Maaseudun tiede 4 2014 by Natural Resources Institute Finland (Luke)

Luke on jo ovella

Liite 4/2014 | 15.12.2014

Uusrehut tuovat vaihtelua ruokintaan Nykylehmä tarvitsee rehuannoksensa terästykseksi laadukkaita täydennysrehuja. Niitä ovat esimerkiksi kokoviljasäilörehu, väkirehut, elintarviketeollisuuden sivutuotteet ja kotimaiset palkoviljat.

Sivu 6

Luonnonvarakeskuksen käynnistyminen vuoden alussa tarkoittaa luonnonvaratutkimuksen raja-aitojen kaatumista.

”Tavoitteena on eri alojen vahvuuksien yhdistäminen. Kyse on siitä, miten kytketään yhteen energia, ruuantuotanto, arvojakeet ja mahdollisuudet työskennellä alueilla”, Luonnonvarakeskuksen pääjohtaja Mari Walls linjaa. Luonnonvarakeskukseen yhdistyvät vuodenvaihteessa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT), Metsäntutkimuslaitos (Metla), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) sekä maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike) tilastotehtävät. Tutkijataustainen Walls siirtyy pääjohtajaksi Suomen ympäristökeskuksen merikeskuksen johtajan paikalta. Yhdistyminen osuu samaan aikaan, kun valtio edellyttää tutkimuslaitoksilta isoja säästöjä. Walls uskoo, että siitä huolimatta Luonnonvarakeskus voi tuoda tutkimukselle ja yrityksille uutta lisäarvoa. ”Meillä on samassa talossa osaamista genomiikasta ympäristökysymyksiin ja maataloudesta metsäsuunnitteluun. Se täytyy saada paremmin käyttöön kestävän kasvun tueksi.” Suomen vahvuudet ovat hänen mukaansa laaja maapinta-ala, puuston voimakas kasvu, puhdas villi luonto, hyvä osaaminen geenivaroista ja kyky tuoda ratkaisuja yritysten tueksi. ”Jos pk-sektori pystyy hyödyntämään uusia innovaatioita ja tuotteita, kansainvälistyminen Suomessa voi lähteä vahvaan kasvuun.”

Sivu 6

Kuusi kukkimaan ja siemenet talteen

Kuusta kukittamalla saadaan taimitarhoille kaivattuja kuusen siemeniä. Samalla varmistuu hyöty vuosikymmenien metsänjalostuksesta.

Sivu 8

Glyfosaatin valunnat kuriin Rikkakasvien torjunnassa käytettävä glyfosaatti kulkeutuu herkästi pellolta vesistöihin varsinkin suorakylvössä.

Sivu 9

Puiden endofyytit auttavat ihmistä

Männyn juuren sienissä eli endofyyteissä piileskelee yhdisteitä, joilla voidaan edistää ihmisen terveyttä.

Sivu 14

Tytti Sarjal a/Metl a

Jaana Kankaanpää

”Tutkimuksen sektorirajat katoavat”

Tarttuvat eläintaudit sekoittaisivat markkinat Helposti leviävän eläintaudin ilmaantuminen Suomeen olisi uhka elintarvikeviennille.

Luonnonvarakeskus Luke kokoaa yhteen MTT:n, Metlan, RKTL:n sekä Tiken tilastotuotannon osaajat. Näin saadaan uutta voimaa tulevaisuuden biotalouden ja siihen pohjautuvan hyvinvoinnin rakentamiseksi.

Sivut 10–11

Männyn juurenkärjen endofyyteistä voi löytyä apu moneen sairauteen.

Pitkän ympäristötutkijan uran tehnyt Mari Walls ei näe uudessa työssään ristiriitaa elinkeinotoiminnan ja ympäristön välillä. Panu Orell/RKTL

Taimenet viihtyvät kirkkaissa vesistöissä.

Pian monistetaan havupuita. ...s. 8 Puukaasu sopii polttoaineeksi. ...s. 14

Vaelluskalat takaisin vesistöihin

Rakenna turvallisesti maatilallakin. ...s. 15

Vaelluskaloistamme lohen, taimenen, siian ja ankeriaan kannat ovat taantuneet. Elinympäristöä kunnostamalla pyritään elvyttämään näitä kalakantoja. Esimerkiksi kalateiden avulla palautetaan vaellusreittejä kutualueille. Sivu 4

veikko somerpuro/mtt:n arkisto

Maaseudun ilmastotyö etenee Maaseudun toimijat näkevät ilmastonmuutokseen varautumisessa paljon mahdollisuuksia. Haasteitakin toki on, mutta toimijoiden yhteistyöllä ja neuvonnalla kehitetään ratkaisuja maaseudun ilmastotyöhön. Monet viljelijät kokevat ilmastoratkaisujen lisäävän työmotivaatiota. Oikein suunnitellun viljelykierron, ravinteiden kierrätyksen ja hiilensidonnan voidaan ajatella olevan viljelijän ydinosaamista. Ne toimivat myös ilmastonmuutoksen torjunnan ja varautumisen keinoina. Tilan pitkän aikavälin kehittäminen ja uusiutuvan lähienergian tuotanto nähdään mahdollisuuksiksi, jotka voivat innostaa nuoria viljelijöiksi ja monipuolistaa tulonlähteitä.

Luonnonvaratutkimus katsoo tulevaisuuteen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, Metsäntutkimuslaitos Metla, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL sekä maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tiken tilastotuotanto elävät viimeisiä itsenäisiä viikkojaan. Vuoden vaihteessa laitokset fuusioituvat uudeksi ja uljaaksi Luonnonvarakeskukseksi. Luonnonvarakeskus eli Luke yhdistää laitostemme tutkimuksen laaja-alaiseksi tutkimuskokonaisuudeksi. Se edistää tutkimuksen poikkitieteellisyyttä, vaikuttavuutta ja kilpailukykyä rahoituksen hankinnassa. Uusi kokonaisuus antaa myös sen työntekijöille laajemmat uravaihtoehdot ja mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen. Suomi etsii uutta kilpailukykyä ainakin neljältä suunnalta: Arktinen, Biotalous, Cleantech ja Digitalisaatio. Kahden ensimmäisen strategian toteuttamisessa Lukella on merkittävä, jopa avainrooli. Toistenkin strategioiden toteuttamiseen olemme kehittämässä välineitä Lukessa. Luken laajaa mandaattia luonnonvaratutkimuksessa katsottaessa on hyvä muistaa, että edeltävien laitosten työ jatkuu Lukessa aivan kuten ennenkin. Maa- ja elintarvikealan tutkimus on jatkossa tärkeämpää kuin ehkä koskaan. Tulevaisuus tuo paljon merkittäviä ruoan tuotantoa haastavia tekijöitä. Kotimaisen maatalouden kilpailukykyä tulisikin merkittävästi parantaa. Voisimme

panostaa kilpailukykyiseen ja tukivapaaseen logiikkaan rakentuviin tuotantosuuntiin, esimerkiksi vuonna 2050? Voimme pohtia, miten 2,3 miljoonan hehtaarin peltoalaa tulisi käyttää globaalisti kilpailukykyisen tuotannon rakentamiseksi. Esimerkiksi kasvintuotannossa tulisi paremmin hyödyntää erikoiskasveja, jotka hyötyvät maaperästämme tai sääoloistamme. Hyvänä esimerkkinä tästä on kumina. Erikoiskasvintuotannossa voisimme rakentaa teollisuutta, joka keskittyy kasveista eristettävien aktiivisten komponenttien volyymituotantoon.

Haasteina lyhytjänteinen politiikka ja yhteistyön puute Haasteena ilmastonmuutokseen varautumisessa on poukkoileva maatalous-, ilmasto- ja energiapolitiikka. Lisäksi ongelmana ovat maaseutuyrittäjien yhteistyön puute ja maatalouden kannattavuustilanne sekä ajanpuute. Tämän vuoksi ilmastokysymysten pohtiminen jää valitettavan usein sivurooliin. Tarvitaan yhä vahvempaa tukea, tietoa sekä viljelijöiden ja neuvonnan yhteistyötä, jotta maaseudulle löydetään kannattavia ilmastoratkaisuja. Osaamista, teknologiaa ja motivaatiota löytyy moniin ilmastoviisaisiin ratkaisuihin. Sellaisia ovat esimerkiksi uusiutuva energia, ravinteiden kierrätys, viljelyn suunnittelu ja luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen. Lisätietoa: www.ilmase.fi Riitta Savikko, Sari Himanen, Karoliina Rimhanen ja Hanna Mäkinen, MTT Lisätietoja: riitta.savikko@mtt.fi Puh. 029 531 7315 Karoliina Rimhanen/MTT

Samat tavoitteet koskevat puuaineksesta erotettavia komponentteja, joiden suhteen Metla on jo liikkeellä. Monet teollisuudenalat hyötyvät näistä komponenteista. Niitä ovat ruoka-, kosmetiikka-, kemian- sekä rohdos- ja lääkealan teollisuus. Suomesta on aiemminkin noussut maailmanmarkkinoille arvokomponenttien tuotantoon perustuvia teollisuudenaloja. Niitä ovat esimerkiksi ruokaparanteet ja metsäkemikaalit. Ne ovat olleet biotalouden edelläkävijöitä. Näitä pohtien toivotan onnea ja menestystä tammikuussa syntyvälle Luonnonvarakeskukselle. Anu Harkki Tutkimusjohtaja MTT Yhteistyö on voimaa maaseudun ilmastotyössä. TOIMITTANUT: Riitta Salo-Kauppinen, MTT

Liite 4/2014

Konstit ovat monet ilmastotyössä Ilmastonmuutokseen varautumisessa on maaseudulla monia erilaisia paikallisia ratkaisuja. Tilojen yhteinen biokaasulaitoksen perustaminen, energiaomavaraisen maatilakokonaisuuden rakentaminen tai peltojen hiilensidonnan seuraaminen ovat esimerkkejä viljelijöiden omista toimista. Keskustelemalla kokemuksista muiden kanssa voi saada tukea omille valinnoille, joilla voi kehittää tilan ilmastoystävällisyyttä. Omalla tilalla parhaiten toimivia, yksinkertaisestikin toteutettavia, ratkaisuja kannattaa ideoida. Ne toimivat politiikan ja markkinoiden epävarmuuksista huolimatta oikeansuuntaisesti, ja lisäävät kannattavuutta pitkällä tähtäimellä. Aina ei ole kyse ison mittakaavan investoinneista, vaan arkisen työn osista. Sellaisia ovat esimerkiksi nurmien lisääminen viljelykiertoon ja tarkempi pellonkäytön

suunnittelu tai viljelytoimien ajoituksen säätäminen. Ne ovat helposti toteutettavia, monelle tilalle soveltuvia varautumiskeinoja.

71. vuosikerta ISSN 1796-8763 (painettu) ISSN 1796-8771 (verkko) www.mtt.fi/julkaisut/ maaseuduntiede/haku.html

Yhteistyössä:

TOIMITUSKUNTA: MTT: Jyrki Aakkula, Sanna Marttinen, Juha-Matti Katajajuuri, Riitta Salo-Kauppinen, Harri Huhta, Hilkka Vihinen Maaseudun Tulevaisuus: Tiina Taipale

MAASEUDUN TIEDE Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Humppilantie 9 A 31600 Jokioinen 029 5300 700 www.mtt.fi

MTT on johtava ruokajärjestelmän vastuullisuutta ja kilpailukykyä kehittävä tutkimuskeskus. Maaseudun Tiede -liite kertoo MTT:n ja sen yhteistyötahojen uusimmista tutkimuksista. Liite ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Metsän uudistamissa ratkaisevat menetelmät ja niiden käyttö Laatuun satsaaminen parantaa metsänuudistamisen tuottavuutta eteläsuomalaisissa yksityismetsissä. Tärkeää on käyttää sopivimpia uudistamismenetelmiä ja käyttää niitä oikein. Esimerkiksi kuusi kannattaa uudistaa mätästämällä, ei laikuttamalla tai äestämällä. Ville Kankaanhuhta/Metl a

Vuosituhannen vaihteessa Etelä-Suomen yksityismetsissä oli havaittavissa selkeitä merkkejä uudistamistöiden laiminlyönneistä, toimenpiteiden viivästymisestä ja taimikoiden laadun heikkenemisestä. Lisäksi paineet metsänhoitotöiden tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi alkoivat kasvaa. Metsän uudistaminen kaipasi muutosta Metsän uudistamisen laatua oli siis pakko parantaa. Työtä tehtiin 40 metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Apuna käytettiin UPMKymmenen laadun hallintajärjestelmän pohjalta yksityismetsiin kehitettyä laadun inventointimenetelmää. Tällä laatutyöllä pystyttiin parantamaan metsänhoitoa. Metsänhoitoyhdistyksissä oli käytössä hyvin vaihtelevia metsän uudistamismenetelmiä. Esimerkiksi kuusen istutuksissa hyviä uudistamistuloksia oli 30–90 prosenttia ja männyn kylvöissä 0–80 prosenttia metsänhoitoyhdistyksestä riippuen. Osassa metsänhoitoyhdistyksiä tarjottiin aitoja metsänomistajaa hyödyttäviä asiantuntijapalveluita. Laadun hallintaankin kiinnitettiin huomiota. Tärkeää oli löytää metsänuudistamiseen sopivimmat menetelmät ja käyttää niitä asianmukaisesti. Näitä palvelurutiineita kehitettiin yhdessä metsänhoitoyhdistysten ja metsänomistajien kanssa. Samalla luotiin pohjaa tulevaisuuden kestäville asiakassuhteille. Oikean uudistamismenetelmän löytäminen tärkeää Kuusen istutuksen ja männyn kylvön kustannustehokkuudesta löytyi parannettavaa. Kuusen istutuksen kustannukset ja laatu eivät juuri vastanneet toisiaan. Sen sijaan männyn kylvössä uudistamiskustannukset ja tulokset vastasivat hyvin toisiaan. Uudistamistulokset olivat kuitenkin heikkoja tuoreilla kankailla ja niitä viljavammilla kasvupaikoilla. Kuusen istutuksessa merkittävin uudistamistulokseen vaikuttava tekijä oli sopivimman muokkausmenetelmän valinta. Mätästys tuotti paremman lopputuloksen verrattuna laikutukseen tai äestykseen.

Hyviä taimikoita (% / Mhy) 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0

Haluaako metsänomistaja ostaa työsuoritteita ja taimia vai hyviä taimikoita?

Parhaat käytännöt yleistyivät metsän uudistamisessa Yhteistyönä tutkijoiden ja metsänhoitoyhdistysten työntekijöiden kanssa pyrittiin hallitsemaan laatuvaihtelua. Laatutyö näkyi yhdistyksissä selvimmin panostuksena oikeaoppisiin maanmuokkausmenetelmiin. Etenkin satsaukset kuusen uudistamistulosta parantaviin mätästysmenetelmiin lisääntyivät. Lisäksi maanmuokkaajien ja istuttajien osaamista kehitettiin koulutuksin. Samoin omavalvontamittauksia alettiin hyödyntää entistä paremmin. Ville Kankaanhuhta, Metla Lisätietoja: ville.kankaanhuhta(@)metla.fi Puh. 050 391 4850

Kuusen istutus

Hyviä taimikoita keskimäärin: 61 %

Metsänhoitoyhdistys (= Mhy)

Hyvien kuusitaimikoiden osuus metsänhoitoyhdistyksissä 2000−2006. Hyvässä taimikossa on vähintään 1600 kasvatettavaa havupuuta hehtaarilla. Alle 10 hehtaarin pinta-aloja ei ole näytetty.

Näin arvioit metsänuudistamista Metsänuudistamisen suunnittelussa on tärkeää valita paikallisiin kasvupaikka- ja ilmasto-olosuhteisiin sopiva menetelmä. Lisäksi laatutavoitteita on seurattava esimerkiksi omavalvontamittauksin maanmuokkauksessa ja istutuksessa. Tulevaisuuden palvelurutiinit tulee suunnitella analysoiden nykyisen toiminnan tuloksia. Lisäksi tulee etsiä parhaita käytäntöjä ja huomioida metsänomistajan toivomukset. Uudistamisen arvioinnin voi käynnistää seuraavilla kysymyksillä: Onko tehty oikeita valintoja ja onko työ toteutettu asianmukaisesti? • Esimerkiksi lehtomaiselle kankaalle on valittu kuusen istutukseen muokkausmenetelmäksi laikkumätästys, ja hyvälaatuisia istutuspaikkoja on syntynyt riittävästi oikeaoppiseen istutustyöhön. Hyviä taimikoita (% / Mhy) 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0

Onko tehty oikeita valintoja, mutta toteutuksessa on puutteita? • Esimerkiksi puulaji ja taimityyppi on valittu oikein, mutta taimet on istutettu liian harvaan. Onko tehty vääriä valintoja, mutta työn toteutus on kunnossa? • Esimerkiksi männyn kylvö on valittu liian viljavalle kasvupaikalle (tuore- tai lehtomainen kangas), mutta siemenmäärät ja konekylvön toteutus ovat kunnossa. Onko tehty vääriä valintoja, ja myös työn toteutuksessa on puutteita? • Esimerkiksi kuusen istutukseen on lehtomaiselle kankaalle valittu muokkausmenetelmäksi laikutus, ja laikut on tehty liian harvaan. Tämän seurauksena hyviä istutuspaikkoja on syntynyt vähän ja epäedullisiin paikkoihin istutetut taimet ovat kuolleet.

Männyn kylvö

Hyviä taimikoita keskimäärin: 45 %

Metsänhoitoyhdistys (= Mhy)

Hyvien mäntytaimikoiden osuus metsänhoitoyhdistyksissä 2000−2006. Hyvässä taimikossa on vähintään 3000 mäntyä hehtaarilla. Alle 10 hehtaarin pinta-aloja ei ole näytetty.

Potkua kalanviljelyyn valintajalostuksella Kirjolohen sukukypsyminen heikentää fileen laatua. Nyt on onnistuttu luomaan myöhään sukukypsyvien martokalojen valintalinja. Martokalasta saadaan hyvälaatuista filettä kuluttajille.

Marto-linja syntyy Vuonna 2001 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL:n sekä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n ylläpitämässä kirjolohen JALO-valintaohjelmassa aloitettiin uusi Marto-valintalinja. Marto-linjassa valitaan sellaisia kirjolohia, jotka tulevat myöhään sukukypsiksi. Marto-linja erotettiin vuodesta 1992 asti valitusta sekä fileen että mätituotantoon sopivasta, nopeasti kasvavasta, mutta aikaisemmin sukukypsyvästä Kasvu-linjasta.

