Mikkelin kauppakatujen historiaselvitys

MIKKELIN KAUPPAKATUJEN HISTORIASELVITYS

1

Taitto: Manu Kuhmonen Etukannen kuvat Ylärivissä vasemmalla: Hallitustori n. 1934–37. Hallitustorin pohjoislaidalla näkyvät ns. kalkkikartanot ja linjaautoasema sekä porttirakennukset. Kalkkikartanoiden näyteikkunat on sijoiteltu koko julkisivun pituudelle.

Toria ympäröivät kauniit kaksiriviset koivuistutukset. Kuvaaja: Veljekset Karhumäki Oy (SSM).

Ylärivissä oikealla:Porrassalmenkatu 1920-luvulla. Oikealla Suomen Pankin pankkitalo ja seuraavana Mikkelin Liiketalo Oy. Helsingin Osakepankin toimitalo erottuu kaksikerroksisena toimitalona (SSM).

Alarivissä vasemmalla: Mikkelin läänin maanviljelysseurantalo Raatihuoneenkadulla vuonna 1965. Nykyisin rakennuksen tilalla on kirjastorakennus puistoineen. Kuva: Erkki Valjakka (SSM).

Alarivissä oikealla: Likolammen eteläranta kuvattuna Likolammelta vuonna 1958 (SSM).

2

Takakannen kuva Arkkitehti Armas Rankan suunnittelema laululava kuvattuna Mikkelin laulujuhlien aikaan 15.6.1923.

SISÄLTÖ JOHDANTO 4 HISTORIASELVITYKSESSÄ KÄSITELTÄVÄT ALUEET 6 HALLITUSTORI JA PORRASSALMENKATU 7 Kaupunkikeskustan muodostuminen 7 Kaupunkikeskustan muutos tukkipuodeista kauppakeskukseen 8 Porrassalmenkadun muodostuminen 11 Jälleenrakennuskauden muutokset 12 Yhteenveto 15 LIKOLAMPI 16 Likolammen tehdasrakentaminen 1800-luvulla 16 Asuinrakentaminen Likolammella 17 Likolampi virkistysalueena 18 Sähkölaitos 19 Yhteenveto 20 MARSKIN AUKIO (SUUR-SAVON AUKIO) 21 Aukion 1800-luvun vaiheet 21 Kuuromykkäinkoulun vaiheet tietotaitokortteliksi 22 Yhteiskoulun kortteli 23 Aukion vaiheita 1900-luvulla 24 Yhteenveto 25 URHEILUPUISTO 26 Urheilupuiston ja sen ympäristön vaiheita 1920-luvulle saakka 26 Koulurakennukset ja suojeluskuntajärjestöt 28 Modernin aikakauden vaikutukset 30 Yhteenveto 31 KAUPUNGINTALON KORTTELI 32 Raatihuoneentontista kaupungintalon kortteliksi 32 Asuin- ja liikerakennuksista julkisten rakennuksien kortteliksi 35 Yhteenveto 37 JOHTOPÄÄTÖKSET 38 LÄHTEET 40 3

JOHDANTO Mikkelin kirkonkylä määrättiin Mikkelin läänin maaherran residenssipaikkakunnaksi vuonna 1831. Kenraalikuvernöörin käskystä uuden hallintokeskuksen paikaksi haettiin sopivaa aluetta kruununtiloista sitä kuitenkaan löytämättä. Sen sijaan majuri Severin Emanuel Schlüterin omistama Maunukselan tilan eteläosa oli sopivan tasainen alue, joka rajautui idästä Saimaaseen. Tämä luonnontasanko oli Ruotsin vallan aikana toiminut sotaväen harjoituskenttänä ja vanhana markkinapaikkana. Kruunulle lunastettiin Maunukselan tila ja kestikievarinpitäjän August Wikbergiltä Olkkolan tila, joiden maille laadittiin suunnitteilla olevan residenssikauppalan asemakaava ylitarkastaja Anders Norstedtin toimesta vuonna 1831. Seitsemäntoista korttelia käsittänyt asemakaava vahvistettiin, mutta se ei koskaan ehtinyt toteutumaan.

Mikkelin kaupunki perustettiin vuonna 1838, jolloin uuden kaupungin asemakaavan laadinnasta vastasi intendentinkonttorin johtaja Carl Ludwig Engel (1778–1840).

Mikkelin ensimmäinen toteutunut asemakaava pohjautui pyrkimykseen parantaa vielä tuolloin pääsääntöisesti puurakennusvaltaisen kaupunkien paloturvallisuutta säännönmukaisella ja väljällä rakennustavalla. Asemakaava muodostuikin leveistä kaduista, suurista tonteista ja viheralueita käytettiin sekä puistokatuina että palokujina. Mikkelin keskiöön muodostuivat pohjois-eteläsuuntaiset pääkadut nykyiset Maaherrankatu ja Porrassalmenkatu sekä Hallitustori ja Kirkkopuisto. Pikkutori tukkipuoteineen yhdisti maisemallisesti Hallitustorin ja Kirkkopuiston. Asuntorakentaminen oli vilkasta heti kaupungin perustamisen jälkeen ja kaupunki muodostuikin rakennusjärjestyksen mukaisista yksikerroksisista, yhden tai kahden perheen matalista asuinrakennuksista. Sosiaalisesta asemasta riippuen asuinrakennuksien mittasuhteet vaihtelivat muutoin yhdenmukaisten aumakattoisten empirerakennuksien joukossa. Kaupunkien yleinen rakennusjärjestys vuonna 1856 jakoi kaupungit neljään luokkaan, jolla määriteltiin muun muassa kaupunkien rakennuskorkeus. Mikkeli kuului neljänteen luokkaan, mikä tarkoitti kaupungin rakentamista matalana puutalovaltaisena kaupunkina. Yli-intendentti Engelin suunnitelmien mukaisesti Hallitustorin laidalle rakennettiin hallintorakennukset mutta raatihuoneelle varattu tontti Hallitustorin etelälaidalla sai odottaa kaupungintaloa aina vuoteen 1912 saakka. Arkkitehti Selim Arvid Lindqvistin (1867–1939) suunnittelema kaupungintalo täydensi hallintorakennuksien kokonaisuutta Hallitustorin ympäristössä.

Kaupunkia laajennettiin yleisten rakennusten ylihallituksen arkkitehdin Adolf Branderin toimesta vuonna 1869. Nais- ja

4

Akkavuoren sekä Likolammen rajaamalle alueelle muodostui väljempien rakennusmääräyksien ansiosta vähemmän varakkaiden kaupunkilaisten asuinalue. Käsityöläisten ja työväestön asunnoista koostuneeseen kaupunginosaan rakennettiin noin viisikymmentä pääosin harjakattoista yksikerroksista asuinrakennusta. Kaupunginosassa sijaitsi myös kaksi juomatehdasta. Likolammen kaavoittamisen jälkeen kaupungin laajentuminen tuli jälleen ajankohtaiseksi, kun Mikkelin rautatieaseman suunnittelu otettiin asemakaavan yhdeksi lähtökohdaksi vuonna 1879. Rautatien kaavailtiin kulkevan kantakaupungin länsipuolelta, jolloin rautatieasema olisi sijoitettu nykyisen Marskin aukion kohdalle. Asemakaavan laajennuksen suunnitteli maanmittari C. E. Müller vuonna 1881. Kaksi vuotta myöhemmin pienin muutoksin vahvistettu kaava toi 96 uutta tonttia Mikkeliin. Aikakaudelle tyypillistä oli, että tonteille rakennettiin päärakennuksien lisäksi yksi tai kaksi pienempää vuokrakäyttöön tarkoitettua lisärakennusta. Myöhemmin lisääntyivät vuokratontit, joiden kaikki rakennukset annettiin vuokralle. Rautateiden toteuttaminen kaupungin itäpuolelta johti uuden asemakaavan hyväksymiseen vuonna 1898. Asemakaavan laatijana oli insinööri Orrman.

Kaupungin nopean kasvun myötä 1900-luvun alussa päädyttiin jälleen pohtimaan tonttitilannetta. Kaupungin alue päätettiin mitata ja kartoittaa uudelleen professori Elias August Piponiuksen (1868–1945) toimesta vuonna 1907. Uusien kaupunginosien kaavoituksesta järjestettiin suunnittelukilpailu vuonna 1907. Professori Onni Tarjanteen (1864–1946) johtama palkintolautakunta ei jakanut ensimmäistä palkintoa seitsemän kilpailuehdotuksen joukosta. Neljä suunnittelutyötä kuitenkin palkittiin ja niiden pohjalta laadittiin asemakaava Piponiuksen toimesta. Mittaukset kuitenkin viivästyivät ja uusi asemakaava vahvistettiin 6.12.1917. Vuosisadan alussa kiihtynyt rakennustoiminta toi mukanaan kauppahallin, kaupungintalon ja vesijohtolaitoksen vesitorneineen. Kaupungin rakennustoiminta näkyi myös sataman uudistamisella sekä virkistysalueiden suunnittelulla. Urheilupuisto valmistui keskeiselle paikalle kasvavaa kaupunkia vuonna 1917. Ensimmäisen maailmansodan ja talouslaman jälkeen rakennustoiminta alkoi jälleen elpyä 1920-luvulla. Kaupungin länsi- ja lounaisosiin rakennettiin 80 pääosin puuklassismia edustavaa asuinrakennusta. Rakennuksien suunnitteluun vaikuttivat sekä paikalliset arkkitehdit että rakennusmestarit.

Suuri esikaupunkiliitos vuonna 1931 yhdisti muun muassa Emolan, Rokkalan, Peitsarin, Lähemäen, Kirjalan, Lehmuskylän ja Tuskun alueet kaupunkiin. Uusien alueiden kaavoi-

tuksesta vastasi suurimmaksi osaksi asemakaava-arkkitehti Otto-Iivari Meurman (1890–1994). Toisen maailmansodan jälkeen Hallitustorin ympäristö muodostui tiiviiksi liikerakennuksien keskukseksi ja asuinrakentamisen painopiste siirtyi pääsääntöisesti uusiin asuinalueisiin. Porrassalmenkadun varteen vuonna 1949 valmistunut arava-lainotteinen eli Valtion Asuntotuotantotoimikunnan halpakorkoisella valtion lainalla rakennettu asuinkerrostalo oli ajanjakson suurimpia asuinrakennushankkeita keskustassa. 1960-luvulla suunnittelun keskiöön nousivat autoistuminen ja nopea sekä tehokas asuinrakentaminen. Asuntotuotantoa leimasikin moduulimitoitus, standardointi ja teollinen sarjatuotanto. Ajalle tyypillinen suunnittelu mahdollisti kokonaisvaltaiset muutokset myös tiiviisti rakennetuissa alueissa, jonka myötä keskustan alue muuttui nopeasti. Kuntaliitoksien myötä Mikkelin kaupunki muuttui alueeltaan ja kulttuuriympäristöltään monimuotoisemmaksi. Vuoden 1985 liitoksessa kaupungin pinta-ala kolminkertaistui kun Moision ja Tuukkalan alueita liitettiin Mikkeliin. Mikkelin kaupungin, Mikkelin maalaiskunnan (2001), Anttolan (2001) ja Haukivuoren (2007) sekä Ristiinan ja Suomenniemen liitos vuonna 2013 kasvatti Mikkelin pinta-alan 3 229 km².

aineistosta koottiin raportti, jonka myötä alueiden muutoksia tarkastellaan pääpiirteittäin. Alueisiin tutustuttiin historiaja tutkimuskirjallisuuden avulla sekä maastotyöskentelyllä.

Maastokäynneillä alueiden rakennukset ja ympäristö kuvattiin. Selvityksien aineistona käytettiin jonkin verran myös haastatteluja. Raportin tärkeimpänä arkistolähteenä olivat kaupungin arkiston rakennuspiirustukset sekä asemakaavat ja -selostukset. Kaupungin varhaisemman rakennusvaiheen tutkimiseen käytettiin Suur-Savon museon vuoden 1938 pienoismallikortistoa sekä valokuvakokoelmaa. Työssä otettiin huomioon myös aiemmin tehdyt kulttuuriympäristöselvitykset. Vanha kartta-aineisto sekä aikalaiskuvaukset luovat mielenkiintoisen näkökulman alueiden historiaan ja niitä käytettiinkin elävöittämään tekstiä.

FM Laura vikman projektitutkija

Alueselvitykset on tehty Mikkelin kaupungin City 2020 – projektin ideoinnin aineistoksi. Selvityksen kohteeksi valittiin viisi aluekokonaisuutta Mikkelin keskustasta ja sen tuntumasta.

Kaupungin keskustassa sijaitsevien Hallitustorin ja kaupungintalon kortteli lisäksi selvitykset tehtiin Urheilupuistosta, Marskin aukion ympäristöstä ja Likolammen etelärannan tonteista. Alueselvityksissä tarkastellaan alueen muutoksia pääasiallisesti suunnittelun ja rakennushistorian kautta. Selvityksen myötä alueilta haluttiin nostaa esille niiden maisemallisia, historiallisia ja rakennushistoriallisia piirteitä.

Pääpaino on kuitenkin rakennetun ympäristön tutkimisessa.

Alueiden ominaispiirteiden tunnistaminen sekä niiden vaaliminen mahdollistaa monimuotoisen ja viihtyisän kaupunkiympäristön. Kaupunkiympäristö on jatkuvassa muutoksessa ja samalla se ilmentää erilaisia arvoja vuosikymmenten takaa. Selvityksessä halutaankin nostaa esille alueiden kerroksellisuus ja se, miten miten kerrokset näkyvät valituissa alueissa vuonna 2013. Selvityksen pohjalta voidaan pohtia uudisrakentamisen vaikutusta alueiden rakennettuun ympäristöön. Ideointia pidemmälle viedyssä kaupunkisuunnittelussa on alueilla suoritettava rakennusinventointi asemakaavan tarkkuustasolla.

Selvityksen tutkimusosuudesta vastasi FM Laura Vikman ja työ suoritettiin ajalla 27.5.–26.8.2013. Selvityksen tutkimus-

5

HISTORIASELVITYKSESSÄ KÄSITELTÄVÄT ALUEET

2.

3.

1. Hallitustori ja Porrassalmenkatu 2. Likolampi 3. Marskin aukio (Suur-Savon aukio) 4. Urheilupuisto 5. Kaupungintalon kortteli

6

1.

4. 5.

HALLITUSTORI JA PORRASSALMENKATU Hallitustorin ympärille muodostuu Mikkelin kaupallinen ja hallinnollinen keskus, jonka ympäristössä näkyvät vuosikymmenten kerrostumat. Mikkelin Hallitustori ympäristöineen kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Hallitustoria reunustavat Maaherrankatu ja Porrassalmenkatu, jotka suunniteltiin pääkaduiksi kaupungin ensimmäisessä asemakaavassa vuonna 1838.

Porrassalmenkadusta muodostui varhaisessa vaiheessa kaupungin tärkein pankki- ja kauppakatu. Yhdeksi tarkastelun kohteeksi nostetaankin Porrassalmenkadun muuttuminen matalista puurakennuksista kuusikerroksisiin liikerakennuksiin. Porrassalmenkatu on vanha väylä Ristiinasta kaupunkiin tulevalle maantielle, joka osaltaan määrittelee kadun käyttöä ja asemaa. Porrassalmenkadun kevyenliikenteenväylän kunnostustöiden yhteydessä (1999) Hallitustorin itäreunalta löydettiin kivikautinen kehdonjalaksen muotoinen kuokka.

Lisäksi alueelta löytyi muutama tiilenpala, palamatonta luuta ja lasitettua keramiikkaa. Tutkimuksen yhteydessä todettiinkin, että topografisesti todennäköisin paikka kivikautiselle asuinpaikalle olisi nykyisen Porrassalmenkadun ja sen itäpuolella olevien kerrostalojen alla. Hallitustorin katukivetykseen on tehty kuokan löytöpaikalle kehdonjalaksen muotoista kuokkaa esittävä muistolaatta.1 Selvityksessä nostetaan esille Hallitustorin muutokset pääpiirteissään ja Hallitustoria reunustava osuus Porrassalmenkadusta 1800-luvulta alkaen.

Kaupunkikeskustan muodostuminen Mikkelin kaupunki perustettiin Mikkelin läänin hallinto- ja kauppakaupungiksi vuonna 1838. Kaupungin liike-elämän alku ulottuu 1700-luvulle saakka, jolloin Mikkeli sai Lappeenrannan vanhat markkinaoikeudet. Kaupunkia varten oli kruunu ostanut Paukkulan tilan omistajalta Severin Schlüterilta Maunukselan tilan ja kestikievarinpitäjä August Wikbergilta Olkkolan tilan. Mikkelin kaupungin ensimmäisen asemakaavan laati intendentinkonttorin johtaja Carl Ludwig Engel vuonna 1838. Kaupunki suunniteltiin rakennettavaksi Ristimäen hiekkaharjun itäpuolelle. Suunnitellut pääkadut kulkivat pohjois-eteläsuunnassa. Ensimmäisen asemakaa van keskiössä olivat pääkatujen eli Aleksanterinkadun ja Nikolainkadun2 väliin avatut Hallitustori ja Kirkkopuisto, joita yhdisti aksiaalisesti niin kutsuttu pieni kauppatori (Pikkutori). Hallitustorin sijainnilla hyödynnettiin vanhaa sotaväen harjoituskenttää, joka sijaitsi alueella vuosina 1721–1809.

Korttelin kokoisella Hallitustorilla oli sekä hallinto- että kauppa-aukion luonne jo kaupungin varhaisista vaiheista saakka. Hallitustorin länsireunaa reunustivat yli-intendentti C. L. Engelin suunnittelema lääninhallituksen rakennus vuodelta 1839 ja yli-intendentti E. B. Lohrmannin suunnittelema maanmittauskonttori vuodelta 1947. Engelin suunnitelmista poiketen tuomiokirkkoa (v. 1897) ei rakennettu kirkkopuistoon vaan poikittaisakselin muodostavan Hallituskadun päätteeksi. Kirkkopuistossa sijaitsi Savilahden pitäjän kirkko ja hautausmaa vuodesta 1754 aina kirkon paloon asti 1806.

Kirkkopuisto kunnostettiin vuosina 1845–1851, jolloin alueelle istutettiin 168 koivua. Kirkkopuiston soittolava rakennettiin Mikkelin lääninarkkitehti John Lybecin piirustuksien mukaan vuonna 1896 ja samoihin aikoihin puistoon pystytettiin kaksi virvoitusjuomakioskia. Yli-intendentti Engelin johdolla suunniteltiin rakennukset Mikkelin lääninsairaalalle Porrassalmenkadun varrelle, lääninvankilalle sekä kauppakojurakennukset pikkutorille.3

1 Liikenneinsinööri Leila Lindgrenin puhelinhaastattelu 31.7.2013; Museoviraston muinaisjäännösrekisteri, http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/ rekisteriportaali/portti/default.aspx?sovellus=mjreki&taulu=T_KOHDE&tunnus=1000002382 2 Nykyinen Maaherrankatu (Aleksanterinkatu) ja Porrassalmenkatu (Nikolainkatu). Vanhojen katunimien katsottiin kuuluvan sortovallan ajalle, joten katujen nimenmuutokset suomalaiskansallisiksi hyväksyttiin vuonna 1928. Lakio 1975, 117.

