA:n eli Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen tuella. Vuosi 2019 oli maahanmuuttajapalveluiden 11. toimintavuosi.

Nuorten kohtaamispaikka Toivo on avoin kohtaamispaikka 17-28-vuotiaille nuorille aikuisille. Toivo tarjoaa mielekästä, aktivoivaa ja kuntoutumista tukevaa päivätoimintaa, apua ja ohjausta, muiden seuraa sekä paikan, jossa voi viettää aikaa.

Toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista ja maksutonta.

Toiminta rahoitetaan STEA:n eli Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen tuella. Vuosi 2019 oli Nuorten kohtaamispaikka Toivon 15. toimintavuosi.

Toivossa mä saan olla sellainen kuin olen

Paju, 24 vuotta

Paju vieraili ensimmäisen kerran Nuorten kohtaamispaikka Toivossa 17-vuotiaana. Hän asui silloin NMKY sosiaalipalveluiden TASKU-tukiasukkaana Sirkkalankadulla ja oli unohtanut avaimet kotiin. Nuorten kohtaamispaikka Toivo toimi saman talon katutasossa ja sinne Paju pääsi odottamaan tukiperheen kotiintuloa. Toivolaiset painoivat kädenjälkiä suurelle julisteelle ja myös Paju painoi oman kätensä teokseen ja päätti että ei koskaan enää aio Toivoon tulla.

Nuorten kohtaamispaikka Toivo muutti uusiin tiloihin Yliopistonkadulle vuonna 2016. Mukana muutti myös tuo kädenjälki-taideteos. Näissä Pajun mielestä mukavammissa ja viihtyisimmissä tiloissa hän 24-vuotiaana pohtii syitä asenteelleen vuosia sitten ”Ehkä iso vaikutus oli sillä, että silloinen tukiperheeni ilmoitti, että jos en aio päivisin muuta tehdä, on Toivoon pakko mennä”. Tuo pakko teki koko asiasta vastenmielisen. Vuosien varrella Toivon nimi on useasti noussut esille, mutta vuonna 2018 vihdoin psykiatrian poliklinikan työntekijän kanssa Paju suostui antamaan Toivolle uuden mahdollisuuden. ”En ollut silloinkaan ajatuksesta ihan varma, mutta lähdin katsomaan”. Samana tutustumispäivänä Toivolaiset lähtivät tutustumiskäynnille eläinsuojeluyhdistykseen ja Paju lähti retkelle mukaan. Ja vielä samalla viikolla hän tuli uudestaan Toivoon. ”Varmaan uudet tilat ja uusi sijainti vaikuttivat kokonaisuuteen, mutta eniten kuitenkin vaikutti se, että työntekijät kertoivat, että mun ei ole pakko tulla Toivoon, tulen jos huvittaa ja jos tuntuu siltä”.

Tämän jälkeen Paju on käynyt Toivossa säännöllisesti, melkein joka aukiolopäivä, kohta kahden vuoden ajan. Suurin syy tulemiseen on se, että on jotain tekemistä. Toivossa tapaa joka päivä samassa tilanteessa olevia kavereita, heiltä saa vertaistukea ja kuuntelevia korvia ja seuraa on tarjolla. Ja kahvia, sitä on tarjolla joka päivä ilmaiseksi! Nuorten kohtaamispaikka Toivossa on viikoittainen ohjelma, johon kuuluu mm. kädentaitoja, meditaatiota, pelejä, tutustumiskäyntejä, kokkaamista ja liikuntaa. Mutta osallistuminen on aina vapaaehtoista, jokainen saa olla mukana omien voimavarojensa mukaan. Joskus on päiviä, jolloin ei jaksa tai pysty osallistumaan, silloin saa vain seurata sivusta ja olla hiljaa. Ja vaikka juoda kahvia. Työntekijät ovat mukavia turvallisia aikuisia, jotka tuntevat nopeasti kävijöiden mielialat ja ominaisuudet. ”Toivossa mä saan olla sellainen kuin olen, välillä väsynyt tai levoton, välillä osallistuva ja reipas”. Työntekijät kuuntelevat herkällä korvalla, heille saa kertoa ja he ovat luotettavia. Myös porukan kesken vallitsee tukemisen ilmapiiri. Tunnelma ja henki on hyvä, kaikki tulevat toimeen keskenään. Välillä tietenkin tulee porukassa ristiriitoja, mutta työntekijät ovat heti tilanteessa läsnä ja selvittäjinä, riidat sovitaan nopeasti.