1 0.8 0.6 0.4 0.2 0 1 0.8 0.6 0.4 0.2 0

KASVU MARTO

0.8 0.6 0.4 0.2 0 2012

2011

2010

2009

2008

2007

2006

2005

2004

2003

2002

2001

2000

1999

1998

Syntymävuosi

Osuus kirjolohinaaraista, jotka sukukypsyvät kolmantena vuonna Kasvu- ja Marto-linjassa. Valintaohjelmassa on kolme osapopulaatiota. Antti Kause

Valintaindeksi paljastaa hyvän eläimen Eläinjalostuksessa parhaat eläimet valitaan valintaindeksillä. Valintaindeksi kertoo, kuinka hyvä eläin on, kun samanaikaisesti huomioidaan monia eri ominaisuuksia. Valintaindeksissä ominaisuuksien painokertoimet kuvaavat, kuinka paljon kutakin ominaisuutta halutaan perinnöllisesti parantaa. Kirjolohen Marto-linjan valintaindeksissä kasvu ja sukukypsyys saavat yhteensä 61 prosenttia painotuksesta, terveysominaisuudet 26 prosenttia, perkuujäte ja lihanväri seitsemän prosenttia ja ulkomuoto 7 prosenttia.

Kirjolohta jalostetaan Kasvu ja sukukypsyysikä ovat olleet tärkeimmät ominaisuudet, joita valintaohjelmalla on parannettu. Kirjolohta kehitetään kuitenkin tasapainoisesti huomioiden kalojen laatu, hyvinvointi, resurssiteho, tautien vastustuskyky ja jopa ulkomuoto. yhteistyön hedelmä Tällä hetkellä noin 80 prosentilla Suomessa kasvatetusta kirjolohesta on sukujuuret JALO-valintaohjelmassa. Vielä 2000-luvun alus-

sa kalankasvattajilla ei ollut käytössä valintajalostusohjelmalla parannettua kalamateriaalia. JALOn kehittämisessä on hyödynnetty laajasti RKTL:n ja MTT:n vesiviljely-, eläinjalostus- ja taloustieteen osaamista. Valintaohjelmassa merkitään ja mitataan vuosittain noin 12 000 kalaa, joiden sukupuu on tiedossa 1980-luvullta saakka. Tästä aineistosta pystytään eläinjalostuksen laskennallisin menetelmin löytämään perinnöllisesti parhaat kalat. Antti Kause, Harri Vehviläinen, Matti Janhunen, MTT, Antti Nousiainen, Heikki Koskinen, RKTL

1997

Sukukypsyysikä muuttuu Vuonna 2014 on saavutettu Marto-linjan neljäs valintasukupolvi. Vertaamalla sukukypsyysikää kahdessa valintalinjassa voidaan selvittää, kuinka hyvin sukukypsyysiän myöhästyttäminen on onnistunut. Neljän valintasukupolven jälkeen Martolinjassa on 1,6 kertaa enemmän martokaloja kuin Kasvu-linjassa. RKTL:n Tervon asemalla Marto-linjassa on keskimäärin 72 prosenttia martokaloja, kun Kasvu-linjassa on vain 47 prosenttia. Valinnalla on onnistuttu vastaamaan kalankasvatuksen arvoketjun toiveisiin. Martolinjan kaloilla kasvattajan on helpompi tuottaa isokokoista ja hyvälaatuista kalaa ilman, että sukukypsyys heikentää lihan laatua. Suomessa tuotetaan sekä mäti- että filekalaa, ja siksi kalankasvattajat käyttävät molempia valintalinjoja.

Sukukypsien osuus

Kasvatetun kirjolohen sukukypsyysiän säätely on yksi keino parantaa kalatuotteiden laatua.

Vastaavasti Kasvu-linjan indeksissä kasvun painotuskerroin on 50 prosenttia ja sukukypsyyden vain 15 prosenttia. Jalostusohjelman tuhannet kalat mitataan tietokoneavusteisesti.

Vaelluskalat halutaan takaisin vesistöihin Vaelluskaloistamme lohen, taimenen, siian ja ankeriaan kannat ovat huomattavasti taantuneet. Elinympäristöä kunnostamalla pyritään elvyttämään näitä kalakantoja. ”Vaelluskalojen palauttaminen rakennettuihin jokiin on mahdollista, mutta se edellyttää monien näkökulmien yhdistämistä”, toteaa ohjelmapäällikkö Aki Mäki-Petäys, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta. Työssä pitää huomioida kalojen elinympäristövaatimukset niiden koko elinkierron osalta, ja yhä enemmän pitää pystyä ratkomaan myös ympäristötaloudellisia sekä oikeudellisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Suuret tavoitteet voidaan saavuttaa, jos ollaan valmiita tekemään selkeitä ja avoimia sovitteluratkaisuja viranomaisten, toiminnanharjoittajien ja sidosryhmien välillä. Valuma-alueita on kunnostettava Usein kalakannan taantumisen syynä on kaloille sopivan elinympäristön heikko laatu. Esimerkiksi lohikaloja toivotaan palautettavaksi vesistöihin, joiden valuma-alueilla on paljon vesistöjä kuormittavaa toimintaa, kuten maa- ja metsätaloutta tai turvetuotan-

toa. Osalla näistä alueista kuormitusta voidaan pienentää vesiensuojelutoimenpiteillä, mutta osalla muutokset ovat pysyviä. Kunnostussuunnitelmissa tulisikin huomioida valuma-alueella tapahtuva vesistöjen suojelu. Oikein mitoitettuna ja käytettynä esimerkiksi kosteikot, pintavalutukset, ojakatkot tai laskeutusaltaat vähentävät tehokkaasti vesistökuormitusta. Perinteisemmissä uomakunnostuksissa jokiin tai puroihin palautetaan niistä uittoperkauksissa poistettuja kiviä rannoilta, lisätään ja puhdistetaan kutusoraikkoja sekä aukaistaan vanhoja uomia jälleen veden virtaukselle. Tämä on askel oikeaan suuntaan, jos kalakantojen ongelmana on sopivan elinympäristön puute tai sen rakenteellinen yksinkertaisuus.

Poikasen on puolestaan päästävä uimaan joesta mereen saakka syöntivaellukselleen. Tämän vaelluksen mahdollistamiseksi kalan kulun estävän voimalaitospadon yhteyteen tarvitaankin sekä ylä- että alavirtaan toimiva kalan vaellusväylä. Pelkkä kalatie ei kuitenkaan vielä riitä, vaan siinä on oltava myös riittävästi vettä. Lisäksi tarvitaan voimalaitospatojen yläpuolelle leimautunut kalakanta, jotta kalat ylipäätään hakeutuisivat vaelluksilleen. Kalakantojen kotiutuksien alkuvaiheessa voidaankin tarvita kalojen istutuksia, siirtoa patojen yli tai kalastuksen säätelyä.

Kalateistä apua Vesivoimaloiden rakentaminen on monin paikoin katkaissut vaelluskalojen luontaiset vaellusreitit. Aikuisen kutukalan on päästävä ylävirrassa sijaitsevalle kutualueelleen.

Pauliina Louhi, RKTL

Lisätietoa: http://www.rktl.fi/kala/rakennetut_joet/

Lisätietoja: pauliina.louhi@oulu.fi Puh. 029 448 1215

Rakennetut joet -tutkimusohjelma • Suomessa on noin 159 000 jokikilometriä. Näistä yli 90 prosenttia on jollain tavalla rakennettuja. • Luonnontilaa ovat heikentäneet muun muassa valuma-alueelta huuhtoutuva kuormitus, voimalaitosten rakentaminen, uittoperkaukset sekä säännöstely ja tulvasuojelu. • Tuotetaan tietoa kansallisen kalatiestrategian toteuttamiseksi ja vaelluskalakantojen elvyttämiseksi.

Lue Maaseudun Tieteet juttuarkistosta www.mtt.fi/julkaisut/maaseuduntiede/haku.html

Metsien kunnostusojitus vaatii tarkkuutta happamilla sulfaattimailla Suomessa happamat sulfaattimaat ovat vesistöjen suurin happo- ja metallikuormittaja. Riskialueilla haittojen torjunta on huomioitava metsänhoitotoimenpiteitä suunniteltaessa ja toteutettaessa. Aimo Jokel a/Metl a

Juhani Hannil a/Kokkol an kaupunki

Happamat sulfaattimaat ovat yleisimpiä Pohjanmaan rannikkoalueella. Siellä maan pintaa rikkovat metsänhoitotoimenpiteet, kuten maanmuokkaus ja kunnostusojitus. Ne voivat muuttaa maaperästä huuhtoutuvan veden happamaksi ja raskasmetallipitoiseksi. Vesistöhaittojen estämisessä kaivinkoneen kuljettaja on avainasemassa. Kauha voi osua sulfidikerrokseen Suometsiä ei Suomessa enää uudisojiteta. Vanhojen ojitusalueiden kunnostus- ja täydennysojitus voi kuitenkin aiheuttaa maaperän ja vesistöjen happamoitumista ja myrkyllisten metallien huuhtoutumista, jos kaivutyössä paljastuu sulfidipitoisia kerroksia. Etenkin ohutturpeisilla kunnostusojituskohteilla onkin selvitettävä jo ojitussuunnitelmaa laadittaessa, esiintyykö alueen maaperässä sulfidipitoisia kerroksia. Olennaista olisi tietää myös niiden esiintymissyvyys, jotta osattaisiin kaivaa tätä matalammalta. Tarkin ja varmin tieto saadaan yleensä kuitenkin vasta kaivutöiden yhteydessä, sillä sulfidikerrosten syvyys ja laajuus vaihtelevat. Siksi kaivinkonekuljettajan ammattitaito ja motivaatio ovat keskeisimpiä edellytyksiä haittojen torjunnan onnistumiselle. Väri tai haju ilmentää sulfideja Metsänomistaja ei useinkaan tiedä happaman sulfaattimaan olemassaolosta. Nykykäsityksen mukaan turpeen peittämät sulfidikerrokset suometsissä ovat suureksi osaksi vielä muuttumattomina, ei-hapettuneina sulfideina. Varsinaista hapanta sulfaattimaata tunnusomaisine punertavan- ja kellanruskeine värjäytymineen voi löytyä lähinnä vanhojen ojien pohjan alta tai ojaluiskista ja penkoista. Siellä ojitus on kuivattanut maata tehokkaimmin. Vanhoista ojien kaivumassakasoista voi myös löytyä hapanta sulfaattimaata. Muuttumattomat sulfidit on kohtalaisen

Koneurakoitsija Karl-Gustav Lindhillä on vankkaa kokemusta happamien sulfaattimaiden kunnostusojituksesta Pohjanmaan rannikkoalueella.

Mustaksi värjäytynyt hapeton maakerros on varma osoitus rautasulfidien esiintymisestä.

helppo huomata silloin, kun ne värjäävät koko maakerroksen mustaksi tai tumman harmaaksi. Usein ne myös haisevat pahalle, joskus jopa rikkivedylle. Rikkivedyn hajun moni tuntee pilaantuneen kananmunan pistävänä hajuna. Hankalinta sulfidien havaitseminen on silloin, kun ne eivät aiheuta värieroa tai ominaishajua.

Tiina Maileena Nieminen, Leena Finér, Hannu Hökkä, Metla, Juhani Hannila, Mats Willner, Kokkolan kaupunki, Thomas Åman, OTSO Metsäpalvelut

Sulfidit jätettävä rauhaan Maastossa tulisi kokonaan estää sulfidikerrosten paljastuminen. Jos näitä kerroksia kuitenkin päätyy kaivinkoneen kouraan, on kaivumassa peitettävä turpeella sen hapettumisen estämiseksi. Ojan pohjalta samalla paljastuneesta sulfidipitoisesta laikusta liukenevan happo- ja metallikuorman vähentämiseksi tulee paljastuman jälkeen jättää perkauskatko. Näin vesi voi puhdistua sen läpi hitaasti suotautuessaan. Laskeutusaltaita ja lietekuoppia tulisi välttää happamien sulfaattimaiden alueella. Pintavalutus ja kaivukatkot ovat turvallisempia keinoja kiintoaineen pidättämiseksi, sillä ne

eivät aiheuta yhtä suurta sulfidien hapettumisriskiä. Paksuturpeisilla kohteilla vältetään happamoitumisuhka, jos ei kaiveta kivennäismaahan asti. Kunnostusojituksista aiheutuvien happamuushaittojen torjuntakeinoja selvitetään sadan hehtaarin alueella toteutettavassa kokeessa Perhonjoen alaosalla Alavetelissä Pohjanmaan rannikkoalueella.

Lisätietoja: tiina.nieminen@metla.fi Puh. 040 801 5457

Näin hapan sulfaattimaa muodostuu Happamissa sulfaattimaissa muodostuvan happamuuden syynä ovat maaperän rautasulfidipitoiset kerrostumat. Niiden paljastuminen tai altistuminen ilmalle maan kuivatuksen seurauksena aiheuttaa happamoitumisen. Hapettumistuotteet näkyvät maaperässä punaisen tai kellanruskeina kerrostumina tai ruostetäplinä. Maaperästä huuhtoutuva vesi muuttuu hyvin happamaksi ja raskasmetallipitoiseksi. Tämä uhkaa vesieliöstöä ja erityisesti kalataloutta. Vesistöongelmat kär-

jistyvät kuivaa kautta seuraavien voimakkaiden sateiden jälkeen. Euroopan laajimmat happamien sulfaattimaiden esiintymät löytyvät Suomen alavilta rannikkoseuduilta. Siellä muinaisen Litorina-meren sulfidipitoiset pohjasedimentit ovat maankohoamisen seurauksena nousseet merestä. Peltojen salaojituksesta johtuen vesistöjen happamoitumisriski on suurin maatalousvaltaisilla alueilla. Metsätalousalueiden kuivatus ei ole yhtä voimaperäistä, joten happamoitumisriskikin on pienempi.

Peltojen säätösalaojitus sopii happamille sulfaattimaille Happamilla sulfaattimailla pohjaveden pinnan nosto vähentää hitaasti salaojaveden happamuutta ja huuhtoutuvan alumiinin määrää. Pohjaveden pinnan säätö onnistuu parhaiten altakastelulla tai säätösalaojituksella yhdessä pellon alereunaan asennetun muovikalvon kanssa. Rannikkoalueen happamien sulfaattimaiden peltojen kuivatus on johtanut sulfidikerrosten hapettumiseen. Viljelyksessä kauan olleilla pelloilla sulfidikerros alkaa keskimäärin noin 1–1,5 metrin syvyydestä. Peltomaan kalkituksella saadaan nostettua muokkauskerroksen pH:ta, joten happamat sulfaattimaat ovatkin viljavimpia maitamme. Kalkitus ei kuitenkaan vähennä olennaisesti pellon valumavesien happamuutta. Pohjaveden tasoa voidaan säätää Pohjavesi suojaa sulfidikerrostumia ilman hapelta. Tasaisilla viljelymailla pohjaveden tasoa voidaan säätää säätösalaojituksella, joka hidastaa pohjaveden laskua. Kuivina kesinä pohjaveden on todettu säädöstä huolimatta kuitenkin laskevan sulfidikerrokseen. Kun säätöä on tehostettu altakastelulla, eli pumppaamalla salaojiin lisävettä, pohjavesi on saatu pidettyä sulfidikerrosten yläpuolella kuivinakin aikoina. Altakastelussa vesi karkaa helposti valtaojaan, jos virtausta ei estetä pellon ja valtaojan väliin asennettavalla muovikalvolla. Kun kalvo ulotetaan sulfidikerrokseen, ei muovin alta pääse karkaamaan vettä.

Rainer Rosendahl/ProAgria

antenni on osoittautunut erinomaiseksi pohjaveden korkeuden seuraamisessa. Kelluva antenni asennetaan pohjavesiputkeen. Antennin alaosaan on merkitty punaisella kriittinen korkeus. Punaisen värin näkyessä pohjavesi on liian ylhäällä. Tällöin veden virtausta säätökaivon kautta tulee lisätä vähentämällä säätökorkeutta. Jaana Uusi-Kämppä, MTT, Rainer Rosendahl, Pro Agria, Peter Österholm, Åbo Akademi, Seija Virtanen, Salaojituksen tukisäätiö ja Merja Mäensivu, Ely-keskus

Altakastelussa säätökaivon kautta salaojiin pumpattiin vuosittain lisävettä 30–50 millimetriä.

Söderfjärdenissä Pohjanmaan rannikolla 1,5 metriä leveä muovi asennettiin salaojituskoneella maahan, niin että se ulottuu muokkauskerroksesta 1,8 metriin. Kelluva antenni pellolle Käytännön viljelyksillä niin sanottu kelluva

Uusi-Kämppä, Jaana ym. 2013. Ympäristöriskien vähentäminen happamilla sulfaattimailla – Opas pohjaveden pinnan säätämiseksi. MTT Raportti 74. http://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-487-422-9 Uusi-Kämppä, Jaana ym. 2013. Minskning av miljörisker orsakade av sura sulfatjordar Handbok för reglering av grundvattennivån. MTT Rapport 89. http://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-487-442-7 Lisätietoja: jaana.uusi-kamppa@mtt.fi Puh. 029 531 7866 http://www.CATERMASS.fi

Söderfjärdenin pilottikentän tuloksia Pohjaveden pinta pysyi sulfidisavikerroksen yläpuolella altakastelussa. Säätösalaojituksessa se laski sulfidikerrokseen, mutta lyhyemmäksi aikaa kuin tavanomaisessa salaojituksessa. Siinä kerrokset olivat hapettumiselle alttiina useamman kuukauden. Vesieliöille myrkyllisen alumiinin pitoisuus laski altakastelussa 12 milligrammaan

litrassa ja tavanomaisessa salaojituksessa 16 milligrammaan litrassa. Vaikka salaojavedet laimenevatkin vesistöissä, alumiinipitoisuudet olivat suuria. Jo 0,3 milligrammaa litrassa on kaloille myrkyllisiä, kun veden pH on viisi. Satotasossa tai sadon laadussa ei ollut merkitseviä eroja käsittelyjen välillä.

Uusrehut tarjoavat vaihtoehtoja eläinten ruokintaan

Lehmät pystyvät muuntamaan kuitupitoisia rehuja maidoksi ja lihaksi pötsissä tapahtuvan mikrobisulatuksen avulla. Nykylehmä tarvitsee rehuannoksensa terästykseksi kuitenkin laadukkaita täydennysrehuja. Antti Haavisto/MTT:n arkisto

Laiduntamisen tehostaminen on useissa maissa tärkeä tavoite maidontuotannon kehittämisessä. Suomessa lyhyt kasvukausi ja suurenevat yksikkökoot ovat johtaneet siihen, että vain noin 5 prosenttia lehmien vuosittaisesta rehunkulutuksesta on laidunnettua ruohoa. Säilötyt karkearehut ja kohtuullisen runsas väkirehuruokinta ovat suomalaisen maidontuotannon trendi.

