Porvoon Urheilijat kausijulkaisu 2010

Page 1

E IT LI

Porvoon Urheilijat Kausijulkaisu - toukokuu 2010

S U U N N IS T U S

n i h i o n a s 채 t s Selvenny a t s i l a g u t r o P a Vauhti

Kuva: Emmi Tiili

y l e is u r h e il u


2

Porvoon Urheilijat 2010

puheenjohtajalta

P

orvoon Urheiljat on ns. yleisseura,jonka lajivalikoimassa on tällä hetkellä neljä lajia: yleisurheilu,suunnistus.tyttövoimistelu ja sportti-klubi. Meneillään oleva vuosi on seuran 88. toiminta-

vuosi. Pitkän ja lumisen talven jälkeen ollaan taas pääsemässä kesän toimintoihin täydellä teholla. Tyttövoimistelu on tosin jo siirtynyt kesälomille vilkkaan talvikauden jälkeen. Sporttiklubi toimii ympärivuotisesti aina torstaisin juostavan tai kuulemma jopa kävellenkin tehtävän lenkin muodossa. Yleisurheilijat pääsevät pikapuolin ulos kentille talviharjoittelun jälkeen. Yleisurheilijat ovat käyneet tekemässä talvisia lajiharjoitteita Helsingin halleissa, koska meiltä Porvoosta puuttuu valitettavasti asialliset talviharjoitustilat. Talven aikana on paljon keskusteltu mahdollisuudesta saada monitoimihalli kesälajeille,mutta näin laman aikana se lienee vielä vuosien päässä. Suunnistajilla on ollut pitkästä aikaa lumisen talven ansiosta mahdollisuus harrastaa myös hiihtosuunnistusta omalla paikkakunnalla. Viikottaiset kuntosuunnitukset ovat taas alkaneet ja Porvoon suunnistusseurat yhdessätuumin vetävät tätä metsien lajia ansiokkaasti. Usein kuulee kysyttävän,että mihin tarvitaan urheiluseuraa. Liikkuvathan lapset ja nuoret muutenkin ja koululiikunta liikuttaa myös lapsia ja varhaisnuorisoa. Tutkimukset kuitenkin osoittavat,että omaehtoinen liikunta on vähentynyt kuten myös koululiikunnan määrä. Jopa kilpaliikuntaa harrastavien liikuntamäärä ei aina ole riittävää kokonaisliikunnan tyydyttämiseksi. Tässä valossa urheiluseuraa tarvitaan yhtenä osatekijänä virittämään liikunnanharrastamista ja tätä kautta lisäämään liikuntaharrastusta joko yksilöurheiluna tai sitten palloiluseuroissa joukkueurheiluna. Tässä yhteydessä kiitän tämän julkaisun ilmoittajia , vuosittaisia yhteistyötahoja ja muita tukijoita seuran saamasta tuesta.Antamanne tuki on todella tarpeen seuratoiminnan pyörittämisessä. Tavataan kentillä liikunnan merkeissä Erkki Leminen, puheenjohtaja

Kausijulkaisu - toukokuu 2010

SUUNNIST US

Selvennystä sanoihin Vauhtia Portugalista YLEISURH EILU

Porvoon Urheilijoiden yleisurheilukoulu alkaa tiistaina 11.5. klo 17.45 keskusurheilukentällä. Ilmoittautuminen paikan päällä. Harjoitukset ovat tiistaisin ja torstaisin klo 17.45-19.00 1998-2005-syntyneillä. Lisäksi 1998-2000 -syntyneillä on jatkossa mahdollisuus ennen jokaista harjoitusta osallistua klo 17.30-18.00 alkuverryttelyyn. Nuorisovalmennusryhmän 19961998 harjoitukset ovat nettisivuilla ja lisätietoja pete@porvoonurheilijat.fi.

Kesäksi vetäjäksi!

E IT LI

Porvoon Urheilijat

Lasten YLEISurheilukoulu

Porvoon Urheilijat ry johto 2010

Porvoon Urheilijoiden kausijulkaisu 2010

Erkki Leminen puheejohtaja

Julkaisija: Porvoon Urheilijat r.y. Toimituskunta: Leena Sunden, Jari Uusitalo, Tenho Eteläinen, Emmi Tiili Ulkoasu ja taitto: Sanoma News Oy/ Vartti Itä-Uusimaa Sari Varis, Sari Alhonen Kannen kuva: Emmi Tiili Painos: 48.400 kpl Painopaikka: Lehtikanta Oy, Kouvola 2010

Jari Uusitalo 1. varapuheenjohtaja yleisurheilujaosto Tenho Eteläinen 2. varapuheenjohtaja suunnistusjaosto

PU hakee lisää ohjaajia yleisurheilukouluun. Osallistu näin lapsen yleisurheiluharrastukseen tai hae ohjaajakokemusta. Ota yhteyttä emmi@ porvoonurheilijat.fi

Esa Auas sihteeri, rahastonhoitaja Erja Rasmus telinevoimistelujaosto Rolf Boström kuntojaosto

www.porvoonurheilijat.fi


Porvoon Urheilijat 2010

yleisurheilu

3

Iloinen harrastus

vai epätoivoinen taistelu L

asten urheiluharrastus on iloinen, hauska, antoisa ja terveellinen tapa lapsen tai nuoren viettää aikaa. Lasten sosiaalinen taito kehittyy, ystäväpiiri laajenee ja peruskunto rakentuu oikeaan suutaan. Kilpailut ovat osa lasten harrastusta,joissa lapset pääsevät mittaamaan taitojaan ja kokeilemaan opittuja asioita. Käytännössä lasten kilpailuissa myös tunteet ovat monesti esillä, tosin hyvässä miessä lapset onnittelevat toisiaan ja kilpailusuoritusten jälkeen monesti touhutaan yhdessä ja ollaan kavereita kuten pitääkin. Mutta, sama kyseinen lasten urheiluharrastus on verenmakuinen, katkera ja keinoja kaihtamaton tapa joillekin vanhemmille elää joko oma lapsuuttaan uudestaan tai koittaa saavuttaa niitä itseltään tekemättä jääneitä asiota. Näillä vanhemmilla on tapana huutaa suorituspaikkojen vieressä ja arvostella miten mitataan väärästä paikasta pituushyppypaikalla tai miten joku ei voi heittää pallonheitto kilpailussa kol-

mea heittoa peräkkäin. Asiaan kuuluu mös selkeä selostus suoritusten jälkeen miksi homma ei toiminut ”on ollut flunssaa” tai ”piikkarit on pienet” ja ”kyllä harjoituksissa on aina mennyt sen verran millä olisi voitto irronnut”. Ja vielä on oma porukka jolla on lisäksi vielä tapana huutaa lapselle joka on aivan varmasti tekemässä parastaan siellä kentällä. Tässä yhteydessä ei voi edes kirjoittaa kaikkea sitä, mitä sanoja jotkut vanhemmat kentällä käyttävät. Vielä kisojen päätteksi ilmoitetaan lapselle että täältä mennään suoraan kotikentälle, jossa pidetään harjoitukset vielä tänään kun homma ei muuten toimi. Lopputulos siis huutava aikuinen ja itkevä lapsi. Tähän loppuun yhteenvetona voidaan siis todeta että joillekin, onneksi hyvin pienelle mutta näkyvälle ryhmälle aikuisia lasten harrastus on todellakin katkeraa taistelua tuomareita, kenttä olosuhteita ja omia epäonnistuneita suorituksia vastaan. Mutta, onneksi suurin osa antaa

lasten suorittaa osuutensa rauhassa kuitenkin tukien ja neuvoen tarpeen mukaan. Kisan jälkeen myös iloitaan lapsen kanssa onnistuneesta suorituksesta tai jaetaan paha mieli joka on tullut pieleen menneestä kisasta. Tärkein asia on myös esillä siis mahdollisesti uudet kaverit joita on saatu näissä kisoissa sekä muut vanhat joita nähtiin taas pitkästä aikaa. Ja kotimatkalla käydään ehkä jopa ”Mäkärissä” vaikka kisoissa jäätiinkin viimeiseksi keihäässä. Tossa taustalla soi Irwin Goodmanin simmarit sammarit kummarit ja pipo taidan laittaa ne päälle seuraavaan kilpailuun jos sillä saataisiin nauramaan myös tuo pieni mutta näkyvä osa meistä vanhemmista. Eli annetaan lasten harrastaa ja iloita. Ja vanhempien vain iloita, ei harrastaa. Anssi Tamminen


yleisurheilu

4

Porvoon Urheilijat 2010

Tapahtumia 2009 SM-hallikisat, Turku 27.21.3: Mukana 8 nuorta urheilijaa PU:sta. Mitalit jäivät saamatta hyvistä sijoituksista huolimatta. Alisa ja Aku olivat lähimpänä. Aurora Holopainen oli kaatunut 800 m matkalla ja 1500 m jäi juoksematta. M17 Aku Järvinen 60 m 5) 7,21, pituus 8) 626, Niklas Horn 800 m 28) 2.22,25. N19 Sofia Åkermarck 800 m 5) 2.23,91, 1500 m 6) 5.03,79. N17 Aurora Holopainen 800 m 17) 2.28,25, Nora Horn 800 m 23) 2.34,10, 1500 m 19) 5.26,31, Mikaela Söderström 800 m 12) 2.25,43, 1500 m 7) 5.02,21, Pauliina Pönni 3-loikka 11) 10.88, Alisa Alanne kuula 4) 13.97. Aunelan testijuoksuja on juostu nyt 40. vuoden ajan. Ensimmäinen kerta juostiin vuonna 1970. Näissä Porvoon Urheilijoiden isännöimissä tapahtumissa ovat vuosien aikana monet käyneet kokeilemassa keväistä kuntoaan. Kauden ensimmäisessä kisassa oli mukana 35 juoksijaa, toisessa 39. Ilahduttavaa että nuoret uskalsivat lähteä nyt runsaslukuisemmin mukaan. Energiajuoksut 7.5. Mukana 62 juoksijaa. Kaupungin mestareiksi selvisivät T/P7 Sandra Luts, Antti Varjolaakso, T/P8 Stella Ceder ja Emil Lehtinen, T/P9 Lina Romberg ja Elias Savikko, T/P10 Lotta Ceder ja Miro Nuutti sekä Olli Uusitalo (sijoitus ei selvinnyt ilman maalikameraa), T/P13 Emma Jalkanen ja Jere Monthan, T/P15 Elisabeth Hirtentreu ja Samuli Suomela. Veteraanien SM-maastot, Savonlinna 16.5. Mukana PU:sta iskukykyinen joukkue aina Tommy Ekblomia myöten, joka esiintyi nyt ensimmäistä kertaa 50 v sarjassa. Hyvin Tommy esiintyikin sillä tuomisina oli pronssimitali 6 km matkalla ajalla 21.16. M55 10) Heikki Alen 23.04. M45 19) Jari Uusitalo 21.47, 26) Niko Lindberg 23.16, 27) Sampo Törmänen 23.34. Joukkue 4) 1.08.38. SM-maastot, Savonlinna 17.5. Pitkästä aikaa PU:sta juoksijoita mukana. Tilastohistoriaa teki N19 4 km Sofia Åkermarck, joka Tommyn tapaan nappasi pronssia sarjassaan. Kaiken lisäksi tämä on PU:n ensimmäinen SM-maastomitali naisten puolella, 17) Sara Kuivisto 16.33. N17 4 km 10) Aurora Holopainen 15.41,

