Porvoon Urheilijat kausijulkaisu 2008

Page 1

Porvoon Urheilijat Kausijulkaisu - toukokuu 2008

Vauhdilla uuteen kauteen! Nuorisovalmennus Voimaharjoittelu Kahden urheilevan tytÜn isä Kuvasuunnistus Suunnistushaasteita www.porvoonurheilijat.fi


2

Porvoon Urheilijat 2008

Puheenjohtajalta

P

orvoon Urheilijat on perustettu vuonna 1922. Viime syksynä seura täytti näin ollen 85 vuotta. Merkkivuotta juhlittiin työn merkeissä. Porvoon Urheilijoiden toiminnassa on ollut mukana vuosien kuluessa toistakymmentä eri urheilulajia. 1970-luvun alussa Porvooseen perustettiin useaan lajiin varsinkin palloiluun omat erikoisseurat. Tällöin päätettiin PU:ssa ”jäädyttää” suuri joukko lajeja. Siitä lähtien seuran toiminnassa on ollut yleisurheilu-, suunnistus- ja voimistelujaosto sekä kuntojaostona sporttiklubi. Yleisurheilussa on keskitytty vahvasti nuorisotoimintaan unohtamatta myöskään aikuisurheilua. Kilpailutoimintaa on järjestetty lähinnä lasten ja nuorten tasolla sekä kerran kesässä isommat kansalliset kisat. Mieleenpainuvimpana perinteinen Hippo-juoksut aina elokuussa. Kentällä kirmaisee 700-800 lasta ja nuorta kannustajinaan monisatapäinen joukko vanhempia ja isovanhempia. Suunnistajilla on varsin vilkasta toimintaa metsien kätköissä. Ei suunnistajille oli mahtava elämys olla katsomassa viime toukokuussa järjestettyjä pitkien matkojen SM-kisoja Karhukorvessa, kun monisatapäinen joukko melkein vauvasta vaariin osanottajia pinkoi metsän kätköistä maaliin. Suunnistajat järjestävät yhdessä muiden paikallisten seurojen kanssa vuosittain huhtikuusta syyskuuhun kaikenkansan kuntosuunnistuksia maanantaisin lähiseudun metsissä. Voimistelujaosto potee tällä hetkellä kroonista vetäjäpulaa. Kysyntää olisi paljonkin satujumpasta telinevoimisteluun kunhan vain löytyisi innokkaita vetäjiä. Sporttiklubi, joka on yksi Suomen vanhimpia klubeja, harrastaa viikottaisia lenkkejään hyvin aktiivisesti. Tässä yhteydessä haluan kiittää vetäjiä ja toimitsijoita PU:n ja yleensä liikunnan hyväksi tekemästä työstä ja toivon jaksamista edelleen. Kilpaurheilijoille toivon tuloksellista alkavaa kilpailukautta. Kiitokset tämän julkaisun ilmoittajille ja muille tukijoille. Antamanne tuki on tosi tarpeen seuratyössä. Erkki Leminen

Porvoon Urheilijoiden kausijulkaisu 2008 Julkaisija: Porvoon Urheilijat r.y. www.porvoonurheilijat.fi Toimituskunta: Leena Sunden Jari Uusitalo Tenho Eteläinen Emmi Tiili

Porvoon Urheilijat ry johto 2008 Erkki Leminen puheejohtaja Jari Uusitalo 1. varapuheenjohtaja yleisurheilujaosto Tenho Eteläinen 2. varapuheenjohtaja suunnistusjaosto

Ulkoasu ja taitto: Vartti Itä-Uusimaa/ Mika Laine

Esa Auas sihteeri, rahastonhoitaja

Kannen kuva: Petri Sunden Painos: 49.000 kpl

Erja Rasmus telinevoimistelujaosto

Painopaikka: Lehtikanta Oy, Kouvola

Rolf Boström kuntojaosto

Lapsia ei pidä aliarvioida, sillä lapset oppivat nopeasti, ja välillä tuntuu, että myös mitä tahansa.

Mitä tapahtui

Huhtisen koululla?

-Mun kaveri halus tulla tänään mukaan! -Hei, mun tyttö on tänään ensimmäistä kertaa mukana! Näin alkavat useimmat yleisurheilukoulun harjoitukset Huhtisen koululla. Harjoitukset käynnistyvät terävällä pillin vihellyksellä, jolloin lapset juoksevat salin joka kolkasta, varastosta ja vanhempien kainaloiden alta pillin luokse. Lämmittelyleikkinä on Kuka pelkää vihaista koiraa, joka on kaikille mukana olleille jo tuttu leikki. Ensimmäistä kertaa harjoituksiin tulleet hieman aristelevat ennen kuin uskaltautuvat tulla vihaisen koiran jahdattavaksi. Pian he kuitenkin huomaavat, ettei se vihainen koira niin pelottava olekaan ja tulevat mukaan sopivassa raossa. Lämmittelyn jälkeen venytellään. Urheilijanalut muistavat jo melkein, että takareisi on takana ja etureisi on edessä. Sitten ollaan valmiita aloittamaan yleisurheiluharjoitukset. Palkitsevinta on harjoituksissa onnistumisen riemu, niin omalta osaltani kuin varmasti lastenkin puolesta. Saatan itsekin hihkaista ” JES! Nyt se onnistui hienosti!”, kun joku oivaltaa aivan yhtäkkiä monen yrityksen jälkeen kaikki korkeushypyn salat. Suorituksen jälkeen juostaan nopeasti hymyssä suin takaisin jonoon. Lapsia ei pidä aliarvioida, sillä lapset oppivat nopeasti, ja vä-

Hippapaitoja jaettaessa vapaaehtoisia löytyy. lillä tuntuu, että myös mitä tahansa. Joskus on kuitenkin vaikea arvioida, mitä eri-ikäiset lapset pystyvät tekemään. Silloin on vain rohkeasti kokeiltava uusia harjoitteita ja leikkejä, jotka jo kerran kokeilun jälkeen paljastuvat joko täydelliseksi menestykseksi tai aiheuttavat kärsimätöntä liikehdintää. Välillä lasten huomio on ollut vähän vaikeampaa kiinnittää korkeushypyn rimanylitystekniikkaan, kun vaihtoehtona on ollut ihmetellä äitiä, joka on muumioitu hyppynaruilla. Onhan edellisen ryhmän pojilla oltava tekemistä odotellessa isojen sisarusten harjoitusten päättymistä

ja mikä olisikaan hauskempaa kuin sitoa äiti hyppynaruilla. Tiukan kurin ohella on muistettava myös olla oma itsensä. Kun itsellä on hauskaa, niin yleensä lapsillakin on hauskaa. Joskus jopa niinkin hauskaa, että voi alkaa huomaamattaan laulamaan. – Tytöt tykkää pojista ja pojat tykkää tytöistä! rallatteli eräs 6-vuotias poika, kun ryhmää jaettiin tyttöihin ja poikiin. Lasten valmentaminen on siitä kiitollista, että lapset pysyvät tyytyväisinä kunhan liikettä on tarpeeksi ja tekeminen on monipuolista. Ja sehän on tärkeintä tässä toiminnassa: saada lapset liikkumaan! Hälyt-

tävän usein kuulee lasten suusta jo lämmittelyn aikana: En mä jaksa! Mutta yhä enemmän on alkanut kuulua myös harjoitusten lopuksi ehdotuksia, mitä voitaisiin vielä tehdä. -Loppuleikkinä on X-hippa… JEE!!! Loppuhippa taitaa olla parasta koko tunnissa, sillä silloin ei tarvitse jonottaa, vaan saa juosta kovaa ympäri salia. Ensimmäistä kertaa harkoissa olevalta se saattaa tuntua hieman pelottavalta kaaokselta, vaikka eihän se sitä tietysti ole, vaan tarkoin suunniteltua hikiliikuntaa. On mukava huomata lasten innostuvan ja tulevan rohkeammaksi. Nyt hippapaitoja jaettaessa vapaaehtoisille nousee käsi myös tytöltä, joka ei vielä viime kerralla uskaltanut tulla ollenkaan mukaan leikkiin. Vielä viimeinen pillin vihellys, jolloin monet nostavat toiveikkaina kätensä päästäkseen vielä kerran hipaksi, mutta tunti on tullut jo täyteen. – Nyt saatte lähteä kotiin. Nähdään ensi viikolla. -Hei eikös mulla ollut palloja mukana. Kuka on piilottanut mun pallot? Rhonda?! Kesäksi tarvitsemme lisää vetäjiä lasten yleisurheilukouluun, jotta saisimme pidettyä ryhmäkoot sopivina. Kaikki asiasta kiinnostuneet ottakaa yhteyttä! Emmi Tiili 041 535 6075

Porvoon Urheilijat kiittää kaikkia tukijoitaan ja yhteistyökumppaneitaan!


Porvoon Urheilijat 2008

yleisurheilu

3

Henkilökuvassa

RAKENNUSTERÄSTÄ • HARJATERÄSTÄ • PUTKIA • PROFIILIPUTKIA • PLAKKEJA • LEVYJÄ Huolehdimme myös kuljetuksesta.

ME-TERÄS KY Ratakatu, Porvoo, puh. (019) 580 910

Arkeen ja juhlaan!

Tule “kunnon” hierontataloon!

I HIEROJA R ELJAS HIETANEN

Kauppatori - Salutorget

0100 86810 0100 86820

O

U

U H E IL F Y S

Gammelbacka

0,99e/puh. + 0,08e/10s + pvm

SAMMONTIE 1 06150 PORVOO

(019) 667 016

Y ks i l ö

Aurora Holopainen Vuonna 2007 15-sarjassa kaksi SMmitalia ja tuloskehityksen perusteella Suomen kehittynein kestävyysjuoksija. Piiriennätykset 800m (2.15,93) ja 2000m (6.37,95). Viime vuonna tuli aivan huikeita tulosparannuksia. Miten tämä oli mahdollista? Ollaan vissiin harjoiteltu riittävästi ja oikein, josta kiitos erinomaiselle valmennukselle. Sain viime kesän olla myös erittäin terve. Mitkä ovat parhaat puolesi juoksijana? Tekniikkaa on joku joskus kehunut ja kilpailutilanteissa on kuulemma tullut tehtyä oikeita ratkaisuja Missä on parantamisen varaa? Aina on parantamisen varaa kaikessa. Mikä on mukavin/kamalin harjoitus? Vauhtikestävyys harjoitukset ovat mukavimpia. En kyllä keksi mitään kamalaa. Harjoittelu on ylipäätään vain tosi hauskaa.

vk. Kesällä on harjoituksia kisat mukaan lukien 9krt/vk. Viikossa juoksukilometrejä tulee tällä hetkellä 50-60km. Juoksuharjoituksia ovat nopeus- ja vauhtikestävyysharjoitukset sekä pitkät 90min lenkit. Tämän lisäksi teemme voimaharjoittelua. Syväkyykystä nousee tällä hetkellä omapaino jo helposti. Onko sinulla esikuvia? Ei oikeastaan mutta Allyson Felix juoksee kyllä hienosti. Mikä juoksemisessa on parasta? Ei sitä oikein pysty kuvailemaan, mutta juoksemisen tunne on vain niin siisti.

Mitkä ovat tavoitteesi ja haaveesi urheilussa? Parantaa vuosi vuodelta tuloksia ja kehittyä mahdollisimman hyväksi

Mistä viimekesän kilpailusta sait parhaat fiilikset? Jämsän kestävyysjuoksukarnevaalien 1500m. Kisassa oli mukana kovia juoksijoita, mutta tiputin muut ennen puolta matkaa vaikka en edes yrittänyt hirveästi lisätä vauhtia.

Mikä on tulevan kesän tavoitteesi? Parantaa omia ennätyksiä ja saada kokemuksia erilaisista kisoista.

Kerro yhdellä sanalla mistä tulevaisuuden menestys ei ainakaan jää kiinni? Asenteesta.

Kerro harjoittelustasi? Tänä talvena olen harjoitellut 7krt/

-pohja

TAXI PORVOO - BORGÅ OY AB

l l i s et

l l i s et

Yksilö llis -pohja et Footbala nce lliset t ukeva oikeis tj ta pai koista alkaterää ja ehk sekä k äisevä orjaav t jalan Ne te at virhea kevät s l i e i k n tävää kumis t esta m oja. ja vaiv a iellyttonta. teettä ä uus Pohja i in tai lliset v viin ke jo ole o nkiin, m assa o i luistim Asian leiin tai tuntev mono a hen on ko ihin. kilöku ulutet n t a t u m jalkoje ja poh me jalliste n tutk i m n balan ce -po tekemiseen iseen . Foot hjallis kymm et saa eness t muk ä min a asi uutiss a.

yt d h e t set si i a l l a a k j l Ja -poh e c n ala in Footb meiltä va

90 , 49

UUTUUS! COOLMAX -pohjallinen joka sopii myös jalkapallo- ja juoksukenkiin.

PORVOO Rauhankatu 27 • � 541 0000 • ma-pe 10-19, la 9-15. www.intersport.fi


yleisurheilu

4

Porvoon Urheilijat 2008

Tapahtumia 2007 Vuoden valmentajaksi 2006 Urheilutoimittajat valitsivat Tommy Ekblomin. Tilaisuus pidettiin Tampere talossa 20.12.06. Tommy Ekblom toimii mm kestävyysjuoksija Jukka Keskitalon valmentajana. Tommy itse on kahdeksanvuotiaasta alkaen ollut Porvoon Urheilijain jäsen ja edustanut Suomea monissa kansainvälisissä urheilutapahtumissa. Onnittelumme molemmille. Tapasin PU:n kunniapuheenjohtajan Yrjö Tuomalan. Yrjön oleskelu on sidottu tiiviisti pyörätuoliin. Jalat ovat jatkuvasti heikentyneet. Muisti pelaa ja PU:n asioista riitti kahden tunnin ajaksi keskusteltavaa. Hän toivotti seuralle hyvää jatkoa ja terveisiä kaikille. Oli erittäin tyytyväinen, että on löytynyt riveihin nuorempia vetäjiä viemään urheilua eteenpäin. Seuraa lehdistä ja tv:stä kaikki urheiluasiat ja ohjelmat. Kuortaneen leiri 18-23.2 – Mukana 48 Porvoon Urheilijoiden jäsentä: urheilijaa, huoltajaa ja muuta vipeltäjää. Leiriläiset olivat tosi tyytyväisiä päivien antiin. SM-hallikisat 22-19-17 v M/ N, Tampere 24-25.2 – Mukana PU: n tytöistä: N19 Tea Lempinen, joka pinkaisi 60 m loppukilpailuun sijoittuen seitsemänneksi ajalla 7,98. N19 Sanna Oras oli kuulassa neljäs pukattuaan tuloksen 11.46 (uhe) sekä N17 Anni Alastalo, joka korkeudessa teki tuloksen 158 (use) Veteraanien EM-hallit Helsinki 22-25.3. Ilmoittautuneita urheilijoita oli 2010, 36 eri maasta. Suomi ja Saksa kävivät tiukan kisan mitaleista. Lopullisessa tilastossa Saksa ykkönen 229 mitalia, Suomi 215 ja Britannia 137 mitalia. Mukana kisoissa oli myös PU:n M65 Urpo Reiman. Pituudessa tuli hieno viides tila tuloksella 461 (use). Tulos jäi kultamitalista ainoastaan 13 senttiä ja pronssista 2 senttiä. 3-loikassa 880. Pm-maantiejuoksun mestaruudet ratkaistiin Porvoossa aprillipäivänä 1.4 klo 15.00. Lähtöpaikkana oli Kokonhalli. Kaikkiaan 5 mitalia saavutettiin. Aikuis-

ten puolella Na 12 km: Sirpa Nordling oli kolmas. Nuorten puolella mitaleilla olivat T15 4 km 1) Aurora Holopainen, T12 3 km 1) Alli Walden, P10 2 km 2) Eliel Walden, T13 3 km 3) Henrika Suhonen. Kestävyysjuoksukamelit kunnioittivat jäsenensä Helge Miettisen (1954-2007) muistoa avoimella Karhunkorven yhteislenkillä 15.4. Uimahallille oli kokoontunut 20 sopivasti ajan patinaa saanutta kamelia noin 25 km lenkille. Matka taittui vielä noin 2 tuntiin 10 minuuttiin.. Saunassa muisteltiin Helgeä ja nautittiin Eetun tuomasta kakusta ja cociksesta. Ryhmän oma huumori tuntui edelleen kukkivan joukossa. Porvoon Energia juoksut 3.5. Kokonniemen maauimalan ympäristössä nähtiin 72 nuorta kokeilemassa kevätkuntoa maastojuoksussa. Porvoon mestareiksi juoksivat vanhimmasta nuorimpaan: Niklas Horn, Aurora Holopainen, Samuli Suomela, Alli Walden, Richard Jensen, My Kippilä, Fredrik Jensen, Emma Jalkanen, Ville Varjolaakso, Vera Horn, Robin Jalkanen, Simona Luts, Niko Pennanen, Ada Jalkanen. Sodan jälkeinen PU vaikuttaja Toivo (Topi) Utunen on poissa: Topi toimi Porvoon Yhteislyseon vahtimestarina sodan jälkeen ja siinä ohessa oli mukana tiiviisti mukana seuran toiminnassa. Etenkin nyrkkeily ja uinti olivat sydäntä lähellä. Suunnistuksen SM-erikoispitkä 2007 juostiin Karhunkorven vaativassa maastossa 27.5 ihanteellisessa kesälomasäässä. Pääsarjojen voittajiksi selvisivät miehissä Jarkko Huovila ja naisissa Johanna Pietilä. Osanottajia oli noin 1600 ja järjestelyissä onnistuivat hyvin Porvoon Urheilijat ja Ok Orient. ”Kestävyyskameli” Ingolf Grönholmin muistojuoksu Karhunkorven lenkillä 3.6. Juoksun jälkeen kokoonnuttiin Teuvo Karvosen kotiin muistelemaan Ingolfia. Ingolf oli itse aktiivisena kolme viikkoa aikaisemmin Helge Miettisen vastaavassa juoksussa.

