Page 1

APU ALKOHOLISMIIN LÖYTYY LAPUALTA

06-433 0600

HELSINKI

N:o 233 | 15. vuosikerta

ANNA ABREU LAULAA HARTWALL AREENALLA

VAIN ELÄMÄÄ -TÄHTIEN KONSERTISSA 360 ASTEEN LAVA

Maanantai 16. joulukuuta 2013 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi

SIVU 18

Sää: +4° OSSI RAJALA

PALUU PARTIOIMAAN

SIVU 04

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Seurasaaren Joulupolulla jolkotteli muun väen seassa sunnuntaina myös kaksi poliisiratsua. Paikalla olleet panivat merkille, että ainakin toinen hevosista oli yksi Tampereella itsenäisyyspäivänä kahakan keskelle joutuneista. Mellakoitsijat vahingoittivat hevosia muun muassa heittelemällä niitä erilaisilla esineillä. Helsingin poliisin mukaan Tampereella loukkaantuneet kuusi poliisiratsua voivat jo hyvin. Hevoset saivat pintahaavoja ja ruhjeita. LAURI GELLIN

Uusi silta Espooseen

Lukijan kuva

Tillinmäentien kevyen liikenteen sillan runko nostettiin paikoilleen viime viikolla. Sillan on tarkoitus valmistua ensi keväänä. SIVU 08

Ulos hylätty pääsee kotiin

Aseilla ei ollut lupaa

Viisutähti protestoi

Jylhä kiri kakkoseksi

Perjantaina Kirkkonummen Masalasta löytynyt 2-vuotias poikalapsi pääsee lähipäivinä sairaalasta toisen vanhempansa luo. SIVU 09

Helsingin Malminkartanon ammuskelussa lauantain vastaisena yönä käytetyt aseet olivat luvattomia, kertoo Helsingin poliisi. SIVU 04

Euroviisuvoittaja Ruslanasta on tullut Ukrainan presidentti Viktor Janukovitshin vastaisten mielenosoitusten innoittaja ja symboli. SIVU 12

Martti Jylhä hiihti toiseksi sprinttikilpailussa Davosissa. Hän ylsi ensimmäistä kertaa urallaan maailmancupin palkintopallille. SIVU 16

KUN ANNA NON ITSE JOU LLES LUL I AHJ A!

Kam pan jahi ntai sia j äsen yyks iä o n ra joite ttu m Liity Fitness Card -jäseneksi nyt, saat joulu-, tammi- ja helmikuun treenit ilmaiseksi. Lisäksi saat liittymismaksun veloituksetta (norm. 70 €) äärä , jot en t sekä yhden Personal Trainer -tapaamisen (arvo 80 €), jotta pääset treeneissä hyvin vauhtiin. Etujesi yhteisarvo jopa 340 €! oim i no peas ti! Fitness Cardilla saat lähes 300 ryhmäliikuntatuntia viikossa (mm. HotJoogaa, LesMills-tunteja), 3 kuntosalia, 400 metrin sisäradat, kamppailulajeja sekä paljon etuja ja alennuksia!

TREENAA HELMIKUUN LOPPUUN 0 €

Meillä voit maksaa myös seuraavilla: Virikesetelit, Virikekortti, Eazybreak, Sporttipassi, Ticket Mind&Body, Tyky- ja Kuntosetelit, Tyky-Online, Smartumin saldo sekä kulttuuri- ja liikuntasetelit. HELSINKI - KAMPPI Salomonkatu 1, 5. krs., 00100 HELSINKI PUHELIN: (09) 5868 600

ESPOO - TAPIOLA Koivu-Mankkaan tie 3, 02200 ESPOO PUHELIN: (09) 5024 700

www.esport.fi

facebook.com/esport.fi

Tarjous koskee vain uusia määräaikaisia 12 kuukauden sopimuksia.


Hopeinen kaulakoru 43 cm salpalukolla

3499-12091

3490

Hopeinen/kullattu ranneketju 19 cm, 5 mm

Kamp. jälkeen 39,90

3699-11133

Kaulaketju 43 cm, 5 mm

Joulun t a j h a l t a a par h ! a t s o l l e k a Ku l t

3499-12560

Teräksinen/ keraaminen ranneketju 19 cm, 14 mm

69,119,-

Hopeinen kaulaketju 45 cm, 6 mm

149,89,-

Hopeinen/kullattu kaulaketju 45 cm

59,29,-

3499-12628

Ranneketju 19 cm, 6 mm 3699-11192

4460-13218

49,Kamp. jälkeen 59,-

Hopeinen papuketju 45 cm, 8 mm 3425-00152

18,5 cm, 8 mm 3630-00390

169,85,-

3499-12481

ranneketju 19 cm 3699-11093

Hopeiset zirkoniakorvakorut ja -riipus 3710-10508

Hopeinen zirkoniasormus 3030-10544

3490

PLAN hopeariipus 3180-11457

36,-

2490

Hopeiset 10 mm zirkoniakorvakorut

Kamp. jälkeen 37,90

3360-01544

2290

Hopeiset 5 mm zirkoniakorvakorut

3360-01360

790

Kamp. jälkeen 11,90

TAPIO WIRKKALA paperiveitsi jaloterästä

27,-

Hopeisetkorvakorut 3 paria 3710-10483

Hopeiset zirkoniakorvakorut 3360-13470

1990

Hopeinen zirkoniariipus 11 mm 3180-11815, ilman ketjua

1990

1290 Kamp. jälkeen 19,90

Hopeinen zirkoniasormus

TAPIO WIRKKALA kynttelikkö 235 mm, jaloterästä

3030-00682

5299-00109

99,-

Hopeiset korvakorut 3310-13035

990

Kamp. jälkeen 13,90

39,-

Kamp. jälkeen 49,90

Mikonkatu 6, p. 09-2315 0005, ark 10-19, la 10-16 www.suomenkultakello.fi

Kamp. jälkeen 165,-

Hopeiset zirkoniakorvakorut 3310-11086

29,Kultakello

Itis/Pikku-Bulevardi, p. 09-323 9758, ma-pe 9-21, la 12-18, su 12-21

Citykäytävä, Aleksanterinkatu 21, p. 09-662 760, ark 10-19, la 10-17


KAKSIN ja LUMPEENKUKKIA vain Timanttisilta.

Kalevala Koru LUMIKUKKA kaulakoru, hopeaa 3490-10704

Kalevala Koru KAKSIN kaulakoru, hopeaa 3490-10842

105,-

Kalevala Koru LUMPEENKUKKIA kaulakoru, hopeaa 3490-00504

Kalevala Koru KORONA kaulakoru, hopeaa

255,-

3490-10964

149,-

159,-

Hopeinen Chippendalekakkulapio 4620-09036

Kalevala Koru NAISEN ÄÄNI kaulakoru, hopeaa, topaasi

39,-

225,-

Kamp. jälkeen 68,-

3490-00274

9K kultaiset zirkoniakorvakorut

Kultaiset korvarenkaat 15x3 mm

1370-11202

1350-00028

tai 9K kultaiset korvarenkaat 14x2 mm 1350-10729

39,-

Kultaiset korvarenkaat 14x4 mm 1350-10878

99,-

Kultaiset zirkoniakorvakorut

85,-

9K kultaiset korvakorut

69,-

1370-01093

59,-

Kultaiset zirkoniakorvarenkaat 12x2 mm

Kamp. jälkeen 69,-

1350-00686

89,-

Kamp. jälkeen 109,-

9K kultainen zirkoniariipus 17 mm

1180-11318, ilman ketjua

24

90

Kamp. jälkeen 29,50

Kultaiset zirkoniakorvarenkaat 13x2 mm 1350-00687

89,-

Kamp. jälkeen 119,-

Mikonkatu 6, p. 09-2315 0005, ark 10-19, la 10-16 www.suomenkultakello.fi

1370-11408

Kultaiset zirkoniakorvakorut

1370-11417

69,-

Kultainen zirkoniasormus 1030-10310

Kultakello

Itis/Pikku-Bulevardi, p. 09-323 9758, ma-pe 9-21, la 12-18, su 12-21

129,-

Kamp. jälkeen 159,-

Citykäytävä, Aleksanterinkatu 21, p. 09-662 760, ark 10-19, la 10-17


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 16. joulukuu 2013

Lukijan kuva

Lukijan kolumni

MATTI OJAMO

LUKIJAN KUVA

20 euroa

metro.lukijat@hs.fi Palkkio 100 euroa

TÄNÄÄN

VIINI EI SOVI JOULUUN

Vikingin lemmenlaiva palasi Helsinkiin

Helsingin Katajanokan laituriin lipui viikonloppuna vanha tuttu. M/S Cinderella -alus saapui kuljettamaan risteilyvieraita Helsingin ja Tallinnan välillä juhlakauden ajaksi 14.–28. joulukuuta sekä alkuvuodesta 4.–6. tammikuuta. Normaalisti Viking Linen risteilyalus kulkee Tukholman ja Maarianhaminan välillä. Alus liikennöi vuodesta 1989 aina 2000-luvun alkuvuosiin saakka arkisin Helsingistä Tukholmaan. Tunnetuksi laiva tuli kuitenkin 24 tunnin risteilyistään, joille lähdettiin Helsingistä viikonloppuisin. Laivalla on Wikipedian mukaan kuvattu muun muassa televisio-ohjelmia Passi ja hammasharja, Noppapotti ja Ruotsinlaivalla 24h. METRO

: fi ää o. is tr el e Lu w.m ww

Kolme kommenttia Metro.fistä

Hietarannan vanha kahvila myytiin eurolla

Kännykuvat numeroon 17181 Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Käytätkö kännykkääsi pelaamiseen?

LUKIJAN KUVA

”Hyvä että tämä päättyi näin, eikä paviljonkia purettu suunnitelmista huolimatta. Kaunishan se on ollut ja kauniin siitä edelleen saa. Nyt on aktiiveilla mahdollisuus näyttää, että rakennukselle on edelleen käyttöä ja että sitä saa pyöritettyä kannattavasti. Jos parin vuoden päästä alkaa näyttää liiaksi Kyläsaaren sosiaalikeskukselta, niin sitten nurin.”

Ota kuva, lähetä viesti

Päivän kysymys

”Mahtavaa, että säilyy, sillä esim. minä käyn vieläkin muistelemassa ensisuudelmia ekan gimmafrendin kanssa juuri tuon rakennuksen luona n. 35 vuotta sitten ja sen jälkeisten kesien rantakisujen kanssa geimailua ja skoijailua... Grrrr, oli aivan mahtavaa...”

Kesäkäyttöön tarkoitettu pukuhuone- ja kahvilarakennus tarvitsee mittavan remontin.

”Nyt on sitten näytön paikka, jotta kannattiko tuo oikeasti säästää.”

VILLE 51

JAAKKO J.

JULLE

Tänään Huomenna 17. joulukuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

+4

+5

+6

+3

9:19

Edellinen kysymys

+3

-2

-5

+1

+2

+7

15:10

+3

+5

-11

Asioidessani Alkossa kuulin, kuinka epävarma asiakas pyysi henkilökunnalta apua löytääkseen sopivaa viiniä joulupöytään. Asiakaspalveluperinteiden mukaisesti myyjä koitti auttaa ja totesi, että joulupöytä on aika ”haastava” viinivalinnan suhteen, mutta ehkä kevyempi punaviini sopisi? Joulupöydässä on runsaasti etikkaisia ruokia. Etikka tappaa viinin aromit. Meillä on ensin kalapöytä, jossa on omatekoisia silakoita ja sillejä, valmista rosollia, siihen omatekemä kastike, graavilohta ja savusiikaa. Lohta lukuunottamatta eivät valko- tai punaviinit sovi. Silakoiden ja sillien liemissä on etikkaa, rosollin kastikkeeseen on anoppi neuvonut laittamaan sinappia, mutta siinä on etikkaa. Miten sitten käy kuorrutetun kinkun ja laatikoiden kanssa, kun yrittää ottaa kyytipojaksi tuhtia punkkua? Kinkun kuorrutukseen laitan sinappia ja lisäksi siivun viereen lautaselle lisää. Tämä on viinille aivan kauhistuttava yhdistelmä. Klassinen lanttulaatikko ei ainakaan minun makuni mukaan kaipaa sen paremmin kukkean kevyttä, kuin tuhdimpaa ja tukevarunkoistakaan punkkua. Ihan turha odottaa milJoulun ruokajuomat lainen viipyilevä jälkima”Kauas turhuuteen on ku tulee, kun jouduttu seitsemän on suu täynnä lanttulaatikveljeksen ajoista.” koa ja siihen ottaa punaviiniä päälle. Huh! Perunalaatikko-punaviini -yhdistelmä on yhtä kamala, eivätkä lisukkeena tarjottavat keitetyt herneet paljon tilannetta paranna. Viinit juhla-aterioilla ja varsinkin joulupöydässä ovat varsin nuori ja taustaltaan herraskainen ilmiö. Näillä aterioilla paras juoma on olut tai kalja, sahtikin käy. Olipa lasissa kevyttä lageria tai syvän punaruskeaa jouluolutta, voi sitä nauttia läpi aterian. Lapsuuden joulut vietin Helsingin Munkkivuoressa. Perheessä ei viinejä käytetty, vaan pöytäjuomana oli usein ns. vaarinkalja, jota haettiin naapuritalon Elannosta kahden litran pulleissa pulloissa. Se oli aika karvasta ja niinpä meille lapsille pantiin lusikallinen sokeria sekaan. Se kuohui iloisesti ja oli hyvää. Kauas turhuuteen on jouduttu seitsemän veljeksen ajoista. Silloin osattiin arvostaa joulupöydässä kuohuvaa juhlaolutta eikä kukaan sen fiinimpiä drinksuja kaivannut.

+5

Sopivatko mainokset VR:n junien kylkiin?

60% KYLLÄ

+12

-8

-3

+9

-1 0 0

12

40% EI

+1 10

0

+2 +3 12

8

+8

0

+1 9

+8 +23 +4 +12 +30 +22 +12 +10 +14 +22

Metro.fi

+4

+13

+12

-2

0

+11

+12

-2

+5 +1

+11

-4

7

12

+5

-6

-2

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

04

+19 +17 +18 +25 +31 −10 −3 +25 +6 +24

KOLUMNIT MYÖS NETISSÄ Lue ja kommentoi!


1

UUTISET

Malminkartanossa oli laittomat aseet

Ampumavälikohtaus •

Pukki tasapainoilee

Nuorallakävelevä joulupukki Omar Marcus saa paljon huomiota ohikulkijoilta Mannerheimintiellä. Marcuksesta tuli noin kuukausi sitten hetkeksi mediajulkkis, kun Metro.fi kertoi juopuneen joukon pahoinpidelleen hänet kadulla kesken esityksen. Nyt moni tervehtii, joku nostaa peukun pystyyn. Onko jokin muuttunut? – Kyllä, saan paljon enemmän tukea ja kunnioitusta kuin aiemmin, vastaa yhdeksän vuotta Helsingin kaduilla esiintynyt mies. Yhden asian hän haluaa kaupunkilaisille sanoa. – Jos näet jonkun häiritsevän minua, niin auta, soita vaikka poliisille tai käske tämän ihmisen häipyä. Se on ainoa tapa, jolla saadaan musta joulupukki pidettyä Helsingissä. METRO

TROND H. TROSDAHL/HELSINGIN SANOMAT

Rankka rikostausta. Malminkartanon ammuskelussa käytettiin luvattomia käsiaseita. Luvallisia aseita ammuskeluun osallistuneilla ei olisi ollut taustansa vuoksi mahdollista hankkiakaan.