33) Mikaela Söderström 16.14. SM-viestit, Raahessa 4-5.7. PU:lla oli puolustettavana N17 3x800 m viestikulta. Nyt tuli kultaa N19 3x800 m ajalla 7.02,43. Joukkueen muodostivat Mikaela Söderström 2.26,4, Sara Kuivisto 2.18,3 ja Aurora Holopainen 2.17,2. Sunnuntaina juoksumatkana oli N19 4x400 m. Lauantain joukkue täydennettynä Sofia Åkermarcilla, saavutti jännittävän juoksun jälkeen kultaiset mitalit ajalla 4.00,61. Entinen naisten ennätys oli 25 vuoden takaa. Veteraanien SM-kisat, Jyväskylä. M40 Pekka Tynjälä sai keihäänsä kaartamaan lukemiin 56.12. Sillä heltisi mestaruus ja antaa varmaan intoa Lahden MM-kisoihin. Mestaruus ei tullut helpolla sillä koko mitalikolmikko heitti yli 50 metrin kaaria. M45 Niko Lindberg 800 m 7) 2.18,73. Uudy:n Pm-kisat miehet ja naiset, Porvoo 21-22.7: Sää oli suosiollinen. Toimitsijoita oli kiitettävästi paikalla. Nuoret urheilijat olivat rohkeasti mukana mitalikannassa. Hopealla Aku Järvinen 100 m, Niklas Horn 400 m ja 800 m, Alisa Alanne kuula ja Kaisa Nurme 100 m. Jalkasen ”poppoolle” tuli Hollolassa tieto, että T9 Ada Jalkasen fjg kisoissa kävelemä 600 m aika 3.00,20 on uusi ikäkausiennätys Suomessa. Pitää uskaltaa hakea rajoja oudoistakin lajeista. Veteraanien MM-kisojen valtavasta tulossikermästä Lahdesta, silmiini on pistänyt ainakin seuraavat PU:laisten saavutukset. M40 keihäs finaali 6) Pekka Tynjälä 53.27, M45) Tommy Ekblom 8 km maasto 10) 27.51, N35 kuula finaali 11) Hanne Nuutinen 875, M65 pituus finaali 12) Urpo Reiman 380 +0,3, M45 maraton Jari Uusitalo 24) 3.00,04. Alkuerissä ovat juosseet M45 Niko Lindberg 800 m 2.20,40, M65 Pertti Heikkilä 1500 m 9.26,31. Mitalitilaston ykkössijasta käytiin kova kisa Suomen ja Saksan kesken. Viimeinen kisapäivä ratkaisi kisan Suomelle. 1) Suomi 319 (102+114+103), 2) Saksa 284 (99+97+88), 3) Yhdysvallat 147 (63+43+41). N50 Seija Nurmi juoksi MM-mestariksi maratonilla ajalla 3.11.40.

Eljas ”Eetu” Hietanen on kuntoutunut vuoden takaisesta pyöräonnettomuudesta. Hän on osallistunut Triathlon kisoihin Pursijärvellä 25.7. Pursijärvellä (uinti 500 m, pyöräily 30 km, juoksu 9,8 km) 1) Eljas Hietanen 1.52,50, 2) Michael Fågelholm 1.53,05, 3) Teuvo Karvonen 1.58,02. Hippo-juoksuihin 16.8 tuli ennätysosanotto 970 juoksijaa. Ilmanhaltija ei ollut tällä kertaa suosiollisella päällä, sillä ensimmäisen kolmen tunnin aikana vesihanat olivat auki. Kisat pidettiin kunnialla. Poisjääntejä oli, mutta tuloslistoista löytyi kuitenkin 805 nimeä. Kuuluttaja Hannu Vihreäluoto pisti parastaan ja katsojilta purskahti monta naurua hänen selostuksestaan. Petri Mantere sai lusikat riittämään kaikille. Lisäksi joka ikäryhmän kolmelle parhaalle löytyi OP mitali. Vasakisat, Porvoo 20.8. Uusimaan junailemissa kisoissa on kisailtu vuodesta 1972 alkaen. Jännittävän seuraottelun voitti tänä vuonna Sipoo. Ratkaisu jäi viestien varaan. 1) Sipoo 176, 2) PU 163, 3) Akilles 130. Parhaana tyttönä palkittiin Ida Ceder ja poikana Jonni Blomqvist. M/N 16-17 SM-kisat Seinäjoella 21-23.8. Saavutuksina tuli kisoista 3 mitalia Alisa Alanteen mestaruus kuulassa, Aurora Holopaisen hopea 1500 m esteissä ja Aku Järvisen pronssi 100 m. Aku Järvinen 100 m 3) 11,30 -1,0, pituus 19) 560 +1,1, Niklas Horn 800 m 15) 2.07,04 kesän parhaallaan, Aleksi Saari keihäs (ei tulosta), Aurora Holopainen 1500 m esteet 2) 5.18,92, Mikaela Söderström 1500 m esteet 4) 5.33,45, 3000 m 7) 11.27,45, Nora Horn 800 m 8) 2.35,86, ka 4) 2.26,62, Pauliina Pönni pituus 7) 525 +4,4 ja Alisa Alanne kuula 1) 14.84. Alisa Alanne valittiin (17 v) Ruotsi-Suomi maaotteluun Göteborgiin 29-30.8. N17 kuulassa Suomen tytöt ottivat kaksoisvoiton 1) Minna Suominen 14.95, 2) Alisa Alanne 14.20. Näin Alisa sai maaottelukasteen suoritettua kunnialla.

XIV Porvoon Maraton juostiin 30.8. Jari Uusitalo uusi edellisen vuoden voittonsa ajalla 3.05.08. Puolimaraton miehet Teemu Planting 1.19.52, naiset Tiina Tarvainen 1.26.18, Minimaratonilla pojissa Olli Uusitalo 6.29 ja tytöissä Simona Luts 6.30 olivat nopeimmat. Osanottajia kertyi kaikkiaan 189. Ensi vuonna kisojen päävastuu siirtyy PU:lle. M17 Aku Järvinen kävi Porissa Ammattikoulujen SM-kisoissa voittamassa kaksi mestaruutta. Siellä 100 m taittui tuulisessa säässä aikaan 11,62 ja pituudessa kirjattiin voittotulokseksi 587. Syystonni. Kokeilu onnistui, 35 juoksijaa mukana. Uusitalon Jari itse toimi jäniksenä nuorille. Muutamat tytöt eivät jäniksen vauhtiin tyytyneet. Kiertopalkinnot menivät Lotta Cederille ja Olli Uusitalolle. ”Tsempparipalkinnot” noutivat Emma Jalkanen, Stella Ceder ja Alisa Levälampi. Pm-junnuottelut PU:sta 21 nuorta urheilijaa mukana hakemassa kokemusta ja tekemässä tuloksia. Tällä kertaa mitaleille ylsivät T12 4-ottelu 2) Ida Ceder 1409 pistettä ja T10 3-ottelun 1) Lotta Romberg 1069 pistettä (use) samaten kuula 929 (use).

Tommy Ekblom 50-vuotta 20.9: Hamarin nuorisoseuratalolle oli 19.9 kokoontunut suuri joukko kestävyysjuoksun taitajia, valmentajia ja SUL:n edustajia juhlistamaan Tommyn astumista miehen kirjoihin. Illan juontajana toimi Hannu Vihreäluoto leppoisaan tyyliin. Syötiin seisovasta pöydästä ja juotiin kakkukahvit. Ohjelman suorittajista jäi mieleeni Merja Larivaara haitareineen, imitoijan nimi meni ohi mutta oli juossut kuulemma 1500 m päälle neljän minuutin, PU:n ”kestävyyskamelit” lauloivat Tommylle Hannun johdolla, Puheita riitti: Sirpa vaimo aloitti koskettavan puheen ukolleen, Pentti Karvosen puhe liikutti monia, alkaen Valto isästä. Urheiluliiton edustajat luovuttivat Tommylle arvokkaan mitalin. Irma Nevala puhui ja lopuksi vielä lihashoitaja Eljas Hietanen kertoi yhteisistä leirikokemuksista. Ikinuoret

lähtivät ajoissa kotiin, mutta nuoret jatkoivat ilotteluaan Pasi & pojat orkesterin tahdissa Hamarin yössä. Uudy:n Nuorisocup 2009 ratkesi Nurmijärven ylivoimaiseen voittoon. Seuraavista tiloista käytiin sitten tiukkaa kisaa. Janakkala voitti Porvoon 23 pisteellä. Saavutukseen voidaan olla tyytyväisiä. Kiitos kuuluu nuorille urheilijoille, ohjaajille ja vanhemmille, jotka ovat olleet lasten tukena. Kuuden kärki: 1) NYU 972, 2) Jana 736, 3) PorvU 713, 4) JäPa 702, 5) KerU 613, 6) RiKi 433. Vuoden 2010 seurasiirrot ovat nyt käsillä. Kuntaliitosten myötä nykyisen Seinäjoen kaupungin alueella toimivat Nurmon Urheilijat, Peräseinäjoen Toive, Seinäjoen Urheilijat ja Ylistaron Kilpa-Veljet yhdistyvät ja seuran nimeksi tulee Seinäjoen Seudun Urheilijat. Nimekkäimpänä urheilijana on Tero Pitkämäki. UUDY:n alueella kolmen kunnan Järvenpään Palon Yleisurheilu ja Tuusulanjärven Urheilijat yhdistyvät Keski-Uudenmaan Yleisurheiluun. Teron aviopuoliso Nina Kelo ja olympiakävelijä Antti Kempas ovat nimekkäimmästä päästä – Matti Katajamaa.


