95
TALON PERINTEITÄ Talon perinteistä mainittakoon ennen muita "lehmänlaskijaiset", jolloin naispalvelijat saivatjonkun lahjan, kuten jalkineet, päähuivin, esiliinan, leninkikankaan tms. Syksyllä pestuumarkkinoiden aikaan annettiin taloon edelleen jäävälle työntekijälle joko pestiraha tai pieni lahjaesine. Eräs Tikkumaton tapa on Heikkalassa säilynyt aina näihin päiviin saakka; miehet käyvät saunassa aina ennen naisia.
PERSOONALLISUUKSIA JA PITKÄAIKAISIA TYÖNTEKIJÖITÄ Muutamia pitkäaikaisia työntekijöitä ja erikoisia persoonallisuuksia on syytä mainita Heikkalan rikkaasta henkilögalleriasta. Ratsumestari Krister Asikainen (n. 1640-1670) oli melko poikkeuksellinen läänityksen haltija. Hän oli aateliton, kohosi tuoiloisissa oloissa "säätyläistasolle", mutta säilytti silti sukunimensä suomenkielisenä. Kiihkeän luonteensa ja epäsäännöllisten elämäntapojensa takia hän oli jatkuvissa taloudellisissa vaikeuksissa siitäkin huolimatta, että sai Heikkalan lisäksi läänityksikseen talon lhastjärveltä ja toisen Koskentaipaleelta sekä kaksi taloa Pieksämäeltä. (Wirilander, Mikkelin pittljan historia.) Antti Nikulainen (Heikkalan omistaja vuosina 1879-1903) ansaitsee tulla mainituksi siksi, että hänen isännyydessään Heikkalan pinta-ala kaksinkertaistui. Lisäksi siksi, että tällaisia perheitä ei Sainlankaan koulupiirissä olisi tarvittu kovinkaan monta, kun oppilaita kouluun olisi riittänyt, sillä Antti Nikulaisella oli kahdesta avioliitosta kaikkiaan 21 lasta. Viimeinen lapsista syntyi isänsä kuoleman jälkeen. Antti Nikulainen oli kuollessaan 70-vuotias. Elina Taskinen jäi leskeksi vuonna 1918 ja sairastui pian miehensä kuoleman jälkeen vaikeaan Espanjantautiin, joksi nimitettiin kaikkialla maailmassa vuosina 1918-1920 raivonnutta influenssaepidemiaa. Koko huusholli jäi joksikin aikaa kokonaan vieraisiin käsiin. Osin emännän tehtävistä ja etenkin nuorimman pojan Einon hoidosta huolehti uskollinen palvelija Selma Suuronen. Isännän tehtävien hoitaminen jäi Juvalta v. 1916 Heikkalaan työmieheksi tulleen Viljami Huttusen harteille, joka ns. etumiehenä tarmokkaasti johti talon töitä aina vuoteen 1923 saakka. Yhdessä Vili Huttusen kanssa Elina Taskinen suoritti varmaan elämänsä raskaimman matkan noutaessaan Lusista miehensä ruumiin hevoskyydillä Heikk.alaa.n. Selma Suuronen ja Vili Huttunen menivät naimisiin v. 1920 ja muuttivat Selman kotipaikalle Kovalaan Takkisen torppaan. Vain pari kuukautta he ehtivät siellä olemaan, kun palasivat emännän pyynnöstä takaisin Heikkalaan. Vili jatkoi entiseen tapaan etumiehenä, mutta Selma luopui vakinaisen palvelijan toimesta. Naimisissa ollessaan he asuivat päärakennuksen eteläpäässä olevassa hellahuoneessa ja olivat omissa ruuissaan. Vili Huttunen ja hänen jälkeensä Aatami Asikainen Heikkalan työnjohtajina olivat naapureittenja kyläläisten keskuudessa hyvin arvostettuja henkilöitä: he istuivat isäntinä isäntien joukossa. Selma Huttusta seurasi palvelijana Martta Hämäläinen. Hän ehti palvella taloa vajaat