3 Hassinen & Lähde 1987, 58; Kuujo 1971, 55, 59; Museovirasto ”Mikkelin hallitustori ympäristöineen”, internetsivut: http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1124

7

KUVA: Hallitustori n. 1934–37. Hallitustorin pohjoislaidalla näkyvät ns. kalkkikartanot ja linja-autoasema sekä porttirakennukset. Kalkkikartanoiden näyteikkunat on sijoiteltu koko julkisivun pituudelle. Toria ympäröivät kauniit kaksiriviset koivuistutukset. Kuvaaja: Veljekset Karhumäki Oy (SSM).

Kaupunkikeskustan muutos tukkipuodeista kauppakeskukseen Hallitustorin pohjoispuolella eli pienen kauppatorin molemmin puolin sijaitsivat kahdessa rakennuksessa ”pasarsit” eli 20 myymälän tukkipuodit. Yli-intendentti Engelin suunnitelmiin pohjautuvat tukkipuodit olivat matalia ja empiretyylin mukaisia rakennuksia, joiden julkisivua koristivat pylväsrivistöt. Puodit eivät riittäneet pitkään myyntitiloiksi, sillä jo 1840-luvulla rakennettiin 16 suurta ja 30 pientä lautakojua lisää. Tukkipuoteja vuokrattiin paikallisille kauppiaille ja käsityöläisille markkinoiden väliajaksi. Markkinat toivat mukanaan kaupankäynnin lisäksi myös markkinahuvit, kuten karusellit, sirkusnäytännöt, petoeläinnäyttelyt, ampumaradat ja valokuvanäyttelyt. Tukkipuotien ja Hallitustorin välissä sijaitsivat Hallituskadun suuntaisesti niin kutsutut ”kalkkikartanot”, jotka edustivat Mikkelin vanhinta kauppamiljöötä 1800-luvulta. Tukkipuotien länsipuolella sijaitsi sekatavarakauppias Kiurun kalkkikartano, jonka tontin osti Mikkelin Osuuskauppa r.l. vuonna 1918. Itäpuoleisen kalkkikartanon rakennutti kauppias A. Sawander vuonna 1839. Tukkipuotien tilalle pikkutorin itäpuolelle rakennettiin vuonna 1912 arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema kauppahalli ja sen päätyyn Hallituskadun suuntainen neljän myymälän sisältä-

8

vä liikerakennus. Kauppahallin rakentamisen taustalla vaikutti elintarvikkeiden myynnin hygieniavaatimusten kasvu, joten uuteen halliin järjestettiin lämmin vesi sekä jääkellarit ruuan säilytystä varten. Pikkutorin länsipuolelle valmistui toinen kauppahallirakennus 1929–30. Kangashalliksi kutsutun rakennuksen eteläpäätyyn rakennettiin myös Hallituskadun suuntainen päätyrakennus. Pikkutori oli torikaupan keskus aina 1920-luvulle saakka, jolloin kauppahallien myötä torikauppa siirrettiin Hallitustorille. Markkina ja maalaistavaran kauppapaikkana Hallitustori oli toiminut jo ennestään.

Talvisodan pommituksissa tuhoutui kokonaan kauppahallirakennus ja kangashallin pohjoispääty, joka rakennettiin sodan jälkeen uudelleen. Kauppahallien eteläpäädyssä sijainneet kaupparakennukset säästyivät talvisodan tuhoilta.4 Kauppahallien tilalla on nykyisin kauppakeskus Stella. Entisten kauppahallien päätyrakennukset5 ovat useiden muutoksien jälkeen säilyneet nykypäivään saakka ja luovat monumentaalisen rakennusparin Hallitustorin laidalle. Päätyrakennukset muodostavat ”portit” Stellan sisäänkäynnille Hallituskadulta ja samalla muistuttavat vanhasta kalkkikartanoiden välisestä sisäänkäynnistä Pikkutorille. Stella kauppakeskuksen lasirakenteilla haluttiin kunnioittaa Hallitustorin ja Kirkkopuiston 1800-luvun aksiaalista näköyhteyttä jättämällä rakenteet läpinäkyväksi.

KUVA: Tukkipuodit 1900-luvun alussa. Puoteja on pelkistetty poistamalla mm. koristeellinen pylväsrivi Pikkutorin puoleiselta julkisivulta (SSM).

KUVA: Arkkitehti Selim A. Lindqvistin toteutunut suunnitelma kauppahallista päätymyymälöineen vuodelta 1912 (MKA).

4 Hassinen & Lähde 1987, 45-47, 58; Julkunen et al. 1988, 24; Rytkönen 1912, 27, 106-107; maistraatin arkisto (MKA); Kuujo 1971, 79-80.

5

Idänpuoleisen kauppahallin päätyrakennus korotettiin kaksikerroksiseksi ja ulkomuoto muutettiin kokonaan klassistiseen tyyliin samalla kun kangashalli rakennettiin v. 1930 ja sen päätyyn rakennettiin samanlainen päätyrakennus (Aarre Ekman). Päätyrakennukset ovat myös myöhemmin tunnettu linja-autoaseman porttirakennuksina; Etelä-Savon maakuntaliiton inventointitietojärjestelmä, KIOSKI-tietokanta.

9

Koivujen reunustaman Hallitustorin ensimmäiset puuistutukset tehtiin 1800-luvun puolivälissä ja seuraavan kerran toria ehostettiin rahatoimikamarin ehdotuksesta 1890-luvulla. Tuolloin tehtiin torin ristiin kulkevat käytävät, mikä sopikin hiekkapohjaiselle aukiolle. Yksi käytävä sijoitettiin torin ympärille polkupyöräilijöitä varten. Hallituskadun varrelle rakennettiin kenttä pallopelejä varten 1800-luvun lopussa.

Ensimmäisen kerran torialueen kiveämistä esitettiin vuonna 1925, jolloin todettiin torin pölyämisen kesäaikaan tuottavan harmia torikauppiaille. Tori kivettiin kaupungininsinööri Heikki Kuokkasen suunnitelman mukaisesti vuonna 1927 ja samalla torialue erotettiin graniittiaidalla Hallituskadusta.

Ennen uuden linja-autoaseman valmistumista vuonna 1934 kaupungin linja-autoasema sijaitsi Hallitustorilla. Varsinaista asemarakennusta ei ollut, mutta pieni kioski pystytettiin kuljettajia varten vuonna 1931. Linja-autojen seisontapaikka oli Porrassalmenkadun puoleisella sivulla. Maaliskuussa 1934 ryhdyttiin pienelle kauppatorille rakentamaan varsinaista linja-autoasemaa. Arkkitehti Martti Välikankaan suunnittelema julkisivuiltaan rapattu asemarakennus sijoitettiin toriaukean pohjoislaidalle Savilahdenkadun varteen. 6 Asemarakennuksen käyttö muuttui rahtiasemaksi ja entinen kangashalli muutettiin linja-autoasemaksi vuonna 1969. Porrassalmenkatua levennettiin 4,5 metrillä, joka mahdollisti autopirssin siirtämisen torilta levikkeelle vuonna 1951.7 Arkkitehti Välikankaan suunnittelema linja-autoasemarakennus saneerattiin kauppahalliksi vuonna 2011 ja on nykyään osana kauppakeskus Stellaa. Linja-autoasema siirrettiin Mannerheimintien varteen lähelle rautatieasemaa vuonna 2007.

Paikallisliikenteen linja-autopysäkit sekä taksit sijaitsevat edelleen Porrassalmenkadun levikkeellä.

Yläkuva: Säästöpankin toimitalo vuonna 1958. Kuvaaja: A. E. Lehtinen (SSM).

Alakuva: Hallitustorin pohjoispuolella sijaitsevat kuusikerroksiset Säästöpankin talo (oik.) ja Suur-Savon Osuuskaupan hotelli- ja liiketalo (vas.) kuvattuna Porrassalmenkadulta. Etualalla Porrassalmenkatu ja vanha taksiasema (SSM).

KUVA: Arkkitehti Välikankaan suunnittelema linja-autoasema on nykyisin kauppahallina ja osana kauppakeskus Stellaa. Kuvattu Savilahdenkadulta (2013).

6 Hassinen & Lähde 1987, 58; Lakio 1975, 66, 79.

7

Mikkelin rakentamisen vaiheet – näyttelyjulkaisu vuodelta 1988.

10

1800-luvun lopulla kauniin sisääntulon kaupunkiin muodosti Hallituskatu, jonka katunäkymä yhdisti rautatieaseman ja tuomiokirkon. Vuonna 1888 suunnitellun rautatieaseman piirustukset perustuvat tyyppipiirustuksiin, mutta julkisivun laajennus- ja muutostyöt toteutti arkkitehti Bruno Granholm vuosina 1902 ja 1922. Hallituskadun alkupäähän muodostui jo Engelin asemakaavassa puisto, jonka puoliympyrään sijoitetut istutukset loivat juna- ja laivamatkustajalle kauniin ensinäkymän kaupunkiin. Savon radan aavisteltiin tuovan lisää matkustusliikennettä kaupunkiin, joten rautatieaseman viereen sekä lähelle matkustajasatamaa haluttiin rakentaa mallikelpoinen ja ajanvaatimuksien mukainen seurahuone.8 Kaksikerroksinen seurahuone valmistui arkkitehti Werner Polónin piirustuksien mukaan nykyisen Mannerheimintien varteen vuonna 1889.9 Seurahuone tuhoutui talvisodan pommituksissa, mutta rautatieasema toimii edelleen matkustajakäytössä vuonna 2013. Rautatieaseman edustaa on hyödynnetty Hallitustorin maanalaisen pysäköintipaikan sisäänkäyntinä.

Arvokkaan näköiset kivijulkisivuiset pankkirakennukset erottuivat puurakenteisista liikerakennuksista, joita rakennettiin vierekkäin Porrassalmenkadun itälaidalle. Kaupunkikuvallisesti poikkeuksen muodosti myös vastapäätä HOPin pankkirakennusta sijaitseva kauppaneuvos C.F. Pöndisen rakennuttama uusrenessanssityylinen liiketalo vuodelta 1890.

Rakennus oli Mikkelin ensimmäinen yksityinen kaksikerroksinen tiilitalo, joka 1910-luvulla siirtyi Pohjoismaiden Yhdyspankin omistukseen. Vuonna 2013 rakennus (Porrassalmenkatu 18) on liike- ja ravintolakäytössä. 12

PorrassalmenkaDuN muodostuminen Porrassalmenkatu muodostui nopeasti yhdeksi Mikkelin tärkeimmäksi liike- ja pankkikaduksi. Hallituskadun ja Savilahdenkadun väliselle osuudelle sijoittui Porrassalmenkadulla peräti viisi10 pankkirakennusta 1930-luvulla. Torin pohjoislaidassa Hallituskadun suuntaisesti sijaitsi nk. kalkkikartano vuodelta 1839, mikä siirtyi vuonna 1924 Mikkelin Säästöpankille. Talvisodan pommituksissa tuhoutuneen kalkkilaastirakennuksen tilalle ryhdyttiin vuonna 1940 rakentamaan arkkitehti Martti Välikankaan suunnitelmien mukaan uutta Säästöpankin liikerakennusta. Kaupunkikuvallisesti rakennus oli huomattavan korkea ja näyttävä verrattuna Porrassalmenkadun pääasiallisesti yksikerroksisiin rakennuksiin. Länsipuoleisen kalkkikartanon tilalle rakennettiin Suur-Savon Osuuskaupan hotelli- ja liiketalon vuonna 1940. Arkkitehti Arthur Elgin suunnittelema Osuuskauppa Suur-Savon rakennus jatkoi Hallituskadulla arkkitehti Martti Välikankaan vuonna 1938 suunnittelemaa modernia apteekkari Akseli Jaman11 liike- ja asuinrakennuksen tyyliä. Hallituskadun selkeälinjaiset ja korkeat liikerakennukset loivat vastakohdan Porrassalmenkadun mataliin puutaloihin, jotka vielä hallitsivat katunäkymää 1930-luvun lopulla. Helsingin Osake Pankin kaksikerroksinen pankkirakennus oli Mikkelin ensimmäinen tiilinen liiketalo (Porrassalmenkatu 27). HOP pankkirakennuksen suunnitteli arkkitehti Axel Loenbom vuonna 1885.

Yläkuva: Porrassalmenkatu 1920-luvulla. Oikealla Suomen Pankin pankkitalo ja seuraavana Mikkelin Liiketalo Oy. Helsingin Osakepankin toimitalo erottuu kaksikerroksisena rakennuksena (SSM).

Alakuva: Porrassalmenkatu 25 ennen purkamista 18.3.1959.

Porrassalmenkadulle rakennettiin jälleenrakennus-kaudella myös väliaikaisia rakennuksia, kuten kuvassa vasemmalla näkyvä matala liiketila. Valokuvaaja: Väisänen (SSM).

8 Ensin toimi matkustajakotina, jota kutsuttiin hotelli Kariniksi. Omistaja oli neiti Karin Björkroos.

9 Hassinen & Lähde 1987, 26; Rytkönen 1912, 125-126.

10

Pankit olivat: Säästöpankki, Suomen Pankki, Suomen Yhdyspankki (Pohjoismaiden Yhdyspankki PYP), Helsingin Osake Pankki ja Kansallis-Osake-Pankki.

Myyryläinen 1998, ”Pankkitoiminnan alkuvaiheita Mikkelissä” internetsivut: http://www.mikkeli.fi/en/sisalto/03_mikkeli_tieto/02_historia/06_taloushistoriaa/10_pankkitoiminnan_alkuvaiheita_mikkelissa 11 Jamankulmana tunnettu rakennus (Hallituskatu 7) on ollut vuodesta 2007 lähtien osana kauppakeskus Akselia.

12 Julkunen et al. 1988, 15; Hassinen & Lähde 1987, 58, 47; Etelä-Savon maakuntaliiton inventointitietojärjestelmä, KIOSKI-tietokanta.

11

Ennen toista maailmansotaa Mikkeli oli kokonaishahmoltaan matalien yksikerroksisten puutalojen hallitsema kaupunki.

Tämä näkyi erityisesti Hallitustoria vastapäätä Porrassalmenkadulla, jossa oli asuin- ja liikerakennuksien lisäksi myös koulurakennusryhmä. Vastapäätä lääninhallituksen rakennusta Hallitustorin laidalla sijaitsi maaherra Otto Boijen ostama tontti, joka oli puistona. Maaherra lahjoitti Porrassalmenkadulla sijaitsevan tontin kaupungille ja toivoi alueelle järjestettävän yleisen promenadin. Tontin osti kunnallisneuvos Kyander, joka rakennutti siihen uusrenessanssityylisen vinkkelirakennuksen lääninarkkitehti Loenbomin piirustuksien mukaan. Viereisellä tontilla ˗ nykyisen Raatihuoneenkadun ja Porrassalmenkadun kulmassa - sijaitsi vuonna 1879 perustettu suomalainen tyttökoulu. Koulu toimi kauppias Liukkosen perikunnan talossa, jonka koulua kannattava osakeyhtiö osti itselleen vuonna 1884. Tontille rakennettiin vuonna 1899 lisärakennus, johon sijoitettiin voimistelusali ja kaksi luokkahuonetta. Hallitustorin tuntumassa Porrassalmenkadulla sijainneet rakennukset vaurioituivat pahoin talvisodan pommituksissa ja niistä alkaneissa tulipaloissa. Talvisodan aikana Mikkelissä vaurioitui tai tuhoutui 125 rakennusta.13

Jälleenrakennuskauden muutokset Jälleenrakennuskaudella keskustan alue koettiin kaavoituksellisesti haastavaksi, sillä keskustassa oli voimassa vuoden 1917 asemakaava, jota täydennettiin tontti- ja korttelikohtaisesti asemakaavamääräyksillä. Keskustan rakentamista selkeytti hieman vuonna 1948 käyttöönotettu kaupungin rakennusjärjestys, jossa keskusta-alue jaettiin kolmi- ja kaksikerroksisiin alueisiin. Tuolloin Porrassalmenkatu määriteltiin kolmikerroksisien rakennuksien kaduksi. Yhtenäistä asemakaavamääräystä laadittiin keskustan alueelle 1950-luvun alussa. Pohdinnan kohteeksi nostettiin Hallitustoria ympäröivät tontit. Vuonna 1952 pyydettiin asiantuntijalausunto Helsingin kaupungin asemakaava-arkkitehdilta Väinö Tuukkaselta keskustan kortteleihin (3,4,6 ja 8) laadittaviin asemakaavamääräyksiin. Tuukkanen pohti Mikkelin kaupungin tarvetta suurille liikerakennuksille ja ehdottikin lausunnossaan, että suppealle alueelle on mahdollista rakentaa korkeita, mutta enintään kuusikerroksisia liike- ja asuinrakennuksia.

Korkeuden määrittelivät Hallitustorin pohjoislaitaan rakennetut Suur-Savon Osuusliike ja Etelä-Savon Säästöpankin rakennukset. Korkeilla liikerakennuksilla haluttiin vähentää asukaslukua tonteilla, jolloin alueesta muodostuisi tiivis kaupungin liikekeskus. Porrassalmenkadun Hallitustoria reunustavat korttelit, jotka olivat suurimmaksi osaksi tuhoutuneet talvisodan pommituksissa, rakennettiin uudelleen Tuukkasen

13 Kuujo 1971, 385; Karttunen 1992, 96.

14 Julkunen et al. 1988, 18.

15

Yläkuva: Oikealla Porrassalmenkadulle sijoittuvat matalaan puurakennukseen Mikkelin liikemiesten seuran talo ja viereisellä tontilla uusi PYP:n talo. Edessä Maanviljelysseuran talo Raatihuoneenkadun ja Porrassalmenkadun kulmauksessa 13.2.1963. Kuvaaja Mikkelin Valokuvausliike (SSM).

Alakuva: Porrassalmenkatu 23 vuonna 1966. Entisen Mikkelin Liiketalon kohdalle on kohonnut korkea liikerakennus (SSM).

antamien ohjeiden mukaisesti. Ennen Tuukkasen lausuntoa oli Porrassalmenkadun ja Vilhonkadun kulmaan rakennettu kuusikerroksinen asuinkerrostalo, joka oli ensimmäisiä arava-lainoitettuja rakennuksia Mikkelissä.14 Vinkkelimallisen arava-kerrostalon piirustukset laati arkkitehtitoimisto Eero Jokilehto vuonna 1949. Pankkirakennukset siirtyivät nopeasti korkeimpiin ja Hallitustoriin nähden keskeisempiin uudisrakennuksiin. Hallitustorin laitaan suunniteltiin arkkitehti Jaakko Tähtisen piirustuksien mukaan Pohjoismaiden Yhdyspankin15 kuusikerroksinen liike- ja asuinrakennus vuonna 1954. Arkkitehti Tähtisen tyyppipiirustuksien mukaan rakennettiin useita Suomen Yhdyspankin liikerakennuksia, jotka erottuvat yksityiskohtiensa puolesta ajanjakson muista liikerakennuksista. Mikkelin Seudun Osuuskassa sai puolestaan

Myöhemmin nimi palautettiin Suomen Yhdyspankiksi. Uudisrakennus sijoitettiin entiselle suomalaisen tyttökoulun tontille (Porrassalmenkatu 17).