yleisurheilu

Porvoon Urheilijat 2010

IN memoriam

Yrjö Tuomalan sydän sykki urheilulle

P

orvoon Urheilijoiden kunniapuheenjohtaja, Porvoon Osuuspankin toimitusjohtaja Yrjö Tuomala ehti nauttia eläkepäivistään yksitoista vuotta. Hän sai aivohalvauksen tammikuussa 2002. Se oli aktiiviselle yhteiskunnalliselle vaikuttajalle ja urheilumiehelle kova paikka. Kun aivohalvaus tänä vuonna toistui, ei hän siitä enää toipunut. Hän oli syntynyt 1933. Yrjö Tuomala kasvoi ja varttui Pornaisten Laukkoskella perheen kolmen pojan veljessarjan vanhimpana. Varsinkin yleisurheilu oli hänelle sydäntä lähellä. Toistakymmentä piirinmestaruutta kertyi juoksijan palkintokaappiin. Kaksikymmentäneljävuotiaana Yrjö valittiin Pornaisten Vilppaan puheenjohtajaksi. Porvooseen muuttaessaan hänestä tuli Porvoon Urheilijoiden puheenjohtaja 1966.

Pitkä puheenjohtajuus 1966-79 ja omistautuminen urheilulle johtivat siihen, että SVUL:n valtakunnalliset ja piiritasoiset luottamustehtävät lankesivat kuin luonnostaan hänelle. Yrjö Tuomalan siunaustilaisuus ja kukkatervehdykset laskettiin Porvoon Tuomiokirkossa 27.2. Siunauksen suoritti Tapani Mäki-Panula. Hautajaissaattue seurasi ”Yrjön autoa” Porvoon hautausmaalle, jonne vainaja laskettiin haudan lepoon. Lämminhenkinen muistotilaisuus pidettiin Porvoon Seurahovissa. Yrjö Tuomalaa lähinnä kaipaamaan jäivät Liisa vaimo ja lapset Helena, Heikki ja Hannu sekä lastenlapset, sukulaiset ja ystävien suuri joukko.

Energia-juoksut to 6.5.2010 Kokonniemen maauimala klo 18 Sarjat Tytöt/pojat 7, 8, 9 v. Tytöt/pojat 10, 11 v. Tytöt/pojat 13 v. Tytöt/pojat 15 v.

0,4 km 0,8 km 1,2 km 1,6 km

PALKINNOT: Hienot pokaalit 7-12 v. viidelle parhaalle, 13-15 v. kolmelle parhaalle Ilmoittautumiset: paikan päällä puoli tuntia ennen kisan alkua.

Porvoon Urheilijoiden palkitut 2009

P

orvoon Urheilijain yleisurheilujaoston palkintojenjakotilaisuus tiistaina 3.11. oli kerännyt pitkälti toista sataa innostunutta nuorta vanhempineen Omenamäen palvelukeskukseen. Seuran Yu-jaoston puheenjohtaja Jari Uusitalo toivotti kaikki tervetulleiksi ja esitti kiitokset niin toimitsijoille, ohjaajille ja urheilijoille onnistuneen kauden luomisesta. Valmennuspäällikkö Petri Sunden heijasti valkokankaalle Raahen SM-viesteissä N19 4x400 m viestijuoksun alusta loppuun saakka. Esitykseen oli lisätty tv-selostus kisasta. Kisa käytiin pääasiassa Lahden Ahkeran, HKV:n ja Porvoon Urheilijain joukkueiden kesken. Lahti ja HKV johtivat vuorotellen, mutta takana vaanivat PU:n tytöt. Jännittävä kisa päättyi ankkuriosuudella PU:n komeaan voittoon. Joukkueessa juoksivat Sara Kuivisto, Mikaela Söderström, Sofia Åkermarck ja Aurora Holopainen. Esitys katseltiin ja kuunneltiin henkeä pidätellen ja päättyi lopuksi raikuviin suosionosoituksiin. Lyhyessä kauden katsastuksessa Petri toi esille kauden menestykset SM- ja arvokisoissa. Kalevan malja pisteiden kehityksessä seura on noussut sijalle 32. Kalevan malja pisteitä kertyi nyt 57, kun neljä vuotta sitten saatiin kasaan 10 pistettä ja sijoitus oli 150. Koska palkittavia oli paljon käytiin pitemmittä puheitta illan tärkeimpään antiin palkintojenjakoon. Petrin apuna toimi PU:n Yu-koulun vetäjä Emmi Tiili.

Alisa Alanne ”Penan pytyllä” palkittiin Alisa Alanne parhaana urheilijana ja heittäjänä ”Matin pytyllä”. Alisa saavutti ikäistensä SM kisoissa kultaa kuulassa. Naisten ja nuorten seuraennätykset paranivat reilusti. Loppukaudesta tuli vielä edustus ja toinen tila SuomiRuotsi maaottelussa.

Aku Järvinen Nopeakinttuinen kaveri Aku JärvinenHamarin suunnalta palkittiin parhaana miehenä Uudy:n pokaalilla. M17 sarjassa SM-kisoista tuomisina oli 100 m pronssi. Aku oli kauden aikana Piirin kärkitasoa pikamatkoilla.

Sofia Åkermarck Parhaana naisurheilijana palkittiin Sofia Åkermarck. Hän oli mitaleilla kevään maastossa ja 2000 m esteissä, viestin lisäksi. Arvokkain sijoitus tuli sitten Pohjoismaiden mestaruuskisoissa elokuussa kun hän sijoittui hopealle 2000 m esteissä.

Sara Kuivisto palkittiin Ari Suhosen lahjoittamalla palkinnolla parhaalle kestävyysjuoksijalle. Hän voitti N19 sarjan 2000 m esteiden Suomen mestaruuden.

Veteraanit Pekka Tynjälä ja Hanne Nuutinen Veteraanisarjojen parhaana palkittiin M40 Pekka Tynjälä, joka tänä kesänä heitti SM keihäässä ikäryhmänsä kultaan oikeuttavan tuloksen. MM-kisoissa Lahdessa hän oli kuudes. Naisten puolelta palkittiin N35 Hanne Nuutinen. Hanne tuli uutena urheilijana mukaan ja sijoittui naisten kuulassa MM-kisoissa Lahdessa sijalle 11.

Jari Uusitalo Toimitsijana palkittiin Jari Uusitalo. Hänen ansiostaan kesän tiivis kilpailukausi saatiin kunnialla päätökseen. Samaten hän oli ratkaisevana puuhamiehenä Porvoon Maratonin jatkumisen ja kehittämisen kannalta.

Toimitsijat Kai Saarinen ja Raimo Leppänen Valmentaja Petri Sunden Toimitsijapuolelta kannustusta saivat myös Kai Saarinen ja Raimo Leppänen. Valmentaja lautanen luovutettiin Petri Sundenille ansiokkaasta nuorten kehittymisen eteen tehdystä pitkäjänteisestä työstä.

Ilkka Jalkanen ja Malin Mäntylä Yleisurheilukoulun vetäjistä saivat kannustusta Ilkka Jalkanen ja Malin Mäntylä lasten eteen tehdystä työstä.

Muut palkinnot: Nuori pikajuoksija Kaisa Nurme, nuori hyppääjä Konsta Ervast, nuori heittäjä Aleksi Saari, nuori lupaus Jasmin Westerlund. Sisulisäranking-listan mukaan kauden aikana on haettu monipuolista monen lajin taitajaa. Muutamissa sarjoissa kärki oli selvä. Kun taas monessa sarjassa käytiin koko kesän ajan tiukkaa vääntöä voitosta. Koko kauden kestänyt kisa toi eri ikäryhmien parhaiksi seuraavat urheilijat: T8 Stella Ceder, T9 Ada Jalkanen, T10 Lotta Romberg, T11 Julia Lähde, T12 Emma Jalkanen, T13 Jasmin Westerlund, T14 Roosa Laiho, T15 Kaisa Nurme. P8 Emil Lehtinen, P9 Elias Savikko, P10 Olli Uusitalo, P11 Matias Nurme, P12 Patrik Smidtslund, P13 Jere Monthan, P14 Konsta Ervast, P15 Rasmus Horn.

Paras tyttö Ada Jalkanen ja paras poika Olli Uusitalo Sisulisäranking-listan perusteella palkittiin paras tyttö Ada Jalkanen ja paras poika Olli Uusitalo. Erikoispalkintoja jaettiin lisäksi 27 ahkeralle osallistujalle. Kaikki seuran 3-otteluissa mukana olleet 70 nuorta saivat kukin nauhamitalin kaulaansa.

Lapsi on luotu liikkumaan. Liikunta tuo iloa, onnistumisen elämyksiä ja terveyttä. OP-Pohjola-ryhmä on yksi kolmesta Nuoren Suomen valtakunnallisesta pääyhteistyökumppanista. Haluamme olla mukana tärkeässä hankkeessa, joka vaikuttaa meidän kaikkien tulevaisuuteen. Pidetään lapsistamme huolta ja annetaan heille eväät kasvaa pystyviksi, tasapainoisiksi ja terveiksi aikuisiksi.

