Oma rakas koti

Eija Piekkari on oman kerrostalonsa ainoa alkuperäinen asukas. Kodissa Eijalle on tärkeintä oma sauna ja oma rauha.

Kivenheiton päässä Sodankylän pääkadulta sijaitsee pieni kerrostalo. Siellä tilavassa yksiössä asuu Eija Piekkari. ”Tervetuloa kotiini!”, hän toivottaa etelästä tulleille vieraille. Mennään peremmälle.

Eijan asuntoon kuuluu keittiö, olohuone, makuusoppi, kylpyhuone ja se kaikkein tärkein: oma sauna. Saunominen on hänelle tärkeää ja sähkökiuas lämpiääkin ainakin kahdesti viikossa.

Asunnossa on kodikas tunnelma. Kirjahyllyllä on kuvia perheenjäsenistä ja keittiönpöydällä Eijan kutoma pöytäliina kauniissa pastellin sävyissä. ”Keittiön kaapit ovat vähän turhan korkealla minulle, mutta onneksi tarvittavia asioita voi pitää alahyllyillä”, hän sanoo.

Tällainen on Eijan koti, jossa hän on asunut jo 24 vuotta.

Potkukelkalla kotiin

Vaikka muutosta nykyiseen asuntoon on jo pitkä aika, se on jäänyt Eija Piekkarin mieleen kirkkaasti, sillä muuttoon liittyi hankalia tunteita ja päätöksiä.

Lapsuudenkodistaan hän muutti 90-luvun alussa. ”Halusin kovasti oman asunnon.”

Eija kävi äitinsä kanssa kysymässä asuntoa kunnasta. ”Mutta eihän niitä niin vain saanut, jonoon piti mennä.”

Hän ei luovuttanut, vaan kävi tapaamassa toimintakeskuksen esihenkilöä ja kertoi asuntohaaveestaan. Lopulta ensimmäinen väliaikainen koti löytyi toimintakeskuksen pihapiiristä, avohuollon inva-asunnosta.

Jo vuoden kuluttua Eijalle osoitettiin uusi asunto saman pihapiirin rivitalosta. Tässä hän ehti asua kaksi ja puoli vuotta, kunnes muutoksen aika koitti jälleen.

Asumisen ohjaajat olivat huomanneet, että Eija pärjää hyvin yksin, eikä kaipaa päivittäistä tukea. He kertoivat Eijalle keskustaan rakennettavasta kerrostalosta ja ehdottivat, että hän muuttaisi sinne. ”Mietin, että minunko pitää aina ensimmäisenä muuttaa pois.”

Eijaa harmitti ja suututti silloin koko pitkän viikon. Ajatus muuttamisesta tuntui raskaalta. Toimintakeskuksen ja silloisen kodin pihapiirin näkeminen vahvisti näitä tunteita. ”Lähdin hiihtämään joelle päin. Oloni helpottui, kun sain tilaa ympärilleni.”

Myöhemmin samalla viikolla Eija lähti potkukelkalla katsomaan rakenteilla olevaa kerrostaloa. Talo oli jo harjakorkeudessa ja siinä oli kauniit kulmaikkunat, joihin hän ihastui. ”Silloin tunsin sittenkin, että haluan muuttaa tuohon taloon.”

Toimintakeskukselle palattuaan Eija ilmoitti, että ottaa asunnon vastaan. ”Laitoimme ohjaajan kanssa paperit vetämään. Sitten piti vielä maksaa kynnysraha, 4 000 markkaa.”

Eija pääsi muuttamaan uuteen asuntoonsa toukokuussa 1997 ja siellä hän asuu yhä. Muut asukkaat ovat vuosien varrella vaihtuneet. ”Olen tämän talon ainoa alkuperäinen asukas.”

Lähellä kaikkea

Yksi Eija Piekkarin kodin parhaita puolia on sen sijainti, sillä asunto tuntuu olevan lähellä kaikkea. Eija käy avotöissä kirjastossa, johon on kotiovelta matkaa 500 metriä. Siellä hän puhdistaa näppäimistöjä, lajittelee lehtiä ja pyyhkii pölyjä. Tekemänsä tunnit hän merkitsee vihkoon ja ilmoittaa tunnit kuun vaihteessa toimintakeskukseen.

YLHÄÄLLÄ: Eija Piekkari viihtyy kotonaan. ”Siellä saan tehdä ja olla miten haluan.”

VASEMMALLA: Innostus käsitöihin on kulkenut matkassa lapsuudesta asti.

OIKEALLA: Eijan virkkaama torkkupeitto on täynnä värejä.