Malminkartanon ammuskelussa käytetyt aseet olivat luvattomia, kertoo Helsingin poliisi. Poliisi on löytänyt lisäksi luvattoman pistoolin ja ammuksia juttuun liittyvissä kotietsinnöissä. – Suurimmalla osalla näistä henkilöistä on niin rankka rikostausta, ettei heillä ole enää mahdollisuuksia hankkia luvallista asetta, rikoskomisario Jari Koski Helsingin poliisista sanoo. Malminkartanonaukiolla lauantain vastaisena yönä tapahtuneessa ammuskelussa käytetyt aseet olivat käsiaseita. Kahden seurueen välille syntynyt riita oli alkanut jo ravintola Kievarissa, jossa seu-

Marcus palasi nuoralle

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 16. joulukuu 2013

ÖINEN AMMUSKELU. Malminkartanonaukiolla ammuttiin useita laukauksia kello yhden aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä. LOUKKAANTUNEET. Tapahtumassa loukkaantui viisi ihmistä.

TURVATOIMIA. Kun loukkaantuneita hoidettiin Töölön sairaalassa, poliisi joutui turvaamaan sairaalaa paikalle kokoontuneen väkijoukon takia.

SYY EPÄSELVÄ. Poliisi aloitti viikonloppuna kuulustelut ammuskeluun liittyen.

Poliisin tutkijat etsivät lauantaina aamupäivällä aineistoa Malminkartanonaukiolta.

rueet olivat viettämässä iltaa. Riitelijät tukijoukkoineen olivat lopulta siirtyneet selvittelemään riitaa ravintolan ulkopuolelle, missä ampuminen oli alkanut lähes välittömästi. Itse ampuminen ei kestänyt kauan, eikä sen tarkoituksena ollut vahingoittaa sivullisia. – Se ei tietenkään tarkoita, etteikö tällainen tilanne voisi olla hyvinkin vaarallinen sivullisille. Tässä olisi voinut tapahtua ihan mitä tahansa.

Poliisin mukaan Suomessa liikkuu runsaasti laittomia aseita. Tarkkaa määrää ei tiedä kukaan. Eri arviot ovat jo vuosia puhuneet noin sadasta tuhannesta kappaleesta. Suurin osa niistä ei kuitenkaan koskaan muodosta uhkaa, koska niitä ei käytetä mihinkään. Helsingin poliisilaitoksen aselupayksikön ylikonstaapeli Ilari Vilén arvioi, että nykyinen, todennäköisempi luku

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Vain elämää – kausi 2

Juha Tapio Lapislatsulia

Vaaran mahdollisuus

”Tässä olisi voinut tapahtua ihan mitä tahansa.” Rikoskomisario Jari Koski, Helsingin poliisilaitos

Valtaosa ampumiseen osallistuneista henkilöistä on poliisin tiedossa ja useita henkilöitä on pidätettynä. Heidän tekemisiään ampumisen ai-

kana selvitetään tarkemmin, eikä poliisi kerro pidätettyjen tarkkaa lukumäärää. Kaikki osalliset ovat romanitaustaisia. Ammuskelussa haavoittuneista muutamat ovat edelleen sairaalahoidossa. Kenellekään ei näyttäisi tulleen vakavia vammoja. Poliisi yrittää nyt selvittää, onko haavoittuneiden joukossa myös täysin sivullisia. Selvitettävänä on edelleen myös se, mistä riita alun perin sai alkunsa. KAISU MOILANEN

Aseiden määrä on arvoitus

Robin Boom Kah

Cheek Kuka Muu Muka

POLIISI

Poliisi julkisti kuvan vainajan tatuoinnista.

Kadulle kuollut tunnistamatta

Omistajat hiihtämässä

Myydyimmät levyt viikolla 50.

Vain elämää – kausi 2 jatkuu

Poliisi kaipaa apua

Poliisi kaipaa apua EteläHaagassa Helsingissä kadulle kuolleen miehen tunnistamiseksi. Toistaiseksi tuntematon mieshenkilö kaatui yllättäen Kauppalantie 40:n kohdalla maanantaina 9. joulukuuta noin kello 10.45 ja menehtyi. Vainaja on noin 50–60-vuotias, 161 senttimetriä pitkä ja vartaloltaan normaali. Henkilöstä tai tapahtuneesta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisin numeroon 071 877 1885 tai 071 877 4080. METRO

Top 5

1 2 3 4 5

06

Joulu näkyi tapahtumissa

Lähestyvää joulua juhlistettiin viikonloppuna useissa tapahtumissa pääkaupunkiseudulla. Seurasaaressa oli sunnuntaina perinteinen Joulupolku, joka toteutettiin 18:tta kertaa. Tapahtumassa paistettiin muun muassa tikkupullaa avotulella. Juhlassa vieraili ensi kertaa myös Lucia-neito. Fallkullan kotieläintilalla julistettiin jo lauantaina joulurauha. METRO

on 20 000–50 000 kappaletta. – Sen olen aiemminkin sanonut. Se perustuu siihen, mitä armeijalta on aikanaan jäänyt saamatta ja mitä naapurin puolelta on kiikutettu mukana taistelun tohinassa. Vilén käsittelee Helsingin osalta vuosittain 100–150 takavarikkoon tullutta asetta. Pitkään järjestäytynyttä rikollisuutta tutkinut rikoskomisario Ari Karvonen heittää arvion ”aktiivikäytössä”

olevista laittomista aseista: kun Suomessa on noin tuhat tiedossa olevaa rikollispiireihin liittyvää ihmistä ja heidän ympärillään vielä toinen tuhat löyhemmin piireihin liittyvää ihmistä, määrää voi hahmotella. – Uskon, että puhutaan vain muutamasta tuhannesta aseesta, mutta tämä on hatusta vedettyä keittiömatematiikkaa, joka perustuu omaan kokemukseen. JUKKA HARJU

Syy selvisi. Karille ajo johtui erehdyksestä Viking Linelle on selvinnyt pääosin tapahtumat, jotka johtivat Amorella-risteilijän pohjakosketukseen lauantaina sekä syy, josta kaikki alkoi. – Blackouteja on aina tällä alalla, niitä tapahtuu. Ei saisi tapahtua, mutta tapahtuu, ja kaikille, sanoo Viking Linen toimitusjohtaja Mikael Backman. – Sen tiedän, että tämä ei tapahdu uudestaan. Me tiedämme, mikä syy on ja seuraavalla kerralla voidaan tehdä niin, ettei tällaista tapahdu, hän luonnehtii. Yhtiön tekninen johtaja Tony Öhman on selvittänyt tapahtumia lauantaina ja sunnuntaina. Tapahtumaketjun alku on lähes selvä, joskin paljon tutkintaa on vielä edessä. – Apumoottorit sammuivat ja päämoottorit minuutti sen jälkeen. Niitä saatiin käyntiin vasta kolmen minuutin jälkeen, mutta se oli liian myöhään, keula otti jo kiinni, Öh-

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Varkaat iskivät kahteen autoon

Varkaat iskivät kahteen pysäköityyn ajoneuvoon sillä aikaa, kun niiden omistajat olivat hiihtämässä viereisellä hiihtoladulla Espoon Oittaalla. Autoihin oli päästy rikkomalla niiden sivuikkunat. Murrot tapahtuivat perjantaina 13. joulukuuta kello 17.30–18.40. METRO Ilotulite jalkoihin

Naisturisti loukkaantui

Italialaisen naisturistin päälle heitettiin ilotulite Rautatientorilla Helsingissä sunnuntain ja lauantain välisenä yönä kello 00.30. Nainen sai räjähdyksestä noin kolmen senttimetrin kokoiset palovammat molempien reisien sisäosiin. Ilotulite teki naisen housuihin vaaleat läiskät ja myös hänen takkinsa rikkoutui. Lentokenttäbussia odotellut nainen ei ollut järkytykseltään huomannut, kuka heitti ilotulitteen hänen jalkoihinsa. Uhrin mukaan tapahtuma-aikaan hänen ohitseen oli kävellyt 4–5 hengen porukka, joka ehkä liittyy tapaukseen. Ambulanssi kävi paikalla tarkastamassa naisen vammat. METRO Ajoi humalassa

Mies törmäsi valopylvääseen

Amorellan matkustajat pääsivät sunnuntai-iltana toisella Viking Linen aluksella takaisin Turkuun.

man sanoo. – Vakavaa on se, että tuli blackout ja huonoa tuuria oli se, että paikka oli koko matkan kapein kohta. Hyvää oli se, että tuulta ja vauhtia oli vähän, sanoo toimitusjohtaja Backman. METRO

Humalassa ajellut kuljettaja törmäsi henkilöautolla liikennevalopylvääseen Helsingin Alppiharjussa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 1.15. Kuljettaja vietiin ambulanssilla sairaalaan tarkkailtavaksi. Juopunut tavoitettiin, sillä poliisipartio kuuli voimakkaan tömäyksen ja havaitsi pienen henkilöauton törmänneen liikennevalopylvääseen. 34-vuotias mies oli selvästi päihtynyt, eikä osannut kertoa tapahtumista mitään. METRO


Kuvat Kuvatoimisto Rodeo Oy, Antero Aaltonen ja Nina Kaverinen, graafinen suunnittelu Rhinoceros Oy

LISÄÄ LIIKETTÄ STADIIN Liikuntakursseja ja tapahtumia lapsille, nuorille, aikuisille, senioreille ja erityisryhmille. Tutustu liikuntaviraston .. alkavan kevätkauden monipuoliseen tarjontaan

www.hel.fi/ohjattuliikunta

Ilmoittautuminen Internetissä asiointi.hel.fi ti .. klo . alkaen puh.    ti .. klo .–. Tiedustelut vapaista paikoista ke .. klo . alkaen puh.    Lisätietoa www.hel.fi/ohjattuliikunta ja asiointi.hel.fi

All-in-one BB Cream

Herringbone Herring

Edblad

The Body Shop 19,90 e

2OR+BYYAT 2OR+B 390 e

Seattle Bradley teräs NDesign 41 e

JAKKU JAKK

MEIKKIVOIDE

RANNEKORU

Herringbone

HAME

Miesten

Fred Perry 129 e

FARKKUPAITA

Ralph Lauren, Denim & Supply Carlings 129,90 e

Jackpotin Adoles

UNTUVATAKKI

Jackpot (Sandwich) 229,95 e Rosemunde

together in

PITSITOPPI

Putiikki Rannalla 69 e

KLUUVI - tyyliä Jouluun

Bleiseri 209 e, Desigual / Showroom8 Farkkupaita 59,90 e, Lee / Brothers Farkut 149 e, Tiger Jeans Kengät 199 e, Super Dry Kuulokkeet 85 e, SuperDry

AVOINNA MA-PE 10-21, LA 10-18, SU 12-17 | ALEKSANTERINKATU 9 |

KAHVIT

Suodatinkahvi 250 g, keskipaahto Espressopapu 250 g, keskipaahto Espressojauhe 250 g, keskipaahto Illy 9,90 e

Hyvä Joulu alkaa meiltä - tervetuloa! nümph

East West

Griffin 50 e

Brothers 59,90 e

COLLEGE

NEULE

Katso lisää Kluuvin Joululehdestä ja netistä:


www.metro.fi

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 16. joulukuu 2013

Avoimet ovet koko syksyn mA jA ke 15 -18 Aiheuttaako pelaaminen arjessasi? Peliongelmiin onongelmia ratkaisuja. Tieto- ja tukipiste pelaajille ja läheisille. Tervetuloa nauttimaan glögitarjoilusta ke 18.12.2013 klo 15 –18. Tiltti viettää joulutaukoa 19.12.2013 –12.1.2014. Ensi vuoden aukioloajoista tiedotetaan internet-sivuillamme. Tiltti | Kaisaniemenkatu 2b, 3.krs | 00100 Helsinki

www.tiltti.fi

Vedettiin junaan

Raiteilla hortoillut mies pelastui

Tokoinrannan kohdalla Helsingissä junaraiteilla viime perjantain ja lauantain välisenä yönä kävellyt mies ei loukkaantunut, eikä ehtinyt aiheuttaa vaaraa liikenteelle, sillä tapahtumapaikalla olleen I-junan konduktööri veti miehen junaan sisälle. Mies oli kävelemässä raiteita pitkin Helsingin rautatieasemalta kohti Pasilaa. Poliisi otti raiteilla kävelleen miehen kiinni ja toimitti hänet Kisahallin säilytyssuojaan. METRO Heikot jäät

Kaksi luistelijaa pulahti järveen

Kaksi luistelijaa putosi heikkoihin jäihin lauantaina 14. joulukuuta hieman ennen puoli kolmea iltapäivällä. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan luistelijat kuitenkin onnistuivat pääsemään itse kuivalle maalle ennen kuin pelastuslaitoksen yksikkö saapui paikalle. Jäihin putoaminen tapahtui Villa Dalby -nimisen huvilan edustalla Bodominjärvellä. Jää on erittäin heikkoa ja ohutta, ja viime päivien tuuli on haurastuttanut sitä entisestään. Hälytyksen jäihin pudonneista teki ohikulkija. METRO

08

Tillinmäentien silta viittä vaille valmis

LAURI GELLIN

Kohta käyttöön. Kevyen liikenteen siltaa pitkin pääsee sivakoimaan ehkä jo alkuvuonna.

Tillinmäentien ylittävän sillan runko nostettiin paikoilleen viime torstaina Espoossa. Seuraavaksi puisen rungon päälle aletaan rakentaa kantta. Koko urakan on tarkoitus valmistua vuoden 2014 toukokuussa. Kevyen liikenteen silta yhdistää Kivenlahden Espoon keskuspuistoon, kertoo Espoon teknisen keskuksen kaupungininsinööri Harri Tanska. Lumitalvina sen ylitse kulkee latu, muina aikoina sitä voivat käyttää sekä kävelijät että pyöräilijät. Väylä haluttiin rakentaa turvallisuussyistä. – Katu on aika vilkas, ja sitä ylittäessä sukset on pitänyt ottaa pois. Sinne vie vielä aika jyrkkä alamäki, Tanska sanoo. Mahdollista on, että siltaa Aikataulu

”Jos kaikki menee hyvin, niin tammi–helmikuussa voitaisiin päästä vetämään latu siitä yli.” Espoon kaupungininsinööri Harri Tanska

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Ulkoilijoille tarkoitetun sillan puukaarta nostettiin paikoilleen torstaina Espoon Tillinmäentiellä. Liikenne oli poikki töiden ajan.

pitkin pääsee sivakoimaan keskuspuistoon jo tänä talvena, jos alkutalvi ei ole kovin runsasluminen. – Jos kaikki menee hyvin, niin tammi–helmikuussa voitaisiin päästä vetämään latu siitä yli, Tanska sanoo. Viimeistelytyöt voidaan tehdä vasta keväällä, kertoo rakennustöistä vastaavan Graniittirakennus Kallion työpäällikkö Antti Partanen. Tillinmäentie oli torstai-

päivänä suljettu, kun runkoa nostettiin paikoilleen. Partasen mukaan koko katua ei enää suljeta, mutta voi olla, että toinen kaistoista joudutaan toisinaan varaamaan rakentamistöille. Sillan rakentaminen alkoi syyskuussa. Hankkeen kustannusarvio on 700 000 euroa.

REETTA PAAVILAINEN

reetta.paavilainen@hs.fi

LIITY NYT MA-TI JA TREENAAT

61€/KK! + LOPPUVUODEN VELOITUKSETTA!

I! S Ä S S Ö T Y Ä k T e S k U k kAIkkI keS TARJOUS VOIMASSA VAIN MA-TI 16.-17.12.! Tarjous koskee uusia 12 ja 24 kuukauden sopimuksia. liittymismaksu 0-20 €. Sopimusaika alkaa 1.1.2014.

HelSINkI Alexium Puh. (09) 684 4500, Aleksanterinkatu 15 eSpOO Tali Puh. (09) 565 5500, Kutomokuja 4 Itäkeskus Puh. (09) 341 7880, Korsholmantie 2 VANTAA Salmisaari Puh. 010 322 9010, Energiakatu 3

Sello Puh. (09) 849 3500, Leppävaarankatu 3–5 länsiväylä Puh. (09) 887 4400, Piispanportti 12 Flamingo Puh. 044 714 5020, Tasetie 8 Tikkurila Puh. 040 709 2272, Kielotie 1–3


UUTISET

09

Löytölapsi pääsee pian sairaalasta

Vointi jo hyvä. Hylättynä löytynyt poikalapsi pääsee pian toisen vanhempansa luokse.