12

KUVA: Edessä Maaherranpuisto ja nykyisen tavaratalo Carlsonin

KUVA: Arkkitehti Jaakko Tähtisen suunnittelema Pohjoismaiden Yh-

paikalla aikaisemmin toiminut Kaihola & Ikosen tukkuliike nurkka-

dyspankin kuusikerroksinen liike- ja asuinrakennus vuodelta 1954.

tornillisessa puurakennuksessa. Takana näkyvät Porrassalmenkadun kuusikerroksiset asuin- ja liikerakennukset. Kuvaaja: A. Lehtinen vuonna 1961 (SSM).

kuusikerroksisen liikerakennuksen vuonna 1961 arkkitehtitoimisto Sirkku ja Aarne Piiraisen suunnittelemana. Hallituskadun ja Porrassalmenkadun risteykseen (Porrassalmenkatu 21) sijoittuvan Osuus-kassan rakennuksen yläkerroksissa sijaitsi hotelli Nuijamies. Mikkelin keskustassa on nähtävissä useita 1960-luvun liike- ja kerrostaloja, joissa kauppa ja pankkipalvelut on eriytetty matalampaan siipirakennukseen kun taas toimisto- ja asuinhuoneistot on sijoitettu korkeampaan rakennusosaan. Porrassalmenkadulla matalammat siipirakennukset on sijoitettu sisäpihan puolelle. Poikkeuksena on arkkitehtien A. Pernajan ja N.H. Sandellin suunnittelema Kansallis-Osake-Pankin rakennus, jossa matalasiipi on sijoitettu Porrassalmenkadun ja Hallituskadun kulmaan. KOP:in matala siipirakennus luo poikkeuksen tiiviiseen kuusikerroksisten liikerakennuksien katulinjaan.16

kuva: Porrassalmenkatua kuvattuna pohjoiseen Vilhonkadun risteyksestä 20.3.1965. Oikealla arava-kerrostalo vuodelta 1949 ja vasemmalla nykyinen kaupungintalon kortteli. Valokuvaaja: Erkki Valjakka (SSM).

kuva: Porrassalmenkatu kuvattu samasta kohtaa vuonna 2013.

16

Hassinen 1988, 465-468; Rakennusluvat ja maistraatin arkisto (MKA).

13

Vuonna 1962 tuli ajankohtaiseksi muuttaa keskusta-alueen asemakaava, jonka valmistelemisesta vastasi arkkitehtitoimisto Olli Kivinen. Ensimmäinen kaavaluonnos valmistui vuonna 1965, mutta siitä jäivät ratkaisematta kaupunkia sivuavien pääteiden sijoittamiskysymys ja sisääntuloteiden liittyminen keskustan katuverkkoon, joka muodosti oleellisen osan kaupungin liikennejärjestelmästä. Vaikkei professori Olli Kivisen ehdotus koskaan kokonaisuudessa toteutunutkaan, loi hänen suunnitelmansa ideologisen pohjan Mikkelin keskustan rakentamiselle. Kivinen halusikin suhteuttaa kokonaisrakennusoikeuden ennakoituun keskustilan tarpeeseen huomioimalla järkevän rakentamisen ja tontin toimintojen rationaalisen suunnittelun. Mikkelin keskustan kaupunkikuva nähtiin kokonaisuutena, johon kuuluivat kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaat raken-

nukset. Keskustan alueella arvokkaaksi katsottuja rakennuksia olivat Hallitustoria vasten sijaitsevat porttirakennukset ja lääninhallitus sivurakennuksineen.17

Yläkuva: Vanha apteekki ja Suomen Pankin pankkitalo Porrassal-

Yläkuva: Porrassalmenkatu 17. Keskellä tyttökoulun pääraken-

menkatu 23:ssa vuonna 1966 (SSM).

nus, joka tuhoutui vuonna 1940. Nykyinen PYP:n liiketalon paikka.

Kerroslukujen suhteen Kivinen halusi pysytellä osittain vuonna 1948 säädetyssä rakennusjärjestyksessä, jossa kolmikerroksinen rakennustapa edelleen hallitsi keskustan kaupunkikuvaa. Kivinen arvioi, että suurin osa liikehuoneistojen myymälätiloista sijoitettaisiin pääosin katutasoon.

Muu liiketila sijoitettaisiin tarkoituksenmukaisesti toiseen tai kolmanteen kerrokseen. Tilojen jakautuessa tällä tavalla oli perusteltua pyrkiä kolmikerroksiseen rakennustapaan.

1960-luvulla Mikkelin keskustan tilatarpeita ja kasvumahdollisuuksia arvioitaessa huomioitiin Mikkelin asema sekä maakunnan hallinnollisena että kaupallisena keskuksena. Uuden

Valokuvaaja: Pietinen (SSM).

Alakuva: Porrassalmenkatu 23 sijaitseva arkkitehtien A. Pernajan ja N.H. Sandellin suunnittelema Kansallis-Osake-Pankin rakennus

Alakuva: Hallitustori ja Porrassalmenkadun liikerakennukset ku-

vuodelta 1966.

vattuna Maaherrankadun suunnasta. Hallitustorin keskellä sijaitsee torirakennus ”Muikku”. Kuva: Harri Heinonen 2012 (MKA).

17

Kivinen mainitsi suppeassa listassaan myös kivisakastin, keskussairaalan vanhat rakennukset, tuomiokirkon, kaupungintalon, Naisvuoren vesitornin, nk. Natulin talon (siirretty Ristiinaan) ja mahdollisuuksien mukaan tuli säilyttää lääninvankila, palokunnantalo, nk. Graniittitalo sekä Mikonkatu 8 kivitalo (purettu).

14

liikekeskuksen toteuttaminen onnistui Kivisen mielestä parhaiten mahdollisimman suurina ja yhtenäisinä rakennuskokonaisuuksina. Kivinen ei kuitenkaan halunnut vetää jyrkkää rajaa liike- ja asuntoalueiden välille.18 Liikenteen sekä autojen määrän kasvu oli keskeinen kaavan suunnitteluun vaikuttanut seikka. Kivinen huomioikin, että keskustan liiketontteja tehokkaasti hyödynnettäessä autopaikat joudutaan sijoittamaan eri tasoon kuin varsinaiset myymälät ja jalankulku. Hän esitti, että autojen pysäköinti tulisi sijoittaa joko kellaritiloihin tai kattotasanteille.19 Lisääntyvä liikenne ja liikerakentaminen asettivat vaatimuksia keskustan pysäköintialueille. Vuonna 1974 esitettiin paikoitusalueen sijoittamista Hallitustorin alle. Suunnitelma käsitti 300 auton pysäköimisalueen kahdessa kerroksessa.

Pysäköintialueen huonoina puolina pidettiin hankkeen kalleutta ja autoliikenteen lisääntymistä kaupunkikeskustassa.

Keskustan liikennettä pyrittiin vähentämään sulkemalla autoliikenne pois Hallitustorin pohjoispuolella sijaitsevalta Hallituskadun osuudelta vuonna 1975. Mikkelin ensimmäinen kävelykatu toi viihtyisyyttä keskustaan ja samalla päätettiin uusia torin päällystys, joka toteutui vuonna 1979. Kysymys keskustan maanalaisesta parkkipaikasta otettiin jälleen käsittelyyn 2000-luvulla ja Hallitustorin alle sijoitettu Toriparkki valmistui vuonna 2011. Hankesuunnitelma aloitettiin vuoden 2004 valmistuneen ydinkeskustan selvityksen jälkeen.

Toriparkin rakennustyöt siirsivät torikaupan väliaikaisesti Kirkkopuistoon ja pysäköinnin väliaikaisiin pysäköintialueisiin, kuten Marskin aukiolle. Toriparkkiin valmistui 620 autopaikkaa ja maanalainen kulkureitti kauppakeskus Akseliin sekä Stellaan. Pysäköintialueen tarve kasvoikin keskustassa

kauppakeskus Stellan avaamisen jälkeen vuonna 2011. Toriparkin kulkuyhteydet ja ilmastointikanavat toivat muutoksia myös Hallitustorin miljööseen. Toriparkin ilmastointikanavat kulkeutuvat muun muassa Hallitustorilla sijaitsevan Aki Davidssonin suunnitteleman ”Muikku” torirakennuksen kautta.

Rakennus valmistui pysäköintialueen kanssa vuonna 2011. 20

Yhteenveto Hallitustoria ympäröivä rakennuskanta muodostuu kauniisti mukaillen yli-intendentti Engelin suunnittelemaa asemakaavaa, jossa julkiset rakennukset ovat sijoitettu vyöhykkeeksi kaupungin keskustaan. Keskustan keskiössä ovat Maaherrankatu ja Porrassalmenkatu, joiden väliin jäävät Hallitustori ja Kirkkopuisto. Kauppakeskus Stella sijaitsee vanhalla pikkutorilla. Rakennuksien sijoittelu ja vanhat kauppahallien päätyrakennukset antavat viitteitä 1900-luvun kauppamiljööseen. Hallituskadulla sijaitsevat Suur-Savon Osuuskaupan hotelli- ja liikerakennus (1940) ja Mikkelin Säästöpankin (1940) modernit kuusikerroksiset rakennukset vaikuttivat sodan jälkeisen keskustan kaupunkikuvan muuttumiseen erityisesti rakennuskorkeuden osalta. Porrassalmenkadulla sijaitsee pankkirakennuksia 1800-luvulta, mikä antaa alueelle kerroksellisen vaikutelman. Hallitustorin itäpuolella Porrassalmenkadulla sijaitsee yhtenäinen kuusikerroksisien liikerakennuksien ryhmä, joka antaa hyvän kuvan sekä ajan kaupunkisuunnittelusta että rakentamisesta 1950–70-luvuilla. Hallitustorilla sijaitsevat kulkuyhteydet maanalaiseen toriparkkiin ja torirakennus ”Muikku” ovat näkyvä osa keskustan muutoksista 2000-luvulla.

KUVA: Hallitustorin katukivetykseen on tehty kivikautisen kuokan löytöpaikalle kehdonjalaksen muotoista kuokkaa esittävä muistolaatta.

18 Hassinen 1988, 471-472.

19 Hassinen 1988, 468-469.

20

Länsi-Savo 16.1.1974 ”Hallitustorin alle paikoitustiloja?”; Länsi-Savo 12.6.1974 ”Ilmanvaihto maksaa: Autojen pysäköinti torin alle kallista”; Lakio 1988, 432-433; rakennusluvat (MKA).

15

LIKOLAMPI Likolampi sijaitsee Kalevankankaan kaupunginosassa. Alueselvityksessä painotetaan erityisesti Likolammen lounais-, kaakkois- ja eteläpuoleisia ranta-alueita, jotka rajautuvat pääasiallisesti Päämajankatuun, Vuorikatuun ja Hanhikankaankatuun. 1800-luvulla puhekielessä Likolampi antoi nimen kokonaiselle uudelle kaupunginosalle, jolla tarkoitettiin Nais- ja Akkavuoren ja Likolammen väliin jäävää aluetta. Likolammen alueelle suunniteltiin asemakaava vuonna 1869 yleisten rakennusten ylihallituksen arkkitehdin Adolf Branderin toimesta. Kaava mahdollisti vaatimattomamman rakennustavan kaupungin vähävaraisimmille asukkaille silloisen kaupunkikeskustan luoteispuolelta. Likolammen kaupunginosa erotettiin muusta kaupungista Naisvuorella sekä korttelinlevyisellä esplanadipuistolla, joka sijaitsi nykyisen Kansankadun ja Arkistokadun välissä. Likolammen eduiksi katsottiin sen suotuisat maastot, jotka mahdollistivat tasaisten hiekkateiden rakentamisen sekä veden läheisyys mahdollisti nopean vedensaannin tulipalojen sattuessa. Likolammen uuden kaupunginosan kaunistamiseksi arkkitehti Brander ehdotti, että omistajien tuli istuttaa lehtipuita tonttien kadunpuolelle. Puuasuinrakentaminen ja puistomaisuus olivatkin leimallisia piirteitä Likolammen alueella.1

Likolammen tehdasrakentaminen 1800-luvulla Likolampi muodostui nopeasti käsityöläisten kaupunginosaksi, jonka katujen varsille sijoittui puusepäntehtaita, maalareita, kivenhakkaajia sekä sepän pajoja. Kaupunginosan raken-

tamattomat tontit sopivat hyvin myös tehdasrakentamiseen.

Likolammen rannalla sijaitsi 1800-luvun lopulla kaksi olutja viinapolttimoa. Toivo-niminen oluttehdas perustettiin vuonna 1864, minkä osakkaisiin lukeutuivat ravintoloitsija Constantin Petroff, oluenpanija Sven Erik Nilsson ja värjärimestari J. F. Ahlberg. Suurikokoinen tehdastontti koostui useasta yksi- ja kaksikerroksisesta puurakennuksesta, jotka sijoittuivat aivan Likolammen kaakkoisrannalle. Vuonna 1959 tehtaan rakennukset tuhoutuivat tulipalossa, jonka myötä tehtaan toiminta lakkasi Likolammen rannalla. Tuolloin Yrjö Honkasen omistama tehdas tunnettiin nimellä Mikkelin Mallas- ja Virvokejuomatehdas Oy. Tehdastontin asuinrakennus sekä tulipalossa vaurioituneita tehdasrakennuksia on sijainnut Likolammen rannalla vielä 1970-luvulla. Entiselle tehdastontille on rakennettu kolmen asuinrakennuksen ryhmä vuonna 1982.2 Likolammen itärannalle perustettiin toinen juomatehdas vuonna 1871. Millerin juomatehtaanakin tunnettu viinapolttimo ja spriitehdas perustettiin Pursialan tilan omistaja J. G. Liukkosen toimesta nykyisten Päämajakadun, Pirttiniemenkadun ja Polttimonkadun rajaamalle alueelle. Liukkosen perikunta myi tehtaan kauppias D. Pulkkiselle ja maanviljelijä Karl Millerille vuonna 1888. Uudet omistajat alkoivat myydä myös olutta. Tehdas nimettiin Mikkelin viina- ja juomatehtaaksi ja myöhemmin Mikkelin polttimo- ja oluttehtaaksi. Tehtaan vanhinta rakennusvaihetta edustivat vanha polttimorakennus tontin keskellä ja sen eteläpuolella oleva ristipäätyinen varastorakennus. Polttimorakennuksen pohjoissivulle tehtiin

KUVAT: Oikean puoleisessa kuvassa Toivo-oluttehdas kuvattuna Likolammen etelärannalta 1900-l alussa. Vasemman puoleisessa kuvassa Mikkelin polttimo- ja oluttehdas, jonka takana näkyvät Likolammen kaupunginosa sekä Naisvuoren paviljonki, joka purettiin ja käyttökelpoiset rakennusmateriaalit siirrettiin Lamposaareen vuonna 1912. Kuvat: Tapani Wirilanderin kokoelma (SSM).

1 Kuujo 1971, 241-245.

2

Kuujo 1989, 249, 163-164; Wirilanderin kokoelmat (SSM); rakennusluvat (MKA).

16

vuonna 1914 tiilirunkoinen kattilahuone rakennusmestari J. P. Hyvösen laatimien piirustuksien mukaisesti. Siinä sijaitsi 1930-luvulla myös kontrollöörin eli alkoholitarkastajan huone ja yksi asuinhuoneisto. Tuotannon laajentuessa vuonna 1892 rakennettiin Pirttiniemenkadun varrelle uuden mallastamon sisältänyt tehdasrakennus, jonka itäpäätyyn tehtiin asuinhuoneisto. Samanaikaisesti kun uusi tehdasrakennus toteutettiin, rakennettiin tämän viereen kookas tiilirunkoinen ja harjakattoinen olutkellari. Tehtaassa valmistettiin vain virvoitusjuomia vuodesta 1914 alkaen, jolloin viinan ja vahvempien oluiden valmistus lopetettiin. Tehtaaseen rakennettiin vuosien 1870–1915 välillä kaikkiaan yhdeksän uudisrakennusta, joista vain kolme oli purettu vuoteen 1938 mennessä. Juomatehdas lopetti toimintansa vuonna 1963.

Kaupunki osti tontin ja rakennuksille ehdotettiin uutta käyttöä muun muassa lääninsairaalan synnytysosaston henkilökunnan väliaikaisina asuntoina.3

jakadulla sijaitsevassa Elomaan talossa sekä entisessä kuumesairaalassa, joka nykyisin on asuinrakennuksena. Asemakaavan laadinnan yhteydessä arkkitehti Olli Kivinen määritteli Nais- ja Akkavuoren välisen Likolammen puutalokaupunginosan uudelleen rakennettavaksi 1960-luvulla. Kivinen ei pitänytkään puutalomiljöötä säilyttämisen arvoisena, vaikka alueelle sijoittuikin yksittäisiä kauniita rakennuksia ja katunäkymiä. Ajan ideologian mukaan alue tuli tehokkaammin käytettyä rakentamalla tonteille pitkiä, kaksikerroksisia kerrostaloja. Vuonna 2013 suljetun katutilan Päämajankadulle muodostavat 1970-luvun kerrostalot sekä arkkitehtitoimisto Erkka Ruusunen Oy:n suunnittelema Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen mormoniseurakunnan kirkkorakennus vuodelta 1985. Kirkkoa on laajennettu 1990-luvulla.6

Vuonna 2013 tehdastontin rakennusryhmästä on säilynyt entisen polttimorakennuksen (v. 1871) itäpääty, johon kunnostettiin asuinhuoneisto vuonna 1945. Toinen säilynyt rakennus on vuonna 1892 rakennetun tehdasrakennuksen itäpääty, jonka muutostyön suunnitteli vuonna 1957 rakennusmestari Veikko Liukkonen. Vuonna 2013 säilyneissä rakennuksissa on päiväkotitoimintaa. Purettujen tehdasrakennuksien paikalle ei ole rakennettu uusia rakennuksia vaikkakin alueelle on kaavoitettu neljä teollisuustonttia kaupunginarkkitehti Eero Jokilehdon toimesta vuonna 1949. Jokilehto myös kaavoitti Tenholankadun kulkemaan Likolammen rannan ja tehdasrakennuksien välistä, jonka jälkeen se yhdistyi Runeberginaukiolle. Tenholankadun jatkosuunnitelma hylättiin vuonna 1953 ja Jokilehdon kaavoittamat teollisuustontit muutettiin asuinrakennustontiksi. Vielä 1970-luvulla alueen läpi suunniteltiin liikenneväylää, joka hyödynsi arkkitehti Jokilehdon ajatusta Tenholankadun ja Runeberginaukion yhdistämisestä.4 Myöhemmin entisen tehdastontin rakentamaton eteläpuoli on kaavoitettu yleisten rakennuksien korttelialueeksi, jota reunustaa koivuistutukset.5

Asuinrakentaminen Likolammella Mikkelin polttimo- ja oluttehdastontin vieressä Päämajankadulla sijaitsi yksikerroksisien asuinrakennuksien puutalokortteli. Korttelin rakennukset suunnitteli suurimmaksi osaksi lääninarkkitehti Axel Loenbom 1800-luvun loppupuolella.

Vuonna 2013 arkkitehti Loenbomin kädenjälki näkyy Pääma-

KUVAT: Ylempi kuva: Mikkelin polttimo- ja oluttehdas sekä Likolammen itärantaa kuvattuna 1900-luvun alusta. Alempi kuva on suunnilleen samasta kohdasta kuvattu n. 1980-luvun lopulla. Kuvat: Suur-Savon museo.

3 Hassinen & Lähde 1987, 50-51; maistraatin arkisto (MKA).

4

Arkkitehtitoimisto Kivinen laati alueelle kaavamuutoksen, joka olisi mahdollistanut kehätien rakentamisen. Kehäkatutoimikunnan mukaan kehäkadun saaminen ydinkeskustan ulkopuolelle poistaisi n. 15 % keskustan tarpeetonta liikennettä. Hanke ei toteutunut.; Länsi-Savo 3.4.1977 ”Kehäkadusta päätetään tämän kevään aikana”.

