TEK2/2012

Page 22

Pääkaupunkiseudulla tehokasta protoilua Teksti Kirsti Levander Kuvat Helena Hagberg ja Kirsti Levander

Aalto-yliopiston suojiin asettunut pääkaupunkiseudun Protomo toimii nyt täydellä teholla. Otaniemen toimipisteen rinnalle avattiin 7. maaliskuuta Arkadiankadun toimipiste. Tarjolla ovat hyvät eväät vaikkapa yrityksen perustamiseen.

K

uukautta ennen avajaisia Arkadiankadulla eletään loppukirin tunnelmissa. Projektinjohtaja, yritysneuvoja Seppo Rantalainen ehtii juuri ja juuri valokuvaan, sen jälkeen mies huikkaa heit ja kiirehtii töihinsä. Tilojen piti olla jo remontissa, mutta remonttireiskoja ei näy vielä missään. – Maanantaina tulevat. Neljäs kerros brändätään Protomoksi oranssilla tunnusvärillä ja rennolla tiimityötä tukevalla sisustuksella, fasilitaattorina hääräävä KM Laura Ahtikoski ja koulutusjohtaja Anne Gustafsson-Pesonen kertovat. Protomo-toiminnasta muualta maasta saatu kokemus saa vetäjät uskomaan, että pääkaupunkiseudulta löytyy innovaatioapparaattiin tulijoita. Toiminta on tarkoitettu niin työttömille ja työttömyysuhan alaisille kuin työssäkäyville ja opiskelijoillekin. Tavoite on sama kuin kaikilla Protomoilla: tuote- ja palveluideoiden jalostaminen ja yrittäjyyden edistäminen. – Palvelemme eri alojen osaajia, joilla on vahva halu oman yrityksen perustamiseen. Myös oman osaamisen tuotteistaminen työnantajaa silmällä pitäen kuuluu Protomo-formaattiin, Gustafsson-Pesonen muotoilee uuden toimipisteen tehtävää. Eikä Aallon Protomo Helsingissä aikailla. Jo ennen avajaisia exnokialaisista muodostettu kolmen hengen tiimi protoilee itselleen uutta tulevaisuutta täyttä päätä. Ahtikoski ja Gustafsson-Pesonen toivottavat Arkadiankadulle tervetulleiksi kaikki, jotka ovat valmiita kehittämään osaamistaan ja ideoitaan, jopa yritystoimintaan saakka. – Nettisivuilla voi luoda Protomo-käyttäjätilin, kertoa omasta osaamisestaan ja siitä mihin sitä haluaisi käyttää. Jos tiimi on jo koossa, aina parempi: kuvaus vain jäsenistä ja ideoista sähköiseen lomakkeeseen.

22 TEK

Fasilitointia ja sparrausta Fasilitaattorit käyvät tarkasti läpi käyttäjätileille saapuneet kuvaukset ja ideat. – Pohdimme muun muassa sitä, millaisia tiimejä ilmoittautuneista voidaan koota. Sen jälkeen ehdotamme tapaamista ja haastattelemme ihmiset, Gustafsson-Pesonen kertoo. – Tiimit toimivat itseohjautuvasti, mutta Protomo Helsinki tarjoaa inspiroivat tilat, laitteet ja mahdollisuuden lyöttäytyä yhteen samanhenkisten ihmisten kanssa. Ahtikoski korostaa tiimien sopivaa kokoonpanoa. – Esimerkiksi opiskelijoista voi löytyä juuri sopivaa täydennystä konkareiden tiimiin. Vierihoitoa protomolaisille ei tarjota, mutta tukea ja sparrausta senkin edestä. Tarjolla on myös huipputason koulutusta. Vaikka seula on tarkka, Gustafsson-Pesonen vakuuttaa, ettei kyseessä ole pelkkä yrittäjämylly. – On selvää, ettei kaikista tule yrittäjiä. Protomo-toiminnan kautta voi myös löytää itselleen uuden tehtävän toisen palveluksessa tai lähteä kouluttautumaan.

Tehokas innovaatiomylly Hankejohtaja Marja Juvakoski vetää Otahallin yläkerrassa jo neljättä Protomo-ryhmäänsä. – Aikamoista haipakkaa on ollut, hän kuvailee kohta hiukan yli vuoden jatkunutta toimintaa. Protoilu käy siihen ryhtyneille täydestä työstä puolen vuoden ajan. Juvakoski valitsee hakemuksista työvoimahallinnon kanssa kommunikoituaan Protomo-toimintaan sopivimman 25–30 hengen ryhmän. Eri aloille koulutetuista ammattilaisista – usein kokeneista johto- ja asiantuntijatasolla työskennelleistä korkeakoulutetuista ihmisistä – koostuvat ryhmät hajaantuvat sittemmin

2/2012


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.