Perjantai-iltapäivänä Kirkkonummen Masalasta löytynyt 2,5-vuotias poikalapsi pääsee lähipäivinä sairaalasta. Tapauksen tutkinnanjohtaja Tarmo Lamminaho kertoi sunnuntaina, että poika pääsee sairaalasta toisen vanhempansa luo. Poliisi ei ole vielä löytänyt miestä, jonka epäillään liittyvän hylättynä löytyneeseen lapseen. Miehen on sanottu kuuluvan perheen lähipiiriin, mutta Lamminaho ei halua kommentoida miehen ja lapsen suhdetta sen tarkemmin. Todennäköistä epäiltyä on etsitty esimerkiksi Meikon ulkoilualueen maastoissa.

PERTTI NISONEN/HELSINGIN SANOMAT

17-vuotias löysi

Mikael Sundberg on kertonut saaneensa paljon kiitoksia ensiluokkaisesta toiminnastaan.

Lauantaina pojan kerrottiin olevan hyvässä kunnossa. Löydettäessä hänellä oli ruhjeita ja naarmuja. Tapausta tutkitaan toistaiseksi ainakin törkeänä pahoinpitelynä. Poliisi tietää lapsen ja tämän vanhempien henkilölli-

KUULI ITKUN. 17-vuotias Mikael Sundberg löysi pelkissä vaipoissa olleen lapsen urheilukentän huoltorakennuksen takaa.

VAMMOJA. Sundbergin mukaan lapsen kasvoissa oli kuivunutta verta. Lisäksi lapsella oli ruhjeita ja naarmuja eri puolilla kehoa.

Sokos Hakaniemen pukeutumisen ja kodin tuotteiden

N U U P P LO MYYNTI jatkuu!

NOLLAKELI. Lapsi löydettiin onneksi ajoissa, sillä sää oli erittäin viileä.

syyden, ja toista vanhemmista on jo kuultu. Poliisi selvitti lapsen henkilöllisyyden jo löytöpäivänä perjantaina. Myös vanhemmat olivat nopeasti tiedossa. Toinen vanhemmista tavoitettiin perjantaina. METRO

SET K U N N E AL ÄÄN T N I H Ä V

% 0 4 -

% 0 -7 JOPA

Kärsittekö masennuksesta?

% 0 -2

Haemme osallistujia kliiniseen lääketutkimukseen nimeltään OCTANT, jossa selvitetään, voiko tutkimuslääkkeen käyttö hyväksytyn masennuslääkkeen lisänä lievittää masennusta sairastavien henkilöiden oireita. Tutkimuslääkettä verrataan lumelääkkeeseen. Tutkimukseen voivat sopia henkilöt, jotka: ❍ ovat iältään vähintään 65-vuotiaita ❍ sairastavat masennusta ❍ eivät ole saaneet riittävää apua vähintään yhdellä masennuslääkkeellä nykyisen masennusjaksonsa aikana. Tutkimuslääke ja toimenpiteet ovat Teille maksuttomia. Lisätietoja saatte ottamalla meihin yhteyttä alla olevien tietojen avulla. Yhteystiedot:

Tutkijalääkäri, Ylilääkäri Martti Heikkinen

JALKINEET, ASUSTEET HELSINKI KLUUVIKATU 3 YRJÖNKATU 25 TURKU BRAHENKATU 7

ARTES Psykiatrinen Palvelukeskus Oy Mikonkatu 8, Helsinki s-posti: martti.heikkinen@welho.com puh: 0505933451 ma-pe klo 17-20.

www.kenkafriikki.fi

UUSI MYYMÄLÄ NYT KURVISSA!

Loppuunmyyntituotteilla ei ole vaihto- tai palautusoikeutta. Alennus ei koske kosmetiikkaosastoa eikä joulukuun S-Etutuotteita.

el ill ä ja i ä et uS et yl Sa at tä ll a 10 € al en nu Sta ill a. S-e tu ko rt n ke rtao Stok Se St ro 50 eu

10,– 0,– 1

el ill ä ja i ä et uS et yl Sa at tä ll a 10 € al en nu Sta ill a. S-e tu ko rt n ke rtao Stok Se St 50 eu ro

ka 2.2013 saak voimassa 24.1 Emotioneissa. Etuseteli on ja n Sokoksissa HOK-Elanno

ka 2.2013 saak voimassa 24.1 Emotioneissa. Etuseteli on ja n Sokoksissa HOK-Elanno

Asiakasomistaja, muistathan hyödyntää Joulusetelisi!

Sokos Hakaniemi lopettaa vuodenvaihteessa ja jatkossa katutasossa palvelevat:

FARKUT

AVAJAISTARJOUKSENA KOKO VIIKON AJAN

10 € max.

Hämeentie 29 MA - PE 9-20, LA 9-18, SU 12-18

SOKOS HAKANIEMI ma–pe 9–21, la 9–18 su 12–21 sokos.fi


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 16. joulukuu 2013

www.metro.fi

R-kioski on osa Reitan Convenience -yhtiötä, johon kuuluvat Narvesen Norjassa ja Latviassa, Pressbyrån Ruotsissa, 7-Eleven Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa, R-kioski Virossa sekä Lietuvos Spauda Liettuassa. Reitan Convenience on markkinajohtaja jokaisessa toimintamaassaan. Vuonna 2012 Reitan Conveniencen liikevaihto oli EUR 1,8 miljardia ja myymälöitä sillä oli 2 500 ja työntekijöitä 18 000.

Mainos harhautti kauppakeskuksessa JOUNI VÄÄNÄNEN

Ensivaikutelma. Mainos näyttäisi kehottavan tiputtamaan Makuunin vuokravideot suoraan roska-astiaan.

FRANCHISING-YRITTÄJÄKSI pÄÄKAupuNKISeudulle Kauppias vastaa itsenäisenä yrittäjänä omasta R-kioskistaan ja saa käyttöönsä vahvan brändin sekä ison ketjun tuen. Tule infotilaisuuteemme ke 18.12. klo 18-20, R-kioski Oy, Koivuvaarankuja 2, Vantaa. Ilmoittautumiset uh. 020 554 4098 rekrytointi@r-kioski.fi tai puh. tteineen: Katso kauppiaspaikat osoitteineen: aksi www.r-kioski.fi/kauppiaaksi

METRO TRENDIT

TIISTAISIN

10

Roskiksen kylkeen kiinnitetyn Makuunin mainoksen nuolta muistuttava logo osoittaa suoraan roskakorin ammottavaan kitaan kauppakeskus Tikkurissa Vantaalla. – Elokuvan palauttaminen on helpompaa kuin koskaan! huutaa mainoslause. Ainakin kauppakeskuksessa asioiva Jouni Väänänen pitää mainosten sijoittelua arveluttavana. – Jos sitä pienemmällä kirjoitettua ei lue, niin saattaa saada käsityksen, että tiputa tänne. Montakohan elokuvaa noista astioista löytyy? pohtii Väänänen. Videovuokraamo Makuuni aloitti kolmisen viikkoa sitten kampanjan, jolla yritys mainostaa mahdollisuutta palauttaa videoita postitse kahden euron maksua vastaan. Mainoskampanjan on suunnitellut mainostoimisto Haaja & Arwo Design Oy. Oliko tarkoitus, että mai-

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Mainos poistetaan

”Niiden perään olisi vähän hankalampi lähteä jätefirmoilta kyselemään.” Vastuumyyjä Suvi Merikukka, Ala-Tikkurilan Makuuni

Onko tämä uusi videonpalautuspömpeli?

noksia liimaillaan roska-astioihin? – Makuunien myymälöiden pitäisi olla tällä hetkellä vuorattuna näillä julisteilla, mutta mainosten laittaminen roskakoreihin ei ole kuulunut suunnitelmiin. Tuo julistehan on postipalautus-sarjan taktinen pohja ja on tarkoitettu myymälään, kommentoi luo-

va suunnittelija, AD Jesse Haaja mainostoimisto Haaja & Arwo Designista. – Jokaiseen myymälään on lähtenyt tietty määrä aineistoa, ilmeisesti he ovat sitten laittaneet aineistoa sinne, mihin mieli on halajanut. Omalla tavallaan tuo on ihan hauska, mutta ei pitkälle mietitty, sanoo Haaja.

Tikkurilan Makuuni lopetti toimintansa lokakuussa. Vantaan ainoa Makuuni sijaitsee Tammistossa. Tikkurin kauppakeskusta lähin Makuuni löytyy Helsingin puolelta Ala-Tikkurilasta. Ala-Tikkurilan Makuunin vastuumyyjä Suvi Merikukka ei ollut tietoinen, että palautuspostikampanjan materiaalia on käyty laittamassa roska-astioihin kauppakeskuksessa. Kyseiset mainospaikat ovat olleet Makuunin käytössä aiemmin muussa kampanjoinnissa. – Hyvä pointti, että mainoksesta saattaa syntyä käsitys, että sinne voisi palauttaa. Niiden perään olisi vähän hankalampi lähteä jätefirmoilta kyselemään. Käymme poistamassa mainokset, sanoo Merikukka.

HEIDI LÄMSÄ

heidi.lamsa@hs.fi

MEILTÄ LOISTAVAT JOULULAHJAT Myös suklaat, kahvit ym. herkut.

39

34

50

Carnosin Forte

TEISHIN 60 tabl.+voide 75ml YH

43

TAAN

Baba De Caracol

Duo vahva kalaöljy

Etanavoide 100 ml

2990 chia 250g, spirulina 100g ja kaakaojauhe 150g

Life Kamppi, Urho Kekkosenkatu 1, E-taso, puh. (09) 685 70 70 Avoinna ma-pe 9-21, la 9-18, su 12-18 Life Kerava, Kauppakaari 2, puh. (09) 294 4190 Avoinna ma-pe 10-19, la 10-16, su suljettu www.life.fi | Tarjoukset ovat voimassa 24.12. asti.

Omega-7

iholle ja limakalvoille 150 kaps.

3990

690 ml

Regulat

Regulat mousse 50 ml kaupan päälle!

90

475,-/kg

9900

OVH. 36,70

Superfood starttipaketti

49

90

120 kaps

399,-/l

00

Bee Venom –ampiaisvoide luonnollinen botox vaikutus

35

00

30 pss

Skingain kollageenivalmiste

ÄLÄ LIUKASTELE LENKILLÄ!

Nordic Grip walking ja running liukuesteet nyt meiltä!

D


UUTISET

11 RIO GANDARA/HELSINGIN SANOMAT

Espoon uusi sairaala nousee Jorvin sairaalan kupeeseen.

Espoon sairaalan rakentaminen alkaa Myllerrys. Maanrakennustöitä on tehty jo syksystä lähtien.

Espoon Jorviin nouseva uusi sairaala on saanut rakennusluvan, ja sairaalan rakennustyöt pääsevät alkamaan heti vuodenvaihteen jälkeen. Myllerrys alueella on kuitenkin ollut käynnissä jo hyvän aikaa. – Maisematyölupa saatiin syyskuussa, ja maanrakennustyöt sekä louhiminen alkoi silloin, projektinjohtaja Tero Vainio kertoo. Alustavat työt paikalla ovat sujuneet aikataulussaan. Louhintaa ja maanrakennusta jatketaan kuitenkin vielä ainakin ensi vuoden huhtikuuhun asti.

– Rakennuksen rakennustyöt aloitetaan työmaa-alueen yhdestä nurkasta, jossa louhinta on tehty valmiiksi. Kaikkiaan alueella on seitsemän eri lohkoa, Vainio sanoo. Alkavista rakennustöistä ei koidu lisähaittoja ympäristölle. – Rakennusrunko lähtee nousemaan ja se tietysti näkyy, Vainio sanoo. Sairaalaan rakennetaan viisi osastoa, joilla on 270 potilaspaikkaa yhden hengen huoneissa. Rakennuksessa toimivat myös päivä- ja koti-

sairaala, geriatrinen poliklinikka, saattohoitoyksikkö, suun terveydenhuollon yksikkö sekä Espoon avuvälinekeskus. Espoon sairaalan ja Jorvin sairaalan välille rakennetaan henkilöliikenne- ja huoltoyhteys. – Sairaalarakennukseen tulee kolme kerrosta, joissa on pysäköintitilat sekä teknisiä tiloja. Autopaikkoja tehdään tuhat. Varsinaisia sairaalakerroksia tulee maan pinnalle neljästä viiteen riippuen siitä, missä kohtaa rinnetonttia ollaan, Vainio kertoo. Espoon sairaalan rakentaminen maksaa noin 123 miljoonaa euroa. Sen on määrä olla valmiina vuoden 2016 tammikuussa.

Ei korkeaa tornia

”Varsinaisia sairaalakerroksia tulee maan pinnalle neljästä viiteen.”

MARKE HARKAS

Anna tavaran sijasta joululahja, jossa ajatus on arvokkain. Tuotat samalla vähemmän jätettä.

marke.harkas@hs.fi

Projektinjohtaja Tero Vainio

180-in-1

36

95

RC-minihelikopteri

Ärhäkkä minikopteri alumiinirungolla, kaksoisroottorilla ja kolmikanavaisella ohjauksella.

Tavaraa paremmat lahjaideat

72

95

32

22

95

95

Nikko VaporizR

Radio-ohjattava monsteriauto, joka kulkee niin kuivalla maalla, lumessa kuin vedessä.

Mobile Gameconsole Taskukonsoli, jonka 180 pelin kattauksesta löydät kaikkea urhoilusta aivopähkinöihin!

Space Rail

Vain mielikuvitus on rajana kootessasi 180 osasta koostuvaa galaksi-kuularataasi!

15

95

Lompakkokotelo

Tyylikäs, kestävästä keinonahasta valmistettu älyluurilompsa korttitaskuilla.

59

95

(norm. 64 )

a-JAYS Four

95

Rakastetut ruotsalaiset mikrofonilla ja solmuuntumattomilla, litteillä johdoilla.

39

95

Slushie Maker

Edessä joulu anoppilassa? Siinä tapauksessa tarvitset kunnon jäähdytysnesteet!

Yli 4000 joululahjaa myymälöissä ja netissä!

Espoo Iso Omena, Sello Helsinki Itis, Kamppi Turku Hansa Vantaa Jumbo teknikmagasinet.fi

UUSI KUVASTO! Nouda omasi asap!

Hinnat ovat voimassa 24.12. asti loppuunmyyntivarauksella. Pidätämme oikeuden painovirheisiin.