5


yleisurheilu

6

Porvoon Urheilijat 2010

Lajivalinta

ja muuta omituista

Y

leisurheilussa on n. 20 lajia joista valita. Heitot, hypyt, kävely ja juoksu tekevät varmasti lajivalinnan vaikeaksi. Valitettavan usein kuulee jo alle 10-vuotiaan tokaisevan että minun päälajini on pikajuoksu, pituushyppy tai joku heittolaji ja treenataan sitten sitä lajia varten ja jopa vaaditaan treenejä rakentumaan näiden valintojen mukaan. Ottelupohjaisuus on kai se vallitseva valmennussuuntaus joka ikäkausi-urheilussa on vallitseva. Otelusuuntaisuus... hmm otteluissahan on myös jonkinlainen kestävyysosuus; naisilla 800m ja miehillä 1500m. Loistavaa miksi emme siis harjoittelisi niin? Varmasti näin tapahtuisikin jollei lapsille jo kotona tolkuteta että kaikenmoinen ”liikaa” juokseminen on turhasta, yli-

päätään kaikki kestävyyttä lisäävät harjoitteet on useiden vanhempien mielestä pahasta. Pituushypyssähän ei tarvita kuin 18 askelta ja 40m ja 60m juoksuhan ei vaadi montaa askelta puhumattakaan heittolajeista, kävelyssähän ei tarvi juosta ollenkaan. Joo, joo ...uskallampa väittää että myös lyhyempien lajisuoritusten mestarien on täytynyt urallaan tehdä aikamoinen määrä peruskuntoharjoitteita. Valoa tunnelissa seurassamme edustaa viisitoista, iältään 9-13 vuotiasta kovakuntoista lasta, jotka jo toista vuotta ennen jokaista ulko- tai sisä-treeniä ovat juosseet ULKONA puolen tunnin mittaisen verryttelylenkin. Mitä parasta ovat saaneet mukaansa molemmat oh-

jaajansa. Heidän joukossaan on sellaisia urheilijoita jotka eivät vierasta mitään lajia tai matkaa. Ainoan miinuksen saa porukan sukupuolijakauma; vain kaksi poikaa. No sehän tiedetään pojathan ei kestävyyslajeihin kykene... vai mitä ne jutut armeijan Cooperin-testeistä ja pelikonsolikuntoilusta ja sauvakävelykokeiluista. Toivon että tämä porukka pysyy koossa sillä heillä on asenne kohdallaan vai mitä sanoisitte eräästä Veerasta joka kyseli aina, että pitääkö sun Ilkka juosta aina siinä meidän mukana. Ei kysele enään koska juoksee nykyään kymmeniä metrejä edellä. Seuraavaksi on pakko antaa palautetta urheilu-tapahtumien järjestäjille. Nimetään tapahtuma

juhlavaksi, juoksutetaan lapsia muutama metri ja palkitaan lapsi pullalla, mehulla ja makeisilla. Lapsi on tyytyväinen, järjestäjä osanottomääriin tyytyväinen ja vanhemmat riemuitsevat lapsensa urheilusuoritusta. Täh!!!! Olenko ainoa joka näkee tässä jotain omituista, tuo ei ole liikuntaa vaan jotain kaukana siitä. Mitä vanhemmat tuumitte seuraavasta; Keski-Uudeltamaalta oleva seura järjestää hienot kisat. Juostuaan lyhyen pyrähdyksen lapsen käteen työnnetään muovinen pullo jossa lukee Marcianitos... refreshing drink with sweeteners! Väriltään tuo keltainen juoma pitää sisällään seuraavat aineet:E-330, E-300,E-954, E-951, E-202,E-211

ja nyt tulee paras osuus, tehdäkseen keltaista väriä...hetki, keltainenhan on PÄÄVÄRI, on tarvittu kuusi väriainetta: E-102, E-122,E-124, E-110,E-131 ja E-150. Vanhemmat varmaan repivät moisen myrkyn lapsen käsistä ja lupaavat kotona korvaavan terveellisemmän tuotteen, eikä mitä, korkki auki ja tavara lapsen käkättimeen vanhempien onnellisten katseiden alla.Tasapuolisuuden nimissä on myös tapahtumia joissa jaettu turvallisempia tuotteita.Niissä ei vaan yhtäsuurta osanottajamäärää johtuen juostavien matkojen pituudesta. Yhden tapahtuman toivoisin jatkuvan ja tartuttavan muihin Por-

voolaisiin ”urheilutapahtumiin” sisältöidean, nimittäin SYYSTONNI-juoksu jonka jaostomme pj Jari Uusitalo nerokkaasti käynnisti uudestaan. Muistankohan oikein, lähes 40 osanottajaa, suurin osa lapsia. Siis äidit ja isät, lapset juoksivat tuhatmetriä eiku lihavoidaan tuhatmetriä....... siinä teille lajivalintaa. Valitkaa lajinne vasta kun olette keränneet riittävä peruskunto. Lajivalintaa itsekin miettivä: Ilkka Jalkanen, kuuden lajivalintaa miettivän isä.

Mainosteippaukset

Itätuulentie 5, PORVOO 019-666 757

www.p-merkki.fi


Porvoon Urheilijat 2010

yleisurheilu

7

Työpajatie 26 Verkstadsvägen, 06150 PORVOO BORGÅ Puh. (019) 585 103, 585 104

ELINTARVIKEKIOSKI • LIVSMEDELKIOSK

MATTI

Tarkkistentie 113, Porvoo, puh. (019) 666 707, 0400 713 702

Asiakaslehti, messuopas tai vaikkapa tapahtumaohjelma? Vartin liite on kustannustehokas ratkaisu, kun tietoa on enemmän kuin yhteen ilmoitukseen. Vartin kokoinen tabloid-liite on luonteva lukupaketti, jolla on erinomainen huomio- ja lukuarvo. Kysy lisää myyntipalvelustamme (019) 521 7520, myynti.vartti.iu@sanoma.fi

vartti tavoittaa 63 000 luKijaa KaKsi Kertaa viiKossa.

Porvoon Energia LUONNOLLINEN VALINTA Borgå Energi ETT NATURLIGT VAL Sähkö • Kaukolämpö • Maakaasu • Sähköasennuksia El • Fjärrvärme • Naturgas • Elinstallationer www.porvoonenergia.fi • www.borgaenergi.fi


yleisurheilu

8

Porvoon Urheilijat 2010

Portugalista pitoa H

elmikuun 21. päivänä Porvoon Urheilijoiden yhdeksän urheilijan ja viiden ”huoltojäsenen” joukko suuntasi auton keulan kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa. Sieltä matka jatkui Portugalilaisin siivin kohti Monte Gordoa ja Vila real de Santo Antonion harjoituskeskusta. Lissabonissa suoritetun välilaskun ja koneesta myöhästymisen jälkeen saapui hieman odotettua myöhemmin hotelli Dunamariin ryhmä väsyneitä, mutta tyytyväisiä matkalaisia. Pelättyjä matkatavaroiden myöhästymisiä ei tällä kertaa tapahtunut. Ennen nukkumaan menoa suorittivat lähes kaikki verryttelylenkin, jonka jälkeen nautimme yhdessä mukavan ravintolaillallisen. Leiri oli alkanut hyvin.

Leirin seuraavien päivien aikana kävi selväksi että alueen harjoitusolosuhteet yleisurheiluun ovat parhaat, mitä Euroopasta löytyy. Hotellin ja kentän tuntumassa kiemurtelee useita kilometrejä tasaista sekä sopivan mäkistä hiekkatietä. Laskuveden aikaan ranta on huikea paikka juosta. Harjoituskeskusalue on uskomaton. Kentässä kiinni on sisähalli jos sää sattuu olemaan huono. Heittokentällä on 4 heittohäkkiä ja

kuusi kuularinkiä. Uimahallikin on kentän vieressä. Kuntosali on ylivoimaisesti paras, jossa allekirjoittanut on käynyt ja hieronta pöydän saattoi vuokrata eurolla tunniksi. Urheilijoille suunniteltua kiertävän kylmänveden allasta olisimme käyttäneet, ellei hotellin allas olisi tähän aikaan vuodesta ajanut saman asian. Alueella on myös kahdella eri jyrkkyydellä päällystetty ylä- ja alamäkijuoksuun tarkoitettu suora. Kentän välinevaraston laajuudesta kertokoon mm. yli 40 keihästä ja peräti kuusi vastusvetokelkkaa. Huonoja puolia ei tainnut kukaan löytää. Myöhemmin keväällä tilojen ruuhkaisuus saattaa kuulemma olla haittana.

sin rauhallista oli. Ensimmäisen viikon aikana tapahtuva sopeutuminen uuteen ympäristöön sujui kaikilta lähes ongelmitta. Lämpötilaeroa oli yli 30 astetta, liukas alusta muuttui pitäväksi ja jonkin verran aurinkokin pääsi porottamaan. Luonnollisesti motivaatiota nostivat myös useat eri maiden urheilijaryhmät, joiden taso vaihteli melkoisesti. Myös yksittäisiä huippu-urheilijoita oli paikalla. Heistä mainittakoon olympiamitalistit Piotr Malachowski (kiekko), Naide Gomez (pituus) ja kaikista kovimpana 1500m:n juoksija ranskalainen Mehdi Baala. Tämän tekemisessä ja olemuksessa on kyllä jotain outoa, mystistä, huippu-urheilijan hehkua.

Upeiden harjoitusolosuhteiden lisäksi motivaatiota nostivat muutkin olosuhteet. Asumamme hotelli sijaitsi aivan rannassa 2,5km:n päässä urheilukentästä ja 3km:n päässä joesta, jonka toisella puolella on Espanja. Alueella vallitsi varsin erikoinen pyörävaltainen kulttuuri. Melkein kaikki ajoivat pyörillä, niitä vuokrattiin joka puolella, ja niinpä mekin useasti otimme fillarit allemme. Hotellin asukkaiden keski-ikä lähenteli, urheilijat mukaan luettuna, seitsemääkymmentä, joten var-

Leirin seitsemäntenä päivänä tärkein osa huoltoryhmää eli Hornin perhe, lukuun ottamatta perheen urheilijaa, matkasi takaisin kotimaahan. Allekirjoittaneella ja yhdeksällä urheilijalla oli vielä 17 päivää edessä. Leirin arkirytmissä kahta tai kolmea kovempaa päivää seurasi aina kevyempi päivä. Näitä päiviä sävyttivät muutamat reissut, joista mainittakoon käynnit Faron kaupungissa sekä Espanjan puolella Huelvassa. Myös aivan rajan takana sijaitsevassa Ayamonten pienessä kau-

pungissa vierailimme. Yhteen kilpailuunkin osallistuimme. Kyseessä ei ollut mikä tahansa kylätapahtuma vaan Portugalin maastomestaruuskilpailu. Itse paikalle löytämisessä oli jo omat haasteensa puhumattakaan kisasta. Rankalla radalla, kaatosateessa ja mutavellissä selvisi kuitenkin koko joukkomme maaliin hienosti taistellen. Suomalaisen kestävyysjuoksun lippua tuli jälleen pidettyä korkealla. Leirin ollessa pidempi kuin koskaan aikaisemmin alkoi ainakin valmentaja seurata ryhmän urheilijoiden ”leirikestävyyttä” kotimatkan lähestyessä. Harjoitukset kuitenkin soljuivat tasaisen varmaan tahtiin, totta kai hieman kokonaisrasituksen näkyessä. Mitään suurempia sairastumisia tai loukkaantumisia ei tullut, mikä on lähes ihme näin suurella ryhmällä reissatessa. Leirin tavoite, saada laadukkaita harjoituksia määrällisestikin paljon hyvissä olosuhteissa, toteutui. Kolme viikkoa ja kolme päivää hyvää harjoittelua vierähti todella nopeasti ja ainakin joidenkin matkalaisten mielestä Islannin tulivuoren purkaus olisi voinut alkaa vähän aiemmin, sen verran hyvin meillä sujui.