5 Kaupunginhallituksen pöytäkirjat 1965; Kuujo 1989, 164; Mikkelin kaupungin pienoismalli 1938 - pienoismallikortisto ja -selostukset (SSM); maistraatin arkisto (MKA); kaavat ja kaavaselostukset (MKA).

6 Mikkelin kaupungin pienoismalli 1938 - pienoismallikortisto ja -selostukset (SSM); Hassinen 1988, 471; rakennusluvat (MKA).

17

KUVAT: Vasemmalla Päämajankadun 13-19 katunäkymä keväällä 1975 (Wirilanderin kokoelma, SSM). Oikealla kuva on otettu samasta kohtaa vuonna 2013. Heinon puuasuinrakennuksen tilalla on arkkitehtitoimisto Erkka Ruusunen Oy:n suunnittelema kirkkorakennus.

Tehdastonttien lisäksi Likolammen rantaa reunusti lammen eteläpuolella puuasuinrakennukset, jotka toivat alueelle huvilamaisen tunnelman 1900-luvun alussa. Nykyisen Polttimonkadun ja Päämajankadun risteyksessä olevaan kortteliin sijoittui kolme asuinrakennusta 1800-luvun loppupuolelta ja pienemmälle tontille korttelin pohjoiskulmaan kaksi asuinrakennusta 1920-luvulta. Erityisesti August Oikarinen vaikutti korttelin monimuotoisuuteen tuomalla 1920-luvun puuklassismin matalien puurakennuksien joukkoon. Korttelin luoteiskulmassa sijaitsi vuonna 1875 rakennettu asuinrakennus, jonka julkisivua muutettiin vuonna 1905. Rakennuksen kaunis sijainti Likolammen rannalla ei jäänyt huomaamatta ja tontti määriteltiin omistajan pyynnöstä huvilatontiksi. Tuolloin Likolammen rantaviiva on ulottunut aivan rakennuksen viereen. Vuonna 1914 huvilarakennuksen osti maisteri Jooseppi Sajaniemi, jonka mukaan on nimetty entisen huvilan ja sähkölaitoksen välinen katu. Alueen huvilamainen luonne on muuttunut 1960-luvulla, jolloin puurakentaminen alkoi väistyä kerrostalorakentamisen tieltä ja korttelin puutalot purettiin. Vuonna 2013 Polttimokadun varrelle sijoittuu kaksi kerrostaloa, joista toisen on suunnitellut rakennusmestari Sauli Kuntsi vuonna 1960 ja toisen arkkitehtitoimisto Reijo Seppänen ky. vuonna 1989.7

Likolampi virkistysalueena Likolammen sijainti lähellä ydinkeskustaa ja sen luonnonkaunis maisema on tehnyt lammen ympäristöstä suositun virkistysalueen kaupunkilaisille jo 1800-luvulla. Likolammen itärannalle rakennettiin naisille tarkoitettu uimahuone ja oluttehtailija Petroffin asunnolle vievän tien kohdalle rakennettiin miehille oma uimahuone vuonna 1890. Nämä ilmaiset uimahuoneet oli tarkoitettu kaupunkilaisten ja erityisesti sen työväestön huvituksia varten. Lammella järjestettiin Mikkelin Talviurheiluseuran toimesta pikaluistelukilpailut 300 metriä pitkällä ja kahdeksan metriä leveällä kilparadalla vuonna 1925. Likolammen rannalle tehtiin kymmentä vuotta aikaisemmin valaistu luistinrata. Keitaanomaisessa pohjavesilammessa vesi oli pitkään puhdasta ja jopa juomakelpoista ennen kuin asutusjätettä ja viemärivesiä alettiin laskea siihen.

Apteekkari Grenmanin ehdotuksesta Likolammen rannalle rakennettiin hiekalla erotettu allas, josta pumppujen avulla kaupunkilaiset saivat vettä. Pumppu toteutettiin arkkitehti Loenbomin piirustuksien mukaan vuonna 1876, mutta tämän jälkeen vedenoton paikkaa jouduttiin useasti siirtämään pilaantuneen veden vuoksi. 1910-luvulla kaupungininsinööri Lennart von Fieandtin ehdotuksesta päätyi valtuusto siihen, että Likolammen likaveden poisto viemäriverkkoon tapahtui kokoojakaivon ja pumppulaitoksen avulla. Viemäriverkko johti tuolloin Saimaaseen. Vesistön rehevöityminen on sadan vuoden jälkeenkin Likolammen ongelma. 8

7 Mikkelin kaupungin pienoismalli 1938 -pienoismallikortisto ja – selostukset (SSM); rakennusluvat (MKA).

8 Lakio 1975, 49–50, 58–59, 67–69; Lindgren Piponiuksen kartta (MKA); Lähde 1992, 63; Ursin 2012, internet lähde.

9 Likolammen eteläranta sai nykyisen muotonsa vasta vuoden 1952 asemakaavamuutoksella, jolloin Naisvuorenkatua (nykyinen Polttimonkatu) levennettiin.

10 Nykyinen Anni Swaninkatu.

11 Lakio 1975, 57-59; Mikkelin kaupungin pienoismalli 1938 - pienoismallikortisto ja -selostukset (SSM); Kuujo 1971, 272, 340.

12 Entinen Runeberginkatu ja Runeberginaukio.

13

Lakio 1975, 57-59; Mikkelin kaupungin pienoismalli 1938 - pienoismallikortisto ja -selostukset (SSM); Kuujo 1971, 340; kaavat ja kaavaselostukset (MKA); rakennusluvat (MKA); Lindgren Piponiuksen kartta (MKA); Etelä-Savon maakuntaliiton inventointitietojärjestelmä, KIOSKI-tietokanta.

18

KUVAT: Vasemmalla kuvassa Päämajankadun viereen sijoittuva entisen Mikkelin viina- ja juomatehdastontti vuonna 1979. Tontin läpi kulkee polku. (Wirilanderin kokoelma, SSM) Oikealla kuvassa entinen juomatehtaantontti sekä rakennus kuvattuna vuonna 2013.

Sähkölaitos Likolammen rantaviiva on ajan saatossa muuttunut ja muokattu erityisesti uusien katulinjauksien yhteydessä. 1900-luvun alussa rantaviiva on lammen eteläpuolella yltänyt sähkölaitoksen eli nykyisen Etelä-Savon Energian Vuorikadun puoleisten rakennuksien läheisyyteen saakka samalla peittäen osan nykyisestä sähkölaitoksen tontista. Likolammen eteläranta täytettiin samalla, kun Runeberginaukiota jatkettiin vuonna 1925.9 Likolammen rannasta on ollut hyötyä alueen kolmannelle tehdasrakennukselle eli sähkölaitokselle, joka rakennettiin Likolammen rannalle vuonna 1901. Sähkölaitoksen perustajalle Mikkelin sähkö-osakeyhtiölle luovutettiin kaupungin toimesta tontit 228–230, joiden sijainti mahdollisti Likolammen veden käyttämisen sähkölaitoksen höyrykoneissa. Kaupunki myös avusti sähkö-osakeyhtiötä lahjoittamalla kaupungin metsästä puita sähköpylväiksi. Vuoden 1901 syksyllä katuja valaisi 22 kaarilamppua ja 40 hehkulamppua sekä 32 kynttilää. Tätä ennen katuja valaistiin petroolilampuilla vuodesta 1883 alkaen. Myös auerlamppujen ja asetyleenilamppujen soveltuvuutta pohdittiin Mikkelissä.

Poliisijärjestyksen mukaan kaupungin tuli valaista kadut, torit ja yleiset paikat. Säännön tulkitseminen aiheutti harmia muun muassa Dunckerinkadulla,10 joka asemakaavassa oli merkitty kaduksi mutta sitä ei oltu vielä ”avattu ja tasoitettu” katukäyttöön. Pimeänaikaan huono näkyvyys kaupungissa johti myös hukkumistapaukseen Likolammella, jonka jälkeen Likolammen kaupunginosaan anottiin asukkaiden toimesta sähkökäyttöistä katuvalaistusta vuonna 1910.11

Fieandtin toimesta. Vuonna 1931 tehtaan yhteyteen rakennettiin autotalli kahta kuorma-autoa varten. Nykyisen hahmonsa tehdasrakennus on saanut vuonna 1948, jolloin muutostöiden yhteydessä rakennuksen julkisivua muutettiin kaupunginarkkitehti Eero Jokilehdon suunnitelmien mukaan.

Sähkölaitosta laajennettiin jälleen vuonna 1978 arkkitehti Pauli Lehden piirustuksien mukaisesti. Lehden suunnittelema on myös Lönnrotinkadun puolelle sijoittuva varasto, johon suunniteltiin rakennusvaiheessa VPK:n tilat vuonna 1973. Sähkölaitoksen viereiselle tontille rakennettiin yksikerroksinen asuinrakennus sähkölaitoksen työntekijöille vuonna 1914. Käytännön syistä eli kiireellisten tapauksien varalta sähkölaitoksen hoitaja, koneenkäyttäjä ja kaksi asentajaa haluttiin asumaan mahdollisimman lähelle sähkölaitosta. Vuorikadun varteen sijoitetun työntekijöiden rakennuksen on suunnitellut Lennart von Fieandt ja rakennusmateriaalina on käytetty pienen kauppatorin purettujen tukkipuotien hirsiä.

Viereisellä tontilla sijaitsi juurikaspalsta, jonka tilalle rakennettiin toinen asuinrakennus kaupungin sähkölaitoksen teknillistä henkilökuntaa varten vuonna 1952. Arkkitehti Martti Riihelän suunnittelema rakennus on toiminut rakennusajankohdan aikoihin väliaikaisesti lääkärin ja kaupunginarkkitehdin toimitiloina. Vuonna 2013 rakennuksessa sijaitsee päiväkodin tilat. Sähkölaitoksen tonttia suurennettiin vuonna 1945, jolloin tontit 228–233 yhdistettiin sähkölaitoksen tontiksi 228 ja samassa yhteydessä tontin keskeltä kulkevat tiet länsirannan oluttehtaalle poistettiin. Sähkölaitoksen korttelia reunustavien katujen linjaa muutettiin asemakaavamuutoksen yhteydessä vuonna 1952.13

Mikkelin kaupunki osti sähkölaitoksen vuonna 1911. Vuonna 1901 rakennettu sähkölaitosrakennus sijaitsee nykyisen Jooseppi Sajaniemenkadun12 ja Vuorikadun risteyksessä. Rakennusta on laajennettu vuosina 1913 ja 1915, jolloin sitä korotettiin ja levennettiin kaupungininsinööri Lennart von

19

Yhteenveto

KUVA: Runeberginaukio aamuyöllä kesäkuussa 1963. Kuvan vasemmassa laidassa Jooseppi Sajaniemen huvila. Kuvaaja: Tapani Wirilander (SSM).

KUVA: Likolammen eteläranta kuvattuna Likolammelta vuonna 1958 (SSM).

14

20

Etelä-Savon seutukaavaliitto 1984, 122.

Likolammen läheisyyteen muodostunut 1800-luvun puutalovaltainen asuinalue on ajansaatossa muuttunut kerrostalovaltaiseksi asuinalueeksi. Vielä 1970-luvun alussa alue oli harvinaisen laaja ja ehjä 1800-luvun lopun puurakennuksien kaupunginosa, jonka tontteja ympäröivät aidatut pihamaat ja kauniit istutukset.14 Kaupunkikeskustan läheisyys houkutteli alueelle kerrostalorakentamista, jonka nopea lisääntyminen 1960- ja 1970-luvulla on muuttanut alueen yleisilmettä huomattavasti. Likolammen kaakkoisrannalle sijoittuvat entisen juomatehtaan osittain säilyneet rakennukset edustavat 1800-luvun tehdasrakentamista kaupunkialueella. Kerroksellisemman kokonaisuuden muodostaa sähkölaitoksen tontilla sijaitsevat sähkötehdas asuinrakennuksineen. Rakennuksilla on kulttuurihistoriallisia arvoja ja edustava kokonaisuus kertoo 1900-luvun alkuvuosikymmenien rakennustavasta. Likolammen ympäristön puistomaisuus on osin saatu säilymään nykypäivään saakka.

ALAKUVA: Sähkölaitos 1920-luvulla. Wirilanderin kokoelmat (SSM).

MARSKIN AUKIO (SUUR-SAVON AUKIO) Otavankadun, Puistokadun ja Poleninkadun rajaama kolmikulmainen Marskin aukio sijaitsee Kaukolan kaupunginosassa. Aukio on saanut nykyisen nimensä siinä vuosina 1967– 2003 sijainneesta Mannerheimin muistopatsaasta. Tätä ennen aukio oli nimetty Suur-Savon aukioksi. Aukiota rajaa lännestä Pohjoinen vanha hautausmaa ja aukion pohjoispuolella sijaitsevat entisen kuuromykkäinkoulun puurakennusten yhtenäinen ryhmä, joka on luokiteltu maakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kontrastin alueelle luovat eteläpuolelle sijoittuvat korkeammat tiiliverhotut Etelä-Savon ammattiopiston rakennukset 1950–60-luvuilta sekä usean kadun muodostama risteys aivan aukion itäpäädyssä. Marskin aukio on pysäköintialueena vuonna 2013.

Aukion 1800-luvun vaiheet Marskin aukion maisemalliseen muodostumiseen on liittynyt sen läheinen sijainti Mikkelin maaseurakunnan kirkon (v. 1816) sekä hautausmaa-alueen (v. 1817) kanssa. Aukio on jäänyt reuna-alueeksi idästä kasvavalle Mikkelin kaupungille sekä sitä lännestä reunustaville maaseurakunnan pappilan maille. Etelästä aluetta on rajannut keskiajan lopulla rakennettu Suuri Savontie, joka johti Hämeenlinnasta Olavinlinnaan. 1800-luvun alun vehreässä Mikkelissä laidunmaat olivat lähellä varsinaista kaupunkiasutusta. Ristimäen eli nykyisen tuomiokirkon aluetta hyödynnettiinkin karjan kokoamisessa, sillä kaupungin palkkaama karjapaimen vei kaupunkilaisten karjalauman laiduntamaan aamuisin. Iltaisin karja koottiin jälleen samaan paikkaan omistajien hakiessa lehmänsä kotiin. Vielä 1900-luvun alussa markkina-aikaan hevoset koottiin myytäväksi Suur-Savon aukiolle. Maanmittari C. E. Müllerin toimesta aukion alueelle suunniteltiin asemakaava ensimmäisen kerran vuonna 1881. Asemakaavasta voidaan nähdä kuinka rautatie linjattiin kulkevaksi kaupungin länsipuolelta sivuten Urheilupuiston reunaa pitkin nykyiselle Marskin aukiolle. Kaavassa on nykytilanteeseen verrattuna hyvin samankaltainen kolmikulmainen aukio, johon suunniteltiin sijoitettavaksi rautatieasema, hotelli ja toriaukio. Aukiota ympäröivät asuinrakennustontit idästä sekä pohjoisesta. Asemakaava vahvistettiin pienin muutoksin vuonna 1883.

Rautatie olisi kuitenkin katkaisut Savontien ja vaikeuttanut

kaupungin mahdollista kasvamista länsisuuntaan, joten rautatien kulkuväyläksi valittiin asemakaavoitetun kaupungin itäpuoli.1 Vuoden 1898 insinööri Orrmanin asemakaavassa aukiolle oli kaavoitettu kaksi asuinrakennustonttia, joiden eteläpuolelle oli suunniteltu pieni, kolmionmallinen puistoalue. Vuonna 1907 julistettiin Mikkelin kaupungin asemakaavakilpailu, jossa keskeisten rakennuspaikkojen ratkaisemisen ohella toivottiin kaupunkiin lisää tehdas- ja työväenrakennustontteja. Kilpailuun saapui 17 ehdotusta. Mikään ehdotuksista ei ollut täysin toteutettavissa, joten ensimmäinen palkinto jäi jakamatta. Kilpailussa palkittiin neljä suunnitelmaa, joiden pohjalta professori Piponius laati asemakaavan.

Kolmannen sijan asemakaavakilpailussa sai arkkitehtien A. H. Vickströmin ja Carl Stafin suunnitelma, jossa Suur-Savon aukion aluetta ehdotettiin kauppahallin sijoituspaikaksi. Vuoden 1917 professori Piponiuksen vahvistetussa asemakaavassa alue päätettiin jättää toriaukioksi. Kaavassa on poistettu aukion itälaidan rakennustontti, joka on vielä luonnosvaiheessa merkitty yleisten rakennuksien rakennusalaksi. Autojen lisääntyminen näkyi Mikkelin katukuvassa ja ensimmäiset järjestyssäännöt polkupyöräilijöille ja automobiililiikenteelle laadittiin vuonna 1913. Aukion itälaidan pienen rakennuston rakennustontin soveltuvuutta pohdittiin esimerkiksi autojen huoltoasemarakennuksen sijoituspaikaksi. Piponiuksen asemakaavassa nykyinen Marskin aukio on nimetty Suur-Savon toriksi ja alueeltaan se vastaa nykyaukiota. Puhekielessä aluetta kutsuttiin myös kuuromykkäinkoulun kentäksi.2

1 Savon rata valmistui vuonna 1889.

2

Kuujo 1971, 225-226, 259-261, 277; Kuujo 1988, 38; Maanmittari C. E. Müllerin asemakaava v. 1881 (MKA); insinööri Orrmanin asemakaava 1898 (MKA); arkkitehtien A. H. Vickströmin ja Carl Stafin suunnitelma asemakaavaksi 1909 (MKA); Mikkelin rakentamisen vaiheet - näyttelyjulkaisu vuodelta 1988.

21

Kuuromykkäinkoulun vaiheet tietotaitokortteliksi Mikkeliin perustettiin maan viides kuulovammaisille tarkoitettu oppilaitos, jossa opetuksen tarkoituksena oli antaa kuulovammaisille lapsille luku- ja kirjoitustaito sekä samalla opettaa heitä käyttämään sormiaakkosia. Kuuromykkäinkoulu aloitti toimintansa vuonna 1893 vuokratiloissa ja vuonna 1899 koululle ryhdyttiin rakentamaan omia tiloja kaupungin lahjoittamalle neljälle tontille nykyisten Puistokadun ja Otto Mannisenkadun3 kulmaukseen. Yleisten rakennusten ylihallituksen arkkitehti Theodor Granstedtin4 suunnitelmien mukaisesti valmistui uusrenessanssityylinen koulurakennus Puistokadun ja Otto Mannisenkadun kulmaukseen, Puistokadun varteen oppilasasuntola ja johtajan asuinrakennus Otto Mannisenkadun läheisyyteen vuosina 1900–1902. Koulurakennus on pohjakaavaltaan suorakaiteen muotoinen ja sen rakennusrungosta erkanee päätyjen kohdalta kaksi samankokoista siipeä sisäpihaa kohden. Eteisten ja aineistohuoneiden lisäksi koulurakennuksen länsisiipeen oli sijoitettu työhuone pojille ja itäsiipeen työhuone tytöille. Rakennuksen keskiosassa rakennusrungosta ulkonee hieman lyhyempi siipiosa, johon oli sijoitettu rukous- ja voimisteluhuone. Rakennuksessa sijaitsi seitsemän luokkahuonetta ja kirjasto. Oppilasasuntola eli internaatti rakennettiin muodoiltaan ja julkisivultaan samankaltaiseksi kuin koulurakennus, mutta mittakaavaltaan hieman pienemmäksi. Kahden pihanpuoleisen sisäänkäynnin lisäksi rakennuksen itäpäätyyn rakennettiin avokuisti. Asuntolaan oli sijoitettu kahteen isoon saliin kymmenen vuodetta tytöille ja kymmenen pojille. 1900-luvun alussa koulun oppilasmäärä oli 90, jolloin asuntolaan majoitettiin vain koulun nuorimmat5 oppilaat. Länsisiivessä sijaitsi oppilaskeittiö ja itäsiivessä internaatin johtajattaren keittiö sekä huoneistot asuntolan johtajattarelle, palvelijalle ja emännöitsijälle. Rakennuksessa sijaitsivat myös ruoka- ja sairashuoneet sekä oppilaiden virkistyshuone. Koulun johtajana toimi Arvo Iivari Savolainen vuosina 1896–1932. Johtajan asuinrakennukseen oli sijoitettu asuinhuoneiden lisäksi myös kanslia. Yhtenäisten puurakennuksien pihapiiriä täydennettiin vielä Lönnrotinkadun puoleisella tiilirunkoisella talousrakennuksella sekä tonttien pohjoispuolella sijaitsevilla varastokellarilla ja kahdella ulkorakennuksella.6

3

YLÄKUVA: näkyy Marskin aukio, jota rajaavat kuuromykkäinkoulun puurakennukset ja hautausmaa-alue. Aukion itäpuolella sijaitsi huoltoasema. Kuvaaja: A. Lehtinen vuonna 1961 (SSM).