SOPISIKO RUOKINTAAN SOIJA VAI RYPSI? Karkearehujen lisäksi lehmille syötetään erilaisia väkirehuja kuten viljaa ja elintarviketeollisuuden sivutuotteita. Valkuaisrehuista yleisimpiä ovat soija- ja rypsirouhe. Niillä saadaan viimeisetkin litrat lypsätettyä, kun maitorauhasen käytettäväksi tarjotaan ami-

Lehmät ovat mestareita muuttamaan rehun maidoksi ja lihaksi.

nohappoja ja energiaa optimaalisessa suhteessa. Pötsissä muodostuvan mikrobivalkuaisen turvinkin lehmä pärjäisi hyvin. Nykyiset maidon ja valkuaisrehujen hintasuhteet sekä korkeat lehmäkohtaiset kiinteät kulut puoltavat silti yleensä valkuaisrehujen käyttöä. Valkuaisen yliruokintaa kannatta tietysti välttää, koska se huonontaa typen hyväksikäyttöä ja lisää ympäristökuormitusta. Soija on profiloitunut globaalin tehomaatalouden ongelmien symboliksi. Sen käyttöä suomalaisten lehmien ruokinnassa ei voi perustella lehmien ravitsemuksenkaan kannalta, 300 sillä rypsipohjaiset rehut ovat osoittautuneet vähintään yhtä hyviksi nur250rehuviljan täydentäjiksi. Rypmirehun ja sin haasteena on viljelyinnon hiipuminen. 200 Tälläkin hetkellä valtaosa Suomessa rehuksi käytettävästä 150 rypsistä ja rapsista tuodaan ulkomailta. Sikojen100ja siipikarjan ruokinnassa soija on Suomessakin keskeinen raaka-aine, jota miljoonaa euroa

Kokoviljasäilörehusta Suomen maissi Maissi on maailmanlaajuisesti erittäin laajasti käytetty rehukasvi. Maissisäilörehun käyttö on yleistä jo Etelä-Ruotsissa. Vertasimme maissia, hernettä ja härkäpapua kokoviljasäilörehun raaka-aineina Suomen olosuhteissa. Maissi ei lyhyen kesän takia ehtinyt kunnolla valmistua, sillä kuiva-ainepitoisuus jäi 16 prosenttiin ja tärkkelyspitoisuus 9 prosenttiin. Tyypillisiä arvoja maailmalla ovat 30 ja 25 prosenttia. Maissia rehukasvina Suomessa ei siis voi yleisesti suositella. Pitkällä tähtäimellä ilmastonmuutoksen edetessä se tullee kuitenkin yleistymään. Useimmat maissisäilörehun edut voidaan kuitenkin saavuttaa jo nyt tuottamalla kokoviljasäilörehua tutuista viljalajeista kuten vehnästä ja ohrasta. Näin saadaan karjatilan viljelykiertoon yksivuotinen karkearehu, joka täydentää hyvin hyvälaatuista nurmirehua ruokinnassa. Lisäämällä viljan joukkoon palkoviljoja voidaan vähentää typpilannoitusta ja saadaan ruokintaan vielä monipuolisempi ja enemmän raakavalkuaista sisältävä rehu.

pystytään vain osittain korvaamaan esimerkiksi kotimaisilla palkoviljoilla ja valkuaispitoisilla sivutuotteilla. Eläinten tarpeisiin ei tahdo riittää korvaavien rehujen määrä, eikä laatukaan. Kotimaiset vähän käytetyt ja osittain unohdetut palkoviljat, herne ja härkäpapu, tarjoavat vaihtoehtoja soijalle. Rehukäyttöön palkoviljat sopivat hyvin. Suurimmat haasteet ovat viljelyn onnistumisessa ja kannattavuudessa.

50 0

Afrikkalainen sikarutto

Helposti leviävä eläintauti sekoittaisi markkinat

TEOLLISUUDEN Sivutuotteet kunniaan Useimmissa teollisuuden prosesseissa vain osa raaka-aineesta päätyy lopputuotteeseen. Taloudellista ja ympäristön kannalta tehokasta on käyttää sivutuotteet eläinten rehuna. Märehtijät ovat erinomaisia kuitupitoisten rehujen käyttäjiä, kun siat ja siipikarja ovat selvästi vaativampia. Niille sopivat run-

saasti valkuaista ja tärkkelystä tai sokereita sisältävät sivutuotteet. Yhä monipuolistuva bioenergian ja muiden biomateriaalien tuotto luo uusia sivutuotteita. Niitä voidaan hyödyntää myös rehuina. Toisaalta aikaisemmin rehuksi käytetyille jakeille löytyy uutta käyttöä esimerkiksi biokaasuntuotannossa. Yritysten verkostoituminen ja jokaiselle erälle sopivan käyttötarkoituksen löytäminen antavat mahdollisuudet kokonaisuuden optimointiin. Kirjoitus perustuu SOLID-hankkeessa tehtyyn tutkimukseen Marketta Rinne ja Kaisa Kuoppala, MTT Lisätietoja: marketta.rinne@mtt.fi Puh. 029 531 7677

SOLID kehittää työkaluja maidontuotannon tueksi Hankkeen tavoitteena on kehittää kestävää luonnonmukaista ja matalan panoskäytön maidontuotantoa. Samalla pyritään varmistamaan, että maidontuotanto kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän ja ylläpitää luonnon monimuotoisuutta. Mukana on koko maitoketju rehujen tuotannosta kuluttajien näkemyksiin asti. Biologiset ja taloudelliset mallit ovat tärkeitä työkaluja monimutkaisten ilmiöiden hahmottamisessa. Niiden pohjalta tehdään nettikäyttöisiä työkaluja. Viljelijät nostetaan tutkimuksen keskiöön osallistavan otteen ja tilatutkimusten avulla. SOLID on EU:n rahoittama hanke, johon osallistuu 25 tutkimuslaitosta ja yritysTuottajat tä 10 Euroopan maasta. MTT on tiiviisti Kansantalous mukana hankkeen kaikissa osatutkimuksissa.

Lisätietoja www.solidairy.eu.

Suu-ja sorkkatauti

Afrikkalaisen sikaruton tai suu- ja sorkkataudin leviäminen Suomeen heikentäisi kotieläinalan kannattavuutta. Suurin haaste olisi elintarvikeviennin häiriintyminen.

Taudit aiheuttavat tappioita Jos Suomeen leviäisi suu- ja sorkkatautia, aiheuttaisi se kansantaloudelle todennäköisesti kymmenien miljoonien eurojen menetykset. Kotieläintilojen, meijerien ja lihateollisuuden tappiot voisivat nousta 50−200 miljoonaan euroon. Afrikkalaisesta sikarutosta aiheutuvat menetykset jäisivät 6−63 miljoonaan euroon Elintarvikeviennin häiriintyminen aihe-

Tuottajat Kansantalous

300 250 miljoonaa euroa

Molemmat taudit leviävät herkästi, eikä niitä esiinny Suomessa. Riski niiden leviämiselle Suomeen esimerkiksi eläinkuljetusten, metsästysmatkailun tai ruokatuliaisten mukana on olemassa. Afrikkalaista sikaruttoa tavataan Venäjällä, Baltiassa ja Puolassa ja suu- ja sorkkatautia Turkissa.

200 150 100 50 0

Afrikkalainen sikarutto

Suu- ja sorkkatauti

Simuloidut afrikkalaisen sikaruton sekä suu- ja sorkkataudin tuottajille (kotieläintilat, meijerit, lihanjalostus) sekä koko kansantaloudelle aiheuttamat tappiot.

uttanee eniten tappioita. Kuluttajat hyötyvät hetkellisesti, jos kotimaan liha- ja maitomarkkinat täyttyvät ja tuotteiden hintataso laskee. Siksi tuottajien menetykset voivat olla koko kansantalouden menetyksiä suuremmat. Vientihäiriön kustannukset ja kesto riippuvat tuojamaista. Tappioita voidaan yrittää vähentää toimenpiteillä, jotka vakuuttavat tuojamaata niin, että ne lyhentävät vientihäiriön kestoa. Lisäksi voidaan etsiä uusia markkinoita ja siirtää valmistusta varastoitaviin tai hyvän kysynnän tuotteisiin.

Hävitystoimien maksajina kansalaiset Tautien havaitseminen Suomessa käynnistäisi verorahoitteiset toimet. Tartuntatilojen eläimet hävitettäisiin, tilat puhdistettaisiin ja tarkastettaisiin. Afrikkalaisella sikarutolla nämä kustannukset olisivat pienemmät kuin suu- ja sorkkataudilla, jolla ne voivat nousta 1−4 miljoonasta eurosta aina kymmeniin miljooniin euroihin. Jarkko Niemi, MTT ja Tapani Lyytikäinen, Evira Lisätietoja: jarkko.niemi@mtt.fi Puh. 029 531 7548

Kotieläintuottaja on tautisuojauksen ratkaiseva lenkki

Tilan hyvä tautisuojaus on tärkeää eläinten suojelemiseksi tartunnoilta. Hyvä tautisuojaus estää tehokkaasti eläintautien leviämistä, on toimivaksi havaittu ja kustannuksiltaan riittävän edullinen. Tuottajan motivaatiolla on suuri vaikutus siihen, miten hyvin eläintaudeilta suojaudutaan. Tautisuojauksella tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla pyritään estämään eläintaudin leviäminen tilalle tai sieltä pois. Tautisuojauksen käyttöä voidaan lisätä koulutuksella ja kannustamalla taloudellisesti tautisuojauksen käyttöön. Nauta- ja lammastiloilla eniten parannettavaa MTT:n ja Eviran kyselytutkimusten mukaan tautisuojausta käytetään yleisemmin sikatiloilla kuin nautatiloilla. Vähinten tautisuojausta käytetään lammastiloilla. Eläinkuljetukset ovat merkittävä riskitekijä eläintautien leviämisessä. Valtaosa lypsykarja- ja emolehmätiloista ja suuri osa sikatiloista vaatiikin ostoeläimiltä terveystodistuksen tai pyrkii selvittämään eläinten alkuperän. Ostoeläimet myös pyritään hankkimaan mahdollisimman pieneltä määrältä tiloja, mutta samoilta tiloilta hankinta ei aina onnistu. Nauta- ja sikatiloilla pestään kädet eläinsuojasta poistuttaessa, mutta suojavaatteiden ja saappaiden käytössä on parannettavaa. Esimerkiksi alle puolet lihanautatiloista vaatii vierailijoilta tilan suojavaatteiden käyttöä. Sikatiloista 25−35 ja nautatiloista noin 10 prosenttia käyttää tautisulkua, joten tautisulun käyttöä olisi varaa lisätä. Noin 90 prosenttia sikatiloista ja kaksi kolmasosaa nautatiloista torjuu haittaeläimiä.

PorsasLihaLypsyLihatuotantotilat sikalat karjatilat nautatilat

Tautisuojaustoimenpide Vieraat pesevät kädet tilalta poistuessaan

Tilan saappaat vierailijoille

Tuholaistorjunta eläinsuojassa

Osasto pestään jokaisen erän jälkeen

Vaadin ostoeläimiltä terveystodistuksen

Tautisulku

Lastaustila

Eräiden tautisuojaustoimenpiteiden käyttö (% tiloista käyttää) Suomen nauta- ja sikatiloilla vuonna 2011.

Kaikki eivät kuitenkaan estä niiden pääsyä eläinsuojaan tai rehuvarastoon. Raatokontteja kuolleille eläimille on lähinnä vain sikatiloilla. Koulutukseen ja tiedotukseen panostettava Tuottajien omasta mielestä eniten parantamisen mahdollisuuksia on haittaeläinten torjunnassa, suojavaatteiden ja saappaiden, tautisulun ja raatoastian käytössä. Tautisuojauksen käyttö on yleisintä suurilla tiloilla sekä ammattimaisessa tuotannossa.

Esimerkiksi päätoimisuus kotieläintuotannossa, suuri tilakoko, tilan sitoutuminen meijeriin tai teurastamoon tuotantosopimuksella, tuottajan korkea koulutus ja aikomus laajentaa tai jatkaa tuotantoa ovat yhteydessä tautisuojauksen käyttöön. Panostaminen tieto-taitoon, erilaisiin koulutuksiin ja tiedonvälitykseen lisää tautisuojauksen käyttöä. Lisäksi koulutuksen myötä suojaustoimenpiteitä osataan käyttää tehokkaammin ja oikeammin.

Motivaatio ja tieto ratkaisevat TAUTISUOJAUKSESSA Mitä kalliimpaa tuottaja katsoo tautisuojauksen käytön olevan, sitä vähemmän sitä käytetään. Tämä pätee etenkin investointeja vaativiin toimenpiteisiin. Käsitys toimenpiteen kustannuksista voi muuttua, kun sen hyödyt ja todelliset kustannukset havaitaan tai niistä saadaan uutta tietoa. Tärkeää on, että tuottaja on motivoitunut käyttämään tautisuojausta. Esimerkiksi ammattiylpeys, tilan menestyminen ja toisten tuottajien hyvin tehdystä työstä osoittama arvostus motivoivat kohentamaan tautisuojausta. Myös aiemmat eläintautiongelmat lisäävät motivaatiota. Eläintautiongelmia kokeneilla tiloilla käytetään todennäköisemmin lastaustilaa, suojavaatetusta ja raatoastiaa. Lisäksi tuottaja on kiinnostuneempi lisäkoulutuksesta. Taloudellisia kannustimia tautisuojaukseen antavat taloudelliset menetykset, jotka voi välttää satsaamalla tautisuojaukseen. Niitä ovat myös lainsäädännön, teurastamoiden ja meijerien tuotannolle asettamat vaatimukset. Tuottajia kiinnostaisivat myös vakuutusmaksujen alennukset, joita voisi saada tautisuojausta käyttämällä. Jarkko Niemi, MTT, Tapani Lyytikäinen, Leena Sahlström, Evira Lisätietoja: jarkko.niemi@mtt.fi Puh. 029 5317550

Lihakarjan poikimista parannetaan valintaohjelmalla Lihakarjan poikimahelppoutta pyritään parantamaan uudella jalostusarvostelulla. Sen avulla valitaan perinnöllisesti parhaat eläimet. Samalla parannetaan vasikan ja emon hyvinvointia sekä lihantuotannon kannattavuutta.

Perinnöllistä edistymistä keinosiemennyssonneilla Keinosiemennyssonneja käytetään levittämään perinnöllisesti parasta eläinainesta. Kasvattajien on helppo ostaa parhaiden sonnien

70 A.

Hereford

Charolais

Angus

Sonnien % -osuus

Sonnien %-osuus

Poikimahelppoutta parannetaan kahden eri ominaisuuden avulla. Ensimmäinen on vasikan ominaisuus, eli kuinka helposti vasikka on synnytettävissä. Esimerkiksi isokokoinen vasikka on vaikeampi synnyttää kuin pieni. Toinen on emon ominaisuus, eli kuinka helposti emo poikii. Tämän ominaisuuden avulla voidaan valita sopivia eläimiä parantamaan karjan emojen emo-ominaisuuksia.

Limousin

Simmental

30 20

50 40 30 20 10

0 -0.40

-0.20

0.00

0.20

0.40

-0.40

Vasikan poikimahelppous (1 -4 luokkaa)

Liharotujen kirjo Yleisimmät Suomessa kasvatettavat liharodut ovat brittiläiset hereford, aberdeen angus ja highland cattle sekä mannereurooppalaiset simmental, charolais ja limousin. Liharodut on jalostettu erityisesti lihantuotantoon sopiviksi. Kotimaisesta naudanlihasta noin 10 prosenttia tulee puhdasrotuisista lihakarjaroduista ja 10 prosenttia lihakarjarotujen ja maitorotujen risteytyksistä.

-0.20

0.00

0.20

0.40

Emon poikimahelppous (1 -4 luokkaa)

Viiden liharodun keinosiemennyssonnien jalostusarvot a) vasikan ja b) emon poikimahelppoudelle.

siemenannoksia, ja käyttää niitä oman karjan lehmille. Keinosiemennyssonnien poikimahelppouden jalostusarvot ovat -0,40−+0,20. Poikimahelppoutta mitataan neliportaisella luokittelulla, vaikeasta keisarinleikkauksesta ilman apua tapahtuneeseen poikimiseen. Keinosiemennyssonnien välillä on siis vähän yli puolen luokan perinnöllinen ero poikimahelppoudessa. Ero ei ole iso, koska poikimahelppoudessa on vain vaatimattomasti perinnöllistä vaihte-

lua. Käyttämällä parhaiden sonnien siementä, karjankasvattajat voivat kuitenkin vähitellen, sukupolvesta toiseen parantaa karjaansa. Parempaa eläinainesta lihakarjaketjulle Uusi jalostusarvostelu on kehitetty MTTn, Faban ja Maatalouden Laskentakeskuksen yhteistyönä. Se täydentää vuonna 2014 uusittuja kasvu- ja teurasominaisuuksien jalostusarvosteluja. Näiden avulla lihakarjaketju hyötyy parantuvasta eläinaineksesta, ja suomalaisel-

le kuluttajalle voidaan tarjota yhä parempaa suomalaista lihakarjan lihaa. Faba on koko Suomen kattava nautakarjanjalostukseen erikoistunut yritys, ja sen omistavat suomalaiset kotieläinyrittäjät. Antti Kause, Ismo Strandén. MTT ja Kaisa Sirkko, Faba Lisätietoja: antti.kause@mtt.fi Puh. 029 5317324

8 Tiina Ylioja/Metl a

mielipide

Tuija Aronen, tuija.aronen@metla.fi Timo Kilpel äinen

Metsätalousteknikko Aulis Leppänen injektoi gibberelliiniä kuusivartteeseen siemenviljelyksellä kesäkuun alussa 2014.

Kuusi kukkimaan ja siemensato suojaan Metsätaimitarhoilla on pulaa hyvälaatuisesta kuusen siemenestä. Tilannetta voidaan helpottaa kukittamalla kuusivartteita ja torjumalla tuhoja. Samalla varmistetaan hyöty vuosikymmeniä jatkuneesta metsänjalostustyöstä.

Kuusen solukkotaimien alkukehitys tapahtuu siemenen sijasta laboratoriossa.