Paju nauttii myös osallistumisesta ja esilläolosta, hän toimii mielellään mm. bingon tai Toivoriihen (osallistujien toiveet tapahtumakalenteriin) vetäjänä. Myös parhaat muistot liittyvät näihin: ”viime vappuna toimin bingon vetäjänä, oli mahtavaa heitellä pelitilanteiden väliin kommentteja, jotka viihdyttivät osallistujia, kaikkia nauratti!”. Myös Halloween-juhlissa vedetty impro-show yhdessä opiskelija-Paavon ja Eijan kanssa on jäänyt mieleen hauskana muistona.

Keväällä 2020 on tarkoitus tehdä yhteisproduktio teatteri Mundon ja Vamos Turun kanssa. Paju toimii tässä ohjaaja-assistenttina ja osaa kertoa produktiosta muille kävijöille ja myös rekrytoida tähän osallistujia.

”Toivosta mä olen saanut mun nykyiset lähimmät ystäväni” Paju miettii. ”Ollaan täällä yhdessä ja on kiva tavata, mutta myös muulla ajalla toimitaan yhdessä, käydään toistemme luona ja vietetään aikaa. Ja aina halataan kun tavataan!”

KouluSopu-hanke tarjoaa apua Turun alueen kouluille ja perheille lasten ja nuorten välisten riitojen ja konfliktien selvittämiseen. Näiden käsittelyyn ei kouluilla ole aina tarpeeksi aikaa eikä välttämättä ratkaisukeinojakaan.

Toiminta on kouluille maksutonta ja sen rahoittaa Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet.

Kati Andersén, luokanopettaja, Puolalan koulu

Olen tullut mukaan syksyllä 2019 NMKY:n KouluSopu-hankkeeseen, koska koin luokallani olevan tarve juuri tämän hankkeen toimintaan.

Koen, että hankkeesta on ollut hyötyä luokallemme ja syksyn aikana on päästy hyvään vauhtiin. Keväälle on vielä paljon annettavaa. Yhteistyö on sujunut vaivattomasti ja on hyvä, kun kouluun tulee ulkopuolisia aikuisia seuraamaan luokan tilannetta hieman erilaisesta näkökulmasta.

Parhaita muistoja KouluSopu-hankkeesta ovat ne, kun näkee lasten olevan innoissaan. He pitävät harjoituksista ja ryhmätoiminnasta, ja työntekijöistä on tullut luokallemme todella tuttuja. Viimeisimpänä vaikuttavana kokemuksena oli koulupoliisin vierailu luokassa!

NMKY on antanut minulle kuuntelijan ja ulkopuolisen auktoriteetin, joka kasvattaa opettajan rinnalla oppilaita. Näiden lasten kanssa on tehty jo paljon, joten tarjoan työntekijöille haasteita, mahdollisuuden jatkaa työskentelyä ja kokeilla erilaisia keinoja luokkahengen kehittämiseksi. Luokallani on 23 oppilasta, joista kaikki ovat hyvin innostuneita ja sanavalmiita. Valitettavasti luokallani on vuosikausia jatkuneita konfliktitilanteita muutamien oppilaiden välillä, joita saa usein olla selvittelemässä. Tähän kuluu aikaa useita tunteja vuodessa, joka on luonnollisesti pois muusta opetuksesta. Oppilaat ovat reippaita, mutta toivoisin heidän oppivan toisten tunteiden huomioimista ja oman käytöksensä havainnointia.

Olen tullut mukaan Yökoris-toimintaan 2018 kesällä - Abdi kehotti tulemaan, sen jälkeen kavereiden kanssa käytiin säännöllisesti ja nyt toimin ohjaajana.

Minut on saanut pysymään mukana toiminnassa mukava meininki ja uudet yökoriksen kautta saadut ystävät.

Paras hetki tähän mennessä on ollut se kerta. kun ohjaajat yrittivät saada minua oppimaan koripalloa ja kun yökorishelsinki kävi turussa.

Vuonna 2019 ollaan saatu yökorikseen paljon uusia kävijöitä - Yökoriksesta tietää nyt enemmän nuoria kuin ikinä ennen.

Mä itse olen saanut Yökoriksesta paljon ystäviä, tekemistä niille päiville kun ei ollut tekemistä. Kaveripiirit yhdistyivät yökoriksenn kautta. Lisäksi olen saanut tästä hyötyliikuntaa päiviin.

Meidän porukka on hauska, leppoisa ja kavereita myös työn ulkopuolella. Tyyppien välillä voi olla isojakin ikäeroja, silti kaikki tulee toimeen keskenään.

Yökoris-hanke pyrkii tavoittamaan 14-23 -vuotiaita nuoria toimimalla lähellä, nuorten omilla toiminta-alueilla. Turvallisuus ja viihtyvyys niin alueellisesti kuin yhteiso- ja yksilötasolla ovat tärkeässä osassa nuorten kasvuprosessissa.