Erittäin vilkas viikonloppu. Siitä pitivät huolen 30 FJG-kisalaista ja muutama tulos myöskin Nuorten eliittikisoista Eläintarhasta: Henkilökohtaiset mitalit: kultaa Konsta Ervast 60 m ja pituus, hopeaa Konsta Ervast korkeus, Jonna Riipi keihäs, pronssia Sara Tamminen pituus, Jere Monthan 1000 m, Eliel Walden katujuoksu. Joukkueissa oli menestys hyvä: kultaa T10 pituus Olivia Kortelainen, Ira Laiho, T11 pituus Heidi Mulari, Jasmin Westerlund, T12 pituus Jonna Riipi, Silla Tamminen, P13 pituus Joakhim ja Joonathan Pönni. Pronssia toivat P12 pituus Konsta Ervast ja Kalle Koskinen, T12 keihäs Jonna Riipi ja Silla Tamminen, P13 korkeus P13 Joakhim ja Joonathan Pönni, T14 keihäs Alisa Alanne ja Tiia Fredriksson, T15 kuula Alisa Alanne ja Tiia Fredriksson. Seuraennätyksiä tekivät T12 1000 m Alli Walden, P13 1000 m Samuli Suomela (alitti Juha-Matti Lemisen 1988 tekemän vanhan ennätyksen) T14 kiekko Alisa Alanne (uusi kiekko painaa 750 g), T11 pituus Heidi Mulari. Vattenfall kisan tilanne 26.6: 1) HKV 17037, 2) TuUL 16443, 3) OP 14934, 4) Kuivasjärven Aura 14788, 5) Espoon Tapiot 14668, 6) PorvU 13798, 7) NYU 13792, 8) Esbo IF 13308, 9) JKU 13119, 10) Karhulan Urheilijat 12950, 11) BorgåAk 12834, 12) TJU 12679, 13) ViipU 12400. Toinen osio 1.8 Lohjalla, 16 parasta selviää loppukilpailuun. T15 Aurora Holopainen juoksi voittoon N19 1500 m matkalla Jämsän kestävyysjuoksu-karnevaaleissa 1.7. Aikakin oli komea sillä se alitti entisen seuraennätyksen, jonka Sirpa Huovilainen nykyisin Ekblomin tekemän ajan niukasti. T14 Taika Rautanen taittoi 1500 m aikaan 5.58,01. T15 Mikaela Söderström juoksi 800 m kauden parhaansa 2.23,92. Sisulisäpäivät 4-5.8 Turenki. Kaikkiaan 19 seuraa pääsi nauttimaan mitaleista. Porvoon Urheilijat oli mukana vahvalla joukkueella ja niinpä kahdeksan uutta seuraennätystä kirjattiin kisasta. Mitalimäärissä kohottiin toiselle sijalle.

NYU mitalimäärä oli 53, Porvoon Urheilijat 45, TJU kolmantena 42. Isäntäseura pääsi 37 ja JäPa 32 mitaliin. Mäntsälän Urheilijat 19 ja Askolan Urheilijat ja Hamarin Elo 4. PU:n joukkueesta kovimman tuloksen teki T15 sarjassa kauden aikana kovasti kehittynyt Aurora Holopainen juoksemalla ennätyksensä 2000 m matkalla ajan 6.40,73. Mestaruuksiin ylsivät pojista P15 Lauri Narinen keihäs, P13 Joakhim Pönni 60 m aidat ja Toni Lahtinen seiväs, P12 Kalle Koskinen 60 m, 200 m: Tytöistä T15 Aurora Holopainen 800 m ja 2000 m, T14 Alisa Alanne kuula ja kiekko, T13 Kaisa Nurme 200 m ja 60 m aidat, T12 Jonna Riipi 60 m, pituus ja keihäs, Roosa Laiho 200 m ja 60 m aidat, T10 Ira Laiho 60 m aidat ja Olivia Kortelainen pituus. Veteraaniurheiluliiton SM-kisat Turku 10-12.8: SMkisat toivat lauantaina PU:lle kullan ja hopean. Kauko Tuisku on saanut M60 sarjaan itselleen oivan ja tasaisen kilpakumppanin Hartolan Esa Kiurusta. Kumpikin heitti nyt yli 60 metriä 600 g keihästä. Viikko sitten Esa voitti HKV:n kisoissa Helsingissä, mutta nyt SM-kisoissa Kauko oli parempi. Tulokset olivat tasaisessa SM-kisassa Kauko Tuisku 61.34 ja Esa Kiuru 60.16. M65 sarjassa Urpo Reiman jatkoi hyviä pituuskisoja. Tällä kertaa hän saavutti hopeaa hyväksyttävissä olosuhteissa 454 -0,3. M40 sarjan 800 m Riku Kinnunen juoksi ajan 2.16,26 jolla sijoittui neljänneksi. Hippojuoksut keräsivät jälleen runsaan osanottajajoukon. Viiden tunnin kisatapahtumaa ja 697 osanottajaa ja runsasta kannustajajoukkoa suosi aurinkoinen sää. Täydelliset tulokset löytyvät PU:n nettisivuilta. Viisi uutta kisaennätystä kirjattiin T3 50 m Annika Salo, T4 50 m Anni Junttila, T5 50 m Mindi Nuutti, T7 Ella Koskinen ja P10 Nicolas Malmberg. Konsta Ervastin juoksemat ennätykset ovat vuosien varrelta niin kovia, että niihin ei tällä kertaa kukaan yltänyt.

Vasakisoista muodostui PU:n nuorten juhla tiukan kisan jälkeen. Viime vuoden voittaja Sipoo jätettiin nyt toiseksi. Pisteet PorvU 162, SibboV 157, BorgåA 143. Kaksi seuraennätystä kirjattiin T13 4x100 m ja P10 Eliel Waden 600 m. Vattenfall finaali 1.9 Hämeenlinna: PU:n joukkue mukana kisassa, sijoitus hienosti kahdeksas, heti huippuseurojen jälkeen. Tulokset PU:n nettisivuilla. Uudet seuraennätykset T15 Aurora Holopainen 800 m 2.16.81 (tulos yltää aina naisten sarjan käsiaikaennätykseen, joka on Sirpa Ekblomin nimissä). T15 Pauliina Pönni 3-loikka 10.95, T12 1000 m Alli Walden 3.26,38, T10 1000 m Olivia Kortelainen 3.42,20. M60 Kauko Tuisku on Italian Riccionessa heittänyt keihäänsä MM-hopealle tuloksella 58.27. Voiton nappasi uutena miehenä sarjaan noussut Esa Kiuru tuloksella 60.67. Kolmanneksi tullut venäläinen Alexander Bykov jäi jo tulokseen 47.86. Koululiikuntaliiton mestaruuskisat 8-9.9 Helsinki: B-tytöt 800 m 1) Aurora Holopainen 2.15,93 (upe), 11) Nora Horn 2.26,48 (uhe) – 300 m 10) Aurora Holopainen 43,22, 2000 m 10) Nora Horn 7.14,53, kuula 6) Alisa Alanne 11.56, A-tytöt keihäs 4) Sanna Oras 44.82. Nuorten SM-otteluissa Espoossa M17 Sami Lahtinen lähti tavoittelemaan seuraennätystä 10-ottelussa. Ensimmäinen päivä sujui mallikkaasti. 100 m 12,29 -0,1, pituus 582 +1,0, kuula 11.37, korkeus 172, 300 m 39,64 (pisteitä 2880). Toinen päivä 110 m aidat 16,07 +1,7, kiekko 30.47, seiväs 350, keihäs 44.06, 1000 m 3.09,77. Toisen päivän jälkeen yhteispisteet olivat 5634, seuraennätys oli parantunut 315 pistettä. Lokakuun kymppi juostiin 7.10 Tolkkisissa. PU:n kestävyysjuoksun eteen monta vuotta töitä tehnyt hieroja Eljas Hietanen oli luvannut olla mukana 26. kerran. Sen hän teki ja näin ollen Eljas on kilpaillut Lokakuun kympillä nuorista 20 v yli-ikä-

miehiin 55 v. Tuloksista löytyi monta PU:n juoksijaa mikä pantakoon ilolla mieleen. M45 sarjan voittoon juoksi Heikki Alen. Kisojen nopein oli entinen PU:n juoksija Asmo Ahola M35 sarjassa. Palkinnot kauden 2007 osalta jaettiin Omenamäen palvelutalolla 30.10. Tilaisuus keräsi toistasataa nuorta ja heidän vanhempaansa mukaan. Salamavalot vilkkuivat ja varmaankin nettisivuilla tullaan näkemään kuvia. Miesten parhaana palkittiin Jarno Kivioja ja naisten puolella Sanna Oras, Vuoden juniorina palkittiin Aurora Holopainen ja junnuista tyttöjen Jonna Riipi ja poikien Konsta Ervast. Kauko Tuisku heitti keihäässä hopeaa Veteraanien MM-kisoista Italiasta. Toimitsijana Marja-Leena Oras monitoiminaisena kentällä ja kentän laidalla. Lisäksi lukematon määrä palkittavia riitti Petrin ja Emmin käsistä. Lopuksi nautittiin vielä Hilkan ja Marja-Leenan loihtimat maukkaat pöydän antimet. Suruviestit kiirivät loppusyksyn tunnelmiin. SirkkaLiisa Björk (os Nurme) siunattiin Porvoon kappelissa 24.11. Sirkka-Liisaa läheisemmin kaipaamaan jäivät puoliso ja kaksi tytärtä, isä Raimo, Timo veli ja Virpi sisko perheineen. Samassa tilaisuudessa tuli tieto että myös Reino Karvonen on poistunut joukostamme. Reino oli Pentti Karvosen ohella Suomen kestävyysjuoksun kärkeä 1950-1960 luvulla ja toimi monet vuodet yleisurheilukilpailujen toimitsijana Porvoossa. PU:n syyskokous 26.11 Seurahovi. Erkki Leminen jatkaa 2008 PU: n puheenjohtajana. Jaostojen vetäjinä toimivat: yleisurheilu uutena Jari Uusitalo, suunnistus Tenho Eteläinen, kuntojaosto uutena Rolf Boström, telinevoimistelu Erja Rasmus. Uusimaan Ryhtipokaali luovutettiin 2007 ansiokkaasta toiminnasta Tenho Eteläiselle. Tenhon panos onnistuneiden SM-suunnistusten osalta oli vähintään pokaalin arvoinen.


yleisurheilu

Porvoon Urheilijat 2008

5

Liiku hyvässä PU:n seurassa V

Nopeaksi juoksijaksi tullaan kuitenkin vain juoksemalla nopeammin ja siihen mahdollistavan välineistön on oltava kunnossa .

aikka tiedänkin seuramme kohdistavan monipuolista toimintaansa myös kuntoliikunnan puolesta, tuon seuraavassa kuitenkin ajatuksia tulosurheilun/ huippu-urheilun suuntaan ja sielläkin lähinnä teholajien kannalta. Alkuun lainauksia Hannu Kankaan (Tero Pitkämäen valmentaja) ajatuksista huipulle pyrkivälle urheilijalle: – Vain terve urheilija pystyy tekemään parhaita mahdollisia tuloksia. Siispä ennaltaehkäisevää huoltoa tarvitaan päivittäin. On muistettava myös, että tehoissa liikutaan sekä kovilla että matalilla alueilla. Näin vältetään harjoitusten puuroutumista tehojen puoliväliin. Ajattelu on aina suotavaa - huipulle pääsemiseksi jopa pakollista.

Pilke silmäkulmassa Urheilu on kuitenkin vain osa elämän palapelissä. Se ei saa olla liian vakavaa, tehtävä tosissaan mutta pilke silmäkulmassa. Herkkäluonteisenkin nuoren on huomattava/ hyväksyttävä ulkopuoliset vaikutteet. Valmennus on yhä enemmän ns ihmissuhdetyötä, joka edellyttää sekä valmentajalta että urheilijalta kykyä vuoropuheluun. Näin tullaan tilanteeseen, jossa valmennustapahtumassa on oltava kiinnostuneita muustakin kuin urheilijan fyysisen kunnon ja lajitekniikan parantamisesta. On myös oltava vastuuta, asiantuntemusta ja keskinäistä sopimista ratkoa kiperiäkin kysymyksiä. Yleisurheileva nuori voi nykyisin hyvin helposti joutua kavereitten arvostelun kohteeksi. Sellaisen osuessa omalle kohdalle on menetelmä ”korvasta sisään, toisesta ulos” paras vaihtoehto, kun ei aina tiedä onko syy oma, toisen vaiko molempien”.

Nopeudesta Don Quarrien (200 metrin olympiavoittaja) filosofiaa: – Nopeustekniikka on voimaa tärkeämpi ja sen opettelemisen ja hallitsemisen tulee olla urheilijalla koko uran kestävä haaste (voimaa-

kin tarvitaan, mutta sen tulee palvella tekniikkaa!) Pikajuoksu edellyttää mielen ja kehon samanaikaista toimintaa. Tasapainoa voiman, liikkuvuuden ja liike-vastaliikkeen suhteissa”! Yksinkertaista?

Harjoittelun tavoite Painopisteen hallintaan osallistuvien lihasten voima ja kyky toimia maksim.nopeasti. Yksittäisen vivun nopea liike ei nopeuta suoritusta. Oikearytminen liike/vastaliike–toiminta sitä vastoin nopeuttaa painopisteen liikettä. Liike pitäisi alkaa massan keskuksesta ja näin tapahtuessa se kiihtyy massan vähentyessä. Pikajuoksun voimakeskus on siis lantiossa. Uudentyyppinen tekniikka on ylävartalon ja jalkojen jousimaista toimintaa, joiden välissä lantio toimii moottorina hyvin nopeilla ojen-

LEIPOMO KONDITORIA

”Yksikään valmentaja ei tee urheilijasta voittajaa, jos urheilija ei itse sitä halua.” nuksilla. Max pikajuoksussa jalka ei ehdi ojentua takana suoraksi eikä polvi saa ”vuotaa” kontaktin aikana Silloin jalan alle painamisessa käytetään myös polviniveltä. Nopeimmat eivät juokse suorin jaloin, vaan he ”piiskaavat” rataa. Takaheilahdusvaiheessa polvinivelen koukistuminen ajoittuu yhteen yläreiden nopealle eteentuonnille. Näin jalan muodostama minimipaketti osuu ja se säilyy heilahdusvaiheen keskelle eikä aloita polvinivelen ojentumista ennen jalkojen saksausta. Nopeaksi juoksijaksi tullaan kui-

tenkin vain juoksemalla nopeammin ja siihen mahdollistavan välineistön on oltava kunnossa (elimistö, psyyke, ravinto jne). Määräpainotteisen harjoittelun tarkoituksena on kehittää nopeutta keskushermoston toimintaan vaikuttamalla (liikeradat, liikkeen refleksinomaisuus!). Säätelyjärjestelmä vaatii lukemattomia toistoja. On saatava ensin vanhat liikemallit puretuiksi ja uudet rakennetuiksi ennen kuin voidaan odottaa tuloksia. Tässä keskittyminen ja uuden liikkeen ”sisäistäminen” nopeuttaa oppimista. Harjoittelun on oltava nousujohteista, omatoiminen ja pitkäkestoinen huolto on edellytys ao suuntaan mentäessä. Jos ärsykkeet ovat tasaisia, niin keho sopeutuu samalle tasolle ja tulos vakiintuu. Jos ärsyke on liian pieni (aika tai teho), tulos alkaa heiketä ja vakiintua aina vain matalammalle tasolle.

Silti esim teknistä suoritusta on osattava harjoitella myös hyvin alhaisilla tehoilla. Suuri harjoitusmäärä antaa erinomaiset lähtökohdat myös rentouden hallintaan. Nopea liike perustuu taitoon. Se edellyttää paitsi oikeiden lihasten työtä oikeaan aikaan, myös ns ”lepolihasten” rentoutta oikeaan aikaan. Jokaisella lihasryhmällä on vastavaikuttajansa. Näiden lihasten yhtaikainen aktivoituminen tekee liikkeestä kulmikkaan ja tehottoman, kuin käsijarrua päällä pidetyn.