Pian monistetaan havupuita Voisiko metsä kasvaa nykyistä paremmin? Tai tuottaa lahonkestävää puutavaraa? Voisiko talven ruskettamien kartiovalkokuusten sijaan pihaan istuttaa kestäviä punaneulasisia kuusia tai kääpiökuusia? Metsäpuiden solukkoviljelyllä voidaan tuottaa halutunlaisia puita. Uusi lisäysmenetelmä havupuiden, erityisesti kuusen, kasvulliseen lisäykseen on pian käytössämme. Solukkoviljelyllä voidaan monistaa tehokkaasti lehtipuiden lisäksi myös havupuita. Rohkenemmeko tarttua tilaisuuteen ja kasvattaa parhaita mahdollisia puita? Hyväkasvuisia, kestäviä, koristeellisia puita, joita haluamme ja joita biotalous tarvitsee. Vai seuraammeko lahden takaa, kun ruotsalaiset tekevät niin? Ruotsissa kuusen solukkolisäyksen kehittämiseen on panostettu meitä enemmän. Siellä metsäyhtiöt yhdessä SweTree Technologies -yrityksen kanssa rakentavat automatisoitua laitosta solukkotaimien tuotantoon. Tuotannon pilotointi alkaa Uppsalassa 2015. Solukkotaimien paremman kasvun ja laadun on laskettu kattavan siementaimia korkeammat tuotantokustannukset.

menestä kasvavan puun ominaisuuksia ei tunneta ennalta, vaikka sen vanhemmat ovatkin toivotunlaisia puita. Kenttätestauksen ajan solukkoviljelmät säilytetään syväjäädytettyinä, ja monistettaviksi sulatetaan vain halutut linjat. Luonnonvarakeskus jatkaa havupuiden solukkoviljelyn tutkimusta ja menetelmän kehittämistä laboratoriomittakaavasta massalisäykseen soveltuvaksi. Kustannustehokkuuden parantamiseen pyritään automatisoimalla käsityövaltaisia työvaiheita. Tämä on tarpeen metsätaimien tuotannon kilpailukyvyn turvaamiseksi. Koristepuiden tuotanto voi olla kannattavaa käsityönäkin.

Rohkenemmeko kasvattaa parhaita mahdollisia puita vai seuraammeko lahden takaa, kun ruotsalaiset tekevät niin?

Suomessa kuusen solukkoviljely aloitettiin Punkaharjulla 2011. Siemenalkioista saatua solukkoa voidaan monistaa rajattomasti. Grammasta tätä solukkoa saadaan jopa 700 alkuperäisen alkion kopiota. Tuotetut kasvulliset alkiot idätetään laboratoriossa, koska niiltä puuttuu siemenen vararavinto ja suojakuori, ja siirretään sirkkataimina kasvihuoneeseen. Ensimmäiset kuusen solukkotaimet on jo istutettu kentälle.

Havupuiden solukkolisäys tarjoaa taimituottajille uuden mahdollisuuden erikoistua koristemuotojen tai korkealaatuisen metsänviljelyaineiston tuottamiseen. Meillä Suomessa Punkaharjun tutkimuslaboratorion tuottamat solukkolinjat ovat tuottajien käytettävissä kenttätestauksen jälkeen. Koristemuotoja voidaan alkaa monistaa heti, kun toivotusta kasvutavasta on saatu varmuus. Metsänviljelyaineisto puolestaan on rekisteröitävä, ja rekisteröinnin edellytyksenä on monivuotinen kenttätestaus sekä riittävä perinnöllinen monimuotoisuus.

Solukkotaimia testataan kentällä, koska viljelmät on aloitettu siemenestä. Sie-

Kirjoittaja on Metlan erikoistutkija ja dosentti.

Jalostetun kuusen siemenen tuotanto siemenviljelyksillä muistuttaa enemmän hedelmien viljelyä kuin metsänkasvatusta. Hedelmätarhoilla käytettävää gibberelliinihormonia kokeiltiin lääkkeeksi myös kuusen heikkoon kukintaan. Gibberelliini on yksi puiden omista luontaisista kukintaa säätelevistä hormoneista. Sitä injektoitiin liuoksena kuusivartteisiin. Rungosta liuos kulkeutuu puun latvustoon, jossa kukkasilmut muodostuvat. Hyvissä olosuhteissa kuusen kukkien määrä lisääntyi kukittamisella peräti 167 prosenttia. Kukittamisesta on tulossa rutiinitoimenpide kuusen siemenviljelyksillä. Siemenet suojaan tuholaisilta Kuusen kävyt siemenineen ruokkivat useita hyönteisiä. Toisinaan hyönteistoukkien aiheuttamat tuhot voivat olla niin mittavia, ettei käpyjä saada kerättyä lainkaan. Kuusi yrittää välttää hyönteistuhoja kukkimalla harvoin ja epäsäännöllisesti. Kukinnan välivuosina hyönteiskannat pienenevät, jonka jälkeen terveitä siemeniä voi puolestaan muodostua enemmän. Sienitaudeista ongelmallisin on tuomiruoste, joka voi pahimmillaan vioittaa käpysadon keruukelvottomaksi. Hyönteiset ja sienet voivat siis helposti tuhota kukittamisella aikaan saadun siemensadon lisäyksen. Tämän vuoksi gibberelliini-injektion yhteydessä testataan myös kasvinsuojeluaineen injektoimista. Nuorille kuusen siemenviljelyksille kehitetään integroitua torjuntaa, mikä pitää sisällään kasvinsuojeluaineiden testausta sekä viljelysten kasvatusta tuhotorjuntaan sopiviksi. Olennaista on myös hyönteisten feromoneihin perustuvan kannanseurantamenetelmän testaus torjunnan kynnysarvojen ja ajoituksen määrittämiseksi. Mekaanisesti tuhoja voidaan torjua esimerkiksi tiputtamalla tuomiruosteiset kävyt keruun yhteydessä maahan. …ja pakkaselta Kuusen ja männyn siemenet saavuttavat täyden kokonsa jo varhain syyskesällä. Tämän jälkeen siemenet vielä tuleentuvat useiden viikkojen ajan, mikä parantaa muun muassa niiden varastointikestävyyttä. Tuleentumisen ajankohta vaihtelee vuosien ja puuyksilöiden välillä. Käpysadon keräämistä ei siis pidä kiirehtiä. Toisaalta keruuta ei kannata lykätä sydän- tai kevättalveenkaan. Ainakin männyn siementen on havaittu vaurioituvan kovilla pakkasilla erityisesti märän syksyn jälkeen. Parhaimmillaan siementen laatu on lokakuulta joulukuulle.

Siemenpulan syyt ja seuraukset Suomessa neljä viidesosaa kaikesta metsänuudistamisesta on viljelyä eli kylvöä ja istutusta. Vuotuinen siementarve on yli 10 000 kiloa, josta noin 9000 kiloa kuluu männyn metsäkylvöön ja 1500 kiloa pääasiassa kuusen ja männyn taimituotantoon. Jalostettuja siemeniä tuotetaan tätä tarkoitusta varten perustetuilla siemenviljelyksillä. Lisäksi siementä kerätään talousmetsistä päätehakkuun yhteydessä. Kuusen vuotuinen istutusmäärä on lisääntynyt yli 50 miljoonalla taimella 20 vuodessa. Kuusi kukkii harvoin ja siemenviljelyksiä on vähän. Lisäksi tuhohyönteiset ja sienitaudit aiheuttavat satotappioita. Niinpä taimitarhoilla on pulaa etenkin jalostetusta siemenestä. Samalla jalostushyöty eli parannus puuston tilavuuskasvussa ja laadussa on jäänyt osin saavuttamatta. Pekka Helenius, Markku Nygren, Tiina Ylioja ja Katri Himanen, Metla Lisätietoja: pekka.helenius@metla.fi Puh: 040 801 5348

Sanastoa Siemenviljelyssiemen Siemenviljelyksen vartteiden kävyistä karistettu siemen. Talousmetsien hyvälaatuisia puuyksilöitä eli pluspuita on monistettu varttamalla ja vartteet istutettu siemenviljelykselle, jossa ne risteytyvät ja tuottavat siementä. Metsikkösiemen Talousmetsistä kerätyistä kävyistä karistettu siemen. Jalostushyöty Siemenviljelykseltä saatavan materiaalin paremmuus puuston kasvussa ja laadussa metsikkösiemeneen verrattuna. Karistus Käpyjä kuivataan 1–2 vuorokautta +40 asteessa, jolloin niiden suomut aukeavat ja siemenet irtoavat suomujen välistä. Siemenkiloa kohti on karistettava 100–150 litraa käpyjä. Klooni Puuyksilöstä kasvullisesti varttamalla lisätty yksilö, esimerkiksi pluspuiden vartteet siemenviljelyksellä. Integroitu torjunta Tuhojen torjunnassa yhdistetään mekaanisia, biologisia ja kemiallisia menetelmiä pyrkien ennaltaehkäisyyn.

Muokkaustapa voi vaikuttaa glyfosaatin kulkeutumiseen Glyfosaattivalmisteiden käyttö rikkakasvien torjuntaan on lisääntynyt. Myös suorakylvöala on kasvanut varsinkin Etelä-Suomessa. Kulkeutuuko glyfosaattia nyt entistä enemmän pellolta pintavesiin? Heikki Jalli/MTT

Viljojen ja öljykasvien suorakylvö on lisääntynyt varsinkin Lounais-Suomen savialueella. Suorakylvöön liittyy myös usein toistuva glyfosaattivalmisteiden käyttö juolavehnän ja syksyllä itävien rikkojen torjumiseksi. Kyntömaalla torjunta-ainekäsittelyjä tarvitaan harvemmin, koska kyntö ja kylvömuokkaus pitävät rikkoja kurissa.

40 35

Pintavalunta (Kyntö)

Pintavalunta (Suorakylvö)

Salaojavalunta (Kyntö)

Salaojavalunta (Suorakylvö)

15 10 5

2011

19.4.

14.4.

8.-16.11.

7.- 16.10.

16.- 19.10.

2.- 5.10.

2012

5.- 7.10.

2.10.

22.4.

26.3.

30.3.

20.3.

16.12.

13.10.

5.10.

29.9.

23.9.

13.4.

15.4.

6.4.

0 4.4.

HUUHTOUTUMISKOE SELVITTI KULKEUTUMISTA Glyfosaatin ja sen hajoamistuotteen AMPAn eli 3-aminometyylifosfonihapon pidättymistä maahan sekä kulkeutumista pinta- ja salaojaveden mukana on seurattu savimaalla Jokioisissa. Ennen ruiskutusta ja sen jälkeen kerättiin sekä vesi- että maanäytteitä jäämäanalyyseihin. Tutkimuksessa seurattiin glyfosaatin ja hajoamistuote AMPAn pitoisuuksia suorakylvetyllä ja kynnetyllä maalla. Koe perustettiin kuusi vuotta vanhaan kesantonurmeen, joka oli tuhottu glyfosaattivalmisteella syksyllä 2007. Seuraavina vuosina viljeltiin kevätviljaa. Suorakylvölohkoja käsiteltiin glyfosaatilla vuosittain, kun taas kyntölohkoja ruiskutettiin joka toinen tai kolmas syksy. Vuosina 2007– 2012 suorakylvölohkoille levitettiin kasvinsuojeluruiskulla glyfosaattia yhteensä 9380 grammaa ja kyntölohkoille 4520 grammaa hehtaarille. Ruiskutukset tehtiin syksyllä

Glyfosaatilla torjutaan juolavehnää ja rikkoja yleensä syksyllä ennen syysmuokkausta. Sitä saatetaan ruiskuttaa myös korjaamattomaan kasvustoon. Suorakylvössä glyfosaattia voidaan käyttää myös keväällä joko ennen kylvöä tai sen jälkeen.

Glyfosaatti, ug/l

Glyfosaattikäsittely mahdollista keväällä Suorakylvössä glyfosaattia käytetään myös keväällä ennen tai jälkeen kylvön. Kasvukauden alussa huuhtoutumisriski on pienempi kuin syksyllä, koska valuntaa aiheuttavia sateita on kasvukaudella harvemmin kuin syksyllä. Keväällä ruiskutettu glyfosaatti myös hajoaa nopeammin, sillä maan lämpötila vaikuttaa hajoamiseen. Talvella glyfosaatti ei juuri hajoa, joten syysruiskutuksen jälkeen huuhtoutumisriski on suuri myös seuraavan kevään kevätvalunnassa. Glyfosaattia on pidetty ihmiselle tai eläimille turvallisena. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan sillä saattaa kuitenkin olla vaikutuksia muun muassa lisääntymiseen, sikiönkehitykseen tai keliakian puhkeamiseen.

Suorakylvömaalta löytyi enemmän jäämiä Suurimmat glyfosaatin ja AMPAn jäämät mitattiin koealueen valumavesistä syksyllä 2012, kun ruiskutusta seurasi sateinen kausi. Glyfosaattia huuhtoutui silloin suorakylvössä yli 14 grammaa hehtaarilta ja perinteisesti muokatulta maalta seitsemän grammaa hehtaarilta. Suorakylvömaan suuriin jäämiin oli syynä muun muassa kyntömaita useammin tehdyt

ruiskutukset. Maahan jääneet glyfosaatti ja AMPA sekoittuivat kynnettäessä koko muokkauskerrokseen, kun taas suorakylvössä suurempi osa aineista jäi pellon pintaan. Pintavalunnan osuus kokonaisvalunnasta oli suorakylvössä 37 prosenttia ja kyntömaalla 24 prosenttia. Jäämät olivat pintavalunnoissa suurempia kuin salaojavesissä. Glyfosaattia oli valumavesissä moninkertaisesti verrattuna hajoamistuote AMPAan. Jäämät esiintyivät pääasiassa liukoisessa muodossa. Jonkin verran oli myös sitoutunut valumavesien kiintoainekseen.

Mallinnus tutkimuksen apuna Mallinnus on kentällä tehtäviä tutkimuksia nopeampaa ja edullisempaa. Mallinnustulosten luotettavuus on kuitenkin selvitettävä ja huomioitava tulosten tulkinnassa. Tässä hankkeessa selvitettiin MACRO 5.2 -huuhtoutumismallin luotettavuutta hietaja savimaalla. Testattua mallia käytettiin glyfosaatin huuhtoutumisen arviointiin suorakylvetyltä ja syyskynnetyltä pellolta. MACRO kuvaa veden ja kasvinsuojeluaineiden liikkeitä maassa. Malli pystyi kuvaamaan pelloilta tulevaa pinta- ja salaojavaluntaa suhteellisen hyvin. Glyfosaatin

mallinnukset eivät onnistuneet yhtä hyvin, mutta antoivat silti riittävän tarkan kuvan koituvasta ympäristöriskistä. Glyfosaatti hajosi tai muuntui huuhtoutumattomaan muotoon huomattavasti nopeammin hietakuin savimaalla. Tätä eroa selittänee maalajin lisäksi maan mikrobiston erilaisuus koekentillä. Mallinnustulokset, kun glyfosaattia ruiskutettiin joko vuosittain keväällä (suorakylvö) tai joka kolmas syksy puinnin jälkeen (kyntö): – Suurin osa vesistöön päätyvästä glyfosaa-

Jaana Uusi-Kämppä, Sari Rämö, Katri Senilä, Risto Uusitalo, Riitta Lemola, Eila Turtola, MTT ja Katri Siimes, SYKE

2013

Glyfosatin pitoisuudet salaoja- ja pintavalumavesissä suorakylvö- ja kyntölohkoilla. Ruiskutusajat (10.5. ja 26.9.2011 sekä 25.9.2012) on merkitty nuolilla. Kyntölohkot ruiskutettiin 2012.

puinnin jälkeen tai keväällä ennen kylvöä. Koekenttä sijaitsee Jokioisilla lounaissuomalaisella savialueella.

Maan fosforipitoisuus SEURANNASSA Kun maata ei muokattu, glyfosaattia ja lannoitefosforia alkoi kertyä muutaman senttimetrin paksuiseen pintamaakerrokseen. Siellä glyfosaatti ja fosfori kilpailivat samoista sitoutumispaikoista. Maan fosforipitoisuuden kasvu vähensi glyfosaatin ja AMPAn sitoutumista maahan. Tällöin suurempi osa torjunta-ainejäämistä pysyi liukoisessa muodossa ja oli alttiina huuhtoutumiselle. Suorakylvössä myös orgaanisen aineksen kertyminen maan pintaan saattoi lisätä glyfosaatin ja AMPAn huuhtoutumisriskiä.

tista tulee pintavalunnan mukana. – Pintavalunnan osuus kokonaisvalunnasta on suurempi suorakylvössä. – Glyfosaattia kulkeutuu vesiin enemmän suorakylvössä. – Glyfosaatin pitoisuudet ovat korkeimmillaan syyslevityksen jälkeen. – Savimaalla (hidas glyfosaatin hajoaminen) valumavesien keskimääräiset glyfosaattipitoisuudet ovat suurempia suorakylvöskenaariossa, mutta hietamaalla (nopea hajoaminen) kyntöskenaariossa.

Lisätietoja: jaana.uusi-kamppa@mtt.fi Puh. 029 531 7866

Glyfosaatti torjuu rikkakasveja Glyfosaatin käyttömäärä kolminkertaistui vuosien 2000 ja 2010 välillä, mutta sen jälkeen se on kääntynyt laskuun. Noin joka neljäs peltohehtaari käsitellään glyfosaatilla vuosittain. Glyfosaatti imeytyy lehtien kautta ja kulkeutuu kasvin johtojänteitä pitkin kasvupisteisiin ja juuristoon. Se estää kasvien kasvua säätelevän entsyymin toiminnan. Koska vastaavaa entsyymiä ei ole eläimillä, glyfosaattia ei ole pidetty kovinkaan myrkyllisenä aineena. Suomalaisissa kenttäkokeissa on havaittu suuria glyfosaatin pitoisuuksia, mutta ne eivät ole ylittäneet ruotsalaisten myrkyllisyystesteihin perustuvaa raja-arvoa eli 100 mikrogrammaa litrassa.

10 Jaana Kankaanpää

Mari Walls on tehnyt pitkän uran ympäristötutkijana ja erilaisten muutosprosessien vetäjänä. Luonnonvarakeskuksen käynnistymisessä hän painottaa henkilöstön huomioimista.