Porvoon Urheilijat 2010

yleisurheilu

9


yleisurheilu

10

Porvoon Urheilijat 2010

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: Petri Sunden p. 040 545 0767, pete@porvoonurheilijat.fi Tapaamiset klo 18.00 Linnankosken lukio, auditorio 31.5. / 7.6. / 14.6. / 21.6.2010. Porvoon Urheilijat www.juoksukoulu.fi

Peter Palm Fysioterapeutti • Fysioterapeut

FYSIO Porvoo • Borgå Mannerheiminkatu 16

(019) 583 808 GSM 040 5274 040

Kuulantyöntäjä – ja ylpeä siitä Teollisuustie 22, Porvoo. Puh. 050 5022 303 Avoinna ark. 8-17, la 9-13 www.porvoonrengaspalvelu.fi

O

n mielenkiintoista seurata ihmisten ilmeitä, kun heille kertoo olevansa kuulantyöntäjä. Osa ei tiedä, mitä sanoa, ja osa änkyttää kohteliaisuudeksi tarkoitetun: ”Et kyllä näytä yhtään kuulantyöntäjältä”. 80-luvulta peräisin olevat käsitykset istuvat lujassa, vaikka tarkkaavainen katsoja on voinut bongata hoikkia ja ihan naisen näköisiä urheilijoita arvokisaringeistä jo vuosikaudet. Tosiasia on, että kuulantyöntö on äärimmäisen haastava ja tekninen laji. Kuinka minä sitten päädyin tähän epämediaseksikkääseen lajiin? Jotenkin vain ajauduin: sitä pitää

sellaisesta, missä on hyvä. Aloitin Porvoon Urheilijoiden yleisurheilukoulussa syksyllä -99 yhdessä kaverini kanssa ja sille tielle me molemmat jäimme. En ollut mitenkään erityisen nopea, kestävä tai taitava, mutta harkkoihin oli aina kiva tulla ja siten viihdyin hyvin lajin parissa. Vanhemmatkin olivat tyytyväisiä, kun tyttö oli löytänyt hyvän harrastuksen. Pienestä pitäen kokeilin monipuolisesti kaikkia lajeja maastojuoksusta moukarinheittoon ja kolmiloikkaan. Tämä on ehdottomasti ollut hyödyksi myöhemmin, kun harjoittelu muuttui tavoitteellisem-

maksi. Kun lapsi liikkuu ja touhuaa ulkona, on se suora sijoitus tulevaisuuteen. Tulokset vuosien pitkäjänteisestä harjoittelusta alkoivat hiljalleen näkyä viime kaudella, jota voi pitää eräänlaisena läpimurtokesänäni. Tuntematon porvoolainen oli yhtäkkiä ikäluokkansa Suomen tilaston ykkösenä. Syksyllä tuli SM-kultaa ja paikka nuorten maaotteluun Göteborgiin. Se oli viimeinen niitti, viimeistään silloin päätin, että tämä on minun juttuni, tätä minä haluan tehdä. Kun unelmista tulee tavoitteita, ollaan jo pitkällä. Yleisurheilu on antanut minul-

le todella paljon. Hyvän kunnon, terveellisten elämäntapojen, pettymysten sietokyvyn ja uskomattomien onnistumisen kokemusten lisäksi olen löytänyt yleisurheilun parista parhaat ystäväni. Ainakaan PU:ssa yksilöurheilua ei voi väittää yksinäiseksi puurtamiseksi. Yhteishenki on meillä loistava ja kaikkia tsempataan täysillä loppuun asti. Ei tämä ole harrastus, tämä on elämäntapa. Alisa Alanne Kuvan on ottanut Anssi Mäkinen (www.anselmus.net)

Aito Nomination!

Työpajatie 36 • 06150 Porvoo • � (019) 524 7767

palat alk. 16€


Porvoon Urheilijat 2010

yleisurheilu

VIRTAA viesteistä N

e innostavat, jännittävät, kihelmöivät varpaissa, tuntuvat vatsanpohjassa asti. Viestijuoksut saavat niin urheilijat, vetäjät kuin kannustajatkin kaikki innostumaan, yhdessä. Kesän aikana käydään kilpailuja viestien muodossa eri tapahtumissa. On Suomen ruotsinkielisten koulujen Stafettkarnevalen 21.-22.5., Uudenmaanpiirin junnuviestit 30.5., Finlandia Junior Gamesin viestit 18.6. ja SM-viestit 10.-11.7.

Mikä tekee viestikisoista sitten niin erityisen, että niitä odotetaan ehkä enemmän kuin muita kisoja? Viestit ovat harvinaisempi kilpailumuoto yleisurheilussa, sillä siinä jokaisen oman suorituksen lisäksi oma joukkue tekee kaiken valmistautumisesta lähtien yhdessä ja vielä enemmän toisiaan kannustaen. Jokainen tekee oman osuutensa viestien eteenpäin viemisessä, minkä jälkeen porukalla jatketaan jännittämistä, jos vaikka pääsisi uu-

destaan juoksemaan finaaleihin ja sitä kautta kenties palkintokorokkeelle tuulettamaan. Syntyy erilainen fiilis. Viestifiilis. Viestifiiliksessä jokainen haluaa juosta lyhyen tai pidemmän matkan oli aitoja tiellä tai ei. Ei sillä niin väliä, kun pääsee juoksemaan. Kaikkihan eivät pääse viestijoukkueisiin, sillä yleensä joukkue koostuu neljästä urheilijasta. Tällöin viestijoukkueeseen pääseminen on jo saavutus, jota on hauska tavoitella.

Tällä hetkellä Porvoon Urheilijoissa on eri ikäsarjoissa useampia tyttöjä, jotka pääsevät jännittämään viestijoukkueisiin pääsemisestä. Poikien puolella puolestaan toivottaisiin lisää juoksijoita kesäksi, jotta saataisiin joukkueita kasaan ja päästäisiin osallistumaan hienoihin tapahtumiin. Kentällä äänijänteitä jo verrytellen – Emmi Tiili

11

1. Mitä eri matkoja olet juossut viesteissä? 2. Mitä osuutta juokset mieluiten? 3. Mikä on parasta viestijuoksuissa? 4. Jännittääkö viestit enemmän kuin muut kisat? 5. Paras viestimuisto? Mikä viestikisa on jäänyt parhaiten mieleen?

Damla 10v. 1. 600m, 100m, 50m, 60m aidat ja 200m. 2. Kolmatta. 3. On kivaa, kun tehää yhes kaikkea. 4. Ei. Silloin on jotenki helpompaa. 5. FJG:n (Finlandia Junior Games) finaali Kalevankisoissa!

Robin 11v. 1. 600m, 200m, 100m, 50m, 60m aidat ja sukkula 2. Emmä tiiä. Kolmatta. 3. Vaihtaminen. 4. No eiii! 5. FJG:n 4x100m. Päästiin Kalevankisoihin juoksemaan.

Emma 12v. 1. 600m, 200m, 60m aidat, 50m ja 100m. 2. Ei mul oo välii. 3. Et saa juosta yhessä. 4. Ei. 5. Siel Kalevankisoissa 4x100m.

Tytöt pyörivät penkillä ennen Finlandia Junior Gamesin 13-vuotiaiden 4x100m juoksua. Ira Laiho, Julia Lähde, Mirjam Ragi Imad, Hanna Aaltonen

Mikaela 18v.

11-vuotiaiden joukkue Lotta Romberg, Lotta Ceder, Riia Tanninen ja Damla Schakir oli voittoisa Avoimissa nuorten viestikisoissa, joissa 4x200m juoksuun osallistui peräti 24 joukkuetta.

Viestijuoksun hurmaa. PU voitti 19-vuotiaiden suomenmestaruuden sekä 3x800m että 4x400m juoksuissa. Mikaela Söderström, Aurora Holopainen, Sara Kuivisto, Sofia Åkermarck.

1. 800m, 400m, 300m, 100m ja nuorempana muitakin ja nyt juostiin vielä Karhuviesti. 2. Ei oo sillai välii. Se riippuu matkasta. Kasilla aloitan mielelläni. 3. Ehkä se, kun siinä on se joukkue. Vaikka tuntuis huonoltaki, niin sitä vaan jatkaa, kun fiilis on niin hyvä! 4. No ei oikeastaan. Viestijännitys on kiva yhteinen jännitys. 5. Viime kesän 4x400m SMviesteissä, kun voitto tuli yllätyksenä ja oli vaan niin hyvä fiilis!


yleisurheilu

12

PALOSUOJELUA

www.sammutinhuoltolankinen.fi

Aunelan testit 1970-2010 Aunelan testijuoksuja on juostu 41. vuoden ajan. Kun vuodessa on juostu erillisiä testejä 2-4 on kokonaismäärä kohonnut 122. Ensimmäinen kerta juostiin vuonna 1970. Näissä Porvoon Urheilijoiden isännöimissä tapahtumissa ovat vuosien aikana monet käyneet kokeilemassa keväistä kuntoaan. Lähtöpaikalla oli myös Tommy Ekblom valmennettaviensa Matti Virenin ja Minna-Maria Kankaan

Yrittäjäkatu 22, 06150 Porvoo

Porvoon Urheilijat 2010

huoltajana. Poutaisessa mutta tuulisessa säässä nopeimmat ajat menivätkin odotetusti heidän nimiinsä. Reittiennätys on vielä Tommyn nimissä 12.34, joten Viren ei sitä hätyytellyt. Sen sijaan Seija Nurmen nimissä ollutta naisten reittiennätystä 16.17 Kangas paranteli uusille minuuttiluvuille 14.58. T13 sarjassa juokseva Emma Jalkanen kiersi ensi kokeilussaan matkan aikaan 18.06.

