20130918_fi_helsinki

Page 30

www.metro.fi

TEKSTIVIESTIT •Volga: Niinhän sitä on kouluhistoriassa ylläpidetty käsitystä ”ruotsin tuomasta sivistyksestä”. Ruotsin historioitsijat ovat jo kyselleet, pitäisikö heidän palauttaa Suomelle historia, jonka heidän ruhtinaansa veivät? Opiskelisivatkohan muinoin näitä ruhtinaita mielistelleiden jälkeläiset kiireesti suomea, kun sukunsa häpeät kuulisivat? J.WIIK •Kaikki Helsingin kaupungin johdossa sekä kaupunginhallituksessa olevat ja Guggenheimin puolesta äänestävät sitoutettava maksamaan 24% palkastaan/palkkioistaan Guggehdin maksua–eläkkeelle lähtöönsä saakka. Jos vaihtaa työpaikkaa, velvoite jatkuu. Päätöksistään on maksettava. Eihän tuo 24% ole kuin alv-veron suuruinen. Päättäjiemme mukaan siis kohtuullinen. Kannattaa miettiä KESTÄÄKÖ KUKKARO

•Kivaa kun aurinko jaksaa ilahduttaa meitä yhä edelleen, todella mahtava syksy. NIMETÖN •Järviruoko, uusiutuvaa energiaa, puhdistaa käyttäessään ravinteet. Siirtyvätkö ruokoon myös saasteet? PIISAMI •Homo ei voi koskaan ns. eheytyä heteroksi, koska kukaan ei voi muuttaa aivojensa rakennetta. Jokainen umpihetero voi

mielessään kuvitella, onnistuisiko muuttamaan itsensä homoksi. Ei taatusti onnistuisi, mitenkä se sitten voisi onnistua päinvastaisessa tapauksessa? BIOLOGIAA

•Hyvät naiset, kun menette toisen avaamasta ovesta, niin voisitteko ystävällisesti ajatella takanakin tulevaa ja työntää ovea sen verran, ettei se lävähdä seuraavaa suoraan päin naamaa. GRR •Laiskanpulskeat kokoomusnuoret: Eipäs ohjelmassanne ole taaskaan yhtäkään tehostusta, teidän omaan työelämään menoon! Saati lääkettä nykyiseen kaikille ilmaiseen, maailmojasyleilevän avokätiseen opiskelujen ym. etujen vedättämiseen. Ei yllätä. 17 VUOTIAASTA DUUNISSA AND STILL GOIN’ STRONG H:KI

•On aivan järkyttävän kammottavia nämä monet tatuointistudioiden ohjelmat ja jopa mainoksetkin. Outoa on etenkin se, että jotkut (onneksi hyvin pieni joukko) ihmiset tahtovat tehdä itsestään aivan s--tanan/p-run näköisiä. Kammoksun moista ja ihmettelen, että moista näytetään ja jopa mainostetaan. Kyllä varmaan lapsiakin moinen pelottaa,jos kerran normaaleja aikuisiakin. NIMETÖN •Niitä, jotka kertovat ihmisen maailmanlopusta, hyvin lyhyen tulevaisuuden päässä häämöttävästä, kansa epätoivoissaan yrittää nimittää maailmanlo-

OSTAMME KULTAA, hopeaa, platinaa ja palladiumia kaikissa muodoissa. Eteläranta 14, (09) 654 446 ma-to klo 9-18, pe klo 9-16 KATSO HINNAT: www.rasmussen.fi

ALE

Laadukkaat Tuotteet ja Hinnat ...klikkaa!