Luonnonvarakeskus pyrkii biotalouden veturiksi Luonnonvarakeskuksen pääjohtajana aloittava Mari Walls haluaa koota luonnonvaratutkimuksen vahvuudet yritysten tueksi. Vuodenvaihteessa käynnistyvä Luonnonvarakeskus pyrkii biotalouden veturiksi Suomessa. ”Kyse on siitä, että nostetaan maatalouden, metsän ja villin luonnon tutkimuksen merkitys aivan toiselle tasolle, kuin mitä se on ollut tähän asti”, Luonnonvarakeskuksen pääjohtaja Mari Walls linjaa. Luonnonvarakeskukseen yhdistyvät Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT), Metsäntutkimuslaitos (Metla), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) sekä maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike) tilastotehtävät. Tutkijataustainen Walls siirtyy pääjohtajaksi Suomen ympäristökeskuksen merikeskuksen johtajan paikalta. ”Sektorirajat katoavat” Wallsin mukaan Luonnonvarakeskuksesta tulee poikkeuksellinen laaja osaamiskeskittymä biotalouden alueella. ”Meillä on samassa talossa osaamista genomiikasta ympäristökysymyksiin ja maataloudesta metsäsuunnitteluun. Se täytyy saada paremmin käyttöön kestävän kasvun tueksi.” Luonnonvarakeskuksessa tavoitteena on eri alojen vahvuuksien yhdistäminen. ”Biotaloudessa perinteiset sektorirajat katoavat. Kyse on siitä, miten kytketään yhteen energia, ruuantuotanto, arvojakeet ja mahdollisuudet työskennellä alueilla.” Walls uskoo, että koko yhteiskunta on järjestelmämuutoksen partaalla. ”Toisaalta meillä on hyvin vahva kaupungistumis- ja keskittymiskehitys. Mutta toisaalta meillä alkaa olla myös toisensuuntainen ke-

hitys, jossa otetaan laajemmin käyttöön koko Suomen vahvuudet.” Suomen vahvuudet ovat hänen mukaansa laaja ja ravinteikas maapinta-ala, riittävä vesi, puuston voimakas kasvu, puhdas villi luonto, hyvä osaaminen geenivaroista ja kyky tuoda ratkaisuja yritysten tueksi. ”Jos pk-sektori pystyy laajasti hyödyntämään uusia innovaatioita ja tuotteita, kansainvälistyminen Suomessa voi lähteä vahvaan kasvuun.” Ulkopuolinen rahoitus parantaa laatua Luonnonvarojen tutkimuslaitosten yhdistyminen osuu samaan aikaan, kun valtio edellyttää tutkimuslaitosten rahoitusrakenteen muutosta. Perusrahoitusta leikataan ja entistä isompi osa rahoituksesta haetaan kilpailun kautta asiakkailta. Wallsin mukaan laitosten fuusio auttaa sopeutumaan tähän muutokseen. Perusrahoituksen väheneminen tarkoittaa kuitenkin toimipaikkojen sulkemista ja henkilöstön vähennyksiä. Luonnonvarakeskuksen päätoimipaikat halutaan kytkeä tiiviisti yliopistokampusten yhteyteen. ”Kyse on siitä, miten vahvistetaan toimintaa alueilla fiksulla tavalla. Haluamme hyvin vahvasti olla kehittämässä korkean osaamisen työpaikkoja alueilla, mutta se ei voi olla kiinni yksittäisistä seinistä tai pienistä toimipaikoista.” Osa budjettileikkauksista on tarkoitus kuroa umpeen yksityistä rahoitusta lisäämällä. Walls uskoo, että rahoituksesta kilpailulla on myönteinen vaikutus tutkimuksen laatuun. ”Ulkopuolista rahoitusta tulee, kun tutki-

mus on riittävän korkealaatuista ja yritysten kannalta kiinnostavaa.” Ympäristö ja talous eivät ole vastakkain Biotaloudessa ympäristö ja elinkeinoelämä eivät Wallsin mukaan ole ristiriidassa keskenään. ”Vastakkainasettelun aika on lopullisesti ohi. Biotaloudessa elinkeinotoiminnan on oltava kestävää ympäristöllisesti ja sosiaalisesti. Se on koko homman juju ja yritysten vientivaltti.” Elintarviketuotannossa Suomella on Wallsin mielestä valtava potentiaali. Maatalouden ohella alihyödynnettyjä ovat marjat, sienet, kala ja riista. ”Meillä on iso pinta-ala ja mahdollisuus tuottaa ja jalostaa Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen laadukkaita raaka-aineita. Entistä suurempi osa kuluttajista arvostaa lähellä tuotettua ruokaa.” Metsätalouden osalta moni uusi asia on jo pitkällä. ”Arvojakeet, kytkentä lääketeollisuuteen, hyvinvointipalveluihin ja uusiin materiaaleihin. Mutta myös perinteisellä metsäteollisuudella on edelleen paljon mahdollisuuksia.” Metsien suojelulle on Wallsin mielestä edelleen tarvetta Etelä-Suomen kasvavilla alueilla. Rauhallista luontoa pitäisi jättää myös ruuhka-Suomeen. ”Kysyntä hiljaisille alueille ja luontokokemuksille on suurta. Onko järkevää, että pääkaupunkiseutu siirtyy kesällä 400 kilometrin päähän päästäkseen arvokkaisiin luontokohteisiin.” NIKLAS HOLMBERG

”Jos pk-sektori pystyy laajasti hyödyntämään uusia innovaatioita ja tuotteita, kansainvälistyminen Suomessa voi lähteä vahvaan kasvuun.”

Luonnonvarakeskus Harjoittaa tieteellistä tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä tuottaa tietoa ja asiantuntijapalveluita yhteiskunnallisen päätöksenteon sekä viranomaistoiminnan tueksi. Tuottaa toimialaansa kuuluvia tilastoja ja ylläpitää toiminnassaan tarvittavia rekistereitä. Edistää kansainvälistä yhteistyötä ja harjoittaa tiedon ja teknologian siirtoa.

Luonnonvarakeskus

Säästöjä haetaan seinistä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT), Metsäntutkimuslaitoksen (Metla), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) sekä maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike) tilastotehtävien yhdistyminen toteutuu kovien säästöpaineiden alla. Säästöjä haetaan varsinkin infrastruktuurikustannuksista. ”Seinien ylläpito on hyvin kallista. Tärkeintä ei voi olla se, että on kymmeniä pieniä toimipaikkoja ympäri maata”, Luonnonvarakeskuksen pääjohtaja Mari Walls perustelee. Yksittäisiä toimipisteitä koskevat päätökset tehdään ensi vuoden aikana, mutta vasaran alla ovat MTT:n toimipaikat Laukaalla ja Vihdissä. Hyvinkään ja Karilan pisteistä on jo luovuttu. Metlassa liipasimella ovat Sallan, Kolarin, Punkaharjun, Kannuksen ja Parkanon toimipisteet. RKTL:ssa selvityksen alla ovat puolestaan Vaasan, Rymättylän, Kuusamon ja Paltamon asemat. Muonion ja Evon toimipaikat on jo lakkautettu. Budjetista lähtee neljännes Luonnonvarakeskukseen yhdistyvien lai-

tosten budjettia leikataan yhteensä noin 25 prosenttia vuoteen 2017 mennessä. Osa rahasta siirtyy Suomen Akatemiaan ja Valtioneuvoston kansliaan, joista sitä voivat hakea tutkimuslaitosten lisäksi esimerkiksi yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Ulkopuolisen rahoituksen osuutta on Wallsin mukaan tarkoitus kasvattaa nykyisestä noin 35 prosentista 45 prosenttiin. Neljä päätoimipaikkaa Luonnonvarakeskuksen päätoimipiste on Helsingin Viikissä, mutta toiminnan painopistettä pyritään suuntaamaan maakuntiin. Pääkaupunkiseudun lisäksi päätoimitoimipaikkoja ovat Jokioinen, Joensuu ja Oulu. Nykyisin tutkimuslaitoksilla on yhteensä 38 toimipaikkaa ja noin 1 700 työntekijää. Päätoimipaikkojen lisäksi luonnonvarakeskukseen on jäämässä noin kymmenen strategista toimipistettä eri puolille maata. Budjettileikkaukset tarkoittavat yhteensä 250 henkilön vähentämistä vuoteen 2018 mennessä. Siitä 150 pyritään hoitamaan luonnollisen poistuman kautta. NIKLAS HOLMBERG

Henkilöstö 2012, htv 28 275 699

Utsjoki

Kaamanen Inari

Rahoitus 2012, milj. e 2,3 Tike, tilastot 25 RKTL

Muonio

Kolari Salla

Metla

767

Rovaniemi

Kuusamo

MTT

Keminmaa

Taivalkoski

Oulu Siikajoki

Toimipaikat 2013

Paltamo Sotkamo

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, MTT Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, RKTL

Kannus Vaasa

Metsäntutkimuslaitos, Metla

Jyväskylä Parkano

Toimipaikan koko, henkilötyövuotta

Mikkeli

1–9 10–29

Lammi

30–49 50–100 Yli 100

Tervo Seinäjoki Laukaa

Ypäjä Turku Naantali Kaarina

Jokioinen Hyvinkää Loppi Vantaa Helsinki Vihti

Maaninkia Suonenjoki

Joensuu

Enonkoski Punkaharju

Metsänomistaja voi vähentää metsänkasvatuksen riskejä Metsänomistaja voi ennakoida metsänkasvatuksen riskejä tekemällä päätehakkuut ajallaan, hoitamalla nuoret metsät ja toteuttamalla hakkuut hyvin. Hänen kannattaa myös käyttää monipuolisesti eri metsänkasvatusmenetelmiä ja suosia eri puulajeja.

Erkki Oksanen/Metl a

Metsänkasvatus on pitkäjänteistä toimintaa. Puuston kehittyminen taimikosta varttuneeksi metsäksi kestää vuosikymmeniä. Puuston kasvu on Suomen oloissa suhteellisen hidasta ja muutoksia on vaikea havaita lyhyessä ajassa. Erilaiset tuhot voivat silti johtaa hyvinkin äkillisiin muutoksiin metsässä. Pahimmillaan yksi myrsky voi tuhota kerralla koko metsikön. Tällöin metsänomistaja alkaa miettiä, voisiko tuhoja estää ennakolta. Osaan luonnontuhoista metsänomistaja ei voi vaikuttaa, mutta osaan kuitenkin voi. Kun puustoa hoidetaan alusta alkaen, voidaan metsän käsittelyssä välttää suuria ja radikaaleja muutoksia. Tällöin vältetään myös voimakkaista muutoksista aiheutuvien tuhoriskien, esimerkiksi tuulituhojen, lisääntymistä. Kuusikoiden päätehakkuut ajoissa Suomen talouskäytössä olevista metsistä neljäsosalla ei ole tehty hakkuita viimeiseen 30 vuoteen. Erityisesti maan etelä- ja keskiosissa on runsaasti päätehakkuuikäisiä metsiä. Päätehakkuun lykkääminen uudistuskypsässä metsässä ei ole kannattavaa. Erityisesti uudistuskypsissä kuusikoissa tuhoriski kasvaa merkittävästi iän myötä. Kuusikoiden yleisimmät tuhonaiheuttajat ovat juurikääpä, tuuli ja kirjanpainaja. Ne kaikki liittyvät toisiinsa. Juurikääpä lahottaa puun arvokkainta tyvitukkiosaa. Vuosi vuodelta laho etenee puussa yhä korkeammalle. Samalla puuston arvo heikkenee. Tuuli kaataa herkästi juuristostaan lahonneita puita. Tuulen kaatamiin puihin iskeytyy kirjanpainaja eli kaarnakuoriainen, joka leviää sitten myös eläviin pystypuihin. Nuoret metsät kannattaa hoitaa Taimikoiden ja nuorten metsien hoitaminen on metsänomistajalle kustannus, mutta samalla kannattava sijoitus tulevaisuuteen. Suomessa on kuitenkin lähes 1,6 miljoonaa hehtaaria taimikoita ja nuoria metsiä, joissa taimikonhoito tai ensiharvennus on myöhässä. Ylitiheys nuorissa metsissä hidastaa puuston järeytymistä ainespuun mittoihin sekä heikentää puuston elinvoimaisuutta ja altistaa tuhoille. Kun puuston järeytyminen hidastuu, seuraavat hakkuut viivästyvät ja koko kiertoaika pitenee. Sen seurauksena metsän-

Juurikäävän lahottamat puut ovat alttiita myös tuulituhoille.

kasvatuksen taloudellinen kannattavuus heikentyy. Hakkuiden toteutus ratkaisee Hakkuiden toteutustapa vaikuttaa paljon puuston kasvuedellytyksiin. Päätehakkuissa hakkuualue kannattaa rajata maastoon niin, että viereisten kuvioiden tuulituhoriski ei lisäänny. Harvennushakkuissa tärkeää on oikea ajoitus ja sopiva voimakkuus. Liian voimakas harvennus on puustolle iso shokki, joka voi lisätä esimerkiksi lumi- tai tuulituhojen riskiä. Harvassa metsikössä ei ole myöskään enää pelivaraa menettää puita tuhojen seurauksena ilman tuotostappioita. Kuitenkin hoidetussakin metsässä lähes aina osa puista kohtaa tuhon pitkän kasvatusajan kuluessa. Kuusikoissa hakkuut tulisi tehdä talviaikaan maan ollessa jäässä, jotta kuusen juuristoja ei vaurioiteta. Vauriot mahdollistavat juurikäävän leviämisen eläviin puihin. Samalla lisääntyy riski puiden lahoamiseen. Juurikäävän takia kuusikoita kannattaa harventaa enintään kaksi kertaa. Kuusikoiden harvennuksissa on tärkeää huolehtia juurikäävän torjunnasta kantokäsittelyllä alueilla, joilla juurikääpää esiintyy. Jari Hynynen ja Saija Huuskonen, Metla Erkki Oksanen/Metl a

MOTTI-ohjelmistolla voidaan tarkastella metsikön vaihtoehtoisia kasvatusketjuja, hakkuukertymiä ja taloudellista kannattavuutta.

Lisätietoja: jari.hynynen@metla.fi Puh. 029 532 2350

€/ha

m 3 /ha 700

1600

600

1400 1200

500

1000

400

800

300

600

200

400

100 0

Kuolleisuus Pienpuu Kuitu Tukki Paljaan maan arvo, €/ha

200 60 vuotta

70 vuotta

80 vuotta

Kiertoajan pidentäminen lisää metsikön kokonaistuotosta tuoreen kankaan kuusikossa, sillä puuston kasvukyky säilyy korkeana alle 100-vuotiaassa metsikössä. Sen sijaan kiertoajan pidentäminen alentaa selkeästi kannattavuutta. Tässä laskelmassa kannattavuuden mittarina käytettiin paljaan maan arvoa ja 4 %:n korkokantaa

MOTTI vertailee metsänkasvatuksen vaihtoehtoja MOTTI-ohjelmisto kertoo, miten erilaiset metsänkäsittelytoimenpiteet vaikuttavat puuston kehitykseen, hakkuukertymiin ja taloudelliseen kannattavuuteen. MOTTI on Metlan tutkijoiden kehittämä ohjelmisto. Se on tarkoitettu päätöksenteon ja neuvonnan tueksi niin ammattilaisille kuin metsänomistajille. MOTTI-ohjelmistolla voidaan vertailla esimerkiksi metsien hoidon ja hoitamattomuuden, puulajivalinnan ja erilaisten kasvatusketjujen puuntuotannollisia ja taloudellisia vaikutuksia. Sillä voidaan myös tarkastella yksittäisten metsänhoitotoimenpiteiden, esimerkiksi taimikonhoidon, harvennushakkuun tai lannoituksen, vaikutusta puuston kehitykseen ja toimenpiteen kannattavuuteen. Laskennan lähtötietona voidaan antaa esimerkiksi metsäsuunnitelman kuviotiedot. Tämän jälkeen voidaan laskea vaihtoehtoisia kasvatusennusteita metsikölle. Myös metsänhoidon kustannukset ja puutavara-

lajien hinnat käyttäjä voi määrittää itse tai käyttää keskimääräisiä oletushintoja. Ennusteet metsän kasvulle MOTTI tuottaa puuston kehitysennusteet kasvu- ja tuotosmallien avulla. Ne pohjautuvat laajoihin ja toistuviin maastomittauksiin. Kasvumallit soveltuvat koko Suomen alueelle. Uudet kehittyneet metsän uudistamisen menetelmät johtavat entistä nopeampaan puuston kehitykseen. Toisaalta uudet metsänkäsittelymenetelmät, kuten eri-ikäisen metsän kasvatus, asettavat haasteita myös tutkijoille kasvumallien laadintaan. Aineistoa ja pitkää seuranatajaksoa uusista menetelmistä ei vielä ole. Aktiivinen vuorovaikutus käyttäjien ja ohjelmiston kehittäjien välillä luo kuitenkin hyvät edellytykset kehittää entistä paremmin käytäntöä palveleva ohjelmisto. Lisätietoja: www.metla.fi/metinfo/motti/ index.htm

Männyn sydänpuu on luonnon kestopuuta Männyn sydänpuu on ympäristöystävällistä luomukestopuuta, eikä siitä koskaan muodostu ongelmajätettä. Puutavaran käyttäjä voi ehkä tulevaisuudessa ostaa kestävyyslajiteltua sydänpuutavaraa vaikkapa terassin tai laiturin raaka-aineeksi. Martti Venäl äinen/Metl a

Männyn ikääntyessä sen rungon sisimmät osat kuolevat ja muuttuvat sydänpuuksi vuosilusto kerrallaan. Solujen kuoleman yhteydessä niihin kertyy uuteaineita, kuten pihkaa ja stilbeenejä. Stilbeenit estävät puuta lahoamasta. Mänty-yksilöiden välillä on eroja stilbeenien määrässä. Mitä enemmän stilbeenejä on, sitä pitempään puutavara jaksaa taistella lahottajasieniä vastaan. Puun ulkoinen olemus ei anna minkäänlaista viitettä siitä, onko sen sydänpuu lahonkestävää vai ei. Metsäntutkimuslaitoksessa Punkaharjulla kehitetään nopeita menetelmiä lahonkestävyyden ennustamiseksi. Tavoitteena on tunnistaa lahonkestävä puutavara mittaamalla puun pinnasta heijastuvan valon ominaisuuksia. Paljon stilbeenejä sisältävä puutavara heijastaa valoa eri tavoin kuin niitä vähän sisältävä puu. LAHONKESTÄVYYS VAIKEA MITATTAVA Lahonkestävän sydänpuun tunnistamiseksi on tehtävä mittauksia. Lahonkestävyyttä voidaan mitata lahotuskokein, jotka antavat parhaassakin tilanteessa tuloksia vasta kuukausien päästä. Myös stilbeenien pitoisuutta voidaan mitata. Pitoisuus määritetään männyn sydänpuusta kemiallisella menetelmällä. Sekin on hyvin hidasta, eikä menetelmää voida soveltaa vaikkapa sahatavaran lajitteluun. Metsänjalostuksen tavoitteena on tarjota

honkestävää sydänpuuta. Tulevaisuudessa nopeaa ja ainetta rikkomatonta sydänpuun lajittelumenetelmää olisi mahdollista käyttää jalostusaineiston valinnassa ja puutavaran lajittelussa. Anni Harju ja Martti Venäläinen, Metla Lisätietoja: anni.harju@metla.fi Puh. 040 801 5116

Stilbeenit estävät lahoamista ja solujen hapettumista Kesälahden kellotapulin paanut tehtiin aikoinaan männyn sydänpuusta. Kestävän materiaalin ja toistuvan tervauksen ansiosta käyttöikää kertyi 170 vuotta. Uusi katto tehtiin hyviksi havaituin konstein, minkä johdosta korjaushanke sai Europa Nostra -kulttuuriperintöpalkinnon 2009.

metsänuudistajalle viljelymateriaalia, josta kasvaa tervettä, hyvälaatuista ja kestävää puuta. Männyn sydänpuun stilbeenipitoisuus on voimakkaasti periytyvä ominaisuus.

Sen ansiosta metsänjalostuksen avulla on tulevaisuudessa mahdollista tuottaa luomukestopuun taimia, jotka aikuiseksi puuksi vartuttuaan tuottavat korkealaatuista ja la-

Stilbeenit ovat fenolisia uuteaineita, jotka estävät sienten ja bakteerien kasvua. Ne toimivat myös antioksidantteina. Luonnosta löytyviä stilbeenejä ovat muun muassa kuusen kuoren stilbeeniglukosidit, männyn sydänpuun pinosylviini ja viinirypäleiden resveratroli.

