6 jaeuiin neljään neljänneskuntaan ja ne edelleen kuuteen kymmenyskuntaan. Nyky i n~ n Vehmasky liin alue kuului MelkoJan neljänneskuntaan ja kah teen Vchma ~k ylii-n i mi secn ja yhteen Haukivuori- ni miseen kym menyskuntaan . Neljiinnes- j a kymmenyskunnat oli nimelly yksi nkertaisesti verotukse n tarpeiden n toksi ja niitä saatettiin muutella tarpeen mukaan. Ni inpä si lloin talokin saattoi kuulu :~ milloin mihinkin an·iokunraan ilman, euä sen sijaimi muuHui. Ky lät ilmestyvät asiakirjoihin va~ra 1600-luvun puolivälin tienoilla. Mikkelin pitäjän kylän nimi ilmestyy vuoden 1639 maakirjaan ja sattumoisin sen nimi on Vchmasby eli Vehmaan kyHi. Vehmaskylä. Mikkelin pitiijiikin perusteniin hall innoll i ~ena yhikkönii vasta samoihin aikoihin, kirkkopi täjiinä se oli ollut jo paljon kauemmin. Ky l ~ijako oli oikeastaan yhtä >attum::mv:lrai nen kui n varhaisempi jako neljännes- ja kymmenyskuntiin eli se tehtii n puht:tasti verotuksellisisra syistä. en~immåinen
Niinpii monen kyWn maita oli ympiiri pitiijää, muna se ei verort:~aa haitan nut. Ky liin nim i esiintyy \'anhoissa asiakitjoissa milloin missäkin muodossa. Tavallisimpia ovat Vehma.<;, Wehma!>, Wchrnais ja Wehm::tincn. Nimen Ve hmas on sanouu tarkoiuavan vihamaa. varpu metsää. nuorta mets;iii tai !ehtoa.
VARHAISET TILAT Talonpoika, joka oli rakenlanut itselleen savupirtin ja ruvenn ut asumaan vakinaisesti sai 1500-J uvulla kruunulta todistccn omistusoikeudestaan tilnk5i iosa. Niiin talonpoika va rmisti tilansa perintöoikeuden j~i l kcliiis i ll een ja kruunu sai pidetyksi ki rjaa veronmaks;uista. Todisteen nimi oli 1500-luvu lla anek kikirja ja 1600-luvull:t arvio- tai kukkarokirja. Ensimmäisen kerran anekkien eli tilojen omistajat on lueteltu vuonna 154 1. Seuraavassa ovat Vehma~kyWn alueen anekkien eli tilojen omistajat vuodelta 1561, jolloin t~htiin uusi ja tarkempi lucudo maanomistukscsta. Tiloilla ei toki silloin ollut käy tössä nykyisiä rekisteri- eli ma:•kitJanumeroita. multa anc:kit vastasivat seuraavia myö he mmi n käyttöön tullei ta maakirjata loja. Tlcnkilö ic.len nimet ovat ~uomenk i elisessli muodossa ja mu kaan on otell u ne ril:lt, jotka olivat aluccllammc myös 1850-Juvun puolivlilis>:i. kun isojako ei vicW ollul lopulliscsti piiiitöksessä. Vehmaskylä 1\:o 1 eli rnyöhemmiin Tuhblan tii:Jn omisraj:~t olivat Juho Juhonpoika BJörnincn ja Juho Paavalinpoika 13jörnincn.