H & C Nails Uudet rakennekynnet / akryyligeelipuuteri kynnet 40 € Huolto 25 € Geelilakka omien kynsien päälle 25 € Varpaiden geelilakka 30 € Manikyyri + pedikyyri 40 € Uudet ripsienpidennykset 50 € Ripsienpidennyksien huolto 40 € Kulmien + ripsien värjäys + muotoilu 18 € Avajaistarjous kaikki -10% (tässä on alkuperäinen hinnasto)

WWW.CARITAELO.FI

0700 51 076 2,21€/min+pvm DYP-Apu, PL 64, 00981 Helsinki

LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 keskiviikko 18. syyskuu 2013

(H&C Nails on Myllypuron R-Kioskia vastapäätä.) 050-4393430 ark 9-19 la 10-16 ●

Tervetuloa!

punprofeetoiksi. ( esim.TV 7:n saarnaajat ) Profeetan lahjoja ei kuitenkaan ole aikoihin tarvittu. Tarvitaan vain kyky erottaa katteeton optimismi ja reaalitodellisuus. Itse asiassa ”lopun” ennakoimiseksi tarvitaan vain kaksi silmää päässä–ja se, että ne silmät ovat auki. VINSKI •Nyt palautetta suoraan Guggenheim-organisaatiolle sekä hankkeen puuhamiehelle siellä, että suomalaiset veronmaksajat eivät halua museon maksumiehiksi pienentämään entisestään kutistuvan rahapussinsa sisältöä. Guggenheimin oma 1000 hengen kyselyn tulos ei ole järkevien suomalaisten veronmaksajien mielipide (kysely lieneekin kohdistettu lähinnä eliitille). Turistien määrä tuskin kasvaa merkittävästi ja he kasvattavat vain Guggenheimin ja lähinnä helsinkiläisten yritysten tiliä, joiden panos verotalkoissa lienee vaatimaton. Lisäksi valtionvelkaamme ei voi kasvattaa osallistumalla yksityisen yrityksen perustamiseen ja tukemiseen. HUMANE •Muistelkaa: Yläluokkaisten kokkarinuorten rasismi onkin ihailtavaa isännilleen häntiä heiluttaville piskeille. Rahvaanomainen perussuomalainen on halveksittava rasisti, vaikka oisi tumma itse (tai oikeastaan siksi juuri vielä pahempi). NOLOA •Mieti Vähän: Olet varmasti ihan fiksu, mutta et ymmärtänyt pointtiani. Lotossa ”potti kasvaa” joka viikko.. (mitä isompi potti, sitä enemmän se kasvaa) Mutta kun jättipotti menee, ns. pohjapotti ei kasva yhtään!! (vaikka ”kassaan” on tullut paljon lisää rahaa). Potti palaa pohjille! Ymmärrätkö nyt, mitä ajoin takaa? HUIJARIT •Sinähän sen sanoit, Elä ja anna muidenkin elää: Tilastot kertovat, että elämäsi voi olla lyhyt. Myös heidän, jotka joutuvat tupakankärylle alttiiksi. Siis elä ja anna muidenkin elää. NIMETÖN

•Istuin ma 16. pvä bussissa yläsillan etupenkissä. Sisään tuli äiti vaunujen kanssa. Vaunutilan penkki oli jäänyt istumaasentoon. Laskeuduin kääntämään penkin hänen edestään, koska vaunut eivät olisi mahtuneet kyseiseen tilaan. Ei naiselta kiitossanaa. Kuinka noin huonokäytöksinen ihminen voi kasvattaa lapsensa käytöstavoille? IHMETELLEN VANHA ROUVA •Helsingin kaupunki suomen suurimpana kunnallisena toimijana mättää surutta kaiken kerran tarjotun ruuan biojätteeseen. Siis työntekijät eivät saa

ottaa sitä mukaansa ja antaa nälkäisille. Miksi ketään päättäjistä ei kiinnosta suomalaiset kurjat ja nälkäiset. Ikään kuin heitä ei olisikaan. TÖRKEÄÄ TÖRSÄYSTÄ!