Kuusen kuoressa on tehomolekyylejä

Kuusen kuoren stilbeenit ovat lupaavia kemiallisia yhdisteitä. Niistä voitaisiin kehittää uusia biotalouden tuotteita esimerkiksi lääke-, elintarvike-, kosmetiikka tai materiaaliteollisuuden tarpeisiin. Kuusen kuoressa on paljon kemiallisia yhdisteitä, joilla puu suojaa itseään taudeilta ja tuholaisilta. Stilbeenit ovat eräs tällainen yhdisteryhmä, jolla on monia lupaavia ominaisuuksia. Stilbeenirikkaat tyvitukit Stilbeenien määrä vaihtelee sekä puiden että kuoren iän mukaan. Eniten stilbeenejä löytyy tyvitukkien ja juurenniskan kuoresta. Koska stilbeenejä muodostuu sisäkuoren eli nilan eläviin tylppysoluihin koko puun eliniän ajan, suurimmat määrät löytyvät kuoren keskiosista. Puuta suojaava kuori Puun kuori suojaa puuta ulkoisilta stressitekijöiltä. Näitä ovat esimerkiksi auringonvalo sekä erilaiset taudit ja tuholaiset. Kuori tarjoaa mekaanisen suojamuurin, mutta myös

Tuul a Jyske/Metl a

erilaiset kemialliset yhdisteet suojaavat puuta. Kuori on nykyään metsäteollisuuden jätettä, joka lähinnä poltetaan. Jotta stilbeenejä voitaisiin hyödyntää tulevaisuuden biotuotteissa, on stilbeenien roolia puun suojauksessa tutkittava lisää. Eristämismenetelmää kehitetään Stilbeenien eristämiseen kehitetään Metlassa menetelmiä. Puhtaita stilbeeni-molekyylejä voidaan nykymenetelmillä eristää jo laboratoriomittakaavassa. Lisäksi pureudutaan stilbeenien määrän ja laadun vaihteluun kuoressa sekä vaihtelua selittäviin tekijöihin. Harri Latva-Mäenpää ja Tuula Jyske, Metla Lisätietoja: harri.larva-maenpaa@metla.fi Puh. 029 532 5581 Tytti Sarjal a/Metl a

Eristetyt stilbeeni-yhdisteet liuotettuna metanoliin UV-valon alla.

Kuusen kuori voisi tulevaisuudessa olla biotuotteiden raaka-aine.

Terveyttä puiden endofyyttisienistä Metsäluonnosta löytyy uusia bioaktiivisia yhdisteitä, joilla voidaan edistää ihmisten terveyttä. Männyn juuren sienissä piileskelee yhdisteitä, joilla voidaan ehkä auttaa silmän ikärappeumaa, nivelrikkoa tai Parkinsonin tautia sairastavia. Tytti Sarjal a/Metl a

Mäntyjen juurissa elää monipuolinen yhteisö erilaisia sieniä, joista voi olla hyötyä myös ihmiselle. Metsäntutkimuslaitoksen vetämässä hankkeessa männyn juurista eristettyjen endofyyttisienten bioaktiivisia ominaisuuksia on tutkittu yhteistyössä Tampereen yliopiston lääketieteen yksikön, Tampereen teknillisen yliopiston ja Helsingin yliopiston kanssa. Männyn taimet kaivettiin ojitetulta turvemaalta ja niiden juurista eristettiin suuri joukko sieniä puhdasviljelmiin. Sienikannat tunnistettiin DNA:n avulla ja niiden bioaktiivisia vaikutuksia testattiin. Männyn endofyyttisienistä apua sairauksiin? Silmätautiopin tutkimusryhmä Tampereella havaitsi eräällä tutkituista sienistä voimakkaan oksidatiivista stressiä ehkäisevän vaikutuksen. Se kohdistui silmän ikärappeuman tautimallissa verkkokalvon epiteelisoluihin. Löydös oli lupaava ja tutkimusta on jatkettu vaikuttavan yhdisteen metsästämiseksi. Mielenkiintoisia tuloksia endofyyttisienillä on saatu Tampereella myös nivelrikon tautimalliin liittyvissä tutkimuksissa. Tampereen teknillisessä yliopistossa modifioituja mikrobeja käytetään biosensoreina testaamaan muun muassa antioksidatiivisia vaikutuksia. Useista sienistä löytyi bioaktiivisia vaikutuksia. Näistä lupaavimpia tutkittiin edelleen Espanjassa Fundación Medinan tutkimuskeskuksessa Parkinsonin tautimallissa. Endofyyttisienissä riittää tutkittavaa Jännittävintä olisi, jos löytyisi yhdisteitä, joiden vaikutusmekanismi jossakin tautimallissa poikkeaisi kaikista jo tunnetuista lääkeyhdisteistä. Endofyytit tarjoavat tähän mahdollisuuden. Esimerkiksi saksalainen tutkimusryhmä löysi 50 täysin uutta biologisesti aktiivista yhdistettä tutkimalla pelkästään kahdeksan endofyyttilajia.

Tytti Sarjal a/Metl a

Männyn juurenkärjestä kasvavaa endofyyttisienen rihmastoa voidaan viljellä ravintoalustalla puhdasviljelmässä.

Männyn sienijuuria eli sienisymbioosissa eläviä juurenkärkiä.

Suomalainen metsäluonto tarjoaa ehtymättömästi mahdollisuuksia hyödynnettäväksi. Yhteistyökumppaneita tarvitaan, jotta mielenkiintoisten yhdisteiden kemiallisesta

luonteesta ja vaikutusmekanismeista soluissa päästään varmuuteen. Tytti Sarjala, Metla

Lisätietoja: tytti.sarjala@metla.fi Puh. 050 391 4064

Lääkkeitä luonnon endofyyteistä Yli puolet lääkkeistä on alun perin luonnosta peräisin. Vuosina 1981−2006 uusista lääkeaineista 42 prosenttia oli luonnonmolekyylejä, niistä johdettuja tai biologisia peptidejä ja proteiineja. Muun muassa mikrobien vastustuskyvyn lisääntyminen käytetyille antibiooteille luo jatkuvan tarpeen kehittää uusia lääkeyhdisteitä. Lääkekehitys on hidasta ja voi kestää lupaavan bioaktiivisen yhdisteen löytymisen ja vaikutusmekanismin selvittämisen jälkeen vielä 10−15 vuotta.

Luonnon oma lääkevarasto Monet käytössä olevat lääkeaineet on löydetty sienistä. Sellaisia ovat esimerkiksi useat antibiootit, kuten penisilliini ja kefalosporiinit, kolesterolilääke ovastatiini, elinsiirtojen hylkimisreaktioita estävä syklosporiini sekä sieni-infektioita torjuvat ekinokandiinit. Endofyyttisienet tarjoavat uusia bioaktiivisia yhdisteitä, joilla voi olla antibioottisia, syöpäsolujen kasvua ehkäiseviä, immuuni-

puolustukseen vaikuttavia ja antioksidatiivisia ominaisuuksia. Lähes kaikki kasvit sisältävät endofyyttisiä bakteereja tai sieniä, mutta vain pieni osa niistä toistaiseksi tunnetaan. Ne saattavat piileskellä isäntäkasvin solukossa ilman näkyviä vaikutuksia. Jotkut sienilajit puolestaan suojaavat taudinaiheuttajilta tai parantavat kykyä selviytyä stressistä, kuten vaikkapa kuivuudesta.

Puukaasu saattaa korvata polttoöljyn viljan kuivauksessa Tulevaisuuden kuivurit voivat toimia puukaasulla. Kehitettävää vielä on, mutta lupaavaa on puukaasun taloudellisuus ja ympäristöystävällisyys. Saija Rasi/MTT

MTT:ssa vertailtiin puukaasulaitteistolla varustettua kuivuria ja perinteistä öljykäyttöistä kuivuria. Puukaasulaitteisto toimi palahakkeella. Laitteella tuotettiin kaasua, jota poltettiin kuivuriuunissa. Normaalisti tähän käytetään polttoöljyä. Polttoöljyllä lämpöteho ja kuivaukseen käytetyn ilman lämpötila pysyivät vakaana. Puukaasulla lämpötehoa ei saatu pysymään vakaana koko kuivausjaksoa. Kuivausilman lämpötila jäi noin 15 astetta alemmaksi kuin polttoöljyä käytettäessä, mikä pidentää kuivausaikaa. Syynä saattoi olla se, että kaasulaitteistolla saavutettiin noin 50 kilowattia pienempi teho kuin käytettäessä kevyttä polttoöljyä. Tehoa voidaan kuitenkin nostaa muun muassa käyttämällä suurempia puhaltimia kaasuttimessa. Itse polttotekniikka toimi hyvin. Kehitysasteella oleva puukaasutuslaitteisto vaatii luonnollisesti lisää kehitystyötä, mutta tulokset antavat silti viitteitä tekniikan kehityskelpoisuudesta. Hiukkaspäästöt pieniä Puukaasun poltolla hiukkaspäästöt jäävät pieniksi verrattuna perinteiseen puun arinapolttoon. Päästöt olivat alle 10 mil-

Saija Rasi, Kimmo Rasa, Lauri Tuunanen, MTT Lisätietoja: saija.rasi@mtt.fi Puh. 029 531 7655

Konttiin rakennettu puukaasulaitteisto on tarvittaessa helppo siirtää kohteesta toiseen. Prototyypin mittauksia varten toimitti Fiskarsin Voima Oy.

ligrammaa kuutiometrissä. Lisäksi häkäpäästö oli lähes nolla. Savukaasujen happipitoisuus oli hyvin pieni, mikä tarkoittaa korkeaa palamislämpötilaa ja siten hyvää palamishyötysuhdetta. Yleensä puun arinapoltossa typen oksidit jäävät alle sadan ppm:n (parts per million). Puukaasulla ne kuitenkin nousivat tietyillä säädöillä yli 150 ppm:n, mikä johtui luultavasti kaasuttimen hiilikerroksen korkeasta lämpötilasta. Toisaalta korkea lämpötila varmistaa puukaasun pienen tervapitoisuuden.

Taloudellisuus ja liikuteltavuus Puukaasulla voidaan saada huomattavia säästöjä öljyyn verrattuna, erityisesti jos energia saadaan omasta metsästä. Etuja tuo myös laitteiston liikuteltavuus. Samaa laitteistoa voidaan käyttää puintikauden ulkopuolella muuhun energian tuotantoon. Kaasuttimelta edellytetään varmatoimisuutta ja pitkälle vietyä automatisointia, mikä onkin kehitystyön seuraava askel.

Puusta lämmityskaasua Puusta tai turpeesta voidaan tuottaa kaasua, jota voidaan polttaa öljykattiloissa. Puupolttoaine poltetaan ensin hiilidioksidiksi ja vedeksi. Tämän jälkeen kaasut pelkistetään hehkuvassa hiilipatjassa hiilimonoksidiksi ja vedyksi poltosta saadun lämmön avulla. Kaasuttimen rakenteesta riippuen saadaan puun sisältämästä energiasta 70–80 prosenttia siirrettyä kaasumaiseen muotoon.

15 Tapani Kivinen /MTT

Uudet hankkeet Koululaiset metsästävät kadonneita geenejä Koululaiset pääsevät pian metsästämään kadonneiden raparpereiden geenejä. Tavoitteena on saada lapset tutkimaan lähiympäristön maatiaiskasveja. Ensi keväänä koululaiset haastetaan keräämään tietoa kotipuutarhojen vanhoista, elinvoimaisista raparpereista. Suomalaiset raparperit poikkeavat perimältään muista pohjoismaisista raparpereista. Niinpä suomalaisten raparperien monimuotoisuus kartoitetaan. Avuksi tarvitaan eri-ikäisiä koululaisia eri puolilta Suomea. Samalla oppilaat saavat tietoa arvokkaasta kasvikannasta, ja puutarhan vanha kasvi saa uuden merkityksen.

Tämäkin työmaa kannattaisi siivota, jotta vältytään turhilta tapaturmilta.

Rakenna turvallisesti maatilallakin

Maatilarakentamisessa tapahtuu edelleen vuosittain paljon tapaturmia. Niitä voidaan estää käytännön toimenpiteillä ja hyvällä suunnittelulla. Turvallisella työmaalla on tavoitteena nolla tapaturmaa ja toimintatapana turvallisuus aina ensin. Maarit Hellstedt /MTT

Yleisimpiä tapaturman aiheuttajia maatiloilla ovat rakennustelineet ja irtotikkaat. Tyypillisin tapaturma on putoaminen. Korkealla työskentelyyn on olemassa turvallisia työtapoja. Niitä ei kaikilla maatilarakennuksilla kuitenkaan käytetä. TYÖTURVALLISUUS MUKAAN Työturvallisuutta voidaan edistää hyvällä suunnittelulla. Kun rakennustyömaa sijaitsee maatilan pihapiirissä, on erittäin tärkeää laatia hyvä työmaasuunnitelma. Maatila toimii normaalisti myös rakentamisen aikana, joten työmaa-aluetta ei voida aidata täysin erilliseksi alueeksi. Tällöin on tärkeä suunnitella tarkoin rakennusmateriaalien ja muiden tarvikkeiden säilytyspaikat ja niiden siirtoreitit. Näin ne eivät risteä maatilan muun liikenteen kanssa. Myös jätteiden keräyspiste on hyvä saada normaalien kulkureittien ulkopuolelle. Käytännön toimet työmaalla Rakennustyömaan työtapaturmia voidaan estää myös käytännön toimenpiteillä itse

Rakennustyöläisen muistilista – Aloita työt vasta perehdytyksen jälkeen – Pidä työmaa siistinä – Lajittele jätteet – Ilmoita vaaratilanteista – Ilmoita vaarallisesta koneesta tai laitteesta – Noudata annettuja turvallisuusohjeita – Älä ota turvallisuusriskejä – Ota huomioon kaikkien työmaalla olevien turvallisuus

Maatiaiskasveja eli jalostamattomia alkuperäiskasveja löytyy kaikkialta. Niitä voitaisiin käyttää hyväksi myös koulujen opetuksessa. Tämä edellyttää, että opettajat tuntevat viljelykasvien monimuotoisuuden sekä pihojen ja puutarhojen paikalliset mahdollisuudet. Monimuotoisuutta voidaan opettaa havainnollisesti ja luonnontieteen tutkimisen keinoin. Apuna voidaan käyttää esimerkiksi oppilaiden kotipuutarhoistaan tuomia omenia. Kullakin lajikkeella on oma makunsa, ulkomuotonsa ja käyttönsä. Viljelykasvien monimuotoisuus on tärkeä osa maamme kulttuuriperintöä ja ruokaturvaa. Maatiaisia viljelemällä tuotetaan tulevaisuudessa aitoja suomalaisia makuja kotikeittiöihin ja matkailukohteisiin.

Tikapuilla työskentely on maatilojen rakennustyömaiden arkipäivää.

työmaalla. Turvajalkineet ja -kypärä ovat rakennuksella työskentelevän vakiovarusteet. Lisäksi käytetään kuulo- ja silmäsuojaimia silloin, kun työn laatu sitä edellyttää. Työturvallisuusasiat on syytä pitää esillä myös jokaisessa työmaakokouksessa. Niissä käydään läpi meneillään olevan työvaiheen vaaranpaikat ja niihin varautuminen. Kotieläinrakennusten lattioissa on usein erikorkuisia tasoja. Syvät kuilut ja aukot on vähintään suojattava jalkalistallisilla kaiteilla. Ne olisi myös hyvä varustaa selvästi merkityillä kansilla. Lattioissa tasoerot ovat monesti niin pieniä, että ne eivät vaadi suoja-aitoja. Silti horjahtaminen tai kompastuminen on mahdollista. Tällöin on tärkeää pitää lattiat siisteinä, jotta tasoerot näkyvät hyvin. Telineet ja koneet työn mukaan Korkealla työskentelyyn tarvitaan aina joko työmaalla rakennetut tai vuokratut kunnolliset työtasot, joissa on putoamisen estävä suojaus. On tärkeää varmistaa, että alustan kantavuus on riittävä ja telineet on koottu oikein. Telineiden kunto on tarkastettava

säännöllisesti. Jos katolla työskentelyä varten ei rakenneta suojakaiteita, tulee työntekijöiden käyttää valjaita, jotka estävät putoamisen. Myös työvälineet on hyvä kiinnittää liinalla niin, että ne eivät pääse putoamaan. Maatilalla on koneita ja laitteita, jotka soveltuvat käytettäväksi myös rakentamisessa tavaroiden siirtoihin ja nostoihin. On kuitenkin muistettava, että nämä laitteet eivät ole henkilönostimia, eikä niitä siihen saa käyttää. Myös elementtien siirtoon ja asennukseen kannattaa käyttää juuri siihen tarkoitettuja, tarkastettuja koneita. Yhteistyössä on voimaa Rakennuttajana toimiva viljelijä yhteistyössä suunnittelijan ja päätoteuttajan kanssa pystyy parhaiten vaikuttamaan rakennusprojektin työturvallisuuteen. Maarit Hellstedt, Tiina Mattila, Tapani Kivinen ja Kim Kaustell, MTT Lisätietoja: maarit.hellstedt@mtt.fi Puh. 029 531 7203

Peda.net-kouluverkkoon on avattu Geenivaraoppi-sivusto. MTT:n asiantuntijat ovat koonneet sivustolle tietopaketteja. Niitä on esimerkiksi raparperista, perunoista, omenoista ja ryvässipulista. Opettajat kehittävät eri-ikäisille oppijoille ja eri oppiaineisiin sopivia oppimateriaaleja. Materiaalit ovat käyttäjilleen maksuttomia. Opettajat voivat muokata aineistoa omalle paikkakunnalle ja koulun toimintaan sopivaksi. Lisätietoja: https://peda.net/hankkeet/geenivaraoppi Merja Hartikainen, MTT

Lisätietoja: merja.hartikainen@mtt.fi Puh. 029 531 7185

Tarpeeksi runsas puusto tekee ojien perkauksen turhaksi Kunnostusojitus on turvemailla tärkeää. Se voi kuitenkin olla turhaa, jos puita on riittävästi haihduttamaan ylimääräisen veden. Sakari Sarkkol a/Metl a

Kunnostusojitus voi olla oikein ajoitettuna, toteutettuna ja kohdennettuna hyvinkin kannattava investointi. Edellytyksenä on, että aikaansaatu hakkuutulojen lisäys kattaa ojien kaivun kustannukset. Kunnostusojituksella on kuitenkin myös haitallisia vesistövaikutuksia. Vesiensuojelumenetelmät ovat paljon kehittyneet. Silti kunnostusojituksen on arvioitu aiheuttavan yli 90 prosenttia metsätalouden kiintoainekuormituksesta ja 40 prosenttia fosforikuormituksesta. Siksi on tärkeää, että kunnostusojituksen tarve ja toteutus suunnitellaan huolellisesti. Yleensä on keskitytty ojien kuntoon, mutta myös puustoon on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Puusto haihduttaa vettä ja kuivattaa maata suollakin, mutta siitä on ollut hyvin vähän käsitystä. Puustosta voi haihtua sademäärää enemmän vettä Suopuustojen vedenkäyttöä ja kuivatusvaikutusta on selvitetty eri puolella maata sijaitsevissa maastokokeissa kasvatusmetsissä. Selvitystä on tehty Metsäntutkimuslaitoksen, Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteistyönä. Seuranta on kestänyt pisimmillään 20 vuotta. Eniten puut haihduttivat etelä- ja länsisuomalaisissa metsiköissä, joiden tilavuus oli yli 100 kuutiometriä hehtaarilla. Niissä haihdunta saattoi jopa ylittää kasvukauden sademäärän. Vedenpinnan tulisi loppukesällä olla vähintään 30–40 senttimetrin etäisyydellä maanpinnasta, jotta puuston häiriötön kasvu jatkuisi. Juuri loppukesän vedenpinnan korkeus vaikuttaa eniten puuston elinvoimaisuuteen. Runsaspuustoisissa metsiköissä vedenpinta oli tätä syvemmällä kaikkina seurannan kasvukausina sateen määrästä riippumatta.