Lähteäkö mukaan Vaikka usein sanotaankin, että tulosurheilu ja varsinkaan huippuurheilu eivät ole valittajia tai selittäjiä varten, niin olisiko silti kiva huomata, kuinka omalla harjoittelulla jonkin toiminnon saa sujuvaksi ja automaattiseksi verrattuna siihen, kuinka vaikeata ja väkinäistä se alun

Charterristeilyjä

BAGERI KONDITORI

Auto-Open Oy Eila Alastalo • fysioterapia • hieronta • akupunktio

KUNTOFUNKTIO

Kaivokatu 29 A, 1 krs., Porvoo Puh. (019) 524 9622, 0400 641 047

• seurustelutilat • salonki, keittiö • makuupaikat 5x2 • saunaosasto • 30m2 aurinkokansi

Opettaa ajamaan... ammattitaidolla

Auktorisoitu kouluttaja

Puh. (019) 580 615. Kaivokatu 27, Porvoo. www.porvoonauto-opisto.fi

Porvoo

www.mirelle.fi puh. 0400 702 842 Robin Behm

ELINTARVIKEKIOSKI • LIVSMEDELKIOSK

MATTI

Tarkkistentie 113, Porvoo, puh. (019) 666 707, 0400 713 702

Porvoon

Kauppakeskus Galleria, Kuningattarenkatu 11

perin oli. Tuloksen paraneminen palkitsee aina. Yksilöurheilussa paras itseluottamuksen kohottaja on hyvä harjoittelu. Kun vielä löytää sen oman lajinsa ja voi tuntea, että tämä on mun ”juttuni”, minulla on kivaa, nautin urheilusta, niin lienee todellinen elämän hallinta lähellä. Silloin urheilun avulla on saatu kyky toimia johdonmukaisesti ja omien tavoitteiden mukaan. Toiminta on tehokasta, sellaista, joka on välitöntä (tässä ja nyt), oikeansuuntaista (tulta päin) ja tarpeeksi intensiivistä (lujaa). Kaikessa pitää nähdä mahdollisuutensa kehittyä, onnistumisten kuin myös epäonnistumisten kautta. Vain sellainen motivoi oppimaan lisää. On järkevää siirtää ajatus ja toiminta siihen tulevaan. Äsken eletylle ei enää mitään voi, oppi ja kokemus jäävät kyllä. Kannattaa miettiä, mitä saa, ei sitä mitä menettää (ajankäyttö, videot, pelit yms). On paljon urheilijoita, jotka tietävät edellä mainitun. Jonkun verran urheilijoita, jotka tiedostavat niiden tärkeyden. Sitten löytyy niitäkin, jotka toimivat tuon tiedon pohjalta, sillä vain jokainen itse voi kantaa vastuun lopputuloksestaan. Todennäköistä on, että vain heillä on mahdollisuus mestareiksi. Yksikään valmentaja ei tee urheilijasta voittajaa, jos urheilija ei itse sitä halua. Kuitenkin: Opi nauttimaan urheilusta, lähde mukaan. Sanonta ”It´s Wonderful life”, pitää paikkansa! Vielä parit Kankaalta: ”Hiljaa hiihtäen tulee kaunis latu, pienin harppauksin, selvin tavoittein. Oikaisemaan ei kukaan pysty, matkalla huipulle on vain edettävä askel kerrallaan”. Olli Kokko valmennusta yli 50v

asikolmikko oy

Varikkotie 4 06150 Porvoo � (019) 521 6300 fax (019) 549 272 porvoo.lasikolmikko@co.inet.fi

- Eristyslasit - Taulun kehystykset - Palvekelasitukset - Sisustuspeilit - Tuulilasit - Alumiiniovet


yleisurheilu

6 NAISET 60 m 200 m 300 m 400 m 800 m 1500 m 3000 m 300 m aidat Korkeus Seiväs Pituus 3-loikka Kuula 4 kg Kiekko 1 kg

Tea Lempinen 88 Vilma-Lotta Korhonen 87 Vilma-Lotta Korhonen 87 Vilma-Lotta Korhonen 87 Anu Härkönen 71 Aurora Holopainen 92 Anette Holländer 84 Vilma-Lotta Korhonen 87 Barbro Lostedt 66 Tia Blomgren 82 Anu Marttinen 85 Anu Marttinen 85 Sari Lönnberg 69 Tuulevi Ravi 66

7,92 25,81 40,76 59,94 2.21,86 5.00,26 11.48,11 44,51 160 200 550 12.25 12.07 35.00

07 03 04 04 87 07 06 04 85 96 03 04 86 86

60 m 200 m 300 m 400 m 800 m 1500 m 300 m aidat Korkeus Seiväs Pituus 3-loikka Kuula 4 kg

Tea Lempinen 88 Vilma-Lotta Korhonen 87 Vilma-Lotta Korhonen 87 Vilma-Lotta Korhonen 87 Anu Härkönen 71 Aurora Holopainen 92 Vilma-Lotta Korhonen 87 Barbro Lostedt 66 Tia Blomgren 82 Anu Marttinen 85 Anu Marttinen 85 Sari Lönnberg 69

7,92 25,81 40,76 59,94 2.21,86 5.00,26 44,51 160 200 550 12.25 12.07

07 03 04 04 87 07 04 85 96 03 04 86

60 m 200 m 300 m 400 m 800 m 1500 m 300 m aidat Korkeus Seiväs Pituus 3-loikka Kuula 3 kg

Katri Vilkman 85 Vilma-Lotta Korhonen 87 Vilma-Lotta Korhonen 87 Vilma-Lotta Korhonen 87 Anu Härkönen 71 Aurora Holopainen 92 Vilma-Lotta Korhonen 87 Anni Alastalo 90 Pauliina Pönni 92 Tia Blomgren 82 Pauliina Pönni 92 Anu Marttinen 85 Sanna Oras 89

7,99 25,81 40,76 59,94 2.21,86 5.00,26 44,51 158 158 200 517 11.62 13.21

02 03 04 04 87 07 04 07 07 96 07 02 06

60 m Jasmina Viitala 89 200 m Vilma-Lotta Korhonen 87 300 m Vilma-Lotta Korhonen 87 400 m Mikaela Söderström 92 800 m Aurora Holopainen 92 1500 m Aurora Holopainen 92 60 m aidat Sanna Oras 89 Korkeus Pauliina Pönni 92 Seiväs Tia Blomgren 82 Pituus Pauliina Pönni 92 3-loikka Anu Marttinen 85 Kuula 3 kg Sanna Oras 89 Keihäs 400 g Sanna Oras 89

8,06 26,66 42,15 62,96 2.22,34 5.00,26 9,87 158 200 517 10.75 12.24 38.80

04 02 02 07 07 07 04 07 96 07 00 04 04

60 m 200 m 300 m 800 m 1500 m

8,13 26,75 43,71 2.24,1 5.28,60

01 01 01 86 06

N19

N17

T15

T14

Vilma-Lotta Korhonen Vilma-Lotta Korhonen Vilma-Lotta Korhonen Anu Härkönen Aurora Holopainen

Porvoon Urheilijat 2008

Halliennätykset Sarjoissa M/N22,19,17,15 tehdyt tulokset on huomioitu ennätyksiksi myös vanhemmissa sarjoissa. Sisulisäsarjoissa huomioitu vain urheilijan omassa ikäryhmässään tekemät tulokset. 60 m aidat Korkeus Seiväs Pituus 3-loikka Kuula 3 kg Keihäs 400 g

Karoliina Lempinen Minna Tuominen Tia Blomgren Pauliina Pönni Pauliina Pönni Sari Lönnberg Sanna Oras

10,84 155 200 504 10.53 12.07 35.86

02 78 96 06 06 83 03

T13

60 m aidat Olivia Kortelainen Korkeus Jonna Riipi Seiväs Ira Laiho Pituus Henna Lemettilä 3-loikka Silla Tamminen Kuula 2 kg Tiina Säily 1000 m kävely Minna Pietiläinen

11,20 118 200 452 970 827 7.04,83

07 05 07 92 05 02 05

40 m Jonna Riipi 60 m Heidi Mulari 200 m Tiina Säily 600 m Vilma-Lotta Korhonen 1000 m Sara Tamminen Korkeus Reea Marjamäki Pituus Jonna Riipi Kuula 2 kg Alisa Alanne 3-ottelu Sara Tamminen

6,74 9,35 32,76 2.06,45 4.15,45 110 383 741 593

04 05 01 96 08 86 04 02 08

40 m Sara Tamminen 60 m Sara Tamminen 600 m Lotta Ceder 1000 m Ada Jalkanen Korkeus Anna Rockas Pituus Sara Tamminen Kuula 2 kg Sanna Oras

6,98 9,92 2.15,94 4.05,75 90 346 488

07 07 07 08 88 07 97

T9

60 m Jasmina Viitala 200 m Vilma-Lotta Korhonen 600 m Vilma-Lotta Korhonen 1000 m Mikaela Söderström 60 m aidat Roosa Laiho Korkeus Pauliina Pönni Pituus Pirjo Salminen 3-loikka Sanna Oras Kuula 2,5 kg Alisa Alanne Keihäs 400g Jonna Riipi

8,27 02 28,24 00 1.48,62 00 3.21,35 05 10,05 08 150 05 499 93 10.55 02 11.18 06 26.20 08

60 m Jasmina Viitala 200 m Jasmina Viitala 600 m Rosanna Haag 1000 m Taika Rautanen 60 m aidat Roosa Laiho Korkeus Jasmina Viitala Sanna Oras Pituus Heli Sihvonen 59 3-loikka Sanna Oras Kuula 2,5 kg Jonna Riipi Keihäs 400 g Jonna Riipi

8,48 28,93 2.00,16 3.52,82 9,93 145 145 479 992 11.78 30.60

60 m Jasmina Viitala 150 m Sanna Pihkanen 200 m Jasmina Viitala 600 m Emma Jalkanen 600 m Alli Walden 1000 m Emma Jalkanen 60 m aidat Silla Tamminen Korkeus Jasmina Viitala Pituus Jonna Riipi 3-loikka Jonna Riipi Kuula 2 kg Martina Vesala

8,77 00 25,81 97 29,92 00 2.01,80 08 2.02,71 06 3.40,80 08 10,60 06 141 00 443 06 932 06 10.08 02

60 m 150 m 200 m 600 m 800 m 1000 m

8,93 24,10 32,76 2.05,30 2.55,5h 3.37,84

T12

01 01 04 05 07 01 01 71 01 07 07

T11

T10

Silla Tamminen Tiina Säily Tina Säily Vilma-Lotta Korhonen Emma Jalkanen Alli Wallden

Uudistetun ja laajennetun noutomyymälämme avajaiset ke 21.5. - pe 23.5.08 klo: 9-18 Kaikki tuotteet

-15 %!

Laaja valikoima kuntoja nyrkkeilyvälineitä, lisäravinteita ja urheiluvaatteita! Pyydä uusi, ilmainen Wrangen Kuntokuvasto 2/08!

Oy Wrange Ab, Jälsitie 3, 00410 Helsinki, puh. (09) 2293 220, fax (09) 2293 2256. Noutomyymälä avoinna ma-pe 9-17. Wrangen Nettikauppa:

www.wrange.fi

05 02 02 97 07 05

T8

MIEHET 60 m 200 m 400 m 800 m 1000 m 1500 m Maili 3000 m 5000 m 60 m aidat 110 m aidat Korkeus Seiväs Pituus 3-loikka Kuula Kiekko 7-ottelu

Timo Valkonen 59 Teemu Flinck 76 Ari Suhonen 65 Ari Suhonen 65 Ari Suhonen 65 Ari Suhonen 65 Anders Rockas 77 Tommy Ekblom 59 Tommy Ekblom 59 Jussi Vasama 74 Jussi Vasama 74 Timo Kulmala 76 Jarno Kivioja 82 Marko Huttunen 66 Harri Kangasniemi 70 Thomas Andersson 51 Timo Tompuri 69 Erkki Tenkula 59

7,02 22,29 49,08 1.47,21 2.25,72 3.44,23 4.17,96 8.02,7 13.55,53 7,92 14,44 202 535 698 12.51 17.91 63.44 4945

84 00 88 88 92 88 97 87 86 97 96 95 05 85 87 77 00 84

60 m 200 m 400 m 800 m

Jari Särkilampi 63 Teemu Flinck 76 Teemu Flinck 76 Anders Rockas 77

7,23 23,18 51,36 2.00,96

81 95 95 95

M19

3.54,2h 78 4.31,5h 84 8.22,47 77 8,59 95 202 95 471 01 698 85 12.51 87 12.71 84

60 m Aku Järvinen 92 200 m Teemu Holmi 78 300 m Toni Ylärakkola 73 400 m Janne Ekman 70 800 m Petri Ronkainen 62 1500 m Jussi Lehto 80 60 m aidat Jani Mäntysaari 77 300 m aidat Jani Mäntysaari 77 Korkeus Timo Kulmala 76 Seiväs Esa Sallinen 75 Pituus Marko Huttunen 66 3-loikka Harri Kangasniemi 70 Kuula 5 kg Jouni Lahtinen 87

7,39 24,33 37,20 53,82 2.07,46 4.39,35 8,70 42,62 201 422 663 12.51 11.39

08 94 90 87 88 94 93 94 93 92 83 87 04

60 m 200 m 300 m 800 m 1500 m Korkeus Seiväs Pituus 3-loikka Kuula 4 kg

7,47 25,85 41,26 2.12,60 4.39,35 182 260 604 12.33 14.13

07 93 94 95 94 91 89 95 86 94

60 m Petri Sunden 200 m Sami Pesonen 300 m Petri Sunden 800 m Jari Puurunen 1500 m Jussi Lehto 60 m aidat Joakhim Pönni Korkeus Petri Suvanto Tim Sumela Seiväs Esa Sallinen Pituus Noraidi Sulaiman 3-loikka Joonathan Pönni Kuula 4 kg Petri Sunden

7,81 27,44 41,26 2.15,3h 4.39,35 10,57 176 176 260 551 10.19 14.13

94 96 94 83 94 08 78 84 89 98 08 94

60 m

7,89

97

M17

P15

P14

P13

Noraidi Sulaiman

Petri Sunden Teemu Tuominen Joakhim Pönni Timo Nurme Risto Jääskeläinen 68 Timo Kulmala Petri Sunden Tomas Karike Noraidi Sulaiman

27,38 1.47,64 10,40 155 155 155 538 10.02 13.43

93 00 07 89 81 89 93 03 97

60 m 600 m 1000 m 60 m aidat Korkeus Seiväs Pituus 3-loikka Kuula 3 kg Kiekko

Petri Sunden Joonathan Pönni Joonathan Pönni Joakhim Pönni Timo Kulmala Kimmo Laurila Peter Palm Tomas Karike Noraidi Sulaiman Joonathan Pönni

8,17 1.47,86 3.21,72 11,34 145 230 497 958 11.33 24.77

92 06 06 06 88 91 69 02 96 06

60 m 200 m 600 m 1000 m 60 m aidat Korkeus Seiväs Pituus 3-loikka Kuula 2,5 kg

Konsta Ervast Tomas Karike Kalle Holstein Jere Monthan Konsta Ervast Tomas Karike Petri Kuhlberg Konsta Ervast Konsta Ervast Tommi Tiilikainen

8,56 32,26 1.57,03 3.23,55 10,12 140 160 488 994 10.16

06 01 00 07 06 01 93 06 06 98

60 m 150 m 200 m 600 m 1000 m Korkeus Pituus Kuula 2,5 kg

Konsta Ervast Tommi Tiilikainen Sami Pesonen Jere Monthan Jere Monthan Tommi Tiilikainen Markus Haverinen Hamdi Seghaier

8,74 24,69 31,00 1.58,99 3.26,14 125 448 892

05 97 92 06 06 97 90 95

40 m 60 m 600 m 1000 m Korkeus Seiväs Pituus Kuula 2 kg

Konsta Ervast Markus Haverinen Jere Monthan Jere Monthan Markus Haverinen Aki Laurila Petri Sunden Tommi Tiilikainen

6,68 9,17 1.59,69 3.29,85 125 160 399 931

04 89 05 05 89 91 89 96

Konsta Ervast Konsta Ervast Jere Monthan Robin Jalkanen Eliel Walden Markus Haverinen Markus Haverinen Tommi Tiilikainen

6,72 03 9,58 03 2.06,61 04 3.14,58 07 3.43,47 05 95 88 353 88 768 95

P12

1500 m Tommy Ekblom 59 Maili Jarmo Ihalainen 66 3000 m Tommy Ekblom 59 60 m aidat Timo Kulmala 76 Korkeus Timo Kulmala 76 Seiväs Jarno Kivioja 82 Pituus Marko Huttunen 66 3-loikka Harri Kangasniemi 70 Kuula 6,25 kg Ari-Pekka Tenhovuori 66

Aku Järvinen 92 Teemu Holmi 78 Petri Sunden 80 Jussi Lehto 80 Jussi Lehto 80 Timo Kulmala 76 Esa Sallinen 75 Petri Sunden 80 Birger Eriksson 71 Petri Sunden 80

200 m 600 m 60 m aidat Korkeus Pituus 3-loikka Kuula 3 kg

P11

P10

P9

P8 40 m 60 m 600 m 800 m 1000 m Korkeus Pituus Kuula 2 kg

Tilanne 14.4.2008


yleisurheilu

Porvoon Urheilijat 2008

7 Anssi Mäkinen, www.anselmus.net

Mahdollisuus nuorisovalmennukseen

V

uonna 2005 ylesiurheilujaosto lähti paikkaamaan kymmenen vuoden hiljaiseloa nuorisovalmennuksessa. 14-15-vuotiaiden lopettamisprosentti lähenteli tuolloin sataa. Miksi? Yleisurheilukoulu pyöri 2 krt/vk hienosti, mutta nuorisovalmennusta ei ollut. Kyllä siinä 14-vuotias tuntee itsensä turhaksi harjoitelleessaan yhtä paljon kuin 9-vuotiaana. Lähdimme liikkeelle siitä, että jokainen saa mahdollisuuden harjoitella kunnolla ja kokeilla, missä omat rajat menevät. Tunne siitä, kun itseen panostetaan ja itsestä välitetään on mahtava. Ryhmäharjoittelu ja ryhmähenki ovat myös täysin avainasemassa, kun nuoria viedään eteenpäin lajinparissa yli murrosiän. Tällä hetkellä meillä on 92-93 syntyneissä erittäin toimiva ryhmä, jonka nuoret harjoittelevat ja käyttäytyvät ihailtavasti. Seuraava haaste on saada suuri 95-97 syntyneiden ryhmä toimimaan samalla tavalla. Ryhmähengestä on lähdettävä liikkeelle ja kokoontumisia muutenkin kuin harjoituksissa tullaan järjestämään. Nuorisovalmennuksen ongelma on valtakunnallinen. Valmentajia joilla olisi aikaa ja haluja vapaaehtoistyöhön 5krt/vk kaksi tuntia kerrallaan ei löydy. Ei pidäkään. Porvoon Urheilijat sopeuttaakin toimintaansa Suomen Urheiluliiton uusia ohjeistuksia noudattaen. Tavoitteena ovat toimivat nuorisovalmennusryhmät, joilla takaamme nuoren kiinnostuksen jatkumisen lajia kohtaan takaamalla jokaisen kehittymisen. Tarkoituksena on taata valmentajan sitoutuminen, osaaminen ja koulutus. Tämä on mahdollista, kun osa valmentajalle maksettava korvauksesta tulee valmennusryhmämaksusta. Rakennetaan siis olosuhteet sekä valmentajalle että urheilijalle toimia. Seuramme tämän hetkisen nuorisovalmennuksen tasosta kertoo valtakunnallisen 9-17-vuotiaiden seuraottelun Vattenfall-seuracupin seitsemäs sija viime kesältä. Monia suuria seuroja ja kaupunkeja jäi taaksemme. Olkaamme ylpeitä työstämme yleisurheilun parissa. Perheen taloudellinen tilanne ei

saa kuitenkaan olla esteenä nuorisovalmennusryhmässä urheilemiseen. Ottakaa yhteyttä tässäkin asiassa Petriin. Olkaamme avoimia!

