”Ei mikään hömppäkerho” – Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut

Page 10

1985–1989, KASVUN VUODET RAHANJAKOA GRANIITTITALOSTA Kulttuuritoimisto sijaitsi 1980-luvun lopulla Graniittitalossa osoitteessa Hallituskatu 8C. Alkuun toimistossa työskentelivät kulttuuritoimenjohtaja Matti Liukkonen sekä puolipäiväinen kanslisti Seija Häkkinen. Liukkonen toimi myös kulttuurilautakunnan sihteerinä. Vuonna 1987 kulttuuritoimenjohtajan työtaakkaa jakamaan saatiin kulttuuriohjaaja Päivi Turtiainen ja 1989 kanslistin virka kokopäiväistettiin ja sitä hoitamaan valittiin Riitta Purhonen. Heidän lisäkseen kulttuuritoimistossa työskenteli vuosittain 6–8 työllistämistuella palkattua toimistotyöntekijää ja harjoittelijaa. Toimiston lisäksi kulttuuritoimella oli hallinnassaan myös Urpolan kartano, jota kaavailtiin saneerattavaksi järjestöjen, harrastajateattereiden ym. kulttuuritoimijoiden käyttöön. Kulttuuritoimen vuosibudjetti pyöri noin miljoonan markan tietämissä. Tästä summasta suurimman osan haukkasivat työntekijöiden palkat, mutta seuraavaksi suurin kakku jaettiin avustuksina järjestöille. Toiminta-avustusten saajia oli vuosittain kolmisenkymmentä. Lähes poikkeuksetta kaikki hakijat saivat avustusta. Muutama hylkäys tuli vuosien mittaan mm. siksi, että toimijaa ei ollut rekisteröity Mikkeliin, tai järjestö oli ”vasta perustettu, eikä sen toimintasuunnitelma vielä korosta riittävästi kulttuurijärjestöille ominaisia toimintamuotoja”, kuten kävi esimerkiksi Mikkelin yhteiskunnalliselle saunaseuralle vuonna 1987. Toiminta-avustusten haitari oli suuri, sillä se vaihteli 500 markasta aina reiluun 25 000 markkaan. Vuosittain suuria avustuksia saivat mm. Mikkelin Konserttirengas, Mikkelin seudun

10

Kulttuurilautakunta jakaa vuosittain Mikkeli-palkinnon kaupungin kulttuurielämässä ansioituneelle henkilölle. Vuonna 1985 palkinnon pokkasi musiikkimajuri Kauko Lahti Yhteiskoulun 80-vuotisjuhlan yhteydessä. Oikealla palkintoa luovuttamassa kulttuuritoimenjohtaja Matti Liukkonen.

Nuoriso-orkestereiden kannatusyhdistys sekä Työväen Sivistysliiton Mikkelin Seudun opintojärjestö. Täysin omilla kymmentuhatluvuillaan huiteli Mikkelin oopperayhdistys, jonka avustukset olivat niin suuria, että ne piti siirtää lopulta suoraan kaupunginhallituksen myönnettäviksi. Erikseen jaettiin lisäksi vuosittain tapahtumien järjestämiseen verrattain suuria, noin 15 000 markan avustuksia. Useana vuonna saajina olivat Mikkelin kirjoittajat, Mikkelin Laulu sekä kuorojen koulutustapahtuman järjestäjät.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.