FLOW


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 16. joulukuu 2013

Saksa

Sosiaalidemokraattien ministerit julki Saksassa sosiaalidemokraatit julkistivat sunnuntaina ministerivalintansa liittokansleri Angela Merkelin johtamaan ”suureen koalitioon”. Puoluejohtaja Sigmar Gabriel nousee varakansleriksi ja alkaa johtaa uutta ”superministeriötä”, saksalaislehdet kertovat. Saksa saa ensimmäisen turkkilaistaustaisen ministerin liittovaltion hallitukseen, kun maahanmuuttoministeriksi nousee Aydan Özoguz. METRO Yhdysvallat

Lumimyrsky perui lentoja

Lauantaina pauhannut lumimyrsky aiheutti vaikeuksia lentoliikenteelle Yhdysvalloissa. Finavian mukaan myrsky ei näy Helsinki-Vantaan lentoliikenteeseen asti, mutta yhteyksiin muualta Euroopasta Yhdysvaltoihin se saattaa vaikuttaa. Nopeasti liikkuva myrsky eteni Missourista Mainen osavaltioon, johon lunta odotettiin jopa 35,6 senttiä. New Yorkissa lumi ja tuuli tekivät ajokelistä vaarallisen. Lentoja peruttiin yhteensä lähes 1 000, selviää FlightAware.comsivustolta. METRO

12

Viisuvoittaja kapinakärk Wild Dances. Ukrainalle euroviisut vuonna 2004 voittanut Ruslana antaa äänensä vastarinnalle. Ukrainan euroviisuvoittaja Ruslana kajauttaa laulun toisensa jälkeen Kiovan lumisella keskustorilla – ja saa mielenosoittajat uhmaamaan taas kerran viimaa ja tuiskua. Hennosta, mutta kantavaäänisestä naisesta on tullut presidentti Viktor Janukovitshin vastaisten mielenosoitusten innoittaja ja symboli. Vuonna 2004 Ruslana kaappasi Ukrainalle ensimmäisen viisuvoiton kappaleella Wild Dances. Nyt hän laulaa Ukrainan kansallislaulua käsi sydämellä, mutta myös rokki ja protestilaulut sujuvat. – Eilen illalla tein ennätyksen: olin kahdeksan tuntia lavalla. Ihmiset kuuntelevat minua ja jäävät vielä hetkeksi, hän kertoo Kiovan illassa. Ruslanan viisuvoitto toi euroviisut – ja valtavan määrän viisuvieraita – Kiovaan 2005. Elettiin oranssivallankumouksen ja sen johtajien Viktor Jushtshenkon ja Julia Timoshenkon toiveikasta aikaa. Ruslana Lyzhychko tempautui mukaan politiikkaan ja valittiin seuraavana vuon-

na parlamenttiin Jushtshenkon puolueen Meidän Ukrainamme kansanedustajana. Hän kuitenkin jätti politiikan pian tämän jälkeen. Nyt hän on jälleen mukana tapahtumien keskiössä, ja innoittaa protestoijia ilta toisensa jälkeen. – Se on mahdollista. Olen sotilas, hän heittää. Ja kuulijat kiittävät. – Hän on fantastinen. Hän on meidän äänemme, sielumme, kasvomme, innoituksemme ja sinnikkyytemme, sanoo Ukrainan lippuun kietoutunut aktivisti Jegor Sobolev. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä mieltä Ruslanan sankarillisuudesta. – Kun Ruslana voitti euroviisut, olimme ylpeitä. Tämä on kuitenkin häpeällistä, luki paikallislehden yleisönosastokirjoituksessa Itä-Ukrainassa, missä asukkaat ovat pääosin venäjänkielisiä ja kannattavat läheisiä välejä Venäjään. STT-AFP-REUTER

Neuvottelut jäihin •

EU. Laajentumiskomissaari, tšekkiläinen Štefan Füle ilmoitti sunnuntaina Euroopan unionin pistävän lähentymisneuvottelut Ukrainan kanssa jäihin. Hänen mukaansa Ukrainan presidentin ja hallituksen sanat ja teot ovat aina vain ”kauempana ja kauempana toisistaan”.

Uusnatsit riehuivat Ruotsissa

Joukko mustiin pukeutuneita miehiä hyökkäsi rasisminvastaiseen mielenosoitukseen sunnuntaina päivällä Tukholmassa ja puukotti ainakin kahta mielenosoittajaa. Poliisi on pidättänyt 28 henkilöä epäiltynä väkivaltaisesta mellakoinnista, kertoo ruotsalaislehti Dagens Nyheter. Uusia epäiltyjä ei enää etsitä. Silminnäkijöiden mukaan puukottajat olivat uusnatseja. Poliisi vahvistaa tiedot, ja sanoo ”äärioikeistolaisten” olleen asialla. – He olivat siellä haastamassa riitaa, sanoo Patrik Eriksson Tukholman lääninpoliisista Aftonbladetille.

Koti KaiKen KesKellä

Linnatullinkatu 1 A, 02600 Espoo

Poliisi vahvisti

”He olivat siellä haastamassa riitaa.” Patrik Eriksson, Tukholman lääninpoliisista

Uusnatsistinen Ruotsin vastarintaliike ilmoitti verkkosivuillaan, että heidän jäseniään oli marssimassa antirasistisen mielenosoituksen yhteydessä, Svenska Dagbladet kertoo. Kärrtorpissa eteläisessä Tukholmasssa pidetyn mielenosoituksen oli järjestänyt Linje 17 -niminen kansalaisverkosto. – Olimme juuri aloittaneet

kun kuulin ihmisten huutavan, että ’täältä ne tulevat’. Sitten näin ehkä 30:n mustiin pukeutuneen ihmisen ryhmän, joka heitteli pulloja, kiviä ja räjähteitä ja hyökkäsi ihmisten kimppuun takaapäin, verkostoon kuuluva Jenny kertoi Aftonbladetille. Aftonbladetin videolla naamioituneet, kepein ja lipuin varustautuneet ihmiset huutavat aukiolla, ja samaan aikaan kuuluu räjähdyksiä ja särkyvän lasin helinää. Poliisi tuli nopeasti paikalle ja alkoi ottaa kiinni pakenevia hyökkääjiä. Puukotettujen vammat eivät ensitietojen mukaan ole vaarallisia. METRO

Vuokra-asuntoja parhaalta paikalta Vaaleaa seinäpintaa ja tammilaminaattia, säleverhot, kaakelit ja astianpesukoneet. Oma lasitettu parveke. Huipulla asukkaiden yhteinen sauna-osasto ja hulppea kattoterassi. Tutustu ja hae asuntoa osoitteessa www.sellonhuippu.fi Vapaana olevat huoneistotyypit 1h+kt 2h+kt 3h+kk+s

m² 43 50-51 72,5-79,5

vuokra alkaen €/kk 906,40 1039 1368,61

Ulottuvillasi ovat kauppakeskuksen 170 liikettä: kaikki tarvitsemasi palvelut ravintoloista markettiin, pankkiin ja apteekkiin, ja vielä kuntosali, kirjasto ja leffateatteri. Sellon edestä sujautat suoraan Kehä I:lle tai lähijunalla 12 minuutissa Helsingin keskustaan.

Sellonhuipun vuokrauksesta vastaa Ovenia Isännöinti | p. 0201 774 500 | asuntovuokraus@ovenia.fi | www.oveniaisannointi.fi

Kiitämme asiakkaitamme menneestä vuodesta ja toivotamme kaikille

Hyvää Joulua & Onnellista Uutta Vuotta 2014! Ratapihantie 6, 00520 Helsinki puh. 09 - 8689 240 www.pasilanapteekki.fi

Länsi-Pasilan sivuapteekki Pasilanraitio 3, 00240 Helsinki puh. 09 - 148 1221


UUTISET

13

kenä

ELMOND JIYANE/REUTERS

ToTisesTi Asko sAhlbergin uusin romAAni on mitä wAltAriAAnisin.

VASILY FEDOSENKO / REUTERS

Aamulehti, Juhani Brander Nelson Mandelan arkku oli kääritty Etelä-Afrikan lippuun.

Mandela hautaan kotikylässään Seremonia. EteläAfrikassa päättyi kymmenen vuorokauden suruaika.

Ruslana Lyzhychko on ollut mukana mielenosoituksissa jo päivien ajan.

Etelä-Afrikan kansallissankarin ja ex-presidentin Nelson Mandelan kymmenen vuorokauden suruaika päättyi sunnuntaina hautajaismenoihin. Arkku laskettiin iltapäivällä hautaan Mandelan kotikylässä Qunussa kaakkoisessa Etelä-Afrikassa. Seremoniaan osallistui 4 500 surijaa, heidän joukossaan maan nykyinen presidentti Jacob Zuma ja Mandelan pitkäaikainen liittolainen, arkkipiispa Desmond Tutu. Tilaisuus alkoi Etelä-Afrikan kansallislaululla. – Näkemiin rakas veljeni,

opettajani, johtajani, Mandelan läheinen ystävä Ahmed Kathrada lausui ääni täristen hautajaispuheessaan. Kathrada istui vuosia yhdessä Mandelan kanssa Robben Islandin vankilassa apartheid-hallinnon poliittisena vankina. Viimeisellä matkalla Mandelaa saattoi hänen pojanpoikansa Mandla, joka on nykyisin Mandelan oman Xhosaheimon johtaja. METRO 5. joulukuuta •

KOTIKYLÄÄN. Nelson Mandela kuoli joulukuun 5. päivänä sairaalassa Pretoriassa, mistä hänet lennätettiin lauantaina ilmavoimien kuljetuskoneella Qunuun. Kotikylään hautaaminen oli Mandelan oma toivomus.

Asko sAhlberg,

herodes Finlandia-palkintoehdokas 2013 kirjan ansiosta “Tapahtui Pontius Pilatuksen aikana” ei jää enää anonyymiksi hokemaksi, vaan tärkeä länsimaisen kulttuurin nivelkohta saa kasvot ja alkaa tuntua tutulta. Ote ehdokkuus-perusteluista

YSTÄVÄMYYNTI 16.—22.12.

ma–pe 9–21, la 9–18, su 12–18

OSTA

Silkki- ja villashaalit 40 €

27.11.–24.12. - MAKSA VASTA HUHTIKUUSSA

Solmiot alk.5 €

Kauluspaidat 25€ yö kav h a N € 25

Osamaksulla jopa 10 kk korotonta ja kulutonta maksuaikaa. Esimerkki kuinka osamaksu toimii: Jos ostat silmälaseja 300 eurolla 27.11.-24.12.2013 välisenä aikana, voit maksaa ostohinnan takaisin kuudessa kuukausierässä tähän tapaan: 10 kk korko 0%

t

Hairstoren vieressä,

4. erä: 50 € heinäkuu 2014 5. erä: 50 € elokuu 2014 6. erä: 50 € syyskuu 2014

NYT JOULUKSI SPECSAVERS-LAHJAKORTIT -20%

Silkkihuivit alk. 10 €

KAMPPI, 1. krs,

1. erä: 50 € huhtikuu 2014 2. erä: 50 € toukokuu 2014 3. erä: 50 € kesäkuu 2014

ITIS, 2. krs,

New Yorkerin vieressä

Sisääntulo Tennispalatsin aukiolta Tarjoukset ovat voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.

HELSINKI KANNELMÄKI: Kauppakeskus Kaari, Kantelettarentie 1, puh. 09 454 4450. Avoinna ma-pe 9-21, la 9-18, su 12-21 www.specsavers.fi Ostaessasi silmälasit kampanjan aikana on todellinen vuosikorko 300 euron luotto-ostokselle 0 %, jos asiakas valitsee 6 kk:n erikoismaksuehdon huhtikuussa 2014. Maksettava kokonaismäärä 300 euroa. Kampanja voimassa 27.11.-24.12.2013 välisenä aikana Specsavers Optikko Kannelmäen -liikkeessä. Lahjakortit -20% alennuksella valitulle summalle voimassa 24.12.2013 asti Specsavers Optikko Kannelmäen liikkeessä. ©2013 Specsavers Optical Group-konserni. Kaikki oikeudet pidätetään.


www.metro.fi

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 16. joulukuu 2013

14

Huippukuvia kömpelöllä kameralla

ALEXEY KLJATOV

Moskova, Venäjä

Halvalla hyvät kuvat

Venäläinen valokuvaaja todistaa, ettei uskomattoman kauniiden lähikuvien ottamiseen tarvita kalliita erikoisvälineitä. Moskovalainen Alexey Kljatov käytti kuvissaan kotikutoisia kameratarvikkeita, puista alustaa, pakkausteippiä, lasinpalasta sekä vanhan kameransa reilun kolmenkymmenen euron arvoista linssiä ja onnistui vangitsemaan lumihiutaleiden muodot. MWN

Kuvaajan näkemys

”Kun ensimmäiset pakkaset tulivat, levitin villahuovan avoimelle parvekkeelleni ja istuin odottamaan, että lumihiutaleet alkavat leijailla.” Alexey Kljatov, nimimerkki ChaoticMind75, kertoi Metrolle.

Kuvaustilanne

Tiede taustalla

Karski sessio, täydellinen otos

Saadakseen kuvistaan vieläkin vaikuttavampia Kljatovilla on hieman ronski tapa kerätä kuvattavia lumihiutaleita. ”Istun parvekkeellani ylösalaisin käännetyn keittiötuolin päällä ja asetan lasilautasen jalkojeni päälle. Laitan kameran linssin pystysuoraan kohti valitsemaani lumihiutaletta. Sen jälkeen valaisen hiutaletta led-taskulampulla lautasen alta.” MWN

Lämpö ja kosteus muodon takana

Kljatovin kuvat todistavat, ettei ole kahta samanlaista lumikidettä. Tavallisimmillaan hiutaleet ovat kuusikulmaisia, mutta lämpötila, kosteus ja painovoima muuttavat niiden rakennetta ilmakehässä ja maahan sataessa. MWN Kotikutoista: Kljatovin tarpeisto koostuu Canon Powershot A650 -kamerasta ja siinä olevasta venäläisvalmisteisen Zenit-kameran a44M-5 Helioslinssistä. Koko komeus on teipattu ylösalaisin puiseen alustaan.


“Oho, näin älykkäät tuotteet näin

älyttömillä hinnoilla!” Huawei MediaPad 7 Vogue Tehokas, tyylikäs ja käyttöösi mukautuva.

5

50

€/kk

36 kk luottohinta 198 € 199 € kertahinnalla

Huawei Ascend nd P6 Tyylikäs ja käyttöösi n. mukautuva älypuhelin.

8

30

€/kk

36 kk luottohinta 298,80 8,80 € 299 € kertahinnalla

SaunalahtiMOBIILILAAJAKAISTA 4G

Saunalahti MEGAREILU 3G

Ensimmäiset Ensimmäiset24 12kkkk

Ensimmäiset 12 kk

14 90 19 80 €/kk

• Rajoittamaton netti • 24 kk sopimus • Jopa 50M netti ilman käyttökattoa

€/kk

Normaalihinta

19 90 29 70 €/kk

€/kk

• 5000 min puhetta • Jopa 21 Mbit/s netti Ei määräilman käyttökattoa aikaisuutta • 5000 viestiä

Mbit/s bit/s 10

Saunalahti toimii Elisan nopeassa p jja kattavassa verkossa*

dna

5

sonera

Normaalihinta

0

Osta verkosta saunalahti.fi

Saunalahden liittymät myös puhelimitse

ma–pe klo 8–20, la klo 9–16.30

Tarkista lähin Elisan myymälä. elisa.fi

Laitteissa 36 kk sopimus, Ei korkoa tai muita kuluja käytettäessä OmaSaunalahti-laskupalvelua. Liittymien avausmaksu 3,90 €. Saunalahti Megareilu 3G: hinta 12 kk jälkeen 29,70 €/kk. Puheaika/viestietu norm.hintaisiin puheluihin, teksti- ja multimediaviesteihin kotimaassa. Ylittävät puhelut/sms 0,09 €/min/kpl. Käyttämätöntä puheaikaa ei korvata eikä se siirry seuraavalle laskutuskaudelle. Asiakkaat saavat Saunalahden ja kumppaneiden tarjouksia. Saunalahti Mobiililaajakaista 4G: Sopimuskauden kokonaishinta 361,50 euroa. Liittymän hinta 14,90 €/kk ensimmäiset 24 kk ja sen jälkeen normaalihinta 19,80 €/kk. Sopimus on määräaikainen 24 kuukauden ajan. Molemmat liittymät: Tiedonsiirtonopeus vaihtelee riippuen päätelaitteen ominaisuuksista, sijainnista ja verkon kuormituksesta. Vaihteluväli 3G-verkossa on 0,4 Mbit/s–15 Mbit/s, 4G Dual Carrier -verkossa 0,4–25 Mbit/s ja 4G LTE -verkossa 5–40 Mbit/s. Tarkista verkon peittoalue: elisa.fi /kuuluvuus. Tarjoukset 31.12.2013 asti. *Lähde: ECE Oy, 10/2013.