Nuorisovalmennusryhmämaksut 2008 krt/vk vuosi 95-97 4 480€ 94-92 6 720€

kk 40€ 60€

Ikähaarukoissa on joustoa. Perheestä vain yhden valmennusryhmäurheilijan on suoritettava maksut.

Nuorisovalmennusryhmien käytäntö Ryhmät alkavat toimia kokonaisuudessaan toukokuussa. Urheilija suorittaa valmennusmaksun seuralle joka kuun 20. päivään mennessä. Petri on päävastuussa harjoitusohjelmien suunnittelusta ja toteuttamisesta ja toimii päävetäjänä. Muina kertoina seuran muut valmentajat ovat paikalla.

Seuran valmennuslinja 11 – 13 -vuotiaat: • ottelupohjaisuus, monipuolisuus, liikunnan kokonaismäärä, liikkuvuus, yleistaidot 14 – 15 -vuotiaat: • ottelupohjaisuus, nousujohteisuus, keskivartalon lihaskunto, liikunnan kokonaismäärä, aerobinen kuormitus riittävälle tasolle 16 – 17 -vuotiaat: • lajivalinta, lajinomainen taito ja fyysinen harjoittelu, edelleen oheislajeja Juoksuryhmä • 13-vuotiailla ja sitä vanhemmilla on mahdollisuus päästä ryhmään, jonka tekeminen painottuu juoksemiseen. Harrasteryhmä • 96 ja myöhemmin syntyneillä on mahdollisuus urheilla harrasteryhmässä ti ja to 17.30-18.45. Koko kesän harrastemaksu on 84€.

PU:n tavoitteena ovat toimivat nuorisovalmennusryhmät, joilla takaamme nuoren kiinnostuksen jatkumisen lajia kohtaan takaamalla jokaisen kehittymisen.

Sisulisäranking-lista Mikä se sellainen Sisulisäranking lista on? Lista on toiminut 1990 luvun alusta alkaen ja on hyväksi havaittu. Muistaakseni Haverisen Martti sen oli alulle pannut ja silloinen toimiva johto suunnitellut. Hiukan on kisojen eri kohteita tarkennettu vuosien varrella. Listan avulla nuoret saavat määrätyistä kisoista sijoitus ja osanottopisteitä. Kisat painottuvat omista mestaruuskisoista, Kaupungin maanantaikisoihin, Pm- ja SM-kisoihin asti. Seuraotteluista ja viesteistä on mahdollisuus saada osallistumispisteitä.

Vuoden 2007 palkitut tyttö ja poika 1999 Sara Tamminen, Olli Uusitalo 1998 Julia Lähde, Valtteri Vehmanen

1997 Olivia Kortelainen, Valtteri Saari 1996 Heidi Mulari, Jere Monthan 1995 Jonna Riipi, Konsta Ervast 1994 Kaisa Nurme, Joonathan Pönni 1993 Alisa Alanne, Topias Nilivaara 1992 Aurora Holopainen, Lauri Narinen

Vuoden 2008 startti on tapahtunut Vuosi 2008 on lähtenyt 4 osakilpailun voimin käyntiin. Alkuvuosi suosii yleensä nuoria kestävyysjuoksijoita. Kilpailutoiminta tapahtuu lähinnä halleissa, maanteillä ja maastossa. Nuoret P9 Robin Jalkanen ja T9 Sara Tamminen löytyvät tällä hetkellä kärkipaikoilta. Tällä hetkellä eri ikäryhmien paras tyttö ja poika ovat alla olevassa tilastossa. Kuitenkin ne tulevat muuttumaan kauden aikana huomattavasti. Nyt on vasta 4 kisaa takana, kun niitä kaikkiaan on 22.

2000 Ada Jalkanen, Leevi Heikkilä 1999 Sara Tamminen, Robin Jalkanen 1998 Julia Lähde, Matias Nurme 1997 Emma Jalkanen, Jan Häyry 1996 Jasmin Westerlund, Jere Monthan 1995 Roosa Laiho, Konsta Ervast 1994 Kaisa Nurme, Joonathan Pönni 1993 Alisa Alanne, Topias Nilivaara

Tämän hetken yhteistilanteen kärki ja pisteet P09 Robin Jalkanen 78, T09 Sara Tamminen 52, T11 Emma Jalkanen 50, T09 Riia Tanninen 42, T08 Ada Jalkanen 38, T11 Olivia Kortelainen 34, P12 Jere Monthan 30, T13 Roosa Laiho 30, P13 Konsta Ervast 30, P09 Olli Uusitalo 26, T14 Kaisa Nurme 22, T15 Alisa Alanne 20.

Tiedustelut Petri Sunden 040-5450767, mieluiten klo 10.00-12.00

Yleisurheilijat

etelän lämmössä P

orvoon Urheilijoiden vanhempia urheilijoita eli vähintään 17-sarjassa ensi kesänä kilpailevia naisia kävi ottamassa tuntumaa kovemmasta harjoittelurytmistä Gran Kanarialla hiihtoloman aikoihin 9.2.-23.2.2008. Lentomatkat sujuivat hyvin kun kovin jännittäjäkin oli jo etukäteen ottanut pahoinvointilääkettä. Jos matkustus sujui hyvin oli sää laskeuduttaessa vähän huonompi. Hyvä kun bussi ehti lähteä kohti hotelleja ja opas kertoa auringon paistavan saarella 339 päivää vuodessa, niin jo alkoi kunnon sade piiskata ikkunoita. Onneksi sen päivän sade jäi ainoaksi kunnon sateeksi ja ilmat olivat loppu leirin

ajan loistavat. Hotellimme sijaitsi harjoittelun kannalta optimaalisessa paikassa. Urheilukentälle käveli vartin ja puisto, jossa kiersi reilun kilometrin pituinen hiekkakierros, oli lähes keihäänheiton päässä. Molempiin paikkoihin oli myös maksuton sisäänpääsy. Erittäin läheltä lähti myös n. 7 km pitkä hiekkatie, joka kierteli jyrkkäseinäisen kanjonin pohjalla. Laskuveden aikaan kävimme rannalla juoksemassa lähes täydellisellä alustalla. Juoksutekniikka tosin rakoili muutaman kerran tyttöjen pokan pettäessä kun ihmisiä tallusteli vastaan ilman rihman kiertämää. Päivärytmi oli usein seuraavan-

lainen: Aamupala, Aamutreeni, välipala kylmässä altaassa jalkoja uittaen, lounas, päiväunet, välipala, pääharjoitus, välipala kylmässä altaassa jalkoja uittaen ja päivän päätti yhteinen iltaruokailu ravintolassa. Useina päivinä harjoituksia oli siis kaksi kertaa, mutta mahtui joukkoon lepopäiviäAurora Holopainen ja kin. Suuri vesipuisto, meren Pauliina Pönni, Nora Horn, Emmi Tiili, Verryttelemässä Mikaela Söderström, ranta, kameli ja jeeppisafari, sekä Riikka Kalliojärvi. saaren suurin ostoskeskus tulivat mm. koettua näinä päivinä. Myös altaalla rentoutumista tuli harras- Kevättä kohti meno on parantunut heilijoiden motivaatio ja panostus Vain Gran Kanarialla esiintytettua jonkin verran. ja leirillä harjoittelu onnistui hyvin harjoitteluun ovatkin huippu luok- vää harvinaista nisäkäslajia emme Lähes koko ryhmän harjoittelu pitkälti suunnitellusti. Näkymät kaa. Leiri onkin seuraamus hyväs- nähneet kuin vilaukselta. Olisiko on ollut tasaisen varmaa läpi talven kesää varten ovat siis varovaisen tä työstä ja työn jatkuessa jatkuvat niinä kertoina radiosta tullut rapeikä isompia ongelmia ole ollut. optimistiset. Mukana olleiden ur- varmasti leiritkin. musiikki houkutellut elikon esiin.


yleisurheilu

8

Porvoon Urheilijat 2008

Yrittäjäkatu 22, 06150 Porvoo

Linnankoskenk. 45 � 020 7413 480, ma-pe 9-17, www.porvoonlukkosepat.fi

Työpajatie 36 • 06150 Porvoo • � (019) 524 7767

• SORAT • SORAMURSKEET • HIEKAT • SEPELIT • MULLAT SOITA 040 824 9600

BRODEERAUKSET YRITYSTEKSTIILIT

Papinjärventie 2, 06500 Porvoo, puh. 040 5055 873 email: mirtikki@co.inet.fi www.mirtikki.fi LVIS myynti, huolto, asennus, suunnittelu, öljypoltinhuolto ja -asennus, sähköasennus ja -myynti

S A M A N K AT O N A LTA � L Ä M P Ö V E S I � I L M A S TO I N T I � S Ä H K Ö

Heidi Mulari.

”...kuulapaikalle tarvitaan vielä toimitsijoita...” T

ämä kuulutus on aika tuttu usean seuran kilpailuissa niin kuin myös Porvoolaisilla urheiluseuroilla. Toimitsijoista on valtava puute lähes jokaisessa kilpailussa, oli sitten kysymys maanantai-, piirikunnallinen- tai jopa seuran oma kilpailu. On valitettavaa, että toimitsijavastuu on yleensä aina samoilla henkilöillä kisasta

toiseen. Toivomme, että lasten vanhemmat rohkeasti ilmoittautuisivat mukaan toimitsijatehtäviin. Tarvitsemme apua niin kioskiin kuin kentällekin. Tulospalvelu ja sähköinen ajanotto tuottaa tällä hetkellä vaikeuksia, tehtäviin ei tahdo löytyä ketään? Kaikkiin tehtäviin annetaan kyllä tarvittavaa koulutusta.

Teollisuustie 24, Porvoo, puh. (019) 529 6000 Fax (019) 580 776

marikoulutus Porvoossa. Tähän palataan kevään aikana. Palaan vielä toimitsijoihin. Jos olet kiinnostunut toimitsijatehtävistä niin ilmottaudu rohkeasti kentällä. Tai ota yhteyttä niin keskustellaan Heikki Tammisaari 0400862422 tai sähköpostilla heikki. tammisaari@pp.inet.fi .

Tärkeimmät kisamme Porvoossa 2008 TOUKOKUU 6.5. Energia-juoksut, Kokonniemen maauimalan maastossa, klo 18.00

PORVOON SÄHKÖLIIKE

Tärkeimpiin kilpailuihin tarvitaan yleensä toimitsijakortti. Tämä ei suinkaan ole ongelma. Piirin koulutusohjelmiin kuuluu tarvittavat koulutukset, jotka yleensä kestää vain yhden illan eikä aiheuta osallistujalle kustannuksia. Tulevan syksyn Vattenfall-finaaliin tarvitaan muutamia tuomarikortteja, joten nyt on hyvä tilaisuus järjestää tuo-

Kilpailu on samalla Porvoon kaupungin mestaruuskilpailu, viisi ensimmäistä palkitaan. Sarjat T/P7,8,9, v 0,4 km, T/P10,11 v 0,8 km, T/P13 v 1,2 km, T/P15 1,6 km. Ilmoittautuminen heikki.tammisaari@pp.inet.fi

18.5. Akilles/PU Kevätheitot, Linnanmäen heittokenttä

Klo10.00 kuula ja kiekko, klo14.00 moukari. Porvoon Urheilijat hoitaa ns. 2-ringin kilpailut. Toimitsijoita tarvitaan silloin lasten moukariin ja kuulaan. Tarkemmat tiedot kilpailusta löytyy www.akilles.fi sivuilta.

19.5. Porvoon maanantaikisat

Kisat koostuvat neljästä erillisestä kilpailusta. Ensimmäisessä ja kolmannessa kisassa, jotka pidetään Hamarissa (19.5) ja keskuskentällä (11.8) Akilles hoitaa juoksut ja PU ja Hamarin Elo kenttälajit. Toisessa ja neljännessä jotka kisataan keskuskentällä (2.6) ja Hamarissa (25.8) juoksut hoitaa Porvoon Urheilijat, kenttälajit Akilles ja Elo. Kilpailuihin ilmoittaudutaan kaupungin nettisivujen kautta. Palkintojenjakotilaisuus pidetään keskiviikkona 24.9.2008 klo 18.00 Pääskytien yläasteen auditoriossa. Huom. maanantaikisojen toimitsijoillakin on mahdollisuus voittaa... Jokaisessa kilpailussa jätetään arvontalippu. Mitä useammassa kilpailussa olet mukana, sitä suurempi mahdollisuus sinulla on voittaa palkintojen jaon yhteydessä suoritettavassa arvonnassa.

KESÄKUU 17.6 . Vattenfall-seuracup 1.osa, Porvoon keskuskenttä

Tämä kilpailu kuuluu valtakunnalliseen kilpailusarjaan, jonka suurimman sarjan loppukilpailu kisataan Porvoossa syksyllä. Kilpailuun ilmoittautuminen tapahtuu kilpailukalenterin kautta www.kilpailukalenteri.fi . Tähän kilpailuun tarvitaan Porvoon Urheilijoilta todella suuri määrä toimitsijoita.

HEINÄKUU 13.7. Porvoon Huippukisat, Porvoon keskuskenttä

Kisat toteutetaan yhteistyössä Akilleen kanssa. Päävastuu kisoista on Akilleella. Tarkemmat tiedot kilpailuista löydät Akilleen nettisivulta www. akilles.fi

ELOKUU 10.8. Perinteinen Porvoon Maraton. PU:n kuntojaosto mukana järjestelyissä.

17.8. Osuuspankin HIPPO-JUOKSUT, Porvoon keskuskenttä klo 12.00.

Hippojuoksut ovat osanottajamäärältään Porvoon suurin pienten lasten kisa. Määrä on jo ylittänyt 800 lasta ja suosio vain kasvaa, joten olemme joutuneet muuttamaan hiukan matkoja. T/P2005, 2004, 2003 40 m, T/P2002, 2001 60 m, T/P2000, 1999 200 m, T/P 1998, 1997 400 m. Ilmoittautuminen sähköpostitse heikki.tammisaari@pp.inet.fi

20.8. Vasakisat, Porvoon keskuskenttä klo 17.30

Järjestelyvuorossa on tänä vuonna Akilles. Kilpailu järjestetään yhteistyössä sanomalehti Uusimaan kanssa. Kilpailuun tarvitsemme myös Porvoon Urheilijoilta vahvaa panosta.

30.8. Vattenfall finaalit, Porvoo keskuskenttä

Akilles-Porvoon Urheilijoiden yhteisesti järjestämä kilpailu. Kilpailu on kesäkauden ehdottomasti vaativin kisa toimitsijoille. Toimitsijoita tarvitaan todella paljon. Osalla täytyy olla voimassa oleva tuomarikortti. Porvooseen saapuu kilpailijoita ympäri Suomen. Osa heistä yöpyy vanhempineen ja valmentajineen Porvoossa. Jo majoitukset ja ruokailut, sekä kentällä myynnit vaativat osaltaan seuroilta panostusta saatikka vielä kentällä olevat toimitsijat. Olemme ennakkoon sopineet, että Akilles hoitaa juoksut ja PU kenttälajit. Tarkempia tietoja aikanaan seurojen nettisivuilta tai Uudenmaan piirin sivuilta www.uudy.fi . Tehdään kisasta yhdessä hyvät…..

