20120920_fi_helsinki

Page 12

+ MATKAILU

Kasvua Venäjältä

Turistit toivat lähes miljardin Suomessa vieraili 3,3 miljoonaa ulkomaista matkustajaa talvella 2011–2012. Marraskuun ja huhtikuun välisenä aikana matkustajamäärä kasvoi edellisestä talvikaudesta 13 prosenttia. Suuri osa kasvusta tuli Venäjällä asuvista matkustajista. Ulkomaiset matkustajat toivat Suomeen talven aikana yhteensä 982 miljoonaa euroa eli yhtä paljon kuin vuotta aiemmin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen ja Matkailun edistämiskeskuksen yhteisestä rajahaastattelututkimuksesta. METRO

MATKAILU

lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 20. syyskuu 2012

12

Eurooppaa Kanadassa CHARLES KNOX

Tuttu tunnelma. Osa Pohjois-Amerikasta muistuttaa kummasti eurooppalaisia maisemia, kunhan löytää oikeat paikat.

Montreal Montreal saattaa hyvinkin olla Pohjois-Amerikan eläväisin ja miellyttävin kaupunki. Syy tähän löytyy sen rakenteesta, jossa asuinalueet sijoittuvat lähelle pääkulkuväyliä, ja luksusmyymälät toimivat samoissa kortteleissa käytettyjen tavaroiden kauppojen, vasta perustettujen gallerioiden ja boheemien yöelämäpaikkojen kanssa. Nähtävyydet ja majoittuminen: Vanhan Montrealin alueella on turisteja kiinnostavia myymälöitä enemmän kuin kaupungin uudemmissa osissa. Vanhan kaupungin arkkitehtuuri noudattaa aina 1500-luvulle ulottuvia rakennusperinteitä. Vanhan ajan tunnelmaan pääsee majoittumalla kotoisaan Le Petit Hoteliin. Tämä 24 huoneen boutique-hotelli toimii 1800-luvulta peräisin olevassa talossa, ja se sijaitsee vain lyhyen matkan päässä 1820-luvulla rakennetusta uusgoottilaisesta Notre-Dame Basilica -kirkosta. Liikkuminen ja ruokailu: Paras tapa liikkua eri puolilla

Montrealissakin on kohta kylmä.

kaupunkia ja nähdä mahdollisimman paljon on käyttää kadehdittavan kattavaa Bixikaupunkipyöräjärjestelmää. Sen kautta voi vuokrata kulkupelin eri puolilla kaupunkia sijaitsevasta 411:stä eri pisteestä puoleksi tunniksi kerrallaan. Kaupungin katuverkosto on erittäin pyöräily-ystävällinen, ja polkien voi liikkua

turvallisesti. Hyviä ravintoloita on vaikka kuinka paljon. Testaamisen arvoisia ovat esimerkiksi Cafe Du Nouveau Monde (www.tnm.qc.ca) ja Nora Gray (www.noragray.com).

Quebec City

Näkemistä: Ne, jotka ehtivät kaupunkiin ennen syyskuun JUPITERIMAGES

FINNLINES VIE EUROOPPAAN YMPÄRI VUODEN.

Mont Tremblant.

alkua, voivat seurata vuosittaista Image Mill -installaatiota. Satama-alueen vanhat viljasiilot on muunnettu jättimäisiksi valkokankaiksi, joihin heijastetaan alueen historiaa yksityiskohtaisesti valottavia multimediaesityksiä. Noin tunnin pituisesta esityksestä saa eniten irti, jos viitsii jo etukäteen hankkia tietoa alueen menneisyydestä – esimerkiksi siitä, miksi paikallinen väestö puhuu ranskaa mutta maksaa seteleillä, joissa on Britannian kuningattaren kuva. Image Millin tapaan myös kaupungin Cirque du Soleilin esitys Les Chemins Invisibles on katsojille maksuton. Sirkus esiintyy moottoritien ylikulkusillan alle rakennetulla lavalla. Quebecin sijainti St. Lawrencejoen varrella on merkittävä osa kaupungin vetovoimaa. Parhaista näkymistä nauttiakseen kannattaa hypätä johonkin lukuisista Croisieres AML:n jokiristeilylaivoista (www.croisieresaml. com/en). Puolentoista tunnin risteily tarjoaa mahtavat näkymät muun muassa kuului-

salle Chateau Frontenacille ja 84-metrin korkeudessa sijaitseville Montmorency Fallsin -vesiputouksille, jotka ovat yli 30 metriä Niagaraa korkeammat. Ruokailu: Quebec Cityn Upper Townin ja Lower Townin alueilla toimii satoja ravintoloita. Suurimmassa osassa niistä on mahdollista ruokailla ulkosalla, mikä antaa parhaat mahdollisuudet seurata kaupungin katuelämää eurooppalaistyylisten mukulakivikatujen varrella. Keskustasta kannattaa kuitenkin poiketa Saint-Richin alueella sijaitsevassa Le Cercle -ravintolassa (www.le-cercle.ca), jonka katosta riippuu antiikkilamppuja, ja seinille heijastetaan taide-elokuvia. Varsinainen taide liittyy kuitenkin paikan tarjoamiin ruoka- ja juomapalveluihin. Makukysymyksissä kannattaa tukeutua ravintolan asiantuntemukseen tilaamalla La Mania -ateria, joka koostuu sesongin mukaan kootuista monen eri ruokalajin annoksista. Baarin henkilökunta osaa valita ateriaan parhaiten sopivat juomat.

Mont Tremblant

Mont Tremblant on hieman syrjässä Montrealista ja Quebec Citystä, mutta se on kokemisen arvoinen. Scandinave Spa (www.scandinave.com/en) tarjoaa paljon muutakin kuin vuoristopatikoinnin, laskettelun tai köysirataseikkailun (www.tremblantactivities.com) jälkeen rentouttavia hierontoja. Paikan erikoisuus on kuumat ja kylmät kylvyt yhdistävä hoito. Ensin istutaan 15 minuuttia höyryhuoneessa tai kuumassa kylvyssä, minkä jälkeen siirrytään viileämpään altaaseen tai läheiseen järveen. Lopuksi rentoudutaan puiden väliin kiinnitetyssä huippumiellyttävässä riippumatossa. Mont Tremblantin kylän rakennukset ovat kuin suoraan joulumaasta. Mainiota ruokaa saa Aux Truffes -ravintolasta (www.auxtruffes.com), jonka herkuista kannattaa maistaa ainakin paistettuja kampasimpukoita tai saksanhirvifileetä. MWN VLADONE

Heidelberg, Saksa

SYYSKAUDEN AUTOPAKETIT SAKSAAN HELSINKI-TRAVEMÜNDE TAI PÄINVASTOIN Nettietu, alkaen 4 henkilöä, hytti ja auto. Tarjouskoodi AUTOPAK Katso tarkat päivät, hinnat ja ehdot finnlines.com.

Varaukset: finnlines.com tai 010 343 4500 (8,21 snt/puh. + 5,9 snt/minuutti lankaverkosta tai 16,9 snt/minuutti matkapuhelinverkosta.)

Quebec City.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.