Jos puuston vedenkäyttö jätetään huomiotta, voidaan kunnostustarve helposti yliarvioida. Metsänomistajan edun ja vesiensuojelun kannalta on tärkeää jättää sellainen alue kunnostamatta, jossa puustoa on tarpeeksi. Kunnostamatta jättäminen ei saa kuitenkaan haitata muiden alueiden kuivatusta, koska todellista kunnostustarvetta voi esiintyä viereisellä kuviolla. Työssä korostuvatkin ammattitaitoinen ja huolellinen suunnittelu. Tällä on merkitystä varsinkin, kun suunnittelun vapautta ollaan muun muassa uuden Kestävän metsätalouden rahoituslain eli KEMERAn myötä lisäämässä. Sakari Sarkkola, Helsingin yliopisto ja Hannu Hökkä, Metla Lisätietoja: sakari.sarkkola@helsinki.fi Puh. 050 801

Tämä eteläsuomalainen kunnostusojitus on ollut tarpeeton. Puustoa oli yli 125 kuutiometriä hehtaarilla, mikä olisi riittänyt ylläpitämään haihdunnallaan ojitusalueen kuivatusta.

Sen sijaan Pohjois-Suomessa haihdunta jäi ajoittain noin puoleen sadannasta. Puuston kasvun kannalta vedenpinnan kriittinen taso ylittyi etenkin alku- ja loppukesällä. Mikä on riittävä puuston määrä? Monet tekijät, kuten sademäärä, turpeen maatuneisuus ja puuston latvuston kunto vaikuttavat suuresti siihen, miten paljon tietyn kokoinen puusto voi alentaa vedenpintaa maassa. Keskimäärin puuston tilavuuden lisäys 10 kuutiometriä hehtaarilla alentanee vedenpintaa noin yhden senttimetrin. Ilmasto-olot ja turpeen ominaisuudet

vaihtelevat. Turvalliseksi puuston määräksi on arvioitu Oulu–Kajaani -linjan eteläpuolella noin 125 kuutiometriä hehtaarilla ja Pohjois-Suomessa 150 kuutiometriä hehtaarilla. Tätä järeämmissä metsiköissä kunnostusojitusta ei tarvitse tehdä. Kuivatustekniset syyt voivat kuitenkin edellyttää vähä- tai runsaspuustoisten kuvioiden ojittamista. Suunnittelun vastuut ja vaatimukset tiukkenevat Muutaman vuosikymmenen ajan ojituksen jälkeen kuivatus on pääosin ojaverkoston varassa. Suometsien vartuttua ojilla on enää vähän vaikutusta kuivatustilaan.

Kunnostusojitus – Vanhojen ojien perkausta tai täydennysojitusta jo aiemmin ojitetulla kuviolla – Työmäärät vuosittain 50 000−70 000 ha – Tehdään 20–30 vuoden välein eli 1–2 kertaa kiertoajassa – Alentaa pohjavedenpinnan tasoa keskimäärin 5–10 cm – Maksaa noin 250 €/ha (noin 1 €/ojametri) – Suunnitteluun ja toteutukseen voi saada KEMERA-tukea

Metsäpalon riskiä voidaan arvioida Ruotsissa paloi viime kesänä yhdessä metsäpalossa noin 15 000 hehtaaria metsää. Voiko sama tapahtua meillä?

Ilkka Vanha-Majamaa/Metl a

Metsien paloriskiluokituksen avulla voidaan tehostaa metsäpalojen torjuntaa. Luokitus auttaa metsänomistajaa arvioimaan oman metsänsä paloriskiä. Metsänhoito vähentää latvapaloja Metsien käsittely vaikuttaa metsäpaloriskiin ja palojen käyttäytymiseen. Pohjois-Amerikassa suositellaan erilaisia metsänhoidollisia keinoja metsäpaloriskin vähentämiseksi. Niitä ovat muun muassa maanpinnalla olevien paloaineksien vähentäminen, latvuskorkeuden kasvattaminen ja selkeä ero eri latvuskerrosten välillä. Lisäksi suositellaan latvuksen sulkeutumisen estämistä, eli harvennushakkuita. Suomessa metsänhoito on saanut aikaan samat muutokset jo 1950-luvulta lähtien. Latvusmassan korjuu vähentää entisestään metsien paloriskiä. Metsämme ovat valtaosin tasarakenteisia ja niitä harvennetaan säännöllisesti. Myös kuviot ovat pienentyneet. Toisaalta tiheän metsäautotieverkoston avulla metsäpalot saavutetaan nopeasti. Niinpä Suomessa metsäpalojen vuosittainen pinta-ala on pieni. Varsinkin latvapalojen

kohtalainen, suuri ja erittäin suuri. Luokituksen avulla voidaan ennakoida metsäpalojen käyttäytymistä erityyppisissä metsissä. Riskiluokitus voidaan yhdistää kuviotietoihin. Tällöin voidaan laatia esimerkiksi riskiluokituskarttoja metsäpalon torjunnan avuksi. Metsäpalojen käyttäytymisen tunteminen voi tulevaisuudessa mahdollistaa myös vähäriskisten palojen leviämisen sallimisen esimerkiksi suojelualueilla, joissa metsien erirakenteisuuden ja laajojen yhtenäisten peitteisten metsäalueiden vuoksi paloriski kasvaa Lisätietoja: http://www.metla.fi/julkaisut/muut/Suomen_metsien_paloainekset-suojattu.pdf Metsäpaloalue Hyvinkää, Kytäjä vuonna 2003.

riski on pieni. Laajat suurpalot ovat olleet meillä harvinaisia. Metsäpalojen torjunnassa kuviotiedot apuna Metsien paloriskiluokitus kuvaa 15 paloai-

nestyyppiä syttymis- ja latvapaloriskin mukaan. Paloainestyypit muodostetaan kasvupaikkatyypin, puulajin ja kehitysluokan avulla. Metsien syttymis- ja latvapaloherkkyyttä arvioidaan neliportaisella asteikolla: pieni,

Ilkka Vanha-Majamaa, Metla, Henrik Lindberg, HAMK, Timo Heikkilä Lisätietoja: ilkka.vanha-majamaa@metla.fi Puh. 050 391 2532

Puubiomassasta etsitään uusia kemiallisia yhdisteitä teollisuudelle Pohjoisen havumetsävyöhykkeen puissa ja puuteollisuuden sivutuotteissa on runsaasti kiinnostavia kemiallisia yhdisteitä. Erityisesti uuteaineista voidaan saada arvokkaita tuotteita kemian teollisuudelle. Tämä parantaa myös puuraaka-aineen arvoa. Suomen eri osissa kasvavan puuraaka-aineen kemiallisia ominaisuuksia tutkitaan NORPYRO-hankkeessa. Lisäksi selvitetään niiden hyödyntämistä kuivatislaus- eli pyrolyysiprosessien ja kuumavesiuuton avulla. Erityisesti kiinnostavat raaka-aineen pohjoisuuden edut. Hanke on Metlan ja Itä-Suomen yliopiston yhteinen. Sahat ja puunhankkijat voivat lisätä tulojaan raaka-ainetoimituksilla tällaisiin uusiin arvoketjuihin. Tuotteita voivat olla polttonesteiden lisäksi erikoiskemikaalit sekä tehoaineet. Niillä parannetaan teknokemian sekä elintarvike- ja kosmetiikkatuotteiden laatua. Hankkeen yritykset ovat päässeet testaamaan puuperäisten yhdisteiden käyttökelpoisuutta omissa tuotteissaan. Kattavat aineistot kautta Suomen Tutkittavana oli talvella 2014 päätehakkuiden ja ensiharvennusten mäntyä sekä raudus- ja hieskoivua neljältä alueelta Pohjois-Lapista Etelä-Suomeen. Näin voitiin tarkastella alueiden kasvuolojen vaikutuksia. Koerunkojen tyvi-, keski- ja latvapölkkyjä käsiteltiin erikseen. Ne kuorittiin, haketettiin ja kuori otettiin talteen. Näytteet kerättiin myös oksista ja vihermassasta. Sahahaketta ja purua kerättiin mäntysahoilta pohjoisesta etelään siten, että tiedettiin sahattujen tukkien alkuperä. Puunosa, leveyspiiri ja metsikkö vaikuttavat uuteaineisiin Uuteaineita on usein alle 10 prosenttia puubiomassasta, mutta suurempiakin pitoisuuksia tavataan erityisesti oksista ja kuoresta. Erot uuteaineiden pitoisuuksissa alueiden ja puunosien välillä olivat melko pieniä, mutta havaittavia. Puunosa ja metsiköiden piirteet vaikuttivat enemmän kuin pohjoisuus-eteläisyys. Männyn puuaineessa uuteaineita oli kaksinkertaisesti koivuun verrattuna. Männyllä uuteaineiden keskimääräinen pitoisuus vaihteli puun osissa kahdesta viiteen prosenttiin. Ensiharvennusten näytteissä pitoisuus oli hieman muita näytteitä pienempi. Hartsihappoja oli enemmän puun tyvessä kuin latvaosassa. Kuoren rasva- ja hartsihappopitoisuudet olivat etelässä suuremmat kuin pohjoisessa. Koivulla uuteaineita oli eniten kuoressa, 6–16 prosenttia. Oksissa niitä oli kaksi pro-

NORPYRO-pohjoinen ulottuvuus Alueet, puulajit, metsiköt ja sahojen leimikot /alue I

Mänty Raaka-aineen lähde

III IV

Kasvupaikka viljava

karu

Päätehakkuut

Ensiharvennukset

Sahanhake ja -puru

Koivu Koivulaji I. Lappi pohjoinen lämpösumma ( 700-800 dd) II. Lappi eteläinen lämpösumma (800-950 dd) III. Väli-Suomi lämpösumma (1000-1200 dd)

Kasvupaikka viljava

karu

rauduskoivu

hieskoivu

IV. Etelä-Suomi lämpösumma (1200-1300 dd)

Sahat

NORPYRO-aineistojen alkuperä. dd on kasvukauden tehollinen lämpösumma. Hannu Ilvesniemi/Metl a

NORPYROhanke • Itä-Suomen yliopisto, Metla, energia- ja kemia-alan teollisuus, Tekes • strategista tietoa Suomen pohjoisten ja eteläisten puumateriaalien kemiallisista ominaisuuksista, kuivatislaus- ja kuumavesiuuttoprosessien optimaalisista raakaaineista sekä lisäarvotuotteista maali-, liima- ja puunsuoja-aineteollisuudelle ja elintarvike- ja kosmetiikka-alalle • puutuote- ja bioenergiayrityksille uusia sivutuotemarkkinoita, puunmyyjille arvonlisää ja vaihtoehtoja myytävälle puulle • huomio uuteaineissa: fenoliset yhdisteet, terpeenit ja terpenoidit, rasvahapot, rasvat ja vahat; myös liukoiset sokerit • kasvukauden pituus, valo- ja lämpöolot, sadanta ja haihdunta sekä kasvupaikan ravinne- ja kosteusolot vaikuttavat puun rakenteeseen ja puun kemialliseen koostumukseen

senttia, ja runkopuussa vain yksi prosentti. Kuoren uuteainepitoisuudet olivat hieskoivulla suuremmat kuin rauduskoivulla. Koivun kuoressa esiintyy runsaasti sille valkoisen värin aiheuttavaa betulinolia. Hankkeen edistyessä saadaan tietoa yksittäisistä uuteaineista, niiden optimaalisista lähteistä ja teollisista käyttökohteista. Analyysituloksista tehdään tietokanta jatkohankkeita varten. Erkki Verkasalo, Marja Roitto, Johanna Tanner, Hannu Ilvesniemi, Metla Biomassan sisältämien yhdisteryhmien erottaminen ja edelleen jalostaminen paineistetulla kuumavesiuutolla (PHWE).

Lisätietoja: erkki.verkasalo@metla.fi Puh. 050 3913020

Kuumavesiuutto erottaa biomassasta kiinnostavia yhdisteitä Puubiomassa eri jakeineen koostuu selluloosasta, hemiselluloosasta ja ligniinistä sekä uuteaineista. Nämä ovat rakentuneet lähinnä hiilestä, vedystä ja hapesta. Lisäksi on muutamia prosentteja mineraaleja, kuten typpi, kalium, fosfori, joista muodostuu poltettaessa tuhkaa. Paineistettua kuumaa vettä voidaan käyttää kemiallisten yhdisteiden, erityisesti hemiselluloosan erottamiseen kiinteästä biomassasta nesteeseen. Kun yli sata-asteinen vesi pidetään paineen avulla nestemäisenä, vesi käyttäytyy liuottimen tavoin. Liuotusominaisuudet muuttuvat lämpötilan kasvaessa. Jos vesi tehdään lisäksi emäksiseksi,

voidaan suuri osa ligniinistä liuottaa veteen. Lopulta saadaan erotettua myös uuteaineet. Hemiselluloosat koostuvat erilaisista toisiinsa liittyneistä sokeriyksiköistä, joita voidaan käyttää erilaisten tuotteiden lähtöaineena. Sokerimolekyylit voidaan myös erottaa toisistaan yksittäisiksi sokerimolekyyleiksi, ja hyödyntää sellaisenaan. Myös ligniinejä ja niiden rakenneosia voidaan käyttää erilaisten, esimerkiksi öljystä valmistettuja tuotteita korvaavien tuotteiden lähtöaineena. Uuteaineet ovat monimuotoinen ryhmä yhdisteitä, joilla on sadoittain mahdollisia käyttökohteita.

Marja Roitto/Metl a

metsä

Tutkimusten raaka-aineketju.

hake

pyrolyysineste

Mila Sellin Afrikka on ystävällinen ja nöyryyttä opettava Koordinaattori Mila Sell palasi juuri työmatkalta Etiopiasta. Päiväntasaajan lähellä, Afrikan sarvessa sijaitsevan maan naisten olot kiinnostavat Selliä monestakin syystä.

kuvat: Mil a Sell/MTT

”Toimin FoodAfrica-ohjelman koordinaattorina ja tutkijana parissakin eri hankkeessa. Tällä kertaa kävin haastattelemassa paikallisia naisia Etiopian maaseudulla”, Mila Sell kertoo. Monet naisista uskovat, että heidän elämänsä on viiden vuoden kuluttua parempaa kuin nyt. Nykyään se on usein raskasta, koska naiset huolehtivat kodin ja lasten lisäksi myös maanviljelystä. Maanviljely on tärkeä tulonlähde köyhässä maassa. Naisilla ei kuitenkaan ole tehokkaaseen maanviljelyyn riittävästi resursseja. ”Tavoitteena onkin naisen aseman parantaminen Afrikassa. Näin pyritään saamaan parannusta myös ruokaturvaan ja köyhyyteen”, hän toteaa. FoodAfrica-ohjelman tavoitteena on tarjota koulutuksen, neuvonnan ja tutkimuksen kautta uutta tietoa ja työkaluja. Näin paikalliset tutkijat, viranomaiset ja viljelijät voivat parantaa ruokaturvaa. Ohjelmassa tutkitaan ja kehitetään ruokaturvaan vaikuttavia tekijöitä. Sellaisia ovat muun muassa maaperän hivenaineiden puutokset, maidontuotannon lisääminen karjanjalostuksen avulla, markkinoille pääsy ja ravitsemuksen parantaminen monipuolisemman ruokavalion avulla. ”Tutkimustuloksia halutaan myös soveltaa käytännössä. Tässä paikalliset partnerit ovat tärkeässä roolissa”, Sell jatkaa. Kehitystutkimus ratkoo globaaleja haasteita Joku voi miettiä, miksi MTT on mukana FoodAfrican kaltaisessa ohjelmassa. ”Kyseessä on kansainvälinen, hyvin monialainen tutkimusohjelma. Aivan kuten mikä tahansa laadukas tutkimus on. Ruuantuotanto ja ruokaturva ovat myös globaaleja kysymyksiä. MTT:n rooliin sopii hyvin olla mukana tällaisessa tutkimuksessa”, Sell perustelee. Työ ei ole pelkkää perustutkimusta, vaan soveltavaa tutkimusta. Sen avulla etsitään konkreettisia keinoja vaikuttamiseen ruohonjuuritasolla. Selliä ja kumppaneita kiinnostavat ihmisten arkielämä kylissä ja kotdeissa. Osa FoodAfrican tutkimustuloksista voi olla maanviljelijöiden hyödynnettäviä. Osa taas on enemmän päättäjien käytettävissä. Tällainen tutkimushanke vaatii monitieteellistä näkökulmaa. ”Olen varmaankin MTT:n ainoa folkloristi eli perinnetieteilijä. Lisäksi tutkimusalani on MTT:ssä maatalousekonomia. Tämä yhdistelmä sopii yllättävän hyvin nykyiseen tehtävääni ”, Sell naurahtaa. Työ on hidasta, mutta jostain pitää hänen mukaansa aloittaa. Paljon on jo tehty työtä ja FoodAfrica ohjelma on puolivälissä. ”Tästä on hyvä jatkaa.” Afrikka opettaa nöyrtymään Mila Sellin Afrikka on aurinkoinen, iloinen, ystävällinen ja sosiaalinen. Lisäksi se on opettanut häntä nöyrtymään, odottamaan ja olemaan kärsivällinen. Olosuhteet ovat usein vaativat. Maaseudulla elävillä köyhillä ihmisillä on harvoin sähköä tai edes puhdasta vettä. ”Länsimaissa usein liioitellaan Afrikan uhkia. Haasteita toki on, mutta ne liitty-

Mila Sell ja etiopialainen Hana Senbet sekä hänen tyttärensä keskustelivat naisten arjesta, työstä, kodista, toiveista ja suunnitelmista.

vastuu ja meidän on tehtävä viisaita valintoja”, Sell summaa. Mila Sell iloitsee pienistä asioista, perheen kanssa vietetystä ajasta. Hänellä on kolme lasta, aviomies ja koira. Hän ehtii käydä myös juoksuporukan kanssa lenkillä kolme kertaa viikossa. Se pitää mielen virkeänä. ”Pidän myös ruuanlaitosta. Tarjosin ystävilleni etiopialaista ruokaa, joka on hyvin erikoista.” Ruokavalio, jota varsinkin maan köyhä väestö syö, sisältää kasviksia, papuja, linssejä ja teff-viljaa. Teffistä valmistetaan happamia injera-lettuja. Teffin siemen on pikkuriikkinen ja gluteeniton. Lihaa käytetään ruuassa vähän, vaikka karjaa on paljon. Riitta Salo-Kauppinen, MTT

Monet äidit haluavat lapsilleen muuta työtä kuin maanviljelyn. Koulutukseen tarvitaan kuitenkin rahaa, jota ei useinkaan ole.

vät usein poliittisiin systeemeihin, korruptioon ja ennen kaikkea köyhyyteen. Varsinkin ebola on saanut länsimaisessa mediassa paljon huomiota, koska taudin pelätään leviävän”, Sell kertoo.