ALAKUVA: kuuromykkäinkoulun tontti ja kuvan oikeassa reunassa Suur-Savon Sähkön liikerakennus. Kuvaaja: A. Lehtinen vuonna 1961 (SSM).

Entiset Raatihuoneenkatu (Puistokatu) ja Runeberginkatu (Otto Mannisenkatu).

4 Arkkitehti Granstedt on suunnitellut myös mm. Porvoon, Oulun ja Turun kuuromykkäinkoulujen rakennukset.

5 Koulun nuorimmat oppilaat olivat 7-8 vuoden ikäisiä.

6

Mikkelin kaupungin pienoismalli 1938 - pienoismallikortisto ja -selostukset (SSM); Rytkönen 1912, 182-184; Väänänen 1988, 524-525; ); Puntanen 2007

22

Kuuromykkäinkoululle ryhdyttiin suunnittelemaan uutta rakennusta vuonna 1956. Uuden kuurojen- ja sokeidenkoulun asetus annettiin vuonna 1961, mikä muutti samalla koulun nimen Mikkelin kuurojenkouluksi. Vuonna 1962 Mikkelin kaupunki järjesti kuurojenkoululle vaihtokaupalla tontin Urpolanlammen tuntumasta, jonne rakennettiin kuulovammaisten uusi Mikaeli-koulu. Vuonna 1963 entisen kuuromykkäinkoulun asuntola muutettiin kaupunginsairaalaksi ja johtajan asuinrakennuksen muutospiirustukset sairaalan osastoksi ovat vuodelta 1965. Vuonna 1974 tilat muuttuivat terveyskeskuksen vuodeosastoiksi kansanterveyslain seurauksena. 1980-luvun alussa vuodeosastot siirrettiin Tuukkalan sairaalaan. Entinen kuuromykkäin asuntola on sen jälkeen toiminut myös Helsingin kauppakorkeakoulun tiloina, Mikkelin teknologiakeskuksena ja Mikkelin kesäkauppakorkeakouluna. Entisessä johtajan asunnossa ovat sijainneet muun muassa maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus7 ja pienyrityskeskus. Puistokadulla sijaitseva koulurakennus muutettiin teknilliseksi kouluksi vuonna 1963 ja sittemmin rakennuksessa on toiminut kotiteollisuuskoulu sekä Helsingin kauppakorkeakoulu. Korttelia alettiin kutsua tietotaitokortteliksi siellä toimineiden yhteisöjen mukaan 1980-luvulla. Vuonna 1991 suunniteltiin tietotaitokorttelin pohjoiskulmaan lisärakennus arkkitehtitoimisto Juhani Kataisen toimesta. Arkkitehtitoimisto Kataisen suunnitelmien mukaan yliopistokeskus laajentui vielä nk. Yhteiskoulun kortteliin vuonna 2006.8 Vuonna 2013 entisessä kuuromykkien asuntolassa eli nykyisessä Taiteiden talossa toimii Mikkelin valokuvakeskus ja vanhassa koulurakennuksessa Mikkelin Taideyhdistys ry:n Lasten ja Nuorten Kuvataidekoulu. Otto Mannisenkadulle sijoittuvassa rakennuksessa toimii Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry (ESTERY). Korttelin sisäpihalla on usean eri puulajin muodostama kaunis, puistomainen piha-alue. Yliopistokeskuksen toimipisteitä on useissa tietotaitokorttelin rakennuksissa. Yliopistokeskukseen kuuluvat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, Kansalliskirjaston digitointi- ja konservointikeskus sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston toimipiste.

Yhteiskoulun kortteli Yhteiskoulun kortteli, jonne yliopistokeskuksen uudisrakennus sijoitettiin vuonna 2006, muodostui yhteiskoulurakennuksesta ja siihen kuuluvasta puolen korttelin mittaisesta ”torista” jo vuonna 1909. Hanke Mikkelin suomalaisen yhteiskoulun perustamisesta käynnistyi vuonna 1904, jolloin päätettiin perustaa yksityisillä varoilla kannatettava suomenkielinen kahdeksanluokkainen yhteiskoulu. Koulu aloitti toimintansa ensin vuokratiloissa vuonna 1905, mutta pian kaupunki lahjoitti koululle tontin nykyisen Savilahdenkadun ja Otto Mannisenkadun kulmasta. Koulurakennuksesta järjestettiin kolmen arkkitehdin kilpailu, jonka voitti tamperelainen arkkitehti Wivi Lönn. Koulurakennus valmistui vuonna 1909, mutta viimeistelytöitä tehtiin vielä vuosina 1910–11.

Koulun pitkäaikaisena johtajana toimi maisteri Jooseppi Sajaniemi. Jugendtyylinen koulurakennus tuhoutui osittain talvisodan pommituksissa ja suoraviivaisemman julkisivun rakennukselle suunnitteli arkkitehti Martti Välikangas vuonna 1940. Rakennusta on laajennettu 1960-luvulla muun muassa arkkitehti Eero Jokilehdon suunnitelmien mukaan. Hänen suunnittelemiaan ovat myös Otto Mannisenkadulla sijaitsevat Suur-Savon Sähkön asuin- ja liikerakennukset vuodelta 1951. Yhteiskoulu siirtyi Mikkelin Yhteiskoulun Kannatusyhdistykseltä Mikkelin kaupungille peruskoulujärjestelmään siirryttäessä vuonna 1974. Entisen yhteiskoulun koulutalossa toimi Ristimäen yläaste ja lukio, joka myöhemmin nimettiin Yhteiskoulun lukioksi ja yläasteeksi. Mikkelin Yhteiskoulun lukio ja Lyseo yhdistettiin Mikkelin lukioksi vuonna 2010.

Vuonna 2013 rakennuksessa sijaitsevat kansalaisopiston, Mikkelin lukion, Päämajakoulun ja Urheilupuiston koulun tilat.9 1900-luvun alussa Yhteiskoulun toriksi nimetty alue sijaitsi korttelin länsipuolella ja torin käyttö muodostui varhaisessa vaiheessa urheilukentäksi. Torin sijainti koettiin hyväksi myös autoliikennettä aja-tellen ja vuonna 1954 torin laidalle Kirkkokadun10 puolelle sijoitettiin Mikkelin Ammattiautoilijoiden kuorma-autoilijoiden päivystys-rakennus sekä pysäköintialue. Tontin pohjoislaidalle valmistui 1960-luvulla huoltoasema, joka on purettu 2000-luvulla. Vuonna 2013 entisen Yhteiskoulun torin eteläreunalla sijaitsee yliopistokeskuksen rakennus Cultiva, joka muodostaa harmonisen parin kadun toisella puolella olevan saman toimijan Unica -rakennuksen kanssa. Pohjoisosa on kiinteistöjen pysäköintialueena.11

7 MTT sijaitsee entisessä tiilisessä talousrakennuksessa (Mucula) vuonna 2013, 8 Maistraatin arkisto ja rakennusluvat (MKA).

9 Mikkelin kaupungin tilakeskuksen teknisen avustajan Aila Jääskeläisen sähköposti Laura Vikmanille 5.8.2013.

10 Entinen Hallituskatu.

11

Mikkelin kaupungin pienoismalli 1938 -pienoismallikortisto ja – selostukset (SSM); Rytkönen 1912, 187–190; rakennusluvat ja –piirustukset (MKA).

23

Aukion vaiheita 1900-luvulla

KUVA: Yhteiskoulu alkuperäisessä jugendtyylissä. Viereinen rakennus on seurakuntatalo (SSM).

KUVA: Talvisodassa vaurioitunut yhteiskoulu sai pelkistetyn julkisivun arkkitehti Martti Välikankaan suunnittelemana vuonna 1940.

Viereisen seurakuntatalon suunnitteli arkkitehti Välikangas vuonna 1934 ja sitä laajennettiin 1940-luvun lopulla.

Kuvaaja: A. Lehtinen vuonna 1961 (SSM)

KUVA: Lönnrotinkadun varrella sijaitseva entisen kuuromykkäinkoulun tiilinen talousrakennus, jonka takana näkyvät arkkitehtitoimisto Juhani Kataisen suunnittelemat yliopistokeskuksen rakennukset.

24

Vuoden 1952 karttaotteessa mainitaan, että Suur-Savon aukio on muodostunut Mikkelin kaupungin omistamasta lahjoitusmaa numero 1:stä ja määrätty vuonna 1938 merkittäväksi yleisten alueiden rekisteriin. Suur-Savon aukio toimi 1900-luvun alkupuolella hiekanottopaikan lisäksi urheilukenttänä ennen viereisen Urheilupuiston rakentamista. Jalkapallokentän suunnitelmat alueelle laadittiin vuonna 1954.

Talvisin aukiolle tehtiin jääkenttä aina 1960-luvulle saakka, jonka jälkeen alue muutettiin puistoksi. Kaupungininsinööri Taneli Pessa suunnitteli aukiolle ensimmäisen kioskin vuonna 1922. Pieni kioskirakennus sijaitsi Puistokadun varrella.

Asemakaava-arkkitehti Otto-I Meurmanin laatimassa asemakaavassa 1930-luvulla palautettiin professori Piponiuksen kaavan suunnitteluvaiheessa aukion itäpuolella sijainnut pieni rakennustontti, johon rakennettiin vuonna 1953 Suomen Petrooli Oy:n autohuoltoasema V. Kudrãvzev:in suunnitelmien mukaisesti. Huoltoasema on myöhemmin purettu. Uuden kioskirakennuksen aukio sai vuonna 1939, jolloin Otavankadun varrelle rakennettiin Lotta-Svärd yhdistyksen kioskirakennus. Myöhemmin rakennus korvattiin Aune Mertaojan suunnittelemalla kioskilla, joka rakennettiin Sotainvalidien Veljesliiton Mikkelin seudun osasto ry. toimesta vuonna 1957. Nykyisen ulkomuotonsa kioskirakennus sai vuonna 1984 Pertti Mertaojan suunnitelmien mukaisesti.12 Marskin aukio nimitystä ryhdyttiin käyttämään vasta 1960-luvulla, jolloin aukiolle sijoitettiin Mannerheimin muistopatsas. Kaupunkilaiset halusivat muistaa Mikkelissä sodan aikana päämajaa pitänyttä Suomen marsalkka Mannerheimia kaupunkiin pystytettävällä patsaalla vuonna 1954. Valtuusto päätti hyväksyä ehdotuksen mutta sen toteuttaminen siirtyi kymmenellä vuodella, jolloin kaupunginhallitus esitti patsaan pystyttämistä Hallitustorille lääninhallituksen rakennuksien eteen. Mielipiteet patsaan sijoituspaikasta vaihtelivat jyrkästi. Kuvanveistäjä Kalervo Kallio ja asemakaavoittaja professori Olli Kivinen suunnittelivat patsaan sijoituspaikaksi Hallitustoria, joka olisi sopinut hyvin patsaan mittasuhteisiin. Mannerheimin muistopatsas sijoitettiin kuitenkin SuurSavon aukiolle Lönnrotinkadun keskiviivan jatkeeksi vuonna 1967. Kuvanveistäjä Kallio halusi esittää Mannerheimin ilman hevosta ja kunniamerkkejä, sellaisena kuin kaupunkilaiset saattoivat hänet nähdä kävelevän kaupungin kaduilla.13 Vuonna 2003 Mannerheimin patsas siirrettiin Hallitustorille sille alkuperäisesti suunniteltuun paikkaan.

Marskin aukio oli pitkään puistokäytössä, sillä Mannerheimin patsaan sijoittaminen aukiolle rauhoitti alueen käyttämistä muuna kuin virkistyspaikkana. Nykyinen käyttö pysäköintialueena juontanee juurensa 1960-luvulle, jolloin professori Olli Kivisen rationaalisen ajattelun myötä aukiota ensimmäisen kerran ehdotettiin pysäköintialueeksi. Autoistuminen

kaupungeissa lisäsi pysäköintipaikkojen ja huoltoasemien tarvetta. Nykyisessä laajuudessa tapahtuvaan, tilapäiseksi kaavailtuun pysäköintikäyttöön ajauduttiin Hallitustorin alle tehdyn ns. Toriparkin rakentamisvaiheessa kun korvaavia autopaikkoja oli järjestettävä muualta. Käytäntö on jatkunut mm. viereisten urheilualueiden käyttäjien ja oppilaitosten tarpeilla perustellen. Virallisesti Marskin aukio on vuonna 2004 voimaan tulleen asemakaavan mukaan 4. kaupunginosan, Kaukolan kortteli 24. Se on tarkoitettu opetustoimintaa palvelevien rakennusten käyttöön siten, että alueen keskiosaan voidaan sijoittaa yliopistokeskuksen seuraavissa laajennusvaiheissa ”sivistystoimintaa symboloivalla arkkitehtuurilla toteutettu toiminnallinen, sisään kutsuva päärakennus”. Rakennus tulee sijoittaa kentän keskialueelle olemassa olevan kouluvyöhykesommitelman yhdistäväksi osaksi, aukion muoto, puistomainen vaikutelma ja kaikille avoin käyttö säilyttäen.14

KUVA: Suur-Savon aukio kuvattuna Raatihuoneenkadulta 1950-luvulla. Kuva: Suur-Savon museo.

Yhteenveto Marskin aukio muodostaa maisemallisen suoja-alueen pohjoiselle vanhalle hautausmaa-alueelle, joka yhdessä Mikkelin maaseurakunnan kirkon ja eteläisen vanhan hautausmaan kanssa on luokiteltu kuuluvaksi valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Marskin aukio yhdistää tuomiokirkkoa ympäröivän Ristimäenpuiston ja maaseurakunnan kirkon hautausmaa-alueet yhtenäiseksi vihervyöhykkeeksi. Aukion pohjoispuolella sijaitsee maisemallisesti ja rakennushistoriallisesti arvokas kuuromykkäinkoulun 1900-luvun alun rakennusryhmä. Tyylillisesti yhtenäinen rakennuskokonaisuus on määritelty maakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Marskin aukion kolmionmallinen muoto pohjautuu 1800-luvun lopun asemakaavoitukseen ja yhdessä kuuromykkäinkoulun korttelin kanssa muistuttaa vanhasta kaupunkirakenteesta.

KUVA: Yhteiskoulu kuvattuna Lönnrotinkadulta vuonna 2013.

12 Enqvist 2007, kuvaliite 79-80 ; Rakennusluvat ja -piirustukset (MKA).

13 Lakio 1975, 215-216 14

Suullisia tietoja antanut kaavoitusarkkitehti Arja Hartikainen 1.8.2013; kaavat ja -selostukset (MKA).

25

URHEILUPUISTO Urheilupuisto sijaitsee Mikkelin tuomiokirkon tuntumassa Nuijamiehen kaupunginosassa. Alueselvityksessä tarkastelun kohteeksi nostetaan Urheilupuiston lisäksi sitä reunustavat Mikonkatu, Anni Swaninkatu ja Nuijamiestenkatu.

Urheilupuiston keskeinen sijainti on vuosisatojen saatossa tuottanut useita alueenkäyttösuunnitelmia. Alueen soveltuvuutta pohdittiin 1800-luvulla muun muassa rautateiden ja ortodoksikirkon sijoituspaikaksi.1 Selvityksessä keskitytään kuitenkin alueen 1900-luvun vaiheisiin, jolloin alue muotoutui urheilu- ja vapaa-ajankäyttöön. 1700-luvun kartassa alueella on nähtävissä kangasalue kulkureitteineen, joka on erottanut nykyisen Urheilupuiston ja Hänninkentän alueen 2.

Nämä kaksi aluetta ovat muodostaneet Hänninhaudaksi kutsutun alueen, vaikka maantieteellisesti tarkkaa rajausta on vaikea määrittää vaihtelevien historiankirjoitusten vuoksi.

Professori Piponiuksen asemakaavassa alueen pohjoispuoli vahvistettiin urheilukentäksi ja Nuijamiestenkadun eteläpuolinen alue Kaihon puistoksi vuonna 1917. Asemakaavan myötä kaupunkiin saatiin uusia rakennustontteja urheilukentän läheisyyteen. Urheilupuiston nimi virallistettiin vuonna 1959 ja Kaihon puistoa3 alettiin kutsua Hänninkentäksi vuonna 1956.4

Urheilupuiston ja sen ympäristön vaiheita 1920-luvulle saakka Mikkeliin ehdotettiin urheilukenttää Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton Mikkelin piirin toimesta vuonna 1909. Urheilutapahtumia oli ennen urheilukenttäsuunnitelmia järjestetty mm. Pirttiniemen kentällä ja kilpa-ajoradalla kasarmialueen länsipuolella. Urheilukentän paikaksi valittiin suoperäinen Hänninhaudan alue ja sitä ympäröivät rinteet, minne valmistui ensimmäinen käyttökelpoinen kenttä vuonna 1914.

Aluetta suunniteltiin kentästä huolimatta vielä tuolloin voimalaitoksen sijoituspaikaksi.5 Hänninhauta toimi 1800-luvulla kaatopaikkana, jonne vietiin jätemaan lisäksi myös muita jätteitä. Epäsiisti alue haluttiin kuitenkin puhdistaa ja käyttö kaatopaikkana pyrittiin estämään aitaamalla alue vuonna 1894. Urheilukenttää suunnitteleva valtuusto antoi lausunnon, jonka mukaan Hänninhauta oli sopiva urheilukentäksi, kun siellä oleva vesilammikko kuivataan ja maaperä tasoitetaan. Notkon keskellä sijaitseva mäntymetsäinen saareke6 tuli myös ottaa urheilukentän käyttöön. Kenttää ympäröivät rinteet pystyttiin hyödyntämään katsomoa suunniteltaessa.

Varsinaisen urheilukentän rakentaminen aloitettiin vuonna 1915 ja kahden vuoden urakoinnin jälkeen urheilukentän ympärillä sijaitsi 300 metrin kierrosmittainen juoksurata.7

26

YLÄKUVA: Postikorttikuvat Urheilupuistosta ja sen ympäristöstä kuvattu n. 1960-luvulla. Kuva: Veljekset Karhumäki Oy. Suur-Savon Museo.