•Volga: Etpä ole sinäkään mitään ymmärtänyt ”pakkoruotsikeskustelusta”. Vaatimuksenahan on saada ruotsi valinnaiseksi kieleksi. Ei niin, että sen tilalle olisi pakko ”valita” venäjä, vaan että ne, jotka haluavat lukea ruotsia, valitsevat sen ja muut valitsevat jonkun muun kielen niistä mitä ko. kunnassa ja koulussa tarjotaan. Esim. ranskaa, espanjaa, saksaa, venäjää jopa kiinaa tai japania. FIAT •Ettekö rakkaat tupakoijat vieläkään ole huomanneet tupakkateollisuuspomojen touhuja, kun ovat nyt niin kovin hädissään näistä tupakkadirektiiveistä. Miten askienkin sisään ovat laittaneet nk. manipulointi/ markkinointilappusia. Eivätkä muuten itse edes käytä valmisteitaan. Miksiköhän, jos kerran on niin hyvä ja turvallinen tuote? NIMETÖN •Viime eduskuntavaaleissa nukkujat, äänestämättä jättäneet mahdollistivat porvarivetoisen hallituksen syntymisen ja ovat osallisia kansan kahtia jakamiseen ja varainsiirtoon tavallisilta/köyhiltä rikkaille. He siis osallistuivat oman elämänsä kurjistamiseen. Porvarit eivät koskaan nuku. HUMANE •Voi voi niitä uusavuttomia, kun ei saa yhteiskunnan elättinä hoitaa lapsiaan. Kun minulle syntyi 1974 poika, sai vaimoni kolme kuukautta äitiyslomaa ja eikun sen jälkeen työhön. PESE •Aivan sanomattoman outoa/ kummallista on todellakin se, että eräskin raskaana oleva nainen välttelee kovin mm. joitakin ruokia, joita ei kuulemma odottavalle suositella lapselle mahdollisten aiheutuvien allergioiden/terveyshaittojen tähden. Kuitenkin polttaa tupakkaa, kuten teki aiempienkin raskauksiensa aikana. Järkytyn kovasti joka kerta, kun näen odottavan polttavan. NIMETÖN •Tiedoksi sinä sinulle ymmärtämätön nainen, joka arvostelit metsästysharrastusta. Suomen hirvaseläinten kanta kestää mainiosti muutaman kymmenentuhannen harvennuksen vuosittain. Näin ollen ei tarvitse suurpetojakaan metsästää määräänsä enempää. Metsämies on paras riistan suojelija. NIMETÖN •Eiköhän ajokortti ole turhaa. Kaikki oppivat ajamaan, mutta liikennemerkkikortti olisi ehdo-

ton, sillä harva tuntee merkit niin kuin pysähtyminen ja pysäköiminen kielletty, yksityalue ja yksisuuntainen katu. Talvella saa parkkeerata suojatien päälle, koska raidat eivät näy lumen alta. Tulkaa katsomaan vaikka Somerontielle, iltaisin jopa 13 autoa jalkakäytävällä parkissa ja 3–5 sopivin väliajoin pitkin päivää. IHAN KIVAA ! •Ikuinen valituskone ja selän takana puhuja... maailman negatiivisin bimbo. TURHAUTUNUT SIELU

•Nimetön: Raha on ikuista. Vain taskut vaihtuvat. VINSKI •Pyörit koko ajan päässäni, kun ei eroonkaan pääse... Jokin ymmärrys, ei väärinkäsitys huomaamattakaan. NIMETÖN •Minkä sinä sille voit, jos yläkerran asukkaalla on jalat väärinpäin persiissä ja tömistelee kuin norsu. Et voi sanoa mitään alakerrassa asuja. NIMETÖN •Asennevammainen, mielipuolinen huipputyöntekijä sama huono asenne ja samat puheet viimeisten 9 vuoden ajan. ESIMIESPARKA

•Nyt on maamme vinoutuneen kielipolitiikankin otettava osaa säästö- ja tinkimistalkoisiin! Pakkoruotsi pois ja Suomeen yksi virallinen kieli, maan valtakieli suomi. Maan valtakielellä toimitaan kaikissa naapurimaissamekin. MS •Toiset mielisairaat vainoavat ja syrjivät hiljaisempia ja heikompia sairaita. Hallitus ei tee mitään. NIMETÖN •Mitä se alakertalaisille kuuluu, jos naapurit valvovat vaikka koko yön! Kyllä asunnossaan saa kävellä ja elämisestä kuuluu myös ääniä. Jos talo on paperista rakennettu ei se asukkaiden vika ole! On hyvin ajattelematonta, että asukkaat ovat toistensa kimpussa, jos normaaleja elämìsen ääniä paperitaloissa kuuluu?! NIMETÖN •Kiusaajat pois työpaikoilta! On paljon kiusattuja, joiden on pakko vaan hymyillä. Jos olisin valittanut, en olisi saanut uutta paikkaa. Kiitos Ahde, asia tärkeä! NIMETÖN

