Terveydeksi! 2/2015

Page 5

lukijoilta Postia toimitukselle

yttää ja olo on kutisevat, pärskit peräti viidesosaa Silmät ja nenä lyallergia kiusaa vetämätön? Siitepö hoito löytyy ammattilaisen . Oikea suomalaisista

terveys kuvat iStockphoto ailma teksti Tarja Västilä, Pöykkö, Apteekkima farmaseutti Kaisu ala Asiantuntijoina ja allergiasaira Haahtela, Ihoylilääkäri Tari

ja

avustuksella.

tä Seläite pöly si

T

Kiitos runsaasta palautteesta! Toivomme saavamme sitä jatkossakin osoitteessa www.terveydeksi.fi. Lehteen valittujen palautteiden lähettäjät palkitaan vaihtuvin tuotepalkinnoin. Kaikki palautetta lähettäneet osallistuvat aina automaattisesti myös seuraavaan lukijakilpailun arvontaan.

tepölyallergialta. saada oireita jo − Herkimmät saattavat kulsiitepölyhiukkasia helmikuussa, jos aloitSuomeen. Leppä keutuu kauempaa enä, eteläisessä taa kukintansa ensimmäis rgian aisa. Yleisin siitepölyalle Suomessa jo maaliskuuskukkii kuukautta myöhemmin, joka heuttaja on koivu, i Kaisu Pöykkö. si. Eri heikertoo farmaseutt toinen aivastuskau allergisten alkaa alusta Kesällä jo kesäkuun aiheuttaa oireita lähtien pujo näkasvit saattavat Heinäkuun puolivälistä myös oireita elokuun loppuun. Ilmassa voi leijua alkaa puskea siitepölyä. keväästä syksyyn. etelän asukkaat aiheuttavia homeitiöitä sijainti vaikuttaa: aiemmin. IlMaantieteellinen pohjoissuomalaista potevat kahta kuukautta myös vaihdella eri vuosina. Talisuus voi kukman hiukkaspito että kasvit alkavat nen aiheuttaa sen, si pitenee. vien lämpenemi myös siitepölykau Tällöin in. kia yhä aikaisemm

ikaa Älä odota kukinta-a oireet: aivastuttaa, kärsivä tunnistaa Korvat ja kurkSiitepölyallergiasta kutisevat sekä vetistävät. ja nenä ja silmät ja kirvellä sekä nenä silmät punoittaa kukin voivat kutista, oireet saattavat pahenAstmaatikkojen mennä tukkoon. tena. >> tua siitepölykau

12

eka lehti! Erityisesti itsehoitolääkeohjeistus oli tosi hyvä! Ajattelin lahjoittaa tyttären perheelle matka-apteekin, kun lähtevät Balille kahdeksi kuukaudeksi. Mukana on 2-vuotias lapsi. Kaipaisin listaa, mitä kaikkea kannattaisi laittaa. Irmeli Toimitus vastaa: Matka-apteekin kokoaminen on hyvä idea! Apua kannattaa kysyä lähimmästä apteekista. Laitamme tämän toiveen korvan taakse myös toimituksessa.

OLISI KIVA TIETÄÄ, milloin lehti ilmestyy. Joskus saan sen liian myöhään, enkä ehdi vastata kilpailuihin. Diabeetikko

Toimitus vastaa: Olethan huomannut, että joka numeron sivulla 5 kerrotaan aina seuraavan numeron ilmestymispäivä? Loppuvuoden ilmestymispäivät ovat 28.9. ja 7.12.

TERVEYDEKSI!

13

ravitsemus

TERVEYDEKSI!

teksti Virve Järvinen, kuvat iStockphoto Asiantuntijana ravitsemustiet een professori Mikael Fogelholm,

Helsingin yliopisto

Valitse viisaasti Naudan jauheliha 17 %, 100 g, 228 kcal

Tällä kertaa lehteen valittujen palautteiden lähettäjät palkitaan APTEEKKI-laastarisetillä. Onnea! OLIPA UPEA TIETOPAKETTI vuoden

aailman ovi alkaa ampereen Apteekkim viimeistään toukokuun käydä tiuhaan suomalaiset, tamsiialussa. Kuten muutkaan keväiseltä kiusalta, perelaiset eivät välty

Läs på svenska

på sidan 54!