Katso faktat: www.vertaaverkkoja.fi


lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 16. joulukuu 2013

2

URHEILU

Poutiainen kaukana kärjestä Tanja Poutiainen sijoittui 22:ksi alppihiihdon maailmancupin suurpujottelussa Sveitsin St. Moritzissa. Poutiainen piti avauskierroksen jälkeen sijaa 20 reilut kaksi sekuntia kärkeä perässä. Toisella kierroksella ero kasvoi kolmeen sekuntiin. Voiton vei ranskalainen Tessa Worley ennen ruotsalaista Jessica Lindell-Vikarbytä. Kolmanneksi ennätti slovenialainen Tina Maze. Suurpujottelun pistekilpaa johtaa Lindell-Vikarby ja maailmancupin kokonaiskilpailua sveitsiläinen Lara Gut. Naisten maailmancup jatkuu Ranskan Courchevelissa pujottelulla huomenna tiistaina. STT

16

Ahonen venytti jo hirmuhypyn MARKKU ULANDER/LEHTIKUVA

Huipulle. Vahvaa paaluuta tekevä mäkimies sijoittui viidenneksi Saksassa. Janne Ahonen palasi komeasti mäkihypyn maailmancupin kärkisijoille sunnuntaina. Ahonen sijoittui Saksan Titisee-Neustadtissa HS 142 -mäessä käydyssä kisassa viidenneksi. Ahonen ponnisti136 metriä ja 140,5 metriä kantaneet hypyt. Hän oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 12:s, mutta nousi toisen kierroksen hirmuhypyllään seitsemän sijaa. Kisan voitti jo ensimmäisen kierroksen jälkeen kärjessä ollut Kamil Stoch. Puolalaisen hypyt kantoivat 142,5 metriä ja 138,5 metriä. Toinen oli Sveitsin Simon Ammann ja kolmas Japanin Noriaki Kasai. Toista kertaa lopettamispäätöksensä pyörtänyt Ahonen oli varsin tyytyväinen kisaan. – Tämä osoitti sen, että pystyn hyppäämääm samalla tasolla huippujen kanssa, Ahonen sanoi. – Hyppy ei ollut kauden paras teknisesti, mutta tuloksellisesti kyllä. Nyt sain jo alkulennossa sukset kunnolla mukaan. Ahosen mukaan maailmancup on tällä kaudella ää-

Alppihiihto

URHEILU

Janne Ahonen alkaa lähestyä kärkihyppääjiä.

rimmäisen tasainen. – Jos hyppää metrin pitemmälle voi nousta 15 sijaa, mutta metrin lyhyempi hyppy voi myös pudottaa 20 sijaa, Ahonen pohdiskeli. Muista suomalaisista Lauri

Itävallan Thomas Morgenstern kaatui pahasti ensimmäisen kierroksen 141 metriä kantaneen hyppynsä. Morgensternin sukset osuivat alastulossa yhteen, ja hän menetti tasapainonsa lyöden kasvonsa täydessä vauhdissa jäiseen alastulorinteeseen. Morgenstern yritti nousta omin jaloin ylös heti kaatumisensa jälkeen, mutta putosi polvilleen. Hänet kannettiin mäkimontusta pois paareilla ensiaputiloihin. Morgensternin vammojen vakavuudesta ei ollut heti tietoa. Jotain kertoo kuitenkin se, että hänet kuljetettiin kisapaikalta sairaalahoitoon helikopterilla. METRO Kärkimiesten joukossa

Asikaisen hyppäsi 130 metriä, eikä yltänyt toiselle kierrokselle. Olli Muotkan kisa päättyi jo karsintaan. Ahonen on maailmancupin kokonaistilanteessa nyt 17:s.

”Tämä osoitti sen, että pystyn hyppäämään samalla tasolla huippujen kanssa.” Janne Ahonen

Jylhä spurttasi toiseksi

Salibandy

Suomen naiset jäivät jalkoihin MM-loppuottelussa Suomen taistelu salibandyn naisten MM-turnauksessa päättyi Tshekin Ostravassa viidenteen MM-hopeaan. Ruotsi voitti loppuottelun 5–1 (0–0, 2–0, 3–1) ja juhli kuudetta mestaruuttaan. Suomella kultamitaleita on kaksi. Suomen paras pelaaja oli tappiosta huolimatta maalivahti Jonna Mäkelä, jolle merkittiin 27 torjuntaa. METRO Taitoluistelu

TODD KOROL/REUTERS

Martti Jylhä hiihti sunnuntaina kauden toistaiseksi parhaan suomalaissijoituksen maailmancupissa. Jylhä, 26, sijoittui toiseksi Davosin vapaalla hiihtotavalla käydyssä sprinttikisassa. Palkintosija on Jylhän uran ensimmäinen maailmancupissa. Kisan voitti Norjan Anders Glöersen ja kolmas oli Venäjän Sergei Ustjugov. Jylhä hävisi Glöresenille 0,58 sekuntia. Ustjugov hävisi puolestaan Jylhälle 0,42 sekuntia. Jylhä oli vahva aamun aika-ajosta lähtien. Hän voitti aika-ajon, oman puolivälieränsä ja välieränsä. Jylhä varmisti kakkossijallaan paikan olympiajoukkueessa. – On tätä odotettu niin pitkään, ettei vielä oikein tajuakaan, Jylhä riemuitsi Hiihtoliiton tiedotteessa. – Tämä on voitto meille kaikille sprinttereille, myös niille, jotka ovat kotona. Ha-

Martti Jylhän (vas.) vauhti riitti kakkoseksi kirikamppailussa.

luan kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet minua matkalla tähän. Jylhän mukaan hänen harjoittelunsa on pysynyt vuosia samanlaisena, mutta täksi kaudeksi hän pani Sami Jauhojärven tapaan ruokavalionsa täysin uusiksi. Jylhä uskoo,

että se on auttanut vauhdin löytymiseen. – Ruokavalio koki täysremontin. Grammapuntarin kanssa katsotaan ruuat. Ilmeisesti siitä on ollut apua, Jylhä paljasti. Karsinnoista erävaiheeseen selvisivät myös Anssi

Pentsinen sekä Ville Nousiainen. Nousiainen jäi alkueränsä viimeiseksi, Pentsinen oli lopulta 27:s. METRO

Versluis yritti neloshyppyä SM-kisoissa

SarasojaLilja 11:s

Oli vain muutamasta sentistä kiinni, ettei Matthias Versluis tehnyt suomalaista taitoluistelun historiaa sunnuntaina. Verslius yritti vaikeaa neloshyppyä Espoossa käydyissä SM-kisoissa, mutta jalka luiskahti alastulossa ja hän kaatui. Versluis voitti silti selvällä erolla uransa ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Seuraavan kerran Versluis, 19, pääsee yrittämään neloshyppyä tammikuussa EMkisoissa. Naisten Suomen mestaruuden otti varmalla esityksellä Juulia Turkkila. Hän sai 147,34, jolla hän voitti toiseksi tulleen Ljubov Efimenkon kuudella pisteellä. METRO

Riikka Sarasoja-Lilja oli paras Suomen naisista Davosin vapaan sprintin kisassa 11. sijallaan. Kolme suomalaista jäi erävaiheeseen. – Oli hyvä päivä. Vähän minä tässä viimeisessä erässä nukahdin. Toiselle kierrokselle lähtiessä tuli nykäisy, enkä ollut hereillä. Mutta todella paljon olen nyt petrannut syksystä. Uninen lihaksisto on lähtenyt heräämään ja henkisesti on nyt paljon helpompi lähteä joulun viettoon. Kisan voitti Norjan Marit Björgen, ennen Yhdysvaltojen Kikkan Randallia ja Saksan Denise Herrmannia. METRO

Uutuustabletti.

Kunnon lahjat kuuluvat kaikille. Katso mistä myymälästä niitä saa: dna.fi/tarjonta. Oma toive mainokseen? dna.fi/toive #DNAToive

Hanki jompikumpi näistä Lumioista, saat 20 € sovelluksiin Windows Phone -kaupasta! Tarjous koskee seuraavia laitteita: Lumia 925, Lumia 1020, Lumia 2520 ja Lumia 1520. Laitteet ilman SIM-lukitusta. Tarjous voimassa 31.12.2013 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää.


URHEILU

Mäkäräisellä tuttu kiusa takaa-ajossa

Arvoitus

”En oikein osaa sanoa, miksi siitä tuli kolme sakkoa. Ihan samantuntuinen ammunta kuin lauantaina.” Kaisa Mäkäräinen

TOBY MELVILLE/REUTERS

STANKO GRUDEN/GETTY IMAGES

Kärki kaukana. Pystyammunnan neljä sakkoa pudottivat ampumahiihtäjän ykkössijalta.

Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen päätti tämän vuoden maailmancupit pettymykseen. Toisena ladulle lähtenyt Suomen ykköstähti hiipui takaa-ajokisassa Ranskan Annecyssä 15:nneksi, ja syy oli tuttu: yhteensä neljä sakkoa pystyammunnasta. Mäkäräinen selvitti makuupaikat nollille, ja ensimmäiseen pystyammuntaan hän tuli kärjessä tshekki Gabriela Soukalovan kanssa. Ohi ensimmäisellä, kolmannella ja neljännellä laukauksella, kolme sakkokierrosta ja putoaminen 15:nneksi. – Ei mitkään hyvät tunnelmat, kun pystyy johtopaikalta saamaan itsensä ulos kisasta,

17

Tottenhamin tuska jatkuu

Tottenhamin managerin Andre Villas-Boasin asema käy yhä tukalammaksi. Kalliita pelaajakauppoja tehnyt seura kärsi toisen murskatappion lyhyen ajan sisällä, kun Liverpool kävi sunnuntaina hakemassa Lontoosta 5–0-voiton. Kolme viikkoa sitten Tottenham hävisi Manchester Citylle luvuin 0–6. Sunnuntain muissa otteluissa Manchester United löi Aston Villan 3–0 sekä Norwich ja Swansea päätyivät 1–1-tasapeliin. METRO

Allergiaoireita? Etsimme vapaaehtoisia osallistumaan kliiniseen pitkäaikaistutkimukseen Tutkimukseen otetaan 12–70 -vuotiaita henkilöitä, joilla on ollut koivun siitepölyn aiheuttamia allergisia silmä- ja / tai nenäoireita ainakin 2 vuoden aikana.

Kaisa Mäkäräinen johti kisaa kahden ammunnan jälkeen.

lauantaina hienosti kakkoseksi sprintissä yltänyt Mäkäräinen tiivisti. – En oikein osaa sanoa, miksi siitä tuli kolme sakkoa. Ihan samantuntuinen ammunta kuin lauantaina siinä, silloin jäi yksi pystyyn ja nyt kolme. Seuraavalla paikalla sitten taas selvisi yhdellä sakolla. Vähän ailahtelevaa näyttää olevan tuo pystyn suorittaminen.

Makuupaikoilla Mäkäräinen on pamauttanut 25 viime laukaustaan täplään, ja kauden osumaprosentti on hieno 89. Pystyssä prosentti on 67, eli joka kolmas laukaus on mennyt ohi. Paineet ovat ampumahiihtäjällä aina läsnä, kun ampumapenkalle käydään. Ja kun vieressä kilpasiskot onnistuvat, ei se ainakaan helpota tilannetta.

– Kilpailu on tosi kovaa tällä hetkellä, aina löytyy joku, joka ampuu nollat. Tuntuu, että aina pitäisi ylittää itsensä siinä penkalla. Pystyä siihen 90 prosenttiin, joka on jo tosi kova tulos, Mäkäräinen mietti. Kisan voitti yhden sakon ampunut Ukrainan Valj Semerenko, jolle voitto oli uran ensimmäinen maailmancupissa. Mari Laukkanen oli 44:s. STT

Tutkimuksessa tutkitaan koivun siitepölyuutteen tehoa ja siedettävyyttä siedätyshoidossa 5 vuoden ajan – 3 vuotta hoitoa ja 2 vuotta seurantaa. Tutkimuksen aikana tutkittaville tehdään lääkärintarkastuksia ja he saavat lääketieteellistä hoitoa. Matkakustannukset korvataan. Tutkimuspaikka: Mehiläinen, Töölö, Helsinki Tutkijalääkärit: Ove Mickelsson ja Leena Kujala Mikäli olette kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, saatte lisätietoja ottamalla yhteyttä sähköpostilla: tutkimus@mehilainen.fi

Liikuntakeskukset Urheiluhallit

Ladattava lahjakortti Joululahjaksi lahjakortti joko webshopista tai hallin asiakaspalvelusta.

Voit käyttää lahjakorttia mm. • Kertamaksujen, sarja-/kausikorttien maksamiseen • TEHOStartti-kurssi (hinta 298 €) • Tutustu vesiliikuntaan tai kuntosaliin -kurssi senioreille (hinta 45 €) • Nuorten kuntosalikurssi (hinta 90 €) ri • Lasten liikuntaleikkikoulut (hinta 90 €) alente ouluk J jous r a • Oma ohjaaja 1 krt + ohjelma (hinta 95 €) u 16 t luukk • Firstbeat hyvinvointimittaus (hinta 160 €) hjakortti ja sta 50 €:n la Lahjakortti on voimassa 24 kk ostopäivästä. Käyttöohjeet www.urheiluhallit.fi/lahjakortti

urheiluhallit.fi

O aa! aan 5 € extr kortille ladat

Kallio • Kontula • Malmi • Mäkelänrinne • Pasila • Siltamäki • Töölö • Vuosaari

Apua peliongelmaan maksutta ja nimettömänä 0800 100 101 arkisin klo 12–18 Vaikka pelaamien on useimmille harmitonta viihdettä, se voi johtaa myös ongelmiin. Suomessa yli 100 000 henkilölle aiheutuu pelaamisesta erilaisia haittoja. Peluuri tarjoaa tukea, ohjausta ja neuvontaa pelaajille, heidän läheisilleen sekä työssään pelihaittoja kohtaaville. Auttavan puhelimen ohella Peluuri palvelee netissä. www.peluuri.fi


3

VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 16. joulukuu 2013

18

Kirja-arviot

Lumoava joulu – Ideoita tunnelmalliseen jouluun Ilona Pietiläinen, Docendo 2013, 168 sivua

•••• Sisustustoimittajana, -kirjailijana ja -bloggaajana tunnettu Pietiläinen on koonnut hurmaavan kauniin kirjan, jossa tutustutaan eri perheiden jouluun. Sisustus- ja askarteluideat tuntuvat tuoreilta ja innostavilta: hauskimmasta päästä lienee ohje lyijykynien säärystimiin! Lumoavaa teosta selailemalla virittyy helposti juhlavaan ja rauhalliseen tunnelmaan.

VIIHDE

MERI LIUKKONEN

Top 5 Suomen virallinen pelilista on FIGMAn julkaisema ja Gfk:n kokoama myyntitilasto Suomen suosituimmista peleistä.

1 2

3 4 5

Gran Turismo 6 (PS3) Singstar Suomihelmet (PS3) NHL 14 (PS3, X360) Call of Duty: Ghosts (PC, PS3, PS4, WIIU, X360, X1)

Lego Marvel Super Heroes (3DS, PC, PS3, PS4, PSV, WIIU, X360, X1)

28. joulukuuta

Vain Elämää -tähdet Areenalla Toisen Vain elämää -tuotantokauden tähdet esiintyvät Vain elämää Live – konsertissa Hartwall Areenalla 28. joulukuuta. Konsertissa on käytössä 360-tyyppinen lava, jolla taataan yleisölle esteetön näkymä joka suunnasta. METRO

Peligrafiikka on kehittynyt huomattavasti vuosien varrella.

Retroillaan: Miten pelata kuin ennen vanhaan? Pelit. Tuliko ikävä lapsuuden lempipeliä? Ei se mitään, nyt se löytyy vaikka älypuhelimesta. Testissä vanhojen pelien emulaattorit.