Sen sijaan esimerkiksi malaria on Afrikassa paljon suurempi ongelma kuin ebola, mutta siitä länsimaissa ei olla huolestuneita. ”Olemme onnekkaita, kun olemme syntyneet Suomeen. Meillä on siksi globaali

FoodAfrica kehittää ruokaturvaa FoodAfrica on laaja MTT:n koordinoima ja ulkoasiainministeriön rahoittama tutkimus- ja kehitysohjelma. Ohjelman avulla pyritään parantamaan Itä- ja Länsi-Afrikan ruokaturvaa eli ruuan saatavuutta, turvallisuutta ja laatua. Yhteistyössä kiinnitetään erityistä huomiota pienviljelijöihin, joista suuri osa on naisia. Ohjelma alkoi vuonna 2012 ja jatkuu vuoteen 2016. Ohjelman kumppaneita ovat MTT:n li-

säksi neljä kansainvälistä maataloustutkimuslaitosta (CGIAR), Helsingin yliopisto ja Hämeen ammattikorkeakoulu. Lisäksi mukana on useita paikallisia partnereita kaikista kuudesta maasta, jossa ohjelmaa toteutetaan eli Benin, Ghana, Kamerun, Kenia, Senegal ja Uganda. Ohjelman projektikoordinaattorina toimii MTT:n tutkija Mila Sell.

Mila Sell Helsingissä asuva tutkija, folkloristi, maatalousekonomisti ja projektikoordinaattori. Harrastaa juoksua ja ruuanlaittoa. Matkapäiviä Afrikassa tänä vuonna 35. Tekee väitöskirjaa, jossa tarkastelee naisten roolia maanviljelyyn liittyvässä päätöksenteossa ja sen vaikutuksia kotitalouksissa Ugandassa. Haaveilee jatkavansa uraa kansainvälisten tehtävien parissa. Toivoo laajan ja laadukkaan kehitystutkimuksen olevan näkyvä osa myös uutta Luonnonvarakeskusta.

Seuraava Maaseudun Tiede -liite ilmestyy ..maaliskuussa 2015

Pirteä piparjuuri vaelsi yrttitarhoista ruokapöytään Piparjuuri auttoi muinoin merimiehiä toipumaan keripukista pitkillä purjehduksilla. Nykyään se on suosittu maustekasvi. Pixmac

Perinteinen rohdoskasvi piparjuuri on vaeltanut apteekkien yrttitarhoista suomalaisten ruokapöytään. Piparjuuri menestyy Suomessa hyvin, mutta silti sitä tuodaan paljon maahamme. Monivuotinen piparjuuri on sukua sinapille ja kaaleille. Syötäväksi käytetään kasvin juurta. Aitoa wasabia japaninpiparjuuresta Japanilaisten sushien maustamiseen käytetty wasabi-tahna valmistetaan japaninpiparjuuresta eli maustekrassista, ei piparjuuresta. Aito wasabi on kallista, joten piparjuuresta valmistettua tahnaa myydään laajalti wasabina. Oikeaa japanilaista wasabia saa varmemmin kasvin kotimaasta. Piparjuuriraastetta voi levittää myös voileivän päälle tai siitä voi hauduttaa teetä. Piparjuurta ei pitäisi koskaan keittää, vaan se tulisi sekoittaa valmiiseen ruokaan. Raaka piparjuuri on polttavan makuista, joten sen käytössä on oltava varovainen. Nuoria piparjuuren lehtiä voi hyödyntää esimerkiksi kasvismuhennoksissa sekä salaateissa. Kuorittua juurta voi myös pakastaa ja ottaa käyttöön pienissä erissä raastamalla, kun se on vielä jäistä. Piparjuuri kasvoi yrttitarhoissa Rohdoskasveja, kuten piparjuurta, viljeltiin Pohjolassa 1700-luvulla apteekkien tai luostarien yrttitarhoissa, kartanoissa tai pappiloissa. Myös yliopistot olivat kuuluja kasvitieteellisistä puutarhoistaan ja levittivät näin kasvituntemusta rahvaalle. Ruotsi-Suomen proviisorit opiskelivat 1700-luvulla Saksan tai Hollannin yliopistoissa ja toivat mukanaan esimerkiksi piparjuuren lisäysaineistoa rohdostarhaansa. Myös siirtolaiset veivät vastaavasti kotiseuduiltaan juurenpalasia ja muitakin perinnekasveja Atlantin yli. Varsinkin saksankielisessä Euroopassa kasvi oli suosittu. Vielä tänäkin päivänä piparjuurta viljellään ammattimaisesti erityisesti Yhdysvaltojen Keskilännessä saksalaisten emigranttien keskuudessa. Vielä 1900-luvun alkupuolella suuri osa apteekkien lääkkeistä valmistettiin paikan L asse Kristensen/Rodeo

Kolumni Aapo Korkeaoja aapo.korkeaoja@gmail.com

Suo, kuokka ja sushi Piparjuuren sukulaisesta wasabista valmistettu tahna maistuu sushirullien kanssa.

päällä. Koska rohdoksia tarvittiin paljon, niiden viljelyä opetettiin myös talonpoikaisväestölle. Talonpojat kasvattivat rohdoksia sopimuksella apteekkien käyttöön saaden tästä lisäansioita. Tämä oli eräänlaista tuon ajan sopimusviljelyä. Muun muassa piparjuurta viljelytettiin tällä tavoin. Rohdoksesta lähes rikkaruohoksi Piparjuuri oli 1700-luvulla erittäin tärkeä rohdos. Sitä käytettiin ummetukseen, myrkytyksiin, loisiin sekä maksa-, munuais-, virtsatie-, korva-, rinta- ja ihosairauksiin. Mutta tärkein ominaisuus oli se, että sillä parannettiin keripukkia laivoilla. Piparjuurta lastattiin aina mukaan pitkille Atlantin ylipurjehduksille kihtilääkkeeksi. Rohdoksia ei ole tarvittu kehittyneissä maissa enää vuosikymmeniin lääkinnällisinä kasveina. Tilalle on tullut erilaista ravitsemuksellista ja ravintolisäkäyttöä. Vähitellen 1900-luvulla piparjuuren arvostus Pohjolassa väheni ja sitä kasvoi usein pihapiirissä villiintyneenä rikkaruohojen joukossa. Monivuotisena kasvina se ei kuitenkaan hävinnyt, vaan sitä näkee vieläkin vanhojen pihapiirien kasvina ja luontoon levittäytyneenä. Pohjolassa piparjuuri on ollut perinteisesti kalaruokien mauste. Erityisesti piparjuurihauki on aiemmin ollut yleinen ruokalaji. Piparjuuri sopii myös kastikkeisiin, maustevoihin ja tuorejuustoihin. Kasvisruuista erityisesti punajuuriruuat ja kaalisalaatit sopivat piparjuurella maustettaviksi. Sitruuna ja sinappi sopivat hyvin yhteen piparjuuren kanssa. Marja Aaltonen, MTT Lisätietoja: marja.aaltonen@mtt.fi Puh. 029 531 7107

LAMPAITA

Suomessa raastettua piparjuurta on käytetty piparjuurilihan ja piparjuurihauen mausteeksi.

Kollegani kysyi, olisiko minulla hyviä arjen säästövinkkejä. Flunssainen pääni muisti kotona haisevan pöntön. Vaimo oli keksinyt, että viimeinen vetää vessan. Lapsiperheessä trafiikki on joskus aikamoinen ja homma tuntui järkevältä. Minä taas sovelsin neuvoa niin, että joku muu vetää vessan. Luonnonvarat säästyvät. Lopulta vastaan kävelevä haju on pakottanut arvioimaan asian uudestaan. Ideasta on luovuttu ja keskitytty tehokkaampiin säästötoimiin.

Suomesta bisnestä tekevien suuryritysten veronkiertoon tulisi puuttua aktiivisesti. Työllistämisen tulisi PK-sektorilla olla helppoa ja halpaa. Yrityksen sisään jätetyn investointivaran pitäisi olla verotonta. Työttömyysturvaa tulisi saneerata ehdolliseksi. Julkista sektoria, eli käytännössä virkamiestyötä, tulisi saneerata. Työ pitäisi aloittaa Suomen ja EU:n välisen byrokratian purkamisesta ja siirtyä sitten karsimaan kaikki vähemmän tärkeä pois.

Meidän vessaepisodimme muistuttaa Suomen metsätalouden tilaa. Stuuraensot pakenevat eukalyptusparatiiseihin ja paperi kelpaa digiluu digilein huumassa vain hanurin pyyhkimiseen. Puunjalostusteollisuus on pala palalta kaatunut tai siirtynyt sinne, missä työtä kannattaa vielä tehdä. Sen enempää duunareitten keskivartalon kuin osakkeenomistajien lompakon liikalihavuus ei ole terveen yhteiskunnan merkki. Onkin vaikea sanoa, kenen ahneudessa on vika.

Jos loputtoman kasvun missiossa ei onnistutakaan, voisi vaihtoehtona hyvinvointipäissään pehmentyneelle kansalle suositella yltäkylläisyydestä luopumista. Karkeasti ottaen suomalaisen “köyhän” elintaso olisi mielestäni riittävä kaikille. Palataankin siis vanhaan hyvään sloganiin: Suomi on köyhä maa. Lause jäi taka-alalle Kekkosen ja Paasikiven saatua tahtonsa läpi. Heidän suunnitelmassaan Suomi eli metsistä, mikä löikin itsensä läpi viiden vuosikymmenen ajan. Ohikiitävän hetken pieni Suomi was connecting people. Sekään ei tainnut olla kestävää. Rakennemuutoksen tiimellyksessä kansanrivit eivät ole koonneet fraasejaan kasaan. On sävellettävä uusi vetävä slogan, joka on sekä totta että ylpeydenaihe. Sopisiko esimerkiksi ”Suomi elää metsissä”?

Puulle kehitellään uusia käyttökohteita, mutta valitettavasti yhteiskuntamme ei ole erityisen ketterä. PK-yritystoiminta on ahtaalla, eikä tutkimukseen ja kehitykseen ole helppo satsata. Standardit, jähmeät jakeluketjut ja keskittynyt kauppa estävät uusien toimijoiden tulemista markkinoille. Nukkehallituksen johtajan päätä pensaaseen piilottavaa talouspolitiikkaa on arvosteltu ankarasti. Puhutaan paljon, mutta onnistumisia on vähän. Pääomaa ei voida suojella samalla, kun kansantaloutta pyritään saneeraamaan. Sivusta on naurettavan helppo huudella. Heitettäköön siis muutama vinkki. Tobinin veron kaltainen pääomien siirron verotus voisi toimia. Suomessa ja

Sitten ovat vielä ne luonnonvarat. Suomi on rikas maa. Meillä on monimuotoinen luonto, joka on suurelta osin puhdas. Me maalaiset asumme tämän kultakaivoksen päällä. Kysymys on rohkeudesta nähdä mahdollisuuksia siellä, missä niitä ei ole totuttu näkemään. Hyödyntää ja hoitaa ilman hyväksikäyttöä. Ehkä kestävästi viljelty sushi on seuraava hittimme?

20 Kuvat: Pirjo Mattil a/MTT

Reseptit

Suppilovahvero-chutney maistuu sopivasti mausteiselta. Puolukat voi nauttia vaikka survoksena.

Suppilovahvero-chutney 2 l tuoreita suppilovahveroita tai 0,5 l pakastettuja 1−2 sipulia 1 porkkana Liemi: 2 dl vettä 1,5 dl balsamiviinietikkaa 5 neilikkaa 5 maustepippuria 1 tl suolaa 1,5 dl hillosokeria

Hirviterriini saa villissä joulupöydässä kaverikseen puolukoita ja suppilovahveroita.

Vietä villi joulu! Mikään ei ole joulupöydässä parempaa kuin itse poimittu, kalastettu tai metsästetty herkku saalistustarinoilla höystettynä. Makoisilta maistuvat myös kaupasta ostetut luonnonantimet, jos metsään ei ole kiireiltään ehtinyt. Villiruoalla tarkoitetaan luonnosta saatua, luonnollisesti kasvanutta ruokaa. Tällaisia ovat muun muassa marjat, sienet, kalat, villiyrtit ja -vihannekset, riista sekä Lapin laajoilla tunturialueilla laiduntavat porot. Villiruoka on perisuomalaista Villiruoka ei ole mikään uusi keksintö, vaan suomalaiset ovat syöneet sitä iät ja ajat. Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö on määrittänyt villiruoan yhdeksi suomalaisen ruokakulttuurin vahvuudeksi ja mahdollisuudeksi erottua muista maista. Villiruoka sopii hyvin suomalaiseen joulupöytään. Tee vaikkapa hirviterriiniä ja suppilovahveroista valmistettua chutneyta. Tarjoa lisäksi esimerkiksi poron paistia, sinappisilakoita, mätihyydykettä, graavattua siikaa, nokkosleipää ja jokin marjainen jälkiruoka, niin villi joulu on katettu. Villiruoka on superruokaa Villiruoassa on vähän rasvaa, edullinen rasvahappokoostumus, suuri ravintoainetiheys ja paljon bioaktiivisia yhdisteitä. Lisäksi villiruoka tuo vaihtelua ja elämyksiä ruokavalioon. Toisaalta lajituntemus on tärkeää, ettei kerää myrkyllisiä tai rauhoitettuja lajeja. Marjat sisältävät tavanomaisten ravintoaineiden lisäksi runsaasti fenoliyhdisteitä, jotka saattavat ehkäistä esimerkiksi muisti-

sairauksia, sydän- ja verisuonitauteja ja kakkostyypin diabetesta. Sienet sisältävät parempilaatuista proteiinia kuin useimmat kasvit. Monet sienet ovat hyviä mineraalien, vitamiinien ja kuidun lähteitä. Metsäsienet sisältävät myös roppakaupalla D2-vitamiinia. Villiyrtit ja -vihannekset sisältävät paljon vitamiineja, mineraaleja, kuitua ja bioaktiivisia yhdisteitä. Bioaktiivisten yhdisteiden pitoisuus on villikasveissa usein suurempi kuin puutarhakasvien. Luonnonkalat sisältävät terveellisiä proteiineja, omega-3-rasvahappoja, kivennäisaineita ja vitamiineja. Niiden D3-vitamiinipitoisuus on erityisen suuri. Kala onkin suomalaisten tärkein ravintoperäinen D-vitamiinin lähde. Riistan ravintoarvosta on vähän tutkimuksia, mutta esimerkiksi niiden omega-6ja omega-3-rasvahappojen suhde on oletettavasti parempi kuin naudanlihan Lisäksi riistaeläimien mahdollisuus liikkua vapaana luonnossa saattaa vaikuttaa positiivisesti niiden lihan laatuun. Sato kannattaa kerätä talteen Suurin osa villiruoan hyödyntämisestä on ei-kaupallista kotitarvekeräilyä, virkistyskalastusta tai metsästysseurojen harjoittamaa metsästystä ja riistanhoitoa. Suomi on

yksi maailman parhaista marja- ja sienimaista. Sadon talteenotto ja kaupallinen hyödyntäminen on silti edelleen vähäistä. Joka vuosi Suomen metsiin mätänee valtava määrä puhdasta ja terveellistä ruokaa. Tämän ainutlaatuisen varannon parempi hyödyntäminen on meidän kaikkien tehtävämme. Jokainen meistä voi poimia villiruokaa omaan käyttöönsä jokamiehenoikeuksien puitteissa, mutta yritystoiminnassa on huomioitava elintarvikelainsäädännön vaatimukset. Villiruoan sesonki on lyhyt ja siksi markkinoille tarvittaisiin lisää jalostettuja tuotteita. Villiruoan tuotteistaminen, tuotekehitys ja brändäys herkku- ja erikoistuotteiksi nostaisi sen kaupallista arvoa niin kotimaassa kuin vientiä ajatellen. Villiruoan tutkimus jatkuu Villiruoka kuuluu MTT:n, RKTL:n ja Metlan tutkimusalueisiin. Kun nämä laitokset yhdistyvät yhdessä MMM:n tietopalvelukeskus Tiken tilastopalveluiden kanssa vuoden vaihteessa Luonnonvarakeskukseksi, on lupa odottaa yhä vaikuttavampaa villiruokatutkimusta. Pirjo Mattila, Eila Järvenpää ja Raija Tahvonen, MTT

Mittaa kattilaan vesi, etikka ja mausteet. Kiehauta. Lisää puhdistetut suppilovahverot, sipulirenkaat ja pilkottu porkkana mukaan kiehumaan 20 minuutiksi. Lisää hillosokeri ja keitä vielä 10 minuuttia. Lusikoi hilloke puhtaisiin purkkeihin, sulje ja säilytä viileässä. Sopii liharuokien kera nautittavaksi. Makua voi muunnella yrteillä, chilillä ja valkosipulilla. Reseptin antoi MTT:n tutkija Helena Hyvärinen.

Hirviterriini 500 g hirven jauhelihaa 300 g porsaanjauhelihaa 1 kananmuna 2 dl punaviiniä 2 dl ruokakermaa 100 g pekonikuutioita 1−2 sipulia 2 tl rosmariinia 1 tl mustapippuria 2 tl suolaa Kuullota silputtu sipuli pekonin kera pannulla. Lisää punaviini ja mausteet. Keitä kunnes punaviini on melkein haihtunut. Lisää jauhelihojen joukkoon muna, jäähtynyt punaviini-sipuli-mausteseos ja kerma. Sekoita hyvin ja laita jauhelihaseos pitkulaiseen vuokaan painellen tiiviisti. Kypsennä vesihauteessa uunissa 175 asteessa noin tunti. Jäähdytä ja tarjoile sokeroidun puolukkamurskan ja suppischutneyn kanssa.