Tämän lehd Paras juttu -k en ilp löytyy sivulta ailu 60. Vastanneiden k arvomme lah esken jakortin kylpylähotell iin!

Pysyvästi

TODELLA HYVÄ JUTTU SPR:n Nuor-

ten turvatalosta. Oli kiva saada toiminnasta kattavaa tietoa, se on todella tarpeellinen systeemi. Jaksamista vapaaehtoisille! Päivi

NUMEROSSA 1/2015 OLLUT juttu ”Luulot pois” oikaisi varmasti minun lisäkseni monen muunkin vääriä käsityksiä itsehoitolääkkeistä. Kiitos tärkeästä jutusta! Ninni

PYSYVÄSTI KEVYEMPI -juttu on täysin totta. Ikuinen laihduttajana oleminen on nyt loppu. Aloitin elämäntaparemontin, ja paino on pudonnut 10 kiloa puolessa vuodessa. Ei enää mitään ihmekikkoja vaan tavallista elämää. Tämä on antanut virtaa koko lähipiirille. Lihaville sanotaan aina, että syö vähemmän. Minä sanon, että syö oikeita ruokia, niin ei ole nälkä. Raisu

Kala on terveellistä syötävää. Toisin kuin lihan, kalan rasva on hyvänlaatuista rasvaa. Lisäksi kalasta saa runsaasti proteiinia ja D-vitamiinia. Kalaa olisi syödä ainakin kahdesti hyvä viikossa kalalajeja vaihdellen.

Vehnäpaahtoleipä 100 g, 264 kcal

kevyempi

Unohda ihmedieetit ja kitukuur it, kilot eivät karise hetkessä. Onnistunut painonpudotus perustuu ruokarytmiin, annoskokoon ja ruoan laatuun.

34

TERVEYDEKSI!

Ruisleipä 100 g, 225 kcal

Sadassa grammassa ruisleipää on 11 g kuituja, vehnäpaahtole Kuitu helpottaa painohallintaa ivässä 2,6 g. , sillä se täyttää vatsaa ja hitaasti imeytyvänä pitää verensokerin tasaisena. Kuitu tekee hyvää myös sydänterveydelle, sillä säätelemään veren kolesterolia. se auttaa Täysjyväviljavalmisteissa on myös runsaasti B-vitamiineja ja kivennäisainei ta. Täysmaito 1 dl, 64 kcal

J

oka viidennellä suomalaisella on kilo­ Ruoka­ajoissa sekä ruoan kuormaa sen verran, määrässä ja laa­ että se uhkaa dussa tehtävät muutokset keventävät, terveyttä. Viisi vyötärölle mutta kertynyttä suin päin suunnittelematta ei muutoksiin kiloa ei sitä vielä tee, ellei kan­ satu kuulu­ nata sännätä. maan sukuun, jossa sairastetaan kakkos­ – Keventäjän ruokavaliosta tyypin diabetesta. Mutta poistuu tai vähe­ kun kehossa on nee ruoka­aineita. vähintään 10–15 liikakiloa Ennakkoon kannattaa miet­ ja painoindeksi 30 tiä, mitä niiden tai vanhan tai enemmän, tuki­ ja liikunta­ tavan tilalle tulee. sekä sydän­ ja Suunnitelmaa verenkiertoelimistö kärsivät. tarvitaan vaikka silloin, kun elo­ kuvailtaan on aina liittynyt megapussi Kymmenen kilon karkottaminen karkkia. ei käy het­ kessä, eikä tarvitsekaan. Kitukuurilla aikaan Rukkaa ruokarytmi ja annoskoko saatu nopea painonlasku vie kehosta lihas­ Nälkä on laihduttajan pahin vihollinen. kudosta rasvan sijaan. Lihasmassan kadotta­ Paras ase sitä vastaan on säännöllinen minen rasvoittaa elimistön ateriarytmi. ja tekee seuraavan Tasaisin välein nautitut ateriat auttavat mahdollisen painonpudotu syrityksen entistä mään napostelun kurissa ja ehkäisevät pitä­ vaikeammaksi. nälkää kasvamasta hevosen kokoiseksi. – Jotta kilot pysyisivät jatkossakin Aterioiden poissa, suunnittelu ennakkoon laihduttaja tekee syömisissään estää ateriavälejä veny­ sellaisia muu­ mästä liian pitkiksi. toksia, joiden kanssa hän pärjää vielä viiden – Itselle sopiva ateriarytmi vuoden päästä, ravitsemustie löytyy kehoa teen professori kuuntelemall Mikael Fogelholm Helsingin a, yliopistosta sanoo. ja ruoka­aikoja jokaiselle sopivia tuntirajoja ei ole. Yksi tarvitsee kolme ja >>