Jos sinulla on pc-kone tai apple Atari.com/arcade

Klassisia Atari-koneen pelejä, joissa grafiikkaa ja ääntä on päivitetty. Hyvä valikoima tuttja, rakkaita 1970- ja 1980-lukujen pelejä, kuten Pong, Missile Command, Combat, Lunar Lander, Asteroids, Yars’ Revenge, Super Breakout ja Centipede. Puristit pettyvät äänten ja ulkoasun uudenaikaisuudesta. MUOTO:

+ –

TUOMIO: Hyvä juttu viiden

minuutin pelihalli-tyyliseen ajantappamiseen.

Game-Oldies.com

Emulaattori, joka muuntaa 20 tutuinta pelikonsolia: NES:sta TurboGrafix 16:sta. Ylettömästi valinnanvaraa (5 697 vaihtoehtoa) ja tallennusmahdollisuus. Sivuston kömpelö käyttöliittymä on aika retroa sekin. TUOMIO: Käyttäjäystävällisyys ei ansaitse pisteitä, mutta paras sivusto uppoutua retropelaamisen lumoihin oikein kunnolla ja kokeilla ihmeellisiä vaihtoehtoja. Kuka esimerkiksi muistaa Neo Geo -konsolia? MUOTO:

+ –

NESbox.com & SNESbox.com

MUOTO: Ilmainen Nintendo Entertainment System ja Super Nintendo Entertainment System -emulaattori, jonka toimii Flash-sovelluksella.

+

Erinomainen ja siisti käyttöliittymä ja massoittain valinnanvaraa eri Nintedoista. Omat tekemiset voi tallentaa serverille ja pelata verkon kautta myös kaksinpeliä. Toimii vain verkkoselaimessa. TUOMIO: Emulaattoreista käyttäjäystävällisin.

Jos sinulla on android SuperGNES.com

MUOTO: Vajaan kolmen euron

hintainen emulaattori skannaa ja pyörittää ladatut retropelit. Huijausmahdollisuus: valtava tietokanta Game Genien ja Pro Actionin uudelleenpelauskoodeja, joihinkin peleihin, kuten Mario Paintiin, saa yhdistettyä hiiren. Lisäksi yhteispelimahdollisuus langattoman verkon ja Bluetoothin kautta. Ylimääräinen vaiva: Pelit pitää ladata erikseen.

+ –

TUOMIO: Näppärä emulaattori fiksulle pelihullulle, joka haluaa pelata mobiilissa oikein kunnolla.

Jos sinulla on ipad tai iphone iEmulators.com

MUOTO: Lista erilaisia emu-

laattoreita, jotka toimivat iPad- ja iPhone -ympäristössä. Seuraamalla helposti löytyviä, mutta vähän omituisia asennusohjeita puhelin tai tabletti muuttuu Nintendoksi. Pelit on ladattava erikseen. iTuotteesi on niin hieno ja ihana, että sen muuttaminen konsoliksi voi tuntua moraalittomalta. Lisäksi joidenkin pelien, kuten Super Marion, ohjaus on vaikeaa. TUOMIO: Emulaattori toimii hienosti, mutta ohjaus toimii kosketusnäytöllä kerrassaan kestämättömästi. MERTO

+ –

WORLD NEWS

Jouluiloa kierrätysmateriaaleista – 30 askartelu- ja ompeluprojektia Karin Lindroos ja Kajsa Wikman, Gummerus 2013, 103 sivua

•••• Iloisen värikäs kirja kutsuu tekemään edullisia tai ilmaisia löytöjä niin kirpputoreilta kuin omista kaapeista. Vanha t-paita muuttuu veikeäksi tonttulakiksi, ja steariininjämät sulatetaan tuoksukynttilöiksi peltipurkkeihin. Ohjeet ovat yksinkertaisia ja sopinevat hyvin heillekin, jotka eivät ole synnynnäisiä käsityötaitajia. Konkareille ainakin osa ideoista lienee jo tuttuja. MERI LIUKKONEN Ylellä

Kassila ruudussa tammikuussa

Yle Teema ja Yle TV1 juhlistavat 90-vuotiasta Matti Kassilaa ensi tammikuussa. Loppiaisen jälkeen Kassilan tuotantoa voi katsella lähes joka päivä tammikuun loppuun saakka. METRO


Ruohonjuuri nousee taas Idästä. Uudistunut Ruohonjuuri palvelee Sinua nyt myös Itiksen kauppakeskuksessa! Luomuruokaa, superfoodeja,

terveystuotteita ja luonnonkosmetiikkaa.

OnkO tääLLä kiLttejä ankkOja?

Tällä kupongilla 16.-17.12.2013

Fiksuja valintoja

KAIKKI norm.hint. TUOTTEET

hyvinvointisi tueksi helposti ja herkullisesti

- 10 %

Ruohonjuuresta.

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Tämä suojelee sinua kaikelta. Dr. Hauschkan uljas Ruusuvoide on talvi-ihon pelastus: kuivaa, herkkää ja normaalia ihoa suojaava ja vahvistava klassikkovoide, joka sopii koko perheen käyttöön. Henkilökuntamm

e suosikkituote!

Ruusuvoide tukee ihon luonnollista uusiutumista ja antaa täyteläistä suojaa, joka on tarpeen varsinkin kylmillä ilmoilla. On Ruusuvoiteen aika.

PS: Hemmotteleva lahja! VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, Helsinki

Tällä kupongilla 16.-19.12.2013

Dr. Hauschka:

Ruusuvoide, 30 ml

22,-

säästösi 21 %

(norm. 27,75) 733,-/ (925,-)

Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Kirkasta ihosi entistäkin kauniimmaksi! Dr. Hauschkan Puhdistusvoide puhdistaa ja kirkastaa ihoa. Riittoisa, hoitava voide auttaa ihoa säilymään kosteana ja kuulaana.

+3,90 €

Myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa: IS:n hinta + 3,90 €

Hyppää Ankkalinnan jouluun Aku & joulu -lehden imussa! Lue tarina Tyhjälän joulun takaa. Tee lahjaksi pehmo-Mikki lehden ohjeilla. Askartele aito 50-luvun sätkypukki. Kummastele 16:ta erilaista Pukkia. Ahmi 20 sivua joulusarjakuvia. Osta pikkujoululahjaksi Ilta-Sanomien ja Aku Ankka -lehden ainutkertaisen keräilylehtisarjan viimeinen osa!

Säännöllisesti käytettynä Puhdistusvoide pienentää ihohuokosia, jolloin Tällä kupongilla 16.-19.12.2013 ihosta tulee kuulaan kaunis. Dr. Hauschka: Sopii kaikille ihotyypeille kasvojen Puhdistusvoide, 50 ml ja kaula-alueen puhdistamiseen. Dr. Hauschkan Puhdistusvoide on luonnonmukaisen ihonhoidon klassikko ja asiakkaidemme suosikki.

17,-

säästösi 17 %

(norm. 20,48) 340,-/ (409,60)

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Ryppyjä vastaan luonnon omin keinoin! Dr. Hauschka -sarjan huippulaadukas Silmähohde imeytyy nopeasti ja sopii hyvin myös meikin alle. Dr. Hauschka Silmähohde rentouttaa ja hoitaa silmänympärysihoa ehkäisten enneaikaisten ryppyjen muodostumista. Silmähohde elvyttää ja kosteuttaa rasittunutta ihoa.

Sinun silmänympärystesi tähden. Ihastuttava, huikean tehokas valinta. Testaa ja totea teho!

Tällä kupongilla 16.-19.12.2013

Dr. Hauschka:

Silmähohde, 12,5 ml

Osta omaksi lähimmästä Lehtipisteestä. Myynnissä rajoitetun ajan!

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

27,-

säästösi 26 % (norm. 35,30)


www.metro.fi

TEKSTIVIESTIT •Minun rakas tyttöni odotti Hobitti-leffaa yli kaiken! Kävi katsomassa sen ja oli kiukkuinen! Sanoi miksi ei ihmiset voi ollaa hiljaa leffateatterissa? Selitetään leffan aikana! Rapistellaan kaiken maailman pusseja! ÄITI •Realisti: Esim puhelinmyyjä, opettaja ja radiojuontaja puhuvat enemmän ku bussikuski eikä niillä ääni kärsi. NIMELLINEN

LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 16. joulukuu 2013

•Joku koki ylemaksun vastemieliseksi ja väitti, että kansa maksaisi mieluummin tv-maksukorttimuodossa, ei todellakaan! Maksu on hankala jättää maksamatta, jos tuloja. Totuus on, että Ylen uutisetkin ainoat tasapuolisesti toimitetut, muusta laadusta puhumattakaan. AIKUISEEN MAKUUN

•Kalle Isokallio olit taas ajatuksinesi oikeassa Fortumin ym.jutuissa! Puhuit asiaa! IHO •Helsingin kaupungin päättäjät (Vuosaaren raiskaajat). Hä-

vetkää! Osa teistä ”istuu” myös Arkadianmäellä ja samaa döllis meininkiä. EPOX

lat ovat nyt ikävä kyllä täynnä, mutta vankilassa on aina tilaa.

•Tilasin myös pari viikkoa takaperin ajan terv.keskus lääkäriin: sain ajan 10.1. 2014! Äreä hoitaja kehotti pahimpaan hätään hakemaan apteekista lääkettä, malttamatta kuunnella yhä pahenevia oireita. Yksityislääkäriin on pakko mennä. NIMETÖN

•Nainen on tavara?: Ihmiskauppa on jo nyt rikollista. Kriminalisoimalla kahden aikuisen vapaaehtoisen kanssakäyntimuodon ajaisit vain ja ainoastaan rehelliset toimijat alalta; jäljelle jäisivät naisia alistavat rikollisjengit ja heidän kysyntä vain kasvaisi. Etkö sinä tätä ymmärrä? Haluatko lisää ihmiskaupan uhreja Suomeen, sitäkö ajat takaa kannattamalla prostituution kriminalisoimista? MISS NINKA

•Frendini tokaisi minulle aikoinaan, kun olin vapautumassa vankilasta suoraan kadulle, kuten tavallisesti. Niin että asunto-

Terveellisempää makeaa!

NIMETÖN

•Päättäjät ja asiantuntijat. Perustelkaa automaattimetron tarpeellisuus, taloudellisuus, toimivuus!!!! NIMETÖN

Tällä kupongilla 16.-21.12.2013

Organic Health:

3,95

Joulun lahjakortit jopa -30%

säästösi 22 % (norm. 4,90) 7,90/kg (9,80)

Kauneuspiste Merike Selkämerenkatu 6 • 044 2009 609 (Ruoholahden metropysäkin lähellä)

www.kauneuspistemerike.fi

Miksi maksaisit liikaa? Hammaslääkärikeskus HÄMEENTIE 60 Avoinna ma-pe 8-20

ErikoishintammE: Hammaskiven ja värjäytymien poisto, fluoraus, puhdistus Hinta Omavast. Kelapal.

59 €

32,00

59 €

39,00

Hampaanvärinen paikkaus Hinta Omavast.

Kivuton hampaan poisto Hinta Omavast.

49 €

29,00

27,00

Kelapal.

20,00

Kelapal.

20,00

Hammasvalkaisu yksilöllisellä menetelmällä alk. ......150 €

T A K U U T Y Ö

Täydellinen kasvohoito & kestovärit ripsiin ja kulmiin 65,- (90,-) Perusjalkahoito & kestovärit 50,- (75,-) ripsiin ja kulmiin Kasvot , jalat & kädet 110,- (140,-) Täydellinen jalkahoito 55,- (60,-) Timanttihionta tai ihonpuhdistus 54,- (59,-) Pedikyyri tai manikyyri geelilakalla 35,- (45,-) Ole nopea ja varaa ajoissa aikasi!

Ja muita hoitoja niin naisille kuin miehille, tervetuloa!

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Saat ystävällistä ja asiantuntevaa hammaslääkäripalvelua. Hammaslääkärimme Mikko Larjomaa ja Toivo Saks.

BEAUTY SYSTEM

Joulukuun kuumat tarjoukset!

Intiaanisokeri, 500 g

Tiesitkö, että intiaanisokerin nimi juontuu kunnioituksesta intiaaniperinteitä, intiaanikulttuurien viisautta ja siitä kumpuavaa syvällistä luonnon arvostusta kohtaan. Ruohonjuuressa myytävä Intiaanisokeri tuotetaan luonnonmukaisesti reilun kaupan pelisäännöillä Boliviassa. Sokeria viljelevät intiaanit saavat sokerista oikeudenmukaisen hinnan ja taatun toimeentulon - vaihtoehdon koka-pensaan viljelylle.

être-belle

Luomulaatua!

p. 726 p. 146

2266 1460

HAMMASTEKNIKKO

24 h

Norm. hintainen proteesi valmis 12 tunnissa TÄSSÄ KUUSSA: YLÄ- tai ALALEUAN KOKOPROTEESI ..... 340 € YLÄ- ja ALALEUAN KOKOPROTEESI ...... 670 € YLÄ- TAI ALALEUAN KOKOPROTEESIN POHJAUS ....................... 98 € Korjaukset ja pohjaukset odottaessa. Proteesien ilmainen tarkistus. Meiltä myös koti- tai vanhainkotikäynnit 50€ Bussit, ratikat, metro vieressä. Katutasossa, helppo pyörätuolille.

Hyvinkään Kiinteistöisännät Oy

Haemme

ISÄNNÖITSIJÄÄ Edellytämme sinulta IAT-, AIT- tai ITS- tutkintoa ja kokemusta asunto-osakeyhtiöiden isännöintitehtävistä, taloyhtiön hallinnon ja kirjanpidon ymmärtämistä, kykyä johtaa kokouksia Työhakemukset palkkatoivomuksineen isannointi@nokkala.com

www.nokkala.com

Lahjaidea ystävällesi ja itsellesi!

ÄRSYTTÄVÄÄ

•Lihava saa olla, ei siinä mitään. Tunnen kuitenkin suurta myötähäpeää, kun 100-kilonen pukeutuu tiukkoihin trikoihin. Jotkut ihmiset luulevat, että pieni vaate hoikentaa, vaikka asia on päinvastoin. EEVA •Ja diakonissalaitoksesta sen verran, että ainakaan minua eivät ole auttaneet, kun sitä kipeimmin kaipasin. Mistä lie johtuu, luoja tietää, siks kuitenkin haluan auttaa muita, jotka eivät saa haluamaansa apua. Surullista,mut totta. Perusjutut ensin hallintaan jne. TUNTEMATON •Hyvä Seija, Ihanaa, kun tuulet ulvoo ja ihmiset kummissaan. Rakastan luontoa ja eläimiä, ehkä taas ihmisiäkin. NIMETÖN

Ole hyvä - matkalippusi makeampaan elämään on tässä!

Terhakoittavan terveellinen intiaanisokeri on käsittelemätöntä luonnon täysruokosokeria, jossa kaikki sokeriruo´on ravintoaineet ovat visusti tallella. Maukasta Intiaanisokeria käytetään tavallisen sokerin tapaan - maista ja innostu itsekin!

•Mistä teennäinen Studio 55:n Pirjo löytää päästä varpaisiin sävy-sävyyn vaatteensa ja kenkänsä ? Eräänä aamuna hän oli kuin pääsiästipu. Anja takaisin.

