76
Tässä yhteydessä ajattelin kertoa kartanon riihestä, sillä se oli yksi parhaita sen lajin rakennuksia. Minulla ei tosiaan ole tietoa, milloin se oli rakennettu, mutta jotain voi aavistella siitä, kun sen lattialankut oli käsisahalla sahattu. Riihi sijaitsi koivukujan varrella muinaishautojen eteläpuolella. Rakennuksen koko oli 10 x 10m. Sen kyljessä oli samankokoinen "luta" 1,5 m korkea ovi välissä. Lattialankut olivat 60 cm leveitä tyvestä. Rakojen tiivistämiseksi lankkuihin oli höylätty urat ja näihin oli tilkkeeksi laitettu tuohiköyttä ja kun lankut oli puristettu tiukkaan vastakkain, saatiin tiivis lattia, joten jyvät eivät päässeet varisemaan lattian alle. Viimeisiä ahoksia puitiin tässä isossa riihessä vielä 1920, jolloin puitiin siemenviljaa, sivutuotteena saatiin pitkiä olkia patjoihin. Vuonna 1896 jäi kartano Ville Pyyn omistukseen. Hän oli kaikin puolin järjestyksen mies. Kerrottakoon, että lumisateen jälkeen hän heti aamiaiselta kiirehti puhdistamaan kaikki raput lumesta. Samaten oli työkalut aina tuotava puhdistettuina samaan paikkaan mistä oli ottanutkin. Syksyisin oli riihen lämmitys antanut hänelle paljon päivä- ja yötöitä.
Visulahden pihasta. Kuvassa Silja Hahl ja Taavetti Kustaa Hahl. Oikealla nlJkyy valokuvaajan sivuvaunullinen moottoripytJra (akantappokone). Kuvassa nakyy mytJs nurkkasalin ikkuna. Tassa huoneessa alakoulu jatkoi tulipalon jalkeen.