26

kaan. NIMETÖN •Hävetkää, jos osaatte sos.vir. Käsittääkseni meiltä vammaisilta vietäisiin ilmaiset bussimatkat, että taksimatkojen kanssa ei tulisi tuplaetua. NIIN TAI NÄIN •Hei. Mitä teitä perheelisiä vaivaa. Kyllä ratikoissa saa kulkea pyörätuoli-ihmiset. Ei ole tarkoitettu vain lastenvaunuille. Törkeetä käytöstä teillä perheelisillä. Mitä pyörätuoli-ihmiset ovat tehneet teille perheelisille? Hävetkää. Jokaisella on oikeus käyttää yleiskulkuneuvoja. ML •Kuka kuuntelee Mikko Alatalon ränkytyksiä? LA •Huomio Tikkurila ja siellä pyöräilijät! Ensiksi ajatte tahallaan liikennesääntöjen mukaisesti kulkevan jalankulkijan päälle. Jalankulkijan sanoessa sen johdosta suorat sanat teille, olette sitä mieltä, että jalankulkijan pitäisi hakeutua hoitoon! Kuka mahtaa itse olla hoidon tarpeessa? JALANKULKIJAT •Hei kaikki Pasilan asemasillan bussipysäkkiä terrorisoivat fillaroijat! Eikö tule mieleen, että pysäkin voi kiertää, ainakin ruuhka-aikaan. Ei tarvitsisi puhkua ohimosuonet pullistellen väkijoukossa ja aiheuttaa vaaratilanteita... Tai sitä pyöränkelloakin voi kokeilla, siitähän voisi yllättäen vaikka lähteä ääni, ei sitä koristeeksi ole laitettu. ESTÄÄKÖ KYPÄRÄ AJATTELUN

•Gugge itsepintaisesti tyrkyllä, koska ko säätiön taskuissa eivät kolikot kilise ja tuohi kahise. Tyhmät suomalaiset kuoppaan lankeavat, kun luvataan 9 hyvää ja 10 kaunista. Päättäjät eivät näe nenäänsä pitemmälle. Heistäkin tulee vanhoja ja sairaita. Kuka heitä hoitaa? Guggen seinätkö, kun lapsille ei suoda sairaalaa, missä parantua? Rahat ensin sairaaloihin ja sitten vasta turhat kotkotukset. ÄLY HOI, ÄLY ÄLÄ JÄTÄ

•Ai se on kansan vika, jos politikot tekee p... politiikka. Sdp nostaa veroja, laittoi eurot toisen maan tovereille? EI DEMARI EIKÄ BEMARIA

Ristikon ratkaisu

•Re: Evankelisluterilaisen kirkkomme papit ovat vähintään teologian maistereita, useat tohtoreita eli jokainen heistä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita! Eiköhän jätetä omaan arvoonsa joku tutkimus uskovien äo:sta. Kuollessamme jokainen meistä voi sitten todeta kuka se tyhmä oli-

Hiustenhoitoaineiden aatelia. Hiukset sutjakasti selvittävä Brilliat Care-hiustenhoitoaine on kosteuttava, ravitseva ja kiiltoa antava elämys, joka antaa hiuksille suojaa ja toimivaa tehohoitoa. Asiakkaamme suosittelee Brilliant Care-hoitoainetta: “Aivan loistava tuote! Tekee niinkuin lupaakin! :) Paras hoitoaine ikinä ja vielä luonnonkosmetiikkaa. Ehdottomasti suosittelen!!!” - Heli, Vantaa

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Tällä kupongilla 18.-22.9.2013

Sante: Brilliant care-hoitoaine, 200ml

9,95

säästösi 21 %

(12,55)

49,75/l (62,75)

RAHOITUSTA YRITYKSILLE Kauttamme yrityskaupat ja kirjanpidot. Myös rästit. Ammatitaidolla. INVEST OY p. 040 322 3355


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.