SYYSKUU 7.9. PU / Akilles Syysheitot, Linnanmäen heittokenttä.

Klo 10 kuula ja kiekko, klo 14 moukari. Kilpailu on vastaava kisa kuin Kevätheitot, mutta järjestelyvuoro on Porvoon Urheilijoilla. Ilmoittautuminen tapahtuu kilpailukalenterin kautta www.kilpailukalenteri.fi tai heikki. tammisaari@pp.inet.fi Täydellinen kilpailukalenteri löytyy Porvoon Urheilijoiden nettisivulta www.porvoonurheilijat.fi


yleisurheilu

Porvoon Urheilijat 2008

9

Sara (vasemmalla) ja Silla Tamminen.

Kahden isä urheilevan tytön

K

ahden tytön isänä olen oppinut ja kokenut asioita joita en vaihtaisi mihinkään. Molemmat tytöt ovat aloittaneet liikunnan harrastamisen jo ennen kouluikää. Sittemmin valitsivat yleisurheilun omaksi lajikseen ja sen jälkeen ovat kesäviikonloput menneet milloin missäkin paikassa yleisurheilun parissa. Kovan kilpailuvietin omaavina ovat myös tunteet pettymyksistä onnistumisen hetkiin kulkeneet mukana, aina siitä asti kun kilpailut tulivat mukaan kuvioon. Tämä tunteiden kirjo antaa myös oman leiman niin tyttöjen harrastukselle kuin myös vanhemmille jotka seuraavat kisoissa mukana. Näistä kokemuksista, niin hyvistä kuin huonoista,

uskon olevan suuren merkityksen tulevaisuutta ajatellen. Lapset ja nuoret oppivat etteivät kaikki asiat ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Toisaalta hyvän ja pitkäjänteisen harjoittelun jälkeen onnistuneet suoritukset antavat palkinnon, jonka hedelmää kannetaan aina aikuisikään asti. Niille vanhemmille, jotka harkitsevat harrastusta lapsilleen, on ehkä hyvä kertoa että mitä laajempi lajikirjo sitä parempi. Yleisurheilu on minun mielestäni erinomainen vaihtoehto, koska harjoituksissa yhdistyy erittäin monipuolinen liikunta. koordinaatiokyky, tasapainon hallinta ja nopeus yms yms. Meille mukana oleville vanhemmille saattaa avautua maailma, jonka olemassa

”Vanhemmille, jotka harkitsevat harrastusta lapsilleen, on ehkä hyvä kertoa että mitä laajempi lajikirjo sitä parempi.” olosta emme ole tienneet. Itselleni on käynyt juuri näin. Seurattuani vanhemman tyttäreni harjoituksia esim niinkin yksinkertaisen näköisessä lajissa kuin pikajuoksu. On sen tekniikka harjoitteet jo pelkästään oma mielenkiintoinen aihealueensa. Tämä on antanut yleisurheilulle sisällöllisemmän merkityksen.

w w w. t o m a l l e n . f i Maalämpö

Jordvärme

Mutta palatakseni aiheeseeni eli kahden urheilevan tytön isänä olen videoinut ja kuvanut harjoituksia ja kilpailuja. Uskon niistä olevan iloa niin itselleni kuin tyttärilleni, kun niitä katsellaan sitten joskus. Kaikki ne kilpailumatkat, joita olen tehnyt joko toisen tai molempien tyttärieni kanssa, ovat olleet ikimuistoisia. Yleisurheilu on hyvin pitkälti yksilöurheilua, jossa kisataan oman seuran edustajia sekä tuntemattomia vastaan. Ja kuitenkin se luo niin valtavan joukkuehengen esimerkiksi viestejä juostaessa ja toisia kannustaessa. Ystävyyssuhteet, jotka on harjoituksissa ja kisoissa solmittu, vahvistuvat entisestään. Omien lasteni kohdalla tämä harrastus on antanut vielä ystäviä ympäri suo-

mea joista kaukaisimmat aina oulusta asti. Viimeisistä kokemuksistani tulee mieleen hallikilpailut, joissa nuorempi tyttäreni pääsi 40 metrin finaaliin. Kuuluttajan esitellessä finalistit, tyttäreni nimen kohdalla, heilutti hän kättään yleisölle ainoana koko porukasta. Sillä hetkellä muistin kuinka vanhempi tyttäreni 4 vuotta aikaisemmin oli tampe-

”Lapset ja nuoret oppivat etteivät kaikki asiat ole pelkkää ruusuilla tanssimista.”

reella käydyssä kilpailussa toiminut aivan samoin, hänkin 40 metrin finaalissa. Tällaiset pienet hetket antavat suuren ylpeyden tunteen ja tunnetilan josta kyyneleet eivät ole kaukana. Toivon tyttärieni harrastusten jatkuvan ja antavan meille kaikille vielä monta onnen hetkeä yhdessä. Toivottavasti tämä teksti antaa myös monelle muulle aiheen harkita tätä lajia lapselleen ja saada samanlaisia kokemuksia liikunan ja urheilun parissa. Urheilua ei voi koskaan harrastaa liikaa. Anssi Tamminen Kahden urheilevan tytön isä


yleisurheilu

10

Porvoon Urheilijat 2008

Klubi sporttimestarit -73 -74 -75 -76 -77 -78 -79 -80 -81 -82 -83 -84 -85 -86 -87 -88 -89 -90

Pentti Karvonen Paavo Salminen Carita Lindberg Paavo Salminen Pentti Virtanen Pentti Virtanen Heikki Lampinen Heikki Lampinen Tuomo Mäkinen Matti Pohjanheimo Matti Pohjanheimo Antero Kitula Hilkka-Liisa Korhonen Sinikka Salmesto Kalevi Laakso Matti Pohjanheimo Pentti Karvonen Jaana Pohjanheimo

-9 -9 -9 -9 -9 -9 -9 -9 -

”Penan pytyn” voittan

Menestyksellinen joukkomme Jämsän valtakunnallisilla sporttipäivillä 2006. Vas. Antero Kitula, Erkki Suortti, Aira Suortti ja Matti Pohjanheimo.

-73 -74 -75 -76 -77 -78 -79 -80 -81 -82 -83 -84 -85 -86 -87 -88 -89 -90

Carita Lindberg Keijo Lindberg Paavo Salminen Kalevi Laakso Eero Seppänen Heikki Lampinen Pentti Virtanen Antero Kitula Hilkka-Liisa Korhonen Reetta Lampinen Matti Pohjanheimo Pentti Karvonen Sinikka Salmesto Antero Kitula Tuomo Mäkinen Matti Pohjanheimo Pentti Karvonen Jaana Pohjanheimo

-9 -9 -9 -9 -9 -9 -9 -9 -

35 vuotta porvoolaista sporttiklubi Porvoon Sporttiklubin 35-vuotista taivalta voidaan kuvailla sanonnalla, että tasaista taapertamista se on ollut. Varmaa työtä on tehty ja hyvin on viihdytty. Tästä parhaimpana todisteena on, että vieläkin kolme (3) nykyisistä jäsenistä on ollut mukana toiminnan ensimmäisestä vuodesta alkaen. Koko toimintamme ajan on tarkoituksenamme ollut keskittyminen omakohtaiseen osallistumiseen ja lenkkeilyyn. Vaikka olemmekin Porvoon Urheilijain kuntojaoston runkoryhmä, niin tavoitteenamme ei ole ollut suurten massojen liikuttaminen. Jos en itse liiku, niin ei sitä kukaan muukaan puolestani tee! Pidä itsestäsi huolta- on mottomme, kun halutaan perimmäisiä tunteitamme tulkita.

Perustamispäivä 18.01.1973 Porvoon Sporttiklubi perustettiin innokkaan, valitettavasti jo edesmenneen, urheilumiehen Paavo Salmisen aloitteesta. Jo vuoden -72 syksyllä oli pidetty yleinen kokous, jossa päätettiin, että Porvoon Urheilijat ry:n alaisuuteen perustetaan tällainen juoksuklubi. Perustavassa kokouksessa olivat läsnä seuraavat henkilöt: Paavo Salminen, Pentti Karvonen, Antero Kitula, Kalevi Laakso, Taisto Laaksonen, Armas Kauppila, Lauri Heiskanen, Carita Lindberg ja Rauni Suominen. Klubin ensimmäiseksi sporttimestariksi valittiin Pentti Karvonen ja johtoryhmän muiksi jäseniksi Paavo Salminen sihteeriksi ja Matti Pohjanheimo varainhoitajaksi.

Monenlaiseen rientoon on osallistuttu Alkuaikoina toiminta oli vireätä ja mukaan tuli yhä useampia hölkästä innostuneita ihmisiä. Vauhti lenkillä oli kovaa. Jouduttiin tilanteeseen, että piti perustaa ”toinen vauhtiryhmä” vähän hitaammille miehille ja ”kolmas vauhtiryhmä”

Historioitsija työssään Rauhanjuoksun yhteydessä. naisille! Ajan saatossa vauhdista löytyi kuitenkin yhtäläinen näkemys ja sen jälkeen on sovussa yhdessä lenkkeilty. Nykyisiä ”vauhtiryhmiä” voi luonnehtia nimityksin kävelijät ja sauvakävelijät! Vuosien saatossa on osallistuttu monen moiseen rientoon. Myrskylän Kattien kanssa on käyty monet yhteiset lenkit. Kiparkatin maastot ovat käyneet tutuiksi porvoolaisillekin. Lauttasaaren Lasbojen vieraana olemme olleet ja tytöt kävivät Porvoossakin. 1980-90 luvun vaihteessa juoksutimme neljänä vuotena Los Angelilaisen Lawrence Lyonhardin vetämää rauhanmarathon ryhmää Porvoosta Haikkoon Kartanoon. Tämä porukka ”tasasi aina aikaa” Haikkoossa ennen Moskovaan matkustamista. Näin siksi, että Presidentti Ronald Reagankin oli tehnyt niin! Ryhmässä oli välillä koviakin juoksijoita kuten Bill Rodges, joka oli Munchenin olympiamarathonilla 1972 neljäs. Ne illanistujaiset jäivät pysyvästi mieleen. Harmillinen maailmanlaajuinen lama 90-luvulla lopetti tämänkin ”Ankka-juoksuksi” nimetyn hauskuuden.

Suomi-juoksee tapahtumaan olemme oman osuutemme suorittaneet kunnialla aina sen perustamisesta lähtien. Osuutemme on ollut Nummisten tienhaarasta Järvenpäähän nro 96 ja matka n. 11km. Ovatpa Marja-Liisa (Riutta), Matti (Pohjanheimo) ja Pentti (Karvonen) ravanneet koko matkan Utsjoelta Helsinkiin useampaankin kertaa. Tämäkin ”juhla” loppui, kun Urheiluliitto rupesi kierrättämään tapahtumaa toista reittiä. Nykyisin koko tapahtumaa ei enää järjestetä. Kunniakierros on ollut ohjelmassamme sen aloittamisesta lähtien 80-luvulla. Tämäkin tapahtuma on hiipunut Porvoon seudulla niin pieneksi, että se ei ole klubilaisia enää suuresti innostanut. Valtakunnallisille Sporttipäiville on osallistuttu varojen puitteissa ja niiden loppuessa mentiin ”metsätöihin” Heiskasen Laurin opastamana tai WSOY:n kirjapainoon Kirjoja ”lajittelemaan” Salmisen Paavon oppilaiksi. Päivien erilaisissa mittelöissä olemme aina menestyneet hyvin. Mainittakoon nyt, että Antero, Heikki ja Matti ovat voittaneet päiviin liittyvän tarkkuuskilpailun suorituksen, useampaankin kertaa. Kilpailussa mitataan henkilön aikaja/tai matkatarkkuusarviota. Monet muutkin klubilaisemme ovat sijoittuneet aivan kärkitiloille. Monenlaiseen kisaan on joukkomme osallistunut, erilaisista marathoneista, souduista, hiihdoista, kyykkäkilpailuista ja kävelyretkistä lähtien. Honolulun marathon Hawailla on monelle tuttu, Nykin marathonista nyt puhumattakaan. Tukholma ja Helsinki City marathonit ovat kuuluneet monen klubilaisen vuosittaiseen vakio-ohjelmaan. Eksotiikkaa oli vahvasti mukana,

”Penan pytty”

Tuomo Mäkinen vetää johtojuoksijana Suomi-juoksee tapahtumaa -90 luvulla.

Klubin perustamisesta lähtien on jäsenten keskuudessa kiertänyt ”Penan pytty”. Tämä Pentti Karvosen lahjoittama pokaali jaetaan vuosittain kuntoilijalle, joka on osoittanut aktiivisuutta, yhteishenkeä kohottavaa toimintaa, on jotenkin erityisesti ansioitunut klubitoiminnassa tai on muuten vain mukava nainen tai mies. Klubin jäsenmäärä on pysytellyt n. 15 henk. tuntumassa lähes koko ajan. Se on myös valtakunnallisen sporttijärjestön suositus jäsenmääräksi tämänkaltaisille klubeille. Jäsenistön aktiivisuus on myös pysytellyt korkealla tasolla. Joka torstaisilla yhteislenkeillä ovat lähes poikkeuksetta kaikki aina mukana. Nekin jäsenet, jotka ovat jostakin syystä poissa paikkakunnalta, pyrkivät suorittamaan torstailenkkinsä klo 18. 00 oleskelu paikkakunnallaan. Huippuna voidaan mainita Antero Kitulan 100% osallistuminen jo 35 vuoden ajan lenkeillemme! Se tekee jo yli 1800 osallistumiskertaa!

Huomiotakin on saatu

Lauttasaaren Lasbot kylässä Hasselholmenissa. kun Tuomo (Mäkinen) suoritti ensimmäisen marathoninsa Tahitin Mooreassa vuosituhannen vaihtuessa. Antero oli ”kokeneempana” myös matkassa. Ei ole jääneet Sydneyn olympiakisat, Malesian formulat, Valko-Venäjän kyykkäkisat eikä Kiinan muurilla lenkit tekemättä tältä porukalta. Joten ”muoilmoo” on kierretty kuin Lottovoittajat konsanaan.

Itse olemme järjestäneet vuosittaisen Tapaninpäivän kinkunsulattelu lenkin Porvoon uimahallin lähimaastossa. Lenkki on järjestetty jo 35 kertaa ja siihen on aina osallistunut runsaasti porvoolaisia joulukinkun sulattelijoita. Osanottajien kesken on arvonnassa ollut joka vuosi uusi kinkku, jos on päässyt lenkillä liikaa laihtumaan!

Klubimme ensimmäiset valtakunnalliset ansiomitalit saivat v. 80 Paavo Salminen ja Pentti Virtanen. Heidän lisäkseen on vastaavan mitalin saaneet Kalevi Laakso -84, Pentti Karvonen -86, Antero Kitula -87, Matti Pohjanheimo -02 ja Heikki Lampinen -07. Vuonna 1990 valittiin klubimme valtakunnalliseksi sporttiklubiksi ja vuonna 2006 valittiin Antero Kitula Jämsässä valtakunnalliseksi sporttiklubilaiseksi! Vaikka jäsenistöllemme alkaa ikää jo karttua, niin ei se menoa ole haitannut. Hauskaa tuntuu riittävän ja jo-


Porvoon Urheilijat 2008

91 92 93 94 95 96 97 98 -99 -00 -01 -02 -03 -04 -05 -06 -07 -08

yleisurheilu

Yleisurheilu, veteraanit ja kestävyysjuoksu

Aira Suortti Aira Suortti Pentti Karvonen Matti Pohjanheimo Antero Kitula Tuomo Mäkinen Heikki Lampinen Heikki Lampinen Matti Pohjanheimo Olavi Hämäläinen Olavi Hämäläinen Sirpa Nordling Sirpa Nordling Seppo Nordling Seppo Nordling Matti Pohjanheimo Matti Pohjanheimo Rolf Boström

Nuorisotoiminta

neet henkilöt

91 92 93 94 95 96 97 98 -99 -00 -01 -02 -03 -04 -05 -06 -07

Heikki Lampinen Aira Suortti Tuomo Mäkinen Antero Kitula Erkki Suortti Reetta Lampinen Martta Pohjanheimo Olavi Hämäläinen Sirpa Nordling Rolf Boström Kaarina Hämäläinen Seppo Nordling Pentti Karvonen Tuomo Mäkinen Aira Suortti Antero Kitula Heikki Lampinen

11

Klubin ”voimanainen” Aira Suortti ja Seppo Nordling. Seppo on juuri saanut Penan Pytyn vuosikokouksen yhteydessä Kerkkoon Lampilassa.

toimintaa kainen osaa nauttia omista suorituksistaan hurtin huumorin höystämänä. Kuntoiluhalummekin ovat säilyneet kiitettävinä. Emme ole tietoisesti pyrkineet vaikuttamaan mihinkään muuhun yhteisöön, mutta aina on mukava joskus huomata, että se mitä tuli lenkillä juteltua, on siellä tai täällä,

kunnallisella tai valtakunnallisella tasolla huomioitu! Vilkaisu jäsenluetteloon auttaa asian ymmärtämisessä. Tässä joukossa ne ovat kuitenkin pikkuasioita. Joka torstai kokoontuu tuo joukko Uimahallille päivän stressi ja kiireen jälkeen. Pannaan nimet kirjoihin, rupatellaan päivän kuulumiset ja joku kertoo päivän

”plondivitsin”! Jännätään ehtiikö Pena mukaan. Kiire ja huolet häviävät, mieli rauhoittuu, tulee levollinen ja mukava olo. Ja niin painuu tuo ryhmä lenkilleen torstai-illan hämäryyteen. Porvoon Sporttiklubin puolesta Matti Pohjanheimo Perustajajäsen

Helge Miettisen muistolenkki

lta lukien: Heikki .2007 mukana olleet kamelit. Vasemma Helge Miettisen muistolenkillä su 15.4 i Sainio, Jari , Teuvo Karvonen, Pertti Jäppinen, Matt Pöllänen, Kari Hietamies, Arto Tanninen Niko Lindberg, idt, Schm el Mich n, onen, Tommy Fransma Uusitalo, Sampo Törmänen, Martti Sint , Seija Nurmi ja i Sainio, Tommy Ekblom, Ingolf Grönholm 24 km taittui Herbert Fallström, Rolf Grönhage, Pepp ”. essä heng ssä hyvä 15 asteen lämmössä ja n tuomisista Eljas Hietanen. ”Juoksu sujui hienossa Eetu Saunassa muisteltiin Helgeä ja nautittiin noin 2.10 (ei kovin tappavaa tahtia?) kameleille osanotosta! kakusta ja cocacolasta. Lämmin kiitos

Vuonna 2007 SM-mitaleita saatiin kaksin kappalein kun T15 sarjassa Aurora Holopainen onnistui molemmilla kestävyysjuoksumatkoilla mainiosti ollen 800m 3. ja 2000m 2. Aurora valittiin kauden jälkeen SUL:n talenttileiritykseen, jossa jatkaa myös Pauliina Pönni. Sanna Oras valittiin SUL:n Junior Team Finlandiin hänen heitettyä keihästä yli 50m. Todellinen seuran nuorisovalmennuksen mittaus tapahtui valtakunnallisessa seurojen välisessä mittelössä Vattenfall-seuracupissa, jossa ylsimme finaaliin ja siellä saavutimme upean 8. sijan. Vuoden 2008 kilpailut ovat alkaneet mahtavasti PM maantiejuoksuista ja PM sisulisähalleista tuli yhteensä huikeat 30 mitalia, joka on uusi ennätys seuran historiassa. Aunelan testijuoksuissa nuoret tekivät uusia reittiennätyksiä useassa sarjassa. Nuorissa onkin nyt todella kova tekemisen meininki. Lahjakkaita nuoria urheilijoita on runsaasti heidän menestyksestään saamme nauttia vielä pitkään.