Aunelan testit 2010 10.4. ja 17.4. Tuloksiin on huomioitu vain paras tulos eri osioista:

E IL UF Y S I H R HIEROJA ELJAS HIETANEN

O

U

Tule “kunnon” hierontataloon!

SAMMONTIE 1 06150 PORVOO

010-778 7700 050-571 7603

PORVOON ÄÄKÄRIKESKUS

Mi 4,3 km Na 4,3 km M19 4,3 km M17 4,3 km T13 4,3 km

Matti Viren Kim Lönnström Krister Lindberg Arvo Luts Markus Söderqvist Patrik Huotari Kai Kallio Pertti Jäppinen Teemu Mattila Jari Pekonen Minna-Maria Kangas Seija Nurmi Niklas Horn (92) Rasmus Horn (94) Emma Jalkanen Hanna Aaltonen Julia Lähde (98) Hajrie Latifi

13.36 14.55 15.02 16.20 16.41 16.56 17.08 17.10 17.17 17.50 14.58 RE 17.57 16.25 16.51 18.06 24.01 24.01 27.08

P13 1,6 km P12 1,6 km

Rasmus Edsvik Jonni Blomqvist Elias Oinas Lucas Carlsson Albin Westerlund Sebastian Hirvonen

6.41 5.56 6.44 7.12 7.13 7.16

P11 1,6 km P11 0,8 km P10 0,8 km P09 0,8 km P08 0,8 km P08 0,4 km P07 0,4 km T06 0,4 km T13 1,6 km T11 1,6 km T11 0,8 km

Miika Pylkkänen Toni Turpeenniemi Leevi Toropainen Emppu Perttula Kimi Suojama Olli Uusitalo Robin Jalkanen Miro Nuutti Lauri Kulmala Robin Jalkanen Elias Savikko Emil Lehtinen Jesse Sorvari Anton Paljakka Jesse Sorvari Ramses Backman Santeri Kortejärvi Elias Lönnström Emma Jalkanen Hanna Aaltonen Lotta Ceder Riia Tanninen Lotta Romberg Vera Kääriäinen Lotta Ceder

7.30 7.40 7.48 8.19 8.29 6.01 6.11 6.15 7.40 2.48 3.20 2.55 3.59 1.32 1.39 1.39 2.12 2.23 6.16 7.22 6.10 6.27 6.41 6.58 2,43

T10 1,6 km T10 0,8 km T09 0,8 km T08 0,8 km T08 0,4 km T07 0,4 km T06 0,4 km T05 0,4 km

Lotta Romberg Riia Tanninen Damla Schakir Vera Kääriäinen Siiri Kortejärvi Ada Jalkanen Lina Romberg Jenna Sorvari Ada Jalkanen Lina Romberg Jenna Sorvari Stella Ceder Saara Mansner Chira Gullqvist Sandra Luts Rhonda Jalkanen Sadra Luts Rhonda Jalkanen Janette Vänttinen Ada Kiiski Melissa Lönnström Carla Jalkanen Sofia Luts

2.47 2.50 2.52 3.16 3.22 6.28 6.41 8.12 2.53 2.55 3.31 3.18 3.38 4.00 3.11 3.31 1.22 1.35 1.40 1.54 1.43 1.52 2.14

BORGÅ ÄKARCENTRAL

Piispankatu 22 Biskopsgatan 06100 Porvoo Borgå Puh. 019-521 1500 Tfn www.porvoonlaakarikeskus.fi

RAKENNUSTERÄSTÄ • HARJATERÄSTÄ • PUTKIA • PROFIILIPUTKIA • PLAKKEJA • LEVYJÄ Huolehdimme myös kuljetuksesta.

ME-TERÄS KY

Porvoon Urheilijat kiittää kaikkia tukijoitaan ja yhteistyökumppaneitaan!

Ratakatu, Porvoo, puh. (019) 580 910

PorvoonUrheilijat www.porvoonurheilijat.fi


suunnistus

Porvoon Urheilijat 2010

13

NAUTINTO | VIIHDE | AMMATTI

Kolme arvoa jotka voidaan yhdistää liikuntaan

L

iikunta on nautinto liikkujalle. Nautinto voi jatkua koko elämän ajan lapsesta vanhuuteen, mikäli vaan itse haluat pitää sen omien elämänarvojesi sisältönä. Harjoittelu oikein kuormitettuna on nautinto ja jokainen löytää itselleen sopivan harjoittelutavan, onko se yksin treenaamista vai kaveriporukan kanssa harjoittelua. Harrastusta voi myös viedä eteenpäin osallistumalla seuratoiminnan erilaisiin tehtäviin. Suunnistuksessa nautinnon kokeminen näkyy selvimmin suurissa suunnistustapahtumissa kuten Jukolassa ja suunnistusviikoilla. Osanottajia näissä tapahtumissa on tuhansittain ja ikähaitari Jukolan osalta on 16 vuodesta ylöspäin. Suunnistusviikoilla tätä nuoremmillekin löytyy sarjoja aina 8 vuodesta 80 vuoteen. Näiden tapahtumien järjestelykoneistoissa työskentelee satoja seuratoiminnan aktiiveja. Nautinnon näkyviä tapahtumia ovat paikkakunnittain järjestettävät kuntosuunnistukset, joiden osanottomäärät ovat kohonneet vuosien myötä. Niissä annetaan kaikille taitotasoille sopivia haasteita suunnistuksellisesti kuin myös fyysisesti.

Kasperi matkassa

Talven harjoituksissa... Oletko innokas marjastaja, onko sinun suuri nautinto liikkua yksin metsässä poimimassa marjoja pelkäämättä eksymistä tiettömillä taipaleilla. Urheilu on viihdettä nyt ja on ollut sitä aina. Siitä viihteestä ollaan valmiita maksa-

maan, sillä on muokattu kansakuntien itsetuntoa, sillä on ruokittu pettymyksiä ja ilon aaltoja. Urheilutapahtumia seurataan kilpailupaikoilla katsomoissa sekä kotona television ääressä. Meistä jokainen on joskus tuntenut riemua oman kannustamansa joukkueen tai kilpailijan menestyksestä. Viihteen muotona urheilu on yksi vanhimmista. Ammatti yhdistetään herkästi urheilus-

ta puhuttaessa ammattiurheilijoihin, joiden määrä on kasvanut vuosikymmenten saatossa. Nykyisin ammattiurheilijoita on Suomessa noin tuhat ja ulkomailla suomalaisia ammattiurheilijoita arvioidaan olevan noin 500. (lähde LUM 1/08, SLU.fi) Toinen ryhmä mikä on useamman liikunnasta kiinnostuneen saavutettavissa on erilaiset liikuntaan liittyvät ammatit. Suomessa on ammattivalmentajia, liikunnanohjaa-

jia, liikunnanopettajia jne. Näihin liikuntaan liittyvien ammattien alalle hyvän pohjan tarjoaa suomalainen urheiluseuratoiminta. Kiitos kaikille tukijoillemme Tenho Eteläinen suunnistusjaosto puh.joht.

Opastusta rastilla

Aarrerastilla

NUORISOTOIMINTA

Löytämisen iloa M

atias, 9v on nyt parin vuoden ajan käynyt PU:n lasten ja nuorten suunnistusharjoituksissa. Pikkuveli Markus, 7v lähti viime kesänä mukaan. Harrastus löytyi pitkään suunnistusta harrastaneen työkaverini kautta. Ensin tuli mietittyä miten homma mahtaa lähteä käyntiin kun emme olleet aiemmin kartan lukemista harjoitelleet kompassin käytöstä puhumattakaan. No, pian selvisi ettei kompassia vielä tässä

vaiheessa tarvita. Samoin kartan käytöstä selvitettiin riittävät perusteet heti ensimmäisellä kerralla. Harjoituksissa on aina ollut mukana vetäjän lisäksi useita suunnistusta harrastavia aikuisia ja alkuun joku lähti aina mukaan radalle. Harjoituksia on ollut kerran viikossa, mikä on ainakin meillä tuntunut sopivalta tahdilta. Harjoitukset ovat hyvin suunniteltuja ja ohjattuja. Yleensä on useampia vaativuu-

deltaan erilaisia ratoja ja kokeneemmat ehtivät harjoituksen aikana suunnistaa useamman radan. Joinakin kertoina leimataan rasteilla kuten kilpailuissa ns. Emit-korttia käyttäen. Tällöin saadaan myös rastien välillä käytetyt ajat ja kokonaisaika selville. Maalissa ajoista saa tulosteen. Kaikilla on siis halutessaan mahdollisuus myös vertailla tuloksia muiden kanssa. Kilpaileminen ei kuitenkaan ole ol-

Se löytyi!