Myös keskustan muut palvelut ovat kodin kulman takana. Lähikadun varrelle mahtuu esimerkiksi kahviloita, grilli, hotelli ja ruokakauppoja. ”Tosin liikkeet vähenevät koko ajan, kun yrittäjät eläköityvät ja monet palvelut siirtyvät nettiin”, Eija toteaa.

Nettiin hän siirtyi itsekin. ”Useita vuosia maksoin laskut sukulaisten avustuksella heidän tietokoneiltaan. Sitten hankin oman koneen.

Ensimmäisiä laskuja itsenäisesti maksaessa jännitti, että meneekö kaikki oikein. ”Onneksi nuo nettipalvelut ovat sellaisia, että ne neuvovat käyttäjää jatkuvasti. Teksti menee punaiseksi, jos joku tieto puuttuu. Ja kertovat kyllä, kun homma on hoidettu.”

Nykyään Eijalla on tabletti, jolla hän laskujen maksamisen lisäksi lähettää sähköposteja ystävilleen ja sukulaisilleen, sekä soittaa videopuheluita. Videopuheluille on ollut korona-aikana käyttöä, kun kauempana asuvia läheisiä ei ole voinut tavata.

Eväsretkiä ja lomapäiviä

Sodankylän keskustan vastakkaisilla laidoilla virtaa kaksi jokea, Jeesiöjoki ja Kitinen. Joet ja muut luonto nousevat Eijan puheissa useasti esiin, sillä luonnossa liikkuminen on hänelle tärkeä harrastus. Jo lapsuudessa hän teki paljon retkiä yhdessä vanhempiensa ja veljensä kanssa. ”Kävimme tuntureilla ja muissa luontokohteissa, aina eväät mukana.”

Eija on jatkanut perinnettä itsenäisesti. Hän voi vaikka hypätä pyörän selkään ja polkea retkelle joen rantaan. Eväiden kanssa, tietenkin.

Joskus Eija nousee linja-autoon ja lähtee päiväksi Rovaniemelle. Siellä hän kävelee Lordin aukiolle, käy ostoksilla Sampokeskuksessa ja jäätelöllä Rinteenkulman baarissa. ”Matka Rovaniemelle on minulle lomareissu, vaikka olen vain päivän siellä. Ja kotiin on aina mukava palata.”

Reitti Rovaniemelle tuli tutuksi, kun hän nuorempana kulki opiskelemassa Ylitorniossa. Linja-autoa piti vaihtaa Rovaniemellä.

Ylitorniolla Eija opiskeli ensimmäisen kerran 1980-luvun lopussa, kun kiinnostus käsitöihin vei hänet käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen kudontalinjalle. Opiskelijat asuivat arkipäivät koulun pihapiirissä asuntolassa ja palasivat useimiten viikonloppuisin kotipaikkakunnilleen. ”Tornionjoki on mahtava!”, Eija muistelee.

Opintojen jälkeen hän teki käsitöitä toimintakeskuksessa. ”Siellä syntyi halu lähteä uudestaan opiskelemaan.”

Tällä kertaa vuorossa olivat kaksivuotiset palveluavustajan opinnot Ylitornion Kristillisessä opistossa. Hän valitsi linjan, koska se oli kaikkein edullisin ja haaveissa siinsivät työt toimintakeskuksen ulkopuolella. Arkiviikot hän asui jälleen tutussa asuntolassa ja palasi välillä viikonloppuisin omaan asuntoonsa Sodankylään.

Ei omaisuutta, mutta oma

Muutama vuosi sitten kunta antoi kerrostalon vuokralaisille mahdollisuuden ostaa asunto-osake itselleen, vaikka kerrostalo rakennettiin alun perin vuokrataloksi. Suurin osa asukkaista on kuitenkin pienituloisia ja eläkeläisiä. ”Ei meillä ole varaa. Monet ovat sanoneet, että ostettu on oma. Minä vastaan heille, että on se tämäkin minun oma. Oma kotini.”

Vaikka Eija rakastaakin nykyistä kotiaan ja viihtyy yksin, hän tiedostaa, että joskus tulevaisuudessa asumisen tarpeet voivat olla erilaisia. ”Olen kyllä miettinyt, että jos joskus joudun asuntolaan tai vanhainkotiin, kyllä sekin on sitten minun kotini. Vaikka se olisikin vain yksi huone ryhmäkodissa.”

Tärkeintä on, että koti ei ole mikään laitos.

Eija käy mielellään sauvakävelyllä Kitinenjoen rannalla.