Aikuistoiminta Saavutimme Kalevan kisojen pronssimitalin Jarno Kiviojan tuomana.

Veteraanitoiminta Veteraaniurheilu ei ole suinkaan mitään huru-ukkojen puuhastelua vaan yli 35-vuotiaden kunto- ja kilpaurheilua. Veteraaniurheilun lajit ja säännöt ovat pääpiirteissään samat kuin junioreilla tai yleisessä sarjassa. Urheilijat jaetaan ikänsä mukaan sarjoihin, joita on viiden vuoden välein. Naisille ja miehille on omat sarjansa. Sarjoja on siis jokaiselle, vuosittain on yleisesti kilpailijoita jopa 90-, 95- ja 100vuotiaidenkin sarjoissa. Kilpailua omien kykyjen rajoilla iän mukanaan tuomasta vauhdin hiljenemisestä huolimatta. Veteraaniurheilussa kauden kohokohta oli jälleen kerran Kauko Tuiskun suoritukset. Tuisku heitti keihäässä hopeaa Veteraanien MM-kisoissa Italiassa. Kestävyysjuoksu on noussut Porvoon Urheilijoiden veteraaneissa uuteen kukoistukseen. Uusia jäseniä on liittynyt seuraan sekä vanhoista konkareista moni on jälleen innostunut tavoitteelliseen harjoittelun. Vuonna 2007 Porvoon Urheilijoiden kestävyysjuoksu veteraanit saavuttivat veteraanien SM-kilpailuista maraton pronssia, maratonin joukkue pronssia, puolimaratonin joukkue hopeaa sekä maastojuoksun joukkue pronssia. Alkanut vuosi näyttää vielä paremmalta ja uskonkin ainakin mitalien värien kirkastuvan tai jopa lisääntyvän tämän vuoden SMkilpailuissa. Vuonna 2009 ve-

teraanien MM-kilpailut kilpaillaan Lahdessa. Olen varma, että mitalit eivät jää yksin Tuiskun tuotaviksi vaan myös kestävyysjuoksijat tuovat MM mitaleja Porvooseen. Ohessa 40 vuotta urheilua harrastaneen sekä vuosia Porvoon Ur-

heilijoiden kestävyysjuoksun eteen töitä tehneen hieroja Eljas Hietasen kokoama Porvoon Urheilijoiden ja kestävyyskamelien maratontilasto, joka hakee lajissaan vertaistaan. Jari Uusitalo

PU:n ja kestävyyskamelien maratontilasto 19.3.2008 2.12,31 2.21,32 2.24,26

Tommy Ekblom 59 Arto Tanninen 58 Asmo Ahola 64

01.11.87 84 04.06,94

New York

2.26,53 2.28,38 2.28,58 2.29,06 2.30,41 2.32,05 2.32,31

Jari Savolainen 64 90 Ensio Tanninen 36 77 Pertti Onnela Heikki Alen 54 04.06.88 Rolf Grönhage 49 87 Peter Ståhl 61 91 Matti Vuorenmaa 41 87

Berliini Kerava

2.33,06 2.34,17 2.35,32 2.35,33 2.38,14 2.38,39 2.39,58

Michael Schmidt 04 Jouni Oikarinen Matti Alen 54 85 Teuvo Karvonen 57 84 Rai Lindberg 59 Niko Lindberg 62 Lasse Lappalainen 45 24.10.8

Berliini

2.40,31 2.40,45 2.42,18

Helge Miettinen 54 Tommy Fransman 51 Sampo Törmänen 60

26.06.87 90 91

Hartola

2.44,12 2.45,00 2.45,15 2.45,25 2.46,00 2.46,21 2.50,18 2.51,00 2.52,54 2.55,15

Mauri Kemppainen Martti Rouhiainen 58 Matti Soini 49 Eljas Hietanen 52 Arto Ahola 61 Ingolf Grönholm 44 Jari Uusitalo 63 Matti Sainio 63 Bo Borgström 42 Väinö Puurunen 34

82 94 86 11.09.85 92 04.06.88 20.10.07 92 83 89

2.55,30 2.56,38 2.57,08 2.57,21 2.58,58 3.01,08 3.08,59 3.14,15 3.16,38 3.20,00

Kalevi Laakso 37 82 Olavi Ojanen 38 83 Seija Nurmi 55 Keijo Tanninen 67 Markus Lyytinen 34 87 Kari Taipale 46 18.10.87 Kari Viljakainen 49 11.08.87 Jarmo Ihalainen 66 00 Kenneth Sola 62 15.9.07 Keimo Tuomala 89

Tukholma

Tukholma Seinäjoki Wien Mallorca

Valkeakoski Liperi Berliini Korso

Turku Berlin Tukholma Kankaanpää Berliini Seinäjoki

Seinäjoki Korso Helsinki Helsinki Ylihärmä Helsinki

3.24,51 Marja-T Tanninen 39 91 3.30,09 Sirpa Nordling 60 00 3.37,05 Jukka Riipi 64 91 Porvoo 3.38,50 Lauri Heiskanen 3.42,00 Tuomo Koivisto 55 01.08.87 Helsinki 3.42,03 Antero Kitula Jyväskylä 3.48,31 Matti Pohjanheimo Helsinki 3.48,31 Marja-Liisa Riutta Helsinki 3.48,35 Pirjo Vesterbacka 3.49,00 Seppo Nordling 56 Helsinki 3.52,53 3.54,29 3.55,24 4.32,04

Pentti Karvonen 31 Robert Schild 69 Markku Sintonen Heikki Lampinen

91 01.08.87 94

Tukholma Helsinki Helsinki

Korjaukset ja lisäykset tähän Eljas Hietasen kokoamaan hienoon tilastoon voi osoittaa Eljas Hietaselle 040 841 1676 tai Jari Uusitalolle 050 4110 399, jari.uusitalo@peab.com.


yleisurheilu

12

Porvoon Urheilijat 2008

Peter Palm Fysioterapeutti • Fysioterapeut

FYSIO Porvoo • Borgå

(019) 583 808 GSM 040 5274 040

Mannerheiminkatu 16

Työpajatie 26 Verkstadsvägen, 06150 PORVOO BORGÅ Puh. (019) 585 103, 585 104

Porvoon Eläinlääkäriasema Oy Borgå Veterinärstation Ab RIHKAMAKATU 10, 06100 PORVOO

Ajanvaraus: � 019-524 5966

Otson Pyörähuolto Kaivokatu 34 (Teboilin yläkerta), Porvoo

040 777 4533 Sara Tamminen, Riia Tanninen, Simona Luts, Lotta Ceder, Ida Ceder ja Olli Uusitalo.

RUSTE POJAT VATimo ja Tuija Pellinen Puh. 040-836 4882 Porvoon jäähalli, Jääkiekkotie 1

PORVOON ÄÄKÄRIKESKUS

Aunelan testit 1970-2008 A

unelan testijuoksuja on juostu nyt 39. vuoden ajan. Koska vuodessa on juostu erillisiä testejä 2-4 on kokonaismäärä kohonnut noin 116. Ensimmäinen

kerta juostiin vuonna 1970. Näissä Porvoon Urheilijoiden isännöimissä tapahtumissa ovat vuosien aikana monet käyneet kokeilemassa keväistä kuntoaan.

BORGÅ ÄKARCENTRAL

Piispankatu 22 Biskopsgatan 06100 Porvoo Borgå Puh. 019-521 1500 Tfn www.porvoonlaakarikeskus.fi

YU-jaoston puheenjohtaja Jari Uusitalo veti pohjat. Kim Lönnström peesissä.

Aunelan testit 2008 (5.4 ja 19.4) 5.4 M 4,3 km Jari Uusitalo 15.30 Kim Lönnström Niko Lindberg Keijo Tanninen 17.25 Kenneth Sola Pertti Jäppinen Kari Viljakainen 18.12 Herbert Fallström 19.35 Tuomo Vesterbacka 20.32 Eero Hyvönen 20.44 M17 4,3 km Niklas Horn (92) 17.11 P11 0,8 km Rasmus Laitela (97) 3.08 Erno Koskenmäki (97) 3.34 P09 0,8 km Olli Uusitalo (99) 3.16 P07 0,4 km Oskari Reijonen (01) 2.04 N16 4,3 km Mikaela Söderström Tian Ye Fagerholm T11 0,8 km Emma Jalkanen 3.02 Ida Ceder 3.25 T09 0,8 km Lotta Ceder 3.08 Riia Tanninen 3.09 Simona Luts 3.23 Sara Tamminen T08 0,8 km Ada Jalkanen 1.37 T07 0,4 km Stella Ceder 1.52 T06 0,4 km Sadra Luts 1.44 T06 0,4 km Rhonda Jalkanen 2.04 T04 0,4 km Carla Jalkanen 3.01 T03 0,4 km Sofia Luts

Mainokset Itätuulentie 5, PORVOO 019-666 757

Viihtyisä ruokapaikka Porvoon jokirannassa

19.4 15.08 15.19 16.04 16.36 17.11 17.22 17.47 20.03 16.27

3.08 18.50 19.52 3.04 3.15 3.05 3.10 3.24 1.50 1.41

3.30


Porvoon Urheilijat 2008

yleisurheilu

13

Voimaharjoittelu

ikäkausiurheilun osana

Nopeus on voimaa, jota taito hallitsee.

Useimmat ihmiset mieltävät voimaharjoittelun painoilla tahi laitteilla tapahtuvaksi voimakkaasti kehoa kuormittavaksi toiminnaksi. Tämä on vain osa totuutta. Usein kuuluu kritiikkiä, että painoharjoittelu hidastaa kasvua ja aiheuttaa ongelmia kehityksessä. Yli lajirajojen tapahtuvaa tietojenvaihtoa on vieroksuttu, erityisesti mikäli mukana on tullut kielteistä julkisuuskuvaa. Asian liittyy paljon ennakkoluuloja ja vähemmän tietoa. Viimeaikoina painonnostovalmentajat ovat tulleet suosituiksi asiatuntijoiksi myöskin yleisurheiluseminaareissa . Yhtenä suurena ongelmana on kuitenkin yleisurheilupiirien oma kykenemättömyys poimia ”rusinoita pullasta”, eli ei kuitenkaan osata ohjata ja opastaa nuoria, eikä varsinkaan hankita osaajia opettamaan. Mielestäni tilanne ei ole hyvä, kun seuravalmentajatutkinnon suorittanut henkilö ei kykene opastamaan oikeita suoritustekniikoita ns. nopeusvoimaliikkeisiin. Joku pitää väitettä vääränä, mutta valitettavasti näyttöä on, sekä piiritason että liittotason ryhmistä.

Selkeä tavoite Porvoon urheilijoissa on selkeänä tavoitteena, että jokainen kilpaurheilutavoittein harrastava juniori osaisi suorittaa, turvallisesti, puhtaalla tekniikalla, painonnoston perusliikkeet: rinnallevedon, tempauksen ja työnnön, ennekuin siirtyy 16-vuotiaiden sarjoihin. Miten tähän päästään? Voimaharjoittelun perusta luodaan oman kehon vastuksen hyväksikäytöllä. Erityisesti painotetaan pakarakol-

mion, syvien vatsalihasten ja selän ojentajalihasten muodostamaa kokonaisuutta. Toteutuksessa käytetään kiertoharjoittelua, jossa liikkeen vaihto muuttaa kohdentumisaluetta (pakara-vatsa-reidet-selkä). Nämä harjoitteet seuraavat mukana niin kauan kun nykyinen ”valmennustiimi” ohjaa urheilijaa.

Vaiheittain eteenpäin Toisena vaiheena opetellaan kepillä aikaisemmin mainitsemiani painonnoston perusliikkeitä, joihin lisätään kyykky ja tasapainoliikkeitä eri variaatioineen. Kepillä tapahtuvan harjoittelun historia on paljon vanhempi kuin nykyinen keppijumppa, joka on tervetullut sovellutus painonnostajien harjoittelusta. (vrt. maastohiihtäjien sauvajuoksu ja suosittu sauvakävely). Kun on saavutettu riittävä taitotaso siirrytään käyttämään kevyttä vastusta, keppi vaihtuu kuntotankoon, joita on saatavilla ainakin 4-8 kilon painoisina. Kokemuksen lisääntyessä otetaan mukaan kahvakuulla, joka on myöskin erittäin vanha harjoitteluväline, jota on saatavilla eri painoisina. Pelkästään näillä välineillä ja omalla keholla voidaan harjoitella kymmenillä eri yhdistelmillä. Menetelmä toimii olipa kyseessä tavallinen kuntoilija, tahi kilpaurheilija lajissa kuin lajissa. Huomioitavaa on se, että myös kestävyyslajien harjoittelijat tekevät samoja suoritteita, heillä on sa-

www.porvoonurheilijat.fi

mat lihakset kuin muillakin ja samat ongelmat. Tietysti voimanopeuslajin urheilijat tulevat harjoittelemaan huomattavasti suuremmalla vastuksella tulevaisuudessa, mikäli perustyössä on onnistuttu. Kaikkien näiden harjoitteiden tarkoituksena on erityisesti parantaa kehon hallintaa ja samalla kehittyy voimantuotto, ulkoisesti merkittäviä näkyviä muutoksia ei varsinaisesti tavoitella. Kaikkein tärkeimpänä on toimivan lihaksiston muodostama tuki, jotta voidaan turvallisesti liikkua kukin tavoitteensa mukaisesti.

Milloin aloittaa? Kukaan ei voi antaa tarkkaa mallia, että minkä ikäisenä aletaan harjoitella ohjatusti. Kuitenkin motivoinnin kannalta olisi parasta aloittaa oman kehon harjoitteet 11-12 -vuotiaana, keppi mukaan 12-13 -vuotiaana, kuntotanko/kahvakuula 13-14 -vuotiaana ja päädytään harjoittelemaan 14-15 -vuotiaana painonnostovälineillä (tanko 15 kg tai 20 kg ja lisälevyt tarpeen mukaan). Liian myöhään aloitettu perustyön tekeminen voi olla motivoinnin kannalta vaikeaa. Lähdetään kiirehtimään, ilman riittävää taitotasoa lisätään vastusta ja mennään uusiin tuntemattomiin harjoitteisiin. Lopputuloksena huono lihastasapaino, loukkaantumisriskin kasvaminen ja pahimmassa tapauksessa ”turha” harrastuksen

lopettaminen. Yleisurheilu on hyvin pitkälle taitolaji, siksi on erittäin tärkeää yrittää opiskella kehon kokonaishallintaa niin hyvin, että lajien vaatimat erityistaidot ovat helpommat oppia ja hallita. Eikä varmaan muutaman vuoden ohjattu harjoittelu mene hukkaan, vaikkakaan ei haluaisikaan kilpailla.

Ensimmäiset kilpailijat Tänä kesänä kilpailee 15-16 -vuotiaiden sarjoissa ensimmäiset urheilijat, joilla on takanaan artikkelissa esitetty harjoitteluhistoria. Lisäksi meillä on seurassamme nuoria, joilla joukkuelajit vievät suurimman osan ajasta, mutta kuitenkin he hakevat erityisesti näitä harjoitteita yleisurheilun puolelta, jotta menestyvät joukkuelajeissa. Tärkeää on, että kenenkään juniorin ei ole pakko lähteä mukaan kertomaani harjoittelumalliin. Halukkaalle järjestetään ohjausta enemmän, muutoin asiat tulevat pieninä annoksina muun ”kisailun” yhteydessä. Eikä myöskään ole ongelmaa aloittaa harjoittelua vähän myöhemmin, kunhan muistaa, että ensimmäiseksi ei mennä punttisalille opettelemaan penkkipunnerrusta. Kehon hallinta on perustaito, jonka ympärille rakennetaan. Jokainen harrastaa vain itselleen, ei valmentajalle eikä vanhemmilleen. Markku Nilivaara

Vahvin paikallistasolla.

PALOSUOJELUA

www.sammutinhuoltolankinen.fi

SUOMEN LUETUIN PAIKALLISLEHTI


14

suunnistus

Porvoon Urheilijat 2008

Kuvasuunnistus l

Tehtävänä on paikallistaa valokuvissa esiintyvien rastilippujen paikat kartalle. Kuvasuunnistuksen paikka on Kokonniemi ja karttana alueen suunnistuskartta. Kohteiden paikallistamisessa ovat apuna rastimääritteet, jotka on esitetty kuvien yhteydessä. Niissä on ilmoitettu suunta kuvaajasta rastilipulle. Suunnat ovat 360- jakoisella kompassilla asteina: 90 itä, 180 etelä, 270 länsi, 0 ja 360 pohjoinen. Rata sisältää lähdön, 9 rastia, sekä maalin. Kun olet löytänyt kaikki kuvien kohteet, voit halutessasi mitata radan pituuden. Oikean radan pituus on 3150 m.

Kokonhallin kahvila

INVENOR OY Invenor Oy on vuonna 1982 perustettu porvoolainen suunnittelutoimisto. Asiakkaamme toimivat öljynjalostuksen, metallinjalostuksen, energiatekniikan ja koneenrakennuksen aloilla Uudenmaan alueella.

Haemme asiakkaiden kasvaneisiin tarpeisiin

KONESUUNNITTELIJAA PUTKISTOSUUNNITTELIJAA LAITOSSUUNNITTELIJAA PAINELAITESUUNNITTELIJAA SÄHKÖSUUNNITTELIJAA

050 366 8228

Marina Stenvall

Lundinkatu 22, Porvoo, p. (019) 524 6975

�����������������������

����������

������������������������������ ����������������

Edellytämme DI tai insinöörin koulutusta ja suunnittelukokemusta sekä jonkun 3D -ohjelman hyvää hallintaa. Lisätietoja antaa Esa Vähäsarja, puh. 0400 731 532. Pyydämme lähettämään hakemukset ansioluetteloineen 15.5.2008 mennessä osoitteella: esa.vahasarja@invenor.fi

����������

�����������������

��

����������������������������������

���������������������� �������������������

�� ��

�����������

�������������������������������������������������� �����������������������������������������


Porvoon Urheilijat 2008

suunnistus

15

Lähtö, suunta kuvaajasta kohteeseen 220 astetta

1. rasti, suunta kuvaajasta kohteeseen 320 astetta

2. rasti, suunta kuvaajasta kohteeseen 172 astetta

3. rasti, suunta kuvaajasta kohteeseen 150 astetta

4. rasti, suunta kuvaajasta kohteeseen 355 astetta

5. rasti, suunta kuvaajasta kohteeseen 50 astetta

6. rasti, suunta kuvaajasta kohteeseen 290 astetta

7. rasti, suunta kuvaajasta kohteeseen 332 astetta

8. rasti, suunta kuvaajasta kohteeseen 164 astetta

Tehtävän ratkaisu löytyy PU:n suunnistajien sivuilta osoitteesta www.porvoonurheilijat.fi

9. rasti, suunta kuvaajasta kohteeseen 160 astetta

Sähköurakointi

Matti Turunen Oy

Maali, suunta kuvaajasta kohteeseen 32 astetta

� kuntosali � naisten sali � aerobic � spinning � saunat � solarium � henkilökohtainen kuntosaliohjaus

Fazer Amica

0400 492 083

Liikuntakeskus Kuntoklubi www.kuntoklubi.net

Porvoo, Mestarintie 12 � (019) 521 6500. Ark. 8.30–17, la 9–13 www.flexopower.fi

Makuelämyksiä www.fazeramica.fi

Ohjaajat paikalla arkisin klo 15–20 Magneettikortilla pääset salille joka päivä klo 05–24 Asiakkaille oma parkkialue Uudet toimitilat, yli 800 m2! Naisille oma sali!

Kaivokatu 37, Porvoo. Puh. (019) 524 4066


suunnistus

16

Porvoon Urheilijat 2008

Suunnistus ohjelmaan jo vuonna

1936

Suunnistusurheilun alkuna pidetään Norjassa 1897 järjestettyjä kilpailuja. Elettiin vuotta 1904, kun Suomessa järjestettiin ensimmäinen suunnistuskilpailu. Kilpailu alkoi Helsingistä ja maali oli Porvoon torilla. Kilpailu oli neliosuuksinen hiihtosuunnistusviesti. Suunnistusurheilun alkuna pidetään Norjassa seitsemän vuotta aikaisemmin järjestettyjä kilpailuja. PU:n ohjelmaan suunnistus tuli hiukan myöhemmin eli vuonna 1936, jolloin Tyko ”Tykki” Solantaus järjesti ensimmäiset kilpailut jäsenille ns. parisuunnistuksena. Sarjoja oli kaksi, yli ja alle 18-vuotiaat ja osanottajia yhteensä viisi paria. Alkuun oli päästy ja jo seuraavana vuonna vastaavassa kilpailussa oli kahdeksan paria. Osmo Mattila otti suunnistuksen johdon käsiinsä vuonna 1939. Hän ehti ennen talvisotaa antamaan paljon oppia ja vetämään useita jäsenten välisiä kilpailuja, joissa olikin runsaasti osanottajia. Sodat keskeyttivät tämänkin toiminnan täydellisesti ja moni suunnistukseen osallistunut jäsenemme suunnisti

näinä vuosina tositilanteissa, useat aina ”matkansa päähän” saakka. Rauhan tultua alkoi suunnistusharrastus uudelleen, nyt Paul ja Pentti Niemisen vetämänä. Ensimmäinen syksy meni pääasiassa jäsenten välisiä kilpailuja järjesteltäessä, mutta jo vuonna 1946 alkoi vilkas kilpailuvaihto toisten seurojen kanssa. Kun saman vuoden lokakuussa keräännyttiin kauppatorille Askolan matkaa varten, oli lähtijöitä lähes 50. Askola lyötiin ja saatiin ensimmäinen kiinnitys ”Karhunkämmen” -kiertopalkintoon. Kiinnitys ei jäänyt viimeiseksi ja ”Karhunkämmen” jäi aikanaan PU:n omaksi.

Tunnettuja nimiä Sodanjälkeisinä vuosina suunnistajat ottivat vilkkaasti osaa eri puolilla maata järjestettyihin kansallisiin ja koulujen kilpailuihin. Näissä kunnostautui erityisesti Allan Aaltonen ollen mm. vuonna 1951 valtakunnallisen Suunnistaja-lehden tilaston

Kesäyönjuoksun startti kesäkuussä 2007

kärjessä sarjassa M 43. Tunnettuja nimiä olivat myös Paul ja Pentti Nieminen, Pentti Virtanen, Kaiho Latva, Jorma Tamminen, Heikki Neva ja naisista Irma Pirinen os. Jokinen. Myös nuorempaa poikapolvea oli sodanjälkeisinä vuosina mukana, kiitos suurelta osin lehtori Tuomo Heikuran pohjustavan työn sotilaspojissa ja myöhemmin koulussa. Saavutetun menestyksensä myötä suunnistajat alkoivat miettimään oman erikoisseuran perustamisesta. Näin sitten tapahtuikin ja suunnistustoiminta loppui muutamaksi vuodeksi seurassamme. Porvoon Suunta jatkoi harrastuksen parissa. Vuonna 1964 suunnistajat halusivat liittyä takaisin entiseen seuraansa. Jaosto perustettiin ja toiminta lähti Mauno Siljamon johdolla käyntiin. Ensin järjestettiin jäsenten välisiä kilpailuja, mutta kohta myös kilpailuja piiritasolla ja siitä edettiin pian kansallisiin kilpailuihin. Vuonna 1968 jaosto ryhtyi järjestämään kaksipäiväisiä kansallisia kilpailuja,

jotka saivatkin suuren osanottajajoukon liikkeelle. Seuran Jukola-historia alkoi vuonna 1967 Halikossa, jossa yksi joukkue oli mukana. Menestystä ei vielä tullut, sillä joukkue joutui keskeyttämään. 1960-luvun lopulla lisääntyi suunnistajien määrä reippaasti seurassa lähinnä Veikko Pynttärin ja Maija-Liisa Alatalon ansiosta, unohtamatta lukuisten muidenkaan, kuten Pentti Niemisen ja Veikko Sintosen voimakasta panosta harrastuksen hyväksi.

1974 paras vuosi 1970-luvun alussa alkoivat työn tulokset näkyä ja aika oli seuran historian tuloksekkainta. Menestystä toivat nuoret suunnistajat etunenässä Juha Elo, joka saavutustensa perusteella valittiin Suomen joukkueeseen Ruotsi-Suomi maaotteluun vuonna 1972. Sarja oli M 18. Vastaavaa ei ole koettu seuramme suunnistushistoriassa. Tuomo Säteri suunnisti myös erinomaisesti ollen vuoden 1974 SM-kilpailuissa kolmas sarjassa M 20 ja edellisen vuoden hiihtosuunnistuksissa neljäs. Vuosikymmenen alussa suunnistajat osallistuivat aktiivisesti myös viestikilpailuihin. Huippumenestystä ei tullut, mutta esim. Jukolan sijat 1972/69 ja 1974/44 kertovat omaa kieltään porukan tasosta. Vuoden 1974 saavutus on seuran historian paras. Joukkueessa suunnistivat: Tuomo Säteri, Juha Elo, Hans Marttinen, Tauno Berg, Seppo Liitiäinen, Reijo Liitiäinen ja Jorma Reitti. Viesti alkoi todella hyvin, sillä Tuomo oli osuudellaan kolmas ja myös seuraavat viestinviejät jatkoivat samaa tahtia. Neljännen osuuden jälkeen kärki oli vielä ainoastaan 20 sekunnin päässä. Suunnistajat osallistuivat usean kerran myös Ruotsin Tiomila viestiin kui-

tenkin ilman todellista huippusijoitusta. Menestysvuodet alkoivat pian olla takanapäin, sillä terävin kärki lähes kokonaisuudessaan joko lopetti tai vaihtoi seuraa. Vuosikymmenen lopulla tuli kuitenkin uusia nuoria mukaan ja parhaimman sijoituksen siltä ajalta hankkivat vuonna 1979 Heikki ja Kimmo Heinonen yhdessä Sami Virtasen kanssa. He sijoittuivat toiseksi SM-viestissä sarjassa H 14. Muutama vuosi myöhemmin eli vuonna 1984 Pasi Liitiäinen näytti osaamistaan sijoittumalla SM-kilpailussa toiseksi sarjassa H 11-12.

Vaihtelevaa menestystä Niiltä ajoilta aina tähän päivään saakka on seuran suunnistajien menestys ollut vaihteleva. Todellisia huippuja ei seurassa ole ollut, mutta seuraavalle tasolle on riittänyt porukkaa koko ajan. Viime vuosien parhainta vauhtia on pitänyt Mauno Lyijynen. Hänen tähänastinen paras saavutuksensa on vuodelta 2000, jolloin hiihtosuunnistuksen SMkilpailuista tuli kolmas sija sarjassa H65. Nuorisosta ovat viime vuosina menestyneet parhaiten Klemolan tytöt, Marjut ja Miisa. Koko toiminnan ajan on järjestetty jäsenille lukuisia harjoituksia. Niitä on 1960- luvulta lähtien pidetty myös yhteistyössä Akilles OK:n ja Nesteen Suunnistajien kanssa sekä viime vuosina myös nykyisin alueella toimivan kolmannen suunnistusseuran eli OK Orientin kanssa. Merkittävä osa jaoston toimintaa ovat olleet myös isompien kilpailujen onnistuneet järjestämiset. Niistä on tullut vuosien myötä jaostolle tavaramerkki. Toisaalta ne ovat samalla olleet aivan välttämättömiä jaoston toiminnan rahoituksen takia. Kaksipäiväisiä kilpailuja järjestettiin vuo-

teen 1974 saakka joka vuosi, jonka jälkeen seurasi kolmen vuoden tauko, kunnes kilpailu herätettiin henkiin vuonna 1978. Sarja loppui kuitenkin tähän kilpailuun, mutta tapahtumia on senkin jälkeen riittänyt. Vuonna 1979 järjestettiin yhdessä Akilles OK:n kanssa Virvikissä tarkkailukilpailut, joihin osallistui yli 900 kilpailijaa.

SM-kisoja Seuraava suurempi järjestely olikin todellinen voimainkoitos seuralle. Suunnistusliitto oli myöntänyt vuoden 1984 SM- pitkän matkan kilpailun järjestämisoikeuden. Kilpailu pidettiin Askolan Iso-Pirtin maastossa ja siihen osallistui yli 1000 suunnistajaa. Kilpailun johtajan vastuu oli Kaj Saarisella ja onnistuneet radat oli laatinut Pertti Ruskolahti. Viime vuonna oli jälleen SMkilpailun vuoro, kun Karhukorven maastossa haettiin taas pitkän kilpailun rasteja. Kilpailun nimi oli muuttunut SM-erikoispitkäksi. Järjestelyisssä oli toisena osapuolena OK Orient. Seurastamme Tenho Eteläinen toimi kilpailun teknisenä johtajana ja Eero Hyvönen toisena ratamestarina. Jaosto on järjestänyt pienempiä kilpailuja vuosittain. Niihin voidaan laskea myös vuonna 1993 Seitlahden maastossa yhdessä Akilles OK: n kanssa järjestetty PM-katsastus kuten vuoden 2000 Virvikin bonuskilpailukin. Seuran suunnistushistorian aikana laji on muuttunut paljonkin. Ehkä suurinta kehitys on ollut karttojen osalla. Hyppäys venäläisestä 1:42 000 mittakaavaisesta kartasta tämän päivän värilliseen ja tarkkaan suunnistuskarttaan on todella suuri. Karttojen paranemisen myö-


Porvoon Urheilijat 2008

suunnistus

Kuntosuunnistusvastaava Jouni Saukonoja, nuorisoryhmästä Tanja ja Henrik Jarolf.

17

Kavereita, luontoa, haasteita, elämyksiä... Kaikkea tätä tarjoaa suunnistus lapsille ja nuorille.

tä kompassin merkitys suunnannäyttäjänä on vähentynyt. Paljon on myös vuosien saatossa säilyneitä ja lajiin hyvin läheisesti liittyviä piirteitä. Toiminta on koonnut niin nuoret kuin vanhemmatkin lajin harrastajat

harjoituksiin, kilpailuihin sekä niiden järjestämisiin. Perinteenä on säilynyt myös osallistuminen vuotuiseen suunnistajien juhlaan Jukolan viestiin. 1970-luvun huippuvuosien jälkeen seura ei ole tavoitellut kilpai-

lusta voittoa, mutta jokin sinne aina vetää mukaansa. Viime vuosina on myös seuran Venla- joukkue osallistunut omaan kilpailuunsa. Seuran suunnistusta ovat sotien jälkeen vetäneet Paul ja Pentti Nieminen, Mauno Siljamo, Veikko Pynttäri, Veikko Sintonen, Pentti Hämäläinen, Reino Heinonen, Jorma Reitti, Pentti Helminen, Pertti Ruskolahti, Pertti Strengell, Kaj Saarinen, Lauri Hallamäki, Eero Hyvönen ja Tenho Eteläinen. Kaikille on riittänyt antoisaa työsarkaa suunnistusharrastuksen parissa. Tänään suunnistus elää seurassamme edelleen voimakkaana valmiina uusiin haasteisiin kaikkien suunnistajien ja suunnistuksesta pitävien liikunnalliseksi iloksi.

Porvoon Urheilijoiden viikoittaiset nuorten suunnistusharjoitukset alkoivat tänä vuonna huhtikuussa. Paljon on jo nähty iloisia ilmeitä ja koettu onnistumisen elämyksiä, tutustuttu metsään ja toinen toisiimme sekä kartutettu suunnistustaitoa. Iloiseen joukkoon mahtuu kuitenkin vielä mukaan uusia

suunnistuksen aloittajia. Äidit ja isät voi myös ottaa mukaan, niin oppivat ehkä hekin samalla suunnistamaan. Lasten ja nuorten alustavan harjoituskalenterin tälle kesälle löydät sivulta 17. Ajantasaiset tiedot löytyvät aina PU:n nettisivuilta osoitteesta www.porvoonurheilijat.fi.

Uudet lajista kiinnostuneet voivat kysyä lisätietoja Tanja Jarolfilta, email: tanja.jarolf@pp.inet.fi tai puh. 040 531 8945 tai saapua harjoituksiin paikan päälle tutustumaan toimintaan. Lasten ja nuorten alustava harjoituskalenteri sivulla 19

Uusi Ford Focus bensiini-mallisto: hinnat alkaen 17.650 € (+toim.kulut), keskikulutus 6,6–8,0 l/100 km, CO2-päästöt 157–189 g/km ja diesel-mallisto: hinnat alkaen 20.910 € (+toim.kulut), keskikulutus 4,3–5,8 l/100 km, CO2-päästöt 114–154 g/km. Kuvan auto erikoisvarustein. www.ford.fi

Focus. Uusi Ford. Luotiin menestymään.

”Tunnokas ohjaus ja tukeva alusta tekevät etenemisestä hauskaa, ja muutkin asiat ovat hoidossa.” Moottori 2/2008 ”Palkintosade tuskin taukoaa – Uudistunut Ford Focus säilytti kaikki vahvat ominaisuutensa.” HS 16.2.2008 ”Focus on ajajan peli. Etenkin ohjausta voi kehua. Siinä on nykyautoksi poikkeuksellista tunnokkuutta.” Iltalehti 28.3.2008 ”On jopa hämmästyttävää, kuinka Ford pystyy tekemään esimerkiksi autojensa sisustukset todella viimeistellysti, vaikka tekee ne varmasti samoilla kustannuksilla kuin kilpailijansa. Jotkin kilpailijat saattavat tehdä kuttaperkaa, Ford ei petä tälläkään kertaa.” IS 21.12.2007 CO2-päästöt alkaen 114 g/km. Ford Focus -mallisto alkaen 17.650 € (+ toim. kulut 600 €).

Uusi FordFocus

www.osla-auto.fi

Venlojen viestin lähtöön aikaa kaksi minuuttia.

Loviisantie 12 06150 Porvoo puh. 010 76 59300

Feel the difference

Avoinna ma-pe 8.30-17 la 10-14

Bonusta jopa 5 %


suunnistus

18

Porvoon Urheilijat 2008

Suunnistusreitin tutkiminen suorituksen jälkeen on olennainen osa kuntosuunnistusta.

Kuntosuunnistus sopii kaikenkuntoisille ja -ikäisille omaehtoisesta liikunnasta kiinnostuneille. Tässä lajissa kilpailu ei ole tärkeintä. Enemmistö kuntosuunnistuksiin osallistujista haluaa liikkua kaikessa rauhassa luonnon keskellä - tehdä havaintoja. Suunnistusta harrastava löytää parhaat marja- ja sienimaastot. Suunnistustaidon ja hyvien karttojen turvin niin marjastaja kuin sienestäjäkin uskaltautuu kauemmas valtateiden varsilta, saa hengittää raittiimpaa ilmaa, löytää puhtaampaa poimittavaa. Suunnistus on näin ollen mitä parhainta hyötyliikuntaa ja samalla mielikin virkistyy.

Vuodesta 1980 lähtien Porvoon kaupungin liikuntatoimi kutsuu paikalliset suunnistusseurat vuoden alussa kuntosuunnistusten jakotilaisuuteen. Tämän Porvoonseudun kuntosuunnistuksen -nimellä tunnetun tapahtuman järjestäjinä toimivat vuorotellen AskU, AOK, OK Orient, ja PorvU. Kuntosuunnistuksia täällä on järjestetty vuodesta 1980 lähtien, jolloin koko kauden osallistujamäärä oli 1028. Niistä päivistä osallistujamäärät ovat lisääntyneet ja tähänastinen ennätys on vuodelta 2002, jolloin osallitujia oli 2326. Osallistujamääristä voi lukea kesäajan vallitsevan sään: Kaunis sää houkuttelee enemmän liikkujia, mutta sadekaan ei hillitse innokkaimpia pihkaniskoja. Porvoonseudun kuntosuunnis-

Kuntosuunnistus

– joustava jokamiehen ja -naisen kuntoilulaji Nimestään huolimatta kuntosuunnistus ei ole pelkästään himokuntoilijoiden tai nuorten huippuunsa trimmattujen urheilijoiden laji. tukset järjestetään joka vuosi huhtikuun alusta syyskuun loppuun maanantaisin klo 17.00 alkaen ja matkaan voi lähteä vielä klo 18.30. Maali suljetaan klo 20.30, jolloin kaikkien oltava maalissa. Jokainen voi valita neljästä vaihtoehdosta itselleen sopivan reitin, joiden pituudet ovat 6 km, 4,5 km, 3 km, ja 1,5 km. Pääsääntöisesti radat on suunniteltu niin, että matkan pidentyessä ne vaikeutuvat myös suunnistuksellisesti. Lyhin rata sopii myös aloittelijoil-

Lähtövuoron odotus kuntosuunnistuksessa 14.4

le, kunnon ja taidon karttuessa voi siirtyä pidemmille matkoille.

Liikuntaseteli kelpaa myös maksuvälineenä Kuntosuunnistukseen osallistujalta peritään tapahtumapaikalla ns. karttamaksu, joka on aikuisilta 4€ ja alle 16-vuotiailta 2€. Liikuntaseteli kelpaa myös maksuvälineeksi. Osallistuja piirtää itse kartalleen haluamansa reitin järjestäjän mallikartoista. Osalla järjestäjistä on käytössä valmiiksi eri radoille tulos-

tetut kartat rastimääritteineen, jolloin piirtämistä ei tarvita. Kartan maksettuaan radan voi kiertää joko kyseisenä päivänä tai myöhemmin itselleen paremmin sopivana aikana. Rastit ovat tällöin merkattu maastossa punaisilla ja sinisillä kuitunauhoilla seuraavaan lauantaihin asti. Lisäksi mallikartat ovat keskiviikkoaamusta alkaen nähtävänä kaupungin liikuntatoimistossa, josta saa myös karttoja.

Omaan tahtiin Kuntosuunnistaja voi lähteä reitille omaan tahtiinsa ilmoitettuaan nimensä järjestäjälle. Ilmoitus pitää muistaa tehdä myös metsästä palattua, jotta järjestäjä tietää, ettei kukaan ole eksynyt matkalla. Aika otetaan sitä haluaville sähköisellä leimausjärjestelmällä (emit): Lähdön 0-leimauksen jälkeen osallistuja leimaa kullakin rastilla, jolloin lei-

maus tallentuu suunnistajan emitkortille ja maalileimauksen jälkeen osallistuja saa järjestäjän lukulaitteelta tulosliuskan, mistä hän näkee ajan rastiväliaikoineen. Jokainen saa itse päättää, haluaako kiertää radan ajanotolla vai ilman aikaa. Emit-kortin voi lainata veloituksetta järjestäjältä, ellei satu omistamaan sellaista. Tällöinkin ajan voi ottaa pelkästään omaan käyttöönsä, jos ei halua sitä julkaistavan esim. paikallislehdissä, joissa ne on yleensä luettavissa kyseisellä viikolla. Vähäisetkin lumet ovat jo sulaneet metsistä ja tämän vuoden kuntosuunnistukset ovat jo pyörähtäneet käyntiin naapuriseuran järjestämänä. Ensimmäinen tapahtuma maanantaina 7.4. keräsi jo riemastuttavat 103 osallistujaa, ennustaen vilkasta suunnistuskautta. Suunnistuksen voi aloittaa milloin tahansa, mutta näin keväällä näkyvyyttä ja liikkumista maastossa helpottaa vähäisempi kasvillisuus. Alla oleva kalenteri kertoo myös kuntosuunnistustapahtumien paikat. Suomen Suunnistusliiton sivuilta osoitteesta www.suunnistus. fi löydät lisäksi karttaopastuksen tähän, kuten muihinkin valtakunnassa järjestettäviin kuntosuunnistuksiin. Kuntorasteilla tavataan! Jouni Saukonoja Kuntosuunnistusvastaava Porvoon Urheilijat

i 2008

Porvoonseudun kuntosuunnistuskalenter

Kartta Järjestäjä Paikka / opastus Päivä AOK K02 1:5000 risteys. Pihlajatien P-paikka. / Pihlajatien-Humlantien 7.4.2008 PorvU 000 1:10 K01 3. istentie154 Kokonniemi, Tennishallin P-paikka. / Tolkk 14.4.2008 1:10 000 AOK K02 s. ristey antien Pihlajatien P-paikka. / Pihlajatien-Huml 21.4.2008 K06 1:10 000 AskU n risteys. 28.4.2008 Askola, Iso-Pirtti. / Kirkonkylä Orient K04 1:7500 s. ristey en alanti Hentt Kerkkoon ulkoilumaja. / Kerkkoontie 1601, 5.5.2008 PorvU 000 1:10 K07 Epoo, Vanhainkodin P-paikka. / Epoontie 1552. 12.5.2008 AOK 000 1:10 K03 aistentien risteys. 19.5.2008 Ilola. / Loviisantie 170, Sann 1:10 000 Orient K03 s. ristey ien Voolahdent 26.5.2008 Seitlahti. / Bjurbölentie 1551, K04 1:10 000 PorvU Henttalantien risteys. Kerkkoon ulkoilumaja. / Kerkkoontie 1601, 2.6.2008 s. ristey 1552 ntien Epoo Epoo, Karhukorpi-Holken. / Bjurbölentie 1551, 9.6.2008 21:00. Ilmoittautuminen etukäteen. Lisäksi Kesäyön juoksu yhteislähdöllä klo K07 1:10 000 AOK k s.fi/ao .akille Katso lähemmin http://www K02 1:10 000 Orient Rotnäsintien risteys. 16.6.2008 Humla. /Tarkkistentie 1552, K04 1:10 000 AskU / Tie 1611, Kirkonkylän risteys. 23.6.2008 Askola, Hörikänkallio etelä. K07 1:10 000 PorvU s. ristey pa. / Epoontie 1552, Ylikentien 30.6.2008 Epoo, Noriken hiekkakuop K02 1:10 000 AOK s. ristey n sintie Rotnä Humlan ulkoilumaja. / Tarkkistentie 1552, 7.7.2008 K06 1:10 000 Orient ie 1543. Mustijoki, Herculeksen maja. / Tolkkistent 14.7.2008 AOK K04 1:7500 s. ristey en Henttalanti Kerkkoon ulkoilumaja. / Kerkkoontie 1601, 21.7.2008 AskU 000 1:10 K04 1611, Kirkonkylän risteys. 28.7.2008 Askola, Hörikänkallio. / Tie PorvU 000 1:10 K03 s. Ilola. / Loviisantie 170, Sannaistentien ristey 4.8.2008 1:10 000 Orient K07 s. ristey tien Yliken 1552, Epoo, Noriken hiekkakuoppa. / Epoontie 11.8.2008 K07 1:10 000 PorvU / Bjurbölentie 1551, Epoontien 1552 risteys. 18.8.2008 Epoo, Karhukorpi-Holken. K03 1:10 000 AOK s. Voolahdentien ristey 25.8.2008 Seitlahti. / Bjurbölentie 1551, K02 1:10 000 PorvU risteys. Humla. /Tarkkistentie 1552, Rotnäsintien 1.9.2008 K06 1:10 000 AskU risteys. Askola, Juornaankylä. /Teiden 1605 ja 11817 8.9.2008 K08 1:10 000 Orient 3. ie154 istent Kokonniemi, Maauimalan P-paikka. / Tolkk 15.9.2008 K08 1.10 000 AOK / Epoontie 1552 Ylikentien risteys. 22.9.2008 Epoo-Virvik, hiekkakuopat. K08 1:10 000 Orient s. ie 1543, Hamarin ristey 29.9.2008 Hamarin kenttä. / Tolkkistent


suunnistus

Porvoon Urheilijat 2008

19

Gallup Suunnistus –

1. Milloin aloitit suunnistuksen? 2. Mikä on parasta suunnistuksessa? 3. Oletko koskaan eksynyt? 4. Harrastatko muita lajeja?

haasteita harrastukseen M

enneisyydestä pitää oppia ja katse on suunnattava tiukasti tulevaisuuteen. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö samoja asioita mitä on tehty ennen kannattaisi tehdä nyt ja tulevaisuudessa. Sanotaanhan, että ihminen oppii kokemusten kautta. Jos samoja asioita ei tehtäisi uudestaan, kuinka uudet sukupolvet oppisivat kaikki metkut ja saisivat ne hyvät kokemukset. Tässä on riskinsä, mutta vanhempien pitäisi antaa nuorille ja uusille harrastajille huonot kokemukset ”pikana”. Myös se mikä ei aiemmin ole toiminut seuratyössä, voi olla jo

mahdollista nykyaikaisessa yhteiskunnassa, koska edellytykset ovat muuttuneet vuosien myötä. Suunnistus lajina on seurannut kehitystä tekniikan puolella aktiivisesti ja ottanut käyttöön monia teknisiä mahdollisuuksia. Olemme saaneet käyttöömme uudenlaisen tulospalvelun, johon oleellisena osana liittyy elektroninen leimausjärjestelmä. Samoin kehittyneet kartanpiirto-ohjelmat sekä sen oheistuotteena radansuunnittelu-ohjelmat. Nämä toimivat normaalissa kotikoneympäristössä ja tulostekartat putkahtavat omalta tulostimelta. Kartta käteen tulostimen lokerosta

ja sitten maastoon harjoittelemaan. Siellä unohdetaan kaikki tekninen kehitys ja pistetään oma keho suoritustilaan niin fyysisesti kuin älyllisestikin. Niin, haasteitahan suunnistus tarjoaa. Asia on aiemmassa kappaleessa hieman yksinkertaistettu, ei uusi suunnistuksen pariin tuleva ole heti oman koneen kanssa karttoja tulostamassa. Lajiin tutustuminen ja sen monimuotoisuuteen paneutuminen vaatii oman aikansa, seuramme

Eero, 11 vuotta 1. 7-vuotiaana kuntosuunnistuksessa. 2. Juokseminen ja metsä. 3. Yhdessä eksyttiin isän kanssa, isä auttoi pois. 4. En.

suunnistustoiminta tarjoaa kaikille kiinnostuneille mahdollisuuden tutustua suunnistustoiminnan eri muotoihin. Lopulta suunnistuksen harrastaminen on aina itsestä kiinni, täytyy olla kiinnostusta, innostusta ja halua oppia sekä halua kehittyä fyysisesti. Siitä on hyvät suunnistajat tehty.

Rasmus, 10 vuotta 1. 2 tai 3 vuotta sitten. 3. Kerran yhdellä suolla, mutta löysin itse pois. 4. Jalkapalloa, käsipalloa ja pasuunan soittoa.

Hyvää alkavaa kesää Tenho Eteläinen

Miisa, 10 vuotta 1. Samaan aikaan kuin Marjut. 2. Suunnistaminen. 3. Kerran kisoissa en löytänyt yhtä rastia, mutta löysin itse pois. 4. Ratsastusta, futista, sählyä, jääkiekkoa. Joskus harrastin korista ja yleisurheilua, mutta en enää.

Marjut, 11 vuotta

nistuskoulutus 19.4.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun suun

1. 3 vuotta sitten. 2. Juokseminen, näkee eri paikkoja. 3. Yhden kerran, toinen suunnistaja näytti minne mennä. 4. Jääkiekkoa, sählyä ja ratsastusta.

Henkka, 37 vuotta 1. Kuntosuunnistuksessa noin 3 vuotta sitten. Ensimmäinen kunnon suunnistusharjoitus tapahtui armeijassa vuonna -93 hyvin tuloksin. 2. Luonnon, terveyden ja älyn yhdistelmä. 3. Koko ajan. 4. Vaihtelevasti - pyöräilyä, uintia ja vapaasukellusta, tennistä, soutuveneilyä, hiihtoa.

Lasten ja nuorten harjoituskalenteri Päivä Klo Paikka To 8.5. 18.00 Epoo, vanhainkodin p-paikka Ke 14.5. 18.00 Epoo, Holkkenin kota Ke 21.5. 18.00 Ke 28.5. 18.00 Hamari, urheilukenttä Seitlahti 18.00 Ke 4.6. Ke 11.6. 18.00 Ylike, hiekkakuoppa Ke 18.6. 18.00 Hasselholmen

Kesä-tauko To 14.8. 18.00 Porvoo, Linnanmäki Ke 20.8. 18.00 Ke 27.8. 18.00 Kerkkoo Hamari Ke 3.9. Haikkoo, kuntoTo 11.9. radan parkkipaikka Kokonniemi, To 18.9. maauimala Hamari To 25.9.


20

Porvoon Urheilijat 2008

Polttoaineet Autonpesu Autotarvikkeita Elintarvikkeita Kahvilatuotteita Lotto/Veikkaus

ABC Deli Mannerheimink. 33,

AVOINNA JOKA PÄIVÄ KLO 6-24!

ABC Deli tarjoaa mukavan valikoiman erilaista sekä suolaista että makeaa syötävää nopeasti ja helposti mukaan otettavaksi, pizzaa, burgereita, päivittäistavaroita autotarvikkeita sekä ABC CarWash -autonpesun.

ABC Deli Mannerheiminkatu 33, Porvoo. Puh. 010 7659 830. Oslan huoltoasemaverkosto laajentuu entisestään,

kun toukokuussa avataan ABC Deli Porvoon Näsiin, avoinna 24 h! Näsintie 4, Porvoo. Puh. 010 7659 820

Bonusta jopa 5% Huomioi myös polttoaineostosten lisäävä vaikutus Bonushyvitykseen.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.