Terve suu Kauniit hampaat

Nyt suun ja hampaiden perustutkimus ja tarkastus 33€ (josta Kela korvaa 19,80€)

ERIKOISHAMMASTEKNIKON MAKSUTON PROTEESITARKASTUS Tarjous voimassa joulukuun loppuun saakka. Palveluksessasi Kokeneet hammaslääkärit Suukirurgipalvelut OPTG röntgen

•Kyllä mun kokemuksen mukaan hkl:n bussikuljettajat reitillä nro.45 on parhaita! Kiitos kivoista kyydeistä. S •Monikohan pelasti päänsä, että Siljatallinkin ramppi hajosi satamassa, eikä myrskyävällä merellä kuten kävi takavuosina? JEHU 1234

•Hyvä, että VR teippaa Sm1 ja Sm2 junat kauttaaltaan. Eivät ehkä hajoa niin herkästi! APOSTO-

20

hyljeksittyjä, ja vallanahneet ovat heitä tuominneet. Nelson Mandela oli aikanaan edelläkävijä, jonka näkemyksiä ei maailmalla arvostettu, vaan pelättiin. Takinkääntäjät ryhtyivät taputtelemaan selkää presidentiksi tulonsa jälkeen. IHMISEN MITTAINEN MIES

•Meri-Rastilaa ei tarvitse rakentaa: mm Malmi, Tuomarinkylä, Mustikkamaa ym sopivat paremmin tarkoitukseen, eikä monipuolisen rikasta luontoa tuhottaisi. Vuosaaresta rakennetaan slummia - kenen etu se on?? ÄLYTÖNTÄ •Vanhemmille vastuu ja käytostavat. Opettajat kovilla opettaessaan lapsia, joilla ei mitään käytöstapoja. Ei tolkkua, mitä pitäisi jo olla. Virheitä haetaan muista ei itsestä! OSTAKAA PEILI, TOTUUS SIINÄ

•Kiakkovierasjuhlijat tekivät oikein. Ei tämä maa vaikenemalla parane, vaikka kokoomus sitä toivookin. NIMETÖN •One Direction Suomeen! 1DFANI

•Koiravero on kohtuuton. Miksei kissojakin veroteta? Kyllä nekin ulkoilevat ja niistä silloin vasta harmia onkin. Haloo kaupunginvaltuusto! MINIPOSSUNOMISTAJA

•Hei nimim Yököttää. Olisit maksanut laskusi ajallaan. ULOSOTTOMIEHEN VAIMO

LIN KYYTIÄ AINAISESTI

•Nelson Mandela oli hyljeksitty ja hylätty, vaikka aatteensa olivat oikeita. Hänen hautajaisissaan huokuivat myös jälkiviisaudet. Hänen puolestaan ei puhuttu 27 vankeusvuoden aikana. Raha on aina ollut, ja on vieläkin, ihmisoikeuksien toteutumisen este. Mitä vain vääristyneitäkin hallintoja kumarrellaan hyötymielessä. Joskus myöhässä valaistumme, ja jälkiviisaina puhumme ”oikeista asioista” ja ihmisistä. Kautta aikojen monet aikansa edelläkävijät ovat olleet

Ristikon ratkaisu

Yksilöpsykoterapiaa ja työnohjausta

koulutusterapiahintaan ratkaisukeskeisellä työotteella. Otamme vastaan uusia asiakkaita. Ansa Ainasoja 040 595 6399 ansa.ainasoja@luukku.com (Kerava) Silja Mäki 050 313 1027 silja.maki@saunalahti.fi www.terapiasiljamaki.fi (Helsinki/Länsi-Pasila ja Kerava), myös graduklinikka ja kirjallisuusterapeuttisia ryhmiä

Tulisitko

MEIKKIMALLIKSI tällä viikolla?

p. 040-7246548

KAIPAATKO MUUTOSTA ELÄMÄÄSI? ALOITETAANKO MUUTOSTEN TEKEMINEN YHDESSÄ, SINUN TAVOITTEIDESI MUKAISESTI! Tarjoamme hyvinvointipalveluja ihmisille, jotka ovat valmiita muutokseen ja haluavat tehdä töitä sen eteen. On sitten tavoitteenasi kunnon parantaminen, painon pudottaminen tai ruokavalion muuttaminen, autamme sinut tavoitteisiisi. SINÄ määräät tavoitteet, me pidämme huolen siitä, että saavutat ne. Nyt joulukuun ajan tarjouksena 10 x paketti vain 85 € kerta, joustavat maksutavat. Muista myös joulun lahjakortit! Ota rohkeasti yhteyttä ja haaste vastaan! PTCA Health Coach & PTCA Personal Trainer Minna Lehtinen MinMer / Health Challenge minna.minmer@gmail.com, 0400 500 631

ETSITKÖ KOTIA? www.ilmarinen.fi/asunnot

Itäkeskus Turunlinnantie 12 B (katutaso) 00930 Hki Puh. 09 343 2100


Uuden vuoden lupaus Opiskelun aloittaminen on loistava uuden vuoden lupaus - onpa sitten haaveenasi valkolakki tai uusi harrastus. Opiskelijaksi voi ilmoittautua ympäri vuoden. Kieliä tai kuvataidetta

Tervetuloa opiskelemaan!

Laajasta kurssivalikoimasta löytyy jokaiselle jotakin. Opiskella voi myös peruskoulussa tai englanniksi High Schoolissa.

Opiskelijaksi voi ilmoittautua ympäri vuoden. Tutkintoon tähtäävä opiskelu on maksutonta (10 euron materiaalimaksu). Aineopiskelumaksu on 100 euroa, jota vastaan voi opiskella lukuvuoden aikana niin montaa ainetta ja kurssia kuin haluaa. Ilmoittautuminen 4. jakson kursseille alkaa 23.1.2014. Jakson opetus alkaa 10.2.2014.

Kotona tai Laivurinkadulla Koko lukion voi suorittaa myös verkossa tai lähi- ja verkko-opiskelua yhdistäen.

Päivällä tai illalla

oa me! t e i t ä L is ivuillam kotis

Oppitunteja on klo 8.30-20.10.

Vanhana tai nuorena

Opiskelijamme ovat 18-80-vuotiaita.

Eiran aikuislukio • Laivurinkatu 3 • 00150 Helsinki

www.eira.fi

AIKUISLUKIO

Tervetuloa avoimeen aikuislukioon Meillä ei ikä rajoita opiskelua. Opiskelijavalintaan ei vaikuta todistuksen keskiarvo. Tutkinto-opiskelu on maksutonta. Opiskelijoiden käytössä kirjasto ja iltakahvio. Meillä voit: • suorittaa peruskoulun ja lukion kursseja sekä kirjoittaa ylioppilaaksi • jatkaa kesken jääneitä opintoja • kirjoittaa ammatillisen tutkinnon perusteella ylioppilaaksi • opiskella yksittäisiä aineita, mm. kieliä, matemaattisia ja yleissivistäviä aineita Voit yhdistellä eri opiskelumuotoja: lähi-, etä- ja verkkokurssit Kevään kurssit alkavat ti 7.1.14 TULE VARAAMAAN OPISKELUPAIKKASI! Ilmoittaudu ke 18.12.13 mennessä tai to 2.1. alkaen koulun kansliassa klo 13–19.

TÖÖLÖN YHTEISKOULUN AIKUISLUKIO Urheilukatu 10–12, 00250 Helsinki | puh. 09-4342 0236, 09-4342 0250 aikuislukio@tyk.fi | www.tyk.fi

Hundreds of popular courses to choose from! Esim. suomen kieli – Finnish for Foreigners.

HELSINGIN AIKUISOPISTO

helao.fi Töölöntullinkatu 8, 00250 Helsinki

Metro-lehti Fredrikinkatu 20 A 9, 00120 Helsinki Tel: 09 687 7020 E-mail: finnbrit@finnbrit.fi

www.finnbrit.fi AVOIMET ENGLANNIN KURSSIT ALKAVAT 13.1.

OPEN ENGLISH COURSES BEGIN 13.1. Pätevät syntyperäiset opettajat - Qualified native teachers • English at Work • Survival English • Advance your English • Practical English • Sounds Good - pronunciation course • IELTS and Cambridge English Preparation Courses • Business English • Finnish for Foreigners Free level testing for English courses 19.12. ja 8.1. Register now! 09 687 7020 tai anniina@finnbrit.fi

Facebookissa

Liity jo tänään!

Pesemme sohvat, keittiön tuolit, matot yms. suoraan kotonasi. Soita ja varaa aika puh. 050 464 5017

Berliini/Lontoo ..................... 139,-* Delhi/Mumbai ...................... 569,-* Praha/Varsova 7 pvä ......... 359,-* Pariisi 4 pvä ........................ 399,-* Dubai 7 pvä ........................ 699,-* Goa 9 pvä .......................... 899,-*

Delhi-Agra-Jaipur-Ranthambore 10 pvä kaupunki,kulttuuri,retket ym.sis. 1499,-* * sisältää lennot ja hotellin

Lisäksi yli 900 kohdetta kaikkialle maailmaan! Myös osamaksulla/luotolla www.intiakeskus.fi Puh. 09 - 680 3180 Yrjönkatu 8, 00120 Hki

M u k a v i a m a t k o j a 40 v.


www.metro.fi

HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 16. joulukuu 2013

Helmiä sioille Stephan Pastis

22

10 kysymystä

on synkkä ja myrskyinen yö.... poika makaa valveilla.

odottaen uutisia....

hänen äitinsä on kidnapattu. hänen kohtalonsa on pelastajien käsissä....

pelastajien, joihin nuori poika laittaa kaiken uskonsa.

mitä mää voin nidota ?!!

631

1. Ketä kreivitärtä pidetään kaikkien aikojen ensimmäisenä tietokoneohjelmoijana? 2. Minkä maan itsenäistymiseen liittyivät Bostonin teekutsut? 3. Kenen tunnetuimpia sävellyksiä on sinfonia nro 9 e-molli op. 95 (Uudesta maailmasta)? 4. Mikä taivaankappale on kuvattu Kazakstanin lippuun? 5. Mikä 2,3 km pitkä tunneli sijaitsee Lohjan ja Lahnajärven välisellä valtatie 1:n osuudella? 6. Kuka näyttelijä sai Mauno Koivisto -imitaatioidensa ansiosta lempinimen Vara-Manu? 7. Mikä elin on tieteelliseltä nimeltään Auris? 8. Mikä perusturvasta huolehtiva julkisoikeudellinen säätiö perustettiin 16.12.1937? 9. Minkä eläimen maidosta EU:n nimisuojaa nauttiva Taleggio-juusto valmistetaan? 10. Minkä urheilulajin maailmancupissa kilpailtiin viime viikolla Rukalla?

Sudoku

B. Virtanen Ilkka Heilä

Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 x 3 -palassa on numerot 1–9. Sudokun ratkaisusta ei jaeta enää palkkiota.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen ★★★✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Mobiiliohjeet •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 20 •

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e.

Lukijakolumniohjeet • •

• • •

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1900–2100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.

Vastaukset kysymyksiin Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vastaava päätoimittaja: Kaius Niemi, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.

1. Ada Lovelacea, 2. Yhdysvaltojen, 3. Antonín Dvořákin, 4. Aurinko, 5. Karnaisten tietunneli, 6. Ismo Kallio, 7. Korva, 8. Kansaneläkelaitos, 9. Lehmän, 10. Lumilautailun halfpipen.


TV TV1

19.00: Prisma: Afrikan tulevaisuus

TV2

MTV3

23.20: Teiniäidit

11.00 Yle Uutiset. 11.05 Puoli seitsemän. 11.35 Arto Nyberg. 12.20 Arkistokuvia: Cabaret Kaivohuone (S). 12.30 Tanskan ihmeitä: Hammerknuden. 13.00-14.48 Yö on pitkä (7). 14.55 Pisara. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Yle Oddasat. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.50 Avara ihmisluonto. 16.20 Kuningaskuluttaja. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

11.30 Wallace ja Gromit: Väärät housut (S). 12.00 Tanskalainen maajussi. 12.30 Minä ja mun äiti: Hanna ja Saara. 13.00 Paloautolla Oslosta Mongoliaan. 13.30 Pressiklubi. 14.00 Veljesten keittiössä. 14.30 Uusi päivä (S). 14.58 Uusi päivä (S). 15.27 Uusi päivä (S). 15.55 Erikin ensimmäinen joulu. 16.30 Galaxin mestari: Galaxin mestarit 2013. 17.00 Pikku Kakkonen. 17.48 Joulukalenteri (S).

18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Uutisvuoto. Vieraiksi saapuvat Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb ja liikenneministeri Merja Kyllönen. 19.00 Prisma: Afrikan tulevaisuus. Afrikassa elää nykyään yli miljardi ihmistä ja mantereella on tapahtunut valtavia muutoksia viimeisten vuosikymmenien aikana. 19.50 Pieni tarina (7). Koiranulkoiluttajat. 20.00 MOT: Yli 4 veromiljardia hukassa. Yritykset ja yksityishenkilöt Suomessa jättävät joka vuosi verojaan maksamatta. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 21.30 Dokumenttiprojekti: Kirje Mandelalle. Millaisena maailman johtavat poliitikot ja vaikuttajat kuten Henry Kissinger, Albie Sachs ja Dalai Lama muistavat Nelson Mandelan? 22.55 Yle Uutiset. 23.00 Kotikatsomo: Kansan mies (7). 4/12: Äkkiä on ilta. 23.45-00.45 Peter Jöback, täysin sydämin. 1/3: New York. Peter Jöback matkaa viihdemusiikin tähtien ja hittien syntysijoille.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 McLeodin tyttäret (7). Kipinöitä ilmassa. Jodilla ja Steviellä eivät kemiat oikein sovi yhteen. 18.45-18.50 #lovemilla (12). Kahvilan tiskin takana alkaa olla ruuhkaa. Aimo aloittaa köökin puolella kokkisodan. 6/25 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. Vuorovaikutteinen uutislähetys. 19.30 Teiniäidit. (7). Osa 5/8. Sarita on hakeutunut katkaisuhoitoon. 20.00 Uusi päivä (S). ”Sinun katson kasvavan.” 20.30 Suorana: Kortesmäki. Vieraana näyttelijä Nina Lahtinen. Club for five esiintyy. Suora lähetys. 21.00 Love Connection. 9/12. Amerikkaan? 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 Rakkautta ja jälkikasvua (12). Kylmää kohtelua. 22.50 Hung (16). Totuus sattuu. 23.20 Teiniäidit. (7). Osa 5/8. Sarita on hakeutunut katkaisuhoitoon. 23.50 Boss (16). 9/10. Chicago tekee konkurssin, sitä ei estä enää mikään. 00.45-01.45 Game of Thrones (16). 2/10. Huonoja uutisia.

Yle Fem 13.00 Antikmagasinet. 13.30 Studio natur. 14.00 Sportspegeln. 14.30 Sverige!. 15.0016.00 Säsongstart: Så ska det låta. 16.50 Alaston tonttuus (7). 16.55 Pixel. 17.25 Norja maahanmuuttajien silmin. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Joulukalenteri: Tommin supersohva. 18.30 Vanhus ja hirvi. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Naapureita ja salaisuuksia (12). 20.40 Mette ja James – keittiön voimakaksikko. 21.00 Ilta Annen ja Hannahin kanssa. 21.40 Kulissien takana. 21.45 Ajankuvia Tukholmasta. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00-22.15 Oddasat. 22.45 Radiohjälpen: En resa in i framtiden. 23.00 Sportnytt. 23.15 Vetenskapens värld. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 ABC. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15

Nelonen

22.35: Isänmaan puolesta 11.05 Emmerdale (S). 11.35-12.40 Kadonneen jäljillä UK. 14.10 Alueellinen sääennuste. 14.15 Whitney (7). 14.45 Whitney (7). 15.15 Mitä tänään syötäisiin?. 15.20 Jamie Oliverin helpot herkut. 15.50 Pilanpäiten. 16.00 Pilanpäiten. 16.05 Pomo piilossa UK. 17.15 Uutiset. 17.20 Suomen ja maailman sää. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Emmerdale (S). Mia, tyttäreni Mia. Miaan tuloon innokkaasti valmistautuva Declan odottaa tytärtään yksin, mutta yksinäisyys käy raskaaksi, kun tiedossa onkin musertavia uutisia. 18.30 Emmerdale (S). Yksinäinen susi. Lannistumaton Cain ei tuota pettymystä saapuessaan vikittelemään Moiraa, ja petturit ovat jäädä rysän päältä kiinni. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). Ismo on hengen heittopussi. 20.05 Suomen kaunein koti. Jakso 8. Piilopirtit luonnon keskellä. Minna, Pekka ja Hanna tutustuvat kolmeen persoonalliseen piilopirttiin suomalaisen luonnon suojassa. 21.00 Panttivangit (7). Talutushihnassa. Sairaalalla tutkitaan, kuka antoi presidentille verenohennuslääkettä. 21.50 Putous 5.0. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.35 Isänmaan puolesta (16). Hyvää yötä. 23.40 Kovat kaulassa (12). Kuin kala vedessä. 00.35 Mike & Molly (S). Kolmenkympin kriisi. 01.05-06.00 Eurojahti.

