TEK 2/2011

Page 22

Yhdessä menestyminen -blogissaan Kutinlahti pohtii yrittäjyyttä.

Jokaisellahan nyt liikeidea on!

T

EKille yrittäjyystutkimuksen tehnyt ja siitä DItyötään valmisteleva Lauri Kutinlahti iloitsee tekniikan ammattikunnan yrittäjyyteen liittyvistä myönteisistä asenteista. Myös yrittäjyyttä harkitsevien osuus riemastuttaa tutkijaa. Yllätys oli, että jokaisella ei ollutkaan mielessään hyvää liikeideaa. – Me insinöörit olemme päivittäin uusien tuulien, teknologioiden ja sovelluskohteiden ympäröimiä. Emmekö näe niissä liikeideoita tai mahdollisuuksia? Vai onko kyse siitä, että idea ei tunnu hyvältä tai laskelmat sen toteuttamiseksi eivät osoita niitä kannattaviksi, Kutinlahti miettii. – Toisaalta on huolestuttavaa, että mitä enemmän vastaaja oli kouluttautunut, sitä epäilevämmin hän suhtautui teknisen yliopistokoulutuksen antamiin yrittäjämahdollisuuksiin. Kutinlahden mielestä mahdollisuudet yrittäjyyteen voisivat olla jopa paremmat pitkälle kouluttautuneilla. – Kyse on kuitenkin oman tiedon ja ammattitaidon soveltamisesta.

Yrittäjyys kiinnostaa Tampereella teollisuustaloutta opiskeleva Kutinlahti suunnittelee ryhtyvänsä yrittäjäksi. Vuosien varrella on jo ollut muutamia virityksiä. – Omaa yritystä ei vielä ole, mutta se päivä koittaa aivan lähitulevaisuudessa, Kutinlahti sanoo. Kutinlahti pohtii Yhdessä menestyminen -blogisivustollaan yrittäjäksi ryhtymistä ja liiketoiminnan suunnittelua. Hän on myös mukana Stream Tampereessa, joka kuuluu Finnish Student ­Entrepreneurship Societies -rinkiin. – Haluamme yhdistää tamperelaiset korkeaasteen opiskelijat tekemään ideoista liiketoimintaa yhdessä muiden yrittäjyystoimijoiden kanssa. Olemme luomassa opiskelijoille erilaisia uramah-

TEK yrittäjän asialla TEK palvelee yrittäjäjäseniään monin tavoin. Yrittäjyysvaliokunta on oheisen tutkimuksen alkuunpanija kuten myös lukuisten muiden hankkeiden ideoija. Esimerkiksi menestyksekkään Protomo-konseptin synnyttämisessä yrittäjyysvaliokunta oli mukana alusta alkaen. Valiokunnan puheenjohtaja on Minutor Oy:n toimitusjohtaja Mika Uusi-Pietilä, mika.uusi-pietila@minutor.fi, p. 0400 505 386.

22 TEK

– Unelmatyöni olisi itsenäinen, liikkuva, tulosvastuullinen, sosiaalinen ja toimintaympäristölle merkityksellinen. Toimialalla ei ole niinkään merkitystä, oman yrityksen perustamista suunnitteleva teekkari Lauri Kutinlahti tuumaa.

dollisuuksia, tasoittamassa tietä ja nauttimassa onnistumisen ilmapiiristä. Omista liikeideoistaan Kutinlahti on vienyt ystäviensä kanssa pisimmälle blogin lisäosan, jolla heidän asiakkaansa pystyvät myymään ja räätälöimään verkkopalvelujaan tehokkaammin. – Näillä näkymin aloitamme siitä keväällä Promoto-projektin. Bloggaaminen on Kutilahdelle harrastus, hieno tapa jäsentää ajatuksia. – Monet kirjoitukset teen ohjelistoiksi itselleni, jotta pääsisin huomenna helpommalla. Ei ole minulta pois, jos jaan listat muiden kanssa. Päinvastoin. Mukavaa, kun muutkin saavat niistä iloa tai muuta hyötyä. (MH) Lue lisää: Stream Tampere, http://www.streamtampere.fi/ Yhdessä menestyminen, http://www.menestyminen.fi/

2/2011


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.