Maaseudun Tiede 2/2012

Page 12

12

Uudet vihanneslajikkeet värittävät viljelmiä Värikkäitä porkkanoita, kurpitsoita, vesimelonia ja pensaspapuja. Satafood Kehittämisyhdistyksen koeviljelmillä Satakunnassa kasvoi mielenkiintoisia, uusia vihanneslajeja ja -lajikkeita. Erityisesti värikkäät porkkanat herättivät ihastusta. Suomessa on voimassa yleinen EU:n vihanneskasvien kasvilajikeluettelo, johon lajikkeet on saatu muista maista. Satafood Kehittämisyhdistys ry:llä oli vuosina 2008-2010 EU-hanke ”Uusien vihanneslajien ja -lajikkeiden etsiminen viljelyyn”. Hankkeessa koeviljeltiin värikkäitä porkkanoita, avomaantomaattia, kurpitsoita, öljykurpitsoita, Sugar Baby-vesimelonia ja pensaspapuja. Myös värikkäitä kukkakaaleja ja yrttejä viljeltiin. Koeviljelyyn saatiin mukaan viisi viljelijää. Satoa saatiin koemyyntiin maatiloilla ja kaupoissa. Viljelijöille ja alan harrastajille järjestettiin pellonpiennarpäivä. Avomaantomaattia ja halloweenkurpitsoja Avomaantomaatin, pensaspavun, kurpitsoiden, öljykurpitsan ja vesimelonin taimet kasvatettiin muovihuoneessa. Taimien kasvatuksen jälkeen myös viljely onnistui hyvin. Avomaantomaatin kasvatus muovitetussa penkissä ilman tukea onnistui hyvin. Aikaisimmiksi lajikkeiksi osoittautuivat runkotomaatit Outdoor Girl ja Matina, jotka aloittivat sadon tuoton ennen aikaisena pidettyä Sibiria-lajiketta. Pensaspavusta oli kokeilussa sekä keltaista

F1 -kurpitsa meni hyvin kaupaksi halloweentyyppisenä kurpitsana. Vesimeloni Sugar Baby tuotti pienehköjä pyöreitä sokerisia meloneja. Värikkäät porkkanat ihastuttivat Erityistä ihastusta herättivät värikkäät porkkanat. Kasvamassa oli keltaista Yellowstone-, moniväristä Rainbow- ja violettia Purple Haze F1 -lajiketta. Purple Haze F1 -porkkanalla on hyvin erikoinen ulkonäkö: se on päältä violetti ja sisältä oranssi. Purple Haze F1:ssä oli kuitenkin melko paljon epämuodostuneita, monihaaraisia juuria. Rainbow-lajike on värien kirjo: siinä on keltaisia, oransseja ja valkoisia porkkanoita. Värikkäät porkkanat olivat maukkaita tuoreina syötyinä ja menivät hyvin kaupaksi koemyynnissä. Koemyynnissä olleet värikkäät porkkanat kiinnostivat asiakkaita. Keltaiset, oranssit, valkoiset ja violetit porkkanat menivät hyvin kaupaksi.

vahapapua että violettia ja vihreää pensaspapua. Pensaspavut olivat kasvukaudella yllättävän hallankestäviä, vaikka kasvukauteen sattui hallayö keskelle kesää. Pavut selvisivät hallasta

hyvin, paremmin kuin avomaan kurkku. Kurpitsoita oli kasvamassa useita lajikkeita. Öljykurpitsa Herakles tuotti suuria kurpitsoita. Oranssi USA:ssa palkittu Sunshine

Marketta Saastamoinen, Kaija Vesanen, Jaana Laurila ja Merja Mäkinen, Satafood Kehittämisyhdistys ry Lisätietoja: marketta.saastamoinen@satafood.net Puh. 050 537 5034

Testattu tieto auttaa valitsemaan porkkanalajikkeen Pitkään viljelyssä olleen varastoporkkana Fontanan rinnalle on nousemassa uutuuslajikkeita. Luomuviljelyssä Maestro pitää edelleen pintansa. Lajiketestauksilla saadaan seulottua laajasta porkkananlajikekirjosta viljelyoloihimme ja eri tuotantosuuntiin soveltuvat lajikkeet. Jatkojalostukseen ja pitkään varastointiin soveltuvia lajikkeita testattiin kolmen kasvukauden ajan eteläpohjalaisella tilalla. Testauksessa oli mukana 11 lajiketta. Satoisin testatuista lajikkeista oli Olimpo (VAC 51). Sen juuri on tasaisen kartiomainen ja sileäpintainen, ja se soveltuu pitkään varastointiin. Seuraavaksi satoisimpia olivat Silvano (VAC 48) ja Finley. Molemmat soveltuvat jatkojalostukseen, mutta varastointikestävyys on vaihdellut vuosien välillä. Cupar-lajike on satoisa, mutta soveltuu juuren muodoltaan huonosti kuorintaan. Kokeissa verrannelajikkeena ollut Nigel oli satoisimpien lajikkeiden joukossa. Se soveltuu myös hyvin jatkojalostukseen ja pitkään varastointiin.