ALAKUVA: Etualalla Hänninkenttä. Kuva: Veljekset Karhumäki Oy. Suur-Savon Museo.

1920-luvulla rakennustoiminta alkoi laman jälkeen elpyä, mikä vaikutti myös virkistysalueiden suunnitteluun. Urheilupuistossa järjestettiin Kansanvalistusseuran yleiset laulujuhlat vuonna 1923. Laulu-juhlia varten kenttä aidattiin,8 rakennettiin pääportti, ravintolapaviljonki ja laululava. Rakennuksien suunnitelmat laati sekä rakennus-töitä johti arkkitehti Armas Rankka. Laulujuhliin valmistuneet rakennukset on sittemmin purettu, mutta laululavan betoninen tuki-muuri on edelleen nähtävissä. Laululava sijoittui Anni Swaninkadun suuntaisesti ja muodosti urheilukentän kiintopisteen vastakkaiselta puolelta sijaitsevan pääportin kanssa.

Mikonkadun puolella sijainnut ravintolapaviljonki toimi aina vuoteen 1952 saakka, jonka jälkeen se muutettiin varastoksi.

Paviljonki purettiin vuonna 1963, jolloin sen paikalle rakennettiin maanalainen varasto.9

Professori Elias August Piponius laati Mikkelin kaupungin asemakaavan vuonna 1917. Kaava koostui uusien kaupunginosien suunnittelukilpailuiden töistä, joista koottiin yhtenäinen asemakaava. Kaavassa on merkitty urheilukenttä ja sen ympärille kymmenen asuinrakennustonttia. Ennen kaavan vahvistamista urheilukentän kaakkoiskulmassa sijaitsi ajuri Pekka Sattilaisen rakennusryhmä (tontti 323) joka purettiin 1920-luvulla. Rahatoimikamari eli kaupunginhallituksen edeltäjä ehdotti, että urheilukenttää ympäröiviin tontteihin rakennettaisiin kaupungin virka- ja toimihenkilöitä varten asuintaloja, jotta kaupungin keskeisin paikka saataisiin kunnollisesti ja arvokkaasti rakennettua. Ainoastaan yhteen tonttiin rakennettiin kaupunginvirkailijoiden viiden huoneiston asuinrakennus kaupungininsinööri Taneli Pessan piirustuksien mukaisesti vuonna 1922 ja muut rakentamattomat tontit poistettiin asemakaavasta vuonna 1931. Länsireunan rakentamattomille tonteille (319–321) valtuusto luovutti 12 metrin levyisen alan kelkkamäkeä varten, ja samalla Mikkelin ikämiesten voimisteluseura sai luvan sähkövaloon urheilukentän luistinradan ja kelkkamäen valaisemiseen vuonna 1919. Kaupungininsinööri Pessan suunnittelema puuklassismia edustava kaupunginvirkailijoiden asuinrakennus sijaitsee Nuijamiestenkatu 1:ssä. Rakennus toteutettiin valtion asuntolainan turvin, jolloin laina myönnettiin ”yleishyödyllistä rakennusyritystä” varten. Kansalaissodan jälkeistä aikaa vaivasi asuntopula ja suuri työttömyys, joten kaupungin hätäaputöinä tehtiin mm. Urheilupuiston kunnostaminen ja virkailijoiden asuinrakennuksen rakentaminen. Virkailijoiden asuinrakennus muutettiin vuonna 1977 toimistohuoneiksi ja vuonna 2013 rakennuksessa sijaitsevat Mikkelin kaupungin liikuntapalvelut sekä verhoomon liiketilat.10

KUVAT. Yläkuva: Arkkitehti Armas Rankan suunnittelema laululava kuvattuna Mikkelin laulujuhlien aikaan 15.6.1923. Kuva: postikortti Länsi-Savon paperi- ja kirjakauppa (SSM). Alakuva: Arkkitehti Rankan suunnitelma Urheilupuiston juhlaportiksi Mikkelin laulujuhlia varten (MKA).

1920-luvun kuluessa asemakaavoitetulle alueelle pystytettiin runsaat 80 asuinrakennusta, joista suuri osa sijoittui Pietarinkadun länsipuolisiin kortteleihin sekä Otavankadun ja kasarmialueen välisille tonteille. Anni Swaninkadulla ja Nuijamiestenkadulla tontit menivät nopeasti kaupaksi ja kortteli muodostuikin puuasuinrakennuksien alueeksi. Poikkeuksena asuinrakentamiselle lienee ollut August Oikarisen suunnittelema leipomorakennus tontille 316, mikä rakennettiin asuinrakennuksesta erilliseen rakennukseen. Nuijamiestenkadun ja Anni Swaninkadun risteykseen sijoittuu vuonna 1926 valmistunut asuinrakennus, jonka ovat suunnitelleet arkkitehti Kalle Kontio ja rakennusmestari Kustaa Piispanen (tontti 365). Rakennuksen lautavuoraus on Uuno Rytkösen käsialaa vuodelta 1935. Kalle Kontio ja Kustaa Piispanen toivat tyylipuhtaimmin rakennusten yksityiskohdissa esille puuklassismin piirteet, kuten ikkunoissa, ovissa ja laudoituksissa. Kortteliin rakennetut puutalot edustivat puhtaimmillaan tämän rakennusvaiheen rakennustyyliä ja niitä olivat suunnittelemassa paikalliset rakennusmestarit sekä arkkitehdit.11

1 2 3 4 5 6

Enqvist 2007, 6.

Rantatupa, Mikkelin rekognosointikartta 1776–1805 (internetsivut).

Tunnettu myös Hänninhaudan urheilukenttänä.

Enqvist 2007, 3-4.

Hassinen & Lähde 1987, 61; Enqvist 2007, 59.

Mäntymetsä saarekkeen historia ulottuu Mikkelin pitäjän aikoihin (1700-l), jolloin se toimi teloituspaikkana.

7 Enqvist 2007, 15-16, 58, 60.

8 Kaupungininsinööri Taneli Pessa suunnitteli peittävän lauta-aidan ympäröimään urheilupuistoa, jolla estettiin maksamattomien katselijoiden pääsy juhla- ja urheilutilaisuuksiin. Tätä ennen aluetta ympäröi riukuaita.

9 Enqvist 2007, kuvaliite 30-33.

10 Mikkelin kaupungin pienoismalli 1938 - pienoismallikortisto ja -selostukset (SSM); Lindgren Piponiuksen kartta (MKA); Enqvist 2007, 60, kuvaliite 39; rakennusluvat (MKA).

11 Mikkelin kaupungin pienoismalli 1938 -pienoismallikortisto ja –selostukset (SSM); Hassinen & Lähde 1987, 40

27

KUVA: Kaupunginvirkailijoiden asuinrakennus (Nuijamiestenkatu 1)

KUVA: Arkkitehti Kalle Kontion ja rakennusmestari Kustaa Piispasen

vuodelta 1922.

suunnittelema asuinrakennus (Nuijamiestenkatu 3) vuodelta 1926.

Mikkelin kaupunkikuvaan ovat kuuluneet aivan erityisen kiinteästi koivuistutukset. Urheilupuiston vieressä kulkevien Nuijamiestenkadun ja Anni Swaninkadun 12 risteysaluetta tasattiin vuonna 1925, jolloin maaherran ja armeijan puolelta havahduttiin huomaamaan että vanhan tien varrella sijaitsevat koivukujanteet olivat vaarassa hävitä. Maaherra lähestyi valtuustoa nostaen esille vuosikymmeniä sitten istutettujen koivujen merkityksen kaupunkia kaunistavana elementtinä.

Eversti Hugo Österman puolestaan luonnehtii koivujen kaatamista kirjeessään valtuustolle näin: ”Mitä kauneimpina koristuksia ovat juuri puheenalaiset koivukujanteet. Tässä asiassa en puhu ainoastaan upseeriston, kaikkien kasarmissa asuvien ja omasta puolestani, vaan epäilemättä kaikkien luonnonystävien puolesta, joita kaikkia se käänne, minkä asia sai Valtuutettujen mainitussa kokouksessa, on surettanut”.13 Valtuusto määräsikin rahatoimikamarin säilyttämään koivukujat asemakaavaa muuttamatta. Snellmaninkadun kohdalla päädyttiin tekemään asemakaavamuutos, jonka seurauksena katu jätettiin entisen plantaasikujan mukaiseksi.14 1950-luvulla Mikkeliin liittyvissä aikakausijulkaisujen artikkeleissa ja matkailujulkaisussa erityisen maininnan saavat ”valkokylkiset riippakoivut”. Vuoden 1943 artikkelissa mainitaankin Mikkelin lumoavan vieraansa vehmailla puistoilla, valkokylkisillä riippakoivuillaan ja amfiteatterimaisella urheilukentällään.15 Kaunis maisemallinen piirre on säilynyt nykypäivän Mikkelissä ja esimerkiksi Nuijamiestenkadun sekä Mikonkadun koivukujanne on säilynyt vuoteen 2013 saakka.

Koulurakennukset ja suojeluskuntajärjestöt Urheilukentän perustamisvaiheessa Mikkelin kaupungin rahatoimikamari pyysi Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton urheiluneuvoja maisteri Lauri Pihkalalta lausunnon, jossa hän arvioi alueen soveltuvuutta urheilukentäksi. Pihkala huomauttaa sijainnin olevan suhteellisen lähellä asutuskeskuksia ja tämän vuoksi luonnostaan houkuttelee kentälle käyttäjiä. Pihkalan laajakantaisessa lausunnossa muistutetaan, että nuorten kuntalaisten sivistys- ja virkis-tysharrastukset tulisivat keskittää samaan alueeseen. Pihkala myös ehdotti perustettavan lasten leikkipaikan itäiseen urheilukentän kulmaukseen.16 Anni Swaninkadun ja Otavankadun risteyksessä sijaitsi vuonna 1904 perustettu venäläinen kansakoulu, joka oli tarkoitettu venäläisen varusväen lapsille. Yksikerroksisen kansakoulun Anni Swaninkadun puoleisella julkisivulla oli kaksi kulmatornia. Kansakoulurakennuksen muuttuessa kunnallissairaalaksi,17 rakennuksen julkisivumaalauksen yhteydessä riisuttiin rakennuksen koristeellinen ”venäläistyyli” vuonna 1924. Rakennus ja siihen liittyvät kolme piharakennusta purettiin Suur-Savon ammattioppilaitoksen rakennuksien tieltä 1960-luvulla ja entisen kansakoulun paikalla sijaitsee ammattioppilaitoksen juhlasali vuonna 2013.18 Viereiselle tontille suunniteltiin rakennushallituksen toimesta tyttölyseo vuonna 1950. Lyseorakennuksessa sijaitsee Urheilupuiston koulu vuonna 2013.

12 Entinen Dunckerinkatu.

13

Eversti Hugo Östermanin kirje valtuustolle tammikuussa 1926, Enqvist 2007, 12-13.

14 Enqvist 2007, 12-13.

15 Kansan kuvalehti 8/1954; Suomen matkailu 4-5/1943.

16 Enqvist 2007, 57-58.

17 Rakennuksessa toimi synnytyssairaala.

18

Nykyisen Suur-Savon ammattioppilaitoksen suunnitteli arkkitehtitoimisto Eino Tuompo ja Simo Lumme. Rakennusryhmä toteutettiin kahdessa osassa vuosina 1956 ja 1967.; rakennusluvat (MKA).

28

KUVA: Entisen venäläisten kansakoulun rakennus Anni Swaninkadun

KUVA: Mikonkatua kuvattuna etelästä pohjoiseen. Vasemmalla Ur-

ja Otavankadun kulmassa . Oikealla kulma entisestä suojeluskunta-

heilupuiston ulkohuone ja oikealla elokuvateatteri Ritz 1940-luvulla.

talosta. Kuvaaja: Väisänen 9.5.1955 (SSM).

Kuva: Väisänen (SSM).

Opetusrakennusten lisäksi Urheilupuiston läheisyys on houkutellut suojeluskuntajärjestöä. Liikunta liittyi erityisesti suojeluskuntajärjestön ohjelmaan. 1930-luvulla suojeluskunnat korostivat urheilun kehittävän sotilaskuntoa ja taisteluvalmiutta. Mikkelin ensimmäinen suojeluskuntien toimitalo sijaitsi Maaherrankadulla entisessä kasakkakomennuskunnan talossa vuonna 1919.19 Dunckerinkadulle eli nykyiselle Kasarminkadulle valmistui Mikkelin Suojeluskuntapiirin esikuntarakennus vuonna 1928. Suojeluskuntapiirin kolmikerroksisen kivitalon20 piirustukset laati Mikkelin läänin lääninrakennuskonttorin esimies, arkkitehti Kalle Kontio arkkitehti Arvid Tollet´n luonnoksen pohjalta. Arkkitehti Kontion suunnittelema rakennus oli toinen Mikkelin suojeluskuntajärjestöjen rakennuttamista rakennuksista. Varsinainen suojeluskuntatalo siirtyi Maaherrankadulta uuteen rakennukseen Otavankadulle vuonna 1937. Kaksikerroksisen kivitalon selkeälinjaisesta suunnittelusta vastasi arkkitehti Martti Välikangas. Mikkelin kaupunki sai suojeluskuntatalon lahjaksi vuonna 1944 ja tämän jälkeen se luovutettiin ammattikoulun käyttöön. Vuon-

na 2013 rakennus on osana Etelä-Savon ammattiopistoa.

Suojeluskuntajärjestöjen korkeat rakennukset erottuivat kaupunkikuvallisesti puutalovaltaisesta asuinrakentamisesta 1930-luvulla.21

KUVA: Mikonkatu 1 rakennuksen laajennuksen jälkeen.

Kuva: Albin Aaltonen (SSM).

19 Mikkelin suojeluskunta perustettiin vuonna 1917. Maaherrankadun suojeluskuntatalo toimi sittemmin poliisitalona vuosina 1940–1966.

20

Klassismia edustavan rakennuksen pohjakerros oli varattu mm. ammusvarastoksi ja asepajaksi, keskimmäinen kerros oli piiripäällikön ja sotilasohjaajien huoneille varattu ja ylimmässä kerroksessa sijaitsi keittiö-, ruokailu- ja oleskelutilat. Nykyisin asuinrakennuksena (Kasarminkatu 12).

21 Hassinen & Lähde 1987, 56-57; Mikkelin rakentamisen vaiheet – näyttelyjulkaisu vuodelta 1988.

29

Modernin aikakauden vaikutukset Kaupungin urheilulautakunta perustettiin vuonna 1929.

Urheilulautakunnan ensimmäisiin tehtäviin kuului urheilukentän leventäminen ja tasoittaminen. Alueen länsiosaan valmistui tenniskenttä vuonna 1929. Eduskunta myönsi ensimmäisen kerran budjetissaan varoja urheilukenttien rakentamista varten vuonna 1931 ja Mikkelin Urheilupuisto sai osansa Valtion Urheilu- ja voimistelulautakunnalta. Urheilupuiston uudelleenjärjestämissuunnitelman laati Viipurin asemakaava-arkkitehti Otto-I Meurman vuonna 1932.

Vuotta aiemmin oli vahvistettu asemakaavamuutos, joka mahdollisti urheilukenttää ympäröivien katujen linjojen ja leveyksien muuttamisen.22 Kentän laajennuksen yhteydessä Taneli Pessan suunnittelema pukuhuonerakennus siirrettiin vanhan kentän kaakkoisreunalta laajennetun kentän kaakkoiskulmaan. Kahden pukuhuoneen ja suihkutilan käsittänyt lautaverhoiltu rakennus on sittemmin purettu. Kentän uudelleenjärjestämissuunnitelman yhteydessä päätettiin urheilukentälle rakentaa uusi aita ja portti, joiden rakentaminen siirrettiin seuraavalle vuodelle ja lääninrakennuskonttorin tehtäväksi jätettiin etsiä asiantunteva arkkitehti porttirakennuksien sekä aitamallien saamiseksi. Mikonkadun ja Raatihuoneenkadun risteykseen rakennettiin portti pyöreine paviljonkeineen, jonka funktionalistisesta suunnittelusta vastasi arkkitehti Martti Välikangas vuonna 1933. Välikankaan suunnitelmien mukaisesti Urheilupuisto myös aidattiin. Pientä porttipaviljonkia laajennettiin varastohuoneella, jonka suunnittelusta vastasi arkkitehti Martti Riihelä vuonna 1956.

Toinen sisäänkäynti ja lipunmyyntikioski järjestettiin Anni Swaninkadulta vasta 1980-luvulla. Mikonkadulta on sisäänkäynti vanhaan yleisökäymälärakennukseen, joka rakennettiin vuonna 1950 kaupungin rakennustoimiston suunnitelmien mukaisesti. Urheilupuiston katetut katsomot ovat Martti Riihelän käsialaa ja ne valmistuivat vuosien 1957–1959 välisenä aikana. Urheilupuistoa laajennettiin vielä vuosina 1959 ja 1977–78, jolloin juoksurata suurentui kahdeksanrataiseksi. Avokatsomot valmistuivat vuonna 1978 ja istumapaikkoja lisättiin avokatsomojen laajennustöissä vuonna 1993.23

KUVA: Mikonkatu 1 ja viereisellä tontilla sijaitseva arkkitehtitoimisto Kaija ja Heikki Sirenin suunnittelema liikerakennus vuodelta 1975. Kuvattu vuonna 2013.

22 Lindgren Piponiuksen kartta (MKA); Mikkelin kaupungin pienoismalli 1938 - pienoismallikortisto ja -selostukset (SSM).

23

Enqvist 2007, kuvaliitteet: 37, 46-48, 64, 67; Laukkanen 1998, 38-40; Nikula 1993, 143-145.

30

Anni Swaninkadun muuttuessa 1900-luvulla puuasuinkorttelista korkeiden koulurakennuksien kaduksi, niin vastaavasti Urheilupuiston itäpuolella sijaitsevalle Mikonkadulle on sijoittunut eri aikakausina liike- ja asuinrakennuksia. Arkkitehti Martti Välikankaan suunnittelema Urheilupuiston kioskipaviljonki Mikonkadun varrelle oli Mikkelin ensimmäisiä modernistista tyylisuuntaa edustavia rakennuksia, joka erottui erityisesti tuolloin vielä Mikonkadun puutalovaltaisesta rakentamisesta. Kioskipaviljongin rakentamisen jälkeen alkoi Mikonkadun uudisrakentaminen muuttua modernin tyylin mukaiseksi. Mikonkatu 1:ssä sijaitseva asuin- ja liikerakennus on rakennettu kahdessa osassa, joista pohjoispäädyn on suunnitellut arkkitehti Martti Välikangas vuonna 1941 ja eteläpäädyn on arkkitehtitoimisto Eero Jokilehdon käsialaa vuodelta 1954. Välikangas suunnitteli rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen Kino-Savon24 elokuvateatterin ja toiseen kerrokseen kahvila-ravintolan. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen rakennukseen rakennettiin vielä kolmas kerros Porrassalmi-hotellille. Rakennuksen ajanmukainen funktionaalisuus näkyy erityisesti Kino-Savon sisätiloissa, joissa katsomosali kapenee valkokangasta kohden ja tuolirivit ovat aseteltu nousevaan katsomoon kaarevasti paremman näkyvyyden lisäämiseksi. Elokuvateatterin aulan kaarevat seinät ohjailevat kävijöitä kulkemaan lippukassalta elokuvasaliin. 25 Rakennuksen urakoi rakennusliike Mehtälä & Seppälä Oy, jonka toimisto on sijainnut rakennuksessa. Viereisellä tontilla (Mikonkatu 3) sijaitsi Mikkelin ensimmäinen autojen korjauspaja ja automyynti vuosina 1927–1967. Pienikokoiset liikerakennukset saivat väistyä kun modernin automyymälän tontille suunnitteli arkkitehti Martti Riihelä vuonna 1955.

