Metsäntutkimus 1/2009 Eläviä ja kuolleita oksia karsittiin koepuista, joita valittiin kaikista metsässä esiintyneistä läpimittaluokista. Karsinnan jälkeen koetta ylläpidettiin eri hankkeissa, vastuuhenkilöinä Aili Tuimala ja Jukka Lehtimäki. Koesahaus toteutettiin hankkeessa ”Männyn ja kuusen raaka-ainepotentiaalit, niiden ominaisuudet, soveltuvuus ja kilpailukyky puutuoteteollisuudessa”. Tärkein tavoite oli nähdä, miten paljon laho- ja värivaurioita pystykarsinta synnyttää. Koe näyttäisi osoittavan, että kuusen pystykarsinta on mahdollista myös meillä ja sen avulla voi tuottaa hyvälaatuista erikoispuuta. Karsimaton puu (kuva 1 vas. ja kuva 3) on oksainen ja kuolleet oksantapit ovat puuaineksen sisällä laskien saheen laatua ja siten käyttöarvoa ja hintaa. Tämä korostaa sitä, miten pystykarsinnassa on oltava huolellinen: jokainen karsimatta jäänyt oksa pilaa melkoisen määrän potentiaalista laatutavaraa ja siis tekee loven metsänomistajan lompakkoon. Kuva 4 esittää pystykarsittua mäntyä, mutta kuusi kylestyy periaatteessa samalla tavoin. Kuvassa näkyy, miten hyvin oksankohta on kylestynyt ja miten sen jälkeen kasvanut puuaines on virheetöntä. Jos tästä puusta tehtäisiin sahe kohtisuoraan kuvan tasoa vasten oksankohdan ulkopuolelta, saataisiin samanlainen näkymä kuin kuvassa 2 rengaskuvioineen. Kuvassa 4 lähellä kuorta näkyy selvästi viivästyneen harvennuksen vaikutus: puun kasvu on viime vuosina hidastunut. Koska kuusi on
Kuva 4
varjopuu, sillä vaikutus ei olisi näin dramaattinen. Kuvassa 3 näkyy ylhäällä lähellä kuorta, miten monitoimikoneen syöttörullien piikit ovat vahingoittaneet puuainesta yllättävän syvälle. Varsinaisen piston sisäpuolella on lisäksi parin vuosiluston syvyisesti murtunutta solukkoa (vuosilusto vääntynyt), joten koko vaurio on pistoa syvempi.
Perinteinen vankka käsitys, että pystykarsinta on kuuselle vahingollinen, perustuu O.J.Lakarin tutkimukseen vuodelta 1920 (Lakari, O.J. 1920. Tutkimuksia kuusen karsinnasta. Metsätieteellisen koelaitoksen julkaisuja 2:138), jossa hän osoitti vakuuttavasti, että kuusen rungot saavat erittäin pahoja lahovaurioita elävien oksien karsimisesta ja kasvu kärsii, varsinkin paksuuskasvu rungon alaosassa. Lakarin tutkimuksessa karsinta tehtiin joko kirveellä tai sahalla, kun puiden rinnankorkeuspaksuus oli 5–7 tuumaa ja latvuspituudesta karsittiin 35– 65 prosenttia. Ensisijaisena tarkoituksena oli havujen hankkiminen kotieläinten kuivikkeeksi, joten valinta kohdistui mahdollisimman runsashavuisiin puihin. Kun tarkoituksena oli kuivikkeiden teko, oksien karsintaa ei luultavasti tehty sellaisella tarkkuudella, huolellisuudella ja ammattitaidolla, jota oksien pystykarsinnassa täytyy noudattaa jotta puu ei vahingoittuisi. Myös tulosten tarkistaminen oli puutteellista, sillä kahdenkymmenen vuoden päästä karsittuja puita ei enää tahtonut löytyä. Ne oli joko myyty tai pystyyn kuivaneina hakattu kotitarpeiksi. EK
5