viikatteita alkoi olla. Luonnon takut, järvikortteet ja kaikki piti eläinten rehuksi haalia. Kylvyheiniä ei vielä paljoa ollut minunlapsuudessani. Käsiharavalla haravoitiin ne kasaan. Sitten laitettiin haasialle kuivumaan. Haasian viereen heinät ajettiin reellä tai kannettiin sapilailla. Heinähangotkin olivat puisia . Luonnonheiniä kuivatettiin levällään. Yöksi laitettiin heinät rukoon, samoin sateen yllättäessä. Talliin heinät usein kannettiin joko sapilailla tai kuormav itsa lla. Heiniä säilytettiin Pieleksessä myöskin . Latoja ei vielä paljon ollut. Tallit olivat pieniä. Talvella ajettiin heiniä pitkistä matkoista. Ajaminen kävikin talvella paremmin, koska teitä ei liioin ollut ja ajopelitkin olivat enempi reen varassa. Elokuulla alkoi viljojen leikkuu, usein heinäkuullakin. Anttolan kihupyhä oli elokuun ensimmäinen sunnuntai. Kihupyhänä oli monta kertaa ruis leikattu. Uudisleipääkin paistettu, samoin uudispuuroa ja rieskaa. Elokuu o li rukiintekoaikaakin. Sanaparsi sanoo, "kylvä ruis ta uutisella, Laurin ja Pärttylin välillä". Hyvinä rukiintekoa ikoina pidettiin Maunon ja Leevin päivää. Kun oli paljon seittiä oksissa ja heinissä, se päivä oli hyvä rukiintekopäivä. Viljojen leikkaaminenhan kesti myöhään syksyyn, riippuen paljon kesästä. Ahoksia piti puida välillä. Hoitaa marjankeruut, juurikasvin hoitamiset, kuin monet muutkin hommat niinkuin nykyisinkin on maamiehen tehtävä. Syksyä kohti tahti tiukkeni , koska päivä lyhenee, mutta työt lisääntyy. Onhan tämän v ilje lijäväki saanut huomata. Kun ei koneita ollut, työt edistyivät hitaasti. Työvälineet olivat alkeellisia. Syyskuu oli kiireistä aikaa . Monasti jäi syystöitä lokakuu lle. Syysvitjat leikattiin ja laitettiin viisikoi IIe. Rukiit kuhilaille. Usein olivat ohra ja kaura niin harvaa ja lyhyttä, että monet ottivat kalikan kouraansa ja sen ympärille alkoivat koota kourausta. Sideoljet piti jatkaa, ennenkuin ylettyi lyhteen ympäri. Niitä oli kiusallista keräillä. Hukkaan ei voinut mitään jättää. Kaikki piti tarkasti koota talteen, ihmisten sekä eläinten ruoka. Viisikoitakin niistä o li huono tehdä, kyllä ne olivat matalia nypyköitä. Räntäja lumisadekin väliin yllätti niin toukoviljojen leikkaajat kuin perunannostajatkin. Kyllä käsiä paleli. Kumikäsineetkin olivat si ihen aikaan vielä tuntematon asia. Riihessä samoin, kun oli oikein pilliheinäisiä viljoja, ne oli kiusallisia puistella ja käännellä. Maito-ohdakkeiset viljat taas pöllysivät kovasti, tuntui että vai-
lan tukehtuu sinne riiheen. Töitä ei tehty käsineet kädessä. Riihessä olivat pelsimet ja niiden päällä parret. Ylä- ja alapelsimet sekä parret. Ruk.iit kun on pitkiä, niitä laitettiin yhteen kerrokseen, kevätviljoja kahteen kerrokseen. Kun ahos oli lämmitetty kuivaksi, mentiin kukon laulun aikaan sitä puimaan. Ahoksen puinti oli sel lainen ylimääräinen homma. Se piti saada kuin varkain tehtyä, että joutui varsinaiseen työhön. Saunassa piti ehtiä vielä käydä, ja sapuskaa tai kahvia suuhunsa saada. Lyhteet ladottiin lattialle vieri v iereen latvat vastakkain. Puimamiehet kulkivat toinen etuperin, toinen takaperin. Vuoron perään lyötiin lyhteitä riutalla kuin vierasta sikaa. Jos 1iiheen sopi ja ihmisiä oli useampi, vo itiin puida useammassa parissa. Toiset käänteli sitä
Viljan puhdistusta luudalla ja haravalla.
Rukiin leikkuuta. Kuvan omistaa Erkki Pyrhönen.
myöten lyhteet, sitten puitiin toiseen kertaan. sen jälkeen puisteltiin oljet ja laitettiin kuvoille. Kun kaikki lyhteet oli pudotettu alas ja puitu, sitten alkoivat ne loppuhommat Harava lla otettiin rusat pois, ruumennos kasaan. Sen jälkeen v iskattiin, että ruumenet erosivat jyvistä. Meillä ei ollut v iskuukonetta. Isä viskasi ruumcnnoksen käsin. Äiti seuloi käsiseulalla leipävil15