Kulturnyheterna. 01.30 Seriestart: Gunnel Carlson i Italien. 01.40 Programtablå. 01.45 Julkalendern: Barna Hedenhös uppfinner julen. 02.00 Lilla Sportspegeln. 02.30 I just want to be cool. 02.40 I just want to be cool. 02.50 I just want to be cool. 03.0004.00 Sommarpratarna.

Liv 11.00 Himosiivoojat. 12.00 Tyyliä vai ei. 13.00 Sinkkuillallinen. 14.00 Sisustus uusiksi miehen tapaan û USA. 15.00 Design Star. 16.00 Liv D Sarja: Raskaana ja rappiolla (7). 17.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. 18.00 Häät sulhasen tapaan. 19.05 Hurja remontti. 20.00 Supernanny (7). 21.00 Good Wife (S). 22.00 Sinkkuelämää (12). 22.35 Sinkkuelämää (7). 23.05 Sinkkuelämää (12). 23.45 Täydelliset naiset (12). 00.40 Paris

Sub

21.00: Etusivun rakkaustarina 11.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.50 Luksusmammat. 13.20 Lauran matkakuvia: Tukholma. 13.55 Sarahin sisustusvinkit. 14.25 Ullan unelmakakku. 15.00 Vaaleanpunainen pantteri (S). 15.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 15.15 Huippumalli haussa (S). 16.15 Suhdekoukerot (S). 16.45 Suhdekoukerot (S). 17.15 Eläintarhassa tapahtuu. 17.45 Tuuri.

18.45 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Hauskat kotivideot. 20.00 Maailman övereimmät juhlat (S). Epätoivoiset kotirouvat. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA Etusivun rakkaustarina (12). (USA 1994). Julia Roberts ja Nick Nolte esittävät romanttisen jännityskomedian pääosissa kilpailevien lehtien toimittajia, jotka usutetaan saman kuuman juttuaiheen kimppuun. Nuori ja kunnianhimoinen Sabrina Peterson ja entinen tähtireportteri Peter Brackett päätyvät yhdistämään voimansa tutkiakseen junaonnettomuutta, jonka taustalta paljastuu vihjeitä salaliitosta. Pääosissa: Julia Roberts, Nick Nolte, Saul Rubinek, Robert Loggia, James Rebhorn. Ohjaus: Charles Shyer. 23.30 Hannibal (16). Pääruoka. Psykiatrisessa vankisairaalassa tapahtuu murha, joka vaikuttaa Chesapeaken viiltäjän tekemältä. 00.30 Maailman vaarallisimmat tiet (7). Murenevat tiet. Rick ja Lisa joutuvat kuljettamaan Kali-jumalattaren patsaita syrjäiseen Kalpan vuoristokylään. 01.25 Perhe on pahin (S). Archie kateissa. 01.55 Perhe on pahin (S). Ennätyssuudelma. 02.25-05.00 Älypää-TV.

Hiltonin maailma (S). 01.35 Supernanny (7). 02.25 Arvostele mun illallinen Suomessa. 02.55 Arvostele mun illallinen Suomessa. 03.25 Good Wife (S). 04.20-05.00 Älypää-TV.

Jim 11.45 Huippusalaiset reseptit. 12.35 Remontit rahaksi. 13.30 Vaihtokauppiaiden kuninkaat. 13.55 MasterChef Australia. 15.45 Anthony Bourdain maailmalla. 16.40 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 17.40 Panttilainaamo. 18.05 MasterChef Australia. 19.00 Kuppilat kuntoon Ruotsi. 20.00 Huvila & Huussi. 21.00 Leijonan luola USA. 22.00 South Park (12). 22.30 South Park (7). 23.00 Havaiji 5-0 (12). 23.50 Huipputatuoija haussa. 00.45 JIM D: Massiivinen tuho (7). 01.40 Australian rajalla. 02.10 Bullrun – kaasu pohjassa (7). 02.40-05.00 Älypää-TV.

Teema

22.35: Kino Suomi: Pako pohjoiseen

21.00: Yö museossa 2 13.50 Myytinmurtajat. 14.55 Kreisiä menoa. 15.25 Kreisiä menoa. 15.55 Vauvaonnea (S). 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

18.00 Hell’s Kitchen Suomi. Osa 12: Elämää Hell¨s Kitchenin jälkeen. 19.00 Paratiisi. Paratiisissa päästään seuraamaan Thaimaan poliisin salaista operaatiota suomalaisten turistien pelastamiseksi aggressiivisten räätäleiden kynsistä. 19.30 Miehen puolikkaat (7). Isä, poika ja bikinipimut. 20.00 Lähiöunelmia (S). Omaa lääkettä. Dalia yrittää kostaa Tessalle Scott Straussin tapauksen ystävystymällä Lisan kanssa, mutta Tessa ei jää toimettomaksi. 20.30 Simpsonit (7). Leuat lukossa. 21.00 ELOKUVA Yö museossa 2 (7). Suositun komediafantasian jatko-osassa entinen museon yövartija Larry Daley omistaa oman yhtiön ja poikkeaa usein museoon katsomaan olentoja, jotka taikalaatan voimalla heräävät öisin henkiin. Sitten yksi reliikeistä, ilkeä Kahmunrah, haluaa tuhota Larryn museoystävineen ja saada laatan haltuunsa. Ohjaaja: Shawn Levy, USA 2009. Pääosissa: Ben Stiller, Amy Adams, Hank Azaria, Owen Wilson, Christopher Guest, Robin Williams. 23.20 Vaarallinen totuus (16). Syyllinen. Tuomittu tappaja John Cooper karkaa vankilasta. 00.20 Elämää Philadelphiassa (12). Dee synnyttää. 00.50 Ensisilmäyksellä (7). Valeraskaus. 01.20 Simpsonit (12). Kauhujen talo, osa 11. 01.50 Eurojahti. 04.00-06.00 SubChat.

Fox 11.30 Mr & Miss Showhau. 11.55 Futurama. 12.20 Totta vai tarua?. 12.45 Hullut tiedemiehet. 13.10 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 14.05 Alaskan poliisit. 15.00 STT Uutiset. 15.05 Lentoturmatutkinta. 16.00 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. 16.30 24Kitchen: Savannin herkut. 17.00 24Kitchen: Sara La Fountain. 17.30 24Kitchen: Kapinakokki Santeri Hämäläinen. 18.00 Hans Välimäen Joulukalenteri. 18.05 Miehen paikka. 18.30 Family Guy. 19.00 Seiska News. 19.05 Varastojen metsästäjät. 19.30 Suomen vartijat. 20.00 Aarteen tonkijat. 20.30 Huutokaupan Metsästäjät. 21.00 Criminal Minds. 21.55 Ilman johtolankaa. 22.45 Ilman johtolankaa. 23.35 Ilman johtolankaa. 00.25 Elokuva: Juomahemmo (7). 01.55 Nolot vartalot. 02.45 Tilt. 03.10 Suomen vartijat (TXT). 03.35

23

17.00 Gorkyn abstrakti elämä.

18.00 Taidetutkimukset. 3/4. Han Van Meegeren on historian tunnetuimpia taideväärentäjiä. Hän kuoli ennen kuin kaikki väärennökset saatiin listattua. Miehen työhuoneelta löytyneen taulun arvoitus on kiinnostanut asiantuntijoita siitä lähtien. 19.00-20.10 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). Osa 237. Unelma toteutuu. Mercedes ja Antonio saavat hyviä uutisia pankista, ja lipputehtaallakin riittää tilauksia. Inésin unelma näyttää toteutuvan. 20.15 Unelmien rivierat: Capri. (Ranska 2010) Capri edustaa dolce vitan antimia, joita mm. Grace Kelly ja Audrey Hepburn tulivat maistelemaan. 21.00 Retrolissun ysärit: Megajulkkixet. Turhat julkkikset ja turhien julkkisten kaverit. Matti, Henry, Mattiesko ja Tony pitivät käyrän nousussa, Carmen menetti missikruununsa ja Ninja S näytti mallia maailmalle. 21.30 Läimäys (16). 6/8. Manolis. Hectorin isä Manolis on huolissaan siitä, millaisia jännitteitä läimäytys on aiheuttanut, etenkin Aishan ja Hectorin välille. Toisaalta hän luottaa miniäänsä ja uskoo tämän saavan asiat oikealle tolalle. 22.25 ELOKUVA Kino Suomi: Pako pohjoiseen (16). (Flucht in den Norden, Suomi-Saksa 1985) Klaus Mannin romaaniin perustuva elokuva naisen pakomatkasta natsi-Saksasta Suomeen. N: Katharina Thalbach, Jukka-Pekka Palo, Käbi Laretei, Lena Olin. O: Ingemo Engström 00.20-04.00 Teematieto.

24Kitchen: Sara La Fountain (TXT). 04.00 24Kitchen: Kapinakokki Santeri Hämäläinen (TXT). 04.25-05.59 Sky News.

TV5 12.10 Pomo keittiössä. 12.35 Pikkuväen matkassa. 13.05 Lasten eläinmaailma: Ihanat kamalat lemmikit. 14.00 Todella upeeta (S). 14.35 Hale ja Pace – hauskat pojat. 15.10 Matlock (7). 16.05 Kolmas kivi auringosta (S). 17.05 Pulmuset (7). 17.35 Kellarin kunkku (S). 18.00 70’s show (7). 18.30 70’s show (7). 19.00 Hengenvaarallinen saalis. 20.00 Kultakuume. 21.00 ELOKUVA Tears of the Sun (16). 23.10 5D: Virtuaalimaailman salat (S). 00.00 ELOKUVA Skipataan joulu (S). 01.45 Star Trek: The Next Generation (12). 02.40 Ihmemies MacGyver (12). 03.35-04.27 Tarkka-ampujat (12).


ETU 30 €

Muuttamassa? Helpompi tapa saada sähköt uuteen kotiisi Soita 0200 80 000 – Fortum Muuttopuhelin 24h Jos olet muuttamassa, soita uuteen Fortum Muuttopuhelimeen ja tee sähkösopimus nyt. Toimi heti niin saat 30 €:n edun sähkölaskuusi. Etu koskee kuluttaja-asiakkaita ja on voimassa 31.12.2013 asti, sitä ei voi yhdistää muihin etuihin. Puhelun hinta mpm/pvm.


51 AV / 2013

Tarjoukset voimassa MA–KE 16.–18.12., ellei toisin mainita.

PARAS JOULUKAUPPA 2 rs

4.-

E EMM L E V PAL LUUN JOU KA SAAK AISIN UNT SUNN 12–21. KLO

HK

SIKA-NAUTA JAUHELIHA 400 g 5,00/kg

rajoitus 3 erää/talous

-34 % Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yksittäin 3,05/rs (7,63/kg)

1

89 pkt

Myllyn Paras

TORTTUTAIKINA 1 kg 1,89/kg

0

4

pack

kg

5

99

sis. pantit 1,60, rajoitus 2 erää/ talous

Hinta ilman K-Plussa- korttia

7,59/4-pack (1,00/l) sis. pantit 1,60 Hartwall

BANAANI Kolumbia

JAFFA 1,5 l 4-pack

Appelsiini ja Appelsiini light, 0,73/l

Anna Hyvä joulu

Hinta ilman K-Plussa-korttia 2,49/pkt (2,49/kg)

-13 %

-26 %

89

-24 %

5

1.-

99

kg rajoitus 2 kalaa/ talous

ERÄ

Tuore kokonainen

KIRJOLOHI Suomi, Ruotsi

ps

Hinta ilman K-Plussa-korttia

1,15/ps (0,58/kg) Emännän

VEHNÄJAUHO 2 kg 0,50/kg

Lue lisää www.kcm.fi/vastuullisuus


MAKEAA & SUOLAISTA JOULUA

ista l l u d E joka päivä

8.-

2 rs

After Eight

SUKLAARASIAT 300 g

13,33/kg, yks. 4,49/rs (14,97/kg)

6

99 rs

Malaco Allsorts

MAKEISRASIA 1 kg

6,99/kg

10

2

50

5

29

Fazer

rs

WIENERNOUGAT RASIA 210 g

25,19/kg

2

ps

Twist

6

50

KONVEHTIPUSSI 300 g

10,83/kg, yks. 3,75/ps (12,50/kg)

rs

Fazer

SUKLAABOXIT 775–860 g 12,21–13,55/kg

7

99

2 kpl

rs

Karl Fazer Dark tai Nordic Gourmet

SUKLAAKONVEHDIT 150–197 g

Fazer

8.-

SUKLAALEVYT 300 g

13,33/kg, yks. 4,29/kpl (14,30/kg)

40,56–53,27/kg

Tilaa sähköinen asiakaskirjeemme ja voita tonni www.kcm.fi/liity

2 rs

8

50

Budapest ja Talvikonvehti

SUKLAARASIAT 300 g

14,17/kg, yks. 4,95/rs (16,50/kg)


1

99

2 pkt

pkt

Tuc

Carr’s

2

2.-

99

SUOLAKEKSIT 100 g

VOILEIPÄKEKSILAJITELMA 200 g

10,00/kg, yks. 1,29/pkt (12,90/kg)

9,95/kg

1

80 2 prk

pkt

Sunnuntai

PIPARITAIKINA 1 kg

2,99/kg

-17 % Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yksittäin 1,09/prk (3,63/kg)

Dronningholm Tähtitorttu

MARMELADIT 300 g

luumu tai omena&kaneli, 3,00/kg

2

15 kpl

2 prk

2

50

2

19

Mausteaitan

Jalostaja

Sauvon

7,17/kg

suolaliemessä, 5,21/kg, yks. 1,69/prk (7,04/kg)

13,69/kg

KOTISINAPIT 300 g

HERNEITÄ 430/240 g

prk

SIENIKUUTIO 315/160 g

4

50

Sauvon

2,81/kg

Hinnat voimassa ma–ke 16.–18.12. ellei toisin mainita

prk

MAUSTE- tai SUOLAKURKKUJA 2,9/1,6 kg

1

29 prk

Felix

PUNAJUURET 570/330–380 g

kokonaiset, viipaleet, kuutiot ja suikaleet, 3,39–3,91/kg

3


HYVÄÄ JOULUA

1

69

Tarjoukset voimassa MA–KE 16.–18.12., ellei toisin mainita.

pkt

Töysäläisen

PIPARKAKKU 400 g 4,23/kg

n enito Glute oehto vaiht

2 pl

Hartwall

4.-

2

29

sis. pantit 0,80

pkt

Semper

GLUTEENITON PIPARI 150 g 15,27/kg

VICHY 1,5 l

1,07/l, yks. 2,25/pl (1,23/l) sis. pantin 0,40

2

59

0

2

pl sis. pantin 0,40 PERINNEKALJA 2,2% 1,25 l

ps

Monarch

SEKAHEDELMÄ 250 g

1,75/l

99 tlk

Marli

GLÖGIJUOMA 1 l 0,99/l

Lue lisää www.kcm.fi/vastuullisuus

5.-

10,00/kg, yks. 2,79/ps (11,16/kg)

0

99 pkt

1

95

4

99

pkt

Dansukker

Annas Original

DLN

1,98/kg

6,50/kg

16,63/kg

TOMUSOKERI 500 g

PIPARKAKKU 300 g

ps

CASHEWPÄHKINÄ 300 g

20131216_fi_helsinki  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you