Kirjolohi 100 g, 107 kcal

Rasvaton maito 1 dl, 32 kcal

Vesi on paras janojuoma kilojenkin kannalta. Maidon rasvaa ei tarvita ja siksi ruokajuomaksi valitaan rasvattomia maitotuotteita . Maitotuotteita kannattaa suosia, sillä ne ovat tärkeitä proteiinin ja kalsiumin lähteitä, D-vitaminoitui myös D-vitamiinin lähteitä. na Kolme maitolasillista ja 2—3 juustosiivua päivittäin täyttää aikuisen kalsiumin tarpeen. Voi-kasvirasvaseos 75 %, 5 g, 34 kcal

Kasvimargariini 60 %, 5 g, 27 kcal

Painoaan tarkkaileva henkilö voi käyttää levitteitä kohtuudella, sisältää vähintään 60 prosenttia kunhan levite rasvaa ja on kasviöljypohja inen. Tällaisena levite on tärkeä hyvänlaatuiste n, elimistölle välttämättömi en rasvojen lähde. Tyydyttyneen rasvan osuus levitteessä tulisi olla korkeintaan yksi kolmasosa.

TERVEYDEKSI!

» VIIME LEHDEN ylivoimaisesti

parhaimmaksi jutuksi lukijat äänestivät jutun ”Pysyvästi kevyempi”. Myös allergiaa käsitellyt juttu ”Selätä siitepöly” sekä itsehoitolääkkeiden turvallisuutta käsitellyt juttu ”Luulot pois” pääsivät kolmen pidetyimmän jutun joukkoon. » ONNITTELUT VOITTAJALLE!

Lukijakilpailun arvonnassa Viking Linen risteilylahjakortin voitti Sanna Hekkala, Oulu. Onnittelut!

rkossa ksi!-lehteä ve Lue Terveyde si.fi www.terveydek

Tykkää lehdestä Facebookissa www.facebook.com/Terveydeksi Seuraa uutisointiamme Twitterissä @Terveydeksi Apteekin asiakaslehti Luotettavaa tietoa terveydestä, sairauksien hoidosta ja ennaltaehkäisystä, lääk­keistä ja niiden oikeasta käytöstä sekä apteekkipalveluista. Julkaisija ja kustantaja Apteekkariliiton viestintä­yhtiö PharmaPress Oy, Pieni Roobertinkatu 14 C, 00120 Helsinki Päätoimittaja Tiina Kuosa, puh. 010 680 1462 Toimitus ja ulkoasu MCI Press Oy, Mikonkatu 8 A, 00100 Helsinki Ilmoitusmyynti Infoteam Oy, Mannerheimin­tie 40 C 65, 00100 Helsinki, puh. 09 441 133, infoteam@infoteam.fi Paino Helprint Oy, Mikkeli. Painos vähintään 410 000 kpl ISSN 0781-5867 Lukijoita 1,144 miljoonaa (KMT 2014). 32. vuosikerta, ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Kansi Vesa Tyni

www.terveydeksi.fi

35

Seuraava numero ilmesty y

28.9.

TERVEYDEKSI!

5


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.