lut mitenkään päällimmäinen asia. Maalissa on ohjaajien kanssa käyty läpi reitinvalintoja ja saatu palautetta. Seuran mestaruuskisoissa kesän lopulla pojat pääsivät kokemaan kilpailutunnelmaa. Kisassakin aikuinen voi olla pienimpien mukana matkassa. suunnistetaan siis ihan oikeasti maastossa, mutta eksymistä ei tarvitse pelätä. Harjoituksia järjestetään eri puolilla Porvoon seutua mm. lenkkeily-

reittien lähistöllä. Porvoon lähiseudut ovatkin tulleet harjoitusten myötä uudella lailla tutuksi. Kartat ovat A4-kokoisia tai pienempiä tulosteita ja ne saa harjoituksen jälkeen mukaan. Samassa maastossa voi siis käydä myöhemmin itsekseenkin kiertämässä. Harrastus on ollut helppo aloittaa kun mitään välineitä ei alkuun tarvitse hankkia. Emit-kortin saa tarvittaessa lainaksi. Nyt odotetaan innolla tämän vuoden päivän mit-

taista suunnistusleiriä toukokuussa. Nähtäväksi jää mihin suuntaan harrastus poikien kohdalla kehittyy. Nyt on kuitenkin vähintäänkin jo omaksuttu hyödyllinen kansalaistaito, saatu mukavia liikuntakokemuksia ja koettu rasteilla löytämisen iloa. Ari Aitolahti


suunnistus

14

Porvoon Urheilijat 2010

Mitä suunnustus minulle merkitsee S

uunnistus merkitsee minulle hyvinvointia, luontoa ja kokemuksia. Samalla suhde luontoon voimistuu ja ymmärrämme, että olemme osa luontoa ja meidän tulisi elää harmoniassa luonnon kanssa, eikä hyväksikäyttää luontoa. Suunnistustaidoista on aina hyötyä, olisimme sitten eksyneet metsän uumeniin tai kaupungin pyörteisiin. Suunnistus harrastuksena ei ole vuodenajasta kiinni; itse asiassa lajiperheeseen kuuluu monta eri vaihtoehtoa ja mahdollisuutta. Talvisin hiihtosuunnistusharjoituksissa olen miettinyt, miten paljon olen jäänyt paitsi omassa lapsuudessani, kun suunnistusta en harrastanut silloin. Luontokokemuksia, niin fyysistä kuin psyykkistä kehitystä, kaverei-

ta... Mutta ennen kaikkea seikkailua ja löytämisen iloa! Samalla olen seurannut pieniä suunnistajiamme ja huomannut miten hiihtotaidot, juoksutaidot ja suunnistustaidot ovat kehittyneet valtavasti meidän kaikkien iloksi. Esimerkiksi viime vuoden leirillä muistan kuinka osallistujat ylistivät ohjelmatarjontaa ja ennen kaikkea ruokatarjontaa, joka hotellin seisovan pöydän tapaan antoi kunnon eväät ja voimat päivän mukaansatempaavalle ohjelmalle. Ohjelmamenu sisälsi seikkailumielisen aarteenetsinnän kiinnostavilla luontokohteilla, nopeatempoisen ja yllätyksillisen maastoradan, karttamerkkiviestin kaikilla mausteilla ja hillolettuja jälkiruoaksi. Tulevaa leiriä odottaen...

Leiriläiset yhteiskuvassa

i Karttamerkkiviest

massa

Aarteen etsintä alka

Alkukesän harjoituskalenteri

urheilijat.fi

suunnistajien sivuilta http://www.porvoon Tarkemmat tiedot harjoituksista löytyvät PU:n Harjoitusten alkamisaika on klo 17.30 Päivämäärä Paikka Suomenkylän kenttä 4.5. Kokonniemen tennishallin P-paikka 11.5. Karijärvi 18.5. 25.5. Linnanmäki, Porvoo 1.6. Mustijoki 8.6. Epoo 14.6. Holkken laavu 22.6.

Aihe Partiosuunnistus RR, TR ja Suora Viuhka Nuorisosarjasuunnistus Sprintti harjoitus Viuhka Kesäyönjuoksu Kevätkauden päätös

Porvoonseudun kuntosuunnistus 2010 Päiväys 5.4. 12.4. 19.4. 26.4. 3.5. 10.5. 17.5. 24.5. 31.5. 7.6. 14.6. 21.6. 28.6. 5.7. 12.7. 19.7. 26.7. 2.8. 9.8. 16.8. 23.8. 30.8. 6.9. 13.9. 20.9. 27.9.

Meidän lajimme harrastajat eivät kuulu niihin, jotka kököttävät kotona tietokoneen parissa tuntikausia - suunnistajille liikunta ja ulkoilu on luonnollinen tapa edistää hyvinvointia. Tuo seikkailumielinen vetovoima on ulkona vahvempi kuin sisätiloissa, ja jo pelkästään lenkillä näkee ja kokee niin paljon. Voi vain kuvitella, mitä kaikkea saa nähdä ja kokea suunnistaessa - se vasta on oikea seikkailu.

Paikka/Opastus tapahtumaan risteyksestä tus Mannerheiminkadun ja Myllymäenkadun Myllymäen koulu, Myllymäenkatu 18. Opas 1543 ieltä istent tus Tolkk Kokonniemi, maauimalan P-paikka. Opas istentieltä 1543 Maavallintien risteyksestä Mustijoki, T-Herculeksen maja. Opastus Tolkk risteyksestä Askola, Tiilää. Opastus teiden 1611 ja 11819 ieltä 1543 Hamarintien risteyksestä istent Hamarin urheilukenttä. Opastus Tolkk intien risteyksestä Virvik ja tien Yliken at Epoo, Virvikin hiekkakuop hdentien risteyksestä Seitlahti. Opastus Bjurbölentieltä 1551 Voola ksestä tus Loviisantieltä 170 Karijärventien ristey Opas 102. ie Karijärven leirikeskus, Karijärvent ä ksest ristey en alanti Hentt 1601 eltä Kerkkoonti Kerkkoon ulkoilumaja, Majatie 26. Opastus ien ja istent Tarkk tus Opas ä. ksess ristey antien Pihlajatien P-paikka Pihlajatien ja Huml Pihlajatien risteyksestä Bjurbölentien 1551 risteyksestä Epoo, Holken. Opastus Epoontien 1552 ja 1552 Rotnäsintien risteyksestä ä ntielt Epoo tus Opas . Humlan ulkoilumaja n risteyksestä nkylä Askola Isopirtti. Opastus Tieltä 1611 Kirko aistentien risteyksestä Sann ja 170 antien Loviis Ilola, Illby skola. Opastus ä ölentien 1551 ja Voolahdentien risteyksest Seitlahti, Utterbäck P-paikka. Opastus Bjurb ä ksest ristey 11819 ja Askola, Tiilää. Opastus Teiden 1611 byntien risteyksestä Sondby. Opastus Vessööntien 1551 ja Sond 1552 ja Bjurbölentien 1551 risteyksestä ntien Epoo, Karhukorpi-Holken. Opastus Epoo Epoo, Noriken hiekkakuopat Ylikentieltä ksestä Askola. Opastus Tieltä 1611 Kirkonkylän ristey intien risteyksestä Virvik ja tien Virvikin uimaranta. Opastus Yliken 1552 ja Bjurbölentien 1551 risteyksestä ntien Epoo tus Opas kka. P-pai in Epoo, vanhainkod nkorventien risteyksestä Karhu 1571 Epoo, Karhukorpi. Opastus Veckjärventieltä alantien risteyksestä Hentt 1601 eltä oonti Kerkk tus Kerkkoon ulkoilumaja. Opas inväylän ja erheim Mann sen Kokonniemen laskettelukeskus. Opastus Länti ä ksest ristey n nkadu Maunu Eerikinpoja istentieltä 1543 Maavallintien risteyksestä Mustijoki, T-Herculeksen maja. Opastus Tolkk

Yhdessä voimme luodaa vahvan ystävyys- ja yhteishenkisiteen, joka kasvattaisi suunnistusperheestämme reippaan kaveriporukan, joka on selkeästi luonnon puolella ja puolustaa niin luonnon monimuotoisuutta, luonnon asukkaita kuin sen olemassaoloa tulevaisuutta ajatellen. Henrik Jarolf

Kuntosuunnistus

Nauti luonnosta! P

orvoonseudun kuntosuunnistus on taas käynnistynyt. Kuntosuunnistuksia järjestetään huhtikuun ja syyskuun välisenä aikana maanantaisin yhteensä 26 kpl. Porvoon Urheilijoiden suunnistusjaosto järjestää seitsemän tapahtumaa. Tapahtumissa on tarjolla neljä rataa, pituudeltaan noin 6 km, 4,5 km, 3 km ja 1,5 km. Lyhin rata pyritään tekemään niin helpoksi, että esimerkiksi jonkin verran suunnistaneet lapset voivat lähteä yksin reitille. Tapahtumapaikalla on esillä mallikartat ratoineen. Suunnistaja valitsee itselleen sopivan radan ja saa järjestäjiltä kartan, johon rata on valmiiksi tulostettu. Suunnistamaan voi lähteä klo 17 ja 18.30 välisenä aikana. Takaisin reitiltä tulee palata viimeistään klo 20.30. Osanottajan tulee ehdottomasti ilmoittautua järjestäjille metsään lähtiessään ja sieltä palatessaan, jotta varmistutaan ettei kukaan jää metsään. Karttamaksu osallistujalta on viisi euroa, alle 16-vuotiailta kaksi euroa. Maksuvälineenä käyvät käteisen lisäksi Smartumin liikunta- ja kulttuuriseteli sekä Luottokunnan Virike-seteli. Kuntosuunnistuksissa ajanotto tapahtuu elektronisen leimausjärjestelmän avulla. Jos ei omista omaa Emit-leimauskorttia, sen voi lainata ilmaiseksi järjestäjiltä. Tulokset julkaistaan parin päivän päästä paikallislehdissä ja yleensä myös järjestäjien verkkosivuilla. Porvoon Urheilijat julkaisee järjestämiensä tapahtumien tulokset omilla sivuillaan rastiväliaikoineen yleensä vielä samana iltana. Kuntosuunnistukseen voi osallistua myös ilman ajanottoa tai niin ettei aikaa julkaista. Porvoon Urheilijat järjestää 14.6. normaalin kuntosuunnistuksen lisäksi samassa paikassa perinteisen Kesäyönjuoksun, jonka yhteislähtö tapahtuu klo 21. Tapahtumassa voi hakea ennakkotunnelmia seuraavana viikonloppuna juostavaan Jukolan viestiin! Tarkemmat tiedot www.porvoonurheilijat.fi. Tervetuloa suunnistamaan ja nauttimaan luonnosta!