Yökoriksessa uskotaan, että organisoidun ja kiinnostavan toiminnan avulla tavoitetut nuoret kiinnittyvät alueellisesti ja yhteisöllisesti.

Keväällä 2018 Turussa käynnistynyttä hanketta rahoitetaan STEA:n eli Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen tuella.

Katusovittelu on tarkoitettu alle 18-vuotiaille. Turun NMKY:n katusovittelijat toteuttavat katusovittelua Turussa ja lähialueilla. Sovitteluun sopivia juttuja ovat mm. ilkivalta, lievät asianomistajarikokset ja nuorten väliset konfliktit.

Syyllistäminen ja rankaiseminen eivät kuulu sovitteluun, vaan tärkeää on osapuolten tasavertainen kohtaaminen ja asian selvittäminen sekä ratkaisujen hakeminen yhdessä.

Katusovittelu on maksutonta, vapaaehtoista, tasapuolista ja luottamuksellista.

Keväällä 2019 Turussa käynnistynyttä hanketta rahoitetaan STEA:n eli Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen tuella.

Erityisen hienoa on katusovittelijoiden koulumaailmaan liittyvä osaaminen

Saana Vuoristo, vs. johtava sovitteluohjaaja, Varsinais-Suomen sovittelutoimisto

Varsinais-Suomen sovittelutoimisto tekee yhteistyötä Turun NMKY:n Katusovitteluhankkeen kanssa liittyen lasten ja nuorten sovitteluasioihin. Yhteistyö on käynnistetty jo vuoden 2018 puolella, jolloin mm. tutustuimme toistemme menetelmiin puolin ja toisin kouluttautumalla. Sovittelutoimistosta kaksi henkilökunnan edustajaa (itseni mukaan lukien) kävi Aseman Lapset ry:n järjestämän Katusovittelukoulutuksen Turun NMKY:llä. Katusovitteluhankkeen Vilma ja Paula ovat niin ikään käyneet Varsinais-Suomen sovittelutoimiston rikos- ja riita-asioiden sovittelijan peruskurssin, jonka jälkeen he ovat toimineet myös meillä sovittelijoina.

Yhteistyön rakenteita on muotoiltu eteenpäin vuonna 2019 siten, että sovittelutoimistoon saapuvissa lasten ja nuorten asioissa voidaan tarvittaessa hyödyntää katusovittelun tuomia lisämahdollisuuksia tarjota nuorille ja heidän perheilleen lisätukea niin sovittelun aikana kuin sen jälkeenkin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Vilma ja Paula voivat toimia sovittelutoimistolle saapuvissa aloitteissa sovittelutoimiston omien vapaaehtoissovittelijoiden pareina. Vilma ja Paula voivat sitten hankkeen puitteissa toteuttaa laajempia ja monimuotoisempia jatko- ja tukitoimia, kuin mihin sovittelutoimiston oman toiminnan puitteissa on mahdollista.

Yhteistyön hyödyt tulevat ennen kaikkea asiakkaille, eli lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen, jotka saavat tarvittaessa monipuolisempaa ja yksilöllisempää tukea katusovittelutoiminnasta kulloisenkin elämäntilanteensa ja tarpeidensa mukaan. Katusovittelijoiden on mahdollista muun muassa jalkautua nuorten ja perheiden luokse seurantatapaamisiin tai tekemään sovittelussa sovittua työkorvauksen valvontaa paikan päälle työkorvauksen suorituspaikalle.

Yhteistyö koko katusovitteluporukan kanssa on ollut välitöntä ja mukavaa. Yhteisiä toimintamalleja on kehitetty pikkuhiljaa eteenpäin hyvässä hengessä ja tämä työ jatkuu edelleen. Vilma ja Paula ovat toteuttaneet yhteistyösovitteluja erittäin joustavasti ja luotettavasti korkealla ammattitaidolla. Erityisen hienoa on katusovittelijoiden koulumaailmaan liittyvä osaaminen, josta he pystyvät yhteisten asiakkaidemme hyödyksi ammentamaan. Vahvasta ammattitaustastaan huolimatta Vilma ja Paula ovat osallistuneet ihailtavan aktiivisesti myös sovittelutoimiston järjestämiin lisäkoulutuksiin ja ohjauksellisiin tapaamisiin. Heidän kaikessa toiminnassaan näkyykin vahva motivaatio sovittelutyöhön sekä siinä jatkuvaan kehittymiseen ja oppimiseen. Yhteistyötä on ilo jatkaa.

This article is from: