Kylätalo kuntoon

Page 48

Ravintolan puolella pienemmässä tilassa oleva toinen pumppu asetettiin pitämään lämpö +16-19 asteessa, jota nostettiin aktiivisempina toimintajaksoina. Talo on ollut ennen uudistuksia käyttämättömänä, joten sähkökustannuksille ei ole vertailuarvoja aiemmilta talvilta. Kesän 2011 projekteina ovat yläpohjan lisäeristys ja ulko-oven vaihto. Tavoitteena on saada talo ympärivuotiseen aktiiviseen käyttöön ja kattaa lämmityskulut vuokratuloilla. Viitasaarella Keski-Suomessa sijaitseva vuonna 1928 kouluksi rakennettu Kolkun kylätalo saneerattiin uuteen uskoon 2006 - 2007. Kunnostuksen yhteydessä tehtiin myös eristystöitä, hirsirungon ja ulkovuorauksen väliin laitettiin tuulensuojalevyt ja eteisen sekä keittiön kattoon ja seiniin eristeet. Remontissa kävi ilmi, ettei talossa ollut ainuttakaan kunnostuskelpoista hormia. Hankintakustannusten puolesta ainoaksi realistiseksi lämmitysratkaisuksi valikoitui lopulta ilmalämpöpumppu. Teholtaan 780 watin pumppuja asennettiin kaksi, L-muotoisen talon molempiin päätyihin. Tila on yhtenäinen ja selkeä, mikä soveltuu lämpöpumpuille. Pinta-alaa on 160 neliötä ja myyjän mukaan pumppujen tehon piti riittää hyvin tälle alalle. Käyttökokemuksiin ei Kolkussa kuitenkaan olla täysin tyytyväisiä. Ilmalämpöpumput ovat toimineet hyvin keväisin ja syksyisin, kun lämpötila on vielä nollan yläpuolella, sekä pienillä pakkasilla. Kylmempinä aikoina teho ei kuitenkaan riitä. Talo on talvisaikaan satunnaiskäytössä ja sitä lämmitetään vain tilaisuuksia varten. Talvipakkasilla ilmalämpöpumput eivät kykene nostamaan talon lämpöä ja apuna on jouduttu käyttämään lämpöpuhaltimia. Molemmat esimerkit kertovat siitä, että ilmalämpöpumput ovat parhaimmillaan jollakin muulla peruslämmönlähteellä toteutetun lämmityksen tukena. Pumppujen satunnaiskäyttö voi myös aiheuttaa yllättäviä hankaluuksia ja pakkasten kiristyessä niiden lämmitysteho laskee nopeasti.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.