Vuonna 2013 automyymälän sekä kulmatontilla sijainneen pseudovinkkelirakennuksen paikalla sijaitsee arkkitehtitoimisto Kaija ja Heikki Sirenin vuonna 1975 suunnittelema liikerakennus, jossa sijaitsevat mm. Kela, Etelä-Karjalan Säästöpankki sekä hammaslääkärin toimitilat.26

Yhteenveto Urheilupuisto ja sen ympäristö muodostuu eri vuosikymmenten kerrostumista. Maastomuodoiltaan sopivaksi urheilukentäksi havaittu Hänninhauta päätettiin rakentaa silloisen ruutukaava-alueen läheisyyteen. Urheilupuiston länsi- ja eteläpuoleinen ympäristö muodostui nopeasti puuklassismia edustavien rakennuksien asuinalueeksi uuden asemakaavan (v. 1917) myötä. Urheilupuiston kunnostaminen sekä uudisrakentaminen heijastelivat laman jälkeistä elpymistä 1920-luvulla. Alueen asuinrakentaminen on kiihtynyt 1960-luvulta lähtien ja on osaltaan muuttanut alueen luonnetta väljästä puuasuinrakentamisesta kerrostalorakentamiseen. Jälleenrakennuskauden myötä Urheilupuiston länsilaidalle kohosi koulu- ja opetusrakennuksien ryhmä. Mikkelin ensimmäisiin modernistisiin rakennuksiin lukeutuva Urheilupuiston kioskipaviljonki Mikonkadun laidalla on vuodelta 1933. Arkkitehti Martti Riihelän suoralinjainen suunnittelu jatkoi Mikonkadulla ja Urheilupuistossa sodan jälkeistä funktionalismia 1950-luvulla. Mikonkadun luonne on muuttunut 1800-luvun asuin- ja liikerakentamisesta moderniin liikerakentamiseen sekä virastorakentamiseen, josta hyvänä esimerkkinä Mikonkadun ja Raatihuoneenkadun kulmatontilla sijaitseva liikerakennus 1970-luvulta.

KUVA: Arkkitehti Martti Välikankaan Mikonkadun ja Raatihuoneenkadun risteykseen suunnittelema porttirakennus vuodelta 1933.

24 Vuonna 2013 elokuvateatteri Ritz.

25 26

Laukkanen 1998, 41, 71-73; rakennusluvat ja –piirustukset (MKA).

Rakennusluvat- ja piirustukset (MKA); Lakio 1988, 329.

31

KAUPUNGINTALON KORTTELI Kaupungintalon kortteli on keskeinen alue Mikkelin keskustaa. Hallitustorin eteläreunalla sijaitseva kortteli on ajan saatossa muuttunut matalista puuasuinrakennuksista julkisten rakennuksien kortteliksi, johon sijoittuvat kaupungintalon lisäksi kaupungin virastotalo ja kirjasto. Korttelin muista julkisista rakennuksista poiketen Vilhonkadun ja Porrassalmenkadun kulmassa sijaitsee liike- ja asuinrakennus. Raatihuoneenkadun varteen sijoittuva kaupungintalo edustaa korttelin vanhinta rakennuskantaa vuodelta 1912 ja Maaherrankadun suuntaisesti rakennettu virastotalo on rakennusryhmän viimeisin rakennus vuodelta 1986.

Raatihuoneentontista kaupungintalon kortteliksi Hallitustorin etelälaita oli kaupungin ensimmäisessä kaavassa määritelty raatihuoneen paikaksi vuonna 1838. Tuolloin nykyinen kaupungintalon kortteli oli jaoteltu kuudeksi tontiksi, joista raatihuone oli suunniteltu sijoitettavaksi keskimmäiselle tontille. Korttelin muille tonteille oli muodostunut edustava rakennusryhmä empire- ja uusrenessanssityylisistä rakennuksista 1800-luvun loppuun mennessä. Keskeisellä paikalla asuinrakentamista säädeltiin muun muassa määrittelemällä puurakennuksien korkeus yhteen kerrokseen.

Katujen varsille rakennettavien asuintalojen piirustukset tuli hyväksyttää kuvernöörillä ja kaupunginhallinnolla. Kaupungintalon rakentamista suunniteltiin ensimmäisen kerran Mikkelin läänin kuvernööri Otto Boijen toimesta 1840-luvulla. Kuvernööri yritti saada kaupunkilaiset mukaan osakeyhtiöön talon rakentamista varten, mutta vaatimaton osanotto sai hankkeen raukeamaan. Kaupungintalon rakentamiseen palattiin jälleen reilun neljänkymmenen vuoden jälkeen, jolloin kaupunginvaltuusto tilasi arkkitehti Werner Polónilta rakennuspiirustukset. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut ja rakentamista jouduttiin lykkäämään jälleen. Tuolloin kuitenkin ostettiin olemassa olevan pienen tontin lisäksi kaupungintaloa varten tontti Aleksanterinkadun ja Raastuvankadun1 kulmasta. Tontilla sijaitsi apteekkari J. C. Strengin rakennuttama empiretyylinen rakennus 1830-luvulta. Rakennus toimi väliaikaisesti kuumesairaalana ennen sen purkamista. Senaatin päätöksellä raatihuoneen ja kuumesairaalan tontti yhdistettiin kaupungin tarkoituksiin vuonna 1907.

Yhdistetylle tontille rakennettiin kaupungintalo, jonka tyyli muistuttaa manerismista ja myöhäisjugendista sekä julkisi-

Yläkuva: Ilmakuva vuodelta 1973. Etualalla kaupungintalon kortteli. Kuva: Keijo Kääriäinen (SSM).

Alakuva: Kaupungintalon kortteli 1980-luvun lopulla.

Kuva: Paavo Jussi-Pekka (MKA).

vun symmetrinen jäsentely sopi korttelin olemassa olevaan empiretyyliseen rakennuskantaan.2 Arkkitehti Selim A. Lindqvistiltä tilattiin rakennuspiirustukset ja kustannusarviot kolmesta eri kaupungintalosuunnitelmasta vuonna 1911. Ensimmäisessä vaihtoehdossa rakennukseen sijoitettiin vain kaupungin virastot. Toinen vaihtoehto sisälsi lisäksi huoneiston säästöpankille ja kolmannessa vaihtoehdossa oli rakennukseen sijoitettu juhlasali. Säästöpankkia ajatellen Hallitustorin etelälaita sijaitsi liian syrjässä Kirkkopuiston lähelle syntyneestä pankkikeskittymästä ja juhlasalin rakentaminen teatteritarkoituksiin tuli liian kalliiksi. Kaupungintaloa koskevissa suunnitelmissa

1 Nykyinen Maaherrankatu (Aleksanterinkatu) ja Raatihuoneenkatu (Raastuvankatu).

2

Hassinen & Lähde 1987, 7; Lakio 1975, 61-64; Kuujo 1971, 59, 215; arkkitehti C.L. Engelin asemakaava 1838 (MKA); rakennusluvat ja –piirustukset (MKA).

32

KUVA: Arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema kaupungintalo vuonna 2013.

päädyttiin virastorakennukseen, johon lisättiin rakennusvaiheessa ”musiikkilava” istuntosaliin. Kaupungintalo, jossa sijaitsi maistraatti, raastuvanoikeus ja rahatoimikamari valmistui vuonna 1912. Myöhemmin rakennukseen siirtyivät rakennuskonttori, tullikamari, rokottaja, vahtimestari asuntoineen ja itäpäätyyn sijoitettiin kirjasto- ja lukusalihuoneet.

Arkkitehti Lindqvistin kokonaisvaltaiseen suunnitelmaan kuuluivat myös kiinteän sisustuksen lisäksi huonekalut3 ja kattokruunut.4 Kaupungintalon kanssa samalla tontilla sijaitsi poliisien ja palovartijoiden rakennus vuodelta. Poliisilaitos sekä viereisellä tontilla5 sijainnut asuinrakennusryhmä tuhoutuivat talvisodan pommituksissa. Myös kaupungintalo vaurioitui pommituksien yhteydessä. Nykyisen julkisivunsa kaupungintalo sai samalla kun talvisodan tuhoja korjattiin ja ylimpään kerrokseen tehtiin toimisto- ja työtiloja vuonna 1947. Talvisodan jälkeen kaupungintalon eteläpuoleinen osa korttelista oli koivujen valtaama pieni puistoalue. Raatihuoneenkadun ja Porrassalmenkadun kulmassa sijainnut Mikkelin läänin maanviljelysseuran talo6 selvisi pommituksista ehjänä. Värjärimestari Anders Ammondtin rakennuttama asuinrakennus oli vuodelta 1852, mikä monien omistusvaiheiden jälkeen myytiin maanviljelysseuralle vuonna 1941. Myöhemmin rakennus purettiin kirjastosuunnitelmien tieltä.7

KUVA: Mikkelin läänin maanviljelysseurantalo Raatihuoneenkadulla vuonna 1965. Nykyisin rakennuksen tilalla on kirjastorakennus puistoineen. Kuva: Erkki Valjakka (SSM).

3 Huonekalut valmisti tamperelainen huonekalutehdas Evert Invenius ja kattokruunut Taidetakomo Koru.

4

Hassinen & Lähde 1987, 7; Lakio 1975, 61-64; rakennusluvat ja –piirustukset (MKA); Puntanen 2012, internetsivut: http://issuu.com/mikkelinkaupunki/docs/maamerkit_1912.

5 Nykyisen kaupungin virastotalon paikalla eli Maaherrankadun puoleisella korttelialueella.

6 Sittemmin Mikkelin läänin Maatalouskeskus.

7 Kuujo 1971, 346, 215.

33

Poliisi- ja palokalustorakennuksien arkkitehti W. A. TÜtterstrÜmin laatimat rakennuspiirustukset vuodelta 1892. Rakennukset ovat sijainneet nykyisen kaupungintalon tontin etelälaidalla Raatihuoneenkadun suuntaisesti. Rakennukset tuhoutuivat vuonna 1940 (MKA).

34

Asuin- ja liikerakennuksista julkisten rakennuksien kortteliksi Kaupungintalo korttelin Porrassalmenkadun puoleiselle reunalle sijoittuivat maanviljelysseuran talon lisäksi liike- ja asuinrakennus, kumikorjaamo, Vilhon kioski ja Gulf huoltoasema, joiden toiminta loppui uuden korttelisuunnitelman myötä. Vilhonkadun puolelle sijoittui yksi asuinrakennusryhmä. Kaupungintalo kortteli määriteltiin professori Olli Kivisen keskustan asemakaavassa julkisten rakennusten kortteliksi vuonna 1965. Tuolloin päätettiin yhdistää korttelin tontit yhdeksi julkisten rakennuksien tontiksi. Kaupungintalon kortteliin varattiin tila kirjastolle ja kaupungintalon laajennukselle. Kaavassa uudisrakennukset sijoitettiin korttelin eteläpuolelle, jolloin vanha kaupungintalo säilytti keskeisen sijaintinsa Hallitustoriin nähden. Kortteli haluttiin pitää ympäristöltään puistomaisena, mikä näkyy vanhan kaupungintalon ympärille varatulla puolen korttelin mittaisella puistoalueella. Poikkeuksena korttelin julkisille rakennuksille on Vilhonkadun ja Porrassalmenkadun kulmassa sijaitseva liike- ja asuinrakennus, joka on valmistunut arkkitehtitoimisto Tauno Salo ja Mauri Karkulahden rakennuspiirustuksien mukaan vuonna 1961.8

alun perin kipsinen teos valettiin pronssiin Lions klubi Mikkelin ja Lions klubi Savilahden toimesta ja sijoitettiin samana vuonna valmistuneen kirjaston edustalle. Kortteliin on pystytetty muistopatsaat runoilija Karl August Tawaststjernalle (1860–1898) ja runoilija Otto Manniselle (1872–1950).9 Kaupungintalon tilojen todettiin käyvän liian ahtaaksi kasvavalle henkilöstömäärälle, joten kaupunginhallinto-organisaatiossa työskentelevien toimijoiden työpisteet jouduttiin hajauttamaan kaupungin omistamiin eri kiinteistöihin.

Kaupunginhallitus päätti asettaa työryhmän miettimään kaupungintalon laajennusta vuonna 1978. Laajennusta varten järjestettiin valtakunnallinen suunnittelukilpailu syksyllä 1981. Kilpailun tarkoituksena oli löytää kaupungintalon laajennusehdotus, joka säilyttää jo olemassa olevat rakennukset ja soveltuu kaupunkikuvaan. Kilpailun voitti arkkitehtiylioppilas Hannele Storgårds kilpailutyöllään ”Vanha Akseli”.

Palkintolautakunta kertoi kritiikissään, että esitetty ratkaisu on herkkäilmeinen ja mittakaavaltaan miellyttävä. Rakennus myös kokoaa vanhan kaupungintalon takana olevan kortteliosan samalla muodostaen kaupungintalolle yhdessä kirjastotalon kanssa neutraalin taustan. Arkkitehtiylioppilas Storgårdsin suunnitelman myötä saatiin vanhan kaupungintalon hallitseva asema torimiljöössä säilymään. Kaupungin virastotalo valmistui vuonna 1986.10 Nelikerroksinen rakennus muodostaa yhtenäisen julkisivun Maaherrankadulle ja Vilhonkadulle. Virastotalon ja kirjaston sisäpihalle jäävät alueet pysäköimiseen ja leikkipuistolle. Kauniin sisäpihan muodostaa kaupungintalon, kirjaston ja virastotalon piha-aukio.

KUVA: Kirjastorakennus puistoineen.

Uuden kirjastorakennuksen huonetilaohjelma valmistui vuonna 1967. Tämän jälkeen rakennuksen toteuttamista suunniteltiin pitkään, kunnes valtiolta saatu avustus joudutti rakentamisen aloittamista vuonna 1973. Kirjastotalon pääsuunnittelijana toimi arkkitehti Eero Jokilehto ja rakennussuunnittelusta vastasi insinööritoimisto Taisto Brotkin Ky. Hallitustorilta katsoen kirjastotalo on sijoitettu kaupungintalon taakse ja näin ollen kirjaston pääsisäänkäynnin eteen on saatu pieni viheralue. Kirjastorakennuksen edessä sijaitsee suihkulähde ja Johannes Haapasalon veistämä teos ”Nuori nainen” eli Mietteliäs Venus vuodelta 1911. Haapasalon

Kuva: Kaupungin virastotalo kuvattuna Vilhonkadulta vuonna 2013.

8 Hassinen 1988, 472; rakennusluvat (MKA); arkkitehtitoimisto Olli Kivisen laatima asemakaavan muutoksen selostus 8.6.1970 (MKA).

9

Länsi-Savo 29.8.1973; rakennusluvat (MKA); Myyryläinen ”Muistomerkkejä ja patsaita”, internetsivut: http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/03_mikkeli_tieto/02_historia/16_muita_historiallisia_tapahtumia/07_muistomerkkeja_ja_patsaita 10 Mikkelin kaupungin virastotalo esittelevä pienpainate vuodelta 1986 (MKA); rakennusluvat ja –piirustukset (MKA).

35

KUVA: Maaherrankadun ja Vilhonkadun risteys. Talvisodan pommi-

kuva: Samasta kohtaa otettu kuva vuonna 2013. Kaupungintalon

tuksissa tuhoutuneiden rakennuksien kivijalkaa on hyödynnetty ai-

”puistoon” on rakennettu kaupungin virastotalo.

dassa, joka rajaa kaupungintalon takana sijaitsevaa tonttia. Maaherrankadulla oli tuolloin vielä puurakennuksien rivistö.

Kuva: Suur-Savon museo.

kuva: Porrassalmenkadun ja Vilhonkadun risteys. Kaupungintalon korttelin kulmassa on Vilhon kioski ja asuin- ja liikerakennus, jossa sijaitsi kampaamo. Kortteliin sijoittuva Gulf-huoltoaseman kilpailija Esso sijaitsi kadun toisella puolella. Kuva: Suur-Savon museo.

36

kuva: Samasta kohtaa otettu kuva vuonna 2013. Etualla korttelin liike- ja asuinrakennus.

Yhteenveto Kaupungintalon kortteli on keskeisen sijaintinsa vuoksi ollut kauppiaiden ja virkamiesten asuinkortteli 1800-luvulla. Tarkoin säädelty asuinrakentaminen empirekaudella teki korttelin rakennuksista edustavan kokonaisuuden. Kortteliin rakennetun kaupungintalon jälkeen myös alueen luonne alkoi vähitellen muuttua yksityisistä asuin- ja liikerakennuksista julkisiksi rakennuksiksi. Kaupungintalo on valtakunnallisesti arvokkaan Mikkelin Hallitustorin keskeisiä rakennuksia, joka kuuluu olennaisesti yli-intendentti Engelin suunnittelemaan Kirkkopuiston ja kaupungintalon (raatihuone) väliseen akseliin. Vanhan kaupungintalon hallitsevan aseman korttelin muihin rakennuksiin nähden määriteltiin samalla kun kortteli yhdistettiin julkisten rakennuksien kortteliksi 1960-luvulla. Hallitustorilta katsoen kaupungintalo ja kauniit puuistutukset sijoittuvat korttelin etualalle. Kirjastorakennus on sijoitettu selkeästi kaupungintalon taakse, joka luokin mahdollisimman pienen kontrastin eri aikakauden rakennuksien välille. Kaupungintalon taakse jäävä kortteliosa muodostuu katulinjaa mukailevasta virastotalosta sekä asuin- ja liikerakennuksesta.

KUVA: Mikkelin kaupungin asemakartta v. 1931 (MKA). Keltainen tontti tarkoittaa rakentamatonta tonttia ja ruskea tontti rakennettua tai kaupungin omiin tarkoituksiin varattua tonttia. Karttaan on merkitty yleiset rakennukset.

KUVA: Mikkelin kaupungin asemakartta v. 1919 (MKA). Punainen

KUVA: Mikkelin kaupungin vuoden 1931 asemakartan päälle sovi-

tontti tarkoittaa myytyä tonttia ja keltainen myymätöntä tonttia.

tettu vuoden 2013 rakennuskanta (MKA).

Karttaan on merkitty yleiset rakennukset, kuten II kaupungintalo ja poliisikamari, III lääninhallitus, XXI tyttökoulu.

37

JOHTOPÄÄTÖKSET Kulttuuriympäristö koostuu ihmisen muovaamasta ympäristöstä, kuten rakennuksista, kaduista sekä maatalousmaisemasta. Kaupunki muodostuu eri aikakausien kerrostumista, joka luo parhaimmillaan viihtyisän kaupunkiympäristön.