Teollisuusporkkanan lajikekokeiden vuosien 2009-2011 keskiarvosadot Kg/ha 100000

% 100

90000

90

80000

80

70000

70

60000

60

50000

50

40000

40

30000

30

20000

20

10000

10

0

Olimpo* Nigel** Warmia**Silvano Fontana* Finley Belgrado Cupar Caradec Trafford*Bolero**

0

Kokonaissato, kg/ha Jalostukseen kelpaavan sadon osuus, % Paljon porkkanarupea Vuonna 2010 lajikkeissa oli runsaasti porkTeollisuusporkkanan lajikekokeiden vuosien 2009-2011 keskiarvosadot. kanarupea lukuun ottamatta Olimpo- ja * = lajike kokeissa kahtena vuotena, ** = lajike kokeissa vain yhtenä vuotena Silvano-lajikkeita, jotka olivat täysin ruvenkestäviä. Fontana-lajikkeen rupitartunta oli erittäin voimakas. keiden satotasoa alensi huono taimettuminen nissa edukseen erottuivat Napoli ja MusiTeollisuusporkkanan lajikekokeiden vuosien 2009-2011 keskiarvosadot Keittokokeissa suurimmat erot eri lajiksekä kasvun loppuvaiheessa paha porkkaco, joiden porkkanat olivat tasakokoisia ja Kg/ha Kokeissa keiden välillä olivat keittohävikissä. napoltetartunta, mikä vaikeutti myös nostoa. sileäpintaisia. Varhaislajikkeiden sadossa on parhaiten menestyneiden lajikkeiden keittoPorkkanan lajikekoetulokset on tuotettu usein paljon pieniä, alle 50 grammaa painavia 100000 hävikki oli 18-22 prosenttia.90000 Aistein arvioinUutta vipuvoimaa kasvi- ja puutarhatuotanporkkanoita, jolloin sadon kauppakelpoisuus neissa erot lajikkeiden välillä olivat vähäisiä. toon Etelä-Pohjanmaalla (VIPU)- ja Vihanjää alhaiseksi. 80000 Arvioidut ominaisuudet olivat makeus, värin nesketjun kehittäminen (VIKKE)-hankvoimakkuus, värin tasaisuus,70000 aromikkuus ja keissa, joita rahoittivat Etelä-Pohjanmaan ja Luomussa Maestro ylivoimainen pehmeys keitettynä. Etelä-Savon ELY-keskukset, alueiden kunnat Luomuporkkanan tilakokeessa vuonna 2011 60000 ja yritykset. oli mukana neljä lajiketta. Maestro oli yli50000 Varhaisporkkanat tasaisia vertainen niin sadon määrän, 49 t/ha, kuin Toukokuun alkupäivinä vuonna Pirjo Kivijärvi, Veikko Hintikainen ja Anne laadunkin suhteen. Namdal antoi 40 tonnin 400002011 kylvetyssä varhaisporkkanan tilalajikekokeessa oli Tillanen, MTT sekä Hanna Avikainen ja hehtaarisadon, mutta porkkanoista osa oli liikahdeksan lajiketta: Circeo,30000 Coreo, Exelso, an suuria pussiporkkanoiksi. Negovian hehAnne Piirainen, Helsingin yliopisto 20000 Jereda, Laguna, Musico, Napoli ja Rosalie. taarisato oli 35 tonnia, ja porkkanat olivat Lajikkeet antoivat 34-40 tonnin suurelta osalta pussiporkkanoiksi sopivia. Lisätietoja: 10000hehtaarisatoja lukuun ottamatta Laguna-lajiketta, jonka Miami-lajikkeen porkkanat kasvoivat liian pirjo.kivijarvi@mtt.fi sato oli lähes puolta pienempi. 0 Olimpo* Nigel** suuriksi harvan taimettumisen vuoksi, joten 040 828 8254 Warmia** Silvano Fontana* FinleyPuh.Belgrado Cupar Caradec Trafford* Pestyistä porkkanoista tehdyssä arvioinne eivät soveltuneet pussiporkkanoiksi. Lajik-

Pohjois-Suomen parhaat tulokset Ruukista MTT Sotkamossa, Ruukissa ja Rovaniemellä kokeiltiin porkkanalajikkeiden menestymistä pohjoisessa. Kokeessa oli varhais-, kesä-, varasto- ja teollisuuslajikkeita. Pisimmät ja painavimmat porkkanat saatiin Ruukista. Sotkamossa ja Rovaniemellä esiintyi paljon pieniä, alle 50 g painavia porkkanoita. Ruukissa ja Sotkamossa teollisuusporkkanalajikkeet Olimpo ja Silvano saivat suurimman kokonaissadon ja kokoluokan 50–250 g sadon. Varastolajikkeista parhaimman tuloksen saavuttivat Jerada ja Maestro. % Rovaniemellä parhaimmat ko100 konaissadot tuottivat teollisuusla90 ja varastolajike Jerada. jike Olimpo Kokoluokassa 50–250 g parhaiten 80 menestyivät Olimpo ja Morelia. 70 Rovaniemellä myyrät tuhosivat osan sadosta. Lisäksi epämuodos60 tuneita,50haaraisia ja pieniä porkkanoita oli runsaasti. 40

Anu Räty, MTT 30

20 Lisätietoja: anu.raty@mtt.fi 10 Puh. 040 749 8126 Bolero**

0


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.