suunnistus

Porvoon Urheilijat 2010

15

Suunnistajan sanastoa

V

armaan jokaisessa lajissa on oma slanginsa, niin suunnistajillakin. Tähän listaan on koottu muutamia alan termejä. Kattava tämä ei ole, mutta antanee kuitenkin kuvan lajin sisällä käytössä olevista sanoista. Lienee kuitenkin selvää, että suunnistamaan et näitä lukemalla opi. Metsään on mentävä. askelpari: Matkanmittausmenetelmä, jota varsinkin menneinä vuosina suunnistajat käyttivät kuljetun matkan arvioimiseen. Askelpari tarkoittaa kahdella askeleella kuljettua matkaa. Tämän päivän tarkoilla kartoilla askelparien käyttö matkan mittaamiseen on vähentynyt. Toiset sitä kuitenkin edelleen käyttävät, toiset taas arvioivat matkansa muilla tavoin. elektroninen leimaus: Sähköinen leimausjärjestelmä, jolla todetaan suunnistajan käynti rastilla. Suunnistajalla on mukanaan pieni elektroninen kilpailukortti, jota hän käyttää rastilla olevassa leimauslaitteessa. Maalissa korttiin tallentuneet leimaustiedot tarkistetaan. Siitä saadaan luettua myös käytetty aika kokonaisuudessaan sekä rastiväleittäin. Suomessa käytössä oleva Emit- leimausjärjestelmä on lähes kokonaan korvannut mekaanisen pihtileimauksen. Emittejä käytetään esim. kuntosuunnistuksissa, joissa voit käyttää omaa korttiasi tai lainata sitä järjestäjältä. Toki voit kiertää radan myös ilman korttia. itkumuuri: Suurissa suunnistustapahtumissa oleva paikka, jossa selvitetään hylkäysuhan alla olevan kilpailijan suoritusta. johdatteleva maastomuoto: Suunnistussuoritukseen liittyvä käsite. Tyypillisiä johdattelevia maastomuotoja ovat notkot, nenät, kuviorajat, linjat ja polut. jukola: Jukolan Viesti, yksi maailman suurimmista suunnistustapahtumista, kilpailtiin ensimmäisen kerran v. 1949 Hel-

singin seudulla ja siitä lähtien joka vuosi eri puolella Suomea. Naiset saivat oman viestinsä v. 1978. Tänä vuonna Jukolan juhlaa vietetään Hyvinkäällä. jyrkänne: Kallion jyrkkä kohta. Suunnistuskartalle kuvataan 1-1,5 metrin kokoiset ja sitä suuremmat jyrkänteet. kartta: Suunnistajan tärkein työväline ja samalla suunnistajan liikuntapaikka. Suunnistuskarttojen yleisimmät mittakaavat ovat 1:5000, 1:10 000 ja 1:15 000. kompassi: Suunnistajan apuväline suunnan määrittämistä ja suunnassa kul-

kua varten. Tarjolla on levy- tai peukalokompassia. Menneinä vuosina huonompien karttojen aikana kompassilla oli suuri merkitys, mutta nykyään kaikki eivät käytä sitä ollenkaan. kulkukelpoisuus: Suunnistajan kulkunopeuteen vaikuttava maaston ominaisuus. Kulkukelpoisuudesta kertoo suunnistuskartan kasvillisuuden ja maapohjan laadun kuvaus eli vihreä väri. Suunnistaja arvio kulkukelpoisuutta karttatiedon ja havaintojensa perusteella ja tekee tältä pohjalta päätöksiä reitinvalinnoistaan.

kuvioraja: Maastossa havaittavissa oleva metsänreuna tai eri-ikäisen metsäkuvion reuna. Selvä kuvioraja merkitään karttaan mustalla pisteviivalla. Pellot ja muut erittäin selvät kuviorajat merkitään puolestaan ohuella yhtenäisellä viivalla. nastari: Suunnistuskenkä, jonka pohjassa olevat nastat vähentävät liukastumisia esim. liukkailla kallioilla. Suunnistuskengät ovat tukevat, kovapohjaiset ja kevyet. Niitä on saatavissa myös korkeampivartisena, mikä on huononilkkaiselle erinomainen vaihtoehto. nenä: Maastossa havaittava ja ympäristöään ylempi rinteessä oleva niemeke. Toisin kuin kumpare, nenä ei siis ole joka puolelta ympäristöään ylempänä. Kartalla oleva korkeuskäyrä tekee nenän kohdalla ulospäin pullistuvan mutkan. notko: Nenän vastakohta eli rinteessä oleva maaston painauma. Toisin kuin suppa tai kuoppa, notko ei ole joka puolelta ympäristöään alempana. Kartalla korkeuskäyrä tekee notkon kohdalla rinteen sisään kääntyvän mutkan. peukalo-ote: Termi kuvaa suunnistajan otetta kartasta. Kartta kannattaa taittaa sopivan kokoiseksi niin, että esimerkiksi rastiväli näkyy kokonaisuudessaan. Peukalo pidetään kartalla sen kohdan lähellä, jossa oma sijainti kulloinkin on. pummi: Suunnistajan tekemä virhe suorituksessaan. Tämä on hyvin suhteellinen käsite. Joku saattaa pitää 30 sekunnin pyörähdystä isona virheenä ja toinen ei noteeraa alle 10 minuutin harhailua pummiksi ollenkaan. Ennen Emit aikaa, jolloin rastiväleiltä ei saatu aikoja, pummit olivat suurempia kuin nykyään. peesaus: Toisen kilpailijan tahallinen seuraaminen kilpailussa. Tämän säännöt kieltävät yksiselitteisesti, mutta suunnistuksen paiseena se on ja taitaa pysyäkin. rastinotto: Kuvaa suunnistajan lähestymistä rastille. Tämä tilanne edellyt-

Näsintie 4, Porvoo avoinna 24 h

Suunnista ABC-Deli -asemalle! Ota mukaan tai nauti paikan päällä: - runsaasti erilaista pikkusuolaista: mm. täytettyjä sämpylöitä, hampurilaisaterioita, pikkupizzoja ja pizzarullia -ihania makeita kahvileipiä -tuoretta kahvia ja erilaisia erikoiskahveja Päivittäistavaratuotteita ja mm. lehtiä & autotarvikkeita Veikkauksen Online, RAY:n peliautomaatit Autopesu ABC-CarWash ABC-polttonesteet, myös automaatista (24 h)

tää suunnistajalta tarkkaa keskittymistä ja maaston havainnointia. Rastille kannattaa pyrkiä maastossa ja kartalla havaittavien selkeiden kohteiden kautta. ratamestari: Tyyppi, joka suunnittelee suunnistuskilpailujen radat. Isoissa suunnistustapahtumissa ratamestarilla tulee olla liiton ohjeiden mukainen pätevyys. reitinvalinta: Suunnitelma, jonka suunnistaja laatii seuraavalle rastille pääsemiseksi. Reitinvalinnassa kannattaa huomioida mm. maaston kulkukelpoisuutta, omia suunnistustaitoja ja fyysistä kuntoa. suppa: Harjumaastoissa esiintyvä luonnon kuoppa. Suppa on syntynyt jääkauden aikoihin suuren jäälohkareen sulaessa. Suppien laajuus ja syvyys voi vaihdella useista kymmenistä metreistä pieniin laakeisiin painanteisiin. Suppa merkitään karttaan korkeuskäyrillä ja käyrän sisäpuolelle piirretty viiva osoittaa rinteen

suunnan. suuntavaisto: Suuntavaisto liittyy viimeisimpien tutkimustulosten perusteella aivoissa sijaitsevaan hippokampukseen, jossa monet keskeisimmät ihmisen muistitoiminnot tapahtuvat. Hippokampuksen on todettu varastoivan ja prosessoivan paikkainformaatioita. Asiaa on tiedemaailma tutkinut paljon rottien avulla, mutta Lontoossa on koekaniineina käytetty myös taksikuskeja. Tuloksista on saatu selville, että reittejä miettiessään kuskien oikeanpuolinen hippokampus aktivoitui selvästi ja kuskeilla on todettu olevan normaalia suurempi hippokampus. Eli näistäkin tutkimuksista päätellen ihminen voi kehittää suuntavaistoaan antamalla aivoille sen kaipaamia ärsykkeitä. Jos tunnet tarvetta suuntavaistosi kehittämiseen, niin lääke löytyy suunnistuksesta. Kokemuksesta voin kuitenkin kertoa, että myös suunnistajalla saattaa joskus suuntavaisto pettää.

Luonnostaan parempia energiaratkaisuja

Mannerheiminkatu 33, Porvoo avoinna ma–su 6.00–24.00


yleisurheilu yleisurheilu • SUUNNISTUS

16

Porvoon Urheilijat 2010

SPORTTIPISTE Auta meitä SPORTTIPISTE auttamaan! - Kierrätysmyymälä -

Kierrätysmyymälä

Lahjoita meille ylimääräiset hyväkuntoiset liikunta- ja ulkoiluvälineet, tarvikkeet ja asusteet (otamme vastaan niin lasten kuin aikuistenkin kokoja). Me vaihdamme tai myymme ne eteenpäin tarvitsijoille. Koko tuotto ohjataan lyhentämättömänä porvoolaisten lasten liikuntatyön hyväksi seurojen kautta.

Kierrättäminen on viisasta! Kierrättäminen on viisasta! Kierrättäminen on viisasta!

Toimintamme on Teidän apunne tarpeessa. Lahjoita, vaihda, osta. ( Toivomme, että lahjoitettavat polkupyörät olisi ajokuntoisia, kuten muutkin varusteet ehjiä ja käyttökuntoisia )

Myymälässä mm. kaikenkokoiset polkupyörät, piikkarit, sisäpelitossut, lenkkarit, jalkapallokengät, rullaluistimet, rullalaudat, suojukset, ratsastusvarusteet, golfmailoja ja suojia, sekä uusia Sporttipiste golf-paitoja ja hattuja. Varastossa suksia, monoja ja luistimia. Kaikkea liikuntaan ja urheiluun, Sporttipiste kierrätysmyymälä. Toimintaa lasten hyväksi.

Kierrättäminen on viisasta ! Kierrättäminen on viisasta ! Kierrättäminen on viisasta ! te Spor ttipis lä yymä Kierrätysm 511 10 ✆ 044 27 4 PUH . 04

Tervetuloa myymälään ostoksille!

- 2710

Myymälä avoinna arkisin klo 12-17 ja lauantaisin klo 10-13 Myymälän puh. 044-271 0511 | sportti@sulo.fi Lasten liikunnan ja yhteisöllisyyden hyväksi ry. Puolueeton ja sitoutumaton hyväntekeväisyysjärjestö.

14 eiminkatu Mannerh a Rauhank atu Piispank

tu

www.lastenhyvaksiporvoo.net Lisätietoja hallituksen puheenjohtaja Jussi Sairanen puh. 044-300 7289 tai varapuheenjohtaja Jarmo Pakarinen puh. 050-379 4155


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.