Kaupunkikuvan kerrostumien tunnistaminen on tärkeää, sillä hajanaiseltakin tuntuvan alueen takana saattaa historiallisessa tarkastelussa olla jatkuvuutta. Monimuotoisen kaupunkitilan säilyttäminen koskee meitä kaikkia, sillä rakennettu ympäristö on näkyvä osa historiaamme. Kaupunki muodostuu osana yhteisön toimintaa ja rakennukset sekä ympäristö heijastavat oman aikansa arvoja. Kulttuuriympäristö vaaliminen ja uudisrakentaminen eivät ole ristiriidassa kaupungin yhteisen kehittämistavoitteen kanssa vaan mahdollisuus rikastuttaa ympäristöä yhdistämällä menneisyys ja nykyaika. Rakennusperinnön ja kulttuuriympäristöjen vaaliminen on kuitenkin ensisijainen tavoite. Alueselvityksiä voidaan pitää työvälineenä, jolla kulttuuriarvot nostetaan esille keskusteltaessa keskustan kehityksestä ja rakennetusta ympäristöstä. Kulttuuriympäristön monimuotoisuuden säilyttämiseksi sekä kaupunkisuunnittelun ja keskustan kehittämisen tueksi on keskustan alueella toteutettava asemakaavatason rakennusinventointi. Kaupungin ensimmäisen rakennusvaiheen puutalovaltainen yleisilme on muuttunut erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Jälleenrakennuskauden sekä sen jälkeen suunnitelluilla rakennuksilla on kuitenkin merkittäviä maisemallisia, historiallisia ja rakennushistoriallisia arvoja. Tämän vuoksi rakennusinventointiin on sisällytettävä myös moderni rakennusperintö.

Selvityksien tarkastelun kohteeksi nostettiin erityisesti rakennettu ympäristö, jonka myötä haluttiin nostaa alueiden luonne ja erityispiirteet esille. Mikkelin kaupungin historiallinen ydin muodostuu Hallitustorin ympärille. Vuonna 1838 perustetun Mikkelin kaupungin ensimmäinen asemakaava luo pohjan kaupungin rakennettuun ympäristöön. Kaupunki perustettiin maakunnan hallinto- ja kauppakeskukseksi, jonka luonne näkyy erityisen hyvin Hallitustorin ympäristössä. Hallitustoria ympäröivä kauppamiljöö pohjautuu 1800-luvun alun kaupparakennuksien tontteihin, vaikka rakennuskanta on pääasiallisesti nuorempaa. Suurten liiketalojen sijainti Hallitustorin pohjoislaidalla luo historiallisen pohjan kauppakeskus Stellalle, joka sijaitsee nk. Pikkutorilla. Torikaupan ja myöhemmin kauppahallit sijaitsivat Pikkutorilla. Alue myös yhdisti maisemallisesti Hallitustorin ja Kirkkopuiston. Keskustan yleisilme puutalovaltaisesta kaupunkimiljööstä muuttui erityisesti jälleenrakennuskaudella.

1960-luvun rationaalinen keskustan kehittämistarve siirsi

38

tilaa ja liikennettä vaativat toiminnot, kuten asuinrakentamisen painopisteen keskustasta uusiin esikaupunkiliitoksessa (v. 1931) syntyneisiin asuinalueisiin. Keskustan hallitsevaksi rakennustyypiksi tuli yhdistetty asuin- ja liiketalo, jonka pohjakerros oli kokonaan varattu liiketilalle. Tämän myötä yleistyivät rakennuksen julkisivun pituiset näyteikkunarivistöt, joka näkyy erityisesti Porrassalmenkadun kuusikerroksisissa liike- ja asuinrakennuksissa. Autoliikenteen voimakkaan kasvun myötä parkkipaikkojen siirtämistä Hallitustorin alle ehdotettiin vuonna 1974. Ajatusta maanalaisesta parkkipaikoitusta pidettiin myös jossakin määrin keskustan uudisrakentamisen suunnittelun pohjana vielä 1980-luvulla. Hallitustorin maanalainen parkkipaikoitus toteutettiin vuonna 2011.

Likolammen rannan pienteollisuusalue oli kaupungin varhaisimpia tehdasalueita 1800-luvulla. Likolammen etelärannan tontit muodostettiin pääosin asuin- ja teollisuustonteiksi alueen ensimmäisessä kaavassa vuonna 1869. Alueen suunnitteluun vaikutti kaakkoisrannalle rakennettu Toivooluttehdas (v. 1864), jonka jälkeen itärannalle perustettiin Mikkelin viina- ja juomatehdas (v. 1888). Pienimuotoisen teollisuuden lisäksi 1800-luvun loppupuolella Likolammen alueelle rakennettiin viitisenkymmentä asuinrakennusta pääosin työläisille ja käsityöläisille, jonka yhtenäinen ilme säilyi aina 1970-luvulle saakka. Sähkölaitoksen perustamisen (v. 1901) myötä Likolammen etelärannan kaupunkikuvaa hallitsivat eriaikakausien tehdasrakennukset. Juomatehtaiden toiminnan päättymisen jälkeen suurikokoiset teollisuustontit päätettiin muuttaa asuinrakentamiseen. Toivo-oluttehtaan entiselle tontille rakennettiin kolme asuinrakennusta 1980-luvulla. Tontin rakennukset ovat jätetty kauemmaksi ranta-alueesta, jolloin Likolammen länsireunan vehreys on saatu säilymään. Itärannalla sijaitseva entisen Mikkelin viina- ja juomatehtaan tontin säilyneet rakennukset kunnostettiin asuinkäyttöön ja niiden eteläpuoleinen tonttialue määriteltiin asuinrakennuksien käyttöön. Myöhemmin juomatehtaan rakennuksien ja Polttimonkadun välinen osuus määriteltiin yleisten rakennuksien käyttöön. Vuonna 2013 uudisrakentaminen ei ole toteutunut ja aluetta käytetään jalankulkuväylänä. Alueen käyttöä suunniteltaessa tulisi ottaa huomioon kaupunginosan puistomaisuus ja kulttuurihistoriallisia arvoja omaavat juomatehtaan rakennukset. Vuorikadun varrelle sijoittuvilla sähkölaitoksen rakennuksilla on kulttuuri- ja rakennushistoriallisia arvoja. Sähkölaitoksen rakennusryhmä asuinrakennuksineen on edustava kokonaisuus 1900-luvun alkuvuosikymmenien tehdasrakentamisesta.

Marskin aukio käyttösuunnitelmat ovat muuttuneet kaupungin kasvun myötä rautatieaseman sijoituspaikasta puistokäyttöön ja opetusrakennuksien kortteliksi. 1800-luvulla kolmionmuotoinen alue muodostui reuna-alueeksi kaupungille ja maaseurakunnan maille sekä hautausmaalle. Nykyisen aukion alueelle on suunniteltu asuinrakennustontteja, joiden rakentaminen on jäänyt alueen ollessa muun muassa väliaikaisena urheilukenttänä. Nykyinen aukio vastaa muodoltaan ja katulinjauksiltaan vuoden 1917 asemakaavaa. Alueen luonne on sittemmin muodostunut osaksi oppilaitoksien muodostamaa nauhaa, johon kuuluvat aukion pohjoispuolella sijaitsevat yliopistokortteli ja Yhteiskoulun kortteli sekä eteläpuolella Etelä-Savon ammattiopisto ja Urheilupuiston koulu.

Alueella on otettava huomioon vihervyöhyke, jossa Marskin aukio yhdistää maisemallisesti tuomiokirkkoa ympäröivän Ristimäenpuiston ja maaseurakunnan kirkon hautausmaaalueen. Aukion muodon säilyttäminen ja maisemaan sijoittumisen lisäksi erityistä huomiota vaativat maakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi luokiteltu entinen kuuromykkäinkoulun rakennusryhmä Puistokadulla.

gin ensimmäisessä asemakaavassa nykyisen kaupungintalon tontti määriteltiin raatihuoneen rakennuspaikaksi. Useista rakennussuunnitelmista huolimatta kaupungintalo valmistui vasta vuonna 1912. Kortteli oli tuolloin muodostunut pääasiallisesti empiretyylisten asuinrakennuksien kortteliksi, jolloin kaupungintalo sovitettiin tyylillisesti olemassa oleviin rakennuksiin. Talvisodan tuhoissa kärsinyt korttelin uudisrakentaminen haluttiin mukauttaa kokonaisvaltaiseen keskustan suunnitteluun 1960-luvulla. Korttelissa sijainneet rakennukset purettiin lukuun ottamatta kaupungintaloa, jonka arvo haluttiin huomioida myös uudisrakentamisessa. Kortteliin suunnitellut kirjasto- ja virastorakennus sijoitettiin selvästi kaupungintaloa taaemmaksi, jolloin kaupungintalon maisemallinen arvo Hallitustoriin nähden saatiin säilymään kookkaista uudisrakennuksista huolimatta. Virastotalon kohdalla voidaan puhua myös korttelin kokoavasta ja kaupungintalolle taustan luovasta rakennuksesta. 1960-luvulla vallinnut ns. ”puhtaan pöydän” suunnittelu toi mukanaan mahdollisuuden sijoittaa kirjastorakennus poikkeuksellisesti aivan kaupungin ydinkeskustaan. Kirjastorakennus edustaa paikallisen suunnittelijan arkkitehti Eero Jokilehdon 1970-luvun tuotantoa.

Urheilupuisto rakennettiin 1900-luvun alussa silloisen ruutukaavan vieressä sijainneelle suoperäiselle Hänninhaudan alueelle. Maastonmuodoiltaan sopivaksi havaittuun alueeseen saatiin rakennettua amfiteatterimainen katsomo kentän ympärille kohoaviin rinteisiin. Maisemallisesti Urheilupuisto jatkaa vihervyöhykettä Ristimäeltä aina Linnamäelle saakka. Urheilupuisto valmistui vuonna 1917 ja samaisena vuonna Mikkelin kaupunkialue alkoi laajeta Urheilupuiston ympärille. Rakentamisen vilkastuminen 1920-luvulla näkyi erityisesti Urheilupuiston ympärillä puuklassismia edustavilla asuinrakennuksilla. Kaupungin 1920-luvun rakennusvaiheesta on nykypäivänä nähtävissä kaupungininsinööri Pessan suunnittelema kaupunginvirkailijoiden asuinrakennus (Nuijamiestenkatu 1). Urheilupuisto muodostuikin uuden asuinrakentamisen myötä kaupungin keskiöön, jonka myötävaikutuksesta suojeluskuntajärjestö ja koulut hakeutuivat urheilukentän läheisyyteen. Alueella on tärkeää ottaa huomioon historialliset kerrostumat, jotta esimerkiksi 1920-luvun rakennusvaihetta edustavat rakennukset eivät häviä kokonaan kaupunkikuvasta. Urheilupuisto edustaa 1900-luvun alkuvuosikymmenien kaupunkirakennetta ja sillä on kulttuurihistoriallisia sekä maisemallisia arvoja. Urheilupuistoon liittyvistä säästyneistä rakennuksista merkittävimpinä voidaan pitää arkkitehti Martti Välikankaan suunnittelemia kioskipaviljonkia ja puiston portteja 1930-luvulta. Arkkitehti Välikankaan rakennukset olivat kaupungin ensimmäisiä moderneja rakennuksia ja niiden suunnittelu Urheilupuistoon kertoo urheilun merkittävästä asemasta Mikkelissä.

Kaupungintalon korttelia määrittelee sekä arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema kaupungintalo että määritteleminen julkisten rakennuksien kortteliksi vuonna 1965. Kaupun-

39

LÄHTEET ARKISTOLÄHTEET MIKKELIN KAUPUNGIN ARKISTO, Mikkeli (MKA).

- Arkkitehtitoimisto Olli Kivisen laatima asemakaavan muutoksen selostus 8.6.1970.

- Maistraatin arkisto.

- Rakennusluvat ja -piirustukset.

-Liikenneinsinööri Leila Lindgren ” Elias August Piponiuksen kartta Mikkelin kaupungista vuodelta 1917, johon on lisätty ostetut tai vuokratut tontit vuoteen 1930 mennessä sekä rakennetut tiet”.

- Kaavat ja kaavaselostukset.

- Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ja liitteet.

- Kartat ja piirustukset.

- Kaupungin virastotaloa esittelevä pienpainate vuodelta 1986.

SUUR-SAVON MUSEO, Mikkeli (SSM).

- Mikkelin kaupungin pienoismalli 1938 -pienoismallikortisto ja -selostukset. Mikkelin kau¬pungin pienoismallitoimikunta 1987.

- Valokuva-arkisto.

- Tapani Wirilanderin kokoelma.

- Hannu Forsblomin kokoelma.

INTERNET-LÄHTEET Museovirasto (22.12.2009) ”Mikkelin hallitustori ympäristöineen”. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt – tietokanta. URL-osoite: http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1124 (viitattu 26.7.2013).

Museovirasto (27.5.2013) ”Mikkelin tori”. Muinaisjäännösrekisteri. Kulttuuriympäristö rekisteriportaali. URLosoite:http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/portti/default.aspx?sovellus=mjreki&taulu=T_ KOHDE&tunnus=1000002382 (viitattu 31.7.2013).

Myyryläinen, Heikki (1998) ”Mikkelin seudun historiaa tietoverkossa”. Mikkeli-Seuran ja Otavan opiston hanke. Mikkelin kaupungin internetsivut. URL-osoite: http://www.mikkeli.fi/en/sisalto/03_mikkeli_tieto/02_historia/01_index_mikkelin_seudun_historiaa_tietoverkossa (viitattu 24.7.2013).

Puntanen, Pia (23.1.2007) ”Lehmihaasta hengen viljelyyn. Mikkelin yliopistokeskuksen korttelin historiaa”. Esitelmä tietotaitokorttelin avointen ovien päivään 23.1.2007. Mikkeli-seuran internetsivut. URL-osoite: http://www.mikkeli-seura.fi/Asiakirjat/tietotaitokorttelin_historia_puntanen.pdf (viitattu 8.7.2013).

Puntanen, Pia (2012) ”Maamerkit 1912”. Mikkeli: Mikkelin kaupunki. URL-osoite: http://issuu.com/mikkelinkaupunki/docs/ maamerkit_1912 (viitattu 12.8.2013).

Rantatupa, Heikki ”Rekognosointikartat 1776–1808”. Historialliset kartat. Jyväskylän yliopisto. URL-osoite: http://www.vanhakartta.fi/historialliset-kartat/sotilaskartat/rekognosointikartat-1776-1805/ (viitattu 25.6 2013).

Ursin,Sari (4.7.2012) ”Mikkelin Likolammen tila on huono, mutta vakaa”. Yle Etelä-Savo. URL-osoite: http://yle.fi/uutiset/ mikkelin_likolammen_tila_on_huono_mutta_vakaa/6203991 (viitattu 11.6.2013).

40

KIRJALLISET LÄHTEET Etelä-Savon seutukaavaliitto (1984) ”Etelä-Savon rakennusperintö. Kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet”. Mikkeli: Etelä-Savon seutukaavaliiton julkaisut 114.

Hassinen, Esa (1988) ”Kaupungin alue ja kaavoitus”. Teoksessa: Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia I .s.457–496. Kirjoittajat: Kuujo, Erkki & Väänänen, Kyösti & Lakio, Matti & Hassinen, Esa. Mikkeli: Mikkelin historiatoimikunta.

Hassinen, Esa & Lähde, Hannu (1987) ”Mikkelin kaupunki 1938. Historiallinen pienoismalli”. Mikkelin kaupungin museoiden julkaisuja 4.

Mikkeli: Mikkelin kaupunki/ Pienoismallitoimikunta. ”Hallitustorin alle paikoitustiloja?” Länsi-Savo 16.1.1974. ”Ilmanvaihto maksaa: Autojen pysäköinti torin alle kallista” Länsi-Savo 12.6.1974.

Julkunen, Pirjo & Jääskeläinen, Anja & Lähde, Hannu & Nousiainen, Pentti & Veikkanen, Raili (1988) ”Mikkelin kaupungin juhlavuoden näyttely”. Näyttelyjulkaisu Mikkelin kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston 9.-31.3.1988 näyttelystä. Mikkeli: Mikkelin kaupunki. ”Kehäkadusta päätetään tämän kevään aikana” Länsi-Savo 3.4.1977.

Kuujo, Erkki (1971) ”Entisajan Mikkeli. Mikkelin kaupungin vaiheita 1838–1917”. Mikkeli: Mikkelin historiatoimikunta.

Kuujo, Erkki (1988) ”Kauppa ja pankkitoimi sekä muu palvelutoimi”. Teoksessa: Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II s.27–45.

Kirjoittajat: Kuujo, Erkki & Väänänen, Kyösti & Lakio, Matti & Hassinen, Esa. Mikkeli: Mikkelin historiatoimikunta.

Lakio, Matti (1975) ”Mikkelin kaupunginvaltuusto 1875–1975”. Mikkeli: Mikkelin kaupunki.

Lakio, Matti (1988) ”Elinkeinoelämä”. Teoksessa: Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II s.263–377. Kirjoittajat: Kuujo, Erkki & Väänänen, Kyösti & Lakio, Matti & Hassinen, Esa. Mikkeli: Mikkelin historiatoimikunta.

Lakio, Matti (1988) ”Kaupungin hallinto”. Teoksessa: Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II s.394–456. Kirjoittajat: Kuujo, Erkki & Väänänen, Kyösti & Lakio, Matti & Hassinen, Esa. Mikkeli: Mikkelin historiatoimikunta.

Lähde, Hannu (1992) ”Urheileva Mikkeli – mikkeliläisen urheiluelämän vaiheita 1800-luvulta 1940-luvulle”. Mikkelin kaupungin museot (toim.). Mikkeli: Mikkelin kaupungin liikuntatoimisto. ”Mikkeli – maamme puistorikkain kaupunki” Suomen matkailu 4-5/1943. ”Mikkeli – Suur-Savon keskus” Kansan kuvalehti 8/1954.

Nikula, Riitta (1993) ”Mikkeli ja Martti Välikangas”. Teoksessa: Martti Välikangas 1893-1973 arkkitehti s. 138-153. Toimittajat: Keinänen, Timo & Paatero, Kristiina. Suomen rakennustaiteen museon monografiasarja. Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo.

Väänänen, Kyösti (1988) ”Koululaitos”. Teoksessa: Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia I .s.497–554. Kirjoittajat: Kuujo, Erkki & Väänänen, Kyösti & Lakio, Matti & Hassinen, Esa. Mikkeli: Mikkelin historiatoimikunta.

Rytkönen, A. (1912) ”Murtotietoja Mikkelistä”. Näköispainos 2010. Mikkeli: Mikkeli-Seura ry.

PAINAMATTOMAT LÄHTEET Enqvist, Petri (2007) ”Hänninhauta. Urheilupuiston ja Hänninkentän rakentamisen vaiheita”. Mikkelin kaupunki: Tekninen toimi.

Etelä-Savon maakuntaliiton inventointitietojärjestelmä, KIOSKI-tietokanta.

Karttunen, Matti (1992) ”Puuasuntoarkkitehtuurin tyylikehitys Mikkelin keskustassa 1800-luvulla”. Pro gradu -tutkielma.

Jyväskylän yliopisto: taidehistorian laitos.

Laukkanen, Katri (1998) ”Arkipäivän arvokkuutta ja inhimillisten mittasuhteiden arkkitehtuuria. Martti Välikankaan rakennukset Mikkelissä 1931–1941”. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto: taidehistorian laitos. ”Mikkelin rakentamisen vaiheet”. Teknisen viraston juhlanäyttely 12.-20.11.1988 –näyttelyesite. Mikkeli: Mikkelin kaupunki.

Mikkelin kaupungin tilakeskuksen teknisen avustajan Aila Jääskeläisen sähköposti Laura Vikmanille 5.8.2013.

SUULLISET LÄHTEET Kaavoitusarkkitehti Arja Hartikaisen haastattelu 1.8.2013, Mikkeli.

Liikenneinsinööri (vuoteen 2009 saakka) Leila Lindgrenin puhelinhaastattelu 31.7.2013, Mikkeli.

41

42

43

44