Suunta2011

Page 47

Kun yritys kertoo tavoitteistaan toimintakertomuksessaan, tämä on jo tietynlainen sitoumus. Yrityksessä esimerkiksi sitoudutaan pitämään tuotantoprosessit siisteinä tai siirrytään vähäpäästöisiin työsuhdeautoihin. Monet pk-yritykset toimivat suuryritysten alihankkijoina. Yhä useampi suuryritys edellyttääkin nykyään alihankkijoiltaan vastuullisuutta. Niinpä asiasta kertominen kannattaa, Routti huomauttaa. Hän käyttäisi yritysvastuuraportoinnin sijaan mieluummin termiä vastuullisuusviestintä. Myös TEM:n Maija-Leena Uimonen korostaa, että vastuullisuuden ei pitäisi olla jotakin

Tietopaketti pk-yrityksille

päälle liimattua, vaan sen pitää näkyä liiketoiminnassa. Vastuullisuus voisi olla kirjattu yrityksen strategiaan sekä johtamiskäytäntöihin ja -järjestelmiin. Sekä Uimonen että Routti nimittävät syntyvää vastuullisuusviestintää yrityksen käyntikortiksi. Routti korostaa, että vastuullisuudestaan kertovan yrityksen sopimuskumppani pystyy tarkistamaan helposti raportista, minkälaiset toimintaperiaatteet yrityksellä on. Raportointi myös tuo avoimuutta viestintään, sillä siinä kerrotaan myös sellaisia talousasioita, joiden kertomista laki ei velvoita. Tällaista uskaltaa kertoa vain mallikelpoinen yritys. Kansainvälistyvät pk-yritykset ja kasvuyritykset tarvitsevat tällaisia käyntikortteja esimerkiksi silloin, kun ne osallistuvat alihankintakilpailuihin. Varsinkin julkisissa hankinnoissa niin Suomessa kuin EU-maissa yritysvastuuraportointi otetaan huomioon. Parhaimmillaan vastuullisuus lisää yrityksen kilpailukykyä, Uimonen kertoo. Suomessa ei olla yritysvastuuraportoinnin edelläkävijöitä. Esimerkiksi Ranskassa on vuodesta 2002 julkisesti noteerattujen yhtiöiden pitänyt raportoida vastuullisuudestaan ympäristö- ja sosiaaliasioissa osana toimintakertomusta ja viime vuodesta lähtien laki on koskenut kaikkia yli 500 henkilöä työllistäviä yrityksiä. Isossa Britanniassa on vuodesta 2007 ollut voimassa vastaava pörssiyhtiöitä koskeva laki. Ruotsissa valtionyhtiöiltä, joita on nelisenkymmentä kappaletta, on vuodesta 2008 edelly-

toteaa. p

tetty kestävän kehityksen raporttia. EU-maissa yritysvastuuraportointi nojaa vielä pääsääntöisesti vapaaehtoisuuteen. Tätä linjaa Uimosen mukaan myös suomalaiset ajavat.

Pk-yrityksen vastuullisuudesta raportoinnin ei tarvitse olla yhtä laajaa ja kattavaa kuin ison yrityksen. Raportoinnin helpottamiseksi TEM:ssä on laadittu tietopaketti pk-yrityksille: Yritysvastuun raportoinnin ensi askeleet. Esitteen mukaan pk-yrityksessä voidaan laatia yritysvastuuraportti, joka perustuu soveltaen kansainvälisesti hyväksytyn Global Reporting Initiativen GRI G3 -ohjeiston indikaattoreihin ja toimintatapoihin. Lisäksi on käytetty kirjanpitolautakunnan Toimintakertomuksen laatiminen -yleisohjeeseen sisältyviä tunnuslukuja, jotka koskevat toimintakertomuksen henkilöstö- ja ympäristötietoja. Pk-yrityksen vastuullisuudesta kertomiseen riittää jopa yritysvastuuseen liittyvistä asioista laadittu tiedote, joka lähetetään paikallislehtiin. Eli ei tarvitse painattaa hienoa julkaisua suuryritysten tapaan, Uimonen

Viherpesua, hyväntekeväisyyttä vai mitä? YRITYSVASTUURAPORTOINNIN saatetaan epäillä olevan maineen puhdistamisen asialla. Sekä TEM:n Maija-Leena Uimonen että FiBS:n Mikko Routti korostavat, että raportoinnin tulee perustua todellisuuteen. Ja jonkinlainen pelote lienee, että vastuullisuudestaan kertovan yrityksen toimintaa saatetaan syynätä tarkemmin kuin muiden. Myöskään viestinnän avoimuus ei sovi yhteen jonkin kielteisen asian piilottamisen kanssa. Yleensä vastuullisuudesta kertominen kuitenkin tuo myönteistä julkisuutta. Toiminnan hyväntekeväisyydeksi leimaaminen ei sekään kuvaa vastuullisuutta, sillä ilman taloudellista kannattavuutta ei yrityksessä löydy sijaa vastuullisuudellekaan. Mutta yrityksen osallistumisesta hyväntekeväisyyteen toki voi ja pitääkin kertoa yritysvastuuraportissa. – Tieto kulkee nopeasti sosiaalisessa mediassa. Kuluttajat pystyvät leimaamaan tuotteita ja palveluja ja siten vaikuttamaan yritysten toimintaan, Uimonen huomauttaa. Routti lisää, että jos jokin viesti ei pidäkään paikkaansa, hyvin nopeasti esimerkiksi tuotteen huonosta laadusta syntyy keskustelua sosiaalisessa mediassa. Yksi vastuullisuusviestinnän työkalu raportoinnin lisäksi voisi olla dialogi myös muiden kuin asiakkaiden kanssa. Lisätietoja: www.tem.fi/yritykset, www.fibsry.fi

43


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.